Binaya Acharyaa innostaa humanitaarisessa avustustyössä se, että pienetkin hankkeet voivat saada aikaan suuria muutoksia
Kirkon Ulkomaanavun nepalilainen työntekijä Binaya Acharya kokee humanitaarisen avustustön erittäin tärkeäksi, sillä vain pieni osa maailman väestöstä on etuoikeutettua, kun taas heikossa asemassa olevia on valtavasti.
BINAYA ACHARYA on työskennellyt Kirkon Ulkomaanavun (KUA) Nepalin maatoimistossa keväästä 2018 alkaen. Syyskuussa hän aloittaa koko KUA:n hankkeiden tarkkailun ja arvioinnin asiantuntijan tehtävässä. Acharyan työtä on varmistaa, että hankkeet suunnitellaan ja toteutetaan kunnolla ja ne säilyttävät laatunsa.
Työnsä KUA:ssa Acharya aloitti yhdessä Nepalin hankkeessa, mutta vuosien varrella hän sai enemmän vastuuta, kunnes vastasi kaikkien Nepalin hankkeiden tarkkailusta ja arvioinnista.
”Uusi työni sallii minun yhdistää kaikki kokemukseni ja käyttää niitä kaikissa KUA:n kohdemaissa”, Acharya sanoo.
Ennen Kirkon Ulkomaanapua Acharya on toiminut humanitaarisen avustustyön eri järjestöissä jo kymmenen vuoden ajan. Alun perin hän kuitenkin kouluttautui fysioterapeutiksi. Maisteritutkintonsa Acharya suoritti maaseudun kehittämistieteestä, mistä on ollut hänelle hyötyä työssä Nepalin pienien maalaisyhteisöjen parissa.
”Useimmat KUA:n hankkeet Nepalissa ovat kehitysyhteistyöohjelmia, jotka tähtäävät naisten sekä muiden syrjäytettyjen ryhmien taloudelliseen ja sosiaaliseen voimaantumiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hankkeet auttavat pienen mittakaavan ongelmien selvittämisessä eri yhteisöjen sisällä”, Acharya kertoo.
Hankkeet auttavat myös isompien ongelmien syntyessä. Niistä Acharya antaa esimerkkinä Nepalin vuoden 2015 maanjäristyksen. Kuten Yle kirjoitti katastrofin tapahtumapäivänä, 25. huhtikuuta, Nepalia vavisuttanut järistys oli voimakkuudeltaan 7,9 magnitudiasteikolla ja aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman. KUA auttoi maanjäristyksestä valtavasti kärsinyttä Nepalin valtiota ja lukuisia yhteisöjä jälleenrakennuksessa.
Kehitysyhteistyö kääntää heikoimmassa asemassa olevien maailman ylösalaisin
Acharya kokee työnsä erittäin tärkeäksi, sillä vain pieni osa maailman väestöstä on etuoikeutettua, kun taas heikossa asemassa olevia on valtavasti. Hän on tyytyväinen työhönsä, sillä hän tietää sen auttavan ja pelastavan elämiä, vaikka se ulottuisi vain 0,001 prosentille apua tarvitsevista.
”Tekemäni työ on pääosin ruohonjuuritasolla, mutta siitä huolimatta se kääntää tiettyjen ihmisten maailman ylösalaisin ja tuo positiivisia seurauksia”, hän sanoo.
Acharya kertoo saavansa suunnatonta mielihyvää nähdessään työnsä konkreettiset vaikutukset. Yksi mieleen jääneistä hetkistä tapahtui vuosia sitten maaseudulla Terain alueella Etelä-Nepalissa, jossa Kirkon Ulkomaanavulla oli kastittomien dalitien tukemiseen keskittyvä hanke. Kastijärjestelmä on jo kielletty Nepalissa, mutta dalitien kokema syrjintä vaikuttaa yhä heidän elämäänsä.
”Kuulin siellä kastijärjestelmän vuoksi syrjintää kokeneiden kokemuksia, joita en ollut aikaisemmin edes pystynyt kuvittelemaan. Näin naisten piiloutuvan huntujensa taakse ja juoksevan vieraita pakoon”, Acharya kertoo.
Kun hän vieraili samoissa yhteisöissä muutamien vuosien jälkeen uudestaan, hän huomasi valtavia muutoksia. Esimerkiksi yksi Acharyan aiemmin hankkeen puitteissa tapaamista naisista oli aloittanut oman yritystoiminnan järjestön työn ansiosta.
Dalitien toimeentulon kehittämistä ja heidän kohtaamaansa syrjintää ehkäisevät hankkeet tekivät Acharyaan suuren vaikutuksen, kun hän huomasi yhteisöissä radikaaleja muutoksia.
”Tämä osoittaa minulle, sekä meille kaikille, kuinka asioilla on mahdollisuus parantua vaikka se vie aikaa ja on työlästä”, hän sanoo.
”Toki aina on enemmän tehtävää maailman parantamisen ja ihmisten välisen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden pienentämisen eteen, mutta pienetkin hankkeet voivat saada aikaan erityisen suuria seuraamuksia. Juuri siksi humanitaarinen työ on tärkeää.”
Teksti: Nuppu Pääkkönen
Kirjoittaja oli Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkostossa työharjoittelussa elokuussa 2022.
Naisten osallistumisella paikallis- ja aluevaaleihin on valtava merkitys Somaliassa
Päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemien klaanien käsissä, naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin.
KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA kestäneiden konfliktien jäljiltä Somalia on köyhä maa ja sen infrastruktuurista on tuhoutunut valtaosa. Poliittinen epävakaus ja aseelliset selkkaukset pahentavat entisestään sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Somaliassa valtion rakentamista ja osallistavan paikallishallinnon luomista edistämällä aluevaltuuston valintaa Wadajirin alueella kansallisen kehyssopimuksen ja kansallista sovintoa edistävän kehyssopimuksen mukaisesti. Yhdessä Uskonnollisten ja perinteisten rauhantoimijoiden verkoston kanssa teimme tiivistä yhteistyötä Somalian paikallis- ja keskushallinnon, paikallisviranomaisten, yhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttajien kanssa.
Vuonna 2021 valmistuneessa julkaisussa jaamme kokemuksia ja parhaita käytäntöjä osallistavan paikallishallinnon tukemisesta. Erityisesti painotamme keinoja edistää naisten, nuorten ja syrjäytyneiden ryhmien osallistumista valtion rakentamiseen. Koska päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemien klaanien käsissä, naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin. Vuodesta 2016 lähtien tehdyn vaikuttamistyömme tuloksena 16 naista on valittu vaaleilla viiden uuden aluevaltuuston jäseniksi. Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu on tarjonnut yli 700 naisjohtajalle esimerkiksi johtamiskoulutusta ja vahvistanut muita taitoja.
Vuonna 2021 kampanjoimme sen puolesta, että naisten osallistumisella paikallis- ja aluevaaleihin olisi aidosti merkitystä. Lounaisessa osavaltiossa sijaitsevalla Barawen alueella valittiin uusi valtuusto, joka koostui kahdestakymmenestä miehestä ja seitsemästä naisesta, joista yksi oli alueen ensimmäinen naispuolinen apulaispormestari. Lisäksi valtuustoon valittiin 20 nuorta (14 miestä ja kuusi naista). Yhteistyössä Uskonnollisten ja perinteisten rauhantekijöiden verkoston, paikallisen kansalaisjärjestön ja naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaavan ministeriön kanssa tuimme naisten osallistumista liittovaltion vaaleihin Lounais-Somalian ja Hirshabellen osavaltioissa. Tavoitteenamme oli vakiinnuttaa naisille 30 prosentin kiintiö.
Somaliassa levitettiin myös sosiaalisen median, radion ja television välityksellä tietoa kansalaisoikeuksista ja mahdollisuuksista osallistua Kirkon Ulkomaanavun tukemiin poliittisiin prosesseihin ja viestintään. Kampanjointi nosti yhteisön tietoisuutta aluevaltuustovaaleista jopa 98 prosenttiin, mikä puolestaan kasvatti naisten ja muiden syrjäytyneiden ryhmien osallistumista. Osallistavan paikallishallinnon rakentaminen Somaliassa vaatii paljon aikaa ja henkilöresursseja, mutta meitä vie eteenpäin vahva motivaatio saada aikaan pysyvä rauha.
Kirkon Ulkomaanavun vuosikertomus 2021 on julkaistu.
MAAILMA ON MUUTTUNUT VALTAVASTI viimeisten kahden vuoden aikana. Koronapandemia on rajoittanut elämäämme, mutta samalla rohkaissut meitä valtavaan digiloikkaan. Kriisit ja konfliktit ovat aiempaa monisyisempiä ja ilmastonmuutos kärjistää tilannetta entisestään. Yhä useampi ihminen tarvitsee apuamme. En voi olla pohtimatta, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua.
Koronapandemian vaikutukset ovat olleet puheenaiheena niin Suomessa kuin maatoimistoissamme. Olen kiitollinen kaikille työntekijöillemme venymisestä pandemian aikana. Erityiskiitoksen ansaitsevat ne työntekijät, jotka kehittivät uusia toimintatapoja vastatakseen pandemian aiheuttamiin välittömiin haasteisiin.
Lokalisaatioon perustuva strategiamme antaa paljon vastuuta maatoimistoillemme, ja pandemian aikana tästä luottamuksesta oli hyötyä. Toimintamme ohjelmamaissamme pysähtyi vasta hallitusten asettamiin rajoituksiin. Olemme kuluneiden kahden vuoden aikana oppineet tuoreita ajattelutapoja ja solmineet uusia kumppanuuksia. Lokalisaatiota pitää vahvistaa ja edistää kaikilla tasoilla. Keskeistä on yhteinen käsitys avusta ja paikallisten toimijoiden tukeminen. Kirkon Ulkomaanavun työntekijöistä 95 prosenttia on kotoisin toimintamaistamme. Esimerkiksi Ugandan maatoimistomme on suurempi kuin Helsingin toimistomme.
”Olemme osoittaneet, että voimme tehdä asioita eri tavalla ja olla ketterä, paikallisiin tarpeisiin reagoiva organisaatio.”
Ukrainan kriisin kärjistymisen ja muiden viimeaikaisten tapahtumien vuoksi meidän on oltava entistä valmiimpia kohtaamaan edessä olevat haasteet. Maailmalla käynnissä olevista konflikteista monet ovat pitkiä ja niissä ihmisoikeusloukkaukset kärjistyvät. Ongelmien selvittäminen vaatii hyvin laajaa näkökulmaa. Humanitaarisen avun tarjoajina meidän on suhtauduttava uusiin ratkaisuihin avoimesti ja toiveikkaasti. Meidän on myös hyödynnettävä enemmän uutta teknologiaa kuten digitaalisia työkaluja. Niiden avulla pystyimme tarjoamaan koulutusta koronapandemian aikana, ja voimme käyttää niitä myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumiseen.
Afrikan sarven alueella tai esimerkiksi Kambodžassa ja Nepalissa ilmastonmuutokseen sopeutuminen käy jatkuvasti vaikeammaksi. Ihmiset eivät enää selviydy tutuilla kotiseuduillaan, ja yhä laajemmat alueet muuttuvat asumiskelvottomiksi. Ilmastonmuutos tuntuu entistä voimakkaammin kaikkialla, ja sota, aseelliset konfliktit ja levottomuudet pahentavat tilannetta entisestään.
Etelä-Sudanissa katastrofeille ei tunnu tulevan loppua. Valtaosa haasteiden juurisyistä liittyy ilmastokriisiin. Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen on jo itsessään vaikeaa, mutta konfliktien vuoksi tehtävä voi tuntua mahdottomalta.
Toivo paremmasta elää katastrofien keskellä
Toivoa kuitenkin on, koska meidän lisäksemme samoihin haasteisiin ratkaisuja etsivät myös yksityisen sektorin toimijat. Luovien alojen kumppanuutemme Keniassa, jossa teemme yhteistyötä pienyritysten kanssa, on hyvä esimerkki toimeentulon tukemisesta. Ugandassa tarjoamamme ammatillinen koulutus taas tuo yhteen ammatillisen pätevyyden saaneet nuoret ja yksityisen sektorin työpaikat.
Olemme osoittaneet, että voimme tehdä asioita eri tavalla ja olla ketterä, paikallisiin tarpeisiin reagoiva organisaatio. Käynnistimme maatoimistojemme toiminnan nykymallissaan vasta vuonna 2010, joten toimintatapamme ei ole kiveen hakattu. Siksi pystymme helposti sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Voimme yhdessä pohtia, mitkä ovat parhaita toimintatapoja tulevaisuudessa: Pitäisikö keskittyä tietynlaisiin tukimuotoihin yksityisen sektorin organisaationa? Voisimmeko tehdä yhteistyötä koulujen vanhempain- ja opettajayhdistysten kanssa tai toimia maan hallituksen konsulttina? Tai yhdistää uusia toimintamuotoja työhömme kehitysyhteistyön, humanitaarisen työn ja rauhanrakentamisen lisäksi? Tämä joustavuus näkyy jo erityisesti työssämme Aasiassa, missä toimimme hyvin eri tavalla kuin esimerkiksi Afrikassa.
Työmme on mahdollista ainoastaan yhteistyökumppaniemme ansiosta. On hyvin tavallista, että apua tarjotaan innokkaasti lähellä, mutta muu maailma unohtuu. Me ja kumppanimme kuitenkin tiedämme, että kaukanakin tapahtuvat asiat voivat vaikuttaa meihin kaikkiin. Siksi yhteistyö on äärimmäisen tärkeää. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia kumppaneitamme ja lahjoittajiamme vankkumattomasta tuesta ja hedelmällisestä yhteistyöstä.
Teksti: Jouni Hemberg, Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Kuva: Antti Yrjönen
Kirkon Ulkomaanavun vuosikertomus vuodelta 2021 on luettavissa digitaalisessa muodossa täällä.
Tekoja: Kenen ehdoilla kehitysyhteistyötä tehdään ja miksi kehitysapu-sanalla on niin huono kaiku vaikka miljoonien ihmisten elämä ovat parantunut?
Kansainväliset avustusoperaatiot ovat vaativia. Millaisia onnistumisia on koettu, entä missä mennään helposti metsään? Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun uusi podcast-sarja, joka kysyy tärkeimmät kysymykset tämän päivän polttavimmista globaaleista aiheista.
KEHITYSYHTEISTYÖTÄ ON helppo kritisoida. Vuosikymmenten aikana järjestöt ja valtion ympäri maailmaa ovat tehneet mitä kummallisimpia virheitä yrittäessään auttaa maailman köyhimpiä ihmisiä. Rapatessa roiskuu, mutta valitettavasti maine kulkee mukana vuosikymmeniä vaikka virheistä opittaisiin.
Kehitysyhteistyön avulla on kuitenkin pystytty auttamaan miljoonia ihmisiä ja 1990-luvun jälkeen äärimmäinen köyhyys on puolittunut, äitiys- ja imeväiskuolleisuus pienentyneet ja yhä useampi lapsi kasvaa aikuiseksi. Samalla on saatu aikaan puhdasta juomavettä, koulutettu enemmän ja paremmin opettajia ja rakennettu kestävämpiä ruokajärjestelmiä. Yhä useampi tyttö saa käydä koulua. Osaa tuloksista on vaikeampi mitata. Maailmassa on edistetty kestävää metsien käyttöä ja lopetettu syrjintää sekä vahvistettu maiden oikeusjärjestelmiä. Pysyvä muutos vie aikaa ja vaatii rahaa.
Kansainväliset avustusoperaatiot ovat vaativia. Millaisessa todellisuudessa kansainväliset toimijat operoivat? Millaisia onnistumisia kentällä on koettu? Entä missä mennään helposti metsään?
Kysymyksiin haetaan vastauksia Afganistanin kansainvälisestä operaatiosta ja Somalian avustushankkeista. Tekoja-podcastin vieraina ovat kehitysyhteistyön ja kriisinhallinnan ammattilainen Satu Elo sekä toimittaja-yrittäjä Wali Hashi. Lisäksi jaksossa kuullaan Religions for Peace -pääsihteeriä Azza Karamia, joka kertoo, mikä Afganistanissa hänen mielestään meni pieleen. Juontajana Ulriikka Myöhänen.
Kansainväliset avustusoperaatiot ovat vaativia. Millaisessa todellisuudessa kansainväliset toimijat operoivat? Millaisia onnistumisia kentällä on koettu? Entä missä mennään helposti metsään? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa mukaan kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja studiossa kanssani on kaksi kansainvälisen kehitysyhteistyön ja avustustyön asiantuntijaa. Pitkän linjan kehitystyön ja kriisinhallinnan ammattilainen, yrittäjä Satu Elo, sekä etäyhteyksin kouluttaja, toimittaja ja media-alan yrittäjä Wali Hashi. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskusteluun.
Satu Elo (00:00:40):
Kiitos.
Wali Hashi (00:00:40):
Kiitoksia.
Ulriikka Myöhänen (00:00:42):
Tässä keskustelussa keskitymme puhumaan erityisesti Somaliasta ja Afganistanista. Molemmissa maissa toimintaympäristö on erittäin haastava monista eri syistä, ja molemmissa maissa on tehty isoja, kansainvälisiä operaatioita ja laajamittaista kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua. Satu Elo, sinulla on vuosien kokemus kansainvälisestä avustustyöstä, ja erityisesti Afganistanista. Olet tehnyt uraa ulkoministeriössä, ja nyt toimit konsulttina muun muassa humanitaarisen avun laatukriteeristöjen parissa. Millä mielin olet seurannut viimeaikaisia tapahtumia Afganistanissa, Talibanin valtaantuloa ja sen jälkipyykkiä?
Satu Elo (00:01:21):
Täähän on ollut koko kansainväliselle yhteisölle suuri, megalomaaninen järkytys, mitä on tapahtunut. Mä olin itse ensimmäisen kerran Afganistanissa vuonna 2005, ja viimeks olin kaks vuotta sitten, loppuvuodesta 2019, ja siinä välissä oon asunukin siellä 2,5 vuotta, elikkä semmonen 15 vuoden omakohtainen kokemus maasta. Sitä on ollu tosi vaikea ymmärtää, että mitä on tapahtunut, ja monelle kehitysyhteistyön ammattilaiselle tä on ollut jopa henkilökohtaisen kriisin paikka. Mikä se oma rooli on ollut tässä, kun niin paljon on tehty töitä ja tuntuu, että ne on menny väärään suuntaan. Yhtäkkiä kaikki tulokset tuntuu valuvan hukkaan. Tällä hetkellähän siellä on todella paha humanitäärinen kriisi käynnissä. Se on vaan todella järkyttävää ja lohdutonta.
Ulriikka Myöhänen (00:02:28):
Kansainvälisen yhteisön toiminta Afganistanissa on saanut tässä viime kuukausina kovaakin kritiikkiä, erityisesti Talibanin valtaantulon jälkeen. Millanen toimintaympäristö Afganistan on kansainvälisille operaatioille, miten sitä kuvailisit?
Satu Elo (00:02:41):
Afganistan on äärimmäisen kompleksinen maa ja kokonaisuus. Kansainvälinen yhteisö on mieltänyt Afganistanin haurauden kahden eri tekijän kautta. Alotetaan yleensä puhumaan vuodesta -79, jollonka Neuvostoliitto hyökkäsi sinne, ja toisaalta ollaan keskitytty vuoteen 2001 Kaksoistornien keissiin, ja siihen, kun alkoi sota terrorismia vastaan ja Taliban syöstiin vallasta. Mutta näin ollaan yksinkertaistettu maan historia ja olemassaolo äärimmäisen yksisilmäisesti, koska Afganistanin hauraus on paljon syvemmällä. Siellä on ollut rakenteellisia, haurautta lisääviä tekijöitä jo vuosisatoja, jo pelkästään sen oman geopoliittisen sijaintinsa vuoksi. Afganistan sijaitsee suurvaltojen, Iranin ja Pakistanin ja Intian ja entisen Neuvostoliiton, välissä, ja suurin osa maailman oopiumista tuotetaan sieltä. Koko viime vuosisata määrittyi pitkälle valtataistelun välillä, jossa yritettiin keskittää valtaa keskushallinnolle, ja toisaalta periferian välinen jännitteisyys. Kaikki nää tekijät katos kansainvälisen yhteisön silmistä, kun keskityttiin vaan yhteen asiaan, ja viimesen 20 vuoden aikana nimenomaan Talibanin jälkeiseen aikaan. Taliban ja afganistanilaiset laajemmin on sanoneet usein, aika viisaasti, että teillä on kellot, mutta meillä on aikaa. Nä viime kuukausien tapahtumat on hyvin näyttäneet toteen, että näinhän se juuri olikin.
Ulriikka Myöhänen (00:04:51):
Afganistanin kansainvälinen operaatio on mutkikas asia myös ymmärrettävänä, koska siinä on niin monta erilaista komponenttia. Jos ajatellaan erityisesti kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun näkökulmasta, niin miten siinä kontekstissa, millasta siellä on ollu toimia viimesinä vuosina?
Satu Elo (00:05:12):
Afganistanissa mun mielestä erityisen hyvin tulee näkyväksi se tosiasia, että kehitysyhteistyö on vain yksi osa ulkopolitiikkaa. Monesti se saatetaan alistaa muille ulkopoliittisille päämäärille, mikä varsinkin kansalaisjärjestösektorilta uransa aloittaneille kehitysyhteistyötyypeille voi olla vaikea ymmärtää, ja tuntua musertavaltakin. Jossain vaiheessahan tää tapahtui myös Suomen osallistumisessa Afganistanin operaatioon, että se alistettiin näille muille ulkopoliittisille päämäärille. Todettiin, että Suomi on mukana Afganistanissa edelleen, vaikka vuosi sitten sanottiin näin, että pääasiallinen syy on Suomen trans-Atlanttiset suhteet ja Suomen suhde Saksaan. Näistä syistä oli tärkeä jatkaa kehitysyhteistyönkin rahoittamista suuressa mittakaavassa. Tä on yks esimerkki siitä, kuinka kompleksista työskentely on erityisesti hauraissa valtioissa. Viime vuosina, mistä ollaan puhuttu kovasti, tästä rauhan, kehitysyhteistyön ja humanitäärisen avun kolmois-neksuksesta, niin se ei kauheen hyvin onnistunut Afganistanissa. Tä rauhakomponentti unohdettiin kokonaan, eihän siellä missään vaiheessa ollutkaan olemassa rauhansopimusta Talebanin kanssa. Meilläkin Suomessa puhuttiin rauhanturvaajista, vaikka oikeesti suomalaiset sotilaat oli siellä myös sotatoimenpiteissä mukana. Afganistan on ollut varmasti monimutkaisin ja haastavin kaikista operaatioista, missä Suomi on ollut mukana.
Ulriikka Myöhänen (00:07:18):
Aivan. Wali Hashi, olet syntynyt Somaliassa, mutta ollut Suomessa ja tehnyt jo parikymmentä vuotta toimittajana ja yrittäjänä, ja viestintä- ja kehityssäätiön kautta aloit tehdä myös Somaliassa töitä tällä alalla. Kuvaile sinä Somaliaa toimintaympäristönä, millainen paikka se on kansainvälisille kehitysyhteistyökuvioille?
Wali Hashi (00:07:44):
Kiitos. Toimintaympäristönä Somalia on turvallisempi paikallisella toimijoille, mutta ulkomaalaisilla Somalia on vielä vaarallinen paikka. Ei oo helppo paikka toimintaympäristön näkökulmasta, myös kansalaisjärjestön näkökulmasta tietenkin. Yksittäisiä iskuja tapahtuu edelleen terroristijärjestö Azraelin toimesta. On myös olemassa silloin tällöin Somaliassa poliittinen kriisi, joka aiheuttaa myös ongelma, kun puhutaan just kansainvälisen järjestön toimesta. Mutta muuten Somalia on kovaa vauhtia pääsemässä jaloilleen pitkän sisällissodan jälkeen, te varmaan tiedätte, että yli 2 miljoonaa somalilaista elävät maan ulkopuolella. Diasporan rooli on tullut, ja merkittävä Somalian yhteiskunnassa, erityisesti pääkaupunki Mogadishussa. Jos otetaan esimerkki politiikasta, diasporalla on tosi iso rooli, jos miettii, varsinkin jostain syystä pohjoismaata. Poliitikkoja jos miettii, niin entinen pääministeri Hassan Ali Khaire, joka on Norjan kansalainen, sitten on vaihdettu tämä uus pääministeri, se on Ruotsin kansalainen, ja presidentti on Jenkeistä ja niin edelleen. Diaspora näkyy meiän kehitykseen. Somalia on pikkusen parempi tilanne kuin Afganistanissa.
Ulriikka Myöhänen (00:09:53):
Voitko vielä kertoa siitä, että minkä tyyppisiä haasteita siellä voi olla tämmösille kansainvälisille operaatioille?
Wali Hashi (00:10:00):
Haasteena on ainakin turvallisuustilanne, kuten sanoin, koska silloin tapahtuu yksittäisiä iskuja. Viime aikoina, ei pelkästään Somaliassa, on paljon keskusteltu Itä-Afrikassa, kyseenalaistamaan länsimaalaisten toimet Afrikassa. Juuri tämä länsimaalainen, ei mielestäni paljon nykyään yhtä paljon luoteta kuin aikaisemmin. Esimerkiks jos puhutaan turkkilaisten ja kiinalaisten tuomaa kilpailua Somaliassa, esimerkiks turkkilaiset ovat olleet hyvin näkyvästi Somalian avustuskentällä, ja somalilaiset luottavat turkkilaisiin. Osittain myös siksi, että turkkilaiset ovat saaneet valtavasti konkreettista tulosta aikaiseksi, kuten rakentamalla satamaa, lentokenttää, sairaaloita. Ne on luonu työpaikkoja nuorille. Mahdollisuus on ollu tosiaanki monia, mutta haaste on ollu sellasta, että ihmiset parhaillaan miettii, millä tavalla länsimaalaisten vaikutteiden, mikä on se tausta koko avustusasiat, jos me ei nähdä konkreettista, samanlainen kun turkkilaiset tekivät. Tietenkin kiinalaiset on myös aika paljon vaikutteita, ei pelkästään Somaliassa, vaan koko Itä-Afrikassa, Keniassa, Etiopiassa ja niin edelleen. Mun mielestä haaste on ollu ymmärrystä, millä tavalla toiminta me pidetään esimerkiks Somaliassa, millä tavalla me rakennetaan rauhaa, keneltä kysytään, kuka maksaa, kenen päätöstä me tehdään. Tä on ollu kaikkein haasteellisin, kun puhutaan esimerkiks rauhan rakentamisen näkökulmasta.
