Vuonna 2023 työmme tavoitti lähes 1,4 miljoonaa heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä. Tästä julkaisusta voit lukea lisää työstämme ja sen tuloksista.
JOTKUT ASIAT OVAT LUMOAVIA. Ne saavat ajan pysähtymään. Katse tarkentuu kohteeseen, ja mieli tyhjenee kilpailevista ajatuksista. Syys- tai kevätmyrskyssä huojuva puu lumoaa minut yhä uudelleen. Puu taipuu ajoittain niin paljon, että on käsittämätöntä, että se ei katkea. Puu ei anna periksi.
Kohtaan työssäni vuoden aikana satoja ihmisiä Suomessa ja maailmalla. He edustavat eri kansallisuuksia, yhteiskuntaluokkia, ammatteja ja elämänkohtaloita. He saattavat asua slummeissa tai valtion maksamissa virka-asunnoissa. Viime aikoina keskustelut ovat olleet lähes poikkeuksetta vakavia ja ilottomia. Gazan ja Ukrainan kauheudet ahdistavat. Erityisesti väkivallan keskellä elävien lasten kohtalo puristaa rintaa. Maailmanpolitiikka tuntuu täysin järjettömältä. Samalla toiset sodat ja konfliktit jäävät muiden varjoon kuten Sudanin järisyttävä sisällissota. Eikö pahuudella ole enää mitään pidäkettä ja ihmisyydellä arvoa?
Näyttää siltä, että vallanhimon, ahneuden ja silkan pahuuden tuulet huojuttavat ajatusta jakamattomasta ihmisarvosta. Ne horjuttavat myös sitoutumista ihmisoikeuksien puolustamiseen ja demokratian edistämiseen. Vaikka jakamaton ihmisarvo, ihmisoikeudet ja demokratia kuulostavat jotenkin teknisiltä ja ehkä etäisiltä käsitteiltä, niissä on kysymys yksinkertaisista asioista: olemme kaikki yhtä arvokkaita.
Meillä on oikeus saada tasapuolista kohtelua ja mahdollisuus vaikuttaa meitä koskeviin päätöksiin.
Kun epävarmuus kasvaa, vallanpitäjillä on kiusaus ummistaa silmät yhteisiltä globaaleilta haasteilta ja toivoa, että ne ratkeavat itsestään tai eivät ainakaan vaikuta meihin täällä Suomessa. Näin ei tietenkään ole. Usein ajatellaan myös, että konfliktit ratkeavat poliitikkojen toimesta ja maailma muuttuu tasa-arvoisemmaksi taloudellisen yhteistyön myötä. Tavallisten kansalaisten rooli vaikuttajina ja vallan vahtikoirina on unohdettu. Se koetaan liian pehmeänä tai ehkäpä jopa naiivina ajatuksena. Kasvavan globaalin väestön johtaminen ajautuu yhä harvempiin käsiin.
MAAILMAN MYRSKYTUULISTA huolimatta Kirkon Ulkomaanapu jatkaa työtä ihmisarvon puolesta. Työmme tuloksena kasvava joukko naisia ja nuoria voi vaikuttaa päätöksiin, jotka koskevat heitä. Yhä useammat lapset käyvät koulua ja nuoret työllistyvät saatuaan sellaisen ammatillisen koulutuksen, jolle on kysyntää. Rauhan parissa työskentelevät työntekijämme ovat ratkoneet konflikteja yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa. Käytännön oppeja tästä työstä on hyödynnetty esimerkiksi YK-diplomaattien koulutuksessa.
Vuonna 2023 työmme tavoitti lähes 1,4 miljoonaa heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä. Tästä julkaisusta voit lukea lisää työstämme ja sen tuloksista.
Miten olemme onnistuneet tässä kaikessa? Mikä on mahdollistanut nämä erinomaiset tulokset? Ajattelen, että se on periksiantamattomuus. Työntekijämme, tukijamme ja avun saajat eivät ole pelänneet haasteita ja vastatuulta. Emme ole antaneet periksi.
Sydämellinen kiitos, että olet ollut mukana toiminnassamme osana periksiantamattomien yhteisöä.
Äärimmäinen koulumatka – Etelä-Sudanissa lapset liikkuvat läpi soiden, joilla vaanivat käärmeet ja krokotiilit
Etelä-Sudanissa vaikeakulkuinen suo hallitsee maisemaa ja siellä elävien ihmisten arkea majesteettisin ottein. Lähdimme mukaan maailman erikoisimmalle koulumatkalle, jolla vesi yltää vyötäisille ja vaarana ovat myrkkykäärmeet, krokotiilit ja piinaavasti paahtava aurinko.
Teksti & haastattelut: Ulriikka Myöhänen Haastattelut: Björn Udd Kuvat: Antti Yrjönen
KUKOT HERÄÄVÄT viideltä. Kukkokiekuu raikaa kaikkialla, kun musta, valoton yö päästää irti otteestaan ja aurinko pilkistää taivaanrannasta.
Etelä-Sudanin New Fangakissa Bichul Kuonin kyläyhteisö pyyhkii silmistään unihiekkaa. 16-vuotias Nyaluit Tang Chuol vaihtaa vaatteita ja kaivaa sitten esille pinon kirjoja. Chuolin isä kastelee pientä kasvimaataan, äiti päästää suojassa yön viettäneet ja aamun kajossa raakkuvat kanat kipittelemään pitkin pihamaata.
Kuuden jälkeen aurinko on kivunnut lämpimän keltaiseksi läiskäksi horisonttiin, ja Chuol lähtee johtamaan sisaruskatrastaan kylän läpi ja kohti koulua. Maa on kuiva, siellä täällä kasvaa heinikkoa, pusikkoa ja matalaa puustoa. Sirkat sirittävät.
Pian seurueeseen liittyy lisää lapsia, ja myös Chuolin ystävä, 15-vuotias Nyatiem Lam Lok kipittää joukon jatkoksi takavasemmalta. Lapset huikkailevat toisilleen tervehdykset nuerin kielellä.
“Male!”
“Male mi goa!”
Kun seurue on edennyt kymmenisen minuuttia, lapset pysähtyvät, riisuvat jaloistaan pitkät housunsa ja nostavat hameenhelmansa ylös. Tästä se alkaa, kenties yksi maailman erikoisimmista koulumatkoista.
Edessämme levittäytyvä suo tuntuu kuin huokaavan: tulkaa, tutut lapset, teen parhaani kannatellakseni teitä.
Kirjat ja kengät kulkevat käsissä, kun lapset etenevät suolla. Heinikossa voi vaania vaaroja. Seudulla tavataan käärmeitä ja krokotiileja.
ETELÄ-SUDANIN pohjoisosissa, lähellä Sudanin rajaa sijaitseva al-Suddin suo on yksi maailman suurimmista suoalueista, joka saa kosteutensa Valkoisesta Niilistä ja sateista. Suon koko vaihtelee vuodenajan mukaan. Kuivana kautena suoalue saattaa ottaa haltuunsa noin Viron kokoisen alueen (45 339 neliökilometriä), sadekautena sen kosteat mättäät kurottavat jopa tuplasti laajemmalle.
Arabiankielinen nimi al-Sudd viittaa esteeseen, ja sitä suo on todistanut olevansa monille kautta aikojen. Mahtava suomaa on katkaissut kokemattomien kulkijoiden matkanteon jo muinaisten egyptiläisten aikaan ja ajanlaskun alkaessa keisari Neron alaisuudessa. Haasteet jatkuivat myös paljon myöhemmin, kun löytöretkeilijät yhä etsiskelivät Niilin alkulähdettä.
Toisaalta vaikeakulkuinen suo on tarjonnut suojaakin niille, jotka sen tuntevat. Viimeksi niin tapahtui Etelä-Sudanin raa’an sisällissodan (2013–2020) aikana. Silloin suoalueen väkiluku paikoittain jopa kymmenkertaistui, sillä monimutkaisessa mättäiden verkostossa pakolaiset tunsivat olevansa turvassa hyökkääjältä.
Äkkiseltään tuntuu, ettei suota ole helppo lukea. Se on kuin omiin oloihinsa sulkeutunut, itsepäinen, maineikkaan suvun prinssi. Se on ylväs, vähän ylimielinen ja usein täynnä yllätyksiä. Mutta kun kuninkaallisen kanssa tulee tutuiksi, sen temppuja alkaa ymmärtää.
Kouluaan kohti taivaltava koululaiskatras vaikuttaa tuntevan suomaan oikut kuin omat taskunsa.
Matkan alussa vettä on puoleen sääreen ja liukas lieju imaisee jalat nilkkoja myöten sisuksiinsa.
