Toisenlaiset Lahjat ovat aineettomia lahjoja, jotka parantavat elämänlaatua kaikkien köyhimmissä maissa. Näyttelijä Miia Nuutila antaa mielellään lahjaksi ammattikoulutuksen.
VALO VÄHENEE ja vuosi rullaa kohti loppuaan. Ne ovat merkkejä joulun lähestymisestä. Vuoden pimeimmän ajan juhlapyhään kuuluu valtava määrä erilaisia perinteitä ja tapoja. Jouluun liitetään usein yhdessäoloa ja yltäkylläisyyttä, mutta joulu voi olla myös rankka kokemus siksi, etteivät kaikki koe pystyvänsä täyttämään joululle asetettuja vaatimuksia. Ehkä osittain tästä syystä joulu on monille myös solidaarisuuden juhla, jonka alla muistetaan tukea tarvitsevia.
Näyttelijä Miia Nuutila tunnustautuu vankkumattomaksi jouluihmiseksi. Loppuvuodesta Nuutila kiertää ympäri Suomea esiintymässä Terapian tarpeessa jälleen -musiikkikomediassa, mutta joulun aika on pyhitetty ihan muille asioille. Näyttelijän jouluun kuuluvat muun muassa melankoliset joululaulut, yhdessäolo ja läheisten muistaminen.
”Aloitan jouluun valmistautumisen jo hyvissä ajoin. Joulu on niin paljon kaikkea, että sen viettämiseen ei riitä kaksi joulupäivää. Jouluun voi laskeutua pitkään, ja se pitää sisällään paljon tunnetta”, Nuutila kertoo.
Suomalaisista 90 prosenttia aikoo antaa joululahjoja, kertoo Tilastokeskus. Tavarantäyteisessä maailmassa esineiden antaminen ja saaminen ei välttämättä ole monelle mieleen. Myös Nuutila suosii aineettomia lahjoja, joita hän antaa esimerkiksi kulttuurielämyksinä.
”Jos ei tule suoraa ohjetta, on vaikea keksiä mitään konkreettista tavaraa annettavaksi. Mieluummin lahjoitan aineettomia lahjoja.”
Jouluna muistetaan myös kaukaisempia läheisiä
Juhlapyhien viettämiseen liittyy myös lämpimien tekojen ulottaminen oman lähipiirin ulkopuolelle. Tilastokeskuksen mukaan kolme viidestä suomalaisesta osallistuu joulunaikaan hyväntekeväisyyteen. Miia Nuutila kuuluu tähän joukkoon.
”Jos on mahdollisuus, niin jouluna haluaa myös antaa muille.”
Lapset ja nuoret ovat lähellä Nuutilan sydäntä, minkä vuoksi hänen suosikkinsa Toisenlaisista Lahjoista on ammattikoulutus.
”Koen tärkeäksi antaa heikossa asemassa olevalle nuorelle mahdollisuuden hyvään ammattiin. Nuorella elämä on vielä edessä. On tärkeää tuoda toivoa, iloa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin. Koulutuksen ja työn avulla nuori pääsee toteuttamaan itseään ja elämään arvokasta ja itsenäistä elämää.”
Ylipäätään Nuutilalle auttaminen on tärkeää.
”Jos ajatellaan ettei kukaan tukisi, se olisi kauheaa. Maailman tilanne on niin hurja ja avun tarvitsijoita niin paljon.”
Nuutila haluaa muistuttaa, että monet tavalliset suomalaiset ovat ahtaalla inflaation ja korkokäyrien sojottaessa ylös eikä kaikilla ole varaa antaa rahalahjoituksia.
”Auttaa voi monin tavoin. Voi esimerkiksi lahjoittaa lasten pieneksi menneitä vaatteita ja omaa aikaa tai allekirjoittaa vetoomuksia. Auttamisesta tulee todella hyvä fiilis.”
Teksti: Markus Silvennoinen Kuva: Mikko Mäntyniemi
Ukrainan sota ja muut suuret muutokset kansainvälisessä toimintaympäristössä ovat viime vuosina vaikuttaneet voimakkaasti KUA:n kaltaisten humanitaaristen järjestöjen rahoitukseen.
KIRKON ULKOMAANAVUN (KUA) hallituksen päätöksen mukaisesti KUA:n toiminta Kambodžassa päättyy vuoden 2023 lopulla. KUA:lla on ollut Kambodžassa maatoimisto vuodesta 2011 alkaen.
”Pitääksemme paikallisille hyödynsaajillemme ja rahoittajillemme tekemämme lupaukset, jatkamme yhteistyössä kumppaneidemme kanssa loppuun keskeneräiset ohjelmamme”, sanoo KUA:n kansainvälisen ohjelmatoiminnan johtaja Marja Jörgensen.
Ukrainan sota ja muut suuret muutokset kansainvälisessä toimintaympäristössä ovat viime vuosina vaikuttaneet voimakkaasti KUA:n kaltaisten humanitaaristen järjestöjen rahoitukseen. Niiden vuoksi Suomen valtio ja moni perinteinen vakaa kehitysyhteistyön rahoittaja ovat joutuneet leikkaamaan budjettiaan ja painottamaan rahoituksessaan työtä, joka liittyy niiden omien rajojen sisäpuolelle suuntautuvaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tukemista.
Olosuhteisiin nähden KUA:n taloudellinen tilanne on vuonna 2023 pysynyt melko vakaana. Kuitenkin vuosi 2024 tuo mukanaan haasteita, kun pitkäaikaisesta ja valmiiksi korvamerkitsemättömästä humanitaarisesta rahoituksesta on tulossa vaikeammin ennakoitavaa ja harvinaisempaa.
”Näissä olosuhteissa näemme välttämättömänä päättää maatoimistomme toiminnan Kambodžassa nyt hallitusti, jotta pystymme suunnittelemaan säästyneiden varojen tehokasta käyttöä siellä, missä niitä kipeimmin tarvitaan. Toivomme, että paikalliset sidosryhmämme tukevat meitä tämän siirtymän aikana ja pystyvät mahdollisesti jopa osallistumaan paikallisen omistajuuden ja kestävän kehityksen rakentamiseen työmme päättymisen jälkeen Kambodžassa”, Jörgensen sanoo.
KUA:n työ rakentanut Kambodžassa vakaan alustan positiiviselle muutokselle
Vaikka maatoimiston lopettaminen Kambodžassa johtuukin pitkälti muuttuneesta maailmanpoliittisesta tilanteesta, Jörgensen korostaa sitä vaikutusta ja muutosta, jonka KUA on työllään saanut maassa aikaan. Hän haluaa kiittää kaikkia KUA:n sidosryhmiä, jotka ovat olleet mukana työskentelemässä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ihmisoikeuksien eteen.
”KUA:n työn merkitys laadukkaan koulutuksen, toimeentulon ja rauhan eteen Kambodžassa on yli vuosikymmenen aikana rakentanut vakaan alustan positiiviselle muutokselle, joka ei enää ole KUA:sta akuutisti riippuvainen.”
Kuluneiden 12 vuoden aikana KUA on tukenut Kambodžan koulutus-, nuoriso- ja urheiluministeriötä maan ensimmäisen opinto-ohjausjärjestelmän luomisessa. Työn ansiosta opinto-ohjaus otettiin virallisesti mukaan maan opetusohjelmaan ja uusia opoja koulutetaan koko 16,5-miljoonaisen maan tarpeisiin. Nuoret ovat kehittyneen koulutusjärjestelmän ansiosta saaneet uusia hyödyllisiä taitoja, joka on avannut heille parempia toimeentulomahdollisuuksia aikuisina. KUA on myös tukenut maassa yhteisöjä kestävässä luonnonvarojen käytössä ja ilmastonmuutokseen varautumisessa.
KUA:n Ikali Karvinen: Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoiset moninkertaistavat suomalaisen koulutusosaamisen maailmalla – ja se on kullanarvoista
Kun Opettajat ilman rajoja -verkosto juhli ensimmäistä vuosikymmentään, kutsuvieraina olivat vapaaehtoiset suomalaiset kasvatusalan ammattilaiset. He tekevät nykyaikaista kehitysyhteistyötä globaalissa etelässä.
KIRKON ULKOMAANAVUN yhteydessä toimiva Opettajat ilman rajoja (OIR) -verkosto juhli 10-vuotista taivaltaan Maailman opettajien päivänä torstaina 5.10.2023. Merkkipäivän yhteydessä verkoston toiminnassa mukana olleita opettajia kokoontui yhteen verkostoitumaan ja keskustelemaan koulutuksen nykytilasta niin meillä Suomessa kuin maailmalla.
OIR-verkoston toiminnan ydintä ovat vapaaehtoiset suomalaiset opetusalan ammattilaiset, jotka tukevat paikallisten kollegoiden ja opetusalan kehitystä globaalissa etelässä ja hauraimmissa konteksteissa. Kymmenen vuoden aikana verkoston piirissä on tehty 344 vapaaehtoisjaksoa Afrikassa, Lähi-idässä ja Kaakkois-Aasassa sekä paikan päällä että etäyhteyksin.
