Kehitysyhteistyötä suunnitellaan ja seurataan usein aikatauluihin ja talouteen liittyvien paineiden keskellä. Valitettavan ohitetaan kaikkein keskeisin kysymys: kuka omistaa kehitystavoitteet ja sitoutuu niihin myös hankkeiden päätyttyä? Kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun varatoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
AFGANISTANIN SURULLISIA tapahtumia on syksyn mittaan analysoitu monista näkökulmista. Maan nykytilanne on sotilaallinen, poliittinen ja ideologinen epäonnistuminen. Sotilasjohtajien, poliitikkojen ja toimittajien esiintymiset ovat korostaneet tilanteen yllätyksellisyyttä ja nopeaa kehitystä.
Afganistanin suurin yllätys on kuitenkin se, että kehityskulkua pidetään jotenkin odottamattomana.
Jokainen vakavasti kehityskysymyksiä pohtinut tietää, että poliittiset paineet ja rahoitusmekanismit ohjaavat helposti työtä siten, että isoihin harppauksiin pyritään liian nopeasti. Kestävä muutos ei ole projekti vaan prosessi, jonka aikana asenteet ja arvot muuttuvat. Muutos tapahtuu usein hitaammin kuin toivomme.
KEHITYSPOLITIIKKAA, -YHTEISTYÖTÄ ja sotilaallisia operaatioita on tutkittu vuosikymmeniä. Aiheesta on hyllymetreittäin ja teratavuittain tutkittua ja kokemusperäistä tietoa.
Kestävän muutoksen ytimessä on inhimillisen kehityksen ydinasia – omistajuus. Se tarkoittaa tavoitteiden omaksumista, pitkäaikaista sitoutumista, halua luopua vanhoista toimintatavoista ja paikallisiin voimavaroihin suhteutettua toimintaa.
Omistajuuden kysymys jää usein muiden hienojen käsitteiden ja ajatusten varjoon. Poliittiset ja kehitysyhteistyöhön liittyvät ammattitermit kuten voimaantuminen, demokratiakehitys, intersektionaalisuus, kapasiteetin vahvistaminen, nexus, tripla-nexus ja muut yleensä lännessä kehitellyt ylevät konseptit eivät käytännössä tarkoita tai muuta mitään ilman omistajuutta.
MIKÄ TÄSSÄ yksinkertaisessa käsitteessä on sitten niin hankalasti omaksuttavaa?
Kehitysyhteistyöhankkeiden ja -ohjelmien suunnittelu tarjoaa siihen yhden näkökulman. Prosesseihin käytetään paljon aikaa ja rahaa. Ongelmia ja niiden juurisyitä pohditaan tarkkojen kartoitusten ja analyysien perusteella. Usein kuukausien mittainen uurastus päättyy teknisesti täydellisyyttä hipovaan loogiseen esitykseen siitä, miten myönteinen muutos tapahtuu.
”Kuka haluaa kehitystä? Kuka vastaa asetetuista tavoitteista?
Häviävän pieneksi osaksi suunnittelua ja ohjelmien seurantaa jäävät kaikkein oleellisimmat kysymykset: Kuka haluaa kehitystä? Kuka vastaa asetetuista tavoitteista? Kenen resursseja ja kuinka paljon tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan? Kuka määrittää aikataulut? Kuka siis prosessin lopulta omistaa?
Omistajuuden tunnistaminen on hankalaa, eikä omistajuus antaudu tuttujen indikaattoreiden arvioitavaksi. Vain harva, jos kukaan, kykenee arvioimaan, mitä hymy ja nyökkäys yhteistyösitoumuksen allekirjoitusvaiheessa tarkoittavat.
Omistajuus ei myöskään ole loogista ja lineaarista. Se on kompurointia onnistumisten ja epäonnistumisten laaksoissa. Välillä se voi olla nopeaa sprinttijuoksua, mutta useimmiten omistajuuden kautta syntyvän kestävän muutoksen saavuttaminen on uuvuttava maraton.
OMISTAJUUS EI synny pelkästään rahoitusta lisäämällä ja projektihallintoa viilaamalla. Sen myöntäminen ja siitä puhuminen on joskus kipeää, kun tavoittelemme vilpittömästi ja nopeasti hyvää. Se kuitenkin kannattaa. Kaikki on mahdollista, kun omistajuus ja sen seurauksena sitoutuminen ja halu oppia uutta syntyvät.
On inhimillistä, että omistajuus liitetään johonkin näkyvään ja konkreettiseen. Se voi olla komea hallintorakennus, uskonnollinen tila, tiehanke tai satamarakennus. Niitä on helppo raportoida työn tuloksina. Tilanteesta tekee ongelmallisen se, että rakentamalla näkyvää ei välttämättä tapahdu mitään muutosta asenteissa, arvoissa ja ajatusmalleissa jotka tuottavat ja ylläpitävät kehitystä. Järjestyksen tulee siis olla toinen.
Mihin sitten kannattaa satsata ja mikä voisi olla pienen Suomen rooli massiivissa globaaleissa kehitysprosesseissa? Panokset kannattaa ensisijaisesti sijoittaa siihen, mitä Afganistanissakin jäi jäljelle: kansalaisyhteiskunta, perinteiset toimijat kuten uskonnolliset ja traditionaaliset johtajat sekä ihmisten omaksumat tiedot ja taidot.
Länsimaisten demokratioiden toimivuus tai toimimattomuus perustuu vahvaan ja riittävän koulutettuun kansalaisyhteiskuntaan sekä riittävään laajaan keskiluokkaan, joka on taloudellisesti itsenäinen.
Siksi panostukset koulutukseen, työllistymisen mahdollistamiseen, kansalaisten, erityisesti naisten ja nuorten, kykyyn ja mahdollisuuksiin osallistua rauhanprosesseihin kannattavat aina.
Tätä palloa tallaavista noin puolet on naisia. Miltä maailma kuulostaisi, jos väestön toinenkin puolikas pääsisi täysivaltaisesti ääneen? Kysyy Tekoja-lehden toimituspäällikkö Ulriikka Myöhänen.
KUN KORONASTA tuli koko maailman puheenaihe maaliskuussa 2020, tein töitä ulkomaantoimittajana. Seurasin uutisia Syyrian Idlibin hauraasta tulitauosta. Miljoonan pakolaisen maakunnassa pelättiin tartuntoja.
Sain WhatsAppilla yhteyden syyrialaiseen perheenäitiin, joka kertoi minulle sodasta ja lastensa kuulumisista. Yhteyksien avulla 2 800 kilometrin välimatka Helsingin ja Idlibin välillä tuntui kaventuvan hetkessä.
Haastattelun jälkeen olin tyytyväinen. Konfliktiuutisia hallitsevat usein maskuliiniset aiheet kuten tulitauot ja hyökkäykset, ja tapahtumista kertovat useammin miehet kuin naiset tai vähemmistöt.
Kerrankin sain haastattelun tavalliselta perheenäidiltä! Monta tarinaa jää kertomatta nimenomaan siksi, etteivät naiset tavalla tai toisella pääse ääneen.
SUKUPUOLTEN VÄLILLÄ on digikuilu, joka ruokkii epätasa-arvoa. Kansainvälisen televiestintäliiton mukaan 41 prosenttia kehittyvien maiden naisista pääsee verkkoon. Miehillä vastaava luku on 53 prosenttia. Vertailun vuoksi: Suomessa ainakin 92 prosenttia väestöstä käyttää tänä päivänä nettiä.
Mobiiliverkkooon pääseviä naisia on maailmassa 234 miljoonaa vähemmän kuin verkkoon pääseviä miehiä, kertoo matkapuhelinoperaattoreita edustavan GSMA:n raportti. Nainen myös omistaa älypuhelimen miestä epätodennäköisemmin.
Nainen myös omistaa älypuhelimen miestä epätodennäköisemmin.
Unicefin kirjallisuuskatsauksen mukaan myös alaikäisillä tytöillä on poikia huonommat mahdollisuudet päästä yhteyksien äärelle.
Se tarkoittaa esimerkiksi, etteivät tytöt pääse käsiksi tietoon samalla lailla kuin pojat ja etteivät tytöt osallistu somessa käytävään keskusteluun samoin kuin pojat. Kuilu näkyy erityisen selkeästi Aasian maissa kuten Nepalissa ja Bangladeshissa.
