Katso tarkemminNäin järjestetään Yhteisvastuu-keräyksen kuvaukset
Osana vuoden 2024 Yhteisvastuu-kampanjaa matkustimme Ugandaan. Millaisia valmisteluja ja järjestelyjä tarvitaan, jotta Ugandassa tapaamiemme kongolaisten nuorten pakolaisten tarinat löytävät tiensä suomalaisten luettaviksi ja katsottaviksi?
1. ISOT LINJAT. Ensiksi päätetään reissun teema, kohde ja ajankohta. Yhteisvastuu-varoilla tuetaan katastrofirahaston hankkeita. Tämän vuoden kampanjaa varten toteutettu kuvauskeikka suuntautui Ugandaan. Ennen matkaa tehtävänannon mukainen teema oli ”kuinka turvataan tulevaisuuden mahdollisuuksia nuorille”. Matka ajoittui syyskuuhun 2023. Matkaan lähti kolme KUA:n viestinnän työntekijää Suomesta ja Ugandassa kuvausryhmään liittyi paikan päältä palkattu freelancekuvaaja. 2. TURVALLISUUS. Osana suunnittelua varmistetaan, että kuvausryhmä voi liikkua ja työskennellä turvallisesti. Kuvausryhmällä on tarvittavat rokotukset ja vakuutukset. Kuvaamme usein epävakaissa valtioissa, joten on tärkeää varmistaa, ettei myöskään paikallisten turvallisuus vaarannu kuvauksissa. 3. YHTEISTYÖ VIRANOMAISTEN KANSSA. Ennen reissua hoidetaan kuntoon viisumit ja kuvausluvat. Kamerat herättävät huomiota, ja sen vuoksi paikallisten viranomaisten pitää tietää, mitä ollaan tekemässä. 4. ETIIKKA. KUA:n paikalliset työntekijät kartoittavat etukäteen perheitä, jotka haluaisivat osallistua Yhteisvastuu-materiaalien tekemiseen jakamalla omaa arkeaan kameroiden edessä. Varmistamme, että henkilöt ymmärtävät, mihin suostuvat, ja viihtyvät kameroiden edessä. Henkilöiltä kerätään kirjalliset suostumukset heidän ymmärtämällään kielellä. 5. KUNNIOITUS. Kuvausryhmä viettää paikallisten kanssa kaksi viikkoa. Ensikohtaaminen voi olla haastateltavalle jännittävä, mutta lopulta kuvauksista syntyy yhteinen projekti. Kuvausryhmä joustaa ja kunnioittaa paikallista elämää: tarkoitus on dokumentoida arkea, ei häiritä sitä. Mukana on paikallisten kollegojen lisäksi paikallisia kieliä taitava tulkki, joka tuntee yhteisön ja kielen. 6. RAAKAMATERIAALISTA DOKUMENTIKSI. Kun kuvaukset ovat purkissa, haastattelut käännetään paikallisesta kielestä englanniksi. Materiaalit tuodaan Suomeen, jossa ne editoidaan dokumentiksi. Kuvattua materiaalia voi olla kymmenisen tuntia, lopputuloksena syntyy kaksi noin neljän minuutin dokumenttia. Dokumentit kertovat, mitä kampanjalla saadaan aikaan.
YHTEISVASTUU on jokavuotinen kampanja, jossa kerätyistä varoista 60 prosenttia suunnataan Kirkon Ulkomaan-avun katastrofirahastoon ja 40 prosenttia kotimaan työlle. Joka vuosi Kirkon Ulkomaanavun kuvaustiimi matkustaa kuvaamaan dokumentin maasta, jonka ihmisiä on tuettu Yhteisvastuu-varoilla.
Matkan suunnittelu kestää kuukausia, ja se tehdään yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun paikallisen maatoimiston henkilökunnan kanssa. Maatoimiston kollegoiden tehtävistä tärkein on kartoittaa KUA:n hankkeiden piireissä olevista yhteisöistä sellaisia henkilöitä, jotka haluavat osallistua kuvauksiin ja kertoa oman tarinansa dokumenttielokuvissa. Alustavasti valittujen henkilöiden kanssa käydään heidän omalla kielellään keskusteluja siitä, mihin tarpeisiin materiaaleja tuotetaan ja mihin niitä käytetään. Keskustelut ovat tärkeitä paitsi suostumuksen myös turvallisuuden kannalta.
Kuvausten jälkeen kuvausryhmä istuu pitkiä iltoja paikallisen tulkin kanssa kääntäen haastattelua sana sanalta. Välillä käännöstyö on työlästä: kaikissa kielissä ei ole esimerkiksi samanlaista sanastoa ilmaista tunteita.
Videoiden editoiminen ja tarinan kaaren rakentuminen voivat viedä useita viikkoja. Kun dokumenttielokuvat on hiottu loppuun asti, ne lähetetään Ylelle. Dokumentit julkaistaan helmikuussa Yhteisvastuukeräyksen avauksen yhteydessä, minkä jälkeen ne ovat kaikkien katsottavissa.
Artikkeli on päivitetty versio syksyllä 2021 julkaistusta jutusta.
17-vuotias Dorcas pakeni kotimaastaan Kongon demokraattisesta tasavallasta kesken koulupäivän. Ugandassa Dorcas ponnistelee pysyäkseen koulussa ja saadakseen riittävästi ruokaa. KUA auttaa pakolaisnuoria rakentamaan itselleen parempaa tulevaisuutta.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
AAMUN VIILEIMMÄT tunnit soveltuvat parhaiten peltotöihin. Painava puuvartinen kuokka pölläyttää maakerroksesta pölyä, ja Dorcas Uwamahoro, 17, sylkäisee suustaan maahan muutaman ruskean pavun. Jos sateet tulevat ajallaan ja riittävinä, Dorcasin perheellä on kolmen kuukauden päästä lautasellaan oman pellon papusatoa.
Aurinko on jo noussut korkealle, vaikka peltoa ympäröivillä kukkuloilla linnut vasta virittelevät konserttiaan. Dorcas löytää taskuistaan vielä viimeiset pavut, viskaa ne maahan ja vetää kuokalla päälle ohuen maakerroksen.
“Kotona Kongossa elämä oli hyvää”, hän sanoo.
”Minulla on vain jatkuva nälkä ja joudun perheenjäsenteni kanssa työskentelemään paljon, että saisin syötävää. Vaatteeni likaantuvat, ja tunnen myös itseni likaiseksi”, Dorcas sanoo.
Dorcas Uwamahoro (kesk.) joutui kotimaastaan Kongon demokraattisesta tasavallasta paetessaan eroon vanhemmistaan Salome Imanizabayosta (oik.) ja Jean Habiyaremyeasta. Sosiaalinen media yhdisti perheen Ugandan puolella.
Elämä pakolaisena on ollut teini-ikäiselle Dorcasille kovaa. Uudessa kotimaassa Ugandassa hän joutuu auttamaan vanhempiaan erilaisissa maatöissä, joiden turvin perhe saa lisää ruokaa pöytään.
Dorcasin vanhemmat tekevät voitavansa, että tytär ja hänen nuoremmat sisaruksensa saisivat käydä koulua pakolaisuudesta huolimatta.
Dorcas saapui Ugandaan pakolaisena keväällä 2022 pian sen jälkeen, kun konflikti kärjistyi jälleen hänen kotiseudullaan Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa.
Pakomatka alkoi kesken koulupäivän.
”Koulun ympärillä alkoi kuulua laukauksia. Pakenimme veljeni kanssa kotiin, mutta jo ovella huomasimme, etteivät vanhempamme ja loput sisaruksemme enää olleet siellä. Viskasimme kirjat pois käsistämme ja jatkoimme juoksua”, Dorcas muistelee.
Kongon konflikti alkoi jo paljon ennen kuin Dorcas syntyi. Kolmen raa’an vuosikymmenen aikana yli viisi miljoonaa ihmistä on menettänyt henkensä. Kongo on valtava maa, ja sen itäosaan keskittyvä konflikti kuuluu maailman unohdetuimpien joukkoon: konflikti nousee uutisotsikoihin lähinnä, kun jotakin suurempaa tapahtuu. Sellainen hetki oli maaliskuussa 2022, kun aseistautuneet ryhmät jälleen kerran aktivoituivat ja sadat tuhannet joutuivat pakenemaan kodeistaan.
Vuoden 2023 loppuun mennessä noin puoli miljoonaa kongolaista oli paennut rajan yli naapurimaa Ugandaan ja lähes kuusi miljoonaa eli pakolaisena omassa kotimaassaan. Pitkällä väkivallan kierteellä on ollut valtavia vaikutuksia jo useampaan nuorten sukupolveen. Moni on joutunut keskeyttämään koulun ja elämään pelon varjostamaa arkea.
”Ikävöin ystäviäni, mutta en tiedä, missä he nyt ovat”, sanoo Dorcas Uwamahoro. Pako kotimaasta tapahtui huhtikuussa 2022 kesken koulupäivän.
Sosiaalinen media yhdisti Kongosta paenneen perheen
Kun Dorcasin nykyiseltä kotipihalta, Ugandan etelärajalla sijaitsevalta suurelta Nakivalen pakolaisasutusalueelta tähyilee länteen Kongon suuntaan, on vaikea uskoa, minkälaisia luonnonrikkauksia kahden valtion välimaastossa on – ja minkälaista inhimillistä kärsimystä ne rajan toisella puolella ovat aiheuttaneet.
Kongoa ja sen itäistä naapuria Ugandaa erottavat Afrikan suuriin vesistöihin kuuluva Edwardinjärvi ja jylhät Virungavuoret. Ne maailma tuntee myös ”sumuisina vuorina”, kiitos yhdysvaltalaisen etologin Dian Fosseyn omaelämäkerrallisen menestyskirjan ja siihen perustuvan Hollywood-elokuvan.
