Koronapandemia on hallinnut uutisia Suomessa noin vuoden ajan. Ensimmäisen poikkeustilan alkaessa ei olisi uskonut, että tilanne vielä vuodenkin päästä on akuutti. Pandemian globaalit vaikutukset ovat olleet ja tulevat olemaan valtavat.
Koronapandemian myötä globaaliköyhyys on lähtenyt nousuun ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Maailmanpankki arvioi, että vuonna 2020 äärimmäiseen köyhyyteen ajautui jopa 93 miljoonaa ihmistä.
”Köyhien maiden näkökulmasta tilanne näyttää heikolta,” arvioi Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija Saara Lehmuskoski. Saara Lehmuskoski työskenteli pandemian alkaessa Kambodžassa maatoimiston johtajana.
”Monet tippuvat tasolle, jossa juuri ja juuri saadaan päivittäinen ruoka pöytään. Köyhyydestä nouseminen on pitkä tie. Viime vuosina on ollut paljon positiivisia uutisia siitä, kuinka ihmisiä on noussut köyhyydestä. Nyt otetaan iso takapakki, valitettavasti.”
Kun tuottavaa toimintaa on vähemmän, on verotulojakin vähemmän. Se taas johtaa leikkauksiin. Maailmanpankki arvioi, että jo kaksi kolmesta köyhästä maasta on leikannut koulutusbudjettiaan koronan seurauksena. Lisääntyvä köyhyys ja koulutusleikkaukset kurittavat erityisesti jo ennestään köyhiä perheitä ja lapsia.
”Esimerkiksi Kambodžassa etäkoulu on mahdollista vain rikkaimmille lapsille. Kaikkein köyhimmillä maaseudun oppilailla, joilla muutenkin koulunkäynti on vähäistä, ei ole televisiota tai älypuhelinta”, Lehmuskoski kertoo.
Kambodžassa Kirkon Ulkomaanavun tukemaa opinto-ohjausta on toteutettu esimerkiksi video-oppituntien avulla. Kuva: Long Ratana
Lapset jäävät pois koulutuksen piiristä, sillä koulut ovat kiinni. Lisääntyvän köyhyyden vuoksi osa perheistä tarvitsee lapset mukaan työntekoon, jotta päivittäinen ravinnonsaanti turvataan.
”Pitkällä aikavälillä tämä tilanne on hirveä riski niille ikäluokille, jotka nyt ovat kouluiässä. Pandemian seurauksia tullaan korjailemaan vielä 10-15 vuotta. Nyt pitää varmistaa, että lapset pysyvät koulussa ja oppiminen jatkuu, jotta sitten kun pandemia on ohi, opintiensä päättävillä nuorilla on valmiudet toimeentulon hankkimiseen ja kyky olla aktiivisia toimijoita yhteisöissään”, Saara Lehmuskoski sanoo.
Digioppimisesta ratkaisu?
Köyhemmissä maissa budjetti koulutukselle on usein pieni suhteessa muihin budjettimenoihin. Kun tulee koronan tyyppinen kriisi, niin varoja tarvitaan esimerkiksi terveydenhuoltoon. Lyhyen tähtäimen säästöratkaisuja ei kannata tehdä koulutuksen kustannuksella, muistuttaa Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Tomi Järvinen.
”On tutkittua näyttöä siitä, että koulutus lisää kansantuotetta sekä tietysti yksilön tulotasoa. Jokainen kouluvuosi lisää tulotasoa tulevaisuudessa. Tyttöjen kohdalla nousu on vielä merkittävämpi”, Järvinen sanoo.
Pandemian sulkiessa koulut oltiin huolissaan siitä, palaavatko lapset ja erityisesti tytöt takaisin kouluun köyhimmissä maissa.
”Vakava viesti kentältä on se, että pandemian alkaessa esitetyt skenaariot ovat ainakin osittain toteutuneet. Teiniraskaudet ja lapsiavioliitot ovat lisääntyneet ja huoli kouluun palaamisesta on totta”, Järvinen sanoo.
Rajoitustenkin aikana on tärkeää säilyttää koulun ja oppilaiden välinen yhteys. Koulupudokkuus on riski erityisesti tyttöjen kohdalla. Kuva: Hugh Rutherford
Jotta koulunkäynti ei keskeytyisi, on tärkeää kehittää keinoja yhteydenpitoon ja valmistella kouluun paluuta. Esimerkiksi Keniassa on KUA:n tuella on tehty paljon työtä sen eteen, että oppilaiden yhteys kouluun säilyy ja sinne palataan, kun se on mahdollista.