“Verkoston toiminnasta ei olisi tullut mitään, jos opetusalan ammattilaiset eivät olisi aikoinaan innostuneet ajatuksesta. Kukaan ei voi toimia yksin, mutta yhdessä voimme aina tehdä jotain globaalin oppimisen kriisin ratkaisemiseksi”, kiitteli Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoistyön päällikkö Sabina Bergholm avauspuheenvuorossaan.
”Kukaan ei voi toimia yksin, mutta yhdessä voimme aina tehdä jotain globaalin oppimisen kriisin ratkaisemiseksi”, sanoi Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoistyön päällikkö Sabina Bergholm avauspuheenvuorossaan OIR:in 10-vuotisjuhlissa. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Vapaaehtoisten asiantuntemus on ensiluokkaista
Oikeus koulutukseen on jokaisen ihmisen perusoikeus. Kirkon Ulkomaanapu ja sen yhteydessä toimiva OIR-verkosto panostavat siihen, että jokaisella olisi mahdollista saada nimenomaan laadukasta koulutusta taustastaan tai oppimisympäristöstään huolimatta. Se tarkoittaa yhteistyötä paitsi päivittäistä opetustyötä tekevien opettajien kanssa myös kohdemaiden opetusministeriöiden ja muiden kasvatusalan asiantuntijoiden kanssa.
Kirkon Ulkomaanavun varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen arvostaa OIR-vapaaehtoisten ammattitaitoa ja työpanosta.
“Meillä ei tule koskaan järjestönä olemaan sellaista tilannetta, että voisimme palkata erilliset asiantuntijat kaikkiin eri tehtäviin. Opettajat ilman rajoja -verkoston avulla moninkertaistamme sen asiantuntijuuden, mikä meillä on järjestönä käytettävissä laadukkaan opetuksen takaamiseksi. Se on meille äärimmäisen tärkeää”, itsekin opettajana työskennellyt Karvinen alleviivaa.
KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen on itsekin työskennellyt opettajana. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
OIR-verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja, kasvatustieteen dosentti ja Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Hannele Cantell korostaa, että järjestöt ovat olleet tavallisille opettajille tärkeä portti päästä osallistumaan kehitysyhteistyöhön ja kehittämään omaa globaalikasvatuksen osaamistaan.
“Myös vapaaehtoisuus on valtavan suuri arvo. Olisi eri asia, jos koulutuksen kehitystä tekisivät vain ne, jotka saavat työstä palkan. OIR-verkostossa ihmiset antavat osaamistaan ja jakavat intohimoaan tehdä yhdessä. Se on upea lähtökohta toiminnalle”, Cantell tiivisti tilaisuudessa.
Nykyaikainen kehitysyhteistyö perustuu yhteistyölle
Cantell kertoo olleensa vaikuttunut myös siitä, että OIR-verkoston piirissä suomalainen koulutusvienti on ymmärretty alusta alkaen parhaalla mahdollisella tavalla.
“Aikoinaan oli sellainen ajatus, että menemmekö me suomalaiset nyt opettamaan sinne kaukaisiin kyläkouluihin. Jokainen täällä tietää, ettei yhteistyö sellaista ole. OIR toimii opettajalta opettajalle”, Cantell tiivistää ja nostaa esiin myös sen, että globaalissa etelässä OIR on vuosien läpileikannut opetuksen alaa laajasti: työtä on tehty varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja yhteistyössä maiden koulutushallintojen kanssa.
Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Hannele Cantell korostaa, että järjestöt ovat olleet tavallisille opettajille tärkeä portti päästä osallistumaan kehitysyhteistyöhön ja kehittämään omaa globaalikasvatuksen osaamistaan. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Myös KUA:n varatoiminnanjohtaja Karvinen pitää arvossa sitä, että OIR-verkoston toiminta perustuu nimenomaan suomalaisten ja kohdemaan ammattilaisten yhteistyölle.
“Kehitysyhteistyö on pitkään ollut ikään kuin väärin tasapainottunut vaaka. Keskustelussa on korostunut se, mitä me teemme globaalissa etelässä ja mitä me saamme siellä aikaan”, Karvinen aloittaa ja toteaa, että koko alalla ajatus pitää kääntää toisinpäin.
“Meidän pitää miettiä myös, mitä voimme oppia globaalista etelästä. Maailmassa on paljon kriisejä, joiden keskellä ihmiset elävät. Näiden kriisien keskellä elävillä ihmisillä on aivan erilaista osaamista kuin meillä, jotka olemme eläneet elämämme rauhallisessa maailmassa”, Karvinen painottaa.
”Toivon, että muutos jatkuu” – KUA:n Nenäpäivä-työ parantaa koulumenestystä Ugandassa
Nenäpäivä-varoin tuettu työ kannustaa teiniäitejä, lapsityöläisiä ja vammaisia oppilaita koulun penkille. Syrjäisissä ugandalaiskouluissa saadaan nyt jopa asteikon parhaimpia arvosanoja.
Rummut paukkuvat rytmikkäästi, kun lapset tanssivat ja laulavat koulun pihalla. Uusi kouluvuosi on alkanut syrjäisellä koululla Mubendessa, noin 150 kilometriä Ugandan pääkaupungista länteen.
Tämä on juhlahetki koko kylälle. Poika pihapuun varjossa ottaa mallia aikuisista, kaivaa jostakin suorakaiteen muotoisen peltirasian ja asettaa sen retein elkein sormiensa väliin. Esitys ikuistuu paitsi älypuhelimiin myös peltirasian kuvitteelliselle muistikortille.
Musiikki- ja draamaryhmä esiintyi lukukauden alkajaiksi koulun pihalla Mubendessa. Ryhmän toimintaa on tuettu Nenäpäivä-varoin.
Ennen tämä ugandalaiskoulu kuului niihin, jonka oppilaat pärjäsivät heikoiten osaamista mittaavissa kansallisissa testeissä. Nyt yhä useampi vanhempi tuo lapsensa kouluun. Oppilaiden arvosanat ja lukutaito ovat parantuneet. Opettajat ovat saaneet koulutusta, ja lapsille järjestetään oheistoimintaa musiikin, urheilun ja draaman parissa.
“Koulussa on yhä oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia, mutta nyt meillä opettajilla on eväitä ratkoa haasteita”, kuvailee Mary Tuhirirwe, joka on opettanut koulussa jo 12 vuotta.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Mubenden kouluja Nenäpäivä-varoin vuodesta 2019 alkaen. Merkittävässä roolissa on ollut paikallinen kumppanijärjestö Racobao, joka on yhdessä koulujen kanssa onnistunut tuomaan mukaan muutokseen sen kaikkein tärkeimmän: kokonaisen kyläyhteisön koulun ympärillä.
SAMANTAPAISIA tuloksia on saatu aikaiseksi yhteensä 20 ugandalaiskoulussa, jotka ennen hanketta olivat usein tyhjillään. Edes opettajat eivät aina vaivautuneet tulemaan kouluun.
Tuhirirwen koulussa on ensimmäisenä koulupäivänä paikalla 87 lasta. Yli 500 oppilaan koulussa se ei ole huima määrä, mutta opettajat eivät ole vielä hätkähdä. Käynnissä on papujen sadonkorjuu, mikä pitää monet perheet vielä muutaman päivän kiireisinä.
Ensimmäisistä koulupäivistä luistaminen peltotöiden vuoksi ei kaada maailmaa, mutta esimerkiksi läheisellä kaivoksella työskentelevistä lapsista Tuhirirwe on huolissaan.
“Olen käynyt puhumassa vanhemmille siitä, miksi lapset kannattaa panna kouluun. Työstä lapsi saa ehkä palkan, mutta se raha häviää hetkessä. Koulutus on investointi elämään”, Tuhirirwe painottaa.
17-vuotias teiniäiti Miriam laittaa perheelleen ruokaa pavuista kotinsa keittiössä. Ugandassa papujen sadonkorjuu on aikaa, joka työllistää niin aikuisia kuin lapsia.
Koulujen aukiolo ei ole näillä seuduilla itsestäänselvyys. Koronan vuoksi ugandalaislapset ovat eläneet läpi maailman pisimmän koulusulun, joka kesti kaksi vuotta.
Mubendea kohtasi toinenkin tragedia, kun ebola alkoi levitä alueella loppuvuodesta 2022 ja koulut suljettiin jälleen kuukausiksi. Koulusuluilla on ollut käänteentekevä vaikutus monien tyttöjen elämässä, sillä niiden aikana teiniraskaudet lisääntyvät merkittävästi.
