Väkivaltainen radikalisaatio koskettaa syvästi perheitä – Reach Out 3 -hanke käynnistyi EU:n sisäisen turvallisuuden ISF-rahaston tuella

Väkivaltainen radikalisaatio koskettaa syvästi koko perhettä ja yhteisöä, josta nuori lähtee ääriliikkeen matkaan. Reach Out 3 -hanke keskittyy rakentamaan radikalisaation vastaisessa työssä keinoja, joilla voidaan tukea radikalisoituneen sosiaalisia verkostoja ja rakentaa luottamusta niiden ja viranomaisten välille.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ja Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkosto ovat työskennelleet väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin parissa vuodesta 2014 alkaen. Helmikuussa 2020 Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden ISF-rahaston tuki mahdollisti Reach Out 3 -hankkeen aloittamisen.

Reach Out 3 -hanke on osa Suomen kansallista väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ennaltaehkäisyn kansallista toimenpideohjelmaa vuosina 2019–2023. Yhteistyössä ovat mukana sisäministeriön lisäksi muun muassa Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun väkivaltaisen radikalismin ennaltaehkäisyn paikallisverkostot, Erätauko-säätiö, Helsingin yliopisto, Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin Diakonissalaitos.

Reach Out 3 -hankkeessa tuetaan viranomaisten, eri uskonnollisten yhteisöjen ja järjestöjen välisen yhteistyön ja luottamuksen rakentamista sekä kehitetään uusia toimintamalleja ja tuen muotoja perheille, joita väkivaltainen radikalisaatio on koskettanut.

”Perheet tarvitsevat tukea, koska esimerkiksi nuoren radikalisaatio vaikuttaa eniten hänen omaan perheeseensä ja se voi olla perheenjäsenille syvä trauma vielä vuosien kuluttua. Kriisin pitkittymiseen vaikuttaa se, että perheenjäsenet voivat kokea tilanteen niin häpeälliseksi, että he eivät uskalla puhua asiasta”, kertoo Reach Out -hankkeen koordinaattori Habiba Ali Kirkon Ulkomaanavusta.

Väkivaltaisen radikalisaation ehkäisyssä keskitytään pääsääntöisesti yksilötason interventioihin, vaikka yksilön ajautumiseen äärijärjestöjen toiminnan ja ajattelun piiriin vaikuttavat merkittävästi myös lähipiiri ja sosiaaliset verkostot.

”Lähipiiri ja sosiaaliset verkostot ovat merkittävässä roolissa myös, kun yksilö haluaa irrottautua äärijärjestöstä”, sanoo Ali.

Uusi tieto auttaa luomaan parempaa yhteistyötä viranomaisten ja perheiden välille

Tällä hetkellä kansainvälisesti on olemassa vain vähän tietoa siitä, kuinka radikalisoituneiden perheitä tai laajempaa lähipiiriä, uskonnollinen yhteisö mukaan lukien, on tuettu ja minkälaisia vaikutuksia tukitoimilla tai niiden riittämättömyydellä on ollut.

Tukitoimien vaikutusta selvitetään Reach Out 3 -hankkeessa. Selvitykseen osallistuu Suomen lisäksi viisi muuta EU- ja ETA-maata. Tarkoituksena on lisätä tietoa eri maiden tukitoimista ja niiden vaikutuksista radikalisoituneiden lähipiirissä ja yhteisötasolla. Tietoa tukitoimien tarpeesta ja vaikutuksista tarvitaan, että perheille ja yhteisöille pystytään antamaan enemmän ja oikeanlaista tukea ja tuen piiriin pääsemistä voidaan kehittää.

”Suuntaamme aineistonkeruumatkamme kohteisiin, joissa on perhe- ja yhteisötasolla tehty jo runsas vuosikymmen pitkäjänteistä työtä. Parhaista toimintamalleista on varmasti runsaasti opittavaa meilläkin”, sanoo Marko Juntunen, Kirkon Ulkomaanavun vanhempi asiantuntija.

Toiminta tukee radikalisoitumiseen liittyvien stigmojen ja väärän tiedon purkamista

Suomessa väkivaltaisen radikalisaation ja ekstremismin ennaltaehkäisy perustuu laaja-alaiseen yhteistyöhön eri vastuuviranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen välillä kansallisella ja paikallisella tasolla. Suomessa on viime vuosina tehty selvitystyötä koskien erityisesti sitä, kuinka haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, jotka ovat radikalisoitumassa tai jo radikalisoituneet, löytäisivät palvelujen piiriin oikea-aikaisesti.

Suomessa julkaistiin vuonna 2019 sisäministeriön Rajapinta-hankkeen suositukset siitä, kuinka yhteistyötä viranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen välillä tulisi tiivistää. Tarkoituksena on helpottaa apua tarvitsevien pääsy tuen piiriin. Reach Out 3 -työ jatkaa Rajapinta-hankkeen mukaisen yhteistyön tukemista ja tiedon levittämistä yhteisötasolle koulutusten ja yhteisödialogien avulla.

Reach Out 3 -hankkeen toiminnoissa edistetään seuraavia asioita:

  1. Luottamuksen rakentaminen eri toimijoiden välillä yhteistyön lisäämiseksi ja
  2. Väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisytyössä toimivien järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen osaamisen ja valmiuksien lisääminen, jotta haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ja heidän lähipiirinsä saavat halutessaan riittävää tukea.

Reach Out 3:n aikana tuotetaan koulutusmateriaalia yhteistyössä hankkeen ohjausryhmän kanssa. Tarkoituksena on varmistaa, että materiaalien sisällöt vastaavat olemassa olevia käytäntöjä ja tukevat paikallisen yhteistyöverkostojen toimintaa. Lisäksi luodaan eri kielillä palveluohjausta tukevaa ohjeistusta, että eri kieliryhmillä on mahdollista toimia osana palveluohjausta ja pääsy tarvittavan tiedon äärelle. Vuorovaikutukseen perustuvalla dialogitoiminnalla vahvistetaan eri kohderyhmien kykyä ja osaamista hankalia aiheita koskevien turvallisten keskusteluiden fasilitoinnissa. Toiminta tukee radikalisoitumiseen liittyvien stigmojen ja väärän tiedon purkamista, mikä lisää valmiutta toimia osana ennaltaehkäisevää toimintaa ja kohdata tukea tarvitsevia ihmisiä.

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: 

Habiba Ali, hankekoordinaattori

Kirkon Ulkomaanapu

Puh.  +358 40 668 3671

 

Marko Juntunen, vanhempi asiantuntija

Kirkon Ulkomaanapu

Puh. +358 50 437 2339