Kuvateksti: Yli 1,5 miljoonan ihmisen arvioitiin joutuneen jättämään sotatoimien vuoksi kotinsa Gazan kaistaleella marraskuun puoliväliin mennessä. KUVA: Sipa Press/Lehtikuva/Apaimages/Sipa
Ihmisoikeusloukkausten ja väkivallan määrä kasvoi lokakuun alun jälkeen voimakkaasti myös KUA:n toiminta-alueilla Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa.
LOKAKUUN ALUSSA kiihtynyt konflikti Gazan ja Israelin alueilla on aiheuttanut mittavan humanitaarisen kriisin. Kirkon Ulkomaanapu lähetti lokakuun lopulla asiantuntijan alueelle selvittämään humanitaarisen avustustyön aloittamista palestiinalaisalueilla. Osana tukea KUA on selvittänyt kumppanijärjestönsä kanssa myös psyko- sosiaalisen tuen antamista konfliktista kärsiville lapsille.
KUA:n nimeämä henkilö aloitti selvitystyönsä Egyptin pääkaupungissa Kairossa, jossa toimii useita YK:n alaisia ja muita, erityisesti Gazan humanitaarisen tilanteen helpottamisen kannalta oleellisia avustusjärjestöjä.
”Alueelle sijoitettavan asiantuntijan tehtävänä on selvittää humanitaarisen avun tarvetta, pakolaistilannetta ja tuottaa meille tietoa siitä, miten voimme parhaiten ja tehokkaimmin auttaa hädänalaisia ihmisiä, kertoo KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen.
”Olemme kaikkien kriisien koskettamien ihmisten puolella, olivat he sitten missä tahansa. Arvoihimme kuuluu puolueettomuus ja avun ja toivon saattaminen niille ihmisille, jotka sitä eniten tarvitsevat”, sanoo humanitaarisen avun päällikkö Jan De Waegemaeker.
Myös Lansirannan tilanne hälyttävä
KUA on työskennellyt pitkään Länsirannalla opetussektorin kehittämisen parissa. KUA on myös tänä vuonna tarjonnut Itä-Jerusalemissa syrjäytymisvaarassa oleville palestiinalaislapsille psykososiaalista ja oppimiseen painottuvaa tukea ja Israelissa teini-ikäisille vuorovaikutuskoulutusta.
Alueellinen maajohtaja Sabina Bergholm kuvaili tilanteen kiristyneen lokakuun tapahtumien seurauksena myös KUA:n ohjelma-alueilla Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. KUA evakuoi alueella työskennelleet suomalaiset vapaaehtoisensa lokakuun alkupuolella.
”Lapset ovat koko alueella peloissaan ja kärsivät. He ovat huolissaan siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Länsirannalla ihmisoikeusloukkausten määrä on kasvanut lokakuun alun jälkeen”, Bergholm sanoo.
Väkivallan kiihtymisen, lasten koulunkäyntiäkin vaikeuttavien liikkumisrajoitusten ja pelon ja pakkosiirtojen uhan myötä KUA painottaa työtään vahvemmin psyko- sosiaaliseen tukeen, jota tarjotaan lapsille ja nuorille osana koulunkäyntiä.
”Tuen saaminen on kaikille lapsille konfliktien keskellä äärimmäisen tärkeää. Koulu ja koulun kaltaiset toiminnot ovat heille turvapaikka, jossa he saavat leikkiä ja keskustella turvallisten aikuisten kanssa”, Bergholm sanoo.
Aisha piti salakoulua, Amina kävi sellaista. Nour on valmis odottamaan tarkastuspisteillä tuntitolkulla päästäkseen kokeisiin. Raqqan naiset tekevät kaikkensa saadakseen itselleen paremman tulevaisuuden.
ENNEN SOTAA Pohjois-Syyriassa sijaitseva Raqqan kaupunki ja sitä ympäröivät alueet tunnettiin modernina seutuna, joka hyötyi esimerkiksi teollisuuden investoinneista. Aikuisväestö oli koulutettua ja lapset opiskelivat.
Vuodesta 2013 alkaen terroristijärjestö Isis alkoi kovin ottein rajoittaa raqqalaisten – erityisesti naisten ja tyttöjen – liikkumista ja pukeutumista. Paikalliset menettivät toimeentulomahdollisuutensa: viljelijöiden sadosta ja kauppiaiden tavaroista tuli yhtäkkiä terroristien omaisuutta.
Sivistys oli terroristien suurin vihollinen. Ensimmäisenä tekonaan terroristijärjestö sulki alueen koulut, joita järjestö myöhemmin käytti tukikohtinaan, vankiloinaan ja kidutuskeskuksinaan. Terroristit rekrytoivat poikia riveihinsä. Opettajille järjestettiin tilaisuuksia, joissa heidän piti pyytää anteeksi sitä, että he olivat toimineet opettajina. Monien tyttöjen kohtalo oli karmivin. Isis järjesti tyttölapsille koulutuksia siitä, miten he voivat tarjoilla oman kehonsa taistelijoille.
Nykyisin Kirkon Ulkomaanapu toimii Raqqan maaseudulla, josta terroristit poistuivat vuonna 2017. Seudulla on yli sata taisteluissa vaurioitunutta koulua, joissa opiskelee kymmeniä tuhansia oppilaita. Monen koulupolku on häiriintynyt jopa kymmenen vuoden ajalta. Konfliktin eri osapuolet vaikuttavat yhä alueella, ja tarkastuspisteiden läpi kulkeminen tekee koululaisten elämästä vaikeaa.
Näkyvissä on kuitenkin valonpilkahduksia. Paikalliset – tytöt ja naiset mukaan lukien – ovat palanneet koulutyöhön. Tässä jutussa tapaamme kolme raqqalaista, jotka selvisivät terrorismista.
Aisha on piti salakoulua Isisin aikana, pakeni ja palasi kotiseudulleen rehtoriksi.
“Ennen Raqqan naiset olivat yhteiskunnassa aktiivisia ja mukana politiikassa. Elimme itsenäisemmin, ja nuorena minäkin muutin yksin yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Terroristit tiesivät, että opettajilla on paljon vaikutusvaltaa. He yrittivät saada opettajat puolelleen niin, että opettajat houkuttelisivat nuoria tyttöjä terroristien hyväksikäytettäviksi. Olen todella vihainen siitä, mitä he tekivät meille.
KUA:n toiminta-alueella Raqqan maaseudulla on yli sata koulua. Aisha on yksi kuudesta naisrehtorista. Opettajista 75 prosenttia on naisia.
Isisin valtakauden alussa yritimme jatkaa opettamista. Sitten ymmärsimme, että heidän jäseniään oli myös luokissa raportoimassa opetuksen sisällöstä johtajilleen. Vastatoimena lukitsimme koulumme ovet. He rikkoivat lukot ja keskeyttivät opetuksen. Seuraavaksi he veivät opetusmateriaalit.
Vuoden 2014 puolivälissä tilanne oli sellainen, etten voinut muuta kuin jatkaa oppilaideni opettamista kotonani. Meitä oli useampi naisopettaja, ja pidimme salakoulua kotonani neljän kuukauden ajan. Opetusta järjestettiin vuoroissa, ja siihen osallistui noin sata lasta. Kun työmme paljastui, terroristit pidättivät minut ja kuulustelivat minua.
Huijasin heille opettaneeni lapsille vain arabian kieltä ja Koraania englannin, ranskan ja luonnontieteiden sijasta. He ilahtuivat, pyysivät minua jatkamaan ja lupasivat toimittaa sopivia oppimateriaaleja. Kuulustelujen jälkeen pakkasin laukkuni ja pakenin kaupungista maaseudulle, eivätkä he päässeet jäljilleni. Koko Raqqan alueelta lähdin vuonna 2015, ja pakoni onnistui viime hetkillä. Lähdin yön selkään ja seuraavana päivänä Isis ilmoitti, etteivät alle 50-vuotiaat naiset saa enää poistua kotiensa ulkopuolelle.
