Tänä vuonna Brother Christmas nosti hyvätekeväisyyden eettisyyden julkiseen keskusteluun Suomessa. Miten avustustyön eettisyyttä arvioidaan?
”Koko avustus- ja kehitysyhteistyön lähtökohta perustuu eettisyyteen, pyrkimykseen toimia oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti. Siihen arvopohjaan, että elämme yhdessä samalla maapallolla”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun (KUA) humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Mutta miten Kirkon Ulkomaanavussa varmistutaan, siitä että apu menee perille ja toiminta on eettistä? Tärkeässä roolissa on yhteisesti sovittujen toimintatapojen noudattaminen ja niihin liittyvä seuranta. Järjestö vastaa siitä, että työntekijöillä on tarvittavat tiedot ja taidot työnsä hoitamiseen tehokkaasti ja vastuullisesti. Työnantajana KUA on vastuussa myös työntekijöiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Jokainen työntekijä sitoutuu noudattamaan yhteisiä toimintaperiaatteita allekirjoittamalla menettelytapaohjeen, joka muun muassa kieltää korruption, varojen väärinkäytön ja seksuaalisen hyväksikäytön. Niiden suhteen KUA:ssa on nollatoleranssi. Työntekijän velvollisuus on myös raportoida, mikäli hän havaitsee väärinkäytöksiä.
KUA toimii maailman hauraimmissa ja köyhimmissä maissa. Näissä, ns. korkean riskin maissa korruptio on yleistä ja yksittäisen työntekijän kohdalla kiusaus ja paineet voivat olla suuria.
”KUA ei ole immuuni väärinkäytöksille. Työntekijöiden valinnalla ja perehdyttämisellä voidaan ehkäistä riskiä. Oleellista on, että seurantajärjestelmä havaitsee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa väärinkäytökset ja niihin puututaan ripeästi. Toistaiseksi olemme välttyneet isoilta kupruilta,” sanoo KUA:n kehittämispäällikkö Aarno Lahtinen.
Yhteiset suositukset luovat pohjan toiminnalle
Järjestöjen ohjeiden lisäksi avustustyötä säätelevät monet kansainväliset standardit ja suositukset. KUA esimerkiksi sai kansainvälisen Core Humanitarian Standard eli CHS-sertifioinnin kesäkuussa 2017.
”Lähtökohtana on, että toiminnan keskiössä ovat ne ihmiset, keiden kanssa ja puolesta työtä tehdään. Ensisijainen vastuumme toiminnan eettisyydestä ja varojen tehokkaasta käytöstä on heille, mutta myös lahjoittajille, rahoittajille ja veronmaksajille”, sanoo Lahtinen.
CHS-sertifikaatin asiat eivät ole uusia, vaan ne pohjautuvat toimijoiden vuosien aikana kehittämiin hyviin käytäntöihin.
”Tuemme ihmisten perusoikeuksien toteutumista sekä varmistamme, että oma toimintamme ei polje kenenkään oikeuksia tai aiheuta haittaa, esimerkiksi kärjistä konfliktia tai vahingoita paikallista elinkeinorakennetta tai ympäristöä”, sanoo Lahtinen.
Tärkeää on, että se mitä kulloinkin tehdään, on tarkoituksenmukaista ja sillä on oikeasti vaikutusta siihen tilanteeseen, jota pyritään parantamaan.
”Meidän täytyy olla hyvin tietoisia kulloisestakin toimintaympäristöstä, niin että tiedämme mitä ja miksi teemme. Se edellyttää keskusteluja paikallisten kanssa. Toiminnan pitää olla tehokasta ja oikea-aikaista, erityisesti humanitaarisen avun tilanteissa”, sanoo Lahtinen.
