Tekoja: Ammattikoulutus rakentaa tulevaisuutta Etelä-Sudanissa
Mitä maailman nuorimpaan valtioon Etelä-Sudaniin kuuluu? Miten pitkittynyt konflikti vaikuttaa paikalliseen ruoantuotantoon? Tekoja-podcastin juontaja Ulriikka Myöhänen soittaa kaukopuhelun Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntijalle Björn Uddille Itä-Afrikkaan.
MUISTATKO VIELÄ vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä tapaamamme eteläsudanilaisen Rosen, joka halusi käydä koulunsa kunnolla vaikka moni ystävä oli pudonnut opinnoista pandemian aikana? Entä Samuelin, joka oli palannut Ugandassa pakolaisena viettämiensä vuosien jälkeen kotipaikkakunnalleen Etelä-Sudanin Yeihin, ja yritti päästä kouluun?
Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Björn Udd matkusti Etelä-Sudaniin ja päivittää Tekoja-podcastin aiemmalta kaudelta ja Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2022 kampanjasta tutun Rosen kuulumiset. Rosen elämä on reilun vuoden aikana ehtinyt mullistua täydellisesti ja hän kertookin nyt, miten pienen vauvan kanssa voi jatkaa opintoja. Kuulemme Tekoja-podcastissa myös, millaiselta näyttää ja maistuu eteläsudanilaisen ammattikoulun valmistujaisjuhla.
Tekoja-podcastin juontaa viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Kausi 2, jakso 1: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita Kausi 2, jakso 2: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu Kuuntele lisää Tekoja.
Saavutettava versio keskustelusta
[Musiikkia alkuun]
Björn [00:00:10]:
Haloo
Ulriikka myöhänen [00:12:00]:
No moikka Björn, tässä Ulriikka.
Björn [00:00:14]
No moi Ulriikka.
Ulriikka myöhänen [00:00:17]:
No hei, missäs sää meet, onks sulla aikaa jutella?
Björn [00:00:19]:
Joo, mä oon täällä Ugandassa hotellihuoneessa. Saavuin just paikan päälle, niin voin, mulla on hetki aikaa.
Ulriikka myöhänen [00:00:27]:
Okei, no hei onpa tosi hyvä juttu, että mä sain sut nyt kiinni. Me ollaan tässä Suomessa seurattu vähän huolissamme tätä Itä-Afrikan tilanteen kehittymistä, ja siellä on menny nyt aika moni sadekausi nyt pieleen, ja ruoasta kuulemma pulaa, niin miltä se tilanne on nyt siellä seudulla näyttäny, kun oot siellä liikkunu?
Björn [00:00:46]:
MÄ oon ollu Etelä-Sudanissa, missä nää kuivuudet ei oo ollu se pahin ongelma. Et kuivuudet koskettaa enemmän Somaliaa, Keniaa ja pieniä osia Sudanista. Mut Sudanissa on sen sijaan se konflikti vaikeuttaa ruokatilannetta tosi paljon, ja sen lisäksi kaikenlaiset muut sääilmiöt, kuten tulvat, haittaa ruoantuotantoa. Täällä on enemmän muita ongelmia. Täälläkin ollaan aika lähellä nälänhätää, mutta eri syiden takia.
Ulriikka myöhänen [00:01:23]:
Okei. Tota ootsä jutellu paikallisten ihmisten kanssa, että miten tää on vaikuttanu heidän tilanteeseensa tää tilanne siellä tällä hetkellä?
Björn [00:01:31]:
Olen jutellu. Olen tavannu aika paljon ihmisiä. Mä kävin siis itse Etelä-Sudanin eteläosassa Jeissä, sellases kaupungissa. Se on tosi lähellä Ugandan rajaa. Sinne palaa tällä hetkellä, se oli jossain vaiheessa Etelä-Sudanin toisiksi suurin kaupunki, mutta konfliktien takia moni pakeni sieltä Ugandan puolelle. Nyt tällä hetkellä ne ihmiset palaa, mutta niillä ei oo mitään. Kun ne tulee takasin, niillähän ei oo oikein mitään, ja se vaikeuttaa tilannetta tosi paljon. Me kirkon ulkomaanavulta ollaan tuettu niitä esimerkiks käteisavustuksin, jolloin ne voi ostaa ne välttämättömyydet ekoina kuukausina, kun ne on palannu. Ja moni on ruvennu viljelemään siellä jotain omia viljelmiä, koska maaperä siellä on ihan sairaan hyvää. Periaatteessa kaikki kasvaa tosi helposti, mutta ongelma on siinä, että et ne ei pääse, ne ei oo voinu olla siellä konfliktien takia.
Ulriikka myöhänen [00:02:43]:
Eli aika monisyinen tilanne tässä taustalla tavallaan Etelä-Sudanissa tällä hetkellä. Mutta mainitsitki tässä, että maaperä on Etelä-Sudanissa itseasiassa viljelylle otollinen. Eiks se näin oo, että Etelä-Sudan tunnetaan vähän niinku itäisen Afrikan ruokakorinakin.
Björn [00:03:00]:
Jep, tosin Etelä-Sudanhan on iso maa, siellä on tosi paljon erilaisia maastoja. Eli pohjois-Etelä-Sudanissa on sellaista suota, jossa ei viljellä yhtä paljon, mutta varsinkin tossa eteläosissa, niin se vois toimia ihan silleen Etelä-Sudanin ja ehkä koko alueen ruokakorina, koska siellä kasvaa kaikki niin hyvin.
Ulriikka myöhänen [00:03:26]:
Mut tilanne on viime vuosina ollu niin haastava, että ihan tätä kaikkee hyötyy ei oo pystytty tästä saamaan irti. Vai mitä?
Björn [00:03:34]:
Just konfliktin takia kaupungista lähti Ugandaan tosi paljon ihmisiä ja maaseudulta, koska siellä tilanne oli myös paha, niin ihmiset lähti maalta kaupunkiin ja kaupungista myös Ugandaan. Eli tavallaan maaseutu siellä on ollu ihan tyhjä just sen takia, että siellä on aseistettuja ryhmiä, jotka liikkuu ja tekee elämästä hankalan ja vaarallisen.
Ulriikka myöhänen [00:04:00]:
Okei. Tosi kiinnostavaa. Siis mehän tiedetään se, että pitkittyneissä kriisitilanteissa ja pakolaistilanteissä ihmisillä ajan kuluessa ja hyvinki äkkiä alkaa tulla tärkeeeks se, että vois saada elantoa omalle perheelle, ja se toimeentulon merkitys alkaa siinä vaiheessa sitten korostua, kun kriisi pitkittyy, niin minkälaista työtä kirkon ulkomaanapu on tehny tuolla etelä-Sudanissa toimeentulon eteen.
Björn [00:04:28]:
Jep. Täällä Etelä-Sudanissa me tehdään aika paljon just niitä käteisavustuksia, joilla pääsee käyntiin, ja sit me ollaan tosi paljon yritetty auttaa nuoria saamaan jonkinlaisen ammattikoulutuksen. Siellä Jeissä mä kävin valmistujaisissa semmosissa periaatteessa ammattikouluvalmistujaisissa. Niillä oli ollu sellanen kolmen kuukauden koulutusjakso, jossa ne oppi esimerkiks puusepiks tai kampaajiks, ruoanlaittajiks, catering, myös mekaanikoiks. Eli tällästä apua me annamme, nuorille työtaitoja.
Ulriikka myöhänen [00:05:25]:
Nii just. Okei. Mut tää ammattikoulutus on tosi tärkee osa kirkon ulkomaanavun työtä Itä-Afrikassa muutenki. Minkätyyppinen koulutusohjelma tää sitte on, jos tää näin käytännönläheisiin ammatteihin valmistaa ihmisiä?
Björn [00:05:39]:
Joo. Se vähän riippuu, et missä päin Etelä-Sudania ollaan. Siellä Jeissä se on kolmen kuukauden jakso, missä ne oppii tärkeimmät asiat, jotta voi työskennellä. Sen jälkeen niillä oli valmistujaisseremonia, ja seremonian jälkeen niillä oli vielä viiden päivän koulutusjakso, jolloin ne oppii yksityisyrittäjiks tai tavallaan yrittäjiks, eli ne oppii, miten markkinoidaan omaa osaamista, miten tehää semmosta kirjanpitoo. Jotain tollasta pieniä juttuja, mitä pitää osata, jos aikoo tehä töitä. Ja sit sen jälkeen ne saa sellasen pienen starttipakkauksen riippuen siitä, mitä ne on opiskellu, jotta ne pääsee käyntiin.
Ulriikka myöhänen [00:06:30]:
Okei. Minkälainen tunnelma siellä oli siellä valmistujaisseremoniassa, mihin pääsit osallistumaan tällä viikolla?
Björn [00:06:36]:
No siellä oli ihan mahtava tunnelma. Ihmiset tanssi ja piti puheita ja oli tosi ilosia. Siellä oli yhteensä, siellä koulutusohjelmassa oli alottanu 200 oppilasta, ja valmistuneita oli ehkä 155, 154, joku tollanen. Osa oli tippunu pois ihan sen takia, että ne asu niin kaukana koulusta, ja kuljetuksien hinnat on aika korkealla tällä hetkellä, niin ne ei vaan pystyny osallistumaan koulutukseen koko sen kolmen kuukauden ajan. Mut ne jotka oli siellä, niin niillähän oli tosi hyvä meininki. Esimerkiks ne, jotka oli opiskellu kokeiks, nii ne laitto ruokaa. Se ruoka oli tosi hyvää. Kaikki oli tosi ilosia.
Ulriikka myöhänen [00:07:26]:
Siis pääsitsä maistamaa sitä ruokaa?
Björn [00:07:28]:
Tietenki.
Ulriikka myöhänen [00:07:30]
Aijaa, mitä siellä oli tarjolla?
Björn [00:07:33]:
Siellä oli sellasta maissipuuroa, joka on niitten se tavallaan hiilihydraattilähde. Ja jotain lihaa, oiskohan ollu vuohenlihaa. Ja sit jotain sellasta pinaattihöystöä siihen sivuun. Tosi hyvää.
Ulriikka myöhänen [00:07:56]:
Mahtavaa. Kuulostaa erilaisilta valmistujaisilta, kun mitä Suomessa ammattikoulussa on nähty, vai mikä sun ajatus on? Ootko koskaan osallistunu Suomessa vastaaviin?
Björn [00:08:06
No oon, ja kylhän tää oli aika paljon, täs oli aika paljon enemmän juhlimista ja tanssimista. Ehkä Suomessa ne juhlat ja tanssit on sen seremonian jälkeen, mut täs ne oli myös osana seremoniaa. Nii se oli tosi hauskaa ja jotenki just se, että ne pääs näyttää osaamistaan ne kokit.
Ulriikka myöhänen [00:08:26]
Hei minkä ikästä porukkaa siihen koulutusohjelmaa osallistu? Oliko nää minkä ikäsiä nuoria ihmisiä?
Björn [00:08:34]:
No tähän ohjelmaan osallistu myös vähän vanhempaa tai varttuneempaa väkeä, mutta yleisesti ne oli ehkä 20–35 vuotiaita, mutta sit löyty jotain 55-vuotiaita myös, jotka oli saanu jonku koulutuksen. Mut tää ei ollu silleen ikäspesifi, että sinne sai hakea, ja sit ne valitsi jotain ihmisiä. Esimerkiks mä oon täällä Juvassa käyny vastaavissa kouluissa, nii siellä se ikäraja on aika tiukka. Et jos oot yli 35-vuotias, nii sit on aika hankala päästä ohjelmaan mukaan. Mut Jeissä tää vielä onnistu.
Ulriikka myöhänen [00:09:12]:
Okei. Kiinnostavaa. Sä varmaan juttelit siellä aika paljon siihen koulutusohjelmaan osallistuneiden henkilöiden kanssa, nii jäiks sulla mieleen yksittäinen tarina tai oisko sulla kertoa jotain kuulumisia sieltä tarkemmin?
Björn [00:09:25]:
Jäi. Joo. Semmonen Anthony, joka oli käyny tän cateringin ja oli siellä tekemässä ruokaa, nii jotenki hänen tarina jäi mieleen. Hän oli siis ollu pakolaisena Ugandassa, ja siellä Ugandassa hän oli jo saanu koulutuksen. Hänest oli tullu maanviljelijä siellä, mutta hän ei ikinä tavallaan ihan tykänny siitä työstä, ja jotenki se, että hän yritti pakottaa sitä työtä tai itsensä tekemään sitä työtä. Johti kaikenlaisiin sellasiin pieniin ongelmiin. Esimerkiks hänellä oli orastava alkoholiongelma ja sellasta. Mut hän sano, että nyt kun hän oli päässy tohon koulutukseen, niin sen jälkeen hän ei ollu juonu tippaakaan. Sellanen 32-vuotias nuori mies, jolla oli myös kaks lasta ja perhe.
Ulriikka myöhänen [00:10:28]:
Okei. Oliks tää perhe tullu myös sitte Etelä-Sudaniin takasin?
Björn [00:10:33]:
Joo. Ne oli siis siellä valmistujaisissa myös. Tapasin vaimon ja lapset myös. Mut se oli siitä jännä, että toi catering ammattina, sitä ei mielletä miehelle sopivaks täällä. Niin sillä linjalla oli 15 oppilasta, 30 oppilasta. Nyt en muista ihan täsmälleen, kuinka monta oppilasta sillä linjalla oli, mutta siellä oli vaan kaks miestä ja loput naisia.
Ulriikka myöhänen [00:11:04]:
Okei, niin just.
Björn [00:11:06]:
Nii tavallaan oli ihan mielenkiintosta myös, että hän murs näitä muureja ja teki oman juttunsa. Koska hän sano, että hän on aina halunnu laittaa ruokaa. Se oli nuoresta asti Anthonyn unelma.
Ulriikka myöhänen [00:11:23]:
Nii. No onpa nyt ihan mahtavaa, että hän pääsi nyt kiinni tohon unelmaansa tän koulutusohjelman kautta. Ja kuulostaa muutenki, että on auttanu pistämään elämää järjestykseen, jos on ollu vähän haastava tilanne.
Björn [00:11:37]:
Jep. Ja toki siis saattaa kohdata uusia haasteita koko ajan, ja täällähän tääl EteläSudanissa ei mee mikään putkeen, että koko ajan tulee uusia haasteita, eikä ikinä tiedä, millon se konflikti syttyy taas tai millon siinä tulee pahempi vaihe. Kun me käytiin siellä Jeissä, niin meille sanottiin, että nyt on ollu tosi hiljasta, että viimenen seittemän päivää sitten oli joku välikohtaus. Ja ne sano sen silleen, että on rauha kestäny tosi kauan.
Ulriikka myöhänen [00:12:12]:
Nii just. Eiks Etelä-Sudan oo maailman nuorin valtio? Pitääkö se paikkansa? Joo. Se ehkä näkyy tavallaan sitte yhteiskunnassa.
Björn [00:12:25]:
JOo, se näkyy ehdottomasti. Ja sehän oli myös vähän jännää, että kun mä puhuin ihmisten kanssa siellä, niin jotku oli sitä mieltä, että ne irtaantu Sudanista, ja sen jälkeen elämä on ollu hankalampaa, koska kaikenlaiset kiistat ja aseistautuneet ryhmät ja tällaset vaikeuttavat elämää.
Ulriikka myöhänen [00:12:52]:
Joo, no hei sä oot osallistunu siellä nyt valmistujaisseremoniaan vasta, ja kirkon ulkomaanapu tosiaan Etelä-Sudanissa tukee ammattikoulutusta, jotta ihmisillä olis tulevaisuudessa mahdollisuus hankkia oma toimeentulo. Etelä-Sudan on maailman nuorin valtio, ja siellä yhteiskunta on vasta järjestäytymässä omille urilleen, niin miten tärkeetä ihmisten toimeentuloa parantava työ siellä on?
Björn [00:13:18]:
No täähän on tosi tärkeää. Siis kun mä oon ollu Etelä-Sudanissa ja puhunu varsinki varttuneemman väen kanssa, niin nehän pelkää tosi paljon, että nuoret lähtee aseistautuneiden ryhmien kanssa yhteistyöhön tai liittyy niihin, koska sieltä saa paremmin rahaa kuin oikeista töistä, jostain viljelyistä tai kaivamisesta puhutaan täällä, että aika moni tekee sellasta päivätyötä, että ne kaivaa jotain peltoja tai tällasta. Ja kun se rikollisuus tai tällanen, kun sieltä saa paremmin rahaa, niin sitä pelätään tosi paljon. Ja kun nuorilla on mahdollisuus luoda uraa, niin sehän rauhottaa sitä konfliktia tosi paljon.
