Oppiminen on palkitsevimpia asioita ihmisen elämässä. Oletko miettinyt, ketkä ovat avainroolissa oppimisen kokemuksen synnyttämisessä? Opettajat. Taitava opettaja saa oppilaat innostumaan opetettavasta aiheesta. Innostus taas on edellytys oppimiselle – ellei opetettava asia kiinnosta, ei oppimistakaan tapahdu.
Opettajat laittavat itsensä likoon vaikeissa olosuhteissa ja tekevät työtään välillä jopa palkatta. Kysyimme KUA:n työssä mukana olevilta opettajilta, mitä he ajattelevat työstään ja koulutuksen merkityksestä yhteisössään.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Rehtori John Egielanille oppilaat ovat kuin omia lapsia. Turkanan maaseudulla Keniassa peruskouluikäisiä opettava Egielan on kasvanut itse paimentolaisyhteisössä ja tuntee koulunkäynnin esteet. Suurin niistä on köyhyys. Yksinhuoltajaäiti tuki Johnin koulunkäyntiä keräämällä polttopuita.
”Minulla ei ole omia lapsia, joten tuen muiden lapsia koulussa. Olen varma, että työni maksaa itsensä takaisin, kun näen heidän menestyvän elämässään.”
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Molly Azikuru ja Godfrey Nyakuta opettavat alakouluikäisiä Ugandassa Bidibidin pakolaisasutusalueella. Turun kokoinen pakolaisasutusalue perustettiin yli kolme vuotta sitten, kun alueelle saapui Etelä-Sudanista satoja tuhansia pakolaisia. Valtavien opetusryhmien luotsaaminen puutteen ja kaaoksen keskellä on kaikkea muuta kuin helppoa. Tyynellä otteella oppilaitaan luotsaavat Azikuru ja Nyakuta eivät luovuta, vaan omistautuvat työlleen päivä toisensa jälkeen olosuhteista huolimatta.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Jean Lessene on yksi niistä monista keskiafrikkalaisista, joka on kokenut sisällissodan ja seurannut läheltä sen vaikutusta lapsiin ja yhteisön elämään. Opetussektorin johtajana työskentelevä Lessene on nähnyt koulujen tuhoutumisen ja ollut mukana niiden jälleenrakentamisessa. Kaiken jälkeen on selvää, että ilman koulutusta Keski-Afrikan tasavallassa ei voida saavuttaa rauhaa.
”Tärkeimpiä asioita, joita koulu voi opettaa, on rauhan merkitys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus.”
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Marave Chhay on pitkän linjan opettaja ja ensimmäisiä KUA:n kouluttamia opinto-ohjaajia Kambodžassa. Opinto-ohjauksen tunneilla opitaan työelämätaitoja, kuten ongelmanratkaisua ja oma-aloitteisuutta sekä opetellaan tunnistamaan omia vahvuuksia, unelmia unohtamatta. Ilman suunnitelmia ei voi saavuttaa tavoitteita. Opinto-ohjausta järjestävissä kouluissa, kuten Anlongvilin yläkoulussa ja lukiossa, koulun keskeyttäneiden oppilaiden määrät ovat vähentyneet ja oppimistulokset parantuneet.
Joskus opettaja tai opinto-ohjaaja on ainoa aikuinen nuoren elämässä, joka antaa tukea ja rohkaisee kriittisellä hetkellä.
Näytelmissään Anna Krogerus kuvaa maailmaa usein sellaisten päähenkilöiden silmin, jotka ovat heikommassa asemassa ja jollain tavalla näkymättömiä itselleen tai muille. Myös kuukausilahjoittajana Anna on pienemmän puolella.
Psykoterapeutti Rowda Olad tekee KUA:n tuella ruohonjuuritason mielenterveystyötä ja osallistuu Somalian sovintotyöhön.
”Somaliassa puhutaan näkymättömistä haavoista, dhaawac yada qarsoon”, psykoterapeutti Rowda Olad sanoo ja kertoo, kuinka järkyttynyt hän oli koko kansan mielenterveyden tilasta saapuessaan Somaliaan vuonna 2016.
