Ilmastonmuutos, koronavirus ja maaorjuuden jättämä varjo koettelevat Nepalin kaukolännessä eläviä – porsaat, kanat ja vihannekset vakauttivat toimeentulon
Porsaiden kasvatus ja vihannesten viljely tuovat leivän entisten maaorjien ruokapöytiin Nepalin kaukolännessä. KUA tukee paikallisten toimeentuloa, mutta kovaonnisimmissa kylissä elämää haastavat kuivuus ja kaiken mukanaan vienyt tulipalo.
NORMAALINA KESÄNÄ Mohanajoen vesi tulvii ja kurkottelee tasaisessa maastossa Bipatpurin kylään asti. Vihanneskuorman kuljettaminen joen vastarannalle Intiaan vaatii sekä veneen että kuljettajan.
Jokavuotinen monsuuni alkaa Nepalin Kaukolännessä yleensä kesäkuun alussa, mutta tänä vuonna sääilmiö myöhästyi viikkoja. Paikalliset naiset ylittävät jokeen piirretyn rajan Nepalin ja Intian välillä kahlaamalla. Vain sarinhelmoja ja housunlahkeita tarvitsee nostaa.
Lämpötila on jo toista viikkoa kohonnut yli 40 asteeseen. Maa on kuivuudesta koppuralla, kasvit ja ihmiset tarvitsevat vettä. Osa kylän kaivoista on kuivunut eikä uusia kaivonpaikkoja kannata etsiä, koska pohjaveden löytäminen on liian epävarmaa ja kaivaminen kallista.
Vuosi on ollut muutenkin poikkeuksellinen. Bipatpurin naisilla ei ollut tänä keväänä myytävää joen vastarannalla sijaitseville Intian vihannestoreille. Jo huhtikuussa kylä kohtasi katastrofin, joka vei sadon ja varastot.
Normaalina kesänä Mohanajoen vedenpinta on niin korkealla, ettei yli pääse kahlaamalla. Nepalin kaukolännessä Bipatpurin kylän naiset käyvät joen vastarannalla Intiassa myymässä vihanneksia. Kuva: Uma Bista
Tulipalo ajoi hätäavun varaan
Pellolle jäävän kasvijätteen polttaminen on Bipatpurissa jokavuotinen perinne, sillä kulotus vapauttaa maaperästä ravinteita.
Tänä vuonna arvaamaton ja poikkeuksellisen voimakas tuuli pilasi kaiken, ja tuli levisi hetkessä. Talot, ruokasäiliöt ja karjasuojat paloivat yksi toisensa jälkeen. 71 perheen kodit tuhoutuivat tai vaurioituvat, ja tuli tappoi myös kotieläimiä. Hiiltyneet puunrungot ja pöllit on jo raivattu sivummalle, mutta mieliala kylässä on apea.
”Vain ihmiset pelastuivat”, naiset kertovat.
Tuli vei myös ison osan kylän osuuskunnan säästöistä, jotka olivat yhdessä rasiassa.
Tuli vei huhtikuussa 2022 kymmeniä koteja, talousrakennuksia, ruokavarastot ja säästöt Bipatpurin kylässä Nepalin kaukolännessä. Henkilöuhreilta onneksi vältyttiin. Kuva: Uma Bista
”Kaikki on menetetty. Elämme nyt hätäavun varassa.”
Perhe oli hankkinut Kirkon Ulkomaanavun tuella hankittu emakon, joka kuoli palossa. Myös viisi porsasta menehtyi ilman emän hoivaa. Menetys oli Chaudharyn perheelle suuri.
Sikojen avulla Belmati Devi Chaudhary oli säästänyt rahaa ja maksanut lastensa koulunkäynnin. Vanhin poika Sanjay Chaudhary, 23, seisoo neuvottomana äitinsä vierellä.
”Joudun ehkä lähtemään Kathmanduun töihin. Täältä on vaikea saada palkkatyötä”, hän kertoo.
Belmati Devi Chaudhary ja hänen poikansa Sanjay Chaudhary ovat saaneet Kirkon Ulkomaanavulta avustusta tulipalossa menettämänsä kodin jälleenrakentamiseen. Kuva: Uma Bista
Äiti ei halua pojan lähtevän pääkaupunkiin tai Intiaan, jonne niin moni nuori nepalilaismies on suunnannut vuosien ajan erilaisten hanttihommien perässä.
Chaudharyt ovat entisiä maaorjia, kuten monet muukin Bipatpurin kylässä ja ympäröivän Kailalin alueella. Nepalissa yli 200 vuotta jatkuneet haliya- ja kamayia-velkaorjuuden muodot kiellettiin 2000-luvun alussa, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa.
Nepalin kaukolännen sateet olivat myöhässä kesäkuussa. Maa oli äärimmäisen kuivaa. Kuva: Uma Bista
Sikojen kasvattaminen toi elannon
Jumani Chaudhary, 50, on yksi KUA:n tukeman naisten ryhmän 29 jäsenestä. Naiset kasvattavat Gaurigangan kunnan alueella sikoja. Ryhmä on opetellut tekemään sikojen rehuksi puuroa maissista ja vehnän jauhamisen sivutuotteena syntyvistä aineksista.
”Säästämme ruokintakuluissa. Rehun ansiosta siat kasvavat nopeammin ja ovat terveempiä”, Jumani Chaudhary kertoo.
Naiset haaveilevat myyvänsä sianrehua pian myös ryhmän ulkopuolelle. Rehutuotannon turvaamiseksi naiset haluaisivat perustaa oman myllyn.
Sheela Chaudhary, 22, on saanut pojalleen Ronim Chaudharylle ruoka-avustusta Kirkon Ulkomaanavulta koronaviruksen aiheuttamien sulkujen aikaan. Kuva: Uma Bista
Sikasuojassa pilkullinen, ruskea ja vaalea porsas röhkivät ja tuuppivat toisiaan. Ne kerjäävät makupaloja. Emakko porsii ensimmäisen kerran alle vuoden vanhana ja voi synnyttää kymmenkunta elävää porsasta kahdesti vuodessa. Oikealla hoidolla ja ravinnolla porsaat kasvavat nopeasti.
”Täysikasvuisesta karjusta maksetaan jopa 30 000 rupiaa”, kertoo Bishni Chaudhary, 43.
Naapurissa asuva, samaan naisten ryhmään kuuluva Sanu Chaudhary, 27, kertoo ansainneensa äskettäin 50 000 rupiaa myymällä seitsemän porsasta. Euroissa porsaiden hinnat eivät kuulosta kummoisilta, 1 000 rupiaa vastaa noin 7 euroa. Nepalin Kaukolännessä yhden porsaan hinnalla saa kuitenkin tärkeitä asioita kuten lapselle koulunkäynnin mahdollistavat koulupuvun, koulupäivän ateriat lukuvuodelle, vesipullon ja koulutarvikkeet.
”Sikojen kasvattaminen on helpompaa ja vähemmän työlästä kuin esimerkiksi puhvelien, joista saa maitoa vain osan vuotta eli niin kauan kuin ne imettävät vasikkaa”, kertoo Jumani Chaudhary.
Ilman maidontuotantoa puhveli ei tuota mitään, ja puhvelin hankintahinta on sekin noin kymmenkertainen sikaan verrattuna.
Amargadhissa Nepalin kaukolännessä Gaumati Sunuwar,56, alkoi kasvattaa sikoja, koska siat takaavat hyvän toimeentulon perheelle. Hän pääsi sikojen kasvatuksessa vauhtiin Kirkon Ulkomaanavun tuella. Kuva: Uma Bista
”Ennen kerjäsimme muilta saadaksemme ruokaa”
Tie kauemmas länteen Dadeldhuran alueelle kiemurtelee vehreiden kukkuloiden rinteillä kapeana nauhana. Dadeldhura on maastonmuodoiltaan tasaista Kailalia kumpuilevampaa, ja välillä korkeuseroja tekee pahaa katsoa juuri ja juuri tielle mahtuvan auton ikkunasta. Vihdoin tie laskeutuu Ganyapdhuran kylään.
Terassiviljelmät vihertävät jo, vaikka sateet ovat myöhässä. Maasta nousee kukkakaalia, perunaa ja kesäkurpitsaa. Dalitien yhteisössä omat vihannesviljelmät ovat tuoneet elämään arvokkuutta.
”Ennen kerjäsimme muilta saadaksemme ruokaa. Nyt viljelemme vihanneksia myyntiin”, kertoo Gita Devi Sarki, 38.
Gita Devi Sarki on opetellut pärjäämään yksin puolison ollessa Intiassa töissä koronapandemiaa edeltäneet kaksi vuosikymmentä. Nyt hän toivoo Padam Bahadur Sarkin jäävän Nepaliin auttamaan yhteisen viljelymaan laajentamisessa. Käsitraktori on painava käyttää ja Gita Devi Sarki on kylänsä naisista ainoa, joka sillä osaa ajaa. Kuva: Uma Bista
Viljely palstalla tehostui vuonna 2019, kun Sarkin perhe ja 24 muuta alueen viljelijää saivat Kirkon Ulkomaanavun tuella käyttöönsä tunneliviljelmän. Rakennelman muovikatto säilyttää kosteuden paremmin kuin, jos vihannekset kasvaisivat paahtavan auringon ja tuulen armoilla. Lisäksi yhteisö on saanut yhteisen käsitraktorin, joka helpottaa peltojen kyntämistä. Gita Devi Sarki on naisista ainoa, joka osaa ajaa laitetta – ja hänkin pyytää puolison auttamaan käynnistämisessä.