Villin luonnon sijaan Dorcasin kotia ympäröivillä loivilla kukkuloilla kasvaa lähinnä istutettuja ruokabanaanipuita eli matokea. Rinteille on kynnetty myös etenkin maissi- ja papupeltoja, ja punaruskeaan hiekkaan muodostuneen tien laidoilla kävelevät verkkaiseen tahtiin pitkäsarviset ankole-rodun naudat ja vuohet. Eläinten seassa taivaltavat banaaniterttuja, vesikanistereita ja kuokkia kantavat ihmiset.
Dorcas saapui Itä-Kongosta Ugandaan eri reittiä kuin muu perhe. Älypuhelimien ja sosiaalisen median ansiosta perheenjäsenet löysivät toisensa pian ylitettyään rajan pakolaisten vastaanottoalueelle.
”Olin jo ehtinyt ajatella, etten enää näe vanhempiani. Oloni oli kamala, mutta YK:n pakolaisjärjestö UNCHR:n työntekijät vakuuttivat, että toivoa on.”
”Tunsin itseni äärimmäisen onnelliseksi heidät nähdessäni”, Dorcas sanoo.
YK:n pakolaisjärjestön mukaan Uganda tarjoaa turvaa 1,5 miljoonalle Kongosta ja Etelä-Sudanista paenneelle. Luvut tekevät Ugandasta Afrikan suurimman ja maailman neljänneksi suurimman pakolaisia vastaanottavan valtion.
17-vuotiaalla Dorcas Uwamahorolla on yhteensä kahdeksan sisarusta. Isoveljien lisäksi perheeseen kuuluu myös pikkusisaruksia, joiden hoitamisessa Dorcas auttaa vanhempiaan, kun nämä ovat peltotöissä.
Dorcasin perhe asettui Nakivalen pakolaisasutusalueelle, paikkaan, josta Ugandan pakolaisten asuttaminen aikanaan alkoi. Se on koko Afrikan vanhin pakolaisasutusalue, joka perustettiin alun perin jo vuonna 1958. Kuuden vuosikymmenen aikana Itä- ja Keski-Afrikkaa ovat nuijineet monenlaiset luonnonkatastrofit ja konfliktit, joiden vuoksi miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan.
Pinta-alaltaan satakuntalaista Nakkilan kuntaa vastaavalla alueella asui vuonna 2020 yli 170 000 pakolaista, jotka olivat kotoisin Kongon lisäksi etenkin Burundista, Ruandasta, Somaliasta, Etiopiasta ja Eritreasta. Liike on jatkuvaa. Yhdet ovat jääneet vuosikymmeniksi, toiset syntyneet pakolaisina. Kolmansilla on ollut onnea ja mahdollisuus palata kotimaahan.
Dorcasin (selin) äiti Salome Imanizabayo, 40, on kokenut maanviljelijä. Kotimaassa Kongossa äiti viljeli perheen omaa peltoa.
Pakolaisuus teki riippuvaiseksi ruoka-avusta
Pakolaisuus on ollut 17-vuotiaalle kova pala purtavaksi. Elämä on hyvin erilaista kuin se, johon Dorcas on tottunut. Kotimaassa Kongossa Dorcasin isä työskenteli opettajana ja äiti viljeli perheen omaa maapalaa. Dorcas kävi koulua ja eli normaalia teini-ikäisen tytön elämää, johon sisältyi myös ystävien kanssa vietettyä aikaa.
”Ikävöin ystäviäni, mutta en tiedä, missä he nyt ovat. Sodan keskellä kaikki lähtivät omiin suuntiinsa”, hän sanoo vakavana.
Dorcasia kuunnellessa käy selväksi, miten paljon tulevaisuus häntä huolestuttaa. Suurin osa yksitoistahenkisen perheen vähistä rahoista menee tällä hetkellä ruokaan. Jokainen perheenjäsen saa Maailman ruokaohjelma WFP:n kautta sekä papujen, ruokaöljyn, suolan ja maissin kaltaisia ruoka-aineksia että rahaa, mutta lahjoitukset eivät riitä kattamaan kaikkia tarpeita. Etenkään ne eivät riitä pitämään perheen lapsia koulussa.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Katso video, jolla Dorcas Uwamahoro kertoo elämästään pakolaisena.
”Kotona Kongossa tällaisia ongelmia ei ollut. Täällä koulunkäynti on jatkuvasti vaarassa, koska meillä ei ole rahaa koulumaksuihin”, hän sanoo.
Ugandassa Dorcasilta kului kolme kuukautta päästä kouluun.
”Mietin silloin jatkuvasti, mistä saan kirjoja ja koulupuvun ja pääsenkö oikeasti ikinä takaisin kouluun. Olin todella masentunut”, hän kertoo.
Nyt Dorcas käy koulua useimpina päivinä. Dorcas sai koulutarvikkeet, repun ja tarvittavan rohkaisun Kirkon Ulkomaanavulta, joka on katastrofirahastonsa tuella työskennellyt Nakivalen pakolaisasutusalueella lasten ja nuorten kouluun paluun eteen vuodesta 2022.
Maailman ruokaohjelma WFP:n avustustarvikkeista on tullut tärkeä osa Dorcas Uwamahoron, 17, (keskellä) perheen ruokaturvaa Ugandassa. Dorcas hakee itselleen kuuluvan annoksen kuukausittain ruoanjakelupisteestä.
Uganda tukee pakolaisina maahan saapuvien ihmisten ruokaturvaa antamalla jokaiselle perheelle maapalan, jolla he voivat viljellä itselleen ruokaa. Dorcas Uwamahoron perhe kuokki saamaansa peltoa Nakivalen pakolaisasutusalueella ja istutti ensimmäistä papusatoaan syyskuussa 2023.
Dorcasin isä Jean Habiyaremye, 42, työskenteli kotimaassaan Kongossa opettajana. Hän haluaa, että mahdollisimman moni lapsista pääsisi kouluun ja saisi itselleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden.
Dorcasin perheellä on juuri ja juuri varaa maksaa koulunkäynnistä, mutta ei varaa kouluruokaan. Hän joutuu usein istumaan iltapäivän oppitunneilla vatsa kuristen.
Kouluruokailu Nakivalessa maksaisi 60 000 shillinkiä lukukaudessa, mikä vastaa vajaata 15 euroa. Rahalla ostaisi yhden lounaan Helsingin keskustassa, mutta Ugandassa pakolaisena elävälle summa on iso.
Inflaatio on nostanut ruoanhintaa myös Ugandassa. Samanaikaisesti Maailman ruokaohjelma WFP:n ja pakolaisjärjestö UNHCR:n kaltaiset suuret perinteiset avustusjärjestöt ovat joutuneet rahoituspulan vuoksi leikkaamaan apuaan rajusti.
Maailman ruokaohjelma WFP:n myöntämä käteisavustus henkilöä kohti on Ugandan pakolaisalueilla 12 000 shillinkiä eli noin 2,90 euroa kuukaudessa. Summa alittaa reilusti jo äärimmäisen köyhyyden rajaksi määritellyn noin kaksi euroa päivässä. Dorcasin perheenjäsenistä osa saa tukea ruokatavaroina, osa käteisenä.
Rahoituspula johtuu suurelta osin kahdesta asiasta: Siitä, että maailman mielenkiinto on kohdistunut voimakkaasti Ukrainaan, ei Afrikkaan. Samanaikaisesti kriisit ovat voimakkaasti voimistuneet alueella ilmastonmuutoksen ja poliittisen epävakauden vuoksi, mikä on ajanut satojatuhansia uusia ihmisiä Kongon lisäksi esimerkiksi Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Etiopiassa ja Sudanissa pakenemaan kodeistaan.
17-vuotiaan Dorcasin tehtäviin kotona kuuluu myös 6-vuotiaiden kaksossisarusten valmisteleminen ja saattaminen kouluun. Dorcas harmittelee, etteivät edes Asante Melody ja Pacific Yvonne saa koulupäivän aikana ruokaa, koska perhe on niin köyhä.
Ugandalaisissa kouluissa opetuskieli tuottaa hankaluuksia
Kurisevan vatsan ohella on myös toinen seikka, joka hankaloittaa Dorcasin ja monien muiden pakolaisten koulupäiviä.
”Kotona opiskelimme swahiliksi ja ranskaksi. Täällä opettajat puhuvat vain englantia. Puutteellisen kielitaitoni takia jouduin siirtymään pari vuotta matalammalle tasolle.”
Paettuaan kotoa Kongosta Dorcas Uwamahoro (kesk.) kadotti yhteyden ystäviinsä. Ugandassa hän on saanut uusia ystäviä, jotka jakavat saman kokemuksen pakolaisuudesta. Kongolaiset Asante Ruzuba (vas.) ja Neema Bizimana ovat myös Dorcasin koulukavereita.
Kielihaaste jäytää tytön mieltä, mutta pakolaisalueiden kouluissa noudatetaan Ugandan virallista opetussuunnitelmaa. Siinä opetuksen kieli määritellään englanniksi.
”Kotona olin luokkani parhaita oppilaita. Viittasin ahkerasti tunneilla ja ymmärsin kaiken. Tunsin itseni älykkääksi”, hän kertoo.
Koulussa suoriutuakseen Dorcas joutuu opiskelemaan englantia. Usein kaiken hankaluus turhauttaa.
”En ymmärtänyt ensimmäisinä päivinä koulussa mitään!”