Sitten syvenee. Pienimmät lapset kurottavat koulukirjojaan päänsä yläpuolelle, kun vesi yltää jo vyötärölle ja jopa kainaloihin.
Onneksi ei ole kylmä. Mittari näyttää kolmeakymmentä celsiusastetta, ja näissä oloissa vesi tuntuu vain virkistävältä.
“Keskityn aina kirjoihin, etten pudottaisi niitä suohon”, Chuol kertoo myöhemmin.
“Minä pudotin kirjan kerran”, Lok paljastaa ja jatkaa: “Opettaja antoi minulle varoituksen ja sanoi, etten pidä hyvää huolta tavaroistani. Myös vanhempani toruivat minua ja muistuttivat, ettei meillä ole mahdollisuutta hankkia uusia kirjoja.”
Liejuisen ja osin jopa syvän suon läpi kouluun taivaltavat lapset joutuvat kantamaan kirjojaan ja vaatteitaan. Suon vesimäärä ja pinta-ala vaihtelevat sen mukaan, onko meneillään kuiva kausi vai sateiden aika.
Tytöt kertovat, että suon syvyys on koulumatkalla todellinen haaste. Nyt maaliskuussa tilanne on parempi kuin pian alkavana sadekautena. Silloin liikkuminen suolla onnistuu vain kanootilla, johon harvalla perheellä on varaa. Sadekaudella tytöt kärkkyvät koulukyytejä paikallisilta kalastajilta.
Koulumatkalla lapsia kiusaavat hyttyset. Chuol kertoo, että iho on usein myös suon kasviston piiskaama: erityisesti jaloissa on suon ylityksen jälkeen nirhaumia ja pienenpieniä piikkejä.
Mutta vaanii matkalla isompiakin vaaroja. Lapset toruvat toisiaan menemästä liian syvälle heinikkoisille mättäille. Al-Suddin suoalueella tavataan runsaasti erilaisia myrkkykäärmeitä ja jopa krokotiileja. Myös suota halkovilla joilla on tavallista nähdä paksuselkäinen pitkä käärme porhaltamassa vauhdilla karkuun veneen kokan edestä.
Riskeistä huolimatta jalan kulkeva koululaiskatras jatkaa porskuttamistaan. Aurinko kipuaa yhä korkeammalle, ja koulupäivä alkaa pian.
Nyaluit Tang Chuol, 16, on motivoitunut käymään koulua. Hän pärjää erityisen hyvin englannissa. Chuol toivoo koulutuksen myötä pystyvänsä elämään niin, ettei ole riippuvainen muiden avusta.
Tulva vei koulun
Lopulta koululaiset nousevat vetiseltä suolta rantatörmälle, pukevat ylleen aiemmin riisumansa vaatteet ja huuhtelevat jalat puhtaiksi mudasta. Matkan viimeinen osuus on noin vartin mittainen kävely kuivan, railoille halkeilleen tantereen läpi. Kaikkialla kasvaa puskia, joista irtoavat piikkipallerot takertuvat housunlahkeisiin, hameenhelmoihin ja kenkiin.
Chuol ja Lok kertovat, että heidän koulumatkansa on ollut tällainen tunnin mittainen taivallus jo vuosia. Neljä vuotta sitten New Fangakia koetteli valtava tulva, joka vei mukanaan lähelle jokea rakennetun koulurakennuksen.
Tulvan vuoksi koulun paikkaa siirrettiin kauemmaksi joesta, ja samalla lasten koulumatka pidentyi merkittävästi. Uutta koulurakennusta ei koskaan rakennettu. Tänä maaliskuisena maanantaiaamuna oppilaat kantavat liitutauluja niiden muutamien puiden alle, jotka jaksavat kasvaa kuivasta maaperästä.
“Opettajat tekevät koulun. Niin pitkään, kun on opettaja, joka opettaa, on mahdollista saada aikaiseksi koulu. Luokka ilman opettajaa ei ole koulu”, Chuol arvioi ja kertoo itsekin haaveilevansa englanninopettajan urasta.
KUA maksaa Gutyiel Lony Gutluukille ja muille opettajille palkkiota. Monet opettajat myös kalastavat ja viljelevät elättääkseen perheensä. Kuva: Antti Yrjönen
Opettajat New Fangakissa ovat kuitenkin vaikeassa tilanteessa. Opettajien palkanmaksussa on ollut haasteita sen jälkeen, kun Etelä-Sudan ajautui sisällissotaan vuonna 2013.
Kirkon Ulkomaanapu tukee Chuolin ja Lokin koulua paitsi oppimateriaaleilla myös maksamalla opettajille kuukausittaista palkkiota, jonka suuruus on 35 000 Etelä-Sudanin puntaa (maaliskuun 2024 kurssilla noin 20 Yhdysvaltain dollaria). Palkkio on avuksi, mutta määrältään liian pieni. Paikalliset arvioivat, että noin 100 dollarin kuukausitulot takaisivat hyvän toimeentulon. Monet opettajat kalastavat ja viljelevät opetustyön ohella elättääkseen itsensä ja perheensä.
“Monien eteläsudanilaisten lapset käyvät koulua naapurimaissa, mutta kaikilla perheillä ei ole siihen varaa. Me haluamme tarjota mahdollisuuden koulutukseen omassa kotikylässä, jotta yhteisömme olisi mahdollista kehittyä”, opettaja Gutyiel Lony Gutluuk pohtii.
Olosuhteet koululla ovat haastavat, mikä näkyy myös vähenevissä oppilasmäärissä. Vuonna 2023 koulussa opiskeli noin 800 oppilasta, ja nyt heitä on noin 500.
Eniten kouluarkea haittaavat rakennusten puute yhdistettynä sään ääri-ilmiöihin. Kun taivaankansi repeää sadekauden merkiksi, oppilailla ja opettajilla ei ole kattoa suojanaan. Se, mikä on kuivan kauden aikana syville railoille halkeillut savimaa, muuttuu sateen myötä petolliseksi mutavelliksi. Kuka haluaa opiskella tai opettaa vyötäröä myöten mudassa, kaatosade niskassaan?
Koulupäivistä tekee haastavia myös se, ettei koulussa ole vessoja ja lähin vedenlähde, joki, sijaitsee pitkän kävelymatkan päässä. Äärimmäiset olosuhteet vaikuttavat kaikkeen arkiseen elämään. Opettajat kertovat, että vain muutamia kuukausia aiemmin lapset jättivät tulematta kouluun, kun perheilä ei ollut riittävästi ruokaa.
Vaikeuksista huolimatta opettajilla on aihetta olla ylpeitä oppilaistaan. Viime vuonna kaikki koulun oppilaat pääsivät läpi kansallisista kokeista, osa jopa kiitettävin arvosanoin. Koulunkäynti ruokkii nuorten unelmia.
Puun varjo suojaa koululaisia auringolta vain koulupäivän ensimmäiset hetket. Vain reilua viikkoa myöhemmin Etelä-Sudanin hallitus sulki koulut vaarallisen helleaallon vuoksi.
SÄÄOLOJEN äärimmäisyys konkretisoituu koulupäivän edetessä. Aamun ensimmäisinä tunteina tannerta pyyhkii pieni tuulenvire, mutta mitä korkeammaksi aurinko kipuaa, sitä vähemmän puut tarjoavat varjoa niiden alle kokoontuneille ryhmille.
“Tavoitteenani on pärjätä tulevaisuudessa niin, ettei minun tarvitse olla riippuvainen muiden avusta”, Chuol pohtii.
Lapset ovat istuneet mukanaan tuomillaan jakkaroilla tai ruosteisilla peltipurkeilla jo useamman tunnin, kun lämpötila ylittää neljänkymmentä celsiusasteen. On aika pitää juomatauko. Lapset kaivavat esiin pulloja, kuppeja ja juoma-astiaksi kelpaavia vanhoja kahvipurnukoita ja lähtevät opettajan johdolla joelle.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin katras saapuu rantaan. Vesi seisoo rannassa ruskeana, mutta siitä huolimatta osa lapsista kahlaa veteen, kastelee kätensä ja kasvonsa, täyttää juoma-astiansa ja juo ahnaasti.
“Joelle meneminen ja veden ottaminen on haastavaa. Emme näe, mitä veden alla on. Siellä voi olla teräviä asioita, käärmeitä ja jopa krokotiileja. Ne eivät ole kaikille ystävällisiä”, Lok kertoo.
Chuol kertoo nähneensä juomapaikalla kerran krokotiilin.
“Olin tosi peloissani ja lähdin karkuun.”
