Kaupalla kehitystä? Suomen kehityspolitiikalla on uusi suunta
Köyhyyden vähentäminen kehityspolitiikan tärkeimpänä päämääränä loistaa poissaolollaan Petteri Orpon hallituksen tuoreesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso.
SUOMI TEKEE ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan aiempaa kovempia ja enemmän kaupallisiin tavoitteisiin keskittyviä linjauksia, jotka ulottuvat myös kehityspolitiikkaan. Tämä käy ilmi hallituksen kesällä julkaisemasta Ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ja sitä täydentävästä Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteosta. Paperit linjaavat yhdessä Suomen kansainvälistä toimintaa ja niitä on hyvä lukea yhdessä, koska hallituksen mukaan ne perustuvat samaan analyysiin.
Uudistus tulee aikana, jolloin Suomen ulkopoliittinen ympäristö muuttunut rajusti Nato-jäsenyyden ja Venäjän Ukrainassa käymän sodan myötä.
Toisaalta ulkopolitiikan alle kuuluvaa kehityspolitiikkaa tehdään perussuomalaisten johdolla. Selonteon ytimessä vaikuttaa nyt olevan vahva pyrkimys kehittää kehitysyhteistyörahoitusta suuntaan, jonka pääasiallisena motiivina on edistää ennen kaikkea suomalaisten yritysten etua. Palaan tähän myöhemmin tässä tekstissä.
Kehitysjärjestön näkökulmasta keskeinen huoli uuden selonteon linjauksista oli, tuleeko Suomen ulkopolitiikasta pelkkää Natoa, Ukrainaa ja kapeaa turvallisuuspolitiikkaa. Kesällä julkaistu Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko katsoo kuitenkin kiitettävästi myös kauemmaksi kuin vain lähimpiä kumppaneita. Linjauksissa näkyy myös geopolitiikan moninapaistuminen, erityisesti niin sanottujen keskivaltojen nousu.
”Suomi hakee tasaveroista vuoropuhelua ja laajentaa yhteistyö- ja kauppamahdollisuuksia myös muiden kuin viiteryhmämme maiden kanssa”, on nykymaailmassa tärkeä linjaus hallitukselta. Afrikkaa käsitellään selonteossa laajasti ja voi sanoa, että Afrikka on lopullisesti tullut reaalipolitiikan piiriin. Tästä kertoo se, että Afrikkaa käsitellään samassa laajuudessa kuin Kiinaa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja säilyy uudessakin ympäristössä
Isoista ulkoisista muutoksista huolimatta Suomen ulkopolitiikassa on paljon jatkuvuutta. Vaikka kova turvallisuus korostuu, sopimista ja monenkeskistä järjestelmää korostava linja ei ole kadonnut.
Suomi edistää kansainvälistä rauhaa, turvallisuutta ja kestävää kehitystä. Suomi puolustaa kansainvälistä oikeutta ja sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Suomi edistää tavoitteitaan YK:ssa ja haluaa vahvistaa järjestön toimintakykyä. Voikin kysyä, onko presidentti Alexander Stubbin lanseeraama ”arvopohjainen realismi” enemmän Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan jatkoa kuin jotain aivan uutta.
Suomen ulkopolitiikan arvot ovat todellisia, mutta kansallisesta intressistä kumpuava realismi rajoittaa näiden arvojen edistämiseen tarvittavaa aktivismia.
”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu arvopohjaiseen realismiin. Pidämme kiinni meille tärkeistä ja keskeisistä arvoista, kuten demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta, kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista, rauhasta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Samalla olemme valmiita vuoropuheluun myös sellaisten maiden kanssa, jotka eivät jaa näkemyksiämme ja arvojamme. Puolustamme kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää ja tuemme sen kehittämistä. Suomen turvallisuuden takeena on kolme lukkoa: vahva kansallinen puolustuskyky osana liittokunnan pelotetta ja puolustusta, jäsenyytemme Euroopan unionissa ja Natossa sekä edelleen vahvistuva kahdenvälinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja puolustusyhteistyö keskeisten liittolaistemme ja kumppaneidemme kanssa.”
Pääministeri Petteri Orpo kiteytti suurlähettiläspäivien puheessaan, milloin arvojen ei anneta tulla realismin tielle: ”Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajasta riippumatta kahdenvälinen yhteistyömme Yhdysvaltain tulee jatkumaan hyvänä, molempia hyödyttävänä ja laaja-alaisena.”
Kehityspolitiikan kärki kapenee ja avun saaminen ehdollistuu
Suomen kehityspolitiikka kaventuu uuden Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteon myötä.
”Tavoitteena on tukea paremmin Suomen kaupallis-taloudellisia intressejä kehittyvillä markkinoilla ja lisätä maiden taloudellista riippumattomuutta vahvistamalla kehittyvien maiden vastuuta kehityksestään.”
Köyhyyden vähentäminen kehityspolitiikan tärkeimpänä (kansainvälisesti sovittuna) päämääränä loistaa poissaolollaan. Kestävän kehityksen tavoitteet ovat sentään mahtuneet mukaan. Kaupallisen yhteistyön ensisijaisuus siirtänee kehitysrahoitusta pois köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä LDC-maista. Budjettikirjasta katosi jo viime vuonna köyhimpien maiden rahoitusosuutta kuvaava indikaattori.
