Saavutettava tekstiversio keskustelusta

Noora Pohjanheimo [00:00:00]: Työn ja toimeentulon luominen on yksi tärkeimpiä asioita, joita kehitysyhteistyöllä tuetaan. Tässä podcastissa keskustellaan siitä, miten suomalaista liiketoimintaosaamista voidaan viedä kehittyviin maihin ja onko siitä hyötyä. Pureudumme tähän aiheeseen puhumalla Naisten Pankin tukemasta työstä Kambodžassa. Keskustelemassa ovat Kirkon Ulkomaanavun Kambodžan maajohtajana neljä vuotta työskennellyt Saara Lehmuskoski ja Naisten Pankin Skills Donation -ohjelman kautta vapaaehtoisena työskennellyt Johanna Arantola-Hattab. Tervetuloa molemmat.

Saara Lehmuskoski [00:00:36]: Kiitos.

Johanna Arantola-Hattab [00:00:37]: Kiitos.

Noora Pohjanheimo [00:00:38]: Käydään ensin vähän läpi lähtötilannetta. Naisten Pankki tukee Kambodžassa naisten toimeentuloa ja työllisyyttä kehittäviä hankkeita. Kertoisitko Saara tarkemmin tästä hankkeesta ja sen taustasta, jossa Johanna on ollut mukana.

Saara Lehmuskoski [00:00:53]: Joo, kiitos tästä mahdollisuudesta, tästä on ilo kertoa.

Se on tosi mielenkiintoinen ja kiva projekti ja aika pitkä ollut. Se aloitettiin sellainen kymmenen vuotta sitten ensin maaseudun kyläyhteisöissä tällaisena laina- ja säästöryhmien hankkeena, jossa ihan lähdettiin siitä liikkeelle, että opetetaan säästämisen käsite ja aloitettiin hyvin pienimuotoinen säästäminen ja perustettiin laina- ja säästöryhmiä, joissa oli rahastonhoitaja ja päätöksentekomekanismit ja niin edelleen.

Ensimmäisen kolmivuotisen hankevaiheen aikana Kambodžassa muuttui lainsäädäntö sillä tavalla, että osuuskuntien perustaminen tuli taas mahdolliseksi. Seuraava hankevaihe tehtiinkin niin, että laina- ja säästöryhmien perustalle luotiinkin näihin yhteisöihin maatalousosuuskunnat, joissa se laina- ja säästöryhmätoiminta jatkui edelleen, mutta siihen pystyi lisäämään paljon maataloustuotantoon liittyviä aiheita.

Se on sellainen hanke, jossa pyritään saamaan mahdollisimman paljon kaikkein heikoimmassa asemassa olevia naisia mukaan osuuskuntatoimintaan. Toki aina näissä kylissä on myös sellaisia naisia, jotka eivät ole välttämättä ihan kaikkein heikoimpia, mutta ovat edelleen köyhiä tai huonosti toimeentulevia, joiden perheet tarvitsevat lisää toimeentuloa elääkseen ihan normaalia elämää ja saadakseen lapset kouluun.

Nyt on käynnissä jo kolmas hankevaihe, jossa on keskitytty siihen, miten näiden uusien osuuskuntien toimintaa ja niiden hallintoa kehitetään edelleen. Kuinka saadaan parannettua markkinoille pääsyä niin, että kaikki se maataloustuote, jota siellä tuotetaan, eli pavut ja kurpitsat ja vihannekset ja niin edespäin, niin miten ne saadaan oikeille ostajille ja miten niistä saadaan hyvä hinta.

Tämä on ollut aika pitkäjänteistä, ihan kunnon kehitysyhteistyötä, jossa lähdetään liikkeelle hyvin pienestä ja pitkäjänteisesti mennään sitä kohden, että yhteisöissä olisi toimeentulon lähteitä erityisesti naisille.

Noora Pohjanheimo [00:03:07]: Johanna, olet kahteen otteeseen ollut Skills Donation -vapaaehtoisena Kambodžassa. Sinulla on pitkä kokemus liiketoiminnan saralta Suomesta ja tätä osaamista lähdettiin viemään Kambodžaan kehitysyhteistyöhankkeeseen. Mitä asioita lähdit erityisesti kehittämään?

Johanna Arantola-Hattab [00:03:26]: Kiitos, että saan olla tässä mukana. Niin kuin Saara kertoi tuossa, niin naisosuuskunnat olivat tämän projektin fokuksessa ja siellä oli siihen asti keskitytty ehkä enemmän vielä siihen, että miten yksittäinen viljelijä pystyy osuuskunnan jäsenenä hyötymään siitä, mitä osuuskunta pystyy ostamaan sisään, eli esimerkiksi lannoitteita, jolloin saat hyötyä siitä, saat vähän halvemmalla osana tätä ryhmää. Nyt sitten se, mitä tässä haluttiin katsoa, oli nimen omaan se, että kuinka pystyttäisiin yhdessä kaupallistamaan paremmin tarjontaa erilaisille ostajille.

