Uudet hävikkiruoan hyödyntämismallit ovat tervetulleita, sanoo tutkija.
Suomessa syntyy alun perin syömäkelpoista hävikkiruokaa vuodessa 400-500 miljoonaa kiloa. Ruokakaupat ja ravintolat ovat viime vuosina tehostaneet hävikin vähentämistä. Silti hyväntekeväisyyteen voitaisiin jakaa paljon nykyistä suurempi määrä hävikkiruokaa, sanoo erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri.
Katajajuuri tietää mistä puhuu. Hän on erikoistunut ruokahävikin tutkimukseen ja työpaikassaan Luonnonvarakeskuksessa (Luke) tutkinut ruokahävikin syntymistä ruoan tuotantoketjusta kaupan ja ravintolan kautta biojätteisiin.
Tutkija Juha-Matti Katajajuuri valmistelee ruokahävinkin seurantajärjestelmää. Kuva: Susanna Pesonen
Ruokahävikki on viime vuosina noussut keskustelunaiheeksi Suomessa. ”Kasvaneesta keskustelusta on seurannut, että poliittiset päättäjätkin ovat heränneet voimallisesti asiaan”, Katajajuuri sanoo.
Myös EU on asettanut Suomeakin koskevat tavoitteet ruokahävikin puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä.
”Kotitalouksien ruokahävikin tutkiminen on tärkeää ja mielenkiintoista, ja olemme yksittäisten eri tutkimusten kautta saaneet ymmärryksen siitä, paljonko kotitaloudet suurin piirtein heittävät ruokaa pois ja tiedämme myös hävikin syistä.
”Meillä ei kuitenkaan ole sellaista systemaattista ja vertailukelpoista tutkimustietoa, joka kertoisi onko ruokahävikki muuttunut viime vuosina johonkin suuntaan. Valmistelemme parhaillaan asiaa alan toimijoiden ja ministeriöiden kanssa, ja tähtäämme siihen, että Suomeen jatkossa saataisiin luotettava ruokahävikin seurantajärjestelmä koko ruokaketjuun.”
Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan yksi suomalainen heittää vuodessa hukkaan keskimäärin noin 20–25 kiloa ruokaa.
Juuri kotitaloudet ovat suurin ruokahävikin lähde. Kodeissa syntyy melkein 30 prosenttia syömäkelpoisesta hävikistä. Ravintoloiden ja ravitsemuspalveluiden osuus on 20 prosenttia. Kaupan ja tukun osuus on vajaa 20 prosenttia, elintarviketeollisuuden 20 ja maatalouden reilu 10 prosenttia.
”Kauppa on trimmannut toimintansa tosi tehokkaaksi: hävikki on 1-2 prosenttia suhteessa niiden läpi virtaavaan ruokaa. Mutta määrällisesti hävikkiä kertyy silti paljon, koska myyntivolyymit ovat niin suuria”, Katajajuuri sanoo.
Hävikin jakajia ei ole tarpeeksi
Parin vuoden takaisen arvion mukaan kaupoista ja ravintoloista vain noin 10 prosenttia ruoasta, jota voitaisiin jakaa, päätyy hyväntekeväisyyteen. Uutta tutkimusta nykytilanteesta ei ole, mutta Juha-Matti Katajajuuri arvioi prosentin olevan onneksi jo suurempi.
Määrä, jota kaupat voisivat jakaa hyväntekeväisyyteen, on kuitenkin paljon suurempi.
”Kun olemme haastatelleet eri toimijoita, on selvinnyt, että hyväntekeväisyyden ongelma tällä hetkellä on, että on vaikeuksia löytää riittävä määrä joustavia, tehokkaita ja osaavia järjestöjä, jotka pystyisivät jakamaan ruokaa vielä enemmän eteenpäin. Kylmäketjujen pitäisi olla hallinnassa ja resursseja olla riittävästi.”
”Uskon, että tarjontaa on, jos löytyy luotettavia järjestöjä, jotka voivat jakaa hävikkiruokaa eteenpäin. Toisaalta jos hävikin ennaltaehkäisyssä onnistutaan niin vielä parempi.”
Juha-Matti Katajajuuri pitää uusien hyödyntämismallien, kuten hävikkiruokaa tavallisille kuluttajille myyvän WeFood-kaupan, suunnittelua myönteisenä kehityksenä.
Kiertotalous
Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden ja materiaalien kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään.
Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä ja luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
”Kiertotalouteen kuuluu, että vähennetään ympäristövaikutuksia ja lisätään tehokkuutta, mutta myös luodaan uusia bisnesmalleja.”