Digitaalinen oppiminen on yksi osa ratkaisua myös kehittyvissä maissa. Se mahdollistaa osaltaan koulutukseen pääsemisen ja laadukkaan koulutuksen kaikille. Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat jatkossakin etäkoulun esimerkiksi silloin, kun lapset sairastavat tai eivät muusta syystä pysty osallistumaan lähiopetukseen.
”Ei pidä ajatella, että digitaalinen oppiminen tulee kehittyviin maihin joskus myöhemmin. Digitaalisia ollaan jo monella saralla kommunikaation ja kaupan suhteen. Nyt digitaalisia ratkaisuja on ulotettava myös koulutukseen.”
Hauraissa maissa, joissa Kirkon Ulkomaanapu toimii, digitaalisuus tarkoittaa alkuvaiheessa hyvin matalaa teknologiaa, kuten radio-opetusta ja WhatsApp-viestintää. Esimerkiksi Keniassa pakolaisleireillä ja maaseudulla oppitunteja on lähetetty radion kautta. Perheille on jaettu radiovastaanottimia.
”Ei ole tilannetta, jossa mitään ei voitaisi tehdä. Nyt on panostettava digitaaliseen oppimiseen ja sen kehittämiseen sekä analysoitava mitä voimme oppia tulevaisuuden varalle koronakriisistä. ”
1. Näkymätön työ. Kaikki naiset tekevät työtä, mutta kaikesta työstä ei makseta palkkaa. Perinteisesti työksi lasketaan tuottava työ. Sen ulkopuolelle jää näkymätöntä ja sen vuoksi palkatonta työtä, jota tehdään kodeissa ja virallisen talouden ulkopuolella. Maailmanlaajuisesti naiset tekevät 75 prosenttia palkattomasta työstä ja kuluttavat siihen kolmesta kuuteen tuntia päivässä. Suuri osa näkymättömästä työstä on hoivatyötä eli kodin piirissä tapahtuvaa lapsista, sairaista ja ikääntyneistä huolehtimista.
2. Koulutus. Yli 130 miljoonaa 6–17-vuotiasta tyttöä maailmassa ei pääse kouluun. Tyttöjen koulunkäynti saattaa jäädä kesken, jos perhe tarvitsee lapsen avuksi koti- tai palkkatöihin. Koulu saattaa keskeytyä myös kuukautisten tai avioliiton takia.
3. Kuukautiset aiheuttavat syrjintää. Esimerkiksi Nepalissa naisten liikkumista ja osallistumista perheen ja yhteisön toimintaan on rajoitettu kuukautisten aikaan. Rohingya-yhteisössä kuukautisten alkamisen jälkeen ei perinteisesti saa olla tekemisissä muiden kuin oman perheen poikien ja miesten kanssa. Kuukautisten alettua monet tytöt naitetaan ja he lopettavat koulunkäynnin.
4. Kuukautisköyhyys. Kuukautissuojien puute aiheuttavaa monenlaista vaivaa. Esimerkiksi pakolaisleireillä kunnollisia kuukautissuojia on saatavilla vähän tai ne ovat liian kalliita. Jos kuukautissuojia ei ole, tai niitä ei pysty koulussa turvallisesti vaihtamaan, tytöt jäävät pois koulusta. Toistuvat poissaolot johtavat helposti koulunkäynnin keskeytymiseen kokonaan.
5. Vessat kuuluvat jokaiseen arkipäivään, ja monille maailman naisille turvallisen vessan etsiminen on arkipäivää. YK:n mukaan kolmannes maailman naisista ei pääse turvallisesti vessaan. Kuukautisten aikaan turvallinen wc-tila, jossa on mahdollista peseytyä, on erityisesti tarpeen. Lukittava ovi tarvitaan häveliäisyyden lisäksi myös siksi, että wc-tilat altistavat naiset häirinnälle ja seksuaaliselle väkivallalle.