”Nuori poika ajoi mopotaksia, tuktukia, hirveätä vauhtia keskellä Mogadishua. Pyysin häntä hiljentämään vauhtia. ’Sinähän vielä tapat meidät!’, huudahdin takapenkiltä. ’Mitä väliä sillä on, jos me kuollaan’, poika vastasi.”
”Olin todella järkyttynyt.”
Rowda kertoo kiinnittäneensä heti huomiota siihen, että erityisesti nuoret miehet olivat paitsi pelottomia, myös hyvin vihaisia. Mutta lähes kaikki muutkin tuntuivat Somaliassa kärsivän sisällissodan ja väkivaltaisuuksien aiheuttamista psyykkisistä traumoista tai niiden aiheuttamista postraumaattisista oireista.
”Rikollisuutta on paljon, samoin välinpitämättömyyttä toisen omaisuudesta tai hengestä. Aina kun Mogadishussa räjähti, ihmiset ryntäsivät katsomaan mitä on tapahtunut, kun luonnollinen reaktio olisi juosta poispäin.”
”Ihminen, joka ei pelkää, ei ole psyykkisesti terve, Rowda sanoo. Silvottujen ja räjähtäneiden ihmisten ja ruumiiden näkeminen traumatisoi, erityisesti lapsia.”
Tätä kaikkea hän näki ja kirjasi ylös koko sen ensimmäisen vuoden, kun hän oli perheineen muuttanut takaisin Somaliaan vuonna 2016.
Psyykkiset traumat muuttavat ihmisen maailmankuvaa ja käytöstä. Somaliassa on paljon aggressiivista käyttäytymistä ihan arkielämän tilanteissa.
”Jopa poliittisen ylätason kokouksissa ihmisillä menee hermo aivan yhtäkkiä.”
Pakolaisena Yhdysvalloissa
Mogadishussa syntyneellä Rowdalla on itselläänkin sotatraumoja. Sisällissota alkoi kun hän oli seitsemänvuotias.
”Muutimme ensin jatkuvasti paikasta toiseen.”
Sisarukset ja sukulaiset levisivät eri puolille maailmaa. Rowda pakeni sedän perheen kanssa Yhdysvaltoihin, Ohion osavaltioon. Hän kävi koulut, mutta ei lukiosta päästyään heti osannut päättää mitä alkaisi tehdä isona. Niinpä hän ilmoittautui vapaaehtoiseen sosiaalityöhön AmeriCorpsin riveissä. Hän auttoi muslimimaahanmuuttajia, somalidiasporaa, nuoria ja vanhoja – ja näki ja koki paljon sellaista, jonka vain ihmisten taustat voivat selittää.
Hän perusti nuorille somalinaisille vapaaehtoisryhmän ja alkoi kiinnostua psykologin ja psykoterapeutin opinnoista. Myös somalikulttuurin piirteet alkoivat kiinnostaa; mikä johtuu mistäkin? Miksi meillä tehdään tai ajatellaan näin?
Rowdan haaveena on perustaa Somaliaan kansallinen mielenterveysjärjestelmä. Kuva: Kristiina Markkanen
Rowda opiskeli, valmistui ja työskenteli psykoterapeuttina. Kun tilanne Somaliassa alkoi rauhoittua ja ensimmäiset sodan jälkeiset parlamenttivaalit pidettiin vuonna 2016, myös Rowda päätti muuttaa takaisin Somaliaan.
Rowda lähti mukaan politiikkaan ja työskenteli ensin aluehallinnossa, mutta mielenterveystyö alkoi vetää puoleensa yhä enemmän. Haaveena on perustaa Somaliaan kansallinen mielenterveysjärjestelmä, koko rakenne, luoda toiminnan perusteet ja puuttuvat sanat.
”Meillä ihminen on joko hullu, waali, tai sitten ei ole. Välimuotoja ei tunneta, muita sanoja ei ole. Mieleltään pahasti sairastuneet laitetaan sairaalaan ja unohdetaan sinne.”
”Se pysäytti minut”, hän sanoo.
Mielenterveystyötä pienin askelin
Rowda on aloittanut Somaliassa pienin askelin. Hän on tehnyt vapaaehtoistyötä ja puhunut terveysministeriön virkamiehille mielenterveydestä.
