Anna Koskivuo haki Opettajat ilman rajoja –verkoston vapaaehtoiseksi ja lähti kouluttamaan opettajia yhteen maailman hauraimmista valtioista.
Kun konfliktista kärsineen Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kysyttiin viime vuonna, mitä he toivoisivat Kirkon Ulkomaanavun heille tarjoavan, vastaus oli lukutaitoa ja parempaa toimeentuloa.
Tuota lupausta lähti tänä keväänä lunastamaan Anna Koskivuo, 28, joka matkusti puoleksi vuodeksi Keski-Afrikan tasavaltaan käynnistämään Naisten Pankin hanketta ja kouluttamaan lukutaito-opettajia.
”Halusin nähdä, miten apu menee perille käytännössä. Lisäksi olen tekijätyyppiä ja aina utelias lähtemään uusiin paikkoihin”, Anna kertoo syistä hakea Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoiseksi.
Naisten Pankin rahoittaman hankkeen tavoitteena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten toimeentuloa ja tarjota heille koulutusta lukutaidosta, maanviljelystä, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä. Bozoum on pieni maaseutukaupunki, jossa arki koostuu tavallisesti peltotöistä, karjankasvatuksesta ja kodinhoidosta.
Hanke on otettu Bozoumissa innostuneesti vastaan.
”Osallistujat olivat todella motivoituneita ja paikalla joka päivä. Koulutus oli heille ainutlaatuinen kokemus”, Anna kertoo.
Koulutukselle valtava tarve
Koulutukselle on Keski-Afrikan tasavallassa valtava tarve, sillä yli puolet maan kansalaisista on lukutaidottomia. Lukutaidottomuuden huomaa arjessa eri tavoin.
”Huomasin, että laskun kirjoittaminen ravintolassa voi olla vaikeaa, tai henkilö ei ymmärrä lääkereseptejä. Vaikka olisi käynytkin koulua, se on saattanut jäädä kesken ja lukutaito jäädä vaillinaiseksi”, Anna kertoo.
Anna koulutti naisryhmien joukosta pääsykokeilla valitut 18 kandidaattia lukutaito-opettajiksi yhdessä opetusministeriön kouluttajan kanssa. Lukutaito-opettajat alkavat koulutuksen jälkeen järjestää naisryhmissä lukutaitokoulutusta pätevöidyttyään ensin itse ohjaajiksi.
Naisten Pankin hanke toteutetaan paikallisten naisten omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.
”Osallistuminen aikuisten lukutaito-opetukseen on vapaaehtoista. Aluksi KUA:n työntekijät kiersivät paikallisissa naisryhmissä ja kysyivät, ketkä haluavat ilmoittautua lukutaitokoulutukseen. Yhteensä 450 lukutaidotonta naista ilmoittautui opetukseen.”
Lukutaito avaa ovia kaikkialla
Keski-Afrikan tasavalta lukeutuu maailman hauraimpiin ja köyhimpiin maihin. Levottomuudet puhkesivat sisällissodaksi vuonna 2013, jonka jälkeen maassa on ollut epävakaata. Tiet ovat huonossa kunnossa ja julkisen sektorin palvelut loistavat poissaolollaan.
Mitä Keski-Afrikan tasavallan kaltaisessa maassa voi tehdä kehityksen edistämiseksi?
”Itse uskon, että lukutaidosta on aina hyötyä. Kaikilla on oikeus osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Oli arki millaista tahansa, lukutaito auttaa toimimaan omassa yhteisössä ja yhteiskunnassa”, Anna miettii.
Vapaaehtoisjakson aikana eteen tuli kiperiäkin tilanteita.
”Haastavaa oli etenkin paikallisten viranomaisten kanssa, kun on nuori länsimaasta tuleva nainen ja kokematon siinä ympäristössä. Afrikassa ikää ja kokemusta arvostetaan valtavasti.”
Kaikkiaan kokemus oli niin antoisa, että syyskuussa Suomeen palannut Anna lähti takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan lokakuun alussa. Suunnitelmissa on jatkaa töitä Naisten Pankin hankkeessa vuoden loppuun saakka.
”On tervettä nähdä erilaista arkea ja elämää. Kokemus oli rikas ja kyseenalaisti omia ajattelu- ja toimintatapoja. Usein ajattelee, että oikea tapa toimia on se, minkä itse on oppinut ja mihin on tottunut, mutta tavat ovat vain erilaisia”, Anna summaa.
Anna Koskivuo on Keski-Afrikan tasavallassa Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoisena vuoden 2018 loppuun. Lue lisää Annan kokemuksista blogista.
Tänä vuonna Brother Christmas nosti hyvätekeväisyyden eettisyyden julkiseen keskusteluun Suomessa. Miten avustustyön eettisyyttä arvioidaan?
”Koko avustus- ja kehitysyhteistyön lähtökohta perustuu eettisyyteen, pyrkimykseen toimia oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti. Siihen arvopohjaan, että elämme yhdessä samalla maapallolla”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun (KUA) humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Mutta miten Kirkon Ulkomaanavussa varmistutaan, siitä että apu menee perille ja toiminta on eettistä? Tärkeässä roolissa on yhteisesti sovittujen toimintatapojen noudattaminen ja niihin liittyvä seuranta. Järjestö vastaa siitä, että työntekijöillä on tarvittavat tiedot ja taidot työnsä hoitamiseen tehokkaasti ja vastuullisesti. Työnantajana KUA on vastuussa myös työntekijöiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Jokainen työntekijä sitoutuu noudattamaan yhteisiä toimintaperiaatteita allekirjoittamalla menettelytapaohjeen, joka muun muassa kieltää korruption, varojen väärinkäytön ja seksuaalisen hyväksikäytön. Niiden suhteen KUA:ssa on nollatoleranssi. Työntekijän velvollisuus on myös raportoida, mikäli hän havaitsee väärinkäytöksiä.