Tätä palloa tallaavista noin puolet on naisia. Miltä maailma kuulostaisi, jos väestön toinenkin puolikas pääsisi täysivaltaisesti ääneen?
KOULUTUS PARANTAA digitaalista lukutaitoa – siis siitä, että osaa navigoimaan digiviidakossa, ymmärtää sen sisältöjä ja myös arvioi niitä kriittisesti. Korona-aika vauhditti digikehitystä Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa. Esimerkiksi Jordaniassa kyberturvallisuuskoulutuksen 1219 osallistujasta puolet oli naisia.
Digitaidot ovat entistä tärkeämpiä myös toimeentulon kannalta. YK on arvioinut, että 90 prosenttia työpaikoista pitää sisällään jonkinlaisen digitaalisen elementin.
Jos tytöt ja naiset eivät pääse yhdenvertaisina opettelemaan laitteiden ja yhteyksien käyttöä, heillä on tulevaisuudessa vähemmän työhön liittyviä mahdollisuuksia.
MAALISKUUSSA 2020 yhteydet ja viestittelysovellus auttoivat minua saamaan esiin syyrialaisen naisen äänen. Uutisjuttuni ei muuttanut isossa kuvassa sitä, kuka esimerkiksi Syyrian konfliktista puhuu. Ilmestymispäivänään se kuitenkin toi tervetullutta näkökulmaa jo tuolloin lähes vuosikymmenen mittaiseen konfliktiin.
Äiti kertoi konfliktin etenemiseen liittyvistä havainnoistaan siinä missä uutistoimistojen haastattelemat kenraalitkin, mutta lähestymistapa oli inhimillinen. Hän ei puhunut kasvottomista sodan uhreista vaan omista lapsista, pikkutytöistä ja -pojista.
Juttu olisi jäänyt tekemättä, jollei meillä molemmilla olisi ollut älypuhelinta ja verkkoyhteyttä sekä taitoja niiden käyttämiseen. Työ digitasa-arvon parissa jatkukoon, sillä etäyhteydet ovat tulleet jäädäkseen.
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Korona toi digiosaamisen pakolaisyhteisöihin – ”Me tarvitsemme näitä taitoja”
Harva arvasi vuoden 2020 alkupuolella, millaisiin saavutuksiin maailma venyy, kun on pakko. Pandemia pakotti asukkaat koteihinsa niin pakolaisleireillä kuin niiden ulkopuolella, ja vain luovuus oli rajana seuraavien kuukausien etäratkaisuissa. Yksi asia kävi selväksi Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa: digitaidoille on huutava tarve.
ZAATARIN PAKOLAISLEIRI pohjoisessa Jordaniassa oli eristyksissä keskellä aavikkoa jo paljon ennen pandemiaa, mutta korona-aika on pakottanut leirin 80 000 asukasta pysyttelemään entistä tiukemmin omissa oloissaan.
Vuonna 2012 perustetussa Zaatarissa on kamppailtu parempien internetyhteyksien puolesta aina siitä lähtien, kun leiri alkoi täyttyä sotaa pakenevista syyrialaisista. Leirioloissa haasteita ovat laitteiden puute, yhteyksien kallis hinta ja sähkökatkot. Monilla on silti polttava tarve pitää yhteyttä kotimaahan jääneisiin perheenjäseniinsä.
Pandemia-aikana yhteyksien, laitteiden ja digitaitojen tarpeesta tuli entistä pakottavampi. Tilanne oli monille uusi.
”Elektronisista työkaluista tuli perustarpeita kaikissa töissä, koulunkäynnissä ja yliopisto-opinnoissa. Sekä lapset että aikuiset käyttävät laitteita ja yhteyksiä, mikä on tuonut mukanaan myös ongelmia, esimerkiksi epätoivottuja verkkosivuvierailuja ja häirintää,” kuvailee Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28.
Itsekin pakolaisena Jordaniaan saapunut syyrialainen al-Mutlaq kouluttaa Zaatarin leirin asukkaita käyttämään yhteyksiä ja laitteita turvallisesti.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita.
Kyberturvallisuuteen keskittyvillä kursseilla käsitellään tietojen kalasteluun, tietomurtoihin ja elektroniseen rahankäyttöön liittyviä aiheita. Osin WhatsApp-yhteyksin järjestetylle, keskimäärin kaksituntiselle kurssille osallistui syyskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välillä 1 219 Zaatarin leirin asukasta.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa al-Mutlaq.
Al-Mutlaqin kouluttajaparina toimii niin ikään Syyriasta paennut, kirjastonhoitajana työskentelevä Ibtisam Riyad Ghazi, 35.
Ghazi kertoo kuulleensa monen joutuneen tekemisiin kyberrikosten, tilien hakkeroinnin ja vaarallisten linkkien kanssa. Pandemia-aikana esimerkiksi verkkohäirintä on lisääntynyt, eikä vanhemmilla ole ollut aikaa vahtia etäyhteyksin koulua käyvien lastensa kaikkia tekemisiä.
”Koulutusten yhteydessä olemme kuulleet pojilta ja tytöiltä erilaisista ongelmista, joita he ovat peitelleet perinteiden ja yhteisön pelossa”, Ghazi kertoo.
”Kyberturvallisuustaitoja pidetään tämän ajan välttämättömyytenä. Yhteisöt tarvitsevat näitä taitoja, ja sen vuoksi koulutuksia pitää järjestää”, painottaa Wissam Ahmed al-Mutlaq, 28. Kuva: Osama Nabeel
Koulutuksissa katsotaan opetusvideoita ja käydään ryhmäkeskusteluja. Ibtisam Riyad Ghazi, 35, osallistui koulutukseen viime vuonna ja opettaa nyt taitojaan eteenpäin. Kuva: Osama Nabeel
Kirkon Ulkomaanavun työ Jordaniassa keskittyy pakolaisten ja jordanialaisten toimeentulo- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Viime vuosina esiin on noussut uudenlaisia tarpeita. Pakolaistaustaiset henkilöt tarvitsevat esimerkiksi koodaamiseen ja digimarkkinointiin liittyviä taitoja, joiden avulla he pääsevät käsiksi parempaan toimeentuloon ja laajempiin markkinoihin.
Kyberturvallisuuskurssille osallistunut syyrialainen Khadija Youssef Hariri uskoo kurssin parantaneen hänen työllistymismahdollisuuksiaan. Hariri kertoo oppineensa käyttämään digitaalista lompakkoa, mikä helpottaa sähköisten liiketoimien tekemistä.
”Nämä taidot ovat meille uusia”, Hariri toteaa tyytyväisenä.
Etätyökulttuurin kehittyminen avaa myös pakolaisille uusia työllistymismahdollisuuksia. Kirkon Ulkomaanapu sekä suomalainen pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tukeva StartUp Refugees aloittivat toukokuussa Zaatarissa yhteistyön.
Projektissa Suomessa olevat mentorit tarjoavat leirissä asuville koulutusta etäyhteyksin. 45 leirin asukasta oppii, millaisia mahdollisuuksia ICT-alan freelance-työt voivat tarjota ja kuinka omaa osaamistaan voi markkinoida.
25-vuotias Zakaria Tahseen Alkilani sai mentorin Suomesta. KUA:n ja Startup Refugeesin hanke välittää ICT-alan yrittäjyysoppeja Zaatarin leirin asukkaille. Alkilani haluaa ohjelmoida pelejä. Kuvaus: Osama Nabeel, Editointi: Ville Nykänen
Tabletit ja pelit tukevat oppimista
Pandemian vaikutukset ovat alleviivanneet laitteiden, yhteyksien ja taitojen tärkeyttä. Esimerkiksi 44 miljoonan asukkaan Ugandassa 15 miljoonaa lasta on kärsinyt korona-aikana koulusuluista. Luku pitää sisällään 600 000 ala- ja yläkouluikäistä pakolaistaustaista koululaista.
On tärkeää, että etäyhteydet ja digitaidot ovat jatkossa kaikkien saatavissa.
Kirkon Ulkomaanapu on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut tablettitietokoneilla luokkia Länsi- ja Luoteis-Ugandan pakolaisasutusalueilla. Peruskoulun oppilaat voivat pelata tableteilla luku- ja laskutaitoa kehittäviä vuorovaikutuksellisia pelejä.