”Ensin olen pyrkinyt avaamaan mielenterveyden yhteyttä ihmisen käytökseen ja toimintaan ja pikkuhiljaa olen laajentanut sitä kansalliselle tasolle.”
Rowda uskoo, ettei jälleenrakennus ja kansallinen sovintotyö voi onnistua ilman, että käsitellään myös perheiden, yksilöiden ja kokonaisten yhteisöjen kokemia traumoja.
Traumatisoituneiden ihmisten toimintakyky heikkenee ja se vaikutta muun muassa työntekoon.
”Koko kansakunnan, niin yrittäjien, virkamiesten kuin maanviljelijöidenkin tuottavuus jää alhaiseksi.”
Rowda on perustanut Somaliaan oman vastaanoton sekä ja aloittanut muun muassa KUA:n tuella eräänlaisen mielenterveystyön esityön, jota hän kutsuu mielenterveystiedoksi (psychoeducation).
Koulutuksen ideana on kertoa mielenterveydestä ja tarjota tietoa eri kansalaisryhmille. Puhutaan stressistä, masennuksesta, ja siitä, miten psyykkisistä traumoista voi selvitä. Mikä on tavanomaista surua ja mikä taas niin pahaa kärsimystä, että siihen pitää saada hoitoa.
Työhön kuuluu mielenterveystyö myös vankien ja vanginvartijoiden parissa. Somalian vankiloissa on niin pikkurikollisia kuin entisiä terroristejakin, ja myös heitä pitää yrittää saada sitoutumaan Somalian kehittämiseen.
Vankilarakennus Somaliassa. Kuva: Jari Kivelä
”Vankilassakin pidän mielenterveystiedon ryhmäopetusta, jossa käymme läpi sitä, miten ihmisen mieli toimii. Teen myös kliinistä työtä, diagnosoin ja annan yksilöterapiaa sitä tarvitseville. Joskus joudun siirtämään pahasti psyykkisesti oireilevan vangin sairaalahoitoon.”
Vankien kanssa Rowda käy läpi heidän identiteettiään, ja niitä reittejä, joita pitkin he ovat joutuneet vankilaan. Sodan ja väkivallan keskellä kasvaneilla ei välttämättä ole sellaista identiteettiä, jossa he voisivat nähdä itsensä järjestäytyneen yhteiskunnan kansalaisina.
”Kun kysyn heiltä esimerkiksi, että ketkä ovat heidän roolimallejaan, he eivät sano, että halusin lapsena, että minusta olisi tullut lääkäri tai opettaja, vaan he saattavat vastata, että ihailen isääni, hän oli sotasankari.”
Rowda kertoo aloittavansa pian työskentelyn myös vankien perheiden kanssa. Se on vaikeaa, koska monien perheet ovat muuttaneet. Somalialainen kulttuuri on kuitenkin hyvin perhekeskeistä ja Rowda uskoo, että rikollinen voi tulla yhteiskuntakelpoiseksi, jos hän saa perheeltään ja yhteisöltään vahvaa tukea.
Myös terapia on Somaliassa täysin uusi konsepti. On vain lääkäreitä ja psykiatreja, jotka työskentelevät sairaaloissa ja määräävät lääkkeitä. Jos lääkäri antaa lääkettä, ihminen paranee.
”Kun kerron potilaalle, että annan hänelle hoitoa, he odottavat lääkettä, ei keskustelua.”
Samalla hän toivoo, että mielenterveyden kysmykset tulisivat osaksi sovintotyötä. Rowda ei usko, että Somaliaan saadaan todellinen rauha ennen kuin traumojen tunnistaminen ja niistä paraneminen otetaan vakavasti kansallisella tasolla.
Teksti: Kristiina Markkanen
Rowda Olad vieraili Suomessa ulkoministeriön, Lähetysseuran, CMI:n ja Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä National Dialogues –rauhantyön konferenssissa kesäkuussa.
Tuula Peura kaipasi jotain muuta. Hän työskenteli aiemmin tiedottajana, mutta päätti vaihtaa alaa ja alkoi opiskella teologiaa. Hän sai pappisvihkimyksen, ja toimi Kirkkonummen suomalaisessa seurakunnassa, kunnes jäi viime marraskuussa eläkkeelle.