Seuraavat vuodet vietin Haman maaseudulla, jossa oli myös taisteluita. Kirkon Ulkomaanapu järjesti alueella koulujen korjausta ja aktiviteetteja oppilaille. Osallistuin opettajakoulutukseen, ja se oli minulle tärkeä kokemus. Opin psykososiaalisesta tuesta ja uusista opetusmenetelmistä, joissa oppilaat tekevät esimerkiksi ryhmätöitä. Oppilaideni ongelmanratkaisutaidot kehittyivät ja he jaksoivat keskittyä opetukseen paremmin.
Ennen sotaa oppilaani suunnittelivat tulevaisuuttaan. Isisin aikana lapset ajattelivat vain turvallisuuttaan. Tytöt menivät nuorena naimisiin ja saivat lapsia. Nyt meillä kasvatuksen asiantuntijoilla on edessämme iso urakka. Yritämme muuttaa Isin aikakauden eläneiden tyttöjen ajatuksia siihen suuntaan, että koulunkäynti kannattaa. Isis opetti, että pitää mennä naimisiin ja hankkia perhe. Me opetamme, että pitää mennä yliopistoon ja hankkia itselleen tulevaisuus.
Palasin Raqqan maaseudulle kolmen vuoden jälkeen ja minusta tuli tämän koulun rehtori. Olen päättänyt, etten muistele sotavuosia. Historiasta haluan muistaa vain ajan ennen vuotta 2010 ja ajat vuodesta 2023 eteenpäin. En katso enää menneisyyteen.”
18-vuotias Nour matkustaa 20 tarkastuspisteen läpi osallistuakseen päättökokeeseen.
“Ensimmäinen muistoni Isistä on se, miten he estivät meitä tyttöjä käymästä koulua ja pakottivat meidät verhoamaan kasvomme. Olin silloin toisella luokalla. Elimme täällä Isisin vallan alla kaksi vuotta. Sitten isäni löysi salakuljettajan, jonka avulla pääsimme Hamaan. Siellä jatkoin koulunkäyntiä kakkosluokalta. Se oli outoa, sillä olin vanhempi kuin muut oppilaat ja heitä päätä pidempi.
18-vuotias Nour (keskellä) matkusti päättökokeeseen 20 tarkastuspisteen läpi. Hän käy koulua siskonsa kanssa vuorovuosin.
Palasimme Raqqan seudulle vuonna 2021. Olemme siskoni kanssa eri-ikäisiä, mutta koulutaukojen vuoksi olimme molemmat menossa koulussa 9. luokalle. Oikeasti minun pitäisi olla kolme vuotta pidemmällä koulutuksessani. Isälläni ei ole tarpeeksi rahaa lähettää meitä molempia kouluun, ja siksi käymme koulua vuorotellen. Siskoni jatkoi koulunkäyntiään ensin, ja nyt on minun vuoroni. Siskoni on opettanut minua kansallisia kokeita varten.
Asun kurdialueella eikä siellä ole julkista koulua, jossa voisin opiskella. Heräsin aamulla todella aikaisin ja matkustin tänne osallistuakseni päättökokeeseen. Normaaliaikoina puolituntia kestävä matka vie nykyisin jopa kuusi tuntia. Matkan varrella on 20 tarkastuspistettä. Niillä kysytään paljon kysymyksiä ja tarkastetaan henkilöllisyystodistuksia.
Tänä aamuna pelkäsin, etten pääsisi tarkastuspisteiden yli ajoissa. Se olisi tarkoittanut, etten olisi päässyt päättökokeisiin ja olisin taas joutunut jäämään vuodeksi pois koulusta.
Haluan käydä koulun loppuun, mutta pelkään, että perheeni taloudellinen tilanne estää sen. Ylempien luokkien kokeet ovat vaativia. Tarvitsisin opettajan ja opetusta, pelkkä siskoni kanssa opiskelu ei riitä. Alueiden välillä matkustaminen on kallista ja haastavaa.
Isisin vallan aikana tytöt menivät naimisiin 13–15-vuotiaina. Siitä tuli normaalia kulttuurissani. Olen nyt 18-vuotias ja minusta tuntuu, että olen jo epähaluttu morsian. Haluan kuitenkin jatkaa opiskeluani, ja isäni tukee minua siinä täysin. Hän ei halua minun menevän naimisiin liian nuorena.”
Amina, 14, on kirinyt koulunsa parhaimpien oppilaiden joukkoon.
“Minusta tuntuu, ettei minulla ollut ehjää lapsuutta. Isis tuli, kun olin neljän vanha. Muistan ne ajat hyvin pahoina. Emme pystyneet nukkumaan öisin. En voinut lähteä ulos äitini kanssa, koska olemme naisia. Jos tarvitsimme jotakin markkinoilta, isän piti lähteä hakemaan sitä.
Olin 8-vuotias, kun terroristit lähtivät Raqqan seudulta ja pystyin vihdoin aloittamaan koulunkäynnin. En osannut kirjoittaa tai laskea, mutta opettajaisäni tuki minua. Jo Isisin aikana isäni yritti opettaa minua ja naapurien lapsia salassa. Isis sai tietää siitä ja varoitti isääni. He myös yrittivät pakottaa isääni lähettämään minut heidän “kouluunsa”, mutta isäni kieltäytyi siitä jyrkästi. Sittemmin olen kirinyt umpeen aukkoja koulutuksessani. Osallistuin tänä aamuna 9.-luokkalaisten kansalliseen kokeeseen. Olen nuorempi kuin muut osallistujat. Olen hyvä koulussa ja saan aina parhaimpia arvosanoja.
14-vuotias Amina pääsi aloittamaan koulunkäynnin kaksi vuotta myöhässä mutta kiri nopeasti umpeen aukkoja koulutuksessaan.
Aion jatkaa opiskelua. Olen valmis kävelemään lähimpään tyttöjen lukioon, jonne matka kestää kävellen 45 minuuttia. Tulevaisuudessa haluan lastenlääkäriksi ja auttaa sodan kokeneita lapsia.
Haluan pysyä Raqqan seudulla, koska tämä on minun kotini.”
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuvat: Antti Yrjönen
Kirkon Ulkomaanapu korjaa Raqqan vaurioituneita kouluja ja tukee oppilaita ja opettajia käteisavustuksilla. Avustuksia ovat saaneet esimerkiksi kurdialueilta koulujen päättökokeisiin matkustavat oppilaat ja opettajat. Työtä tehdään yhteistyössä YK:n alaisen Syyrian humanitaarisen rahaston kanssa.
Kongosta Ugandaan pakolaisena saapunut Abraham murtaa kielimuureja koulussa
Englannin kielen opettaja Abraham Bashombana Aganze tulkkaa opetusta pakolaisasutusalueella ja uskoo, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.
YLI KOLME vuosikymmentä jatkunut raaka konflikti Kongon demokraattisessa tasavallassa on ajanut pakolaiseksi Suomen asukasluvun verran ihmisiä. Heistä noin puoli miljoonaa on ylittänyt rajan ja hakenut rauhallisempaa elämää naapurimaasta Ugandasta. Pohjois-Kivun alueelta kotoisin oleva Abraham Bashombana Aganze, 30, on yksi heistä. Hän asuu Nakivalen pakolaisasutusalueella, joka perustettiin jo vuonna 1958.
Yliopistotutkinnon suorittanut Abraham joutui pakenemaan kotimaansa väkivaltaista konfliktia vuonna 2020. Asettuminen Ugandaan oli Abrahamille helpompaa kuin kymmenille tuhansille muille kongolaisille. Hänen pääaineensa yliopistossa oli englanti, joka on yksi Ugandan virallisista kielistä. Useimmat kongolaiset eivät ole opiskelleet englantia koskaan, sillä Kongossa opetus on enimmäkseen swahiliksi ja ranskaksi.
Kielimuuri onkin yksi isoista asioista, joka uhkaa Ugandaan erityisesti Kongosta pakolaisina saapuneiden lasten ja nuorten koulunkäynnin jatkumista. Abraham havaitsi ongelman pian Nakivalen pakolaisasutusalueelle asettauduttuaan ja halusi auttaa. Nyt hän toimii vapaaehtoisena englannin kielen tulkkina Kirkon Ulkomaanavun tukemassa toisen asteen koulussa Rubondon yhteisössä.
