Yhä useampi lapsi pääsee kouluun, mutta miljoonat lapset ja nuoret eivät siitä huolimatta opi edes perustaitoja. Miten maailmanlaajuinen oppimisen kriisi voidaan ratkaista?
Maailmanpankki julkaisi syyskuussa huolestuttavan raportin. Vuosittain julkaistava kehitysraportti keskittyi ensimmäistä kertaa koulutukseen, eikä se ole iloista luettavaa.
Raportin mukaan yli 60 prosenttia kehitysmaiden peruskoulun oppilaista ei opi koulussa edes perustaitoja. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) opetusalan asiantuntija Minna Peltolaa hätkähdytti, miten suurista oppimiseroista on kyse sekä globaalisti että eri maiden sisällä.
”PISA-mittauksissa parhaiten pärjäävien maiden kaikista heikoimmillakin oppilailla on paremmat oppimistulokset kuin heikoimpien maiden parhailla oppilailla”, Peltola sanoo.
Kehitysmaissa köyhillä oppilailla on jo valmiiksi heikommat edellytykset oppia. Aliravitsemus, sairaudet ja huolehtivien vanhempien puute vaikeuttavat oppimista. Lisähaasteen tuo köyhien koulujen heikompi opetuksen laatu.
”Suomessakin vanhempien koulutustausta ennustaa vahvasti lasten koulumenestystä. Pahimmillaan koulu voi kasvattaa eriarvoisuutta entisestään. Sama ilmiö toistuu kehitysmaissa, mutta paljon voimakkaampana.”
Koulutus ehkäisee syrjäytymistä
Oppimisen kriisi on vakava paikka. Parhaimmillaan koulutus vähentää köyhyyttä, vahvistaa yhteiskunnallisia instituutioita ja lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Jos oleelliset taidot jäävät koulussa oppimatta, miten nuoret pärjäävät työelämässä tai ylipäätään elämässä?
”Koulussa tulisi oppia taitoja, joiden avulla nuoret voivat työllistyä ja elää itselleen merkityksellistä elämää. Koulutus on avainasemassa, kun tahdotaan ehkäistä syrjäytymistä ja nostaa ihmisiä köyhyydestä”, Peltola sanoo.
Ugandassa Rwamwanjan pakolaisasutusalueella KUA järjestää ammatillista opetusta sekä Kongosta paenneille että ugandalaisille nuorille. Siellä Peltola on työnsä kautta huomannut, että perustaitojen puute tekee ammatillisenkin oppimisen hankalaksi.
”On vaikea arvioida, miten kauan aikaa joidenkin asioiden oppimiseen oikeasti menee, jos osa oppilaista ei osaa lukea kunnolla”, hän sanoo.
Haasteista huolimatta Rwamwanjassa on onnistuttu. Viime syksynä valmistuneista oppilaista 67 prosenttia työllistyi seuraavan vuoden alkuun mennessä.
KUA:n hankkeissa pyritään mittaamaan oppimista muun muassa sillä, kuinka moni oppilas läpäisee peruskoulun päättökokeen, valmistuu ammattiin, työllistyy tai jatkaa jatko-opintoihin. Uusia keinoja mitata oppimista etsitään jatkuvasti.
”On helpompi mitata rakennettujen koululuokkien määrää, vaikka pitäisi pystyä mittaamaan mitä koulussa opitaan”, Peltola sanoo.
Yli 260 miljoonaa lasta ei käy koulua
Ylivoimaisesti suurin este oppimiselle on silti edelleen, ettei koulua käydä ollenkaan. Vuonna 2016 yli 61 miljoonaa peruskouluikäistä ja jopa 202 miljoonaa toisen asteen kouluiässä olevaa lasta ei käynyt koulua.
Peräti kolmannes näistä lapsista asui hauraissa maissa tai konfliktialueilla. Katastrofit ja konfliktit katkaisevat edelleen monen lapsen koulutien. Syyriassa kaikki lapset kävivät koulua, kunnes sisällissota alkoi. Vuonna 2013 yli 1,8 miljoonaa lasta jäi ilman opetusta Syyriassa.
”Hauraissa maissa haasteet ovat moninkertaiset. Kriisitilanteessa koulut voidaan joutua sulkemaan yllättäen kesken lukukauden tai käytössä voi olla typistetty opinto-ohjelma”, Peltola sanoo.