Ulriikka Myöhänen (00:12:13):
Kyllä, ja tämä keskustelu on varmasti esillä hyvin monessa paikassa, missä kansainvälisiä operaatioita on tällä hetkellä tai viime vuosina ollut käynnissä. Sekä Afganistanissa että Somaliassa on varmasti keskusteltu saman tyyppisistä asioista, et mikä lännen rooli on ja miten apua voidaan saada perille. Näiden puheenvuorojen perusteella voi sanoa, että erittäin vaativat toimintaympäristöt molemmissa maissa on, ja yksi merkittävä asia on myös se, että molemmissa maissa esimerkiksi uskonnollisilla johtajilla ja toimijoilla on hyvin merkittävä asema yhteiskunnassa. Haastattelin tätä jaksoa varten kansainvälisen Religions for Peace eli Uskonnot Rauhan Puolesta-koalition pääsihteeriä Azza Karamia, ja kysyin Azzalta, että mikä hänen mielestään Afganistanin operaatiossa nimenomaan meni pieleen. Hänellä oli kiinnostavia pointteja, niin voitais tässä vaiheessa kuunnella tuo haastattelu ja jatkaa keskustelua sen jälkeen.
(musiikkia)
Azza Karam (00:13:21):
There was a big error of a mission that took place in the last 20 years in Afganistan. That was the error of omitting engagement with the religious actors and religious leaders.
(Tulkkauskäännös alkaa hetken päällekkäin alkuperäisen haastatteluaudion kanssa)
Tulkki (00:13:35):
Afganistanin 20 vuotta kestäneessä operaatiossa epäonnistuttiin pahasti. Oli virhe jättää uskonnolliset toimijat ja johtajat huomiotta. Yleinen käsitys oli, että Kabulissa on maallistunut hallitus, eikä meidän siksi tarvitse enää toimia Talebanin kanssa.
Azza Karam (00:13:52):
But that also translated into “we don’t need to know much about religion anymore, because we’ve put religion out of the picture”, and that is the-
Tulkki (00:13:57):
Ajattelimme, että uskonto on nyt pois pelistä. Siinä mentiin metsään.
Azza Karam (00:14:02):
Religion has never been out of the picture.
(Alkuperäinen haastatteluaudio kuuluu käännöstulkkauksen taustalla)
Tulkki (00:14:05):
Uskonto ei ole koskaan ollut pois pelistä, ei missään päin maailmaa, mutta ei varsinkaan paikoissa, joissa uskonto on ollut tosi normaali osa julkista elämää niin kauan kuin kaikki muistavat.
Azza Karam (00:14:16):
So, I think that error of a mission is costing all of us greatly-
Tulkki (00:14:21):
Epäonnistuminen Afganistanissa tarkoittaa menetettyjä mahdollisuuksia kahden vuosikymmenen ajalta. Olemme epäonnistuneet arvostamaan sitä rikasta yhteiseloa, jossa uskonto, politiikka ja kulttuuri ovat punoutuneet yhteen.
Azza Karam (00:14:35):
We failed to understand that. And we have felt it was much easier to operate to the binary logic of good guys and bad guys. Bad guys are the Taliban, the good guys are anyone else.
Tulkki (00:14:47):
Meistä on tuntunut, että on helpompi toimia logiikalla, jossa korostuvat ääripäät. On vain pahiksia ja hyviksiä. Pahat tyypit ovat yhtä kuin Taleban, ja kaikki muut edustavat hyviä tyyppejä. Se, että toimimme niin yksinkertaisella logiikalla tarkoitti, että jätimme operaation ulkopuolelle kokonaisen elämänkatsomuksen, tavan ajatella ja tavan elää. Afganistanissa julkinen elämä on uskonnon inspiroima. Uskonto on osa Afganistanin kulttuuria. Me kaikki teimme siinä tyhmästi. Nyt meidän pitää arvioida uudelleen, miten ymmärrämme uskonnon ja uskonnolliset toimijat osana politiikkaa. Se alkaa täältä Suomesta, Norjasta, se alkaa Yhdysvalloista, kaikista maista, joilla on kansainvälisiä intressejä. Maiden pitää ymmärtää, että uskonnot ovat osa valtioiden kulttuurista ja institutionaalista perustusta.
Azza Karam (00:15:46):
-To look from a secular perspective, which positions the religious, minimizes, simplifies, essentializes the religious and then puts us-
Tulkki (00:15:54):
Maallinen näkökanta vähättelee ja yksinkertaistaa uskonnot, ja siten ohittaa ne. Lähestymistapa on parhaimmillaankin hyvin ongelmallinen. Pahimmillaan se on todella vahingollinen.
Azza Karam (00:16:06):
-We were all scrambling to understand what to do with this Taliban, and even the way we reference the Taliban-
Tulkki (00:16:12):
Näemme sen nyt, kun yritämme ymmärtää, mitä meidän pitäisi tehdä Talebanin kanssa. Jopa tapa, jolla viittaamme Talebaniin, antaa ymmärtää, että nämä ovat ihmisiä, jotka tulevat jostain Afganistanin ulkopuolelta. Syntyi mielikuva, ettei Taleban halua edistää Afganistanin asiaa omalla tavallaan.
Azza Karam (00:16:31):
It’s not that the rest of the world cares about-
Tulkki (00:16:33):
Juttuhan ei ole niin, että länsimaat välittäisivät Afganistanin asioista enemmän kuin afganistanilaiset itse. On ongelmallista ajatella, että ulkopuolella tiedetään asiat paremmin. Tärkeä kysymys on, mitä Talebanin valtaantulo tarkoittaa ihmisoikeuksien näkökulmasta.
(osittain päällekkäistä puhetta)
Azza Karam (00:16:50):
-deeply wounded and deeply terrified by the Taliban regime. What does it mean to, then, serve those concerns and to be able to-
Tulkki (00:17:01):
Monet afganistanilaiset ovat todella kauhuissaan Talebanin hallinnosta. Miten me voisimme auttaa heitä ja lievittää heidän hätäänsä? Meidän pitää olla perillä asioista ja toimia harkitusti.
Azza Karam (00:17:14):
-and deliberate in the point of serving. And it also requires us to appreciate that we will have to do business with the Taleban-
Tulkki (00:17:22):
Meidän on pakko tehdä yhteistyötä Talebanin kanssa jossain vaiheessa. Me teemme jo yhteistyötä heidän kanssaan. Tärkein kysymys on, miten voimme toimia sellaisen hallinnon kanssa, ja kuitenkin auttaa kansaa. Vastauksia odotellessa meidän pitää todella arvioida uudelleen sitä, miten käsitämme politiikan ja uskonnot. Kuinka käsitämme uuden normaalin, jossa uskonto ja politiikka risteävät hyvin voimakkaasti kaikkialla maailmassa?
Azza Karam (00:17:54):
-intersect very powerfully around the world.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:18:03):
Näin Religions for Peace pääsihteeri Azza Karam ja suomenkielisenä äänenä edellä oli Elisa Rimaila. Siinä oli aika suoraa puhetta siitä, miten länsimaat epäonnistuivat ottamaan mukaan uskonnolliset johtajat Afganistanin operaatiossa. Otetaan tästä tuoreeltaan kommentit teiltä, ja Satu, sinulla on vuosien kokemus Afganistanista. Millaisia ajatuksia sinulla heräsi tästä haastattelupätkästä?
Satu Elo (00:18:30):
Mun mielest hän osui naulan kantaan. Kun mä itse olin työskentelemässä siellä, niin kyllä se melkein päivittäin tuli esiin, kuinka maallistuneiden kollegoiden oli vaikea suhtautua afgaanikollegoiden vahvaan uskonnolliseen vakaumukseen. Me ei olla Suomessa esimerkiks totuttu näkemään niin, mieltämään sitä, et meille Suomessa uskonto on yksityisasia, ja siitä ei puhuta välttämättä. Vaikka olisikin työyhteisössä uskovia, niin et sä välttämättä tiedä sitä. Mutta siellä uskonto tulee kaikessa esiin. Jos ei oo kulttuurisensitiivinen lähestymistapa, niin sitä voi olla todella kömpelö niissä tilanteissa.
Ulriikka Myöhänen (00:19:41):
Wali, miltä tämä sinun mielestä kuullosti tämä Azza Karamin kertoma, ja onko siinä jotain peilattavaa esimerkiksi Somalian suuntaan?
Wali Hashi (00:19:50):
Se oli kyllä todella tärkeä pointti, ja se on asia, mitä minä olen itse huomannut Somaliassa viimesen viiden vuoden aikana. Olen mukana rauhaprosessi, tehnyt anteeksiannon kampanjaa median kautta. Oikeestaan kaikkein tärkein ja vaikein, mikä minulla on tämän asian tiimoilta on se, että siinä on avustaja, jolla on oma mandaatti, omat asiat, jolla ei ole minkäänlaista yhteys ruohonjuuritason toiminnasta, rauhan rakentamisen näkökulmasta. Ja mitä mä tarkoitan ruohonjuuritason toiminnasta, mä tarkoitan sillä tavalla, että just mitä tässä nyt puhuttiin. Jos on Somaliassa esimerkiks ollu jo 30 sisällissota, ja monen mielestä, somalilaisten mielestä, sisällissodan aiheuttajana on klaanijärjestelmä. Se on ruohonjuuritason ihmisten omasta identiteetistä, ja jos rakennetaan joku päivä tietty rauha maassa, niin ratkaisijat pitäisi olla ihmisten itse tekemässä. He tietävät, mistä puhutaan ja nyt kun puhutaan uskonnollista toimijoista, niin se on älyttömän tärkeä ymmärtää just mitä tässä sanottiin. Uskonto, ihmiset, identiteetti, kulttuuri sido toisistaan. Se on ihan samat jutut. Somaliassa on vielä tehty niin, että se on menty vähän pidempään ja aina, kun kansainvälinen yhteisö tulevat Somaliaan, jonkinlainen rauhan dialogia tehdään klaanipäälliköiden, viranomaisten, uskonnollisen johtajan kanssa. Myös on tullu tällaista kysymystä kun “okei, väestö on noin 75 % alle 30-vuotiaita nuoret ja naiset”. Nekin on tosi tärkeä, niin mä luulen, että kansainvälinen yhteisö asenne just sitä, että we tell you what to do, koska me tiedämme paremmin kuin sinä, ja meillä on resurssi, missä meidän pitäisi antaa sinulle niin, että sun maa paranee. Tällä toimilla ei välttämättä rakenneta esimerkiks rauhaa. Voidaan tehdä tällasia avustuksia tietenkin, tarvitaan monta kertaa kansainvälisen järjestön kautta. Tämä on pysynyt pystyssä kun puhutaan ruuasta ja nälänhädästä ja kuivuudesta ja tällasesta toiminnasta. Mutta ruohonjuuritason rauhan rakentaminen ja ennaltaehkäisy, niin tarvitaan todellakin ruohonjuuritason ajattelu ihmisten kulttuurista ja tavasta, millä he pystyvät itse ratkaisemaan ongelmia, mitä heillä on.
Satu Elo (00:22:50):
Mulle tuli mieleen, Wali, kun sä kerroit siitä, että turkkilaiset on ollu menestyksellisiä toimijoita Somalian kontekstissa, niin luuleksä, että sillä on ollu jotain merkitystä tähän asiaan? Että turkkilaiset tulee islamilaisesta kulttuurista.
Wali Hashi (00:23:08):
Se on todella iso merkitystä. Toinen asia, mitä turkkilaisilla auttoi Somaliassa, on kaksi, itse asias kolme asiaa. Yksi on se, että islaminuskoinen maa ei pidetä länsimaalaisen kolonialistisen ajattelun, ei tällaista tule edes mielee, ja sitten he tulevat oikeaan aikaan. Jos te muistatte 2011 Somaliassa oli todella iso nälänhätä, ei ole paljon kansainvälisiä järjestöjä eikä poliittisesti yritetty ratkaista millään tavalla. Turkkilaiset tulivat sinne ensimmäiseksi, ja sitten alkoi avaamaan lentokenttää ja satamat. Turkki on mennyt viemään diasporaa, mäkin lähdin ensimmäist kertaa sinne Somaliaan. Tä on toinen juttu ja kolmas juttu oli se, että just sitä konkreettista tapaa toimia. He menevät, rakentavat itse näitä sairaaloita ja tietä, ja ihmiset näkevät sitä työtä. He näkevät tulosta heidän silmän edessä, ei sellaista, mikä järjestetään seminaari jossain hotellissa ja mietitään, tutkitaan ja tehdään. Sillä tavalla turkkilaiset saivat Somalian yhteiskunnan puolelleen. Mutta se uskonto on todellakin auttanut, jos vastaan tähän suoraan.
Satu Elo (00:24:45):
Ihmisethän vaistoo sen hyvin helposti, että jos ei lähtökohta yhteistyölle oo toista kunnioittava, et jos katsot tavallaan alaspäin. Mun mielestä tässä klipissä, joka me kuunneltiin, tä oli kauheen hyvä pointti tästä jaottelusta hyviksiin ja pahiksiin. Jos sä oot ajatellu, että Taleban Afganistanin kontekstissa, kun ne oli niitä pahiksia, ja yhdistät siihen uskonnon, ja sulle jää vaikuttamaan taustalle omaan työskentelyynkin jotain ennakko-oletuksia, jotka ei oo hyödyllisiä yhteistyön kannalta. Ihmiset on taipuvaisia jaottelemaan asioita ja tekemään stereotypioita, me tehdään sitä huomaamattamme. Jos ei näistä ole kaikista tietoinen, niin ne voi olla tosi haitallisia.
Ulriikka Myöhänen (00:25:45):
Tässäkin klipissä ja keskustelussa on tullut esille se, että kansainvälinen yhteisö sortuu, tai sortui Afganistanissa, ja ehkä myös muissa operaatioissa on sorruttu ajattelemaan, että ulkopuolelta tiedetään asiat paremmin. Miten vaarallinen ajatus se on?
Satu Elo (00:26:02):
Se on aivan tuhoava. Se vie pohjan yhteistyöltä, paikalliselta omistajuudelta, ei oo mitään mahdollisuutta siihen, jos ulkoapäin viedään jotain. Esimerkiks Afganistanissa oli tosi paljon, että omien alojensa ammattilaisia meni sinne mentoroimaan paikallisia, mutta jos sä oot vaikka kuinka, kun mä itse työskentelin paljon poliisien kanssa, niin vaikka sä oisit kuinka hyvä poliisi kotimaassa, niin se ei tee susta välttämättä hyvää kehitysyhteistyöhenkilöä. Kehitysyhteistyössä on kuitenkin paljon tärkeämpää kulttuurinen konteksti ja aito kohtaaminen ja oman työskentelyn reflektoinnin taito ja perinteiset kehitystyön ammattilaisten ammattitaito. Joskus jopa kehitysyhteistyön ammattilainen voisi tehdä parempaa tulosta vaikka poliisihallintoa tukiessaan kun joku korkea-arvoinen poliisi, koska hän ymmärtää vaan ne prinsiipit, miten toimia kestävällä periaatteella vieraassa kontekstissa paremmin.
Ulriikka Myöhänen (00:27:27):
Pääsivätkö esimerkiksi Afganistanissa humanitäärisen työn tai kehitysyhteistyön tekijät ääneen riittävällä tavalla?
Satu Elo (00:27:34):
Siellä kentällä, mitä mä itse näin, niin kyllähän se vaikeeta oli. Afganistanissa oli kuitenkin kaikkeista isoimmassa roolissa sotilaat, sitten sotilaiden joukossa oli siviilejä neuvonantajina, mutta kyllä se vaikeaa on saada ääni kuuluviin. Sä tuut aivan erilaisesta toimintakulttuurista. Poliisi ja sotavoimat on äärimmäisen hierarkkisia tavalla, johonka Suomessakaan ei olla totuttu esimerkiks kansalaisjärjestösektorilla. Täs on myös koulutuksellinen aspekti, että jos ajatellaan univormumiehiä niin sanotusti, niin heillä ensimmäisestä koulutuspäivästä lähtien kaikki tähtää siihen, että oli tilanne mikä hyvänsä, niin sä olet tilanteen herra. Jos työskentelet kehitysyhteistyötaustalla tämmösessä kontekstissa, niin monestihan johtamistaito voi jo tulla haasteeksi, kehy-ammattilaiset ei osaakaan ottaa johtoa samalla tavoin kuin joku toinen, jolla ei olekaan siitä kontekstista vastaavaa osaamista, mutta hänellä on johtamisosaamista.
Wali Hashi (00:29:05):
Se on tosi tärkeä pohdinta ainakin. Se, mikä tossa meidän pitäisi muistaa, ja se on oikeesti vaarallinen jos me ei muisteta, meillä on esimerkiksi länsimaisessa maailmassa tieto, tapa toimia ihmisten oikeuden näkökulmasta, sananvapautta. Totta kai avustuksia pitäisi olla, kansainvälisen järjestön pitäis toimia kriisialueilla ja hauraissa maissa. Se on älyttömän tärkeä, mut se asia, mitä meidän pitäisi ymmärtää, mikä mun mielestäni tarvii miettiä täl hetkellä, on se, että millä tavalla me toimitaan ihmisten kanssa. Toimitaanko niin, että me puhumme heistä ja annamme heille avustusta vai puhummeko heidän kanssa ja jaamme vastuun? Eli jos ihmisille ei ole vastuu tehdä itse, tai yrittää ainakin itse rakentaa joku, esimerkiksi rauhan rakentamista, on todella tärkeä puhe, kun puhutaan näistä konteksteista. Rauhan rakentaminen korkeintaan jos ihmiset eivät itse pysty rakentamaan, niin ainakin puoliks heidän pitäis olla päätöksenteossa mukana ja ruohonjuuritason toiminnassa. Itse haluta tehdä, miten me saadaan siihen, mutta ei todellakaan rakenneta rauhaa, tai jos asia tulee vain ylös- alaspäin, sen pitäisi lähteä alas- ylöspäin, ja se on se, minkä mä olen huomannu Somaliassa. Se menee pikkusen pieleen. Esimerkiks Somaliassa keskustellaan klaanipäälliköiden kanssa ja poliittinen dialogi tehdään, siinä tehtiin osavaltioita, mikä on älyttömän tärkeä. Mutta unohdettiin myös se, että kaikkien isoin tekijät, naiset ja nuoret, jotka tekevät ruohonjuuritason toiminta. Aina käydään niitä vanhoja tyyppejä, jotka on monen somalilaisen mielestä ne, jotka aiheuttanut ongelma maassa. Klaanipäälliköt esimerkiksi, niin heidän kanssa neuvotellaan ja tehdään dialogia, ja he jatkavat päätöksentekoo koko ajan. Nytkin, tälläkin hetkellä. Sen takia me eletään kaaren elämää niin kauan ku mä muistan, 30 vuotta olen elänyt täällä Suomessa, niin avustus toimii samalla tavalla. Mikään ei oikeestaan muuttunu, niinku ruohonjuuritason poliittista toimintaa, ei mikään muuttunut. Me viedään sinne avustukset ja paikallinen, kun he tarviivat meidän pitää avustaa, ja tietenkin. Ja meidän pitäis toimia, nyt on nälänhätä, pitäis lähtee liikkeelle ja niin edelleen. Sitten pitäisi kouluttaa poliisia ja sotilaita ja poliittista kriisiä pitäis lopettaa. Nä on aina ollu. Meidän pitäis saada jonkinlainen tapa saada ihmiset itse voimaannuttamaan, että he haluavat tehdä ja heidän pitäis tehdä, ja haastaa myös.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:32:23):
On hirvittävän tärkeää, että kaikki yhteiskunnan eri palaset ja osaset on mukana näissä operaatioissa ja yhteiskuntien rakentamisessa. Tässä on nyt mainittu lapset, nuoret, naiset, uskonnolliset johtajat. Onko meillä olemassa Afganistanista tai Somaliasta jo sellaisia esimerkkejä, joissa olisi onnistuttu esimerkiksi kehitysyhteistyön saralla ottamaan huomioon nämä eri ryhmät ja rakentamaan kestävämpää yhteiskuntaa?
Satu Elo (00:32:57):
Yks hyvä esimerkki kokonaisvaltasesta lähestymistavasta kehitysyhteistyön saralla Afganistanissa on mun mielestä Suomenki pitkään tukema Mary Stopes International ja heidän tekemä lisääntymisterveyteen liittyvä kehitysyhteistyö. Siinä lähtökohta nimenomaan on ollut se, että ollaan lähdetty perinteisten johtajien ja uskonnollisten johtajien pakeilta. Ollaan varmistettu, että nää perinteiset johtajat hyväksyvät toiminnan ja ollaan koulutettu myös heitä ja varmistettu heidän tuki. Ollaan pystytty edistämään naisten lisääntymisterveyttä ja alentamaan lapsi- ja äitiyskuolleisuutta, mutta tällä hetkellähän kun kaikki avustustoiminta käytännössä on jäädytetty, niin nä tulokset on valumassa hukkaan. Niin kauheeta kuin se onkin.
Ulriikka Myöhänen (00:34:02):
Valuvatko ne tulokset todella hukkaan?
Satu Elo (00:34:05):
Sehän ei katoa mihinkään semmonen henkinen pääoma, mitä sinne on saatu vietyä. Kun ollaan saatu opetettua lukutaitoa esimerkiksi niin ethän sä opi siitä pois enää, se on sulla aina ja se pysyy. Tai terveydenhoidon puolella hygieniakasvatus ja ymmärrys tarttuvista taudeista tai imetyksen tärkeydestä, niin kyllähän se on semmonen, mikä pysyy. Mutta avustusvarat on jäädytetty, kaikki toiminta, mikä nojasi tai perustui ulkomaiseen apuun, on pysähtynyt. Tästä syystähän väkisinkin joutuu miettimään, että onko kanavoitu oikein ne avustusvarat. Jos oltais enemmän keskitytty siihen paikallisyhteisöjen voimaannuttamiseen ja erityisesti ruokaturvan parantamiseen, niin tilanne ei olisi niin katastrofaalinen siellä kuin se tällä hetkellä on.
Ulriikka Myöhänen (00:35:13):
Wali, onko sinulla Somalian kontekstista jotakin esimerkkejä, joissa ois erityisen hyvin onnistuttu vuosien mittaan, kokoamaan kaikki toimijat samaan pöytään?
Wali Hashi (00:35:25):
Joo, kyllä on paljon, paljon esimerkkejä on ollut. Mä voin ottaa yks, missä mä olin mukana. Olen ollut luomassa Somaliassa 2016 anteeksiannon kampanja, joka tälläkin hetkellä pyörii paikallisten ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyöllä. Elikkä anteeksiannon kampanja, miksi mielestäni tämä onnistui ruohonjuuritasolla rakentamaan rauhaa. Tietynlainen rauha ihmisten välissä on just se, että me oltiin ihmisten kanssa tekemisissä. Ei ollut järjestö, joka tekee, vaan median kautta kampanjointi. Eli mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että keräämme tarinoita. Ihmiset, jotka ovat sotineet 30 vuotta sisällissodassa olleet, heidän tarinasta tehtiin voimaannuttaminen toisen kohtaan. Jos ottaen esimerkiksi tehtiin lyhytdokkareita, keskusteluohjelmia, ja juuri tästä asiasta, mistä me nytkin keskustellaan. Miten me voidaan rakentaa omassa kotimaassa, mitä meillä tapahtuu, mikä aiheutti tätä sotaa ja miten me päästään eteenpäin? Sitten tuodaan henkilötarinoita, joka pystyisi kertomaan sen, että mitä hänelle on tapahtunut ja mitä hän on toisen ihmisten antanu anteeksi, julkisesti tapahtuu kaikki. Ensimmäinen vuoden aikana, eli silloin kun me tehtiin anteeksiannon päivä Somaliassa, niin vuodessa meille on tullut 103 ihmistä, joka haluavat joko antaa anteeksi tai pyytää anteeksi. Ja mitä kaikkea ihmiset itse järjestävät näitä tapahtumia, keskusteluohjelmia. Luotiin sellainen ilmapiiri, mä en voi suoraan sanoa, että me rakennettiin rauhaa, vaan luotiin ilmapiiri, joka ylipäätään tästä anteeksiannosta ja rauhassa on tullut kulttuuri, mistä keskustellaan. Kaikki, missä me tavataan ja kaikki poliittiset keskustelut ja klaanikeskustelut, uskonnolliset keskustelut. On tullut tällainen cafiska, cafiska tarkoittaa anteeksiannon. Ja se mä oon huomannu, että jos toimitaan oikeesti ruohonjuuritason ihmisten parissa, niin ihmiset itse tekevät näitä juttuja ja pitää vain näyttää heille tie, millä tavalla voidaan yhdellä pienellä eleellä tekemään muutosta. Tämä on se, mikä tuli mieleen, kun kysyit tästä, et mikä on viime aikoina onnistunu hyvin. Kiitos Kirkon Ulkomaanavulle, Kirkon Ulkomaanapu on ainoo järjestö, joka ymmärsi sen ja oli mukana.
