Osalla meistä ruokaa on roskiin asti, toisilla ei lähes lainkaan. Monilla ruokaa on, mutta se ei ole riittävän ravitsevaa. Listasimme 10+1 asiaa, jotka vaikuttavat tulevaisuuden ruoantuotantoomme.
1. Ruokaa riittää kyllä – teoriassa.
Maailmassa on paitsi nälänhätää myös yltäkylläisyyttä. Nyt globaalisti tuotettu ruoka riittäisi kaikille, jos se jakautuisi oikeudenmukaisesti. Vaikka ruoantuotannon resursseissa on valtavasti alueellisia eroja, kokonaisuutena ongelma ei ole riittämättömässä ruoantuotannossa vaan toimimattomassa ja epäreilussa ruokajärjestelmässä.
Ilmastonmuutos on jo aiheuttanut pitkiä kuivuusjaksoja, entistä intensiivisempiä myrskyjä ja muita sään ääri-ilmiöitä, jotka kaikki vaikuttavat viljelyn onnistumiseen ja satonäkymiin. Siksi ruoantuotannossa tarvitaan sekä päästövähennyksiä että ilmastonmuutokseen sopeutumista. Ruokajärjestelmä itsessään aiheuttaa merkittäviä päästöjä. Sen vuoksi on mietittävä tarkkaan, miten esimerkiksi maankäytössä, ruoankuljetuksessa ja ruokahävikissä voidaan jatkossa vähentää päästöjä. Koska ruokajärjestelmä on myös merkittävä päästöjen aiheuttaja, sen kaikkia vaiheita aina maankäytöstä ruoan kuljettamiseen ja ruokahävikkiin on hyödynnettävä keinona vähentää päästöjä.
3. Konfliktit tyhjäävät tiloja ja lautasia.
Viimeistään Ukrainan sota on osoittanut, kuinka moni kehittyvä maa on riippuvainen Venäjällä ja Ukrainassa tuotetusta edullisesta viljasta. Konfliktit kuitenkin häiritsevät ruoantuotantoa, -kuljetuksia ja -myyntiä kaikkialla maailmassa. Kun väkivaltaisuudet pakottavat ihmiset jättämään kotinsa, taakse jäävät usein myös viljelymaat ja elinkeino, jonka turvin ruokaa on aiemmin hankittu. Ilmastonmuutos niukentaa resursseja, mikä puolestaan aiheuttaa tulevaisuudessa konflikteja.
4. Tuotannon yksipuolisuus uhkaa monimuotoisuutta.
Noin kahdella kolmasosalla maailman peltoalasta kasvatetaan yhteensä vain yhdeksää kasvilajia, vaikka viljeltäviä kasvilajeja olisi tuhansia. Tehotuotannon yksipuolisuus köyhdyttää maaperää sekä lisää kasvitautien ja tuholaisten vaaraa. Parempi vaihtoehto on viljellä vaihtelevasti erilaisia lajikkeita ja panostaa agroekologiseen viljelyyn eli kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen tuotantoon.
5. Nousevat hinnat ja inflaatio kurittavat keskiluokkaakin.
Ruoan hinta ja inflaatio ovat nousseet niin korkeiksi, että yhdessä esimerkiksi energian hinnannousun kanssa keskiluokkakin päätyy laskemaan rahojaan. Tilanne on katastrofi köyhille, jotka jo ennen nykyisiä kriisejä elivät ateria kerrallaan. Elintarvikejätit ja niiden omistajat kuitenkin hyötyvät. Joidenkin mielestä tilanteeseen pitäisi puuttua poliittisesti esimerkiksi äärimmäistä rikkautta ja yhtiöiden mittavia voittoja verottamalla. Se tosin on hankalaa, sillä monet jättiyhtiöt ovat monikansallisia.
6. Ruoan kuuluu olla ravitsevaa.
Yksi avainkysymys ruoantuotannon tulevaisuudessa ja ruokajärjestelmän toimivuudessa on ruoan ravintosisältö: ruoan on oltava terveellistä ja ravitsevaa. Ei ole järkevää tuottaa valtavia määriä samoja ruokalajeja, jotka eivät ole millään mittarilla ravitsemuksellisesti parhaita. Lisäksi epäterveellinen ruoka on tällä hetkellä usein halvempaa kuin terveellinen ruoka. Parempi ruokavalio sekä tekisi meistä terveempiä että auttaisi vähentämään päästöjä.
7. Kohti kasvisruokavaliota?
Varsinkin teollisuusmaissa syödään aivan liikaa lihaa ja eläinperäisiä tuotteita. Kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen auttaisi niin terveysongelmien ratkaisemisessa, päästövähennysten tekemisessä kuin maankäytön monipuolistamisessa. Aivan kaikkiin tilanteisiin sopiva ratkaisu kasvisruoka ei välttämättä ole, sillä esimerkiksi paimentolaisilla eläintuotteet voivat olla ainoa proteiinin lähde.
8. Ruokahävikistä on päästävä eroon.
YK:n mukaan lähes puolet maailmassa tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista päätyy hukkaan, samoin noin kolmasosa kaikesta ruoasta. Ruokahävikin ja jätteen määrä vastaa rahassa satoja miljardeja euroja joka vuosi. Vaikka kaikesta hävikistä ei koskaan päästä eroon, pienilläkin teoilla nykyistä hukkaan heittämistä voitaisiin vähentää merkittävästi.
9. Paikallisuus kunniaan.
Koronaviruspandemia ja Ukrainan sota ovat näyttäneet, kuinka vaarallista liiallinen riippuvuus globaaleista arvoketjuista voi olla. Monipuolinen ja jättiyhtiöitä pienimuotoisempi ruoantuotanto voisi parantaa paikallisten ruokaturvaa, luoda mahdollisuuksia biodiversiteetin turvaamiselle ja tarjota elinkeinoja paikallisyhteisöille.
10. Innovaatiot ja teknologiat ovat jo olemassa.
Ruoantuotannon haasteisiin vastaamiseksi ei tarvita uusia teknologisia mullistuksia tai täysin uusia menetelmiä: suuri kirjo käytännön keinoja on jo käytettävissämme. Tulevaisuuden teknologioiden sijaan voimme katsoa taaksepäin ja oppia siitä, miten aiemmat sukupolvet maitaan viljelivät. Akroekologinen lähestymistapa auttaa kasvattamaan yhteisöjen resilienssiä ja tukee paikallisia viljelijöitä.
+1: KUA tukee toimeentuloa esimerkiksi käteisavustuksin.
Monissa paikoissa ruokaa on kyllä saatavilla, mutta sen hinta on karannut köyhimpien ulottumattomiin. Kirkon Ulkomaanapu auttaa ruokaturvan kanssa taistelevia ihmisiä esimerkiksi käteisavustuksilla, joiden turvin perheet voivat ostaa ruokaa. Lisäksi KUA tukee kouluttautumista ja toimeentulon itsenäistä hankkimista esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksella. Rauhantyössä rakennetaan vakaampia yhteisöjä konfliktiherkillä alueilla.