Pikkuhiljaa Dorcas on oppinut kieltä ja saa apua myös koulussa vapaaehtoisena työskentelevältä englanninopettajalta, joka on itsekin saapunut Kongosta Ugandaan pakolaisena.
Vaikka koulunkäynti vieraalla kielellä ja nälkäisenä on raskasta, Dorcas Uwamahoro haluaa uskoa siihen, että voi ahkerasti opiskelemalla vaikuttaa tulevaisuuteensa.
”Nyt osaan jo tervehdykset ja voin edes tervehtiä tunnilla opettajaa”, Dorcas sanoo ja selvästi hieman vähättelee osaamistaan. Nuoren naisen lempiaineita koulussa ovat etenkin matematiikka ja kemia – niissä kun pärjää laskemalla.
Nakivalessa pakolaiset ja alueen paikalliset lapset ja nuoret käyvät samaa koulua. Kieli yhdistää myös eri kansalaisuutta olevia pakolaisia. Dorcas kertoo saavansa tukea myös uusilta ystäviltään, joihin hän tutustui heti Ugandaan saavuttuaan.
”Aloimme tutustua toisiimme, koska meillä on yhteinen kieli”, hän kertoo.
Yksi Dorcasin uusista ystävistä on Neema Bizimana, 19, joka on Dorcasin tapaan joutunut totuttelemaan uuteen elämään vieraassa maassa. Teinityttöjen perheet jakavat nyt pakolaisasutusalueella saman, Ugandan valtion myöntämän pellon.
Nakivalen pakolaisasutusalueella Dorcas Uwamahoro, 17, saa tukea sinnittelylleen koulussa ystävältään Neema Bizimanalta, 19. Tytöt ovat ikäerosta huolimatta samalla luokalla, koska kumpikin on joutunut opettelemaan englannin kieltä seuratakseen opetusta.
Dorcas ja Neema auttavat parhaillaan vanhempiaan istuttamaan pellolle papuja. Satoa on odotettavissa kolmen kuukauden päästä. Tytöt toivovat, että oman pellon sato lopettaa jatkuvan nälän.
Väsymys ja huolet tuntuvat kuitenkin unohtuvan ystävän seurassa. Tytöt kikattelevat tauolla kuokkiinsa nojaillen.
”Minulla on täällä ystäviä, joilta saan toivoa. Heillä on hyviä ideoita ja he myös kannustavat pysymään koulussa, vaikka mikä olisi”, Dorcas sanoo.
Vuonna 2024 Yhteisvastuu parantaa nuorten elämänhallintaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia maailmalla ja kotimaassa. Keräyksen tuotoilla KUA tukee katastrofirahastonsa kautta koulutustarpeita Ugandan pakolaisasutusalueilla.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen
Lähetä tekstiviesti APU20 (20 € lahjoitus) numeroon 16588 tai lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 85050. (Keräyslupa RA/2020/639 ja ÅLR/2023/7525)
10 + 1 asiaa kriisien vaikutuksista lasten ja nuorten tulevaisuuteen
Kriisit ja konfliktit vaikuttavat varttuvan sukupolven hyvinvointiin monin eri tavoin. Vaikutukset yltävät pitkälle tulevaisuuteen – ja ovat usein pysyviä.
Teksti: Anne Salomäki Kuvitus: Carla Ladau
1. Yhä useampi uhrina.
Vuonna 2023 monet kriisit eri puolilla maailmaa uhkasivat yhteensä miljoonien lasten ja nuorten elämää ja arkea. Palestiinalaisalueilla, Ukrainassa, Haitissa, Sudanissa ja muilla kriisi- ja konfliktialueilla lapsia kuoli, haavoittui ja vammautui. Miljoonat lapset kärsivät kroonisesta nälästä ruokakriisin pahentuessa. Kriisitilanteissa lasten oikeudet toteutuvat harvoin.
2. Fyysinen hyvinvointi uhattuna.
Nälän, janon ja väkivaltaisuuksien lisäksi lapsia uhkaavat kriiseissä esimerkiksi taudit ja terveydenhuollon puute. Sairastuneet ja haavoittuneet eivät välttämättä saa riittävää hoitoa. Huonoissa olosuhteissa taudit leviävät eivätkä rokotusohjelmat toteudu. Jos lapsi pysyykin terveenä, aikuiset huoltajat saattavat sairastua, haavoittua tai kuolla.
3. Kehitys häiriintyy.
Lapset ja nuoret ovat kriiseissä haavoittuvassa asemassa siksi, että tietyt kehitys- ja herkkyysvaiheet voivat jäädä kokonaan väliin poikkeusolojen vuoksi. Kyse voi olla niin fyysisestä kuin psyykkisestä ja sosioemotionaalisesta kehityksestä, jonka häiriintyminen estää lasta kehittymästä täyteen potentiaaliinsa. Kehitys tyssää myös isossa mittakaavassa, sillä lapsia koskevat kestävän kehityksen tavoitteet jäävät toteutumatta.
4. Koulutuksen puute synnyttää oppimisvajeen.
Kriisitilanteissa koulutus usein häiriintyy tai keskeytyy. Oppimisvajeen kurominen umpeen on tärkeää niin hyvinvoinnin, kehityksen kuin jatkokouluttautumisen vuoksi, sillä mahdollisuuksien hupeneminen vie lapsilta myös uskoa tulevaan. Lisäksi koulu tarjoaa lapsille rutiineja ja psykososiaalista tukea epävakaassa tilanteessa. Siksi koulunkäynnin keskeytymiset on pyrittävä pitämään niin lyhyinä kuin mahdollista.
5. Tytöt erityisessä vaarassa.
Perheiden pakolaisuus ja toimeentulon menettäminen uhkaavat erityisesti tyttöjä, jotka voivat päätyä lapsiavioliittoon tai tulla pakotetuksi prostituutioon. Tyttöjen koulunkäynti myös keskeytyy useammin kuin poikien. Lisäksi esimerkiksi sukuelinten silpominen yleistyy, kun sosiaalipalveluita ei ole saatavilla. Tyttöjen lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa ovat esimerkiksi vammaiset lapset ja nuoret.
6. Tulevaisuuden tuloja jää saamatta.
Jos lapsi tai nuori päätyy teiniäidiksi, lapsityöhön tai pakolaisleirille vailla tilaisuutta käydä koulua, hänen tulevaisuuden työllistymismahdollisuutensa jäävät rajallisiksi. Tämä vaikuttaa lapsen ja hänen tulevan perheensä elantoon merkittävästi. Köyhyys ja koulutustaso usein myös periytyvät, joten kriisien vaikutukset voivat tuntua pitkään myös tulevissa sukupolvissa.
7. Väkivalta voi normalisoitua.
Väkivallan keskellä kasvavat lapset alkavat pitää väkivaltaa normaalina ja saattavat turvautua siihen itsekin. Lisäksi lapset saattavat jo hyvin nuorina joutua lapsisotilaiksi tai radikalisoitua ja altistua terroristijärjestöjen rekrytoinnille. Väkivallan todistaminen ja siinä osallisena oleminen vaikuttaa lapsen mielenterveyteen ja todennäköisesti aiheuttaa traumoja myös tekijälle.
8. Ihmissuhteet kärsivät.
Väkivalta ja syrjäytymisen kokemukset voivat johtaa esimerkiksi lisääntyneeseen päihteiden käyttöön tai lähisuhdeväkivaltaan. Epäterveet selviytymiskeinot hiertävät ihmissuhteita. Kun oma lapsuus on jäänyt elämättä, aikuinen ei välttämättä osaa huolehtia omista lapsistaan tai perheenjäsenistään. Monia sosioemotionaalisia kehitysvaiheita voi jäädä kokematta, mikä heikentää ihmisen selviytymiskykyä ja sosiaalisia taitoja.
9. Rahoitus vaikeaa.
Avustusjärjestöjen on helpointa löytää rahoitusta akuutteihin kriiseihin ja perustarpeiden, kuten ruoan, juoman, terveydenhuollon ja suojien järjestämiseen. Kriiseistä toipuminen ja palautuminen sekä tulevaisuuden selviytymiskyvyn rakentaminen jäävät vähemmälle huomiolle ja rahoitukselle – siitäkin huolimatta, että juuri monivuotinen, ennustettava ja joustava rahoitus on kriiseissä kriittisen tärkeää. Esimerkiksi koulutus- ja toimeentulomahdollisuuksista huolehtiminen on oleellista, jotta ihmisillä on mahdollisuus rakentaa itselleen turvatumpaa tulevaisuutta.
10. Ilmastokriisi pahentaa tilannetta.
Ilmastokriisi vaikuttaa kaikkiin, mutta erityisesti niihin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa. Lasten tulevaisuutta uhkaa ympäristön kolmoiskriisi eli ilmastonmuutos, ympäristöjen pilaantuminen ja monimuotoisuuden hupeneminen. Lähes puolet maailman lapsista elää Unicefin luokituksen mukaan äärimmäisen korkean ilmastoriskin alueilla. Kriisi lisää esimerkiksi tautien leviämistä ja konfliktien riskiä sekä heikentää ruokaturvaa. Ilmastonmuutos ajaa yhä enemmän ihmisiä myös pakolaisuuteen.
+1: KUA toimii ehkäisevästi.
Kirkon Ulkomaanapu pyrkii vahvistamaan lasten, nuorten, perheiden ja yhteisöjen selviytymis- ja palautumiskykyä siten, ettei kriiseistä ainoastaan palata vanhaan vaan noustaan tulevaisuuteen entistä vahvempina. Näin uusiin kriiseihin on varauduttu entistä paremmin, ja niistä toipuminen on nopeampaa. Lapset ja nuoret tarvitsevat kriisienkin keskellä toivoa, joka auttaa heidät takaisin jaloilleen ja antaa mahdollisuuden tavoitella parempaa tulevaisuutta.