”Ennen viljelimme vain omalle perheellemme riittävän määrän maissia ja vehnää. Nyt, kun myymme itse kasvattamiamme vihanneksia, saamme rahaa joka kuukausi säästöön 410 rupiaa”, hän kertoo.
Renu Chaudhary, 26, sai koronan aikaan ruoka-apua 7-kuiselle Rythem Chaudharylle Gaurigangan alueella Nepalin kaukolännessä. Kuva: Uma Bista
Toki tärkein seuraus vihannesten tuomasta toimeentulosta on se, että parikymmentä vuotta Intiassa työskennellyt puoliso Padam Bahadur Sarki, 42, on pystynyt palaamaan kotiin. 22 vuotta yhdessä olleella pariskunnalla on neljä lasta, ja Gita Devi Sarki on vastannut perheen arjesta yksin lähes koko ajan.
”Palasin koronasulkujen vuoksi Nepaliin”, mies kertoo.
”Hyvä, kun palasit”, Gita Devi Sarki virnistää.
”On ollut ihan okei”, mies sanoo ja saa ympärillä istuvan naisryhmän rähähtämään nauruun.
Puolison paluu on helpottanut vaimon työtaakkaa pellolla. Perhe suunnittelee liiketoimiensa laajentamista myös vuohien ja kalojen kasvattamiseen laakson pienessä lammessa.
Maaorjasta tuli valtuuston jäsen
Sievän pienen talon alakerran oviaukosta kurkistelee suurisilmäinen lehmä. Bahadur Damai, 52, viittoo vieraita istumaan katoksen alle varjoon. Muiden vaatteiden parsimisella velkaorjuudessa vielä 2000-luvun alussa elänyt haliya hymyilee lämpimästi kertoessaan kanoistaan ja pienestä räätäliliikkeestä, jonka hän on onnistunut avaamaan läheiseen kyläkeskukseen.
Raha on tuonut perheen elämään vakaamman toimeentulon ja jopa television. Bahadur Damai on myös pystynyt maksamaan kahden aikuisen tyttärensä häät, mistä hän tuntuu olevan ylpeä.
Bahadur Damai, 52, eli ennen velkaorjuudessa parsimalla muiden vaatteita. Kun Nepalin laki velka- ja maaorjuudesta muuttui 2000-luvulla, Bahadur Damai ja suuri osa muista entisistä velkaorjista sai omaa maata ja nyt he pystyvät saamaan maanviljelyllä oman toimeentulonsa. Perhe asuu Ganyapdhuran kylässä Nepalin kaukolännessä. Kuvassa Bahadur Damain puoliso, poika, miniä ja lapsenlapsi. Kuva: Uma Bista
Yksi suurimmista saavutuksista on kuitenkin se, että hänet valittiin toukokuun vaaleissa paikallishallinnon jäseneksi.
”On KUA:n ansiota, että olen tässä. Sain tukea viljelyyn ja kanojen kasvatukseen ja olen pystynyt rakentamaan suhteita, jotka toivat ääniä vaaleissa.”
Lause katkeaa, kun villi tuulenvire meinaa temmata mukaansa kanasuojan aaltopeltisen katon. Bahadur Damai viittilöi poikaansa lisäämään painoksi isoja kiviä.
”Uusi kanasuoja olisi tietysti kiva”, hän sanoo ja vakavoituu.
”Tiedätkö, meillä on vaimoni kanssa vain yksi merkittävä ero: hän on vanhentunut nopeammin.”
Vakava ilme miehen kasvoilla kertoo, että hän ei ole kertomassa vitsiä.
Bahadur Damai on rakentanut kanoilleen uuden ja kestävän kanalan. Kanojen kasvattamisen lisäksi hän on saanut Nepalin keväisissä paikallisvaaleissa luottamustehtävän kuntapolitiikassa. Kuva: Uma Bista
”Naiset vanhenevat nopeammin täällä, koska heidän elämänsä on merkittävästi rankempaa kuin meidän miesten. Perinteen mukaan he syövät vasta muiden jälkeen, sen, mikä jää. Raskaudet, synnytys, kova työtaakka…”, Bahadur Damai luettelee.
”Aion tuoda paikallispolitiikassa esiin yhteisön naisten ongelmia kuten liiallista taakkaa kotitöistä ja kotiväkivallasta.”
Muutakin asiaa hänellä on. Tällä alueella entiset maaorjat eivät vieläkään ole päässeet osaksi Nepalin hallituksen sopeuttamisohjelmaa, jonka turvin heille on luvattu maata, lasten koulutusta ja nuorille työllistymismahdollisuuksia.
Hiiltyneet puunrungot muistuttavat huhtikuisesta tulipalosta Bipatpurin kylässä. Epätavallisen voimakkaat tuulenpuuskat sotkivat kyläläistä jokavuotisen peltojen kulotuksen, kun tuli levisi hallitsemattomasti. Kuva: Uma Bista
Oma pankkitili turvaa tulevaisuutta
Bioatpurissa kylän naiset ovat kerääntyneet yhteen katoksen alle. Tai talo tässä ennen sijaitsi, joku tarkentaa. Hiiltyneet kattoparrut on siirretty sivuun ja vaihdettu jo uusiin. Keskipäivän aurinko paahtaa jälleen, ja lämpötila varjossa kipuaa lähelle neljääkymmentä.
Myös kylän nimi saa selityksensä. Bipatpur tarkoittaa paikallisella kielellä katastrofia. Niitä, tai vähintään haasteita täällä onkin riittänyt tulvista tulipaloihin.
Bipatpurin naiset kokoontuivat kesäkuussa odottamaan Kirkon Ulkomaanavun käteisavustuksia. Kuva: Uma Bista
Mutta ehkä tämän päivän jälkeen mennään taas kohti parempaa. Vieraaksi on saapumassa paikallishallinnon ja pankin edustajia. Jokainen talonsa kevään tulipalossa menettänyt perhe saa KUA:n tukemana humanitaarista käteisavustusta.
Käteisavustukset jaettiin Bipatpurissa suoraan juuri avatuille pankkitileille, joilla perheiden rahat ovat vastaisuudessa turvassa. Kuva: Uma Bista
Vähemmän vahingoittuneen rakennuksen jälleenrakentamiseen tarjotaan 13 500 rupiaa eli noin 106 euroa ja suurimmat menetykset kokeneet saavat 34 500 rupiaa eli 270 euroa. Summa on 500 rupiaa suurempi raskaana oleville, imettäville, perheille ja vanhuksille.
Käteisavustus jaetaan ensimmäistä kertaa naisten omille pankkitileille. Nyt heidän rahansa ovat turvassa pankissa, eikä mikään kylää kohtaava katastrofi enää vie aivan kaikkea omaisuutta.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Uma Bista
Kirkon Ulkomaanavulla on ollut maatoimisto Nepalissa vuodesta 2013 alkaen. Tuemme maassa erityisesti entisten maaorjien toimeentulomahdollisuuksia ja oikeuksien toteutumista ja naisten toimeentuloa. Vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen rakensimme Nepaliin turvallisia koulutiloja 44 000 lapselle, koulutimme opettajia ja tuimme henkistä toipumista. Vuonna 2021 tuimme lähes 18 000 ihmisen ruokaturvaa, joka oli vakavasti heikentynyt koronaviruspandemian vuoksi.
Elisha Chaudhary nukkui maassa Bipatpurin kylän naisten kokoonnuttua yhteen Nepalin kaukolännessä. Kuva: Uma Bista
Seurakuntavaalit 2022: KUA, Pipliaseura ja Lähetysseura haastavat ehdokkaat rakentamaan globaalia kirkkoa yhdessä
Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura kampanjoivat syksyn seurakuntavaaleissa globaalin kirkon puolesta. Järjestöt haastavat ehdokkaat rakentamaan yhdessä globaalia kirkkoa ja pitämään seurakunnan päätöksenteossa esillä kirkon kansainvälistä tehtävää.
SYKSYN 2022 seurakuntavaaleissa valitaan uudet luottamushenkilöt seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Seurakuntavaaliehdokkaat voivat allekirjoittaa Globaalikirkko-sivuilla lupauksensa toimia sen puolesta, että seurakunnat kantavat vastuuta maailman köyhistä osana maailmanlaajuista kirkkoa.
Vetoomuksen allekirjoittanut ehdokas voi myös pitää omassa viestinnässään esillä Globaalia kirkkoa rakentamassa -tunnusta.
Kirkon Ulkomaanapu on kansainvälisen humanitaarisen avustustyön järjestö, jonka tekee kehitysyhteistyön muodossa kansainvälistä diakoniatyötä maailman heikoimmassa asemassa olevien parissa. Suomen Lähetysseura tukee kehitysyhteistyön lisäksi myös paikallisia seurakuntia maailmalla ja Suomen Pipliaseura kääntää Raamattua ja edistää työnsä kautta lukutaitoa ja parantaa sillä tavalla syrjittyjen ihmisten asemaa maailmalla.