Kriisitilanteissa rekrytoidaan Peltolan mukaan usein myös epäpäteviä opettajia, jotka ovat itsekin käyneet läpi vaikeita kokemuksia. Siksi KUA vahvistaa opetuksen laatua.
Opettajienkin pitää oppia
Raportissa kerrotaan seitsemän Afrikan maan kouluihin tehdystä yllätystarkastuksesta. Yllätysvierailun päivänä yksi viidestä opettajasta oli kokonaan poissa koulusta ja kaksi viidestä opettajasta oli muualla kuin omassa luokkahuoneessaan, vaikka olivatkin koulussa. Syrjäseudulla tilanne on vieläkin huonompi.
Jos opettaja on paikalla, hänen taidoissaan saattaa olla puutteita. Kaikkein lahjakkaimmat oppilaat eivät nimittäin itse halua opettajiksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan 14 maassa tehdyssä testissä kuudennen luokan opettajat selviytyivät itse luetun ymmärtämisen tehtävistä keskimäärin samoilla tuloksilla kuin parhaimmat oppilaansa.
Opettajien kouluttaminen onkin avainasemassa, kun koulutuksen laatua tahdotaan parantaa.
”KUA:n hankkeissa pyritään antamaan opettajille pitkäkestoista ammatillista koulutusta ja mentorointia, joka kehittää opettajien ammattitaitoa. Tärkeää on, että oppiminen tapahtuu aidossa kouluympäristössä.”
Vuonna 2016 KUA koulutti kaikkiaan 4 693 opettajaa muun muassa Eritreassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Nepalissa. Kehitystyötä tehdään yhdessä toimintamaiden viranomaisten kanssa opettajankoulutuksen ja koulujen opetussuunnitelmien kehittämiseksi.
Koulutukseen ja koulutuksen laatuun panostaminen on kaikkien etu, Peltola painottaa.
”Etenkin hauraissa maissa ja katastrofitilanteissa koulutus luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo vakautta arkeen. Koulutus on tärkeää yhteiskunnalliselle kehitykselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle.”
Teksti: Noora Jussila / Kirkon Ulkomaanapu
Ikali Karvinen johtaa koulutusasiantuntijana Kirkon Ulkomaanavun toimintaa Eritreassa.
Luokkakoot ovat suuria, oppimateriaaleja on niukasti, eikä opettajan ammattia arvosteta Eritreassa. Lukuisista haasteista huolimatta eritrealaiset opettajat ovat silti kiinnostuneita kehittämään opetusmenetelmiä, sanoo Ikali Karvinen.
Karvinen on johtanut KUA:n opettajankoulutushankkeita Eritreassa vuoden 2017 alusta.
”Tavallisena työpäivänä ohjaan opettajia ja kollegoita, tuen tutkimuksen tekemistä ja suunnittelen korkeakouluihin erilaisia aktiviteetteja, jotka kehittävät henkilöstön osaamista”, kertoo Karvinen.
Eritrean poliittinen toimintaympäristö on haastava, ja moni suhtautuu aluksi epäilevästi ulkomaisiin toimijoihin. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää.
Veden ja sähkön heikon saatavuuden lisäksi huonot tietoliikenneyhteydet tekevät päivistä hyvin erilaisia kuin Suomessa. Moniin asioihin pitää Karvisen mukaan varata moninkertaisesti aikaa.
”Kollegan kanssa naureskellaan sille, että parhaimmillaan neljään päivään ei ole saatu yhtään uutista auki netistä – uutisaddiktien elämä on siis hankalaa!”
Sairaanhoitajasta koulutusasiantuntijaksi
Karvinen kuvailee urapolkuaan epätyypilliseksi. Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan hän täydensi opintojaan hoitotieteissä ja päätyi Keniaan keräämään tutkimusaineistoa väitöskirjaansa varten. Hän väitteli kansanterveystieteen tohtoriksi vuonna 2009.
”Eritrea on ollut minulle diplomatian koulu. Olen tavannut ihmisiä, jotka omista ja kotimaansa vaikeuksista huolimatta katsovat luottaen tulevaisuuteen”, Karvinen sanoo.
