Yli viikko maanjäristyksen jälkeen avuntarve on Myanmarissa valtava KUA laajentaa avustustyötään

Yhteensä Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt Myanmarin maanjäristyksen jälkeiseen avustustyöhön 100 000 euroa, joilla autetaan yhteensä 1 080 perhettä eli noin 4 200 ihmistä. Tuki jaetaan hätäkäteisavustuksina, joilla perheet voivat hankkia itse tarvitsemiaan perustarpeita.

”BAGON ALUEELLA olemme yhdessä paikallisten vapaaehtoisten kanssa rekisteröineet henkilöt, jotka saavat KUA:n käteisavustusta. Avun jakelu toimitetaan tämän viikon aikana”, kertoo KUA:n Myanmarin-maajohtaja Lin Min Aung.

Tällä viikolla tarkoituksena on aloittaa yhteistyö paikallisen kumppanijärjestön kanssa myös Sagaingin ja Mandalayn alueilla ja kartoittaa myös näillä alueilla kiireellisimpiä avuntarpeita.

Maanjäristyksessä on raportoitu kuolleen yli 3 500 ihmistä ja loukkaantuneen yli 5 000 ihmistä. KUVA: Kirkon Ulkomaanapu

1,2 miljoonan asukkaan Mandalay on Myanmarin toiseksi suurin kaupunki, ja juuri siellä sijaitsi myös reilu viikko sitten tapahtuneen magnitudi 7.7 järistyksen keskus.

Myanmarin yli satavuotisen mittaushistorian tuhoisimman maanjäristyksen seuraukset ovat valtavia. Luonnonkatastrofia seuranneen viikon aikana kuolleeksi on vahvistettu yli 3 500 ihmistä ja loukkaantuneitakin on yli 5 000. Kateissa on edelleen 210 ihmistä. Maailman pakolaisjärjestön UNCHR:n mukaan maanjäristys on vaikuttanut noin 15 miljoonan ihmisen elämään. Heistä noin 1,6 miljoonaa eli jo ennen tätä katastrofia maan sisäisinä pakolaisina pitkällisen konfliktin vuoksi.

Maanjäristys on saanut useita taloja romahtamaan Myanmarissa. Kuvassa näkyy taloista jäljelle jääneitä tiilikasoja ja kaukana taustalla palmuja.
Myanmarin toisiksi suurin kaupunki Mandalay sijaitsee aivan maaliskuun 28. päivänä tapahtuneen maanjäristyksen keskuksessa. Tuhot kaupungissa ovat valtavia. KUVA: Kirkon Ulkomaanapu

Lin Min Aung kertoo tilanteen olevan äärimmäisen vaikea erityisesti Mandalayn alueella, jossa myös tuhot ovat suurimpia.

”Alueella on viimeisen viikon aikana satanut runsaasti, mikä vaikeuttaa tilannetta. Suuri määrä ihmisiä tarvitsee edelleen suojaa eikä heillä ole paikkaa, mihin mennä.”

KUA JA MUUT humanitaarisen avun järjestöt yrittävät vastata katastrofin keskellä ihmisten kiireellisimpiin tarpeisiin.

”Eniten Mandalayn, Sagaingin ja muiden järistyskeskusta lähellä olevilla alueilla on pulaa ruoasta, suojasta, puhtaasta vedestä ja lääkinnällisestä avusta”, sanoo maajohtaja Lin Min Aung.

Pimeällä kadulla otettu kuva, jossa istuu useita ihmisiä. Kuvassa näkyy myös levitetty hyttysverkko ja muuta tavaraa, jota ihmiset ovat kadulle mukanaan tuoneet.
Suuri määrä ihmisiä on nukkunut kaduilla ja ulkona vielä yli viikko Myanmarin maanjäristyksen jälkeen. Suuria tuhoja kärsineessä Mandalayssa ihmisillä on valtava tarve suojasta, ruoasta ja puhtaasta vedestä sekä lääkkeistä. KUVA: Kirkon Ulkomaanapu

KUA auttaa jakamalla hätäkäteisavustuksia. Käteisapu on ratkaisevaa tilanteessa, jossa esimerkiksi tiet ovat vaurioituneet niin pahasti, että paikan päälle on vaikea kuljettaa apua muualta.

”Onneksi myös pahimmin vaurioituneilla alueilla on ollut merkkejä siitä, että markkinat ovat palautumassa. Käteisapu on joustavaa taloudellista tukea katastrofista kärsineille perheille, jotta he voivat oikea-aikaisesti itse hankkia asioita, joita he eniten juuri nyt tarvitsevat”, sanoo Lin Min Aung.

KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen on paikan päällä Myanmarissa.

”Olemme toimineet Myanmarissa jo vuosien ajan toimittaen humanitaarista apua erilaisille yhteisöille”, Karvinen sanoo.

Hän vetoaa suomalaisiin.

”Juuri nyt hätä ja avuntarve ovat valtavia. Voit olla mukana tässä avun ketjussa lahjoittamalla katastrofirahastoomme. Kiitos avustasi.”

Neljä nuorta ihmistä istuu kadulla maanjäristyksen tuhoamien talojen keskellä Myanmarissa.
Maailman pakolaisjärjestön UNCHR:n mukaan maanjäristys on vaikuttanut noin 15 miljoonan ihmisen elämään Myanmarissa. KUVA: Kirkon Ulkomaanapu

Osallistu Myanmarin hätäapukeräykseen: 

Osoitteessa kua.fi/myanmar 
MobilePaylla: Lahjoita MobilePaylla numeroon 20038 
Tilisiirrolla: Lahjoita OP:n tilille FI33 5000 0120 4965 25, viitenumero 3007 

Kuvia medialle ja seurakunnille Mandalayn alueelta löydät täältä. (Kuvaajatieto: Kirkon Ulkomaanapu/FCA Myanmar)

Lisätietoja:
Erik Nyström, viestintäpäällikkö, erik.nystrom@kua.fi, +358 40 143 4464

Ikali Karvinen, varatoiminnanjohtaja, ikali.karvinen@kua.fi, +358 40 509 8050 (WhatsApp)

Sein Panin alueella Mandalayssa vallitsi tiistaina täysi tuho. Alue on pahimmin vaurioituneita maaliskuun 28. päivän maanjäristyksessä. KUVA: Kirkon Ulkomaanapu