6. Työelämässä naisten asemaa heikentävät perinteiset roolit ja mallit. Asiaa ei helpota naisten harteilla oleva näkymätön hoivatyö, joka jonkun pitäisi tehdä siinä tapauksessa, että nainen on töissä. Tutkimuksissa on havaittu, että julkisrahoitteinen päivähoito lisää naisten palkkatyötä. Oma työ ja palkka lisäävät vaikutusmahdollisuuksia niin omassa elämässä kuin yhteiskunnassa laajemmin.
7. Naisiin kohdistuva väkivalta on törkeä ihmisoikeusloukkaus ja valitettavan yleinen ilmiö. Edes koti ei ole naiselle turvallinen paikka olla. Kolmasosa maailman naisista raportoi kokeneensa väkivaltaa lähisuhteessa. Naisten murhista 38 prosenttia on oman puolison tekemiä.
8. Katastrofitilanteet heikentävät hauraimmassa asemassa olevien tilannetta entisestään. Konflikti- ja sotatilanteet lisäävät parisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Esimerkiksi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa on raportoitu naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä. Liikkumisrajoitusten ja terveyspalveluiden kuormittumisen vuoksi naisten on vaikea päästä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien palveluiden äärelle, mikä saattaa tulevaisuudessa näkyä esimerkiksi ei-toivottuina raskauksina.
9. Epätasaisesti jakautunut valta. Päättävissä asemissa ympäri maailman enemmistönä ovat miehet. Tutkimukset osoittavat, että naiset ottavat todennäköisemmin huomioon naiskysymykset, perhepolitiikan, koulutuksen ja hoivan. Sillä, että naiset ovat päätöksenteossa vähemmistössä, on siis vaikutusta kaikkiin näihin asioihin. Naisten vaikutusvaltaa heikentää myös se, että he eivät ole mukana epävirallisissa miesvaltaisissa verkostoissa, joilla saattaa olla yllättävän paljon valtaa.
10. Lisärasitteet. Naisten jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoinen asema huononee entisestään, jos heillä on vamman, iän, köyhyyden tai seksuaalisen suuntutumisen aiheuttama rasite. Esimerkiksi katastrofi- ja konfliktitilanteissa vammaiset naiset ovat erityisen haavoittuvaisia syrjinnälle ja väkivallalle. Heidän on myös vaikeaa päästä käsiksi palveluihin, jotka voisivat auttaa heitä. Vanhat, vammaiset tai köyhät naiset ovat usein riippuvaisia muiden avusta, mikä altistaa heitä hyväksikäytölle.
+1 Kirkon Ulkomaanapu huomioi tasa-arvoasiat kaikessa työssään
Kirkon Ulkomaanapu ja Naisten Pankki tekevät työtä naisten oikeuksien toteutumiseksi tukemalla naisten koulutusta ja toimeentuloa hauraissa maissa. Kirkon Ulkomaanavun naisten toimeentuloa tukevissa hankkeissa tarjotaan koulutusta yrityksen perustamiseen, markkinointiin ja taloudenpitoon. Keskeinen osa hankkeita on osuuskuntien ja säästöryhmien perustaminen. Osuuskunnat tukevat jäseniään yritystoiminnassa ja säästämisessä.
Toiminta tukee naisten oikeuksien toteutumista myös muilla tavoin. Osallistuminen osuuskuntatoimintaan ja sen päätöksentekoon vahvistaa naisten asemaa yhteisössä ja antaa varmuutta osallistua päätöksentekoon myös laajemmin. Osuuskuntatoiminta puolustaa naisten oikeuksia esimerkiksi tarjoamalla erilaisia ratkaisuja ja puuttumismalleja kotiväkivaltaan ja muuhun naisten kokemaan väkivaltaan.
Tyttöjen koulutus on yksi parhaista tavoista panostaa kestävään kehitykseen. Koulutetut naiset kouluttavat todennäköisemmin myös omat lapsensa. Koulunkäynti mahdollistaa itsensä elättämisen ja itsenäisen elämän.
Lähteet: Carolibe Criado Perez (2019): Näkymättömät naiset, WHO, Plan International
”Työskentelen peltiseppänä Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) koulutuksen jälkeen perustin menestyvän yrityksen. Nyt maksan palkkaa jo kuudelle työntekijälle ja ohjaan tulevia pelti-seppiä KUA:nammattikoulussa.