Globaali vastuu on osa kirkon työtä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälinen vastuu toteutuu kokonaisvaltaisesti sekä sanoin että teoin. Seurakuntien valtuuttamina järjestöt tekevät muun muassa kehitysyhteistyötä, rauhan työtä, humanitaarista apua, raamatunkäännöstyötä ja tukevat paikallisia seurakuntia maailmalla.
Koulutus parantaa yhteisöjen mahdollisuuksia ylläpitää vakautta. Lukutaidon ja koulutuksen merkitys korostuu, koska se antaa ihmisille tietoja ja taitoja, joiden avulla he pystyvät paremmin mukautumaan ympäristönsä vaatimuksiin. Lapsille koulut ovat myös turvallisia tiloja erityisesti silloin, kun heidän ympäristöään koettelevat erilaiset kriisit ja katastrofit. Kirkon kansainvälinen vastuu huomioi myös ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja tekee työtä niiden parissa, joita ilmastonmuutos jo koettelee.
Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt tekevät päätöksiä sekä seurakunnan toiminnasta että määrärahoista. Seurakunnan antama tuki kehitysyhteistyötä ja muuta kansainvälistä diakoniaa sekä lähetystyötä ulkomailla tekeville järjestöille ei ole irrallinen avustus vaan oleellinen osa seurakunnan kansainvälisen vastuun toteuttamista.
Tutustu:
Äänestäjät voivat käydä verkkosivuilla katsomassa, ketkä oman seurakunnan ehdokkaat ovat allekirjoittaneet lupauksen.
Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan – avustustyön uusin vaihe panostaa koulutukseen Pohjois-Ukrainassa
Koulut ovat kärsineet suunnatonta vahinkoa Ukrainan sodassa. Kirkon Ulkomaanapu haluaa olla etulinjassa tukemassa lasten kouluun paluuta.
KIRKON ULKOMAANAPU siirtyy Ukrainan avustustyössä seuraavaan vaiheeseen, johon kuuluu sodasta kärsineen koulutussektorin tukeminen. Työ aloitetaan Tšernihivin kaupungin alueella Pohjois-Ukrainassa, noin 150 kilometriä Kiovasta koilliseen. Työn mahdollistamiseksi Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan.
Vastikään kenttämatkalla Ukrainassa ollut Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg painottaa, että Kirkon Ulkomaanapu haluaa olla etulinjassa tukemassa ukrainalaislasten kouluun paluuta.
”Edessä on pian kesäloma ja koulut pitää saada nyt siihen kuntoon, että kotiseuduilleen palaavat lapset pääsevät syksyllä palaamaan opetukseen. Kiovasta pohjoiseen ei ole tällä hetkellä juurikaan koulutusalan toimijoita, joten sen vuoksi suuntaamme työmme sinne”, kertoo Hemberg.
Venäläisjoukot vetäytyivät Kiovan alueelta maalis-huhtikuun vaihteessa. Taisteluiden, pommitusten ja miehityksen jäljiltä alueen koulut ovat huonossa kunnossa. Alueella on räjähtämättömiä ammuksia ja miinoja.
”Kirkon Ulkomaanavun tiimi kävi alueella ja teki arviota siitä, minkä kuntoisia koulut siellä miehityksen jäljiltä ovat ja miten ne ovat vahingoittuneet. Suurin osa kouluista on tavalla tai toisella kärsinyt. Isossa osassa vielä pystyssä olevista kouluista on tehty monenlaisia tihutöitä, jopa ovet ja ikkunat on varastettu”, kuvailee Hemberg.
Pommitukset ovat tuhonneet ja vaurioittaneet kouluja ympäri Ukrainan. Myös Tšernihivin alueelle on tehty ohjusiskuja vielä toukokuussakin.
”Meidän mielestämme sotatoimien kohdistaminen kouluihin on ehdottomasti kielletty sekä inhimillisyyden että humanitaarisen oikeuden näkökulmasta. Kouluja vastaan hyökkääminen tarkoittaa sitä, ettei sodan sääntöjä ole noudatettu. Selvää on myös, että tällaiset teot vaikuttavat negatiivisesti siviiliväestöön ja lasten ja nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin”, Hemberg painottaa.
Koulu on tärkeä paikka sodan keskellä eläville lapsille
Koulutus humanitaarisissa kriiseissä on Kirkon Ulkomaanavun erityisosaamista. Kirkon Ulkomaanapu tekee koulutustyötä yhdeksässä maassa ja kolmessa maanosassa.
Kriiseissä koulunkäynti nähdään henkiä pelastavana toimintana. Koulu tuo sodan ja pakolaisuuden keskellä elävien lasten arkeen rutiineja ja normaaliuden tunnetta. Kouluissa voidaan jakaa myös elintärkeää tietoa esimerkiksi räjähtämättömistä miinoista ja ammuksista, joita on Ukrainassa sodan vuoksi runsaasti.
Myös psykososiaalinen tuki on tärkeä osa humanitaarisen kriisin keskellä tehtävää koulutustyötä. Kirkon Ulkomaanapu on jo aiemmin muissa toimintamaissaan kouluttanut esimerkiksi opettajia psykososiaalisen tuen tärkeydestä. Ukrainassa on sodan vuoksi paljon lapsia, jotka tarvitsevat monenlaista tukea. Osana työtään Kirkon Ulkomaanapu tulee panostamaan psykososiaaliseen tukeen Ukrainassa.
Avustusjakelut jatkuvat
Nyt alkavan koulutussektoria tukevan työn ohella Kirkon Ulkomaanapu jatkaa hätäavun toimittamista maan sisäisille pakolaisille yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa.
Osana työtä pakolaisille on toimitettu 662 000 kiloa avustuksia, jotka ovat pitäneet sisällään muun muassa ruokaa, juomaa, vaippoja ja muita hygieniatarvikkeita. Lisäksi esimerkiksi kouluihin, päiväkoteihin ja kirkon tiloihin perustettuja pakolaissuojia on tuettu muun muassa pyykinpesukonein ja keittiön kylmälaittein.
Avustustyö alkoi maaliskuussa Unkarin ja Ukrainan väliseltä rajalta ja Lvivistä. Aivan viime aikoina Kirkon Ulkomaanavun ja Hungarian Interchurch Aidin avustusrekat ovat päässeet myös itäisen Ukrainan alueille.
Ukrainan sota on tuonut Eurooppaan uuden pakolaiskriisin, mutta jo olemassa olleet kriisit eivät ole kadonneet minnekään. Listasimme 10+1 asiaa, jotka maailman pakolaistilanteesta on hyvä muistaa.
1. Pakolaisia on valtavasti
Pakon edessä kotinsa jättäneitä on enemmän kuin koskaan ennen: YK:n mukaan jo yli 100 miljoonaa on joutunut lähtemään kodistaan. Käytännössä yksi prosentti maailman väestöstä elää vastoin tahtoaan muualla kuin kotonaan. Kotimaansa ulkopuolelle paenneiden pakolaisten osuus kokonaisluvusta on 26,4 miljoonaa. Koska luvut ovat vuodelta 2020, mukana ei ole Ukrainan sotaa paenneita. Ukrainasta lähteneitä pakolaisia oli huhtikuun puolivälissä jo yli 4,5 miljoonaa, ja maan sisäisten pakolaisten määrä on vielä suurempi.
2. Pakoon lähdetään eri puolilta maailmaa
Vuoden 2020 lopussa noin kaksi kolmasosaa maailman pakolaisista tuli Afganistanista, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Myanmarista, Etelä-Sudanista ja Syyriasta. Eurooppa on viime vuosina ollut lähinnä pakolaisten vastaanottaja, mutta Ukrainan sodan aiheuttama pakolaiskriisi on maailmanhistoriankin mittakaavassa valtavan suuri ja nopea.
3. Pakolaiseksi lähdetään monista syistä
Näkyvin syy kodin jättämiseen on sota tai muu aseellinen konflikti. Lisäksi esimerkiksi paheneva ilmastokriisi ja luonnonkatastrofit voivat tehdä alueista ainakin väliaikaisesti elinkelvottomia, mikä näkyy itäistä Afrikkaa korventavassa kuivuudessa. Pakoon voi ajaa myös politiikka. Miljoonat ihmiset ovat lähteneet esimerkiksi Venezuelasta talouskriisin ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Aina kriisi ei välttämättä kohdistu koko kansaan, vaan vainon kohteeksi voi joutua tietty ihmisryhmä, kuten seksuaalivähemmistöt.
4. Kehittyvät maat vastaanottavat eniten pakolaisia
Monet eniten pakolaisia vastaanottavista maista ovat kehittyviä ja esimerkiksi demokratiakehitykseltään hauraita maita. Afrikassa Uganda sijaitsee konfliktien ja luonnonkatastrofien keskellä, ja sinne saapuu pakolaisia muun muassa Kongon demokraattisesta tasavallasta, Etelä-Sudanista, Burundista ja Etiopiasta. Kriisiytynyt Libanon taas isännöi merkittävää osaa Syyrian pakolaisista. Pakolaisia vastaanottavat maat tarvitsevat huomattavaa tukea kansainväliseltä yhteisöltä, jotta ne voivat tarjota riittävän avun sekä omille kansalaisilleen että pakolaisille.