Joesta juominen on koululaisille jokapäiväinen riski, sillä myös voimia vievät ripulitaudit ovat täällä arkisia. Toisaalta juomatauko voi olla ainoa asia, joka pitää lapset tolpillaan läpi helteisen koulupäivän.
Tytöillä on toive: puhdas porakaivo. Se tekisi elämästä helpompaa.
Koululaiset kapuavat rantatörmälle puoli tuntia kestäneen suon ylityksen jälkeen. Koulumatkan viimeinen osuus on vartin kävely kuivan maan halki.
Perheet ovat sisällissodan jälkeen alkaneet laittaa myös tyttäriä kouluun
Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Nälkä ajelee Chuolin ja Lokin suon läpi takaisin kotikylään Bichul Kuoniin. Siellä tytöt syövät päivän ensimmäisen ateriansa, lounaan, jonka äidit ovat usein ehtineet valmistaa koulupäivän päättymiseen mennessä.
Illan tullen Chuolin isä Tang Chuol Koryom on jälleen samoissa puuhissa, joihin hän jäi aamulla lasten lähdettyä kouluun: kastelemassa pientä puutarhaansa, jossa hän viljelee okraa, tomaatteja ja papuja.
Kasvimaa on tällä hetkellä Koryomin ainoita keinoja tukea koulua käyviä lapsiaan. Sieltä perhe ammentaa ainekset päivittäisiin aterioihin, ja loppusato myydään eteenpäin markkinoilla. Vielä neljä vuotta sitten perhe omisti myös karjaa, mutta eläimet hukkuivat ja katosivat tulvassa.
Chuol ja Lok haaveilevat kouluttautuvansa pitkälle mutta palaavansa lopulta kotikyläänsä.
Chuolin kummallakaan vanhemmalla ei ole minkäänlaista koulutusta. Ylipäätään koulutuksen taso New Fangakin seudulla oli ennen sisällissotaa hyvin heikkoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä useampi perhe on alkanut laittaa tyttäriäänkin kouluun, mikä on seurausta paitsi järjestöjen vaikuttamistyöstä myös siitä, että läheltä löytyy koulu, joka tarjoaa oppilailleen oppimateriaalit.
Koryomin oma tytär on pärjännyt hyvin englannin kielessä. Koryom kertoo olevansa siitä erityisen ylpeä.
“En osaa itse kirjoittaa eikä minulla ole mitään erityistaitoja. Toivon, että lasteni osa on toisenlainen”, Koryom sanoo. Entä pelottaako vanhempia lastensa vaarallinen koulumatka?
Koryom myöntää suon ylittämisen olevan haaste, mutta tokaisee, että enemmän häntä pelottaisi laittaa lapsensa koulumatkalle kaupunkiin.
“Täällä ei tapahdu auto-onnettomuuksia, sillä meillä ei ole autoja. En ole peloissani lasteni puolesta.”
NIINHÄN SE ON. Al-Suddin suomaa on monella tapaa vaikea ja armoton, mutta kaikki on suhteellista. Arvaamattomuuden ohella tällä itsepäisellä prinssillä on myös hurmaavat puolensa.
Rantojen korkeista heinikosta pyrähtelee lentoon komeita haikaroita ja ruskeita, siniotsaisia lintuja, afrikanjassanoita. Violettikukkaiset lumpeet täplittävät vesistöjä, ja puunkäppyrät kiemurtelevat kohti taivasta kuin kuninkaalliset valtikat. Poukamissa lapset ja aikuiset kylpevät päivän kuumimpaan aikaan ja hihkuvat iloisia tervehdyksiä veneilijöille. Kalaisat joet tarjoavat monille myös päivittäistä vatsantäytettä.
Arki on vaatimatonta, mutta suomaan asukkaille tämä elämä on usein sitä ainoaa oikeaa elämää, josta on vaikea kuvitella lähtevänsä pois.
“Jos menen yliopistoon, minun pitää muuttaa pois neljäksi tai viideksi vuodeksi. Kun saan opinnot päätökseen, palaan kotiin kehittämään yhteisöäni”, Lok suunnittelee.
Myös Chuol haaveilee kouluttautuvansa mahdollisimman pitkälle mutta palaavansa lopulta kotiin.
Tyttöjen kotikylälle ne ovat hyviä uutisia.
Juttuun on haastateltu myös Etelä-Sudanissa työskentelevää Kirkon Ulkomaanavun koulutusmentoria Stephen Chania.
Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Silloin lapset suuntaavat takaisin kotiin.
Kolme Kirkon Ulkomaanavun maajohtajaa kertoo, kuinka löytää rohkeus auttaa vaikeissa olosuhteissa
Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta Ukrainassa, Etelä-Sudanissa ja Syyriassa kohtaa ylitsepääsettömiltä vaikuttavia haasteita päivittäin.
Teksti: Ruth Owen Käännös: Ulriikka Myöhänen
TYÖ POIKKEUKSELLISISSA olosuhteissa tarkoittaa turvallisuusuhkia ja haastaa jatkuvasti myös henkistä hyvinvointia. Tässä jutussa kolme Kirkon Ulkomaanavun maajohtajaa kertoo, millaisia uniikkeja haasteita he kohtaavat työssään konfliktien ja humanitaaristen kriisien keskellä. Lisäksi he paljastavat, mikä inspiroi ja motivoi heitä jatkamaan työtään haasteista huolimatta.
Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelsonia motivoi nähdä työn aikaansaama muutos. ”joka kerta, kun todistamme muutosta esimerkiksi kouluun pääsevien lasten keskuudessa. Silloin ”Tulee tunne, että työmme edesauttaa yhteiskunnallista muutosta sekä parantaa ihmisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia vaatia oikeuksiaan.” KUVA: Ulriikka Myöhänen / KUA
”Joka kerta kun tulen töihin, tiedän, että tekemisilläni on suora vaikutus muihin ihmisiin”
Seme Nelson on opiskellut rauhan, konfliktin ja kehityksen tutkimusta yliopistoissa kolmella mantereella. Nelson päätti kuitenkin palata takaisin kotimaahansa Etelä-Sudaniin, jossa hän nyt johtaa Kirkon Ulkomaanavun maatoimiston työtä.
“Haasteet Etelä-Sudanissa ovat moninaisia. Maa on epävakaa ja sen talous on heikoissa kantimissa. Monet elävät köyhyydessä, jota pahentavat konflikti, pakolaisuus ja sota naapurimaassa Sudanissa.
Etelä-Sudanin valtio perustettiin vuonna 2011 väkivaltaisten konfliktien ja sisällissodan perinnölle. Se perintö vaikuttaa edelleen koko valtion vakauteen. Myös Kirkon Ulkomaanapu on kokenut Etelä-Sudanissa turvallisuusuhkia. Paikalliset ihmiset ryöstivät Piborissa sijaitsevan toimistomme vuonna 2016. Silloin kansalaisjärjestöihin kohdistui paljon hyökkäyksiä. Vuonna 2022 Fangakin-toimistomme tuhoutui aseellisten ryhmien välisissä taisteluissa. Henkilökuntamme jatkoi työntekoa, minä mukaan lukien.
Vuonna 2020 tein maisterintutkintoani Japanissa ja harkitsin jääväni sinne. Aloin kuitenkin miettimään, onko tekemisilläni siellä merkittävää vaikutusta ihmisten elämään. Toisin on Etelä-Sudanissa. Joka kerta kun tulen töihin, tiedän, että tekemisilläni on suora vaikutus muihin ihmisiin.
Ja juuri se on asia, joka saa henkilökuntamme jatkamaan työskentelyään vaikeuksista ja haasteista huolimatta. Se konkretisoituu joka kerta, kun todistamme muutosta esimerkiksi kouluun pääsevien lasten keskuudessa. Silloin tulee tunne, että työmme edesauttaa yhteiskunnallista muutosta sekä parantaa ihmisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia vaatia oikeuksiaan.
Kun Sudanin konflikti syttyi vuonna 2022, monet sudanilaiset pakenivat Etelä-Sudaniin. Myös monet aiemmin Sudaniin paenneet eteläsudanilaiset päättivät palata kotimaahansa. Luulen, että vain viisi prosenttia näistä pakolaisista asuu nyt pakolaisasutusalueilla Etelä-Sudanissa ja noin 80 prosenttia eteläsudanilaisten kodeissa. Monet ovat päättäneet avata ovensa sudanilaisille pakolaisille ja jakaa omasta vähästään. Media haluaa aina tehdä juttuja kärsimyksestä ja epätoivosta, mutta minusta meidän pitäisi alleviivata tämäntyyppisiä positiivisia tarinoita.