Lähdettiin ihan perusasioista hakemaan kysynnän ja tarjonnan viemistä käytäntöön. Jos sen yksinkertaistaa, voi sanoa, että jos yksittäinen viljelijä myy viisi kiloa kurkkua, niin jos ryhmä pystyy myymään sitä 50 tai 150 kiloa, niin sehän on kaikille parempi. Siinä haettiin win-win-asetelmaa. Se oli meidän lähtökohtamme: kuinka ostajat ja myyjät kohtaavat toisensa paremmin. Voi sanoa, että puhuttiin asiakassuhteen löytämisestä, mutta oltiin ihan siinä alkuvaiheessa.

Tietysti keskityttiin paljon siihen, että naiset ja nämä osuuskunnat ja jäsenet saavat paremmin hintaa tuotteistaan volyyminkin kasvun kautta, mutta yhtä lailla myös selvisi itse asiassa matkan aikana, että meidän täytyy miettiä myös sitä ostajaa, joka tulee sinne mopolla tai jollain välineellä. Tämähän on kaikille sitten parempaa, että saat ostettua varmaa volyymiä kerralla enemmän.

Noora Pohjanheimo [00:05:25]: Haluatko, Saara, lisätä tähän vielä jotain?

Saara Lehmuskoski [00:05:28]: Ehkä sen verran tosiaan tästä kontekstista, että missä ollaan. Niin kuin Johanna sanoi, ostajat tulevat mopolla. Ne ovat aika syrjäisiä seutuja. Kambodža ei ole etäisyyksiltään mikään kauhean iso maa, mutta tiet ovat tosi huonokuntoisia. Nämä ovat tällaisia ei minkään ison kaupungin liepeillä olevia maaseutuyhteisöjä, joissa ihmiset asuvat pienissä kylissä ja sinne tänne ripotelluissa taloissa. Pellot ovat yleensä vielä vähän kyläyhteisöjen ulkopuolella. Miten ostajat löytävät tuottajat? Miten tuottajat löytävät ostajat? Tämä on yksi iso kysymys siinä.

Tietyssä vaiheessa hanketta panostettiin aika paljon siihen, että tuotetaan hyviä vihanneksia, tuotetaan tasalaatuisia ja saadaan tuotantomäärää kasvamaan. Mutta sehän ei riitä, jos ei niitä saa myytyä mihinkään. Jos kylän markkinoille tulee ylitarjontaa, hinnat laskevat ja mihin sitten se ylijäämä viedään? Ihan tällaisten perusliiketalouden lainalaisuuksiin tarvitsimme apua ja siihen sitten Johanna tuli mukaan, mikä oli tosi hieno juttu meille sekä sille hankkeelle että meidän tiimillemme.

Noora Pohjanheimo [00:06:50]: Millaisia asioita, Johanna, ryhdyttiin sitten ihan käytännössä tekemään?

Johanna Arantola-Hattab [00:06:56]: Ihan alussa, ensimmäinen kerta kun olin Kambodžassa oli 2018. Se alkoi siitä, että meillä oli 15 hengen paikallistiimi neljästä eri organisaatiosta. Siinä oli henkilöiltä, ja sitä veti Kirkon Ulkomaanavun projektipäällikkönä toiminut paikallinen henkilö.

Ensimmäisen viikon ajan valmistelimme tätä kenttätutkimusta. Tarkoituksena oli, että mennään kentälle ja tehdään siellä markkinatutkimus. Katsotaan, että mitä siellä ihan oikeasti tapahtuu, että tiedetään enemmän kuin arvataan. Siinä ryhmässä me sitten kävimme läpi tavoitteita ja mitä halutaan tietää, ja millä tavalla me voisimme niitä asioita kysyä. Minun tehtäväni siinä oli valmentaa sitä tiimiä ja rakentaa runkoa sille tutkimukselle.

Sitten kun se osuus oli valmis, niin lähdimme kentälle. Ajoimme siellä muutamalla iloisella minibussilla, jännittäviä tienpätkiä välillä, mutta kävimme sitten yksittäisissä osuuskunnissa, joissa tehtiin ryhmähaastatteluja. Oli sovittu etukäteen, kuka osallistuu mistäkin. Se oli hyvin valmisteltu. Kenttätiimihän oli tässä ihan kullanarvoinen juttu. Kaikessa tällaisessa paikallinen osallistuminen ja osaaminen on kaiken a ja o myös sen takia, että sitten myös oppi jää sinne kentälle.

Noora Pohjanheimo [00:08:33]: Miten koit, miten suomalaiset opit sopivat tuohon ympäristöön?