Ulriikka Myöhänen (00:38:15):
Heitän tämmösen kysymyksen tässä vaiheessa, että miten me voisimme tulevaisuudessa onnistua muuttamaan isoja rakenteita? Miten me voitais kehittää uusia tapoja tehä asioita, että me ei astuttais uudelleen samoihin sudenkuoppiin? Onko tästä jo jotakin esimerkkejä olemassa?
Wali Hashi (00:38:33):
Se on vaikea kysymys. Just mistä me nyt puhuttiin koko päivä mielestäni, ainakin mun mielestä olisi se, että me päästään ratkaisuun, päästään tekemään näitä asioita mitä me parhaillaan keskustellaan. Ainakin tarvitaan muutosta. Se käy kansainvälisiltä tahoilta, paikallisilta tahoilta, ja se muutos pitäisi olla se, että ollaan läsnä, missä on ruohonjuuritason toiminta. Mitä esimerkkii tässä on olemassa, niin on kyllä. Me tehtiin viestintä- ja kehityssäätiön kautta salaista hanke toimittajan kouluttaminen. Miksi toimittajan kouluttaminen on ollut tosi tärkeä, on se, että mielestämme toimittajat, opettajat, nää on se alue, millä meidän pitäisi tehdä hirveesti homma, koska nämä voi tuoda asennemuutosta. Jos tarvitaan yhteiskunnassa asennemuutosta, ei kokouksissa tai seminaareissa tai tutkimassa saada aikaiseksi. Meidän pitäisi yhteiskunnassa yrittää ruohonjuuritason muutosta. Miten me tehdään? Kouluissa tehdään yhteistyötä ja ammattimediaa käytetään hyväksi, koska medialla on valta, pystyy opettamaan ja muuttamaan ihmisten asennetta, jos käytetään oikein. Se voi myös tuhota ja aiheuttaa sotaa, mutta se riippuu tietenkin miten sinä käytät. Viesti- ja kehityskomitea me tehtiin, me keskityttiin toimittajat, ja se syy, miks me tehtiin, on just sitä, että voimaannuttiin toimittajat siitä, että he voi saada aikaan ruohonjuuritason asennemuutosta.
Ulriikka Myöhänen (00:40:42):
On olemassa sanonta bad news is good news, huonot uutiset ovat hyviä uutisia, joka viittaa siihen, että uutiset on luonteeltaan usein huonoja ja niitä päivän isoimpia uutisia. Siitä voi syntyä kuva, että maailmassa tapahtuu vaan huonoja juttuja, Wali, toimittajana miten ajattelet sitä? Mikä rooli medialla ja muulla tiedonvälityksellä, ja esimerkiks järjestöjenkin viestinnällä on siinä, että millaisina nä kansainväliset avustushankkeet näyttäytyy tavalliselle ihmiselle?
Wali Hashi (00:41:10):
Bad news is good news, tä logiikka riippuu siitä, missä olet. Jos olet Suomessa, niin sota ja tällaista aiheuttaa iso uutinen. Mutta mitä Somaliassa tai Afganistanissa aiheuttaa iso uutinen on se, että meillä onkin rauha, ja sitten yhtäkkiä sä ootkin puhumassa rauhasta ja se on kiinnostava, se ei oo ennen nähty. Se riippuu, missä maailmassa me eletään, mutta medialla on valtavan suuri rooli. Media voisi esimerkiksi enemmänkin esitellä Afrikan siitä näkökulmasta, millaista mahdollisuuksia Afrikassa on, eikä esitellä Afrikka vain avun vastaanottajana. Totta kai nykyisen kaltaisen uutisointi pistää miettimään, että mihin avustusrahat ovat menneet esimerkiksi, kun vuodesta toiseen näytetään Afrikan kurjuutta. Jos Afrikka on näin vuodesta toiseen, näkyy vaan kurjuutta, niin miten avustus on saavuttanut? Jos on mennyt perille ja ihmisiä autetaan, mut mediaa myös voi käyttää rauhaan. Mä voin sanoa, Ulriikka, se, että jos me ilman mediaa esimerkiks tämä anteeksiannon kampanja mitä me tehtiin, ei oltais tehty, se on pelkästään puhtaasti median kautta, voidaan median kautta rakentaa rauhaa, voidaan käyttää positiivista. Se riippuu tietenkin mistä konteksti ja missä maailmassa sä olet ja mikä on näkökulma, mikälainen mediatalo sulla on, millainen sananvapauskuvio sulla on, siinä on monta tekijää. Mutta jos systemaattisesti, mä voin sanoa, että ? juttu esimerkiksi, jossa voidaan keskittyä tietty aiheeseen, millä tavalla voidaan rakentaa rauhaa Afganistanissa. Koulutetaan toimittajia niin, että he opetetaan, millä tavalla he ottavat tällaisen näkökulman, mikä vois saada ihmiset heidän puolelleen ja rakentamaan heidän oma kotimaassa. Median välityksellä meille on tullut Afganistanista todella huono kuva. Ihmisillä on tällainen kuva, Somalia, kaikki nää on tullu median välityksellä. Afrikassa on aina nälänhätä, ei ole mitään, niin voidaan kääntää kolikon toisella puolella ja kääntää positiivisen näkökulmasta. Mielestäni medialla on paljon rooli, kun muuten kansainvälinen järjestön toiminnasta, mä voin väittää ja sanon, että ei osata. He eivät osaa käyttää mediaa tehokkaasti, koska jos osataan mediaa käyttää, he voivat saada aikaiseksi todella paljon.
Ulriikka Myöhänen (00:44:05):
Mitäs Satu tuumaat tähän medianäkökulmaan? Tietysti Afganistanista tällä hetkellä toimittajana toimiminen on haastaavaa eikä helppoa hommaa, mutta miten oot nähnyt tän?
Satu Elo (00:44:18):
Suomi on tukenut myös naistoimittajia pitkään Afganistanissa, ja se on todella arvokasta ja tuloksellista työtä myös. Mutta ihan totta, mitä Wali sanoi, että medialla voisi olla paljon suurempi positiivinen rooli myös kehitysvaikutusten vahvistamiseksi. Ylipäätänsäkin, jos ajatellaan, mitä tulevaisuudessa pitäis tehdä paremmin, niin mä mietin sitä, että tä eri hallinnon ja ammattikuntien välinen yhteistyö, sitä pitää oppia vahvistamaan ja intersektionaalista kehitysyhteistyötä, sitä pitää olla vahvistamassa vieläkin pidemmälle kuin pelkästään rauhan, kehitysyhteistyön ja humanitäärisen avun kolmoissidoksen kautta.
Ulriikka Myöhänen (00:45:24):
Millä eväin sitä lähdettäis ihan lähiaikoina viemään eteenpäin?
Satu Elo (00:45:29):
Suunnittelut pitää tehdä hyvissä ajoin etupainotteisesti, ja varmistaa, että on olemassa yhteistyön tapa ja yhteinen ymmärrys siitä, mitä ollaan tavottelemassa toiminnalla. Se on auttamattomasti liian myöhästä, jos ollaan jo kohdemaassa ja siellä ruvetaan miettimään, että miks toi tekee näin, kun me tehäänkin näin. Tä ikuisuusongelma siitä, että kaikki haluavat koordinoida mutta kukaan ei halua tulla koordinoiduksi, niin se pitää kyetä ratkaisemaan jo ennen kuin ollaan paikan päällä.
Wali Hashi (00:46:16):
Somalian näkökulmasta, Somalia on pikkusen erilainen. En tiedä Afganista, mutta Somalia on resurssi-diaspora. Ihmiset, jotka ovat eläneet, kuten sanoin aikaisemmin, he elävät ympäri maailmaa, niin mun mielestäni nämä diasporan rooli tulisi todella tärkeä, että toimisivat sillä rakenteella, just tässä kontekstissa länsimaalaisten ymmärrystä, ja paikallisen tason kulttuurin tuntemus ja tavan tuntemus, ja nämä yhdistelmä on todella herkullista. Pitäisi ehdottomasti, tehokkaasti käyttää diasporan tietoja ja taitoja ainakin Somalian näkökulmasta, en tiedä kuinka paljon diaspora on tekemisissä Afganistanissa, mutta Somaliassahan pyöritään tällä hetkellä diasporan avulla. Ne vievät rahat, ja eniten avustus, mitä Somalia on koskaan saanut viimesen 30 vuoden aikana, oli Somalian diasporan tahoilta lähetetty raha perheelle ja sukulaisille ja niin edelleen. Se on, en ole vielä nähnyt sitä viime laskussa, mutta miljardia vuodessa tai miljoonia vuodessa on puhuttu tästä. Se on älyttömän tärkee rooli. Ja mun mielestä se pitäis vahvistaa tässä länsimaalaisessa, se, että ihmiset pystytään tekemään, heidän taitoja käyttämään.
Ulriikka Myöhänen (00:47:52):
Tiivistäen, mitkä elementit meillä pitäis tulevaisuudessa olla näissä avustusoperaatioissa mukana, että nämä varmasti näyttäytyisivät parempana?
Wali Hashi (00:48:05):
Se voi kuullostaa vähän itsekkäästi, mutta media. Ehdottomasti. Avustus ja media pitäisi, en tarkoita kaikki mediat siis, systemaattisesti median rooli pitäis olla avustuksen läsnä tai mitä me tehdään, koska silloin saa sitä kautta, varsinkin kun eletään digitaalisessa maailmassa, sosiaalin median maailmassa, jossa me ollaan kuitenkin tekemisissä toisemme. Miksi afrikkalaiset nyt esimerkiksi yrittävät keskustella tästä toiminnasta, juuri siitä. Me elämme globaalissa maailmassa tällä hetkellä, ja me tiedämme, mitä kukakin pystyy tekemään. Tehokkaasti median käyttäminen olisi tärkeä.
Ulriikka Myöhänen (00:48:58):
Entäs Satu? Mitkä on sinun eväät?
Satu Elo (00:49:01):
Kulttuuri- ja konfliktisensitiivisyys. Nä on asiat, jotka pitäis ottaa haltuun ennen kuin lähdetään minnekään erityisesti hauraaseen toimintaympäristöön. Yks Suomen vahvuusalue on ollut pitkään sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja tä on asia, mitä ei voi tarpeeks korostaa, sen tärkeyttä. Se on konkreettisesti todella tärkeää, että myös avustustyön tekijöiden joukossa on mahdollisimman paljon naisia, koska jossain hyvin konservatiivisessa kontekstissa, kuten Afganistan, niin miehillä vaan ei ole pääsyä naisten luokse. Näitä naisia pitää olla avustustyöntekijöinä, mutta ihan yhtä hyvin pitää olla poliisien joukossa tai sotilaiden joukossa. Jos halutaan saavuttaa koko väestö, ei voida jättää puolta väestöstä, ja myös sen toisen puolen myötä usein lapsia huomioimatta.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:50:18):
Tähän ajatukseen on hyvä lopettaa tämä keskustelu. Suuri kiitos tästä kiinnostavasta juttutuokiosta, Satu Elo ja Wali Hashi. Ja iso kiitos myös sinulle, joka liityit seuraan esimerkiksi työmatkalta, lenkkipolulta tai ihan vaan kotisohvalta. Moi moi ja kuulemiin täältä studiosta.
Mitä on vaikuttavuussijoittaminen? Ratkaiseeko raha kehittyvien maiden ongelmat?
Mitä on vaikuttavuussijoittaminen? Voivatko sijoitukset tarjota ratkaisuja työttömyyteen, nälkään ja ilmastonmuutokseen? Entä millainen sijoittajien sukupolvi kasvaa nykynuorista? Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun uusi podcast-sarja, joka kysyy tärkeimmät kysymykset tämän päivän polttavimmista globaaleista aiheista.
TESLA-MILJARDÖÖRIElon Musk lupasi lokakuussa 2021 kuusi miljardia dollaria maailman nälänhädän lopettamiseksi. Ehtona oli se, että Maailman ruokaohjelman WFP:n pitäisi osoittaa, mihin rahat käytetään. Yli puoli vuotta on kulunut. Musk ei toistaiseksi ole ratkaissut maailman nälkäongelmaa ja erityisesti Afrikan sarvessa miljoonia ihmisiä koettelee vakava ruokapula.
Pystytäänkö rahalla ratkaisemaan kehittyvien maiden ongelmat? Entä mitä on vaikuttavuussijoittaminen ja voidaanko sen avulla saada pysyvää muutosta aikaan?
Finnfundin vaikuttavuus- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Alavuotunki avaa vaikuttavuussijoittamisen käsitettä:
”Vaikuttavuussijoittaminenhan lähtökohtaisesti on sijoittamista siinä mielessä, että siinä lähdetään ajattelemaan rahoitusta niin, että se on kannattavaa toimintaa, rahoittavaa toimintaa ja tuottoa tuottavaa sijoittajalle. Perinteisen sijoittamisnäkökulman lisäksi sijoituksen pitäisi myös edistää jotain tiettyjä tavoitteita eli saada aikaseksi vaikuttavuutta.”
Toki jokaista sijoitusta voidaan arvioida siitä näkökulmasta, onko sillä ollut vaikutuksia, mutta vaikuttavuussijoittamisessa on nimenomaan kyse siitä, että rahoitusta ohjataan tietoisesti sinne, missä sillä oletetaan olevan suurimmat mahdolliset vaikutukset.
Ovatko vaikuttavuus ja nykyajan muotisana vastuullisuus sama asia?
”Aika usein, kun puhutaan vaikuttavuussijoittamisesta, puhutaankin itse asiassa vastuullisesta sijoittamisesta. Vastuullinen sijoittaminen on tietysti terminä ollut käytössä jo vuosikymmeniä sijoitusmaailman trendinä. Ne eivät ole kuitenkaan sama asia missään nimessä, jos ajatellaan niin, että tietysti vastuullinen toiminta liittyy tai sisältyy vaikuttavuussijoittamiseen”, Alavuotunki sanoo.
Hänen mukaansa vastuullinen sijoittaminen oikeestaan katsoo sitä, miten yritys toimii ja mikä sen toiminnassa on vastuullista ja mikä ei.
”Vaikuttavuussijoittaminen katsoo nimenomaan toiminnan tulosta eli mitä toiminnan tuloksena tapahtuuu ja sijoistuspäätöksiä tehdään sen perusteella. Vastuullisuus on toki reunaehto sijoituksia tehdessä, mutta se ei ole riittävä syy sijoittaa.”
Vaikuttavuussijoittamiseen liittyy aktiivinen mukanaolo ja yrityksen tukeminen.
Vaikuttavuussijoittaminen voi tukea kehitystä
FCA Investments on Kirkon Ulkomaanavun on Kirkon Ulkomaanavun omistama yhtiö, joka sijoittaa lupaavaan yritystoimintaan kehitysmaissa ja tukee Advisory Group-toiminnan avulla pienyritysten kasvua ja kehittymistä. FCA Investmentsin rooli on purkaa kehittyvissä maissa oleviin yrityksiin sijoittamisen riskejä ja saattaa yhteen rahoittajat ja sijoituksia tarvitsevat paikalliset yhtiöt. Yksityissektorilla on tulevaisuudessa vahva rooli myös kaikkein köyhimpien maiden tukemisessa.
Sijoitustoiminnalla pystytään luomaan uusia työpaikkoja kehitysmaihin, tukemaan perheiden ja yhteisöjen toimeentuloa sekä kasvattamaan kehittyvien maiden saamia verotuloja. Mahdollisuus tehdä työtä ja ansaita toimeentuloa edistää merkittävästi yhteiskunnan vakautta ja kehitystä.
”Saatan kuulostaa vähän provosoivalta, mutta koitan tuoda esille vaihtoehtoisia tapoja tarkastella asioita. Vastuullisessa sijoittamisessa keskitytään riskeihin eikä mahdollisuuksiin, mutta mitä enemmän katotaan, mitä positiivisia asioita vastuullinen sijoittaminen voisi saada aikaan, niin mennään oikeeseen suuntaan.”
Tuotannon toteuttaminen kehittyvissä maissa on aina suurempi riski kuin tehdä tuotanto kehittyneissä maissa. Siksi yritykset, jotka haluavat osoittaa olevansa vastuullisia, siirtävät Kärkkäisen mukaan tuotantoaan nyt kehittyneisiin maihin.
”Lopputulos on, että ne, jotka eniten tarvitsisivat taloudellista kehitystä, jäävät pyörittelemään peukaloitaan. Jo nyt kyseessä ovat kuitenkin kehittyvät maat, joissa myös valtava väestönkasvu ja valtavat ongelmat edessä”, Kärkkäinen sanoo.
Ilmastonmuutoksen hillitseminenkin kietoutuu vastuullisuusajatteluun ja Afrikan nuorten työpaikkoihin
Nuorten määrä kasvaa eniten juuri kehittyvissä maissa ja nuoret tarvitsevat työpaikkoja. Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa työikäisten määrä kasvaa 800 miljoonalla ihmisellä vuoteen 2050 mennessä.
”Se on viisi kertaa se määrä työpaikkoja, joka on Yhdysvalloissa ja kolme ja puolikertaisesti EU:n ja Iso-Britannian työpaikkojen määrä. Lopputulos on, että Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa on aivan valtavasti työttömiä ihmisiä. Siitä seuraa konflikteja ja se, että ruoka ei riitä. Pitää kaataa metsät, laittaa peltoja, jotta saadaan syötävää ja ne metsät sattuu olemaan meidän hiilinielut”, Kärkkäinen sanoo.
”Se, mitä me tehdään täällä meillä ilmastonmuutoksen hyväksi, ei riitä. Vastuullisen sijoittamisen pitäisi kehittyä ja katsoa pitkänäkösemmin, että mitä kaikkea sillä saadaan aikaan.”
Tekoja-podcastin kuudennessa jaksossa vierainamme keväällä 2022 olivat Finnfundin kehitysvaikutustiimin päällikkö Kaisa Alavuotunki ja FCA Investmentsin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Kärkkäinen. Podcastin juontaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Ulriikka Myöhänen (00:00:04): Voidaanko rahalla ratkaista kehittyvien maiden ongelmat? Onko vaikuttavuussijoittaminen vain multimiljonäärien hommaa, vai voisiko sitä tehdä myös ohuemmalla lompakolla? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja tänään studiossa kanssani ovat Finnfundin vaikuttavuus- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Alavuotunki sekä Kirkon Ulkomaanavun FCA Investments-yhtiön toimitusjohtaja Jukka-Pekka Kärkkäinen. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskusteluun.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:00:33):
Kiitoksia.
Kaisa Alavuotunki (00:00:34):
Kiitos paljon.
Ulriikka Myöhänen (00:00:35):
Heti keskustelun aluks voitais tutustua ihmisiin titteleiden takana. Pyydän teitä kertomaan hieman itsestänne ja taustastanne, niin tiedetään kenen kanssa täällä keskustellaan. Alottaisko teistä vaikka (pieni hiljaisuus) Jukka-Pekka Kärkkäinen?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:00:50):
Mun tausta on rahoitusmaailmasta, mä oon ollu pörssissä töissä ja Varmassa salkunhoitajana yhteensä 8 vuotta. 2004, 2005 mä oon muuttanu Tansaniaan yrittäjäksi. Olin siellä 12 vuotta ja sydämenpalo on silloin syntyny. Yrityksiä, jotka yrittää vaikeessa ympäristössä tehdä asioita oikein, pitää tukea. 2017 palasin Suomeen ja löysin Kirkon Ulkomaanavun, joka oli lähössä tekemään samaa tehtävää, ja päädyin rakentamaan heille strategiaa ja toteuttamaan sitä.
Kaisa Alavuotunki (00:01:36):
Mä oon taustoiltani kanssa taloustieteilijä, oikeestaan kehitystaloustieteilijä. Olin tutkimusmaailmassa, tein väikkäriä avun vaikuttavuudesta ja erityisesti budjettituen ja erilaisten rahoitusmuotojen vaikuttavuudesta, verotusjärjestelmiä ja näin. Siinä vuosien varrella tein myös konsulttitöitä, ja muita arviointiin ja vaikuttavuustutkimukseen liittyviä, ja kiinnostuin tosi vahvasti yksityisen sektorin dynamiikasta ja sen mahdollisuuksista vaikuttaa globaaleihin ja paikallisiinkin haasteisiin, ja toisaalta tuoda tavoitteellisuutta yritysten ja rahoituksen toimintaan. Ja sitä kautta sattuman oikusta avautui mahdollisuus Finnfundille päästä nimenomaan vaikuttavuusasiantuntijaks töihin 5 vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan yhä. Vaikuttavuus ja vastuullisuus nimenomaan yksityisen sektorin toiminnassa on ollu mun punanen lanka, ja sitä teemme tällä hetkellä myös kovasti kehittyvillä markkinoilla.
Ulriikka Myöhänen (00:02:51):
Kiitoksia paljon. Tänään me ollaan samassa studiossa keskustelemassa vaikuttavuussijoittamisesta ja siitä, mitä se oikeastaan on. Voitais lähteä siitä liikkeelle, että otetaan käsitteet haltuun. Mitä on vaikuttavuussijoittaminen? Kaisa Alavuotunki, haluaisitko alottaa?
Kaisa Alavuotunki (00:03:09):
Joo, kiitos mielelläni. Vaikuttavuussijoittaminenhan lähtökohtaisesti on sijoittamista, elikkä rahoitusta ja sijoittamista siinä mielessä, että siinä lähdetään ajattelemaan rahoitusta niin, että se on kannattavaa toimintaa, rahoittavaa toimintaa ja tuottoa tuottavaa sijoittajalle. Tän perinteisen sijoittamisnäkökulman lisäks ajatellaan niin, että sen lisäks, että saadaan sitä tuottoa, niin halutaan edistää jotain tiettyjä tavoitteita, elikkä saadaan aikaseks vaikuttavuutta. Tä on hirveen tärkee, se ajatus siitä, että tietysti jokaisella rahoituspäätöksellä on jotain vaikutuksia, ja jokaista sijoitusta voidaan arvioida siltä näkökulmalta, että onko sillä ollu vaikutuksia, mutta vaikuttavuussijoittamisessa on nimenomaan kyse siitä, että se on tietoista toimintaa, eli ohjataan rahoitusta sinne, missä oletetaan, että sillä on suurimmat mahdolliset vaikutukset. Tämä tiedostettu toiminta on läpileikkaavasti koko investointiprosessissa mukana, eli päätöksestä seurantaan ja vaikutusten arviointiin, ja seuraa mukana.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:04:29):
Me ollaan kaikki tietoisia, että maailma on täynnä vakavia ongelmia, on köyhyyttä, epätasa-arvoa, metsien tuhoa, ilmastonmuutosta, väestönkasvua, niin edelleen. Meillä on myös kotimaisia haasteita, on pitkäaikaistyöttömyyttä ja vaikeasti työllistyvien työllistymistä. Perinteisesti tämmösiä ongelmia on ratkastu verorahoilla ja lahjotuksilla ja kanavoitu kansalaisjärjestöjen kautta, mutta nyt kun maailma on yhä tietosempi uhista, niin on syntynyt enemmän ja enemmän liiketoimintaa, jolla pyritään ratkomaan näitä ongelmia. Vaikutussijoittamisella on selkeet määritelmät. Mun määritelmä tuoton osalta sanon, että vähintään pitäis saada rahat takaisin. Mutta se oleellisin pointti on se, että tiedostetaan, mitä vaikutuksia sijoittamisella pyritään saamaan aikaan, ja pyritään tekemään maailmasta sijoittamalla parempi paikka.
Ulriikka Myöhänen (00:05:29):
Nykypäivänä puhutaan paljon myös vastuullisuudesta, niin onko vaikutussijoittaminen sama juttu kuin vastuullinen sijoittaminen, Kaisa?
Kaisa Alavuotunki (00:05:37):
Hyvä, että tulee tähän alkuun tää käsitteiden määrittely siinä mielessä, että aika usein, kun ruvetaan puhuu vaikuttavuussijoittamisesta, niin puhutaankin itse asiassa vastuullisesta sijoittamisesta. Sil on tietysti pidempi perinne siinä mielessä, että vastuullinen sijoittaminen on terminä ollu jo toistakymmentä, tai parikyt vuotta, sijoitusmaailman trendinä. Ne ei oo sama asia missään nimessä, jos ajatellaan niin, että tietysti vastuullinen toiminta liittyy tai sisältyy vaikuttavuussijoittamiseen, mutta vastuullinen sijoittaminen oikeestaan katsoo sitä, että miten yritys toimii. Eli mitkä on toimintamallit, mitkä on prosessit ja miten varmistetaan, että ne prosessit ja toimintamallit on vastuullisia. Sit taas vaikuttavuussijoittaminen katsoo nimenomaan sitä, että mikä toiminnan tulos on. Elikkä mitä siitä, kun yritys on toiminut, lähtökohtaisesti tietysti vastuullisesti, niin mitä sen toiminnan tuloksena tapahtuu, ja sen perusteella tehdään sijoituspäätöksiä. Vastuullisuus on toki reunaehto sijoituksia tehdessä, mutta se ei oo riittävä syy sijoittaa myöskään. Tähän vaikuttavuussijoittamiseen liittyy myös aktiivinen mukanaolo ja tuki, eli käytännössä sijoituksen aikana tehtävät muutokset tai vaatimukset tai tuet, on myöskin vaikuttamista ja vaikuttavuutta.
