Suljetussa Eritreassa on pulaa pätevistä opettajista. Hankalin tilanne on maaseudulla, missä asuu jopa 80 prosenttia maan väestöstä. Suomalaisen koulutusjärjestelmän hyviä puolia voidaan hyödyntää myös Eritreassa.
”Jerrycan, jerrycan”, eli bensakanisteri lapset lausuvat reippaasti opettajan perässä. On meneillään englannintunti kakkosluokkalaisille Sewran ala-asteen koulussa Eritrean pääkaupungissa Asmarassa.
Opettaja näyttää kuvaa kanisterista ja kysyy mikä tässä on. Pikkuiset vastaavat äidinkielellään tigriniaksi.
”Ei vaan jerrycan”, sanoo opettaja kärsivällisesti ja kuoro aloittaa ties kuinka monennen kerran alusta.
Sewran alakoululaisia oppitunnilla.
Opetus on Eritreassa yhä hyvin perinteistä. Opettajat kirjoittavat viikkosuunnitelmat ruutuvihkoon, ja seuraavan viikon suunnitelma hyväksytetään rehtorilla perjantaisin. Kouluissa kiertää säännöllisesti tarkastajia, jotka valvovat muun muassa, että opettajat seuraavat suunnitelmaa.
Luokalla voi olla 60 oppilasta. Ammattitaitoisista opettajista on pulaa.
Kaikki Eritrean nuoret käyvät viimeisen kouluvuoden sotilaskoulutusleirillä Sawassa, Gash Barkan maakunnassa. Nuorten tulevaisuus on tiukasti kytköksissä loppukokeissa pärjäämiseen. Opiskelupaikat jaetaan koemenestyksen perusteella. Tähän saakka opettajankoulutukseen on valittu loppukokeissa heikoimmin pärjänneitä. Opettajan ammattia ei ole viime vuosina arvostettu Eritreassa.
Loppukokeita seuraa joko opiskelu tai ase- ja kansalaispalvelus. Eritreaa on kritisoitu jyrkästi käytännössä määrittämättömän pituisesta kansalaispalveluksesta, joka kestää keskimäärin 3–6 vuotta, joskus pidempäänkin. Kansalaispalvelusta perustellaan poikkeustilalla Etiopian sotilaallisen uhan vuoksi.
Eritrea itsenäistyi Etiopiasta 1990-luvun alussa 30 vuoden itsenäisyyssodan päätyttyä. Rajakiistat puhkesivat uudeksi sodaksi 1998–2000. Maata on hallinnut itsenäistymisestä saakka sama puolue ja presidentti Isaias Afwerki.
Arvioiden mukaan Eritreasta saapui vuonna 2016 noin 10 000 turvapaikanhakijaa Eurooppaan. Yhtenä merkittävänä syynä pidetään pitkää kansalaispalvelusaikaa. Epävarmuus tulevasta ajaa nuoret lähtemään.
Eritrea satsaa nyt opettajakoulutukseen
Kirkon Ulkomaanavun ja Eritrean yhteistyön tavoite on kehittää maan opettajakoulutusta ja opetussuunnitelmaa, jotta lapset ja nuoret oppivat tarvittavat taidot menestyäkseen tulevaisuudessa.
Viime syksynä aloittivat ensimmäiset uudella tavalla valitut opettajaopiskelijat. Heidät on valittu hyvän koulumenestyksen ja motivaatiota mittaavan haastattelun perusteella. He suorittavat lukion viimeisen vuoden opettajakoulutuslaitoksella, eivätkä Sawan koulutusleirillä. Kahdessa vuodessa he valmistuvat alakoulun opettajiksi. Parhaat arvosanat saaneilla on mahdollisuus jatkaa opintojaan.