Maani on perustettu tarinalle, johon kietoutuu konflikteja ja epätoivoa. Valtion rakentaminen alkoi melkein nollasta. Mutta jos tarkastelee infrastruktuurin muutosta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, niin kasvu on ollut valtavaa. Maassa on kaupunki nimeltään Juba, josta olemme ylpeitä. Kaupunkia ei ollut ennen olemassa. Ihmisten anteliaisuus, voima ja rohkeus ovat tunnustuksen arvoisia huolimatta siitä, että maamme tilanne on epätoivoinen.“
”On tärkeää erottaa toisistaan poliittiset ongelmat ja solidaarisuus kärsiviä ihmisiä kohtaan”
Mazen Khzouzin koti on Jordaniassa, mutta työnsä vuoksi hän viettää pitkiä ajanjaksoja erossa perheestään. Syyrian maajohtajana Khzouz ajattelee, että hänelle on tärkeää olla lähellä niitä yhteisöjä, joiden kanssa hän työskentelee.
KUA:n Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz asuu Jordaniassa. Kuva: Mohammed al-Masrab
“En ole sellainen ihminen, joka tyytyy elämässään vain perusasioiden hoitamiseen. Minun on tehtävä enemmän. Minun on oltava lähempänä ihmisiä, joiden kanssa teen töitä.
Syyria kärsii pitkään jatkuneen konfliktin, talouden romahtamisen ja tuhoisan maanjäristyksen vaikutuksista. Maahan kohdistuu ankaria pakotteita, jotka osaltaan köyhdyttävät väestöä ja lisäävät kärsimystä. Pakotteiden myötä kaikkia välttämättömyystavaroita ei ole tarjolla eikä raha liiku. Hinnat ovat nousseet pilviin, ostovoima on heikentynyt ja työttömyysaste on erittäin korkea. Arviolta 90 prosenttia syyrialaisista elää nyt köyhyysrajan alapuolella. Elinkustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2023 lähtien minimikulukorilla (Minimum Expenditure Basket) mitattuna.
Syyrian turvallisuustilanne on parantunut suhteellisesti verrattuna konfliktin vaikeimpiin vuosiin. Humanitaarisilla toimijoilla on nyt paremmat mahdollisuudet tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisryhmiä. Turvallisuustilanne on kuitenkin edelleen arvaamaton, ja uusien väkivaltaisuuksien puhkeaminen on mahdollista. Satunnaiset hyökkäykset, eri ryhmien väliset yhteenotot ja useat tarkastuspisteet asuinkeskusten välillä voivat hidastuttaa etenemistä myös Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla. Matkat kouluihin ja yhteisöihin saattavat viedä vaikkapa kolme tai neljä tuntia.
Sosiaaliset jännitteet lisääntyvät katastrofien aikana. Alkaahan se turhauttaa, kun toiset saavat apua ja toiset eivät, vaikka monet tarvitsisivat sitä. Jännitteet ovat riski myös työntekijöillemme. Niiden lieventämiseksi ja henkilöstön turvallisuuden varmistamiseksi rakennamme vahvoja suhteita yhteisöjen johtajiin ja paikallisiin toimijoihin.
Kun ymmärrämme, että ihmiset kamppailevat täyttääkseen perustarpeensa, siis saadakseen ruokaa ja vaatteita lapsilleen, on helppo ymmärtää myös heidän voimakkaita reaktioitaan. Me Kirkon Ulkomaanavun työntekijät Syyriassa toivomme, että voisimme tehdä enemmän ja tavoittaa vielä enemmän apua tarvitsevia.
Kaikki työntekijämme ovat syyrialaisia. Henkilökunnan jäsenet ovat menettäneet läheisiään sodassa, maanjäristyksessä ja jopa koleralle. On tavallista, että yksi työntekijämme auttaa tuloillaan vähintään kahta tai kolmea muuta sukulaista tai kotitaloutta.
Perheeni Jordaniassa ihmettelee, miten jaksan tämän kaiken keskellä, mutta kotimaani läheisyys auttaa paljon. Selitän heille, että meillä on hyvä evakuointisuunnitelma. Vakuutan, että olemme turvassa.
Tiedotusvälineet rakentavat Syyriasta tietynlaista kuvaa, joka vaikuttaa myös monien käsityksiin ja mielipiteisiin syyrialaisista. Se on erittäin iso virhe. On tärkeää erottaa toisistaan poliittiset ongelmat ja solidaarisuus kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Syyrian kansa ei ansaitse huonoa kohtelua. He ovat ihmisiä. Heillä on lapsia. He ansaitsevat elää ihmisarvoista elämää yhtä paljon kuin sinä ja minä ansaitsemme.”
Kanadan Ukrainalaisessa diasporassa kasvanut Patricia Maruschak palasi sukujuurilleen Ukrainaan, kun Kirkon Ulkomaanapu haki sotaan joutuneeseen maahan toimistolleen maajohtajaa. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
”Kaipaan perhettäni, mutta haluan nähdä Ukrainan menestyvän ja olevan vapaa”
Patricia Maruschak on Kanadaan asettuneiden ukrainalaisten maahanmuuttajien lapsenlapsi ja siten kasvanut ukrainalaisessa diasporassa. Maruschak asui ja työskenteli Ukrainassa vuosina 2006–2010 ja palasi vuonna 2022 johtamaan Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan-toimistoa.
“Ukraina on ollut täydessä sodassa sen jälkeen, kun sen naapuri Venäjä hyökkäsi maahan vuonna 2022. Ilmahälytykset aiheuttavat jatkuvia häiriöitä jokapäiväiseen elämäämme. Sota ja ilmahälytykset vaikuttavat suuresti myös koulutukseen ja psykososiaaliseen hyvinvointiin. Koulut Ukrainassa joutuvat kokemaan kaikenlaista, ja opettajat ovat etulinjassa.
Tšernihivissä yksi tukemistamme kouluista vaurioitui hiljattain pommituksessa. Kun ilmahälytys alkoi, kaikki koulussa olleet menivät alakerroksiin. Meneillään oli päivittäinen hiljainen hetki kaatuneiden muistoksi, kun läheltä kuului kolme valtavaa räjähdystä. Kaikkien oli heti mentävä maahan makaamaan, lapset olivat hyvin peloissaan. Samaan aikaan myös ihmiset kadulta yrittivät päästä suojaan kouluun.
Kun ilmahälytys alkaa, kaikkien ukrainalaisten koululaisten on mentävä pommisuojaan. Opettajat yrittävät jatkaa opettamista, vaikka aina pommisuojissa ei ole opetusryhmiä erottavia seiniä. Kuvittelepa, että yrität jatkaa oppituntia 7- tai 8-vuotiaiden kanssa, kun huoneessa on toiset 100 lasta!
Koulutamme opettajia psykologisesta ensiavusta, jotta heillä on taitoja auttaa lapsia vaikeissa hetkissä. Koulutamme opettajia myös mielenterveydestä, jotta he voivat auttaa lapsia, joilla on traumoja tai joiden perheenjäsenet ovat taistelemassa. Autamme myös opettajia huolehtimaan itsestään ja henkisestä hyvinvoinnistaan.
Monet henkilökunnastamme eivät ole aiemmin työskennelleet kansalaisjärjestöissä, vaan heidän taustansa on pääasiassa liike-elämässä. Näinä aikoina he ovat ylpeitä voidessaan auttaa ukrainalaisia maanmiehiään. Hankintavastaavamme oli sodan alussa maansisäinen pakolainen, sillä hänen yhteisöään miehittivät jonkin aikaa venäläiset joukot.
Pääpsykologimme on joutunut kahdesti lähtemään kotiseudultaan: ensin vuonna 2014 Donetskista ja sitten maan kaakkoisosasta, kun täysimittainen sota alkoi vuonna 2022.
Kaipaan Kanadassa asuvaa perhettäni paljon, mutta Ukrainassa on paljon tarpeita ja mahdollisuus vaikuttaa. Teemme yhteistyötä osaavien ja kokeneiden ukrainalaisten koulutusasiantuntijoiden kanssa. On ilo työskennellä heidän rinnallaan. Henkilökohtaisesti haluan nähdä Ukrainan menestyvän, olevan vapaa ja kykenevän tekemään omat valintansa.”
Seme, Mazen ja Patricia esiintyvät Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä ohjelmassa Helsingin Maailma kylässä -festivaaleilla 25. toukokuuta 2024.