Ebolavirusten aiheuttama verenvuotokuume levisi Mubenden seudulla loppuvuodesta 2022. Koulun pihapuissa on tauluja, jotka muistuttavat taudin vakavuudesta.
17-vuotias Miriam (nimi muutettu) sai pojan 15-vuotiaana. Kuultuaan Miriamin raskaudesta lapsen isä lähti pois kylästä, eikä hän ole tukenut nuorta äitiä lapsen elättämisessä. Miriam kertoo, miten hän keskeytti koulunkäynnin vatsansa pyöristyessä. Nuorta tyttöä suretti.
“Äiti sanoi minulle, etten voisi enää mennä kouluun, koska olisin huono esimerkki muille lapsille”, Miriam muistelee ja silittelee sylissään istuvan poikansa päätä.
Miriamin tilanne muuttui, kun Tuhirirwe ilmestyi eräänä päivänä hänen kotipihalleen.
“Luulin, että madam Mary tuli puhumaan sisarusteni asioista. Kun ymmärsin, että kyse on minusta ja kouluun paluustani, olin uskomattoman onnellinen”, Miriam kertaa.
Tuhirirwe vakuutti, ettei Miriamin tarvitse maksaa koulumaksuja, kunhan hän vain palaisi kouluun. Lopulta Miriamin äitikin piti suunnitelmaa hyvänä ja lupasi hoitaa poikaa koulupäivien ajan.
Miriam sai poikansa vain 15-vuotiaana. Mummo hoitaa nyt 2-vuotiasta Junioria, kun Miriam käy koulussa.
Teiniäidin osa maaseudulla on karu: naapurit kuiskivat ja pitävät nuorta äitiä pilkkanaan. Monen mielestä Miriam on hullu valitessaan koulunkäynnin jokapäiväisen työnteon sijasta.
“Minulla on lapsi, mutta pidän itseänikin lapsena. Haluan kouluttautua ja toivon, että minulla on jossain vaiheessa taitoja kantaa aikuisen vastuuta”, Miriam miettii ja antaa ohjeita myös muille teiniäideille:
“Raskaus ei ole maailmanloppu. Synnytä lapsi ja jatka koulunkäyntiä. En kadu sitä, että olen äiti, mutta haluan olla isona opettaja kuten madam Marykin.”
Haastattelu loppuu, kun Miriam kysyy, joko hän voisi lähteä kotoaan kouluun, jossa päivän opetus on jo käynnissä.
LAPSITYÖLÄISTEN ja teiniäitien ohella opettajat ovat kannustaneet myös vammaisten lasten vanhempia tuomaan lapsensa kouluun. Toisessa koulussa, punaisina pöllyävien hiekkateiden päässä opetukseen osallistuu Joshua Kisakye. Hän on 6-vuotias, mutta näyttää huomattavasti ikäistään nuoremmalta eikä liiku lainkaan omin jaloin.
Kun kylän opettajat jalkautuivat koteihin kannustamaan vanhempia lähettämään lapsensa kouluun, Joshuan äiti Mariam Nakintu innoistui: tässä olisi keino lisätä sisältöä pojan päiviin.
”Joshua on ollut koulussa vuoden yhdessä muiden lasten kanssa. Hän ei ole enää niin ujo eikä mene piiloon, kun muita vieraita tulee kotiin”, Nakintu kertoo kotipihallaan. Vaaleanpunaiseen paitaan pukeutunut Joshua ja hänen pikkuveljensä, 2-vuotias Chrimas pyörivät äitinsä helmoissa.
Ulkopuolisena Joshuan edistystä on vaikea havaita, mutta Joshua tuntuu kuitenkin reagoivan ääntelemällä, kun opettaja John Twesiime opettaa hänelle luokassa aakkosia.
“Monet vanhemmat ajattelevat, etteivät vammaiset lapset kuulu kouluun. Joshua on erityinen lapsi. Yritän luoda sellaista oppimisympäristöä, jossa hänellä on mahdollisuus oppia yhdessä ikäistensä kanssa.”
MYÖS muut Joshuan koulun oppilaat ovat hyötyneet Nenäpäivä-varoin tuetusta työstä. Yhä useampi lapsi käy koulussa. Vuorovaikutus perheiden ja koulun välillä on parantunut, mikä puolestaan vaikuttaa koko kylän kokemukseen yhteisön identiteetistä ja arvosta.
Nasande Aneti, Nyamdwin Johnson, Nisurunziza Bidas, Mutabazi Umal ja Ssemyonga Johnson kuuluvat vanhempainyhdistykseen. Vanhemmilla on tärkeä rooli asennekasvatuksessa, ja nyt yhä useampi kylän lapsi käy koulua.
Perheenisä Nisurunziza Bidas kuuluu vanhempainyhdistykseen, joka toimii aktiivisesti vuoropuhelun edistämiseksi yhteisön ja koulun välillä. Kun projekti alkoi vuonna 2019, oppilaiden arvosanat lähtivät nousuun. Ensimmäistä kertaa ikinä Mubenden seudun kouluissa on saatu jopa asteikon parhaimpia arvosanoja.
“Pidän koulutusta tärkeänä ja olen yrittänyt saada vanhemmat laittamaan lapsensa kouluun ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Minunkin lapseni joutuvat tekemään iltaisin ja loma-aikaan kotitöitä, mutta kun koulut alkavat, niin silloin opiskellaan”, Nisurunziza Bidas sanoo topakasti.
ENSIMMÄISEN kouluviikon lopulla yhä useampi talous on saanut papusadon korjaamisen hyvälle mallille. Se näkyy välittömästi opettaja Mary Tuhirirwen koulun liitutaululla: kun maanantaina oppilaita oli paikalla 87, torstaina heitä on jo 217.
Lukuvuoden ensimmäisenä päivänä kouluun tuli 87 lasta, torstaina oppilaita oli jo 217. Monen kouluuntulo myöhästyi papusadon korjuun vuoksi.
Luokista kuuluu iloista mekkalointia, ja lounasaikaan koululaiset kaivavat esiin mukanaan tuomansa muovikipot. Keittäjä kaataa jokaisen kuppiin kauhallisen maissivelliä. Kouluruoka on näillä seuduilla edistysaskel, joka on osaltaan parantanut lasten jaksamista ja keskittymiskykyä. Tyhjällä vatsalla ei jaksa oppia.
Laihan vellin eteen ponnistelee koko yhteisö. Perheet sitoutuvat tuomaan lukukaudeksi muutaman kilon maissia koulun yhteiseen varastoon.
Lisäksi opettajat viljelevät pelloilla paitsi koulun myös omiin tarpeisiin. Viljelystä saatava lisätienesti on tarpeen myös Tuhirirwelle, jonka kuukausipalkka on vain noin sata euroa. Opettaja haaveilee myös possujen kasvatuksesta, vaikka opettajuus taitaakin olla se, mikä saa hänet syttymään.
“Oppilaiden käytös on muuttunut. He tietävät oikeutensa, ja heillä on enemmän taitoja tehdä erilaisia asioita. Toivon, että tämä muutos jatkuu.”
Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen
Nenäpäivää vietetään Yle TV2:ssä ja YleAreenassa 10.11.2023
Kirkon Ulkomaanapu on yksi yhdeksästä suomalaisesta järjestöstä, jotka osallistuvat jokasyksyiseen Nenäpäivään. Nenäpäivää vietetään, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään. Tule mukaan Nenäpäivän viettoon Yle TV2:lle tai YleAreenan kautta perjantaina 10.11. kello 19 alkaen.
Kaikista köyhimmät maat tuntuvat pysyvän köyhinä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Mitä yhteistä köyhimmillä mailla on toistensa kanssa? Miksi ne eivät nouse köyhyydestä ja mitä niiden tilanteelle on tehtävissä?
1. PUUTTEITA TERVEYDESSÄ JA KOULUTUKSESSA.
Yksi tapa määritellä maailman köyhimmät maat on YK:n vähiten kehittyneiden maiden (LDC) -lista. Kolmen vuoden välein päivitettävällä listalla on nyt 46 maata, joista valtaosa sijaitsee Afrikassa. Loput maista ovat Aasiassa ja Tyynellämerellä, ja lisäksi listalla on Karibialta Haiti. LDC-maita listattaessa tarkastellaan esimerkiksi kansalaisten tulotasoa, terveyttä ja koulutusta.
2. KÖYHYYS KOSKETTAA VALTAVAA JOUKKOA.
Reilu kymmenesosa maailman väestöstä asuu hauraissa maissa, ja Maailmanpankin mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elää noin kahdeksan prosenttia ihmisistä. Köyhyyden merkkejä ovat esimerkiksi korkeat äiti- ja lapsikuolleisuusluvut, naisten heikko asema sekä väestön matala koulutustaso. Valtaosa työstä tehdään virallisen työelämän ulkopuolella esimerkiksi kotitöissä, joten verokertymällä ei pystytä tuottamaan valtion palveluita. Peruspalvelut, kuten koulutus ja terveydenhuolto, ovat puutteellisia.