KUA toimii maailman hauraimmissa ja köyhimmissä maissa. Näissä, ns. korkean riskin maissa korruptio on yleistä ja yksittäisen työntekijän kohdalla kiusaus ja paineet voivat olla suuria.
”KUA ei ole immuuni väärinkäytöksille. Työntekijöiden valinnalla ja perehdyttämisellä voidaan ehkäistä riskiä. Oleellista on, että seurantajärjestelmä havaitsee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa väärinkäytökset ja niihin puututaan ripeästi. Toistaiseksi olemme välttyneet isoilta kupruilta,” sanoo KUA:n kehittämispäällikkö Aarno Lahtinen.
Yhteiset suositukset luovat pohjan toiminnalle
Järjestöjen ohjeiden lisäksi avustustyötä säätelevät monet kansainväliset standardit ja suositukset. KUA esimerkiksi sai kansainvälisen Core Humanitarian Standard eli CHS-sertifioinnin kesäkuussa 2017.
”Lähtökohtana on, että toiminnan keskiössä ovat ne ihmiset, keiden kanssa ja puolesta työtä tehdään. Ensisijainen vastuumme toiminnan eettisyydestä ja varojen tehokkaasta käytöstä on heille, mutta myös lahjoittajille, rahoittajille ja veronmaksajille”, sanoo Lahtinen.
CHS-sertifikaatin asiat eivät ole uusia, vaan ne pohjautuvat toimijoiden vuosien aikana kehittämiin hyviin käytäntöihin.
”Tuemme ihmisten perusoikeuksien toteutumista sekä varmistamme, että oma toimintamme ei polje kenenkään oikeuksia tai aiheuta haittaa, esimerkiksi kärjistä konfliktia tai vahingoita paikallista elinkeinorakennetta tai ympäristöä”, sanoo Lahtinen.
Tärkeää on, että se mitä kulloinkin tehdään, on tarkoituksenmukaista ja sillä on oikeasti vaikutusta siihen tilanteeseen, jota pyritään parantamaan.
”Meidän täytyy olla hyvin tietoisia kulloisestakin toimintaympäristöstä, niin että tiedämme mitä ja miksi teemme. Se edellyttää keskusteluja paikallisten kanssa. Toiminnan pitää olla tehokasta ja oikea-aikaista, erityisesti humanitaarisen avun tilanteissa”, sanoo Lahtinen.
Paikallista osaamista vahvistamalla kestäviä tuloksia
Kirkon Ulkomaanavun työllä on vaikutusta
- Kirkon Ulkomaanapu toimii tällä hetkellä 14 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä
- 132 500 lasta hyötyi KUA:n koulutushankkeista vuonna 2016
- Nepalin 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA rakensi 300 koulua ja turvallista koulutilaa 44 000 lapselle
- 27 305 ihmistä osallistui alueellisiin rauhansovitteluihin Keniassa vuonna 2016.
Jaetaanko vain ruokaa tai tavaroita vai autetaanko ihmisiä auttamaan itse itseään? KUA:n hankkeet suunnitellaan yhdessä niistä hyötyvien ihmisten kanssa. Keinot, joilla ihmisten tilannetta voidaan parantaa kestävällä tavalla, mietitään yhdessä, oli sitten kyse katastrofiavusta, kehitysyhteistyöstä tai vaikuttamistyöstä.
Äkillisen katastrofin, kuten maanjäristyksen jälkeen on aluksi usein tarpeen jakaa hengissä pysymisen kannalta välttämätöntä apua, kuten puhdasta vettä, ruokaa ja tarvikkeita suojan rakentamiseen. Mahdollisimman pian pyritään kuitenkin tukemaan ihmisiä niin, että he voivat elää arvokkaasti ja tehdä itseään koskevia päätöksiä. ”Esimerkiksi jonkun muun valitsemien tarvikkeiden jakamisen sijaan annetaan ihmisille käteisavustuksia, jotta he voivat itse päättää, mitä eniten tarvitsevat”, sanoo Alajarva.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen KUA rakensi kouluja ja järjesti opettajille koulutusta psykososiaalisesta tuesta. Tuellamme 44 000 lasta pääsi opiskelemaan turvallisiin koulutiloihin. Kuva: Antti Helin
”Itse näen, että pitkittyneissä kriiseissä avustustyön täytyy aidosti vastata ihmisten tarpeisiin, myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Tässä tullaan nopeasti koulutukseen ja toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen”, Alajarva jatkaa.
”Paikallisen osaamisen tukeminen ja ymmärtäminen on olennaista. Ei niin, että tullaan ja tuodaan ulkopuolelta jotakin ja kun poistutaan, jää vain tyhjää”, sanoo myös Lahtinen.
Jatkuvaa oppimista
Mikään paperi tai merkki ei kuitenkaan itsessään pelasta. Olennaista on, että periaatteet ja arvot sisäistetään aidosti. Millaiset ovat organisaation vakiintuneet, jokapäiväiset toimintatavat, miten asioihin suhtaudutaan? Esihenkilöiden ja johdon esimerkki on tärkeä.
”Eettiseen avustustyöhön kuuluu myös se, että palautetta kuunnellaan herkällä korvalla”, sanoo Lahtinen.
Hankeseuranta, omat ja ulkopuolisten tekemät arvioinnit, palaute ja valitukset auttavat oppimaan ja tekemään työtä paremmin. CHS-standardi on tuonut selkeät mittarit oman työn arvioinnille ja kehittämiselle.
KUA:lla on oma verkkopohjainen valitusmekanisminsa, jonka kautta niin hankkeissa mukana olevat ihmiset, työntekijät kuin kumppanitkin voivat ilmoittaa mahdollisista väärinkäytöksistä, myös nimettömästi. Lisäksi sisäinen tarkastaja ja hallituksen tarkastusvaliokunta arvioivat toiminnan vastuullisuutta ja tehokkuutta.
Lopulta on kyse siitä, millaisen jäljen järjestö paikalliseen yhteisöön jättää. Saatiinko aikaan haluttu muutos niin, että sillä on vaikutusta myös tulevaisuudessa?