Opettajat eivät puhu pakolaisten kieltä
”Päädyin vapaaehtoiseksi sen jälkeen, kun jotkut minut tuntevat nuoret tulivat luokseni ja pyysivät, että opetan heille sen verran englantia, että he voivat mennä kouluun. Keksin, että tällä tavalla voisin auttaa eniten”, Abraham kertoo.
”Filosofiani on, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.”
Tulkkina toimiminen tarkoittaa, että Abraham osallistuu oppitunneille ja auttaa niitä oppilaita, joiden oma englannin kielen taito ei riitä seuraamaan opetusta. Koulussa on sekä paikallisia että pakolaistaustaisia oppilaita kuten monessa muussakin ugandalaisessa koulussa. Koulun vakituinen henkilökunta koostuu ugandalaisista opettajista, jotka eivät puhu swahilia tai ranskaa. Tästä syystä pakolaistaustaiset nuoret joutuvat ponnistelemaan ymmärtääkseen opetusta.
Abraham saa vapaaehtoistyöstään pientä rahallista korvausta, ja hän viettää koululla yleensä viisi päivää viikossa.
”Jos jostain syystä en pääse koululle, tutut oppilaat tulevat talolleni kyselemään apua läksyjensä kanssa.”
Pakolaisuus muutti elämän
Pakolaiseksi joutuminen on iso elämänmuutos, vaikka matka kävisi vain naapurimaahan. Abrahamille pakolaisuus merkitsee taloudellista epävarmuutta, kun hän ei enää voi työskennellä tutuille yhdistyksille eikä omaa koulutusta vastaavaa työtä ole tarjolla. Uganda helpottaa pakolaisten elämää antamalla perheille ruoanviljelyyn tarkoitetun maapalan. Myös Abrahamin perhe on saanut peltonsa.
”Täällä oma ruoka pitää kirjaimellisesti kasvattaa itse. Olen kaupunkilaispoika. En minä tiennyt viljelemisestä mitään, mutta nälkä kyllä auttaa oppimaan.”
Kielitaitoaan Abraham on päässyt hyödyntämään myös toimimalla Kirkon Ulkomaanavun vierailijoiden tulkkina Nakivalen pakolaisasutusalueella. Nuorella miehellä on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hän haluaisi perustaa alueelle englannin kielen oppimiskeskuksen, parantaa kompostoinnin kautta maaperän tuottavuutta ja oppia lisää sellaisista maatalouden muodoista, jotka tuottaisivat parempaa toimeentuloa. Abrahamille on selvää, ettei hän voi palata kotiin pitkään aikaan.
”Kun istun alas ja ajattelen kotimaatani, tunnen surua. Haluaisin, että Kongo ja kongolaiset pääsisivät jaloilleen ja voimaantuisivat. Uskon, että koulutus on siinä avainasemassa. ”
Abrahamin mukaan vain harva kongolaisista nuorista haaveilee paluusta kotimaahan. Sota ja väkivalta ovat jättäneet liian syvät traumat. Toisaalta elämä pakolaisena ei ole helppoa Ugandassakaan. Siksi Abraham, haluaa tehdä osansa kotimaansa nuorten hyväksi.
”Kaikki tietomme ja viisautemme kuolee mukanamme, jos emme jaa sitä muille. Jos jaan oppimani asiat vaikka sadalle ihmiselle, he jakavat ne eteenpäin ainakin sadalle muulle.”
KUA avasi Afrikan unionin -toimistonsa Addis Abebassa
Uuden toimiston on tarkoitus tiivistää Kirkon Ulkomaanavun yhteistyötä, kumppanuutta ja vaikuttamistyötä Afrikan unionin kanssa ja työ keskittyy lisäämään erityisesti nuorten, naisten ja uskonnollisten ja perinteisten johtajien merkityksellistä osallistumista kansalaisyhteiskunnassa kautta mantereen.
UUDEN TOIMISTON kolmepäiväisiä avajaisseremonioita vietettiin Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa marraskuun alussa. Paikalla oli Kirkon Ulkomaanavun (KUA) ja sen yhteydessä toimivan Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston edustajien lisäksi suomalaisia ja kansainvälisiä diplomaatteja, Etiopian ja Afrikan unionin edustajia sekä kansainvälisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen edustajia.
Toimisto Addis Abebassa vastaa jatkossa KUA:n Afrikassa tapahtuvan nuorten, naisten ja uskonnollisten ja perinteisten johtajien merkityksellistä osallistumista kansalaisyhteiskunnassa vahvistavasta työstä. KUA:lla on mantereella nyt kaikkiaan kuusi toimistoa, joista viisi on varsinaisia maatoimistoja. Maatoimistot sijaitsevat Keniassa, Ugandassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa ja Keski-Afrikan tasavallassa.
Kaikki KUA:n viiden maatoimiston johtajat olivat paikalla Afrikan unionin -toimiston avajaisissa Addis Abebassa.
”Tämä tilaisuus on hyvin tärkeä meille, koska Afrikan unioni on Kirkon Ulkomaanavun tärkeä strateginen kumppani, ja haluamme tiivistää yhteistyötämme ja vahvistaa tätä kumppanuuttamme, ymmärtää yhteisiä prioriteetteja ja tunnistaa ne aihepiirit ja alueet, joilla voimme tehdä yhteistyötä”, sanoi Mahdi Abdile, KUA:n johtava edustaja Afrikan unionissa.
Afrikan unionia (AU) tilaisuudessa edustaneet puhujat vahvistivat viestiä siitä, että 55 jäsenvaltion unionilla ja KUA:lla on yhteinen päämäärä koulutuksen, toimeentulon, rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi mantereella. Yhteistyön tiivistäminen tapahtuu tärkeällä hetkellä, jolloin Afrikan unioni on käynnistänyt työnsä Agenda 2063:n, ”Afrikka, jonka me haluamme”, eteen.
Kirkon Ulkomaanavun Kenian maajohtaja John Bongei tapasi KUA:n Afrikan unionin -toimiston avajaisissa Addis Abebassa Afrikan unionin rajaohjelman ja alueellisen turvallisuuden suurlähettilään Frederic Gateretse-Ngogan. Kuva: Daisy Obare / KUA
2024 – koulutuksen teemavuosi Afrikan unionissa
Uuden toimiston avajaisiin osallistunut Suomen Etiopian ja Afrikan unionin suurlähettiläs Sinikka Antila muistutti Suomen ja Afrikan yhteisestä tavoitteesta laadukkaan koulutuksen vahvistamiseksi kaikille.
”Ihmiset ovat jokaisen maan kaikkein tärkein resurssi. Ketään jälkeen jättämättömän koulutuksen asettaminen tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi on siksi tärkein kehitystä edistävä tekijä”, Antila sanoi.
Suurlähettiläs kiitteli KUA:n työtä erityisesti katastrofien keskellä tapahtuvan laadukkaan koulutuksen eteen ja nuorten yrittäjyyden tukemiseksi. Afrikan väestö on maailman nuorinta ja heidän tulevaisuuden toimeentulomahdollisuutensa ovat pitkälti pienten ja keskisuurten yritysten muodostamien työpaikkojen varassa.
”KUA:n ponnisteluilla toimeentulomahdollisuuksien kehittämiseksi, erityisesti yrittäjyyden ja start-upien kautta, on ollut merkittävä rooli Afrikan nuoren väestön voimaannuttamisessa ja taloudellisen kasvun tukemisessa. Tämä on hienosti linjassa työpaikkojen luomisen tarpeen kanssa, etenkin innovaatioiden ja luovien alojen saroilla.”
Afrikan unioni on nostanut vuoden 2024 teemaksi koulutuksen. Afrikan unionin koulutusjaoston johtaja Sophia Ashipala kiitteli hänkin KUA:n työtä koulutuksen eteen ja muistutti nuorten tärkeästä roolista tulevaisuuden rakentamisessa.