Paikallista osaamista vahvistamalla kestäviä tuloksia
Kirkon Ulkomaanavun työllä on vaikutusta
- Kirkon Ulkomaanapu toimii tällä hetkellä 14 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä
- 132 500 lasta hyötyi KUA:n koulutushankkeista vuonna 2016
- Nepalin 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA rakensi 300 koulua ja turvallista koulutilaa 44 000 lapselle
- 27 305 ihmistä osallistui alueellisiin rauhansovitteluihin Keniassa vuonna 2016.
Jaetaanko vain ruokaa tai tavaroita vai autetaanko ihmisiä auttamaan itse itseään? KUA:n hankkeet suunnitellaan yhdessä niistä hyötyvien ihmisten kanssa. Keinot, joilla ihmisten tilannetta voidaan parantaa kestävällä tavalla, mietitään yhdessä, oli sitten kyse katastrofiavusta, kehitysyhteistyöstä tai vaikuttamistyöstä.
Äkillisen katastrofin, kuten maanjäristyksen jälkeen on aluksi usein tarpeen jakaa hengissä pysymisen kannalta välttämätöntä apua, kuten puhdasta vettä, ruokaa ja tarvikkeita suojan rakentamiseen. Mahdollisimman pian pyritään kuitenkin tukemaan ihmisiä niin, että he voivat elää arvokkaasti ja tehdä itseään koskevia päätöksiä. ”Esimerkiksi jonkun muun valitsemien tarvikkeiden jakamisen sijaan annetaan ihmisille käteisavustuksia, jotta he voivat itse päättää, mitä eniten tarvitsevat”, sanoo Alajarva.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen KUA rakensi kouluja ja järjesti opettajille koulutusta psykososiaalisesta tuesta. Tuellamme 44 000 lasta pääsi opiskelemaan turvallisiin koulutiloihin. Kuva: Antti Helin
”Itse näen, että pitkittyneissä kriiseissä avustustyön täytyy aidosti vastata ihmisten tarpeisiin, myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Tässä tullaan nopeasti koulutukseen ja toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen”, Alajarva jatkaa.
”Paikallisen osaamisen tukeminen ja ymmärtäminen on olennaista. Ei niin, että tullaan ja tuodaan ulkopuolelta jotakin ja kun poistutaan, jää vain tyhjää”, sanoo myös Lahtinen.
Jatkuvaa oppimista
Mikään paperi tai merkki ei kuitenkaan itsessään pelasta. Olennaista on, että periaatteet ja arvot sisäistetään aidosti. Millaiset ovat organisaation vakiintuneet, jokapäiväiset toimintatavat, miten asioihin suhtaudutaan? Esihenkilöiden ja johdon esimerkki on tärkeä.
”Eettiseen avustustyöhön kuuluu myös se, että palautetta kuunnellaan herkällä korvalla”, sanoo Lahtinen.
Hankeseuranta, omat ja ulkopuolisten tekemät arvioinnit, palaute ja valitukset auttavat oppimaan ja tekemään työtä paremmin. CHS-standardi on tuonut selkeät mittarit oman työn arvioinnille ja kehittämiselle.
KUA:lla on oma verkkopohjainen valitusmekanisminsa, jonka kautta niin hankkeissa mukana olevat ihmiset, työntekijät kuin kumppanitkin voivat ilmoittaa mahdollisista väärinkäytöksistä, myös nimettömästi. Lisäksi sisäinen tarkastaja ja hallituksen tarkastusvaliokunta arvioivat toiminnan vastuullisuutta ja tehokkuutta.
Lopulta on kyse siitä, millaisen jäljen järjestö paikalliseen yhteisöön jättää. Saatiinko aikaan haluttu muutos niin, että sillä on vaikutusta myös tulevaisuudessa?
Teksti: Minna Elo
Artikkeli on julkaistu ensin Diakonia-lehdessä 2/2018.
Ei siitä niin kovin kauan ole, kun tässä maassa nähtiin nälkää.
Omien isovanhempieni vanhempia koettelivat suuret nälkävuodet 150 vuotta sitten. Lapsena en oikein käsittänyt, miksi muuten niin lempeä pappani kiivastui, kun kerran laitoin leivän ruokapöydälle huolimattomasti.