Ulriikka Myöhänen (00:07:04):
Jos mietitään tätä vaikuttavuussijoittamisen ja vastuullisen sijoittamisen käsitettä, niin Jukka-Pekka, voisko sanoa, että vaikuttavuussijoittaminen on askeleen edellä tavoitteellisuuden kanssa?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:07:16):
On se edellä ja toivottavasti ne joskus kohtaa, että annan tilaa vastuulliselle sijoittamiselle kehittyä oikeeseen suuntaan. Tänä päivänä siinä katsotaan enemmän negatiivisia asioita, ja mitä enemmän katotaan mitä positiivisia asioita vastuullinen sijoittaminen vois saada aikaan, niin mennään oikeeseen suuntaan. Mä saatan kuullostaa vähän provosoivalta, mutta koitan tuoda esille vaihtoehtoisia tapoja tarkastella asioita. Mua vähän pelottaa, että tulevat sukupolvet tulee naureskelemaan meille, kuinka hölmöjä me oltiin. Vastuullisessa sijoittamisessa keskitytään riskeihin eikä mahdollisuuksiin. Näiden yritysten vastuullisuutta mitataan erilaisilla mittareilla. Käytännössä tuotannon toteuttaminen jälkeenjääneissä maissa on aina suurempi riski kuin tehdä tuotanto kehittyneissä maissa, ja sen takia yritykset, ollessaan vastuullisia, siirtää tuotannon kehittyneisiin maihin. Silloin ne, jotka eniten tarvitsisivat taloudellista kehitystä, ne jää pyörittelemään sormiaan ja nyt on kyseessä kuitenkin kehittyvät maat, joissa myös valtava väestönkasvu ja valtavat ongelmat edessä. Jos nyt aattelee Saharan etelänpuoleista Afrikkaa, niin siellä työikäisten määrä kasvaa 800 miljoonalla vuoteen 2050 mennessä. Se on 5 kertaa Jenkkien työpaikat, se on 3,5 kertaa EUn plus Brittien työpaikat, siel on aivan valtavasti työttömiä ihmisiä. Siitä seuraa konflikteja, siitä myös seuraa se, että ei ruoka riitä, pitää kaataa metsät, laittaa peltoja, jotta saadaan syötävää ja ne metsät sattuu olemaan meidän hiilinielut. Se, mitä me tehdään täällä ilmastonmuutoksen hyväks, ei riitä. Vastuullisen sijoittamisen pitäis kehittyä ja kattoo pitkänäkösemmin, et mitä kaikkee sillä saadaan aikaan.
Ulriikka Myöhänen (00:09:28):
Kaisa, sul oli kommentti.
Kaisa Alavuotunki (00:09:30):
Tä on itse asias tosi hyvä, mä en oo yhtään eri mieltä et mitä tässä sanottiin. Että oikeestaan just vaikuttavuussijoittaminen liittyy muutokseen ja muutoksen ajamiseen, ja tietysti meidän kummankin taustaorganisaatiot toimii kehittyvillä markkinoilla ja vaikuttavuussijoittamista itsessään voi hyvin tehdä Suomessa, et se ei oo sidottu mihinkään tiettyyn markkinaan. Tääl on hyviä aihioita ja mahdollisuuksia vaikuttaa, mut meiän kummankin taustaorganisaatiot on miettiny sitä niin, että missä vaikutus olis mahdollisimman iso pääomalle. Se on juuri näin, kun mitä tässä sanottiin aikasemmin, että kehittyvillä markkinoilla on ensinnäkin pääomasta pulaa, eli me ollaan siellä hyvinkin lisäisiä, elikkä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä on hyvin paljon vähemmän tarjolla ku kehittyneillä rahoitusmarkkinoilla, ja toisaalta haasteet on aivan eri mittaluokan haasteita, kun mitä me täällä nähdään, jolloin mahdollisuus vaikuttaa tietyllä x-määrällä euroja, tai mitä valuuttaa sijoitetaankin, on tosi paljon isompi. Elikkä maksimoidaan pääoman kykyä vaikuttaa näihin asioihin. Se on tosi tärkee näkökulma, toki nää markkinat, missä me toimitaan, on jossain määrin vieraita suomalaiselle rahalle, että se ei ole ihan helpoimpia maailmankolkkia myöskään.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:11:09):
Voitais keskustella seuraavaks siitä, että mihin tarkalleen ottaen nämä vaikuttavuussijoitukset kohdistuvat. Mitkä on konkreettisia esimerkkejä? Mitä nä sijoituksen kohteet voisivat olla?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:11:20):
Suomestakin löytyy instrumentteja, joilla mainitsin jo pitkäaikaistyöttömien työllistyminen tai maahanmuuttajien työllistäminen vois olla tuote, joka tulis terveyteen, koulutukseen, kiertotalouteen, uusiutuvaan energiaan, näitä kaikkia löytyy länsimaista. Meidän kummankin fokus on kehittyvissä maissa, ja meidän yritys sijoittaa Ugandassa, Keniassa ja Somaliassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, ja siellä löytyy kaikenlaisia yrityksiä. On somalialaista nahkafirmaa, joka yrittää tehdä asiat laadukkaasti ja luo vastuullisia työpaikkoja, on somalialaista jätskifirmaa, joka tekee paikallisista raaka-aineista jätskiä ja muut tuo ulkomailta. Tä käyttää kamelinmaitoo ja paikallisia hedelmiä. Eesimerkkejä riittää.
Kaisa Alavuotunki (00:12:24):
Tä on just näin, vaikee tietysti erottaa yhtä esimerkkiä, ehkä meilläkin ollaan lähetty fokussektoreita pohtimaan siitä näkökulmasta, et missä nimenomaan yritykset toimii, missä sektoreilla yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa, koska on toki olemassa sektoreita, joissa yritykset ei oo se päätoimija. Näitä on uusiutuvasta energiasta ja maataloudesta, metsätaloudesta rahoituslaitoksiin, ja nyt esimerkkinä haluisin ottaa meiän uusimman fokussektorin, joka on digitalisaatio, tai oikeestaan digitaalinen infra ja sen päälle rakentuvat palvelut. Tä on tosi mielenkiintonen ala siinä mielessä, että me voidaan hyvin todeta, kun katsotaan isoa kuvaa, että isol osalla maailman väestöstä on tosi huono tai ei oo ollenkaan pääsyä olennaisiin palveluihin, oli se sitten koulutus, terveydenhuolto, rahoituspalvelut ja niin edes päin. Digitalisaatio tarjoo ratkasuja moneen näistä asioista. Samanaikasesti meillä on kolme miljardii ihmistä, jotka ei oo edes internetin ääressä tällä hetkellä, joten siel on paljon tehtävää, semmosta, mihin yksityisen sektorin dynamiikka pystyy rakentamaan vastauksia, oli se sitten ihan kaapeleitten veto tai teletornien rakentaminen tai operaattorit, ja tän päälle rakentuvat palvelut, kuten vaikka logistiikan tehostaminen, mikä on iso haaste monella kehittyvällä markkinalla, yhdistetään toimijoita maanviljelystä kauppaan ja sitä kautta rakennetaan sekä tehokkaampaa logistiikkaa, lasketaan hintoja, tuotteet on laadukkaampia, pystytään varmistamaan ruokaturvaa sitä kautta. Se on oikeestaan vaikuttavuussijoittajan asiantuntemusta tunnistaa se, että missä sijoituksella tai missä yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa isompiin, tosi syväluotaaviin teemoihin. Toki yksittäinen yritys vaikuttaa vaan pieneen siivuun sitä teemaa, mutta pitää se konteksti tunnistaa ja ymmärtää niinsanottu muutosteoria, eli miten sen sijoituksen vaikutukset potentiaalisesti etenee.
Ulriikka Myöhänen (00:14:47):
Tässäkin on tullu jo ilmi tässä keskustelun alkupuolella, että vaikuttamissijoituksia tehdään myös kehittyvien markkinoiden ulkopuolella, että tä ei ole vain kehittyvien maiden juttu, mutta tässä keskustelussa keskitymme enemmän tähän suuntaan. Vielä haluisin kysyä sitä, että miten yleistä se ylipäätään on, että sijoittaja miettii, että mitä se oma sijoitus saa laajemmin aikaan? Onks tää semmonen trendi, joka on kasvanu viime vuosina, tai onks se aina ollu olemassa?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:15:17):
Mä luulen, että se on aika uus ajatus, ja me ollaan ihmisiä, jotka yrittää puhua, että pitäisi ottaa. Samalla lailla kun kuluttamisessa pitää ottaa huomioon, ja toiset on valmiita maksaa isomman hinnan jostain laadukkaammasta, tai tuotteesta, joka tukee kehitysmaita, niin yhtä lailla sijoittamisessa voi ottaa hinnottelussa huomioon. Mutta tämä on vaikee aihe tä sijoittaminen, koska regulaatio, lainsäädäntö, ei oikeestaan yksityishenkilöiden lähelle tuo tätä vaikuttamissijoittamismahollisuutta, ja siitä varmaan jutellaan myöhemmin, mutta jos mä kerron omasta itsestäni, niin kyllähän mä oon, kun on ollu salkunhoitaja ja on ollu kiinnostunu pörssiosakkeista, niin itse en saa kicksejä enää siitä. Ja yleisesti tiedostan, että jos minä nyt indeksiin sijoitan, niin kyllä mä keskimäärin pahaa saan aikaan sillä, että jos sijottaisin osakemarkkinoille, niin mä haluaisin jollain pienellä osalla hyvittää sitä kuilua, mitä minä hyvin pärjäävien maiden ja köyhien maiden keskuudessa aiheutan.
Kaisa Alavuotunki (00:16:31):
Näin se on, ja niin kuin Jukka-Pekka puki sanoiks monen nyky-yksityissijoittajan ja institutionaalisen sijoittajanki sanoja tai ajatuksia, ja trendihän on ollut niin, että mitä nuoremmat sukupolvet tulevat sijoitusmarkkinoille, sitä enemmän näitä asioita ajatellaan. Se näkyy, jos ei puhuta yksityisen ihmisen sijoittamisesta, vaan ihan sijoitusvarallisuudesta, niin vuodesta 2015 lähtien Global Impact Investing Network on pitäny kirjaa vaikuttavuussijoittamisen sijoitusvarallisuudesta ja sen kasvusta, ja se on oikeestaan kaksinkertastunu joka vuosi, se on ihan hurja kasvuvauhti. Toki taitaa viimesenä vuotena olla vähän hidastunu (naurahdus) sattuneesta syystä, mut kasvanu silti. Vaikka se on yhä aika pieni ja tosi marginaalinen osa globaalia sijoitusvarallisuutta, niin se trendi on niin valtava, että käytännössä melkein jokainen itseään yhtään kunnioittava sijoittaja pohtii vähintään sitä mahdollisuutta, että miten tätä vaikuttavuussijoittamista vois tehdä. Se ei välttämättä oo helpoin ala hypätä kylmiltään, varsinkin jos tulee perinteisestä sijoitusmaailmasta, mut kyl tä sana on kaikkien huulilla. Se, että osaako kaikki lähteä siihen vielä mukaan, ni se on seuraavien vuosien tehtävämme.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:18:09):
Sanotaan, että Suomessa ollaan kyllä kovasti perässä tässä, tiedän muiden tutkineen Suomessa, mutta olemme Kirkon Ulkomaanapuna tutkineet meiän lahjottajien keskuudessa, että oisko kiinnostusta sijoittaa, ja kyllä sitä kiinnostusta olis. Ainut vaan, ettei oo oikeen tuotteita, mihin vois sijoittaa.
Kaisa Alavuotunki (00:18:31):
Se on totta, varmaan tällä hetkellä tuotteet kohdistetaan enemmän isommille ammattisijoittajille kuin yksittäisille lahjottajille. Kuluttajamarkkina ei ole siinä vielä kehittynyt kauheen vahvasti.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:18:48):
Mutta ammattisijoittajien kohdalla taas on sitten toinen haaste, että heillä on huolellisuusperiaate se, että pitää saada tuottoa. Vaikuttavuussijoittamisen voi jakaa osiin, on niitä vaikuttavia sijoituksia, joilla ei oo vaikutusta tuottoon, tai edelleen saadaan se suuri tuotto, mutta on myös suurempia ongelmia, joissa pitäis tyytyä alempaan tuottoon, ja jos ajattelee, mikä on salkunhoitajan tehtävä, niin se on tehdä tuottoa, rahallista tuottoa. On muutakin tuottoa, on sosiaalista tuottoo ja ympäristöllistä tuottoo, mutta sitä nyt ei vielä lasketa.
Kaisa Alavuotunki (00:19:33):
Tä on itse asias hyvä näkökulma vaikuttavuussijoittamisen spektrissä. On eri tyyppisiä sijoittajia, osalla on lähempänä nollatuottovaatimukset ja osalla ihan riskiä vastaava tuotto, ja me ollaan tuottovaatimusten näkökulmasta siinä päässä, mikä ajattelee, että tuotto-odotus on tärkee osa vaikuttavuussijoittamista kahdesta näkökulmasta. Eli me halutaan, että ne bisnesmallit, mihin me sijoitetaan, on pitkällä aikavälillä kestäviä, eli kannattavia sen jälkeenki, ku me ollaan poistuttu, niin pystyvät laajentumaan ja hankkimaan rahotusta. Tiedän, että Jukka-Pekankin organisaatio kattoo nimenomaan sitä, että bisnesmalli toimii ja pystyy maksamaan takasin rahotuksen määrätyllä hinnalla. Siitä näkökulmasta, että me pystytään houkuttelemaan mukaan ammattisijoittajia, niin tä on tosi hyvä pointti, minkä Jukka-Pekka nosti esiin, että tietysti sijottajilla on erilaiset tuotto-odotukset, mutta ne, jotka istuu isojen rahojen päällä, niin meidän pitää pystyä tarjoamaan sellasia vaikuttavuussijoittamisen tuotteita, jotka vastaa tuotto-odotuksiin, ja samalla tuottaa vaikuttavuutta. Meiän näkökulmasta me nähään, että se meidän kyky tarjota sellasta tuotetta mahdollistaa sen, että nä isot sijoitusvarallisuudet pystytään ohjaamaan näihin vaikuttaviin kohteisiin. Se on totta, että vaikka eläkesijoittajat, niin heillä on vastuu eläkerahojen säilyvyydestä ja tuottavuudesta, eli ei voi lähteä ihan mihin tahansa mukaan. Onneks tätä sijoittajakuntaa on hyvin erilaista, eli kaikkeen tähän nollatuotosta markkinaehtoiseen tuottoon, niin kaikkeen tähän riittää sijoittajia, kun oikein vain paketoidaan näitä tuotteita.
Ulriikka Myöhänen (00:21:46):
Oliko Jukka-Pekka sulla kommenttia vielä?
(pientä päällekkäinpuhumista)
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:21:47):
Mä halusin vielä esimerkkinä puhua kirkon rahoista, tai ylipäänsä kirkollisten toimijoiden, on ne sitten maailmalla islaminuskoisia tai mitä tahansa, mutta fate-based-instituutiot, niillähän on valtavasti rahaa. Mä oon yrittäny saada tämmösiä toimijoita mukaan. Okei, Suomessa sitten kirkon rahat, mihin ne sijoitetaan, et mikä on kirkon tehtävä? On kirkkolaki, joka sanoo, mikä on kirkon tehtävä, ja se on saada lähimmäisenrakkautta ja kaikkea hyvää aikaan, mutta sitten sijoitustoiminta on aika eriytetty. Että sijoitustoiminta, tehdään vaan tuottoa, jota käytetään diakoniatyöhön. Mun mielestä se ei oo optimaalinen ratkaisu, ja pitää kattoo laajemmin, että voiko diakoniatyötä tehdä jo siellä sijoitussalkussa. Itse oon mukana parissa sijoitusneuvostossa, jossa pyritään lähestyä vaikuttavuussijoittamista, ja tietty, kun ne tuottotavotteet on olemassa, niin niihin ei aina pystytä vastaamaan, mutta ehkä osa salkusta voidaan allokoida johonkin vaikuttavuuteen, että päästään jollain tavalla mukaan tähän maailmaan.
Ulriikka Myöhänen (00:23:18):
Tehäänkö tätä jo, vaikka kirkossa?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:23:22):
Sanoisin, että kirkon eläkerahat pitää tehdä eläkesijoitusten määräysten mukaan, nehän tekee todella, ja on maassa ihan ykkösiä vastuullisessa sijoittamisessa, ja tekee myös vaikuttavuussijoituksia jossain määrin. Toivon, että tehdään enemmän, mutta itse istun Helsingin seurakuntien sijoitusneuvostossa, niin siellä on aloitettu jo allokaatio vaikuttavuussijottamiselle esimerkiksi.
Ulriikka Myöhänen (00:23:51):
Monenlaisia haasteita liittyy toistaiseksi vielä vaikuttavuussijoittamiseen, ja tässäkin on tullu jo esille esimerkiks tämä sijoittajien tuotto-odotus. Se on lähtökohtasta, että toivotaan, että niillä omilla sijoituksilla saatais mahollisimman paljon rahaa aikaseks. Sit myös, että vaikuttavuussijoittamisen tuotteita pitäis olla enemmän, että niitä ois kaikenlaisille sijoittajille tarjolla. Kenen pelikenttä tä tällä hetkellä on? Kuka sitä voi nykypäivänä tehdä, tätä vaikuttavuussijoittamista, ja kuka ei?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:24:25):
Oon aika paljon askarrellu tän asian kanssa. EU-regulaatio ja Suomen paikallinen regulaatio määrittelee, mitä sijoittajille saa tarjota. Käytännössä yksityishenkilöt voi sijoittaa listattuihin osakkeisiin, tai rahastoihin, jotka sijoittaa listattuihin osakkeisiin tai korkoinstrumentteihin, johonkin, mihin tulee jatkuvasti hinta. Mutta tää, mitä me tehdään, menee vaihtoehtoissijoittamisen alle, jota ei saa näyttää yksityishenkilöille, paitsi jos niillä on merkittävä varallisuus. Se, että Kirkon Ulkomaanavun lahjottajat ois kiinnostunu sijoittamaan, niin sori, ei me voida tarjota teille mitään instrumenttia toistaseks. Jotain on tulossa liittyen palveluihin, mutta se tulee myöhemmin. Musta se on koomista, että ihmiset saa lahjottaa ja menettää rahansa hyvän puolesta antamalla sen pois, mutta ei saa ottaa riskiä rahojen menettämisestä sijottamalla johonkin hyvään. Jotain korjausliikettä sijottajansuojahaasteeseen pitäis saada Euroopan tasolla, mutta se on pitkä tie.
Kaisa Alavuotunki (00:25:55):
Itse asias yhdyn tohon problematiikkaan yksityishenkilön näkökulmasta, noita kanavia ei hirveesti ole, tai tuotteita, tällä hetkellä. Jos katsoo taas ammattisijoittajien tai rahastojen näkökulmasta, niin käytännössähän ei kukaan kiellä ketään ryhtymästä vaikuttavuussijoittajaks, päin vastoin se on ajan henki ja sitä pitää katsoa, mutta sanotaan, että aika paljon puhutaan siitä, että pitäis olla yhteisiä pelisääntöjä. Kun joku määrittäytyy, et nyt tehdään vaikuttavuussijoittamista, niin mitä se oikeesti tarkottaa? Mitkä periaatteet pitäis ohjata vaikuttavuussijoittamista, miten vaikuttavuudella ohjataan sijoituspäätöksiä, miten riskejä mitigoidaan, miten vaikuttavuutta mitataan, minkälaisia vastuullisia asioita tehdään esimerkiks ekstitoitaessa näistä hankkeista? Siinä on aika paljon osaamispääomaa, mitä pitää olla, että pystyisit olee uskottava vaikuttavuussijoitaja, mikä sulkee osittain pois. Sen mä halusin sanoo, kun Jukka-Pekka viittas regulaatioon ja EUhun, niin tähän on mielenkiintosta tä taksonomiakeskustelu, eli EUn luokittelu, ympäristöluokittelu, mikä se nyt on suomeks (naurahdus), niin sehän itse asias loppupeleissä on jossain määrin vaikuttavuussijoitamisen frame work, mikä on toki EU-markkinoille suunnattu ja varmaan meidän organisaatioista kumpikaan ei tällä hetkellä kuulu sen piiriin, mutta siellähän nimenomaan katsotaan sitä, jos on taksonomian mukasesti kaikkein korkeimmassa luokassa, niin katsotaan sitä, mihin sun sijoituksella kontribuoidaan, eli mikä on se vaikutus, joka sun sijoituksella saadaan aikaseks. Sit siellä on tämmösiä riskienmitigaatio do no harm-tyyppisiä periaatteita siinä samassa. Uskon, että tän tyyppinen regulaatio voi ohjata vaikuttavuussijoittamista enemmän harmonisoidumpaan suuntaan, että me puhutaan samoista asioista silloin, kun puhutaan vaikuttavuussijoittamisesta. Jollain tavalla myös vaaditaan todistusaineistoa. Jos nyt sanotaan, että me teemme vaikuttavuussijoittamista, että mitä se oikeesti pitää sisällään ja miten sitä tehdään ja miten me varmistetaan, että ollaan tosissaan liikkeellä, eikä tehdä päälleliimattua toimintaa.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:28:42):
Me haluttais tehdä semmosta vaikuttamissijoittamista, jossa mennään todella se impakti, vaikuttavuus edellä, ja tuotto on toisasiallinen. Ilman muuta rahat takasin ja pieni tuotto ois hyvä saada, mutta semmoseen me ei pystytä houkuttelemaan institutionaalisia sijottajia, paitsi säätiöitä, todella rikkaita yksityishenkilöitä ja säätiöitä, joilla on joku merkitys, johon istuu se, mitä me teemme. Mä oon erityisen kiinnostunu yksityishenkilöistä ja toistaseks se, minkä regulaatio sallii, on joukkorahotus. Joukkorahotuksella voi lahjottaa, mutta joukkorahotuksella voi myös sijoittaa yksittäisiin yrityksiin. Suomessa ei oo tämmöstä joukkorahotusalustaa, joka olis vaikuttavuussijottamiseen suunnattu, mutta maailmalta löytyy paljon tämmösiä. Jos käy netissä googlaamassa, niin sieltä löytyy joukkorahotus-platformeja, joiden kautta voi sijoittaa Afrikan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Nä on tyypillisesti lainamuotoisia, sieltä löytyy mikrorahotuksiin liittyviä instrumentteja. Esimerkiks Amerikasta löytyy Kiva, joka on keränny yli miljardin rahaa nollakorolla, ihmiset sijoittaa pieniä summia. Yksityishenkilöille tämmösiä pieniä lainoja, jotta ne saa omaa liiketoimintaansa, henkilökohtasta liiketoimintaansa pyöritettyä. Sitten on vähän isompien pk-yritysten käyttöön omanlaisia instrumentteja. Mutta kaikki ne on lainamuotosia, ja niistä saattaa saada 6 % tuottoa parhaimmissa tapauksissa ja siitä alaspäin, jos kaikki menee hyvin. Aina on tietysti riski, että rahat menetetään.
Ulriikka Myöhänen (00:31:06):
Kaisa, toit tässä äsken keskustelussa esiin sen, että ollakseen vaikuttavuussijoittaja pitää tietää aika monta asiaa, ja se on muutenkin tullu tässä esille. Pitää olla kartalla ja pitää pystyä selvittäa asioita, ja itsekin toimia läpinäkyvästi. Sen myötä aika usein nuo vaikuttavuussijoittajat on nimenomaan ammattisijoittajia. Mutta onko ammattisijoittajat kiinnostuneita tästä aihepiiristä?
Kaisa Alavuotunki (00:31:36):
Meiän kokemuksen mukaan on äärimmäisen kiinnostuneita, ja nimenomaan sillä ajatuksella, että jos pystytään tarjoamaan kohteita, missä tuotto vastaa odotuksia ja todistettavasti tuottaa vaikutuksia, niin se on äärimmäisen mielenkiintosta tällä hetkellä. Mun mielestä siitä hyvänä esimerkkinä on ihan pandemian alussa, meillä oli käynnissä OPn kanssa rahaston ensimmäinen sulkeminen oikeestaan, eli kerättiin suomalaisilta instikkasijottajilta rahastoon, OP Finnfund Global Impact Fundiin, sijotuksia. Tietysti hampaat kalisi, kun pandemia ehti alkaa, ennen kun first closing oli käsillä. Kuitenkin kävi niin, että odotukset ylittyi, ja me yli 100 miljoonaa, 135 miljoonaa lopulta kerättiin suomalaisilta ammattisijoittajilta tähän rahastoon. Nimenomaan ajatuksena se, että me ollaan siinä neuvonantajina, OP on rahastomanagerina, ja meiän verkoston kautta löydetään erilaisia sijotuskohteita ja tuotetaan vaikuttavuustietoa ja tietysti varmistetaan se, että mitigoidaan riskejä ja toimitaan sosiaalisesti ja ympäristön näkökulmasta vastuullisesti, samalla kun mahdollistetaan suomalaisille mukanaolo ratkaisemassa erilaisia, usein lokaaleja haasteita, jotka linkkiytyy vahvasti globaaleihin ongelmiin. Me nähdään, että kiinnostus on olemassa ja todella vahvasti kasvava.
Ulriikka Myöhänen (00:33:32):
Voisko siis sanoa, että tuottavuus ja vaikuttavuus kulkee käsi kädessä?
Kaisa Alavuotunki (00:33:37):
Meidän näkökulmasta kyllä, sillä on äärimmäisen tärkee linkki. Lähtökohtasesti sijotustoiminnan, ei voi sanoa ylivertaisuus, mutta hyvyys tämmösissä tilanteissa on nimenomaan se, että se lähtee ajatuksesta, että yritys on olemassa, ennen kuin me tullaan, me rahotetaan yrityksen esimerkiks laajentumista ja lähdetään sielt joskus pois, ja se yritys jatkaa olemassaoloa. Jos ei kannattavuus oo siellä kunnossa, elikkä jos ei ne pysty maksamaan rahotustaan takasin tuoton kera, niin sillon hyvin suurella todennäkösyydellä nää vaikutukset jää lyhytaikaiseksi, ja todennäkösesti yritys ajautuu taloudellisiin haasteisiin ja jossain vaiheessa lopettaa olemassaolonsa. Se, mistä me lähetään tekemään näitä hankkeita, se logiikka on se, että tottakai siellä on paljon riskejä, mutta lähtökohtasesti nämä yritykset on sellasia, jotka ovat kannattavia ja tuottoa tuottavia. Se tietysti houkuttelee ammattisijoittajakuntaa mukaan.