”Pelit perustuvat Ugandan opetusviranomaisen hyväksymään peruskoulun opetussuunnitelmaan, jonka tarkoitus on tehdä oppimisesta hauskaa, osallistavaa ja tehokkaampaa,” kertoo KUA:n vanhempi ohjelmatyöntekijä Filbert Idha.
Lisäksi KUA ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ovat jalkauttaneet kouluihin digitaalisen alustan, jonka kautta oppilaat, opiskelijat ja opettajat pääsevät käsiksi oppimateriaaleihin ilman internetyhteyttä. Oppimateriaalit koostuvat teksteistä, videoista, vuorovaikutuksellisista simulaatioista ja digipeleistä. Niiden avulla opiskellaan kaikkea matematiikasta taideaineisiin.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden lapsille ja nuorille. Digitaitojen oppiminen on kuitenkin tärkeää, jotta lapset ja nuoret saavat laitteista ja yhteyksistä irti kaiken hyödyn. Kuva: Hugh Rutherford
Rwamwanjan pakolaisasutusalueen ammattikoululaiset ovat opiskelleet digiturvallisuutta ja -hygieniaa, digimarkkinointia sekä esimerkiksi valokuvausta ja videoiden tekemistä älypuhelimilla. Laitteet, yhteydet ja niiden käyttämiseen liittyvät taidot ovat tärkeitä myös perhesyistä.
”Joillain pakolaisista on perhettä kotimaassaan, ja digitaalinen vuorovaikutus on ainoa keino pitää yhteyttä heihin,” muistuttaa IT-projektityöntekijä Edgar Mutaryebwa.
Teknologia ei ole uusi juttu pakolaisasutusalueiden nuorille. Älypuhelimet ovat yleisimpiä laitteita edullisuutensa vuoksi, ja eniten nuoret käyttävät WhatsAppia, Googlea ja Facebookia.
Mutaryebwa uskoo, että digitaitojen oppiminen auttaa pakolaistaustaisia nuoria hahmottamaan päämääriään ja mahdollisuuksiaan. Taitojen puute puolestaan asettaa heidät marginaaliin ja lisää nuorten turhautuneisuutta.
”Kun älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat helposti saatavilla, nuoret pääsevät käsiksi digimaailmaan. Ilman taitoja he kuitenkin joutuvat helposti vedätysten kohteiksi,” Mutaryebwa selventää.
KUA on yhdessä hollantilaisen kumppanijärjestön kanssa varustanut Ugandan pakolaisasutusalueiden kouluja tablettitietokoneilla. Kuva: Hugh Rutherford
Vuorovaikutukselliset pelit kehittävät oppilaiden luku- ja laskutaitoa. Kuva: Hugh Rutherford
”Olen aina rakastanut tietokoneita,” sanoo Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan paennut Byamukama Ruhigwa (oik.). Hän osallistui tietokonekurssille ja pyörittää nyt pientä elokuva- ja musiikkibisnestä pakolaisasutusalueella. Moni alueen nuorista ei tiedä paljoakaan tietokoneista, mutta Byamukama opettaa heitä mielellään. Kuva: Hugh Rutherford
Tuk-tuk ja animaatiovideot vievät oppeja syrjäseuduille
Syrjäseuduilla tietoliikenneyhteydet ovat usein huonoja tai puuttuvat kokonaan. Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla Kambodžassa 60 prosenttia perheistä ei omista televisiota tai pääse internetiin. Se tarkoittaa, etteivät televisiossa lähetetyt opetusohjelmat ja verkon oppimateriaalit tavoita heitä.
Haastavat tilanteet pakottavat luoviin ratkaisuihin. Kambodžassa opettajat ja opinto-ohjaajat ovat liikkuneet kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja, jakamassa opiskelumateriaaleja ja rohkaisemassa perheitä tukemaan lapsiaan etäkouluaikana.
Hätä keinot keksii. Koronasulkujen aikana Kambodžan opettajat ja opinto-ohjaajat liikkuivat kylästä toiseen tuk-tukeilla pitämässä oppitunteja. Kuva: KUA Kambodža
Myanmarin syrjäisillä maaseuduilla on puolestaan kysyntää uusille yrityksille ja toimeentulomuodoille. Viime vuonna alueen asukkaille tuotettiin opetusmateriaaleja yrittäjyydestä ja käsityöläisyydestä animaatiovideoiden muodossa. Materiaalit tehtiin neljällä eri kielellä, jotta niistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle.
Myanmarin maaseudulla naiset ovat saaneet yrittäjyyteen ja käsityöläisyyteen liittyviä oppeja animaatiovideoiden avulla. Videot tehtiin neljällä eri kielellä, jotta ne olisivat ymmärrettäviä mahdollisimman monelle. Kuva: Myat Kyaw Thein
Koulutukseen osallistuminen on tuonut yrittäjä Htoo Thint Zinille uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kouluttautuminen on parantanut tuotteiden laatua ja auttanut saamaan tuotteita myyntiin.
”Työskentelen yhdessä 50 muun käsityöläisen kanssa. Yritystoiminnan lisäksi opetan nuorten, naisten ja vammaisten ryhmille yrittäjyyteen liittyviä taitoja laadunvalvonnasta, suunnittelusta ja kirjanpidosta”, Htoo Thint Zin kertoo.
Myanmarilainen käsityöyrittäjä Htoo Thint Zin kävi animaatiovideokoulutuksen. Opit toivat hänelle uusia kaupallisia mahdollisuuksia ja taloudellista hyötyä. Kuva: Myat Kyaw Thein
Luovat ratkaisut Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa osoittavat, että pandemian vauhdittamaan etäaikaan liittyy myös mahdollisuuksia. Jos yhteydet ovat olemassa, niin esimerkiksi koulutukset ja oppimateriaalit ovat nyt yhä useamman saatavilla.
Teksti: Ulriikka Myöhänen, Linda Kabuzire, Noora Pohjanheimo
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Kehityspolitiikasta tehtiin selkoa eduskunnassa – 3+1 nostoa
Kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon suurin heikkous on, ettei se sisällä kehitysrahoituksen tiekarttaa, josta on selkeä kirjaus hallitusohjelmassa, kirjoittaa KUA:n vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso. Positiivista on, että koulutuksen painoarvo kehityspolitiikassa kasvoi.
Eduskunta keskusteli tällä viikolla Suomen uudesta kehityspoliittisesta selonteosta. Puutteineenkin selonteko on kaivattu ja tärkeä pitkän aikavälin linjaus Suomen kehityspolitiikasta.
Kansanedustajat osoittivat laajaa tukea kehitysyhteistyölle ja toivat esiin myös hyviä sisällöllisiä nostoja.
”Keskinäisriippuvaisessa maailmassa Suomi ei ole tyhjiössä, jossa maailman kehityskulut ja tapahtumat eivät vaikuttaisi meihin. Kehitysyhteistyöllä voidaan osaltaan vaikuttaa yhteiskuntien kehitykseen, jotta kotiseutu olisi vakaa ja inhimillinen paikka elää, joka tarjoaa elinmahdollisuuksia ja on tasa-arvoinen ja jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta, jotta pakon edessä ei olisi jätettävä kotia.” – Hussein al-Taee, sdp
1. Koulutus nousi kehityspolitiikan painopisteeksi
Merkittävin muutos kehityspolitiikassa on koulutuksen nostaminen omaksi painopisteekseen. Tämä on myönteinen ja laajasti tuettu askel, jossa Suomi hyödyntää omia vahvuuksiaan kehityspolitiikassa.
Selonteossa itse koulutuspainopisteen sisältö jää vielä verrattain ohueksi. Ensimmäiset askeleet toteutuksessa – kuten kansainvälisiin koulutusrahastoihin osallistuminen – ovat kuitenkin olleet hyviä.
Kehityspolitiikan uutta koulutuspainotusta syvennetään järjestelmällisesti, ja sen kytköksiä muihin painopisteisiin ja humanitaariseen apuun vahvistetaan hallituskauden aikana. Esimerkiksi koulutus katastrofeissa (Education in Emergencies) vahvistaa koulutuksen ja humanitaarisen avun yhteyttä.