[00:14:09] Musiikkia
Ulriikka myöhänen [00:14:19]:
No hei siis kirkon ulkomaanavulla on ollu maatoimisto Etelä-Sudanissa muistaakseni vuodesta 2010 lähtien. Me ollaan jonkin verran käyty siellä viestintäporukalla myös vierailulla ja tekemässä materiaaleja meidän viestintään, niin ootko sattunu näkemään ketään meidän vanhoja tuttuja siellä?
Björn [00:14:38]:
Joo, mä tapasin itseasiassa tossa viime vuoden yhteisvastuukampanjassa olleet sekä toi Samuel että Rose. Niin ne kaks tuli vastaan.
Ulriikka myöhänen [00:14:49]:
Okei.
Björn [00:14:50]:
Ja pääsin jututtaa niitä.
Ulriikka myöhänen [00:14:52]:
Okei. No mitäs heille kuuluu nykyään?
Björn [00:14:54]:
Samuel käy koulua, ja se nyt kohtaa tiettyjä vaikeuksia esimerkiks perheellä ei oo ihan tarpeeks ruokaa, ja vaikeuksia maksaa koulumaksuja, mutta ainakin hän saa nyt käydä koulua. Rosella taas toisaalta sillä oli taas vähän ehkä hankalampi tilanne, sanoisin.
Ulriikka myöhänen [00:15:18]:
Okei.
Björn [00:15:19]:
Sillon kun me tavattiin hänet viimeks vuos sitte, hän kävi koulua ja kaikki oli suht hyvin. Mut nyt. Ja sillon hän oli semmonen tosi puhelias ja avoin tyyppi, mutta nyt kun mä näin hänet, hän oli tosi hiljanen ja sulkeutunu ja arka. Ja täähän johtu siitä, että hän oli raskaana.
Ulriikka myöhänen [00:15:43]:
Ahaa, okei.
Björn [00:15:46]:
Ja häntä nolotti tosi paljon. Hän vähän pelkäs, että me suututtais hänelle, että hän on tullu raskaaks, koska täähän on tosi iso ongelma täällä Sudanissa, että tytöt jättää koulun kesken sen takia, että ne tulee raskaaks. Nii tää oli vähän sellanen vaikee tilanne.
Ulriikka myöhänen [00:16:07]:
Okei. No siis tarinahan kuulostaa sinänsä tutulta. Viime podcast-kaudella meillä oli mukana Rosen haastattelu yhdessä jaksossa, jossa me just puhuttiin teiniraskauksista ja tyttöjen koulunkäynnistä. Että vastaavaahan taitaa tapahtua aika usein. Minkälainen käsitys sulle on syntyny, että miten paikallinen yhteisö suhtautuu näihin nuoriin naisiin, jotka tulevat sitte raskaaks?
Björn [00:16:31]:
Sehän riippuu tosi paljon ehkä ihmisestä. Rosella oli sen verran hyvä tuuri, että sehän asuu setänsä luona ja sedän vaimon luona. Ne oli ensin vähän järkyttyneitä ja ehkä vähän pettyneitä, mutta sit ne tuli siihen tulokseen, niin ne auttaa. Sit kun lapsi on syntyny, niin ne voi pitää siitä lapsesta huolta niin, että Rose voi käydä koulut loppuun. Semmonen hauska yhtymäkohta, että sedän vaimo valmistu myös siinä ammattikoulu, niin tota se perhe on saanu jonkin verran tukea.
Ulriikka myöhänen [00:17:34]:
Nii just, ja ehkä sitte tulevaisuudessa toimeentuloa myös, kun on ammatti hänelläkin, jonka kautta voi sitä toimeentuloa hankkia.
Björn [00:17:32]:
Mutta ehkä tässä Rosen tapauksessa on tosi tyypillinen tarina täällä Etelä-Sudanissa, että se poikaystävä, jonka kanssa hän oli hankkiutunu raskaaks, niin sehän pakeni paikalta. Se kävi toista koulua. Oli Rosea vuoden vanhempi, oli 23, Rose on 22, ja se vaan pakeni paikalta. Sitä ei oo näkyny Jeissä sen jälkeen. Tästä Rose oli tosi vihanen.
Ulriikka myöhänen [00:18:04]:
Ymmärrettävästi. Pystyitsä Rosen kanssa juttelemaan yhtään siitä, millä tolalla toi perhesuunnittelutyö Etelä-Sudanissa on?
Björn [00:18:10]:
Mä kyselin siltä, että saaks ne, onks niillä seksuaalivalistusta koulussa, ja se sano, että kyllä niillä on, mutta ne ei sillon saanu kondomeja. Ja sit kun mä sen haastattelun jälkeen juttelin ihmisten kanssa ja paikallisväestön kanssa, niin he sano, että kondomeja saa, kun käy, niitä voi saada ilmaseks suht helposti, kun käy HIV-testissä tai tällasessa. Mutta ongelmana on ehkä se, että yhteiskunnassa on jonkin verran tabuja. Esimerkiks jos nainen pyytää, että käytetään kondomia, se mielletään seksityöntekijäks, mikä on ehkä vähän ongelmallista.
Ulriikka myöhänen [00:18:59]:
Okei. Nii just. Ei oo kyllä mikään hirveen helppo tilanne sit naisille eikä varsinkaan nuorille tytöille ja nuorille naisille. Ja eikä oo näin, että usein on se tilanne, että kun tullaan raskaaks tai on pieni vauva, niin ajatellaan, että sen kanssa ei voi mennä sinne kouluun ja jatkaa sitä koulunkäyntiä. Vai oonks mä ihan väärässä?
Björn [00:19:24]:
Se on vähän niin ja näin. Siis must se vaikuttaa siltä, että kun on raskaana, niin on semmonen, et ihmiset ajattelee, että ei voi käydä koulua. Esimerkiks Rose oli jättäytyny koulusta pois jo alkuraskauden aikana. Ja kun mä kyselin, että onks joku sanonu hänelle, että ei voi käydä koulua, kun on raskaana, niin vähän mutkien kautta sano, että ei sanonu, mutta oli sellanen fiilis jotenki. Mut toisaalta lapsethan on aika paljon mukana täällä. Monessa meidän ammattitutkinto, tai ihmiset, jotka saa niitä ammattitutkintoja, nii niille järjestetään sellanen päivähoito tai niiden lapsille. Siellä saattaa olla pihalla kymmenen lasta leikkimässä lastenhoitajien kanssa, kun äidit käy koulua. Et se ei välttämättä tarkota, että koulunkäynti loppuu, mut tietenki se on hankalampi järjestää.
Ulriikka myöhänen [00:12:30]:
Niinpä. Onks näitä päiväkerhoja ollu esimerkiks siellä Etelä-Sudanissa nyt meidän ammattikoulutuksen yhteydessä?
Björn [00:20:35]:
Näitä mä siellä näin, koska sehän on hankalaa, jos kaikki lapset on mukana siellä luokkahuoneessa. Ne lapset oli myös välillä luokkahuoneessa, mutta kun ne itkee ja pitää ääntä, niin saattaa olla, että kaikki oppi ei mee perille. Niin niille järjestetään ihan meidän toimesta päivähoitoa.
Ulriikka myöhänen [00:20:59]:
No jos tätä meidän keskustelua tässä summais, niin jos tulee raskaaks tai jos on pieni vauva, niin se ei ole este sille, ettei niitä kouluja vois käydä loppuun lopulta. Että vaatii vaan sen läheisen tukiverkon ja järjestelyjä henkilökohtasessa elämässä ja koulun puolessa, niin se kouluun paluu onnistuu myös nuorille naisille, vaikka tulis sitä perheenlisäystä.
Björn [00:21:25]:
Juuri näin. Ja pitää sanoa, et mä en tiedä, miten näissä valtion kouluissa. Mä en usko, että siellä järjestetään tällasta päivähoitoa, et siellä saattaa olla vaikeempi tilanne. Esimerkiks Rose käy sellasta, mutta Rosen onneksi sillä on se tukiverkosto, että jos ei oo sitä, niin sit saattaa olla tosi vaikea tilanne.
Ulriikka myöhänen [00:21:51]:
Nimenomaan. Ja mun mielestä Itä-Afrikassa kirkkohan tekee laajastiki tätä työtä, et me tuetaan tyttöjen ja nuorten koulunkäyntiä ja myös tätä kouluun paluuta perheenlisäyksen yhteydessä. Joissakin kouluissa on järjestetty mun mielestä sellasia tiloja, joissa pystyy hoitamaan ja imettämään vauvoja rauhassa. Nii näähän on sellasia asioita, jotka sitte ratkasee ihan käytännön arkea.
Björn [00:22:16]:
Jep, ehdottomasti.
Ulriikka myöhänen [00:22:17]:
Mut hei miks tää oikeestaan on tärkeetä, että tytöt ja naiset palaa kouluihin ja saa ne opinnot päätökseen.
Björn [00:22:24]:
No sehän mahdollistaa niille myös sellasen oman uran ja varsinki tällä hetkellä Etelä-Sudanissa, kun oon jutellu naisten kanssa täällä, niin konfliktin alkamisen jälkeen miehet on hyvin paljon enemmän ku aiemmin lähteny paikalta, kuten Rosen poikaystävä, kun joku tulee raskaaks. Et näitä tapauksia on tullu vastaan tosi moni mulla tän viikon aikana, kun oon ollu täällä. Ja ainaki ne vanhemmat naiset, keiden kanssa oon puhunu, nii ne sano, et se ei ollu sellasta aiemmin. Et tää konflikti on jotenki aiheuttanu sitä tosi paljon. Jolloin nainen on perheen pää, ja jos naisella ei oo mahdollisuutta ansaita elantoa, se tilanne on tosi vaikee.
Ulriikka myöhänen [00:23:15]:
Ihan totta. Ja mä oon ymmärtäny, että sillä naisten koulunkäymisellä tai sillä tyttöjen ja naisten sillä, että ne opinnot saatetaan loppuun, on tällanen ylisukupolvia koskettava vaikutus. Koulutettujen äitien lapset usein sitte menevät itse kouluun tulevaisuudessa. On tavallaan se tausta ja malli jo olemassa siellä.
Björn [00:23:35]:
Joo ehdottomasti.
Ulriikka myöhänen [00:23:36]:
Sinänsä siihen kannattaa satsata kyllä.
Björn [23:39]:
Jep, ja sillonhan vanhemmat ehkä ymmärtää sen koulutuksen tärkeyden, tai mitä se mahdollistaa se koulutus, jolloin he patistaa ehkä enemmän kun muuten käymään kouluja.
Ulriikka myöhänen [00:23:51]:
Mut hei aika juoksee meillä aika nopsaan. Kivaa on ollu jutella sun kanssa. Mitä suunnitelmia sulla nyt seuraavaks on? Sulla Itä-Afrikan kiertue siellä jatkuu, niin mikä meininki reissulla?
Björn [00:24:04]:
Ugandassa mä käyn tutustumassa niihin pakolaisleireihin, joihin ihmiset osittain täältä Etelä-Sudanista on lähteny tai paennu sinne Ugandaan, ja oon kuullu niistä tosi paljon, koska kaikkihan niissä varsinki Jeissä, joka on Bajan vieressä, nehän oli käyny siellä, ja niillä oli tosi monella perhe, myös monella meidän työntekijällä täällä, paikallisella työntekijällä on jotain perhettä niillä pakolaisleireillä. Nii musta on tai tulee olemaan mielenkiintosta nähä omin silmin, et mistä ne on puhunu ja millasta siellä on. Koska ihmisethän palaa sieltä tällä hetkellä Etelä-Sudaniin sen takia esimerkiks, että ruoka-annokset on pienentyny. Siellä on vaikeempaa elää nyt kun esimerkiks muutama vuos sitten, niin sen takia ihmiset myös palaa tänne Etelä-Sudaniin.
Ulriikka myöhänen [00:25:03]:
Mainitsit tän ruoka-annosten pienentymisen, niin eiks tää oo ollu sellanen asia, joka on jo vuosien ajan vaikuttanu tähän tilanteeseen elikkä et näissä Ugandan pakolaisyhteisöissä siellä rajan pinnassa se, että ruoan, se mitä sitä on ollu saatavilla, se on jo vuosien ajan ollu aika vähäistä.
Björn [00:25:22]:
Joo, näin oon kans ymmärtäny. Sit se on vähän sellanen, et jääkö sinne, koska lapset saattaa käydä koulua Ugandassa, ja he ehkä haluaa käydä sen koulun loppuun siellä, eikä lähtee Etelä-Sudaniin, jossa on vähän epävarmaa, että pääseeks kouluun. Niin tää on vähän sellanen, että isoja päätöksiä on pitäny joidenki tehä.
Ulriikka myöhänen [00:25:46]:
Aivan. No mut hei, mä toivotan sulle aivan mahtavaa loppureissua, ja voidaan palata näihin Uganda-asioihin sitten toisessa käänteessä, että miltä siellä tämä konfliktin toinen puoli näyttää näissä pakolaisyhteisöissä. Nii kiitos paljon tästä puhelusta, ja mä toivotan sulle oikein turvallista matkaa Itä-Afrikassa.
Ukraina: Vuosi sotaa hajotti perheitä ja sysäsi miljoonia avun tarpeeseen
Kaikki kuvat, jos ei toisin mainittu: Antti Yrjönen
Helmikuun 24. päivänä 2022 ukrainalaisten maailma muuttui. Venäjän hyökkäyksen jälkeen miljoonista tuli pakolaisia joko omassa kotimaassaan tai sen ulkopuolella. Erityisesti tilanne vaikutti lapsiin, kun koulunkäynti keskeytyi ja perheet hajosivat.
KUA KUMPPANEINEEN on tukenut ukrainalaisia humanitaarisella avulla sodan alkumetreiltä lähtien. Nyt olemme aloittaneet miljoonien eurojen koulutustyön. Sen avulla lapset saavat laadukasta koulutusta turvallisesti riippumatta siitä, ovatko he Ukrainassa tai ulkomailla. Tämä on Ukrainan ja KUA:n tarina kuluneelta vuodelta.
Vaihe 1 – ihmiset liikkeellä
Kun Venäjän hyökkäys alkaa, monien ihmisten on lähdettävä kodeistaan ja jätettävä valtaosa omaisuudestaan taakseen. Suurin osa lähtijöistä on naisia ja lapsia. Stressi on valtava. Moni jättää kotinsa tietämättä, minne mennä ja kuinka pitkäksi aikaa. Isät, veljet ja isoisät on pakko jättää taakse.
KUA TEKEE yhteistyötä kumppanijärjestönsä Hungarian Interchurch Aidin (HIA) kanssa tarjotakseen ihmisille ruokaa, lämpimiä vaatteita, hygieniatarvikkeita ja levähdyspaikkoja.
Alina (10) pitää 3-vuotiasta Emiliaa sylissään pakolaissuojassa Barabásin kylässä lähellä Ukrainan ja Unkarin rajaa.
Pakomatka yhdeksän lapsen kanssa
Ystävän avuliaisuuden ansiosta Masha ja hänen neljä lastaan pääsivät lähtemään Zaporižžjasta, joka sijaitsee lähellä Krimin niemimaata.
Perheen omistamassa autossa oli vain viisi istuinta, joten Mashan puoliso pyysi ystävältään tila-autoa. Ystävä ojensi avaimet kysymättä mitään.
”Matkan aikana itkin. Olin pois tolaltani. Minua pelotti, että jotain tapahtuu matkalla”, Masha kertoo.
He pakkasivat mukaansa tyynyjä, peittoja, tärkeitä asiakirjoja ja lämpimiä vaatteita sekä kolme viulua musikaalisille lapsille. Yhden lapsista oli jätettävä rakas pianonsa.
Kun he viimein saapuivat Unkariin, Mashan 10-vuotias tytär Alina tutustui 3-vuotiaaseen Emiliaan avustuspisteellä Barabásissa. Siellä KUA:n kumppani Hungarian Interchurch Aid jakoi avustuksia.
Alina oli pakannut mukaansa yhden lelun, vaatteita ja värityskirjan. Hän antoi värityskirjansa matkan aikana toiselle tytölle, jolla ei ollut lainkaan leluja.
Varainhankinta alkaa
1 miljoona euroa 4 päivässä
Miljoonat ukrainalaiset pakenevat mukanaan usein vain pieni laukku.KUA aloittaa varainkeruukampanjan ja kerää neljässä päivässä miljoona euroa hätäavun antamiseksi pakolaisille.