Suunnanvaihto ei ole kaduttanut. Papin työssä palkitsivat kohtaamiset, joissa Peura pystyi auttamaan ihmisiä eteenpäin. Auttamista hän pääsee harjoittamaan myös Kirkon Ulkomaanavun kautta, ja hän on ollut kuukausilahjoittaja jo yli 10 vuotta. Arvot ohjaavat Peuran elämää ja lahjoittamista.
”Kirkon Ulkomaanavun kanssa arvomaailmani kohtaa. Kysymys on koulutuksesta, itsenäiseen elämään tukemisesta ja ihmisen oman voiman löytämisestä. Sitä tässä maailmassa tarvitaan.”
Jos ihmisillä ei ole valmiuksia käyttää tietoa hyväkseen, he eivät pysty tekemään kestäviä valintoja elämässään.
”Koulutus on vastaus isoihin ongelmiin. On huikeaa olla tässä mukana muutamalla kympillä”, Peura sanoo.
Hänen nuoruusvuosinaan 1960-luvulla yhteiskunnalliset arvot olivat murroksessa.Myös tasa-arvon teemat olivat vahvasti esillä. Naisten asema on ollut Peuralle tärkeä arvo niistä päivistä saakka.
”Naiset ja tytöt ovat usein niitä, jotka pystyvät ja haluavat viedä yhteisön elämää eteenpäin”, Peura sanoo.
Maailmaa parannetaan pala palalta. Peura ajattelee, ettei Kirkon Ulkomaanavun työ tule varmaan koskaan valmiiksi, mutta joka päivä sillä saavutetaan ihmisten arjessa jotain.
”Toivoisin ihmisten oppivan näkemään, että meidän jokaisen omilla teoilla on merkitystä.”
Vaalikeväänä Peuralla on viesti poliitikoille: ”Haluaisin, että Suomessa kohdistettaisiin enemmän rahaa kehitysyhteistyöhön. Ihmisten kouluttaminen ja heidän valmiuksiensa luominen on kestävä tie.”
Suomi käyttää 0,38% BKT:stä kehitysapuun, mikä on melkein puolet vähemmän kuin YK:n suositus 0,7%. Vertailun vuoksi Ruotsissa kehitysyhteistyön osuus on yli prosentin.
”Nämä rahat ovat pieniä verrattuna siihen, mitä niillä voidaan saada aikaan”, Peura sanoo.
Lahjoittaminen tekee hyvää myös lahjoittajalle itselleen. ”Lahjoittaminen merkitsee, että pystyn edistämään tärkeäksi kokemaani asiaa ja sanoa hyvällä omatunnolla, että olen tässä mukana. Se tuo minulle merkityksellisyyttä.”
Peura kannustaa ihmisiä lahjoittamaan, ja jos aikaa ja intoa riittää, tekemään vapaaehtoistyötä, sillä se hänen kokemuksensa mukaan voimaannuttaa ja tuo hyvää mieltä.
”Omien arvojen mukaan toimiminen kohottaa meitä ihmisinä.”
Anna Koskivuo haki Opettajat ilman rajoja –verkoston vapaaehtoiseksi ja lähti kouluttamaan opettajia yhteen maailman hauraimmista valtioista.
Kun konfliktista kärsineen Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kysyttiin viime vuonna, mitä he toivoisivat Kirkon Ulkomaanavun heille tarjoavan, vastaus oli lukutaitoa ja parempaa toimeentuloa.
Tuota lupausta lähti tänä keväänä lunastamaan Anna Koskivuo, 28, joka matkusti puoleksi vuodeksi Keski-Afrikan tasavaltaan käynnistämään Naisten Pankin hanketta ja kouluttamaan lukutaito-opettajia.
”Halusin nähdä, miten apu menee perille käytännössä. Lisäksi olen tekijätyyppiä ja aina utelias lähtemään uusiin paikkoihin”, Anna kertoo syistä hakea Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoiseksi.
Naisten Pankin rahoittaman hankkeen tavoitteena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten toimeentuloa ja tarjota heille koulutusta lukutaidosta, maanviljelystä, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä. Bozoum on pieni maaseutukaupunki, jossa arki koostuu tavallisesti peltotöistä, karjankasvatuksesta ja kodinhoidosta.