Vasta aikuisena ymmärsin, miten köyhissä oloissa hänen sukupolvensa oli elänyt. Leipä oli hänelle suorastaan pyhää ja sitä piti kunnioittaa.
Nykyisin suuri osa suomalaisista elää yltäkylläisyydessä. Ruokahävikki maassamme on 25 kiloa henkeä kohden vuodessa. Mutta keskuudessamme on myös niitä, joille jokapäiväinen leipä ei ole itsestäänselvyys.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia käytetään kotimaassa auttamaan niitä, jotka joutuvat turvautumaan ruoka-apuun. Kirkon ja seurakuntien diakoniatyö auttaa niitä, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.
Maailman katastrofialueilla nälänhädän riski on erityinen haaste. Monilla alueilla ilmasto-olosuhteet ovat tehneet ravinnon tuottamisen mahdottomaksi. Kuivuus, luonnonkatastrofit ja konfliktit tuovat mukanaan myös ruuan puutetta. Ilmaston lämpenemisen seurauksista kärsivät eniten maailman köyhimmät alueet.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta katastrofialueille, muun muassa nälkiintyneiden auttamiseen Itä-Afrikassa. KUA:n toiminnassa yhteydet paikallisiin toimijoihin takaavat avun perillepääsyn ja sen, että apu kohdennetaan oikein.
Nälän poistamiseksi ja maailman ruokaturvan puolesta on toimittava nyt. Työtä on jatkettava sitkeästi, kunnes oikeus riittävään toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla.
Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon. Maamme on kokenut omat nälkävuotensa ja sota-aikansa, jolloin nälkä oli kaikille tuttu. Toisille se on yhä todellisuutta maassamme. Vielä kipeämmin nälän kokevat lähimmäisemme kaukana. Arviolta miljardi ihmistä elää äärimmäisessä nälässä ja köyhyydessä.
Nyt on meidän vuoromme auttaa. Kukaan ei selviä ilman ruokaa.
Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa
Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräyksen esimies
KUA:n koulutussektorikoordinaattori Kaisa-Leena Juvosen tehtävänä on varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee koulutuksen piiriin.
Avustusjärjestöt yrittävät ratkaista, miten ääriään myöten täysillä pakolaisleireillä Bangladeshissa saataisiin ihmisarvoiset olosuhteet Myanmarista paenneille ihmisille. Koulutusta tarvitsee lähes puoli miljoonaa lasta. Kirkon Ulkomaanapu on päättänyt antaa hätäapua 100 000 eurolla.
”On aivan käsittämätöntä, miten tiheästi ihmiset ovat asettuneet Kutupalongin leirillä. Tästä on tulossa maailman suurin pakolaisleiri”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun koulutussektorikoordinaattori Kaisa-Leena Juvonen Bangladeshista.
Juvonen työskentelee avustusjärjestöjen yhteisen, Unicefin vetämän koulutusryhmän nopean toiminnan joukoissa. Hänen kanssaan paikalla olevat kokeneet avustustyön kollegat arvioivat, että humanitaarinen katastrofi on mittakaavaltaan verrattavissa Haitin maanjäristykseen 2010 tai Kaakkois-Aasian tsunamiin 2004.
Bangladeshiin on vajaassa kolmessa kuukaudessa saapunut 600 000 pakolaista Myanmarista. Yli puolet heistä on vielä epävirallisilla asuinalueilla tai kokonaan ilman suojaa. Arviolta jopa 90 prosenttia ihmisistä saa syödäkseen vain kerran päivässä. Tartuntatautien riski on suuri.
”Märkään ja mutaiseen kukkulaiseen maastoon muovipressuista kyhättyjen asumusten välissä ei ole teitä, joten avustustarvikkeiden vieminen paikalle on haaste”, Juvonen sanoo.
”Tilanne on vaikea. Resursseja on vähän verrattuna siihen, miten valtavat tarpeet ovat. Lisäksi pyörremyrskykausi lähestyy viimeistään huhtikuussa.”