Puhutaan menkoista – Ugandalaisessa koulussa kuukautisista johtuvat poissaolot kitkettiin yksinkertaisella keinolla
Kolme neljästä tytöstä Ugandassa jättää koulupäiviä väliin kuukautisten takia. Bukeren yläkoulussa ongelmaa on ratkottu lisäämällä sekä tyttöjen että poikien tietoa menkoista. Tytöt ovat saaneet myös suojia ja saippuaa.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
YLI SADAN teini-ikäisen jännitys ja päiväntasaajan iltapäivän hohka ovat lämmittäneet luokkahuoneen ilman niin paksuksi, että sitä voisi melkein kahmaista purkkiin. Ahtaasti pulpeteissaan istuvat nuoret supisevat, kun opettaja Jolly Kyogabirwe aloittaa lisääntymisterveyttä ja seksuaalioikeuksia käsittelevän oppitunnin Keski-Ugandassa sijaitsevan Bukeren yläkoulussa.
Nyt puhutaan kuukautisista! Kuhina rauhoittuu.
”Kuukautiset eivät ole sairaus, jonka takia teidän pitäisi jäädä kotiin ja pois opetuksesta”, Kyogabirwe sanoo.
Eturivissä muutama tyttö vilkuilee toisiaan. Takapenkissä pojat nojaavat kiinnostuneina eteenpäin, joten annetaan opettajan jatkaa.
”Jos kuukautiset alkavat kesken koulupäivän, koululla on hätätapauksia varten kertakäyttösiteitä. Me autamme teitä, jotta voitte olla koulussa kuukautisista huolimatta”, opettaja Kyogabirwe osoittaa sanansa tytöille.
ETENKIN PAKOLAISASUTUSALUEILLA kuukautisiin liittyvät poissaolot ovat todellinen uhka koulutukselle. Moni tyttö on poissa koulusta useita päiviä joka kuukausi.
Bukeren yläkoulu taistelee poissaoloja vastaan järjestämällä kuukautishygieniaopetusta ja jakamalla tytöille sen yhteydessä pussillisen kestositeitä, saippuaa ja alushousuja.
Opettaja Kyogabirwe käy läpi merkkejä, joita keho antaa ennen kuin kuukautiset alkavat ja muistuttaa, että oma kuukautiskierto kannattaa tuntea.
Takapenkin pojat innostuvat viittaamaan.
”Miksi suojat ovat niin eri kokoisia – ja tuo yksi noin valtava?”
”Miten pitkään yksi kestoside säilyy käyttökelpoisena?”
Bukeren yläkoulun oppilas Best Kemigisa, 20, esittelee Kirkon Ulkomaanavun tuella koulussa tytöille jaettavan kuukautishygieniapaketin sisältöön kuuluvia alushousuja ja niihin kiinnitettyä kestosidettä.
Kestositeiden valmistaminen itse säästää rahaa
TUNNIN PÄÄTYTTYÄ tytöt ja pojat pääsevät keskustelemaan vapaasti.
”On kiinnostavaa tietää, miten asiat toimivat. Osa meistä pojista ei tiennyt ennestään mitään”, sanoo Emmanuel Nsengimana, 20.
”On hyvä keskustella yhdessä”, jatkaa Best Kemigisa, 20.
Oppitunti saa Manzi Biraguman, 16, pohtimaan, voisiko kestositeiden valmistuksesta tehdä bisneksen. Pojan kommentti saa tytöt nauramaan, mutta idea ei ole ollenkaan huono, vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun Ugandan-toimiston koulutusasiantuntija Sonia Kyasiimire.
”Jos saisimme lisärahoituksen, järjestäisimme työpajan, jossa opetellaan valmistamaan kestositeitä myös myytäväksi. Koulutuksen voisi yhdistää vaikka ammatillisiin opintoihin”, Kyasiimire kertoo.
Yhden kestositeen elinkaari on noin vuosi, mikä tekee niistä kertakäyttöisiä suojia parempia vaihtoehtoja ympäristön kannalta. Jos tytöt valmistaisivat kestositeitä itse, he voisivat myös säästää rahaa.
Viiden kappaleen kestosidepaketti maksaa kaupassa 25 000 Ugandan shillinkiä (kuusi euroa). Kertakäyttösiteet puolestaan kustantavat tytöille kuukausittain 5 000–10 000 shillinkiä (noin 1,5–2,5 euroa).
Pakolaisalueella se on merkittävä summa. Yhden kuukautissidepaketin hinta vastaa noin puolikasta YK:n pakolaisjärjestön käteisavustuksesta.
”Monen vanhemmat eivät ole saaneet koulutusta kuukautishygieniasta. Heidän voi olla vaikea ymmärtää, miksi tytöille pitäisi tarjota erikseen kuukautissuojia”, tietää Manzi Biraguma.
Tytöt nyökyttelevät. Tiedon puutteen vuoksi tyttöjä saatetaan syrjiä ja sulkea ulos arkisista asioista kuten sosiaalisesti tärkeistä uskonnollisista kokoontumisista.
”Täällä on yhteisöjä, joissa saatetaan uskoa, että tytöt ovat menkkojen aikaan ‘epäpuhtaita’ tai että he ovat jotenkin haitaksi”, sanoo Patience Kabarokore, 17.
Manzi Biraguma ja Emmanuel Nsengimana ovat iloisia, että pojat on otettu Bukeren koulussa mukaan kuukautishygieniaa valottaville oppitunneille. Joskus poikien uteliaisuus ja kysymykset saavat tytöt nauramaan.
Emmanuel Nsengimana muistuttaa, että tytöt voisivat itse välttää leimatuksi tulemista pitämällä huolta hygieniastaan.
”Etenkin pojat saattavat haluta istua jossain muualla kuin sellaisen tytön vieressä, jolla ei ole kunnollisia suojia. Heitä saattaa hävettää. Olen tosissani, sellaisia poikia on!”
Kommentista seuraa väittely tyttöjen ja poikien kesken siitä, tarvitseeko kuukautisia hävetä.
”Menkat kuuluvat normaaliin elämään. Se, että on kuukautiset, tarkoittaa vain, että on normaali”, Best Kemigisa sanoo.
”Joskus on vaikea vaikeaa osallistua muiden iloon ja touhuihin kuukautisten aikana. Etenkin, jos voi huonosti. Silloin hävettää”, puolustautuu Fatumah Kenganzi, 17.
Hän kertoo, että muslimina hän ei saa rukoilla eikä paastota kuukautisten aikaan.
”Se on ihan ymmärrettävää. Rukousmattokin voi likaantua”, hän pohtii.
Kuukautissiteet ja muut kuukautisiin liittyvään hygieniaan tarkoitetut tuotteet voivat olla etenkin pakolaisina Ugandassa eläville perheille ylivoimainen kuluerä. Jos rahaa ei ole, moni tyttö joutuu joka kuukausi jäämään kotiin kuukautisten ajaksi.
Kuukautissiteiden puute vie koulupäiviä tytöiltä
KAIKKI NUORET Bukeressa tietävät jonkun, joka on jäänyt koulusta pois kuukautisten vuoksi. Eikä ihme, sillä ugandalaisministeriön vuoden 2020 tietojen mukaan kolme neljästä kouluikäisestä tytöstä on kuukautisten vuoksi pois opetuksesta 2–3 koulupäivää kuukaudessa. Saman tilaston mukaan jopa 65 prosenttia Ugandassa elävistä tytöistä ja naisista kokee, etteivät he pysty hankkimaan riittäviä kuukautissuojia itselleen.
”Tytöt varmasti käyttäisivät mielellään kertakäyttöisiä suojia, mutta ne eivät ole kovin saavutettavia täällä”, sanoo Sonia Kyasiimire viitaten siteiden korkeaan hintaan.
Fatumah Kenganzi suosisi mieluummin kertakäyttöisiä kuukautissuojia, jos hänen olisi mahdollista ostaa niitä.
KUA:n kuukautishygieniatyöhön kuuluu kestositeiden jakamisen ja oppituntien ohella muutakin. Bukeren yläkoulussa käymälöiden yhteyteen on rakennettu pukuhuoneet ja vesipisteet tyttöjen arkea helpottamaan. 2020 vuoden tilastojen mukaan vain 60 prosenttia tytöistä ja naisista kertoi, että heidän saatavillaan oli säännöllisesti peseytymiseen ja suojien pesemiseen tarvittavaa vettä.
Fatumah Kenganzi on tytöistä ainoa, joka haluaisi ennemmin käyttää kertakäyttöisiä suojia, jos voisi valita. Hänen elämäänsä kestositeiden kanssa helpottaa se, että hän asuu koulun yhteydessä olevassa asuntolassa.
”Koululla on vettä peseytymiseen ja suojien pesemiseen. Alakoululla, jota kävin, piti vahingon sattuessa lähteä kesken päivän kotiin peseytymään.”
Eniten tytöt kertovat jännittävänsä tilanteita, joissa kuukautiset alkavat yllättäen kesken koulupäivän. Koulupäivä voi muuttua etenkin poikien käytöksen takia piinaavan häpeälliseksi.