Saara Lehmuskoski [00:08:39]: Minä ajattelen sen niin, että kaikki suomalaiset opit täytyy aina lokalisoida. Meillä on paljon hyvää osaamista ja tietotaitoa Suomessa, mutta se ei koskaan toimi sellaisenaan, kun viedään uuteen ympäristöön. Siinä on aina jotain, mitä voidaan soveltaa, mutta se tosiaan täytyy soveltaa ja kuten Johanna sanoi, niin yhteistyö meidän paikallisen tiimimme ja paikallisten työntekijöiden ja tietysti näiden viljelijöiden kanssa myös on tosi kullanarvoista. Monikulttuurisella tiimillä saadaan usein tosi hyviä tuloksia silloin, kun se on oikea-aikaista ja hyvin suunniteltua.

Johanna Arantola-Hattab [00:09:20]: Tuohon minä voisin ehkä lisätään sen, mitä itse koin siinä. Tällainen suomalainen systemaattisuus oli ehkä tässä hyvä. Ei kuitenkaan niin, että – meikäläisten on aina helppo tehdä jokin tutkimus ja miettiä, että se runko on tämä ja näin.

Sitten se toinen asia siinä on ehdottomasti joustavuus. Täytyy pystyä siinä paikan päällä katsomaan, että ei tämä mennytkään ihan näin ja nyt me menimmekin tuohon suuntaan. Mutta kyllä systemaattisuus ja tapa kehittää matkan varrella ajattelua on tällaisessa hyvä. Siinä itse sitten huomasin, että se ei niille paikallisille välttämättä ollut alussa ihan tyypillinen tapa ajatella. Oli ajateltu, että joku kertoo, että miten tehdään, ja sitten tehdään näin. Mutta ihan parhaita juttuja tässä oli se, että loppua kohden sieltä rupesi tulemaan niitä omia ajatuksia, ahaa-juttuja. Täältä tuli näin ja miten me voisimme tätä soveltaa.

Noora Pohjanheimo [00:10:23]: Millaisia muutoksia huomasit, Johanna, lyhyellä aikavälillä?

Johanna Arantola-Hattab [00:08:40]: Sanon vielä muutaman sanan siitä, että mikä se alkutilanne oli lähtiessä. Kun me valmistelimme tätä, kaikki olivat aika formaaleja, olivat tulleet kuuntelemaan. Mutta sitten kun olin puhunut muutaman lauseen englanniksi, huomasin, että kaikki eivät pysty kommunikoimaan englanniksi, että näinhän me emme voi tätä tehdä. Sitten me lennosta muutettiin se niin, että projektipäällikkö, joka oli tässä mukana, käänsi sen khmeriksi. Hyvin lähti se homma heti siitä liikenteeseen, ja valmistelimme työt paikalliselle kielelle ja kun olin tehnyt niitä runkoja, mitä siellä haastatteluissa kysytään, pystyin myös seuraamaan, että nyt ollaan tässä kohdassa. Sitten joku aina kertoi, mitä oli tullut vastauksissa esiin. Ihmiset rupesivat miettimään ja soveltamaan niitä asioita ja sellainen ujous ja arkuus loppua kohden väheni. Ihan mahtava tiimi.

Halu oppia ja tehdä jotain uutta on Kambodžassa todella vahva. Halutaan auttaa nuoria, halutaan auttaa köyhempiä, halutaan auttaa naisia ja viljelysosuuskuntia. Ihan loistava. Sitten ehkä vielä sellainen oli hauska huomio, kun meikäläisittäin sanotaan, että nyt on tauko, niin jos meillä aina kaikki pomppaavat ylös ja lähtevät soittamaan tai minne lähtevätkin, niin tätä porukkaa sai ihan hätistellä. Se oli niin innoissaan siitä, että nyt me oikeasti teemme tämän jutun.

Saara Lehmuskoski [00:12:30]: Minun täytyy sanoa, että kambodžalaiset väestönä ovat aika nuorta. Alle 35-vuotiaita on 70 vai 75 % väestöstä. Hillitön tekemisen meininki ja uuden oppimisen halu kuuluu siihen kulttuuriin, ja sellainen tietty avoimuus kokeiluille ja muille. Ja tietysti meillä on Kirkon Ulkomaanavulla ja meidän kumppanijärjestöissä nuorta väkeä, sellaista 30:n molemmin puolin suurin piirtein. Kauhean suuri motivaatio hyödyttää omaa maataan. Ihmiset tietävät, että se on kehitysmaa, ihmiset tietävät, että siellä on paljon ihmisiä, jotka elävät köyhyydessä ja ilman ihmisoikeuksia. Ilmastonmuutos kurittaa, ja on syvään rakennettu sisäinen halu auttaa omia kanssaihmisiä ja kanssakulkijota.

Noora Pohjanheimo [00:13:21]: Naisten Pankki tukee hankkeita pitkäjänteisesti, ja tätä kyseistäkin projektia on tuettu jo vuosien ajan. Miksi samaa projektia tuetaan pitkään sen sijaan, että esimerkiksi käynnistettäisiin uusia?