Taipaleeni peltiseppänä alkoi vuonna 2016, kun kuulin kirkkomme kautta ammattikoulutuksesta. Ajattelin heti, että haluan peltisepäksi, koska heille on kysyntää pakolaisasutusalueella. Halusin myös miesten alalle, koska siellä voi ansaita parempia tuloja.Olin kurssin ainoa nainen ja kaiken lisäksi olen pakolainen.
Kun pakenin Kongon demokraattisesta tasavallasta vuonna 2014, minulla ei ollut taitoja mihinkään ammattiin. En pystynyt ansaitsemaan rahaa. Aloitin koulutuksen sellaisella asenteella, että tämän myötä minun on pakko pystyä muuttamaan elämäni.
”Olen ylpeä siitä, että olen peltiseppä, nainen ja pakolainen.”
Kongossa elämä oli sotaisaa. Menetin vanhempani, ja toinen sisaristani katosi. Se oli surullista aikaa, koimme kovia. Olin siskoni kanssa vedenhakumatkalla, kun kotiimme hyökättiin. Jälki oli veristä, ja päätimme siskoni kanssa suunnata Ugandaan.
Kaiken kärsimyksen jälkeen nuorten on hyvä oppia taitoja, jotka auttavat elämässä eteenpäin. Jos olisimme jo saapuessamme osanneet jonkin käytännönläheisen ammatin, olisimme heti voineet tehdä jotain hyödyllistä. Akateeminen todistus ei ole välttämätön, jos osaa käyttää käsiään.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Jo lapsena ajattelin, että haluan kasvaa ahkeraksi, töitä tekeväksi naiseksi. En kuitenkaan halunnut tyypilliseen naisammattiin, koska niissä on jo paljon naisia. Valitsin peltisepän ammatin, koska halusin olla tämän alan ainoa nainen.
Ugandassa vallitsee perinteisesti asenne, jonka mukaan ihmiset asioivat ennemmin naisten kuin miesten kanssa, jos voivat valita.Viikossa myyn esimerkiksi noin viisi peltirasiaa. Saan jokaisesta rasiasta noin 35,000 Ugandan shillinkiä (noin 8 euroa). Liesiä myyn vielä enemmän 15,000 Ugandan shillingin (3,70 euron) kappalehintaan.
Rakastan työtäni ja haluan kehittyä siinä. Rohkaisen muita naisia tekemään, mitä miehet tekevät. Pystymme samaan. Teen töitä ja ansaitsen elantoni. Naisissa ja miehissä ei ole muuta eroa kuin se, että naisina synnytämme myös lapsia. Olen ylpeä siitä, että olen peltiseppä, nainen ja pakolainen.”
Kun taistelut alkoivat uudelleen Etelä-Sudanissa vuonna 2016, miljoonat ihmiset lähtivät pakolaisiksi naapurimaahan Ugandaan. Bidi Bidistä tuli hetkessä maailman suurin pakolaisasutusalue.
Näiden miljoonien pakolaisten joukkoon kuuluu myös 17-vuotias Sylvia Poni, joka löysi Bidibidistä uuden kotinsa isoäitinsä JoannePilistan, 75,kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi pientä lasta, jotka Joanne otti suojiinsa pakomatkan aikana.
Entisen elämän jättäminen on ollut haastavaa. Isoäiti Joanne uskoo kuitenkin, että Ugandassa saadulla koulutuksella on ollut myönteinen vaikutus Sylviaan. Yoyon peruskoulun vahvat rakenteet näkyvät paksun pusikon takaa Sylvian kotiin asti.
”Asuimme ennen Kajo Kejissä, missä koulut oli tehty ruohosta”, Joanne selittää. ”Vanhempien piti olla poissa töistä hakeakseen materiaaleja, kuten ruohoa ja mutaa, koulujen rakentamiseen tai niiden sortumisen estämiseen.”
Sylvia on innoissaan siitä, että luokkahuoneita on paljon. Hänellä on koulussa turvallinen ja mukava olo. Oppitunnit jatkuvat koko päivän, olipa keli minkälainen hyvänsä.
Isoäiti Joanne ei itse koskaan päässyt kouluun. Hän haluaisi palata ajassa taaksepäin ja saada mahdollisuuden kouluttautua. Sylvian osalta se on yhä mahdollista, ja nuorella naisella on tavoitteet kirkkaana mielessään.