5. Kaikki pakolaiset eivät asu telttaleireissä
Pakolaisista näkemämme kuvasto on usein peräisin pakolaisleireiltä. Se voi antaa tilanteesta yksipuolisen ja vääristyneen kuvan, sillä suurin osa pakolaisista asuu kaupungeissa. Lisäksi monissa paikoissa on pakolaisten asutusalueita, jotka ovat muodostuneet pysyviksi taajamiksi. Ugandassa pakolaiset saavat pienen tontin ja oikeuden tehdä työtä, käydä koulussa ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluita.
6. Naiset, lapset ja haavoittuvat ryhmät ovat erityisessä vaarassa
Kriiseissä erityisesti naiset ja lapset ovat vaarassa tulla hyväksikäytetyiksi. Haavoittuvassa asemassa ovat myös iäkkäät ja vammaiset ihmiset, jotka ovat riippuvaisia muiden avusta. Heitä pitää suojella, etteivät he päädy esimerkiksi ihmiskaupan uhreiksi.
7. Pakolaislapsista ja -nuorista voi tulla menetetty sukupolvi
Kaikista kotinsa pakon edessä jättäneistä ihmisistä yli 40 prosenttia on lapsia. Jos heidän koulunkäyntinsä keskeytyy pakolaisuuden vuoksi, voi syntyä vuosikausien oppimisvaje. Se puolestaan haittaa myöhemmin ammattiin kouluttautumista ja elannon hankkimista. Myös usko tulevaisuuteen on tärkeää. Ilman sitä lapset ja nuoret ovat alttiita terroristijärjestöjen rekrytoinnille ja radikalisoitumiselle.
8. Paossa voi olla myös kotimaassaan
Kotinsa jättäneistä yli puolet, 48 miljoonaa ihmistä, on pakolaisia omassa maassaan. He ovat jääneet kotimaahansa mutta eivät voi elää kotiseudullaan. Konflikti tai luonnonmullistus on saattanut estää turvallisen elämän kotiseudulla, mutta muualla kotimaassa voi olla suhteellisen turvallista asua. Moni pakolainen haluaa pysyä lähellä kotiaan, ja siksi monet kotimaansa jättävät jäävät naapurimaihin. Haaveena voi olla mahdollisimman pikainen paluu kotiin.
9. Osa kriiseistä kestää vuosikymmeniä
Konfliktit pitkittyvät, luonnonmullistusten jälkeinen jälleenrakennus voi kestää ja poliittinen vaino voi jatkua hallitusten vaihduttua. Esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestön palestiinalaisille pakolaisille (UNRWA) oli tarkoitus olla vain väliaikainen apuväline, mutta järjestö on ollut olemassa jo yli 70 vuotta.
10. Auttajatkin kärsivät resurssien puutteesta
Solidaarisuus Ukrainan pakolaisia kohtaan on ollut poikkeuksellista, ja järjestöt ovat saaneet mittavia lahjoituksia niin yrityksiltä kuin yksityishenkilöiltä ukrainalaisten auttamiseksi. Järjestöjä huolettaa kuitenkin, että muihin tärkeisiin kehitysyhteistyökohteisiin jo aiemmin luvattuja rahoja siirretään nyt esimerkiksi puolustusbudjettiin tai Ukrainaan. Avun puute muualla syventää kriisejä entisestään ja lisää epävakautta globaalisti. Myös investoinnit ilmastokriisin ehkäisyyn ovat tärkeitä, sillä alueiden elinkelpoisuutta suojelemalla voidaan vähentää ja välttää pakolaisuutta.
+ 1. Pakolaiset ovat Kirkon Ulkomaanavun työn ytimessä
Kirkon Ulkomaanavun tärkeimpiä teemoja on koulutus, jonka tarjoaminen pakolaisille on huomattava osa järjestön työtä. Kuan näkemys on, että lasten ja nuorten koulutuksen täytyy jatkua kriisitilanteissakin. Sen vuoksi Kua tukee koulutusta myös vakiintuneissa pakolaisyhteisöissä: ammatillisen koulutuksen tarjoamisen tavoitteena on työllistyminen tai yrityksen perustaminen. Koulutuksen lisäksi Kuan työn painopisteet ovat toimeentulossa ja rauhantyössä.
Lähteet: Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka, Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, YK:n Global Humanitarian Overview
Viime vuosina nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Listasimme 10+1 merkkiä paremmasta tulevaisuudesta, josta kannattaa pitää kiinni.
VIIME VUOSINA nuorten naisten tulevaisuus on ollut entistä vahvemmin heidän omissa käsissään. Pandemia on kuitenkin jarruttanut joitakin hyviä kehityskulkuja. Tyttöjen koulunkäynti on saattanut keskeytyä ja koulusulkujen aikana ovat lisääntyneet sekä lapsiavioliitot että teiniraskaudet. Nyt jos koskaan on tärkeää varmistaa, että ennen koronaa saavutetuista eduista ei luovuta ja kehitys jatkuu oikeaan suuntaan. Listasimme 10 merkkiä paremmasta tulevaisuudesta, josta kannattaa pitää kiinni.
1. Yhä useampi tyttö pääsee kouluun
Kouluun pääsee yhä useampi tyttö, ja yhä useampi myös pysyy pulpetissaan. Ennen pandemiaa koulussa oli enemmän tyttöjä kuin koskaan aiemmin. Vuonna 1970 tytöt saivat koulutusta keskimäärin alle seitsemän vuotta, ja nyt – ennen pandemiaa mitattuna – 12 vuotta. Koulutus hyödyttää tyttöjä ja heidän perheidensä tulevaisuutta lukemattomilla tavoilla.
2. Tyttöjen lukutaidolla valtava merkitys
Lukutaito liittyy oleellisesti koulutukseen mutta myös osallistumismahdollisuuksiin oman yhteisön ja koko yhteiskunnan toimintaan. Erityisesti tyttöjen ja naisten lukutaidolla on valtava merkitys: tutkimusten mukaan lukutaitoinen äiti huolehtii, että lapsetkin oppivat lukemaan. Lukutaito siis tavallaan periytyy.
3. Lapsiavioliittojen määrä laskee
Lapsiavioliittojen määrä on laskussa, mikä osaltaan mahdollistaa koulunkäyntiä. Vuonna 1995 joka neljäs maailman tyttö joutui lapsena avioon. Ennen pandemiaa luku oli enää yksi viidestä. Samalla lapsiraskauksien määrä on laskenut, mikä parantaa kouluttautumismahdollisuuksia ja vähentää terveysriskejä.
4. Äitiyskuolleisuus laskee
Äitiyskuolleisuusaste on laskenut vuosien 2000 ja 2017 välillä 38 prosenttia, eli äidiksi tuleminen on entistä turvallisempaa. Lisäksi vuonna 2015 lähes sadassa maassa oli hoitovastuuta tasapainottavia lakeja. Naiset tekevät palkatonta hoivatyötä etenkin kotona kolminkertaisen määrän miehiin verrattuna, mutta lainsäädännöllä voidaan yrittää ohjata suuntaa tasa-arvoisemmaksi.
5. Naiset mukaan rauhanprosesseihin
Naiset ovat mukana rauhanprosesseissa aiempaa useammin. Yli kahdessa kolmesta YK:n tukeman rauhanprosessin sopimuksessa on mainintoja naisten asemasta, 1990-luvulla vain noin joka kymmenennessä. Rauha on tutkimusten mukaan kestävämpi, jos naiset ovat mukana sitä rakentamassa. YK painottaa päätöslauselmassaan 1325, että naiset ovat toimijoita konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa, eivät passiivisia uhreja.
6. Puolet maailman naisista palkkatyössä
Naisten palkkatyö on kasvava trendi. Ainakin puolet maailman naisista tekee palkallista työtä. Taloudellinen valta vahvistaa naisen yhteiskunnallista asemaa ja omavaraisuutta, edistää tasa-arvoa ja poistaa köyhyyttä.
7. Teknologia auttaa naisia osallistumaan
Teknologia antaa naisille alustoja, kanavia ja välineitä olla mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Edellytyksenä on tietenkin, että digitaidot ovat kunnossa ja välineet ja yhteydet saatavilla edes satunnaisesti. Esimerkiksi Egyptissä naiset ovat jo vuosia sitten perustaneet sivuston, jossa voi kirjata koetun häirinnän kartalle. Investointeja tosin tarvitaan lisää, jotta vastaavia feministisiä teknologioita ja innovaatioita voidaan kehittää.
8. Aktivismi muuttaa maailmaa
Metoon, Black lives matterin ja Fridays for futuren kaltaiset kampanjat ovat panneet monet menneen maailman prosessit ja ajattelutavat selkä seinää vasten. Liikkeiden toimijoina on nimenomaan nuoria naisia, joita vanhemmat naiset tukevat. Aiemmin hiljennetyt ihmisryhmät ottavat entistä rohkeammin tilaa ja pitävät ääntä: passiivinen toivo on muuttunut toiminnaksi, eikä tytön tarvitse olla kiltti. Kampanjoinnin synnyttämät asennemuutokset voivat lopulta muuttaa lainsäädäntöä ja siten rakenteita. Kampanjoinnin avulla on onnistuttu esimerkiksi saamaan aikaan tasa-arvoisia avioliittolakeja ja vähentämään tyttöjen silpomista.