Afrikan unionin koulutusjaoston johtaja Sophia Ashipala (oikealla) korosti laadukkaan koulutusjärjestelmän tärkeyttä kaikille maille ja kiitteli Kirkon Ulkomaanavun työtä. Vasemmalla kuvassa KUA:n sidosryhmätyön johtaja Katri Suomi. Kuva: Daisy Obare / KUA
”Koulutus, tiede, teknologia ja innovaatiot ovat edistyksen ja kehityksen kulmakiviä jokaisella mantereella”, Ashipala sanoi.
Hän muistutti myös koulutusjärjestelmien haasteista, joita Afrikalla on edessään muiden mantereiden tavoin aina varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Koulutusjärjestelmiin liittyvät haasteet ovat vaikeuttaneet myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
”Tästä syystä on tärkeää kohdistaa vuonna 2024 katse koulutukseen ja kestävien koulutusjärjestelmien rakentamiseen lisäämällä inklusiivista, laadukasta ja tarkoituksenmukaista koulutusta koko mantereella”, Ashipala sanoi.
Rauha on kehityksen edellytys
Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkosto on nimensä mukaisesti KUA:n perustama yli sadan jäsenen maailmanlaajuinen verkosto, joka toimii 40 maassa. Vuoropuhelun ja rauhanvälityksen keinoin rauhan puolesta toimiva verkosto juhlisti tänä syksynä ensimmäistä kymmentä vuottaan.
Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkosto on KUA:n perustama yli sadan jäsenen maailmanlaajuinen verkosto, joka toimii 40 maassa. Myös rauhanverkosto osallistui Afrikan unionin -toimiston avajaisiin Addis Abebassa marraskuun alussa. Kuva: Daisy Obare / KUA
Addis Abeban -toimiston avajaisten yhteydessä rauhanverkoston edustajat tapasivat Afrikan unionin rajaohjelman ja alueellisen turvallisuuden suurlähettilään Frederic Gateretse-Ngogan. Suurlähettiläs korosti puheessaan yhteisöissä usein luottamusta nauttivien uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden roolia rauhantyössä, konfliktien ehkäisemisessä ja jälkihoidossa.
”Rauhanprosessit eivät voi menestyä ilman uskonnollisia ja perinteisiä toimijoita”, hän sanoi.
Rauhanverkoston Saharan eteläpuolisen Afrikan alueen ohjelman johtaja Gina Dias muistutti, että 84 prosentilla maailman väestöstä on jonkinlainen uskonnollinen vakaumus.
”Viime vuosina noin kaksi kolmesta konfliktista on sisältänyt jonkinlaisen uskonnollisen elementin. Siksi uskonnollisilla johtajilla ja uskoperustaisilla järjestöillä on tärkeä rauhanvälityksen roolinsa useimmissa konflikteissa, vaikka sitä ei monesti täysin tunnisteta, mistä syystä heissä oleva potentiaali on alihyödynnettyä.”
KUA sopi yhteistyöstä Ukrainan opetusministeriön kanssa
Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Tomi Järvinen ja Ukrainan opetus- ja tiedeministeri Oksen Lisovyi allekirjoittivat marraskuun 6. päivänä yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa Ukrainan koulutussektorin kehittämistä. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Viisivuotisen sopimuksen nimissä Kirkon Ulkomaanapu ja Ukrainan opetus- ja tiedeministeriö sopivat tekevänsä yhteistyötä laadukkaan koulutuksen takaamiseksi ja kehittämiseksi.
TOIMINNANJOHTAJA Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta ja Ukrainan opetus- ja tiedeministeri Oksen Lisovyi allekirjoittivat marraskuun 6. päivänä yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa Ukrainan koulutussektorin kehittämistä.
“Meille on erityisen tärkeää tukea lasten ja nuorten koulutusta. Haluamme auttaa heitä paikkaamaan niitä aukkoja koulutuksessa, joita koronapandemia ja sota ovat aiheuttaneet”, opetus- ja tiedeministeri Lisovyi sanoo.
Järvinen korostaa, että lapset ja nuoret tarvitsevat kriisinkin keskellä tulevaisuuden näkymiä.
”Lisäksi on ymmärrettävä, mikä on sodan hintalappu mielenterveyden näkökulmasta. Meidän pitää tehdä kaikkemme, että lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen”, Järvinen painottaa.
Lisovyi pitää psykososiaalisen tuen merkitystä tärkeänä ja arvioi, että sen järjestämisessä erityisesti kansainvälisten kumppanijärjestön rooli on merkittävä.
VIISIVUOTISEN sopimuksen nimissä Kirkon Ulkomaanapu ja Ukrainan opetus- ja tiedeministeriö sopivat tekevänsä yhteistyötä laadukkaan koulutuksen takaamiseksi ja kehittämiseksi.
Osana yhteistyötä jatketaan sodan myötä vaurioituneiden koulujen korjaamista ja pommisuojien rakentamista koulujen yhteyteen. Yhteistyö painottaa myös psykososiaalisen tukea, sodan ja pandemian myötä syntyneiden koulutusaukkojen paikkaamista sekä online-opetuksen kehittämistä. Lisäksi osapuolet haluavat yhteistyön nimissä kehittää laadukasta koulutusta kaikkein heikoimmassa asemassa oleville kuten vammaisille lapsille ja nuorille sekä edistää nuorten siirtymistä opinnoista työelämään aloille, joilla on tarvetta työvoimalle.
KUA:n Ikali Karvinen: Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoiset moninkertaistavat suomalaisen koulutusosaamisen maailmalla – ja se on kullanarvoista
Kun Opettajat ilman rajoja -verkosto juhli ensimmäistä vuosikymmentään, kutsuvieraina olivat vapaaehtoiset suomalaiset kasvatusalan ammattilaiset. He tekevät nykyaikaista kehitysyhteistyötä globaalissa etelässä.
KIRKON ULKOMAANAVUN yhteydessä toimiva Opettajat ilman rajoja (OIR) -verkosto juhli 10-vuotista taivaltaan Maailman opettajien päivänä torstaina 5.10.2023. Merkkipäivän yhteydessä verkoston toiminnassa mukana olleita opettajia kokoontui yhteen verkostoitumaan ja keskustelemaan koulutuksen nykytilasta niin meillä Suomessa kuin maailmalla.
OIR-verkoston toiminnan ydintä ovat vapaaehtoiset suomalaiset opetusalan ammattilaiset, jotka tukevat paikallisten kollegoiden ja opetusalan kehitystä globaalissa etelässä ja hauraimmissa konteksteissa. Kymmenen vuoden aikana verkoston piirissä on tehty 344 vapaaehtoisjaksoa Afrikassa, Lähi-idässä ja Kaakkois-Aasassa sekä paikan päällä että etäyhteyksin.
“Verkoston toiminnasta ei olisi tullut mitään, jos opetusalan ammattilaiset eivät olisi aikoinaan innostuneet ajatuksesta. Kukaan ei voi toimia yksin, mutta yhdessä voimme aina tehdä jotain globaalin oppimisen kriisin ratkaisemiseksi”, kiitteli Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoistyön päällikkö Sabina Bergholm avauspuheenvuorossaan.
”Kukaan ei voi toimia yksin, mutta yhdessä voimme aina tehdä jotain globaalin oppimisen kriisin ratkaisemiseksi”, sanoi Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoistyön päällikkö Sabina Bergholm avauspuheenvuorossaan OIR:in 10-vuotisjuhlissa. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Vapaaehtoisten asiantuntemus on ensiluokkaista
Oikeus koulutukseen on jokaisen ihmisen perusoikeus. Kirkon Ulkomaanapu ja sen yhteydessä toimiva OIR-verkosto panostavat siihen, että jokaisella olisi mahdollista saada nimenomaan laadukasta koulutusta taustastaan tai oppimisympäristöstään huolimatta. Se tarkoittaa yhteistyötä paitsi päivittäistä opetustyötä tekevien opettajien kanssa myös kohdemaiden opetusministeriöiden ja muiden kasvatusalan asiantuntijoiden kanssa.