”He pilkkaavat verihameeksi, ja kaikki kuulevat asiasta”, kertoo Patience Kabarokore.
Kommentti saa pojat vilkuilemaan toisiaan.
”Luulen, että teemme sitä tietämättömyyttämme. Hämmentää ajatella edes, mistä veri tulee sellaisiin kohtiin vaatteita. Me pojat olemme herkkiä”, Birakuma puolustautuu.
”Tytöt voisivat puhua avoimesti näistä asioista. Tulkaa kertomaan meille, jos tarvitsette apua. Me kyllä autamme”, Nsengimana jatkaa.
Viimeinen lause saa kaikki kolme tyttöä repeämään nauruun. Patience Kabakore kiittelee kuitenkin sitä, että pojat saavat nyt koulun kautta tietoa.
Best Kemigisa, Fatumah Kenganzi ja Patience Kabarokore ovat saaneet kuulla poikien pilkkaa, kun jonkun tytön kuukautiset ovat alkaneet yllättäen kesken koulupäivän ja asia on käynyt muille oppilaille ilmi.
”Uskon, että poikia kiinnostavat aidosti nämä asiat. Nyt he ovat saaneet mahdollisuuden osallistua ja oppia. Vielä jokunen vuosi sitten heidät häädettiin luokasta, kun alettiin puhua kuukautisista.”
Miten pojat aikovat käyttää koulussa kuukautishygieniasta saamiaan tietoja?
”Jos minulla olisi vaimo ja hän tarvitsisi apua kestositeiden pesussa, tietysti auttaisin”, sanoo Biraguma hetken mietittyään.
Tytöt eivät usko.
”Et varmasti! Sinä et edes tiedä, miltä kuukautisveri haisee”, haastaa Fatumah Kenganzi.
”Kylläpäs. Aion ainakin tarjota apua vaimolleni, kun minulla on sellainen jonakin päivänä. Vaimoni on minun vastuullani. Tietysti auttaisin”, Biraguma lupaa.
MILTÄ TUNTUU istuttaa vihanneksia omaan maahan ja kasvattaa satoa, josta saa itse päättää sen sijaan, että paiskii raskaita maatöitä jonkun toisen pelloilla? Nepalissa yhä useampi entinen maaorja pääsee vihdoin viljelemään omaa maataan, vaikka tie muutokseen on ollut pitkä ja raskas.
Nepalissa miljoonien elämään vaikuttaa yhä haliya- ja kamayia-järjestelmän varjo. Käytännössä haliyat ja kamayiat elivät velkaorjuudessa, josta oli mahdotonta päästä omin teoin irti.
Suuri osa peltotöihin palkattujen kamayoiden palkasta meni heidän viljelemänsä maapalan vuokraan. Loppupalkan maanomistaja “maksoi” pellon tuottamalla sadolla. Maaorjuudeksikin kutsuttu järjestelmä ehti olla käytössä yli kaksi vuosisataa ennen kuin se kiellettiin lailla 2000-luvun alussa.
Entiset maaorjat ovat nyt tavallaan päässeet pois tikun nokasta. Heidän asemansa on lain edessä sama kuin muillakin, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu kuitenkin yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa. Nepalin valtio on pyrkinyt tasaamaan elämän lähtökohtia luovuttamalla entisille maaorjille viljelytilkkuja.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Nepalissa entisten maaorjien oikeuksien toteutumisen eteen. Madhes Pradhesin alueella lähellä Intian rajaa työtä tehdään yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Ratauli Youth Clubin kanssa ja tavoitteena on turvata toimeentuloa maatalouden alalla. Esimerkiksi vihannesten viljely on Nepalissa edelleen tärkeä tulonlähde suurelle osalle maaseudulla asuvista ihmisistä. Oma pelto turvaa myös oman perheen ravinnonsaannin.
KUVATEKSTI: Dhanushan alueella Etelä-Nepalin Terain alangolla perheineen elävä entinen maaorja Ram Bhagar Paswal asettelee pellolleen tukitikkuja. Niiden tarkoituksena on auttaa herneen tavoin ylös kiipeämään pyrkivien karvaskurkun taimien kasvatuksessa. Runsaasta kalium-, A- ja C-vitamiinipitoisuudestaan tunnettu karvaskurkku on yksi nepalilaisten perinteisen dal bhat -ruoka-annoksen höysteistä.
Suomi jatkaa kehitysyhteistyön leikkauksia – ja unohtaa maailman kriisien vaikutukset kotimaahan
Hallituskauden päättyessä varsinaisen kehitysyhteistyön taso on 40 prosenttia alempi kuin se oli 10 vuotta sitten.
HALLITUKSEN KEHYSRIIHESSÄ päättämät uudet 50 miljoonan euron leikkaukset kehitysyhteistyöhön sekä aiemmin sovittujen leikkausten aikaistus ovat suora heikennys maailman heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi ja pois kriisien hoitamisesta.
“Euroopan lähialueilla konfliktit, talousvaikeudet ja ilmastokriisin seuraukset lisääntyvät ja vaikutukset yltävät myös Suomeen. Hallitus leikkaa isosti kehitysyhteistyöstä. Jo ennen kehysriihtä hallitus oli päättänyt yli miljardin euron leikkauksista kehitysyhteistyöstä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso.
“Hallituskauden päättyessä varsinaisen kehitysyhteistyön taso on 40 prosenttia alempi kuin se oli 10 vuotta sitten – ennen isojen leikkausten alkua”, Laakso sanoo.
HALLITUSNEUVOTTELUISSA viime keväänä kehitysyhteistyön isot leikkaukset päätettiin järkevästi porrastaa, jotta jo tehdyistä sitoumuksista voidaan pitää kiinni. Kehysriihessä tiistaina päätetty leikkausten aikaistaminen kyseenalaistaa aiemman lupauksen.
”Myönteistä hallituksen kehyspäätöksessä on se, että suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen työtä arvostetaan. Hallitus päätti 10 miljoonan euron rahoituksen uudelleen kohdistuksista järjestöjen työhön”, sanoo Laakso.
Kirkon Ulkomaanapu muistuttaa, että leikkauksilla on myös suoraan Suomen omaan ulkopoliittiseen uskottavuuteen ja turvallisuuteen kohdistuvia vaikutuksia.
“Leikkauksia tehdään tilanteessa, jolloin maailmassa on enemmän hätää ja kärsimystä kuin vuosikymmeniin. Erilaisten sotien ja konfliktien ja ilmastonmuutoksen vuoksi yli 300 miljoonaa ihmistä tarvitsee akuutisti humanitaarista apua selviytyäkseen. Demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tila kapenee ja autoritaariset valtiot kasvattavat vaikutusvaltaansa”, Laakso sanoo.
Kirkon Ulkomaanapu haluaa muistuttaa päättäjiä, että tässä tilanteessa kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja rauhantyö olisi syytä nähdä keinoina ennaltaehkäistä ja hidastaa kriisejä ja edistää ihmisoikeuksia sekä tukea ihmisiä äärimmäisessä ahdingossa.
“Vakaampi, turvallisempi ja oikeudenmukaisempimaailma on Suomen etu. Pitkäjänteinen kehityspolitiikka on Suomelle työkalu rakentaa kumppanuuksia, vahvistaa kansainvälistä asemaansa ja ennen kaikkea puolustaa meille tärkeitä arvoja”, Laakso sanoo.
Lisätietoja:
Vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, puh. +358 50 536 3280 , Tapio.Laakso@kirkonulkomaanapu.fi
Raha ja miehet ratkaisevat tyttöjen ja naisten aseman Nepalissa – vai mitä, Deepika Naidu?
Deepika Naidu on Kirkon Ulkomaanavun nepalilainen asiantuntija, jonka tehtävänä on tukea muun muassa naisten oikeuksien toteutumista paikallisissa yhteisöissä. Toimitus piinasi Naidua väitteillä, joita hän kohtaa työssään viikoittain.
Teksti: Erik Nyström Kuva: Dibya Karki
Teet vaikuttamistyötä KUA:n Nepalin-toimistossa Kathmandussa. Olet syntyjäsi kaupunkilaistyttö, mutta työssäsi parhainta on vierailla maaseudulla.
Kyllä. Tässä työssä palkitsevinta on kohdata ihmiset, joiden kanssa teen töitä. Parasta on nähdä kehitystä, oli se kuinka pientä tahansa. Isot muutokset vievät aikaa, mutta jo esimerkiksi yhden perheen elämän muuttumisella voi vaikuttaa valtavasti kokonaiseen yhteisöön. Kehityksen todistaminen vahvistaa entisestään motivaatiotani ja tunnetta siitä, että olen oikealla uralla.