9. Naiset ovat saaneet äänekkäitä esikuvia
Äänekkäät naiset tarjoavat esikuvia kaikille maailman nuorille naisille. Naisministereiden osuus on globaalisti kaikkien aikojen korkein, vaikka edelleen hyvin kaukana 50/50-tilanteesta. Koulutukseen pääsy, äitiysterveyden paraneminen ja perhe-elämän tasa-arvoistuminen ovat edistäneet naisten pääsyä päättäviin asemiin. Haitallisten asenteiden ja sukupuolinormien purkamisessa riittää kuitenkin vielä työtä. Samalla myös keskiluokkaisen feministin on katsottava peiliin: muutosta ei sanella kehittyviin maihin länsimaista käsin, vaan mahdollisuuksien tila on olemassa nimenomaan kehittyvissä maissa. Siinä länsimaillakin on opittavaa.
10. Nuoret naiset osallistujiksi
Kehitysyhteistyön luonne on muuttunut ja muuttumassa. Yhä useammin puhumme ääneen kurjuuskuvaston tarkoituksen- ja totuudenmukaisuudesta ja valkoisen pelastajan kompleksista. Keskustelu huomioi entistä paremmin paikallisen kontekstin, ja toimijoina on usein nuoria naisia – jotka ovat osaltaan jälleen tulevien sukupolvien esikuvia.
+1 Kirkon Ulkomaanavun hyödynsaajista vuonna 2021 puolet oli tyttöjä tai naisia
Työn keskiössä olivat nuoret: hyödynsaajista noin kolme neljännestä oli alle 25-vuotiaita. KUA tukee naisten aktiivista osallistumista yhteiskunnassa monin eri tavoin. Yritys-toiminnan ja työllistymisen tukeminen edistää naisten sosioekonomista voimaantumista. Yli puolet KUA:n ohjelmissa luoduista ja tuetuista työpaikoista, joista suuri osa syntyy Naisten Pankin toiminnan kautta, on ollut naisten työpaikkoja. KUA on esimerkiksi edistänyt kastipohjaisen syrjinnän lopettamista Nepalissa, ollut muodostamassa naisjohtajien alueellista verkostoa Somaliassa, tukenut nais-opettajien kouluttautumista erityisesti Ugandassa sekä vauhdittanut naisten yhteisötason rauhan-foorumeiden perustamista ja toimintaa.
Haastatellut: Generation Equality -koordinaattori Linda-Lotta Luhtala, UN Women Suomi; kehityspoliittinen asiantuntija Eppu Mikkonen, Fingo; vanhempi asiantuntija Eva-Marita Rinne-Koistinen, KUA Lähteet: UNESCO Institute for Statistics, Unicef, Maailman terveyjärjestö WHO, YK, Our World in Data ja UN Women.
Unelmat koetuksella – Rose, 21, ehti opiskella vain kaksi viikkoa ennen kuin pandemia sulki koulut
Pandemia on suistanut nuorten elämän raiteiltaan sisällissodasta toipuvassa Etelä-Sudanissa. Yeissä asuva Rose on onnellinen saatuaan mahdollisuuden tavoitella jälleen unelmiaan.
VILLI KASVUSTO saartaa hajonneita, hylättyjä savimajoja. Paikoin näkyy renkaista ja muista irti lähtevistä osista riisuttuja autonraatoja. Tyhjistä taloista on viety arvokkaimmat osat eli peltikatot ja ikkunat.
Ennen pandemiaa vilkastunut paluumuutto ei ole korjannut vuoden 2016 sisällissodan jälkiä Yein kaupungin liepeillä. Näky aiheuttaa yhä vatsakouristuksia alueelle takaisin muuttavissa, kertoo 29-vuotias Viola Jabu. Elämä Yeissä alkoi täysin alusta, vailla omaa kotia tai töitä.
”Kun päätimme palata, pelkäsin että Yeissä ei olisi ketään”, Viola Jabu kertoo. Hän lähti kotimatkalle yhdeksän lapsen ja nuoren kanssa ugandalaiselta pakolaisasutusalueelta juuri ennen pandemiaa, helmikuussa 2020.
”Olin huojentunut, kun näin kaduilla paljon elämää. Kotimme oli kuitenkin tuhottu.”
Viola Jabu on asettunut perheensä kanssa vilkkaan kadun varrella sijaitsevan hylätyn huoltoaseman taakse. Matkalaukut ja kassit, joihin perhe on pakannut koko elämänsä, ovat siistissä pinossa lasten makuuhuoneessa. Vanhemmat nukkuvat pienen ikkunan valaisemassa tarvikevarastossa.
”Palasimme Ugandasta, koska elämä pakolaisena oli rankkaa. Ruokaa ja töitä oli vaikea saada, ja lapset olivat usein kipeinä. Mieheni asui jo täällä ja kertoi, että nyt on turvallista”, Viola Jabu sanoo.
”Emme osanneet arvata, että joudumme vielä kohtaamaan pandemiankin.”
Viola Jabu ja kohta 2-vuotias Emmanuela palasivat Yeihin helmikuussa 2020.
Yli vuosi ilman koulua
Kadun toisella puolella on St. Josephin koulu. Siellä 21-vuotias Rose Night aloitti toisen vuotensa toisen asteen oppilaitoksessa. Rose asuu setänsä Woi Wilsonin eli Viola Jabun puolison luona. Rosen vanhemmat hylkäsivät hänet lapsena. Isä on kadonnut ja äiti muutti Kongon demokraattiseen tasavaltaan.
Koulupukuunsa sonnustautunut Rose on kärsivällisesti kuunnellut keskusteluamme jo toista tuntia, kunnes ei malta enää odottaa.
”Milloin kysytte minulta jotain”, hän utelee. Koululaiset harvoin tarjoutuvat oma-aloitteisesti haastateltaviksi.
”Milloin kysytte minulta jotain?”
”Koulu on opettanut minulle, että pitää olla rohkea ja opiskella paljon, jotta voi itse päättää elämästään. Koulutuksen avulla löydät töitä ja huolehdit itsestäsi”, Rose siteeraa opettajiaan.
Rose aloitti koulun 9-vuotiaana setänsä tukemana. Hän haaveilee asianajajan ammatista. Setä Woi Wilson toivoo Rosen jonakin päivänä opiskelevan yliopistossa. Rosen koulunkäynti katkesi jo kertaalleen, kun perhe pakeni Ugandaan. Etelä-Sudaniin palattuaan Rose oli koulussa vain kaksi viikkoa ennen niiden sulkemista.
”Meidän käskettiin pysyä kärsivällisesti kotona, mutta täällä ei ollut mitään tekemistä. Olin surullinen.”
Etelä-Sudanissa etäkoulun järjestämismahdollisuudet olivat olemattomat, minkä takia lukuisten lasten ja nuorten koulunkäynti keskeytyi yli vuodeksi. Sodasta kärsineessä maassa arviolta 2,2 miljoonaa lasta ei käynyt koulua ennen pandemiaa, ja Unicef arvioi pandemian tuplanneen määrän 4,3 miljoonaan.
Viola Jabu ja Woi Wilson pitivät nuorille kotikoulua, etteivät nämä unohtaisi koulutuksen merkitystä unelmiensa saavuttamisessa. Nuorten elämässä kaikkialla maailmassa on paljon houkutuksia. Rose piti sitkeästi pintansa.
”Nuoret alkoivat käyttäytyä huonosti, livistivät kotoa iltaisin, juhlivat ja joivat tai käyttivät muita päihteitä. En tehnyt kuten muut ja siksi minuun otettiin etäisyyttä”, Rose sanoo.
”Nuoret eivät enää tienneet, mihin heidän elämänsä on menossa.”
Viola Jabun perhe perustaa keittiöpuutarhaa vanhan huoltoaseman edustalle. Kaupungissa jokainen viljelyyn sopiva pläntti hyödynnetään. Kuvassa myös serkukset Grace (vas.) ja Rose.
Viola Jabu piti kotikoulua lapsille ja nuorille, kun koulut suljettiin pandemian vuoksi.
Rose haaveksii opinnoista yliopistolla ja asianajan ammatista.
Uudenlainen uhka
Yei on Etelä-Sudanin kolmanneksi suurin kaupunki ja strategisesti tärkeä kaupankäynnille, koska se sijaitsee lähellä sekä Kongon demokraattisen tasavallan että Ugandan rajaa.
Kaupunkia ympäröivä maakunta on Etelä-Sudanin vilja-aitta, ja rauhan aikana Yei pystyy varmistamaan ruoan saatavuuden koko maassa.
Nykyinen rauhansopimus on voimassa neljättä vuotta, mutta kaupungin ulkopuolella on yhä aseryhmiä, jotka eivät ole allekirjoittaneet sopimusta. Asukkaat eivät pääse kylissä sijaitseville valtaville viljelyalueille. Siksi kaupungissa näyttää siltä kuin maissia olisi istutettu joka ikiselle tienpenkalle.
Kaupungissa näyttää siltä kuin maissia olisi istutettu joka ikiselle tienpenkalle.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tukee paluumuuttajien ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia muun muassa käteisavustuksilla. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jo palannet Ugandasta aloittamaan elämäänsä alusta, kertoo KUA:n humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.
”Olemme tukeneet palaavia perheitä käteisellä, jotta he voivat aluksi ostaa itselleen ruokaa, kunnostaa kotiaan ja kattaa lastensa koulunkäyntikuluja”, Habib sanoo.