Harkovan metrokoulu tarjoaa ensiapua miljoonakaupungin koulutuskriisissä
Koulut Harkovan metroasemilla kokoavat yhteen lapsia, jotka ovat sinnitelleet jo läpi pandemiavuosien ja elävät nyt jatkuvan ilmauhan alla. Kirkon Ulkomaanapu järjestää lapsille psykososiaalista tukea, jotta elämä voisi pikkuhiljaa palata kohti normaalia.
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuvat: Antti Yrjönen
RAPPUSET VIEVÄT leveältä kadulta maan alle kuin missä tahansa suurkaupungissa. Metron ujeltavan aaltoileva ääni kaikuu käytäviä pitkin. Ihmiset tulevat ja menevät arkisiin menoihinsa, kuten täällä itäukrainalaisen Harkovan kaupungin alla on tehty jo vuosikymmenten ajan.
Loppuvuonna 2023 huomio kiinnittyy pieniin ihmisiin. He kaivavat repuistaan kirjoja samalla, kun metrojunat pysähtyvät asemalla aikataulun mukaisesti.
“Täällä opiskelee oppilaita ensimmäisestä luokasta neljänteen. Aamuvuorossa on 128 oppilasta. Iltapäivällä tulevat uudet oppilaat”, sanoo Anzhela Malahova selaillen edessään olevaa paperipinoa ja jatkaa, että metrokouluja on perustettu viidelle harkovalaisasemalle.
Malahova toimii tänään metrokoulun vararehtorina. Hänen oma koulunsa on kiinni kuten kaikki muutkin maan päällä sijaitsevat koulut Harkovassa. Oppilaat opiskelevat etänä jo neljättä vuotta putkeen: ensin oli koronapandemia, sitten alkoi suurhyökkäys. Sodan eturintama on jo siirtynyt idempään, mutta Harkova on yhä ilmahyökkäysten kohteena. Sireenit ujeltavat pahimmillaan useita kertoja päivässä, eikä opetuksen järjestäminen varsinaisissa kouluissa ole mahdollista.
“Olen iloinen siitä, että meillä on vihdoin mahdollisuus kokoontua yhteen”, Malahova sanoo, pyyhkii silmäkulmiaan ja viittilöi asemalle rakennettujen luokkien suuntaan.
Lapset menevät opettajien johdolla luokkahuoneisiin Harkovan metrokoulussa.
Harkovan metro on palvellut kaupunkilaisia jo puoli vuosisataa
Harkovan metroverkosto valmistui vuonna 1975 kasvaneen miljoonakaupungin tarpeisiin. Viime vuosina sen tunneleissa on kulkenut vuosittain jopa 240 miljoonaa matkustajaa.
Maanalainen verkosto sai uuden, ihmiselämää suojelevan merkityksen helmikuusta 2022 alkaen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Arvioiden mukaan jopa 160 000 siviiliä haki suojaa metrosta rajuimpien taisteluiden aikana. Sodan pitkittyessä kaupungin koulutusjohto alkoi pohtia, olisiko metroasemista myös turvallisiksi kouluiksi.
Syksyllä 2023 viidelle metroasemalle perustettiin koulut. Nyt pulpeteissa istuu iloisesti pälpättäviä lapsia, jotka pian hiljentyvät opiskelemaan matematiikkaa ja ukrainan kieltä. Niin tekee myös vihreään mekkoon sonnustautunut, poninhäntäpäinen Julija Yurova.
“Olen viisivuotias”, tyttö aloittaa esittelyynsä reippaasti ja läimäyttää sitten kaksin käsin otsaansa. “Ei! Olenkin jo kuusi!”
Yurova kertoo viettäneensä syntymäpäiviään vastikään. Hän käy koulua metroasemalla kolmena päivänä viikossa. Koulumatkat Julija Yurova kulkee aina äitinsä tai isänsä seurassa, mutta hänellä ei tunnu olevan hajua siitä, kuinka monen pysäkin päässä koti sijaitsee.
“Matka ei ole pitkä”, hän kuitenkin sanoo varmasti.
Julija Yurova (oikealla) opiskelee metrokoulussa hyvän ystävänsä Karolyna Havryshevan kanssa.
Valtaosa harkovalaisista opiskelee etäyhteyksillä
Yurova ja hänen koulukaverinsa ovat onnekkaita. Heidän energistä touhuaan tarkkaillessa on vaikeaa kuvitella, miltä 5–9-vuotiaiden koulupäivä näyttäisi ruutujen äärellä etäyhteyksien päässä.
Reilun tuhannen oppilaan metrokoulu on kuitenkin vain ensiapua tilanteessa, jossa perusopetukseen on ilmoittautunut 110 000 harkovalaista lasta ja nuorta.
Viranomaistietojen mukaan heistäkin vain noin puolet osallistuu opetukseen, joka järjestetään pääsääntöisesti etänä. Monet perheet ovat joutuneet pakolaisiksi ulkomaille tai muualle Ukrainaan.
Myös Julija Yurova lähti perheensä kanssa pakoon, mutta palasi sittemmin kotikaupunkiinsa. Tyttö pitää lyijykynää tiukasti kädessään ja jäljentää tehtäväkirjaan kiemuraisia kirjaimia. Välillä hän päästää turhautuneen tuhahduksen, kaivaa laatikosta kumin ja pyyhkii kaiken pois. Kirjainten opettelu vaikuttaa olevan piiruntarkkaa työtä.
Juttu Yurovan kanssa alkaa luistaa, kun puheeksi tulee hänen kaulassaan roikkuva koru. Siinä lukee BFF. Lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista best friends forever, parhaat ystävät ikuisesti.
“Olimme perheeni kanssa pakolaisina Ternopilissa Länsi-Ukrainassa. Tapasin siellä parhaan ystäväni, joka antoi minulle tämän korun. Nyt käymme yhdessä metrokoulua Harkovassa. Meitä on kolme parasta ystävystä samassa luokassa”, Yurova selittää.
Metrokoulun oppilaat tanssivat oppituntien välissä. Liikunta on monen mieleen.
Julija Yurova sai korun parhaalta ystävältään, jonka hän tapasi ollessaan pakolaisena Ternopilissä.
Ukrainan lapset tarvitsevat tukea traumojen käsittelyyn
Marraskuisena maanantaipäivänä metrokoulun oppilaat ovat uuden asian äärellä. Kaksi Kirkon Ulkomaanavun kouluttamaa koulupsykologia on tulossa pitämään oppituntia, jossa käsitellään leikin avulla traumoja ja pidetään huolta psykososiaalisesta hyvinvoinnista.
Ensimmäisen oppitunnin aiheena ovat tunteet. Opetus alkaa harjoituksella, jossa jokainen oppilas esittelee itsensä ja keksii esittelyn yhteyteen hauskan liikkeen tai ääneen. Psykologien äänet leikittelevät kuin lastenohjelmissa, ja lapset seuraavat tuntia keskittyneinä.
Tunnin loppupuolella psykologit kaivavat esiin värikkään laskuvarjon, ja riemu repeää. Lapset vuoroin viskaavat varjoa ilmaan ja vuoroin konttaavat sen ali. Kiherrys on korvia huumaavaa.
“Tunti onnistui hyvin. Tarkoituksena oli rentouttaa keho ja mieli, leikkiä, rakentaa tiimihenkeä ja pelailla yhdessä”, iloitsee 14 vuotta lastenpsykologina töitä tehnyt Olha Zinovieva.
Myös kollega Alina Symonenko on toiminut psykologina päiväkodissa jo 16 vuoden ajan. Zinovievan ja Symonenkon viesti on selvä: ukrainalaislapsilla on vaikeiden olosuhteiden myötä paljon painolastia sisällään. Moni on ollut etäopetuksessa vuosia, monien perheenjäseniä on rintamalla ja osan läheisiä on myös kuollut ja haavoittunut.
“Lapset ovat nykyisin pelokkaampia ja aggressiivisempia kuin ennen. He haluaisivat puhua toisilleen, mutta eivät osaa, koska he ovat olleet niin paljon yksin. Kun he vihdoin tapaavat ikäisiään, ilmassa on paljon konflikteja. Heillä ei yksinkertaisesti ole taitoja kohdata muita lapsia”, Symonenko pohtii.
Psykologit Olha Zinovieva ja Alina Symonenko pitävät lapsille psykososiaalisen tuen oppituntia. Ensimmäisen kerran tarkoituksena on tutustua ja purkaa jännitystä.
Harkovan metrokoulussa lapset käsittelevät traumojaan ja muita mieltään askarruttavia asioita leikin ja pelien avulla.
Kohtaamiset metrokoulussa auttavat lapsia pääsemään kiinni normaalimpaan koulunkäyntiin, mutta isossa kuvassa entiseen normaaliin palaaminen vie paljon aikaa ja resursseja. Sodan vuoksi Ukrainassa on valtavasti tarpeita niin ihmisten hyvinvoinnin kuin rakennuskannan uudelleenrakentamisessa.
Kirkon Ulkomaanavun Harkovan-toimistossa työskentelevä insinööri Volodymyr Grebennik kertoo, että viranomaistietojen mukaan kaupungissa on jopa 120 koulua, jotka ovat kärsineet vahinkoja sodassa. Kouluista neljä on täysin korjauskelvottomassa kunnossa ja vain 33 koulua on jo kunnostettu kaupungin varoin. Sotaa käyvässä maassa hryvnioita ei riitä kaikkien tuhojen korjaamiseen. Harkova on etsinyt kesästä 2023 alkaen ulkopuolista rahoitusta ulkomailta, jotta oppilaat ja koulujen henkilökunta pystyvät aikanaan palaamaan lähiopetukseen maan pinnalle.