”Haluan aikuisena opettajaksi ja palata Etelä-Sudaniin”, hän sanoo. ”Haluan auttaa koulusta pudonneita, jotta he saavuttavat tavoitteensa ja saavat töitä.”
Vanhat puiset koulurakennukset ja niitä peittävät UNHCR:n valkoiset pressut kertovat heti, että tässä on koulu, jossa opiskelee pakolaisia.
Valkoisten kankaiden takana näkyy kuitenkin neljä värikästä, kirkkaan oranssia betonirakennusta, joiden käytävät ja ikkunankarmit on maalattu vihreiksi. Kyseessä on Ebenezerin yläkoulu ja lukio, jota käyvät sekä eteläsudanilaiset pakolaiset että ugandalaiset paikalliset, jotka asuvat Palorinyan pakolaisasutusalueella Pohjois-Ugandassa.
”Opettaminen oli hankalaa vanhoissa tiloissa”, kertoo opettaja Winnie Akol, joka on kotoisin itäisestä Ugandasta mutta asuu nykyään koululla.
”Luokkahuoneet olivat tunkkaisia, niihin ei tullut raitista ilmaa. Me opettajat emme pystyneet kulkemaan huoneen perälle huolehtimaan takana istuvista oppilaista, koska tilat olivat niin ahtaat. Kun satoi, meidän piti keskeyttää opetus, koska emme kuulleet omaa ääntämme peltikattoja vasten iskevän sateen ropinan yli. Kukaan ei pystynyt keskittymään ja sisällä oli aina pölyistä.”
Winnie Akol itäisestä Ugandasta opettaa Ebenezerin koulussa Moyossa Pohjois-Ugandassa.
Opetus kärsi häiriöistä ja se näkyi suorituksissa. Winnie uskoo, että uusien tilojen valmistuttua nuoret oppivat paremmin. Kaksi pääluokkahuonetta ovat luonnontiedelaboratorioita ja niissä on sähkö, lavuaarit ja kaasupolttimet, joiden avulla lapset voivat harjoitella oppimaansa.
Eteläsudanilainen Simon Peter joutui olemaan kauan poissa koulusta, koska hän ei päässyt luokkahuoneeseen. Osallistavan koulutuksen hanke Kakuman pakolaisleirillä tarjosi hänelle uuden mahdollisuuden ja opetti opettajille ja vanhemmille, miten vammaisia henkilöitä pitäisi tukea.
Simon Peter on 24-vuotias mutta vasta peruskoulun kolmannella luokalla. Hän kasvoi Etelä-Sudanin maaseudulla ja aloitti koulun ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen kaikki koulut sijaitsivat liian kaukana.
Simonilla oli jo syntyessään hemiplegia. Hemi tarkoittaa ”puolikasta” ja hemiplegiaa kutsutaan suomeksi toispuolihalvaukseksi. Hänellä ei ollut pyörätuolia, jolla hän olisi päässyt kouluun. Koulunaloitus tuli mahdolliseksi vasta kun hänen perheensä muutti kaupunkiin.
”En voinut koskaan viettää aikaa ja leikkiä muiden lasten kanssa. Olin sisätiloissa valtaosan ajasta,” Simon kuvailee lapsuuttaan.
Pian sen jälkeen, kun Simon oli aloittanut koulun, Etelä-Sudanissa syttyi sota, joka keskeytti hänen opintonsa. Kesti kauan ennen kun hän pystyi aloittamaan ne uudelleen, tällä kertaa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa. Kirkon ulkomaanavun hanke erityistarpeiden huomioimiseksi koulutuksessa tarjosi hänelle pyörätuolin, jolla hän pääsi kouluun.
Simonin huoltaja Mark Loyiel on kiitollinen Simonin saamasta mahdollisuudesta jatkaa koulutustaan.
”Aiemmin kannoin häntä minne vain hänen piti päästä. On helpottavaa, että voin työntää hänet kouluun ja hän pärjää koulupäivän ajan itsekseen, kun minä hoidan muita velvollisuuksiani. Koulun jälkeen haen hänet,” Mark sanoo.