”Suomen kehityspolitiikan painopisteitä ovat naisten ja tyttöjen oikeuksien sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien vahvistaminen, mikä on keskeistä myös väestönkasvun hallinnassa, sekä koulutus ja ilmastotoimet.”
Kehitysyhteistyön kärki kapenee. Aiemman selonteon ”kestävä talous ja ihmisarvoinen työ” sekä ”rauhanomaiset, demokraattiset yhteiskunnat” -painopisteet ovat kadonneet. Tämä on ymmärrettävää, kun määrärahoja samalla leikataan rajusti. Suomen varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoista on huippuvuoden 2014 jälkeen leikattu reilusti yli 40 prosenttia.
Painopisteiden ohella selonteon vahvoja teemoja ovat suomalaisten yritysten viennin edistäminen, Ukrainan tukeminen, kehitysavun ehdollistaminen ja toisaalta vastavuoroisuus kehittyvien maiden kanssa.
Suurlähettiläspäivien puheessaan kehitysministeri Ville Tavio totesi: ”Tuemme jatkossakin toimivaa demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia ja elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa, jotka ovat kestävän yhteiskunnallisen kehityksen edellytyksiä.”
Toki näissä kaventuneissakin puitteissa merkittävä osa Suomen hyvästä kehitysyhteistyöstä, tuesta kansainvälisille järjestöille ja kansalaisjärjestöille pystyy jatkumaan.
Suomen viennin edistäminen ei tuo kehitystä kaikista köyhimmille valtioille
Kauppapolitiikka ja kehityspolitiikka halutaan tuoda yhteen, mutta kauppapolitiikkaa ei selonteossa käsitellä kestävän kehityksen näkökulmasta. Mukana ei ole ajatusta kehityspolitiikasta, jolla johdonmukaisesti vahvistettaisiin kehittyvien maiden asemaa kaikilla politiikanlohkoilla. Kuten johdanto toteaa, tavoitteena on vahvistaa Suomen vientiä.
Esimerkiksi kestävyyssääntely nähdään ainoastaan uhkana kaupalle. EU:n äskettäin hyväksyttyä yritysvastuudirektiiviä ei mainita lainkaan, vaikka kyse on keskeisestä, uudesta kaupan ja kehityspolitiikan rajapinnassa olevasta lainsäädännöstä.
Development Todayn haastattelussa kauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio korostaa erityisesti teollistumisen merkitystä kehitykselle, samoin suurlähettiläspäivien puheessaan ministeri totesi, että ”Suomi tukee kehittyvien maiden teollistumista” ja ”Kehityspolitiikalla edistetään sitä, että kehitysmaihin syntyy omaa teollisuutta ja työpaikkoja.” Itse selonteko kuitenkin keskittyy suomalaisyritysten vientimahdollisuuksien korostamiseen, ei niinkään tukemaan teollistumisen ja köyhyyden vähentämisen hyvän kehää.
Selonteon ytimessä vaikuttaakin olevan pyrkimys kehitysyhteistyörahoituksen kohdistamiseen tai sitomiseen entistä enemmän suomalaisten yritysten etuihin. Kuitenkin kansainvälisessä kehityspolitiikassa on jo ajat sitten tunnistettu, että avun sitominen johtaa tehottomuuteen, paikallisten tarpeiden sivuuttamiseen ja sivuuttaa kehittyvien maiden paikalliset yritykset.
Suomen pitää osoittaa lupaamaansa tasavertaista kumppanuutta myös teoin
”Suomen tavoitteena on rakentaa kehittyvien maiden kanssa tasavertaisia ja kestäviä kumppanuuksia, jotka perustuvat molemminpuoliseen hyötyyn ja kunnioitukseen.”
Tämä selonteon linjaus on äärimmäisen kannatettava. Molemminpuolinen hyöty ja kunnioitus tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että Suomi on valmis huomioimaan kehittyvien maiden intressit ja näkemykset.
Koronarokotteiden hamstraaminen ja patenttisuojasta kiinnipitäminen, toimettomuus palestiinalaisiin kohdistuvien jatkuvien ihmisoikeusrikkomusten kanssa, haluttomuus edistää veroyhteistyötä YK:ssa ja äärimmäisen tiukka maahanmuuttopolitiikka ovat Suomen linjauksia, joihin kehittyvillä mailla on omat intressinsä. Tasavertaisten kumppanuuksien pitää tarkoittaa sitä, että myös Suomen omat näkemykset ovat avoimia neuvotteluille. Toistaiseksi tästä on vain vähän viitteitä.
Kehitysyhteistyötä suunnitellaan ja seurataan usein aikatauluihin ja talouteen liittyvien paineiden keskellä. Valitettavan ohitetaan kaikkein keskeisin kysymys: kuka omistaa kehitystavoitteet ja sitoutuu niihin myös hankkeiden päätyttyä? Kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun varatoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
AFGANISTANIN SURULLISIA tapahtumia on syksyn mittaan analysoitu monista näkökulmista. Maan nykytilanne on sotilaallinen, poliittinen ja ideologinen epäonnistuminen. Sotilasjohtajien, poliitikkojen ja toimittajien esiintymiset ovat korostaneet tilanteen yllätyksellisyyttä ja nopeaa kehitystä.
Afganistanin suurin yllätys on kuitenkin se, että kehityskulkua pidetään jotenkin odottamattomana.