”Erityisen iloinen olen koulutuksen noususta omaksi erilliseksi temaattiseksi painopisteekseen. Varmasti moni teistäkin on maailmalla vieraillessaan kuullut toiveet ja kiinnostuksen Suomen koulutusosaamista kohtaan. Tällä sektorilla meillä on todella annettavaa, oli kyse sitten opettajankoulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, äidinkielisestä tai erityisopetuksesta tai vaikka yritysvetoisesta digiosaamisesta. Painopisteen sisältö vaatii kuitenkin jatkotyöstöä ja ‑pohdintaa esimerkiksi siitä, kuinka se näkyy humanitäärisessä avussa.” – Inka Hopsu, vihr.
2. Yksityisen sektorin kehittäminen on tärkeää
Tällä hetkellä noin 60 prosenttia afrikkalaisista on alle 25-vuotiaita. Tämä tuo maanosaan varsin erilaista dynamiikkaa harmaantuvaan Eurooppaan verrattuna. Haasteena on työpaikkojen löytyminen. Joka vuosi noin 10–12 miljoonaa nuorta tulee työmarkkinoille, mutta uusia työpaikkoja syntyy vain kolme miljoonaa.
Yksityisen sektorin kehittäminen näkyy vahvasti Suomen kehityspolitiikassa, mikä on tärkeää.Tarkkuutta tarvitaan kuitenkin siinä, että toimet tukevat yrittäjyyttä nimenomaan kehittyvissä maissa, ei ainoastaan Suomessa.
Erityisen tärkeitä työpakkojen syntymisen kannalta ovat pienet ja keskisuuret yritykset, mutta juuri pk-sektorin tila on heikko monissa vähiten kehittyneissä maissa. Puhutaan jopa ”missing middle” –ilmiöstä.
Vähiten kehittyneissä ja hauraissa maissa tulee pyrkiä hyödyntämään ei vain lahjamuotoista kehitysapua, vaan enenevästi kaikkia kehitysrahoituksen instrumentteja. Lainamuotoinen kehitysyhteistyö näissä konteksteissa pitää kohdistaa erityisesti pk-sektorille.
”Perinteinen julkinen kehitysyhteistyörahoitus ei yksin riitä. Selonteko asettaa tavoitteeksi, että suomalaisyritysten osuus kehitysyhteistyörahoitteisessa toiminnassa kasvaa. Investointien ja innovaatioiden kautta vauhditamme kestävien yksityisen sektorin työpaikkojen syntymistä.” – Hilkka Kemppi, kesk.
3. Suomi on muita Pohjoismaita jäljessä rahoituksen suhteen
Kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon suurin heikkous on, ettei se sisällä kehitysrahoituksen tiekarttaa, josta on selkeä kirjaus hallitusohjelmassa. Kehitysrahoituksen nostaminen YK-sitoumuksen mukaisesti 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta (BKTL) vaatii pitkäjänteistä sitoutumista.
Suomi on edelleen etäällä muista Pohjoismaista. Vuonna 2020 Ruotsin kehitysrahoituksen BKTL-osuus oli 1,14%, Norjan 1,11 % ja Tanskan 0,73 %.
Useat kansanedustajat nostivat esille rahoitustiekartan puutteen ja kehitysministeri Ville Skinnari lupailikin jatkokeskusteluja eduskuntaryhmien kesken.
Myönteistä on se, että Suomi on Vähiten kehittyneitä (LDC) maita koskevan 0,2%:n tavoitteen osalta hyvin lähellä tavoitteen saavuttamista. Kehitysrahoituksen painottamista köyhimmille ja hauraimmille maille pitää edelleen jatkaa.
”Hallitus on lisäksi päättänyt leikata kehitysyhteistyöstä myös vuonna 2023. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on todennut yksimielisessä lausunnossaan, että hallituksen määrärahaleikkauksella voi olla negatiivisia vaikutuksia Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjaan, mihin on syytä suhtautua vakavuudella.” – Saara-Sofia Sirén, kok.
+ Afrikka ansaitsee monipuolisempaa keskustelua
Eduskunnan kehityspoliittisesta keskustelusta nousi esiin myös vahva tarve monipuolisemmalle Afrikka-kuvalle ja -keskustelulle. Kehityspolitiikka usein syystäkin keskittyy ongelmiin, mutta silti Afrikka kuvataan liian usein Eurooppaa uhkaavan nopean väestönkasvun ja muuttoliikkeen kautta. Toivottavasti Suomen uuden Afrikka-strategian myötä lähestymistavat ja näkökulmat moninaistuvat.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa, kirjoittaa KUA:n ohjelmakoordinaattori Deepika Naidu.
COVID-19-PANDEMIA vaikutti meidän kaikkien elämään, mutta koulu- ja yhteiskuntasulut olivat erityisen vakavia nepalilaisille naisille ja tytöille. Naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyi, ja äidit ja siskot tekivät enemmän kotitöitä. Osa tytöistä jäi pois koulusta, ja yhä useampi lapsi joutui naimisiin. Vaikutukset koskevat erityisesti haavoittuvaisia yhteisöjä.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa. Tyttöjen naittaminen on perheille perinteinen mutta lyhytnäköinen tapa selviytyä taloudellisesti vaikeasta tilanteesta. Halusimme tehdä lasten suojelemisesta yhden ykkösprioriteeteistamme. Perustimme kouluihin kerhoja sekä järjestimme aihetta käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja katuteatteria.
Pystytimme kyliin huomiotauluja, joissa kerroimme lapsiavioliittojen negatiivista vaikutuksista lasten fyysiseen, henkiseen ja sosiaalisen hyvinvointiin. Tauluissa kerrottiin myös lapsiavioliittoihin liittyvistä laista ja rangaistuksista. Oli ilahduttavaa nähdä, että yhteisöt ja paikallishallinnot ottivat viestin hyvin vastaan.
Covid-19 pakotti meidät vastaamaan kriisiin myös monin muin tavoin. Ruokajakelumme tavoitti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Heidän joukossaan oli erityisesti raskaana olevia ja imettäviä naisia sekä vammaisia henkilöitä.
Nepalissa – kuten monessa muussakin maassa – raportoitiin yhteiskuntasulkujen aikana aiempaa enemmän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Teimme parhaamme helpottaaksemme tilannetta. Järjestimme perhedialogeja ja mediakampanjan. Lisäksi kokosimme yhteisöistä miehiä, poikia, naisia ja tyttöjä tilaisuuksiin, jossa keskustelimme naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja ratkaisuista. Kirkon Ulkomaanavun tukemat osuuskunnat laativat vaikuttamistyön suunnitelman, joka piti sisällään lapsiavioliittojen ja väkivallan ehkäisyyn tähtääviä aktiviteetteja. Suunnitelma luovutettiin paikallishallintojen edustajille.
Pandemian aikana naiset ja tytöt ovat kohdanneet erityisesti karanteenikeskuksissa enenevissä määrin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Kirkon Ulkomaanapu ja muut kansalaisjärjestöt puhuivat naisille ja tytöille tarkoitettujen turvallisten tilojen puolesta. Ponnistelumme tuottivat tulosta. Järjestöjen yhteisen ulostulon myötä karanteenikeskuksiin perustettiin naisille ja tytöille omia tiloja.
Olen toiveikas, sillä täällä Nepalissa perustuslakimme on edistyksellinen. Laissa olevat, lapsiavioliittoihin ja sukupuoleen kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät pykälät ja käytännöt ovat lupaavia. Paikallishallintojen tavoitteena on luoda ympäristö, jossa naiset ja tytöt voivat elää hyvää elämää.
Inkluusio tarkoittaa, että kaikki pääsevät kouluun
Kirkon Ulkomaanavun työntekijät keskustelevat Pygmi-koulun johdon kanssa.
Tehdessämme koulutushankkeen alkukartoitusta Keski-Afrikassa, totesimme, että monen vammaisen lapsen vanhemmat ajattelevat, että lasta on turhaa laittaa kouluun, ”kun ei hän kuitenkaan voi mitään yhteisön hyväksi tehdä”. Asenteet ovat siis ehkä suurin syy, miksi vammaiset lapset eivät käy koulua. Jos vanhemmat eivät muutenkaan koe opiskelua kovin hyödylliseksi tavallisen keskiafrikkalaisen kylän elämää ja työtä ajatellen, niin vammaisille lapsille sen ajatellaan olevan vain rahan hukkaamista. Asennemuutos on hidasta, mutta teemme sitä pitkäjänteisesti.