Saara Lehmuskoski [00:13:34]: Naisten Pankin tapa toimia on ihan mielettömän arvokas. Kun on erilaista kokemusta erilaisista rahoittajista, niin täytyy sanoa, että Naisten Pankki ehdottomasti on parhaimmasta päästä siinä mielessä, että on pitkäjänteisyyttä, koska kehitysyhteistyö on pitkäjänteistä. Muutokset eivät tapahdu nopeasti. Me teemme tässä niin suuria rakenteellisia muutoksia ja ajattelutavan muutoksia, että se ei tapahdu kovin nopeasti. Ja se lähtötaso, mistä lähdetään, jos ajatellaan, että me niin Naisten Pankin hankkeissa kuin kaikessa muussa ulkomaan avun toimeentulotyössä toimimme toimeentulon askelmilla.

Ihan ensimmäisellä askelmalla on se, että ihmisten täytyy elää vähintään kädestä suuhun. Täytyy saada vähintään se ruoka, jolla perhe tulee toimeen. Kun se on turvattu, siitä voidaan lähteä askelmilla eteenpäin ja miettiä sitä, miten päästään siihen, että riskinottokyky ja riskin kantokyky kasvavat, koska silloin, kun ollaan köyhiä, ei ole pelkästään rahasta puute, vaan on myös mahdollisuuksista puute ja on sillä tavalla heikossa asemassa, että jos tulee takaiskuja, niin tipahtaa hirveän helposti takaisin äärimmäiseen köyhyyteen. Kun lisätään mahdollisuuksia hankkia elanto eri lähteistä, se vähentää perheiden riippuvuutta sääolosuhteista tai suhdanteiden vaikutuksista.

Tällainen työ on tosi pitkäjänteistä. Ei tietenkään tehdä vuosikausia samaa työtä saman porukan kanssa, vaan se kehitetään vaiheittain. Askel askeleelta mennään ylöspäin. Näissä yhteisöissä, joiden kanssa me nyt teemme jo yhdeksättä vuotta, eli kolmas kolmivuotiskausi on käynnissä, niin siellä on lähdetty hyvin pienimuotoisesta työstä. Erityisesti on tehty kädestä suuhun -tasolla ensin, mutta nyt ollaan jo siinä vaiheessa, jossa puhutaan liiketoiminnasta ja siitä, että osuuskunnat voivat saada aikaan voittoa, jota ne jakavat jäsenilleen, joita ovat erittäin köyhät ja jonkin verran köyhät ihmiset. Ei tueta yksittäisiä yrityksiä ja yksittäisiä yritysten omistajia, vaan yhteisöjä, jotka omistavat nämä osuuskunnat.

On kauhean tärkeää, että sitä jatketaan pitkäjänteisesti nyt seuraavassa vaiheessa, varmaankin järkevintä olisi varmistaa se, että tämä, mitä on kehitetty tähän asti, jatkaa elämäänsä. Projektivaiheet eivät ole toistensa kopioita, vaan ne ovat aina erilaisia, vaikka ne tapahtuisivatkin samoissa yhteisöissä pitkälti. Sitten tietysti, kun yhteisöt itsenäistyvät niin, että ne pystyvät tekemään sitä samaa työtä ilman ulkopuolista tukea ja apua, niin siinä vaiheessa voidaan siirtyä toiselle hankealueelle ja aloittaa työtä taas sieltä alemmilta askelmilta.

Noora Pohjanheimo [00:16:33]: Puhutaan seuraavaksi tästä Skilled Donation -ohjelmasta. Miten tämäntyyppiseen vapaaehtoistyöhön lähtijän kannattaa varustautua?

Johanna Arantola-Hattab [00:16:43]: Ihan ensimmäiseksi minä haluan vielä sanoa, että Naisten Pankin Skilled Donation -ohjelmahan on suhteellisen uusi, ja se on ihan loistava. Voin lämpimästi suositella siihen lähtemistä muillekin. Kun itse näin ilmoituksen siitä, että haetaan markkinatutkimuksen tekijää ja sitten näitä asioita, että mitä siellä pitäisi kartoittaa ja selvittää, minä ajattelin, että wau, tämä on ihan minun juttuni, tällaiseen haluaisin lähteä mukaan. Sitten sain mahdollisuuden lähteä siihen. En oikeastaan – täytyy sanoa – siinä vaiheessa tiennyt paljon. Kambodžasta tiesin vähän. Skills donation -ohjelmasta tiesin sen, mitä oli keskusteltu, mutta matkalla oppii. Ja se on hyvä tietää myös etukäteen. Täytyy suhtautua avoimin mielin. Täytyy olla hyvinkin joustava, koska niin kuin aikaisemmin tuossa mainitsin, asiat muuttuvat. Niitä ei välttämättä suunniteltu sillä tavalla, kuin mitä me täällä ehkä suunnittelisimme kaikki. Mutta sepä on siinä myös se rikkaus.