Jokainen vakavasti kehityskysymyksiä pohtinut tietää, että poliittiset paineet ja rahoitusmekanismit ohjaavat helposti työtä siten, että isoihin harppauksiin pyritään liian nopeasti. Kestävä muutos ei ole projekti vaan prosessi, jonka aikana asenteet ja arvot muuttuvat. Muutos tapahtuu usein hitaammin kuin toivomme.
KEHITYSPOLITIIKKAA, -YHTEISTYÖTÄ ja sotilaallisia operaatioita on tutkittu vuosikymmeniä. Aiheesta on hyllymetreittäin ja teratavuittain tutkittua ja kokemusperäistä tietoa.
Kestävän muutoksen ytimessä on inhimillisen kehityksen ydinasia – omistajuus. Se tarkoittaa tavoitteiden omaksumista, pitkäaikaista sitoutumista, halua luopua vanhoista toimintatavoista ja paikallisiin voimavaroihin suhteutettua toimintaa.
Omistajuuden kysymys jää usein muiden hienojen käsitteiden ja ajatusten varjoon. Poliittiset ja kehitysyhteistyöhön liittyvät ammattitermit kuten voimaantuminen, demokratiakehitys, intersektionaalisuus, kapasiteetin vahvistaminen, nexus, tripla-nexus ja muut yleensä lännessä kehitellyt ylevät konseptit eivät käytännössä tarkoita tai muuta mitään ilman omistajuutta.
MIKÄ TÄSSÄ yksinkertaisessa käsitteessä on sitten niin hankalasti omaksuttavaa?
Kehitysyhteistyöhankkeiden ja -ohjelmien suunnittelu tarjoaa siihen yhden näkökulman. Prosesseihin käytetään paljon aikaa ja rahaa. Ongelmia ja niiden juurisyitä pohditaan tarkkojen kartoitusten ja analyysien perusteella. Usein kuukausien mittainen uurastus päättyy teknisesti täydellisyyttä hipovaan loogiseen esitykseen siitä, miten myönteinen muutos tapahtuu.
”Kuka haluaa kehitystä? Kuka vastaa asetetuista tavoitteista?
Häviävän pieneksi osaksi suunnittelua ja ohjelmien seurantaa jäävät kaikkein oleellisimmat kysymykset: Kuka haluaa kehitystä? Kuka vastaa asetetuista tavoitteista? Kenen resursseja ja kuinka paljon tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan? Kuka määrittää aikataulut? Kuka siis prosessin lopulta omistaa?
Omistajuuden tunnistaminen on hankalaa, eikä omistajuus antaudu tuttujen indikaattoreiden arvioitavaksi. Vain harva, jos kukaan, kykenee arvioimaan, mitä hymy ja nyökkäys yhteistyösitoumuksen allekirjoitusvaiheessa tarkoittavat.
Omistajuus ei myöskään ole loogista ja lineaarista. Se on kompurointia onnistumisten ja epäonnistumisten laaksoissa. Välillä se voi olla nopeaa sprinttijuoksua, mutta useimmiten omistajuuden kautta syntyvän kestävän muutoksen saavuttaminen on uuvuttava maraton.
OMISTAJUUS EI synny pelkästään rahoitusta lisäämällä ja projektihallintoa viilaamalla. Sen myöntäminen ja siitä puhuminen on joskus kipeää, kun tavoittelemme vilpittömästi ja nopeasti hyvää. Se kuitenkin kannattaa. Kaikki on mahdollista, kun omistajuus ja sen seurauksena sitoutuminen ja halu oppia uutta syntyvät.
On inhimillistä, että omistajuus liitetään johonkin näkyvään ja konkreettiseen. Se voi olla komea hallintorakennus, uskonnollinen tila, tiehanke tai satamarakennus. Niitä on helppo raportoida työn tuloksina. Tilanteesta tekee ongelmallisen se, että rakentamalla näkyvää ei välttämättä tapahdu mitään muutosta asenteissa, arvoissa ja ajatusmalleissa jotka tuottavat ja ylläpitävät kehitystä. Järjestyksen tulee siis olla toinen.
Mihin sitten kannattaa satsata ja mikä voisi olla pienen Suomen rooli massiivissa globaaleissa kehitysprosesseissa? Panokset kannattaa ensisijaisesti sijoittaa siihen, mitä Afganistanissakin jäi jäljelle: kansalaisyhteiskunta, perinteiset toimijat kuten uskonnolliset ja traditionaaliset johtajat sekä ihmisten omaksumat tiedot ja taidot.
Länsimaisten demokratioiden toimivuus tai toimimattomuus perustuu vahvaan ja riittävän koulutettuun kansalaisyhteiskuntaan sekä riittävään laajaan keskiluokkaan, joka on taloudellisesti itsenäinen.
Siksi panostukset koulutukseen, työllistymisen mahdollistamiseen, kansalaisten, erityisesti naisten ja nuorten, kykyyn ja mahdollisuuksiin osallistua rauhanprosesseihin kannattavat aina.
Kehityspolitiikasta tehtiin selkoa eduskunnassa – 3+1 nostoa
Kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon suurin heikkous on, ettei se sisällä kehitysrahoituksen tiekarttaa, josta on selkeä kirjaus hallitusohjelmassa, kirjoittaa KUA:n vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso. Positiivista on, että koulutuksen painoarvo kehityspolitiikassa kasvoi.