Kirkon Ulkomaanavun varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen arvostaa OIR-vapaaehtoisten ammattitaitoa ja työpanosta.
“Meillä ei tule koskaan järjestönä olemaan sellaista tilannetta, että voisimme palkata erilliset asiantuntijat kaikkiin eri tehtäviin. Opettajat ilman rajoja -verkoston avulla moninkertaistamme sen asiantuntijuuden, mikä meillä on järjestönä käytettävissä laadukkaan opetuksen takaamiseksi. Se on meille äärimmäisen tärkeää”, itsekin opettajana työskennellyt Karvinen alleviivaa.
KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen on itsekin työskennellyt opettajana. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
OIR-verkoston ohjausryhmän puheenjohtaja, kasvatustieteen dosentti ja Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Hannele Cantell korostaa, että järjestöt ovat olleet tavallisille opettajille tärkeä portti päästä osallistumaan kehitysyhteistyöhön ja kehittämään omaa globaalikasvatuksen osaamistaan.
“Myös vapaaehtoisuus on valtavan suuri arvo. Olisi eri asia, jos koulutuksen kehitystä tekisivät vain ne, jotka saavat työstä palkan. OIR-verkostossa ihmiset antavat osaamistaan ja jakavat intohimoaan tehdä yhdessä. Se on upea lähtökohta toiminnalle”, Cantell tiivisti tilaisuudessa.
Nykyaikainen kehitysyhteistyö perustuu yhteistyölle
Cantell kertoo olleensa vaikuttunut myös siitä, että OIR-verkoston piirissä suomalainen koulutusvienti on ymmärretty alusta alkaen parhaalla mahdollisella tavalla.
“Aikoinaan oli sellainen ajatus, että menemmekö me suomalaiset nyt opettamaan sinne kaukaisiin kyläkouluihin. Jokainen täällä tietää, ettei yhteistyö sellaista ole. OIR toimii opettajalta opettajalle”, Cantell tiivistää ja nostaa esiin myös sen, että globaalissa etelässä OIR on vuosien läpileikannut opetuksen alaa laajasti: työtä on tehty varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja yhteistyössä maiden koulutushallintojen kanssa.
Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Hannele Cantell korostaa, että järjestöt ovat olleet tavallisille opettajille tärkeä portti päästä osallistumaan kehitysyhteistyöhön ja kehittämään omaa globaalikasvatuksen osaamistaan. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Myös KUA:n varatoiminnanjohtaja Karvinen pitää arvossa sitä, että OIR-verkoston toiminta perustuu nimenomaan suomalaisten ja kohdemaan ammattilaisten yhteistyölle.
“Kehitysyhteistyö on pitkään ollut ikään kuin väärin tasapainottunut vaaka. Keskustelussa on korostunut se, mitä me teemme globaalissa etelässä ja mitä me saamme siellä aikaan”, Karvinen aloittaa ja toteaa, että koko alalla ajatus pitää kääntää toisinpäin.
“Meidän pitää miettiä myös, mitä voimme oppia globaalista etelästä. Maailmassa on paljon kriisejä, joiden keskellä ihmiset elävät. Näiden kriisien keskellä elävillä ihmisillä on aivan erilaista osaamista kuin meillä, jotka olemme eläneet elämämme rauhallisessa maailmassa”, Karvinen painottaa.
Ammatillinen koulutus avaa ovia, jotka pakolaisuus hetkellisesti lukitsi
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella tuhannet pakolaiset, joista suurin osa on nuoria, kohtaavat valtavia haasteita elämän perusasioissa. Yksi niistä on toimeentulo, jonka lähteet ovat niukassa pakolaiselämän keskellä.
KIRKON ULKOMAANAPU käynnisti yrittäjyyteen keskittyvän ammatillisen koulutusohjelman Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Ohjelmalla on ollut välitön vaikutus alueella elävien nuorten ihmisten elämässä.
Kaksi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa elävää nuorta jakoivat kanssamme tarinansa siitä, kuinka Kirkon Ulkomaanavun ohjelma on parantanut heidän elämänlaatuaan ja tulevaisuudennäkymiään. Ohjelma toteutetaan Suomen ulkoministeriön ja YK:n pakolaisjärjestön tuella.
Särkyneistä unelmista kohti luovan alan menestystä
Gaston Chirimwami on kongolainen pakolainen, joka ennen kotimaastaan pakenemista haaveili muusikon urasta. Unelma joutui koetukselle, kun hän joutui pakenemaan kotimaansa konfliktia rajan yli naapurimaahan Ugandaan. Onnekseen Chirimwami pääsi osallistumaan Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen Creative Industries -ohjelmaan Rwamwanjan pakolaisasutusalueen koulutuskeskuksessa.
Chirimwami löysi koulutuksessa aivan uuden intohimon videotuotannosta ja oppi uusia taitoja kuten kuvausta ja videomateriaalin leikkaamista. Nuorukainen ei vain saanut vahvistusta itsetunnolleen vaan hän löysi uuden toimeentulon lähteen itselleen kuvaajana.
“Uskon, että voin luoda uraa sekä musiikin että videotuotannon puolella kuten Teknon kaltaiset menestyneet muusikot”, Chirimwami sanoo ja viittaa supersuosittuun nigerialaiseen artistiin Tekno Milesiin.
Gaston Chirimwami kuvaa videota Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hän on suorittanut Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutuksessa kuvaajan ja video- ja valokuvaeditoinnin opinnot. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Kampaajan ammattitaito elättää koko perheen
Majengo Sadick on sisukas nuori mies, joka vastaa nykyisin kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan. Hän törmäsi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Kirkon Ulkomaanavun ammatillisen koulutuksen ohjelmaa, mikä muutti hänen elämänsä täysin. Suoritettuaan kampaajan opintonsa Sadick avasi pakolaisasutusalueella oman liikuteltavan kampaamonsa.
Sadickin uudet taidot kampaajana avasivat ovia lukuisiin työmahdollisuuksiin, mutta hän löysi samalla myös oman intohimonsa, josta ei ollut koskaan ollut tietoinen. Sadick on nykyisin myös kosmetologi ja hän paitsi omistaa oman yrityksen myös tukee nuorempien sisarustensa koulutusta.
”Olen iloinen, että Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle mahdollisuuden opiskella ammattiin ja saada ammatillisen pätevyyden ilmaiseksi. Kotimaassani Kongon demokraattisessa tasavallassa olisin joutunut maksamaan pitkän pennin näistä kouluista”, hän kertoo.
Majengo Sadick letittää asiakkaansa kotona tämän hiuksia. Hän on suorittanut KUA:n tukemana ammatillisen kampaamoalan koulutuksen ja hänellä on oma alan yritys Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Ammatillinen koulutus muuttaa koko elämän
Yksittäisten onnistumistarinoiden lisäksi Kirkon Ulkomaanavun ammatillisella koulutuksella on ollut suuri merkitys koko Rwamwanjan pakolaisasutusalueen yhteisölle. Ohjelmaan kuuluvilla ompelijan, kampaamo- ja kauneudenhoitoalan sekä maanviljelyn ammatillisilla koulutuksilla on ollut työllistävä vaikutus, kun tutkinnon suorittaneet entiset opiskelijat ovat perustaneet omia yrityksiään ja luoneet sitä kautta palveluja alueelle.
Pakolaisyhteisön nuorten vanhemmat ovat saaneet todistaa koulutuksen luomaa muutosta omin silmin. Nyt nuorilla, joilla ennen ei näyttänyt olevan toivoa, on tärkeä rooli paitsi omien myös yhteisönsä muiden ihmisten tulevaisuuden rakentamisessa ja työttömyyden taklaamisessa. Moni tuore ammattilainen on myös lähtenyt pakolaisasutusalueelta ja Kamwengen maakunnasta etsimään työmahdollisuuksia myös isoista kaupungeista.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta palaa pakolaisten ulottuville yksi ammattilainen kerrallaan.
Teksti ja kuvat: Shema Bienvenu
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimiston viestintäharjoittelija. Hän on suorittanut yläkoulunsa loppuun KUA:n tuella ja opiskelee nyt yliopistossa journalistiikkaa ja viestintää. Olemme ylpeitä, että Shema valitsi KUA:n harjoittelupaikakseen.