3. KOLONIALISMIN VARJO HIDASTAA KEHITYSTÄ.
Monissa köyhissä maissa kolonialismin perintö vaikuttaa edelleen. Entiset siirtomaaisännät piirsivät nykyisten itsenäisten valtioiden rajat keinotekoisesti, eivätkä ne noudata esimerkiksi etnisiä linjoja tai perinteisiä asuma-alueita. Luonnonvaroilla on kerrytetty vaurautta hyvin pienelle osalle väestöä. Kun yhteiskunta on kehittynyt tämäntyyppisesti väärään suuntaan, se on altis konflikteille ja etnisten ryhmien välisille taisteluille. Kehittymättömään hallintoon pesiytyy hyvän hallinnon vastaisia toimintatapoja kuten korruptiota ja varojen väärinkäyttöä.
4. KASVUN TIELLÄ ESTEITÄ.
Köyhien maiden kehitystä saattaa estää esimerkiksi konflikti, erityisesti pienissä maissa huono hallinto tai luonnonvaroihin nojaava talous. Myös naapureilla on merkitystä varsinkin maille, joilla ei itsellään ole meriyhteyttä. Pääsy maailmanmarkkinoille ja tavarakuljetusten turvaaminen olisi erityisen tärkeää kasvaville talouksille.
5. ESTEITÄ VOI KIERTÄÄ.
YK:n LDC-listalta voi myös ”valmistua” pois, kuten on käynyt muiden muassa Botswanalle ja Vanuatulle. Hauraissakin maissa on tehtävissä paljon muun muassa koulutuksella. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen kehittäminen on tehokas keino tarjota väyliä työelämään ja toimeentuloon. Samalla on muistettava, että vaikka hyvää kehitystä tapahtuu, naiset, vammaiset tai marginaalissa olevat etniset ryhmät jäävät usein sen ulkopuolelle. On tärkeää pitää kaikki mukana, jotta kehitys ulottuu koko yhteiskuntaan.
6. PAIKALLINEN AJATUS ON TÄRKEÄ.
Minkälaisesta kehityksestä puhutaan, kun sanotaan, että kehityksen on ulotuttava koko yhteiskuntaan? Esimerkiksi bruttokansantuotteen (bkt) ja elinajanodotteen mittaaminen ovat länsimaisia tapoja määritellä kehitystä. Viime vuosina kehitysyhteistyö on muuttunut merkittävästi niin, että toimijuus on ensisijaisesti paikallisilla. Näin paikalliset ovat itse määrittelemässä kehityksen agendaa. Bkt:n ja muiden mittareiden lisäksi tarkastellaan myös yksittäisten ihmisten asemaa ja mahdollisuuksia elää omannäköistään elämää.
7. TOIMIVA APU KATSOO TULEVAAN.
Humanitaarinen apu kuvataan usein välittömänä katastrofiapuna. Sitä tarvitaan kuitenkin myös pitkittyneissä konflikteissa ja pakolaisten parissa. Pelkästään akuuttiin auttamiseen keskittyminen on lyhytnäköistä: jotta ihmiset voivat nostaa itsensä köyhyydestä, on luotava koulutusta, työpaikkoja ja mahdollisuuksia toimeentuloon. Siksi hauraissa maissa paras tapa auttaa on yhdistää avun muodot ja ajatella akuutin hädän lisäksi tulevaisuutta ja köyhyyden pysyvää poistamista. Myös rauhantyöllä on merkittävä rooli.
8. RIKASTUMISEN EI TARVITSE TARKOITTAA RIISTOA.
Jo pitkään on tiedetty, ettei kehitys voi tarkoittaa luonnon ja ilmaston kantokyvyn kannalta kestämätöntä kulutukseen perustuvaa länsimaista elämäntapaa. Tavoiteltavaa kehitystä määriteltäessä on siis huomioitava myös se, ettei länsimaidenkaan elämä voi jatkua ennallaan. Kulutuskeskeinen ja riistoon perustuva kehityksen malli ei ole vaihtoehto.
9. KEHITYSYHTEISTYÖ EI OLE ONGELMA VAAN RATKAISU.
Kehitysyhteistyö saa usein osakseen kritiikkiä ja arvostelua, ja sen kiistanalaisuus näkyi myös Suomen tuoreimmissa hallitusneuvotteluissa. Avun antaminen ei kuitenkaan ole vain moraalinen ja eettinen velvoite, vaan se myös turvaa hyviä elinoloja meille kaikille. Esimerkiksi hyvät kauppasuhteet, innovaatiot ja teknologian edistäminen vaikuttavat positiivisesti koko maailmaan.
10. KEHITYS ON KAIKKIEN ETU.
Koulutus ja työ ovat parhaita lääkkeitä siihen, ettei ihminen päädy toimeentulosta kamppaillessaan esimerkiksi ääriryhmien pariin. Yhden maan vakautuminen leviää usein myös naapurimaihin – aivan kuten konfliktit jatkuvasti leviävät yli valtioiden rajojen. Siksi avun antaminen on myös antajamaiden etujen mukaista. Lisäksi kehitysyhteistyöllä paikataan aiemmin tehtyjä virheitä, sillä Suomikin on ylihyötynyt globaalin etelän luonnonvaroista.
+ 1: KUA AJAA PYSYVIÄ MUUTOKSIA.
Kirkon Ulkomaanavun työssä ja lahjoittajien toiveissa korostuu naisten ja nuorten merkitys kehityksessä. Kun naiset ja nuoret ovat mukana päätöksenteossa ja hallinnollisissa tehtävissä, koko yhteiskunnassa tapahtuu usein positiivisia muutoksia. Kouluttautuneet naiset haluavat lastensakin saavan koulutuksen, mikä tukee koko paikallisyhteisön kehitystä.
Lähteet: KUA:n varatoiminnanjohtajan Ikali Karvisen haastattelu, YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD, YK:n kehitysohjelma UNDP, Maailmanpankki, Paul Collierin teos The Bottom Billion.
Ammatillinen koulutus avaa ovia, jotka pakolaisuus hetkellisesti lukitsi
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella tuhannet pakolaiset, joista suurin osa on nuoria, kohtaavat valtavia haasteita elämän perusasioissa. Yksi niistä on toimeentulo, jonka lähteet ovat niukassa pakolaiselämän keskellä.
KIRKON ULKOMAANAPU käynnisti yrittäjyyteen keskittyvän ammatillisen koulutusohjelman Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Ohjelmalla on ollut välitön vaikutus alueella elävien nuorten ihmisten elämässä.
Kaksi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa elävää nuorta jakoivat kanssamme tarinansa siitä, kuinka Kirkon Ulkomaanavun ohjelma on parantanut heidän elämänlaatuaan ja tulevaisuudennäkymiään. Ohjelma toteutetaan Suomen ulkoministeriön ja YK:n pakolaisjärjestön tuella.
Särkyneistä unelmista kohti luovan alan menestystä
Gaston Chirimwami on kongolainen pakolainen, joka ennen kotimaastaan pakenemista haaveili muusikon urasta. Unelma joutui koetukselle, kun hän joutui pakenemaan kotimaansa konfliktia rajan yli naapurimaahan Ugandaan. Onnekseen Chirimwami pääsi osallistumaan Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen Creative Industries -ohjelmaan Rwamwanjan pakolaisasutusalueen koulutuskeskuksessa.
Chirimwami löysi koulutuksessa aivan uuden intohimon videotuotannosta ja oppi uusia taitoja kuten kuvausta ja videomateriaalin leikkaamista. Nuorukainen ei vain saanut vahvistusta itsetunnolleen vaan hän löysi uuden toimeentulon lähteen itselleen kuvaajana.
“Uskon, että voin luoda uraa sekä musiikin että videotuotannon puolella kuten Teknon kaltaiset menestyneet muusikot”, Chirimwami sanoo ja viittaa supersuosittuun nigerialaiseen artistiin Tekno Milesiin.
Gaston Chirimwami kuvaa videota Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hän on suorittanut Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutuksessa kuvaajan ja video- ja valokuvaeditoinnin opinnot. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Kampaajan ammattitaito elättää koko perheen
Majengo Sadick on sisukas nuori mies, joka vastaa nykyisin kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan. Hän törmäsi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Kirkon Ulkomaanavun ammatillisen koulutuksen ohjelmaa, mikä muutti hänen elämänsä täysin. Suoritettuaan kampaajan opintonsa Sadick avasi pakolaisasutusalueella oman liikuteltavan kampaamonsa.
Sadickin uudet taidot kampaajana avasivat ovia lukuisiin työmahdollisuuksiin, mutta hän löysi samalla myös oman intohimonsa, josta ei ollut koskaan ollut tietoinen. Sadick on nykyisin myös kosmetologi ja hän paitsi omistaa oman yrityksen myös tukee nuorempien sisarustensa koulutusta.