Eduskunta keskusteli tällä viikolla Suomen uudesta kehityspoliittisesta selonteosta. Puutteineenkin selonteko on kaivattu ja tärkeä pitkän aikavälin linjaus Suomen kehityspolitiikasta.
Kansanedustajat osoittivat laajaa tukea kehitysyhteistyölle ja toivat esiin myös hyviä sisällöllisiä nostoja.
”Keskinäisriippuvaisessa maailmassa Suomi ei ole tyhjiössä, jossa maailman kehityskulut ja tapahtumat eivät vaikuttaisi meihin. Kehitysyhteistyöllä voidaan osaltaan vaikuttaa yhteiskuntien kehitykseen, jotta kotiseutu olisi vakaa ja inhimillinen paikka elää, joka tarjoaa elinmahdollisuuksia ja on tasa-arvoinen ja jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta, jotta pakon edessä ei olisi jätettävä kotia.” – Hussein al-Taee, sdp
1. Koulutus nousi kehityspolitiikan painopisteeksi
Merkittävin muutos kehityspolitiikassa on koulutuksen nostaminen omaksi painopisteekseen. Tämä on myönteinen ja laajasti tuettu askel, jossa Suomi hyödyntää omia vahvuuksiaan kehityspolitiikassa.
Selonteossa itse koulutuspainopisteen sisältö jää vielä verrattain ohueksi. Ensimmäiset askeleet toteutuksessa – kuten kansainvälisiin koulutusrahastoihin osallistuminen – ovat kuitenkin olleet hyviä.
Kehityspolitiikan uutta koulutuspainotusta syvennetään järjestelmällisesti, ja sen kytköksiä muihin painopisteisiin ja humanitaariseen apuun vahvistetaan hallituskauden aikana. Esimerkiksi koulutus katastrofeissa (Education in Emergencies) vahvistaa koulutuksen ja humanitaarisen avun yhteyttä.
”Erityisen iloinen olen koulutuksen noususta omaksi erilliseksi temaattiseksi painopisteekseen. Varmasti moni teistäkin on maailmalla vieraillessaan kuullut toiveet ja kiinnostuksen Suomen koulutusosaamista kohtaan. Tällä sektorilla meillä on todella annettavaa, oli kyse sitten opettajankoulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, äidinkielisestä tai erityisopetuksesta tai vaikka yritysvetoisesta digiosaamisesta. Painopisteen sisältö vaatii kuitenkin jatkotyöstöä ja ‑pohdintaa esimerkiksi siitä, kuinka se näkyy humanitäärisessä avussa.” – Inka Hopsu, vihr.
2. Yksityisen sektorin kehittäminen on tärkeää
Tällä hetkellä noin 60 prosenttia afrikkalaisista on alle 25-vuotiaita. Tämä tuo maanosaan varsin erilaista dynamiikkaa harmaantuvaan Eurooppaan verrattuna. Haasteena on työpaikkojen löytyminen. Joka vuosi noin 10–12 miljoonaa nuorta tulee työmarkkinoille, mutta uusia työpaikkoja syntyy vain kolme miljoonaa.
Yksityisen sektorin kehittäminen näkyy vahvasti Suomen kehityspolitiikassa, mikä on tärkeää.Tarkkuutta tarvitaan kuitenkin siinä, että toimet tukevat yrittäjyyttä nimenomaan kehittyvissä maissa, ei ainoastaan Suomessa.
Erityisen tärkeitä työpakkojen syntymisen kannalta ovat pienet ja keskisuuret yritykset, mutta juuri pk-sektorin tila on heikko monissa vähiten kehittyneissä maissa. Puhutaan jopa ”missing middle” –ilmiöstä.
Vähiten kehittyneissä ja hauraissa maissa tulee pyrkiä hyödyntämään ei vain lahjamuotoista kehitysapua, vaan enenevästi kaikkia kehitysrahoituksen instrumentteja. Lainamuotoinen kehitysyhteistyö näissä konteksteissa pitää kohdistaa erityisesti pk-sektorille.
”Perinteinen julkinen kehitysyhteistyörahoitus ei yksin riitä. Selonteko asettaa tavoitteeksi, että suomalaisyritysten osuus kehitysyhteistyörahoitteisessa toiminnassa kasvaa. Investointien ja innovaatioiden kautta vauhditamme kestävien yksityisen sektorin työpaikkojen syntymistä.” – Hilkka Kemppi, kesk.
3. Suomi on muita Pohjoismaita jäljessä rahoituksen suhteen
Kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon suurin heikkous on, ettei se sisällä kehitysrahoituksen tiekarttaa, josta on selkeä kirjaus hallitusohjelmassa. Kehitysrahoituksen nostaminen YK-sitoumuksen mukaisesti 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta (BKTL) vaatii pitkäjänteistä sitoutumista.
Suomi on edelleen etäällä muista Pohjoismaista. Vuonna 2020 Ruotsin kehitysrahoituksen BKTL-osuus oli 1,14%, Norjan 1,11 % ja Tanskan 0,73 %.
Useat kansanedustajat nostivat esille rahoitustiekartan puutteen ja kehitysministeri Ville Skinnari lupailikin jatkokeskusteluja eduskuntaryhmien kesken.