”Opettajan ammatti ei varsinaisesti ollut unelmani. Haaveilin kemian opinnoista. Mutta isäni on opettaja ja juttelin hänen kanssaan. Eritrea tarvitsee opettajia ja ajattelin, että minä voin olla sellainen”, sanoo Ariam Yosief, 18, joka aloitti opinnot ACCEssa viime syksynä.
”Ei ole helppoa luopua unelmistaan, mutta haluan auttaa muita. Olen myös saanut täältä hyviä ystäviä”, hän sanoo.
”Seuraavaksi tarvitaan tutkimusta siitä, miten uusi valintajärjestelmä toimii ja kuinka sen laatua voidaan kehittää”, toteaa Kirkon Ulkomaanavun koulutusasiantuntija Hanna Posti-Ahokas.
Kehitystä ei voi tuoda ulkoa
Eritrean teknologisen instituutin kampus sijaitsee maaseudulla noin 25 kilometrin päässä Asmaran keskustasta. puitteet ovat vaatimattomat: Opiskelijat asuvat parakeissa yliopiston alueella. Tietokoneluokka on, mutta verkkoyhteydet ovat hitaat ja pätkivät.
”Ymmärrämme, että meillä on vielä paljon tehtävää opetuksen kehittämiseksi. Samalla tiedostamme, että voimme jo tehdä paljon”, sanoo EIT:n opettajakoulutuslaitoksen dekaani Khalid Mohamed (kesk.). Kuvassa myös Zacharias Zemichael (vas.) ja Petros Woldu.
”Kehitystä ei tapahdu ilman tutkimusta, eikä kehitystä voi tuoda ulkoa”, sanoo EIT:n psykologian laitoksen opettaja ja tutkija Zacharias Zemichael.
”Tällä hetkellä meillä on työn alla mentorointijärjestelmän kehittäminen, sillä kokemusten jakaminen opettajien kesken on tärkeää. Rohkaisemme henkilöstöä osallistumaan työpajoihin ja kehittämään ammattitaitoaan”, Zemichael kertoo.
Yhteistyö motivoi kehittämään omaa työtään
Eritrea on yksi Afrikan köyhimmistä maista. 40 prosenttia väestöstä asuu maaseudulla usein ilman kunnollisia teitä saati sähköä ja viemäreitä. Vaikka resursseista on pulaa ja sähköt katkeilevat myös opettajankoulutuslaitoksella, kouluttajilta ei puutu intoa itsensä ja koko opettajakoulutuksen kehittämiseen.
”Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun kommunikoin opiskelijoideni kanssa. Tuntuu siltä, että teen merkityksellistä työtä”, kertoo opettajakouluttaja Amanuel Yosief ACCEsta.
”Opiskelijat itsessään ovat resurssi, he tarjoavat myös minulle mahdollisuuden oppia uutta”, toteaa Amanuel Yosief.
Yhteistyö Kirkon Ulkomaanavun kanssa on antanut Yosiefille menetelmiä oman työn kehittämiseen. Työpajat ja yhteiset keskustelut ovat saaneet pohtimaan omaa opettajuutta ja ruokkineet motivaatiota.
”Opetus Eritreassa on hyvin teoriapainotteista. Opetusta tulisi kehittää käytännönläheisempään suuntaan ja löytää yhtymäkohtia opiskelijoiden henkilökohtaisiin kokemuksiin.”
Yosief vieraili lokakuussa Suomessa yhdessä neljän muun opettajakouluttajan kanssa tutustumassa suomalaiseen koulutusjärjestelmään.
”Suomalaiset opettajat olivat motivoituneita ja vastuuntuntoisia, ja sama näkyi lapsissa. Lapset luottivat itseensä ja toimivat itseohjautuvasti. Esimerkiksi englannintunnilla oppilaat saivat itse valita miten halusivat opiskella: itsenäisesti vai ryhmässä”, Yosief sanoo.
Ulkomaanavun yhteistyö Eritrean opettajakoulutuslaitosten ja opetusviranomaisten kanssa on jatkunut nyt kaksi vuotta.