“Tulevaisuudessa mittaan, en arvaile” – Jordanialaisen nuoren teknologiakeksintö auttaa maanviljelijöitä saamaan parempia satoja
Seger Marayha, 28, kehitteli laitteen, jonka hän toivoo virkistävän synnyinseutunsa tärkeintä elinkeinoa, maanviljelyä. KUA tukee nuorta maatalousinsinööriä apurahalla, jonka turvin tuotanto voi käynnistyä.
ILMA SEISOO ja kärpäset pörräävät. Marraskuun alussa Jordania valmistautuu talveen, mutta maan länsiosissa, suojaisassa Jordanin laaksossa kesäiset olosuhteet jatkuvat.
Kasvihuoneet pursuavat vihreää. Niiden välissä pakataan kurkkukuormaa, joka pian aloittaa matkan pääkaupunki Ammaniin. Siellä kurkut pikkelöidään ja myydään tarjoiltaviksi paikallisiin ravintoloihin.
Sager Marayha, 28, seisoo polttavan auringon alla ja hypistelee käsissään pientä muovipussia. Sen sisällä on jotain, mikä voi tulevaisuudessa helpottaa viljelijöiden työtä ja parantaa satoja.
“Tämä on prototyyppi, kuin pieni tietokone, jossa on monta sensoria”, Marayha kaivaa pussiaan.
“Tämä sensori mittaa maaperän lämpöä, tämä arvioi kosteutta, tämä puolestaan happamuutta ja suolapitoisuutta.”
Sager Marayha sai Kirkon Ulkomaanavulta tukea maanviljelijöiden työtä helpottavan teknisen laitteen kehittämiseen. Laitteen on tarkoitus auttaa viljelijöitä suunnittelemaan kasteluun ja lannoittamiseen liittyviä asioita. Kuva: Sherbel Dissi
Viljelijöiden ei tarvitse enää arvailla Jordanin laaksossa
Marayha näyttää, miten keksintö toimii. Laite tökätään maaperään, ja pian viljelijä saa älypuhelimensa sovellukseen tietoja maaperän ominaisuuksista. Uusi mittaustulos putkahtaa näytölle viiden sekunnin välein.
“Maanviljelijät Jordanin laaksossa käyttävät lannoitetta ja vettä ilman, että heillä on tarkkaa tietoa siitä, mitä viljelykset itse asiassa tarvitsevat. Voi olla, että maassa on jo niin paljon ravinteita, ettei siitä voi enää kasvaa mitään. Laite auttaa vähentämään lannoitteiden käyttöä ja kaiken varalta kastelua.”
Marayha aloitti jo teininä työt pelloilla ja kasvihuoneissa. Yhteisö kannusti nuorta poikaa jatkamaan alan opintoja yliopistossa. Marayhasta tuli perheensä ainoa korkeakoulutettu henkilö.
Opintojensa aikana Marayha tutustui erilaisiin maatalouden mittauslaitteisiin ja ihmetteli, miksi laitteet tuntuivat niin monimutkaisilta ja kankeilta. Voisiko yksi pieni ja helppokäyttöinen antaa kaiken tiedon kerralla?
Jordanian, Israelin ja Israelin miehittämän Länsirannan välisen raja-alueen muodostava Jordanin laakso on ilmastoltaan lämmintä ja maaperältään hedelmällistä seutua, jossa paikalliset saavat elantoaan pitkälti maanviljelystä. Jordanian puolella laaksossa voidaan viljellä vuoden ympäri. Kuva: Sherbel Dissi
Kurkkuviljelijä on valmis investoimaan älyteknologiaan
Pelloilta kertynyt käytännön osaaminen ja yliopiston opit auttoivat alkuun laitteen kehittelyssä. Hyvin pian teknologia alkoi herättää mielenkiintoa viljelijöiden ja median lisäksi myös tutkijoissa.
“Ongelma on, ettei jordanialainen maatalous suuremmin houkuttele investoijia”, Marayha pohtii.
Nuori maatalousinsinööri sai tukea Kirkon Ulkomaanavun ja Hollannin ulkoministeriön yhteishankkeesta. Se kouluttaa nuoria maatalousalan osaajia, jotta alalla olisi jatkossakin vetovoimaa. Osoitettuaan sitoutuneisuutensa ja kehittymishalunsa koulutuksessa Marayha sai apurahan, jolla hän pystyy aloittamaan laitteiden tuotannon ja myymään niitä maanviljelijöille.
Abu Muhammad on 45-vuotias kurkkuviljelijä Jordanin laaksosta. Kuva: Sherbel Dissi
Ostajaehdokkaitakin löytyy. Kurkkuviljelijä Abu Muhammadilla on Jordaniassa yhteensä 100 kurkkutunnelia, ja yksi tunneli tuottaa kolmessa kuukaudessa 7000–7500 kiloa satoa.
Marayhan mukaan yksi 500 neliömetrin tunneli vaatii kolme laitetta. Yhden laitteen valmistus maksaa noin 65 euroa, mutta markkinahintaa keksinnöllä ei vielä ole. Viljelijä on silti valmis investoimaan oman kylän pojan keksintöön.
“En ole huolissani hinnasta enkä välitä siitä. Olen varma, että hyödyt ovat hintaa suuremmat”, Abu Muhammad toteaa ja arvelee, että laite on hyödyksi erityisesti kylvövaiheessa.
“Joskus lannoitan väärin ja menetän sekä lannoitteeseen laittamani rahat että sadon. Tulevaisuudessa perustan viljelyni tieteellisiin mittaustuloksiin, en arvailuihin.”
Toimeentulon hankkiminen viljelijänä ei ole helppoa. Suurin syy on viljelijä Abu Muhammadin mukaan se, ettei sadolle ole Jordaniassa kiinteää markkinahintaa.
“Viljellessämme emme tiedä, millä hinnalla saamme sadon myydyksi. Monet ovat lopettaneet ja suurin osa on siirtynyt viljelemään useampaa lajia, jolloin riski pienenee. Otan melkoisen riskin viljellessäni näitä kurkkutonneja. Pärjään, koska minulla on sopimus niiden pikkelöinnistä. Jos antaisin kaikki kurkut tuoremarkkinoille, tuotto olisi epävarmaa.”
Maatalous kaipaa kipeästi nuoria tekijöitä
Myös muun maailman tilanne haastaa jordanialaista maataloutta. Sadot eivät enää kulkeudu muiden maiden ruokapöytiin samoin kuin ennen vanhaan.
“Ennen viljelimme paljon Syyrian tarpeisiin. Tuotteemme kulkivat Syyrian läpi myös Turkkiin ja sieltä Venäjälle. Naapurimaan sodan vuoksi kauppareitti on ollut kiinni. Markkinat suuntautuivat välillä Persianlahdelle, mutta nyt heillä on omat viljelyksensä”, Abu Muhammad selittää.
Abu Muhammad kertoo tanssivansa jatkuvasti veitsenterällä ailahtelevien markkinoiden vuoksi.
“Se on kerrasta poikki. Jos en onnistu myymään seuraavaa satoani, lopetan viljelyn.”
Abu Muhammadin Jordanin laaksossa viljelemät kurkut pakataan tilalla laatikoihin ja kuljetetaan myytäväksi Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin. Kuva: Sherbel Dissi
Pahimmassa tapauksessa seuraukset ruoantuotannolle voivat olla dramaattiset. Jos viljelijä toisensa jälkeen luopuu ammatistaan eivätkä nuoret koe alaa omakseen, Jordania voi joutua tulevaisuudessa maahantuomaan ruokaa aiempaa enemmän. Kurkkuviljelijä luottaa nuoriin tekijöihin, joilla ei muuten ole alueella työmahdollisuuksia.