Monikulttuurisuus ja erilaisten ihmisten näkeminen on minun mielestäni ollut ihan mielettömän hienoa näissä projekteissa. Toinen asia sitten, miten kannattaa minun mielestäni valmistautua siihen, riippuu tietysti siitä, minkälainen se projekti on. Tässä oli kyse nyt markkinatutkimuksesta ja tiettyjä asioita siellä oli jo tehty. Itse tein niin – olen myös kiinnostunut tutkimuksesta ylipäätäänkin – niin pyysin mahdollisimman paljon siitä aiheesta jo tehtyjä materiaaleja, tutkimuksia ja raportteja. Tällöin näkee, mitä on tehty, etten rupea tekemään ihan samaa tai että menee vähän sinne päin tai toistaa jotain, vaan miettii sillä tavalla, että tämä on tehty ja tämä on nyt se, mitä minun mielestäni kannattaa tehdä. Sitten kun tulee paikan päälle, niin siinä tilanteessahan se käydään läpi, että miten me yhdessä tämän homman haluaisimme rakentaa.

Noora Pohjanheimo [00:19:01]: Saara, mikä on vastaanottajan näkökulmasta tärkeää ottaa huomioon, kun aletaan suunnitella vapaaehtoistyötä?

Saara Lehmuskoski [00:19:09]: Meillä on ollut useampia vapaaehtoisia. Osa Naisten Pankin Skills Donationin kautta, osa sitten muiden vapaaehtoisohjelmien kautta siellä Kambodžassa. Se, mitä me aina otamme meidän vastuullemme, on se, että me mietimme tosi tarkkaan, minkälaista asiantuntemusta me tarvitsemme ja missä vaiheessa hanketta, koska sitten taas sen vapaaehtoistyöntekijän kannalta on äärimmäisen surullista ja harmillista, jos tuleekin väärään aikaan tai tarpeet ja osaaminen eivät kohtaa. Sehän on kauhean turhauttavaa. Siinä on vastaanottavalla taholla iso vastuu siinä, että miettii oikeasti tarkkaan, että mitä tarvitaan ja missä kohtaa hanketta ja määrittelee sen, että nyt me tarvitsemme tämän, tämän ja tämän osaamista ja näin pitkäksi aikaa.

Olemme usein tehneet näiden lyhytaikaisten Skills Donation -juttujen kanssa sillä tavalla, että me olemme pidentäneet niitä niin, että siinä on ollut juuri tätä alkuvalmistelua, sitten on intensiivinen kenttäjakso, pari–kolme, neljäkin viikkoa joskus ollut, ja sitten taas tehdään etänä tietokoneen ja kaikkien näiden nykyisten värkkien avustuksella työtä ja sitten ehkä taas uusi kenttäjakso myöhemmin. Se ei välttämättä ole vaan sellainen sisään ja ulos, vaan se on jaksotettu pidemmälle ajalle, ja erilaisin metodein tehdään sitä.

Johanna Arantola-Hattab [00:20:32]: Hyvä, ja tuohon oikeastaan vielä, jos saan lisätä sen verran, että hyvä kun Saara mainitsi sen monivaiheisuuden, koska sen tutkimuksen aikana, kun sitä tehtiin, tuli myös selkeäksi se, että mitä kannattaa oikeasti kirjoittaa kunnolla ylös ja tehdä tästä raportti. Kun olin tullut kotiin, niin kävimme sitä sähköisesti läpi niin sanotusti vielä, että mitä me olimme tehneet siellä, ja tästä ensimmäisestä reissusta tuli sellainen 50-sivuinen raportti itse asiassa. Hyvin hands on, mutta se on ehkä asia, jota kannattaa painottaa ja miettiä. Ei niiden aina tarvitse olla niin pitkiä, mutta että siitä jää oikeasti myös jonkinnäköinen dokumentointi, että mitä tehtiin, koska siitä voi taas jatkaa eteenpäin.

Noora Pohjanheimo [00:21:21]: Sinulla, Johanna, ei ollut aikaisempaa kokemusta kehitysyhteistyöstä. Millaisia huomioita teit Kambodžassa ikään kuin ulkopuolisen näkökulmasta?

Johanna Arantola-Hattab [00:21:30]: Näkisin sen ehkä niin, että kun kehitysyhteistyöstä puhutaan tällä hetkelläkin esimerkiksi Suomen tämän Afrikka-strategian yhteydessä, niin ajatellaan helposti niin, että nyt pitää tehdä vähän niin kuin next step, jotain sen päälle. Joo, tietysti asiat kehittyvät ja menevät eteenpäin, mutta jotenkin näkisin myös, että kehitysyhteistyö, ja mitä Saarakin tuossa aikaisemmin sanoi, niin siellä on tehty ihan valtava työ ja siellä on ihan valtava pohja, ja paikallinen tuntemus ja osaaminen, poliittisten olojen tunteminen, koulutus, kaikki nämä mahdollisuudet, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Se oli sellainen, mitä koin, että siellä on ihan valtavasti tietoa ja osaamista, jota myös muiden kannattaa hyödyntää, kun uusille markkinoille menee.