Koulutus on aikamoinen ihmelääke. Sillä hoituvat ihmeen lailla hyvin monet viheliäiset vaivat rikollisuudesta lapsiavioliittoihin ja köyhyydestä sukupuolten epätasa-arvoon, kirjoittaa pastori Marjut Mulari.
PYSÄYTTÄKÄÄ PAINOKONEET, on tapahtunut ihmeitä!
Yhden ihmeen on raportoitu tapahtuneen Kerion laaksossa Länsi-Keniassa. Kuivuuden lietsomien konfliktien vuoksi karjavarkaaksi ajautunut ja jo varhaisteininä ensimmäisen kerran asetta pidellyt Festus, 24, on koulutuksen avulla päässyt irti väkivallan kierteestä. Nyt hänellä on perhe ja pieni maatila, jossa hän kasvattaa muun muassa mangoja. Festus tekee yhteisössään rauhantyötä, jotta nuoret eivät hänen laillaan ajautuisi rikosten tielle.
On tapahtunut toinenkin ihme. Sodasta yli vuosikymmenen kärsineessä Syyriassa Dalal, 13, on päässyt kouluun. Koulua on kunnostettu esteettömämmäksi, ja Dalal on saanut käyttöönsä pyörätuolin. Hänen perheensä sai myös taloudellista tukea, jotta Dalal välttäisi monen syyrialaistytön kohtalon eli lapsiavioliiton. Nyt hän opiskelee kohti unelma-ammattia asianajajana.
Ihmeitä on tapahtunut myös Suomessa. Maikki, 34, on lapsena saanut käydä ilmaisen peruskoulun ja kouluttautua lopulta maisteriksi, vaikka vasta paria sukupolvea aiemmin sellainen olisi hänen työläissuvussaan ollut sula mahdottomuus. Koulutuksen parissa hän tapasi myös puolisonsa ja suuren osan ystävistään. Nyt hänellä on ihana perhe ja antoisa työ kutsumusammatissaan pappina.
Koulutus on aikamoinen ihmelääke. Sillä hoituvat ihmeen lailla hyvin monet viheliäiset vaivat rikollisuudesta lapsiavioliittoihin ja köyhyydestä sukupuolten epätasa-arvoon. Tietojen ja taitojen karttuminen ei ole koulutuksen ainoa vaikutus vaan se vaikuttaa ihmisen koko elämään: taloudelliseen asemaan, sosiaalisiin suhteisiin, itseluottamukseen ja tulevaisuususkoon.
”Koulutus on aikamoinen ihmelääke.”
Lehdistä olemme kuitenkin saaneet lukea, kuinka Suomessa on viime vuosien aikana tapahtunut käänteinen ihme. Lasten oppimistulokset ovat lyhyessä ajassa suorastaan romahtaneet, koulut eriytyneet ja opettajat uupuneet. Tilanteesta syytellään vuoroin vanhempia ja vuoroin sosiaalista mediaa, vaikka samaan aikaan poliitikot ovat höylänneet koulutuksen ja perheiden tukemisen määrärahoja kuin omat esivanhempani pettua leipätaikinaan. Nyt samanlaista käänteistä ihmettä tavoitellaan hallitusneuvotteluissa myös köyhimpiin maihin, kun pöydällä on massiivisia leikkauksia kehitysyhteistyöhön.
En voi olla ajattelematta, että entä, jos tämän romahduksen – sekä oppimistulosten että moraalin – syy onkin siinä, että olemme kollektiivisesti menettäneet uskomme koulutukseen? Jos syy onkin pohjimmiltaan siinä, että olemme menettäneet uskomme ihmeisiin?
Jeesus oli aikanaan tunnettu siitä, että hän teki monenlaisia ihmeitä. Hän palautti aisteja, korjasi raajoja, pysäytti verenvuotoja, paransipa epilepsiankin. Aikana, jona sairauksien ja vammojen syntysyystä ei ollut tarjolla tutkittua tietoa ja koulutusta, oli tavallista uskoa, että ne olivat pahojen henkien aiheuttamia. Vahvan stigman vuoksi nämä sairaat ihmiset myös usein suljettiin yhteisöjen ulkopuolelle. Jeesus ei parantanut ihmisiä siksi, että heissä olisi ollut jotain vikaa vaan koska se oli tuohon aikaan ainoa keino nostaa ihmiset osaksi yhteiskuntaa, palauttaa heille heidän toimijuutensa ja jäsenyytensä yhteisössä.
Siksi olenkin varma että, jos Jeesus eläisi maan päällä nyt, hänen ihmetekonsa olisi se, että hän laittaisi kaikki maailman lapset ja nuoret kouluun. Juuri siitä koulutuksessa on kyse: ihmisen oikeudesta oman elämänsä toimijuuteen ja yhteisöön kuulumiseen, oli hänen taustallaan mitä tahansa karjavarkauksista petunvuolentaan.
”Jos Jeesus eläisi maan päällä nyt, hänen ihmetekonsa olisi se, että hän laittaisi kaikki maailman lapset ja nuoret kouluun.”
Jeesuksen ihmetekoihin toki lukeutuisi sekin, että kouluissa kaikkialla maailmassa olisi toimivat tilat ja hyvät resurssit, korkeasti koulutetut ja palkatut opettajat, ilmainen opetus ja kouluruoka, sopivat ryhmäkoot sekä kaikki oppilaiden tarvitsema erityinen tuki.
Mutta ennen kaikkea Jeesus tekisi sen ihmeen, että hän palauttaisi kollektiivisen uskomme koulutuksen ihmeitä tekevään voimaan. Koska, vaikka kouluilla olisi kaikki resurssit, ei niillä pitkälle pötkitä, jos uskoa koulutuksen siivittämään parempaan tulevaisuuteen ei ole. Kun sitä on, löytyvät koulutukselle resurssitkin.
Näinä päivinä tapahtuu valtavasti pieniä suuria ihmeitä, kun nuoria valmistuu peruskouluista, ammattikouluista, lukioista ja korkeakouluista kaikkialla maailmassa. Suurin lahja heille on, että me yhteiskuntana uskomme heihin. Että uskomme koulutukseen.
Kakuma-Kalobeyein pakolaisleirillä Pohjois-Keniassa on huutava pula mielenterveyspalveluista. Leirin asukkaat ovat paenneet murhia ja raiskauksia, ja leirillä päivittäinen elämä on jatkunut haastavana. Avun tarve on valtava, ja myös psykologin työ vaati veronsa. Miten omaa jaksamistaan voi vaalia vaikeuksien keskellä?
”ON TÄRKEÄÄ, että elämässä on päämäärä”, sanoo opettaja noin neljänkymmenen oppilaan edessä. Oppilaat kuuntelevat keskittyneinä, vaikka luokassa on hyvin kuuma, yli 30 astetta.
”Mikä voisi olla hyvä päämäärä elämässä?”
”Kiva talo,” vastaa yksi.
”Mahdollisuus syödä makeisia,” vastaa toinen. Kolmas huudahtaa ”hyvä vaimo”, ja kaikki purskahtavat nauruun.
KENIASSA KOULUT olivat toukokuussa parin viikon lomalla, mutta Kalobeyein pakolaisleirillä on käynnissä elämäntaitoleiri. Siellä opetellaan esimerkiksi itsetuntemusta, tavoitteiden asettelua ja konfliktien ratkomista.
Pakolaisleiri on yksi maailman isoimmista, ja siellä asuu noin 300 000 pakolaista. Suurin osa on lapsia ja nuoria. Moni heistä elää yksin tai sisarustensa kanssa, koska heidän vanhempansa ovat joko kadonneet tai kuolleet.
Leirille on kutsuttu 200 nuorta, jotka ovat viime lukukaudella tulleet säännöllisesti kouluun. Kutsu paitsi palkinto – leirillä saa kouluruokaa – myös tapa välittää viesti eteenpäin. Leirille osallistuneet nuoret todennäköisesti opettavat taitoja kavereilleen tulevaisuudessa.