Turha ruoka on myös ilmastohaitta. Hiilidioksidipäästöinä Suomen ruokaketjun vuotuinen hävikki vastaa noin 400 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä.
Ympäristön kannalta tärkeintä olisi lopettaa kaatopaikalle joutuvan ruoan tuottaminen, sillä turhan ruoan tuotannosta aiheutuvat päästöt ovat paljon suuremmat kuin esimerkiksi pois heitetyn ruoan käsittelystä kaatopaikalla aiheutuvat päästöt.
WeFood-kauppa avataan pääkaupunkiseudulle vuoden 2018 aikana. Kaupan voitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhankkeisiin.
KUA:n koulutussektorikoordinaattori Kaisa-Leena Juvosen tehtävänä on varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee koulutuksen piiriin.
Avustusjärjestöt yrittävät ratkaista, miten ääriään myöten täysillä pakolaisleireillä Bangladeshissa saataisiin ihmisarvoiset olosuhteet Myanmarista paenneille ihmisille. Koulutusta tarvitsee lähes puoli miljoonaa lasta. Kirkon Ulkomaanapu on päättänyt antaa hätäapua 100 000 eurolla.
”On aivan käsittämätöntä, miten tiheästi ihmiset ovat asettuneet Kutupalongin leirillä. Tästä on tulossa maailman suurin pakolaisleiri”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun koulutussektorikoordinaattori Kaisa-Leena Juvonen Bangladeshista.
Juvonen työskentelee avustusjärjestöjen yhteisen, Unicefin vetämän koulutusryhmän nopean toiminnan joukoissa. Hänen kanssaan paikalla olevat kokeneet avustustyön kollegat arvioivat, että humanitaarinen katastrofi on mittakaavaltaan verrattavissa Haitin maanjäristykseen 2010 tai Kaakkois-Aasian tsunamiin 2004.
Bangladeshiin on vajaassa kolmessa kuukaudessa saapunut 600 000 pakolaista Myanmarista. Yli puolet heistä on vielä epävirallisilla asuinalueilla tai kokonaan ilman suojaa. Arviolta jopa 90 prosenttia ihmisistä saa syödäkseen vain kerran päivässä. Tartuntatautien riski on suuri.
”Märkään ja mutaiseen kukkulaiseen maastoon muovipressuista kyhättyjen asumusten välissä ei ole teitä, joten avustustarvikkeiden vieminen paikalle on haaste”, Juvonen sanoo.
”Tilanne on vaikea. Resursseja on vähän verrattuna siihen, miten valtavat tarpeet ovat. Lisäksi pyörremyrskykausi lähestyy viimeistään huhtikuussa.”
Koulujen pystyttämisestä välitön helpotus pakolaisten arkeen
Juvosen ryhmä auttaa avustustyön ensivaiheessa koordinoimaan työtä. Juvosen tehtävänä on varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee koulutuksen piiriin.
Kaisa-Leena Juvonen lasten kanssa epävirallisessa luokkahuoneessa Kutupalongin leirillä.
Kouluun pääsy on tärkeää katastrofin jälkeen. Turvallinen kouluympäristö ja normaali rutiini tukevat henkistä toipumista. Kun lapset ovat koulussa, voivat vanhemmat keskittyä elämän rakentamiseen.
Pakolaisleireillä on 453 000 4–18 -vuotiasta lasta. Osa heistä on jo päässyt kouluun. Väliaikaisia kouluja rakennetaan koko ajan lisää.
”Leirin uusille alueille tulee 14 000 ihmistä kohden 45 väliaikaista bambusta ja muovipressusta pystytettyä luokkahuonetta. Koulua käydään kolmessa vuorossa, korkeintaan 50 lasta yhdessä luokkahuoneessa”, Juvonen kertoo.
”Jos koulutiloja saadaan myöhemmin rakennettua lisää, luokkakoko pudotetaan 35:een.”
Opettajia rekrytoidaan sekä pakolaisleiristä että ympäröivistä yhteisöistä.
Monet leirin lapsista ovat traumatisoituneita paettuaan väkivaltaisuuksia. Moni on menettänyt perheenjäseniä. Erityisen vaikea on yksin tulleiden lasten tilanne.
Opettajat saavat Unicefilta koulutuksen siihen, miten psykososiaalista tukea toteutetaan luokkahuoneessa.
”Lapset tarvitsevat tukea sekä mahdollisuuden olla lapsia myös vaikeissa leiriolosuhteissa. Turvalliseen kouluympäristöön pääsy on siinä hyvin tärkeää.”
Kirkon Ulkomaanapu toimittaa 100 000 euron hätäavun Bangladeshiin Cox’s Bazaarin alueelle Myanmarin väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille.