Näkisin itse, että Naisten Pankin toiminta rakentuu nimenomaan juuri tämän ajattelun päälle. Sehän tukee yrittäjyyttä, eli puhutaan ihan samanlaisista asioista kuin meidän start upeista tai start up -ekosysteemeistä. Yrittäjyyden ja sen ajattelun vieminen pystytään rakentamaan kehitysyhteistyön rakentamalle pohjalle. Jatkumo siitä on mielestäni hyvinkin luonnollinen. Ja niinhän se kannatti tietysti olla.

Noora Pohjanheimo [00:23:04]: Saara, millaisia näkökulmia teidän tiimillenne aukesi tämän yhteistyön myötä?

Saara Lehmuskoski [00:23:09]: Ehdottomasti laajeni ymmärrys siitä, että mitkä ovat liiketoiminnan perusteet. Niin kuin Johanna sanoi, kehitysyhteistyötä tehdään jo eri lailla kuin mikä ehkä sen aiempi maine on ollut. Ajatellaan sillä tavalla, että toimeentulo on se, mikä saa ihmiset nousemaan köyhyydestä, ei apuriippuvuuden kehittäminen, vaan nimenomaan paikallisen, olemassa olevan dynamiikan käyttäminen hyväksi siihen, että luodaan työpaikkoja, luodaan työtä ja luodaan tietysti reiluja työpaikkoja, eri riistatyöpaikkoja. Tässä meidän työntekijöistä ja kumppanin työntekijöistä suurin osa on koulutukseltaan ja sielultaan enemmän kehitysyhteistyöntekijöitä kuin bisnesihmisiä. Mutta heillä on hirveä halu ymmärtää se ja bisneksentekemisen periaatteet, ja ehdottomasti Johannan kaltaisen henkilön saaminen sinne luomaan ymmärrystä ja innostusta ja coachaamaan tiimiä eteenpäin toi ihan uudelle tasolle meidän tekemisemme siellä. Se oli valtavan hyödyllistä meille.

Ehkä muutenkin tämä Skills Donation on mielestäni kauhean arvokas silloin, kun se on hyvin suunniteltua siinä mielessä, että ihmisten kohtaamiset synnyttävät aina positiivista dynamiikkaa. Se, että meidän hyödynsaajamme ovat naisyrittäjiä, naismaanviljeilöitä, niin se, että he saavat kohdata toisia naisyrittäjiä, tulivat he sitten Suomesta tai jostain muualta, mutta se on aina innostavaa, se on aina kannustavaa. Ne haasteet, jotka näillä viljelijänaisilla, osuuskunnan ihmisillä on, ovat ihan merkittäviä. Ei ole helppo ammatti olla maanviljelijä missään päin maailmaa, mutta ennen kaikkea tällaisessa trooppisessa maassa, joka kärsii ihan hirveästi ilmastonmuutoksesta esimerkiksi ja maanomistushankaluuksista ja muista. Se, että joku tulee ja on yhdessä heidän kanssaan ja pohtii yhdessä ratkaisuja ja tulee sellainen fiilis, että me emme tee tätä yksin, että muuallakin on onnistuttu, että kyllä mekin voimme. Ihmisten kohtaaminen tällaisessa Skills Donation -ohjelmassa on mielestäni valtavan arvokasta.

Noora Pohjanheimo [00:25:25]: Miksi Skills Donation on, Johanna, sinun mielestäsi hyvä tapa auttaa?

Johanna Arantola-Hattab [00:25:31]: Mielestäni se on loistava tapa siinä, niin kuin Saara sanoi, että on mietitty ensin, että mihin osa-alueeseen osaamista haetaan juuri sillä hetkellä. Itse koin, niin kuin sanoin aikaisemmin, että tämä on nyt minun juttuni. Tässä minä pystyn auttamaan, jossain toisissa asioissa joku toinen on sitten paljon parempi. Tämä perustuu vapaaehtoisuuten, eli kun sinne lähtee, täytyy olla kiinnostunut siitä, että haluaa mennä sinne ja haluaa tehdä sitä yhdessä.

Olen itse yrittäjä, eli tämä sopii minulle sinänsä erittäin hyvin. Pääsin katsomaan tällaista naisyrittäjyyttä siellä, ja vaikka olemme hyvin erilaisia yrittäjiä, niin kuitenkin se arki, tavallaan se ymmärrys, että on saatava jokainen pikkuasia kohdalleen, että se toimii. Mielestäni Skills Donation oli tässä mieletön mahdollisuus ja tämähän oli mieletön oppimismatka kaikille osapuolille eikä mitenkään vähiten minulle.

Noora Pohjanheimo [00:26:39]: Kun työskennellään monikulttuurisessa tiimissä usealla eri kielellä ja ihmisten taustat ovat sekä kulttuurisesti että koulutuksen puolesta hyvin erilaiset, niin millaisia huomioita teit tästä monikulttuurisesta yhteistyöstä, Johanna?

