Joulukuussa 2005 Anna Muinonen saapui perehdytykseen Kirkon Ulkomaanavun toimistoon. KUA:n koko henkilökunta mahtui istumaan saman pöydän ääreen palaveriin.
Muinonen oli juuri palauttanut humanitaarista työtä käsittelevän gradunsa ranskalaiseen yliopistoon ja palannut Luterilaisen maailmanliiton kenttäharjoittelusta länsiafrikkalaisesta Guineasta.
KUA oli puolestaan juuri saanut ulkoministeriöltä rahoituksen Kongossa toteutettavaan hankkeeseen, ja paikan päälle tahdottiin lähettää oma työntekijä valvomaan hankkeen toteutusta.
”Perehdytyksessä jollain tuli mieleen kysyä, että kun kerta lähdet Afrikkaan, voisitko samalla vilkaista hankkeitamme Liberiassa ja Sierra Leonessa. Kongon Gomasta oli Sierra Leoneen noin 7 000 kilometrin matka”, Muinonen muistelee.
Kongossa oli levotonta keväällä 2006, kun Muinonen saapui maahan. Kapinallisryhmät taistelivat keskenään ja kerran Muinonen ja muut avustustyöntekijät jouduttiin evakuoimaan. Väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille annettiin humanitaarisena apuna ruokaa ja muita tärkeitä tarvikkeita.
Pian käynnistettiin myös Naiset sodan jaloissa -hanke, joka laajeni myöhemmin Kongosta Sierra Leoneen ja Liberiaan.
”Sodassa naisiin kohdistui paljon seksuaalista väkivaltaa. KUA:n hankkeissa heille tarjottiin oikeusapua ja autettiin koulutuksen ja mikrolainojen avulla pääsemään kiinni toimeentuloon ja takaisin jaloilleen konfliktin jälkeen.”
Myös KUA:ssa tehdään kehitystyötä
Muinonen viihtyi Kongossa vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen hän muutti Kenian Nairobiin KUA:n Itä-Afrikan ohjelmajohtajaksi. Nykyisin Muinonen työskentelee KUA:n laatuasiantuntijana Nairobista käsin. Sinne hän on tehnyt kodin perheensä kanssa ja Nairobista on myös kätevää vierailla KUA:n hankkeissa muualla Keniassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa, Ugandassa, Keski-Afrikan tasavallassa tai Eritreassa.
KUA toimii nykyään 15 maassa eikä liki 400 hengen työyhteisökään mahdu enää saman kahvipöydän ääreen. Muinosen toimenkuvaan kuuluu miettiä, miten KUA:n työtapoja voidaan kehittää.
”KUA:ssa kiinnostavinta on se, että järjestö on koko tämän kymmenen vuoden ajan kasvanut ja kehittynyt. KUA ei ole kuitenkaan kangistunut kaavoihinsa, vaan toimintatapoja arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti niin, että ne ovat aidosti paikallisia ihmisiä osallistavia ja voimaannuttavia.”
Teksti: Noora Jussila
Kymmenen vuotta sitten Kirkon Ulkomaanapu teki täyskäännöksen, jonka ansiosta voimme auttaa yhä useampaa ihmistä. 70-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi luomme katsauksen ratkaiseviin päätöksiin.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminta on kasvanut valtavasti. Kiittäminen on päätöksiä, jotka tehtiin kymmenen vuotta sitten silloisen toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen astuessa järjestön puikkoihin.
KUA oli pitkään tehnyt kehitysyhteistyötä pääasiassa rahoittamalla kumppanijärjestöjen hankkeita. Pentikäiselle oli kuitenkin tärkeää, että KUA alkaa ottaa itse vastuuta työnsä tuloksista. KUA lähetti ensimmäiset omat avustustyöntekijänsä maailmalle ja alkoi pian perustaa Afrikkaan ensimmäisiä kenttätoimistoja, joista käsin se ryhtyi toteuttamaan hankkeitaan.
Työ keskitettiin kolmeen pääteemaan: koulutukseen, toimeentuloon ja rauhaan. Koulutuksesta ja toimeentulosta KUA:n työntekijöillä oli jo paljon asiantuntemusta. Rauhantyön Pentikäinen, rauhannobelisti Martti Ahtisaaren entinen neuvonantaja, toi uutena teemana tullessaan.
Rauhantyössä KUA erikoistui työskentelemään uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Ensimmäinen kohde oli Somalia, jossa ponnistukset kantoivat pian hedelmää.