Teksti: Minna Elo
Artikkeli on julkaistu ensin Diakonia-lehdessä 2/2018.
Miksi minulla olisi oikeus elää yltäkylläisyydessä, johon kaikilla ei ole varaa, mietti Juho Kalliokoski ja ryhtyi kuukausilahjoittajaksi.
Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja Juho Kalliokoski, 29, istuu Helsingin Vanhan Kirkon puupenkkiin valokuvausta varten. Ristikkoikkunoista siilautuva tammikuun vähäinen valo yltää juuri ja juuri miehen hymyileviin kasvoihin asti.
Kalliokoski on ammatiltaan lakimies ja asuu vaimonsa kanssa Helsingissä. Hän uskoo saaneensa kaiken, mitä hänellä on, Jumalalta.
”Kaikki, mitä minulla on, on minulle ulkopuolelta annettua. Ruumiin ja hengen olen saanut vanhemmiltani, kasvatuksen vanhemmiltani, opettajiltani ja muilta lapsuuden tärkeiltä ihmisiltä, korkeakoulutuksen valtiolta”, Kalliokoski listaa.
Kalliokoski ajattelee, ettei hänellä ole oikeutta elää yltäkylläisyydessä toisten kärsiessä. Niinpä hän auttaa ihmisiä ja muuta luomakuntaa lahjoittamalla.
”Koska ihmiset ovat samanarvoisia, valitsin järjestön, joka tekee työtään ihmisten hyväksi Suomen sijasta köyhissä maissa. Siellä ihmisten puute on suurempaa. Talouden lainalaisuuksien vuoksi eurolla köyhässä maassa saadaan myös enemmän aikaan kuin eurolla rikkaassa Suomessa.”
Sopiva lahjoitustaso löytyi Raamatusta
KUA:n avustustyön luotettavuus ja tehokkuus olivat Kalliokoskelle tärkeitä kriteereitä lahjoituskohdetta valitessa. Merkitystä oli myös sillä, että KUA on kirkollinen toimija.
Kuukausilahjoittaminen sopii Kalliokoskelle siksi, että se tekee hänen mielestään kuukausibudjetista vakaamman, eikä lahjoituksen tekeminen jää kiinni hetken mielijohteista.
Kalliokoski kertoo miettineensä kuukausilahjoituksen sopivaa summaa, kunnes löysi yllättäen vastauksen Raamatusta.
”Jonkin aikaa sitten hoksasin, että lahjoituksen sopivalle mittaluokalle on olemassa toimiva esikuva Mooseksen lain kymmenyksissä. Nykyään pyrin mitoittamaan kuukausilahjoituksen siten, että se on kymmenys eli kymmenesosa bruttotulostani”, Kalliokoski sanoo.
”Tämä tuntuu toimivalta ja kohtuulliselta, ja auttaa lisäksi karsimaan joutavan kulutuksen omasta elämästäni pois.”
Apua kuukausilahjoituksista
- Pienistä puroista kasvaa suuri virta: Jokainen kuukausilahjoittaja on äärimmäisen tärkeä.
- Kuukausilahjoituksen voi kohdistaa katastrofiapuun tai köyhyyden vähentämiseen.
- Keskimääräinen kuukausilahjoitus on n. 15 e. Summa kertyy 50 sentillä päivässä.
- Liity sinäkin kuukausilahjoittajaksi klikkaamalla tästä!
- Lämmin kiitos hyväsydämisestä päätöksestä!
Teksti: Pertti Keinänen
Kuva: Tatu Blomqvist
Ei siitä niin kovin kauan ole, kun tässä maassa nähtiin nälkää.
Omien isovanhempieni vanhempia koettelivat suuret nälkävuodet 150 vuotta sitten. Lapsena en oikein käsittänyt, miksi muuten niin lempeä pappani kiivastui, kun kerran laitoin leivän ruokapöydälle huolimattomasti.
Vasta aikuisena ymmärsin, miten köyhissä oloissa hänen sukupolvensa oli elänyt. Leipä oli hänelle suorastaan pyhää ja sitä piti kunnioittaa.
Nykyisin suuri osa suomalaisista elää yltäkylläisyydessä. Ruokahävikki maassamme on 25 kiloa henkeä kohden vuodessa. Mutta keskuudessamme on myös niitä, joille jokapäiväinen leipä ei ole itsestäänselvyys.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia käytetään kotimaassa auttamaan niitä, jotka joutuvat turvautumaan ruoka-apuun. Kirkon ja seurakuntien diakoniatyö auttaa niitä, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.
Maailman katastrofialueilla nälänhädän riski on erityinen haaste. Monilla alueilla ilmasto-olosuhteet ovat tehneet ravinnon tuottamisen mahdottomaksi. Kuivuus, luonnonkatastrofit ja konfliktit tuovat mukanaan myös ruuan puutetta. Ilmaston lämpenemisen seurauksista kärsivät eniten maailman köyhimmät alueet.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta katastrofialueille, muun muassa nälkiintyneiden auttamiseen Itä-Afrikassa. KUA:n toiminnassa yhteydet paikallisiin toimijoihin takaavat avun perillepääsyn ja sen, että apu kohdennetaan oikein.
Nälän poistamiseksi ja maailman ruokaturvan puolesta on toimittava nyt. Työtä on jatkettava sitkeästi, kunnes oikeus riittävään toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla.
Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon. Maamme on kokenut omat nälkävuotensa ja sota-aikansa, jolloin nälkä oli kaikille tuttu. Toisille se on yhä todellisuutta maassamme. Vielä kipeämmin nälän kokevat lähimmäisemme kaukana. Arviolta miljardi ihmistä elää äärimmäisessä nälässä ja köyhyydessä.
Nyt on meidän vuoromme auttaa. Kukaan ei selviä ilman ruokaa.