Osallistava koulutus ja oppimisympäristö
Kirkon ulkomaanavun erityistarpeisiin keskittyvä koulutusprojekti auttaa 275 Keniassa pakolaisleirillä asuvaa lasta ja nuorta, joilla on jokin vamma. Projektissa on koulutettu myös 69 opettajaa osallistavasta koulutuksesta, mikä tarkoittaa kielellisten rajojen ylittämistä ja opettajien valmistamista kohtaamaan nuoria, joilla on vammoja. Oppilaiden saamaan tukeen kuuluvat myös pyörätuolit, kirjoitusvälineet, koulukirjat, koulupuvut ja ruoka.
Osallistavan koulutuksen varmistamiseksi tarvitaan myös rakennustöitä. Projektin aikana on rakennettu esteettömiä luokkahuoneita ja kuivakäymälöitä kaikkiin peruskouluihin sekä Varhaislapsuusajan kehitys- ja koulutuskeskuksiin (Early Childhood Development and Education, ECDE) Kalobeyein asutusalueella, joka on osa Kakuman pakolaisleiriä.
Kun Kenia sulki kaikki koulut Covid-19-pandemian takia, Kirkon ulkomaanapu jakoi aurinkovoimalla toimivia radioita, jotta Simon ja muut vammaiset oppilaat pystyivät osallistumaan sitä kautta oppitunneille. Opettajat täydensivät radiolähetyksiä tekemällä vierailuita koteihin ja seuraamalla opiskelijoiden läksyjä.
Opettajat ja huoltajat osallistuvat aktiivisesti lastensa koulutukseen
Projektissa on aktiivisesti otettu mukaan myös vammaisten lasten vanhempia ja huoltajia, kertoo Simonin huoltaja Mark Loyiel. Hän on iloinen siitä, että vammaiset lapset saavat koulussa osallistua liikuntaan, esimerkiksi pallon peluuseen. Ennen pandemiaa kaikki olivat kannustusjoukoissa opiskelijoiden kylien välisissä kisoissa, joissa pelattiin yhtenä perheenä, oli vammoja tai ei.
Mark on erityisen kiitollinen projektin sisältämästä psykososiaalisesta tuesta. Kirkon ulkomaanavun työntekijät käyvät heidän kotonaan, sitouttavat perhettä ja pyrkivät parantamaan ymmärrystään ihmisistä, joilla on vamma.
”Olemme oppineet ymmärtämään uudella tavalla ja kunnioittamaan Simonin luonnetta ja omanarvontuntoa. Ihmiset, joilla on vamma, eivät ole taakka – he ovat ainutlaatuisia ihmisiä kuten kaikki muutkin,” hän sanoo.
”Meistä tuntuu kuin olisimme yhtä perhettä, kun työntekijät käyvät kotonamme.”
Simon Peter on kasvanut paljon ja kuvailee itseään hyvin levolliseksi. Hänen haaveensa on tulla peruskoulun ensimmäisen luokan opettajaksi, ja hän haluaa opettaa matematiikka ja luonnontieteitä lapsille, joilla on vamma.
”Haluan antaa muille samanlaisen tuen, jota olen itse saanut, ja uskon tietäväni kokemuksesta, mitä vammaiset lapset tarvitsevat kasvaessaan.”
Opinto-ohjauksen kehittäminen ja uusien opojen kouluttaminen on merkittävä osa KUA:n työtä Kambodžassa. Koronaviruksen vuoksi kaikki lähiopetus jouduttiin keskeyttämään. Mak Buntith ja muut KUA:n kouluttamat opinto-ohjaajat löysivät nopeasti uusia tapoja jatkaa työtään.
30-vuotias Mak Buntith on yksi ensimmäisistä Kambodžassa valmistuneista opinto-ohjaajista. Hän on työskennellyt nyt viisi vuotta opona lukiossa Anlong Vilissa Battambangin maakunnassa. Lisäksi hän kouluttaa uusia opinto-ohjaajia ja tarjoaa tukea ja mentorointia heille.
”Hain koulutukseen, koska ajattelin että opinto-ohjaajana voin tuoda uusia mahdollisuuksia nuorten elämään ja tulevaisuuteen. Samalla se oli itselleni mahdollisuus kokeilla jotain uutta”, hän kertoo.
Kambodžassa monet lapset jättävät koulunkäynnin kesken. Yhtenä syynä tähän on se, että nuorilla ei ole tarpeeksi tietoa opiskelu- ja uramahdollisuuksista, eivätkä perheet pysty tukemaan heitä niissä. Opinto-ohjaus auttaa opiskelijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja suunnittelemaan opintojaan ja mahdollisia urapolkuja.
