Suurlahjoittajat
kertovat
Suurlahjoittajatkertovat
Suurlahjoittajiemme ajatuksia
Suurlahjoittajamme ovat työmme pitkäaikaisia tukijoita – ihmisiä, jotka kulkevat rinnallamme pitkään tietyn avustushankkeen kanssa. He ovat lahjoittajia, joille on tärkeää auttaa kohdetta, joka on heidän sydäntään lähellä.
Suurlahjoittajat Arto ja Barbara Leppilahti
Leppilahtien pariskunta vieraili Keniassa pakolaisalueella ja näki vaikeiden olosuhteiden keskellä rutkasti toivoa. Toivo paremmasta ajaa eteenpäin, vaikka puitteet olisivat millaiset.
Suurlahjoittaja
Tom Tukiainen
Helsinkiläinen Tom Tukiainen on Kirkon Ulkomaanavun pitkäaikainen tukija ja suurlahjoittaja. Tom on lahjoittanut vuosien varrella useisiin eri kohteisiin, viimeksi pakolaisten koulutukseen, toimeentuloon ja ruokaturvaan Etelä-Sudanissa.
Kahden miljoonan
euron suurlahjoitus
Kirkon Ulkomaanapu sai vuonna 2018 kahden miljoonan euron suurlahjoituksen lahjoittajalta, joka haluaa pysyä nimettömänä.
Suurlahjoittaja
Mirja Kovanen
Kenkä- ja urheiluvälineyrittäjänä työskentelevä Mirja Kovanen on perinyt auttamishalun vanhemmiltaan. Hekin ovat olleet mukana tukemassa Kirkon Ulkomaanapua.
Kiinnostaako suurlahjoittaminen?
Etsitään yhdessä kohde, joka on sydäntäsi lähellä.
Ota yhteyttä
Laura Ylätalo
Yhteyspäällikkö
laura.ylatalo@kua.fi
+358 40 670 4491