Ja toisaalta, miten koulujen pitäisi muuttua, jotta kaikki lapset saataisiin kouluun? Inkluusio merkitsee kaikkien oppilaiden kasvamista yhdessä, mihin tarvitaan muutakin kuin pyörätuoliramppi luokan ovella. Opettajien koulutus sisältää yksinkertaisia metodeja erilaisten oppijoiden diagnosoimiseen ja tukemiseen, ja paljon keskusteluita heidän roolistaan vanhempien motivoinnissa. Kaikkien samanlainen eli tasa-arvoinen kohtelu ei riitä, vaan esimerkiksi huonokuuloisille tai huononäköisille täytyy löytyä paikka, mistä he pystyvät paremmin opetusta seuraamaan, ja hitaat oppijat voivat pienryhmissä saada tukea nopeammilta. Vanhempienyhdistyksiä koulutetaan järjestämään mahdollisimman hyvät olosuhteet kaikenlaisille oppijoille ja rohkaisemaan kaikkia lapsia kouluun.
Inkluusiossa pyritään siihen, että kaikki voivat oppia yhdessä. Koulutusneuvonantajana minun työhöni kuuluu kysellä hankalia kysymyksiä ja rohkaista paikallisia kollegoitani pohtimaan ja suunnittelemaan, mutta he kuitenkin viime kädessä tekevät päätökset.
Jouduimme äskettäin 8-henkisen tiimini kanssa keskustelemaan siitä, voimmeko tukea Pygmi-lapset-nimistä koulua. Mitäs inkluusiota tuollainen yhden etnisen ryhmän eristäminen on?
Vaan kun ensimmäisellä vierailulle saimme selville, että koulu on perustettu Ba’Aka-pygmikansan lasten omasta toiveesta, koska yhteiskoulussa heitä kiusataan, ja että koulua käy myös valtaväestöön kuuluvia lapsia, työskentelemme mielihyvin sen opettajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Tavoitteena voisi siis olla, että koulun tason noustessa sinne tulee yhä enemmän ympäröivän alueen lapsia, mutta syrjittyjen Ba’Aka-oppilaiden ollessa enemmistönä kiusaamista ei pääse esiintymään.
Kirkon Ulkomaanapu tukee myös koulutusviranomaisia löytämään tehokkaampia tapoja toimia ja ratkaisemaan ongelmia. Kun luokat ovat niin täpötäysiä – usein yli 100 lasta – kannattaisiko toimia kahdessa tai kolmessa vuorossa? Kuinka voisimme kehittää epäpätevien opettajien kursseja niin, että ne vähitellen johtavat heidän pätevöitymiseensä?
Ja miten poistaisimme esteitä äidinkielisen opetuksen tieltä? Jokainen ranskan kieltä joskus opiskellut voi kuvitella, miten vaikeaa on opetella kirjoittamaan ranskaksi ennen kuin osaa lukea tai kirjoittaa omalla äidinkielellään – varsinkaan kun ekaluokkalaiset maaseudulla eiväy juurikaan osaa ranskaa ennen koulun aloitusta. Lukihäiriöstä tai muista oppimisvaikeuksista kärsiville lukemisen logiikan ymmärtäminen on lähestulkoon mahdotonta, ja se näkyy oppimistuloksissa: 20 % neljäsluokkalaisista ei osaa lukea yhtään sanaa. KUA pyrkii edistämään sangonkielistä opetusta, joka on jo kauan ollut valtion suunnitelmissa, mutta resurssien puutteessa jäänyt toteutumatta. Konfliktinkin keskellä on tärkeää saada kaikki lapset kouluun ja opettaa kielellä, jota he ymmärtävät.
Etelä-Sudan kärsii monista kriiseistä, mutta toivo paremmasta elää
Etelä-Sudanin itsenäisyys täyttää kymmenen vuotta tilanteessa, jossa Covid-19-pandemia jarruttaa maan toipumista vuosien konfliktista. Taloudellinen kriisi ja poikkeukselliset tulvat lisäävät ahdinkoa. Siitä huolimatta eteläsudanilaiset nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen poikkeuksellisen optimistisesti, kirjoittaa humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.
Milloin pandemia loppuu? Kuka toi koronaviruksen Etelä-Sudaniin? Näitä kysymyksiä meiltä kysyttiin, kun kiersimme yhteisöissä jakamassa tietoa koronapandemiasta. Oli mielenkiintoista oikaista myyttejä viruksesta, jota kukaan meistä ei täysin ymmärrä. Vain vähän koronasta tietävänä maallikkona minulle jäi niistä kohtaamisista paljon kerrottavaa.
Tilanne Etelä-Sudanissa on vaikea. Huolestuttavinta on, että kaksi kolmasosaa maan väestöstä – siis 8,3 miljoonaa ihmistä – tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen. Vuonna 2020 Etelä-Sudan kohtasi moni kriisejä. Konflikti ja maan sisäiset väkivaltaisuudet kiihtyivät ja tuhoisat tulvat jatkuivat jo toista vuotta. Lisäksi koronavirus iski yhteisöihin vakavasti.
Haasteet tekivät haavoittuvaisista yhteisöistä entistä haavoittuvaisempia. Erityisen huolestunut olen siitä, että joidenkin mielestä Etelä-Sudanissa ei ole tarpeeksi poliittista tahtoa konfliktin lopettamiseksi.
Tuomalla eri tahot saman pöydän ääreen pääsemme käsiksi konfliktin juurisyihin ja voimme lopettaa väkivallan kierteen. Käytännössä Kirkon Ulkomaanapu kouluttaa nuoria, naisia ja perinteisiä ja uskonnollisia toimijoita konfliktien ratkaisemisesta ja rauhan välittämisestä. Ponnistelumme ovat jo tuottaneet tulosta paikallisesti, mutta kansallisesti riittää vielä tehtävää. Kohderyhmämme eivät ole vielä tarpeeksi hyvin edustettuina kansallisissa rauhanprosesseissa.
Olen toiveikas, sillä optimismi kytee nuorten keskuudessa pitkittyneestä konfliktista huolimatta. Etelä-Sudanin runsaat luonnonvarat luovat monille toivoa. Kansa uskoo, että kestävä ympäristö ja rauha takaavat hyvän tulevaisuuden. Niiden myötä Etelä-Sudanilla on mahdollisuudet kasvaa koko itäisen Afrikan vilja-aitaksi.
Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Etelä-Sudanissa koko maan kymmenvuotisen itsenäisyyden ajan. KUA tekee rauhantyötä paikallisissa yhteisöissä edistäen erityisesti nuorten ja naisten osallistumista rauhan rakentamiseen. Lisäksi KUA tukee nuorten ja naisten ammatillista koulutusta ja lasten kouluun pääsyä. Tältä työmme näyttää kuvina.
Nuorten rauhankomitean jäseniä Piborissa vuonna 2019. Pibor tunnetaan karjavarkauksista ja nuorisojoukkojen välisistä tappeluista. Rauhankomiteat ovat vähentäneet yhteenottoja ja edistäneet sovinnontekoa. Kuva: Sumy Sadurni.
Naisten rauhankomitea kokoontui Piborissa vuonna 2019. Naisten rooli rauhantyössä on tärkeä, mutta usein naiset eivät ole mukana itse rauhanprosesseissa. Ennen tämän rauhankomitean perustamista kyläläiset raportoivat väkivaltaisuuksia viisi kertaa viikossa. Vuonna 2019 välikohtauksia raportoitiin enää vain kerran viikossa. Kiitos kuuluu rauhankomiteoille. Kuva: Sumy Sadurni.
Yksi Kirkon Ulkomaanavun tavoitteista on maksimoida lasten ja nuorten mahdollisuudet koulunkäyntiin ja laadukkaaseen koulutukseen. Tämä EU:n humanitaarisen avun (ECHO) rahoittama hanke tuki 7 000 oppilaan kouluun pääsyä Fangakin maakunnassa. Kuva: Maria de la Guardia.