”Opinto-ohjaus on muuttanut minua myös ihmisenä. Olen oppinut käsittelemään tunteitani ja ajattelemaan kriittisesti. Kommunikointitaitoni ovat kehittyneet koulutuksien ja kokemuksen myötä”, Buntith sanoo.
Maaliskuun puolivälissä Kambodžan koulut suljettiin koronaviruksen vuoksi. Maaseudulla koululaiset elävät pitkien välimatkojen päässä ja sen vuoksi kotivierailujen tai pienryhmien järjestäminen on vaikeaa. Etäopiskelu on hyvin haastavaa ja siihen tarvitaan tukea.
KUA:n kouluttamat opinto-ohjaajat ovat suunnitelleet ja kuvanneet videoluentoja opinto-ohjauksesta. Haasteena ovat puutteelliset nettiyhteydet. Kaikilla lapsilla ei ole pääsyä verkossa oleviin palveluihin ja keskusteluryhmiin.
On tärkeää, että koululaiset voivat edelleen olla yhteydessä opinto-ohjaajaan aina, kun eivät ymmärrä jotain. Opinto-ohjaajaan ollaan usein yhteydessä myös ongelmista, jotka haittaavat opiskelua. Yleisimpiä ongelmia ovat oppimisvaikeudet ja perheasiat, kuten kotiväkivalta. Tämän vuoksi tukea saa videoiden lisäksi puhelimitse tai verkon keskusteluryhmissä.
Ensimmäisten videoiden kuvaaminen oli jännittävää. Buntith oli huolissaan siitä, onko materiaali tarpeeksi hyvälaatuista.
”Uudet opinto-ohjaajat ja koululaiset ovat kokeneet videot hyödyllisiksi. Etäopiskelun järjestäminen on ollut palkitsevaa, kun on päässyt tekemään uutta ja erilaista sekä oppinut uusia taitoja.”
Kun koronaviruspandemia levisi Bangladeshiin, maan hallitus päätti yleisestä sulkutilasta ja nimitti kouluksen ”ei-välttämättömäksi toiminnaksi”. Tämä päätös sulki myös kaikki koulut Cox’s Bazaarin pakolaisleirillä, jossa asuu Myanmarista paenneita rohingya-pakolaisia.
Suomen ja Tanskan kirkkojen ulkomaanavun työntekijöiden oli siirrettävä opettajankoulutus verkkoon maassa, jossa internetyhteydet ovat huonot ja kaikilla ei ole pääsyä tarvittaviin laitteisiin. Tilanne pakolaisleirilllä oli jo alunperin opettajille kuormittava mutta elämä sulkutilan alla aiheutti heille lisää huolta.
Kirkkojen ulkomaanapujen tiimi joutui kehittämään tilanteessa uusia tapoja toimia ja järjestää koulutusta. He myös huomasivat, että nämä arvokkaat opit olisi hyvä tallentaa etäopettajankoulutuspakettiin, jota voisi jakaa ympäri maailmaa ja hyödyntää erilaisissa haastavissa ympäristöissä.
”Työmme keskittyi yhtä paljon osallistujiin kuin sisältöönkin,” sanoo Kirkon Ulkomaanvun koulutuksen asiantunija Andreia Soares. Hänet on maaliskuusta alkaen sekondeerattu Tanskan kirkon Ulkomaanavun Coxin Bazaarin tiimiin Bangladeshissa. ”Kun loimme koulutuspakettia, kiinnitimme erityistä huomiota osallistujien hyvinvointiin opettajankoulutuksen ohella ja koko prosessi oli hyvin vastavuoroinen.”
Palautetta ja näkemyksiä kerättiin osallistujilta koko ajan ja toimintaa kehitettiin heidän kokemustensa pohjalta. Myös Opettajat ilman rajoja –verkoston vapaaehtoiset tukivat koulutuksen toteuttamisessa sähköisissä kanavissa. Koulutusta järjestettiin sekä Zoomin että WhatsAppin kautta, mikä tarjosi mahdollisuuden sekä joustavaan osallistumiseen että yhteisöllisyyteen.
UNICEFin kanssa yhteistyössä järjestettävä opettajien koulutus on suunnaton tuki Kakuman pakolaisleirin opettajille. Laadukas koulutus ja psykososiaalinen tuki varmistavat, ettei kukaan jää yksin.