Hanke on otettu Bozoumissa innostuneesti vastaan.
”Osallistujat olivat todella motivoituneita ja paikalla joka päivä. Koulutus oli heille ainutlaatuinen kokemus”, Anna kertoo.
Koulutukselle valtava tarve
Koulutukselle on Keski-Afrikan tasavallassa valtava tarve, sillä yli puolet maan kansalaisista on lukutaidottomia. Lukutaidottomuuden huomaa arjessa eri tavoin.
”Huomasin, että laskun kirjoittaminen ravintolassa voi olla vaikeaa, tai henkilö ei ymmärrä lääkereseptejä. Vaikka olisi käynytkin koulua, se on saattanut jäädä kesken ja lukutaito jäädä vaillinaiseksi”, Anna kertoo.
Anna koulutti naisryhmien joukosta pääsykokeilla valitut 18 kandidaattia lukutaito-opettajiksi yhdessä opetusministeriön kouluttajan kanssa. Lukutaito-opettajat alkavat koulutuksen jälkeen järjestää naisryhmissä lukutaitokoulutusta pätevöidyttyään ensin itse ohjaajiksi.
Naisten Pankin hanke toteutetaan paikallisten naisten omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.
”Osallistuminen aikuisten lukutaito-opetukseen on vapaaehtoista. Aluksi KUA:n työntekijät kiersivät paikallisissa naisryhmissä ja kysyivät, ketkä haluavat ilmoittautua lukutaitokoulutukseen. Yhteensä 450 lukutaidotonta naista ilmoittautui opetukseen.”
Lukutaito avaa ovia kaikkialla
Keski-Afrikan tasavalta lukeutuu maailman hauraimpiin ja köyhimpiin maihin. Levottomuudet puhkesivat sisällissodaksi vuonna 2013, jonka jälkeen maassa on ollut epävakaata. Tiet ovat huonossa kunnossa ja julkisen sektorin palvelut loistavat poissaolollaan.
Mitä Keski-Afrikan tasavallan kaltaisessa maassa voi tehdä kehityksen edistämiseksi?
”Itse uskon, että lukutaidosta on aina hyötyä. Kaikilla on oikeus osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Oli arki millaista tahansa, lukutaito auttaa toimimaan omassa yhteisössä ja yhteiskunnassa”, Anna miettii.
Vapaaehtoisjakson aikana eteen tuli kiperiäkin tilanteita.
”Haastavaa oli etenkin paikallisten viranomaisten kanssa, kun on nuori länsimaasta tuleva nainen ja kokematon siinä ympäristössä. Afrikassa ikää ja kokemusta arvostetaan valtavasti.”
Kaikkiaan kokemus oli niin antoisa, että syyskuussa Suomeen palannut Anna lähti takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan lokakuun alussa. Suunnitelmissa on jatkaa töitä Naisten Pankin hankkeessa vuoden loppuun saakka.
”On tervettä nähdä erilaista arkea ja elämää. Kokemus oli rikas ja kyseenalaisti omia ajattelu- ja toimintatapoja. Usein ajattelee, että oikea tapa toimia on se, minkä itse on oppinut ja mihin on tottunut, mutta tavat ovat vain erilaisia”, Anna summaa.
Anna Koskivuo on Keski-Afrikan tasavallassa Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoisena vuoden 2018 loppuun. Lue lisää Annan kokemuksista blogista.
Tänä vuonna Brother Christmas nosti hyvätekeväisyyden eettisyyden julkiseen keskusteluun Suomessa. Miten avustustyön eettisyyttä arvioidaan?
”Koko avustus- ja kehitysyhteistyön lähtökohta perustuu eettisyyteen, pyrkimykseen toimia oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti. Siihen arvopohjaan, että elämme yhdessä samalla maapallolla”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun (KUA) humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.