”On hyvä, että Marayha ja muut nuoret tekijät kehittävät maataloutta. Kaikki voittavat: maanviljelijät hyötyvät keksinnöistä ja nuoret saavat uusia työmahdollisuuksia. Marayha on käynyt yliopiston, opinnot ovat maksaneet paljon, eikä hänellä juuri nyt ole muuta työtä. Meidän maanviljelijöiden tehtävä on rohkaista nuoria hankkimaan omaa toimeentuloaan”, Abu Muhammad pohtii.
Marayha kertoo, että hänen saamansa koulutus ja apuraha parantavat hänen perheensä taloudellista tilannetta. Nuori mies toivoo, että hänen tulevien tulojensa avulla töitä paljon tehnyt äiti voisi vihdoin levätä.
“Haaveilen tulevaisuudestani joka päivä. Olen jo saanut kyselyjä henkilöiltä, joiden avulla laitettani voitaisiin käyttää ulkomailla. Unelmani on, että laitteeni tulee käyttöön nimenomaan Jordaniassa ja siten hyödyttää oman alueeni ihmisiä.”
Afrikka on köyhä maanosa, joka ylsi valtavaan digiloikkaan
Meidän kannattaa ottaa oppia Afrikan ketterästä digitalisaatiosta, kirjoittaa kehitysyhteistyöhön perehtynyt toimittaja Päivi Ängeslevä esseessään.
TUNSIN ITSENI TYPERÄKSI.
Olin käynyt supermarketissa Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja ihmetellyt, kuinka tottuneesti paikalliset ihmiset vinguttivat pankkikorttejaan. Matkustanut YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n leirille Kalobeyein kylään ja kuullut, että Maailman ruokajärjestö WFP siirsi ruoka-apunsa pakolaisille mobiilimaksuina.
Kiberan slummissa Nairobissa olin nähnyt, kuinka asukkaat maksoivat ruokansa M-Pesan mobiilisovelluksella.
Tiesin kyllä, että Kenia on alemman keskitulon maa, jonka talous on kasvanut ripeästi. Silti keväällä 2017 oletin, että Kenian shillinkejä on vaihdettava, koska vain käteinen raha käy varmasti. Ajattelin, että kehitys etenee kehittyvissä maissa kuin lapsuuteni Suomessa: käteistä rahaa ja talletustili paikallisessa pankissa, sitten pankkikortti ja verkkopankki.
Kuinka väärässä olinkaan. Kenialaiset olivat tehneet digiloikan eli hypänneet perinteisten pankkipalvelujen yli mobiilirahatileihin. Neljä vuotta sitten mobiiliraha oli vasta tulossa Suomeen, ja vielä tänäkin päivänä vain joka viides suomalainen maksaa laskujaan matkapuhelimella.
DIGITALISAATIO on yksi megatrendeistä. Sillä tarkoitetaan tietotekniikan hyödyntämistä arjessa yhä enemmän, ja sitä minäkin teen jo täysillä. Työskentelen tietokoneella, maksan laskut mobiilipankissa, ostan vaatteita nettikaupasta ja jos haluan, tilaan ruokaa kotiin ravintolan tai kaupan verkkosivuilta.
Internetyhteys ja digitaaliset taidot jakavat maailman. Tiedän, että kuulun digitaaliseen eliittiin.
Suomen kaltaisissa teollistuneissa maissa verkkoyhteys on lähes kaikilla, jotka sitä osaavat tai haluavat käyttää. Lapset oppivat digitaalisia taitoja jo varhain, saavat jopa koulusta käyttöönsä tietokoneen maksutta.
Kehittyvissä maissa lähes joka toisella kotitaloudella on verkkoyhteys, vähiten kehittyneissä maissa vain joka viidennellä. Afrikka on köyhin maanosa, ja siellä kuluttajat maksavat verkkoyhteydestä tuloihin suhteutettuina eniten maailmassa. Vain alle viisi prosenttia kehittyvien maiden asukkaista ostaa tarvikkeita ja palveluja verkosta.
Maailma digitalisoituu silti, eritahtisesti. Se lisää eriarvoisuutta.
Digitaalisessa kehityksessä tekninen laite, kuten tietokone, on vain väline. Heikoin lenkki on ihminen, hänen valmiutensa käyttää teknologian mahdollisuuksia. Tästä on helppo päätyä siihen, että koulutuksen tulisi painottua yhä enemmän digitaaliseen oppimiseen ja ajatteluun, erityisesti tiedon luovaan ja kriittiseen käsittelyyn.
OTAN ESIMERKKEJÄ AFRIKASTA. Maanviljelijä tilaa matkapuhelimellaan siemeniä kaupasta, joka sijaitsee satojen kilometrien päästä. Jos tilaus menee perille, hän säästää aikaansa ja matkakulut.
Kylän naiset perustavat mikrolainalla käsitöiden verkkokaupan. Asiakkaita tulee lisää, mutta verkkokaupan sovellus takkuilee ja vaatii teknistä osaamista, jota heillä ei ole.
Jos teknologia toimii ja kyvyt riittävät, digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia.
Vielä hurjempaa on luvassa. Ihmishenkiä Afrikan maaseudulla pelastuu, kun kirurgi ohjaa operoivaa robottia etäleikkauksessa tuhansien kilometrien päästä. Opiskella voi ilman luku- ja kirjoitustaitoa, kun mobiilisovellus kääntää puheen tekstiksi ja tekstin puheeksi.
Esimerkit ovat Turun yliopiston tietotekniikan professorilta Erkki Sutiselta, joka johtaa Suomen ensimmäistä etäkampusta Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.
Hän korostaa digitaalista itsenäisyyttä. Afrikkalaiset eivät saa jäädä pelkästään sovellusten käyttäjiksi, vaan heidän on noustava niiden tekijöiksi. Muuten osa Afrikan valtioista jää jälleen syrjään kehityksestä, toisen luokan kansoiksi digitalisaatiossa.
Digitaalinen maailma perustuu tietoon, ja uusi tietoon perustuva vauraus keskittyy niille, jotka keräävät, hallitsevat ja omistavat tietoaineistoja.
Sutinen kertoo kiinalaisista, jotka hallitsevat sähkölaitoksen käyttäjätietoja afrikkalaisessa kaupungissa. He tietävät, minkä alueen kotitaloudet käyttävät eniten sähköä, mihin aikaan ja kuinka paljon. Afrikkalaiset kuluttajat saavat vain tiedon omasta sähkönkulutuksestaan.
Mutta kuka tietää, mihin kaikkeen kiinalaiset käyttävät tietojaan, hän pohtii.
VUONNA 2019 jo yli miljardi ihmistä käytti mobiilirahapalveluja, kuten kenialaista M-Pesaa, joka ei vaadi internetyhteyttä. Eniten käyttäjiä oli Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.
Rahankäyttö on muuttunut, ja perustavanlaatuisesti.