Kirkon Ulkomaanapu on yhteistyössä UNICEF Kenian kanssa käynnistänyt varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja didaktiikkaa käsittelevän koulutuksen, johon on osallistunut 25 opettajaa viidestä varhaiskasvatuskeskuksesta. Koulutusta on kehittänyt Suomesta käsin Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoiset. Koulutus palvelee sekä lapsia että heidän perheitään. Tuki hyödyttää 3 555 oppijaa Kalobeyein alueella Kakuman pakolaisleirillä.
Opettaja Hellen Okang, 29, on kotoisin Etelä-Sudanista. Hän opetti 125 koululaista Joy peruskoulussa Kalobeyeissä, mutta sitten koronapandemia keskeytti lähiopetuksen. Hellen osallistui varhaiskasvatusta käsittelevään koulutukseen elo-syyskuussa ja kertoo, että se on parantanut hänen opetustaitojaan valtavasti.
Opettaja Hellen Okang tukee pienryhmien kotiopetusta koulujen ollessa suljettuja.
Koulutus kehittää opettajien käytännöntaitoja erityisesti kriisiolosuhteissa. Koulutuksessa opitaan positiivisia tapoja järjestyksen ylläpitoon, opetussuunnitelman ja oppituntien suunnittelua, lasku- ja lukutaidon opettamista ja käydään läpi lasten oikeuksia, yhteydenpitoa muihin opettajiin ja huoltajiin sekä monikulttuurisen ryhmän vahvuuksia.
“Aloitin opettamisen vuonna 2018 vapaaehtoisena. Tämä koulutus on saanut minut ymmärtämään opiskelijoitani ja mitä tarkoittaa opettaa lapsia esikoulussa”, Hellen sanoo.
Hellenin opettamat lapset ovat jatkaneet opiskelua kotona sen jälkeen, kun Covid-pandemia sulki koulut. 8-vuotias James kuuntelee radio-oppitunteja yhdessä Hellenin kanssa. He ovat naapureita.
Pakolaisalueen opettajat täydentävät radio-oppitunteja havainnollistamalla asioita visuaalisesti, tukevat oppimista kertaamalla tuntien sisältöä ja seuraamalla kotitehtävien tekoa.
8-vuotias James oppii leikkien avulla.
“Isona haluaisin olla lääkäri ja hoitaa sairaita”, James kertoo unelmistaan.
Jamesin äiti RodeAiira kertoo, että hänen poikansa innokas ja nopea oppimaan. Aloittaessaan koulun 2018, James puhui vain hänen eteläsudanilaista äidinkieltään. Nykyinen opettaja puhuu hänen äidinkielensä lisäksi arabiaa ja englantia ja sen vuoksi Jamesin kielitaito on parantunut huomattavasti, erityisesti arabia. Hänellä on ystäviä eri kansalaisuuksista ja myös se tukee hänen oppimistaan.
Opettajat käyttävät kuvakortteja ja visualisointeja selittämään opetuksen sisältöä. Varhaiskasvatuskoulutukset korostavat leikin merkitystä sisällön jakamisessa sekä innovatiivisten ideoiden käyttämistä kiinnostavan opetuksen ja oppimateriaalien kehittämiseen, jotta opiskelijat kiinnostuvat aiheesta.
”Opiskelivat rakastavat laskea laulujen avulla, en voi opettaa matematiikka ilman niitä”, Hellen kertoo.
Koulutus avarsi Hellenillekuinka tärkeää lapsista välittäminen ja huolehtiminen on. Hän kertoo osaavansa nyt tunnistaa psykososiaalisia tarpeita ja vastata niihin.
“Näen lapset nyt yksilöinä. Jos he ovat vahvemman tuen tarpeessa, osaan ohjata heitä sopivien palveluiden pariin”, Hellen sanoo.
Teksti: Elizabeth Oriedi, Catherine Angwenyi
Kirkon Ulkomaanapu yhdessä Unicef Kenian kanssa tukee 3 555 oppijaa varhaiskasvatuskeskuksissa Kakuman pakolaisleirillä Keniassa. Lisäksi viidessä peruskoulussa koulutetaan opettajia ja tuetaan etäopetusta. Työstä hyötyy yhteensä 7 992 oppijaa.