Seppo Häkkinen
Mikkelin hiippakunnan piispa
Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräyksen esimies
Yhä useampi lapsi pääsee kouluun, mutta miljoonat lapset ja nuoret eivät siitä huolimatta opi edes perustaitoja. Miten maailmanlaajuinen oppimisen kriisi voidaan ratkaista?
Maailmanpankki julkaisi syyskuussa huolestuttavan raportin. Vuosittain julkaistava kehitysraportti keskittyi ensimmäistä kertaa koulutukseen, eikä se ole iloista luettavaa.
Raportin mukaan yli 60 prosenttia kehitysmaiden peruskoulun oppilaista ei opi koulussa edes perustaitoja. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) opetusalan asiantuntija Minna Peltolaa hätkähdytti, miten suurista oppimiseroista on kyse sekä globaalisti että eri maiden sisällä.
”PISA-mittauksissa parhaiten pärjäävien maiden kaikista heikoimmillakin oppilailla on paremmat oppimistulokset kuin heikoimpien maiden parhailla oppilailla”, Peltola sanoo.
Kehitysmaissa köyhillä oppilailla on jo valmiiksi heikommat edellytykset oppia. Aliravitsemus, sairaudet ja huolehtivien vanhempien puute vaikeuttavat oppimista. Lisähaasteen tuo köyhien koulujen heikompi opetuksen laatu.
”Suomessakin vanhempien koulutustausta ennustaa vahvasti lasten koulumenestystä. Pahimmillaan koulu voi kasvattaa eriarvoisuutta entisestään. Sama ilmiö toistuu kehitysmaissa, mutta paljon voimakkaampana.”
Koulutus ehkäisee syrjäytymistä
Oppimisen kriisi on vakava paikka. Parhaimmillaan koulutus vähentää köyhyyttä, vahvistaa yhteiskunnallisia instituutioita ja lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Jos oleelliset taidot jäävät koulussa oppimatta, miten nuoret pärjäävät työelämässä tai ylipäätään elämässä?
”Koulussa tulisi oppia taitoja, joiden avulla nuoret voivat työllistyä ja elää itselleen merkityksellistä elämää. Koulutus on avainasemassa, kun tahdotaan ehkäistä syrjäytymistä ja nostaa ihmisiä köyhyydestä”, Peltola sanoo.
Ugandassa Rwamwanjan pakolaisasutusalueella KUA järjestää ammatillista opetusta sekä Kongosta paenneille että ugandalaisille nuorille. Siellä Peltola on työnsä kautta huomannut, että perustaitojen puute tekee ammatillisenkin oppimisen hankalaksi.
”On vaikea arvioida, miten kauan aikaa joidenkin asioiden oppimiseen oikeasti menee, jos osa oppilaista ei osaa lukea kunnolla”, hän sanoo.
Haasteista huolimatta Rwamwanjassa on onnistuttu. Viime syksynä valmistuneista oppilaista 67 prosenttia työllistyi seuraavan vuoden alkuun mennessä.
KUA:n hankkeissa pyritään mittaamaan oppimista muun muassa sillä, kuinka moni oppilas läpäisee peruskoulun päättökokeen, valmistuu ammattiin, työllistyy tai jatkaa jatko-opintoihin. Uusia keinoja mitata oppimista etsitään jatkuvasti.
”On helpompi mitata rakennettujen koululuokkien määrää, vaikka pitäisi pystyä mittaamaan mitä koulussa opitaan”, Peltola sanoo.
Yli 260 miljoonaa lasta ei käy koulua
Ylivoimaisesti suurin este oppimiselle on silti edelleen, ettei koulua käydä ollenkaan. Vuonna 2016 yli 61 miljoonaa peruskouluikäistä ja jopa 202 miljoonaa toisen asteen kouluiässä olevaa lasta ei käynyt koulua.
Peräti kolmannes näistä lapsista asui hauraissa maissa tai konfliktialueilla. Katastrofit ja konfliktit katkaisevat edelleen monen lapsen koulutien. Syyriassa kaikki lapset kävivät koulua, kunnes sisällissota alkoi. Vuonna 2013 yli 1,8 miljoonaa lasta jäi ilman opetusta Syyriassa.
”Hauraissa maissa haasteet ovat moninkertaiset. Kriisitilanteessa koulut voidaan joutua sulkemaan yllättäen kesken lukukauden tai käytössä voi olla typistetty opinto-ohjelma”, Peltola sanoo.
Kriisitilanteissa rekrytoidaan Peltolan mukaan usein myös epäpäteviä opettajia, jotka ovat itsekin käyneet läpi vaikeita kokemuksia. Siksi KUA vahvistaa opetuksen laatua.
Opettajienkin pitää oppia
Raportissa kerrotaan seitsemän Afrikan maan kouluihin tehdystä yllätystarkastuksesta. Yllätysvierailun päivänä yksi viidestä opettajasta oli kokonaan poissa koulusta ja kaksi viidestä opettajasta oli muualla kuin omassa luokkahuoneessaan, vaikka olivatkin koulussa. Syrjäseudulla tilanne on vieläkin huonompi.
Jos opettaja on paikalla, hänen taidoissaan saattaa olla puutteita. Kaikkein lahjakkaimmat oppilaat eivät nimittäin itse halua opettajiksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan 14 maassa tehdyssä testissä kuudennen luokan opettajat selviytyivät itse luetun ymmärtämisen tehtävistä keskimäärin samoilla tuloksilla kuin parhaimmat oppilaansa.
Opettajien kouluttaminen onkin avainasemassa, kun koulutuksen laatua tahdotaan parantaa.
”KUA:n hankkeissa pyritään antamaan opettajille pitkäkestoista ammatillista koulutusta ja mentorointia, joka kehittää opettajien ammattitaitoa. Tärkeää on, että oppiminen tapahtuu aidossa kouluympäristössä.”
Vuonna 2016 KUA koulutti kaikkiaan 4 693 opettajaa muun muassa Eritreassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Nepalissa. Kehitystyötä tehdään yhdessä toimintamaiden viranomaisten kanssa opettajankoulutuksen ja koulujen opetussuunnitelmien kehittämiseksi.