Vaikuttamistyötä tehdään parhaiten niin, että ulkopuolinen konsultti tulee kertomaan, miten ihmisten pitäisi elää ja ajatella.
Emme mene yhteisöihin jakamaan omaa näkökulmaamme, vaan tuemme heitä esimerkiksi täsmäkoulutuksilla, joissa käsitellään yhteisölle oleellisia teemoja. Osallistamme kaikkia – naisia ja miehiä kasteista tai muista sosiaalisista jaotteluista riippumatta. Monille tärkeintä on saada tietoa oikeuksistaan, jotta he pystyvät puhumaan puolestaan ja vaikuttamaan asioihin.
Raha ratkaisee lapsiavioliittoihin liittyvät ongelmat.
Köyhyydessä elävä perhe suostuu monesti lapsiavioliittoon, koska sen yhteydessä vastuu tytöstä siirtyy aviomiehelle. Pojan perheelle puolestaan maksetaan myötäjäisiä. Olen kuullut sydäntäsärkeviä tarinoita siitä, miten taloudelliset hyödyt eivät ole vastanneet odotuksia. Yhden tytön perhe ei lupauksistaan huolimatta pystynyt antamaan pojan perheelle moottoripyörää, ja kostona tyttö poltettiin elävältä. Päätökset lapsiavioliitoista ovat joko epätoivoisia ratkaisuja tai yhteisöihin juurtunut tapa. Yleensä vanhemmat välittävät lapsistaan. Lapsiavioliittoja voidaan ehkäistä lisäämällä tietoa niiden haitoista sekä tukemalla aikuisten toimeentulomahdollisuuksia ja lasten koulunkäyntiä.
Joitakin haitallisia perinteitä kuten chaupadia on mahdoton lopettaa kokonaan.
Chaupadissa tyttö tai nainen suljetaan kuukautistensa ajaksi vajaan. Hän ei saa koskea vajan ulkopuolella veteen, ruokaan eikä mihinkään muuhun päivittäiseen tarpeeseen liittyvään. Hän on täysin riippuvainen muista. Syy tapaan on useimmiten, että ”näin on aina tehty”. Tietoisuuden lisääminen muuttaa pikkuhiljaa käytäntöä. En pidä perinteen lopettamista mahdottomana, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä.
Miehet ovat vastuussa sukupuolittuneen väkivallan lopettamisesta.
Se ei voi olla yksin miesten vastuulla. Olen työskennellyt pitkään naisten oikeuksien parissa. Nepalilaisnaiset poistuvat harvoin kotoa, eivätkä he välttämättä edes tiedosta, että heihin kohdistuu perheväkivaltaa. Olen jopa kuullut naisten ajattelevan, että jos mies ei harjoita väkivaltaa kotona, hän ei rakasta vaimoaan. Väkivalta on voinut jatkua sukupolvien ajan. Sekä naisten että miesten pitää tietää, että väkivalta on väärin. Naisilla pitää olla mahdollisuus puhua asiasta toisten naisten kanssa ja muodostaa yhtenäinen ääni sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan.
Arkkipiispa Tapio Luoma haluaa, että kehitysyhteistyö saa jatkossakin rahoitusta
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan auttaminen on leivottu syvälle ihmisyyteen. Luoma kannustaa lähimmäisenrakkauteen niin lähellä kuin kaukana.
KIRKON ULKOMAANAVUN reppu on ollut monessa mukana. Se roikkuu useimmiten arkkipiispa Tapio Luoman selässä, liikkui hän sitten eteläisessä Afrikassa tai Helsingin ja Turun välillä. Kirkon Ulkomaanavun työ on tullut Luomalle tutuksi jo kirkkoherravuosina, ja hän on ehtinyt toimia myös järjestön hallituksessa aina varapuheenjohtajan pestiä myöten. Ruohonjuuritason avustustyöhön Luoma on päässyt tutustumaan Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa Ugandassa ja Haitissa.
”Ugandan matka avasi silmiä sen suhteen, miten voimme konkreettisesti auttaa ihmisiä. Ymmärsin myös, miten rautaisella tavalla Kirkon Ulkomaanapu pystyy tekemään määrätietoista työtä vaikeissa tilanteissa.”
Vuosiaan Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa Luoma kuvaa mielenkiintoisiksi ja opettavaisiksi ajoiksi. Nykyisen arkkipiispan yllätti avustustyön mittakaava sekä se, miten moneen suuntaan järjestön täytyy olla verkostoitunut.
”Yhteistyö on voimaa”, Luoma tiivistää.
”Myös ihmiset muualla tarvitsevat tukeamme”
Suomen kehitysyhteistyön määrärahojen osuus bruttokansantulosta on tulevina vuosina laskussa. Arkkipiispaa määrärahojen väheneminen huolestuttaa, ja Luoma on ottanut julkisesti kantaa kehitysyhteistyövarojen puolesta. Poliittisessa keskustelussa nousee aika ajoin esiin ajatus siitä, että kotimaan asiat pitää saada kuntoon ennen kuin kannattaa auttaa ulkomailla. Luoma on eri mieltä.
”Hädässä olevat lähimmäisemme ulkomailla eivät saa ikinä apua, jos jäämme odottamaan sitä, että saamme ensin omat asiat kuntoon Suomessa. Samaan aikaan kun pidämme huolta oman maamme huono-osaisista, myös ihmiset muualla tarvitsevat tukeamme.”
Auttaminen oman maan rajojen ulkopuolella on Luoman mielestä senkin vuoksi tärkeää, että keskinäisriippuvaisessa maailmassa ilmastonmuutos ja konfliktit aiheuttavat arvaamattomia seurauksia, jotka eivät noudata valtioiden rajaviivoja.
”Palvelemme välillisesti myös omaa tulevaisuuttamme, kun suuntaamme apua sinne, missä hätä on suurin.”
Luoma on ollut kymmenen vuoden ajan Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja. Kipinän säännöllisen lahjoittamisen hän sai vakuututtuaan työn vaikutuksista. ”Näin, miten työ puree paikallisella tasolla ja että se saa aikaan tuloksia.”
Lähimmäisen auttaminen on luopumista omasta
Luoma uskoo, että lähimmäisistä huolehtiminen on leivottu sisään ihmisyyteen. Toisten auttamiseen liittyy aina luopuminen, oli sitten kyse ajasta, rahasta tai mukavuudenhalusta. ”Ajattelen, että omastaan luopumisen ajatus on hyvin terveellinen”, Luoma pohtii.
Yksi Kirkon Ulkomaanavun arvoista on valikoimaton lähimmäisenrakkaus. Myös arkkipiispa puhuu sen puolesta, että lähellä ja kaukana olevista lähimmäistä pidetään huolta.
”Lähimmäisenrakkaus menee syvemmälle, laajemmalle ja paljon konkreettisempiin asioihin kuin pelkkä suvaitsevaisuus. Kristinuskon mukaan Jumala on luonut jokaisen. Se velvoittaa näkemään joka ikisen ihmisen taustasta ja uskonnosta riippumatta äärimmäisen tärkeänä ja lähimmäisenrakkauden arvoisena.”
Maailman koululaiset tarvitsevat 44 miljoonaa uutta opettajaa – Koulutus turvaa tulevaisuutta myös maailman kriisialueilla
Keskiviikkona tammikuun 24. päivänä vietetään kansainvälistä koulutuksen päivää. Suomalainen koulutusalan ammattitaito on suuresti arvostettua myös kehittyvissä maissa ja katastrofien keskellä. Kirkon Ulkomaanapu on huolissaan kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksista Suomen koulutustukeen maailmalla.
KORONAKRIISI OSOITTI, että kouluun pääseminen ja laadukas koulutus eivät ole itsestäänselvyyksiä missään. Kouluissa tarvitaan ammattitaitoisia opettajia ja muuta kasvatusalan henkilökuntaa. Unescon mukaan maailmassa tarvittaisiin 44 miljoonaa uutta opettajaa kansainvälisesti perus- ja toisen asteen opetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
”Osaava ja hyvinvoiva opettaja on kaiken oppimisen kulmakivi, josta positiivinen kierre lähtee”, sanoo vanhempi koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen Kirkon Ulkomaanavusta.
Konfliktien määrä maailmassa on kasvussa, minkä seurauksena yhä useampi lapsi ja nuori jää vaille mahdollisuutta osallistua turvalliseen ja laadukkaaseen opetukseen. Myös koronapandemian jäljet näkyvät edelleen erityisesti niissä maissa, joissa viime vuosina on ollut pitkiä koulusulkuja, joiden vuoksi miljoonien lasten ja nuorten koulunkäynti katkesi jopa kahdeksi vuodeksi. Osa tuolloin koulusta pudonneista ei ole palannut kouluun vieläkään.