Lähiopetus lisää vuorovaikutusta
Puolilta päivin metrokoulun aamuvuoro päättyy. Julija Yurova odottaa reppu selässään äitiään, joka tänään tulee hakemaan tyttärensä kotiin.
“Olen onnellinen, että lapseni pääsi heti ensimmäiseltä luokalta lähiopetukseen”, äiti Natalia Yurova sanoo kotimatkalla metron kolinan yli.
“Vuorovaikutuksen vuoksi lähiopetus on todella tärkeää. Se on paljon enemmän kuin mitä minä pystyisin äitinä hänelle antamaan kotiopetuksessa. Lapseni on puhelias ja tykkää olla muiden lasten kanssa. Hän on aina innokkaasti lähdössä kouluun”, äiti jatkaa tarkkaillen tytärtään, joka istua napottaa reppu selässä kanssamatkustajien keskellä.
Pian varmistuu, ettei Julija Yurovan koulumatka ole pitkä: koti sijaitsee vain yhden metropysäkin päässä. Tyttö hyppää laiturille reippaasti, tarttuu äitiään kädestä ja vilkuttaa peräämme.
Kotona odottaa lemmikkikissa.
Julija Yurova, 6, kulkee koulumatkat metrolla kuten moni muukin metrokoulun oppilas.
Vanhemmat saattelevat pienimmät koululaiset aamuisin metrokouluun ja hakevat iltapäivällä takaisin kotiin. Natalia Yurova (oikealla) pitää tärkeänä, että hänen tyttärensä tapaa koulussa ikäisiään lapsia.
KUA on tukenut Harkovan metrokoulua materiaalihankinnoissa ja tarjonnut psykologeille koulutusta, jotta he voivat järjestää lapsille psykososiaalisen tuen oppitunteja. Työtä on tuettu EU-varoin.
KUA myöntää 220 000 euroa Itä-Jerusalemin ja Länsirannan perheiden auttamiseksi
Nainen kantoi lasta sylissään Länsirannalla sijaitsevassa Jeninin kaupungissa marraskuun lopulla. KUVA: LEHTIKUVA/Nasser Ishtayeh/SOPA Images/Sipa
Katastrofi Gazassa on heikentänyt humanitaarista tilannetta myös muilla palestiinalaisalueilla. Kirkon Ulkomaanavun työ Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla painottaa psykososiaalista tukea, lasten suojelua humanitaarisessa kriisissä sekä opettajien kouluttamista etäopetusta varten.
KIRKON ULKOMAANAPU (KUA) myöntää katastrofirahastostaan 220 000 euroa sodasta kärsivien perheiden auttamiseen Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla. Työ keskittyy psykososiaaliseen tukeen, lasten suojeluun humanitaarisessa kriisissä sekä opettajien etäopetustaitoihin. Lisäksi KUA pyrkii tukemaan niitä perheitä, jotka ovat menettäneet toimeentulonsa kriisin vuoksi.
“Gazan erittäin haastavan tilanteen ohella myös perheet Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla kärsivät voimakkaasta humanitaarisesta kriisistä. Alueen väkivaltaisuuksien myötä lapset ovat traumatisoituneita ja pelokkaita. Henkinen kuorma on iso”, Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja Sabina Bergholm painottaa.
Humanitaarinen tilanne palestiinalaisalueilla on heikentynyt voimakkaasti 7.10.2023 alkaen, jolloin terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin ja otti panttivankeja. Sittemmin Israel on hyökännyt Gazaan sekä ilma- että maateitse.
Vaikea tilanne Gazan kaistaleella vaikuttaa perheiden elämään myös Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Palestiinalaisten pakkosiirrot, heihin kohdistuva väkivalta ja kotien tuhoaminen ovat lisääntyneet merkittävästi. Palestiinalaisalueiden rajat ovat suljettuja, minkä myötä moni perhe on menettänyt toimeentulonsa, eivätkä tavarat liiku rajojen yli entiseen tapaan.
Työ pureutuu lasten ja perheiden psykososiaaliseen hyvinvointiin
Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa jo vuosia laadukkaan ja yhdenvertaisen koulutukseen parissa. Sota on vaikuttanut voimakkaasti lasten mahdollisuuksiin käydä koulua ja elää turvallista arkea.
“Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla kriisi on johtanut siihen, etteivät lapset pääse kouluihin tai heidän koulutiensä on turvaton. Alueen koulut ovat siirtyneet joko kokonaan tai suurimmaksi osaksi etäopetukseen. Lasten mahdollisuudet oppia ovat heikentyneet. Sen vuoksi opettajia pitää tukea etäopetuksen järjestämisessä”, Bergholm painottaa.
Kirkon Ulkomaanavun ja sen paikallisten kumppanijärjestöjen tavoitteena on tukea lasten psykososiaalista hyvinvointia kriisin keskellä. Kriiseissä koulu on luonteva paikka koota yhteisö yhteen ja käsitellä traumoja. Länsirannan ja Itä-Jerusalemin opettajat saavat tukea paitsi etäopetuksen järjestämiseen myös siihen, miten he voivat opettaa ja kohdata traumatisoituneita lapsia uudessa tilanteessa.
Koulutukset järjestetään yhteistyössä paikallisten ammattilaisten ja suomalaisten Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoisten kanssa.
KUA etsii jatkuvasti uusia keinoja auttaa
Kirkon Ulkomaanapu lähetti lokakuun lopussa humanitaarisen avun asiantuntijaan Lähi-itään keräämään tietoa siitä, miten järjestö voisi parhaiten auttaa hädänalaisia ihmisiä. Kirkon Ulkomaanapu ei toistaiseksi toimi Gazassa.
”Gazan tilanteesta on ollut erittäin vaikeaa saada tietoa, ja vain muutamat järjestöt ovat voineet toimittaa apua Gazaan. Kirkon Ulkomaanavun tavoitteena on myös tulevaisuudessa tehostaa avustustyötämme turvallisesti siten, että voimme varmistaa avun tavoittavan kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset”, kansainvälisen työn johtaja Marja Jörgensen sanoo.
Humanitaarinen tilanne Gazassa on katastrofaalinen. YK:n humanitaarisen järjestön (OCHA) välittämien Gazan viranomaistietojen mukaan jopa 15 000 siviiliä on menehtynyt sodan aikana. Gazan 2,2 miljoonasta asukkaasta 1,8 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa ja lähtemään alueen sisäiseksi pakolaiseksi.
Lahjoittamalla voit auttaa
Kirkon Ulkomaanapu on avannut hätäapukeräyksen, jonka avulla helpotetaan lasten koulunkäynnin jatkumista Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Keräykseen voi osallistua: • Verkkosivuillamme • MobilePaylla numeroon 85404 • Tilisiirrolla tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero 8170
Mediapyynnöt ja -tiedustelut:
Maajohtaja Sabina Bergholm, sabina.bergholm@kua.fi, +358 40 669 3930 Kansainvälisen työn johtaja Marja Jörgensen, marja.jorgensen@kua.fi, +358 50 567 0464 Viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen, ulriikka.myohanen@kua.fi, +358 50 576 7948
Kuvateksti: Yli 1,5 miljoonan ihmisen arvioitiin joutuneen jättämään sotatoimien vuoksi kotinsa Gazan kaistaleella marraskuun puoliväliin mennessä. KUVA: Sipa Press/Lehtikuva/Apaimages/Sipa
Ihmisoikeusloukkausten ja väkivallan määrä kasvoi lokakuun alun jälkeen voimakkaasti myös KUA:n toiminta-alueilla Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa.
LOKAKUUN ALUSSA kiihtynyt konflikti Gazan ja Israelin alueilla on aiheuttanut mittavan humanitaarisen kriisin. Kirkon Ulkomaanapu lähetti lokakuun lopulla asiantuntijan alueelle selvittämään humanitaarisen avustustyön aloittamista palestiinalaisalueilla. Osana tukea KUA on selvittänyt kumppanijärjestönsä kanssa myös psyko- sosiaalisen tuen antamista konfliktista kärsiville lapsille.
KUA:n nimeämä henkilö aloitti selvitystyönsä Egyptin pääkaupungissa Kairossa, jossa toimii useita YK:n alaisia ja muita, erityisesti Gazan humanitaarisen tilanteen helpottamisen kannalta oleellisia avustusjärjestöjä.
”Alueelle sijoitettavan asiantuntijan tehtävänä on selvittää humanitaarisen avun tarvetta, pakolaistilannetta ja tuottaa meille tietoa siitä, miten voimme parhaiten ja tehokkaimmin auttaa hädänalaisia ihmisiä, kertoo KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen.
”Olemme kaikkien kriisien koskettamien ihmisten puolella, olivat he sitten missä tahansa. Arvoihimme kuuluu puolueettomuus ja avun ja toivon saattaminen niille ihmisille, jotka sitä eniten tarvitsevat”, sanoo humanitaarisen avun päällikkö Jan De Waegemaeker.
Myös Lansirannan tilanne hälyttävä
KUA on työskennellyt pitkään Länsirannalla opetussektorin kehittämisen parissa. KUA on myös tänä vuonna tarjonnut Itä-Jerusalemissa syrjäytymisvaarassa oleville palestiinalaislapsille psykososiaalista ja oppimiseen painottuvaa tukea ja Israelissa teini-ikäisille vuorovaikutuskoulutusta.
Alueellinen maajohtaja Sabina Bergholm kuvaili tilanteen kiristyneen lokakuun tapahtumien seurauksena myös KUA:n ohjelma-alueilla Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. KUA evakuoi alueella työskennelleet suomalaiset vapaaehtoisensa lokakuun alkupuolella.