”Olen iloinen, että Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle mahdollisuuden opiskella ammattiin ja saada ammatillisen pätevyyden ilmaiseksi. Kotimaassani Kongon demokraattisessa tasavallassa olisin joutunut maksamaan pitkän pennin näistä kouluista”, hän kertoo.
Majengo Sadick letittää asiakkaansa kotona tämän hiuksia. Hän on suorittanut KUA:n tukemana ammatillisen kampaamoalan koulutuksen ja hänellä on oma alan yritys Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Ammatillinen koulutus muuttaa koko elämän
Yksittäisten onnistumistarinoiden lisäksi Kirkon Ulkomaanavun ammatillisella koulutuksella on ollut suuri merkitys koko Rwamwanjan pakolaisasutusalueen yhteisölle. Ohjelmaan kuuluvilla ompelijan, kampaamo- ja kauneudenhoitoalan sekä maanviljelyn ammatillisilla koulutuksilla on ollut työllistävä vaikutus, kun tutkinnon suorittaneet entiset opiskelijat ovat perustaneet omia yrityksiään ja luoneet sitä kautta palveluja alueelle.
Pakolaisyhteisön nuorten vanhemmat ovat saaneet todistaa koulutuksen luomaa muutosta omin silmin. Nyt nuorilla, joilla ennen ei näyttänyt olevan toivoa, on tärkeä rooli paitsi omien myös yhteisönsä muiden ihmisten tulevaisuuden rakentamisessa ja työttömyyden taklaamisessa. Moni tuore ammattilainen on myös lähtenyt pakolaisasutusalueelta ja Kamwengen maakunnasta etsimään työmahdollisuuksia myös isoista kaupungeista.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta palaa pakolaisten ulottuville yksi ammattilainen kerrallaan.
Teksti ja kuvat: Shema Bienvenu
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimiston viestintäharjoittelija. Hän on suorittanut yläkoulunsa loppuun KUA:n tuella ja opiskelee nyt yliopistossa journalistiikkaa ja viestintää. Olemme ylpeitä, että Shema valitsi KUA:n harjoittelupaikakseen.
Toivoa on isojenkin kriisien keskellä – Kirkon Ulkomaanapu tuki yli miljoonaa ihmistä vuonna 2022
Viime vuosi oli monella tapaa muutosten vuosi niin maailmassa kuin Kirkon Ulkomaanavun työssä. Järkytyksen ja epäuskon keskellä saimme konkreettisesti nähdä miten yksittäiset ihmiset, yritykset, seurakunnat ja viranomaiset halusivat auttaa.
VUOSI 2022 OLI JÄRISYTTÄVÄ. Isot kriisit ravistelivat maailmankuvaamme ja totuttuja toimintatapojamme ehkä syvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kriisejä ja niiden aiheuttamaa tuskaa ei kannata vertailla. Hätä ja tuska ovat kokemuksina samanlaisia riippumatta sen aiheuttajasta tai paikasta.
Asiantuntijoiden ja meidän suomalaisten keskusteluista on välittynyt selkeä havahtuminen siihen, että maailma on pysyvästi muuttunut. Totuttuja pelisääntöjä kyseenalaistetaan ja moni pinnan alla kuplinut tyytymättömyyden siemen on noussut oraalle.
Lvivin rautatieasemalla junat kuljettivat sotaa pakenevia perheitä maaliskuussa 2022. Kuva: Antti Yrjönen/ KUA
Viime vuosi oli monella tapaa muutosten vuosi myös Kirkon Ulkomaanavussa. Olimme lopettaneet toimintamme Euroopassa vain muutamaa vuotta aiemmin, koska ajattelimme, että työmme on tehty. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 muutti asetelman yhdessä yössä ja paljon pidemmäksi aikaa kuin osasimme aavistaa.
Suomalaisten ennennäkemättömällä tuella Kirkon Ulkomaanapu aloitti nopeasti Ukrainassa avustustyön. Maahan syntyi lyhyessä ajassa maatoimisto ja yksi järjestömme suurimmista avustusohjelmista. Järkytyksen ja epäuskon keskellä saimme konkreettisesti nähdä miten yksittäiset ihmiset, yritykset, seurakunnat ja viranomaiset antoivat rahaa ja aikaa ukrainalaisten tueksi.
Seurakuntien vapaaehtoiset keräyslaatikoineen olivat merkittävässä osassa KUA:n varainhankinnan tukena Ukrainan auttamisessa. Kuva: Saara Mansikkamäki / KUA
Helmikuuhun 2023 mennessä kumppanimme Hungarian Interchurch Aid tavoitti 275 860 ihmistä KUA:n ja muiden ACT Alliance -järjestöjen tukemassa avustusoperaatiossa. Maatoimistomme pääosin koulutukseen keskittyvä työ tuki jo vuoden 2022 aikana 18 400 ihmistä Ukrainassa.
Ukrainan sodan vaikutukset heijastuvat toimintaamme myös esimerkiksi Afrikassa. Afrikan sarvea koettelee pahin kuivuus vuosikymmeniin ja sen torjuminen on osa työntekijöidemme arkea etenkin Keniassa ja Somaliassa. Ukrainasta toimitettu vilja on ollut tärkeä osa alueen ruokaturvaa ja sen saatavuuden romahtaminen sodan vuoksi on aiheuttanut jo ennestään monenlaisista ongelmista kärsivällä alueella akuutin ruokakriisin ja nopean inflaation.
Hamin, 25, käveli tunnin matkan lähimmälle vesipisteelle kuivuudesta pahasti kärsineen Marsabitin alueella Keniassa, jossa katastrofi on nostanut rajusti elintarvikkeiden hintaa. Kuva: Björn Udd/ KUA
Pitkäkestoista kehitysyhteistyötämme vaikeuttavat Myanmarissa vallankaappauksen tehneen sotilasjuntan toimet, Turkin ja Syyrian alueen maanjäristys ja ilmastokriisin vaikutukset. Ne myös osoittivat Kirkon Ulkomaanavun toiminnan olevan edelleen tarpeellista. Voimme lievittää tuskaa ja olla monelle hädän keskellä toivon kosketuspinta.
Sodan ja muiden katastrofien aiheuttamien konkreettisten kriisien lisäksi käsillä on globaali poliittinen kriisi. Puhutaan jopa siirtymisestä kohti uutta maailmanjärjestystä. Kriisit tarjoavat mahdollisuuden käpertyä sisäänpäin, mikä on luonnollinen suojareaktio. Näinhän toimimme vaaran uhatessa vaistonvaraisesti.
Edellä mainitut kriisit ovat kuitenkin osoittaneet, että emme selviä yksin. Meidän on opittava toimimaan yhdessä. Tähän liittyy keskeisesti toisten hädän tunnistaminen ja toimiminen yhteiseksi hyväksi – myös Suomen rajojen ulkopuolella.
On perusteltua kysyä, onko meillä toivoa? Oma vastaukseni perustuu työhön, jota voimme tuellanne tehdä: lapset pääsevät kouluun, janoinen saa vettä, nälkäinen ruokaa, pakolainen turvapaikan ja työtön työtä. Ihmisten toiminta on kaikkien ratkaisujen ydin.
George palasi kouluun Boru Haron kylässä Pohjois-Kenian Marsabitissa oltuaan koulusta pois kymmenen päivää, koska hänen piti auttaa vanhempiaan hankkimaan perheelle ruokaa ja vettä. Kuva: Björn Udd / KUA
Lahjoittajiemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa tuimme yli miljoonaa ihmistä vuonna 2022. Olemme pystyneet vahvistamaan kriisien keskellä elävien ihmisten mahdollisuuksia selviytyä ja toimia oman elämänsä parantamiseksi.
Maailmanlaajuisten vaikeuksien, nousevien hintojen ja useiden kriisien aikana ratkaisun voi tarjota keskittyminen pitkäaikaisten kehityshankkeiden avulla resilienssin rakentamiseen.
KUVITTELE, että pidät kädessäsi kumipalloa. Kun puristat sitä, se palautuu hetkessä ennalleen. Kun puristat sitä uudelleen, se palautuu taas ennalleen. Tämä kuvastaa resilienssiä yksinkertaistetusti – yksilön tai yhteisön kyky kestää iskuja ja stressiä ja toipua niistä.
Mutta riittääkö, että pallo palautuu ennalleen? Entä jos sen sijaan, että pysyisimme samanlaisina, voisimmekin kasvaa ja kehittyä järkytyksen jälkeen? Resilienssi vaatii tietynlaista kykyä sopeutua olosuhteisiin, mutta mitä jos sen korvaisikin kyky muokkaantua joksikin uudeksi?