Koulujen pystyttämisestä välitön helpotus pakolaisten arkeen
Juvosen ryhmä auttaa avustustyön ensivaiheessa koordinoimaan työtä. Juvosen tehtävänä on varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee koulutuksen piiriin.
Kaisa-Leena Juvonen lasten kanssa epävirallisessa luokkahuoneessa Kutupalongin leirillä.
Kouluun pääsy on tärkeää katastrofin jälkeen. Turvallinen kouluympäristö ja normaali rutiini tukevat henkistä toipumista. Kun lapset ovat koulussa, voivat vanhemmat keskittyä elämän rakentamiseen.
Pakolaisleireillä on 453 000 4–18 -vuotiasta lasta. Osa heistä on jo päässyt kouluun. Väliaikaisia kouluja rakennetaan koko ajan lisää.
”Leirin uusille alueille tulee 14 000 ihmistä kohden 45 väliaikaista bambusta ja muovipressusta pystytettyä luokkahuonetta. Koulua käydään kolmessa vuorossa, korkeintaan 50 lasta yhdessä luokkahuoneessa”, Juvonen kertoo.
”Jos koulutiloja saadaan myöhemmin rakennettua lisää, luokkakoko pudotetaan 35:een.”
Opettajia rekrytoidaan sekä pakolaisleiristä että ympäröivistä yhteisöistä.
Monet leirin lapsista ovat traumatisoituneita paettuaan väkivaltaisuuksia. Moni on menettänyt perheenjäseniä. Erityisen vaikea on yksin tulleiden lasten tilanne.
Opettajat saavat Unicefilta koulutuksen siihen, miten psykososiaalista tukea toteutetaan luokkahuoneessa.
”Lapset tarvitsevat tukea sekä mahdollisuuden olla lapsia myös vaikeissa leiriolosuhteissa. Turvalliseen kouluympäristöön pääsy on siinä hyvin tärkeää.”
Kirkon Ulkomaanapu toimittaa 100 000 euron hätäavun Bangladeshiin Cox’s Bazaarin alueelle Myanmarin väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille.
Apu kanavoidaan kirkollisten järjestöjen verkoston ACT-allianssin avustusoperaation kautta ja siihen kuuluu ruoka-apua, välttämättömyystarvikkeita ja hygieniapakkauksia, vesipisteiden ja käymälöiden rakentamista, terveys- ja ravitsemuspalveluja ja lastensuojelua.
Joulukuussa 2005 Anna Muinonen saapui perehdytykseen Kirkon Ulkomaanavun toimistoon. KUA:n koko henkilökunta mahtui istumaan saman pöydän ääreen palaveriin.
Muinonen oli juuri palauttanut humanitaarista työtä käsittelevän gradunsa ranskalaiseen yliopistoon ja palannut Luterilaisen maailmanliiton kenttäharjoittelusta länsiafrikkalaisesta Guineasta.
KUA oli puolestaan juuri saanut ulkoministeriöltä rahoituksen Kongossa toteutettavaan hankkeeseen, ja paikan päälle tahdottiin lähettää oma työntekijä valvomaan hankkeen toteutusta.
”Perehdytyksessä jollain tuli mieleen kysyä, että kun kerta lähdet Afrikkaan, voisitko samalla vilkaista hankkeitamme Liberiassa ja Sierra Leonessa. Kongon Gomasta oli Sierra Leoneen noin 7 000 kilometrin matka”, Muinonen muistelee.
Kongossa oli levotonta keväällä 2006, kun Muinonen saapui maahan. Kapinallisryhmät taistelivat keskenään ja kerran Muinonen ja muut avustustyöntekijät jouduttiin evakuoimaan. Väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille annettiin humanitaarisena apuna ruokaa ja muita tärkeitä tarvikkeita.
Pian käynnistettiin myös Naiset sodan jaloissa -hanke, joka laajeni myöhemmin Kongosta Sierra Leoneen ja Liberiaan.