Myönteistä on se, että Suomi on Vähiten kehittyneitä (LDC) maita koskevan 0,2%:n tavoitteen osalta hyvin lähellä tavoitteen saavuttamista. Kehitysrahoituksen painottamista köyhimmille ja hauraimmille maille pitää edelleen jatkaa.
”Hallitus on lisäksi päättänyt leikata kehitysyhteistyöstä myös vuonna 2023. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on todennut yksimielisessä lausunnossaan, että hallituksen määrärahaleikkauksella voi olla negatiivisia vaikutuksia Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjaan, mihin on syytä suhtautua vakavuudella.” – Saara-Sofia Sirén, kok.
+ Afrikka ansaitsee monipuolisempaa keskustelua
Eduskunnan kehityspoliittisesta keskustelusta nousi esiin myös vahva tarve monipuolisemmalle Afrikka-kuvalle ja -keskustelulle. Kehityspolitiikka usein syystäkin keskittyy ongelmiin, mutta silti Afrikka kuvataan liian usein Eurooppaa uhkaavan nopean väestönkasvun ja muuttoliikkeen kautta. Toivottavasti Suomen uuden Afrikka-strategian myötä lähestymistavat ja näkökulmat moninaistuvat.
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Itäghoutalainen Muhammad Abdo Hijzai on 13-vuotias poika, joka osallistuu Kirkon Ulkomaanavun tukemaan tukiopetukseen muun muassa matematiikassa. Kuva: Abu Talib Al-Buhaya.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Toiminnanjohtajan blogi: Korona toi esiin vahvuutemme
Pandemiavuosi on raottanut meille uusia ovia. Nyt ja jatkossa meidän pitää pystyä kehittymään ja miettimään, miten voimme hyödyntää digitalisaatiota työssämme, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Etäkoulua, karanteeneja, matkustuskieltoja. Yhteiskuntasulkuja, peruuntuneita tapahtumia ja satoja etäkokouksia. Pandemiavuosi 2020 oli varsin poikkeuksellinen myös Kirkon Ulkomaanavulle.
Tilanteet toimintamaissamme ovat olleet vaikeita aiemminkin. Olemme työskennelleet konflikteissa, maanjäristyksissä, luonnonkatastrofeissa ja epidemioiden keskellä. Kenelläkään meistä ei kuitenkaan ollut kokemusta globaalista pandemiasta. Ensimmäistä kertaa kriisi kosketti koko järjestöä.
Vuoden tapahtumat yllättivät – ja toisaalta eivät yllättäneet. Työntekijämme ovat hajautettuina ympäri maailman, joten meillä on työskennelty aina etänäkin. Suomessa koko Helsingin toimisto siirtyi hetkessä keittiönpöytien ääreen ja sohville tekemään töitä. Kun mietin sitä, miten etätyö sujuu vuoden jälkeen, on ero kuin yöllä ja päivällä. Maatoimistomme Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä pystyivät toimimaan pitkään ilman Covid-19-tapauksia, vaikka tilanne on sittemmin monessa maassa heikentynyt.
Pandemia on luonnollisesti muuttanut meidän ohjelmatyötämme koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla. Maailma siirtyi vuonna 2020 etäopetukseen, osassa maita koulut jouduttiin jopa sulkemaan. Suomessa on tuskailtu sitä, miten etäkoulun ja -töiden järjestäminen kotona onnistuu. Tilanne on vaatinut kekseliäisyyttä myös toimintamaissamme, joissa ei ole yhteyksiä ja infraa. Opettajat ovat kiertäneet kylissä opettamassa lapsia, ja oppitunteja on pidetty radion välityksellä.
Korona on vaikuttanut myös ihmisten toimeentuloon. Euroopassa valtiot kantavat vastuuta ihmisten ja yritysten pärjäämisestä. Kehittyvissä maissa ihmisillä ei ole sitä mahdollisuutta. Yhteiskunnan turvaverkot ovat heikkoja, ja koronapandemiaa pienemmätkin epidemiat vaikeuttavat elämää helposti. Jos toimeentuloa ei ole, ihmiset lähtevät hakemaan sitä mahdollisuuksien mukaan muualta. Työn perässä liikkuminen puolestaan on pandemian näkökulmasta riski ja voi osaltaan lisätä alueellisia levottomuuksia. Pandemia on haastanut myös rauhantyötä, konfliktit kun eivät paljon epidemioista välitä.
Haasteista huolimatta kehityksemme on ollut hurjaa. Kansainvälinen tulorahoitus on ollut huimassa kasvussa. Se on merkki siitä, että sellaiset tahot kuin YK, EU ja julkiset rahoittajat luottavat työhömme ja visioomme lujasti.
Korona on kuitenkin syönyt kotimaan kolehtitulojamme. Yhteiskunta on ollut pitkiä aikoja täysin kiinni, ja kolehtien kerääminen virtuaalisesti on erittäin hankalaa. Ahkerat feissarimme eivät ole päässeet kaduille. Vaikka tulot kotimaassa pienenivät, myös menot pienenivät matkustamisen vähentyessä. Pääsimme vuonna 2020 tilanteeseen, jossa ei tullut jättitappioita.