Yein asukkaat ovat vuosia sinnitelleet erilaisten uhkien keskellä. Sodan lisäksi myös taudit ovat läsnä. Paluumuuttajia rekisteröivän keskuksen seinällä oleva juliste kehottaa rokottautumaan poliota vastaan. Etelä-Sudan on maailman ainoita maita, jossa tautia on vielä viime vuosina tavattu.
Toinen juliste kertoo ebolan oireista ja käsihygienian merkityksestä taudin leviämisen estämiseksi. Ebolan vastaiset ohjeet muistuttavat viereisen julisteen neuvoja, joissa kerrotaan, miten välttyä koronalta.
Pandemian tuntuvimmat seuraukset liittyvät toimeentuloon ja koulutukseen. Globaalisti pandemia on YK:n mukaan sysännyt kymmeniä miljoonia perheitä äärimmäisen köyhyyden partaalle.
”Opettajat joutuivat koulujen sulkemisen ajaksi löytämään muita töitä, ja oppilaista moni on joutunut tukemaan perheitään työllä. Pelkäämme, että osa ei palaa”, Habib sanoo.
Kouluun liittyvät kulut, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut, voivat olla köyhälle perheelle liian kallis menoerä.
Rose (oik.) ja hänen luokkatoverinsa Vivian ovat onnekkaita, kun heillä oli mahdollisuus palata kouluun.
Töihin koulun sijaan
18-vuotias Samuel Ayki rehkii kahden veljensä kanssa kasvimaalla. Pipopäisen nuoren paluusta Yeihin on vain kaksi viikkoa. Samuel eli pandemian alkuvaiheita pakolaisena Ugandassa, jossa koulut olivat suljettuina 80 viikkoa, pidempään kuin missään muualla maailmassa. Liikkumisrajoitusten vuoksi pakolaisasutusalueen tori suljettiin, ja Samuelin äidiltä Maryltä katosi toimeentulo. Samuelin olisi pitänyt päättää peruskoulunsa keväällä 2020 ja opiskella nyt toisella asteella.
Samuelin (kesk.) perheellä ei ole varaa koulumaksuihin.
”Korona pilasi koulunkäyntini. Tuntuu kuin aivoni olisivat tylsistyneet, kun en pääse oppimaan uutta”, Samuel sanoo.
Etelä-Sudanissa koulut avattiin jo toukokuussa 2021. Kun Samuelin ystävä pääsi kouluun Yeissä, hän rohkaisi Samuelia palaamaan kotiin. Kouluun liittyvät kulut, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut, olivat kuitenkin köyhälle perheelle niin valtava menoerä, ettei Samuelilla ollut varaa maksaa niitä. Lisäksi perhe tarvitsi rahat, jotka Samuel ansaitsi pätkätöillä.
Samuel suunnittelee säästävänsä rahaa koulunkäyntiin, mutta töitä on vaikea löytää, kun on ollut pitkään poissa kaupungista ja pandemia on kurjistanut ihmisten liiketoimintaa.
”Olen surullinen, kun näen ystävieni ja naapureideni käyvän koulua, ja itse vain etsin töitä tai istun kotona. Yritän välillä opiskella itsekseni Ugandasta mukanani tuomistani kouluvihkoista”, Samuel kertoo.
18-vuotiaan Samuelin (oik.) ystävä Peter käy koulua. Yeissä koululaiset erottaa muista koulupuvuista.
”Samuel ostaa koulunkäyntiinsä keräämillään säästöillään sisaruksilleen syötävää. Suren, kun näen hänen lähtevän töidenhakuun koulun sijaan”, sanoo Samuelin äiti Mary.
Rose valmistautuu ensimmäiseen tenttiviikkoonsa puoleentoista vuoteen.
Etelä-Sudanin koulut avattiin toukokuussa 2021. Roselta ja muilta oppilailta mitataan kuume ja kaikilla pitää olla maski.
Tyttöjen opintaival vaarassa
Toimeentulomahdollisuuksien kaventuminen on ajanut perheitä epätoivoisiin päätöksiin. Moni tyttö on joutunut naimisiin, koska perheet hyötyvät avioliitoista taloudellisesti.
Lapsiavioliitot olivat Etelä-Sudanissa paha ongelma jo ennen pandemiaa. Joka toinen tyttö joutui alaikäisenä naimisiin ja nyt lapsimorsianten ja teiniraskauksien määrä on vain lisääntynyt. Raskaus päättää lähes aina tytön koulunkäynnin, ja seuraukset ovat kohtalokkaat opintien jatkon kannalta. Rosen paras ystävä ei enää palannut luokkaan, kun koulut avasivat ovensa.
”Hän päätti mennä naimisiin. Nyt hänellä on vauva eikä hän voi palata kouluun. En tiedä, mitä se tarkoittaa hänen tulevaisuudelleen, mutta kaipaan häntä”, Rose sanoo.
Rosen sedän Woi Wilsonin toimeentulo sekatavaroiden kauppiaana on riippunut pääkaupunki Jubasta ja naapurimaahan Ugandaan kulkevasta tiestä. Pandemian vuoksi tavaraliikenne hiljeni, minkä seurauksena kauppiaiden tulot vähenivät ja ruoan hinta nousi. KUA:n käteisavustusten ansiosta perhe pystyi hankkimaan ruokaa ja tukemaan lasten koulunkäynnin jatkumista. Pitkän koettelemuksen jälkeen Rose valmistautuu ensimmäiseen koeviikkoonsa puoleentoista vuoteen.
”Koulussa tunnen olevani turvassa. Oppiminen kirkastaa mieltä ja päivät tuntuvat merkityksellisiltä”, hän kertoo.
Moni muukin innokas oppilas jonottaa St. Josephin koulun porteilla, jossa vartija mittaa kuumeen ja tarkistaa, että jokaisella oppilaalla on kasvomaski. Omansa kotiin unohtaneelle tyttöparalle löytyy onneksi ylimääräinen.
Teksti: Erik Nyström Kuvat: Antti Yrjönen
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) työskentelee Etelä-Sudanissa yhteisvastuuvaroin kaikkein haavoittuvimmissa yhteisöissä. KUA tukee perheiden ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia. Syksyllä 2021 alkaneessa toimeentulo-ohjelmassa pyritään jatkossa avustamaan käteisavustuksilla myös Ugandasta palanneiden lasten ja nuorten koulu-kuluissa. Peruskoulut saavat tukea opetuksen järjestämiseen. Hätäapua annamme katastrofien uhreille riippumatta iästä, taustasta tai sukupuolesta.
Seksuaalinen väkivalta on vain yksi sukupuolittuneen väkivallan muoto. Sukupuolittuneen väkivallan muodot ja syyt ovat joskus vaikeita tunnistaa.
JOKA KOLMAS nainen maailmassa on kokenut jonkinlaista väkivaltaa vain siksi, että on nainen. Väkivalta voi olla fyysisen koskemattomuuden rikkomista, lyöntejä, hiuksista repimistä tai seksuaalista väkivaltaa. Teot voivat olla myös henkisiä. Sukupuolittunutta väkivaltaa on myös se, etteivät tytöt pääse kouluun sukupuolensa vuoksi.
Internetin ja erityisesti jatkuvasti mukana kulkevien älypuhelimien myötä ahdistelu, väkivallan uhka ja henkinen väkivalta kulkeutuvat myös kotiin. Koti ei tosin ole tytöille ja naisille ennenkään ollut turvallinen paikka. Ei edes Suomessa, jossa joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa.
Sukupuolittunutta väkivaltaa on niin monenlaista, että oikeastaan sitä on hankala määritellä miksikään tietynlaiseksi toiminnaksi. Väkivallaksi voidaan lukea selkeä teko kuten sukupuolielinten silpominen, lyönti tai raiskaus. Väkivalta voi olla myös jotakin vaikeammin hahmotettavaa, eikä teolle välttämättä ole helppo löytää edes sanoja. Kuinka puhua painostuksesta, jota liittyy lähisuhdeväkivaltaan tai puolison taloudelliseen kontrolloimiseen?
Mistä tietää, että kyse on sukupuolittuneesta väkivallasta?
Tyypillisimmin tekijä on mies ja uhreista suurin osa on naisia. Näin on lähes aina. Naisten ohella myös seksuaalivähemmistöjen edustajat joutuvat tilastojen mukaan sukupuolittuneen väkivallan uhreiksi. Sukupuolittunut väkivalta on yksi yleisimmistä kaikkialla maailmassa esiintyvistä ihmisoikeusloukkauksista ja sen juuret ovat vahvasti eri sukupuolten välisessä eriarvoisuudessa.
Mitä sukupuolittunut väkivalta on? Yksi määritelmä on, että tehty väkivalta eroaa muodoiltaan, yleisyydeltään tai seurauksiltaan sukupuolen mukaan. Eri sukupuolten väkivaltakokemukset eroavat yleensä erityisesti tapahtumapaikan ja tekijän suhteen.
Miehet joutuvat naisia yleisemmin väkivallan kohteiksi julkisilla paikoilla, naiset puolestaan kokevat väkivaltaa kotona ja työpaikalla. Lähisuhdeväkivallan uhreista vähemmistö on miehiä. Tytöt ja naiset kokevat myös seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua miehiä useammin.
Mitä Kirkon Ulkomaanapu tekee naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi?