Mietin hämmennystäni Keniassa. Suhtaudunko afrikkalaisiin yhä holhoavasti, jos oletin, että he käyvät läpi samat kehitysvaiheet kuin me Suomessa? Vai tajusinko, että edustan kehittyvää maata, joka on vanheneva, yhteiskunnallistaloudellisesti taantuva, ylipainoinen, väsynyt ja laiska? Ja että afrikkalaiset voivat olla meitä ketterämpiä?
Digiloikat jatkuvat, professori Erkki Sutinen sanoo. Vuoteen 2030 mennessä lähes puolet maailman nuorista on afrikkalaisia, joilla on digitaalisia taitoja ja kykyä käyttää teknologiaa uusilla tavoilla. Lahjakkuutta Afrikan nuorilla on, Sutinen sanoo, mutta he ovat ujoja ja kaipaavat rohkaisua.
Zakaria Tahseen Alkilani, 25, asuu Zaatarin pakolaisleirissä. Alkilani ohjelmoi pelejä ja kehittää sovelluksia. Hän haluaa auttaa Zaatarin leirin perinteisiä yrityksiä digitaalisessa markkinoinnissa. Tulevaisuudessa Alkilani haluaa perustaa oman verkkobisneksen.
Etätyökulttuuri avaa uusia työmahdollisuuksia pakolaisille – KUA ja Startup Refugees aloittivat yhteistyön Zaatarin pakolaisleirillä
Jordanian pakolaisleirin asukkaat saavat nyt etäyhteyksien avulla yrittäjyys- ja ICT-oppeja Suomesta.
Startup Refugees ja Kirkon Ulkomaanapu aloittavat yhteistyön Zaatarin pakolaisleirissä Jordaniassa. Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat Zaatarin leirissä asuville nuorille ICT-alan yrittäjyyskoulutusta etäyhteyksin.
Lähes 80 000 asukkaan leiri on tarjonnut kodin Syyrian sisällissotaa paenneille ihmisille jo yhdeksän vuoden ajan. Etenkin nuorten elämää leimaa leirillä koulutus- ja työmahdollisuuksien puute. Tällä viikolla käynnistynyt koulutusohjelma vastaa tähän tarpeeseen.
45 leirillä asuvaa henkilöä saa koulutusta siitä, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida. Koulutusohjelmaan osallistuneista 15 kaikkein aktiivisinta valitaan kansainvälisesti koottujen ICT-, markkinointi- ja HR-alan osaajien mentoroitavaksi.
Zaatarin pakolaisleirissä mentorointimahdollisuus on otettu vastaan innolla. 40-vuotias Rana Ibrahim Alsees toivoo saavansa koulutuksesta apuja käsityöbisneksensä markkinoimiseen sosiaalisessa mediassa.
25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani puolestaan ohjelmoi pelejä ja toivoo pystyvänsä syksyllä pyörittämään omaa yritystään verkossa. Sekä Alsees että Alkilani osallistuvat koulutukseen kotoaan käsin.
Koulutusohjelma jatkuu elokuuhun saakka. Myös mentorit odottavat tulevia kuukausia.
”Muutin Suomeen noin kahdeksan vuotta sitten, joten tiedän, millaisia haasteita on löytää paikkansa uudessa ympäristössä”, sanoo käyttöliittymäsuunnittelija ja mentori Kazi Athar.
”Kaikki sujui minulla kuitenkin hienosti, ja haluan siksi antaa jotain takaisin. Uskon, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden työllistymisen tukeminen hyödyttää ihan jokaista; työnantajia, taloutta, kaupunkeja ja kokonaisia valtioita – ja totta kai heitä itseään.”
Athar mainitsee, että ICT-alalla voi työskennellä mistä tahansa maailman kolkasta käsin, ”työhön tarvitsee vain tietokoneen ja oikeanlaisen asenteen”.
Myös mentorointiin mukaan lähtenyt verkko- ja graafinen suunnittelija Felipe Gasnier odottaa innolla tulevia tapaamisia.
”ICT-alan osaajista on aina kysyntää. Aion auttaa mentoroitavaani esimerkiksi portfolion ja nettisivujen tekemisessä sekä omien taitojen esille tuomisessa.”
Zaatarin pakolaisleirissä asuva Rana Ibrahim Alsees on 40-vuotias käsityöalan yrittäjä. Hänen tavoitteenaan on markkinoida käsitöitään sosiaalisessa mediassa ja luoda verkkosivut yritykselleen. Alseesin intohimo on uusien teknologiataitojen oppiminen.
ICT-alalle voi työllistyä asuinpaikasta riippumatta
Kaiken Startup Refugeesin työn ytimessä on laajalta yhteistyöverkostolta saatu tuki ja eri alojen huippuosaajien tarjoama koulutus ja mentorointi.
”Mukaan on saatu mentoreiksi huima joukko ihmisiä, jotka haluavat jakaa ammattitaitoaan ja käytännön ohjeita leirillä asuville. Suomessa tekemämme työ on osoittanut, että kun tuodaan yhteen ihmisiä, joilla on sama kiinnostuksen kohde, ihmeitä alkaa tapahtua”, Startup Refugeesin globaalin työn johtaja Mustafa Abdulameer kertoo.
Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten, nuorten ja naisten toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen.
”Etätyökulttuurin kehittyminen globaalisti avaa uusia työllistymismahdollisuuksia myös pakolaisille. Startup Refugeesin verkoston mentoreiden kokemukset osoittavat, että pakolaisten työllistyminen ICT-aloille on mahdollista riippumatta asuinpaikasta. Projektin osallistujille on tärkeää nähdä, että heidän lähtökohdistaankin on mahdollista onnistua”, sanoo vanhempi ohjelmapäällikkö Ville Wacklin Kirkon Ulkomaanavusta.
Startup Refugees on vuonna 2015 perustettu voittoa tavoittelematon toimija, joka tukee pakolaisia työllistymisessä ja yrittäjyydessä. Toimintansa aikana Startup Refugees on välittänyt Suomessa pian 1000 työpaikkaa ja tukenut yli 200 yritysideaa alkuun. Startup Refugeesin verkostoon kuuluu 1000 yritystä, yhteisöä ja yksilöä, jotka kaikki osallistuvat omista lähtökohdistaan pakolaisten työllistymisen ja yrittäjyyden tukemiseen.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö. KUA tekee työtä koulutuksen, rauhan ja toimeentulon saralla. Osana toimeentulotyötään KUA tukee yritysten toimintaedellytyksiä ja oman yritystoiminnan aloittamista kaikissa ohjelmamaissaan Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa.
Koronapandemia on hallinnut uutisia Suomessa noin vuoden ajan. Ensimmäisen poikkeustilan alkaessa ei olisi uskonut, että tilanne vielä vuodenkin päästä on akuutti. Pandemian globaalit vaikutukset ovat olleet ja tulevat olemaan valtavat.
Koronapandemian myötä globaaliköyhyys on lähtenyt nousuun ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Maailmanpankki arvioi, että vuonna 2020 äärimmäiseen köyhyyteen ajautui jopa 93 miljoonaa ihmistä.
”Köyhien maiden näkökulmasta tilanne näyttää heikolta,” arvioi Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija Saara Lehmuskoski. Saara Lehmuskoski työskenteli pandemian alkaessa Kambodžassa maatoimiston johtajana.