Pandemiavuosi on raottanut meille uusia ovia. Nyt ja jatkossa meidän pitää pystyä kehittymään ja miettimään, miten voimme hyödyntää digitalisaatiota työssämme. Tulevaisuudessa iso osa koulutustoiminnastamme tulee siirtymään pois fyysisistä rakennuksista. Esimerkiksi Afrikassa tarvitaan tulevaisuudessa valtava määrä koulutuspaikkoja. Digitaalinen opetus voi olla siihenkin ratkaisu. Tosiasia on, ettei työmme tule jatkumaan samanlaisena kuin ennen pandemiaa. Meidän on mietittävä, miten poimimme jatkossa parhaat puolet siitä, mitä olemme pandemia-aikana oppineet.
Toiminnanjohtajana toivoisin, että saisimme pian väännettyä niskat nurin tältä pandemialta ja palautuminen voisi alkaa. Pandemian jälkeen työmme rakentuu entistä vahvemmin kestävän kehityksen tielle. Jatkamme ponnistelujamme koulutuksen, rauhan, toimeentulon ja tasa-arvon saralla. Etätyöstä oppineena voimme tehdä aiempaa suurempia ympäristötekoja. Matkustamaan lähdemme entistäkin tarkemmin suunnitellen.
Vaikka vuosi oli rankka, se on ollut meille Kirkon Ulkomaanavussa tietynlainen superonnistuminen. Kiitos siitä kuuluu työntekijöillemme, luottamushenkilöillemme ja vapaaehtoisillemme. Te olette suurin resurssimme ja mahdollistatte sen, että pystymme toimimaan siellä, missä apua tarvitaan eniten.
Jouni Hemberg, Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Maalis-huhtikuun aikana koronaviruksen globaalit vaikutukset alkoivat hahmottua. Humanitaarisen avun järjestöt alkoivat suunnitella kuinka vastata virukseen jo valmiiksi haastavissa kriiseissä.Esimerkiksi pakolaisleireillä ja konfliktialueilla, kuten Bangladeshissa, Jemenissa, Etelä-Sudanissa tai Somaliassa.
Vahvan terveydenhuoltojärjestelmän valtiot, kuten Kiina ja Ranska kamppailivat koronapandemian kanssa, joten ennuste hauraille valtioille ei ollut hyvä. Pandemia vaikuttaa suoraan jo olemassa oleviin kriiseihin. Esimerkiksi Cox´s Bazaarin alueella Bangladeshissa yhteensä miljoona rohingyaa asuu tiiviisti 34 pienessä pakolaisleirissä. Etäisyyden pitäminen muihin asukkaisiin on näissä olosuhteissa käytännössä mahdotonta. Terveydenhuolto on ollut leirillä jo valmiiksi heikko.
Pandemian epäsuorat vaikutukset ovat vielä suoria vaikutuksia suurempia. Maailman ruokajärjestö WFP arvioi ruoka-avun tarpeen tuplautuvan 270 miljoonaan ihmiseen ennen tämän vuoden loppua. Jo lähtökohtaisesti vaikeassa asemassa olevissa konflikteista kärsivissä valtioissa, kuten Jemen ja Etelä-Sudan, toimeentulo ja sen seurauksena ruokaturva heikkenee nopeasti.
Pandemia on hidastanut talouden toiminnan ennennäkemättömällä tavalla kaikkialla maailmassa. Tällä on vaikutuksia myös moneen sellaiseen maahan, joissa tilanne ei ollut kärjistynyt ennen koronaa. Työn ja toimeentulon loppuminen johtavat nopeasti hallitsemattomaan velkaantumiseen yhteiskunnissa, joissa turvaverkot ovat heikkoja. Koronan myötä miljoonat siirtotyöläiset ovat palanneet kotimaihinsa ja kotimaahan ennen tulleet rahalähetykset ovat näin vaihtuneet kuluiksi.
YK on vastannut pyytämällä 10 miljardia dollaria pandemian välittömiin vaikutuksiin vastaamiseen. Kyseessä on YK:n historian suurin rahoituspyyntö kriisiin. Suunnitelmia on niin terveyden, vesihuollon, ravinnon kuin koulutuksen parantamiseksi tehtävään työhön. Tästä huolimatta koronapandemia on luonut ennennäkemättömiä haasteita, joihin kansainvälinen avustusjärjestelmä ei ole ollut valmis.
Covid-19 on ”uusi normaali”, joka muuttaa tapaa, jolla humanitaarinen apu toimii. Humanitaarisen avun järjestelmä on rakennettu liikkuvuuden ja nopean toiminnan varaan – rakenne, joka ei toimi yhteen maailman kanssa, jossa liikkuminen ja toiminta pysähtyivät.
Toisen maailmansodan jälkeen globaalisti jaetun sotakokemuksen myötä syntyi YK-järjestelmä sekä useita itsenäisiä, neutraaleita kansalaisjärjestöjä, jotka keskittyivät globaalien ongelmien ratkaisuun. Avustustoimijat ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet hyvää tarkoittavista järjestöistä miljardien toimialaksi.
Monesta uudistusprosessista ja suurista lupauksista huolimatta kansainvälinen avustusjärjestelmä on ollut hyvin hidas uudistumaan. Suuret muutokset ovat aina tapahtuneet kriisien myötä. Vuoden 1994 Ruandan kansanmurhan jälkihoidon epäonnistumisten jälkeen avustustyö alkoi muuttua ammattimaisemmaksi. Vuoden 2004 tsunamia seuranneen kaaoksen myötä humanitaariseen apuun luotiin keskitetty YK- ja viranomaisvetoinen koordinaatiojärjestelmä.