”Sodassa naisiin kohdistui paljon seksuaalista väkivaltaa. KUA:n hankkeissa heille tarjottiin oikeusapua ja autettiin koulutuksen ja mikrolainojen avulla pääsemään kiinni toimeentuloon ja takaisin jaloilleen konfliktin jälkeen.”
Myös KUA:ssa tehdään kehitystyötä
Muinonen viihtyi Kongossa vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen hän muutti Kenian Nairobiin KUA:n Itä-Afrikan ohjelmajohtajaksi. Nykyisin Muinonen työskentelee KUA:n laatuasiantuntijana Nairobista käsin. Sinne hän on tehnyt kodin perheensä kanssa ja Nairobista on myös kätevää vierailla KUA:n hankkeissa muualla Keniassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa, Ugandassa, Keski-Afrikan tasavallassa tai Eritreassa.
KUA toimii nykyään 15 maassa eikä liki 400 hengen työyhteisökään mahdu enää saman kahvipöydän ääreen. Muinosen toimenkuvaan kuuluu miettiä, miten KUA:n työtapoja voidaan kehittää.
”KUA:ssa kiinnostavinta on se, että järjestö on koko tämän kymmenen vuoden ajan kasvanut ja kehittynyt. KUA ei ole kuitenkaan kangistunut kaavoihinsa, vaan toimintatapoja arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti niin, että ne ovat aidosti paikallisia ihmisiä osallistavia ja voimaannuttavia.”
Teksti: Noora Jussila
Kymmenen vuotta sitten Kirkon Ulkomaanapu teki täyskäännöksen, jonka ansiosta voimme auttaa yhä useampaa ihmistä. 70-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi luomme katsauksen ratkaiseviin päätöksiin.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminta on kasvanut valtavasti. Kiittäminen on päätöksiä, jotka tehtiin kymmenen vuotta sitten silloisen toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen astuessa järjestön puikkoihin.
KUA oli pitkään tehnyt kehitysyhteistyötä pääasiassa rahoittamalla kumppanijärjestöjen hankkeita. Pentikäiselle oli kuitenkin tärkeää, että KUA alkaa ottaa itse vastuuta työnsä tuloksista. KUA lähetti ensimmäiset omat avustustyöntekijänsä maailmalle ja alkoi pian perustaa Afrikkaan ensimmäisiä kenttätoimistoja, joista käsin se ryhtyi toteuttamaan hankkeitaan.
Työ keskitettiin kolmeen pääteemaan: koulutukseen, toimeentuloon ja rauhaan. Koulutuksesta ja toimeentulosta KUA:n työntekijöillä oli jo paljon asiantuntemusta. Rauhantyön Pentikäinen, rauhannobelisti Martti Ahtisaaren entinen neuvonantaja, toi uutena teemana tullessaan.
Rauhantyössä KUA erikoistui työskentelemään uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Ensimmäinen kohde oli Somalia, jossa ponnistukset kantoivat pian hedelmää.
”Somalia oli silloin kuin Syyria tänään. Kukaan ei halunnut sinne ja työ oli todella vaarallista. Olemme kuitenkin pystyneet auttamaan Somaliaa monissa ratkaisevissa käänteissä”, Pentikäinen sanoo.
”Rauhantyössä ratkaisevaa on, ettei anna periksi ja oppii virheistään.”
Työtä siellä, missä muut eivät ole
Toinen ratkaiseva päätös on ollut mennä rohkeasti sinne, minne muut eivät halua tai voi. KUA toimii tällä hetkellä maailman kolmessa kaikkein hauraimmassa maassa, eli Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Sulkeutuneessa Eritreassa KUA on yksi harvoista kansalaisjärjestöistä.