”Monet tippuvat tasolle, jossa juuri ja juuri saadaan päivittäinen ruoka pöytään. Köyhyydestä nouseminen on pitkä tie. Viime vuosina on ollut paljon positiivisia uutisia siitä, kuinka ihmisiä on noussut köyhyydestä. Nyt otetaan iso takapakki, valitettavasti.”
Kun tuottavaa toimintaa on vähemmän, on verotulojakin vähemmän. Se taas johtaa leikkauksiin. Maailmanpankki arvioi, että jo kaksi kolmesta köyhästä maasta on leikannut koulutusbudjettiaan koronan seurauksena. Lisääntyvä köyhyys ja koulutusleikkaukset kurittavat erityisesti jo ennestään köyhiä perheitä ja lapsia.
”Esimerkiksi Kambodžassa etäkoulu on mahdollista vain rikkaimmille lapsille. Kaikkein köyhimmillä maaseudun oppilailla, joilla muutenkin koulunkäynti on vähäistä, ei ole televisiota tai älypuhelinta”, Lehmuskoski kertoo.
Kambodžassa Kirkon Ulkomaanavun tukemaa opinto-ohjausta on toteutettu esimerkiksi video-oppituntien avulla. Kuva: Long Ratana
Lapset jäävät pois koulutuksen piiristä, sillä koulut ovat kiinni. Lisääntyvän köyhyyden vuoksi osa perheistä tarvitsee lapset mukaan työntekoon, jotta päivittäinen ravinnonsaanti turvataan.
”Pitkällä aikavälillä tämä tilanne on hirveä riski niille ikäluokille, jotka nyt ovat kouluiässä. Pandemian seurauksia tullaan korjailemaan vielä 10-15 vuotta. Nyt pitää varmistaa, että lapset pysyvät koulussa ja oppiminen jatkuu, jotta sitten kun pandemia on ohi, opintiensä päättävillä nuorilla on valmiudet toimeentulon hankkimiseen ja kyky olla aktiivisia toimijoita yhteisöissään”, Saara Lehmuskoski sanoo.
Digioppimisesta ratkaisu?
Köyhemmissä maissa budjetti koulutukselle on usein pieni suhteessa muihin budjettimenoihin. Kun tulee koronan tyyppinen kriisi, niin varoja tarvitaan esimerkiksi terveydenhuoltoon. Lyhyen tähtäimen säästöratkaisuja ei kannata tehdä koulutuksen kustannuksella, muistuttaa Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Tomi Järvinen.
”On tutkittua näyttöä siitä, että koulutus lisää kansantuotetta sekä tietysti yksilön tulotasoa. Jokainen kouluvuosi lisää tulotasoa tulevaisuudessa. Tyttöjen kohdalla nousu on vielä merkittävämpi”, Järvinen sanoo.
Pandemian sulkiessa koulut oltiin huolissaan siitä, palaavatko lapset ja erityisesti tytöt takaisin kouluun köyhimmissä maissa.
”Vakava viesti kentältä on se, että pandemian alkaessa esitetyt skenaariot ovat ainakin osittain toteutuneet. Teiniraskaudet ja lapsiavioliitot ovat lisääntyneet ja huoli kouluun palaamisesta on totta”, Järvinen sanoo.
Rajoitustenkin aikana on tärkeää säilyttää koulun ja oppilaiden välinen yhteys. Koulupudokkuus on riski erityisesti tyttöjen kohdalla. Kuva: Hugh Rutherford
Jotta koulunkäynti ei keskeytyisi, on tärkeää kehittää keinoja yhteydenpitoon ja valmistella kouluun paluuta. Esimerkiksi Keniassa on KUA:n tuella on tehty paljon työtä sen eteen, että oppilaiden yhteys kouluun säilyy ja sinne palataan, kun se on mahdollista.
Digitaalinen oppiminen on yksi osa ratkaisua myös kehittyvissä maissa. Se mahdollistaa osaltaan koulutukseen pääsemisen ja laadukkaan koulutuksen kaikille. Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat jatkossakin etäkoulun esimerkiksi silloin, kun lapset sairastavat tai eivät muusta syystä pysty osallistumaan lähiopetukseen.
”Ei pidä ajatella, että digitaalinen oppiminen tulee kehittyviin maihin joskus myöhemmin. Digitaalisia ollaan jo monella saralla kommunikaation ja kaupan suhteen. Nyt digitaalisia ratkaisuja on ulotettava myös koulutukseen.”
Hauraissa maissa, joissa Kirkon Ulkomaanapu toimii, digitaalisuus tarkoittaa alkuvaiheessa hyvin matalaa teknologiaa, kuten radio-opetusta ja WhatsApp-viestintää. Esimerkiksi Keniassa pakolaisleireillä ja maaseudulla oppitunteja on lähetetty radion kautta. Perheille on jaettu radiovastaanottimia.
”Ei ole tilannetta, jossa mitään ei voitaisi tehdä. Nyt on panostettava digitaaliseen oppimiseen ja sen kehittämiseen sekä analysoitava mitä voimme oppia tulevaisuuden varalle koronakriisistä. ”
Käteisavustukset antavat köyhien perheiden itse päättää, mitä he tarvitsevat ja missä järjestyksessä he tarvikkeet haluavat ostaa.
Vihanneksia, kalaa, vaatteita, kenkiä. Bambukeppejä ja heinää rakentamiseen. Monissa osissa Etelä-Sudania tavaraa ja ruokaa on markkinoilla ja ihmisten ulottuvilla paremmin kuin pitkään aikaan.
Rauhansopimus on helpottanut kuljetuksia jopa maan syrjäseuduille. Harvalla on kuitenkaan varaa ostaa tarvitsemaansa. Yli kaksi miljoonaa ihmistä on paennut sotaa maan sisällä ja jättänyt kaiken omaisuutensa taakseen. Etelä-Sudanissa inflaatio on vielä nostanut ruuan hinnan pilviin.
Tällaisessa tilanteessa avustusjärjestöt tukeutuvat yhä vahvemmin käteisavustuksiin. Esimerkiksi EU:n komission humanitaarisesta avusta noin 40 prosenttia, yhteensä 990 miljoonaa euroa, on käteisavustuksia. Apu annetaan joko rahana tai kuponkeina, joita voi käyttää tiettyihin tuotteisiin.
”Käteinen on sekä toimivampi että kustannustehokkaampi tapa tukea ihmisiä humanitaarisessa kriisissä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun (KUA) humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.
Päätelmää tukevat myös monet tutkimukset, joita aiheesta on tehty. Esimerkiksi Maailmanpankki ja YK suosivat käteisavustuksia humanitaaristen kriisien jälkihoidossa.
Yksinkertaisesti sanottuna käteistä jaettaessa entistä suurempi osa avusta menee suoraan sitä tarvitseville.
Esimerkiksi Etelä-Sudanissa ruoka pitää tuoda pääkaupunki Jubasta asti. Pelkästään varastointi, kuljetus ja kuljetuksen turvaaminen maksavat paljon, mikä pienentää perille menevän avun määrää. Matka Niiliä tai maanteitä pitkin kestää päiviä ja kuljetuksia saatetaan ryöstää.