Suomalaiset tukevat ukrainalaisia anteliaasti sodan ensimmäisinä päivinä. Kuva: Saara Mansikkamäki
Perheet pakenevat
Sodan ensimmäisinä päivinä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että yli puoli miljoonaa ihmistä on jo ylittänyt rajan Ukrainan naapurimaihin.
Ensimmäisinä pakenevat naiset ja lapset. Monet ovat väsyneitä ja peloissaan. Avustustyön ensimmäinen vaihe on antaa heille kiireellisiä tavaroita, kuten ruokaa, lämpimiä vaatteita ja suojaa sekä monissa tapauksissa psykososiaalista tukea.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: KUA:n työntekijöitä on paikalla pienessä Barabásin kylässä Unkarissa, jonne pakolaisia toivotetaan tervetulleiksi.
Kristina ei pakene ensimmäistä kertaa. Hän lähti synnyinpaikastaan Luhanskista vuonna 2014 hakeutuakseen turvaan Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Nyt sekään ei ollut enää turvallinen.
”Lähteminen ei ollut yksinkertaista. Paikat olivat täynnä, ihmiset eivät päässeet sisälle junaan.”
Kristina ja hänen kissansa Lisa onnistuivat ahtautumaan junaan, joka vei heidät Unkarin rajalle. Siellä hän sai apua.
”Aviomieheni, hänen perheensä, veljeni, tätini, setäni, he jäivät Kiovaan. Suurin osa ystävistänikin on Kiovassa. Tämä on kauheaa. Meitä itkettää.”
Nadija oli kotona, kun ensimmäiset pommit osuivat hänen taloonsa Harkovassa lähellä armeijan tukikohtaa. Iskut olivat kovaäänisiä ja pelottavia. Hän ei muista lähtöä lainkaan.
”Lapseni ottivat minut mukaansa.”
Perhe onnistui pääsemään Tšopin rautatieasemalle Länsi-Ukrainaan. Nyt he odottavat pääsevänsä ylittämään rajan Unkariin.
Nadijan suurin toive on, että asiat muuttuvat parempaan ja sota loppuu. ”Monet lapset kärsivät sodan vuoksi.”
Pakolaisten avustuspisteet avataan
KUA:n kumppani HIA perustaa pakolaispisteitä kaikkialle, minne ihmisiä alkaa kertyä.
Budapestin lentokentällä vanhemmat lepäävät, kun lapset leikkivät varta vasten rakennetuilla leikkialueilla.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: 10-vuotias Maryanna näytti meille reppunsa sisältöä Budapestin lentokentälle pystytetyssä pakolaisten leikkihuoneessa.
3 miljoonaa pakolaista
pakenee ympäröiviin maihin sodan ensimmäisen kuukauden aikana. Joukossa on 1,5 miljoonaalasta.
5-vuotias Yelizaveta halaa pehmolelua. Hän, hänen 10-vuotias siskonsa Maryanna, äiti Vironika ja isoäiti Svetlana lähtivät kotikaupungistaan Odessasta pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Budapestin lentokentällä he suunnittelevat suuntaavansa Bulgariaan.
”Minulla oli paljon ystäviä Odessassa, mutta nyt paras ystäväni on Saksassa. On hyvä idea mennä Bulgariaan, koska Mustameremme on siellä. Siellä olemme lähellä Ukrainaa”, Maryanna sanoo.
Lvivin rautatieasemalla näkyy joka tunti tuhansia pakolaisia. Monille heistä kelpaa mikä tahansa juna lännen suuntaan.
Eugene, Vitaly ja heidän kolme lastaan olivat pommitusten alkaessa sairaalassa Harkovassa, koska 10-vuotias Ivor tarvitsi sydänleikkauksen. Nyt Ivor on isänsä käsivarsilla ja parkaisee säännöllisesti.
Perheen oli pakko lähteä sairaalasta pommitusten kiihtyessä Harkovassa. Matka Lviviin kesti yli 24 tuntia. He saapuivat junalla, ja lapset nukkuivat rautatieasemilla ja junan lattialla. Heillä ei ollut mukanaan syötävää.
Isä Vitaly Alyabev, äiti Eugene Musina, Ivor Musin (10 kuukautta) ja Vitalina Musina (8 vuotta) istuvat yhdessä Lvivin rautatieasemalla.
Vaihe 2 – suojautuminen
Taistelut idässä jatkuvat, eikä loppua näy. Osa ukrainalaisista ylittää rajat naapurimaihin, osa valitsee jäädä Ukrainan länsiosaan. Siellä paikalliset avaavat kotinsa ja koulunsa maanmiehilleen. Monet tekevät pitkää päivää vapaaehtoistöissä tarjotakseen pakolaisille ruokaa ja varmistaakseen, että heillä on turvallinen ja lämmin majapaikka.
KUA TUKEE operaatioita Berehovessa ja Länsi-Ukrainan suurimmassa kaupungissa Lvivissä. Monet lapsista eivät edelleenkään käy koulua, vaikka jotkut opettajat yrittävät tarjota opetusta etänä.
IOM arvioi, että Ukrainassa on noin 8 miljoonaa humanitaarista apua tarvitsevaa sisäistä pakolaista.
Larysa ja hänen kissansa Bella pakenivat Harkovasta maaliskuussa 2022.
Larysa, hänen aviomiehensä, tyttärensä ja kissansa Bella pakenivat Harkovasta maaliskuun 1. päivänä 2022. Ennen pakenemistaan he viettivät neljä yötä kellarissa pommituksia paossa.
”Kaikki haluavat lähteä Harkovasta. Rautatieasemalla oli paljon ihmisiä. Junamatka oli ilmainen, mutta junaan oli väkijoukkojen vuoksi vaikea päästä”, Larysa sanoo.
Larysa sairastaa syöpää. Hän sai hoitoa Harkovassa, mutta sairaala tuhoutui pommituksissa. Hän toivoo saavansa hoitoa sairauteensa Unkarissa. Nyt Larysa perheineen majailee pakolaissuojassa Berehovessa Ukrainan länsiosassa.
”On onni, että meillä on lämmin paikka nukkua. Saamme ruokaa kolmesti päivässä, ja voimme peseytyä sekä pestä pyykkiä, koska täällä on myös pyykkikone.”
Kaksi viikkoa myöhemmin KUA vieraili samassa pakolaissuojassa ja sai tietää Larysan viimein saavan hoitoa sairaalassa Länsi-Ukrainassa.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, englanninopettaja Erika Pavliuk lähetti oppilaansa kotiin ja aloitti vapaaehtoistyön kouluun perustetussa pakolaissuojassa.
Lisäksi hän järjestää oppilailleen etätunteja. Jotkut heistä ovat kotona, koska koulu on täynnä pakolaisia, mutta jotkut ovat myös paenneet. Erika vaikuttaa liikuttuvan puhuessaan oppilaistaan.
”He ovat teini-ikäisiä. Meillä on hyvät ja huonot hetkemme, mutta löydämme aina ratkaisun vaikeuksiimme. Rakastan heitä.”
Kun kysymme Erikalta hänen tulevaisuudentoiveistaan, hän vetää syvään henkeä ja katselee ympärilleen tyhjään luokkahuoneeseensa.
”Pystyy opettamaan normaaleja tunteja. Haluan kirjoittaa sille taululle ja…”, hän epäröi hetken ja alkaa nauraa väsyneesti, ”huutaa oppilailleni, koska he eivät ole tehneet läksyjä.”
Kouluun perustetun pakolaissuojan keittiötä johtaa Ivonna Kobypjavska. Hän on työskennellyt samassa keittiössä jo 27 vuoden ajan, mutta nyt hän tarjoaa ruokaa koululaisten sijaan pakolaisille.
Ivonnan poika meni taistelemaan Kiovaan, joten Ivonna halusi tehdä jotakin hyödyllistä. Siksi hän jatkoi työtään keittiössä ilman palkkaa.
Ivonna tekee vapaaehtoistyötä Berehovessa aamukuudesta iltayhteentoista. Hän valmistaa päivittäin 400 ateriaa 40 lapselle tarkoitetussa koulun keittiössä samalla, kun hänen poikansa taistelee Kiovassa.
”Ei tämä ole iso juttu”, hän huomauttaa. ”Rutiinia, rutiinia…”
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: Isä Kirill, äiti Ljubov, sisarukset Alica ja Masha sekä serkkutyttö Daria taittoivat Itä-Ukrainan Harkovasta pitkän matkan, joka lopulta toi heidät Berehoveen Unkarin rajalle.
Lämmin vastaanotto
Katerina, 28, Viktoria, 14, Maria, 9 ja Ivan, 3 ovat juuri saapuneet suojalle Lvivin laitamille. He pakenivat yhdessä äitinsä ja isoäitinsä kanssa.
Maria viettää kahden päivän päästä yhdeksättä syntymäpäiväänsä. Perhe lähti kotikaupungistaan Malynista sodan vuoksi. Kun sota alkoi, perhe odotti ajatellen sen päättyvän pian.
Kun he alkoivat kuulla pommituksia, he pakkasivat tavaransa ja lähtivät kotoaan. Perheelle oli kerrottu, että he voisivat päästä bussikyydillä Lviviin ja Puolaan. He eivät kuitenkaan halunneet ylittää rajaa Puolaan vaan päättivät sen sijaan jäädä Lviviin.
Viktoria (14), Maria (9), Ivan (3) äitinsä Katerinan kanssa. Kuvassa on kulunut puoli tuntia siitä, kun he saapuivat suojaan Lviviin.
”Olemme todella onnellisia ja kiitollisia, että olemme täällä. Meidät toivotettiin tervetulleiksi suojaan.”
Kaikki haluavat palata kotiin mahdollisimman pian, sillä muu perhe jäi Malyniin. Sekä Katerinan että Svetlanan aviopuolisot taistelevat sodassa.
8 miljoonaa ihmistä
maan sisäisinä pakolaisina, jotka ovat humanitaarisen avun tarpeessa.
676 tonnia apua
toimitettu kesään 2022 mennessä.
100 000 ihmistä
tavoitettu KUA:n tukeman työn kautta.
Nainen hymyilee kameralle seistessään suuren petirivistön ja verhoilla erotettujen alueiden edessä liikuntasalissa, joka toimii väliaikaisena suojana pakolaisille Ukrainan Lvivissä. Kuva: Melany Markham / KUA
Vaihe 3 – paluu kotiin
Vaikka maan etelä- ja itäosissa taistellaan edelleen, joillekin alueille on riittävän turvallista palata. Monia rakennuksia on tuhoutunut, ja sähköverkko on epävakaa. Ilmahälytysten uhka vaanii yhä. KUA:n työ kehittyy seuraavalle tasolle: opettajat ja oppilaat palaavat kouluun. Normaaliuden kokemuksia tarvitaan jo pitkään kestäneiden mullistusten ja traumojen jälkeen. EU:n rahoituksella johdamme 14 miljoonan euron projektia, joka palauttaa jopa 45 300 lasta virallisesti kouluun.
”Kaikki eivät ymmärrä, kuinka lähestyä tiettyjä ihmisryhmiä ja tarjota heille pätevää psykososiaalista tukea.
Nyt suuri joukko kansalaisia muilta alueilta tulee jäämään Tšernihiviin, samalla kun kaupunki yrittää parhaansa päästäkseen takaisin normaaliin tilaan.”
Oleh Halepa, psykologi-vapaaehtoinen Tšernihivin yhteisessä vapaaehtoiskeskuksessa.
Oleh osallistui KUA:n tukemaan psykososiaaliseen tuen koulutukseen, jotta hän voisi tukea traumatisoituneita lapsia.
”Valmentaja teki minuun suuren vaikutuksen. Hän on erittäin aktiivinen, eloisa persoona. Harjoittelun aikana opittua tietoa, rakennetta ja esitystyyliä kannattaa opetella soveltamaan tulevassa työssämme.” Kuvat: Iryna Dasiuk / KUA
Normaalin makua
KUA järjestää kesällä 2022 lapsille useita kesäkerhoja, joissa he voivat leikkiä, urheilla ja pelailla yhdessä. Lapsille ja vanhemmille kerhot ovat pieni muistutus normaalista.
Tanya Slautina ja hänen puolisonsa Andzey ovat Tšernihivistä, jossa 60 prosenttia kaupungin 285 000 asukkaasta on paennut muualle Ukrainaan.
Tanya Slautina ja hänen puolisonsa Andzey ovat Tšernihivistä,
”Sota on koskettanut jokaista elämämme osa-aluetta. Pahimpina kuukausina Tšernihivissä olimme eristäytyneinä kotonamme. Pelko, räjähdykset ja paniikki olivat päivittäin seuranamme. Onneksi lapsemme eivät nähneet kenenkään kuolevan, mutta he olivat hiljaisia ja pahantuulisia. Pystyimme ajattelemaan ainoastaan selviytymistä.
Kotimme on kunnossa, mutta muilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Järjestimme keräyksen, jossa koottiin vaatteita ja muita välttämättömiä tarvikkeita muille perheille. Ennen hyökkäystä olin töissä pankkivirkailijana, mutta jätin työni voidakseni auttaa lapsiani ja yhteisöäni. Stressi ja pelko ovat lähentäneet meitä.
Me kaikki tarvitsemme apua lastemme kanssa, ja kesäkerhot olivat valtava helpotus myös meille vanhemmille. Lapsemme Anastasiya, 6, Valeziya, 10, ja Maksim, 12, ovat käyneet KUAn kesäkerhossa kuuden viikon ajan.”
”Parasta kesäkerhoissa oli nähdä luokkakavereitani ja ystäviäni. Mikään ei ole ollut täysin normaalia pitkään aikaan. Ensin meidän oli käytävä koulua etänä koronaviruspandemian vuoksi, ja sitten alkoi sota.”
”Hyökkäysten aikana halusin vain mennä jonnekin piiloon. Olen huomannut, että voin paljon paremmin nyt, kun teemme asioita yhdessä. Yhteistyö ja keskustelu tunteistamme ja ajatuksistamme on ollut äärimmäisen suureksi avuksi.”
Sophia (14), KUA:n kesäkerhon osallistuja.
Opettajilla on tärkeä rooli
KUA:n painottaa koulutustyössään Ukrainassa opettajien koulutusta ja tukea. Ilman osaavia opettajia ei ole laadukasta koulutusta.
Kun sota on käynnissä, opettajat tarvitsevat erityiskoulutusta ja mentorointia voidakseen auttaa oppilaitaan. Lisäksi opettajilla on oltava työkaluja, jotka auttavat heitä jaksamaan vaikeina aikoina.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: Maailman humanitaarisen avun päivänä 19. elokuuta opettaja Ruslana muistuttaa meitä, kuinka tärkeitä opettajat ovat humanitaarisessa avussa.
Zhanna oli järjestämässä KUA:n kesäkerhoja Ukrainassa
”Monet ovat menettäneet luottamuksensa maailmaan.”
”Sota on aiheuttanut valtavasti stressiä lapsille ja nuorille. Joidenkin on täytynyt selvitä uuvuttavista pakomatkoista, toiset ovat menettäneet läheisiään tai nähneet asioita, joita lasten ei pitäisi koskaan joutua näkemään. Tyypillisimpiä oireita ovat ruokahalun puute, unihäiriöt ja keskittymisvaikeudet.
Kesäkerhoissa olemme käyttäneet erilaisia terapeuttisia työkaluja, kuten taidetta ja käsitöitä. Aluksi piirrokset olivat hyvin tummasävyisiä, ja niissä oli sotilaita, aseita ja ohjuksia. Viikkojen kuluessa alkoi ilmaantua enemmän värejä, auringonpaistetta ja kukkia. Monet ovat menettäneet luottamuksensa maailmaan. Kerhoissa yritämme tarjota heille paikan, jossa heillä on turvallinen olo.
Psykologina tiedän, että tukea pitäisi tarjota heti traumaattisen tapahtuman jälkeen. Mitä kauemmin lapset ja nuoret joutuvat odottamaan, sitä vaikeampaa mielen arpia on hoitaa. Olen kuitenkin toiveikas, koska olen täällä nyt ja teen jotain heidän hyväkseen. Lisäksi olemme saaneet valtavasti tukea Kirkon Ulkomaanavulta. Olemme siitä syvästi kiitollisia.”
4 590 lapselle psykososiaalista tukea
KUA johtaa projektia, jossa tarjotaan lapsille ja nuorille psykososiaalista tukea.
Koulutus 905 opettajalle
psykososiaalisen tuen tarjoamiseksi traumasta kärsiville lapsille.
5 872 opiskelijaa
osallistui ja hyötyi KUA:n kesäkerhotoiminnasta.