”Pienen järjestön ei kannata hakeutua paikkoihin, joissa on paljon toimijoita. Hauraimmissa valtioissa saamme suurimman lisäarvon työllemme”, sanoo KUA:n virkaatekevä toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Vuosien varrella toimintamaat ovat muuttuneet. Valtion leikkaukset kehitysyhteistyön määrärahoissa pakottivat KUA:n lopettamaan työnsä Etelä- Amerikan maissa. Nykyään KUA toimii 15 maassa ja suuri osa työntekijöistä työskentelee toimintamaissa. KUA tekee myös tiivistä yhteistyötä paikallisten järjestöjen ja viranomaisten kanssa. KUA:n työntekijöistä enemmistö on paikallisia.
”Heidän paikallistuntemuksensa on meille arvokasta. Samalla hankkeemme juurtuvat paremmin paikallisiin yhteisöihin ja osa osaamisesta jää sinne”, sanoo humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Nopeaksi auttajaksi katastrofeissa
Nepalin vuoden 2015 maanjäristysten jälkeen yli 44 000 lasta pääsi opiskelemaan KUA:n rakentamissa kouluissa ja väliaikaisissa koulutiloissa. Kuva: Johanna Erjonsalo
Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ohella KUA:sta on tullut nopea humanitaarisen avun antaja katastrofi- ja konfliktitilanteissa. Käännekohta oli tammikuun 2010 voimakas maanjäristys, joka romahdutti yli puolet köyhän Haitin taloista. Yli 220 000 ihmistä kuoli.
Aiemmissa luonnonkatastrofeissa KUA oli tukenut avustustöitä rahoittamalla paikan päällä toimivia järjestöjä tai muita kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-allianssin jäseniä. Haitissa tuhot olivat kuitenkin valtavat, ja opetusalan toimijoista oli pulaa.
KUA ryhtyi töihin. Ensin oppilaille pystytettiin väliaikaisia koulutelttoja, sitten väliaikaisia luokkahuoneita ja lopulta pysyviä koulurakennuksia. Alusta asti oli kuitenkin selvää, etteivät pelkät seinät riitä, sanoo KUA:n koulutusasiantuntija Minna Peltola.
”Halusimme myös parantaa koulutuksen laatua”, hän sanoo.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen vuonna 2015 samalla kuorma-autolla matkasivat sekä koulunrakennustarvikkeet, opetusmateriaalit että suomalainen opettaja, joka kertoi paikallisille kollegoilleen katastrofin aiheuttamien vaikeiden kokemusten käsittelemisestä. Yhtä aikaa korjattiin kouluja ja ihmisiä.
Koulutuksessa saavutetut tulokset ovatkin vaikuttavia. Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA jälleenrakensi 300 koulua, enemmän kuin yksikään toinen järjestö. Vuonna 2016 kaikkiaan yli 132 500 lasta sai laadukasta opetusta KUA:n työn ansiosta.
Peltolan mukaan koulutuksen laatuun panostaminen on jatkossakin tärkeää.
”Erityishaasteen tuovat hauraat alueet. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa on sekä väkivaltainen konflikti että ruokakriisi. Nuoret ovat hyvin haavoittuvaisia ja henkinen tuki on otettava mukaan kaikkeen opetustyöhön.”
Nyt tavoitteena on vahvistaa koulutuksen yhteyttä toimeentuloon. Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. On tärkeää, etteivät liikkeelle lähteneet ihmiset keskeytä koulunkäyntiä ja että heidän opinnoistaan myönnetään virallisia tutkintotodistuksia, jotka auttavat heitä uuteen työhön ja elämään.
KUA on järjestänyt tutkintoon johtavaa koulutusta Ugandan pakolaisasutusalueilla, jossa suurin osa ensimmäisistä vuosikursseista on työllistynyt hyvin. Kambodžassa KUA kehitti paikallisen opetusministeriön kanssa maan ensimmäisen oppilaanohjausjärjestelmän ja koulutti ensimmäiset opinto-ohjaajat.