Tytöt hyppäävät narua koulun jälkeen New Fangakissa. Kriisit ruokkivat esimerkiksi lapsiavioliittoja ja lapsityövoiman käyttöä. Koulut ovat tytöille turvallisia paikkoja katastrofien ja taloudellisen ahdingon keskellä. Kuva: Maria de la Guardia.
EU:n humanitaarisen avun (ECHO) rahoittama opettajakoulutus järjestettiin New Fangakissa. Opettajien koulutus luo pohjaa laadukkaalle koulutukselle. Kuva: Maria de la Guardia.
Nuoret kokoontuneina paikalliseen nuorisokeskukseen Piborissa. Jalkapallon pelaaminen on yksi suosituimmista ajanviettotavoista Etelä-Sudanissa. Kuva: Sumy Sadurni.
Tulvat ja kuivuus vaikeuttavat ruoantuotantoa Etelä-Sudanin pohjoisosissa. Nyaluak Kong Kuon menetti satonsa tulvien vuoksi. Uusien viljelmien istuttaminen on vaikeaa kuivan kauden kuumuudessa. Kuva: Maria de la Guardia.
Nyakuola Pale Thieng kasvattaa sipuleita maillaan Old Fangakissa. Vuonna 2020 yhteensä 6 347 henkilöä hyötyi Kirkon Ulkomaanavun antamasta viljelyyn liittyvästä tuesta ja kalastusvälineistä. Kuva: Patrick Meinhardt.
Luor Luny Thoar pyydystää kaloja lähellä Tochin kylää Etelä-Sudanin Sudd-suolla. KUA on jakanut kalastajille kalastusvälineitä ja järjestänyt koulutusta kalan säilömiseen liittyen. Säilömiseen liittyvät taidot parantavat kalastajien mahdollisuuksia parempiin tuloihin, kun he myyvät saaliin kalamarkkinoille. Kuva: Patrick Meinhardt.
Nuoria Juban ammattikoulussa. Kirkon Ulkomaanapu tukee nuorten ammattikoulutusta. Nuoret valmistuvat esimerkiksi rakennustyöntekijöiksi, kampaajiksi, mekaanikoiksi ja räätäleiksi. Kuva: Sumy Sadurni.
23-vuotias Abir Mustafa kouluttautuu rakennusalalle. Vuonna 2020 yli puolet 414 ammattikoulutukseen osallistuneesta nuoresta oli naisia. Kuva: Patrick Meinhardt.
21-vuotias Reida opiskeli restonomiksi ja sai harjoittelupaikan hotellista. Vuonna 2020 yhteensä 414 nuorta pääsi työharjoitteluun yksityiselle sektorille valmistuttuaan koulusta. 298 jatkoi työntekoa harjoittelun jälkeen. Kuva: Patrick Meinhardt.
Markkinat Yein kaupungissa Etelä-Sudanin eteläosissa. Yein maakunta tunnetaan Etelä-Sudanin vilja-aittana sen hedelmällisen maaperän ja maatalousperinteen vuoksi. Vuonna 2016 alkanut konflikti on pakottanut monia ylittämään rajan naapurimaihin Ugandaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Kuva: Sumy Sadurni.
Syyskuussa 2018 tehty rauhansopimus on rohkaissut joitain ihmisiä palaamaan kotiin pakolaisasutusalueilta. Kirkon Ulkomaanpu tukee palaajia ja Yein seutua esimerkiksi käteissiirroilla, jotka auttavat perheitä ruokkimaan perheensä, rakentamaan taloja ja hankkimaan toimeentuloa. Kuva: Sumy Sadurni.
Sisarukset Stella, 28, ja Pascal, 25, palasivat Yeihin Ugandan pakolaisasutusalueilta vuonna 2019. Paluunsa jälkeen he ovat tehneet valtavasti töitä viljelmillään. Pascal sai maatalousopintonsa päätökseen käteissiirtojen avulla. Kuva: Sumy Sadurni.
Kirkon Ulkomaanavulla iso rooli naisten poliittisen osallisuuden huomattavassa kasvussa Somaliassa
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) päättäväinen työ on johtanut naisten poliittisen osallisuuden huomattavaan kasvuun Somaliassa ja auttanut muuttamaan paikallisen päätöksenteon tapoja.
Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön projektit Somaliassa ovat auttaneet maata siirtymään kohti kestävää rauhaa edistämällä sukupuolten tasa-arvoa ja lisäämällä naisten osallistumista politiikkaan. KUA on vahvistanut naisten taitoja ja lisännyt tilaisuuksia yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä auttanut rakentamaan oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia hallintorakenteita koulutusten, keskustelutilaisuuksien ja monipuolisen vaikuttamistyön avulla.
”Kirkon Ulkomaanavun tiimi Somaliassa työskentelee haastavissa olosuhteissa, mutta toisaalta näiden projektien ajoitus sopi erinomaisesti sisällissodan jälkeiseen hallinnon rakentamiseen”, ohjelmajohtaja Bashir Fidow Somalian toimistosta kertoo.
Somalia on yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista naisia kohtaan, mikä johtuu kulttuuriin pohjautuvista uskomuksista, yhteiskunnallisten rakenteiden vinoumista ja syrjinnästä. Monet uskovat edelleen, että naisen paikka on kotona eikä heille ole sijaa missään päätöksenteossa. Valtiollisen lainsäädännön ja oikeusjärjestelmän sijaan noudatetaan usein perinteisiä tapoja ja sääntöjä. Historiallisesti naiset ovat osallistuneet hyvin vähän politiikkaan.
KUA:n työ lisää naisten osallistumista päätöksentekoon politiikassa ja yhteisöissä
Kirkon Ulkomaanapu on tehnyt yhteistyötä Somalian Koulutus- ja tutkimuskeskuksen ja naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaavan ministeriön kanssa tavoitteena lisätä naisten osallisuutta politiikassa. Edistääkseen sukupuolten tasa-arvoa KUA järjesti yhdessä kumppaniensa kanssa lukuisia kansalaiskeskusteluita, väittelyitä ja kokouksia, jotka tarjosivat naisille mahdollisuuksia sekä tulla kuulluiksi että oppia toisiltaan. Tulokset ovat luupaavia, sillä sadat naiset ovat saaneet koulutuksissa tietoa oikeuksistaan ja aktiivisesta kansalaisuudesta, mikä on antanut heille itseluottamusta ja tarvittavia taitoja päätöksentekoon osallistumiseen.
Kirkon Ulkomaanapu on pyrkinyt lisäämään kaikkien mahdollisuuksia osallistua aluevaltuustojen muodostamiseen ja vakiinnuttamaan 30 prosentin kiintiön naisille, ja työ on saavuttanut huomattavia tuloksia. KUA johti toimijoiden yhteenliittymää, joka tuki naisten ja nuorten osallistumista aluevaltuustojen muodostamiseen Berdalessa ja Hudurissa Lounaisessa osavaltiossa vuonna 2018 ja vuonna 2020 Afmadovissa Jubalandissa ja Galkacyossa Galmudugissa. Kaksi naista valittiin valtuustoon Berdalessa, viisi Galkacyossa ja kaksi Afmadowissa. Kansallinen Sukupuolten tasa-arvo-ohjelma luotiin Lounaisessa osavaltiossa. Lounaisen osavaltion paikallisvaaleissa naisten voittamien paikkojen määrä kasvoi huomattavasti. Tällä hetkellä valtuustossa on 16 naista ja nainen varapuheenjohtajana.
KUA on työskennellyt Somaliassa vuodesta 2008 lähtien ja edistänyt kestävän rauhan rakentamista. Maaohjelma toimii neljässä osavaltiossa, Lounaassa, Hirshabellessa, Galmudugissa ja Jubalandissa. Maatoimisto on työskennellyt aktiivisesti koko sen ajan, kun sisällissodan jälkeen Somaliassa on rakennettu demokraattisia hallintojärjestelmiä ja tuotu päätöksentekoa aluetasolle. KUA:lla on toimintaa myös Mogadishussa ja Somalimaassa.
KUA:n Somalian toimisto on toteuttanut lukuisia rauhanprojekteja Somaliassa edistääkseen osallistavaa hallintoa ja naisten poliittista osallisuutta. ”Sukupuolten tasa-arvo ja yhteiskunnallinen osallisuus” –hanke kohdistui Baidoan, Hudurin ja Berdalen alueille Lounaisessa osavaltiossa ja sitä rahoitti Somalia Stability Fund (SSF).