Apu kanavoidaan kirkollisten järjestöjen verkoston ACT-allianssin avustusoperaation kautta ja siihen kuuluu ruoka-apua, välttämättömyystarvikkeita ja hygieniapakkauksia, vesipisteiden ja käymälöiden rakentamista, terveys- ja ravitsemuspalveluja ja lastensuojelua.
Maaseutukylissä ratkaistaan, miten Somalimaa selviää kuivuudesta.
SOMALIMAA. Kameli kumartuu etsimään lehtiä pensaista, jotka vielä jaksavat kasvaa kuivassa maassa. Se näyttää jättiläiseltä kitukasvuisen pensaikon keskellä aavikoituneella savannilla.
Somalimaassa kamelit ovat henkivakuutus. Onneksi 51-vuotiaalla Rajid Ibrahimilla on niitä monta. Hän on vaikutusvaltainen mies ja alaklaaninsa johtaja Baha Dhamalain kylässä Gunburahan alueella keskisessä Somalimaassa.
”Viime vuonna haimme vettä 15 kilometrin päästä kylästämme. Kävelytimme kaikki vuohet ja kamelit lähimmälle toimivalle vesisäiliölle. Matka kesti koko päivän”, Ibrahim kertoo.
Baha Dhamalain kylän kaikki 10 000 asukasta saavat elantonsa karjasta. Juuri sen kaltaisissa kylissä ratkaistaan, miten Somalimaa selviää kuivuudesta.
Kuivuus tappaa karjan
Tavallisesti Somalimaassa on kaksi vuotuista sadekautta. Kevätkesällä sataa kolme kuukautta ja syys-lokakuussa hieman lyhyemmin. Jos vesi saadaan talteen ja ohjattua pelloille, sateet riittävät ruokkimaan väestön.
Viimeisen parin vuoden aikana on kuitenkin satanut poikkeuksellisen vähän. Kuivuuteen on monta syytä.
El Niño -ilmiö oli voimakkaimmillaan vuoden 2016 alussa. Se muutti Tyynenmeren pintaveden lämpötiloja ja vaikutti sääoloihin kaikkialla maailmassa.
Afrikassa seuraukset tuntuivat eniten mantereen itäosassa, kuten Somalimaassa. Kausisateet viivästyivät tai jäivät kokonaan tulematta.
Samaan aikaan ilmastonmuutos on pahentanut kuivuutta. Vuosi 2016 oli lämpimin maailman mittaushistoriassa.
Myös ihminen on lisännyt toimillaan eroosiota eli maan kulumista.
Somalimaa
- Somaliasta vuonna 1991 irtaantunut tasavalta, jonka itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu.
- Väkiluku 3,5 miljoonaa, joista puolet paimentolaisia.
Somalimaan maaseudulla puut ja pensaat päätyvät polttopuuksi tai hiileksi. Karja kaluaa viimeisetkin ruohonkorret. Eroosio pahenee, koska ilman kasvillisuutta vesi ei sitoudu maaperään vaan huuhtoo ravinteet mukanaan.
Somalimaassa kuivuus on koetellut pahimmin maan itäosaa, joka on muuttunut hiekka-aavikoksi. YK:n mukaan sadat tuhannet ihmiset tarvitsevat humanitaarista apua. Lisäksi 70 prosenttia karjasta on kuollut.
Vesi valuu talteen
Baha Dhamalain kylässä sadevettä riittää sekä ihmisille että kameleille. Kuvassa Abdi Muse, joka vastaa vesisäiliön ylläpidosta.
Viime lokakuussa Bahai Dhamalin kylä perusti ryhmän pohtimaan keinoja, joilla se voi varautua kuivuuteen. Ryhmä koostui yhteisön tärkeimmistä luottohenkilöistä.
Se päätti kunnostaa aiemmin rikkoutuneet sadevesisäiliöt jokaiselle kylän neljälle alaklaanille.
Baha Dhamalain kylässä sadevettä riittää sekä ihmisille että kameleille. Kuvassa Abdi Muse, joka vastaa vesisäiliön ylläpidosta.
”Syksyllä satoi vain yhtenä päivänä, mutta onneksi kaksi vesisäiliötä oli juuri saatu korjattua”, Rajid Ibrahim kertoo.
Sade täytti molemmat 16 000 litran vesisäiliöt. Ensimmäiset viisitoista minuuttia vettä juoksutettiin säiliöiden läpi, jotta niihin ei olisi jäänyt maasta irronnutta humusta.
Sen jälkeen jokainen pisara kerättiin talteen.