Mutta miten Kirkon Ulkomaanavussa varmistutaan, siitä että apu menee perille ja toiminta on eettistä? Tärkeässä roolissa on yhteisesti sovittujen toimintatapojen noudattaminen ja niihin liittyvä seuranta. Järjestö vastaa siitä, että työntekijöillä on tarvittavat tiedot ja taidot työnsä hoitamiseen tehokkaasti ja vastuullisesti. Työnantajana KUA on vastuussa myös työntekijöiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Jokainen työntekijä sitoutuu noudattamaan yhteisiä toimintaperiaatteita allekirjoittamalla menettelytapaohjeen, joka muun muassa kieltää korruption, varojen väärinkäytön ja seksuaalisen hyväksikäytön. Niiden suhteen KUA:ssa on nollatoleranssi. Työntekijän velvollisuus on myös raportoida, mikäli hän havaitsee väärinkäytöksiä.
KUA toimii maailman hauraimmissa ja köyhimmissä maissa. Näissä, ns. korkean riskin maissa korruptio on yleistä ja yksittäisen työntekijän kohdalla kiusaus ja paineet voivat olla suuria.
”KUA ei ole immuuni väärinkäytöksille. Työntekijöiden valinnalla ja perehdyttämisellä voidaan ehkäistä riskiä. Oleellista on, että seurantajärjestelmä havaitsee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa väärinkäytökset ja niihin puututaan ripeästi. Toistaiseksi olemme välttyneet isoilta kupruilta,” sanoo KUA:n kehittämispäällikkö Aarno Lahtinen.
Yhteiset suositukset luovat pohjan toiminnalle
Järjestöjen ohjeiden lisäksi avustustyötä säätelevät monet kansainväliset standardit ja suositukset. KUA esimerkiksi sai kansainvälisen Core Humanitarian Standard eli CHS-sertifioinnin kesäkuussa 2017.
”Lähtökohtana on, että toiminnan keskiössä ovat ne ihmiset, keiden kanssa ja puolesta työtä tehdään. Ensisijainen vastuumme toiminnan eettisyydestä ja varojen tehokkaasta käytöstä on heille, mutta myös lahjoittajille, rahoittajille ja veronmaksajille”, sanoo Lahtinen.
CHS-sertifikaatin asiat eivät ole uusia, vaan ne pohjautuvat toimijoiden vuosien aikana kehittämiin hyviin käytäntöihin.
”Tuemme ihmisten perusoikeuksien toteutumista sekä varmistamme, että oma toimintamme ei polje kenenkään oikeuksia tai aiheuta haittaa, esimerkiksi kärjistä konfliktia tai vahingoita paikallista elinkeinorakennetta tai ympäristöä”, sanoo Lahtinen.
Tärkeää on, että se mitä kulloinkin tehdään, on tarkoituksenmukaista ja sillä on oikeasti vaikutusta siihen tilanteeseen, jota pyritään parantamaan.
”Meidän täytyy olla hyvin tietoisia kulloisestakin toimintaympäristöstä, niin että tiedämme mitä ja miksi teemme. Se edellyttää keskusteluja paikallisten kanssa. Toiminnan pitää olla tehokasta ja oikea-aikaista, erityisesti humanitaarisen avun tilanteissa”, sanoo Lahtinen.
Paikallista osaamista vahvistamalla kestäviä tuloksia
Kirkon Ulkomaanavun työllä on vaikutusta
Kirkon Ulkomaanapu toimii tällä hetkellä 14 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä
132 500 lasta hyötyi KUA:n koulutushankkeista vuonna 2016
Nepalin 2015 maanjäristyksen jälkeen KUA rakensi 300 koulua ja turvallista koulutilaa 44 000 lapselle
27 305 ihmistä osallistui alueellisiin rauhansovitteluihin Keniassa vuonna 2016.
Jaetaanko vain ruokaa tai tavaroita vai autetaanko ihmisiä auttamaan itse itseään? KUA:n hankkeet suunnitellaan yhdessä niistä hyötyvien ihmisten kanssa. Keinot, joilla ihmisten tilannetta voidaan parantaa kestävällä tavalla, mietitään yhdessä, oli sitten kyse katastrofiavusta, kehitysyhteistyöstä tai vaikuttamistyöstä.