Toinen projekti, jonka tavoitteena oli vahvistaa paikallishallinnon rakenteita ja järjestelmiä, jotka varmistavat vastuullisuuden ja osallistamisen osavaltiotasolla, teki töitä Lounaisessa osavaltiossa, Hirshabellessa, Jubalandissa ja Galmudugissa. Sitä rahoitti Euroopan Unioni. Projekti pyrki vakiinnuttamaan 30 prosentin kiintiön naisille aluevaltuustoissa.
Vaikuttamistyötä monella saralla
”Keskeinen osa-alue kaikissa projekteissa on ollut laaja-alainen ja strateginen vaikuttamistyö”, kertoo liiketoiminnan kehittämisen päällikkö Leakhena Sieng KUA:n Somalian-toimistosta.
Kumppanit ovat olleet keskeisessä roolissa tuloksellisessa vaikuttamistyössä. Naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaava ministeriö tuki KUA:a verkostojen luomisessa ja järjesti tapaamisia ja kohtaamispaikkoja, joissa naiset ja poliittiset päättäjät keskustelivat ja tekivät päätöksiä.
”KUA:n toimintaan osallistui ihmisiä paikallistasolta, klaanijohtajia ja tavallisia perheitä”, kertoo Abdulwahab Osman, joka työskentelee paikallishallintoon kohdistuvien hankkeiden päällikkönä KUA:n Somalian-toimistolla. ”Projektien puitteissa olemme tarjonneet naisverkostoille mahdollisuuden vakuuttaa uskonnollisia ja perinteisiä johtajia siitä, miten tärkeää naisten osallisuus on. Moneen otteeseen työpajoissa ja keskusteluissa on puhuttu naisten mukaan saamisesta.”
Klaanijohtajiin on pyritty vaikuttamaan niin, että he mahdollistaisivat ja tukisivat naisten aktiivista roolia. Klaanijärjestelmä vaikuttaa vahvasti Somalian hallinto- ja yhteiskuntarakenteissa ja ilman klaaninvanhimpien tukea naisten nousu päättäviin asemiin on vaikeaa. Kun paikalliset johtajat on vakuutettu siitä, että naisia tarvitaan päätöksentekoon, somalialaisessa yhteiskunnassa se on merkittävä edistysaskel ja vaikuttaa sekä paikallisyhteisöjen että poliittisten johtajien suuntaan.
On ollut tärkeää haastaa perinteisiä rakenteita ja rooleja, jotka ovat estäneet naisia osallistumasta yhteiskunnalliseen toimintaan aktiivisesti. Naisia ei ole kannustettu opiskelemaan ja tytöiltä on viety oikeus koulutukseen. KUA:n kouluttamat naiset ovat kiertäneet kylissä ja puhuneet naisille ja heidän perheilleen sitä, miten naiset voivat ottaa aktiivisemman roolin ja miksi heidän kannattaa tehdä se.
”Yksi keskeinen tavoite on ollut nostaa yleisesti tietämystä aiheesta ja nyt 56 % projektiin osallistuneista naisista sanoo, että he voivat vaikuttaa yhteisönsä päätöksentekoon”, kertoo Leakhena Sieng.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut naisten mahdollisuuttaa osallistua päätöksentekoon. Työn tuloksena useita naisia on valittu valtuustoihin eri puolilla Somaliaa.
Naiset tukevat ja auttavat toisiaan
Kirkon Ulkomaanapu on halunnut tarjota kunnianhimoisille naisille politiikassa tarvittavia työkaluja ja itseluottamusta. BAYWAN-niminen naisyhdistysten verkosto on ollut keskeinen tässä työssä. Verkoston perustivat 207 KUA:n ja Koulutus- ja tutkimuskeskuksen kouluttamaa naista, ja sen tarkoituksena on tarjota tukea naisille taustasta ja iästä riippumatta sekä mahdollistaa keskinäinen yhteistyö ja näkemysten ja kokemusten vaihto.
BAYWAN vaikuttaa muutoksen monella yhteiskunnan saralla, ja he ovat edistäneet naisten osallisuutta ja tyttöjen koulutusta ja tasa-arvoisempaa asemaa.
KUA:n projekteilla on ollut valtava vaikutus naisten osallistumiseen politiikkaan.
”KUA valitsi 150 nuorta yliopistossa politiikkaa opiskellutta naista koulutukseen, jonka tarkoituksena oli valmistella heitä uralle poliittisen päätöksenteon, ja tarjota heille verkostoja, itseluottamusta tuoda esille näkemyksiään ja paikka käydä keskusteluja ikätovereidensa sekä mentorien kanssa”, Bashir Fidow kertoo.
KUA toi yhteen nuoria naisia, joilla on korkeat tavoitteet, sekä naispuoleisia poliitikkoja innostamaan nuorempaa sukupolvea. Naisten tasa-arvoasioista vastaava ministeriö tarjosi harjoittelu- ja vapaaehtoistyöpaikkoja yliopisto-opiskelijoille. Näiden naisten, KUA:n ja yhteistyökumppanien työ on niin menestyksekästä Lounaisessa osavaltiossa, että muuallakin Somaliassa on innostuttu seuraamaan esimerkkiä.
Pysyvä muutos kohti kestävää rauhaa on mahdollinen
Kirkon Ulkomaanavun työ Somaliassa naisten poliittisen osallisuuden lisäämiseksi on yleisesti ottaen ollut suuri menestys. KUA on pystynyt tuomaan yhteen tiedotusvälineitä ja keskeisiä poliittisia päättäjiä ja johtohahmoja. Bashir Fidow kertoo, että koska kasvanut valtuustoihin valittujen naisten määrä on saanut paljon mediahuomiota erityisesti Galkacyossa, Afmadowissa ja Diinsoorissa, aihe on valtavirtaistunut.
KUA:n projekteilla on ollut valtava vaikutus. Yli 700 naista ja lukuisia klaani- ja uskonnollisia päälliköitä on koulutettu johtamaan muutosta kohti sukupuolten tasa-arvoa ja naisten voimaantumista. Politiikassa mukana olevien naisten määrä on kasvanut, ja yliopistossa opiskelevien nuorten naisten innostus osoittaa, että suuntaus on pysyvä.
”Nyt me olemme muiden osavaltioiden edellä naisten poliittisessa osallisuudessa. Kannustan muita seuraamaan Lounaisen osavaltion esimerkkiä ja tarjoamaan poliittista tilaa naisille”, sanoo Faduma Ali Ahmed, edustaja Lounaisen osavaltion aluevaltuustossa.
YK:n kestävän kehityksen tavoite numero viisi toteaa, että ”sukupuolten tasa-arvo ei ole ainoastaan ihmisoikeuskysymys, vaan se edellytys rauhalliselle, menestykselliselle ja kestävälle maailmalle” ja tämä on hyvin tärkeää Somalian kaltaisessa maassa, joka on kärsinyt vuosikymmeniä sisällissodasta ja väkivaltaisista ääriliikkeistä.
Tavoite 16, ”edistää rauhanomaisia yhteiskuntia ja taata kaikille pääsy oikeuspalveluiden pariin, rakentaa tehokkaita ja vastuullisia instituutioita kaikilla tasoilla”, liittyy keskeisesti KUA:n työhön Somaliassa. Projektien tulokset osoittavat, että maassa on otettu isoja harppauksia kohti tämän tavoitteen täyttymistä.
Monien päällekkäisten kriisien seurauksena perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, lapsiavioliitot sekä lapsityövoima ovat yleistyneet Libanonissa, kirjoittaa KUA:n Beirutissa asuva humanitaarisen avun koordinaattori Emma Pajunen. KUA on aloittanut työn Beirutin satamaräjähdyksestä kärsineissä kouluissa.
Vierailin vastikään beirutilaisessa koulussa, jossa olemme aloittamassa Kirkon Ulkomaanavun koulutusteemaista työtä. Keskustelin opetushenkilökunnan ja koululaisten kanssa koulun tilanteesta. Mieleeni jäi koripallokenttä, jossa ei enää pelattu koripalloa. Minulle kerrottiin, että kenttä toimii nykyisin autojen parkkipaikkana.