Humanitaariset kriisit eivät ole kadonneet maailmasta pandemian myötä. Korona on kriisi, joka pakottaa avustusjärjestelmän uudistumaan. Pandemia tulee muuttamaan tapaamme tehdä humanitaarista apua enemmän, kuin apu muuttaa pandemian kulkua.
Risto Ihalainen
Humanitaarisen avun asiantuntija
Kirkon Ulkomaanapu
Olen vastikään aloittanut Kirkon Ulkomaanavun maajohtajana itselleni uudessa ympäristössä Kambodžassa. Kambodža on yksi niistä maista, jotka ovat säästyneet laajamittaisilta koronatartunnoilta väestön keskuudessa. Tartuntaluvut ovat olleet yllättävän matalia. Jopa niin matalia, että kriittiselle ajattelijalle syntyy kysymyksiä tiedon oikeellisuudesta, testauksen riittävyydestä ja tilastoinnin puutteellisuudesta.
Toisaalta Kambodžan toimenpiteet kansalaistensa suojelemiseksi ovat olleet mittavia. Itsekin olen saanut niistä osani. Kambodžan maarajat ovat käytännössä olleet suljettuina ja ilmateitse saapuvilta matkustajilta odotetaan mittavia valmistelutoimia ennen matkaa. Tietyntyyppisiä viisumeja ei myönnetä nyt lainkaan. Vaatimus negatiivisesta koronatestituloksesta, tarve ylimääräiselle vakuutustodistukselle, säännöt mittavan rahamäärän talletuksesta valtion tilille maahan saavuttaessa sekä saapumisen jälkeen alkava karanteeni saavat pohtimaan oman Kambodžan matkan tarpeellisuutta. On todennäköistä, että jopa vakavissaan matkaansa harkitsevat liikemiehet lykkäävät matkaansa nyt myöhempään ajankohtaan.
Kambodžassa koulut ovat olleet kiinni pitkiä aikoja. Toimet näyttävät tehonneen. Laajat varautumistoimet ovat kuitenkin johtaneet toisenlaiseen ikävään kierteeseen. Kun tuhannet turistit jäävät saapumatta ja teollisuus ja kansainvälinen kauppa häiriintyvät, lisääntyy myös yleinen talouden epävarmuus. Tämä on saattanut yksilöt ja perheet köyhyyden vapaapudotukseen, joka tipauttaa köyhyystason yläpuolelle juuri ja juuri kiivenneet takaisin köyhyyden loukkuun. Kirkon Ulkomaanapu kumppaneineen on aloittanut ruoka- ja käteisavustukset kaikista heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa. Trooppisten myrskyjen aiheuttamat tulvat eivät ole helpottaneet tilannetta.
Superrikkaita ja rutiköyhiä
Karanteenihotellini ikkunan maisema vaihtuu jännittävästi vuorokaudenajan mukaan. Päivänvalossa näen Mekong-joen ruman ruskean veden ja kalastajien puolelta toiselle vaappuvat alukset. Ikkunan takana on merkkejä kehitysmaalle tyypillisistä nimittäjistä, joista voi päätellä, että ympärillä on paljon köyhyyttä ja epätasa-arvoa. Illan pimeys kuitenkin peittää paljon ja hiukan kauempana olevat tornitalot iltavalaistuksessa saavat aikaan kuvitelman maailman metropolista. Luulen olevani jossain muualla ja katselevani mainostauluja vaikkapa Yhdysvalloissa.
Minulle kauniit valot ja vähemmän kauniit mainostaulut kertovat kahta tarinaa. Toisaalta tarinaa siitä, että tässäkin yhteiskunnassa kyllä osa selviää koronasta, ehkä jopa hyötyy siitä. Täällä on kuulemma superrikkaita aiemmin mainittujen köyhyyteen syöksyjien lisäksi. Toisaalta valotaulujen ulottumattomiin jää raamatulisin ilmaisuin ”maan hiljaiset ja köyhät”. Heidän puolestaan Kirkon Ulkomaanapu, Naisten Pankki ja monet muut upeat toimijat taistelevat lisäämällä mahdollisuuksia elinkeinoon, koulutukseen ja rauhaan. Monet rahoittajat muistuttavat nykyään, että perinteisin rahoitusinstrumentein näiden köyhien ja hiljaisten ongelmia ei kuitenkaan kyetä ratkomaan. Jotta saavutamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, tarvitaan kuulemma yksityisen ja kehitysyhteistyörahoituksen sekoittumista.
Yhteiskehittelytyötä kehitysyhteistyön tilalle?
Kannattaako kehitysyhteistyö siis ylipäätään? Ei kannata siinä perinteisessä mielessä kuin monet siitä edelleen ajattelevat. Jos mielikuva kehitysyhteistyöstä on lahjoitusvaroin ja julkisella rahalla tehtävää kaivojen rakennusta tai ihmisten kannattelemista kriisistä toiseen, vastaus on juuri tuo; ei kannata. Kehitysyhteistyö on nykyään kuitenkin kaikkea muuta kuin perinteisissä mielikuvissa. Se on yhteistyötä ajatushautomoiden kanssa, starttirahoja, keskusteluja investoinneista ja pyrkimystä pysyviin rakennemuutoksiin.