Työn tulokset eivät näy hetkessä, eivät edes vuodessa tai kahdessa. Karvinen toivoo työssään voivansa edistää opettajien ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tutkimusnäyttöön perustuvaa opetusta.
”Uskomme, että opettajat, joiden kanssa työskentelemme, ovat uuden opettajuuden airueita. He kouluttavat jatkossa tulevia opettajia uusin menetelmin.”
Teksti: Minna Elo
Kymmenen vuotta sitten Kirkon Ulkomaanapu teki täyskäännöksen, jonka ansiosta voimme auttaa yhä useampaa ihmistä. 70-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi luomme katsauksen ratkaiseviin päätöksiin.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminta on kasvanut valtavasti. Kiittäminen on päätöksiä, jotka tehtiin kymmenen vuotta sitten silloisen toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen astuessa järjestön puikkoihin.
KUA oli pitkään tehnyt kehitysyhteistyötä pääasiassa rahoittamalla kumppanijärjestöjen hankkeita. Pentikäiselle oli kuitenkin tärkeää, että KUA alkaa ottaa itse vastuuta työnsä tuloksista. KUA lähetti ensimmäiset omat avustustyöntekijänsä maailmalle ja alkoi pian perustaa Afrikkaan ensimmäisiä kenttätoimistoja, joista käsin se ryhtyi toteuttamaan hankkeitaan.
Työ keskitettiin kolmeen pääteemaan: koulutukseen, toimeentuloon ja rauhaan. Koulutuksesta ja toimeentulosta KUA:n työntekijöillä oli jo paljon asiantuntemusta. Rauhantyön Pentikäinen, rauhannobelisti Martti Ahtisaaren entinen neuvonantaja, toi uutena teemana tullessaan.
Rauhantyössä KUA erikoistui työskentelemään uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Ensimmäinen kohde oli Somalia, jossa ponnistukset kantoivat pian hedelmää.
”Somalia oli silloin kuin Syyria tänään. Kukaan ei halunnut sinne ja työ oli todella vaarallista. Olemme kuitenkin pystyneet auttamaan Somaliaa monissa ratkaisevissa käänteissä”, Pentikäinen sanoo.
”Rauhantyössä ratkaisevaa on, ettei anna periksi ja oppii virheistään.”
Työtä siellä, missä muut eivät ole
Toinen ratkaiseva päätös on ollut mennä rohkeasti sinne, minne muut eivät halua tai voi. KUA toimii tällä hetkellä maailman kolmessa kaikkein hauraimmassa maassa, eli Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Sulkeutuneessa Eritreassa KUA on yksi harvoista kansalaisjärjestöistä.
”Pienen järjestön ei kannata hakeutua paikkoihin, joissa on paljon toimijoita. Hauraimmissa valtioissa saamme suurimman lisäarvon työllemme”, sanoo KUA:n virkaatekevä toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Vuosien varrella toimintamaat ovat muuttuneet. Valtion leikkaukset kehitysyhteistyön määrärahoissa pakottivat KUA:n lopettamaan työnsä Etelä- Amerikan maissa. Nykyään KUA toimii 15 maassa ja suuri osa työntekijöistä työskentelee toimintamaissa. KUA tekee myös tiivistä yhteistyötä paikallisten järjestöjen ja viranomaisten kanssa. KUA:n työntekijöistä enemmistö on paikallisia.
”Heidän paikallistuntemuksensa on meille arvokasta. Samalla hankkeemme juurtuvat paremmin paikallisiin yhteisöihin ja osa osaamisesta jää sinne”, sanoo humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Nopeaksi auttajaksi katastrofeissa
Nepalin vuoden 2015 maanjäristysten jälkeen yli 44 000 lasta pääsi opiskelemaan KUA:n rakentamissa kouluissa ja väliaikaisissa koulutiloissa. Kuva: Johanna Erjonsalo
Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ohella KUA:sta on tullut nopea humanitaarisen avun antaja katastrofi- ja konfliktitilanteissa. Käännekohta oli tammikuun 2010 voimakas maanjäristys, joka romahdutti yli puolet köyhän Haitin taloista. Yli 220 000 ihmistä kuoli.
Aiemmissa luonnonkatastrofeissa KUA oli tukenut avustustöitä rahoittamalla paikan päällä toimivia järjestöjä tai muita kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-allianssin jäseniä. Haitissa tuhot olivat kuitenkin valtavat, ja opetusalan toimijoista oli pulaa.