Vaihe 4 – talveen valmistautuminen
Sota etenee uuteen vaiheeseen, ja iskut kriittisen tärkeään infrastruktuuriin ovat tavanomaisia. Lämmityksen puute tekee kouluissa opiskelun vaikeaksi, ja sen lisäksi lähes päivittäin tulee ilmahälytyksiä.
SÄÄNNÖLLISET SÄHKÖKATKOT puolestaan vaikeuttavat etäopiskelua joko kotona tai muissa kaupungeissa. KUA kumppaneineen reagoi tilanteeseen tarjoamalla perheille tarvikepakkauksia talveen varautumista varten sekä muokkaamalla koulujen pakollisista pommisuojista opetukseen sopivia tiloja, joissa voidaan opiskella ilmahälytystenkin aikaan.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: Talvi alkaa, ja kunnolliselle jälleenrakennukselle on kiireellinen tarve. KUA valmistautuu korjaamaan ikkunoita ja tekemään pommisuojista opetukseen sopivia.
Palasimme Ukrainan Tšernihiviin tapaamaan opettaja Ruslanaa, joka sai meiltä kesällä psykososiaalista koulutusta.
Ruslana käyttää KUA:n koulutuksissa oppimiaan taitoja päivittäin
”Jokainen päivä on haaste. Sota on vaikuttanut elämän jokaiseen osa-alueeseen ja päivittäisiin rutiineihimme. Nyt suunnittelemme, miten voimme järjestää opetuksen suojissa, koska viikosta riippuen vietämme niissä aika paljon aikaa.
Lapset vaikuttavat psykososiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta melko joustavilta. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mikä laukaisee reaktion. Se voi olla ilmahyökkäys, sireenin ääni. Jotkut heistä alkavat itkeä, jotkut vain pysyvät aloillaan. Jotkut säilyttävät positiivisuutensa, mutta jotkut ovat erittäin pessimistisiä ja epätoivoisia.
Oppimamme uudet menetelmät ja psykososiaalisen tuen taidot ovat tukeneet meitä tänä syksynä. Monet opettajistamme käyttävät menetelmiä koulussa säännöllisesti.”
”Tämä on ollut elämän oppitunti”
Tapaamme myös uudelleen opettaja ja koulupsykologi Zhanna Kudinaa, joka kertoo, että niin monen kuukauden sodan jälkeen hän ja hänen kollegansa tekevät parhaansa nujertaakseen ahdistuneisuutta ja stressiä, jota monet lapset tällä hetkellä kokevat.
Kudinan mukaan noin 30 %:lla opiskelijoista on stressioireyhtymän merkkejä. He osoittavat oireita, kuten ahdistusta, ruokahaluttomuutta, huonoa unta ja huutamista, kun he näkevät painajaisia.
Zhanna on käyttänyt KUA:n koulutuksen tarjoamia uusia taitoja oppilaidensa apuna
Kudina kertoo, että Venäjän piirityksen aikana alueella menehtyi kolme hänen koulunsa oppilasta. Jotkut oppilaat kokivat väkivaltaa ja sortoa.
Yksi koulun pommisuojan huoneista on järjestetty lasten psykososiaaliseksi keskukseksi. Se on turvallinen paikka, jossa lapset osallistuvat esimerkiksi taideterapiaan ja oppivat rentouttavia hengitystekniikoita.
Kun kysymme hänen ajatuksiaan tulevaisuudesta, Kudina sanoo toivovansa parasta ja rauhaa. ”Tämä on ollut meille kaikille elämän oppitunti. Se on kehittänyt selviytymistaitojamme, taitoja, joilla voimme elää tämän yli. Meidän pitäisi jotenkin yrittää asennoitua parempaan. Positiivinen ajattelu tuo positiivisen tulevaisuuden.”
Sähkökatkoksia esiintyy usein Tšernihivissä ja kaikkialla Ukrainassa. Joskus kaupungeissa on vain muutama tunti sähköä päivässä.
KUA tukee generaattoreiden asentamista kouluihin sähkökatkojen varalle.
Lapset viettävät joulua ilman isiä
Monet perheet viettävät tämän vuoden ilman isiään, veljiään ja setiään, jotka ovat rintamalla tai eivät koskaan palaa sodasta. KUA tukee 71:tä lasta Tšernihivissä joululahjoilla.
Oleh (11) ja Polina (13) ovat menettäneet isänsä Ukrainan sodassa. Kumpikin oppilas käy koulua etänä sähkökatkoista huolimatta.
Polina (13) ja Oleh (11) saivat joululahjoja KUA:n tukemana.
Polina sanoo: ”Rakastan piirtämistä ja olen harrastanut taiteita kahdeksan vuotta. Pidän etäopiskelusta, koska se on turvallisempaa ja koska opettaja voi antaa erityishuomiota.”
”Perheeni on paras perhe maailmassa. Meillä on joitakin jouluperinteitä, kuten joulukuusen koristelu jouluaattona. Tänä vuonna vietän joulua äitini, isoäitini ja veljeni kanssa.”
Tuhoutuneita kouluja
Koulut, sairaalat ja kriittinen infrastruktuuri ovat kaikki kärsineet vakavia vahinkoja. Ukrainan nuorille vuosi on ollut hämmentävä ja ahdistava.
Syyskuun 2022 jälkeen koulun numero 25 noin 1 200 oppilasta ovat opiskelleet väliaikaisissa opetustiloissa.
Kateryna Tkašenko on yhdeksäsluokkalainen koulussa numero 25 Žytomyrissä Ukrainassa. Koulu tuhoutui ohjusiskussa 4. maaliskuuta 2022.
”Keväällä 2022 meillä oli kahden kuukauden tauko opinnoista, ja sitten jatkoimme koulunkäyntiä etänä. Tunsin olevani onnekas, kun pääsin aloittamaan yhdeksännen luokan lähiopetuksessa. Pidän lähiopetuksesta enemmän, koska vuorovaikutus on parempaa.”
”Sota on aiheuttanut Ukrainassa paljon ongelmia. Kiitos vanhempieni, ystävieni ja opettajani, olen pärjännyt haasteista huolimatta. Kaipaan kaikkea tuhoutuneessa koulussani: rakennusta, luokkia ja ilmapiiriä. Koulu oli minulle hyvin tärkeä.
Haluan käydä koulun loppuun erinomaisin arvosanoin ja mennä yliopistoon. Haluan kiertää maailmaa ja elää hyvää elämää.”
3 098 oppilaitosta
on kärsinyt taisteluista ja pommituksista. KUA tukee 147 koulun kunnostusta.
71 lasta Tšernihivissä
on saanut joululahjoja ja osallistunut KUA:n jouluna 2022 järjestämiin aktiviteetteihin.
31 100 oppimispakettia
jaetaan tukea tarvitseville lapsille KUA:n toiminta-alueilla.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO:Kansainvälisenä koulutuksen päivänä Kateryna ja opettaja Olena näyttivät meille paikkoja entisellä koulullaan, joka tuhoutui ohjusiskussa.
Vaihe 5 – katse tulevaisuuteen
Kun laajamittaista sotaa on kestänyt vuoden ajan, ukrainalaislasten on palattava kouluun. KUA johtaa miljoonien eurojen työtä, jolla varmistetaan, että opettajilla ja oppilailla on mahdollisuus turvalliseen, joustavaan ja mukavaan oppimiseen.
Uudenvuodenjuhla perheen kotona on ilon hetki. Äiti Oksana haavoittui raketti-iskussa sodan alkuvaiheessa, ja tytär Maria on edelleen järkyttynyt äitinsä ahdingon näkemisestä.
15-vuotias Kyryl pelaa šakkia sodasta uudeksi vuodeksi kotiin tulleen isänsä Mykolan kanssa.
Ukrainan uuden vuoden juhlinnassa lapset käyvät ovelta ovelle ja laulavat karkkia saadakseen.
Uusi vuosi tuo perheet takaisin yhteen
Ukrainassa uutta vuotta vietetään 13.-14. tammikuuta. Monet perheet juhlivat, ja jotkut miespuoliset perheenjäsenet voivat palata muutamaksi päiväksi perheensä luo.
Perinteet tarjoavat perheille tilaisuuden pohtia kuluneen vuoden tapahtumia ja suunnata katseita tulevaisuuteen.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: Vanhaa uutta vuotta malankaa juhlitaan Ukrainassa tammikuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä. Vietimme uutta vuotta ukrainalaisen perheen kanssa.
Lapset palaavat kouluihin
Kuukausien verkko-opiskelun aikana sähkökatkot keskeyttivät usein oppilaiden tunteja. Nyt lapset saavat vihdoin mahdollisuuden palata luokkahuoneeseen.
EU:n tukema KUA:n kouluhanke kunnostaa kouluja muun muassa asentamalla uusia ikkunoita rikkoutuneiden tilalle ja varustamalla pommisuojia, jotta oppiminen voi jatkua myös ilmahälytysten aikana.
KUA pyrkii myös kehittämään koulujen opetussuunnitelmia, jotta oppiminen olisi mahdollisimman joustavaa ja lapset voivat käydä koulua mistä tahansa.
Tšernihivin koulu numero 21 tuhottiin kokonaan taistelujen aikana keväällä 2022.
KUA kunnostaa kouluja ja järjestää tilapäisiä tiloja oppimiselle.
”En pidä kotona opiskelemisesta. Parasta koulussa on viettää aikaa ystävieni kanssa”, Daryna Khomenko kertoo.
Daryna on nyt innoissaan palaamassa luokkahuoneeseen, kun korjaustyöt hänen koulussaan valmistuvat. Hän on myös saanut oppivälineitä EU:n tukeman hankkeen kautta.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: Koulut tarvitsevat uudet ikkunat ja ovet, jotta tilat pysyvät lämpiminä ja turvallisina. EU:n tukemana KUA antaa lapsille oppivälineitä, jotta he voivat jatkaa opiskelua etänä.
KUA:n henkilökunnasta suurin osa on ukrainalaisia
KUA:n Ukrainan-toimistossa työskentelee nyt yli 20 ammattilaista. Suurin osa heistä on Marianna Zhurbenkon tavoin paikallisia.
Marianna muistaa, kuinka hän helmikuun 24. päivänä 2022 tuijotti epäuskoisena taivaalle kotinsa ikkunasta Hostomelissa Kiovan länsipuolella.
Helikopterit pörräsivät taivaalla, ja puhelin soi taukoamatta. Ystävät soittivat huolestuneina ja käskivät Mariaa perheineen pakenemaan. Sota oli alkanut yllättäen, ja etulinja oli vain puolen kilometrin päässä Mariannan kodista.
”Tuntui kuin olisin katsonut elokuvaa ikkunastani”, Marianna muistelee.
Illalla alkoi kuulua tykistötulen meteliä. Silloin Marianna ja hänen aviomiehensä päättivät lähteä. He pakkasivat perheen 9-vuotiaan pojan, puolivuotiaan vauvan ja koiran autoon, suuntasivat ensin Kiovaan ja sieltä läntiseen Ukrainaan. Siellä Marianna ja pojat elivät seuraavat kuukaudet.
Marianna oli paljon hereillä ja kuunteli vanhemman poikansa itkua öisin. Onneksi perheen nuorin ei ymmärtänyt tilanteesta mitään.
”Tuntemattomat perheet ottivat meidät asumaan luokseen. Yritimme tarjota heille rahaa käyttämästämme vedestä ja sähköstä, mutta he kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan”, Marianna sanoo ja kuvailee sodan yhdistäneen ukrainalaiset. Hän itse avaisi oven myös ulkomaisille perheille, jos vastaava tilanne tulisi eteen uudelleen.
”Sota on muuttanut arvojani. Olen ymmärtänyt, ettei materiaalilla ole merkitystä. Elämä, terveys, perhesuhteet ja rakkaus ovat minulle tärkeitä arvoja.”
Toukokuussa kävi selväksi, että vaikka hänen entinen työpaikkansa ei ollut tuhoutunut sodassa, kaikki työntekijät olivat paenneet eivätkä aikoneet palata.
Kesäkuussa 2022 Marianna aloitti työt Kirkon Ulkomaanavun logistiikkakoordinaattorina. Hän on vastuussa hankinnoista ja siitä, että KUAn tukemille kouluille vietävät tarvikkeet saavuttavat määränpäänsä.
”Olin maan sisäinen pakolainen ja ymmärrän, miltä ihmisistä tuntuu. Rakastan sitä, että voin auttaa lapsia. Pidän siitä, että voin tehdä tätä työtä”, Marianna kertoo.
3 oblastia
KUA:n työ keskittyy Kiovan, Tšernihivin ja Zhytomyrin alueille.
Nykyään Ukrainassa lähiopetusta tarjoavalla koululla on pakko olla toimiva pommisuoja, koska ilmahälytyksiä voi tulla jopa useita päivässä.
KUA varustaa koulujen pommisuojia siten, että koulupäivä voi jatkua mahdollisimman normaalisti myös ilmahälytyksen aikana.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
VIDEO: 15-vuotias Nastya Tabenska asuu ja käy koulua orpokodissa Tsernihivissä ja esittelee meille orpokodin pommisuojan.
KUA jatkaa työtään laadukkaan koulutuksen varmistamiseksi ukrainalaisille. Työ muun muassa kehittää opetussuunnitelmaa, kouluttaa opettajia ja kunnostaa kouluja.
”Ukrainassa on paljon haasteita, mutta KUA ja meidän ukrainalaiset kumppanit näkevät koulutuksen investointina tulevaisuuteen. Kyse ei ole aina asioista, jotka näkyvät heti. Jos jollakulla on nälkä ja hänelle antaa ruokaa, näkee heti, että tarve on tyydytetty. Koulutus on pitkäjänteisempi sijoitus.”
”Meillä on oppilaita, jotka tarvitsevat toivoa tulevaisuudelle. He tarvitsevat tilaisuuden oppia ja luoda itselleen mahdollisuuden työllistyä. Ilman sitä pelkkien perustarpeiden täyttäminen ei riitä.”
Vaikka taistelut jatkuvat, lapset eivät malta odottaa pääsyä takaisin kouluun.
Suomalaiset ovat tukeneet vahvasti Ukrainan sodasta kärsiviä ihmisiä. Yksityishenkilöt, seurakunnat, yritykset ja muut yksityiset tahot ovat tukeneet KUA:aa yhteensä yli 11 miljoonan euron edestä. Avun tarve tulee jatkumaan pitkään ja tuki mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun.
KUA johtaa myös EU:n rahoittamaa 14 miljoonan euron konsortiota, johon kuuluvat kansainvälinen Pelastakaa Lapset,People in Need ja War Child Holland. Konsortio korjaa ja parantaa kouluja, tarjoaa oppilaille oppivälineitä ja muita tarvikkeita ja kouluttaa opettajia uuteen, entistä joustavampaan opetussuunnitelmaan.
Kouluihin tulee joustavia oppimistiloja, jotka toimivat myös pommisuojina, ja asennetaan entistä kestävämpiä ikkunoita
Lapset ja nuoret saavat psykososiaalista tukea, joiden tarjoamiseksi opettajat saavat koulutusta ja mentorointia.
KUA työskentelee myös yhdessä paikallisten kumppaneidensa savEDin, GoGlobalin ja DOCCUn kanssa vahinkojen ja korjaustarpeiden arvioinnissa sekä viranomaisyhteistyössä.
Yhteisvastuu 2023: Väkivalta jätti sydämen – kenialainen Festus Kipkorir löysi rauhan koulutuksen ansiosta
Väkivallan kierre ja ilmastonmuutos uhkaavat viedä tulevaisuuden Kenian Kerion laakson nuorilta. Tämä on tarina siitä, miten erään nuoren miehen onnistui siirtyä karjavarkauksista rauhan asialle.
LAUMA VAALEITA, ruskeita ja laikukkaita nautoja pysäyttää auton etenemisen kapealla hiekkatiellä. Pientareiden piikkipensaat, isot kivet ja punaruskeaan hiekkaan painuneet syvät kuopat eivät jätä edes nelivedolle tilaa väistää.
Auton keulan edessä uneliaat naudat katselevat autoa, mutta kiirettä niillä ei ole. Hiki kastelee kainalot, kun odotus aamupäivän paahteessa pitkittyy. Kuljettaja odottaa kuitenkin kärsivällisesti, että nauta yksi toisensa jälkeen siirtyy pois hitaasti eteenpäin ryömivän ajoneuvon tieltä.
Tämä on näky, josta kannattaa iloita. Kerion laaksossa Länsi-Keniassa asiat ovat hyvin, kun karja laiduntaa vapaasti. Naudat, kuten myös täällä harvinaisemmat kamelit, ovat arvokasta omaisuutta. Laakson yhteisöt varastavat karjaa toisiltaan. Väkivalta kiihtyy valitettavan usein konfliktiksi, joka ei säästele ihmishenkiä.