Etelä-Sudanissa KUA on jakanut käteisavustuksia Jubassa, Old Fangakissa ja Yeissä.
Rahaa vastaanottavat etenkin yksinhuoltajaäidit. Keskiverto-perheessä on 6–7 henkilöä. Perheet saavat KUA:n hankkeen aikana kahdessa tai kolmessa erässä yhteensä 100–150 euroa. Jakelupäivänä perheen pää saapuu henkilökohtaisesti tunnistautumaan sormenjäljellään.
Avustuspäätöstä edellyttää tarkka tilannearvio siitä, miten käteisen jakaminen vaikuttaa markkinoihin ja kyläyhteisöihin. Kylän vanhimmat auttavat esimerkiksi arvioimaan, miten perheiden tilanteet eroavat toisistaan ja keneltä puuttuvat kaikki tukiverkot.
Kartoitus ottaa huomioon myös lieveilmiöitä. Niitä voivat olla riita rahan käytöstä perheen sisällä tai kateellinen naapuri. Niinpä rahaa jaettaessa pyritään välttämään tilanteita, joissa kahdesta rinnakkain asuvasta perheestä toinen saa apua ja toinen ei.
Suurin haaste onkin valita, kuka saa apua. Old Fangakissa KUA on tukenut tuhatta perhettä, mutta käytännössä kaikki 50 000 ihmistä ovat kärsineet sodasta. Moni apua tarvitseva perhe jää ilman tukea.
Suurella määrällä käteistä, joka jaetaan kerralla, voi olla myös kielteisiä vaikutuksia markkinoihin. Vaarana on inflaatio tai se, että jakelusta kuulleet kauppiaat nostavat hintoja.
Tilanteen välttämiseksi KUA seuraa rahan käyttöä jakelun jälkeen yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa. Tarkkailu osoittaa, että yli puolet rahoista käytetään ruokaan ja esimeriksi lasten vanhemmat saavat itse päättää, että heidän lapsensa syövät mahdollisimman monipuolisesti.
Huomattavan moni maan sisäinen pakolainen käyttää avustuksia majoituksensa rakentamiseen. Moses Habib kertoo esimerkin äidistä, joka asui lapsineen toisen perheen pihalla ja joutui heidän kaltoin kohtelemakseen. Käteisavustuksilla hän pystyi rakentamaan perheelleen oman savimajan.
Parhaassa tapauksessa käteinen ennaltaehkäisee niin kutsuttua apuriippuvuutta. Säännöllisen ruoka-avun vastaanottaja ei välttämättä saa mahdollisuutta auttaa itseään ja tottuu tilanteeseen, jossa hän vastaanottaa tavaroita. Rahalla hän voi itse suunnitella elämäänsä.
Moni myös säästää rahoja pahan päivän varalle. Esimerkiksi viljelijät laittavat rahaa talteen selviytyäkseen huonosta satokaudesta. Jotkut ostavat siemeniä viljelyyn tai vuohia tuottamaan perheelle maitoa.
On tärkeää, että käteisen vastaanottajaa eivät sido mitkään ehdot.
”Meille tärkeintä on, että ihmisillä on mahdollisuus priorisoida omia tarpeitaan sen sijaan, että annamme heille, mitä luulemme heidän tarvitsevan”, Habib sanoo.
Kun olin lukiolainen Saksassa, ei YouTubea ollut edes vielä olemassa. Historianopettaja näytti meille dokumenttielokuvan osana oppituntia natsien vallan ajasta. Yleensä luokkani käytös vaihteli ironisen kyynisestä kyllästyneen välinpitämättömään ja hiljaa emme olleet koskaan. Mutta tämä dokumentti veti meidät täysin hiljaisiksi. Se näytti Auschwitzin keskitysleirin avaamisen heti sodan päätyttyä. Dokumentti oli niin raju, että kukaan ei päästänyt ääntäkään, edes opettaja ei pystynyt puhumaan meille sen jälkeen. Ehkä tämä voisi olla esimerkki yksinkertaisesta rauhanteknologiasta. Sodan kauhujen dokumentointi ja esittäminen, jotta muisto sodasta säilyy ja pitää yllä rauhaa.
Näin ajatellen rauhanteknologia, vaikka kuulostaakin futuristiselta, ei ole uusi innovaatio. Nykyisessä YouTuben värittämässä mediamaailmassa Isisin ja kumppaneiden väkivaltaiset rekrytointistrategiat näyttävät, kuinka dokumenttifilmejä voidaan käyttää myös sodan palveluksessa. Teknologia ei ole koskaan yksisuuntaista.
Rauhanteknologialla (PeaceTech) tarkoitetaan teknologian käyttämistä konkreettisesti edistämään kokonaisvaltaista ja kestävää rauhaa.
Voidaanko siis sanoa, että ”rauhan puute + teknologia = rauha”? Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen.
Usein sanotaan, että teknologia on neutraalia ja sen käyttö voi johtaa käytöstä riippuen myönteiseen tai kielteiseen lopputulokseen. Väitettä teknologian neutraaliudesta on käyttänyt esimerkiksi Facebook. Se on kuvannut itseään neutraaliksi alustaksi, joka ei ole vastuussa siellä julkaistavasta sisällöstä. Facebook joutui kuitenkin painostuksen alle Myanmarissa sen jälkeen, kun se ei toiminut vihapuhetta vastaan. Myöhemmin se joutui pyytämään anteeksi, että käyttäjätietojen kerääminen oli sallittu ilman käyttäjien suostumusta ja että mahdollisista äänestäjistä kerättiin profiilitietoja. Vaikka teknologia ei itsessään ole neutraalia, sitä voidaan käyttää moniin tarkoituksiin: sillä voidaan edistää ja mahdollistaa kestävää rauhaa ja se tarjoaa monia tapoja käsitellä monimutkaisia konflikteja. Ehkä yleisemmin teknologia kuitenkin edistää ja mahdollistaa konfliktia.
Yhteiskunnat ovat korkeasti digitalisoituneita. Siksi myös rauhantyössä pitää hyödyntää teknologiaa.
Teknologia on yhä enemmän osa yhteiskuntia. Mutta samalla kun se on kaikkialla läsnä oleva, se muuttuu näkymättömäksi. Olemme pisteessä, jossa yhteiskunnat ovat korkeasti digitalisoituneita ja algoritmeilla, tekoälyllä ja robotiikalla on tärkeä osa kaikessa uudessa kehityksessä. Siksi myös rauhantyössä pitää hyödyntää teknologiaa. Ei minkään yksinkertaistetun teknologiauskon vuoksi, vaan koska se antaa lisää työkaluja rauhan etsimiseen. Koska väkivaltaiset konfliktit ovat valtava maailmanlaajuinen ongelma, ei digitaalisia keinoja rauhan puolesta voi jättää käyttämättä.
Väite, että rauhanteknologiaa tarvitaan sotateknologian vuoksi on tylsä, mutta tosi.