”Odotuksemme olivat hyvin korkealla ja olemme yhä alkuvaiheessa. Resurssikeskus, jonne hankittiin tietokoneita ja kirjallisuutta, on yhteistyön konkreettinen, merkittävä saavutus. Olen toiveikas jatkon suhteen”, toteaa Zemichael.
Mitä Kirkon Ulkomaanapu tekee Eritreassa
- Kirkon Ulkomaanapu on yksi ainoita kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä joka toimii Eritreassa
- Opettajakoulutuksen kehittäminen: mm. pedagogiset kahvilat, toimintatutkimus, opetussuunnitelman kehitystyö, Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisten työ
- Innovaatiokeskuksen tukeminen
- Suomalaisten ja eritrealaisten nuorisojärjestöjen dialogin edistäminen
- Suunnitelmissa on aloittaa myös ammatillisen koulutuksen kehittäminen
Teksti: Minna Elo
Kuvat: Jukka Gröndahl
Kreikalla on kiire saada 14 000 kouluikäistä pakolaista kouluun. Lapset ja nuoret ovat olleet vuosia poissa koulusta, ja koulutus on heidän tulevaisuutensa kannalta ratkaiseva.
Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Ville Nykänen
Kreikassa noin 60 000 pakolaista
- Pakolaisista kolmasosa on lapsia, ja 50 prosenttia Syyriasta.
- Pakolaiset odottavat joko turvapaikkapäätöstä Kreikasta tai uudelleensijoitusta toiseen EU-maahan.
- Kirkon Ulkomaanapu tukee pakolaislasten ja -nuorten koulutusta ja henkistä jaksamista.
- Keräystä voi tukea toistaiseksi: FI33 1572 3000 5005 04 viestikenttään: Pakolaiset Kreikassa
Vuosi sitten Abdulhamidin ja Manalin yhdeksänhenkinen perhe tarpoi liejuisia vuoristopolkuja Syyrian ja Turkin välillä.
Aleppon asukkaat pakenivat veristä sotaa. Matkaa taitettiin öisin ihmissalakuljettajien armoilla. Opas toisensa jälkeen vaati perheeltä satoja tai tuhansia dollareita tien näyttämisestä. Hädän keskellä ei ollut aikaa laskea rahoja.
Perheen talo oli tuhoutunut Aleppon kiihtyneissä pommituksissa, ja 9-vuotias Fatima pelkäsi hävittäjiä. Rahat riittivät juuri ja juuri perille pääsemiseen. Lopuksi tehtiin vaarallinen venematka Izmiristä Mitlivniin.
”Kaikilla ei kuitenkaan ollut varaa paeta, ja moni jäi odottamaan sodan loppua. Heistä moni on kuollut”, Manal sanoo. He pitävät vielä yhteyttä sukulaisiin ja naapureihin Aleppossa.
Perhe on juuri muuttanut kerrostaloasuntoon Ateenassa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tavoitteena on siirtää yhä useampia pakolaisia leireistä oikeisiin asuntoihin.
Sisustus on vaatimaton, mutta riittävä. Kolmiosta löytyy muutama sänky, pöytä, tuoleja, jääkaappi ja eteisestä kenkäteline.
Olohuone on sisustettu arabialaisittain matoilla ja tyynyillä, ja tuolilla seisoo pieni telkkari. Lapsilla on myös tilaa juosta, ja 5-vuotiasta Fahdia ja 6-vuotiasta Zeinabia, huvittaa leikkiä piilosta. Abdulhamid hymyilee.