Koulutukseen ja koulutuksen laatuun panostaminen on kaikkien etu, Peltola painottaa.
”Etenkin hauraissa maissa ja katastrofitilanteissa koulutus luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo vakautta arkeen. Koulutus on tärkeää yhteiskunnalliselle kehitykselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle.”
Teksti: Noora Jussila / Kirkon Ulkomaanapu
Ikali Karvinen johtaa koulutusasiantuntijana Kirkon Ulkomaanavun toimintaa Eritreassa.
Luokkakoot ovat suuria, oppimateriaaleja on niukasti, eikä opettajan ammattia arvosteta Eritreassa. Lukuisista haasteista huolimatta eritrealaiset opettajat ovat silti kiinnostuneita kehittämään opetusmenetelmiä, sanoo Ikali Karvinen.
Karvinen on johtanut KUA:n opettajankoulutushankkeita Eritreassa vuoden 2017 alusta.
”Tavallisena työpäivänä ohjaan opettajia ja kollegoita, tuen tutkimuksen tekemistä ja suunnittelen korkeakouluihin erilaisia aktiviteetteja, jotka kehittävät henkilöstön osaamista”, kertoo Karvinen.
Eritrean poliittinen toimintaympäristö on haastava, ja moni suhtautuu aluksi epäilevästi ulkomaisiin toimijoihin. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää.
Veden ja sähkön heikon saatavuuden lisäksi huonot tietoliikenneyhteydet tekevät päivistä hyvin erilaisia kuin Suomessa. Moniin asioihin pitää Karvisen mukaan varata moninkertaisesti aikaa.
”Kollegan kanssa naureskellaan sille, että parhaimmillaan neljään päivään ei ole saatu yhtään uutista auki netistä – uutisaddiktien elämä on siis hankalaa!”
Sairaanhoitajasta koulutusasiantuntijaksi
Karvinen kuvailee urapolkuaan epätyypilliseksi. Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan hän täydensi opintojaan hoitotieteissä ja päätyi Keniaan keräämään tutkimusaineistoa väitöskirjaansa varten. Hän väitteli kansanterveystieteen tohtoriksi vuonna 2009.
”Eritrea on ollut minulle diplomatian koulu. Olen tavannut ihmisiä, jotka omista ja kotimaansa vaikeuksista huolimatta katsovat luottaen tulevaisuuteen”, Karvinen sanoo.
Työn tulokset eivät näy hetkessä, eivät edes vuodessa tai kahdessa. Karvinen toivoo työssään voivansa edistää opettajien ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tutkimusnäyttöön perustuvaa opetusta.
”Uskomme, että opettajat, joiden kanssa työskentelemme, ovat uuden opettajuuden airueita. He kouluttavat jatkossa tulevia opettajia uusin menetelmin.”
Teksti: Minna Elo
Kymmenen vuotta sitten Kirkon Ulkomaanapu teki täyskäännöksen, jonka ansiosta voimme auttaa yhä useampaa ihmistä. 70-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi luomme katsauksen ratkaiseviin päätöksiin.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana toiminta on kasvanut valtavasti. Kiittäminen on päätöksiä, jotka tehtiin kymmenen vuotta sitten silloisen toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen astuessa järjestön puikkoihin.
KUA oli pitkään tehnyt kehitysyhteistyötä pääasiassa rahoittamalla kumppanijärjestöjen hankkeita. Pentikäiselle oli kuitenkin tärkeää, että KUA alkaa ottaa itse vastuuta työnsä tuloksista. KUA lähetti ensimmäiset omat avustustyöntekijänsä maailmalle ja alkoi pian perustaa Afrikkaan ensimmäisiä kenttätoimistoja, joista käsin se ryhtyi toteuttamaan hankkeitaan.
Työ keskitettiin kolmeen pääteemaan: koulutukseen, toimeentuloon ja rauhaan. Koulutuksesta ja toimeentulosta KUA:n työntekijöillä oli jo paljon asiantuntemusta. Rauhantyön Pentikäinen, rauhannobelisti Martti Ahtisaaren entinen neuvonantaja, toi uutena teemana tullessaan.
Rauhantyössä KUA erikoistui työskentelemään uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden kanssa. Ensimmäinen kohde oli Somalia, jossa ponnistukset kantoivat pian hedelmää.
”Somalia oli silloin kuin Syyria tänään. Kukaan ei halunnut sinne ja työ oli todella vaarallista. Olemme kuitenkin pystyneet auttamaan Somaliaa monissa ratkaisevissa käänteissä”, Pentikäinen sanoo.
”Rauhantyössä ratkaisevaa on, ettei anna periksi ja oppii virheistään.”
Työtä siellä, missä muut eivät ole
Toinen ratkaiseva päätös on ollut mennä rohkeasti sinne, minne muut eivät halua tai voi. KUA toimii tällä hetkellä maailman kolmessa kaikkein hauraimmassa maassa, eli Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Sulkeutuneessa Eritreassa KUA on yksi harvoista kansalaisjärjestöistä.
”Pienen järjestön ei kannata hakeutua paikkoihin, joissa on paljon toimijoita. Hauraimmissa valtioissa saamme suurimman lisäarvon työllemme”, sanoo KUA:n virkaatekevä toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
Vuosien varrella toimintamaat ovat muuttuneet. Valtion leikkaukset kehitysyhteistyön määrärahoissa pakottivat KUA:n lopettamaan työnsä Etelä- Amerikan maissa. Nykyään KUA toimii 15 maassa ja suuri osa työntekijöistä työskentelee toimintamaissa. KUA tekee myös tiivistä yhteistyötä paikallisten järjestöjen ja viranomaisten kanssa. KUA:n työntekijöistä enemmistö on paikallisia.