Ulriikka Myöhänen (00:34:50):
Mites Jukka-Pekka tuumaat tähän?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:34:52):
Paljon ajatuksia. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että pitää olla erilaisia toimijoita eri tasoilla. Finnfund tekee huomattavasti isompia sijoituksia kuin me, ja sillon kaikki hallinnon kustannukset on suhteellisesti pienempiä. Kun tekee sijoituksia, niin siihen liittyy aika iso kustannus, ja mitä pienempi se on, niin se on prosentuaalisesti suurempi. Markkinatuottoa voidaan tehdä isompien projektien kanssa, mutta jos halutaan tukea pienempiä yrityksiä oikeelle tielle, niin siinä on tyydyttävä vähän pienempiin tuottoihin. Jos ajattelee mitenkä vaikuttavuussijoittaminen on syntyny, niin se ehkä alunperin oli micro financea, mikrolainoja, ja jossain vaiheessa IT-firmat tajus, että tä mitä mekin tehdään on impaktia, ja yhtäkkiä sijottajat katsoo, että noi tekee impaktia ja noi tekee impaktia, mutta IT-puolelta saa paremman tuoton, niin se yhtäkkiä vähän pilasikin sen orastavan, hienon, uraa uurtavan työn. Normi syntyi, että vaikuttavuussijoittamisella pitää saada kuitenkin sama tuotto. Oon täysin samaa mieltä, että pitää olla vaikuttavuussijotusmahollisuuksia, joissa saadaan sama tuotto, mutta tarvitaan myös jotain muuta, jos me oikeesti halutaan ratkoa näitä ongelmia. Poliittisesti tahtotila on kova. Jos mennään EU-tasolle niin puhutaan kaikenlaisista sekarahotusmalleista, joissa pyritään pehmittämään sitä riskiä, jonka sijottajat ottaa. Että saatais houkuteltua sijottajat mukaan, jos joku muu kantaa suurimman riskin, esimerkiks EU. Meil ei oikeestaan oo vaihtoehtoja, kyl EU-tasolla ymmärretään, mitä riskejä esimerkiks Afrikkaan liittyy ja väestönkasvuun ja muuhun. Jotain on keksittävä, ja valitettavasti traditionaalinen kehitysapu on joutunut osin kärsimään siitä, että on leikattu traditionaalista kehitysapua, mutta kun se ei yksin riitä. Se on itsestäänselvä jo, kuilu on kasvanu liian isoks. Traditionaalinen kehitysapu on erittäin tärkeetä koulutuspuolella ja monella muulla alueella, ja sitä pitää jatkaa ja pystyä tekemään, mutta pitää saada myös yksityinen raha mukaan. Tähän on herätty liian myöhään.
Kaisa Alavuotunki (00:37:35):
En ole yhtään eri mieltä tästä siinä mielessä, että, no miten sen muotoilis, et on olemassa sektoreita, jotka toimii yksityisen sektorin dynamiikalla ja logiikalla, ja sillon mun mielestä sekarahotusta ja julkisen sektorin pehmentävää riskirahotusta ei tarvita. Sillon meillä on hyvä rooli olla siellä yksityisen sektorin rahotuksen ehdoilla. Toki sillonkin tarvitaan lisää rahotusta, elikkä se rahotus ei välttämättä ohjaudu aina kohteisiin, joissa se vaikuttavuus olis kaikkein suurin. Sit on olemassa isoja, globaaleja haasteita, tai alueellisia haasteita, esimerkiks ilmastonmuutokseen sopeutuminen, joka on fakta ja todellisuus esimerkiks monessa Afrikan maassa. Mitigaatio on tärkeetä, ja ilmastonmuutoksen torjuminen, mut ilmastonmuutos on jo tapahtumassa ja siihen sopeutumiseen tarvitaan vahvasti ja nopeesti rahotusta. Tässä on esimerkiks todella iso tilaus, niinkun tässä sanottiin, tämmöselle sekarahotukselle, elikkä sille, että on julkista rahotusta, joka bufferoi riskiä, jotta me pystytään kanavoimaan yksityistä rahotusta, ne tuotto-odotukset sinne markkinoille tai näitä ongelmia ratkasemaan. Liian iso riski ajaa pois riskiä kaihtavaa rahoitusta, elikkä sen riskin pehmentäminen on tosi tärkee juttu. EUlla on siihen muskeleita varattu, ja toivottavasti ohjautuu viisaasti ja järkevästi erityisesti ilmastoon liittyvien kysymysten ratkasemisessa. Mä uskon, et siellä tarvitaan kaikkien yhteisvoimia. Tohon, että minkälaisia rooleja meillä on kehityksen ohjaamisessa, niin mä oon henkilökohtasesti sitä mieltä, että millään yksittäisellä instrumentilla ei pystytä ratkasemaan kaikkia maailman ongelmia tietenkään, eikä edes pitämään kaikkia mukana. Meil on erilaisia haasteita ja erilaisia kohderyhmiä, joita pystytään tavottamaan erilaisten instrumenttien kautta. Yksityisen sektorin hyvyys on se, että se on skaalattavissa ja dynamiikaltaan itseään ruokkiva, kun löydetään hyviä bisnesmalleja, mut kansalaisjärjestöjen toiminta on hirveen tärkeetä kaikkein haavoittuvimpien ryhmien mukana pitämisessä, ja yhteistoiminta näitten kahden välillä. Sitten tulee valtion rooliin, mikä se on, ja regulaatioon ja muuhun, minkä pitäis tukea tätä kaikkea. Siin on myös kahdenvälisellä toiminnalla Suomen mukana olossa niissä puheissa, oli se sitten koulutussektori, terveyssektori, niin on valtavan iso rooli. Yhteen hiileen puhaltaminen ja omien vahvuuksien näkeminen ja toisten vahvuuksien tukeminen on älyttömän tärkeetä.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:40:56):
Mun mielestä pitäis olla enemmän semi-toimijoita, jotka- Sanoit että kansalaisjärjestöt on tärkeitä, olen samaa mieltä ja olemme kansalaisjärjestön omistama. Musta se on hienoa, että Kirkon Ulkomaanapu on uskaltanu lähtee tämmöseen, ja me ollaan itse asiassa maailmassa aika (tauko) aika poikkeuksellinenkin toimija. On vastaavia tarinoita ja itsekin ollaan seurattu yhtä hollantilaista, vastaavaa toimijaa, mutta Kirkon Ulkomaanapu, joka toimii hauraissa maissa, on omaa luokkaansa. Mennään paikkoihin, niinku Somaliaan. Semmosia toimijoita tarvitaan, sitä, että lähestytään toisiamme, kansalaisjärjestökenttä ja yrityskenttä ja valtio ymmärtää, kuinka me parhaiten pystytään yhdessä ratkomaan näitä asioita. Esimerkiks Kirkon Ulkomaanapu, kun meillä on valtava määrä työntekijöitä ja perusverkostoa kohdemaissa, niin sen päälle on helppo rakentaa toisenlaista osaamista. Finnfund on kuitenkin aika eurooppalainen toimija, niin sieltä pystyy tekemään isompia projekteja, mutta meillä on etuna se, että me ollaan paikan päällä ja voidaan työstää vähän tehokkaammin, vähän edullisemmin pienempiä projekteja. Halusin mainita, kun ilmastonmuutoksen mainitsin, niin kaikki huomaa ilmastonmuutoksen, mutta sitten on kaikkia muita riskejä, että syökö ilmastonmuutos liikaakin resursseja? Ei varmasti, mutta on hyvä muistaa, että on muitakin ongelmia, jotka liittyy siihen. Edelleen, jos ei me ratkasta Afrikan ongelmia niin ne metsät ja keuhkot tuhotaan. Sillä tavalla ilmastonmuutos on ehkä se tärkein tällä hetkellä, jonka kaikki ymmärtää, ja sitä kautta kannattaa ajatella muitakin planetaarisia haasteita.
Kaisa Alavuotunki (00:43:02):
Toi on hyvä kysymys, kun puhutaan oikeudenmukasesta siirtymästä ja muusta, et missä esimerkiks ilmastonmuutoksen torjuntaa pitäisi tehdä, kuinka paljon meiän täytyy rajottaa vaikka Afrikan maiden teollisuuden kasvua ja päästöjä, koska kaikkien pitää olla net zero-polulla ja Pariisin sopimuksen mukaisia tässä seuraavien vuosikymmenien aikana. Tietysti kaikki me rahotuslaitokset ollaan sitouduttu tähän ajatukseen, mut siin nousee se ristiriita, että sieltä hyvin marginaalinen osuus meiän päästöistä tällä hetkellä tulee ja taas valtava tarve kehitykselle, et miten me taataan se, että kehitys on vihreän talouden mukaista mutta oikeudenmukaista siinä mielessä, että ei estetä kehittymistä sen takia, että me täällä ei kyetä päästövähennyksiin, missä meillä kuitenkin teknologia ja muu on olemassa. Sit tosta lokalisuudesta, niin mä luulen et se on just järjestöpuolelta, ja esimerkiks Quan(?)-verkostot on todella asiantuntevat ja laajat, ja se on mun mielest upeeta et te ootte pystyny rakentaa siihen päälle sijoitustoimintaa. Niin kuin sä sanoit, niin se ei oo välttämättä täysin erillistä asiantuntemusta, mitä paikallisissa hankkeissa tarvitaan, ja sen takia esimerkiks meilläkin yrittäjät on paikallisia, vaikka me ollaan eurooppalainen rahoittaja. Kaikki yritysaihiot syntyy paikallisesti, mut aika moni meiän yhtiöistä tekee paikallisten järjestöjen kanssa yhteistyötä just siitä syystä, että järjestöillä on esimerkiks sosiaalista pääomaa ja yhteisön tuntemusta ja kykyä luoda vaikka, jos puhutaan viljelymenetelmistä, tän tyyppisistä asioista, niin kykyä kouluttaa ja olla tukena paikallisyhteisöjen kanssa eri tavalla kuin yksittäisellä yrittäjällä, joka bisnesmalliansa rakentaa. Eli yhteistyö on äärimmäisen tärkeetä kaikissa hankkeissa.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen (00:45:34):
Tässä vaiheessa keskustelua voitas siirtyä katsomaan tulevaisuutta. Mitä ratkasuja meillä on olemassa, miltä tulevaisuus vois näyttää, ja mikä vaikuttavuussijoittamisen rooli siinä tulevaisuudessa vois olla? Puheissa on usein tuotu jo esin se, että yhteistyö on valttia, tarvitaan sijoittajia, tarvitaan yksityistä rahaa, tarvitaan valtiot mukaan, tarvitaan järjestöt mukaan näihin talkoisiin. Jos puhutaan vielä sijoituksista, niin miten konkreettisesti vaikuttavuussijoitukset voisivat vaikuttaa globaalisti? Minkälaisia ongelmia niillä voitais ratkasta?
Kaisa Alavuotunki (00:46:15):
(naurahtaen) Kumpi alottaa?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:46:16):
(nauraa) Alota sinä.
(yhteistä naurua)
Kaisa Alavuotunki (00:46:18):
You name it. Mikä vaan globaali ongelma, niin siihen löytyy jonkinnäkönen tulokulma yksityisen sektorin toiminnasta, ja toisaalta siihen liittyy jokin rahotusmahdollisuus tai -haaste. Miten me nähään se, kun toimitaan kehittyvillä markkinoilla, niin lähtökohtaisesti ylipäänsä rahoituksen tarve on valtava, ei, vaan massiivinen. Mitä nyt on nää kestävän kehityksen laskennalliset rahoitusvajeet, kun ne liikkuu, mikäs se on suomeksi, biljoonissa. (naurahdus) Ylipäätänsä, kun löydetään sellasia yhtiöitä ja yrityksiä, jotka toiminnallaan ratkasee, oli se sitten yksinkertaisesti työllistyminen, työpaikat, se on todella simppeliä ja jopa liiankin simppeli ajatus siitä, että mikä voi yrityksen vaikutus olla, mutta vastuullisten, hyvien työpaikkojen luominen on yksittäisenä asiana aivan valtavana iso kehitysasia. Jos kysytään afrikkalaisilta itseltään, niinku afrobarometreissä kysytään, että mikä teidän mielestä on kestävän kehityksen haasteista isoin, niin työpaikat on numero yksi. Tietysti kaikki muu, kun puhutaan ruuan tuotannosta tai, ilmastonmuutosta ollaan tässä sivuttu moneen kertaa, tasa-arvokysymykset on iso juttu siinä, että mihin voidaan myös yksityisen sektorin toimesta puuttua. Se ei varmasti ole ainut ratkasu, mutta se, että on tasa-arvoisia työpaikkoja, yhdenvertaisia mahdollisuuksia, roolimalleja, jotka johtavat yrityksiä tai ovat päättävissä asemissa. Niin päin voisi sanoa, että (nauraen) kerro mulle ongelma , niin voidaan miettiä, että miten niitä vois lähteä ratkasemaan. Niitähän yrittäjät eri maissa ja kaupungeissa ja kylissä miettivät, koska yrityksen toimintalogiikkahan usein nimenomaan perustuu siihen, että ruvetaan ratkasemaan jotain puuttuvaa. Sitten taas meidän vaikuttavuussijottajien toimintalogiikka liittyy siihen, että me niistä yrityksistä, jotka on syntyny, niin mietitään, et mikä näistä vastaa semmosiin haasteisiin, mitä me koetaan tärkeinä.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:48:53):
Nyt me taas puhutaan paljon kehittyvien maiden jutuista, mutta totta kai vaikuttavussijoittamisella voidaan ratkaista kiertotalouteen liittyviä asioita, ja koulutukseen ja terveyteen ja edistää kaikenlaisia innovaatioita, jotka on maapallolle eduks. Meidän molempien työ keskittyy paljon jo syntyneen kuilun ympärille, ja kuinka saatais jälkeenjääneitä mukaan. Jälkeenjääneisyyttä voi katsoa myös Suomen tasolla, että on kuntia, jotka menettää asukkaita ja yritetään elinvoimittaa näitä alueita ja valtio kerää Helsingiltä paljon rahaa ja siirtää sitä haja-asutuskuntiin. Sillä tavalla saadaan sinne viedä uusia investointeja ja elinkeinoja. Tätä samaa pitäis tehdä koko maailman alueella, että pitäis kerätä rahaa rikkaista maista, jota siirrettäisiin kehitysmaihin, jotta sinne syntyis investointeja. Sitähän tehdään, mutta Suomen sisäinen rahaliikenne on prosentuaalisesti isompaa kuin joku kehitysapu tai mistä me nyt puhutaan. Paljon isompia paukkuja tarvittais. Nyt on pakko sanoa, että Suomessa on paljon omia haasteita, ja mä ymmärrän, että kaikki ei ymmärrä tätä, mutta (huokaus) jos osaisin piirtää niin piistäisin semmosen, onko se nyt pilakuva, jossa on ufo maapallon ulkopuolella, tämmösiä inspektoreita, jotka antaa maapallolle luottoluokitusta, ja kyllä ne todella huono luokituksen antais just sen takia, että eihän tää maapallo tuu 50, 100 vuoden päästä voimaan hyvin. Jos mä juttelen jonkun, on se sitten maailmanpankki tai Euroopan uudelleenrakentamis, kehityspankki tai joku muu, niil on oma luottoluokitus, AAA. Voimme kyllä tehdä jotain Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, kunhan meidän luottoluokitus ei vaarannu, mutta pitää mennä tarpeeks kauas. Suomessa voi kattoo haja-asutusalueita, sitä voidaan auttaa, mutta jonkun pitää kattoa tätä kuilua. Ehkä meillä on sit jonain päivänä sijottajia ulkoavaruudesta.
(yhteistä naurua)
Ulriikka Myöhänen (00:51:34):
(nauraen) Niitä odotellessa.
(yhteistä naurua)
Ulriikka Myöhänen (00:51:37):
Yksityisen henkilön perus tavan tallaajan on vaikea aloittaa vaikuttavuussijoittaminen ihan tyhjistä, ja perinteiset sijoittajat hakee enemmän tuottoa. Entäpä ne, joilla on ihan hirveästi rahaa? Oisko heistä ratkaisuksi näihin maailman ongelmiin vaikuttavuussijoittamisen myötä?
Kaisa Alavuotunki (00:51:58):
Ei varmaan yksinään ratkaisuks, mutta totta kai näyttämällä hyvää esimerkkiä. Näitä yksilöitä tietysti jo on, jotka osan tai ison osan omaisuudestaan jonkinnäköseen tavoitteelliseen sijoitustoimintaan pistää. Toki uskon, että se tulee jopa kasvamaan vielä huomattavasti just siitä syystä, että kuitenkin vaikuttavuus ja sijoittaminen, eli tuottovaatimuksen, kun ne ei oo toisiaan poissulkevia, niin varmasti hyvän tekeminen rahoituksen kautta tai sijoittamisen kautta muuttuu houkuttelevammaks koko ajan, koska se on megatrendi, joka nousee. Me keski-ikäistyvät olemme tässä nähneet sen nousun, mutta se selkeesti näkyy mielipidemittauksissa ja tutkimuksissa, kun tehään, niin milleniumit tulee ja ovat tulleet ja varmasti vaikuttaa koko kenttään hyvin vahvasti. Eli ajatus siitä, että rahalla voi tehdä positiivisia vaikutuksia varmasti tulee lähtökohtaiseks ajatukseks sijoitusmaailmaankin, vaikka perinteinen tuottolähestymistapa todennäkösesti pysyy siellä mukana vielä. Kyl mä nään, että tä trendi ei ole missään nimessä vielä päässyt alkuun.
Ulriikka Myöhänen (00:53:40):
Taannoin meillä oli esimerkkinä Elon Muskin keissi, jossa Maailman ruokaohjelma arvioi, että muutama prosentti hänen omaisuudestaan auttaisi poistamaan nälänhädän ja herra Muskhan lupasi, että hän voi tämän tehdä, jos hän saa siihen pitävät perusteet, että näin todella sitten käy. Ei oo tainnu vielä kuulua.
Kaisa Alavuotunki (00:54:01):
Se ei tainnu olla vaikuttavuussijottamista, et se oli enemmän Maailman ruokaohjelman ohjelmien rahottamista, mutta… (yhteinen naurahdus) Mutta eihän nä sulje pois toisiaan, että voi saman aikaisesti kehitysaputyyppistä rahotusta tai tämmöst hyväntekeväisyyttä, ja sijoittaa myöskin. Jokaisella on mahdollisuus valita näitäkin ratkasuja.
Ulriikka Myöhänen (00:54:26):
Jos puhutaan ihan vaikuttavuussijoittamisesta, niin miljonääreillä ois varmaan kykyä ottaa alkuvaiheen riskiä, vai mitä tuumaat?
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:54:34):
Kyllä, ja Elon Muskinkin tapauksessa mekin oltiin, meinattiin ottaa Maailman ruokajärjestöön yhteyttä, että meillä on ajatuksia. Mun mielestä se liittyy vaikuttamissijoittamiseen, koska ei mitään muuta tapaa oo ratkasta, tai ehkä yksittäistä ratkasua, mutta mun mielestä vaikuttamissijoittaminen tarvitaan työkalu- siihen ratkasupankkiin.
Kaisa Alavuotunki (00:54:54):
(pieni päällekkäin puhuminen) Toki, toki.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:54:55):
Se, mitä World Food Program vastas, niin ne oli jokseenkin ala-arvosia.
Kaisa Alavuotunki (00:54:59):
Se oli jokseenkin mun pointti, et se ei ehkä ollu (naurahdus) ei ollu- olisi vaatinut tasokkaamman vastauksen tähän–
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:55:09):
Totta.
Kaisa Alavuotunki (00:55:10):
Sikäli hauskaan heittoon kylläkin.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:55:13):
Mua pelottaa se ahneus, mikä rahaan liittyy, et aina yritetään tehdä enemmän rahaa. Mä oletan, että superrikkaat jossain vaiheessa huomaa, että ei niitä enää arvosteta, jos ne ei tee vastuullisia asioita rahoillaan. Raha tuo valtaa, mutta se tuo myös vastuuta. Jos nyt katsotaan taaksepäin, niin valitettavasti ne, jotka on pörssissä rahaa, tuottoo tehny, niin on ne vastuussa paljosta hyvästä, mutta myös vastuussa esimerkiksi kuilun syntymisestä omalla tavallaan. Mä haluaisin sanoa, että monet vanhemmat haluaa antaa mahdollisimman suuren perinnön lapsille, mutta toivoisin, että lapset ei välttämättä tulevaisuudessa haluais sitä. Tai mun mielestä lapset on vastuuttomia, jos ne haluaa, että niiden vanhemmat maksimoi tulevaa perintöä. Mä oon sanonu omille vanhemmilleni, että älkää yrittäkö maksimoida perintöä, vaan tehkää vastuullisia asioita kulutuksessa ja sijoittamisessa. Itse ajattelen myös, että kun mun lapset tulee teini-ikään, niin mul on paljon helpompaa, jos mä teen jotain merkityksellistä rahoillani tai ammatillisesti, enkä ajattele parasta mahollista tuottoa.
Ulriikka Myöhänen (00:56:41):
Niin, nykypäivän nuoria vastuulliset valinnat ja vaikuttamismahdollisuudet omalla rahalla kiinnostavat erityisen paljon. Ihan viimesenä kysymyksenä tähän keskusteluun ja lyhyillä vastauksilla. Mihin suuntaan tämä nuori sukupolvi voi tulevaisuudessa viedä meiän sijoitusmaailmaa, Kaisa?
Kaisa Alavuotunki (00:57:00):
Nuori sukupolvi varmasti vie meidän sijoitusmaailmaa juuri vaikuttavampaan suuntaan, et merkit on näkyvissä ja oikeen hyvällä tavalla siinä mielessä, että halutaan vaikutuksia, mutta mahdollisesti niitä tuottoja, ja ehkä etsitään sitä, mistä voi kumpaakin saada.
Jukka-Pekka Kärkkäinen (00:57:21):
Mä uskon siihen kanssa, mutta sitä regulaatioo pitää muuttaa, niin vaikuttamissijoitusmahdollisuuksia pystytään tarjoomaan jo varhasessa vaiheessa ennen kun ne on super rikkaita.
(musiikki alkaa)
Ulriikka Myöhänen (00:57:34):
Kyllä. Hyvä. Tähän viestiin on hyvä lopettaa tämä keskustelu. Tässä oli tämän kertainen Tekoja-podcast, lämmin kiitos tästä kiinnostavasta keskustelusta Kaisa Alavuotunki ja Jukka-Pekka Kärkkäinen. Ensi kerralla olemme uusien aiheiden äärellä, moimoi.
(musiikkia)
Miehen ääni (00:57:53):
Mut se asia, mitä meidän pitäis ymmärtää on se, että millä tavalla me toimitaan ihmisten kanssa. Toimitaanko niin, että me puhumme heistä ja annamme heille avustusta, vai puhummeko heidän kanssa ja jaamme sitä vastuuta?
Ulriikka Myöhänen (00:58:13):
Ensi jaksossa keskustelemme kansainvälisen avustustyön hiteistä ja hudeista. Tervetuloa mukaan.
Keskustelutilaisuus: Miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa kehittyviin maihin ja muihin kriiseihin Euroopan ulkopuolella?
Kirkon ulkomaanavun ja Kehityspoliittisen toimikunnan ajankohtaiskeskustelussa pureudutaan Ukrainan sodan kehityspoliittisiin vaikutuksiin ja pohditaan sitä, miten Suomi voi osaltaan toimia niiden ratkaisussa ja jatkaa pitkäjänteistä työtään kestävän kehityksen ja kehitysyhteistyön päämäärien edistämiseksi.
VENÄJÄN HYÖKKÄYS Ukrainaan mullistaa Euroopan ja Suomen turvallisuuspolitiikan, mutta sota vaikuttaa myös globaaleihin kriiseihin ja niiden ratkaisumahdollisuuksiin pitkälle tulevaisuuteen. Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät jo kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen esimerkiksi ruoka- ja energiaturvan heikkenemisenä haurailla ja konfliktiherkillä alueilla kuten Lähi-idässä ja itäisessä Afrikassa. Huolta herättää myös rauhan rakentamiseen panostamisen ajautuminen sivuraiteille.
Kirkon ulkomaanapu ja Kehityspoliittinen toimikunta järjestävät torstaina 12.5.2022 keskustelutilaisuuden eduskunnan Kansalaisinfossa (Pikku parlamentti, Arkadiankatu 3) kello 17–18.30. Tilaisuutta voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä.
Ajankohtaiskeskustelussa pureudutaan Ukrainan sodan kehityspoliittisiin vaikutuksiin ja pohditaan sitä, miten Suomi voi osaltaan toimia niiden ratkaisussa ja jatkaa pitkäjänteistä työtään kestävän kehityksen ja kehitysyhteistyön päämäärien edistämiseksi.
Tilaisuuden juontaa toimittaja Kimmo Ohtonen.
Keskustelun ohjelma
Keskustelunohjelma
17.00
Avauspuheenvuoro, kansanedustaja Inka Hopsu (vihr)
Impact of the war in Ukraine from African perspective, UNDP:n Afrikan alueellisen toimiston johtaja Ahunna Eziakonwa
Ukrainan kriisin globaalit vaikutukset, Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso
Vastauspuheenvuoro: Ulkoministeriön Afrikka politiikka tiimin tiiminvetäjä Maria Kurikkala
Videotervehdys: Kirkon Ulkomaanavun Kenian maatoimisto
17.45
Poliitikkopaneeli: kansanedustaja Inka Hopsu (vihr), kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok), kansanedustaja Anders Adlercreutz (rkp) ja kansanedustaja Jussi Saramo (vas)
Nälkä uhkaa miljoonia Itä-Afrikassa kuivuuden ja kehitysyhteistyörahojen leikkausten vuoksi
Pahin kuivuus neljään vuosikymmeneen on saanut Itä-Afrikan luisumaan nälänhädän partaalle. Tässä tilanteessa hallitukset Suomessa ja muissa Euroopan valtioissa leikkaavat kehitysrahoituksesta tai kohdistavat sitä Ukrainaan. Yhden kriisin hoitaminen tavalla, joka uhkaa lisätä epävakautta muualla, on huono ratkaisu.