KUA ryhtyi töihin. Ensin oppilaille pystytettiin väliaikaisia koulutelttoja, sitten väliaikaisia luokkahuoneita ja lopulta pysyviä koulurakennuksia. Alusta asti oli kuitenkin selvää, etteivät pelkät seinät riitä, sanoo KUA:n koulutusasiantuntija Minna Peltola.
”Halusimme myös parantaa koulutuksen laatua”, hän sanoo.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen vuonna 2015 samalla kuorma-autolla matkasivat sekä koulunrakennustarvikkeet, opetusmateriaalit että suomalainen opettaja, joka kertoi paikallisille kollegoilleen katastrofin aiheuttamien vaikeiden kokemusten käsittelemisestä. Yhtä aikaa korjattiin kouluja ja ihmisiä.
Koulutuksessa saavutetut tulokset ovatkin vaikuttavia. Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA jälleenrakensi 300 koulua, enemmän kuin yksikään toinen järjestö. Vuonna 2016 kaikkiaan yli 132 500 lasta sai laadukasta opetusta KUA:n työn ansiosta.
Peltolan mukaan koulutuksen laatuun panostaminen on jatkossakin tärkeää.
”Erityishaasteen tuovat hauraat alueet. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa on sekä väkivaltainen konflikti että ruokakriisi. Nuoret ovat hyvin haavoittuvaisia ja henkinen tuki on otettava mukaan kaikkeen opetustyöhön.”
Nyt tavoitteena on vahvistaa koulutuksen yhteyttä toimeentuloon. Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. On tärkeää, etteivät liikkeelle lähteneet ihmiset keskeytä koulunkäyntiä ja että heidän opinnoistaan myönnetään virallisia tutkintotodistuksia, jotka auttavat heitä uuteen työhön ja elämään.
KUA on järjestänyt tutkintoon johtavaa koulutusta Ugandan pakolaisasutusalueilla, jossa suurin osa ensimmäisistä vuosikursseista on työllistynyt hyvin. Kambodžassa KUA kehitti paikallisen opetusministeriön kanssa maan ensimmäisen oppilaanohjausjärjestelmän ja koulutti ensimmäiset opinto-ohjaajat.
Kansainvälisesti arvostetuksi auttajaksi
Apu on mennyt perille jo 70 vuotta
Kirkon Ulkomaanapu perustettiin 70 vuotta sitten kanavoimaan Yhdysvaltojen, Saksan ja Ruotsin kirkoilta saatuja avustuksia sodan runtelemaan Suomeen. Jälleenrakentamisen vuosien jälkeen sekä Suomi että Suomen luterilainen kirkko kasvoivat hiljalleen avun kohteesta sen antajaksi.
1960-luvulla Vietnamin ja Biafran sodat kasvattivat etenkin länsimaisen nuorison solidaarisuutta niin kutsuttua kolmatta maailmaa kohtaan ja myös Suomessa tuki KUA:n työlle kasvoi. 1960-luvun lopussa KUA:n budjetti kasvoi myös Yhteisvastuukeräyksen myötä.
Koska Suomen kirkolla on perinteisesti ollut läheiset välit moniin Afrikan maihin, keskittyi kehitysyhteistyökin ensi vaiheessa näihin maihin. 1970-luvulla KUA tuki muun muassa namibialaisten opiskelijoiden opiskelua Suomessa stipendi-ohjelmalla.
Uusi vaihe avustustyössä alkoi 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliitto höllensi uskontolainsäädäntöään ja Baltian ja Inkerin kirkot saivat luvan aloittaa aiemmin kielletyn nuoriso- ja pyhäkoulutyön sekä diakoniatyön. Alueesta tuli KUA:n avustustoiminnan pääkohde, jossa koulutettiin seurakuntien työntekijöitä, korjattiin kirkkoja ja rakennettiin seurakuntataloja.
Itsenäinen säätiö Kirkon Ulkomaanavusta tuli vuonna 1995. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta on kasvanut noin 40:sta liki 400:aan ja KUA:sta on tullut Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.