Tämän ilmiön haluamme määritellä uudelleen ja kutsua sitä resilienssiksi, tarkoittaen ihmisten, yhteiskuntien tai järjestelmien kykyä reagoida luonnonkatastrofien, sotien tai talouskriisien kaltaisiin häiriöihin kehittymällä kestävämmäksi ja kaikkia hyödyttävämmäksi. Seuraavalla kerralla, kun kriisi iskee, sen vaikutus vähenee merkittävästi, kunnes se lopulta tuskin jättää jälkiä ollenkaan.
KUA:n sosiaalisilla foorumeilla meille esitetään usein kysymyksiä siitä, kuinka kauan meidän pitäisi jatkaa auttamista kriisin aikana. Maailmanlaajuisten vaikeuksien, nousevien hintojen ja useiden kriisien aikana nämä kysymykset ovat entistä äänekkäämpiä ja yleisempiä. Ratkaisun voi tarjota se, että keskitytään pitkäaikaisten kehityshankkeiden avulla resilienssin rakentamiseen. Vaikka nämä hankkeet edellyttävät usein pitkäaikaista sitoutumista, tulokset vähentävät lopulta kustannuksia ja ennen kaikkea kärsimystä.
Tulvat New Fangakissa pakottivat Nyaluak Kuach Khorin vaihtamaan koulua kolme kertaa. KUA tarjosi tilapäisiä oppimistiloja ja käteistukea hänen perheelleen.
”Koulutuksen jatkaminen on oleellista, sillä koulutuksella on niin tärkeä rooli elämässä. Seuraavalle sukupolvelle on annettava voimavaroja ja koulutusta, jotta voidaan selviytyä tulvien kaltaisista kriiseistä.” KUVA: Achuoth Deng / KUA
Paljastiko koronapandemia resilienssin reseptin?
Covid-19-pandemia herätti monia resilienssiin liittyviä kysymyksiä erityisesti terveydenhuoltoalalla mutta myös talouden puolella. Miksi jotkin maat kestivät pandemian vaikutuksia paremmin kuin toiset maat? Onko resilienssiin liittyen olemassa sellaisia ominaisuuksia, jotka muodostavat luontaisen kyvyn kestää stressiä paremmin kuin toiset?
Resilienssin määritteleminen tai mittaaminen tällä tavoin ei kuitenkaan usein ole käytännöllisesti mahdollista. Vaikka on olemassa erityisiä resilienssin osatekijöitä, jotka kiistatta auttavat – kuten toimiva koulutusjärjestelmä, taloudellinen monimuotoisuus tai vankat hallintorakenteet – muut ominaisuudet ovat abstraktimpia, kuten vahvat yhteydet yhteisöihin tai kansallinen identiteetti.
Resilienssi on mahdollista myös hauraissa ympäristöissä
Jotta voisimme alkaa ymmärtää resilienssiä, meidän on myös tarkasteltava sen eri ilmenemismuotoja ja tarkasteltava uskomuksiamme. Resilienssiä voi esiintyä yksilötasolla, yhteisötasolla tai yleisesti yhteiskunnassa.
Näin ollen voimme löytää resilienssiä niiltäkin alueilta, joissa ei ole vankkoja kansallisia rakenteita, kun tarkastelemme resilienssiä muuna kuin vain vahvana taloutena ja infrastruktuurina.
”Huomaamme usein, että paikoissa joissa työskentelemme ilmenee hyvin vahvaa yhteisöllistä resilienssiä. Vaikka ihmiset omistavat todella vähän niin ryhmä auttaa kun jollakin ryhmäläisellä ei mene hyvin. Kyse on ihmisistä, jotka ovat joillakin mittareilla mitattuna hyvin köyhiä, mutta jopa tässä tilanteessa he pystyvät auttamaan toisiaan. Se on mukautumiskykyä (absorption capacity)”, sanoo ohjelma- ja toimintajohtaja Matthias Wevelsiep uskonnollisten ja perinteisten rauhantekijöiden verkostosta (The Network for Religious and Traditional Peacemakers).
Resilienssi on kuin puu, jolla on vahvat oksat ja tukevat juuret. Kuvitus: Julia Tavast
Joskus resilienssin eri tasot tukevat toisiaan, joskus ne korvaavat toisensa. Esimerkiksi Syyriassa jotkin alueet pystyivät toimimaan, vaikka ympärillä oli sota, vahvojen sosiaalisten siteiden ja yhteisörakenteiden ansiosta. Nämä rakenteet olivat hyödyksi, kun tarjosimme koulutusta lapsille, jotka olivat jääneet vuosia jälkeen koulussa. Sana levisi nopeasti, ja perheet olivat yleensä innokkaita lähettämään tyttöjä ja poikia kouluun.
Kun pohdimme kehitysyhteistyön yhteydessä yhteisön resilienssiä, meidän pitäisi myös ottaa huomioon sellaisia resilienssin lähteitä, jotka eivät ehkä ole aivan ilmeisiä. Esimerkiksi naiset ja tytöt ovat usein luonnostaan resilienttejä, mutta alistavat järjestelmät saattavat estää heitä toteuttamasta sitä.
Aya Darwish on taidemaalari, joka on elänyt puolet elämästään sodassa.
”Olen elänyt 14:stä elinvuodestani seitsemän vuotta sodassa, joten puolet tähänastisesta elämästäni on ollut pahimmasta päästä. Olen melkein unohtanut, millaista on olla opiskelija. KUA:n kurssit antoivat minulle uutta ja vahvaa tahtoa opiskella, oppia ja jopa piirtää enemmän.” Kuva: Tatu Blomqvist / KUA
Kuinka tuemme resilienssiä?
Ihmiselämän pelastaminen ja ihmisarvon vaaliminen ovat ensisijaiset tavoitteemme. Toteuttaessamme järjestöna toimia, meidän on kuitenkin oltava varovaisia, ettemme muuta alkuperäisiä järjestelmiä, pyrkiessämme tekemään ihmisistä enemmän resilienttejä. Pikemminkin meidän on katsottava, kuunneltava ja opittava ymmärtämään täysin paikallisia olosuhteita ja sitä, mitä YK kutsuu ”resilienssiobjektiiviksi” (Resilience Lens), jotta voimme arvioida, miten suunnitellut toimemme vahvistavat instituutioita, edistävät kestävää hyötyä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Eri yhteyksissä samat toimet voivat johtaa hyvinkin erilaisiin tuloksiin.
Meidän on myös tiedostettava, että resilienssi ja oikeudet ovat joskus ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi nuori pakolaisyrittäjä voi löytää toimeentulomahdollisuuden ja alkaa ansaita elantonsa toimimalla paikallisilla markkinoilla. Oikeuksien näkökulmasta katsottuna nuoren ”pitäisi” käydä koulua, koska hänellä on oikeus koulutukseen. Tämän oikeuden toteuttaminen saattaa kuitenkin vaarantaa nuoren kyvyn selviytyä.
”Jos lähdemme liikkeelle oikeuksien näkökulmasta, meidän olisi muutettava järjestelmät sellaisiksi, että kaikki pääsisivät kouluun. Se ei kuitenkaan ole vielä realistista monen maan osalta. Parempi olisi siis pikemminkin löytää keino, jolla voimme hyödyntää tätä resilienssiä ja löytää ratkaisu”, ehdottaa Wevelsiep.
Siksi voimme työstää joustavia hankkeita, kuten ohjelmia, jotka tarjoavat asteittaisen pääsyn uudelleenkoulutukseen, epäviralliseen oppimiseen tai vanhemmille nuorille oppimisen yhdistämistä ansiotyöhön.
Reida Awate Morris, 21, työskentelee Regency-hotellin keittiössä Jubassa, Etelä-Sudanissa, suoritettuaan KUA:n teknisen ja ammatillisen koulutuksen (TVET). Ravintolakurssin ansiosta hän pystyi tienaamaan samalla kun hän oppi. KUVA: Patrick Meinhardt/ KUA
Yhteiskuntia ei voi laittaa odotushuoneeseen kriisien ajaksi
Humanitaarisessa työssä keskitytään ymmärrettävistä syistä usein pelkästään välittömiin tarpeisiin, eikä silloin useinkaan tarkastella resilienssiä pitkällä tähtäimellä. Tällä ajattelutavalla me kuitenkin ylläpidämme tapaamme reagoida, kun rakentavampi tapa suhtautua olisi ennaltaehkäisevä valmistautuminen. Alueilla, joilla katastrofit toistuvat, ennakointi on avainasemassa, eikä silloin voi odottaa, että edellinen kriisi on ensin ohi.
”Jos yhteiskunnat pysäytetään konfliktin ajaksi, se tarkoittaa, että konfliktin jälkeen kestää sukupolven tai kaksi, ennen kuin voidaan palata tavalliseen elämään. Siksi meidän on työskenneltävä esimerkiksi opettajien kanssa konfliktin aikana, jotta he ovat valmiita kohtaamaan todellisuus sellaisena kuin se on, kun olosuhteet paranevat”, Wevelsiep selittää.