”Huomasimme, että lomien aikana nuoret saattavat joutua pulaan. Jotkut liittyvät jengeihin, toiset tulevat raskaaksi. Sen takia päätimme, että on hyödyllistä järjestää leiri, jossa opetetaan elämäntaitoja”, sanoo Maureen Achieng, 25.
Kakuma-Kalobeyein pakolaisleiri on yksi maailman suurimmista ja se kasvaa koko ajan. Koulutushankkeiden tarpeet ovat suuria, koska valtaosa pakolaisleirin asukkaista on lapsia ja nuoria.
Maureen Achieng on psykologi Kirkon Ulkomaanavun Kakuma-Kalobeyein kenttätoimistossa Keniassa. Hänen tehtävänsä on tukea lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia ja antaa neuvontaa vaikeiden tilanteiden helpottamiseksi.
Leiriin tulee joka viikko uusia asukkaita naapurimaista. Tällä hetkellä pakolaisia tulee eniten Burundista, josta ihmiset pakenevat vuosia jatkunutta väkivaltaa, osa jopa toistamiseen. Samalla odotetaan, millaisia vaikutuksia Sudanissa huhtikuussa puhjenneella konfliktilla tulee olemaan Keniassa.
15-vuotias Nelly Havariyana on paennut Keniaan kotimaansa Burundin konfliktia.
”Lapsilla täällä on monenlaisia ongelmia: vakavia traumoja kotimaasta tai pakomatkalta, heitä saatetaan pahoinpidellä kotona, on teiniraskauksia. Lisäksi on vielä nuorten normaalit ongelmat, kuten koulussa pärjäämisen paine tai sydänsurut”, Maureen Achieng sanoo.
ISOJEN ONGELMIEN käsittelyssä on tärkeää edetä pienin askelin. Maureen Achieng neuvoo nuoria tavoitteiden asettamisessa ja pienten saavutusten juhlimisessa. Koulutuksen hyötyjä on erityisen tärkeää painottaa tytöille, joita yleensä painostetaan naimisiin jo varsin nuorina. Burundilainen Nelly Havyarimana, 15, tietää, miltä se tuntuu.
”Tulimme äitini ja siskojeni kanssa Keniaan 2017. Jouduimme lähtemään kotoa, kun isäni kuoli. Koska minulla ei ollut veljiä, sukulaisemme tahtoivat naittaa tytöt pois. Äitini halusi, että meillä olisi mahdollisuus opiskella, ja pakenimme tänne.”
Elämäntaitoleirillä Havyarimana on oppinut tavoitteiden tärkeydestä.
”Haluaisin isona kirurgiksi. Sellaiseksi ei pääse, jos ei tee kovasti töitä. Pitää osata tehdä päätöksiä tulevaisuutensa eteen ja asettaa tavoitteita pitkin matkaa. Mutta olen toiveikas.”
Toinen hyödyllinen taito, jonka Havyarimana on oppinut leirillä, on konfliktien ratkominen. Pakolaisleirillä asuu monta eri kansallisuutta, ja usein yhteinen kieli puuttuu. Sen vuoksi konfliktit saattavat purskahtaa esiin.
”Nyt tiedän, että kannattaa hakea tukea muista yhteisöistä. Jos esimerkiksi burundilaiset ja sudanilaiset kinastelevat keskenään, minun kannattaa hakea ainakin sudanilainen tukemaan minua, ehkä muitakin. Konfliktin osapuolet rauhoittuvat huomatessaan, että kaikki haluavat heidän lopettavan.”
Työntekijöiden asunnot Kakumassa ovat pieniä, mikä saattaa lisätä työn kuormittavuutta. Maureen Achieng lukee, maalaa ja pelaa konsolipelejä vapaa-ajallaan.
LEIRIN OHELLA psykologi Maureen Achiengilla on myös muita vastuualueita. Hän tarjoaa koululaisille psykososiaalista tukea. Käytännössä se tarkoittaa ongelmien selvittelyä, terapiaa, opinto-ohjausta ja paljon muuta. Työ on henkisesti rankkaa jopa ammattilaiselle.
”Olen monta kertaa asettunut sellaisen lapsen asemaan, jonka vanhemmat on murhattu tai läheinen raiskattu heidän silmiensä edessä. He ovat joutuneet kävelemään turvaan monta päivää putkeen, ilman unta, ruokaa tai vettä.”
Maureen Achieng on mukana myös järjestöjen välisessä itsemurhien estoryhmässä. Viime aikoina sekä huumeiden käyttö että itsemurhayritykset ovat lisääntyneet leirissä hälyttävästi.
”Ehdottomasti suurin syy on ahdistavat elinolot. Jopa 70 prosenttia itsetuhoisista ihmisistä kertoo elinolojen olevan itsetuhoisuutensa syy. Sama koskee huumeidenkäyttöä. Se on tapa paeta todellisuutta ja toivottomuutta.”
Ryhmä etsii riskiryhmään kuuluvia ihmisiä ja valjastaa koko yhteisöä tunnistamaan ympärillään olevia hälytysmerkkejä.
”Esimerkiksi sovimme leirin kauppiaiden kanssa, että jos joku haluaa ostaa köyden, pitää kysyä pari jatkokysymystä. Mihin tarkoitukseen tämä tulee? Okei, eläimen sitomiseen. Mikä eläin kyseessä? Ja niin eteenpäin. Tällä tavalla moni luopuu aikeistaan, ainakin hetkellisesti.”
Itsemurhan kaltaisten asioiden kohtaaminen päivittäin vaatii ihmiseltä paljon. Maureen Achieng pitää tärkeänä, että hän voi irtautua töistään vapaa-ajalla. Se ei ole helppoa. Autettavia on paljon, eikä työaika riitä kaikkeen. Sen lisäksi työntekijät asuvat suhteellisen vaatimattomissa oloissa, lähellä toisiaan.
”Vaikka yrittää vaihtaa vapaalle, keskustelut työkavereiden kanssa palautuvat aina työasioihin. Ja heitä on hankala välttää, jos he asuvat viereisissä asunnoissa.”
Jos jokin asia painaa mieltä, psykologit auttavat oppilaita matalalla kynnyksellä. Lilian Akinyi keskustelee kahden oppilaan kanssa heidän huolistaan.
TOISAALTA MIELTÄ painavien asioiden läpikäyminen on tarpeellista. Maureen Achieng on onnellinen siitä, että hänellä on vanhempi, ulkopuolinen kollega, jonka kanssa voi käydä ajatuksia läpi ja jolta saa hyviä vinkkejä vaikeiden tapausten ratkomiseen.
Nairobista kotoisin olevalle Maureen Achiengille vaihto pakolaisleirin pieniin piireihin vaati myös paljon totuttelua. Tärkeintä oli tehdä omasta kodista kotoisa.
”Minulle tärkein asia kodissa on pelikonsoli, jonka otan mukaan kaikkialle”, nauraa Maureen Achieng. Hän tunnustautuu isoksi formulafaniksi ja pelaa muun muassa autoilupelejä. Konsolin lisäksi Achieng on tuonut kotiinsa lempiherkkujaan ja ruvennut maalaamaan.
”Meillä on välillä lapsille taidetyöpajoja. Voin omakohtaisesti kertoa, että taideterapia toimii”, hän hymyilee.
Maureen Achieng tekee töitä rotaatiossa. Normaalien lomien lisäksi hänellä on seitsemän työviikon jälkeen vapaa viikko.
”Kirjoita juttuun isoin kirjaimin, että rotaatioloma on välttämättömyys”, Maureen Achieng kehottaa.
“Työkavereista huomaa viiden viikon jälkeen, että he ovat uupuneita. Heistä tulee helposti ärtyviä. Varsinkin perheelliset kaipaavat läheisiään, koska aviomiehiä, vaimoja tai lapsia ei voi tuoda tänne. Viikon vapaa auttaa paljon.”