Kansainvälisesti arvostetuksi auttajaksi
Apu on mennyt perille jo 70 vuotta
Kirkon Ulkomaanapu perustettiin 70 vuotta sitten kanavoimaan Yhdysvaltojen, Saksan ja Ruotsin kirkoilta saatuja avustuksia sodan runtelemaan Suomeen. Jälleenrakentamisen vuosien jälkeen sekä Suomi että Suomen luterilainen kirkko kasvoivat hiljalleen avun kohteesta sen antajaksi.
1960-luvulla Vietnamin ja Biafran sodat kasvattivat etenkin länsimaisen nuorison solidaarisuutta niin kutsuttua kolmatta maailmaa kohtaan ja myös Suomessa tuki KUA:n työlle kasvoi. 1960-luvun lopussa KUA:n budjetti kasvoi myös Yhteisvastuukeräyksen myötä.
Koska Suomen kirkolla on perinteisesti ollut läheiset välit moniin Afrikan maihin, keskittyi kehitysyhteistyökin ensi vaiheessa näihin maihin. 1970-luvulla KUA tuki muun muassa namibialaisten opiskelijoiden opiskelua Suomessa stipendi-ohjelmalla.
Uusi vaihe avustustyössä alkoi 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliitto höllensi uskontolainsäädäntöään ja Baltian ja Inkerin kirkot saivat luvan aloittaa aiemmin kielletyn nuoriso- ja pyhäkoulutyön sekä diakoniatyön. Alueesta tuli KUA:n avustustoiminnan pääkohde, jossa koulutettiin seurakuntien työntekijöitä, korjattiin kirkkoja ja rakennettiin seurakuntataloja.
Itsenäinen säätiö Kirkon Ulkomaanavusta tuli vuonna 1995. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta on kasvanut noin 40:sta liki 400:aan ja KUA:sta on tullut Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.
Rohkeiden päätösten ansiosta KUA:n työ on saanut paljon arvostusta maailmalla. Yhä useampi kansainvälinen rahoittaja uskoo KUA:n työn laatuun.
Vuonna 2013 YK pyysi KUA:aa perustamaan Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston ja 2017 KUA kutsuttiin opetusalan kansainvälisen asiantuntijaverkoston INEE:n ohjausryhmään. INEE:ssä KUA kehittää opetusta katastrofitilanteissa yhdessä Unicefin ja Unescon ja muiden alan jättien kanssa.
”Luulen, etteivät kaikki vielä ymmärrä, miten suuri luottamus esimerkiksi YK:n piirissä on KUA:n osaamiseen heimojen ja uskonnollisten ryhmien kanssa neuvottelemisesta”, sanoo Antti Pentikäinen, joka on parhaillaan virkavapaalla KUA:n toiminnajohtajan tehtävistä ja johtaa Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkostoa New Yorkissa.
”Pieni suomalainen järjestö on kutsuttu uudistamaan koko YK:n toimintatapaa.”
Viime vuosina KUA:ssa on pyritty löytämään uusia innovatiivisia keinoja auttaa ihmisiä. Esimerkiksi Kreikassa tuhannet pakolaiset eivät eläkään leireillä vaan Ateenan kaltaisissa miljoonakaupungeissa.
Ratkaisuksi nuorten pakolaisten tavoittamiseen keksittiin koodaustyöpajat, joissa pakolaisnuoret opettelevat ohjelmoinnin perusteita ja kuvankäsittelyä yhdessä kreikkalaisten nuorten kanssa. Samalla tutustutaan ja ystävystytään puolin ja toisin, ja eri kulttuuriryhmien välinen kuilu kapenee.
Tulevaisuudessa konfliktit ovat yhä monimuotoisempia ja haasteellisempia. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä, jotka puolestaan lisäävät luonnonkatastrofien riskiä monissa maissa. Muutosten vuoksi kotinsa on jo nyt joutunut jättämään ennätyksellinen määrä ihmisiä.
”Olen ylpeä siitä, että kirkolla ja suomalaisilla on avustusjärjestö, joka kantaa vastuuta tämän hetken todellisista ongelmista”, Pentikäinen sanoo.
Teksti: Noora Jussila