”Tunnen itseni taas ihmiseksi”, hän sanoo
Manalin (vas. ylhäällä) ja Abdulhamidin (kesk. ylhäällä) perhe sinnitteli pitkän pakomatkan ihmissalakuljettajien armoilla. Kuvassa heidän lapsensa Thuraya ja Mohammed (vas. ylh.) ja Zeinab, Intisar, Fatima, Fahd ja Miriam (vas. alh.). Kuva: Ville Nykänen
Moni pakolainen tullut jäädäkseen
Abdulhamidin perhe asui Aleppon itäosassa, jota Venäjä sekä Syyrian hallituksen joukot pommittivat armottomasti syksyllä. Perhe eli pitkään uskossa, että sota jossain vaiheessa loppuisi.
12-vuotiaan Miriamin koulu romahti jo, kun hän kävi alakoulun ensimmäistä luokkaa. Sota kuitenkin vain paheni, ja perhe päätti lopulta yrittää matkaa Saksaan, Ruotsiin tai Suomeen. He kuitenkin jäivät Kreikkaan.
”Lapset kyllä rakastavat Kreikkaa. Mutta ymmärrän, että Kreikan taloudella ei mene hyvin, enkä haluaisi jäädä kreikkalaisille taakaksi”, Abdulhamid sanoo.
Vuoden 2015 aikana Kreikka oli lähinnä välietappi nuorille miehille matkalla Pohjois-Eurooppaan. Viime keväänä EU kuitenkin sulki niin kutsutun Balkanin-reitin ja solmi Turkin kanssa sopimuksen, joka esti uusia tulijoita. Abdulhamidin perhe kuului niihin 60 000 pakolaiseen, jotka jäivät Kreikkaan.
Pakolaisia on sen jälkeen ollut määrä siirtää Kreikasta muihin EU-maihin, ja Turkin-sopimuksen jälkeen saapuneet piti lähettää takaisin Turkkiin. Suunnitelma oli tehoton – vain murto-osa on lähtenyt maasta.
”Kreikka on ajan myötä ymmärtänyt, että moni pakolainen on tullut jäädäkseen”, Kirkon Ulkomaanavun koulutusasiantuntijana Kreikassa työskennellyt Helena Sandberg sanoo.
Turvapaikkahakemusten käsittely etenee hitaasti. Useimmat eivät tule saamaan päätöstä vähintään puoleen vuoteen. Siksi aika ei Sandbergin mielestä ole kypsä uusien pakolaisten vastaanottamiseksi.
EU päätti silti joulukuussa, että pakolaisia voidaan palauttaa Kreikkaan. Sitä ennen katsottiin, että pakolaisilla on Kreikassa niin huonot olot, että sieltä muihin EU-maihin matkustaneita pakolaisia ei voida palauttaa Kreikkaan.
”Kuinka monta kertaa etenkin lasten ja nuorten on aloitettava alusta tuntemattomassa paikassa? He ovat jo käyneet läpi kuukausia ja vuosia muutoksia ja epävakautta”, Sandberg sanoo.
Koulun aloittaminen valtava haaste
Pakolaislapset ovat olleet keskimäärin kaksi vuotta poissa koulusta. Syyrialaisista moni ei sodan takia ole edes aloittanut koulua. He eivät esimerkiksi ole opiskelleet äidinkieltään.
Useamman kielen lukeminen kerralla on valtava haaste, etenkin kun kyse on kolmesta aakkosesta: ensin arabia tai farsi, ja sitten vielä englanti ja kreikka. Kaikki eivät ole edes pitäneet kynää kädessään, kertoo opettaja Evangelina Zachopoulos. Hän työskentelee pakolaisleireillä Ateenan ulkopuolella.
”Moni oppilaista lukee ja kirjoittaa ensimmäistä kertaa kreikaksi ja englanniksi”, kertoo Zachopoulos.
Aleppoon kohdistuneet ilmaiskut sai 9-vuotiaan Fatiman pelkäämään lentokoneita. Kuva: Ville Nykänen
Abdulhamidin perheen ruokapöydässä Fatima pänttää substantiiveja oppikirjastaan. Kun häneltä kysyy arabiaksi, mitä kirjan kuvissa on, hän vastaa jo virheettömästi.