Rohkeiden päätösten ansiosta KUA:n työ on saanut paljon arvostusta maailmalla. Yhä useampi kansainvälinen rahoittaja uskoo KUA:n työn laatuun.
Vuonna 2013 YK pyysi KUA:aa perustamaan Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston ja 2017 KUA kutsuttiin opetusalan kansainvälisen asiantuntijaverkoston INEE:n ohjausryhmään. INEE:ssä KUA kehittää opetusta katastrofitilanteissa yhdessä Unicefin ja Unescon ja muiden alan jättien kanssa.
”Luulen, etteivät kaikki vielä ymmärrä, miten suuri luottamus esimerkiksi YK:n piirissä on KUA:n osaamiseen heimojen ja uskonnollisten ryhmien kanssa neuvottelemisesta”, sanoo Antti Pentikäinen, joka on parhaillaan virkavapaalla KUA:n toiminnajohtajan tehtävistä ja johtaa Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkostoa New Yorkissa.
”Pieni suomalainen järjestö on kutsuttu uudistamaan koko YK:n toimintatapaa.”
Viime vuosina KUA:ssa on pyritty löytämään uusia innovatiivisia keinoja auttaa ihmisiä. Esimerkiksi Kreikassa tuhannet pakolaiset eivät eläkään leireillä vaan Ateenan kaltaisissa miljoonakaupungeissa.
Ratkaisuksi nuorten pakolaisten tavoittamiseen keksittiin koodaustyöpajat, joissa pakolaisnuoret opettelevat ohjelmoinnin perusteita ja kuvankäsittelyä yhdessä kreikkalaisten nuorten kanssa. Samalla tutustutaan ja ystävystytään puolin ja toisin, ja eri kulttuuriryhmien välinen kuilu kapenee.
Tulevaisuudessa konfliktit ovat yhä monimuotoisempia ja haasteellisempia. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä, jotka puolestaan lisäävät luonnonkatastrofien riskiä monissa maissa. Muutosten vuoksi kotinsa on jo nyt joutunut jättämään ennätyksellinen määrä ihmisiä.
”Olen ylpeä siitä, että kirkolla ja suomalaisilla on avustusjärjestö, joka kantaa vastuuta tämän hetken todellisista ongelmista”, Pentikäinen sanoo.
Teksti: Noora Jussila
Kongolaisia Mirimoa ja Wivineä yhdistivät rankat kokemukset perheen menettämisestä. Opinnot Rwamwanjan ammattikoulussa innostivat ystävyksiä perustamaan leipomon, jossa molemmat ovat pomoja.
Kukaan ei leivo kakkuja pakolaisasutusalueella. Tai ainakaan leipomoa ei ole olemassa.
Oivallus muuttui liiketoimintasuunnitelmaksi, kun Mirimo Consolatrice, 20, ja Wivine Isheja, 22 aloittivat catering-opintonsa Kirkon Ulkomaanavun tukemassa Rwamwanjan ammattikoulussa.
”Aloin opiskella cateringia, koska alalla riittänee töitä. Ihmisethän syövät joka päivä”, Mirimo sanoo.
Opintoihin kuuluu myös yrittäjyyskurssi, ja nuoria tuetaan työllistymisessä ja oman yrityksen perustamisessa. Naiset huomasivat markkinaraon kakuista ja päättivät ryhtyä yhdessä yrittäjiksi.
Ugandassa suosittujen kuningatarkakkujen valmistaminen on halpaa ja hinnaksi Mirimo ja Wivine ovat määrittäneet 1 000 Ugandan shillinkiä eli noin 25 senttiä. Kuningatarkakku on muffinin-tapainen leivonnainen, joita myydään yleisesti. Raaka-aineet ovat edullisia.
”Olemme jo leiponeet kakkuja Wivinen kotona. Tulevaisuudessa haluamme erikoistua hääkakkuihin.”
Tytöt esittelevät ryhmälle liiketoimintasuunnitelmansa yrittäjyyskurssin viimeisenä päivänä.
Ystävyys ja koulutus valavat uskoa tulevaisuuteen
Rankasta taustasta huolimatta Mirimo suhtautuu myönteisesti tulevaisuuteen ja jaksaa hymyillä.
Mirimo ja Wivine ovat paenneet väkivaltaisuuksia Kongon demokraattisesta tasavallasta rajan yli Ugandaan. Mirimon koko perhe surmattiin kotonaan: vanhemmat, kolme siskoa ja kaksi veljeä.