Johanna Arantola-Hattab [00:26:55]: Tein ehkä sellaisia havaintoja, että siinä ei ollut kielimuuria. Ensin ajateltiin, että kaikki tehdään englanniksi, mutta sitten kun se ei onnistunutkaan, niin sitten tehtiin khmeriksi ja englanniksi. Kun oli halukkuus tehdä, niin kyllä asiat sitten hoituvat ja järjestyvät. Kun menin toisen kerran 2019 vuoden jälkeen sinne, mielestäni oli ihan mahtava huomata, että ne asiat, joita olimme silloin vuosi sitten käyneet läpi, olivat lähteneet käytännössä toimimaan. Sieltä oli lähtenyt oma-aloitteisuus ja jossain ryhmätyössä joku, joka esitti niitä tuloksia, sanoi, että nyt olen käynyt juttelemassa näiden ja näiden ostajien kanssa ja puhui hinnoista ja näin ja seuraavaksi mennään sitten puhumaan sinne osuuskuntaan ja neuvotellaan näitä hinta- ja volyymiasioita. Ajattelin, että wau, ihan oikeasti, jos ajattelen sitä, mistä lähdettiin liikkeelle, joka oli sellaista vähän varovaista ja tunnustelua, niin he olivat todella ottaneet siitä sen tekemisen ja ajatelleet, että nyt me oikeasti teemme niin kuin me olemme tässä oppineet. Kyllä minun mielestäni oppimiskäyrä oli ihan valtava, ja se oli todella hieno asia.

Saara Lehmuskoski [00:28:13]: Tässä mielestäni nimenomaan auttoi se onnistunut lokalisointiprosessi. Johanna tuli kokemuksen ja tiedon kanssa, mutta sitten yhdessä käytännön toimin siitä tehtiin kambodžalainen versio, joka toimii, jolloin sitten taas sen tiimin on paljon helpompi viedä sitä eteenpäin.

Johanna Arantola-Hattab [00:28:32]: Joo, ja siinä meidän raportissa itse asiassa, kun me ensin kuvasimme, mitä teimme ja kirjasimme ylös niitä ja mikä oli tutkimuksen kohde ja näin, mutta sitten siinä lopussa on paljon sellaista taulukkoa, joka on nimenomaan paikallisille tiimin jäsenille ja kenttätyöntekijöille tarkoitettu. He ovat itse kirjanneet sinne, miten näitä volyymeja voisi parantaa milläkin alueella, mitä tehdään. He ovat kirjoittaneet ylös, että tämä olisi nyt sellainen ostaja, johon voitaisiin ottaa yhteyttä ja tässä on sen puhelinnumero. Se oli hyvin hands on. Vaikka mielestäni tässä Skills Donationissa nimen omaan se, että mennään ruohonjuuritasolle ja tehdään se, eikä jätetä sitä strategiselle tasolle, että näin pitäisi tehdä, ei, vaan nyt mennään ja tehdään.

Noora Pohjanheimo [00:29:23]: Lopullisena tavoitteena on pitkäjänteinen työ ja pysyvä muutos. Millaista muutosta olet huomannut projektin jäljiltä, Saara?

Saara Lehmuskoski [00:29:33]: Sellainen pitkäjänteisyys syntyy sitä kautta, että on paikallinen omistajuus siihen asiaan ja tavoitteeseen, johon pyritään. Se ei tule ulkopuolelta asetettuna, se täytyy olla paikallisesti omistettu, ei pelkästään tavoite vaan koko prosessi. Matkalla täytyy tapahtua paljon voimauttamista eli erilaisten taitojen kasvattamista, ymmärryksen kasvattamista. Sitä kautta asiat juurtuvat paikallisesti, jos ne on lokalisoitu, on omistajuus tavoitteisiin ja prosessiin ja voimautetaan ihmisiä siinä matkan varrella. Ja sitten, että on rakenteet kunnossa.

Tässä hankkeessa on paljon laitettu paukkuja siihen, että rakenteet, eli esimerkiksi osuuskunnan hallinto, on toimivaa, koska kaikki tietävät sen, että jos hallinto ei pelaan, niin sitten loppujen lopuksi tulee sotkua. Miten manageerataan osuuskuntia? Miten tehdään kirjanpito, miten tehdään tilinpäätös, mikä on vuosikokous? Jotta se kone pyörii tasaisesti, jotta siellä voidaan tehdä bisnestä sen sisällä, niin nämä ovat ne onnistumisen avaimet pitkäjänteiseen, pysyvään muutokseen.

Noora Pohjanheimo [00:30:46]: Haluatko, Johanna, lisätä tähän vielä jotain?

Johanna Arantola-Hattab [00:30:50]: Minun mielestäni se oli aika hyvin kiteytetty. Pitkäjänteisyys ja nimenomaan se lokalisointi ja se, että tämä on aina kahdensuuntaista tekemistä. Koen, että Naisten Pankin ja Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyö on nimenomaan tätä, ja siellä on halukkuus viedä näitä eteenpäin. Mielestäni oli upeaa saada olla mukana. Hauska, että minulla on vieläkin tästä projektista syntyneitä kontakteja, joiden kanssa vähän whatsapataan välillä ja kysellään, että missä asiat nyt ovat ja miten menee.