”Nyt meidän ei tarvitse huolehtia vedestä, ja karjan voi juottaa säiliön vieressä”, Ibrahim sanoo ja nostaa vettä eläinten juottoastiaan.
Ibrahim on vastuussa yhdestä kylän vesisäiliöstä.
Säiliöiden valmistumisen jälkeen kylässä on ryhdytty säännöstelemään vedenkäyttöä. Perheet saavat noutaa vettä 40 litraa päivässä. Yli kymmenhenkisten perheiden kiintiö on 80 litraa. Tavoite on, että yhdestä 16 000 litran säiliöstä riittää vettä kolmeksi kuukaudeksi.
Suvulle viimeinen pisara
Lokakuun sateen jälkeen Bahai Dhamaliin on saapunut kylän ulkopuolisia vedenhakijoita karjansa kanssa. Se vaikeuttaa veden säännöstelyä.
”Vettä on annettava kaikille, jotka sitä pyytävät. Ihmiset uskovat, että muuten sukua uhkaa kirous”, kertoo Assad Ibrahim Adam.
Oman suvun jäsenelle annetaan viimeinenkin vesipisara, mutta kilpailevan klaanin jäsen saattaa jäädä ilman.
Kirous ei välttämättä koske kaikkia: oman suvun jäsenelle annetaan viimeinenkin vesipisara, mutta kilpailevan klaanin jäsen saattaa jäädä ilman.
Pahimmassa tapauksessa tuntematon vieras kohtaa väkivaltaa. Näin on käynyt aiemmin.
”Olemme varautuneet yhteenottoihin. Kierrämme kylässä kertomassa vieraista vedenhakijoista, joita pitää kohdella ystävällisesti. Tärkeintä on, että johtajat näyttävät hyvää esimerkkiä”, Adam sanoo.
Heikoimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka ovat kuivuuden takia lähteneet kotiseudultaan. Ilman lähistöllä asuvaa sukua he eivät saa mistään vettä eivätkä ruokaa.
Bahai Dhamaliinkin on tullut vedenhakijoita, joilla ei ole kylään mitään siteitä.
”Parasta olisi, että kuivuuden aikana ihmiset voisivat jäädä kotikyliinsä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
”Silloin vältyttäisiin tartuntataudeilta, kuten ripulilta. Ne leviävät, kun ihmiset käyttävät vieraita vesisäiliöitä. Tämä edellyttää, että Somalimaan maaseudulla parannetaan vesihuoltoa ja mahdollisuuksia tehdä työtä”, Alajarva toteaa.
Teksti: Satu Helin
Kuvat: Ville Palonen
Kirjoittaja vieraili Somalimaassa Kirkon Ulkomaanavun uutistuottajana. Juttu on julkaistu ensin Kehitys-lehden numerossa 1/2017.
Somalimaata vaivaa kuivuus – taas. Kuivuutta aiheuttava El Niño -ilmiö toistuu Afrikan sarven rannikolla säännöllisesti. Onko köyhällä maalla mitään mahdollisuutta varautua kuivuuteen niin, että sateeton kausi ei aina merkitsisi maailmanloppua?
Teksti: Satu Helin, Kuvat: Ville Palonen
Somalimaan aavikoituvalla savannilla keinuen kävelevä kameli tuo mieleen dinosauruksen. Vaaleat eläimet näyttävät jättiläismäisiltä kumartuessaan etsimään viimeisiä lehtiä niistä pensaista, jotka jaksavat kuivassa maassa kasvaa.
Pitkistä kuivista jaksoista kärsivässä Somalimaassa kamelit ovat henkivakuutus. Baha dhamalain kylässä Gunburahan alueella asuvalla Rajid Ibrahimilla, 51, on onnekseen niitä monta. Hän on vaikutusvaltainen mies ja alaklaaninsa johtaja.
”Jouduimme vielä viime vuonna hakemaan vettä 15 kilometrin päästä. Sinne oli myös kävelytettävä kaikki vuohet ja kamelit, jotta ne saivat juodakseen. Matka kesti koko päivän, sillä eläimiä ei voi pakottaa juoksemaan koko matkaa. Erityisesti vuohet kulkevat miten sattuu. ”
”Välillä lapseni kävivät hakemassa vettä vain kamelien kanssa, koska ne ovat nopeita. Juotimme vuohet kotona. Silloin puoli päivää saattoi riittää.”
Baha dhamalai on yksi niistä sadoista kylistä, jotka ovat kärsineet Somalimaassa vallitsevasta kuivuudesta. Viimeisen kolmen vuoden aikana sateet ovat jääneet vähäisiksi. Kuivuuden vuoksi kaikkiaan yli miljoona ihmistä oli Somalimaan viranomaisten mukaan humanitaarisen avun tarpeessa vuoden 2016 lopussa.