”Olin tulossa kotiin, kun naapurit juoksivat vastaan ja kertoivat mitä on tapahtunut. Lähdin pakoon saman tien. Jätin kaiken taakseni katsomatta”, hän kertoo.
Pakomatkalla nelisen vuotta sitten kaksi miestä raiskasi Mirimon. Hän muutti turvataloon muiden perheensä menettäneiden pakolaisten kanssa. Mirimo oli vakavasti traumatisoitunut koulun alkuun saakka.
Nyt hän on alkanut unelmoida, ja siinä on auttanut ammattikoulusta syntynyt ystävyys Wivineen. Rankat kokemukset ovat yhdistäneet heitä, ja naiset ovat tukeneet toisiaan.
”Jos olisin jäänyt Kongoon, olisin kuollut yksin. Nyt olen saanut mahdollisuuden ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Ehkä minulla joskus on jopa oma koti”, Mirimo sanoo.
Mirimo ja Wivine ovat jo pohtineet laajentumista lähikaupunkeihin liiketoimintasuunnitelmassaan, jonka he laativat yrittäjyyskurssilla. Tarpeeksi suurella asiakaspohjalla naiset voisivat vastaanottaa riittävästi hääkakkutilauksia, jotta niiden valmistaminen olisi kannattavaa.
”Olemme hyviä ystäviä, ja uskomme, että pystymme pyörittämään yritystä yhdessä ja tekemään päätökset sopuisasti – olemaan molemmat pomoja”, nuoret vakuuttavat iloisesti.
Yhteisvastuukeräys tukee ammattikoulutoimintaa Rwamwanjan pakolaisasutuksessa Ugandassa.
Kirkon Ulkomaanavun Ville Wacklin kommentoi yrittäjyyskurssilla Mirimon ja Wivinen suunnitelmia.
Teksti: Jenni Lähteenmäki
Kuvat: Jari Kivelä
Tänä vuonna juhlimme satavuotiasta Suomea teemalla ”yhdessä”. Teema on haastava, koska yhteiskunnassa polarisaatio eri ryhmien välillä vaikuttaa kasvavan.
Juhlavuosi antaa meille syyn miettiä, mihin suuntaan haluamme suomalaista yhteiskuntaa yhdessä kehittää. Viime vuosikymmeninä on painotettu yksilön intressejä yhteiskunnallisen solidaarisuuden kustannuksella. Se on myös näkynyt pyrkimyksillä lisätä valinnanvapautta, yksityistämistä ja kilpailutusta.
Ilman kestävä taloutta maa ei tietenkään pysty huolehtimaan omista hätää kärsivistä tai apua muualla tarvitsevista. Globaalissa maailmassa ongelmien sivuuttaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu. Kanssaihmisten hätä vaikuttaa myös meihin.
Yhteisvastuukeräys perustuu solidaarisuuteen ja lähimmäisistä huolehtimiseen. Kristillisen sanoman mukaisesti meillä on erityisvastuu kaikkein eniten kärsivistä ja uhatuista.
Keräys on perinteisesti painottanut sekä vastuutamme lähimmäisistä täällä kotona että globaalia vastuutamme ihmisistä maailman kriisialueilla. Noin 60 prosenttia Yhteisvastuukeräyksen varoista menee Kirkon Ulkomaanavun kautta kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun.
Jordania on yksi vuoden 2017 keräyskohteista. Maa on ottanut vastaa kolmanneksi eniten pakolaisia maailmassa. Itselläni oli mahdollisuus vierailla Jordaniassa syksyllä, ja olen vaikuttunut työstä, jota Ulkomaanapu siellä tekee.
Nuoret syyrialaiset saavat englanninopetusta, ammatillista koulutusta ja psykososiaalista tukea niin pakolaisleirillä kuin pääkaupunki Ammanissa. Ulkomaanapu järjestää myös vapaa-ajan toimintaa, kuten jalkapalloa, musiikkitunteja ja sirkuskoulua, sekä tytöille että pojille.
Toiminta antaa pakolaisille toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja työkaluja oman elämänsä rakentamiseksi. Näin vaara joutua ihmissalakuljettajien tai ihmiskaupan uhreiksi pienenee.