”Sitruuna. Tuoli. Kameli”, hän toistaa kreikaksi.
Fatima ja hänen siskonsa Miriam ovat osallistuneet Kirkon Ulkomaanavun tukemaan päivätoimintaan ja esikouluun, joiden tarkoituksena on valmistaa lapsia palaamaan kouluun. Miriam ei ole ollut koulussa viiteen vuoteen, mutta käy nyt iltapäivisin tunneilla muiden pakolaisten kanssa.
”Tykkään lukea ja laskea, mutta englannintunnit ovat parhaita. Ei se ole niin vaikeaa, mutta saan joskus läksyapua siskoltani”, hän sanoo.
”Vuodamme verta, mutta haluamme auttaa heitä”
Kreikkalaiset koulut alkoivat ottaa vastaan pakolaisia lokakuussa, mutta tähän mennessä vain tuhat yhteensä 14 000 kouluikäisestä lapsesta on koulussa. Vielä marraskuussa tavoite oli saada kaikki pakolaislapset aloittamaan ennen vuoden loppua.
Myöhästymiseen on sekä taloudellisia että poliittisia syitä. Kreikan talous on yhä kuralla, ja se tekee pakolaistilanteesta entistä vaikeamman. Paikallisväestö on osoittanut mieltään pakolaisten koulunkäynnin aloittamista vastaan, minkä takia lapsia on päästetty kouluun aiottua hitaammin.
Vanhemmat ovat esimerkiksi huolissaan, että pakolaislapset toisivat tauteja kouluun. Viranomaiset ja järjestöt tekevät paljon töitä vakuuttaakseen, että pakolaiset on rokotettu.
Kreikkalaiset suhtautuvat silti pääosin myönteisesti pakolaisiin, Zachopoulos vakuuttaa.
”Me vuodamme verta, mutta haluamme auttaa heitä. Teemme parhaamme ruoalla, vaatteilla ja rakkaudella, ja toivomme, että he tekisivät saman meille, jos olisimme heidän kengissään.”
Lapset haluavat lääkäreiksi
Lasten ja nuorten tulevaisuus on pakolaisten keskuudessa suurin puheenaihe. Koulutus ei välttämättä paranna heidän tilannettaan saman tien, mutta pitkällä tähtäimellä se on ainoita keinoja selviytyä.
”Koulutuksella päästään elämässä eteenpäin ja selviydytään vaikeuksista”, Abdulhamid sanoo.
6-vuotias Zeinab harjoittelee numeroiden kirjoittamista kolmella kielellä. Syyriasta tulleet lapset tarvitsevat kreikan ja englannin lisäksi äidinkielenopetusta. Kuva: Ville Nykänen
Kotona Aleppossa Abdulhamid johti autokorjaamoa ja sen seitsemää työntekijää. Hän on taustaltaan insinööri, ja painottaa, että koulutusta on hänen suvussaan aina pidetty kaikkein tärkeimpänä.
Abdulhamidin korkein toive on, että tyttäretkin saavat korkeakoulutuksen. Toive on tarttunut jo lapsiin, ja heillä kaikilla on jo suosikkiammatti. Jokainen haluaa lääkäriksi.
”Minä haluan lastenlääkäriksi. Tuothan lapsesi minulle, kun perustan vastaanoton”, Miriam innostuu.
Sisarukset ovat jo jaotelleet erikoistumisia keskenään. Muut haluavat iholääkäriksi, hammaslääkäriksi ja kirurgiksi, Abdulhamid luettelee. Manal kertoo, että lasten into tarttuu koko perheeseen.
”Lasteni opiskelu tekee minustakin optimistisen”, hän sanoo.
Juttu julkaistiin alun perin Kotimaa-lehdessä lauantaina 28 tammikuuta. Jutun voi avata tästä.
Tue Kirkon Ulkomaanavun työtä Kreikassa klikkaamalla tästä.