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee sen eteen, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvoinen elämä. Tuemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Toimintaamme ohjaavat tasa-arvo, syrjimättömyys ja vastuullisuus, ja työskentelemme sen eteen, että kaikkien ihmisten oikeus koulutukseen, rauhaan ja toimeentuloon toteutuu.
Emme ole erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksiin keskittyvä tai sukupuolittuneen väkivallan vastustamiseen keskittyvä toimija. Kuitenkin tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä eri sukupuolten ja vähemmistöjen haavoittuvuudet liittyvät läheisesti Kirkon Ulkomaanavun työhön. Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen numero viisi, joka velvoittaa meitä huomioimaan työssämme tasa-arvokysymykset ja vahvistamaan naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi tyttöjen ja naisten koulutusmahdollisuuksien, toimeentulon, yrittäjyyden ja poliittisen osallistumisen vahvistamista. Kiinnitämme jatkossakin huomiota seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan, lapsiavioliittojen ja sukupuolten välisten epätasaisten voimasuhteiden tunnistaminen ja vastustaminen.
Työ tyttöjen ja naisten koulutuksen ja toimeentulon eteen vahvistaa myös heidän asemaansa omissa yhteisöissään. Kun naisista tulee koulutettuja, ammattilaisia ja päättäjiä, heidän on helpompi vaikuttaa omiin asioihinsa. Se puolestaan vähentää syrjintää ja lisää ihmisarvoa myös niissä yhteisöissä, joissa tyttöjen ja naisten asema on perinteisesti ollut heikompi.
Yhteiskunnan valtasuhteiden muuttuminen herättää valitettavasti myös vastustusta, joka saattaa ilmetä naisiin ja tyttöihin kohdistuvana väkivaltana. Toisaalta myös kriisit, konfliktit ja luonnonkatastrofit ovat riski tasa-arvon kehitykselle ja voivat lisätä väkivallan uhkaa. Siksi naisten turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota myös humanitaarisissa avustusoperaatioissa.
Koronaviruspandemia lisäsi väkivallan uhkaa
Myös pitkittynyt koronaviruspandemia on vaikuttanut tyttöjen ja naisten turvallisuuteen heikentävästi. Esimerkiksi Nepalissa on havaittu lapsiavioliittojen määrän ja tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan kasvua. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco ilmaisi jo pandemian ensimmäisenä vuonna huolensa siitä, että jopa 11 miljoonaa tyttöä saattaa jättää palaamatta opintojensa pariin koulusulkujen päätyttyä. Suurin huoli liittyy Afrikan mantereeseen. Pandemia on lisännyt myös perheväkivaltaa, lapsityövoimaa ja seksuaalisen väkivallan riskiä.
Kuinka sukupuolittunutta väkivaltaa voi vastustaa?
Vuoden 1979 YK:n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) on allekirjoittanut 187 valtiota. Niin sanotun Pekingin julistuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä mm. kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä naisten taloudellisista oikeuksista.
CEDAW-sopimukseen vuonna 2002 liitetty suositus numero 19 (päivitetty vuonna 2017 suositus numero 35:ksi) nosti ensimmäisen kerran naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseen liittyvät toimet osaksi Pekingin julistusta.
Euroopassa yksi merkittävimmistä yrityksistä lopettaa sukupuolittunut väkivalta on niin sanottu Istanbulin sopimus (2011), joka tuli Suomessa voimaan elokuussa 2015. Sopimuksen tavoitteena on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja poistaminen, väkivallan uhrien suojeleminen sekä väkivallan tekijöiden saattaminen vastuuseen teoistaan.
Kansainväliset sopimukset eivät kuitenkaan yksin poista seksuaalista ja sukupuolittunutta väkivaltaa. Turvallisempien yhteisöjen luominen vaatii toimintaa, jota ei voi jättää päättäjien ja valtioiden harteille.
Keskeistä on sukupuolittuneen väkivallan tunnistaminen, uhrien kuunteleminen ja heidän kokemustensa tunnustaminen ja tiedon lisääminen kaikille osapuolille. Sukupuolittunut väkivalta on kaikkien asia.
Afganistanin saavutusten pelätään murentuvan, mutta lukutaitoa ei voi ottaa pois
Maan sisäisiä pakolaisia Afganistanissa. Kuva: CWS Asia
Afganistanin hallituksen romahdettua kansainvälisessä yhteisössä on käyty paljon tarpeellista itsetutkiskelua. Ulkoapäin pakotettu valtion rakentaminen epäonnistui pahasti. Taleban pitää 20 vuoden jälkeen taas valtaa Afganistanissa – jäikö mitään saavutuksia jäljelle?
Afganistanin kehitysyhteistyössä on puhuttu paljon koulutuksesta ja erityisesti tyttöjen koulutuksesta. Talebanin edellisellä valtakaudella tytöt suljettiin pitkälti koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, joten tyttöjen kouluttamisella on ollut myös valtava symbolinen merkitys.
Juuri naisten ja tyttöjen oikeuksien suhteen kansainvälisen kehitysyhteistyön saavutukset Afganistanissa ovat kiistattomat. Ja näiden saavutusten murentamista nyt pelätään. Afganistanista tulevaan dataan on tietysti suhtauduttava varauksellisesti, mutta suunta on ollut selvä. Erot maan sisällä esimerkiksi kaupunkien ja maaseudun välillä ovat kuitenkin suuret.
Lukutaidottomuus on Afganistanissa laajaa, mutta edistystä on saatu aikaan. Yli 15-vuotiaiden afganistanilaisten lukutaito on noussut 31 prosentista 43 prosenttiin vuoden 2011 jälkeen. Erityisen paljon on parantunut tyttöjen (15–24-vuotiaiden) lukutaito, joka nousi 32 prosentista 56 prosenttiin. Ylipäänsä nuoret lukevat selvästi vanhempia sukupolvia paremmin, lukutaito on kohonnut 65 prosenttiin.
Tytöt käyvät nyt enemmän koulua ja naisia on enemmän opettajina. Toisen asteen koulutuksen suorittaminen on nuorten naisten keskuudessa noussut. Vuonna 2005 luku oli vain 9 prosenttia. Kymmenet tuhannet naiset ovat päässeet yliopistoon. Työelämään osallistuminen on lisääntynyt.
Nämä tulokset eivät syntyneet helposti tai pelkästään ulkopuolisella avulla. Afganistanilaiset naiset ovat itse rakentaneet itselleen aiempaa vahvemman roolin yhteiskunnassa ja esimerkiksi vieneet tyttöjen kouluttamista eteenpäin, vaikka se on usein ollut hengenvaarallista.
Hankittua lukutaitoa ja koulutusta ei voi viedä pois. Naisten asema ei Afganistanissa ole koskaan ollut hyvä, silti se on nyt täysin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Ei ole siis ihme, että afganistanilaiset naiset ovat haastaneet Taleban – valtaa niin kaduilla kuin televisiossa. Ulkomaiset joukot ovat poistuneet, mutta Afganistanin kansalaisyhteiskunta ei ole kadonnut.
Yhdysvaltojen rauhansopimus Talebanin kanssa tehtiin ohi vallassa olleen hallituksen, mutta myös ohi afganistanilaisten naisten oikeuksien. Afganistanin miehitystä perusteltiin toistuvasti naisten ja tyttöjen puolustamisella, mutta vetäytymisen yhteydessä naisten ja tyttöjen oikeuksien turvaaminen ei näytä olleen edes keskustelunaihe.
Nyt kansainvälisen yhteisön on tehtävä kaikkensa, jotta viimeisen 20 vuoden edistysaskeleita ei oteta pois Afganistanin naisilta. Talebania on painostettava niin ihmisoikeuksista, inklusiivisen, demokraattisen hallinnon perustamisesta kuin naisten oikeuksien takaamisesta. On tärkeää, että esimerkiksi YK:n ihmisoikeuselimet seuraavat tarkasti, mitä maassa tapahtuu – myös isojen kaupunkien ulkopuolella. Maahan on saatava kansainvälisiä ihmisoikeustarkkailijoita ja Taleban on pyrittävä painostamaan selkeisiin sitoumuksiin.
Tietenkin tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta juuri siksi se on meidän velvollisuutemme. Erityisen tärkeää se on sitten, kun maailman mielenkiinto väistämättä pian siirtyy johonkin muuhun asiaan. Jos haluat seurata Afganistanin tapahtumia tarkemmin, suosittelen esimerkiksi tätä listaa twittaajista, joka sisältää erityisesti paikallisia ääniä.
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö.
Inkluusio tarkoittaa, että kaikki pääsevät kouluun
Kirkon Ulkomaanavun työntekijät keskustelevat Pygmi-koulun johdon kanssa.
Tehdessämme koulutushankkeen alkukartoitusta Keski-Afrikassa, totesimme, että monen vammaisen lapsen vanhemmat ajattelevat, että lasta on turhaa laittaa kouluun, ”kun ei hän kuitenkaan voi mitään yhteisön hyväksi tehdä”. Asenteet ovat siis ehkä suurin syy, miksi vammaiset lapset eivät käy koulua. Jos vanhemmat eivät muutenkaan koe opiskelua kovin hyödylliseksi tavallisen keskiafrikkalaisen kylän elämää ja työtä ajatellen, niin vammaisille lapsille sen ajatellaan olevan vain rahan hukkaamista. Asennemuutos on hidasta, mutta teemme sitä pitkäjänteisesti.