Noora Pohjanheimo [00:31:33]: Kertokaa vielä lopuksi, että missä asiat ovat ja miten ne menevät, eli millaisia kuulumisia Kambodžasta on nyt.

Johanna Arantola-Hattab [00:31:41]: Olen tietysti kuullut, että hyvin menee, mutta toisaalta myös sitten keskustellaan tässä koronan aikana, että mitkä vaikutukset sillä on tai näin. Mutta kaiken kaikkiaan voi sanoa, että tekemisen halu ja meininki ei ole vähentynyt mihinkää, päinvastoin. Jos on esteitä, ne on tarkoitettu voitettaviksi. Mielestäni on ollut ihan mahtavaa, saada seurata sitä. Tämä ei ollut projekti, vaikka me puhumme siitä projektina, vaan nämä olivat kaksi peräkkäistä toimintoa, joita tehtiin, ja se jatkuu koko ajan. Mielestäni on ollut tosi hieno asia saada olla mukana.

Saara Lehmuskoski [00:32:31]: Korona toki asettaa paljon haasteita, mutta siinä on myös ollut jotain positiivista ehkä näille osuuskunnille siinä mielessä, että kun maarajat Vietnamiin ja Thaimaahan menivät kiinni, ja vaikka tavarat saivat edelleen kulkea, niin toki se on vähentänyt esimerkiksi maataloustuotteiden tuontia Kambodžaan, jolloin sitten taas kotimaisten tuotteiden kysyntä on noussut, mikä sitten taas hyödyttää näitä osuuskuntia aika paljon. Silloin, kun korona alkoi, niin siellä tietysti ihmiset joutuivat paljon työttömiksi ja köyhyys lisääntyi. Me sitten Kirkon Ulkomaanavulla teimme tällaisen koronaoperaation, eli aloitettiin ruoka-apu ja rahallinen apu näille yhteisöjen kaikkein köyhimmille jäsenille. Nämä osuuskunnat olivat siinä mukana. Naisten Pankin luvalla muunnettiin osa rahoituksesta sillä tavalla, että saimme ostaa näiltä osuuskunnilta riisiä, jota sitten jaeltiin näiden yhteisöjen kaikkein köyhimmille perheille, jotta kaikki selviävät tämän koronakriisin yli. Osuuskunnat ovat vahva osa sitä yhteisöä ja ne jatkavat sitä toimintaa. Uudenlaisessa tilanteessa uudenlainen toiminta.

Ennen koronaa kerkesin käydä näissä yhteisöissä noin vuosi sitten, 2019 ihan loppuvuodesta. Silloin meillä oli siellä ensimmäinen business to business -tapahtuma järjestettynä, jossa oli ostajia kutsuttu paikalle, ja siellä oli jonkin verran maataloustuotteiden toimittajia, lannoitemyyjiä  ja niin edespäin, ja sitten oli nämä viljelijät. Oli aivan fantastista nähdä, kuinka voimautuneita nämä naisviljelijät olivat. He olivat tosi  ylpeästi laittaneet kaikki parhaansa sinne esille. Siellä oli kaiken maailman sienet ja salaatit ja pavut ja kanat ja kaikki. Sitten ostajat tulivat niitä katsomaan ja siellä käytiin kauppaa. Jokainen osuuskunta, joka oli läsnä siinä tilaisuudessa, piti ison esitelmän, läväytti sinne sellaisille jättimäisille yhteenliimatuille flip charteille kaikki tietonsa siitä, missä kuussa tuotetaan kuinkakin monta kiloa tai tonnia kurkkua ja tomaattia ja papua ja salaattia ja ties mitä muuta, jotta ostajille tuli käsitys siitä, että tällaisia tuottajia, täältä me saamme tätä, tuota ja tätä. He puhuivat tuotannostaan ylpeydellä ja hyvällä omistajuudella ja rohkeasti, mikä olisi ollut täysin ennenkuulumatonta muutama vuosi sitten.

Tästä näkee, että me olemme oikeasti tulleet aika pitkän matkan näiden viljelijöiden kanssa ja se vakuutti minut siitä, että olemme hyvällä polulla ja tästä eteenpäin he voivat jatkaa myös tietyn ajan päästä ilman ulkopuolista tukea ja varmasti tulevat toimeen. Se on aina palkitsevaa, kun voi tehdä itsensä tarpeettomaksi tässä kehitysyhteistyön isossa kuviossa.

Noora Pohjanheimo [00:35:36]: Kiitos oikein paljon teille molemmille. On ollut mielenkiintoista kuulla tästä projektista.  Naisten Pankin työstä voi lukea lisää verkkosivuilta naistenpankki.fi.