PSYKOLOGIT EIVÄT ole ainoita, jotka joutuvat miettimään miten suhtautua oppilaiden kertomiin tarinoihin. Myös opettajat kuulevat niitä säännöllisesti, ja varsinkin pakolaistaustaisilla opettajilla saattaa olla omia käsittelemättömiä traumoja, jotka saattavat laueta. Siksi opettajille järjestetään vertaistukipiirejä, joissa he voivat käydä kokemuksiaan läpi.
Edward Festo sanoo, että opettajana on tärkeää olla hyvä esimerkki yhteisössään. ”Terapian kautta olen oppinut pitämään pääni kylmänä.”
Kuukausittainen rituaali on opettajille hyvin tärkeä. Tyhjässä luokkahuoneessa istuu noin kymmenen ihmistä piirissä. Vuorotellen he kertovat, mikä tällä hetkellä askarruttaa eniten.
”Täällä voimme avoimesti puhua ongelmistamme ja siitä, miten luokkia voi hallita parhaalla mahdollisella tavalla,” sanoo englannin ja yhteiskuntatieteiden opettaja Edward Festo.
Ja se on tarpeen. Luokkakoot saattavat helposti olla kahdensadan oppilaan tuntumassa, jolloin opettajan työ on vaikeaa.
”Minulla on ääni käheänä joka päivä, kun tulen kotiin. Sen lisäksi olen yleensä henkisesti väsynyt.”
Eteläsudanilainen Festo päätti paeta sisällissotaa vuonna 2016 ollessaan 19-vuotias. Pakoon hän lähti, kun muutamat hänen sisaruksistaan joutuivat tapetuksi.
”Asuin maan pohjoisosissa, joten sisällissotaa käyvän maan läpi pakeneminen oli vaikeaa. Menetimme matkalla monta ihmishenkeä”, sanoo Festo.
Koska monella koululaisella on samanlainen tausta, tarinat saattavat nostaa pintaan vanhoja tunteita.
”Olemme saaneet paljon tukea traumoihimme. Meidän pitää aina, joka tilanteessa, olla ammattilaisia ja aikuisia. Ilman terapiaa ja kattavaa koulutusta olisi hyvin paljon vaikeampaa pitää päänsä kylmänä vaikeina hetkinä,” sanoo Festo.
Hän sanoo ymmärtävänsä myös nuorempien polvien oireilua.
”Kaikki on nykyään vaikeampaa. Tullessamme saimme koulukirjat, koulupuvut ja ilmaisen koulutuksen. Nykynuoret joutuvat maksamaan kirjat ja puvut itse.”
Terapia on auttanut Festoa muidenkin asioiden läpikäymiseen.
”Sisällissodassa eläminen on kauheaa. Joutuu tekemään pahoja asioita, liittymään pahoihin joukkoihin. Terapian myötä olen muuttunut.”
Nelly Havyarimana (keskellä) ottaa mielellään kaverit apuun ratkaisemaan konfliktin, jos sellainen puhkeaa.
OPETTAJAT eivät ole ainoita, jotka hyötyvät terapiasta. Kuudesluokkalainen Rashidi Shabani, 16,kertoo, että hän oli aiemmin hyvin äkkipikainen.
”Vihastuin hyvin helposti. Kun liikuin ystävieni kanssa, saatoin kimpaantua ja ajauduimme riitoihin. Terapia on auttanut minua. Olemme jutelleet siitä, mikä saa minut kimpaantumaan ja millaisia tunteita minulla on. ”
”Nykyään, jos joudun vaikeaan tilanteeseen, hengitän syvään tai kerron muille, miltä minusta tuntuu. Silloin vihani haihtuu, ja tunnen itseni vapaaksi ja stressittömäksi.”
Shabani pakeni sotaa Kongon demokraattisesta tasavallasta äitinsä ja sisarustensa kanssa vuonna 2016. Hän kertoo, että aikoo tulevaisuudessa auttaa myös ystäviään hallitsemaan tunteitaan. Hän toivoo auttamisesta uraa itselleen.
”Haluaisin isona psykologiksi. Olen saanut paljon apua psykologeilta, he tekevät niin paljon hyvää. Aikuisena haluaisin olla heidän kaltaisensa.”
KUA laajentaa Ukraina-työtään lähemmäksi eturintamaa
Ponnistelut koulutuksen eteen jatkuvat myös muualla Ukrainassa. Korjatut koulut avaavat oviaan ja päiväkoteihin lahjoitettiin tabletteja.
KIRKON ULKOMAANAVUN (KUA) Ukraina-operaatio laajenee Koillis-Ukrainan Harkovaan, joka on kärsinyt vakavia tuhoja Venäjän suurhyökkäyksen aikana. Vuonna 2022 alkanut KUA:n koulutukseen keskittyvä työ on painottunut Pohjois-Ukrainan Tšernihiviin ja Žytomyriin sekä pääkaupunki Kiovan seudulle.
Harkovassa KUA kunnostaa sodan aikana vaurioituneita kouluja, varustelee pommisuojia ja panostaa koululaisten ja opettajien psykososiaaliseen tukeen.
KUA:n maajohtaja Patricia Maruschak. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
“Työn laajeneminen Harkovaan on iso askel. Se tarkoittaa, että työskentelemme jatkossa lähempänä sodan etulinjaa ja alueella, joka vapautettiin vain muutamia kuukausia sitten”, kertoo Ukrainan-maajohtaja Patricia Maruschak.
Harkovassa opetus järjestetään yhä etäyhteyksin, sillä lähiopetusta pidetään sotatoimien vuoksi edelleen liian vaarallisena. KUA:n työ katsoo jo tulevaisuuteen.
“Haluamme varmistaa, että koulujen pommisuojat ovat varusteltuja ja toimivia, kun koulut pystyvät jälleen avaamaan ovensa lähiopetukselle”, Maruschak perustelee.
Psykososiaalista tukea koululaisille ja opettajille
Harkovaan laajentuva työ on osa EU-rahoitteista koulutusprojektia, jossa ovat mukana myös KUA:n kumppanijärjestöt Save the Children International, People in Need ja War Child Holland.
Ensimmäiset EU-varoin kunnostetut koulut ovat jo toiminnassa Pohjois-Ukrainan Tšernihivissä. Kahteen pommituksissa vaurioituneeseen kouluun vaihdettiin ehjät ikkunat ja lisäksi sisätiloissa korjattiin vahinkoja. Koulujen 1 500 oppilasta ovat voineet palata lähiopetukseen. Kesän kynnyksellä koulujen korjauksia valmistuu lisää.
Työ painottaa voimakkaasti ukrainalaisten henkistä jaksamista vaikeassa tilanteessa, jossa perheet ovat joutuneet jättämään kotinsa, perheenjäseniä on rintamalla ja läheisiä on kuollut. Tšernihivissä KUA on jo järjestänyt koululaisille ja opettajille psykososiaalisen tuen aktiviteetteja ja koulutuksia. Vastaava työ jatkuu myös Harkovassa.
Pohjois-Ukrainan Tšernihivissä koulujen pommisuojia on varusteltu sellaisiksi, että lasten oppiminen ei keskeydy edes ilmahälytysten ajaksi. Useissa pommisuojissa koululaiset voivat viettää myös öitä, jos tarve vaatii. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Kirkon Ulkomaanapu on läpi vuoden tukenut ukrainalaisia oppilaitoksia myös erilaisissa tarpeellisissa laitehankinnoissa. Huhtikuun lopussa KUA lahjoitti Pirkko ja Tarmo Vahvelaisen säätiön tuella kolmeen päiväkotiin Kiovan alueella tablettitietokoneita. Tabletteihin oli asennettu valmiiksi sovellus, jonka avulla päiväkotien alle 6-vuotiaat lapset voivat tehdä iälleen sopivia tehtäviä.
Tabletti sovelluksineen sisältää yli 1 800 erilaista tehtävää ja peliä, joiden avulla pienet lapset voivat opiskella perheidensä ja päiväkodin henkilökunnan kanssa. Sovellus toimii myös offline-tilassa, joten oppiminen voi jatkua myös ilmahälytyksen aikana pommisuojassa.