”Varkaat tappoivat isäni vuonna 2002. Olin silloin aika pieni. Menetin samalla myös tätini. Kaksi ihmistä kerralla”, kertoo Festus Kipkorir, 24, ja katselee ympärilleen.
Tässä samassa tien ja Keriojoen väliin jäävässä pusikossa isä oli paimentamassa perheen karjaa, ja täältä hänen ruumiinsa löydettiin. Naudat jatkoivat varkaiden ajamina matkaa todennäköisesti joen toiselle puolelle. Kipkoririn perheelle isän ja arvokkaimman omaisuuden menettäminen tiesi kovia aikoja.
Naudat ovat paimentolaisuudesta vahvasti elävien ihmisten tärkeintä omaisuutta Kenian Kerion laaksossa. Kun karja laiduntaa vapaasti, laaksossa vallitsee rauha. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Vaikka perheen taloudellinen tilanne heikkeni äkillisesti, Kipkorir onnistui käymään koulua kahdeksannelle luokalle asti. Isän kohtalo jäi silti raastamaan mieltä.
”Väkivalta jää sydämeen”, Kipkorir kuvaa kostonkierteeseen johtavaa tunnetta, jolta lapset ja nuoretkaan eivät välty.
Karjan varastaminen on osa kostonkierrettä ja mieheksi kasvamista
”Pitelin asetta ensimmäisen kerran 13-vuotiaana”, Kipkorir kertoo.
Kipkoririn mukaan jopa 10-vuotiaat pojat joutuvat osaksi väkivaltaa, kun karjavarkaiden välinen konflikti roihahtaa. Nuorimmat jätetään vartioimaan omaa kylää, vanhemmat pojat lähtevät yön pimeydessä miesten mukana naapurialueille. Karjan varastaminen joen toiselta puolelta on yhteisössä riitti, jonka myötä pojista kasvaa miehiä.
Festus Kipkorir piteli asetta ensimmäisen kerran ollessaan vain 13-vuotias. Isän väkivaltainen kuolema jätti sydämeen arvet, joita hän yritti paikata osallistumalla naapuriyhteisön kanssa käytyihin taisteluihin. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Miehet järjestäytyvät karjavarkausretkelle usein joukoksi, jossa voi olla lopulta jopa sata nuorta miestä. Iso joukko varmistelee ryöstöretken onnistumista, ja toisaalta pääluku luo pelotetta vastapuolelle.
”Ei sinne mennä tappelemisen vuoksi. Kerralla saatetaan viedä jopa kaksituhatta eläintä”, Kipkorir paljastaa.
Kipkorir on rakentanut peltikattoisen kaksi huonetta käsittävän talonsa itse. Ulkolämpötila on kohonnut yli kolmenkymmenen asteen, ja Kipkorir kutsuu vieraat kotinsa varjoihin. Kuuma maitotee, chiya, höyryää mukeissa.
On aika puhua ympäristösyistä, jotka ylläpitävät konfliktia Kerion laakson yhteisöjen välillä. Laakson heimot ovat perinteisesti elättäneet itsensä paimentolaisina. Karja, erityisesti naudat ja kamelit, ovat perheille yhtä aikaa kuin setelitukko lompakossa, luottokortti ja sijoitusrahasto. Nautoja myymällä perheet voivat maksaa laskuja ja laittaa lapsensa kouluun ja sijoittaa esimerkiksi yritystoimintaan.
Karja tarvitsee paljon syötävää ja sitä on paimennettava laajoillakin alueilla. Erityisesti viime vuosina tilannetta Kerion laaksossa on kiristänyt laidunmaiden supistuminen kuivina kausina. Ilmastonmuutos on tehnyt vuodenkierrosta epävakaan.
Keniassa sateet ovat viivästyneet erityisesti maan itä- ja pohjoisosissa Garissan ja Marsabitin alueilla, mutta myös täällä lännessä Kerion laaksossa syksy 2022 oli melko kuiva. Vuodenkierto on muuttunut arvaamattomammaksi, ja alueen maastossa olosuhteet eroavat toisistaan.
”Keriojoen toisella puolella maasto on aivan erilaista kuin tällä puolella. Hyvin kuivaa, ei puita, vain piikikkäitä puskia ja hiekkaa”, Kipkorir kertoo.
”Siksi naapurimme toiselta puolelta tuovat karjaansa yhä useammin myös joen tälle puolelle laiduntamaan. Se aiheuttaa riitoja, kun karjalle on vähän syötävää.”
Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta elämä Kerion laaksossa Keniassa on muuttunut koko ajan haastavammaksi niille, jotka elättävät itseään yhä paimentolaisina. Kuivuuden vuoksi karjan laidunmaat ovat muuttuneet kehnommiksi etenkin laakson keskiosissa, mikä lisää eri heimojen välistä konfliktia ja väkivallan uhkaa. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Kipkorir asuu Keriojoen länsirannalla, eikä elämä täällä ole sidottu vain karjaan kuten joen kuivemmalla puolella. Laaksoa ympäröivät kukkulat kohoavat jopa kahden ja puolen kilometrin korkeuteen merenpinnasta. Rinteillä riittää kasteluvettä, mikä helpottaa vihannesten viljelyä. Heti rinteiden alapuolella kasvatetaan maissia, tomaattia, papuja ja papaijoita.
Kipkorir ohjaa istumaan mangopuun alle. Tässä on hänen uusi elämänsä, syy jättää karjavarkaudet: mangot, vihannesmaa ja niukkaa ravintoa tehokkaasti käyttävä lypsylehmä, joka tuottaa maitoa myytäväksi asti. Lehmä huiskii kärpäsiä hännällään, ja sen leuat jauhavat rauhallisina.
”Suurin syy karjavarkauksien vähenemiselle on se, että ihmiset ovat saaneet koulutusta maanviljelyyn eivätkä he ole enää riippuvaisia karjan laidunmaista”, Kipkorir sanoo.
Suuri puu seisoo hiljaisena todistajana. Tämän puun juurella Festus Kipkoririn yhteisön miehet kokoontuvat ennen ryöstöretkelle joen toiselle puolelle lähtöä. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Väkivallasta on vaikea päästää irti
Karjavarkaiden yhteisöstä on vaikea irrottautua, vaikka omat valinnat tuottaisivat surua ja pelkoa läheisille.
”Osallisuuteni karjavarkauksiin selvisi äidille, kun hän ei nähnyt minua hetkeen”, Kipkorir kertoo.
Äiti ei hyväksynyt pojan rikollista ja vaarallista elämää.
”Yritin selittää hänelle, että tässä on kyse minusta, ei hänen asioistaan. Siinä tilanteessa luulee olevansa oikeassa. Ei silloin kiinnosta kenenkään muun mielipide”, Kipkorir sanoo.
”Oikeasti minun mielipiteitäni ohjasi ryhmä, johon tunsin kuuluvani. Tunsin myös tarvetta kostaa isäni kuoleman.”
Salome Kiptoo ei koskaan hyväksynyt poikansa Festus Kipkoririn osallistumista karjavarkauksiin. ”Sanoin hänelle, että suvussamme ei ole koskaan ollut varkaita, etkä sinä voi olla ensimmäinen”, kertoo Salome Kiptoo. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Äiti Salome Kiptoo kertoo pelänneensä, palaako poika yöllisiltä retkiltä kotiin. Osa nuorista miehistä ei palaa, jotkut palaavat vammautuneina.
”Pelkäsin ja rukoilin aina, kun hän lähti. Muistan vielä, miten hyvä ja ahkera oppilas hän oli koulussa”, äiti sanoo.
Ilmastonmuutos aiheuttaa väkivallan uhkaa, joka saa lapset jättämään koulunkäynnin
Väkivallan kierre ja perheiden äkillinen köyhtyminen uhkaavat Kerion laaksossa myös lasten ja nuorten koulutusta. Esteet koulunkäynnille ovat sekä taloudellisia että turvallisuuteen liittyviä. Karjavarkaat ovat viime vuosina iskeneet alueella myös kouluihin ja jopa koululaisia retkelle kuljettaneeseen linja-autoon.
Festus Kipkoririn puoliso Francisca Kiptoo ripusti pyykkiä pienen perheen pihamaalla. Perheellä on Kenian Kerion laaksossa itse rakennettu pieni koti ja maapala, jossa he kasvattavat mangoja, vihanneksia ja maissia. Perheellä on myös lypsylehmä, jonka maitoa riittää myytäväksi. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Festus Kipkorir toivoo, että Kerion laakson rauha kestää ja hänen on mahdollista laittaa oma poikansa kouluun. Isänä hän haluaa lapsensa saavan hyvän koulutuksen, jotta tämä voi valita isompana paremman toimeentulon kuin karjankasvatuksen. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
”Osa Kerion laakson kouluista on menettänyt paljon oppilaitaan. Ne, joilla on rahaa, ovat siirtäneet lapsensa muualle kouluun. Jotkut eivät yksinkertaisesti päästä lapsiaan kouluun”, kertoo ohjelmapäällikkö Alexon Mwasi Kirkon Ulkomaanavusta (KUA).
Oikukas ilmastonmuutos lisää köyhyyttä. Unescon arvion mukaan noin kaksi miljoonaa 6–17-vuotiasta lasta Keniassa ei käy koulua. Heistä suurin osa on paimentolaisuudesta riippuvaisista perheistä ja asuu Kerion laakson kaltaisilla seuduilla.
“KUA tukee Kerion laaksossa ja muutamalla muulla kuivuudesta pahasti kärsivällä alueella köyhimpiä perheitä, jotta niiden lapset voivat palata kouluun. Tarkoituksena on tavoittaa noin 41 500 koulupudokasta”, sanoo Mwasi.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Kenialainen Festus Kipkorir kertoo tarinansa. Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden tuotoilla tuetaan muun muassa KUA:n koulutustyötä katastrofialueilla.
Koulutus pelasti tulevaisuuden
Kipkorir tietää olevansa onnekas, koska pystyi lopulta suorittamaan koulunsa loppuun siitä huolimatta, että perhe putosi köyhyyteen isän kuoltua. Hän uskoo koulutuksen auttaneen häntä jättämään karjavarkaudet. Kokemustensa perusteella hän on yrittänyt parhaansa mukaan taivutella entisiä ystäviään jättämään väkivaltaisen elämän taakseen.
”Olen muistuttanut, että myös he ovat käyneet koulua aivan kuten minä. Koulussa meille on opetettu yhteisöllisyyttä ja veljeyttä. Ei ole oikein tappaa ja varastaa.”
FC Tot on Kenian Kerion laaksossa pelaavat paikallinen jalkapallojoukkue, joka tekee yhteistyötä Keriojoen toisella puolella olevan naapuriyhteisön jalkapallojoukkueen kanssa. Joukkueessa pelaa sekä nuoria koululaisia että hieman vanhempia miehiä, jotka ovat Festus Kipkoririn tapaan entisiä karjavarkaita. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Kipkoririn mukaan osa entisistä karjavarkaista on nykyisin hänen laillaan rauhan asialla. He pelaavat yhdessä nuorempien poikien kanssa samassa jalkapallojoukkueessa.
”Jalkapallo antaa mahdollisuuden tutustua naapureihimme joen toisella puolella. Ja pelaaminen on tappelua parempi tapa mitellä voimia”, Kipkorir sanoo.
”Me olemme rauhanlähettiläitä tällä puolella, naapurimme toisessa joukkueessa ovat rauhanlähettiläitä omalla puolellaan. Yhdessä lopetamme väkivallan.”
Salome Kiptoon suuret lempeät silmät loistavat, kun hän puhuu poikansa muutoksesta.
”En ensin uskonut, kun hän kertoi jättävänsä karjavarkaudet ja alkavansa viljellä maata. Lopulta aloin kuitenkin uskoa. Autoin Kipkoriria ostamaan siemeniä, jotta hän voi kasvattaa vihreitä linssejä ja papuja.”
Kipkoririn äiti Salome Kiptoo iloitsee vallitsevasta rauhasta ja siitä, että poika on alkanut viljellä maata ja perustanut perheen. ”Rauha tulee monen siunauksen kanssa.” Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Pojalla on nyt oma pieni maatila ja perhe, vaimo ja poika. Aivan kuten äiti toivoi.
”Uskon, että kestävä rauha tulee monen siunauksen kanssa. Ei tarvitse pelätä, etteivät lapset palaa illalla kotiin. Yhteisössä tapahtuu hyviä asioita, kun on rauha. Kaikki hyötyvät”, sanoo Salome Kiptoo.
Kipkoririn oma poika on vielä pieni. Mitä nuori isä toivoo lapselleen?
”Haluan, että hän käy koulunsa.”
Juuri nyt on rauha. Koulupukuiset lapset kävelevät tien laitaa, suurten puiden varjoissa istuu eri ikäisiä ihmisiä ja matalien peltikattoisten kioskien ovet ja ikkunat ovat auki. Kuoppaisella tiellä kuorma-autot pomppivat ja huojuvat renkaidensa päällä ja miehet noukkivat niiden kyytiin tien laidalle kasattuja mangosäkkejä.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
KIRKON ULKOMAANAPU (KUA) tukee Keniassa Yhteisvastuukeräyksen avulla lasten ja nuorten koulutusta alueilla, joilla ilmastonmuutos on lisännyt köyhyyttä ja turvattomuutta. Nuoret joutuvat monin paikoin osallisiksi eri yhteisöjen välisiin paikallisiin konflikteihin. Hankkeessa tuetaan koulunsa kesken jättäneiden nuorten paluuta kouluun. Materiaalisen tuen ja tukiopetuksen lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa olevat nuoret saavat psykososiaalista tukea. Hankkeessa rakennetaan ja kunnostetaan lisäksi kouluihin käymälöitä ja käsienpesupisteitä. Yhteisvastuu kerryttää KUA:n katastrofirahastoa, jonka avulla voidaan auttaa siellä, missä hätä on suurin.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen
Lähetä tekstiviesti APU30 (30 € lahjoitus) numeroon 16588 tai lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 85050.
Laadukas koulutus on perusedellytys niin köyhyyden vähentämiselle, työpaikkojen luomiselle, talouskasvulle, tasa-arvolle, vakaille demokratioille kuin ilmastonmuutoksen torjumiselle. Saatua koulutusta mikään sota tai kriisi ei voi ottaa pois.
KOULUJEN MERKITYSTÄ ei voi liioitella. Tietojen ja taitojen kertymisen lisäksi koulut ovat lapsille ja nuorille turvallisia tiloja, kun heidän ympäristöään koettelevat kriisit ja katastrofit. Siksi onkin erityisen tärkeää huomata, että 222 miljoonaa kriisialueilla elävää lasta ja nuorta tarvitsee tukea koulutukseen.
Suomi on nostanut koulutuksen kehitysyhteistyön painopisteeksi – tämän pitää näkyä vahvemmin myös humanitaarisessa avussa. On tärkeää, että koulutus tavoittaa kaikki lapset ja nuoret – myös tytöt ja nuoret naiset sekä haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret, erityisesti vammaiset.
Muna Mohamed Haydar, 17, opiskeli kotonaan Somalian Hudurissa keväällä 2021. Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Somalian syrjäseuduilla erityisesti tyttöjen koulutusta ja lasten ja nuorten psykososiaalista tukea tarjoavia ohjelmia. ”Tykkään käydä näillä tunneilla, koska ne ovat ilmaisia ja tunnen oloni turvalliseksi. Pidän opettajistani ja he opettavat hyvin. Lempiaineeni on matematiikka ja tykkään laskemisesta. Koulutus auttaa meitä rakentamaan valoisampaa tulevaisuutta”, kertoo Muna koulunkäynnistään. Kuva: Ismail Taxta
Koulutuksen merkitys korostuu kriisien keskellä
Alati muuttuvassa maailmassa koulutuksen merkitys korostuu, koska koulutus antaa ihmisille tietoja ja taitoja, joiden avulla he pystyvät paremmin mukautumaan ympäristönsä vaatimuksiin ja ratkaisemaan uudet ongelmat. Myös demokratian, ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen juurruttamisessa koulutus on avainasemassa. Suuressa osassa maailmaa ilmastonmuutosta ei edes mainita vielä opetussuunnitelmassa.
Koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Koulutetut nuoret pärjäävät paremmin työmarkkinoilla joka puolella maailmaa. On kuitenkin tärkeää tukea myös sellaista koulutusta, joka antaa valmiudet luoda uusia työpaikkoja.