KENIAN VESIVARANNOT ovat riittämättömät ihmisten ja laiduntavan karjan tarpeisiin, käy ilmi Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tekemästä selvityksestä. Moni elintärkeä vesipiste on jo kuivunut, mikä pakottaa niistä riippuvaiset ihmiset kulkemaan jopa seitsemän kilometrin päähän saadakseen juotavaksi kelpaavaa vettä. Garissan piirikunnassa Kenian itäosassa jopa miljoonan laiduntavan kotieläimen arvioidaan kuolleen kuivuuden seurauksena.
”Avustustoimijat pelkäävät näiden tapahtumien tekevän jo entuudestaan vaikeapääsyisten yhteisöjen tavoittamisesta entistä hankalampaa”, kertoo KUA:n Somalian maajohtaja Ikali Karvinen.
Ilmastonmuutos on ihmisen luoma kriisi
KUA tukee käteisavustuksilla Keniassa ja Somaliassa heikoimmassa asemassa olevia perheitä, joiden toimeentulo on vaarantunut erityisesti pitkittyneen kuivuuden vuoksi. Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan akuutti ruokapula ja vakava kuivuus uhkaavat jopa 13 miljoonaa ihmistä Itä-Afrikassa.
”Kyseessä on ihmisen luoma kriisi, vaikka syynä on ilmastonmuutos”, sanoo KUA:n toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.
”Osaa meistä kalvavat yhä kuvat, joita näimme Etiopian nälänhädän aikaan 1980-luvulla. Itä-Afrikassa on kehittymässä vastaava tilanne, mutta tällä kertaa meillä on olemassa keinoja estää vastaavan kärsimyksen syntyminen.”
”Tämä kuivuus on vaikuttanut perheeseeni valtavasti. Kaikki vuoheni ja aasini ovat kuolleet ja aina meillä ei ole syötävää ollenkaan”, kertoo kahdeksanlapsisen perheen äiti, leski Fatuma Garane, joka asuu Garissan piirikunnassa Itä-Keniassa. Kuva: Brian Otieno/Kirkon Ulkomaanapu
Ilmastonmuutos voimistaa ja lisää sään ääri-ilmiöitä kuten myrskyjä ja kuivuutta enemmän kuin koskaan, mutta samanaikaisesti hallitukset eri puolilla maailmaa leikkaavat ilmastonmuutoksen seurauksista eniten kärsivien auttamisesta tai kohdentavat rahoitusta Ukrainaan. Vielä vuonna 2020 Suomen kehitysmäärärahoista käytettiin humanitaarisiin ohjelmiin 10 prosenttia. Vuonna 2022 vastaava luku on 7 prosenttia. Suomessa hallitus päätti kehysriihessä leikkaavansa 2023 kehitysrahoituksesta 40 miljoonaa euroa.
Yhden kriisin hoitaminen tavalla, joka uhkaa lisätä epävakautta muualla, ja kehitysrahoituksesta leikkaaminen ovat huonoja ratkaisuja. Samalla vahingoitetaan tärkeitä kumppanuuksia kehittyviin maihin.
”Kehittyneiden maiden eli niiden, jotka ovat eniten vastuussa ilmastonmuutoksesta, pitää kantaa suurin vastuu. Meillä on vastuu auttaa heitä, jotka kärsivät”, sanoo Hemberg.
Tekoja: Ilmastonmuutos haastaa maailman ruokajärjestelmiä uskovat Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell ja BIOS-tutkija Ville Lähde
Ruoantuotanto on rajusti muuttuvan ilmaston vuoksi ennennäkemättömien haasteiden edessä. Mitä siitä seuraa? Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun uusi podcast-sarja, joka kysyy tärkeimmät kysymykset tämän päivän polttavimmista globaaleista aiheista.
KÖYHYYS, KUIVUUS, rankkasateet ja satoa tuhoavat heinäsirkkaparvet: ruoantuotanto on nyt ennennäkemättömien haasteiden edessä. Muuttuva ilmasto lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja pitkiä kuivuusjaksoja. Tästä esimerkkinä käy Itä-Afrikkaa parhaillaan koetteleva pahin kuivuus 70 vuoteen, joka uhkaa synnyttää varsinaisen nälänhädän Afrikan sarveen.
Myös Ukrainan sota on vaikuttanut globaalisti esimerkiksi vehnän maailmanmarkkinahintoihin ja synnyttänyt myös kaukana Itä-Afrikassa ihmisten elämään vaikuttavan rahan arvoa heikentävän inflaation. Muutokset näkyvät myös tavallisten ihmisten ruokapöydissä, erityisesti kehittyvissä maissa. Niukat sadot ja epävarmuus ruuansaannista aiheuttavat myös konflikteja ja ilmastopakolaisuutta.
Mitä tarkoittavat ruokaturva ja ruokajärjestelmä?
Ruokajärjestelmä-käsitettä voi BIOS-tutkimusyksikön tutkijan Ville Lähteen mukaan lähestyä hedelmällisesti kahdesta suunnasta. Yhtäältä tarkastellaan ruoan matkaa tuotannosta kauppaan, jalostukseen, kulutukseen, kotitalouksiin ja aina jätteisiin asti.
”Joissain tarkasteluissa otetaan huomioon myös ruoan terveysvaikutukset ja välittömiä ympäristövaikutuksia. Se on ikään kuin verkostomalli, jossa kaikki toimijat ja niiden väliset vaikutussuhteet yritetään nostaa esiin”, hän sanoo.
Omassa työssään Lähdettä on kiinnostanut täydentää ruokajärjestelmän analyysinäkökulmaa.
”Se on vähän kuin ruumiinavaus, että otetaan palaset laboratoriopöydälle”, hän sanoo.
Maailmassa on tietysti lukemattomia ruokajärjestelmiä eri maissa. Niiden rakenteet ovat Lähteen mukaan hyvin erilaisia. Ketjuja pellolta pöytään voivat olla hyvinkin suoria tai ne voivat olla todella monimutkaisia, logististen järjestelmien ja suurten yritysten välittämiä. Ketjuihin voi liittyä myös vahvaa globaalia eriarvoisuutta. Lähde tarkasteleekin esimerkiksi sitä, keitä kaikkia alalla toimii, mutta myös vallan ja oikeudenmukaisuuden näkökulmia.
Ville Lähde haluaa avata aina ruokaturvan käsitettä.
”Suomessa ruokaturvasta puhutaan usein vähän täkäläisestä kapeasta perspektiivistä ja kansallisen omavaraisuuden tai kriisivalmiuden näkökulmasta. Kansainvälisessä, esimerkiksi YK:n ja kehitysjärjestöjen keskustelussa ruokaturvalla kuitenkin tarkoitetaan käytännössä oikeestaan ihmisyksilön näkökulmaa eli sitä, onko ruokaa olemassa, onko ruoan äärelle pääsyä, pystyykö ruokaa hyödyntämään turvallisesti ja terveellisesti, onko sähköä tai polttoainetta sen kypsentämiseen, onko ruoka puhdasta ja niin edelleen.”
Tarkastelun alla voi olla myös se, ovatko ruoan olemassaolo, saanti ja hyödyntäminen vakaalla pohjalla ja ovatko ne kunnossa yhden kuukauden vuodessa vai läpi vuoden?
”Eli nähdäänkö nälkää osa vuodesta vai koko vuosi”, Lähde selittää.
Lisäksi ruokaturvaa voidaan tarkastella ruokasuvereniteetin tai valtaistumisen näkäkulmista.
Nälkä ajaa pakolaiseksi
Nälkä synnyttää konflikteja ja saa aikaan muuttoliikkeitä. Missä mennään ja mikä neuvoksi? Tekoja-studiossa oli alkuvuonna 2022 Ville Lähteen lisäksi myös Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell.
Tekoja-podcastin juontaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnänasiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Muuttuva ilmasto lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja pitkiä kuivuusjaksoja. Muutokset näkyvät myös tavallisten ihmisten ruokapöydissä, erityisesti kehittyvissä maissa. Niukat sadot ja epävarmuus ruuansaannista aiheuttavat myös konflikteja ja ilmastopakolaisuutta. Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja tänään studiossa kanssani on kaksi huippututkijaa, Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell ja Bios-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskusteluun.
Mila Sell [00:00:37]:
Kiitos.
Ville Lähde [00:00:37]:
Kiitos.
Ulriikka Myöhänen [00:00:39]:
Mila, sinä olet vastikään palannut Itä-Afrikasta Suomeen ja olet siellä tehnyt töitä Healthy Food Africa -projektin parissa. Kerrotko vähän kuulumisia sieltä kentältä, mikä tuossa projektissa on ideana?
Mila Sell [00:00:51]:
Se on tämmönen aika laaja EUn rahoittama Horizon 2020-projekti, joka tarkottaa et aina toimitaan monessa maassa ja monien eri toimijoiden kanssa. Siellä on tutkijoita, siin on tutkimusaspekti, mutta paljon kans ruohonjuuritason toimintaa. Tässä on koronan takia ollu vähän erilainen aloitus tälle hankkeelle, se alko jo kesäkuussa 2020 ja nyt mä pääsen ekan kerran sinne ihan paikan päälle. Näkemään, et mitä siellä on tapahtunu ja tapahtumassa, ja tutustumassa käytännössä ihmisten kanssa. Ja olihan se — se oli todella hyödyllistä ja myöskin tosi kiva nähdä et kyllähän siellä on, vaikka on ollu vaan virtuaalikokouksia, niin siellä on asioita jo tapahtunut ja aktiviteettia menossa.
Ulriikka Myöhänen [00:01:43]:
Mitä siel käytännössä tehdään siis?
Mila Sell [00:01:45]:
No, käytännössä tämä on aika laaja hanke, jossa käsitellään ruokajärjestelmää kokonaisuudessaan, mutta näissä eri maissa on sitten erilaisia paikallisia hankkeita, missä ne paikalliset toimijat on oikeestaan identifioineet et mitkä on ne heidän kannalta olennaiset asiat, et hanke kokonaisuudessaan kattaa koko ruokajärjestelmää, eli lähtien siitä tuotannosta kuluttajiin asti, mutta sitten esimerkiksi, nyt mä kävin siis Ugandassa ja Keniassa, ja muun muassa Ugandassa on tää Quan koordinoima, tai siellä paikallisesti vetämä hanke Rwamwanjan pakolaisalueella. Ja siellä yritetään tukea pakolaisia ja myös sen host communityn ihmisiä, parantaa paikallisia viljelymenetelmiä ja kaikkea siihen liittyen.
Ulriikka Myöhänen [00:02:41]:
Kuulostaa tosi kiinnostavalta. Tässä keskustelussa, ja tässä sunkin ensimmäisessä puheenvuorossa nousi jo yksi käsite esiin, niin voitais ottaa käsitteet nyt heti pöytään. Tärkeitä varmaan tässä keskustelussa ovat nämä ruokajärjestelmän ja ruokaturvan käsite. Pystyisitkö lyhyesti tiivistämään, mitä nuo tarkoittavat, Ville Lähde?
Ville Lähde [00:03:01]:
Ruokajärjestelmä-käsitettä voi lähestyä musta hedelmällisesti kahdesta suunnasta. Yhtäältä se on semmonen kun Mila viittasikin, että tarkastellaan ruuan matkaa tuotannosta kauppaan, jalostukseen, kulutukseen, kotitalouksiin, jätteisiin asti. Joissain tarkasteluissa otetaan huomioon sit myös terveysvaikutukset, välittömiä ympäristövaikutuksia, se on ikään kuin verkostomalli, jossa kaikki toimijat yritetään nostaa esiin ja niiden väliset vaikutussuhteet. Mä oon ite omassa työssä ollu kauheen kiinnostunut täydentämään systeemin analyysinäkökulmaa, se on vähän kuin ruumiinavausta, että otetaan palaset laboratioriopöydälle, niin semmosella kuvalla, että tän rinnalla on tietysti lukemattomia ruokajärjestelmiä eri maissa, joiden rakenne on kauheen erilainen. Et ne voi olla hyvin suoriakin ketjuja pellolta pöytään, tai ne voi olla todella monimutkaisia, tämmösten logististen järjestelmien, suurten yritysten välittämiä. Tietysti nää aika pienet isot paikalliset ja globaalit nivoutuu vielä toisiinsa, jolloin siihen liittyy vahvaa globaalia eriarvoisuutta esimerkiksi. Niinkuin omaisuuden ja ympäristövaikutusten, terveysvaikutusten eriarvoisuutta, ja näitä pitäis pystyy kattoo rinnakkain. Yhtäältä sitä analyyttistä näkökulmaa, et keitä kaikkia täällä toimii, ja sit toisaalta tätä vallan, oikeudenmukaisuuden näkökulmaa. No sit ruokaturva, se on tärkee käsite avata aina, koska Suomessa siitä puhutaan usein vähän täkäläisestä, kapeasta perspektiivistä, et sit puhutaan lähinnä kansallisen omavaraisuuden tai kriisivalmiuden näkökulmasta, mut kansainvälisessä, niinku YKn, kehitysjärjestöjen keskustelussa sillä tarkotetaan käytännössä oikeestaan ihmisyksilön näkökulmasta. Sitä, että onko ruokaa olemassa, onko sen ruuan äärelle pääsyä, pystyykö sitä ruokaa hyödyntämään turvallisesti ja terveellisesti, eli onko sähköä tai polttoainetta sen kypsentämiseen, onko se puhdasta, niin edelleen. Ja sitten onko nää kaikki kolme muuta pilaria, tää ruuan olemassaolo, sen saanti, sen hyödyntäminen, onko ne vakaalla pohjalla. Onko ne kunnossa yhden kuukauden vuodesta, vai kaksi vai kolme vai läpi vuoden? Eli nähdäänkö nälkää osa vuodesta, esimerkiksi. Ja siihen on tutkimuskeskusteluissa jotkut halunnu tuoda näiden neljän pilarin rinnalle myös viidettä ja kuudetta pilaria, tämmöstä ruokasuvereniteetin tai valtaistumisen pilaria, eli onko ruuan tuottajilla kontrolli siihen omaan tuotantoonsa ja tuotantovälineisiinsä, vai onko he eriarvoisten ketjujen armoilla. Ja sitten musta vähän keinotekosesti siihen on yritetty ympätä vielä ympäristökestävyys, joka musta kannattaa lähestyy vähän eri välineillä, mut se on elävä käsitteistö, jota musta ei kannata käyttää puhumaan Suomen ruokaturvasta tai Namibian ruokaturvasta tai Yhdysvaltain ruokaturvasta, se on nimenomaan yksilöiden ja yhteisöjen kokemuksen, köyhyyden, nälän, turvattomuuden perspektiiviä avaava käsite.
Mila Sell [00:06:50]:
Toi on mun mielest mielenkiintosta, koska mä koen kans, että joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun myöskin kehittyviin maihin suunniteltiin hankkeita, niin puhuttiin hirveesti ruokaturvasta. Kaikki oli ruokaturvaa, ruokaturvaa. Mun mielestä sitä käytetään enää aika vähän, tai se on joku pieni osa, koska nimenomaan nähdään sitä kokonaisuutta, just sitä verkostoa, mitä liittyy tähän koko ruokajärjestelmään. Ei pelkästään ruokaturvaa, vähän turhaa melkein katsoa, jos ei nää sitä osana kokonaisuutta, koska just nää mitä Ville sanoit, niin niitähän pitää turvata, ja ne on kaikki riippuvaisia siitä koko verkostosta.
Ville Lähde [00:07:29]:
Mä lisään tohon vielä et yks syy minkä takia myös, kaks rinnakkaisprosessia, jonka takia sen sanan käyttö on vähentynyt, et sitten monet esmes köyhemmän etelän maatalousaktiivit on kokeneet, että tätä termiä on käytetty vähän passiivisessa mielessä, et he on nälän ja turvattomuuden kohteita, ja he on halunnu korostaa tätä ruokasuvereniteettiä, tämmösiä heidän omaa aktiivisuuttaan, poliittista toimijuuttaan korostavana terminä. Tä on leimallinen piirre näissä kansainvälisissä keskusteluissa, millään sanalla ei oo vakiintuneita merkityksiä vaan käydään koko ajan myös kamppailua siitä, et kenellä on puhevaltaa, ja nää sanat on kanavia sen määrittelykamppailun käymiseen.
Ulriikka Myöhänen [00:08:19]:
Aivan. Muuttuva ilmasto on jo pitkän aikaa haastanut ruuan tuotantoa ympäri maailman, ja viime vuosina riesana ollu muun muassa koronapandemia ja tuolla Itä-Afrikan suunnalla esimerkiksi heinäsirkkaparvet, jotka ovat tuhonneet satoja. Millaisten haasteiden edessä ruuan tuotanto on nykypäivänä? Mila, haluaisitko alottaa?
Mila Sell [00:08:39]:
Kuten sanoit niin niitä haasteita on tosi paljon. Ja jos nyt puhutaan nimen omaan Afrikasta, esimerkiks tässä tapauksessa, niin mun mielest yks suuri haaste on se, että nää pienviljelijät on niin köyhiä. Se on mun mielestä lähtökohta kaikkeen. Se maapläntti, mitä ne viljelee, on tosi pieni, ja niil ei oo mahdollisuuksia maanparannusmenetelmiin tai kasteluun tai mihinkään muuhunkaan, et se on mun mielestä kaikkein suurin haaste. Just tämmöset hankkeet, jotka yrittää tukea näitä toimintatapoja, niin niillä voi olla vaan aika pieni vaikutus niin kauan kun se systeemi ei kaiken kaikkiaan muutu. Toki sitä pitää tehdä, ja niitä on valtavasti, jos nyt esimerkiks tätä Rwamwanjan pakolaisaluetta mietitään, niin siellähän on noin 80 000 ihmistä ja jokainen on saanut valtiolta pienen pläntin viljeltäväksi. Heidän on vaan pakko pärjätä sillä, mut ne rakenteelliset ongelmat on niin suuret ja niin paljon laajemmat, et siinä voidaan hyvin paikallisesti tehdä asioita. Mut jos nyt niitä haasteita miettii, niin ilmastonmuutos, tietysti yks keskeinen on tää kuivuus, ja sen huomaa kyllä joka ikinen viljelijä ihan konkreettisesti. Me ollaan paljon tehty myös viime vuosina esimerkiks Pohjois-Ghanassa työtä, ja se on tietysti kuivempaa aluetta noin lähtökohtaisesti verrattuna Ugandaan, ja joka ikinen viljelijä muistelee, että sillon heidän- Noh, (naurahdus) muutenkin tietysti muistellaan, että nuoruudessa kaikki oli paremmin, mutta tää, että aurinko on kuumempi, ja ihan konkreettisesti ei pysty olemaan siellä pellolla yhtä pitkään. Maa on kovempaa, sitä on vaikeampi käsitellä kun ei oo traktoreita ja muita, et tämmösiä. Mut sitten toki myöskin, et esimerkiks Ugandassa, jossa ei oo samalla tavalla niin suuria kuivuusongelmia, tai näillä alueilla varsinkin sitten on kaatosateita ja muita ongelmia, jotka sitten vuorostaan aiheuttaa myöskin haasteita. Hyvin konkreettiset asiat on näitä.
Ulriikka Myöhänen [00:11:06]:
Mainitsit nyt tässä jo kuivuuden ja rankkasateet. Onko jotain muita ilmaston muuttumiseen liittyviä asioita, mitä on pantu merkille tuolla Itä-Afrikassa?
Mila Sell [00:11:17]:
Yks, joka nyt tuli esille just tällä matkalla, niin siellä valitettiin, että oli tullu rakeita, valtavia rakeita. Ja siinä oli menny kaikki matalaks, ja se tarkotti sitä, että kun esimerkiksi pavut, nä palkokasvit, mitä ne siellä viljeli, olikin yhtäkkiä siellä maan pinnalla niin siellä ne homehtui saman tien ja meni pilalle.
Ulriikka Myöhänen [00:11:40]:
Aika konkreettisia asioita ja konkreettisia merkkejä, siitä olet ihan itsekin viime aikoina todistanut omilla silmilläsi. Ville, voiko sanoa, että muuttuva ilmasto, sään ääri-ilmiöt, aiheuttavat tähän maailmaan nälkää?
Ville Lähde [00:11:57]:
Voi, mut se vaatii täydennystä, mitä oikeestaan Mila tossa hyvin pohjusti. Se, millä tavalla vaikkapa sään ääri-ilmiöt tai uusien tuholaisten tai tautien levinnäisyys vaikuttaa ruuantuottajiin, on kuitenkin aina riippuvainen siitä, kuinka haavoittuvainen heidän lähtöasema on. Ja se on tietysti se kriittinen ongelma monilla maailman pientuottajilla köyhemmissä maissa. Semmonen hyvä tilastotieto pohjalla on se, että maailman pienviljelijät tuottaa, vähän laskutavasta riippuen, noin puolet maailman ruuasta, mutta he on myöskin erittäin suurella prosentilla aika köyhiä ja ruokaepävarmoja, ruokaturvattomia. Ja tässä just se henkilökohtaisen ruokaturvattomuuden käsite on aika tärkeää, eli vaikka ihminen tuottaa muillekin ruokaa niin itse saattaa kärsiä konkreettisesti nälkää osan vuodesta, mikäli se taloudellinen tilanne on huono. Ja monilla, just alueella, jossa on eniten köyhyyttä, nälkää, turvattomuutta, siinä yhdistyy se, että ilmastomuutoksen vaikutukset tulee rajuimpina maailmassa, ja sit se tilanne on valmiiks haavoittuvainen. Ja sen takia niinku Mila sanoi, siit ei voida lähteä parantamaan ellei sitä juurisyytä, sitä haavoittuvaisuutta voida parantaa, et se ei auta, jos ne sadot kasvaa, jos sä et saa niitä myytyä ja jos et saa järkevää hintaa. Ja tän takia mä just pidän tärkeenä pitää näkyvissä aina sitä globaalin eriarvoisuuden näkökulmaa näissä verkottuneissa maailman ruokajärjestelmissä, et Afrikassa on hyvin paljon semmosia alueita, jotka välttämättä ei olis tuontiriippuvaisia, mikäli paikallisessa ruokajärjestelmässä ois mahdollisuus myydä, paitsi ihan lähialueille, myös naapurimaihin toimivammin niitä elintarvikkeita. Silloin niillä pienviljelijöillä olis mahdollisuus saada siitä kunnon elanto ja sen myötä myös sopeutuu näihin ympäristön muutoksiin. Toki rajat tulee vastaan, jos tulee tämmönen elinkelvoton lämpötila, mikä uhkaa joitain alueita, niin mikään sopeutuminen ei riitä, mutta ilman sitä perusturvaa sopeutuminen ei onnistu. Et sit on joitain maailman alueita, joissa tuontiriippuvaisuus on niin hurjaa nyt jo, niin niissä ei ikinä pärjätä sillä omalla tuotannolla, mut sielläkin niiden paikallisten tuottajien elinkelpoisuuden ja elannon parantaminen kuitenkin antais puskuria tämmösissä kriisitilanteissa. Koskaan ympäristömuutokset ei puhtaasti aiheuta mitään. Ja taustalla on kuitenkin se asia, että maailman nälkäongelma ei isossa kuvassa juonnu läheskään pelkästään tuotannon riittämättömyydestä. Teoriassa maailmassa ois ruokaa kaikkien ruokkimiseen, muttei se tietenkään kestävästi ruokita, et rahdataan sitä ilmaseks paikasta toiseen, mutta mahdollisuudet tuottaa kaikille ruokaa kaikilla alueilla ois olemassa, et semmonen haavoittuvainen tuontiriippuvuus vois olla huomattavasti pienempää. Ja sellasessa maailmassa taas sitten nää ympäristömuutokset iskis meihin huomattavasti vähäisemmin, se on aina yhdistelmä sitä luonnon voimaa ja meidän yhteiskunnan eriarvoisuutta ja haavoittuvaisuutta.
Ulriikka Myöhänen [00:15:37]:
Jos ajatellaan Itä-Afrikkaa, niin Mila, kuullostaako tämä Villen kuvaama tutulta? Onko tämä sitä todellisuutta siellä?
Mila Sell [00:15:45]:
Se on tietysti eri alueilla hyvin, hyvin vaihtelevaa myös maiden sisällä, mutta ehdottomasti juuri näin. Ja mun mielestä siin on mielenkiintonen ylipäänsä, jos miettii ruokaturvanäkökulmaa tai esimerkiks ravitsemusnäkökulmaa, niin siellä, ei varsinaisesti Rwamwanjan alueella, siellä painotutaan maissin viljelyyn ja siin on vasta tulossa mukaan muita, et hei kannattaa jokasen viljellä vähän tomaattia tai jotain muuta edes, et sais vähän paremman ravitsemuksen. Mut sit aika lähellä on semmonen alue, Fort Portalin alue, jossa viljely on hyvin, hyvin vaihtelevaa ja laajaa ja siellä saadaan erittäin suuret sadot, siel on kaiken näkösiä hedelmiä ja ne vaan poksahtaa tossa avokadot (naurahdus) puussa esille, ja sitä ei voi estää. Sitä ruokaa tulee, mutta sit yllättäin kuitenkin siellä yli 40% lapsista on aliravittuja. Siihen liittyy tämmönen omituinen väärinymmärrys siitä, et mitä kannattaa niille omille lapsille- tai millä niitä ruokitaan ja mitä taas myydään, koska siel viedään tosi paljon just naapurimaihin ruokaa siltä alueelta. Ja sitten kuitenkin ihmiset on itse aliravittuja. Et paljon ymmärrystä pitäis siinä, se nyt ei ehkä suoranaisesti liity ilmastonmuutokseen, mut ihan ylipäänsä tähän paikalliseen ruuantuotantoon ja ruokaturvaan. Mut totta, et siellä pystyis kyllä viljelemään riittävästi kaikille.