”Lasten ja nuorten koulupudokkuus on yksi suurimmista syistä lapsi- ja teiniraskauksiin sekä alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin”, sanoo Kemppainen.
”Tällä hetkellä 250 miljoonaa lasta ei käy koulua ja heistä 222 miljoona lasta tarvitsee tukea konflikti- ja kriisialueilla. Jokainen koulun ulkopuolelle jäävä lapsi on liikaa”, sanoo Kemppainen.
Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa olosuhteet ovat monesti sellaisia, että koulunkäynti on haastavaa tai mahdotonta. Koulumatka voi olla turvaton tai viedä tunteja hankalassa maastossa. Toisaalta koulut ovat esimerkiksi Ukrainan sodan aikana olleet myös pommitusten kohteita.
Arvioiden mukaan Ukrainassa 365 koulurakennusta on tuhoutunut ja 3 798 vaurioitunut vuoden 2023 loppuun mennessä. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti koulut kuuluvat saman suojelun piiriin myös konfliktitilanteissa kuin esimerkiksi sairaalat eikä niitä vastaan saa hyökätä. Siitä huolimatta koulut ovat usein hyökkäyksen kohteena tai niitä käytetään sotilaallisten toimijoiden tarpeisiin, mikä johtaa siihen, että lapset ja nuoret eivät pääse turvallisen koulutuksen piiriin.
6-vuotias Yuliaa Yurova opiskeli maanalaiseen metrotunneliin järjestetyissä luokkatiloissa Ukrainan Harkovassa. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Koulu edustaa tulevaisuutta ja vaihtoehtoja jopa sodan keskellä eläville lapsille ja nuorille
”Kriisiytyneissä olosuhteissa koulu on lapsille ja nuorille myös turvallinen tila, joka edustaa tulevaisuutta ja vaihtoehtoja esimerkiksi liian nuorena solmitulle avioliitolle”, Kemppainen sanoo.
Hän muistuttaa, että koulutus turvaa kaikista heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja nuorille myös ehkä päivän ainoan aterian kouluruoan muodossa, saada perusterveyttä ylläpitäviä rokotteita ja vahvistaa omaa hyvinvointia esimerkiksi mielenterveyden osalta.
Laadukkaan koulutuksen saaneet nuoret työllistyvät myös todennäköisemmin kuin koulua käymättömät, mikä auttaa kokonaisia yhteiskuntia kehittymään ja vaurastumaan.
”Kun koulutetut nuoret saavat mahdollisuuden parempaan toimeentuloon, myös heidän perheensä voivat paremmin, mikä auttaa yhä useampaa lasta pääsemään kouluun. Koulutuksen aikaansaama hyvän kierre konkretisoituu.”
EU:n tuella korjatussa luokkahuoneessa Syyrian Idlibissä opiskeltiin ahkerasti syksyllä 2022. Kuva: Erik Nyström / KUA
Kehitysyhteistyöleikkaukset eivät saa vaarantaa suomalaisen koulutusalan ammattitaidon arvostusta maailmalla
Laadukkaan, inklusiivisen ja yhdenvertaisen perus- ja toisen asteen koulutuksen ja elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien turvaaminen kaikille on Suomen kehityspolitiikan kulmakiviä. Suomalaista koulutusalan ammattitaitoa arvostetaan myös kehittyvissä maissa.
“Petteri Orpon hallitus kohdistaa kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun isot leikkaukset. Olemme erityisen huolissamme siitä, osuvatko nämä leikkaukset koulutuksen parissa tehtävään työhön. Koulutusleikkauksia ei pidä tehdä myöskään kehitysyhteistyössä”, sanoo vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, Kirkon Ulkomaanavusta.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee maailman hauraimmissa valtioissa sekä perusopetuksen että ammattiin valmistavan koulutuksen parissa. Koulutamme opettajia esimerkiksi Opettajat ilman rajoja -verkostomme vapaaehtoisten avulla. Työn painopiste on erityisesti pakolaisina tai haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten koulutuksen turvaamisessa.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Vanhempi koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen, s-posti: Pauliina.Kemppainen@kirkonulkomaanapu.fi
Vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, s-posti: Tapio.Laakso@kirkonulkomaanapu.fi, puh. 050 536 3280
Kirkon Ulkomaanavun työ jatkuu kehitysyhteistyöleikkausten kohteena olevissa Keniassa ja Myanmarissa
Kehitysyhteistyöstä vastaava ministeri Ville Tavio kertoi torstaina Suomen kehitysyhteistyöhön kohdistuvien leikkausten kohdentamisesta.
Hallituskauden aikana kehitysyhteistyöhön on tarkoitus kohdistaa erittäin merkittävät leikkaukset. Leikkausten jälkeen Suomi käyttää vuonna 2027 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön jopa 280 miljoonaa euroa aiemmin suunniteltua vähemmän. Ministeri Ville Tavio ilmoitti Suomen lopettavan hallituskauden aikana Kenian, Myanmarin, Afganistanin ja Mosambikin maaohjelmat.
Kirkon Ulkomaanapu jatkaa työtään Keniassa ja Myanmarissa, osin Suomen mutta pääasiassa muiden rahoittajien tuella.
“Olemme Kirkon Ulkomaanavussa surullisia nähdessämme Suomen leikkaavan tukea juuri niiltä mailta, joissa kehitysyhteistyön ja avun tarve on suuri. Kyseessä olevat maat ovat joko itse erittäin hauraita tai, kuten Kenia, kantavat muiden maiden pakolaistaakkaa”, sanoo KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen.
“Olemme itse sitoutuneet jatkamaan työtämme Myanmarissa ja Keniassa, joissa työskentelemme monin eri tavoin koulutuksen, toimeentulon ja vakauden edistämiseksi.”
Kirkon Ulkomaanavun työ Keniassa ja Myanmarissa keskittyy laadukkaan koulutuksen, toimeentulon ja rauhan vahvistamiseen sekä humanitaariseen apuun. Kenian taloudellinen kehitys alueella on ollut myönteistä, saamaan aikaan maa on kuitenkin merkittävä pakolaisten vastaanottaja. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Keniassa esimerkiksi pakolaisten koulutuksen parissa.
Kehitysyhteistyö on tuloksellista ja sitä tarvitaan yhä
Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso sanoo leikkausten tekevän konkreettiseksi sen, millä tavoin Suomen läsnäolo maailmalla heikentyy.
“Kehitysyhteistyö on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Leikkausten myötä Suomen läsnäolo ja vaikutusmahdollisuudet maailmalla vähenevät”, Laakso sanoo.
Myös Karvinen muistuttaa siitä, miten kaukaisetkin ongelmat vaikuttavat lopulta myös Suomen vakauteen ja suomalaisten turvallisuuteen.
“Olemme nähneet, että kansainvälinen solidaarisuus on tässä ajassa vaarassa. Leikkaukset eivät ole ikäviä vain niille ihmisille, joihin ne suoraan kohdistuvat, vaan myös lopulta meille. Verkottuneessa maailmassa kohtaamme viiveellä kotiovellamme kaukaisiakin ongelmia, jollemme reagoi niihin siellä missä ne aluksi esiintyvät. Ilmastonmuutos, pakolaisuus ja vaikeat kehityskysymykset tarvitsevat juuri Suomen kaltaista ratkaisijaa.”
“Positiivista toki on se, että kansalaisyhteiskunta nähdään edelleen tärkeänä toimijana näissä maissa.”
Maailmassa on humanitaarisen avun varassa vuoden 2024 alussa 300 miljoonaa ihmistä. Vielä ennen 2020-luvun alkaessa luku oli laskussa, mutta tilannetta ovat dramaattisesti pahentaneet koronaviruspandemia, ilmastokriisi ja Ukrainan sodan ja Gazan konfliktin kaltaiset tapahtumat.
Laakso muistuttaa, että humanitaarinen kriisi on äärimmäinen tilanne, johon päätymistä voidaan juuri kehitysyhteistyön kautta ehkäistä.
“Usein puhutaan siitä, että kehitysyhteistyöllä ei saada mitään aikaiseksi, mutta se ei pidä paikkaansa. 1990-luvun alkuun verrattuna globaali äärimmäinen köyhyys on vähentynyt, yhä useampi lapsi – ja varsinkin tyttö – käy koulua, ja isossa kuvassa maailmassa menee tosi paljon paremmin. Huolestuttavaa on se, miten moni edellä mainituista pitkän kehityksen mittareista on kääntynyt laskuun ja konfliktit ovat lisääntyvät”, Laakso sanoo.