Nepalilainen Kalawati perusti oman ompelualan yrityksensä sen jälkeen, kun hän valmistui KUA:n tukemaan ammatilliseen koulutukseen. Nyt Kalawati jakaa osaamistaan kouluttamalla muita nuoria naisia. Kuva: Jari Kivelä
Afrikan maissa joka vuosi noin 10–12 miljoonaa nuorta tulee työmarkkinoille, mutta uusia työpaikkoja syntyy vain 3 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että Useissa kehittyvissä maissa ammattiin tai yrittäjyyteen johtavan koulutuksen kehittäminen on jäänyt vähälle huomiolle.
Kohtaanto-ongelma nuorten taitojen ja työnantajien tarpeiden välillä on suuri. Koulutuksen laadun ja saatavuuden parantamisessa opettajien koulutus ja hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää. Valitettavan usein opettajat on jätetty sivurooliin koulutuksen kehittämisponnisteluissa.
Ammatillista koulutusta kaivataan myös uusilla aloilla
Työpaikkoja syntyy yhä enemmän ei-perinteisille aloille, joihin ei ole olemassa ammatillista koulutusta riittävissä määrin. Luovat alat, digitalisaatio ja ilmastonmuutosta torjuva vihreä siirtymä ovat sellaisia alueita, jonne myös uusia työpaikkoja syntyy. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen, uusiin aloihin panostaminen ja opettajien osaamisen vahvistaminen ovat sellaisia alueita, joissa Suomella on paljon annettavaa.
Erityisen tärkeää on tuoda yhteen kansalaisjärjestöt, yksityinen sektori sekä julkiset toimijat. Suomalainen koulutusosaaminen tunnistetaan ja koulujärjestelmäämme arvostetaan maailmalla laajalti. Suomi on nostanut koulutuksen kehityspolitiikan painopistealueeksi ja koulutuksen tukemisella on suomalaisten laaja tuki.
Kirkon Ulkomaanavun tukemat kesäklubit tarjosivat ukrainalaisille lapsille psykososiaalista tukea ja mielekästä tekemistä vuonna 2022 Tšernihivin alueella. Lapsille järjestettyihin aktiviteetteihin sisältyi opettajien ohjaamana muun muassa liikuntaa, leikkejä ja pelejä, taideterapiaa, keskustelukerhoja ja englannin kielen oppitunteja. Kuva: Antti Yrjönen/KUA
Kirkon Ulkomaanavun saavutuksia koulutuksen alalla vuosina 2018–2022
Tuimme joka vuosi 245 000–350 000 lasta ja nuorta koulunkäynnissä.
Tukemme avulla yhteensä 2 700 vammaista lasta pääsi koulutuksen piiriin tai jatkoi koulunkäyntiään.
Lisäksi panostimme inklusiivisen koulutuksen kehittämiseen osana opettajien koulutusta useissa ohjelmamaissa.
Olemme kouluttaneet toimintamaissamme lähes 20 000 paikallista opettajaa ympäri maailman.
Pitkäjänteisen vaikuttamistyön myötä opinto-ohjaus otettiin mukaan Kambodžan kansalliseen koulutusstrategiaan. KUA koulutti maan ensimmäiset opinto-ohjaajat.
Vuonna 2022 olemme tukeneet Ukrainassa koulutusta sodan aiheuttaman kriisin keskellä kouluttamalla opettajia tarjoamaan lapsille psykososiaalista tukea ja järjestämällä noin 6 000 lapselle kesätoimintaa Tšernihivin alueella, joka oli sodan alkaessa jonkin aikaa Venäjän miehittämä.
KUA on käynnistänyt Ukrainassa EU-rahoitteisen suuren koulutushankkeen yhdessä kolmen muun järjestön kanssa.
Kirkon Ulkomaanapu aloittaa koulutustyön Syyrian Raqqassa ja Aleppossa
Yli vuosikymmenen mittaisen sodan myötä syyrialaisten avuntarpeet ovat yhä suuria. KUA laajentaa operaatiotaan maan pohjoisosiin Syyrian humanitaarisen rahaston avulla.
KIRKON ULKOMAANAPU (KUA) laajentaa avustustyötään Pohjois-Syyriaan Raqqan ja Aleppon alueille.
Työ keskittyy koulutuksen laadun parantamiseen sekä koulujen korjaamiseen ja varusteluun. Lapsille ja nuorille järjestetään lisäopetusta, ja opettajat saavat koulutusta. Työllä tuetaan myös oppilaiden ja opettajien psykososiaalista hyvinvointia. Lisäksi KUA varustelee kouluja aurinkopaneeleilla, joiden avulla kouluihin saadaan sekä valot että juokseva vesi.
Moni muistaa Raqqan äärijärjestö Isisin vuonna 2014 valtaamien alueiden pääkaupunkina Suurin osa alueen kouluista tuhoutui tai vaurioitui sodan aikana taisteluissa ja yhteenotoissa. Isis ei enää hallitse Raqqaa, mutta nelivuotisen ajanjakson vaikutukset näkyvät yhä alueen kouluissa.
“Lapset elävät yhä hävityksen keskellä. Moni heistä rekrytoitiin äärijärjestöön, osa näki perheensä ja sukulaisten teloituksia. Äärijärjestö vaati alueen koulujen sulkemista, ja moni on ollut poissa koulusta yli neljä vuotta. Lasten pitää nyt päästä rakentamaan tulevaisuuttaan”, painottaa KUA:n Syyrian-toimiston ohjelmapäällikkö Karam Sharouf.
Talous tiukilla ja talvi tekee tuloaan
Sodan ja sitä seuranneen talouskriisin myötä Raqqan alueen perheet elävät keskimäärin 18 Yhdysvaltain dollarin kuukausituloilla. Avuntarpeet ovat jo nyt suuria, ja lisäksi alueelle on arvioiden mukaan palaamassa sieltä aiemmin paenneita ihmisiä. Myös Aleppoon on viime aikoina palannut paljon alueen entisiä asukkaita.
“Arvioiden mukaan Aleppossa on 75 000 lasta, jotka eivät käy koulua. Alueella on solmittu viime aikoina paljon lapsiavioliittoja, koska avioliitot ovat epätoivoinen keino tuoda perheille taloudellista turvaa”, Sharouf kertoo.
Talvi tuo lisää vaikeuksia ihmisten elämään. Polttoaineen saatavuushaasteiden ja korkeiden hintojen vuoksi talojen lämmittäminen on lähes mahdotonta. Pienten tulojen vuoksi ihmisillä ei ole varaa tehdä hankintoja talven varalle.
KUA antoi Dalal-tytölle pyörätuolon ja hänen perheensä sai käteisavustusta, jotta Dalal pääsisi kouluun. KUA:n koulutushankkeet Syyrian Hamassa ja Homsissa rahoitettiin YK:n alaisen Syyrian humanitaarisen rahaston (SHF) tuella.
Myös vammaiset lapset saavat tukea
Avustustyön laajentaminen Aleppoon ja Raqqaan YK:n alaisen Syyrian humanitaarisen rahaston (SHF) tuella. Aiemmin KUA on tukenut koulunkäyntiä ja järjestänyt hätäapua Syyrian länsiosissa Idlibissä, Hamassa, Homsissa, Itä-Ghoutassa ja Daraassa sekä SHF:n että EU:n tuella.
Osana työtä on tuettu myös vammaisten lasten koulunkäyntiä. Kouluja on kunnostettu niin, että liikuntarajoitteiset lapset pystyvät liikkumaan niissä helpommin.
“Ensimmäistä kertaa oloni on rakastettu. Olen motivoitunut jatkamaan koulunkäyntiäni ja ottamaan ensimmäiset askeleet unelmaani kohti: haluan asianajajaksi. Siinä työssä näen itseni tulevaisuudessa”, sanoo Dalal. Ollessaan viisivuotias Dalal pakeni perheensä kanssa Palmyrasta vuonna 2015. Aiemmin Dalal ei voinut käydä koulua vammaisuutensa vuoksi.
Pyörätuolissa istuva 13-vuotias Noor käy ystävänsä Fotonin kanssa koulua Kirkon Ulkomaanavun tukemana Syyrian länsiosassa sijaitsevan Haman maaseudulla. EU-rahoitteisessa hankkeessa KUA kunnosti tyttöjen koulua sellaiseksi, että se on saavutettava myös pyörätuolilla.
Pitkäjänteinen työ tuo tuloksia
Kirkon Ulkomaanapu on toiminut Syyriassa vuodesta 2017 alkaen. Työ on keskittynyt hätäavun lisäksi koulutuksen laadun parantamiseen, koulujen vesi- ja sanitaatiojärjestelmien parantamiseen sekä toimeentulon tukemiseen. Operaation uudessa vaiheessa 45 Aleppon alueen nuorta pääsee ammattikoulutukseen.
Lokakuuhun 2022 mennessä KUA kunnosti kumppaneidensa avulla yhteensä 43 koulua. Pelkästään koulujen korjaaminen vaikutti yli 23 300 syyrialaislapsen päivittäiseen elämään.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
11-vuotiaat Malak ja Amena esittelevät Kirkon Ulkomaanavun yhdessä EU:n tuella kunnostamaa kouluaan Hamassa, Länsi-Syyriassa. Hankkeen turvin useita kouluvuosia Syyrian sodan vuoksi menettäneet lapset ja nuoret pääsevät palaamaan laadukkaan koulutuksen piiriin. VIDEO: KIRKON ULKOMAANAPU
Tytöt saivat pojat parantamaan arvosanojaan syyrialaiskoulussa
Vuosien saatossa Syyrian kriisi on kadonnut uutisotsikoista, vaikka avuntarpeet ovat yhä suuria. Kirkon Ulkomaanavun tukema poikakoulu Haman maaseudulla avasi ovensa tytöille. Uusi asetelma haastoi sekä oppilaiden, opettajien että perheiden ajatuksia, mutta ponnistelut palkittiin.
Iloinen kiljahtelu on korvia huumaavaa. Haman maaseudulla läntisessä Syyriassa pieneen luokkahuoneeseen on pakkautunut kolmisenkymmentä 11–14-vuotiasta tyttöä ja poikaa.
Tilanne näyttää tavalliselta, mutta on nyky-Syyriassa harvinainen. Jo miltei 12 vuotta kestäneen sodan ajan tytöt ja pojat ovat käyneet eri kouluja. Niin ei ole kuitenkaan aina ollut, koulun johtajat vakuuttavat. Ennen sotaa oli tavallista, että tytöt ja pojat istuivat samoilla oppitunneilla. Sodan aikana säännöt ja käytännöt kiristyivät.
Kirkon Ulkomaanapu tukee yhdessä EU:n kanssa entistä poikakoulua, jonka opetukseen on osallistunut vuonna 2022 myös tyttöjä. Koulua on kunnostettu, ja opettajat ovat saaneet koulutusta. Kesän aikana järjestettyyn tukiopetukseen osallistui jopa 380 tyttöä. Nyt 400 oppilaan koulussa opiskelee vakituisesti parikymmentä tyttöä.
Koulun henkilökunnan mukaan luokkahuoneet ovat uudistuksen myötä täyttyneet iloisella energialla ja positiivisella kilpailulla. Opettaja ja kaksi oppilasta kertovat, millaista elämä sodan keskellä on ollut ja miten tytöt ja pojat samoihin luokkiin koonnut koulukokeilu rikkoi jään yhteisössä.
”Ai, mitäkö ajattelen tyttöjen koulutuksesta? Koulutus on minun oikeuteni. Opiskelu, työskentely ja matkustaminen ovat naisten oikeuksia. Meillä on prikulleen samat oikeudet kuin miehillä. Paikkamme ei ole vain kotona. Toivon, että minusta tulisi lääkäri tai insinööri”, sanoo 14-vuotias syyrialaistyttö Foton. Kuva: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
“Nyt minulla on jopa poikia kavereina”
“Emme paenneet perheeni kanssa, vaan pysyimme tällä seudulla koko konfliktin ajan. 2018–2019 vietimme vuoden päivät suojassa talomme alla. Piilottelimme vuorokaudesta 20 tuntia. Olin 11-vuotias ja pelkäsin kuullessani helikopterien, ohjusten ja kranaattien äänet. Yksi niistä osui taloomme, ja veljeni menetti tajuntansa. Meillä ei ollut sähköjä eikä vettä. Isälläni oli pieni kauppa, jonka söimme tyhjäksi vuoden aikana.
Oma tyttökouluni oli sen vuoden suljettuna. Kerran isäni yritti viedä meidät kouluun toiselle alueelle, mutta siitä ei tullut mitään. Kaikki olivat peloissaan, eikä opettajiakaan ollut. Siltä vuodelta jätimme koulutuksen sikseen.
Ajattelen, että tilanteeni on nyt parempi kuin ennen. Tunnelma sekakoulussa on iloinen. Aiemmin, ollessani tyttökoulussa, minun oli vaikea puhua pojille. Nyt minulla on jopa poikia kavereina. Meidän ystäväporukkaamme kuuluvat esimerkiksi koulukaverini Ahmad, Muhammad, Ali ja muita. Aiemmin minulla oli vain perheeni poikia ystävinäni.
Aluksi perheeni pelkäsi, että koulun pojat tulevat vahingoittamaan minua. Tämä kokemus on kuitenkin vahvistanut suhdettani perheen kanssa. He luottavat minuun. He ajattelevat, että tytär voi mennä poikakouluun ja pitää huolta itsestään.
Ai, mitäkö ajattelen tyttöjen koulutuksesta? Koulutus on minun oikeuteni. Opiskelu, työskentely ja matkustaminen ovat naisten oikeuksia. Meillä on prikulleen samat oikeudet kuin miehillä. Paikkamme ei ole vain kotona. Toivon, että minusta tulisi lääkäri tai insinööri.” – oppilas Foton, 14
Turki on oppinut paljon tytöistä sen jälkeen, kun poikakoulu muutettiin tyttöjen ja poikien yhteiseksi kouluksi Syyrian Hamassa. Kuva: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
“He ovat kai tavallaan vahvoja naisia”
“Minä ja perheeni jätimme kotimme, kun taistelut alueellamme olivat jo tosi kiivaita. Pakenimme, emmekä ottaneet mukaamme mitään. Koko konfliktin ajan olin tosi peloissani kranaattien ja ohjusten vuoksi. Minulla on yhä pelkotiloja siitä, että joku hyökkää kimppuumme.
Kirkon Ulkomaanapu järjesti koulussamme kertausopetusta. Sodan äänet ovat soineet päässäni pitkään, mutta aktiviteetit antoivat minulle ainakin vähän muuta ajateltavaa ja auttoi unohtamaan kauhut.
Tämä on kouluni, ja aiemmin olimme täällä vain poikien kesken. Olimme kaikki jotenkin samanlaisia. Nyt me pojat haluamme näyttää, että olemme fiksumpia kuin tytöt. Kilpailemme opettajan edessä hyvistä arvosanoista. Yritämme olla tyttöjä kohtaan kohteliaita ja kunnioittavia. Poikien kesken meno on usein rajua, mutta nyt luokassa on myös tyttöjä.
Me pojat olemme oppineet tämän kokeilun aikana itseluottamusta. Olen tottunut ajattelemaan, että tytöt ovat ujoja. Kun he tulivat kouluumme, huomasin, että tytöillä onkin itseluottamusta. He ovat kai tavallaan vahvoja naisia.
Minua ei haittaa jatkaa tässä tilanteessa, siis niin, että opiskelemme yhdessä tyttöjen kanssa. Pakko myöntää, ettei tämä kuitenkaan ole ollut ihan helppoa. Tunnen oloni vähän ujoksi. Ajattelen välillä, että olisi parempi, jos he palaisivat omaan kouluunsa. Mutta haluaisinko sitä todella? En, en, en! He lisäävät meidän poikien opiskelumotivaatiota.” – oppilas Turki, 13
”Opettajana haluan ajatella, että kaikki oppilaani jatkavat yliopisto-opintoihin. Yliopistossa naiset ja miehet opiskelevat yhdessä. Siitä tulee vaikeaa, jos nämä nuoret eivät ole aiemmin tehneet mitään yhdessä”, sanoo opettaja Najah Kasem, joka opettaa Haman koulussa englantia. Kuva: Erik Nyström / KIrkon Ulkomaanapu
“Tytöt ja pojat ovat nyt toisilleen luokkakavereita, ystäviä ja kollegoita”
“Sodan aikana moni asia on muuttunut Syyriassa. Monessa asiassa säännöt ovat unohtuneet, ja välillä ihmisryhmät eivät kunnioita toisiaan. Olemme menettäneet sotavuosina paljon mahdollisuuksia ja tippuneet globaalista kehityksestä.