”Somalia oli silloin kuin Syyria tänään. Kukaan ei halunnut sinne ja työ oli todella vaarallista. Olemme kuitenkin pystyneet auttamaan Somaliaa monissa ratkaisevissa käänteissä”, Pentikäinen sanoo.
”Rauhantyössä ratkaisevaa on, ettei anna periksi ja oppii virheistään.”
Työtä siellä, missä muut eivät ole
Toinen ratkaiseva päätös on ollut mennä rohkeasti sinne, minne muut eivät halua tai voi. KUA toimii tällä hetkellä maailman kolmessa kaikkein hauraimmassa maassa, eli Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Sulkeutuneessa Eritreassa KUA on yksi harvoista kansalaisjärjestöistä.
”Pienen järjestön ei kannata hakeutua paikkoihin, joissa on paljon toimijoita. Hauraimmissa valtioissa saamme suurimman lisäarvon työllemme”, sanoo KUA:n virkaatekevä toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Vuosien varrella toimintamaat ovat muuttuneet. Valtion leikkaukset kehitysyhteistyön määrärahoissa pakottivat KUA:n lopettamaan työnsä Etelä- Amerikan maissa. Nykyään KUA toimii 15 maassa ja suuri osa työntekijöistä työskentelee toimintamaissa. KUA tekee myös tiivistä yhteistyötä paikallisten järjestöjen ja viranomaisten kanssa. KUA:n työntekijöistä enemmistö on paikallisia.
”Heidän paikallistuntemuksensa on meille arvokasta. Samalla hankkeemme juurtuvat paremmin paikallisiin yhteisöihin ja osa osaamisesta jää sinne”, sanoo humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Nopeaksi auttajaksi katastrofeissa
Nepalin vuoden 2015 maanjäristysten jälkeen yli 44 000 lasta pääsi opiskelemaan KUA:n rakentamissa kouluissa ja väliaikaisissa koulutiloissa. Kuva: Johanna Erjonsalo
Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ohella KUA:sta on tullut nopea humanitaarisen avun antaja katastrofi- ja konfliktitilanteissa. Käännekohta oli tammikuun 2010 voimakas maanjäristys, joka romahdutti yli puolet köyhän Haitin taloista. Yli 220 000 ihmistä kuoli.
Aiemmissa luonnonkatastrofeissa KUA oli tukenut avustustöitä rahoittamalla paikan päällä toimivia järjestöjä tai muita kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-allianssin jäseniä. Haitissa tuhot olivat kuitenkin valtavat, ja opetusalan toimijoista oli pulaa.
KUA ryhtyi töihin. Ensin oppilaille pystytettiin väliaikaisia koulutelttoja, sitten väliaikaisia luokkahuoneita ja lopulta pysyviä koulurakennuksia. Alusta asti oli kuitenkin selvää, etteivät pelkät seinät riitä, sanoo KUA:n koulutusasiantuntija Minna Peltola.
”Halusimme myös parantaa koulutuksen laatua”, hän sanoo.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen vuonna 2015 samalla kuorma-autolla matkasivat sekä koulunrakennustarvikkeet, opetusmateriaalit että suomalainen opettaja, joka kertoi paikallisille kollegoilleen katastrofin aiheuttamien vaikeiden kokemusten käsittelemisestä. Yhtä aikaa korjattiin kouluja ja ihmisiä.
Koulutuksessa saavutetut tulokset ovatkin vaikuttavia. Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA jälleenrakensi 300 koulua, enemmän kuin yksikään toinen järjestö. Vuonna 2016 kaikkiaan yli 132 500 lasta sai laadukasta opetusta KUA:n työn ansiosta.
Peltolan mukaan koulutuksen laatuun panostaminen on jatkossakin tärkeää.
”Erityishaasteen tuovat hauraat alueet. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa on sekä väkivaltainen konflikti että ruokakriisi. Nuoret ovat hyvin haavoittuvaisia ja henkinen tuki on otettava mukaan kaikkeen opetustyöhön.”
Nyt tavoitteena on vahvistaa koulutuksen yhteyttä toimeentuloon. Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. On tärkeää, etteivät liikkeelle lähteneet ihmiset keskeytä koulunkäyntiä ja että heidän opinnoistaan myönnetään virallisia tutkintotodistuksia, jotka auttavat heitä uuteen työhön ja elämään.