Ville Lähde [00:17:35]:
Tohon ravitsemukseen yks huolestuttava piirre on ilmastonmuutoksen kohdalla, vielä, sanotaan parikytä vuotta sitten puhuttiin optimistisesti siitä, että sadot alkaa kasvaa, kun tulee lämpimämpää ja tulee enemmän hiilidioksidia ilmaan, ja se vaikutus on osittain totta, mut sit aika paljon on nykyisin tutkimusta, mä en tiedä kuinka vahvistunutta se on, mutta siitä paljon ollu tutkijat huolissaan, et kasvien ravinteikkuus saattaa heikentyä, kun alkaa kasvaa nopeammin ja voimakkaammin. Ja nimenomaan tämmöset mikroravinteet, vitamiinit, hivenaineet, muut, jotka on tosi elintärkeitä ja joista usein on puutetta, vaikka ruuasta saatais energiaa ja proteiinia tarpeeksi. Jos ne alkaa kasveista vähentyä, niin sillonhan siinä voi syntyä valtava niinsanotun piilonälän hyökyaalto, et puutostaudit ja muut alkaa lisääntyä, vaikka näennäisesti tilanne olis aika hyväkin jollain alueella. Toivon, että ne ei toteudu niin rajuina kuin joissain tutkimusspekulaatioissa on ollu.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:18:44]:
Tästä keskustelusta huomataan, että moni asia nivoutuu ja kietoutuu tässä kentällä toisiinsa, tä on aika laaja-alainen asia. Tässä tuli jo ilmi se, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset ruuantuotantoon, ruuan saantiin, se miten se vaikuttaa, iskee pahiten haavoittuvaisiin yhteisöihin. Jos puhutaan siitä vähän, niin ketä nä ihmiset oikeestaan on? Kehen se iskee kaikista tiukimmin, kovimmin, Mila?
Mila Sell [00:19:15]:
Kyllä ne on ne maanviljelijät itse ensisijaisesti, ja sitten totta kai maanviljelijöitäkin on hirveen erilaisia ja eri lähtökohdista ja nyt, jos vielä kertaalleen palataan sinne Quan hankkeeseen, niin nehän on vielä kaiken lisäks pakolaisia. Eli niillä ei ole sitä muutakaan turvaverkkoa tai -verkostoa siellä ympärillä, niin nehän on erityisen haavoittuvaisia. Mutta ylipäänsä aika paljon puhutaan siitä, että naisviljelijät on huonommassa asemassa, koska aika laajasti menee niin, että siinä vaiheessa kun ei saada maanviljelystä riittävästi tuloja perheelle, niin sitten mies ja nuoret miehet perheessä lähtee muualle, kaupunkeihin ja muuta, hakemaan sitä lisätuloa, ja saa ehkä myöskin, eikä se välttämättä sitten palaudu sinne perheelle. Et sitten joutuu ne naiset vielä hankalampaan asemaan, et niillä ei ole sitä toista elättäjää tai työntekijää, niin ne joutuu hoitamaan sekä lapset että pläntin itse. Kyllä ne on kaikkein heikoimmassa asemassa.
Ville Lähde [00:20:29]:
Mä voisin tähän lisätä sit sen, et on tietysti myös se hankala skenaario, että on monia vaikka Yhdysvaltain kaltasia maita, jotka vie hirveet määrät ruokaa tällä hetkellä, mut siel on semmosia isoja tuotantoalueita, Kalifornia, Keskilännen alueet, joissa alkaa pohjavesivarat hiipua, niin se on ihan todennäköinen skenaario, et Yhdysvaltain ruuantuotanto alkaa jossain vaiheessa vähetä merkittävästi, jolloin siitä tulee joko nettotuoja tai sit se alkaa viedä vähemmän, Kiina on varmaan nettotuoja kokonaisuutena katsoen, mut siel on myös tämmösii alueita, Australia on hankala tässä, Brasiliassa on omat riskinsä, niin voi käydä niin et maailman kokonaistuotanto alkaakin ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan vähentyä. Jolloin maailman markkinoilla on vähemmän ruokaa, sen hinta heilahtelee vahvemmin, keskimäärin nousee, ja just ne maat, joissa ollaan sit väistämättä syvästi tuontiriippuvaisia tän meidän perityn tilanteen takia, et sitä ei täysin pystytä korjaamaan. Jossain Tunisia, niinku esimerkiks, niin siellä vaikutukset ikään kuin suoraan on Yhdysvalloissa, ilmastonmuutoksessa, mut ne heijastuu näiden kaupan rakenteiden ja muun takia hyvin voimakkaasti esmes semmosille alueille, joissa nyt menee vaikka 50% tuloista ruokaan, vehnään ja maissijauhoon. Jos se hinta tuplaantuu, niin se on aivan katastrofaalinen skenaario ihmisille tietysti.
Ulriikka Myöhänen [00:22:05]:
Kyse on siis globaalista ilmiöstä, ja todellakin nä vaikutukset on globaaleja, yltää sieltä Yhdysvalloista vaikka Egyptiin tai Tunisiaan asti. Palaisin Mila, kun mainitsit ton äskön, että monet näistä haavoittuvaisista henkilöistä tai yhteisöistä ovat vielä kaiken lisäks pakolaisia. Uganda on tunnettu pakolaispolitiikastaan, ja siellä pakolaiset saavat esimerkiksi viljelysmaata käyttöönsä. Eikös tä oo aika hyvä suunta, näillä tilkuilla voidaan edistää esimerkiks uudenlaista ruuantuotantoa?
Mila Sell [00:22:35]:
Siis Ugandallahan on aivan erityisen hyvä tä politiikka, mut mitä nyt kävi ilmi siellä paikan päällä, että joo, sitä maaplänttiä annetaan, mut sit siinäkin on semmonen turvattomuus, se ei oo kuitenkaan oma. Ja yhtäkkiä jos sut siirretäänkin jonnekin muualle alueen sisällä, et se oli ihan selvää, kun niitten viljelijöiden kanssa puhui, tai niitten asukkaiden, että ei ne esimerkiksi panosta yhtään maan parannukseen, joka kuitenkin vaikuttais merkittävästi tulevai- just nää kaikki mikroravinteet ja muut tuotteissa, et jos sitä maata hoitaa hieman, tai sitten vaikka se, että istuttais hedelmäpuita, tän tyyppisiä asioita. Ne ei tee niitä, koska niillä ei ole sitä tunnetta, että ne tietää, että tästä on heille hyötyä, tai heidän lapsille, koska he saattaa joutua pois. Ja sitten tietysti se pakolaisuuskin, niin moni heistä ajattelee, että kyllähän he on kuitenkin palaamassa sinne kotimaahan jollain aikavälillä. Ja tä on mun mielestä hirveen haitallista sille paikallistuotannolle, et kun ei oo sitä turvaa, turvallisuutta tulevaisuutta ajatellen, niin sit ei panosteta, vaan yritetään niillä keinoilla, mitä on just sillon. Ja tottakai se, että vaikka alkaa viljellä jotain vihanneksia siinä lisäks, se on hirveen hyvä asia, ja se voi edistää hieman sitä perheenkin tilannetta, mutta se ei oo kuitenkaan ihan kestävää. Siinä ois hirveen hyvä politiikka, mut se ei ihan loppuun asti kuitenkaan riitä.
Ville Lähde [00:24:17]:
Tos maan parannuksessa on vielä semmonen ulottuvuus, et jos tämmöset toimet, joilla saadaan maan ravintakierrot parannettua, maan vesitalous parannettua, hedelmällisyys paranee monella tavalla, niin ne vielä tuottais vastustuskykyä monille ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Täysin win-win asioita. Maa on vähemmän altis eroosiolle, jos siinä on kunnollinen humusrakenne, jos siinä on suojakasvillisuutta, esmes hedelmäpuita tai puskia, jotka samalla tuottaa muuta hyötyä. Jos ei oo nimenomaan sitä ruokaturvan neljättä pilaria, vakautta, niin se ei auta, että yhtenä vuonna tilanne saadaan kuntoon, koska puuttuu halu ja kiihoke lähteä tekemään vuoden, kahden, kolmen, kymmenen vuoden suunnitelmia.
Ulriikka Myöhänen [00:25:08]:
Onko siis niin, että tää pakolaistilanne itse asiassa osaltaan myös kuormittaa ympäristöä ja ilmastoa?
Mila Sell [00:25:14]:
Ehdottomasti kuormittaa. Ja pienviljely, tai ei pienviljely pelkästään, vaan viljely ylipäänsä kuormittaa aivan valtavasti. Se vois olla osaratkaisu, niinku Ville just tossa selitti, mutta se, miten se tällä hetkellä toimii, sehän kuormittaa aivan valtavasti, se ruuantuotanto. Ja sit pitää tietysti täs tuoda esille se, että lihantuotanto nyt erityisesti kuormittaa kaikin puolin. (naurahdus) Jos me jotain halutaan ilmastonmuutokselle tehdä, niin siinä on kyllä saumaa.
Ville Lähde [00:25:48]:
Syyrian sodan edellähän Syyriaan oli tullu Irakista aika suuri määrä pakolaisia, mä en muista oliks se noin miljoona, ja siellä oli samaan aikaan myöskin hallituksella tämmönen ohjelma, jossa pyrittiin vesi-intensiivistä puuvillatuotantoa lisäämään, tehtiin ohjelma, et saatiin tukea uusien porakaivojen tekemiseen. Tavallaan täydellinen myrsky huonoja asioita, tuli kuivuusvuosia, oli panostettu vesi-intensiiviseen talouteen, oli imetty pohjavesivaroja, ja sitten tuli kauheesti uutta väkeä. Ihmiset yrittää kamppailla elannostaan tommosessa tilanteessa, ja se on yks rakenteellinen syy Syyrian konfliktin taustalla, ei tietenkään ainut syy, koska siellä on ihmisiä, joilla on omia moraalisia, uskonnollisia ja poliittisia intohimoja, halua vapauteen ja kaikkea sellaista. Mut samoin myös niin sanotun Arabikevään taustalla on nähty, että siellä oli samaan aikaan ruokakriisejä laajalla vyöhykkeellä, ja nä ruokamielenosotukset on historiallisesti usein tämmösten kansannousujen alottajia.
Ulriikka Myöhänen [00:27:00]:
Mm, Mila jatka vaan.
Mila Sell [00:27:01]:
Tuli vaan tosta mieleen, että tää tuli ilmi. Mä olin tosiaan myöskin Keniassa, ja siellä vierailtiin parilla slummialueella ja puhuttiin eri toimijoiden kanssa. Siinä nousi joka keskustelussa esiin tää et ruoka on kaiken lähtökohta, kaiken a ja o. Ja siel oli yks, joka sanoi, että köyhät eivät nuku, koska ovat nälkäisiä, ja rikkaat eivät nuku, koska köyhät eivät nuku, nimenomaan se on kaiken taustalla jollain tavalla. Jos ei ruokaturvaa oo, niin kyllä se johtaa turvattomuuteen kaikilla eri tasoilla.
Ville Lähde [00:27:42]:
Sit tää muuttoliikkeet, pakolaisuus ja siirtolaisuus eri muodoissaan voi toisella tavalla liittyä näihin nälkäkysymyksiin, et Afrikan länsirannikolla etenkin tiettyjä alueita, jossa paikallinen kalastuselinkeino on hyvin vakavissa vaikeuksissa tai käytännössä tuhoutunu, koska näitä rannikkoalueita on leasattu ulkomaisille troolareille, jolloin valtava elinkelpoinen pienkalastaja elinkeino on menny ja sen mukana on menny satamien jalostus ja kaupankäynti ja muita elinkeinoja, usein naisvaltasia elinkeinoja. Ja sit ihmisi on joutunu muuttamaan sieltä pois. Voi se muuttoliikkeen vaikutus syntyä myös moneen eri suuntaan liittyen näihin ympäristöongelmiin.
Ulriikka Myöhänen [00:28:35]:
Niin, ilmastonmuutos, ruoka. Aika monenlaisia vaikutuksia sekä sinne toimeentulon puolelle, itse ympäristöön, konflikteihin, ilmastosiirtolaisuutta. Nyt kun pysähtyy oikein tän äärelle, nyt tulee semmonen olo et miten iso asia tämä itse asiassa onkaan.
Ville Lähde [00:28:55]:
Niinku tos aiemmin sanoin, et kun on semmosia kriittisiä rajoja, joidenka jälkeen selviäminenkään on mahdotonta. Eläimet kuolee, ihmiset ei voi olla ulkona töissä, ei oo tarpeeks vettä, ei pysty käytännössä juomaan, et selviäis hengissä. Jos tilanne päästetään niin pahaksi, niin sitten maailmassa on isoja alueita, joissa on satoja miljoonia ihmisiä, joiden on pakko lähteä muualle. Sit ollaan aivan erilaisten kansainvaellusten äärellä kun koskaan historiassa, ja niihin ei voi sopeutumistoimilla, pakolaisleireillä, tällasilla reagoida, sit ollaan tosi vaarallisessa maailmassa. Tällä hetkellä ehdoton lähtökohta, et on pakko saada tietty onnistuminen ilmastopolitiikassa, tai ainakin vähemmän huono epäonnistuminen (naurahdus) että vältetään noi skenaariot.
Ulriikka Myöhänen [00:29:47]:
Millonka tämmönen skenaario vois olla mahollista, psytytäänkö sitä arvioimaan nyt?
Ville Lähde [00:29:52]:
Ei se oo semmonen “plus miinus nolla”-tilanne, ei oo tarkkaa rajaa, se on vähän kuin nä ilmastonmuutoksen turvarajat, 1,5-2 astetta, sen jälkeen menee koko ajan pahemmaksi. Olennaista on se, että tuleeko esmes jollain alueella joka vuosi säännöllisesti vaarallisia “märän sukan” lämpötiloja, se on kätevä arkinen mittaustapa, niinku hehkulampulla ja sukalla pystytään mittaamaan sitä, et pystyykö ihminen haihduttamaan kosteutta itsestään, jos yhdistyy kova ilmankosteus ja korkee lämpötila. Jos tämmösii tulee tosi usein, niin elämä käy mahdottomaks joillain alueilla, se on frekvenssikysymys myöskin. Scifi-kirjailija Kim Stanley Robinson kirjoitti kirjan “The Minister for the Future”, joka on kirjallisesti musta aika kankee ja kömpelö opus, mut täytyy sanoa et itsellekin tuli ahdistus ja kyynel silmään, kun se alkaa viikkoja tai kymmeniä päiviä kestäneestä lämpöaallosta Intiassa, jossa kuolee miljoonia ihmisiä, mikä on mahdollinen tietyssä mielessä, jos annetaan asioiden mennä tarpeeks pitkälle. Jokainen asteen kymmennys lisää riskejä.
Ulriikka Myöhänen [00:31:16]:
Onko sulla Mila tähän kommentti?
Mila Sell [00:31:19]:
Joo, niitä skenaarioita varmaan olisi jos ois perehtyny tarkemmin, että koska ja kuinka monta ja niin edelleen, mutta kyllä se on asia, joka huolettaa esimerkiks meidän partnereita Pohjois-Ghanassa, meillä on yhteistyökumppani, joka on maanviljelijäjärjestöjen kattojärjestön puheenjohtaja, ja hän otti hyvin useesti aina esille et “meidän nuoret lähtee sille kamalalle ja turhalle matkalle”, ja hän viittas siihen että ne lähti Saharan halki kohti Eurooppaa, ja monet eivät palanneet ja niin edelleen. Ja hän tiedosti sen hyvin tähän maanviljelyn ongelmiin liittyväks haasteeksi. Kuitenkin sitä ruokaa pitää saada jostain, niitä maanviljelijöitä tarvitaan, et sekään ei tietenkään oo vaihtoehto, et kaikki yrittää muille sektoreille ja kaikki lähtee suurkaupunkeihin, koska ei sielläkään oo käytännössä kaikille järkevää tekemistä. Paljon ne nuoret, just sillä alueella esimerkiks, osan vuodesta yrittää löytää jotain muita keinoja elättää itsensä ja tuoda rahaa takasin, ja auttaa maanviljelyssä osan vuodesta. Mutta sitten kun se ei enää onnistu tai ei riitä, niin sitten ne on epätoivoisia ja lähtee sille “kamalalle matkalle”.
Ville Lähde [00:32:48]:
Toinen mahdollisuus on tietysti, että otetaan ase käteen ja liitytään erilaisiin järjestöihin tai liikkeisiin tai joukkioihin, väestöntutkijat usein puhuu väestöosingosta tai väestöpommista. Jos saadaan väestönkasvu taittumaan alaspäin voimakkaan väestönkasvun alueella, niinku Afrikassa on monia sellasia alueita, silloin on hetkellisesti suurin prosentti nuorta väestöä, jolla ei ole edessään kasvavaa lapsimäärää, josta pitää pitää huoli, niin parhaimmillaan se on väestöosinko. Jos niille annetaan töitä, mielekästä tekemistä, niin se nostaa yhteiskuntaa nopeesti ylöspäin. Jos niit töitä ei oo, niin se voikin olla väestöpommi. On turhautuneiden nuorten ihmisten joukko, ja se on monenlaisten konfliktien siemen.
Ulriikka Myöhänen [00:33:48]:
Aivan. No hei, yritetään seuraavaks löytää joitakin ratkasuja tulevaisuuden varalle tästä keskustelusta. (yhteistä naurua) Täällä studiossa peukut nousivat pystyyn. Parasta tietysti olis, jos tämä ilmastonmuutos saatais jollakin keinolla pysäytettyä, mutta kyllähän tämä tilanne varmasti vaatii jo nyt mahdollisimman hyvän työkalupakin, että ihmiset vois jollakin lailla sopeutua tähän jo muuttuneeseen tilanteeseen. Minkälaisia ratkaisuja on olemassa, jos ajatellaan ruuantuotantoa, viljelyä vaikka siellä Afrikan mantereella?
Mila Sell [00:34:22]:
Ihan ensimmäiseks mä haluaisin tohon Villen kommentin jatkoksi sanoa, että nimenomaan tää, että nuoria saatais töihin tekemään jotain mielekästä, ja sitähän Quan myös tekee ruohonjuuritasolla, et erilaista koulutusta. Ja nimenomaan se, että ei kaikkien tarvitse olla maanviljelijöitä todellakaan, vaan yhteiskunta kehittyy ja tarvitaan monenlaista osaajaa, ja että sais nuoret ihmiset työelämään jollain tavalla. Monistahan tulee yrittäjiä, mutta pienyrittäjätkin kontribuoi paljon. Sekin on tietysti aika tämmönen riskialtis elinkeino sinänsä, mutta hyvin suuri osa Afrikan nuoristahan on jonkin sortin pienyrittäjiä. Jos miettii maanviljelyä, niin kyllähän lähtökohta ois se, että ihmisiä sais hyödyntämään näitä olemassa olevia keinoja ja menetelmiä ja kaikkea agro-ekologiaan liittyviä viljelytapoja. Onhan näitä keinoja, siitähän nyt ei kyse, ettei niitä olis, mutta se, että miten me saadaan pienviljelijät siihen mukaan. Varmaan jollain tasolla järjestäytyminen, et ei yksittäiset viljelijät tarttis yrittää aina panostaa ja oppia ja sijoittaa, koska niil ei oo siihen mahdollisuuksia. Jos sais nä viljelijät toimimaan yhdessä ryhmänä, ja myös markkinoille pääsy ja niin edelleen, vois helpottua sillä tavalla.
Ville Lähde [00:36:08]:
Pienviljelijöiden ja ruokajärjestelmien pienten toimijoiden järjestäytyminen on sellanen asia, mitä EUn kaltaiset toimijat voisivat aktiivisesti tukea. Ei pelkästään antaa neuvontaa ja rahaa, vaan myöskin tukea sen äänen tuomista esiin YKn prosesseissa ja kansainvälisessä kauppaneuvottelussa. Tossa alussa puhuttiin siitä systeemisestä näkökulmasta, et me tavallaan koko ajan yritetään lappaa vuotavasta veneestä vettä pois, jos me ei saada jonkinlaista oikeudenmukaista rotia kansainvälisiin kauppasopimuksiin. Tä on hyvin karkeesti yksinkertaistettuna tällasten maiden, joiden pitäis saada se paikallinen ruokajärjestelmä kondikseen ja saada siellä elinkeinon pysyvyys ja turva kuntoon. Niillä pitäis olla oikeus valikoivasti suojata omia markkinoitaan halpatuonnilta, mutta toisaalta myöskin mahdollisuuksia kehittää paikallisia ja alueellisia kaupan verkostoja, ja saada paremmin sellasia tuotteita maailman markkinoille, joita kannattaa myydä maailman markkinoilla. Se vaatii pientuottajien järjestäytymistä ja toisaalta myös alueellisia alliansseja, et nää valtiot yhdessä pystyis tekemään yhteistyötä tämmösissä asioissa, mikä tietysti on hankalaa, jos on vanhoja etnisiä tai uskonnollisia tai poliittisia tai muita konflikteja, juontuu ne sitten kauempaa, lähempää, kylmän sodan ajalta, mutta ne on esteitä siinä. Ilman systeemisen tason muutoksia on kauheen vaikee nähdä, että nää muut keinot itsessään pystyis auttaa. Täytyy olla se turva ja oikeudenmukainen asema kansainvälisen ruokajärjestelmän verkostossa, et sit on kymmenien vuosien perspektiivi lähtee rakentamaan omaa tuotantoa, jalostusta, kauppaa, kaikkee muuta.
Mila Sell [00:38:22]:
Ja nimenomaan se, että pitäis lähteä kehittämään paikallista ruokateollistuutta näihin maihin, joka ei oo samanlaista ku mitä nää globaalit suuryritykset, vaan ne todellakin perustuis siihen paikallisuuteen ja ottais nää viljelijään suoraan siihen prosessiin mukaan ja niin edelleen. Tällasiahan aloitteita on myöskin, mutta iak vähän kuitenkin. Jos miettii, miten tää afrikkalainen ruokateollisuus toimii, niin ei se toimi kauheen hyvin. Kuitenkin on ottanut mallia tällasest globaalista, kansainvälisestä, joka ei oo oikeudenmukaista millään tavalla, vaan nimenomaan yritetään mahdollisimman halvalla saada viljelijältä raaka-aineet ja myydään ulos, miten sen sais muutettua.
Ville Lähde [00:39:19]:
Osa tämmösestä hyväntekeväisyystoiminnasta tai kehitysyhteistyöstä, joka tulee esmes isoista Gates Foundationin kaltaselta toimijalta, suoraan lähtee siitä ajatuksesta, että täytyy kehittää se meikäläisen mallinen mukainen ruokatalous, oletetaan, et se on se ainoo kehitysmalli. Kaikki kehitysapu, esmes kehitysyhteistyö, ei edes nojaa samaan suuntaan. Ne voi myös repiä rikki paikallista kehitystä, koska ne ajaa eri kehitysmalleja. Yks kiinnostava ulottuvuus, esmes monilla, ei pelkästään Afrikassa, mut Afrikka on semmonen, josta mä oon lukenu tapauskertomuksia, on kamppailua, jossa on yritetty elvyttää paikallisten kasvien ruokakäyttöä, taidot on menetetty, ja tietämyskin alkaa olla häviämässä. Koska usein tä liittyy siihen, mitä Mila sanoi, että ruokitaan esmes omaa perhettä vähän väärällä tavalla, on jumiuduttu käyttämään tiettyjä suht ravintoköyhiä, mut energiarikkaita kasveja, joista saadaan puuroja tai muhennoksia, muita helposti. Siihen ei tuu vitamiineja ja hivenaineita kunnolla, ja paikallisilla lajikkeilla niitä saa hirveen hyvin ja myös kasvaa paremmin, ne on toipumis- tai selviämiskykyisempiä vaihtelevissa oloissa, mut onhan meilläkin tosi vaikee saada ihmiset muuttamaan ruokavaliotaan, niin pitäis oppia paitsi syömään uusia asioita, myös kasvattamaan, valmistamaan, säilömään, se on tosi vaikeeta työtä, ja siihen ei oikotietä oo. Se vaatii sitkeyttä.
Mila Sell [00:41:10]:
Meillä itse asiassa on juuri tuon kaltaisia komponentteja tässäkin hankkeessa, koska lisäksi tohon, että ihmiset syö pelkkää maissia tai muuta, ei kauheen ravintorikasta ruokaa, myöskin idealisoi länsimaalaista ruokakulttuuria, mikä ei todellakaan, sit syödään vaan vehnää ja hampurilaisia, pyritään sellaseen sen sijaan, että arvostais omia perinneruokia. Tähän mä luulen, että on ainakin jonkin sortin liike jo herännyt, että oikeesti meillähän on tosi paljon hyviä ja terveellisiä ruokia meidän omassa ruokakulttuurissa. Esimerkiks siellä Fort Portalissa meillä on yks partneri, joka on kouluttanut ja tehnyt töitä näiden naisten kanssa, jotka myy ruokaa kaduilla, ja nehän on perinteisesti myyny pikaruokaa, paistelee ranskalaisia perunoita tai näin. Sit kun heidän kans on tehny yhteistyötä, et hei alkakaa myydä tätä perinneruokaa, sitä on vaikka kuinka paljon, niin heidän tulot on lisääntyneet valtavasti. Ihmisethän toteaa, että tätähän voi kans syödä. Se vaikutus on aika suuri, vaikutus heidän tuloihin on positiivinen, mut myöskin ne, jotka käy siellä ostamassa ja syömässä sitä ruokaa sen sijaan, et ostais roskaruokaa. Tämmöst tehdään. Paljon on esimerkiksi slummeissa, Nairobissa ja Kisumussa, kun yritetään tukea sitä, mitä paikalliset järjestöt on huomannu, ja alkanu tehä paljon puutarha- tai viljelyä takapihalla, missä ne käyttää säkkejä tai ripustaa takaseinälle jotain purkkeja ja muuta, kun siellähän ei oo tilaa viljellä. Tämmösiinhän tä on just hyvä, et esimerkiks tämmösiä perinnekasveja, jotka muistuttaa pinaattia, mut niitähän on vaikka kuinka paljon, ne on tosi ravinteikkaita ja hyviä. Tällasta kyl on, mut sitä tarvitaan lisää. Ja sitten se seuraava askel, että sä viljelet sitä ja syöt sitä perheessä, mut miten sitä sais tuotteistettua eteenpäin ja osaksi laajemminkin ruokakulttuuria.