Meidän on korjattava ajatusmaailmaamme myös sukupuoliasioiden suhteen, sillä meidän on pystyttävä hyväksymään toisemme. On tärkeää aloittaa muutoksen ajaminen täällä koulussa nyt. Ai miksi? Opettajana haluan ajatella, että kaikki oppilaani jatkavat yliopisto-opintoihin. Yliopistossa naiset ja miehet opiskelevat yhdessä. Siitä tulee vaikeaa, jos nämä nuoret eivät ole aiemmin tehneet mitään yhdessä.
On hienoa, että tytöt ovat tulleet tähän kouluun. Toisin kuin aiemmin, meillä on nyt aktiviteetteja ja opetusta, jotka yhdistävät pojat ja tytöt. Olen huomannut, että alkukankeuden jälkeen he ovat alkaneet jutella toisilleen. He suhtautuvat toisiinsa normaalisti: istuvat vierekkäin ja oppivat yhdessä ilman, että joutuvat tulkitsemaan tilannetta jatkuvasti. He ovat nyt toisilleen luokkakavereita, ystäviä ja kollegoita. Jää on jotenkin murtunut.
Alkukankeuden jälkeen tytöt ja pojat ovat alkaneet jutella toisilleen. Välejä hankaloitti Syyriassa jo vuonna 2011 alkanut sota, jonka myötä Hamassa ja muuallakin elämästä on tullut rajoitetumpaa kaikin tavoin jopa siihen pisteeseen, että tytöt ja pojat jaettiin omiin kouluihinsa. Kuva: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
Englanninopettajana on sanottavana, että muutokseen on liittynyt myös haasteita. Kouluun tulleet tytöt eivät olleet juurikaan opiskelleet englantia. Olen joutunut kertaamaan kaiken alusta alkaen.
Lopulta tästä uudesta tilanteesta on kuitenkin ollut paljon hyötyä. Kokemukseni mukaan tytöt yleensä pärjäävät koulussa poikia paremmin. Uusi tilanne, jossa tytöt ja pojat opiskelevat samoilla oppitunneilla, luo oppilaiden välille hyvänlaatuista kilpailua. Pojat ovat parantaneet arvosanojaan ja muuta koulumenestystään.
Koulutus on merkittävässä roolissa, kun suunnittelemme Syyrian tulevaisuutta. Lapset viettävät koulussa enemmän aikaa kuin kodeissaan. Opettaja on lapselle kuin toinen vanhempi. Kaikki alkaa koulusta: voimme vaikuttaa lapsen ajatusmaailmaan, voimme auttaa häntä kehittämään taitojaan ja sen myötä vaikutamme myös siihen, mihin suuntaan Syyria kehittyy ja miten jälleenrakentaminen etenee.” – opettaja Najah Kasem
Onko koulujen korjaaminen sodan keskellä turhaa puuhaa, Pauliina Kemppainen? KUA:n koulutusekspertti vastaa 13 tiukkaan väitteeseen
Pauliina Kemppainen ymmärsi Ugandassa kahdensadan ekaluokkalaisen edessä, ettei luokkakoosta voi aina nurista. Nyt vanhempi koulutusasiantuntija vastaa nippuun väitteitä, jotka putkahtelevat esiin myös KUA:n sosiaalisessa mediassa. Lue, miten Kemppainen selvisi toimituksen piinapenkistä.
”Lasten pitää päästä kouluun”
Olet taustaltasi opettaja, Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoinen ja sinulla on paljon kansainvälistä kokemusta koulutuksen alalta. Mielestäsi on parasta, kun lapset pääsevät kouluun.
Ehdottomasti. On lasten oikeus päästä kouluun kaikkialla maailmassa, taustasta riippumatta.
”Opettajilla on suuri vastuu tulevaisuudesta”
Kirkon Ulkomaanapu kouluttaa opettajia. Se on tärkeää, koska opettajat kasvattavat uutta sukupolvea.
Suurin osa koulua käyvistä lapsista ja nuorista viettää koulussa ja koulun aikuisten kanssa aikaa enemmän kuin omien vanhempiensa kanssa. Mitä pätevämpi ja paremmin koulutettu opettaja, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on tukea lapsia ja nuoria, joiden kanssa he päivät viettävät.
”Paras tapa auttaa lapsia on lahjoittaa vihkoja ja kyniä”
Kaikista paras tapa auttaa koululaisia on viedä kouluihin tavaroita kuten vihkoja, penaaleja ja aapisia.
Materiaalit ovat osa koulunkäyntiä, mutta jos ei ole koulutettua opettajaa, ne aapiset ja kynät eivät itsessään opeta mitään. Jos pitäisi valita opettajan ja kynän välillä, valitsisin joka kerta opettajan.
”On rahan hukkaamista korjata kouluja keskellä sotaa”
Kirkon Ulkomaanapu korjaa kouluja konfliktialueilla. Se ei ole oikein fiksua, koska sota voi rikkoa koulut uudelleen.
Kasvatamme pelloilla viljaa, jota syömme. Onko fiksua kasvattaa viljaa uudelleen? Väittäisin, että on. Samalla tavalla kouluja on syytä korjata, koska aina tulee uusia lapsia ja nuoria, jotka koulua tarvitsevat kasvun ja kehityksen tueksi.
”Miksi aina tuetaan vain tyttöjen koulunkäyntiä?”
Ainakin Suomessa pojat pärjäävät tyttöjä heikommin koulussa. On outoa, että Kirkon Ulkomaanapu keskittyy niin vahvasti tyttöjen koulutukseen.
Keskitymme kaikkien koulutukseen. Poikien ja nuorten miesten pääseminen kouluun on aivan yhtä tärkeää kuin tyttöjen ja nuorten naisten koulunkäynti. Silti tytöt ovat lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin pojat: heidän kouluun pääsemistä estetään edelleen monissa paikoissa. Tytöt tarvitsevat ekstrabuustia, jotta he pääsevät samaan lähtötilanteeseen kuin pojat. Tämä buusti ei vaikeuta poikien kouluunpääsyä.
”Suomessakin on tukea tarvitsevia lapsia”
Miksi koulutatte ihmisiä ulkomailla? Suomessakin olisi paljon koulussa tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.
Jokaisella suomalaisella lapsella ja nuorella on oikeus koulunkäyntiin samalla tavalla kuin lapsilla ja nuorilla Keski-Afrikan tasavallassa, Keniassa ja Myanmarissa. Suomessa on olemassa resurssit ja mahdollisuudet päästä kouluun ilman Kirkon Ulkomaanapuakin.
”Koulutus menee hukkaan, jos ihmisillä ei ole kunnon asumisolosuhteita”
Ei ole järkeä kouluttaa ihmisiä, jotka elävät savimajoissa ilman toimeentuloa. Ensin pitäisi laittaa perusasiat kuntoon.
Se, nouseeko henkilö aamulla ylös savesta, tiilestä vai puusta tehdystä kodista, ei vaikuta siihen, miten tuottava osa yhteiskuntaa ihminen on tai minkälaisia kykyjä hänellä on. Koulutus on jokaisen ihmisoikeus ja ensimmäinen perusasia, joka pitää laittaa kuntoon. Niin ihminen voi saada toimeentulon, jolla pystyy elättämään myös perheen. Siksi me Kirkon Ulkomaanavussa panostamme ammatilliseen koulutukseen sellaisilla aloilla, joilla on kysyntää toiminta-alueillamme.
”Kehitysyhteistyövaroilla koulutetut eivät työllisty ikinä”
Kehitysyhteistyössä koulutetaan aina vain mekaanikkoja, puuseppiä ja kampaajia. Osa heistä ei työllisty ikinä.
Ammatillisen koulutuksen suunnittelu alkaa aina markkinatutkimuksesta. Siinä selvitetään, minkä alan osaajille paikallisesti on tarvetta. Jos alueella tarvitaan oikeasti lisää puuseppiä, koulutetaan puuseppiä – mutta vain sen verran kuin on tarve. Emme kouluta tuhatta, jos tarve on kymmenelle. Perinteisten ammattien lisäksi koulutustarvetta on nykyisin esimerkiksi graafikoille, valokuvaajille ja verkkosivusuunnittelijoille eli digipohjaisille ammateille, jotka ovat nykyaikaa mutta myös tulevaisuutta.
”Käteisavustukset pitää osoittaa tiettyyn tarkoitukseen, että ne varmasti auttavat oikealla tavalla”
KUA on jakanut käteisavustuksia perheille. Käteinen on tärkeää, ja sillä voidaan kattaa esimerkiksi koulukyytikuluja.
Käteisavustus on tärkeä avustusmuoto, koska se antaa perheille mahdollisuuden päättää itse, mihin he rahaa käyttävät. Se on osa ihmisarvoista elämää, että voi päättää itse hankinnoistaan ja olla aktiivinen tekijä eikä vain passiivinen avunsaaja.
Monissa KUA:n tukemissa kouluissa opiskellaan Koraania tai Raamattua, eikä koulutuksella ole muuta pointtia.
Me emme tee lähetystyötä. Pyrimme aina yhteistyöhön paikallisten opetusviranomaisten kanssa, jos se on eettisesti ja kansainvälisten lakien mukaan mahdollista. Jos rakentaisimme rinnakkaisen koulutusjärjestelmän, se kaatuisi lähdettyämme. Jos paikallisessa opetussuunnitelmassa on Koraani-tunteja tai vaikka buddhalaiseen uskoon liittyviä oppitunteja, myös meidän velvollisuutemme on mahdollistaa niiden opettaminen koulussa. Meillä ei ole oikeutta päättää, mitä uskontoja koulussa opetetaan.
”Koulutus on tärkeää myös sodan keskellä eläville lapsille”
Koulutus on erittäin merkittävä elementti esimerkiksi Syyrian ja Ukrainan jälleenrakentamisessa.
Kyllä. Koulutus on ihmisoikeus, oli tilanne ympärillä mikä tahansa. Ei ole lasten ja nuorten vika, jos ympärillä soditaan. Koulutuksella ja koulunkäynnillä on hyvin tärkeä rooli paitsi kasvatuksen myös psykososiaalisen tuen kannalta. Kouluun ja opetukseen palaaminen luo ja palauttaa rutiineja. Se palauttaa muistoja siitä, minkälaista elämä oli ennen sotaa ja luo merkitystä siihen päivään, kun on jotakin oikeaa tekemistä. Ammatillisen koulutuksen kautta pystytään myös kouluttamaan ihmisiä ammatteihin, joita jälleenrakentamisen aikana erityisesti tarvitaan.
”Jos koulumatka on vaarallinen, on parempi, että lapset jäävät kotiin”
Moni lapsi joutuu kehitysmaassa kulkemaan liian kauas ja liian vaarallista reittiä kouluun. Turvallisempaa olisi jäädä kotiin.
Koulumatkalla voi sattua ja tapahtua – myös Suomessa. Jätämmekö silti lähettämättä lapsemme kouluun? Vai yritämmekö tehdä koulumatkasta turvallisen? Samalla tavalla ihmiset kaikkialla maailmassa ajattelevat ja pyrkivät turvaamaan lasten koulunkäynnin. Koulutuksen avulla ihminen saa esimerkiksi luku- ja laskutaidot, joiden avulla maailmassa pärjää paremmin. Yhä uudelleen tutkimukset todistavat, että naisten kouluttautuminen on kaikkein tehokkain tapa perheille nousta köyhyydestä. Kouluttautuneet naiset laittavat kouluttautumattomia todennäköisemmin myös lapsensa kouluun. Riskejä on, mutta ovatko ne lopulta niin suuria, ettei koulunkäynti kannata?
”Suomessa on maailman paras koulujärjestelmä”
Suomalainen koulutusjärjestelmä on niin ylivertainen muihin verrattuna, että me emme voi oppia keneltäkään mitään.
Rohkea väite! Olemmeko me suomalaiset ihmisryhmänä niin ylivertaisia muihin verrattuna, että meillä ei ole mitään opittavaa yhtään keneltäkään? Olemmeko me ihan itse keksineet ne suuret koulureformit, joista menestyksemme on alkanut? Vai olemmeko kenties oppineet jostakin jotakin, että osasimme tehdä näitä muutoksia? Itse olen ollut Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Pohjois-Ugandassa vuoden ajan. Olin käynyt suomalaisen luokanopettajakoulutuksen ja olin shokissa. Olin aiemmin nurissut siitä, että minulla on luokassa 24 lasta. Pohjois-Ugandassa opettajilla oli pakolaisasutuskeskuksessa jopa 200 ekaluokkalaista. Jouduin ajattelemaan opettajuuden kokonaan uudelleen. Se oli valtava oppimisprosessi itselleni.
KUA johtaa Ukrainassa 14 miljoonan euron koulutusprojektia – EU:n yhteisrahoituksella kunnostetaan kouluja ja tuetaan opettajia
Ukrainan koulutussektori tulee tarvitsemaan pitkäkestoista tukea tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Kirkon Ulkomaanapu jatkaa EU-projektin ohella myös muita ponnistelujaan ukrainalaisten koulutuksen hyväksi.
Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut Ukrainassa uuden koulutusaiheisen projektin, jonka 14 miljoonan euron suuruinen rahoitus tulee EU:n humanitaariselta osastolta (ECHO).
KUA toteuttaa koulutusprojektin yhteistyössä Pelastakaa Lapset – ja People in Need -järjestöjen kanssa. KUA:n osuus koko ECHO-rahoituksesta on 5,5 miljoonaa ja Pelastakaa Lapset ja People in Need saavat kumpikin 4,2 miljoonaa. Lisäksi mukana on noin 50 000 osuudella War Child Holland -järjestö.
“Tämä 14 miljoonan euron rahoitus on erittäin tärkeä. Se osoittaa, että EU on sitoutunut auttamaan ukrainalaista koulujärjestelmää jälleen jaloilleen. Surullista kyllä, tämä on vasta ensiaskel. Tarpeet ovat niin valtavia, että tulevaisuudessa tarvitaan lisää rahoitusta, jotta jokainen lapsi pystyy palaamaan takaisin kouluun,” Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan-operaatiota johtava Yannic Georis sanoo.
Pääpainoina koulujen kunnostaminen ja hyvinvointi
EU-rahoitteisen projektin kesto on 14 kuukautta, ja sen aikana Kirkon Ulkomaanavun ja kumppanijärjestöjen tavoitteena on tavoittaa noin 67 000 lasta. Kirkon Ulkomaanapu keskittyy projektissa koulujen kunnostamiseen, väliaikaiskoulujen järjestämiseen, psykososiaaliseen tukeen sekä opettajien hyvinvointiin.
“Ukrainan koulujärjestelmän sisällä on nyt tahdonvoimaa. Jokainen haluaa palata töihin. Lapsilla ja opettajilla on oikeus ja tarve palata kouluun,” kuvailee Peter Hyll-Larsen, joka toimii KUA:n koulutusasiantuntija Ukrainassa.
Tšernihivin koulu numero 21 tuhoutui pahoin taisteluissa keväällä 2022. Sota on vaikuttanut pahoin Ukrainan koulusektoriin. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.
Hyll-Larsen painottaa kuitenkin, ettei sodan aiheuttamia infrastruktuurin liittyviä vahinkoja pystytä korjaamaan nopeasti. Ukrainan opetusministeriön mukaan sota oli tuhonnut 286 koulua syyskuun puoliväliin mennessä. Lisäksi 2477 koulua oli vaurioitunut pommituksissa ja taisteluissa.
“Nyt kun jotkut idän alueet on vapautettu, on selvää, että varhaiset koulutusponnistelut mielenterveyden, psykososiaalisen tuen ja lastensuojelun saralla pysyvät tärkeinä. Tarve jatkuu kuukausien ja vuosien ajan,” Hyll-Larsen sanoo.
Koulutyö jatkuu epävarmassa tilanteessa
Ukraina aloitti uuden kouluvuoden syyskuussa, osin etänä ja osin lähiopetuksessa. Yhtenä edellytyksenä luokkaan palaamiselle on, että koulussa on toimiva pommisuoja. Asiantuntija-arvioiden mukaan 59 prosenttia kouluista täyttää tämän ehdon.
Tulevasta kouluvuodesta ennustetaan monin tavoin haastavaa. Sodan ja energiakriisin vuoksi koulut varautuvat jo siihen, että oppilaat joudutaan lähettämään kotiin lämmityksen puutteen vuoksi.
Asiantuntijat painottavat, että etäopiskelumallit, -taidot ja välineet tulevat tarpeeseen talven aikana. Hyll-Larsenin mukaan tilanne tulee olemaan vakavin idän venäläismiehityksestä vapautetuilla alueilla.
“Näillä alueilla talvesta tulee erityisen ankara, sillä sähköä on saatavilla hyvin huonosti samoin kuin etäopiskelumahdollisuuksiakin.”