”Lapset ovat koko alueella peloissaan ja kärsivät. He ovat huolissaan siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Länsirannalla ihmisoikeusloukkausten määrä on kasvanut lokakuun alun jälkeen”, Bergholm sanoo.
Väkivallan kiihtymisen, lasten koulunkäyntiäkin vaikeuttavien liikkumisrajoitusten ja pelon ja pakkosiirtojen uhan myötä KUA painottaa työtään vahvemmin psyko- sosiaaliseen tukeen, jota tarjotaan lapsille ja nuorille osana koulunkäyntiä.
”Tuen saaminen on kaikille lapsille konfliktien keskellä äärimmäisen tärkeää. Koulu ja koulun kaltaiset toiminnot ovat heille turvapaikka, jossa he saavat leikkiä ja keskustella turvallisten aikuisten kanssa”, Bergholm sanoo.
Kongosta Ugandaan pakolaisena saapunut Abraham murtaa kielimuureja koulussa
Englannin kielen opettaja Abraham Bashombana Aganze tulkkaa opetusta pakolaisasutusalueella ja uskoo, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.
YLI KOLME vuosikymmentä jatkunut raaka konflikti Kongon demokraattisessa tasavallassa on ajanut pakolaiseksi Suomen asukasluvun verran ihmisiä. Heistä noin puoli miljoonaa on ylittänyt rajan ja hakenut rauhallisempaa elämää naapurimaasta Ugandasta. Pohjois-Kivun alueelta kotoisin oleva Abraham Bashombana Aganze, 30, on yksi heistä. Hän asuu Nakivalen pakolaisasutusalueella, joka perustettiin jo vuonna 1958.
Yliopistotutkinnon suorittanut Abraham joutui pakenemaan kotimaansa väkivaltaista konfliktia vuonna 2020. Asettuminen Ugandaan oli Abrahamille helpompaa kuin kymmenille tuhansille muille kongolaisille. Hänen pääaineensa yliopistossa oli englanti, joka on yksi Ugandan virallisista kielistä. Useimmat kongolaiset eivät ole opiskelleet englantia koskaan, sillä Kongossa opetus on enimmäkseen swahiliksi ja ranskaksi.
Kielimuuri onkin yksi isoista asioista, joka uhkaa Ugandaan erityisesti Kongosta pakolaisina saapuneiden lasten ja nuorten koulunkäynnin jatkumista. Abraham havaitsi ongelman pian Nakivalen pakolaisasutusalueelle asettauduttuaan ja halusi auttaa. Nyt hän toimii vapaaehtoisena englannin kielen tulkkina Kirkon Ulkomaanavun tukemassa toisen asteen koulussa Rubondon yhteisössä.
Opettajat eivät puhu pakolaisten kieltä
”Päädyin vapaaehtoiseksi sen jälkeen, kun jotkut minut tuntevat nuoret tulivat luokseni ja pyysivät, että opetan heille sen verran englantia, että he voivat mennä kouluun. Keksin, että tällä tavalla voisin auttaa eniten”, Abraham kertoo.
”Filosofiani on, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.”
Tulkkina toimiminen tarkoittaa, että Abraham osallistuu oppitunneille ja auttaa niitä oppilaita, joiden oma englannin kielen taito ei riitä seuraamaan opetusta. Koulussa on sekä paikallisia että pakolaistaustaisia oppilaita kuten monessa muussakin ugandalaisessa koulussa. Koulun vakituinen henkilökunta koostuu ugandalaisista opettajista, jotka eivät puhu swahilia tai ranskaa. Tästä syystä pakolaistaustaiset nuoret joutuvat ponnistelemaan ymmärtääkseen opetusta.
Abraham saa vapaaehtoistyöstään pientä rahallista korvausta, ja hän viettää koululla yleensä viisi päivää viikossa.
”Jos jostain syystä en pääse koululle, tutut oppilaat tulevat talolleni kyselemään apua läksyjensä kanssa.”
Pakolaisuus muutti elämän
Pakolaiseksi joutuminen on iso elämänmuutos, vaikka matka kävisi vain naapurimaahan. Abrahamille pakolaisuus merkitsee taloudellista epävarmuutta, kun hän ei enää voi työskennellä tutuille yhdistyksille eikä omaa koulutusta vastaavaa työtä ole tarjolla. Uganda helpottaa pakolaisten elämää antamalla perheille ruoanviljelyyn tarkoitetun maapalan. Myös Abrahamin perhe on saanut peltonsa.
”Täällä oma ruoka pitää kirjaimellisesti kasvattaa itse. Olen kaupunkilaispoika. En minä tiennyt viljelemisestä mitään, mutta nälkä kyllä auttaa oppimaan.”
Kielitaitoaan Abraham on päässyt hyödyntämään myös toimimalla Kirkon Ulkomaanavun vierailijoiden tulkkina Nakivalen pakolaisasutusalueella. Nuorella miehellä on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hän haluaisi perustaa alueelle englannin kielen oppimiskeskuksen, parantaa kompostoinnin kautta maaperän tuottavuutta ja oppia lisää sellaisista maatalouden muodoista, jotka tuottaisivat parempaa toimeentuloa. Abrahamille on selvää, ettei hän voi palata kotiin pitkään aikaan.
”Kun istun alas ja ajattelen kotimaatani, tunnen surua. Haluaisin, että Kongo ja kongolaiset pääsisivät jaloilleen ja voimaantuisivat. Uskon, että koulutus on siinä avainasemassa. ”
Abrahamin mukaan vain harva kongolaisista nuorista haaveilee paluusta kotimaahan. Sota ja väkivalta ovat jättäneet liian syvät traumat. Toisaalta elämä pakolaisena ei ole helppoa Ugandassakaan. Siksi Abraham, haluaa tehdä osansa kotimaansa nuorten hyväksi.
”Kaikki tietomme ja viisautemme kuolee mukanamme, jos emme jaa sitä muille. Jos jaan oppimani asiat vaikka sadalle ihmiselle, he jakavat ne eteenpäin ainakin sadalle muulle.”
Kirkon Ulkomaanapu selvittää humanitaarisen avustustyön aloittamista palestiinalaisalueilla
Päätöksen taustalla on Egyptin torstainen ilmoitus avata Rafahin rajanylityspiste humanitaarisen avun toimittamiseksi Gazaan.
KIRKON ULKOMAANAPU (KUA) lähettää humanitaarisen hätäavun asiantuntijan selvittämään avustustyön toimittamisen mahdollisuuksia palestiinalaisalueilla. KUA:n nimeämä henkilö aloittaa selvitystyön Egyptin pääkaupungissa Kairossa, jossa toimii useita YK:n alaisia ja muita, erityisesti Gazan humanitaarisen tilanteen helpottamisen kannalta, oleellisia avustusjärjestöjä.
KUA:n päätöksen taustalla on Egyptin torstainen ilmoitus avata Rafahin rajanylityspiste humanitaarisen avun toimittamiseksi Gazaan.
”Alueelle sijoitettavan asiantuntijan tehtävänä on selvittää humanitaarisen avun tarvetta, pakolaistilannetta ja tuottaa meille tietoa siitä, miten voimme parhaiten ja tehokkaimmin auttaa hädänalaisia ihmisiä, sanoo KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen.
Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin humanitaarisen avun järjestö, joka on perustettu vuonna 1947. Toimimme tällä hetkellä 12 maassa siellä, missä hätä on suurin. KUA työskentelee Länsirannalla opetussektorin kehittämisen parissa, tarjoaa Itä-Jerusalemissa syrjäytymisvaarassa oleville palestiinalaislapsille iltapäivätoimintaa ja Israelissa teini-ikäisille keskustelutyökaluja.
Mahtavasta tuhansien vuosien historiastaan tunnettu Aleppo oli jo kokenut kaupunkisotaa, tarkka-ampujia ja pommituksia, kun kaiken puutteen ja pelon päälle tuli tuhoisa maanjäristys. Aleppon asukkaat ovat nähneet kaiken, mutta jakavat silti rakkauden kotikaupunkiaan kohtaan.
Pohjois-Syyrian Aleppossa päivän viimeiset säteet värähtelevät raunioiden keskellä samalla kun ilmaa halkoo rukouskutsu. Kello näyttää kymmentä vaille kahdeksaa, kun aurinko tipahtaa taivaanrantaan. Hetken kaikki näyttää taianomaiselta – siitäkin huolimatta, että Syyria on elänyt kammottavan vuosikymmenen toinen toistaan seuranneiden humanitaaristen kriisien keskellä.
Ennen tämä kaupunki kukoisti. Historian kirjojen mukaan Aleppo on yksi pisimpään yhtäjaksoisesti asutetuista kaupungeista. Menneisyyden kuiskeen voi kuvitella kuulevansa al-Madinan soukissa, ikivanhalla kauppapaikalla, jonka juuret yltävät 1300-luvulle. Jo vuosisatoja sitten Silkkitien kauppiaat toivat näille kujille kaukomaiden kankaita, posliinia, mausteita ja tuoksuja.
Kesäkuussa 2023 basaarissa odottaa lohduton näky. Viime vuosikymmenen aikana sen kujilla on riehunut tulipaloja, ja pommit toisensa jälkeen ovat tuhonneet kojuja ja musertaneet mennessään entisaikojen loistoa. Helmikuun maanjäristys vavisutteli hävitystä entisestään.
Kivenmurikoiden keskellä luikertelee kapea polku. Se tuntuu vievän kulkijat muistojen matkalle kaupunkiin, joka on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana.