Esimerkki koulutuksesta hätätilanteissa, joissa koulunkäynti asetetaan muiden humanitaaristen tarpeiden rinnalle, on merkittävä. Kun reagoimme katastrofiin, meidän on aina mietittävä, miltä yhteiskunnat näyttävät tapahtuneen jälkeen. Miltä Ukraina näyttää sodan jälkeen? Miten ihmiset Etelä-Sudanissa palaavat koteihinsa tulvien jälkeen? Mitä voimme tehdä nyt, jotta voimme valmistella maaperää?
YK on esittänyt resilienssiin perustuvan lähestymistavan, jossa keskitytään tehostettuun humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön integroituun toimintaan erityisesti pitkittyneissä kriiseissä, joissa suuri määrä pakolaisia asuu vastaanottavan yhteisön keskuudessa vuosia. On havaittu, että ohjelmat, kuten toimeentulomahdollisuuksien tarjoaminen pakolaisille ja vastaanottaville yhteisöille, ovat olennaisen tärkeitä resilienssin parantamisessa.
Zhanna Kudina on psykologi ja opettaja, joka työskentelee Tšernihivissä, Ukrainassa.
Hän on saanut KUA:n koulutusta lasten tukemisesta traumaattisten tapahtumien jälkeen. ”Sota muutti opettajien työtä dramaattisesti. Emme ole enää vain opettajia, vaan tarjoamme myös terapiaa.” KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Ilmastokriisi koettelee resilienssiämme
Yksi ilmiselvimmistä globaalin resilienssin haasteista on ilmastonmuutos. Tarkastelemme jokaista hankettamme sekä omaa organisaatiotamme, jotta voimme lieventää lämpötilan nousun vaikutuksia ja rakentaa resilienssiä niitä vastaan.
”Kymmenen vuotta sitten, jopa viisi vuotta sitten, ilmastokriisi näytti kaukaiselta, mutta nyt se on todellinen. Maatoimistomme näkevät nyt omakohtaisesti, mitä tapahtuu Keniassa, Somaliassa ja Etelä-Sudanissa. Ne tuntevat kuivuuden, tulvat ja äärimmäiset sääilmiöt. Heille se on todellisuutta”, sanoo KUA:n ilmasto- ja ympäristövastuuneuvonantaja Aly Cabrera.
Kehitämme jo nyt parempia käytäntöjä, kuten kiertotaloushankkeiden toteuttamista, joissa jätettä karsitaan tuotantokierrosta. Esimerkkinä tästä on BUZZ-hankkeemme Nepalissa, jossa käytetään perinteisten viljelykasvien sijasta eläinten rehuna mustan sotilaskärpäsen toukkia.
”Kotieläinten jätteet käytetään uudelleen ja uudelleen toukkia varten. Tämä on todella hyvä aloite, koska myös ihmisravinnoksi ja eläinten ravinnoksi tarkoitetusta ruoasta käydään kilpailua. Tämän ansiosta ei tarvitse olla tilaa kasvattaa viljelykasveja eläinten rehuksi, ja se vähentää myös metsien hävittämisen kaltaisia käytäntöjä”, Cabrera jatkaa.
Naiset Nepalissa tutkivat mustasotilaskärpäsen toukkia osana FCA:n ja Naisten Pankin aloitetta, jossa kehitetään kiertotaloushankkeita tulojen ja kestävien maatalouskäytäntöjen lisäämiseksi.
”Aluksi naiset, jotka näkivät toukkatilamme prototyypin, olivat hieman epäileviä ja jopa peloissaan, koska tämä on aivan uutta Nepalissa. Koulutuksen jälkeen he ovat kuitenkin todella varmoja toukkien käsittelyssä ja pitävät prosessia helpompana ja hyödyllisempänä kuin tavanomaista maanviljelystään”, BUZZ-hankkeen koordinaattori Nishi Khatun sanoo. Photo: Nishi Khatun / KUA
Katse tulevaisuuteen
KUA:ssa haluamme kaikilla kolmella työalallamme selvittää, miten voimme edistää resilienssiä. Nämä kolme osa-aluetta ovat rauhanohjelmamme, koulutusohjelmamme ja toimeentulon edistämisohjelmamme. Rauhanohjelmassamme työskentelemme hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan sekä perinteisten ja uskonnollisten johtajien kanssa selvittääksemme konfliktien taustatekijöitä ja muutosmahdollisuuksia. Olemme usein havainneet, että nuoret ovat joskus yllättävän taitavia rauhanvälittäjiä.
”Olemme huomanneet, että nuorilla on hyvät mahdollisuudet työskennellä konfliktien parissa, mikä on mielenkiintoista, koska oletus on, ettei kukaan ikähierarkkisessa yhteiskunnassa kuuntelisi heitä. Konfliktitilanteissa nuorilla voi kuitenkin olla helpompaa kuin vanhemmilla yhteisön jäsenillä, koska konfliktin historia ei vaikuta heihin tunnetasolla , mikä tekee heistä objektiivisempia”, Wevelsiep pohtii.
Ennakointi ja sopeutuminen
Samoin koulutuksessa ja toimeentulon edistämisessä ennakoimme muuttuvia ympäristöjä ja sopeudumme niihin. Etelä-Sudanissa, jossa äärimmäiset tulvat ovat nyt uusi normaali tilanne, kehitämme kouluille joustavia ja siirrettäviä oppimistiloja opetuksen jatkamisen mahdollistamiseksi. Pohjois-Keniassa, jossa konfliktit lisääntyvät karjan laidunmaiden vähenemisen vuoksi, otamme käyttöön vaihtoehtoisia elinkeinoja ja tuemme samalla paikallisia rauhanrakentamis- ja konfliktinratkaisuryhmiä.
Emme kuitenkaan saa koskaan unohtaa, että resilienssin tärkein lähde ei ole se, mitä me järjestönä tilanteeseen tuomme, vaan ihmiset, joiden kanssa työskentelemme. Matthias Wevelsiep pohtii tätä usein.
”Vaikka puhummekin voimaantumisesta, näemme työssämme liian usein ihmiset haavoittuvina. Vaikka he saattavat olla tietyssä mielessä haavoittuvia ja heidän oikeuksiaan loukataan, se ei kuitenkaan määrittele heitä, he ovat paljon enemmän ja sen löytäminen on voimavaramme. Mielestäni resilienssi ja haavoittuvuus ovat saman kolikon kaksi puolta.”
Hallitus vaihtuu – mitä tapahtuu kehitysyhteistyölle?
PÄÄMINISTERIPetteri Orpon hallituksen ohjelma valmistui samalla viikolla, jona YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi, että vuoden 2022 aikana kotinsa jättämään joutuneiden ihmisten määrä nousi ennätykselliseen 110 miljoonaan. Valitettavasti tuore hallitusohjelma ei vastaa kasvaviin haasteisiin, vaan Suomi peruuttelee globaalista vastuustaan.
Ennen Orpon hallitusohjelmaa Suomen rahoitus kehitysyhteistyölle oli vihdoin palautumassa vuoden 2015 äkkinäisten, ja paljon turhaakin vahinkoa aiheuttaneiden, kehitysyhteistyöleikkauksia edeltäneelle tasolle. Hallitusohjelman nyt linjaamat 280 miljoonan euron leikkaukset verrattuna suunniteltuun vuoden 2027 tasoon kääntävät jälleen Suomen kehitysrahoituksen laskusuuntaan.
Valitettavasti tuore hallitusohjelma leikkaa kaikista heikoimmassa asemassa olevien tukemisesta tilanteessa, jossa pandemian jäljet, ilmastokriisin kiihtyminen ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset lisäävät köyhyyttä ja epävakautta ympäri maailmaa, ja globaalin vastuun kantamista tarvittaisiin enemmän kuin aikoihin. Pandemia aiheutti merkittävää takapakkia inhimilliselle kehitykselle, jota viime vuosikymmeninä on saavutettu. Esimerkiksi äärimmäinen köyhyys on taas lisääntynyt eikä kestävän kehityksen tavoitteita (SDG:t) olla saavuttamassa vuoteen 2030 mennessä.
Tuore hallitus on vedonnut sosiaaliturvaa ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevissa linjauksissaan muiden Pohjoismaiden esimerkkiin. Tämän ajattelutavan soisi ulottuvan myös kehitysrahoitukseen, jossa Suomi on muita Pohjoismaita perässä.
Onneksi vuoden 2015 äkkinäisten leikkauksien vahingoista on otettu opiksi. Tuolloin leikkaukset tehtiin niin nopeasti, että Suomi joutui irtisanoutumaan jo tehdyistä sitoumuksista ja ohjelmia ajettiin alas kesken toteutuksen. Se oli suorastaan rahan tuhlaamista. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu joutui sulkeman maaohjelmansa Kongon Demokraattisessa Tasavallassa. Orpon hallituksen leikkaukset toteutetaan asteittain kohti hallituskauden loppua huomioiden olemassa olevat sitoumukset. Toivottavasti tämä tapa mahdollistaa myös leikkaustarpeiden harkitsemisen uudelleen.