KUA varustaa pommisuojia ja kouluttaa opettajia yhdessä paikallisen kumppanin kanssa
EU-rahoituksen ohella Kirkon Ulkomaanapu jatkaa muita ponnistelujaan ukrainalaisten tilanteen helpottamiseksi. Työ alkoi hätäapuna helmikuun lopussa, kun ukrainalaiset alkoivat paeta kodeistaan Venäjän hyökkäyksen vuoksi.
Lapset ja nuoret osallistuivat Kirkon Ulkomaanavun tukemiin kesäkerhoihin Pohjois-Ukrainassa heinä-elokuussa. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.
Kesän aikana KUA laajensi operaatioitaan pohjoiseen Ukrainaan, jossa kesän aikana koulutettiin paikallisia opettajia ja psykologeja psykososiaalisista taidoista. Yhdessä paikallisen kumppanijärjestön, DOCCU:n, kanssa KUA järjesti kesäkerhoja, joissa lapset ja nuoret pystyivät viettämään yhdessä aikaa turvallisessa ympäristössä.
Kesäkerhojen aikana Tšernihivin kaupungin alueella kuului yli 20 ilmahälytystä 30 päivän sisällä. Hälytysten aikana lapset ja nuoret viettivät tunteja huonosti varustelluissa väestösuojissa.
Kirkon Ulkomaanapu jatkaa yhteistyötä DOCCU:n kanssa pommisuojien parantelemiseksi. Tšernihivin alueella pommisuojia varustellaan niin, että oppiminen voi jatkua ilmahälytysten aikanakin. Opettajat saavat koulutusta siitä, miten oppitunteja voi järjestää sotaoloissa, miten vuorovaikutusta voi lisätä etäopetuksessa ja kuinka ilmahälytysten aikana tulisi toimia.
Ukrainan-maatoimisto saa uuden johtajan
Kirkon Ulkomaanapu on saanut päätökseen virallisen rekisteröitymisprosessin Ukrainassa. Sen myötä KUA on perustanut maahan maatoimiston, jonka johdossa aloittaa Patricia Maruschak.
“Mahdollisuus työskennellä Ukrainassa on minulle erittäin kiinnostava, sillä minulla on ukrainalais-kanadalainen tausta. Kun hyökkäys alkoi, tilanne oli erittäin järkyttävä – ja sitä se on edelleen. Tunnen myös paljon ylpeyttä siitä, miten ukrainalaiset vastaavat tilanteeseen,” Maruschak sanoo.
“Mielestäni keskittyminen koulutukseen hätätilanteissa on erittäin tärkeää ja tarpeellista. Hyvä koulutus on tärkeää ukrainalaisille, ja se kaikki on nyt keskeytynyt. Se on uskomattoman merkityksellistä, että KUA pystyy tukemaan Ukrainan hallintoa ja kansaa saamaan koulutusjärjestelmän jälleen toimimaan näissä olosuhteissa.”
Kirkon Ulkomaanapu pysyy Ukrainassa, tukee paikallisia opettajia ja aktiivisesti, jotta kouluunpaluu on lapsille mahdollista. Uusi maajohtaja Patricia Maruschak aloittaa tehtävässään lokakuussa.
Kesäkerhoissa Ukrainan sodan jalkoihin jääneet lapset ja nuoret pääsivät pitkästä aikaa kouluun leikkimään, urheilemaan ja askartelemaan yhdessä
Tšernihivin keskustassa on vaikea päätellä, että vain kuukausia aiemmin 60 prosenttia kaupungin 285 000 asukkaasta pakeni muualle Ukrainaan ja naapurimaihin – kunnes kulman takaa paljastuu raketti-iskujen kohteeksi joutunut asuinalue.
TODELLISUUDET SEKOITTUVAT toisiinsa Ukrainassa. Jalkakäytävällä sähköpotkulaudat ohittavat jalankulkijoita turhan läheltä niin kuin missä tahansa Euroopan kaupungissa. Lapset leikkivät riehakkaasti puistoissa. Aikuiset vaikuttavat kiireisiltä, ovat ehkä matkalla töihin.
Tšernihivin keskustassa on vaikea päätellä, että vain kuukausia aiemmin 60 prosenttia kaupungin 285 000 asukkaasta pakeni muualle Ukrainaan ja naapurimaihin – kunnes kulman takaa paljastuu raketti-iskujen kohteeksi joutunut asuinalue.
Pohjois-Ukrainassa sijaitseva kaupunki ja ympäröivä kunta kärsivät raskaista pommituksista 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyksen ensimmäisistä päivistä alkaen. Huhtikuussa Venäjän joukot vetäytyivät ja kevään mittaan yhä useampi palasi. Tänään Tšernihivissä asuu arviolta lähemmäs 200 000 ihmistä.
Sota keskeytti myös koulunkäynnin. Opettajat kirivät tilanteen normalisoitumisen jälkeen menetettyä aikaa, jotta lapset ja nuoret pääsisivät etenemään seuraavalle luokalle. Kirkon Ulkomaanavun ja ukrainalaisen kansalaisjärjestö DOCCU:n yhteisissä kesäkerhoissa oppilaat pääsivät vihdoin pitämään myös hauskaa toistensa kanssa.
Tässä jutussa paikalliset kertovat, miten kesäkerhot muuttivat yhteisön arkea.
Sota muutti opettajien työtä merkittävästi
Zhanna Kudina, psykologi ja opettaja
”Pakenin Tšernihivistä kolme viikkoa sodan alkamisen jälkeen. Matkustin Lvivin kautta Tšekkiin, jonne jäin noin kuukaudeksi. Kun kuulin Tšernihivin tilanteen helpottuneen, tunsin että minun oli pakko palata. Koen vahvasti, että tämä on kotini ja koululaiset tarvitsevat minua.
Psykologi, opettaja Zhanna Kudina. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu
Sota muutti opettajien työtä merkittävästi. Emme enää pelkästään opeta, vaan annamme myös terapiaa. Olin Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä opettajakoulutuksessa kesäkuussa. Siellä opimme mielenterveydestä ja psykososiaalisen tuen keinoista. Itselläni on psykologin tausta, mutta sain paljon uutta tietoa siitä, miten erilaiset leikit ja harjoitukset vaikuttavat lasten hyvinvointiin kriisissä.
Lapset ja nuoret kokevat sodasta luonnollisesti paljon stressiä. Se näyttäytyy eri tavoin riippuen viime kuukausien kokemuksista. Jotkut ovat joutuneet kestämään rankkoja pakomatkoja, toiset ovat menettäneet läheisiään tai nähneet asioita, joita lasten ei ikinä pitäisi nähdä. Tyypillisimmät oireet ovat olleet ruokahalun puute, unihäiriöt ja vaikeudet keskittyä.
Kesäkerhoissa olemme muun muassa käyttäneet taidetta terapiakeinona. Alussa piirrokset olivat synkän värisiä ja niissä oli sotilaita, aseita ja ohjuksia. Viikkojen mittaan piirroksiin on tullut enemmän väriä, aurinkoa ja kukkia. Moni on menettänyt luottamustaan ympäröivään maailmaan ja kerhojen on tarkoitus luoda heille turvallinen tila. Harjoituksiin kuuluu muun muassa kaatua taaksepäin niin, että luotat ystäväsi ottavan sinusta kiinni.
Psykologina tiedän, että järkyttävien tapahtumien jälkeen tuella on kiire. Mitä pidempään lapset ja nuoret joutuvat odottamaan, sitä vaikeampi vaikeiden kokemusten jättämiä jälkiä on hoitaa. Olen kuitenkin toiveikas, koska pystyn olemaan täällä tekemässä jotain heidän hyväkseen, ja koska olemme saaneet teiltä valtavasti tukea työhömme. Olemme siitä erittäin kiitollisia.”
”Toivon, että koulunkäynti jatkuu normaalisti”
Sophia, oppilas
”Kesäkerhoissa parasta on ollut nähdä luokkakavereita ja ystäviä. Pandemian takia opiskelimme jo paljon kotoa, ja sitten tuli sota. Mikään ei ole pitkään ollut täysin normaalia. Hyökkäyksen aikana halusimme vain jonnekin piiloon. Kun nyt teemme asioita yhdessä, huomaan, että on paljon helpompi olla. Ajatusten ja kokemusta vaihtaminen ja yhdessä tekeminen ovat valtavia voimavaroja.
Epäröin ensin kerhoja, koska pelkäsin että ne sisältäisivät perinteisiä oppitunteja, joissa odotetaan suorituksia. Olin väärässä, täällä on ollut todella rentoa ja opettajat piristävät meitä. He järjestävät meille leikkejä ja pelaamme pallopelejä. Pidin eniten keskustelukerhosta, jossa leikimme demokraattista päätöksentekoa. Neuvottelimme ja teimme kompromisseja.
Sophia on kaivannut ystäviään ja koulunkäyntiä jo pandemian aikana. Hän haluaisi vain palata normaaliin elämään. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu
Elämä on nyt normaalimpaa, mutta pelkäämme yhä, että mitä tahansa voi vielä tapahtua. Monet aikuiset tekevät vapaaehtoistyötä. Meidänkin tekee mieli tehdä jotain, jotta asiat olisivat paremmin. Täällä kesäkerhoissa tuntuu siltä, että teemme jotain yhteisen hyvän eteen.
Ennen sotaa minulla oli paljon haaveita siitä, mitä halusin tehdä tulevaisuudessa. Nyt pystyn vain ajattelemaan, että olisipa meillä rauha. On vaikea keskittyä muihin haaveisiin. Mutta tilannetta on paljon helpompi sietää yhdessä muiden samanikäisten kanssa. Kotona tunne oli paljon vaikeampi.
Toivon, että koulunkäynti jatkuu normaalisti eikä etäkouluna. Haluamme olla toistemme kanssa.”
Andzey Slautin ja Tanya Slautina toivovat, että perheen kolme lasta saisivat Kirkon Ulkomaanavun kesäkerhon lisäksi muitakin mahdollisuuksia ajatella muita asioita kuin Ukrainassa edelleen jatkuvaa kriisiä. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu
”Kesäkerhot olivat meille vanhemmille valtava helpotus”
Tanya Slautina, äiti
”Sota on vaikuttanut elämässämme kaikkeen. Olimme Tšernihivissä pahimmat kuukaudet eristäytyneinä kotiimme. Pelko, räjähdykset ja paniikki olivat koko ajan läsnä. Onneksemme lapset eivät nähneet kuolemaa, mutta he olivat hiljaisia ja synkkiä. Toivoimme vain, että selviäisimme.
Kotimme on kunnossa, mutta toiset eivät olleet yhtä onnekkaita. Aloimme kerätä vaatteita ja muita tarpeita auttaaksemme muita perheitä. Työskentelin ennen hyökkäystä pankkivirkailijana, mutta jätin työni, jotta pystyisin auttamaan lapsiani ja yhteisöämme. Hätä yhdisti meitä.
Tarvitsemme kaikki apua lastemme kanssa ja kesäkerhot olivat myös meille vanhemmille valtava helpotus. Lapsemme Anastasiya, 6, Valeziya, 10, ja Maksim, 12, ovat olleet kesäkerhoissa kuusi viikkoa. Tyttäremme esittelevät ylpeinä piirroksiaan ja kouluaskartelujaan. Poikamme viihtyy urheilun parissa. Uuden oppiminen ja innostuminen ovat jatkossakin tärkeintä heille. Heidän pitää pystyä ajattelemaan muuta kuin ympäröivää kriisiä ja olla lapsia ikäistensä kanssa.
Näemme heissä taas iloa ja leikkimielisyyttä, ja heidän hymynsä on meille vanhemmille kaikkein arvokkain palkinto. Saamme siitä paljon voimia ja jaksamista.”
Kesäkerhot järjestettiin yhteistyössä ukrainalaisen kumppanijärjestön DOCCU:n kanssa heinä-elokuussa 2022. DOCCU on työssään erikoistunut koulutukseen ja ihmisoikeuksiin.
Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan – avustustyön uusin vaihe panostaa koulutukseen Pohjois-Ukrainassa
Koulut ovat kärsineet suunnatonta vahinkoa Ukrainan sodassa. Kirkon Ulkomaanapu haluaa olla etulinjassa tukemassa lasten kouluun paluuta.
KIRKON ULKOMAANAPU siirtyy Ukrainan avustustyössä seuraavaan vaiheeseen, johon kuuluu sodasta kärsineen koulutussektorin tukeminen. Työ aloitetaan Tšernihivin kaupungin alueella Pohjois-Ukrainassa, noin 150 kilometriä Kiovasta koilliseen. Työn mahdollistamiseksi Kirkon Ulkomaanapu avaa toimiston Kiovaan.
Vastikään kenttämatkalla Ukrainassa ollut Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg painottaa, että Kirkon Ulkomaanapu haluaa olla etulinjassa tukemassa ukrainalaislasten kouluun paluuta.
”Edessä on pian kesäloma ja koulut pitää saada nyt siihen kuntoon, että kotiseuduilleen palaavat lapset pääsevät syksyllä palaamaan opetukseen. Kiovasta pohjoiseen ei ole tällä hetkellä juurikaan koulutusalan toimijoita, joten sen vuoksi suuntaamme työmme sinne”, kertoo Hemberg.
Venäläisjoukot vetäytyivät Kiovan alueelta maalis-huhtikuun vaihteessa. Taisteluiden, pommitusten ja miehityksen jäljiltä alueen koulut ovat huonossa kunnossa. Alueella on räjähtämättömiä ammuksia ja miinoja.
”Kirkon Ulkomaanavun tiimi kävi alueella ja teki arviota siitä, minkä kuntoisia koulut siellä miehityksen jäljiltä ovat ja miten ne ovat vahingoittuneet. Suurin osa kouluista on tavalla tai toisella kärsinyt. Isossa osassa vielä pystyssä olevista kouluista on tehty monenlaisia tihutöitä, jopa ovet ja ikkunat on varastettu”, kuvailee Hemberg.
Pommitukset ovat tuhonneet ja vaurioittaneet kouluja ympäri Ukrainan. Myös Tšernihivin alueelle on tehty ohjusiskuja vielä toukokuussakin.
”Meidän mielestämme sotatoimien kohdistaminen kouluihin on ehdottomasti kielletty sekä inhimillisyyden että humanitaarisen oikeuden näkökulmasta. Kouluja vastaan hyökkääminen tarkoittaa sitä, ettei sodan sääntöjä ole noudatettu. Selvää on myös, että tällaiset teot vaikuttavat negatiivisesti siviiliväestöön ja lasten ja nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin”, Hemberg painottaa.
Koulu on tärkeä paikka sodan keskellä eläville lapsille
Koulutus humanitaarisissa kriiseissä on Kirkon Ulkomaanavun erityisosaamista. Kirkon Ulkomaanapu tekee koulutustyötä yhdeksässä maassa ja kolmessa maanosassa.
Kriiseissä koulunkäynti nähdään henkiä pelastavana toimintana. Koulu tuo sodan ja pakolaisuuden keskellä elävien lasten arkeen rutiineja ja normaaliuden tunnetta. Kouluissa voidaan jakaa myös elintärkeää tietoa esimerkiksi räjähtämättömistä miinoista ja ammuksista, joita on Ukrainassa sodan vuoksi runsaasti.
Myös psykososiaalinen tuki on tärkeä osa humanitaarisen kriisin keskellä tehtävää koulutustyötä. Kirkon Ulkomaanapu on jo aiemmin muissa toimintamaissaan kouluttanut esimerkiksi opettajia psykososiaalisen tuen tärkeydestä. Ukrainassa on sodan vuoksi paljon lapsia, jotka tarvitsevat monenlaista tukea. Osana työtään Kirkon Ulkomaanapu tulee panostamaan psykososiaaliseen tukeen Ukrainassa.
Avustusjakelut jatkuvat
Nyt alkavan koulutussektoria tukevan työn ohella Kirkon Ulkomaanapu jatkaa hätäavun toimittamista maan sisäisille pakolaisille yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa.
Osana työtä pakolaisille on toimitettu 662 000 kiloa avustuksia, jotka ovat pitäneet sisällään muun muassa ruokaa, juomaa, vaippoja ja muita hygieniatarvikkeita. Lisäksi esimerkiksi kouluihin, päiväkoteihin ja kirkon tiloihin perustettuja pakolaissuojia on tuettu muun muassa pyykinpesukonein ja keittiön kylmälaittein.
Avustustyö alkoi maaliskuussa Unkarin ja Ukrainan väliseltä rajalta ja Lvivistä. Aivan viime aikoina Kirkon Ulkomaanavun ja Hungarian Interchurch Aidin avustusrekat ovat päässeet myös itäisen Ukrainan alueille.