KUA on järjestänyt tutkintoon johtavaa koulutusta Ugandan pakolaisasutusalueilla, jossa suurin osa ensimmäisistä vuosikursseista on työllistynyt hyvin. Kambodžassa KUA kehitti paikallisen opetusministeriön kanssa maan ensimmäisen oppilaanohjausjärjestelmän ja koulutti ensimmäiset opinto-ohjaajat.
Kansainvälisesti arvostetuksi auttajaksi
Apu on mennyt perille jo 70 vuotta
Kirkon Ulkomaanapu perustettiin 70 vuotta sitten kanavoimaan Yhdysvaltojen, Saksan ja Ruotsin kirkoilta saatuja avustuksia sodan runtelemaan Suomeen. Jälleenrakentamisen vuosien jälkeen sekä Suomi että Suomen luterilainen kirkko kasvoivat hiljalleen avun kohteesta sen antajaksi.
1960-luvulla Vietnamin ja Biafran sodat kasvattivat etenkin länsimaisen nuorison solidaarisuutta niin kutsuttua kolmatta maailmaa kohtaan ja myös Suomessa tuki KUA:n työlle kasvoi. 1960-luvun lopussa KUA:n budjetti kasvoi myös Yhteisvastuukeräyksen myötä.
Koska Suomen kirkolla on perinteisesti ollut läheiset välit moniin Afrikan maihin, keskittyi kehitysyhteistyökin ensi vaiheessa näihin maihin. 1970-luvulla KUA tuki muun muassa namibialaisten opiskelijoiden opiskelua Suomessa stipendi-ohjelmalla.
Uusi vaihe avustustyössä alkoi 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliitto höllensi uskontolainsäädäntöään ja Baltian ja Inkerin kirkot saivat luvan aloittaa aiemmin kielletyn nuoriso- ja pyhäkoulutyön sekä diakoniatyön. Alueesta tuli KUA:n avustustoiminnan pääkohde, jossa koulutettiin seurakuntien työntekijöitä, korjattiin kirkkoja ja rakennettiin seurakuntataloja.
Itsenäinen säätiö Kirkon Ulkomaanavusta tuli vuonna 1995. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta on kasvanut noin 40:sta liki 400:aan ja KUA:sta on tullut Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.
Rohkeiden päätösten ansiosta KUA:n työ on saanut paljon arvostusta maailmalla. Yhä useampi kansainvälinen rahoittaja uskoo KUA:n työn laatuun.
Vuonna 2013 YK pyysi KUA:aa perustamaan Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston ja 2017 KUA kutsuttiin opetusalan kansainvälisen asiantuntijaverkoston INEE:n ohjausryhmään. INEE:ssä KUA kehittää opetusta katastrofitilanteissa yhdessä Unicefin ja Unescon ja muiden alan jättien kanssa.
”Luulen, etteivät kaikki vielä ymmärrä, miten suuri luottamus esimerkiksi YK:n piirissä on KUA:n osaamiseen heimojen ja uskonnollisten ryhmien kanssa neuvottelemisesta”, sanoo Antti Pentikäinen, joka on parhaillaan virkavapaalla KUA:n toiminnajohtajan tehtävistä ja johtaa Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkostoa New Yorkissa.
”Pieni suomalainen järjestö on kutsuttu uudistamaan koko YK:n toimintatapaa.”
Viime vuosina KUA:ssa on pyritty löytämään uusia innovatiivisia keinoja auttaa ihmisiä. Esimerkiksi Kreikassa tuhannet pakolaiset eivät eläkään leireillä vaan Ateenan kaltaisissa miljoonakaupungeissa.
Ratkaisuksi nuorten pakolaisten tavoittamiseen keksittiin koodaustyöpajat, joissa pakolaisnuoret opettelevat ohjelmoinnin perusteita ja kuvankäsittelyä yhdessä kreikkalaisten nuorten kanssa. Samalla tutustutaan ja ystävystytään puolin ja toisin, ja eri kulttuuriryhmien välinen kuilu kapenee.
Tulevaisuudessa konfliktit ovat yhä monimuotoisempia ja haasteellisempia. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä, jotka puolestaan lisäävät luonnonkatastrofien riskiä monissa maissa. Muutosten vuoksi kotinsa on jo nyt joutunut jättämään ennätyksellinen määrä ihmisiä.
”Olen ylpeä siitä, että kirkolla ja suomalaisilla on avustusjärjestö, joka kantaa vastuuta tämän hetken todellisista ongelmista”, Pentikäinen sanoo.
Teksti: Noora Jussila