Äkillisen katastrofin, kuten maanjäristyksen jälkeen on aluksi usein tarpeen jakaa hengissä pysymisen kannalta välttämätöntä apua, kuten puhdasta vettä, ruokaa ja tarvikkeita suojan rakentamiseen. Mahdollisimman pian pyritään kuitenkin tukemaan ihmisiä niin, että he voivat elää arvokkaasti ja tehdä itseään koskevia päätöksiä. ”Esimerkiksi jonkun muun valitsemien tarvikkeiden jakamisen sijaan annetaan ihmisille käteisavustuksia, jotta he voivat itse päättää, mitä eniten tarvitsevat”, sanoo Alajarva.
Nepalin maanjäristyksen jälkeen KUA rakensi kouluja ja järjesti opettajille koulutusta psykososiaalisesta tuesta. Tuellamme 44 000 lasta pääsi opiskelemaan turvallisiin koulutiloihin. Kuva: Antti Helin
”Itse näen, että pitkittyneissä kriiseissä avustustyön täytyy aidosti vastata ihmisten tarpeisiin, myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Tässä tullaan nopeasti koulutukseen ja toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen”, Alajarva jatkaa.
”Paikallisen osaamisen tukeminen ja ymmärtäminen on olennaista. Ei niin, että tullaan ja tuodaan ulkopuolelta jotakin ja kun poistutaan, jää vain tyhjää”, sanoo myös Lahtinen.
Jatkuvaa oppimista
Mikään paperi tai merkki ei kuitenkaan itsessään pelasta. Olennaista on, että periaatteet ja arvot sisäistetään aidosti. Millaiset ovat organisaation vakiintuneet, jokapäiväiset toimintatavat, miten asioihin suhtaudutaan? Esihenkilöiden ja johdon esimerkki on tärkeä.
”Eettiseen avustustyöhön kuuluu myös se, että palautetta kuunnellaan herkällä korvalla”, sanoo Lahtinen.
Hankeseuranta, omat ja ulkopuolisten tekemät arvioinnit, palaute ja valitukset auttavat oppimaan ja tekemään työtä paremmin. CHS-standardi on tuonut selkeät mittarit oman työn arvioinnille ja kehittämiselle.
KUA:lla on oma verkkopohjainen valitusmekanisminsa, jonka kautta niin hankkeissa mukana olevat ihmiset, työntekijät kuin kumppanitkin voivat ilmoittaa mahdollisista väärinkäytöksistä, myös nimettömästi. Lisäksi sisäinen tarkastaja ja hallituksen tarkastusvaliokunta arvioivat toiminnan vastuullisuutta ja tehokkuutta.
Lopulta on kyse siitä, millaisen jäljen järjestö paikalliseen yhteisöön jättää. Saatiinko aikaan haluttu muutos niin, että sillä on vaikutusta myös tulevaisuudessa?
Miksi minulla olisi oikeus elää yltäkylläisyydessä, johon kaikilla ei ole varaa, mietti Juho Kalliokoski ja ryhtyi kuukausilahjoittajaksi.
Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja Juho Kalliokoski, 29, istuu Helsingin Vanhan Kirkon puupenkkiin valokuvausta varten. Ristikkoikkunoista siilautuva tammikuun vähäinen valo yltää juuri ja juuri miehen hymyileviin kasvoihin asti.
Kalliokoski on ammatiltaan lakimies ja asuu vaimonsa kanssa Helsingissä. Hän uskoo saaneensa kaiken, mitä hänellä on, Jumalalta.
”Kaikki, mitä minulla on, on minulle ulkopuolelta annettua. Ruumiin ja hengen olen saanut vanhemmiltani, kasvatuksen vanhemmiltani, opettajiltani ja muilta lapsuuden tärkeiltä ihmisiltä, korkeakoulutuksen valtiolta”, Kalliokoski listaa.
Kalliokoski ajattelee, ettei hänellä ole oikeutta elää yltäkylläisyydessä toisten kärsiessä. Niinpä hän auttaa ihmisiä ja muuta luomakuntaa lahjoittamalla.
”Koska ihmiset ovat samanarvoisia, valitsin järjestön, joka tekee työtään ihmisten hyväksi Suomen sijasta köyhissä maissa. Siellä ihmisten puute on suurempaa. Talouden lainalaisuuksien vuoksi eurolla köyhässä maassa saadaan myös enemmän aikaan kuin eurolla rikkaassa Suomessa.”