Beirutissa leikkipuistot ovat olleet koronan vuoksi jo pitkään suljettuina. Moni lapsi ja nuori on ollut ison osan kuluneesta puolestatoista vuodesta kotona. Koulussa tapaamani oppilaat toivovat leikin ja pelien mahdollisuutta koulujen pihoilla, kun koulut taas syksyllä alkavat.
Kirkon Ulkomaanapu aloittaa kunnostustyöt viidessä satamaräjähdyksestä kärsineessä koulussa Beirutissa. Lasten leikeille ei ole sopivia tiloja vaurioituneissa kouluissa. Kuva: Emma Pajunen 2021.
Libanonissa lapset ja nuoret tarvitsevat nyt tukea enemmän kuin koskaan. Elokuun 2020 tuhoisan satamaräjähdyksen jäljiltä maa on poliittisessa pattitilanteessa ilman toimivaa hallitusta. Lisäksi Libanon kärsii vakavasta talouskriisistä, jota koronapandemia entisestään pahentaa.
Tukea tarvitsevat paikallisten lisäksi myös pakolaiset. Syyrian sodan seurauksena maassa on noin 1,5 miljoonaa syyrialaista, ja kokonaisuudessaan neljäsosa maan väestöstä on pakolaisia.
Poikkeuksellinen talousromahdus ja tuhoisa räjähdys
Maailmanpankin kesäkuussa julkaiseman raportin mukaan Libanonin talouskriisin arvioidaan sijoittuvan maailmanlaajuisesti jopa kolmen pahimman kriisin joukkoon sitten 1800-luvun puolivälin.
Lokakuun 2019 jälkeen Libanonin punta on menettänyt arvostaan noin 90 prosenttia dollaria vastaan. Se tarkoittaa, että myös tavallisten ihmisten palkka- tai eläkesäästöt ovat menettäneet suurimman osan arvostaan. Köyhyys- ja työttömyysluvut ovat arvioiden mukaan vähintäänkin kaksinkertaistuneet.
Elintarvikkeiden ohella valuutan romahdus näkyy polttoaineen ja lääkkeiden saatavuudessa ja hinnoissa. Jututtamieni libanonilaisten mukaan ainoa keino pärjätä on se, että ulkomailla asuva sukulainen tai tuttava lähettää heille dollareita.
Beirutin tuhoisa satamaräjähdys tapahtui 4. elokuuta 2020. Voimakas paineaalto vauroitti laajasti kaupungin rakennuksia. Kuva on koulusta, jossa KUA aloittaa työt. Kuva: Emma Pajunen 2021.
Maassa ole ollut täysivaltaista hallitusta edellisen hallituksen erottua Beirutin elokuun 2020 satamaräjähdyksen jälkeen, mikä hankaloittaa tilannetta entisestään. Räjähdyksessä noin 200 ihmistä kuoli ja 300 000 henkilöä menetti kotinsa.
Räjähdyksen jälkeen KUA lähetti välittömästi muun muassa ruokaa ja hygieniatarvikkeita sisältävää hätäapua yli sadalle perheelle. Hätäapu toimitettiin yhteistyössä Norjan Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
Räjähdys myös vaurioitti yli 200 koulua, joissa opiskelee yli 85 000 oppilaista. Jälleenrakentaminen on edelleen kesken.
Kirkon Ulkomaanapu on aloittamassa satamaräjähdyksessä vaurioituneiden koulujen kunnostamisen. Koulut sijaitsevat Beirutin köyhimmillä alueilla, ja niissä opiskelee pääosin libanonilaisia ja pakolaistaustaisia lapsia.
Koulumaailman monet haasteet
Libanonin koulutussektori on vakavassa kriisissä. Lokakuussa 2019 alkaneet maanlaajuiset mielenosoitukset pitivät lapsia kotona jo ennen koronasulkuja. Niin libanonilaisia kuin syyrialaisiakin oppilaita on jo jäänyt kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, ja yli miljoona oppilasta on menettänyt vähintään yli vuoden opetuksesta.
Unicefin tuoreen raportin mukaan 15 prosenttia heidän haastattelemista perheistä on joutunut katkaisemaan lastensa koulutuksen sillä heillä ei ole enää varaa koulumaksuihin. Lisäksi 9 prosenttia perheistä joutui lähettämään lapsensa töihin koulun sijaan.
Syyrialaispakolaisista kouluikäisistä vain puolet kävi koulua ennen etäkouluun siirtymistä. 2020–21 lukukauden aikana 25 000 syyrialaispakolaista putosi koulutuksen parista. Yli 40 000 libanonilaista oppilaista siirtyi yksityisistä julkisiin kouluihin, kun vanhemmilla ei ollut enää varaa lukukausimaksuihin. Julkiset koulut olivat jo valmiiksi täynnä. Nyt opetusta on jouduttu järjestämään kahdessa vuorossa.
Räjähdys särki rakennusten rakenteita ja ikkunoita. Tässä koulussa ikkunalasit oli korvattu muoveilla vielä toukokuussa 2021. Kuva: Emma Pajunen.
Etäopetuksen järjestäminen on ollut vaikeaa, ja syitä on monia. Internetyhteydet ovat kehnoja ja kalliita, sähköä riittää huonosti, perheillä ei ole tarpeeksi laitteita ja vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia auttaa lapsia kotikoulussa. Vaikutukset ovat olleet erityisen karuja jo valmiiksi heikossa asemassa oleville koululaisille, kuten syyrialaispakolaisille.
Taloustilanne on vaikuttanut myös opettajiin, sillä myös heidän palkkojensa arvo on romahtanut. Jos opettajan kuukausipalkan arvo dollareissa oli noin 1900 dollaria kuukaudessa, on se nyt noin 160 dollaria. On vaikeaa kuvitella, miten tällä summalla voi elättää perheensä, maksaa vuokransa tai ylipäätään käydä ruokakaupassa nykyhinnoilla. Opettajat joutuvat usein tekemään pärjätäkseen yhtä tai kahta sivutyötä iltaisin ja viikonloppuisin.
Koululaiset tarvitsevat tukea
Kouluvierailujen yhteydessä olen kuunnellut opetushenkilökunnan ja oppilaiden keskusteluja, niissä nousee usein esiin lasten hyvinvoinnin tukeminen. Monien päällekkäisten kriisien seurauksena perheväkivalta, lasten hyväksikäyttö, lapsiavioliitot sekä lapsityövoima ovat yleistyneet Libanonissa. Huonovointisuus on kaiken kaikkiaan kasvanut, ja kouluissa on suuri tarve psykososiaaliselle tuelle.
KUA:n kouluprojekteissa kunnostetaan myös koulujen pihoja, jotta lapsilla on mukavat olosuhteet leikeille ja pelailuille. Kuva: Emma Pajunen 2021.
Pyrimme työllämme tarjoamaan koululaisille paremmat puitteet koulunkäyntiin. Korjaamme yhteistyökouluissamme satamaräjähdyksen aiheuttamia tuhoja, mutta lisäksi panostamme ulkotiloihin. Osassa kouluista pihat ovat pieniä, eikä niissä mahdu kunnolla leikkimään, liikkumaan tai pelaamaan pelejä. Viihtyisät koulupihat ja niissä vietetty aika tukevat merkittävästi oppilaiden hyvinvointia.
Järjestämme myös tukiopetusta niille, jotka ovat vaarassa pudota koulusta. Tukiopetuksen yhteydessä tarjoamme myös aterian tukiopetukseen osallistuville oppilaille. Lisäksi annamme käteisapua vanhemmille, joilla ei ole varaa maksaa koulumaksuja. Oppilaille järjestetään heidän toiveidensa pohjalta hyvinvointiohjelmaa, kuten urheilua ja pelejä. Opettajat saavat myös psykososiaalisen tuen koulutusta ja koulutusta etäopetusmenetelmistä.
Kunnostustyöt alkavat pian ja muu kouluissa tehtävä työ syyskuussa, kun uusi lukukausi alkaa.
Emma Pajunen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Libanonissa. Pajunen on asunut Beirutissa 2,5 vuotta.
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Itäghoutalainen Muhammad Abdo Hijzai on 13-vuotias poika, joka osallistuu Kirkon Ulkomaanavun tukemaan tukiopetukseen muun muassa matematiikassa. Kuva: Abu Talib Al-Buhaya.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
