Palestiinalaisten arki uhkaa vaikeutua entisestään Länsirannalla – Israelin esittämät alueliitokset vievät pohjaa Lähi-idän rauhanneuvotteluilta
Vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin lähettävä Suomen EAPPI-ohjelma on huolestunut Israelin esittämistä aikeista liittää Länsirannan alueita itseensä.
Israel on viemässä parlamentin käsittelyyn 1. heinäkuuta siirtokunta-alueiden sekä Jordanlaakson liittämisen Israeliin. Alueet kattavat noin 30 prosenttia nykyisestä Länsirannasta. Alueliitokset ovat osa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa, joka julkaistiin alkuvuodesta.
Nyt esitettyjen alueiden liittäminen Israeliin vesittäisi toiveet rauhan solmimisesta Israelin ja Palestiinan välille sekä haastaisi kansainvälistä yhteistyötä ohjaavien periaatteiden, kuten YK:n peruskirjan, lainmukaisuuden. Alueliitoksilla voi olla arvaamattomia vaikutuksia kansainvälisille suhteille laajemminkin.
Suomen Eappi-ohjelma on huolestunut alueliitosten mahdollisista seurauksista israelilaisten ja palestiinalaisten elämään, joka uhkaa vain vaikeutua.
”Pelkään alueliitosten tappavan alueen elinvoimaisuuden. Asun Betlehemin lähellä Beit Jalassa [Palestiinan hallinnon alaisella] A-alueella, mutta tämä ravintola ja maani ovat [Israelin hallinnoimalla] C-alueella. Pääsenkö ensi kuussa vielä kulkemaan edes takaisin? On hermostuttavaa odottaa tietoa, miten kulkeminen maiden, kodin ja perheen välillä onnistuu jatkossa. Beit Jala on tiheään asuttua aluetta, ja olemme riippuvaisia C-alueen maatalousmaistamme ja oliivipuistamme”, kertoo palestiinalainen kristitty Abu Issa.
Jos kansainvälinen yhteisö antaa liittämiselle hiljaisen hyväksyntänsä, se rapauttaa kansainvälistä sääntöperusteista järjestelmää, jolla on ratkaiseva merkitys Euroopan ja koko maailman vakaudelle ja turvallisuudelle.
Israel-Palestiina-konfliktin ratkaisun tulee perustua tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, jotta se olisi kestävällä pohjalla.
Euroopan tulee ottaa johtava rooli kansainvälisten toimijoiden yhteen tuomiseksi, jotta Israelin aikomat alueliitokset voidaan estää ja turvata oikeudenmukaisuuteen perustuvan ratkaisumallin edistäminen.