Sotateknologia kukoistaa, ja vaikkakaan sitä ei välttämättä kutsuta tällä nimellä eikä se ole kovin näkyvää, niin se on myös todellisuutta. Kyberaseita käytetään jopa avoimesti ja mikä pahinta niiden kohteina ovat, suoraan tai epäsuorasti, siviilit. Infrastruktuurin targetointi ja häirintä näyttää olevan yleistä. New York Times -lehden mukaan Yhdysvallat kiihdyttää digitaalisia hyökkäyksiä Venäjän sähköverkkoon varoituksena presidentti Vladimir Putinille ja osoituksena siitä, että Donald Trumpin hallinto käyttää kyberaseita aiempaa aggressiivisemmin. Hyökkäykset liittyvät osaltaan kostoon Venäjän hyökkäyksistä Yhdysvaltojen tietoverkkoja vastaan. Yhdysvallat ja Venäjä käyvät digitaalista kylmää sotaa – ja se uhkaa kuumentua.
Ugandalainen Emmanuel Obwori, 40, on ehtinyt perustaa ja pyörittää elämänsä aikana viittä eri yritystä, jotka kaikki ovat menestyneet. Nyt hänellä on työ, jota kukaan ennen tammikuuta 2019 ei ollut tehnyt Suomessa.
Kun Kirkon Ulkomaanapu perusti syksyllä 2018 Suomen ensimmäisenä kehitysyhteistyöjärjestönä oman sijoitusyhtiön, FCA Investmentsin, yhtiön sijoitusjohtajaksi ryhtyminen oli Emmanuel Obworille luonteva valinta.
Obworilla on aina ollut hyvä bisnesvainu.
Ugandan pääkaupungissa Kampalassa syntynyt ja kasvanut Obwori aloitti yrittämisen 16-vuotiaana ollessaan koulusta kesälomalla.
”Isäni työskenteli silloin Sonylle ja toi eräänä päivänä kotiin tietokoneen. Tietokoneet olivat Ugandassa tuolloin vielä todella harvinaisia. Aluksi pelasin sillä, mutta sitten keksin, että miksen opettaisi myös muita ihmisiä käyttämään sitä. Aloin antaa tietokonetunteja vanhempieni parvekkeella pientä maksua vastaan.”
Tietokonetunneista saamillaan rahoilla Obwori osti leipomistarvikkeita ja alkoi tehdä niistä seesamikakkuja.
”Koulusta palaavat lähialueen lapset olivat aina etsimässä jotain suupalaa. Tienasin kakkuja myymällä hyvin. Lopulta vanhempani olivat minulle vihaisia, koska keskityin bisneksiini enemmän kuin kouluun”, Obwori nauraa.
Myöhemmin Obwori meni apulaiseksi yliopistonsa lähellä sijaitsevaan tietokonesaliin. Kun salin omistanut vanha mies halusi jäädä eläkkeelle, Obwori vakuutti tämän myymään salin hänelle luotolla, jonka Obwori maksaisi takaisin toiminnan alettua tuottaa.
”Huomasin pian, että lapset ja nuoret olivat ensisijaisesti kiinnostuneita tietokonepeleistä, joten muunsin salin pelisaliksi pikkuveljeni kanssa. Se oli silloin yksi ensimmäisiä pelisaleja Kampalassa, ja nykyään kaupungin suurin. Pikkuveljeni pyörittää sitä edelleen.”
Obwori näkee perinteisen kehitysyhteistyön ja kestävän sijoittamisen yhdistämisessä paljon hyödyntämätöntä maaperää.
”Suurin osa ihmisistä ajattelee tätä nollasummapelinä; joko työskentelet kansalaisjärjestölle tai yksityiselle sektorille. Tosiasiassa nuo kaksi ovat toisiaan täydentäviä. Kansalaisjärjestöt ovat hyviä antamaan hätäapua: jakamaan ruokaa, suojaa, juomavettä sekä tarjoamaan koulutusta ja välitöntä toimeentulon tukea. Mutta jos lopetamme tähän, avunsaajat tulevat tarvitsemaan tukeamme loppuelämänsä ajan.”
Kirkon Ulkomaanavun sijoitusyhtiö sijoittaa kehittyvien maiden pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotta ihmisillä olisi työtä ja toimeentuloa myös järjestöjen lähdettyä. Sijoitusjohtajana Obworin tehtävänä on etsiä ja arvioida potentiaalisia yrityksiä.
”Valitsemme ne yrittäjät ja yritykset, joilla on jo valmiiksi mahdollisimman suuri positiivinen vaikutus yhteisössään. Investoimme näihin yrityksiin auttaaksemme niitä laajentumaan ja työllistämään ihmisiä lisää. Tällä tavalla yritykset vetävät yhteisön pois köyhyydestä pysyvästi.”
Älypuhelin ja yhteys Suomeen mullistivat opetuksen Pagirinyan peruskoulussa Ugandassa. Opettajat saavat Whatsapp-sovelluksella neuvoja jopa kesken työpäivän.
Miten yksi opettaja selviää luokasta, jossa on 130 oppilasta?
Maurine Anguezaru pohti tätä reilut kaksi vuotta sitten, kun hän aloitti opettajana Pagirinyan peruskoulussa. Etelä-Sudanista saapui tuhansia pakolaisia päivässä Pohjois-Ugandaan.
”Pakolaiset olivat saapuessaan hiljaisia ja arkoja, ja jotkut olivat ilman vanhempia”, hän kertoo.
Neuvot löytyivät hänen uudesta älypuhelimestaan, josta hän saa tukea opetuksen haasteisiin suomalaiselta opettajalta. Mobiilimentorointi on osa KUA:n opettajakoulutusta.
Anguezaru kertoo oppineensa paljon uutta mentorin neuvoista ja hänen jakamistaan linkeistä. Älypuhelin on hänen ensimmäisensä, ja mentorin ansiosta hänellä on paljon uusia tietolähteitä.
”Mentorointi on lisännyt itsevarmuuttani ja tunnistan paremmin oireita traumoista. Opin, uusia tapoja reagoida jatkuvaan myöhästelyyn, riehumiseen tai vetäytymiseen”, Anguezaru kehuu.
Opettaja Sarah Atimakulle suurin haaste Pagirinyassa on ollut kielimuuri ugandalaisten ja eteläsudanilaisten välillä. Hän osaa itse eteläsudanilaisten kieltä eli arabiaa, ja mobiilimentoroinnista hän on saanut neuvoja, miten heidät saa pysymään mukana englanninkielisessä opetuksessa.
Keskustelu yhdistää opettajia
KUA on tarjonnut mobiilimentorointia kahden vuoden ajan yhteensä 120 opettajalle Adjumanissa ja Moyossa. Opettajat ovat kouluissa, joissa on sekä ugandalaisia että eteläsudanilaisia oppilaita.
Opettajat käyvät KUA:n opettajakoulutuksen Ugandassa. He oppivat esimerkiksi pedagogiikkaa, oppilaiden erityistarpeiden huomiointia ja opetussuunnitelmien laatimista. Oppimista tukevat Whatsapp-ryhmät, joissa suomalainen mentori neuvoo tiettyä määrää ugandalaisia opettajia.
Suomalaiset opettajat ovat myös osoittautuneet aktiivisiksi ja sitoutuneiksi keskustelijoiksi, kertoo Roosa Laine, KUA:n koordinoiman Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoinen Adjumanissa.