Jatkuvuutta vai poukkoilua?
Pitkäjänteisyys on yksi vaikuttavan kehitysyhteistyön välttämättömyyksistä. Valitettavasti Sanna Marinin hallituksen aikana valmisteltu kehityspolitiikan ”ylivaalikautinen” selonteko jäi lyhytikäiseksi. Ajatuksena ylivaalikautisen selonteon taustalla oli tuoda vakautta Suomen tempoilevaan kehityspoliittiseen linjaan. Tilalle Marinin hallitus laatiiSuomen kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteon.
Vielä on liian aikaista sanoa, kuinka paljon kehityspolitiikan linja muuttuu. Hallitusohjelma on tässä suhteessa melko tulkinnanvarainen. Kehityspolitiikan painopisteet kertovat kuitenkin jatkuvuudesta:
”Hallituksen kehityspolitiikan painopisteitä ovat naisten ja tyttöjen aseman, itsemääräämisoikeuden sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden vahvistaminen, joka on keskeistä myös väestönkasvun hillinnässä, sekä koulutus ja ilmastotoimet.”
Lisäksi hallitus tukee kestävän kehityksen edellytyksinä toimivaa demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia ja elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa. Myös vahva tuki Ukrainalle on yksi asia, josta kaikki ovat yksimielisiä.
Sen sijaan kehitysyhteistyön vahva ehdollistaminen niin maahanmuuttopolitiikkaan kuin Venäjä-politiikkaan on uutta. Ylipäänsä hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittinen osuus korostaa Suomen intressejä ja strategisia etuja. On myös epäselvää, miten tällainen lähestymistapa on mahdollista sovittaa yhteen ohjelmassa myös korostettujen tasavertaisten yhteistyömallien kanssa.
Järjestöjen rooli korostuu
Hallitusohjelma korostaa suomalaisten toimijoiden roolia kehitysyhteistyössä. On myönteistä, että Kirkon Ulkomaanavun kaltaisten järjestöjen hyvä ja tehokas työ saa tunnustusta. Kehitysyhteistyön painopistettä hallitus siirtää järjestöjen suuntaan ja samalla se pyrkii etsimään keinoja vahvistaa rahoituspohjaa myös Suomen kehitysyhteistyörahoituksen ulkopuolelta.
Itsenäinen ja vahva kansalaisyhteiskunta on demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumisen perusedellytyksiä. Kansalaisjärjestöt tavoittavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset ja toimivat haurailla alueilla. Isot kansainväliset toimijat kuten YK-järjestöt toimeenpanevat merkittävän osan omaa toimintaansa järjestöjen kautta.
Suomalaisilla järjestöillä on merkittävä rooli myös kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja kehittyvien maiden asiantuntemuksen ylläpitämisessä Suomessa. Järjestöissä lisäämme suomalaisten läsnäoloa maailmalla – usein sellaisissa paikoissa, joissa virallinen Suomi ei ole läsnä.
Kehitysyhteistyöleikkaukset vahingoittavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
Tänään julkaistussa hallitusohjelmassa linjataan merkittävistä leikkauksista kehitysyhteistyöhön. Suomi leikkaa kaikista heikoimmassa asemassa olevien tukemisesta ja peruuttaa globaalista vastuusta tilanteessa, jossa pandemian jäljet, ilmastokriisin kiihtyminen ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset lisäävät köyhyyttä ja epävakautta ympäri maailmaa
HALLITUSOHJELMAN LEIKKAUKSET tarkoittavat, että hallituskauden päättyessä 2027 Suomi käyttää varsinaiseen kehitysyhteistyöhön jopa 280 miljoonaa euroa suunniteltua vähemmän. Varsinaisen kehitysyhteistyön taso laskisi noin 110 miljoonaa nykytason alle. Koko vaalikauden aikana varsinaisesta kehitysyhteistyöstä leikataan noin 790 miljoonaa euroa. Ukrainalle kohdistettuun humanitaariseen apuun kuitenkin lisätään vuositasolla 58 miljoonaa euroa.
Suomi leikkaa kaikista heikoimmassa asemassa olevien tukemisesta ja peruuttaa globaalista vastuusta tilanteessa, jossa pandemian jäljet, ilmastokriisin kiihtyminen ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset lisäävät köyhyyttä ja epävakautta ympäri maailmaa.
“Kehitysyhteistyön leikkaukset tulevat aikana, jolloin maailmassa on mittavia kriisejä ja ennätysmäärä ihmisiä on joutunut pakolaisiksi”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun (KUA) toiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Järvinen muistuttaa, että kehitysyhteistyö on kiinteä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jonka ulottuvuutta leikkaukset vahingoittavat.
“Syvenevät kriisit maailmalla vahingoittavat myös Suomea kuten pandemia ja Ukrainan sodan vaikutukset ovat osoittaneet. Perääntymällä yhteistyöstä niiden ratkaisemisessa vahingoitamme myös itseämme koska hyvinvointimme syntyy yhteydessä muihin”, Järvinen sanoo.
”Suomella on velvollisuus auttaa maailman köyhimpiä maita”
KUA:n vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso muistuttaa, että Itä-Afrikkaa koettelee tällä hetkellä pahin kuivuus 40 vuoteen ja Ukrainan sota on aiheuttanut ruokapulaa ja hintojen nousemista myös kehittyvissä maissa. YK:n pakolaisjärjestön mukaan pakolaisten ja kotinsa pakon edessä jättämään joutuneiden määrä on noussut 110 miljoonaan ihmiseen. Pakolaisten määrää ovat kasvattaneet erityisesti sota Ukrainassa, Afganistanin kriisi, Sudanin konflikti ja ilmastonmuutos.
“Kyseessä on liian tärkeä asia, että maailman köyhimpien maiden auttamista voisi jättää satunnaisen hyväntekeväisyyden varaan. Suomella on myös velvollisuus tukea maailman köyhimpiä valtioita. Pandemia oli hyvä esimerkki siitä, että maailman ongelmia ei voi sulkea rajojen taakse, meidän on oltava ratkaisemassa niitä”, sanoo Laakso.
Laakso pitää kuitenkin myönteisenä, että vuoden 2015 erityisen vahingollisista leikkauksista on opittu jotain.
“Leikkaukset on tällä kertaa jaksotettu koko hallituskauden ajalle ja jo tehdyistä sitoumuksista pyritään pitämään kiinni. Ohjelma myös korostaa suomalaisten kehitysjärjestöjen ammattitaitoa ja painottaa niiden rahoitusta”, Laakso sanoo.
Vuonna 2022 Kirkon Ulkomaanavun hankkeet paransivat yli miljoonan ihmisen elämää maailmanlaajuisesti laadukkaan koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla.
“Kirkon Ulkomaanapu jatkaa työtään periksiantamattoman toivon hengessä ja edistäen modernin kehitysyhteistyön parhaita periaatteita. Koulutus sekä yrittäjyyden ja toimeentulon mahdollisuuksien edistäminen ovat kestävän kehityksen ytimessä myös isojen globaalien haasteiden ja rahoitusleikkauksien keskellä”, sanoo Tomi Järvinen.
Lisätietoja:
Vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, tapio.laakso@kua.fi, puh. +358 50 536 3280
Toiminnanjohtaja Tomi Järvinen, tomi.jarvinen@kua.fi, puh. +358 40 641 8209
Ulkoministeriön tuki, hieman yli 6 miljoonaa euroa vuodessa, on tärkeä osa Kirkon Ulkomaanavun (KUA) budjetista. Yli puolet KUA:n rahoituksesta tulee ulkomailta esimerkiksi EU:n, YK-järjestöjen ja kansainvälisten säätiöiden kautta. Kaikkiaan KUA:n työ tavoitti vuonna 2022 yli miljoona heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä. KUA turvasi puolen miljoonan lapsen pääsyä kouluun ja korjasi yli 900 koulurakennusta. Lisäksi 5 200 opettajaa on hyötynyt KUA:n kautta toteutetuista koulutuksista ja saanut mahdollisuuden parantaa ammattitaitoaan. Tuimme myös 10 400 vammaista ihmistä ja yli 4 500 nuoren ammattiin johtavaa koulutusta. Lisäksi yli 36 500 pienyrittäjää kehittyvissä maissa sai tuellamme mahdollisuuden kehittää toimintaansa ammattimaisemmaksi ja vakaammaksi. Rauhantyömme kautta sadat ihmiset, erityisesti virallisten rauhanprosessien ulkopuolelle usein jäävät naiset ja nuoret, saivat keinoja osallistua omien yhteisöjensä ruohonjuuritason ja paikallistason rauhanprosesseihin ja konfliktien ratkaisuun.