”Heidän paikallistuntemuksensa on meille arvokasta. Samalla hankkeemme juurtuvat paremmin paikallisiin yhteisöihin ja osa osaamisesta jää sinne”, sanoo humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Nopeaksi auttajaksi katastrofeissa
Nepalin vuoden 2015 maanjäristysten jälkeen yli 44 000 lasta pääsi opiskelemaan KUA:n rakentamissa kouluissa ja väliaikaisissa koulutiloissa. Kuva: Johanna Erjonsalo
Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön ohella KUA:sta on tullut nopea humanitaarisen avun antaja katastrofi- ja konfliktitilanteissa. Käännekohta oli tammikuun 2010 voimakas maanjäristys, joka romahdutti yli puolet köyhän Haitin taloista. Yli 220 000 ihmistä kuoli.
Aiemmissa luonnonkatastrofeissa KUA oli tukenut avustustöitä rahoittamalla paikan päällä toimivia järjestöjä tai muita kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-allianssin jäseniä. Haitissa tuhot olivat kuitenkin valtavat, ja opetusalan toimijoista oli pulaa.
KUA ryhtyi töihin. Ensin oppilaille pystytettiin väliaikaisia koulutelttoja, sitten väliaikaisia luokkahuoneita ja lopulta pysyviä koulurakennuksia. Alusta asti oli kuitenkin selvää, etteivät pelkät seinät riitä, sanoo KUA:n koulutusasiantuntija Minna Peltola.
”Halusimme myös parantaa koulutuksen laatua”, hän sanoo.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen vuonna 2015 samalla kuorma-autolla matkasivat sekä koulunrakennustarvikkeet, opetusmateriaalit että suomalainen opettaja, joka kertoi paikallisille kollegoilleen katastrofin aiheuttamien vaikeiden kokemusten käsittelemisestä. Yhtä aikaa korjattiin kouluja ja ihmisiä.
Koulutuksessa saavutetut tulokset ovatkin vaikuttavia. Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA jälleenrakensi 300 koulua, enemmän kuin yksikään toinen järjestö. Vuonna 2016 kaikkiaan yli 132 500 lasta sai laadukasta opetusta KUA:n työn ansiosta.
Peltolan mukaan koulutuksen laatuun panostaminen on jatkossakin tärkeää.
”Erityishaasteen tuovat hauraat alueet. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa on sekä väkivaltainen konflikti että ruokakriisi. Nuoret ovat hyvin haavoittuvaisia ja henkinen tuki on otettava mukaan kaikkeen opetustyöhön.”
Nyt tavoitteena on vahvistaa koulutuksen yhteyttä toimeentuloon. Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. On tärkeää, etteivät liikkeelle lähteneet ihmiset keskeytä koulunkäyntiä ja että heidän opinnoistaan myönnetään virallisia tutkintotodistuksia, jotka auttavat heitä uuteen työhön ja elämään.
KUA on järjestänyt tutkintoon johtavaa koulutusta Ugandan pakolaisasutusalueilla, jossa suurin osa ensimmäisistä vuosikursseista on työllistynyt hyvin. Kambodžassa KUA kehitti paikallisen opetusministeriön kanssa maan ensimmäisen oppilaanohjausjärjestelmän ja koulutti ensimmäiset opinto-ohjaajat.
Kansainvälisesti arvostetuksi auttajaksi
Apu on mennyt perille jo 70 vuotta
Kirkon Ulkomaanapu perustettiin 70 vuotta sitten kanavoimaan Yhdysvaltojen, Saksan ja Ruotsin kirkoilta saatuja avustuksia sodan runtelemaan Suomeen. Jälleenrakentamisen vuosien jälkeen sekä Suomi että Suomen luterilainen kirkko kasvoivat hiljalleen avun kohteesta sen antajaksi.
1960-luvulla Vietnamin ja Biafran sodat kasvattivat etenkin länsimaisen nuorison solidaarisuutta niin kutsuttua kolmatta maailmaa kohtaan ja myös Suomessa tuki KUA:n työlle kasvoi. 1960-luvun lopussa KUA:n budjetti kasvoi myös Yhteisvastuukeräyksen myötä.
Koska Suomen kirkolla on perinteisesti ollut läheiset välit moniin Afrikan maihin, keskittyi kehitysyhteistyökin ensi vaiheessa näihin maihin. 1970-luvulla KUA tuki muun muassa namibialaisten opiskelijoiden opiskelua Suomessa stipendi-ohjelmalla.
Uusi vaihe avustustyössä alkoi 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliitto höllensi uskontolainsäädäntöään ja Baltian ja Inkerin kirkot saivat luvan aloittaa aiemmin kielletyn nuoriso- ja pyhäkoulutyön sekä diakoniatyön. Alueesta tuli KUA:n avustustoiminnan pääkohde, jossa koulutettiin seurakuntien työntekijöitä, korjattiin kirkkoja ja rakennettiin seurakuntataloja.
Itsenäinen säätiö Kirkon Ulkomaanavusta tuli vuonna 1995. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta on kasvanut noin 40:sta liki 400:aan ja KUA:sta on tullut Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.
Rohkeiden päätösten ansiosta KUA:n työ on saanut paljon arvostusta maailmalla. Yhä useampi kansainvälinen rahoittaja uskoo KUA:n työn laatuun.
Vuonna 2013 YK pyysi KUA:aa perustamaan Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston ja 2017 KUA kutsuttiin opetusalan kansainvälisen asiantuntijaverkoston INEE:n ohjausryhmään. INEE:ssä KUA kehittää opetusta katastrofitilanteissa yhdessä Unicefin ja Unescon ja muiden alan jättien kanssa.
”Luulen, etteivät kaikki vielä ymmärrä, miten suuri luottamus esimerkiksi YK:n piirissä on KUA:n osaamiseen heimojen ja uskonnollisten ryhmien kanssa neuvottelemisesta”, sanoo Antti Pentikäinen, joka on parhaillaan virkavapaalla KUA:n toiminnajohtajan tehtävistä ja johtaa Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkostoa New Yorkissa.