Ympäri itäistä Afrikkaa kärsitään tällä hetkellä pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin.
Kuivuuden selättäminen vaatii yhteistyötä
Baha dhamalain kylänraitti on parisataa metriä pitkä. Sen varrella on muutama matala talo, joiden katot on peitetty oksilla. Joukko miehiä pureskelee khat-huumetta niiden varjossa. Muut rakennukset ovat värikkäillä kankailla päällystettyjä majoja. Kylän suurin rakennus on vaaleanpunainen moskeija.
Silti täällä on kymmenentuhatta asukasta. Saman verran kuin Hämeenkyrössä tai Maarianhaminassa. Lähimpään kaupunkiin on parin tunnin automatka, jos siis sattuu autokyydin saamaan. Asukkaat ovat täysin riippuvaisia karjasta. Nytkin moni on siirtänyt asumustaan kauemmas kylästä paikaan, jossa eläimille on enemmän syötävää.
Juuri tällaisissa kylissä ratkeaa se, miten Somalimaa jatkossa tulee toimeen kuivuuden kanssa.
”Kylän päälliköstä riippuu, tekeekö kylä mitään kuivuuteen varustautumiseksi ja siitä aiheutuvien ongelmien ennalta ehkäisemiseksi” sanoo Kirkon Ulkomaanavun Somalimaan hankkeiden seurannasta ja valvonnasta vastaava päällikkö Jimale ali Nour.
Päälliköt käyttävät kylissä suurinta valtaa parin tärkeimmän klaanijohtajan kanssa. Kuivuuden selättäminen vaatii kuitenkin yhteistyötä koko kylältä. Kuivuus vaikuttaa eri tavalla karjankasvattajiin ja viljelijöihin, eri tavalla miehiin ja kodinhoidosta naisiin. Harva päällikkö haluaa silti kysyä neuvoja saati jakaa valtaansa.
”Tyypillinen ajatusmaailma on, että ihminen kohtaa kriisin yksin. Ei ajatella, että kuivuus on koko kylän ongelma vaan sitä pidetään jokaisen henkilökohtaisena ongelmana.”
Somalimaassa maata pyritään suojelemaan aitaamalla suuria alueita, joille ei saa mennä.
Vesisäiliöt keräävät vähäisenkin sadeveden
Selviytyminen voi olla kiinni hyvin pienistä asioista. Esimerkiksi vesisäiliöistä.
Bahai dhamalissa ryhdyttiin vuosi sitten yhdessä miettimään, miten kuivuuteen voisi varautua. Ryhmälle annettiin jopa nimi, kriisien torjumisen komitea. Käytännössä se koostui sukujen ja alaklaanien vanhimmista ja luotetuista henkilöistä.
Ryhmä päätti, että ensimmäiseksi on kunnostettava sadevettä keräävät vesisäiliöt. Kylässä ei ollut yhtäkään ehjää. Niitä haluttiin neljä, yksi jokaisen kylän neljän alaklaanin tarpeisiin.
”Kun sateet viime vuonna alkoivat, kenelläkään ei ollut täällä tarpeeksi vettä”, Rajid Ibrahim kertoo.
Ei edes hänen omalla perheellään, vaikka hän kuuluu kylän varakkaimpiin ihmisiin.
Nyt kaksi säiliötä on valmistunut, ja kaksi muuta on muutaman päivän työtä vaille valmiita.
”Syksyn sadekaudella satoi yhden päivän. Onneksi olimme saaneet kaksi säiliötä juuri valmiiksi. Olimme hyvin onnekkaita. Saimme kaiken veden talteen”, Ibrahim sanoo.
Vain päivän kestänyt sade riitti täyttämään noin 16 000 litran vesisäiliön. Vesijohtona toimii alamaastoon kaivettu pitkä oja. Ensimmäisen viidentoista minuutin aikana veden annetaan virrata säiliön läpi, jotta säiliöön ei päädy maasta irtoavaa humusta. Sen jälkeen jokainen pisara kerätään talteen.
”Ero viime vuoteen on valtava. Meidän ei tarvitse huolehtia vedestä, ja karjan voi juottaa suoraan tässä vieressä”, Ibrahim sanoo samalla kun nostaa vettä eläinten juottoastiaan. Hän vastaa alaklaaninsa johtajana vesisäiliön kunnossapitämisestä ja valvomisesta.
Kirkon Ulkomaanavun tuella on Somalimaassa rakennettu kaatopaikkoja ja jätekuoppia, jotta roskat eivät leviäisi muun muassa juomaveteen.