Pyörittelemällä sanaa kehitysyhteistyö saa aikaan toisen sanan, sanan jonka sisältämä toiminta kannattaa: yhteiskehittelytyö. Itseasiassa sitä kehitysyhteistyö nykyään on. Se ei sulje silmiään siltä, että perustarpeiden lisäksi esimerkiksi vastuullinen sijoittaminen on merkittävä tapa luoda työpaikkoja ja vähentää köyhyyttä. Yhteiskehittelyä tarvitaan kaikenlaisissa yhteisöissä: kylissä uusien innovatiivisten maatalouskäytäntöjen löytämiseksi, mutta myös noissa valoja loistavissa tornitaloissa, joissa yllättäen saatetaankin tehdä maailman parasta kehitysyhteistyötä vaikuttamalla työpaikkojen luomiseen sijoitus- ja yritysyhteistyön avulla.
Yhteiskehittelytyö yritysten, kansalaisyhteiskunnan ja sijoittajien kanssa kannattaa, vanhanaikainen kehitysyhteistyö taas ei. Vaikka yhteiskehittelytyölle nykyään on monenlaisia uusia rahoituskanavia, eivät taloudelliset paineet ole kadonneet. Harva tietää, että esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun kaltaiselta toimijalta vaaditaan omarahoitusta, jotta se pystyy hakemaan rahoitusta niin kutsutuilta institutionaalisilta rahoittajilta, kuten vaikkapa YK-järjestöiltä tai Euroopan Unionilta. Siksi jokainen lahjoitus työhömme on merkittävä. Yhteiskehittelyllä pääsemme korona-kriisin koettelemassa Kambodžassakin piirun verran lähemmäksi kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Ikali Karvinen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Kambodžan maatoimiston johtaja
Koronakriisin pitkittyessä suurin uhka ihmisille ovat pandemian seurannaisvaikutukset. Ennennäkemättömällä tavalla hidastunut maailman talous yhdistettynä rajoitustoimiin on vienyt monilta toimeentulon maissa, joissa miljoonat perhekunnat ovat riippuvaisia päivän ansioista ja vailla säästöjä tai sosiaaliturvaa. Usealle kehittyvälle valtiolle työvoima on merkittävä vientituote, joka samanaikaisesti on vähentänyt työttömyyttä kotimaassa ja tuonut tuloja rahansiirtoina kotimaahan. Koronan myötä miljoonat siirtotyöläiset ovat palanneet kotimaihinsa.
YK:n ruokajärjestö World Food Program arvioi ruoka-avun tarpeessa olevien ihmisten määrän kaksinkertaistuvan covid-19 pandemian seurauksena 135 miljoonasta 265 miljoonaan vuoden 2020 aikana. Ruoka-avun tarve kasvaa erityisesti valtioissa, jotka kärsivät jo ennalta sisäisistä konflikteista tai ilmastonmuutoksen vaikutuksista, pahimmillaan molemmista kuten esimerkiksi Afganistanissa ja Somaliassa. Näissä olosuhteissa on vaarana, että pitkäjänteinen työ terveyden, koulutuksen ja ihmisoikeuksien parissa ottaa takapakkia.
Monissa maissa lasten ja nuorten koulunkäynti on pysähtynyt pitkäksi aikaa koronatilanteen vuoksi. Kun lapset jäävät jälkeen opinnoissa, erityisesti teini-ikäisten lasten kynnys palata kouluun voi olla korkea. Heikoimmassa asemassa olevat perheet eivät huonontuneen toimentulon vuoksi välttämättä pysty lähettämään lapsiaan takaisin kouluun. Seuraukset lasten ja nuorten elämään sekä yhteiskuntien kehittämiseen ovat pitkäkestoiset.
Peruspalvelujen tarjoaminen hauraissa yhteiskunnissa on riippuvainen kansainvälisestä rahoituksesta ja tuesta. Monissa maissa paikalliset järjestöt vapaaehtoisineen tekevät tärkeää työtä koronaviruksen torjumiseksi ruohonjuuritasolla ja tukevat paikallisia viranomaisia esimerkiksi tarjoamalla palveluita. Avustusjärjestöt tarvitsevat tukea, jotta työ voi jatkua.
Ennen pandemian alkua vuoden 2020 humanitaarisen avun kokonaistarpeeksi oli arvioitu noin 28 miljardia dollaria, josta vain 13 prosenttia oli rahoitettu. Koronaviruksen myötä YK teki 10 miljardin dollarin lisäpyynnön. Jo valmiiksi heikko rahoitus uhkaa edelleen kaventua globaalien talousvaikutusten myötä.
Vuonna 2015 alkanut Euroopan pakolaiskriisi osoitti, kuinka konfliktit Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa eivät ole vain maan sisäisiä ongelmia. Koronapandemian vaikutukset hauraissa yhteiskunnissa tulevat heijastumaan Eurooppaan ja Suomeen. Yhtälö, jossa kansainvälinen apurahoitus laskee ja tarpeet kasvavat koronapandemian myötä ei ole kestävä. Kansainvälistä ja Suomen apurahoitusta tarvitaan tukemaan haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä ja yhteiskuntia kestävän kehityksen saavuttamiseksi sekä tarpeettoman inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi.
Jouni Hemberg Toiminnanjohtaja
Kirkon Ulkomaanapu
Ossi Heinänen
Plan International Suomen pääsihteeri
Tiina Saarikoski
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja (sij.)
Suomen Punainen Risti
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 18.8.2020.
