Itä-Afrikka
Itä-Afrikan alueen työssä Ulkomaanavun henkilöstön määrä oli 101 ja kumppaneita oli 19.
Sivustoa uudistetaan, siirry uudelle etusivulle.
Itä-Afrikan alueen työssä Ulkomaanavun henkilöstön määrä oli 101 ja kumppaneita oli 19.
”Tämä on ollut minulle ensimmäinen mahdollisuus
verkostoitua kansainvälisesti. Opintomatka Suomeen
ja tutustuminen suomalaiseen koulutusjärjestelmään
antoivat paljon. Yhteistyöstä on ollut apua opetuksen
laadun kehittämisestä.”
Amanuel Yosief, opettajakouluttaja,
Asmara Community College of Education, Eritrea
”Ulkomaanavun ansiosta olemme saaneet muun muassa
selvitettyä, mitkä ovat heimojen välisten riitojen alkusyyt.
Lisäksi olemme saaneet tukea kuljetusten järjestämiseen
tänne. Ilman sitä moni ei olisi tullut lainkaan.”
Stiven Domorita pokot-heimosta kertoo Ulkomaanavun
järjestämästä, toistaiseksi suurimmasta pokot-
ja markwet-heimojen välisestä rauhankokouksesta
Keniassa. Siihen osallistui sata ihmistä.
ETELÄ-SUDANISSA taistelut hallituksen ja opposition joukkojen sekä eri aseryhmien kesken pahenivat merkittävästi heinäkuusta 2016 lähtien. Väkivaltaisuuksien takia osa Ulkomaanavun henkilökunnasta evakuoitiin tilapäisesti ja hankkeiden toteutus viivästyi osittain.
Ulkomaanavun työ rauhan, koulutuksen ja toimeentulon parissa on konfliktista huolimatta saavuttanut lupaavia tuloksia. Väkivaltaisuudet Boman osavaltiossa loppuivat konsultaatiolla ja vuoropuhelulla, jonka tuloksena osavaltion heimot solmivat rauhan keskenään sekä naapuriosavaltio Jonglein kanssa. Prosessiin osallistui useampi konfliktin osapuolista kuin koskaan aikaisemmin. Heistä yli 90 prosenttia kertoi olevansa tyytyväinen rauhanprosessiin, mikä lupaa hyvää kestävälle rauhalle osavaltiossa ja rohkaisee yhteisöjä rauhanomaisiin ratkaisuihin.
Viime vuoden aikana Ulkomaanapu turvasi 10 469 eteläsudanilaisen lapsen koulunkäynnin rakentamalla koulutiloja ja tukemalla 288 opettajaa. Piborin kunnassa Ulkomaanapu loi uusia toimeentulomahdollisuuksia yhteistyössä yksityissektorin toimijan kanssa. Osallistujat oppivat ruokatuotantoon liittyviä taitoja.
ERITREASSA Kirkon Ulkomaanapu jatkoi koulutussektorin kehittämistä yhteistyössä maan korkeakouluhallinnon kanssa. Tuimme lisäksi korkeakoulutuksen kansainvälistymistä ja opetussuunnitelmien uudistamista. Lisäksi 30 toimittajaa ja 14 journalismin opiskelijaa osallistui media- ja journalismikoulutukseen. Suomalaisten ja eritrealaisten nuorten vuoropuhelua
edistettiin suomalaisten nuorisojärjestöjen edustajien vierailulla Eritreassa. Suomen ja Eritrean YK-edustustojen ja YK:n kehitysohjelma UNDP:n kanssa järjestettiin YK:n yleiskokouksen yhteydessä tilaisuus, jossa keskusteltiin nuorten osallisuudesta ja roolista rauhanprosesseissa.
UGANDASSA Ulkomaanapu sai tunnustusta vastauksestaan pakolaiskriisiin. Eteläsudanilaisia pakolaisia tuettiin rekisteröinnin jälkeen ruoalla ja koulutuksella pakolaisasutusalueilla. Ulkomaanavulle myönnettiin lisäksi Unicefin rahoitus laadukkaan koulutuksen turvaamiseksi 140 koulussa köyhällä Länsi-Niilin alueella.
SOMALIASSA Ulkomaanapu tukee valtion hallinnon sekä kansalaisyhteiskunnan rakentamista ja kehittämistä. Ulkomaanavun tuella on perustettu kansalaisjärjestöjen liittouma, joka tuo järjestöille paremmat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon. Rauhantyöllä tuetaan konfliktien selvittämistä
paikallisissa yhteisöissä. Vuonna 2016 Ulkomaanapu tuki sekä maansisäisten pakolaisten, paluumuuttajien että muiden somalilaisten mahdollisuuksia toimeentuloon järjestämällä ammatillista koulutusta ja kursseja sekä tukemalla pienyritysten perustamista.
KENIASSA Ulkomaanapu rakentaa rauhaa maan pohjoisosien haurailla ja konfliktiherkillä alueilla yhteistyössä perinteisten ja uskonnollisten johtajien kanssa. Ulkomaanavun ansiosta 27 305 ihmistä osallistui alueellisiin rauhansovitteluihin vuonna 2016. Syyskuussa 2016 Ulkomaanapu ja Unicef
käynnistivät hankkeen, jolla pyritään houkuttelemaan 13 500 lasta kouluun Turkanan, Garissan ja Marsabitin kunnissa. Kakuman pakolaisleirissä Ulkomaanapu koulutti opettajia vuoden kestävässä pilottihankkeessa, jolla pyritään tarjoamaan laadukkaampaa opetusta myös pakolaisleireillä.