Väkivallan mahdollisuuteen varauduttu
Säiliöiden myötä kylässä on ensimmäistä kertaa koskaan sovittu veden säännöstelystä. Yksi perhe saa nostaa päivässä noin 40 litraa. Samaan aikaan tavallinen suomalainen kuluttaa keskimäärin 150 litraa päivässä. Jos perhe on oikein iso, siis noin kymmenhenkinen tai suurempi, säiliöstä saa nostaa noin 80 litraa päivässä. Tällä tavoin yhden säiliön veden on tarkoitus riittää kylän asukkaille kolmeksi kuukaudeksi.
Veden säännöstelyä ei varsinaisesti vahdita, mutta säiliöiden kansiin on asennettu lukot.
Samaan aikaan tieto uudesta vedenottopaikasta on alkanut levitä. Vieraita vedenhakijoita karjoineen on saapunut heti lokakuun sateesta lähtien.
”Tämä vaikeuttaa säännöstelyä, koska veden käyttäjien määrä riippuu myös siitä, kuinka kuivaa muualla on ja kuinka hyvin muissa kylissä kuivuuteen varaudutaan.”
”Mutta vettä on annettava kaikille niille, jotka pyytävät, sillä muuten koko sukuasi uhkaa kirous”, sanoo toisesta vesisäiliöstä vastaava Assad Ibrahim Adam, 45. ”Moni uskoo siihen täällä.”
Farhan Ahmed, 20, ottaa vettä kaivosta.
Toistaiseksi veden jakaminen on sujunut rauhallisesti. Kun säiliön vedenpinta laskee, väkivallan mahdollisuus kasvaa.
Niin on käynyt ennenkin.
”Tällä kertaa olemme varautuneet. Muutamat meistä kiertävät kylän alueella kertomassa, että odotamme vieraita vedenhakijoita ja että heitä pitää kohdella ystävällisesti”, sanoo kierroksia itsekin tekevä Assad Ibrahim Adam.
”Ihmiset ovat suhtautuneet hyvin. Erityisen tärkeää on, että johtajat näyttävät tässä asiassa hyvää esimerkkiä.”
Rauhan säilymiseen on paremmat mahdollisuudet silloin, kun kylään saapuva vieras kuuluu johonkin kylän alaklaaniin. Oman suvun jäsenelle annetaan vaikka viimeinen vesipisara. Suuren eläinlauman kanssa saapuva kilpailevan klaanin jäsen puolestaan saattaa jäädä ilman vettä tai jopa joutua väkivallan uhriksi.
”Pahimmassa asemassa ovat ne, joilla ei ole sukua missään muualla, mutta jotka kuivuus pakottaa lähtemään pois kotiseudulta. He eivät saa mistään vettä tai ruokaa. Ja silloin kun on kuivaa, näitä ihmisiä on paljon”, Jimale ali Nour sanoo.
Toinen ongelma vieraiden vesisäiliöiden käyttämisessä on eri bakteerikanta. Somalimaan itäosissa leviää jo ripuliepidemia.
Parasta olisi, jos ihmiset voisivat jäädä kotiseudulleen. Kuivuuden aiheuttama liikehdintä aiheuttaa enemmän uusia ongelmia kuin ratkoo entisiä. Siksi elämän perusedellytysten pitää olla kylissä kunnossa; että vesihuolto toimii ja töitä on tarjolla.
Anab Mohammed, 39, paimentaa vuohia naapurinsa Deqa Abdin, 45, kanssa keskellä tyhjää savanniaavikkoa. Samalla he etsivät polttopuita.
Kuivuutta aiheuttaa El Niño -ilmiö
Soramontun pohjaa muistuttava maisema ei muutu, vaikka matkaa on 200 kilometriä Buraon alueelle. Anab Mohammed, 39, paimentaa vuohia naapurinsa Deqa Abdin, 45, kanssa siellä, keskellä tyhjää savanniaavikkoa. Samalla he etsivät polttopuita. Niiden kerääminen on naisten vastuulla.
”Joka päivä tarvitaan ainakin kaksi tällaista isoa oksaa. Niiden etsimiseen voi mennä kolme tuntia”, Anab Mohammed sanoo ja nostaa harteilleen paksun, kuivuneen akaasiapuun oksan.
”Minulla on nyt 30 vuohta, mutta osa niistä sairastelee. Olen menettänyt kerran aiemmin kuivuuden takia kaikki vuoheni. Pelkään, että niin käy taas.”
Naiset hakevat perheilleen vettä noin puolen tunnin kävelymatkan päästä. Lähempänä sijaitseva vesisäiliö on ollut jo kuukausien ajan tyhjä.