Ville Lähde [00:43:54]:
Täähän on tietysti osittain ongelma myös monissa vauraissa maissa, hyvin energiarikas mutta ravinneköyhä ruokavalio, esimerkiksi Yhdysvaltojen sikäläisen köyhyyden ja nälän ja ruokaturvattomuuden olennainen elementti. Usein vakavat ravinnepuutokset ja ylipaino tapahtuu samassa perheessä, sekä vauraissa että köyhissä maissa. Mua aina ärsyttää ihan suunnattomasti kun joku toimittaja tai setäselittäjä on silleen “on tää jännä maailma että meillä on ylipainoisia kuin nälkäsiä”, se on sama ilmiö. Ne ei oo mikään yltäkylläisyys versus niukkuus, vaan ne on tosi usein yhä enemmän ja enemmän nivoutunu toisiinsa. Tää itse asiassa, mun pitikin aiemmin sanoa, et kun me puhutaan nälästä, vain pieni siipale maailmannälkää on ne tilanteet, jossa ihmiset ei saa tarpeeksi energiaa ruuasta elääkseen, se on 800 “plus miinus” miljoonaa ihmistä, joka on järkyttävä määrä sekin, mut jos me katotaan nälkää myös ravinteiden ja ruokaturvattomuuden, vakauden, näkökulmasta, et on osan vuodesta nälkää, sit se nälkästen määrä on 2 tai 3 miljardia, se ei oo yhdeksäsosaa, vaan se onkin kolmasosa maailman väestöstä. Osa siitä on esmes Yhdysvaltainkin kaltasissa maissa. Se, miten me määritellään ja ymmärretään nälkä, vaikuttaa siihen, millä tavoin sitä pyritään torjumaan ja voidaan päätyä torjumaan sitä väärillä tavoilla. Jos me katotaan vaan energianälkää, elikkä tuotetaan maissia, tuotetaan vehnää, kaikkea muuta mahdollisimman paljon, et saadaan sitä 800 miljoonan porukkaa pienennettyä, niin sinne voi syntyä näkymättömien nälkäisten armeija, joka elää koko ajan haavoittuvaisuuden rajalla, jos ei me samalla pystytä sitä syvempää, monipuolisempaa nälkää torjumaan. Me vaaditaan laajaa kirjoa keinoja, näkökulmia, jos fokusoidaan liian kapeesti, ni se on vaarallista. Tutkimuksessa on usein puhuttu tuotantokeskeisestä tai produktivistisestä ruokapolitiikasta, jolla on syvä, ja musta aika synkee historia. Keskitytään ajamaan samaa intensiivisen tuotannon mallia kaikkialla, koska ajatellaan, että tällä voitetaan nälkä, mut se ei onnistu.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:46:42]:
Tässäkin keskustelussa on tullu ilmi se, että on kyse hyvin globaalista asiasta, kun puhutaan nälästä ja ruuantuotannosta ja siitä, miten ilmastonmuutos siihen vaikuttaa, mutta sit kuitenkin tulee esille se, että muutos lähtee yhteisöistä, ne ratkasut tehdään siellä, päästäis sopeutumaan ja eteenpäin siitä tilanteesta. Voitais yrittää summata niitä keinoja, joita näillä yksittäisillä yhteisöillä on parantaa omaa tilannettaan ilmastonmuutoksen keskellä, kun ruuantuotanto on haasteellista ja on nälkä. Tässä tuotiin esille nämä lajikeasiat ja paikallisten lajikkeiden merkitys viljelyssä ja nälän torjumisessa. Mitä muita juttuja yhteisössä voitais tehä sen eteen?
Mila Sell [00:47:29]:
Mä koen, että aika paljon tä tietoisuus, just tä mistä Ville puhui, liittyen siihen, mitä aikasemmin oli puhetta, näistä Ugandan aliravituista lapsista vaikka siellä tuotetaankin laajasti erilaista. Yleisesti tietosuus siitä, että kuinka tärkeä ravitsemus on ihmisten hyvinvoinnille, ja varsinkin lapsille ja lasten kehitykselle. Se ei riitä, et on vaan se kalorimäärä täytetty. Tietosuus siitä, että kenellä on vastuu, se on tietysti aina suuri kysymys. Pitäis olla jaettu vastuu, et nä viljelijäryhmät vois keskenänsä sopia ja yrittää laajemmin viljellä erilaisia asioita, ja myös viedä tietoisuutta omassa yhteisössä ravitsemuksen tärkeydestä.
Ville Lähde [00:48:31]:
Mila puhu aiemmin agroekologisista menetelmistä, lyhyesti avaan sitä käsitettä. Se ei oo tietty menetelmä, niinkuin vaikka luomutuotanto, tämmönen käytännössä kaupankäynnin myötä Euroopassa syntynyt koodisto, aika tarkkoja sääntöjä. Agroekologia on löyhä menetelmien joukko, jossa käytännössä ideana on se, että pyritään sopeuttamaan ruuantuotannon, nimenomaan viljelyn ja maatilan ylläpidon, käytännöt paikallisiin ekosysteemien antamiin mahdollisuuksiin, ja toisaalta niihin haasteisiin, missä ollaan. Pyritään parantamaan maanviljelyn viljavuutta, ravintokiertoa, niin edelleen. Voidaan käyttää puustoa tuomaan ravinteita tai vettä syvemmältä ja niin edelleen. Se on tosi paikkasidonnaista, ja sillon se tarkottaa, että täytyy luoda mahdollisuuksia paikalliseen tutkimustyöhön ja tutkijoiden ja viljelijöiden yhteistyöhön, ja se on myös sellasta asiaa, mihin kehitysyhteistyöllä pystytään vaikuttamaan. Antamaan resursseja, mut vallan täytyy olla paikallisesti kun se tutkimuksen pitää olla paikallista. On myös alueita Afrikassa, mä en osaa nyt paikantaa tarkalleen, mut Nature-lehdessä aikanaan oli siitä hyvä juttukokonaisuus. Niissä viljelysmaa oli ehtinyt köyhtyä niin pitkälle, että ei päästä kovin helposti kehittämään näillä agroekologisilla menetelmillä viljavaa maaperää. Täytyy olla hybridilähestymistapa, et saadaan vähän enemmän lannotteita, että saadaan satoja, jolla ostetaan aikaa hitaammalle agroekologisten menetelmien käytössä. Siks pitää problemaattisena, et joillakin keskustelijoilla on tutkijapuolella tai aktivistipuolella fundamentaalinen ero eri viljelysmenetelmien välillä, et on hyvät ja huonot. Sit agroekologiasta helposti tulee rituaalisana kaikelle kivalle. Mut agroekologian idea on nimenomaan kontekstisidonnaisuus, ja silloin jos konteksti on tommonen, et maa on ehtiny olla tosi köyhää, niin tarvitaan siihen jotain muuta täydentävää.
Mila Sell [00:51:00]:
Kysymyshän on rahotuksesta. Kenen vastuulla se on ja kuka rahottaa? Ja niin edelleen. Se on mun mielestä keskeinen haaste. Esimerkiks EU-hankkeet, jotka yrittää yhdistää tutkimusta ja paikallisia toimijoita, se on tietysti yks keino ja yks askel, mutta se on kuitenkin hyvin, hyvin rajoitettua. Koska niitten pitää olla kontekstisidonnaisia, niin sitten ei oo myöskään niin, että tehdään tää yks tutkimushanke ja saadaan tuloksia, ja kaikki käyttämään tätä samaa, vaan se vaatii joka paikan osalta omaa lähestymistapaa ja omaa tutkimusta. On se siinä mielessä aika pitkä tie. (naurahdus)
Ville Lähde [00:51:46]:
On, ja se tietysti, vielä jos aattelee näitä pohjoismaisia tai länsimaisia tutkimusinstituutioita, meillä valitettavasti eletään suorituspaineen keskellä. Sä et kauheen hyvin meritoidu, jos käyt tekemässä paikallisesti räätälöityjä, koska sit sä et voi julkasta sitä joka puolella ja saada merkintää sun CV:hen. Vaatisi toisenlaista tieteen palkitsemisjärjestelmään myös.
(pieni päällekkäin puhuminen)
Mila Sell [00:52:13]:
Onneks me ei kaikki välitetä siitä.
(yhteistä naurua)
Ville Lähde [00:52:16]:
Joo, meillä työporukalla perustaessa lyötiin peukalosääntö, et 50% työajasta pitää mennä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Ulriikka Myöhänen [00:52:25]:
Noni.
Ville Lähde [00:52:25]:
Ei mennä se CV edellä.
Ulriikka Myöhänen [00:52:28]:
Se kuullostaa hyvältä. Sit oikeestaan tän keskustelun viimeinen kysymys. Maatalous ja ruuantuotanto tarvitsee tulevaisuudessa tekijöitä, ja se tarkoittaa myös, että nuoret pitäis saada innostumaan alasta ja sitoutettua tähän alaan ja siihen muutokseen, mikä ehkä siellä on edessä. Miten se voitais tehä? Haluatko Mila alottaa?
Mila Sell [00:52:55]:
Joo, tähän on asia, josta on puhuttu tosi paljon viime vuosina. Se lähtökohta, mitä suurin osa ottaa tähän, on se, että pitää kehittää agri-business-sektoria. Siitä pitää tulla tällanen bisneslähtöinen, koska sit tietysti kaikki nuoret on heti kiinnostuneita. Mä en oo siitä ihan niin varma, mutta tottakai se on ihan selvää, et jos se on sellasta, mitä se on nyt monessa Afrikan maassa, eli sä oot köyhä käytännössä, jos sä oot viljelijä, niin eihän kukaan oo siitä kiinnostunu. Vähän nää kaikki asiat, mistä me ollaan keskusteltu, et miten tätä koko sektoria vois viedä eteenpäin ja parantaa niin, et ne mahdollisuudet järkevään elinkeinoon olis mukana. Jos se sitten on joku tosi mielenkiintonen agri-business-idea, niin ehkä joo, ja just tää, et ois diversiteettiä. Että sä samalla viljelet ja teet ja sul on vaikka, saat hunajaa siinä ohella ja viljelet hedelmiä, ja sulla on lähikylässä joku, joka prosessoi ne hedelmät vaikka mehuksi ja myydään. Tä diversifiointi, et se ei oo pelkkää sitä maissin viljelyä, vaan siihen liittyy paljon erilaisia prosesseja ja paljon erilaisia mahdollisuuksia, koska sittenhän se on kiinnostavaa. Semmonen lähtökohta, et tätä voi ite kehittää, ja tääl on paljon mahollisuuksia, paljon vaihtoehtoja, ja se on omasta innovaatiosta kiinni. Kyllä mä luulen, et sit ainakin osa nuorista vois olla kiinnostuneita, miksei.
Ulriikka Myöhänen [00:54:43]:
Eli prosessit ja ketjut kuntoon sieltä, ja omille ideoille tilaa.
Mila Sell [00:54:50]:
Joo.
Ulriikka Myöhänen [00:54:50]:
Joo. Mites Ville, mitä tuumaat tähän?
Ville Lähde [00:54:54]:
Mä oon kuunnellessa pohdin, että tä on jännää, et tietys mielessä yksilötasolla nä on ongelmia, mitä myös koetaan vaikka Suomessa tai Yhdysvalloissa. Monien viljelijöiden elämä on jatkuvasti yhä epävarmempaa. Tietysti ne korjauskeinot väistämättä on erilaisia, kun lähtötilanne on hyvin erilainen. Myös se mahdollisuus vaihtaa omia kokemuksia toisten saman kaltasella alueella olevien ihmisten kanssa, opettaa ja oppia samaan aikaan, luodaanko luottamuksellisia suhteita siinä yhteydessä. Se on semmone asia, jossa nykyteknologia vois antaa mahdollisuuksia halpojen tietoverkkoyhteyksien, kännyköiden avulla ihmiset pystyis tämmösiä kokemuksia. vaikka uusien tuholaisten tunnistuspalveluja, tiedon vaihtamista. Silloin itse olisi aktiivisempi toimija, ja työhön liittyisi kaikenlaista oppimista, joka on mielenkiintosempaa kuin se, että työ on samaa läpi vuoden. Se vois toimia myös ituna osuuskuntien perustamiselle ja vastaavalle järjestäytymiselle, eihän se koskaan lähde itestään, vaan se vaatii, että alkaa tuntea ihmisiä ja luottaa niihin. Silloin vasta voi olla sitä mieltä, että okei, pistetään hynttyyt yhteen. Se voi olla yks kanava siihen.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:56:28]:
Näihin innostaviin ajatuksiin voimme lopettaa tämän keskustelun. Lämmin kiitos tästä, Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Mila Sell ja Biostutkimusyksikön tutkija Ville Lähde.
Mila Sell [00:56:39]:
Kiitos.
Ville Lähde [00:56:40]:
Kiitos paljon.
Ulriikka Myöhänen [00:56:41]:
Tämä oli tämänkertainen Tekoja-podcast, ja ensi kerralla ollaan muiden aiheiden äärellä. Moi moi.
(musiikkia)
Naisääni [00:56:49]:
Milleniumit tulee ja ovat tulleet, ja varmasti vaikuttaa tähän koko kenttään hyvin vahvasti, eli ajatus siitä, että rahalla voi tehdä positiivisia vaikutuksia varmsti tulee lähtökohtaiseks ajatukseks sijoitusmaailmaankin. Mä nään, että tä trendi ei ole missään nimessä vielä edes päässyt alkuun.
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:57:13]:
Ensi jakson aiheena on vaikuttavuussijoittaminen. Tervetuloa mukaan.
Syntymäpäiväjuhliin leivotusta vaniljakakusta kasvoi koko perheen toimeentulon turvaava yritys. Naisten Pankin tukemat säästöryhmät luovat naisille mahdollisuuksia päästä työelämään.
SAVISET POLUT halkovat matalien talojen ja kojujen tiivistä verkostoa. Joku polttaa roskia, ja katku tuntuu kurkussa. Punertava hiekka pöllyää jaloissa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.
Bodaboda-moottoripyörätaksit viuhuvat ohitse, mutta suurin osa ihmisistä kävelee. Se on halvin ja helpoin tapa liikkua. Lähes puolet Kampalan 3,5 miljoonasta asukkaasta sinnittelee kaupungin laitamien epävirallisilla asutusalueilla.
Suuntaamme Kawempen slummialueella kohti taloa, joka pistää silmään. Sen etupiha on tiptop-siisti. Ovesta astuu ulos ujosti hymyilevä nainen, joka levittää kukallisen liinan porstualle. Ympärille pölähtää puuhakkaita nuoria ja lapsia. He tirskuvat ja höpöttävät iloisena. Jokaisella on selkeästi oma tehtävä meneillään. Perässä tulee mies, joka hullaantuu ilosta meidät nähdessään.
On aika tavata Naisten Pankin ja kumppanijärjestö Development and Relief Initiativen tukeman naisten ryhmän mestarileipuri ja hänen perheensä.
”Säästän hankkiakseni uunin, sillä kakkujen paistaminen on haastavaa hiiligrillissä”, kertoo Madina Nabaggala. Tulojensa avulla hän on voinut maksaa tytärensä Hairat Nabatanzin (oik.) ammattiopinnot.
Madina Nabaggala, 43
”Muutama vuosi sitten kuulin alueelle perustettavasta Naisten Pankin naisten säästö- ja lainaryhmästä, joka auttaisi naisia samaan oman toimeentulon. Lähdin mukaan, ja minusta tuli ryhmän puheenjohtaja.
Ensin perustimme yhteisen saippuayrityksen, josta saimme kaikki tuloja. Samalla opiskelimme kirjanpitoa ja säästämistä ja saimme mahdollisuuden nostaa pieniä lainoja omien yritysten perustamiseksi. Opimme viikoittaisissa tapaamisissa erilaisia ammatillisia ja liiketoimintataitoja. Halusin oppia paremmin leipomaan, sillä olen aina pitänyt siitä.
Leivoin ensimmäisen ison kakkuni mieheni syntymäpäiville. Se oli vaniljakakku, johon kaikki vieraamme ihastuivat. Aloin saada asiakkaita, ja nyt myymme parhaimmillaan neljä kakkua viikossa. Yksi kakku maksaa 35 000 shillinkiä (7,50 euroa). Meillä ole enää pulaa mistään! Olen voinut ostaa lapsille vaatteita ja peitot.
Minusta on hyvin tärkeää, että naisella on oma toimeentulo. Silloin hän voi huolehtia lapsistaan ja päättää itse, mihin rahat käytetään. Työ on tehnyt minusta itsenäisen.”
”Olen kiitollinen, että Naisten Pankki tukee yhteisöjä, jotka sitä tarvitsevat kaikkein eniten”, sanoo Hassan Katende.
Hassan Katende, 49
”En aluksi uskonut naisten touhuun ollenkaan. Aina välillä joku lupaa voimaannuttaa naisia, mutta mitään ei tapahdu. Tämä paikka on slummi, ja jäämme lopulta aina kaikesta ulkopuolelle.
Sitten näin, miten vaimoni leipomo rupesi tuottamaan rahaa. Pystyimme syömään kolme ateriaa päivässä ja elämään mukavammin. Ensimmäisen vuoden lopuksi Madina sai nostaa kaikki säästönsä ja hän osti meille pannuja ja jääkaappi-pakastimen sekä maksoi kaikki lasten koulunkäyntikulut.
Nyt autan vaimoani leipomaan kakkuja, ja olemme perheenä lähentyneet. Se on mahtavaa! Minä olen ryhtynyt tekemään vaimon aiemmin hoitamia kotitöitä. Laitan esimerkiksi ruokaa ja näytän mallia muillekin naapuruston miehille.
Naisten ryhmä on parasta, mitä meille on tapahtunut! Se on opettanut minullekin, miten töitä tehdään. Keksimme kaiken aikaa erilaisia keinoja saada tuloja. Myymme esimerkiksi pakastimessa tehtyjä mehujäitä.
Minä olen onnistunut säästämään uuteen moottoripyörään ja toimin taksikuskina. Opetamme säästämistä ja taloustaitoja myös lapsillemme. Heillä on oma laatikko, johon he säästävät joka viikko.
Olen niin kiitollinen, ettette vain tulleet ja antaneet meille rahaa, vaan tarjositte tietoa. Toivon, että myös miehille olisi oma säästö- ja lainaryhmä!”
”Olen perinyt kekseliäisyyteni äidiltäni”, sanoo Hairat Nabatanzi.
Hairat Nabatanzi, 18
”Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten ylpeä olen äidistäni. Hän tekee kovasti töitä, ja olen oppinut häneltä paljon yrittämisestä.
Minäkin perustin oman pienen yrityksen. Valmistan kurpitsajauhoa, jota myyn erityisesti vauvanruoaksi. Omat tulot saavat minut tuntemaan itseni kuningattareksi! Olen voinut ostaa itselleni puhelimen ja auttaa perhettäni.
En tuhlaa kaikkia tulojani vaan säästän ja sijoitan osan esimerkiksi raaka-aineiden hankintaan. Jauhojen myynti on minun arkipäivieni työ, viikonloput varaan tapahtumien järjestämiselle.
Äiti nosti lainan naisten ryhmältä, jotta minä pääsin tapahtuma-alan koulutukseen. Opinnot kestivät vuoden, ja opin esimerkiksi koristelujen tekoa.
Nyt voimme kakkujen myynnin lisäksi myös tarjota juhlakoristeluja! Se tuntuu tosi hienolta.
Tutkimus: Suomi ja muut Pohjoismaat unohtavat naiset ilmastorahoituksessaan
Kehittyvien maiden naiset ovat miehiä vähemmän koulutettuja ja siksi riippuvaisempia pienviljelystä ja alttiimpia ilmastonmuutoksen aiheuttamille riskeille.
TIISTAINA JULKAISTU tutkimus paljastaa, että tasa-arvon mallimaina tunnetut Pohjoismaat eivät huomioi riittävästi naisten aseman parantamista kehittyville maille antamassaan ilmastorahoituksessa. Vain puolet rahoituksesta ottaa huomioon naisten aseman parantamisen, vaikka naiset ovat alttiimpia ilmastonmuutoksen aiheuttamille riskeille. Naiset ovat miehiä köyhempiä, ja he saavat usein toimeentulonsa pienviljelystä, joka on riippuvainen paikallisista sääoloista. Naiset ovat vähemmän koulutettuja, ja heillä on siksi miehiä heikompi mahdollisuus saada tietoa esimerkiksi ilmastoriskeihin varautumisesta. Naisia ei myöskään kuunnella päätöksenteossa.
Pohjoismaista Ruotsi on kärjessä tasa-arvon edistämisessä: sen hankkeista yli 80 prosenttia kohdistuu naisten aseman parantamiseen. Suomen ilmastorahoituksessa osuus jää reilusti alle puoleen hankkeista.
Tutkimuksen on teettänyt kirkollisten kehitys- ja humanitaarisen avun toimijoiden kansanvälinen ACT-allianssi, ja Suomesta tutkimuksessa olivat mukana Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu.
”Ilmastokriisin vaikutukset koettelevat erityisesti naisia.”
”Tulos on huolestuttava, sillä ilmastokriisin vaikutukset koettelevat erityisesti naisia. Naisten on arvioitu kuolevan 14 kertaa todennäköisemmin ilmastonmuutoksen seurauksena, koska lapset jäävät usein naisten huolehdittaviksi eivätkä he siksi ole niin vapaita pakenemaan luonnonkatastrofeja kuin miehet”, sanoo tutkimuksen ohjausryhmään kuulunut Lähetysseuran johtava vaikuttamistyön asiantuntija Niko Humalisto.
Järjestöjen työ tuloksekkainta tasa-arvon edistämisessä
Tutkimus paljastaa, että kansalaisjärjestöjen toteuttamat ilmastohankkeet ovat tasa-arvon edistämisessä tehokkaimmat. Sen sijaan yksityisen sektorin hankkeet laahaavat peränpitäjinä.
”Suomen ja muiden Pohjoismaiden on arvioitava kriittisesti, mitä kanavia pitkin rahoitusta halutaan tulevaisuudessa kanavoida.”
”Suomen ja muiden Pohjoismaiden on arvioitava kriittisesti, mitä kanavia pitkin rahoitusta halutaan tulevaisuudessa kanavoida. Järjestöt ovat tehneet pitkään työtä tasa-arvon edistämiseksi, mikä näkyy tutkimuksen tuloksissa, sanoo Kirkon Ulkomaanavun ilmastotyön asiantuntija Aly Cabrera.
Tutkimuksessa tarkasteltiin numeerisen datan lisäksi hankkeiden laadullista toteutumista. Tutkimuksen mukaan hankkeita suunniteltaessa naiset näyttäytyvät kyllä hyödynsaajina, mutta heitä ei osallisteta johdonmukaisesti hankkeen varsinaisiksi toteuttajiksi. Siksi hankkeet voivat lisätä naisten haavoittuvuutta ja vahvistaa naisten asemaan ja osallistumismahdollisuuksiin haitallisesti vaikuttavia rakenteita.
Suomen tulisi asettaa konkreettiset tavoitteet ja kehittää ilmastorahoitusta Pohjoismaiden kanssa
Tutkimus osoittaa useita keinoja, joilla voidaan varmistaa ilmastorahoitushankkeiden tuki köyhien maiden naisille. Suomessa tasa-arvo tulisi ottaa selkeäksi ohjaavaksi periaatteeksi ulkoministeriön ilmastorahoitusta koskevassa suunnitelmassa ja asettaa konkreettiset tavoitteet, joiden edistymisestä raportoitaisiin läpinäkyvästi, esimerkiksi osana ilmastovuosikertomusta.
Kansainväliset pankit ja rahoituslaitokset voisivat edistää tehokkaammin naisten aseman parantamista.
Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura peräänkuuluttavat Pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä, jotta kaikki ilmastorahoitetut hankkeet huomioisivat tasa-arvon ja naisten aseman edistämisen. Glasgow’n ilmastoneuvotteluissa rahoitus on yksi avainkysymyksistä, minkä ohella Pohjoismaat voisivat vaikuttaa kansainvälisiin pankkeihin ja rahoituslaitoksiin, jotta nämä heikosti tasa-arvoa edistävät toimijat tukisivat hankkeissaan YK:n ilmastosopimuksen tavoitteita ja edistäisivät tehokkaammin naisten aseman parantamista.
Ilmastorahoitus perustuu Pariisin ilmastosopimukseen, jossa vahvistettiin rikkaita teollisuusmaita koskeva velvoite mobilisoida vuoteen 2020 mennessä yhteensä 100 miljardia dollaria ilmastotoimiin köyhissä maissa ja ilmastonmuutokselle alttiissa saarivaltioissa. Ilmastorahoituksella tuetaan maailman köyhimpiä puhtaaseen energiaan siirtymisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
Lähetysseuran Niko Humalisto osallistuu Glasgow´n ilmastokokoukseen paikan päällä 7.11.-14.11.2021.
Lisätiedot:
Johtava vaikuttamistyön asiantuntija, dosentti Niko Humalisto, Suomen Lähetysseura, niko.humalisto(at)suomenlahetysseura.fi, puh. +358 40 7574 036.
Ilmastotyön asiantuntija, Aly Cabrera, Kirkon Ulkomaanapu, aly.cabrera(at)kua.fi, puh. +358 50 5057 855 (englanniksi)