”He ovat myös rohkaisseet opettajia kysymyksiin. Lisäksi keskustelut ovat innostaneet ugandalaisia opettajia keskenään tiiviimpään yhteistyöhön koulussa opetuksen suunnittelussa”, Laine sanoo.
”Ohjelma on selvästi kasvattanut opettajien ammattiylpeyttä.”
Kännykät kiinni oppituntien ajaksi
Whatsapp-ryhmissä ei saa lähettää viestejä kesken tunnin, mutta välitunneilla kiireistäkin tukea on kuitenkin saatavilla, mentorista riippuen. Anguezarun ryhmässä viestitellään päivittäin.
Hänen mukaansa opettaja voi myös nauhoittaa tuntinsa muiden arvioitavaksi. Hän on esimerkiksi viestitellyt suomalaisen Aulin kanssa haasteistaan geometrian tunneilla.
”Voin kertoa, että hei, minulla on ongelma tämän asian opettamisessa. Koulupäivän jälkeen voin kertoa Aulille, miten neuvot auttoivat”, Anguezaru sanoo.
Mentorointi on Anguezarun mukaan selkeästi parantanut oppilaiden suorituksia Pagirinyassa. Hän tuntee itsensä erityisen motivoituneeksi koulun muuttuneesta ilmapiiristä.
”Oppilaista on tullut todella ystävällisiä, ja kohtelen heitä kuin ystäviäni. Ketään ei jätetä yksin.”
Työ ja toimeentulo ovat avain kestävään rauhaan. Kirkon Ulkomaanapu alkaa vauhdittaa työpaikkojen syntymistä sijoittamalla pieniin ja keskisuuriin yrityksiin köyhissä ja hauraissa maissa.
Seuraavan 15 vuoden aikana maailmaan pitäisi luoda yli 600 miljoonaa työpaikkaa, jotta kasvava väestö saisi mahdollisuudet kunnolliseen toimeentuloon, Maailmanpankki arvioi. Kehittyvissä maissa uusien työpaikkojen luominen on avainasemassa taistelussa köyhyyttä ja epätasa-arvoa vastaan.
Jopa 70 prosenttia uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Luku kasvaa vielä suuremmaksi, kun mennään kaikista köyhimpiin ja hauraimpiin maihin. Ja vaikka pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on paras potentiaali luoda uusia työpaikkoja, niiden on myös hankalinta saada rahoitusta yritystoimintansa käynnistämiselle ja kehittämiselle.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) perusti syyskuussa 2018 uuden sijoitusyhtiön vauhdittaakseen uusien työpaikkojen syntymistä kehittyviin ja hauraisiin maihin.
Maailmanpankin alaisen kansainvälisen rahoitusyhtiö IFC:n Itä-Afrikan johtajan Michel Botzungin mukaan IFC sijoitti pk-yrityksiin viime vuonna 23 miljardia dollaria. Tästä potista vain alle 5 prosenttia meni kaikista köyhimpien ja hauraimpien maiden pk-yritysten tukemiseen. Esimerkiksi tähän ”markkinarakoon” KUA:n sijoitusyhtiö on tarkoitettu.
Työpaikat tuovat verotuloja ja vakautta
Tulevaisuuden haasteet ovat niin suuret, ettei perinteinen kehitysyhteistyö yksin enää riitä. Kehityksen tukemiseen ja vauhdittamiseen tarvitaan jatkossa uudenlaisia keinoja ja työkaluja.
Yksi uusista työkaluista on KUA:n sijoitusyhtiö FCA Investments, joka alkaa sijoittaa köyhien ja hauraiden maiden pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
FCA Investmentsin nimi tulee KUA:n englanninkielisen nimen Finn Church Aidin lyhenteestä FCA.
”Sijoitustoiminnalla pystytään luomaan uusia työpaikkoja kehitysmaihin, tukemaan perheiden ja yhteisöjen toimeentuloa sekä kasvattamaan kehitysmaiden saamia verotuloja. Mahdollisuus tehdä työtä ja ansaita toimeentuloa edistää merkittävästi yhteiskunnan vakautta ja kehitystä”, sanoo KUA:n toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Alkuun FCA Investments sijoittaa Suomen ulkoministeriöltä lainaksi saamansa 16 miljoonaa euroa. Ensimmäiset suorat sijoitukset tehdään Ugandassa, sen jälkeen mahdollisesti Somaliassa, Keniassa, Jordaniassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Kambodžassa.
Sijoituksia tehdään yhteiskunta- ja ympäristövastuullisiin yrityksiin, jotka luovat työpaikkoja, nostavat matalapalkkatyöntekijöiden tulotasoa ja vähentävät köyhyyttä. KUA on aiemmissa hankkeissaan tukenut etenkin naisyrittäjiä, ja naisten sekä nuorten parempi työllistyminen on myös FCA Investmentsin sijoitustoiminnan keskeisiä tavoitteita.
”Tällä hetkellä on suuri kuilu lupaavien paikallisten yritysten ja rahoituksen välillä. FCA Investmentsiä ja sen kaltaisia sijoitusyhtiöitä tarvitaan kuromaan tätä kuilua umpeen kaikkein köyhimmissä ja hauraimmissa maissa”, IFC:n Botzung sanoi KUA:n ja ulkoministeriön yhteisessä seminaarissa lokakuun alussa.
Uusi työkalu KUA:n pakkiin
Perinteinen kehitysyhteistyö ei ole katoamassa minnekään, vaan sitä tarvitaan jatkossakin. FCA Investments onkin tavallaan uusi työkalu KUA:n työkalupakkiin – yksi keino ratkoa suuria globaaleja haasteita.
Rahoituksen lisäksi FCA Investments tarjoaa pk-yrityksille myös tukea yritystoiminnan kehittämiseen, kuten taloushallinnon ja hallinnon kehittämiseen.
Yrityksiä voivat auttaa sekä KUA:n omat asiantuntijat että liiketoiminnan ammattilaiset, jotka haluavat vapaaehtoispohjalta lahjoittaa ammattiosaamistaan.
Parhaimmassa tapauksessa FCA Investmentsin työ vaikuttaa myönteisesti tuhansien ihmisten elämään myös kaikista hauraimmissa maissa, jotka ovat tällä hetkellä vaarassa jäädä jälkeen kehityksessä.
Teksti: Noora Jussila
Kuva: Fredrik Lerneryd
Sijoituksia tehdään vastuullisiin yrityksiin
FCA Investmentsin tavoitteena on tehdä tuottavia sijoituksia yhteiskuntaja ympäristövastuullisiin yrityksiin, jotka luovat ja ylläpitävät kunnollisia työpaikkoja ja/tai mahdollistavat peruspalveluiden ja -hyödykkeiden saatavuuden kohtuuhinnoin KUA:n toimintamaissa.
Yrityksiin tehdään niin sanotut due diligence-tarkastukset, joissa kartoitetaan muun muassa yrityksen toimintaan liittyvät riskit ja yritystoiminnan vastuullisuus. KUA:n ja FCA Investmentsin työntekijät ovat läsnä kohdemaissa ja valvovat myös yritysten toimintaa.
Sijoitustoiminnan tuotot käytetään toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ja laajentamiseen, jotta FCA Investments pystyy tukemaan yhä useampia yrityksiä ja siten työpaikkojen syntymistä sinne, missä niitä eniten tarvitaan.