”Vettä tarvitaan aina. Sitä kuluu ruuanlaittoon ja tiskaamiseen. Kun on pesupäivä, tarvitsen kaksinkertaisen määrän. Ennen jouduin tekemään kaksi matkaa. Nyt minulla on kottikärryt, joten saan pesupäivänäkin kanisterit kulkemaan kerralla”, Deqa Abdi sanoo.
Sadekausien rankkasateet voivat Somalimaassa kestää jopa viikkoja. Sellaisia ei ole moneen vuoteen nähty.
Kuivuutta aiheuttaa El Niño -ilmiö, eli meriveden lämpenemisestä Tyynellämerellä johtuva tuuliolojen ja merivirtojen muutos. Se toistuu 2–7 vuoden välein, mutta ilmiön voimakkuus vaihtelee.
Somalimaassa ilmiö on koetellut pahimmin maan itäosaa, joka on muuttunut hiekka-aavikoksi. Yli 60 prosenttia karjasta oli kuollut marraskuun 2016 loppuun mennessä.
Pahin kuivuus vuosikymmeniin
Kuivuus ja huono ravinto heikentävät vuohia. Kuolleita eläimiä jätetään usein teiden vierille Somalimaassa.
Kuivuus on kuin syöpä. Se kalvaa ja heikentää joka puolelta, kunnes vastustuskyvystä ei ole mitään jäljellä. Kun kasvit kuolevat, karjalle ei ole ruokaa. Kun ruokaa ei ole tarpeeksi, eläimet heikkenevät ja kuolevat. Ihmiset menettävät toimeentulonsa.
Karjan menettämisen jälkeen moni on alkanut valmistaa puuhiiltä. Sitä on myynnissä muuten autiolta näyttävien kylien raiteilla. Puuhiilen valmistus tuhoaa kasvillisuutta ja tekee paljaan maan alttiiksi eroosiolle. Kun lopulta sataa, vesi ei imeydy, vaan ravinnerikas maa valuu sen mukana pois.
Kuivuus heikentää selviytymismahdollisuuksia niin monin tavoin, että sen seurauksien korjaaminen on vaikeaa ja kestää kauan.
Ympäri itäistä Afrikkaa kärsitään tällä hetkellä pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. Yhteensä 12 miljoonaa ihmistä tarvitsee YK:n ruokaohjelman FAO:n mukaan ruoka-apua Etiopiassa, Keniassa, Somaliassa ja Somalimaassa. Somalia on julistanut kuivuushätätilan. FAO varoittaa, että pahin voi olla vielä edessä.
Erityisesti Afrikan sarven maissa ruokapula pahenee ja lisää karjaa kuolee kevätkuukausien aikana, kun perheet kamppailevat toistuvien kuivien kausien ja niiden aiheuttaman dominoefektin kanssa, se ennustaa.
Juuri nyt Baha dhamalin kylän läpi kulkee mies, joka laulaa kovaan ääneen. Päänsä päällä hänellä on juoma-astia, perässä noin kymmenen kamelin jono. Hän on viimeinen, joka tänään tulee juottamaan kameleitaan vesisäiliölle. Laulu on vanha kameleiden juottamislaulu. Kun mikä tahansa kameli kuulee sen, se tietää, että tiedossa on vettä, väittää Rajid Ibrahim.
Tiesitkö, kameli, sinua ympäröivät miehet, jotka ovat valmiit hakemaan sinulle vettä, laulu alkaa.
Hätäapua Etelä-Sudaniin ja puhdasta vettä Somaliaan ja Keniaan – osallistu keräykseen lahjoitussivuillamme. Lue lisää työstämme Somaliassa tästä.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Somalimaassa kuivuuden vaikutusten ehkäisemiseksi kumppanijärjestönsä Candlelightin kanssa. Ulkomaanavun tuella rakennetaan ja kunnostetaan vesisäiliöitä, käymälöitä, suojattuja kaatopaikkoja. Lisäksi Ulkomaanapu auttaa toimeentulonsa menettäneitä jäämään kotiseudulleen tarjoamalla ihmisille työtä ja työkaluja. Hankkeita on rahoittanut myös Suomen ulkoministeriö.
Hirmumyrsky Nargis teki suuria tuhoja Myanmarissa Irrawaddy-joen suistoalueella sijaitsevassa Tu-Myaungin kylässä 2008. Nwe Kyi, 49, oli kiitollinen, että kaikki hänen kuusi perheenjäsentään selvisivät myrskystä hengissä.