Aleppon asuntokanta on sodan ja maanjäristyksen myötä monin paikoin tuhoutunut. Moni perhe on perustavanlaatuisen ongelman edessä: asuntoja ei yksinkertaisesti ole, ja vain harvalla on mahdollisuus ryhtyä korjaustöihin.
AMINA al-Sindyan, 63, seurailee kuperkeikkoja heittelevän pojanpoikansa touhuja päätään pudistellen. Isoäiti tunnustaa olevansa syntyjään Aleppon tyttöjä. Hän on elänyt kaupungissa koko elämänsä lukuun ottamatta vuosia 2013–19, jolloin perhe pakeni sotaa läntisen Syyrian Latakiaan.
Al-Sindyan on menettänyt kotitalonsa Aleppossa kahdesti: ensin taisteluille, sitten maanjäristykselle. Nyt hän asuu perheensä kanssa kouluun perustetussa hätämajoituksessa ja muistelee kaiholla kotikaupunkiaan ennen kriisejä.
“Muistan, miten menin ostoksille. Kaikki paikat olivat auki ja löysin kaikkea, mitä tarvitsin.”
Aleppolaisperheiden taloudellinen tilanne on nyt vaikea, ja rahan arvo on laskenut merkittävästi. Al-Sindyanilla on heti mielessään esimerkki, joka todistaa sen. Syyriassa on tapana, että sulhasen perhe maksaa morsiamelle avioliiton yhteydessä rahan, jolla morsian voi hankkia kaikkea tarpeellista avioliittoa varten.
“Yksi tyttäristäni avioitui ennen sotaa. Saimme silloin myötäjäisiä 50 000 Syyrian punnan edestä. Se oli hyvä summa, ja sillä sai kaiken tarvittavan. Toinen tyttäreni meni naimisiin vastikään. Saimme perheeltä miljoonan, mutta sillä rahalla ei saanut näinä aikoina juuri mitään”, al-Sindyan pudistaa kiihtyneenä päätään.
RAHAN ohella al-Sindyania kismittää toinenkin asia. 60-luvulla syntynyt nainen on avarakatseisen perheen kasvatti. Perheen isä piti jo tuolloin tyttäriään tasavertaisina ja halusi suoda heille monenlaisia oikeuksia. Al-Sindyan ja monet muut aleppolaiset kokevat, että ilmapiiri kotikaupungissa on kiristynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Sondos Ali al-Mhana, 11, on Amina al-Sindyan pojantytär. Perhe asuu kotinsa menettäneiden suojassa. Isoäiti al-Sindyan toivoo perheen tyttärille valoisaa tulevaisuutta vaikeuksista huolimatta.
Syitä muutokselle voi haeskella sodasta, terrorismista ja niiden seurauksista. Moni aleppolainen puhuu muutoksista, joita väestössä on tapahtunut taistelujen myötä.
Aleppo on yliopistokaupunki, jossa eli ennen sotaa paljon koulutettuja ihmisiä. He olivat ensimmäisiä, joilla oli varaa ja mahdollisuus paeta väkivaltaisuuksia. Samanaikaisesti maaseutujen vähemmän koulutetut ihmiset pakenivat kaupunkeihin.
“Koulutustaustamme ja tapamme kasvattaa lapsiamme ovat hyvin erilaisia”, sanoo al-Sindyan. Hän kertoo perään tuoreen esimerkin, joka on aiheuttanut eripuraa myös maanjäristyksessä kotinsa menettäneiden perheiden hätämajoituksessa.
Eläessään sotavuosia Länsi-Syyrian Latakiassa al-Sindyanin perheen naiset tottuivat liikkumaan farkuissa ja t-paidoissa. Palattuaan Aleppoon vuonna 2019 he ymmärsivät, etteivät voineet jatkaa samoin kotikaupungissaan. Maanjäristyksen jälkeen naapurit hätämajoituksessa sanoivat suoraan, että al-Sindyanin 11-vuotiaan pojantyttären on laitettava huivi päähän.
Perhe ei ole toistaiseksi totellut naapurien käskyä.
“Haluan, että lapsenlapseni ja erityisesti tytöt menevät kouluun. Nyt se ei ole mahdollista, sillä perheemme taloudellinen tilanne on heikko”, al-Sindyan pohtii ja kertoo, että avarakatseisesta isästä huolimatta hän sai aikoinaan aviomiehekseen miehen, joka rajoitti hänen elämäänsä merkittävästi avioliittovuosien aikana.
“Jos tytöt eivät ole koulussa, he joutuvat menemään naimisiin. En halua, että kukaan nainen joutuu elämään kuten minä olen elänyt.”
ISOÄITI al-Sindyan lapsenlapset kahden tuhannen muun lapsen joukossa ovat osallistuneet aktiviteetteihin, joita Kirkon Ulkomaanapu on järjestänyt aleppolaiskoulussa maanjäristyksen jälkeen. Niissä lapset pääsevät liikkumaan, leikkimään ja musisoimaan.
Kerhoihin osallistuneet lapset saavat tukiopetusta ja oppitunteja siitä, miten maanjäristykseltä voi suojautua. Samalla käydään läpi pelkoja ja traumoja.
Oppitunneilla pienet kädet nousevat ilmaan ja suut kysyvät kysymyksiä tiuhaan tahtiin. 7-vuotias Yusef Mouhammad Bdeoi näyttää pyynnöstä, miten maanjäristykseltä suojaudutaan. Poika kaivautuu pulpettinsa alle ja suojaa käsillään päätään.
“Monilla lapsilla on väärinkäsityksiä maanjäristyksiin liittyen. Monet lapset kertovat minulle, miten juoksivat ulos taloistaan. Monet ihmiset myös kuolivat romahtaneisiin rappukäytäviin paetessaan kodeistaan”, oppituntia pitävä Jalila Mouhamad Wilfe, 45, perustelee taitojen tärkeyttä.
Wilfe on psykologian opettaja. Aiemmin hän puhui oppilaidensa kanssa lapsiavioliitoista, lapsityöstä ja perheiden sisäisestä vuorovaikutuksesta. Maanjäristyksen myötä oppitunteja on hallinnut vain yksi aihe. Yli 72 000 aleppolaisperhettä menetti kotinsa, kun järistys väijytti kaupunkilaiset, jotka olivat jo vuosien ajan olleet sotaan liittyvien raakuuksien traumatisoimia.
Yusef Mouhammad Bdeoi käy ensimmäistä luokkaa aleppolaiskoulussa. Kirkon Ulkomaanavun tukemilla oppitunneilla hän on oppinut, miten maanjäristyksen sattuessa pitää toimia.
TOISELLA puolella kaupunkia verhot heiluvat tuulessa rehtori Ramia al-Naserin, 40, kodin parvekkeella. Näky on absurdi naapurustossa, jonka asuintalot romahtelivat yksi toisensa jälkeen helmikuun 6. päivän aamulla. Myös al-Naserin kotitalo on puoliksi romahtanut, ja turvallisuussyistä hän asuu kolmen lapsensa ja aviomiehensä kanssa omaan kouluunsa perustetussa hätäsuojassa. Muistot maanjäristyksestä ovat yhä tuoreita.
“Heräsin kovaan ääneen, joka tuntui tulevan maan sisältä. Ulos juostuamme tajusimme, että kaikki on hajalla. Katuja pitkin kaikuivat naapurien hätähuudot. 50 asukasta kerrostalostamme kuoli tuona yönä”, al-Naser kertoo.
Äidin mukaan kokemus oli erityisen raskas perheen 11-vuotiaalle Salim-pojalle. Äiti kertoo, miten poika tärisi kolme päivää katastrofin jälkeen eikä puhunut sanaakaan. Neljä kuukautta myöhemmin poika edelleen kyselee aamuisin äidiltään, että sattuukohan tänään uusi maanjäristys.
Al-Naser pitää tärkeänä, että perhe löytäisi pian oman kodin tuhoutuneen tilalle. Raha on kuitenkin ongelma monille perheille, jotka ovat menettäneet toimeentulomahdollisuutensa kriisien myötä.
“Meidän kokoinen perhe asui vuokralla Aleppossa aiemmin 10 Yhdysvaltain dollarilla kuukaudessa. Nyt vastaavan asunnon saa vuokrattua 50 taalalla”, al-Naser pohtii.
Aleppolaisen keskiansiot ovat noin 30 Yhdysvaltain dollaria kuussa. Rahan lisäksi asumiseen liittyy myös toinen perustavanlaatuinen haaste: jo ympärilleen vilkaisemalla huomaa, että Aleppon asuntokanta on sodan ja maanjäristyksen myötä monin paikoin tuhoutunut. Asuntoja ei yksinkertaisesti ole, ja vain harvalla on mahdollisuus ryhtyä korjaustöihin.
SEN tietää myös vanhan kaupungin historiallisissa kortteleissa asuva Alia Dwabili, 52, joka on saanut Kirkon Ulkomaanavulta käteisavustusta kotinsa korjaamiseen. Korkean muurin suojaamalta kujalta lähtevät kapoiset, jyrkät portaat ylös. Täällä vanhan kaupungin kattojen yllä on Dwabilin koti, ja näitä samaisia portaita pitkin nainen pakeni uni silmässään ensimmäistä maanjäristystä. Dwabili on tavallaan onnekas, sillä seuraava järistys romahdutti katon hänen sänkynsä päällä.
Alia Dwabili asuu Aleppon kattojen yllä vanhassa kaupungissa. Hänen kotinsa kärsi pahoja vahinkoja helmikuun 2023 maanjäristyksessä. Dwabili sai KUA:lta käteisavustuksen, jolla hän on pystynyt korjaamaan asuntoaan.