”Pieni suomalainen järjestö on kutsuttu uudistamaan koko YK:n toimintatapaa.”
Viime vuosina KUA:ssa on pyritty löytämään uusia innovatiivisia keinoja auttaa ihmisiä. Esimerkiksi Kreikassa tuhannet pakolaiset eivät eläkään leireillä vaan Ateenan kaltaisissa miljoonakaupungeissa.
Ratkaisuksi nuorten pakolaisten tavoittamiseen keksittiin koodaustyöpajat, joissa pakolaisnuoret opettelevat ohjelmoinnin perusteita ja kuvankäsittelyä yhdessä kreikkalaisten nuorten kanssa. Samalla tutustutaan ja ystävystytään puolin ja toisin, ja eri kulttuuriryhmien välinen kuilu kapenee.
Tulevaisuudessa konfliktit ovat yhä monimuotoisempia ja haasteellisempia. Ilmastonmuutos tulee lisäämään sään ääri-ilmiöitä, jotka puolestaan lisäävät luonnonkatastrofien riskiä monissa maissa. Muutosten vuoksi kotinsa on jo nyt joutunut jättämään ennätyksellinen määrä ihmisiä.
”Olen ylpeä siitä, että kirkolla ja suomalaisilla on avustusjärjestö, joka kantaa vastuuta tämän hetken todellisista ongelmista”, Pentikäinen sanoo.
Teksti: Noora Jussila
Kongolaisia Mirimoa ja Wivineä yhdistivät rankat kokemukset perheen menettämisestä. Opinnot Rwamwanjan ammattikoulussa innostivat ystävyksiä perustamaan leipomon, jossa molemmat ovat pomoja.
Kukaan ei leivo kakkuja pakolaisasutusalueella. Tai ainakaan leipomoa ei ole olemassa.
Oivallus muuttui liiketoimintasuunnitelmaksi, kun Mirimo Consolatrice, 20, ja Wivine Isheja, 22 aloittivat catering-opintonsa Kirkon Ulkomaanavun tukemassa Rwamwanjan ammattikoulussa.
”Aloin opiskella cateringia, koska alalla riittänee töitä. Ihmisethän syövät joka päivä”, Mirimo sanoo.
Opintoihin kuuluu myös yrittäjyyskurssi, ja nuoria tuetaan työllistymisessä ja oman yrityksen perustamisessa. Naiset huomasivat markkinaraon kakuista ja päättivät ryhtyä yhdessä yrittäjiksi.
Ugandassa suosittujen kuningatarkakkujen valmistaminen on halpaa ja hinnaksi Mirimo ja Wivine ovat määrittäneet 1 000 Ugandan shillinkiä eli noin 25 senttiä. Kuningatarkakku on muffinin-tapainen leivonnainen, joita myydään yleisesti. Raaka-aineet ovat edullisia.
”Olemme jo leiponeet kakkuja Wivinen kotona. Tulevaisuudessa haluamme erikoistua hääkakkuihin.”
Tytöt esittelevät ryhmälle liiketoimintasuunnitelmansa yrittäjyyskurssin viimeisenä päivänä.
Ystävyys ja koulutus valavat uskoa tulevaisuuteen
Rankasta taustasta huolimatta Mirimo suhtautuu myönteisesti tulevaisuuteen ja jaksaa hymyillä.
Mirimo ja Wivine ovat paenneet väkivaltaisuuksia Kongon demokraattisesta tasavallasta rajan yli Ugandaan. Mirimon koko perhe surmattiin kotonaan: vanhemmat, kolme siskoa ja kaksi veljeä.
”Olin tulossa kotiin, kun naapurit juoksivat vastaan ja kertoivat mitä on tapahtunut. Lähdin pakoon saman tien. Jätin kaiken taakseni katsomatta”, hän kertoo.
Pakomatkalla nelisen vuotta sitten kaksi miestä raiskasi Mirimon. Hän muutti turvataloon muiden perheensä menettäneiden pakolaisten kanssa. Mirimo oli vakavasti traumatisoitunut koulun alkuun saakka.
Nyt hän on alkanut unelmoida, ja siinä on auttanut ammattikoulusta syntynyt ystävyys Wivineen. Rankat kokemukset ovat yhdistäneet heitä, ja naiset ovat tukeneet toisiaan.
”Jos olisin jäänyt Kongoon, olisin kuollut yksin. Nyt olen saanut mahdollisuuden ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Ehkä minulla joskus on jopa oma koti”, Mirimo sanoo.
Mirimo ja Wivine ovat jo pohtineet laajentumista lähikaupunkeihin liiketoimintasuunnitelmassaan, jonka he laativat yrittäjyyskurssilla. Tarpeeksi suurella asiakaspohjalla naiset voisivat vastaanottaa riittävästi hääkakkutilauksia, jotta niiden valmistaminen olisi kannattavaa.
”Olemme hyviä ystäviä, ja uskomme, että pystymme pyörittämään yritystä yhdessä ja tekemään päätökset sopuisasti – olemaan molemmat pomoja”, nuoret vakuuttavat iloisesti.
Yhteisvastuukeräys tukee ammattikoulutoimintaa Rwamwanjan pakolaisasutuksessa Ugandassa.
Kirkon Ulkomaanavun Ville Wacklin kommentoi yrittäjyyskurssilla Mirimon ja Wivinen suunnitelmia.
Teksti: Jenni Lähteenmäki
Kuvat: Jari Kivelä
Tänä vuonna juhlimme satavuotiasta Suomea teemalla ”yhdessä”. Teema on haastava, koska yhteiskunnassa polarisaatio eri ryhmien välillä vaikuttaa kasvavan.
Juhlavuosi antaa meille syyn miettiä, mihin suuntaan haluamme suomalaista yhteiskuntaa yhdessä kehittää. Viime vuosikymmeninä on painotettu yksilön intressejä yhteiskunnallisen solidaarisuuden kustannuksella. Se on myös näkynyt pyrkimyksillä lisätä valinnanvapautta, yksityistämistä ja kilpailutusta.