Viime vuonna opimme, että maailman ongelmat vaikuttavat väistämättä myös meihin. Suomessa kuluvan vuoden keräysvaroilla tuetaan ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhreiksi.
Kiitos, että välität!
Björn Vikström
Porvoon hiippakunnan piispa
Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä osoitteesta yhteisvastuu.fi ja osallistu.
Ruut Hurtig, 32, tykkää pyytää kuhaa Pielisestä ja istua kotikaupunkinsa Joensuun kahviloissa. Viime kesänä hän sai pappisvihkimyksen ja loppuvuodesta vauvan. Hurtig on Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja.
Elämäntilanne herkistää
Apua kuukausilahjoituksista
- Pienistä puroista kasvaa suuri virta: Jokainen kuukausilahjoittaja on äärimmäisen tärkeä.
- Kuukausilahjoituksen voi kohdistaa katastrofiapuun tai köyhyyden vähentämiseen.
- Keskimääräinen kuukausilahjoitus on n. 15 e. Summa kertyy 50 sentillä päivässä.
- Liity sinäkin kuukausilahjoittajaksi klikkaamalla tästä!
- Lämmin kiitos hyväsydämisestä päätöksestä!
”En vain osaa sulkea silmiäni maailman hädältä. Tällä hetkellä erityisesti vaikeissa oloissa elävät lapset ja äidit ovat usein mielessä”, sanoo Ruut Hurtig.
”Tiiviissä perhearjessa auttamisen mahdollisuudet ovat vähissä. Siksi rahan lahjoittaminen tuntuu tärkeältä mahdollisuudelta tehdä edes jotain.”
Myös maailmalla sattuneet katastrofit ovat saaneet Hurtigin kirjautumaan verkkopankkiin kertalahjoitusta tekemään. Toivoa ei saa menettää.
”Monesti isot katastrofit tapahtuvat kaukana, ja uutisia lukiessa olo on helposti voimaton. Kärsivien puolesta rukoileminen ja rahan lahjoittaminen ovat kuitenkin tärkeitä tapoja auttaa. Vaikka summa olisi pienikin, lahjoituksista voi silti lopulta kertyä merkittävä määrä.”
Pala opintotuesta kaukaiselle lähimmäiselle
Kipinä kuukausilahjoittamiseen syttyi liki kymmenen vuotta sitten, kun Hurtig ihastui Kirkon Ulkomaanavun seinäkalenteriin ystävän kodin seinällä. Pian Hurtig aloittikin lahjoittamisen pienellä summalla; Opintotuesta riitti palanen kaukaisen lähimmäisen auttamiseen.
Kun elämäntilanne on muuttunut ja Hurtig siirtynyt työelämään myös lahjoitussumma on hiljalleen kasvanut.
”Kuukausilahjoitus on niin vaivaton tapa auttaa. Tiedän, että se on järjestöllekin parempi tapa, kuin kertalahjoitukset”, Hurtig toteaa.
Kirkon Ulkomaanapu valikoitui auttamisen kanavaksi, sillä se oli tuttu, luotettava ja riittävän läpinäkyvä.
Iloa monelle
Ulkomaanavun Toisenlaiset Lahjat ovat myös tuttuja Hurtigille:
”Läheisissäni on paljon ihmisiä, joita sen tyyppiset lahjat oikeasti ilahduttavat. Se on hyvä tapa myös herätellä ihmisiä katsomaan asioita uudella tavalla. Suomessa ihmisillä on useammin liikaa tavaraa kuin liian vähän. Myös siksi aineettomat lahjat tuntuvat hyviltä.”
”Menin naimisiin vuonna 2013. Emme mieheni kanssa tarvinneet erityisesti mitään lahjaksi, emmekä varsinkaan halunneet turhaa tavaraa. Tuttu pariskunta oli vähän aiemmin pyytänyt häälahjaksi Toisenlaisia Lahjoja. Pidimme ideasta ja kopioimme sen häpeilemättä. Oli ihana ajatus, että meidän onnestamme voi olla iloa myös tuntemattomille apua tarvitseville ihmisille. Vieraatkin tuntuvat tykänneen toiveestamme.”
Teksti: Pertti Keinänen
Kuva: Ville Asikainen