Elämä myrskyn tuhoamassa kylässä oli kuitenkin kovaa. Vaikka perheen isä Ko Maung Kyi, 50, uurasti riisipelloilla ja Nwe Kyi raatoi mitätöntä palkkiota vastaan istuttaen riisiä ja niittäen riisipeltoja, heillä ei usein ollut varaa hankkia edes päivän aterioita kolmelle tyttärelleen, yhdelle pojalleen ja itselleen. Mikä pahinta, Nwe Kyi joutui pelkäämään tyttäriensä puolesta, sillä hirmumyrskyn jälkeen ihmiskauppiaat yrittivät houkutella nuoria naisia mukaansa.
Juuri ennen hirmumyrskyä Nwe Kyi oli ottanut lainan, jonka turvin hän aikoi myydä kookoksia. Laiva, jonka mukana hän lähetti kookokset pääkaupunkiin Yangoniin, sattui kuitenkin hirmumyrsky Nargisin reitille. Nwe Kyi jäi perheensä kanssa kodittomiksi. Siitä huolimatta hänen täytyi maksaa lainaansa takaisin paikalliselle koronkiskurille hurjalla 10 prosentin korolla.
Perhe selvisi paikallisten ja kansainvälisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ruoka-avun ansiosta.
Säästäminen alkoi 75 sentistä
Kylään haluttiin perustaa naisten säästöryhmä jo vuonna 2009. Ensimmäinen yritys meni pieleen, sillä talojen jälleenrakentamisen takia rahaa ei jäänyt säästöön. Ajat olivat kovia ja muistot hirmumyrskyn tuhoista vielä tuoreita ihmisten mielissä. Perustaminen onnistui 2014 ja Ngwe Thawtar (Hopeinen kuu) -ryhmässä on nykyään 17 jäsentä, jotka Naisten Pankin avustamina ovat tehneet kovasti töitä ryhmän menestyksen eteen.
Perheen upouusi talo on kunnollinen puutalo.
Nwe Kyi aloitti pistämällä säästöön 1 000 kyatia (0,75 €) kuukaudessa. Ensimmäisellä 100 000 kyatin lainallaan hän osti kaksi sikaa.
”Muutaman kuukauden päästä myin siat 400 000 kyatilla, eli sain voittoa 300 000 kyatia! Sijoitin voitot riisin kasvatukseen ja sain sillä lisää voittoa 500 000 kyatia. Sen jälkeen lainasin vielä 300 000 kyatia laajentaakseni riisin kasvatusta. Nyt olemme saaneet rakennettua tämän talon!” Nwe Kyi viittoo ylpeänä kohti upouutta puutaloaan.
”Olemme myös hankkineet 180 ankkaa. Munia myymällä tienaamme joka päivä vähintään 4 000 kyatia. Haaveenani on avata oma ruokakauppa lähiaikoina. Mikä tärkeintä, nuorin tyttäreni on nyt koulussa seitsemännellä luokalla.”
Perheen vanhemmat lapset eivät voineet käydä koulua, koska heidän täytyi auttaa perheen toimeentulossa.
”Nuorimmaisemme koulunkäyntiä voimme kuitenkin tukea vaikeuksitta. Vain koulutus voi pelastaa lapsemme köyhyydeltä”, Nwe Kyi sanoo.
”Nyt osaan suojella omia ja lasteni tyttäriä”
Naisten Pankki paitsi tarjosi Nwe Kyille uuden toimeentulon, myös antoi hänelle koulutusta ja opetti hänelle uusia taitoja.
”En koskaan uskonut, että minulle voisi käydä niin hyvin.”
Nwe Kyi tyttärensä ja kolmen tyttärentyttären kanssa.
Nwe Kyin suosikkikoulutuksiin kuuluvat Naisten Pankin järjestämät koulutukset luonnonkatastrofien hallinnasta ja niihin valmistautumisesta, äitiyshuollosta ja lasten terveydestä.
Erityisenä suosikkina Nwe Kyi mainitsee ihmiskaupan torjuntaa koskevan koulutuksen, jonka järjestettiin paikallisen poliisin, Naisten Pankin ja sen paikallisen kumppanin LWF:n voimin.
”Nargis-hirmumyrskyn jälkeen olin aina huolissani, jos näin kylässämme vieraita ihmisiä. Kuulimme, että ihmiskauppiaat kulkivat kylästä toiseen ja yrittivät vikitellä nuoria naisia mukaansa lupaillen heille suuria palkkoja. Koulutusten ansiosta osaan kuitenkin suojella omia tyttäriäni ja lasteni tyttäriä.”
Teksti: Khin Moe Moe Aung
Kuva: Myo Thame / c4dm ltd Myanmar
Nwe Kyi ja hänen 180 ankkaansa.