Dwabili on syntyjään Alepposta ja elänyt kaupungissa läpi modernin kriisin, vaikka hänen kotikulmansa olivat pitkään konfliktin pahinta taistelutannerta. Aleppossa käytiin vuosina 2012–16 todellista kaupunkisotaa. Dwabililla kuten jokaisella paikan päällä olleella on kerrottavanaan tarinoita siitä, miten eri osapuolten jakolinjat halkoivat naapurustoja ja missä tarkka-ampujat piileskelivät.
Voisi miltei sanoa, että Aleppon lähihistoria sotimisen osalta toistaa samankaltaista kaavaa kuin alueen historiassa on nähty satojen ja tuhansien vuosien aikana: nykyisen pohjoisen Syyrian keskuksena tunnetussa kaupungissa on käyty verisiksikin äityneitä valtataisteluita jo paljon ennen ajanlaskun alkua mutta myös ristiretkien, Osmanien valtakunnan ja itsenäisen Syyrian aikaan.
Historian voi ajatella toistaneen myös siviilien ahdinkoa kautta aikojen. Jokaisen 2000-luvun taistelun, pommituksen ja nyt myös maanjäristyksen jälkeen myös Alia Dwabililla on ollut edessään järkyttävä tehtävä. Yhdessä muiden naapuruston jäsenten kanssa Dwabili on kerännyt kadulta kuolleiden naapureiden ruumiit talteen.
“Mitkään sanat eivät voi kuvailla sitä tunnetta”, nainen sanoo ja liikuttuu. Hän selittää, että hänestä tuntuu hyvältä pukea sanoiksi asioita, jotka ovat tapahtuneet hänelle viime vuosien aikana.
Paikalliset kuvailevat Dwabilia näiden korttelien sieluksi. Naisella on pulaa kaikesta, mutta silti hän auttaa ympärillään olevia. Paikalliset kertovat, että Dwabili järjestää kotonaan säännöllisesti klinikan, joka kokoaa terveydenhuollon ammattilaiset ja apua tarvitsevat naiset saman katon alle. Kesäkuisena iltana Dwabili tarjoaa kahvia, taputtaa olkapäälle, pyyhkii silmäkulmiaan ja sitten läiskäisee kädet yhteen hyväntuulisesti kihertäen. Häntä voi toden totta luonnehtia hurmaavaksi.
TAIVAS Aleppon yllä on pilvetön ja kaupungille ominainen tuulenvire pyyhkii kattoja ja kadunkulmia. Lintuparvet tanssahtelevat nopein liikkein sinisellä taivaalla, jossa laskeutuvan pimeyden myötä tuikahtelevat pian myös tähdet.
Aleppolaisille perheille myöhäiset illat ja alkavat yöt ovat aina olleet aikaa, jolloin kahden miljoonan asukkaan kaupunki herää eloon. Niin käy myös tänä kesäkuisena iltana vuonna 2023.
Paikalliset istuskelevat Aleppon linnoituksella vanhan kaupungin ytimessä. Ennen sotaa aleppolaiset kokoontuivat iltaisin kuppiloihin turisemaan, mutta enää vain harvalla on siihen varaa.
Aleppolaiset kokoontuvat vanhan linnoituksen lähellä olevalle aukiolle viettämään iltaa. Vain harvalla on enää varaa istuskella aukion kahviloissa.
Nyt vesipiiput porisevat ja eväsrasiat avautuvat puistonpenkeillä. Lapset juoksentelevat aukioilla, ja kuulumisia vaihdetaan tuttavien kesken. Kaiuttimista kaikuvat yltiöromanttiset arabiankieliset laulut, ja kuppiloissa jotkut ihmiset intoutuvat tanssimaan istualtaan viehkoin ranneliikkein.
Totta se on. Aleppon illoissa on jotain taianomaista, josta puhuivat kaikki kohtaamamme Aleppon kasvatit. Kauneimmin sen puki sanoiksi Alia Dwabili.
“Suhtaudun Aleppoon intohimoisesti. Rakastan tätä kaupunkia, enkä olisi koskaan voinut kuvitella jättäväni sitä.”
Toivoa on isojenkin kriisien keskellä – Kirkon Ulkomaanapu tuki yli miljoonaa ihmistä vuonna 2022
Viime vuosi oli monella tapaa muutosten vuosi niin maailmassa kuin Kirkon Ulkomaanavun työssä. Järkytyksen ja epäuskon keskellä saimme konkreettisesti nähdä miten yksittäiset ihmiset, yritykset, seurakunnat ja viranomaiset halusivat auttaa.
VUOSI 2022 OLI JÄRISYTTÄVÄ. Isot kriisit ravistelivat maailmankuvaamme ja totuttuja toimintatapojamme ehkä syvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kriisejä ja niiden aiheuttamaa tuskaa ei kannata vertailla. Hätä ja tuska ovat kokemuksina samanlaisia riippumatta sen aiheuttajasta tai paikasta.
Asiantuntijoiden ja meidän suomalaisten keskusteluista on välittynyt selkeä havahtuminen siihen, että maailma on pysyvästi muuttunut. Totuttuja pelisääntöjä kyseenalaistetaan ja moni pinnan alla kuplinut tyytymättömyyden siemen on noussut oraalle.
Lvivin rautatieasemalla junat kuljettivat sotaa pakenevia perheitä maaliskuussa 2022. Kuva: Antti Yrjönen/ KUA
Viime vuosi oli monella tapaa muutosten vuosi myös Kirkon Ulkomaanavussa. Olimme lopettaneet toimintamme Euroopassa vain muutamaa vuotta aiemmin, koska ajattelimme, että työmme on tehty. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 muutti asetelman yhdessä yössä ja paljon pidemmäksi aikaa kuin osasimme aavistaa.
Suomalaisten ennennäkemättömällä tuella Kirkon Ulkomaanapu aloitti nopeasti Ukrainassa avustustyön. Maahan syntyi lyhyessä ajassa maatoimisto ja yksi järjestömme suurimmista avustusohjelmista. Järkytyksen ja epäuskon keskellä saimme konkreettisesti nähdä miten yksittäiset ihmiset, yritykset, seurakunnat ja viranomaiset antoivat rahaa ja aikaa ukrainalaisten tueksi.
Seurakuntien vapaaehtoiset keräyslaatikoineen olivat merkittävässä osassa KUA:n varainhankinnan tukena Ukrainan auttamisessa. Kuva: Saara Mansikkamäki / KUA
Helmikuuhun 2023 mennessä kumppanimme Hungarian Interchurch Aid tavoitti 275 860 ihmistä KUA:n ja muiden ACT Alliance -järjestöjen tukemassa avustusoperaatiossa. Maatoimistomme pääosin koulutukseen keskittyvä työ tuki jo vuoden 2022 aikana 18 400 ihmistä Ukrainassa.
Ukrainan sodan vaikutukset heijastuvat toimintaamme myös esimerkiksi Afrikassa. Afrikan sarvea koettelee pahin kuivuus vuosikymmeniin ja sen torjuminen on osa työntekijöidemme arkea etenkin Keniassa ja Somaliassa. Ukrainasta toimitettu vilja on ollut tärkeä osa alueen ruokaturvaa ja sen saatavuuden romahtaminen sodan vuoksi on aiheuttanut jo ennestään monenlaisista ongelmista kärsivällä alueella akuutin ruokakriisin ja nopean inflaation.
Hamin, 25, käveli tunnin matkan lähimmälle vesipisteelle kuivuudesta pahasti kärsineen Marsabitin alueella Keniassa, jossa katastrofi on nostanut rajusti elintarvikkeiden hintaa. Kuva: Björn Udd/ KUA
Pitkäkestoista kehitysyhteistyötämme vaikeuttavat Myanmarissa vallankaappauksen tehneen sotilasjuntan toimet, Turkin ja Syyrian alueen maanjäristys ja ilmastokriisin vaikutukset. Ne myös osoittivat Kirkon Ulkomaanavun toiminnan olevan edelleen tarpeellista. Voimme lievittää tuskaa ja olla monelle hädän keskellä toivon kosketuspinta.
Sodan ja muiden katastrofien aiheuttamien konkreettisten kriisien lisäksi käsillä on globaali poliittinen kriisi. Puhutaan jopa siirtymisestä kohti uutta maailmanjärjestystä. Kriisit tarjoavat mahdollisuuden käpertyä sisäänpäin, mikä on luonnollinen suojareaktio. Näinhän toimimme vaaran uhatessa vaistonvaraisesti.
Edellä mainitut kriisit ovat kuitenkin osoittaneet, että emme selviä yksin. Meidän on opittava toimimaan yhdessä. Tähän liittyy keskeisesti toisten hädän tunnistaminen ja toimiminen yhteiseksi hyväksi – myös Suomen rajojen ulkopuolella.
On perusteltua kysyä, onko meillä toivoa? Oma vastaukseni perustuu työhön, jota voimme tuellanne tehdä: lapset pääsevät kouluun, janoinen saa vettä, nälkäinen ruokaa, pakolainen turvapaikan ja työtön työtä. Ihmisten toiminta on kaikkien ratkaisujen ydin.
George palasi kouluun Boru Haron kylässä Pohjois-Kenian Marsabitissa oltuaan koulusta pois kymmenen päivää, koska hänen piti auttaa vanhempiaan hankkimaan perheelle ruokaa ja vettä. Kuva: Björn Udd / KUA
Lahjoittajiemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa tuimme yli miljoonaa ihmistä vuonna 2022. Olemme pystyneet vahvistamaan kriisien keskellä elävien ihmisten mahdollisuuksia selviytyä ja toimia oman elämänsä parantamiseksi.