Ilman kestävä taloutta maa ei tietenkään pysty huolehtimaan omista hätää kärsivistä tai apua muualla tarvitsevista. Globaalissa maailmassa ongelmien sivuuttaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu. Kanssaihmisten hätä vaikuttaa myös meihin.
Yhteisvastuukeräys perustuu solidaarisuuteen ja lähimmäisistä huolehtimiseen. Kristillisen sanoman mukaisesti meillä on erityisvastuu kaikkein eniten kärsivistä ja uhatuista.
Keräys on perinteisesti painottanut sekä vastuutamme lähimmäisistä täällä kotona että globaalia vastuutamme ihmisistä maailman kriisialueilla. Noin 60 prosenttia Yhteisvastuukeräyksen varoista menee Kirkon Ulkomaanavun kautta kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun.
Jordania on yksi vuoden 2017 keräyskohteista. Maa on ottanut vastaa kolmanneksi eniten pakolaisia maailmassa. Itselläni oli mahdollisuus vierailla Jordaniassa syksyllä, ja olen vaikuttunut työstä, jota Ulkomaanapu siellä tekee.
Nuoret syyrialaiset saavat englanninopetusta, ammatillista koulutusta ja psykososiaalista tukea niin pakolaisleirillä kuin pääkaupunki Ammanissa. Ulkomaanapu järjestää myös vapaa-ajan toimintaa, kuten jalkapalloa, musiikkitunteja ja sirkuskoulua, sekä tytöille että pojille.
Toiminta antaa pakolaisille toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja työkaluja oman elämänsä rakentamiseksi. Näin vaara joutua ihmissalakuljettajien tai ihmiskaupan uhreiksi pienenee.
Viime vuonna opimme, että maailman ongelmat vaikuttavat väistämättä myös meihin. Suomessa kuluvan vuoden keräysvaroilla tuetaan ihmisiä, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhreiksi.
Kiitos, että välität!
Björn Vikström
Porvoon hiippakunnan piispa
Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä osoitteesta yhteisvastuu.fi ja osallistu.
Ruut Hurtig, 32, tykkää pyytää kuhaa Pielisestä ja istua kotikaupunkinsa Joensuun kahviloissa. Viime kesänä hän sai pappisvihkimyksen ja loppuvuodesta vauvan. Hurtig on Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja.
Elämäntilanne herkistää
Apua kuukausilahjoituksista
- Pienistä puroista kasvaa suuri virta: Jokainen kuukausilahjoittaja on äärimmäisen tärkeä.
- Kuukausilahjoituksen voi kohdistaa katastrofiapuun tai köyhyyden vähentämiseen.
- Keskimääräinen kuukausilahjoitus on n. 15 e. Summa kertyy 50 sentillä päivässä.
- Liity sinäkin kuukausilahjoittajaksi klikkaamalla tästä!
- Lämmin kiitos hyväsydämisestä päätöksestä!
”En vain osaa sulkea silmiäni maailman hädältä. Tällä hetkellä erityisesti vaikeissa oloissa elävät lapset ja äidit ovat usein mielessä”, sanoo Ruut Hurtig.
”Tiiviissä perhearjessa auttamisen mahdollisuudet ovat vähissä. Siksi rahan lahjoittaminen tuntuu tärkeältä mahdollisuudelta tehdä edes jotain.”
Myös maailmalla sattuneet katastrofit ovat saaneet Hurtigin kirjautumaan verkkopankkiin kertalahjoitusta tekemään. Toivoa ei saa menettää.
”Monesti isot katastrofit tapahtuvat kaukana, ja uutisia lukiessa olo on helposti voimaton. Kärsivien puolesta rukoileminen ja rahan lahjoittaminen ovat kuitenkin tärkeitä tapoja auttaa. Vaikka summa olisi pienikin, lahjoituksista voi silti lopulta kertyä merkittävä määrä.”
Pala opintotuesta kaukaiselle lähimmäiselle
Kipinä kuukausilahjoittamiseen syttyi liki kymmenen vuotta sitten, kun Hurtig ihastui Kirkon Ulkomaanavun seinäkalenteriin ystävän kodin seinällä. Pian Hurtig aloittikin lahjoittamisen pienellä summalla; Opintotuesta riitti palanen kaukaisen lähimmäisen auttamiseen.
Kun elämäntilanne on muuttunut ja Hurtig siirtynyt työelämään myös lahjoitussumma on hiljalleen kasvanut.
”Kuukausilahjoitus on niin vaivaton tapa auttaa. Tiedän, että se on järjestöllekin parempi tapa, kuin kertalahjoitukset”, Hurtig toteaa.
Kirkon Ulkomaanapu valikoitui auttamisen kanavaksi, sillä se oli tuttu, luotettava ja riittävän läpinäkyvä.
Iloa monelle
Ulkomaanavun Toisenlaiset Lahjat ovat myös tuttuja Hurtigille:
”Läheisissäni on paljon ihmisiä, joita sen tyyppiset lahjat oikeasti ilahduttavat. Se on hyvä tapa myös herätellä ihmisiä katsomaan asioita uudella tavalla. Suomessa ihmisillä on useammin liikaa tavaraa kuin liian vähän. Myös siksi aineettomat lahjat tuntuvat hyviltä.”
”Menin naimisiin vuonna 2013. Emme mieheni kanssa tarvinneet erityisesti mitään lahjaksi, emmekä varsinkaan halunneet turhaa tavaraa. Tuttu pariskunta oli vähän aiemmin pyytänyt häälahjaksi Toisenlaisia Lahjoja. Pidimme ideasta ja kopioimme sen häpeilemättä. Oli ihana ajatus, että meidän onnestamme voi olla iloa myös tuntemattomille apua tarvitseville ihmisille. Vieraatkin tuntuvat tykänneen toiveestamme.”
Teksti: Pertti Keinänen
Kuva: Ville Asikainen