Sopiva lahjoitustaso löytyi Raamatusta
KUA:n avustustyön luotettavuus ja tehokkuus olivat Kalliokoskelle tärkeitä kriteereitä lahjoituskohdetta valitessa. Merkitystä oli myös sillä, että KUA on kirkollinen toimija.
Kuukausilahjoittaminen sopii Kalliokoskelle siksi, että se tekee hänen mielestään kuukausibudjetista vakaamman, eikä lahjoituksen tekeminen jää kiinni hetken mielijohteista.
Kalliokoski kertoo miettineensä kuukausilahjoituksen sopivaa summaa, kunnes löysi yllättäen vastauksen Raamatusta.
”Jonkin aikaa sitten hoksasin, että lahjoituksen sopivalle mittaluokalle on olemassa toimiva esikuva Mooseksen lain kymmenyksissä. Nykyään pyrin mitoittamaan kuukausilahjoituksen siten, että se on kymmenys eli kymmenesosa bruttotulostani”, Kalliokoski sanoo.
”Tämä tuntuu toimivalta ja kohtuulliselta, ja auttaa lisäksi karsimaan joutavan kulutuksen omasta elämästäni pois.”
Apua kuukausilahjoituksista
Pienistä puroista kasvaa suuri virta: Jokainen kuukausilahjoittaja on äärimmäisen tärkeä.
Kuukausilahjoituksen voi kohdistaa katastrofiapuun tai köyhyyden vähentämiseen.
Keskimääräinen kuukausilahjoitus on n. 15 e. Summa kertyy 50 sentillä päivässä.
Ei siitä niin kovin kauan ole, kun tässä maassa nähtiin nälkää.
Omien isovanhempieni vanhempia koettelivat suuret nälkävuodet 150 vuotta sitten. Lapsena en oikein käsittänyt, miksi muuten niin lempeä pappani kiivastui, kun kerran laitoin leivän ruokapöydälle huolimattomasti.
Vasta aikuisena ymmärsin, miten köyhissä oloissa hänen sukupolvensa oli elänyt. Leipä oli hänelle suorastaan pyhää ja sitä piti kunnioittaa.
Nykyisin suuri osa suomalaisista elää yltäkylläisyydessä. Ruokahävikki maassamme on 25 kiloa henkeä kohden vuodessa. Mutta keskuudessamme on myös niitä, joille jokapäiväinen leipä ei ole itsestäänselvyys.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia käytetään kotimaassa auttamaan niitä, jotka joutuvat turvautumaan ruoka-apuun. Kirkon ja seurakuntien diakoniatyö auttaa niitä, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.
Maailman katastrofialueilla nälänhädän riski on erityinen haaste. Monilla alueilla ilmasto-olosuhteet ovat tehneet ravinnon tuottamisen mahdottomaksi. Kuivuus, luonnonkatastrofit ja konfliktit tuovat mukanaan myös ruuan puutetta. Ilmaston lämpenemisen seurauksista kärsivät eniten maailman köyhimmät alueet.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta katastrofialueille, muun muassa nälkiintyneiden auttamiseen Itä-Afrikassa. KUA:n toiminnassa yhteydet paikallisiin toimijoihin takaavat avun perillepääsyn ja sen, että apu kohdennetaan oikein.
Nälän poistamiseksi ja maailman ruokaturvan puolesta on toimittava nyt. Työtä on jatkettava sitkeästi, kunnes oikeus riittävään toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla.
Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon. Maamme on kokenut omat nälkävuotensa ja sota-aikansa, jolloin nälkä oli kaikille tuttu. Toisille se on yhä todellisuutta maassamme. Vielä kipeämmin nälän kokevat lähimmäisemme kaukana. Arviolta miljardi ihmistä elää äärimmäisessä nälässä ja köyhyydessä.
Nyt on meidän vuoromme auttaa. Kukaan ei selviä ilman ruokaa.
Järjestöjen ohjeiden lisäksi avustustyötä säätelevät monet kansainväliset standardit ja suositukset. KUA esimerkiksi sai kansainvälisen Core Humanitarian Standard eli CHS-sertifioinnin kesäkuussa 2017.