Ja toisaalta, miten koulujen pitäisi muuttua, jotta kaikki lapset saataisiin kouluun? Inkluusio merkitsee kaikkien oppilaiden kasvamista yhdessä, mihin tarvitaan muutakin kuin pyörätuoliramppi luokan ovella. Opettajien koulutus sisältää yksinkertaisia metodeja erilaisten oppijoiden diagnosoimiseen ja tukemiseen, ja paljon keskusteluita heidän roolistaan vanhempien motivoinnissa. Kaikkien samanlainen eli tasa-arvoinen kohtelu ei riitä, vaan esimerkiksi huonokuuloisille tai huononäköisille täytyy löytyä paikka, mistä he pystyvät paremmin opetusta seuraamaan, ja hitaat oppijat voivat pienryhmissä saada tukea nopeammilta. Vanhempienyhdistyksiä koulutetaan järjestämään mahdollisimman hyvät olosuhteet kaikenlaisille oppijoille ja rohkaisemaan kaikkia lapsia kouluun.
Inkluusiossa pyritään siihen, että kaikki voivat oppia yhdessä. Koulutusneuvonantajana minun työhöni kuuluu kysellä hankalia kysymyksiä ja rohkaista paikallisia kollegoitani pohtimaan ja suunnittelemaan, mutta he kuitenkin viime kädessä tekevät päätökset.
Jouduimme äskettäin 8-henkisen tiimini kanssa keskustelemaan siitä, voimmeko tukea Pygmi-lapset-nimistä koulua. Mitäs inkluusiota tuollainen yhden etnisen ryhmän eristäminen on?
Vaan kun ensimmäisellä vierailulle saimme selville, että koulu on perustettu Ba’Aka-pygmikansan lasten omasta toiveesta, koska yhteiskoulussa heitä kiusataan, ja että koulua käy myös valtaväestöön kuuluvia lapsia, työskentelemme mielihyvin sen opettajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Tavoitteena voisi siis olla, että koulun tason noustessa sinne tulee yhä enemmän ympäröivän alueen lapsia, mutta syrjittyjen Ba’Aka-oppilaiden ollessa enemmistönä kiusaamista ei pääse esiintymään.
Kirkon Ulkomaanapu tukee myös koulutusviranomaisia löytämään tehokkaampia tapoja toimia ja ratkaisemaan ongelmia. Kun luokat ovat niin täpötäysiä – usein yli 100 lasta – kannattaisiko toimia kahdessa tai kolmessa vuorossa? Kuinka voisimme kehittää epäpätevien opettajien kursseja niin, että ne vähitellen johtavat heidän pätevöitymiseensä?
Ja miten poistaisimme esteitä äidinkielisen opetuksen tieltä? Jokainen ranskan kieltä joskus opiskellut voi kuvitella, miten vaikeaa on opetella kirjoittamaan ranskaksi ennen kuin osaa lukea tai kirjoittaa omalla äidinkielellään – varsinkaan kun ekaluokkalaiset maaseudulla eiväy juurikaan osaa ranskaa ennen koulun aloitusta. Lukihäiriöstä tai muista oppimisvaikeuksista kärsiville lukemisen logiikan ymmärtäminen on lähestulkoon mahdotonta, ja se näkyy oppimistuloksissa: 20 % neljäsluokkalaisista ei osaa lukea yhtään sanaa. KUA pyrkii edistämään sangonkielistä opetusta, joka on jo kauan ollut valtion suunnitelmissa, mutta resurssien puutteessa jäänyt toteutumatta. Konfliktinkin keskellä on tärkeää saada kaikki lapset kouluun ja opettaa kielellä, jota he ymmärtävät.
Kehitysyhteistyön tavoite on tukea maailman kaikkein köyhimpiä ja heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Työn ytimessä on ajatus siitä, että tukea saavien ihmisten elinolosuhteet heidän omissa kotimaissaan paranevat. Kehitys luo mahdollisuuksia, joita ei ennen ollut.
Kirkon Ulkomaanavun työssä painopiste on tukea laadukasta koulutusta, riittävää toimeentuloa ja rauhaa. Koulutus, toimeentulo ja rauha muodostavat kolmion, joka tukee yhteisön kehitystä ja ihmisten hyvinvointia. Kehitys ja hyvinvointi luovat toivoa.
Jos toivo puuttuu, ihmiset lähtevät herkästi etsimään parempaa elämää muualta, jopa Euroopasta ja Suomesta asti. Syyt toivon menettämisen ja sitä kautta myös pakolaisuuden taustalla ovat moninaisia. Tällä hetkellä maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.
Maailmassa 79,5 miljoonaa pakolaista
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 79,5 miljoonaa ihmistä maailmassa eli vuoden 2019 lopulla pakolaisena. Se tarkoittaa yhtä prosenttia koko maapallon väestöstä.
Heistä yhteensä 26 miljoonalla oli YK:n pakolaisstatus. Lisäksi 4,2 miljoonaa ihmistä oli jättänyt kotinsa ja kotimaansa hakeakseen turvapaikkaa. Suurin osa maailman pakolaisista, 45,7 miljoonaa ihmistä, oli joutunut jättämään kotinsa ja pakenemaan oman kotimaansa sisällä. Pakolaisista jopa 40 prosenttia on lapsia.
Vaikka media esimerkiksi vuonna 2015 uutisoi “pakolaisvyörystä” Eurooppaan, kolme neljästä maailman pakolaisesta elää entisen kotimaansa naapurimaissa, joissa esimerkiksi kieli ja kulttuuri ovat yleensä lähinnä kotimaan tuttuja elinolosuhteita. Matka naapurimaahan on yleensä myös lyhyempi, riskittömämpi ja halvempi kuin matka kauemmas.
Pakolaisista suurin osa, 85 prosenttia, eli UNHCR:n mukaan vuonna 2019 kehittyvissä maissa. Eniten pakolaisia eli vuonna 2019 Turkissa (3,6 miljoonaa), Kolumbiassa (1,8 miljoonaa), Pakistanissa (1,4 miljoonaa), Ugandassa (1,4 miljoonaa) ja Saksassa (1,1 miljoonaa). Eniten pakolaisina elää syyrialaisia (6,6 miljoonaa), venezuelalaisia (3,7 miljoonaa), afgaaneja (2,7 miljoonaa), eteläsudanilaisia (2,2 miljoonaa) ja Myanmarista paenneita rohingoja (1,1 miljoonaa).
Yleisin syy pakolaisuuden taustalla on aseellinen konflikti tai vaino. Toisaalta myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat aavikoituminen ja kuivuus sekä tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt tekevät yhä laajemmista ihmisten perinteisesti asuttamista alueista asuinkelvottomia jo nyt.
Kirkon Ulkomaanapu auttaa syyrialaisia pakolaisia.
Lisääkö kehitysyhteistyö pakolaisuutta?
Kehitysyhteistyö ei lisää pakolaisten määrää. Päinvastoin.
Kehitysyhteistyön tarkoituksena on tukea ihmisten elinolosuhteita ja esimerkiksi rauhaa ja sopeutumista ilmastonmuutokseen heidän omalla kotiseudullaan. Kehitysyhteistyömäärärahoilla esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu on mukana rakentamassa ihmisten elinoloissa riittävän toimeentulon turvaaviin ammatteihin opiskelua, paikalliset olosuhteet huomioivia viljelytekniikoita ja tukemassa rauhallisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan vahvistamista.
Kehitysyhteistyön tarkoituksena on tehdä yhteisöistä ja sen ihmisistä omavaraisia ja luoda toivoa siitä, että omaa kotiseutua ja sen kehitystä kannattaa rakentaa. Jos kotona on hyvä olla, sieltä ei tarvitse lähteä maailman ääriin.
Pakolaisellakin on oikeus elämään
Joskus kuulee kysyttävän, mikseivät pakolaisiksi lähtevät ihmiset jää kotimaihinsa rakentamaan kehitystä tai rakentamaan rauhaa. Vastaus on monesti monimutkainen. Nykyaikaiset konfliktit ovat monimutkaisia. Niissä rintamalinjat ovat epäselviä ja vastakkain voi olla useita eri aseellisia ryhmittymiä tai kyseessä voi olla yksipuolinen ja raaka terrori, joka kohdistuu aseettomaan siviiliväestöön. Yhä useammin edes avustusjärjestöillä ei ole pääsyä konfliktin myllerrykseen joutuneille alueille.
Oikeus elämään on jokaisen ihmisen perusoikeus. Siksi jokaisella ihmisellä maailmassa on oikeus paeta esimerkiksi aseellista konfliktia ja vainoa. Kehitys on yleensä mahdollista vasta, kun konfliktit saadaan ratkaistua. Toisaalta kehitys tasapainottaa ja vakauttaa niitä yhteiskuntia, joissa ihmisten on mahdollista kouluttautua ja hankkia itselleen riittävä toimeentulo. Kehitysyhteistyön tuella tällaisia yhteisöjä voidaan auttaa pysymään hyvällä tiellä, mikä pienentää esimerkiksi konfliktin ja pakolaisuuden riskiä. Sillä tavalla kehitysyhteistyö on myös pakolaisuuden ennalta ehkäisemistyötä.
