”On tärkeää huomata, että vihapuhetta tuottaa vain pieni, joskin aktiivinen vähemmistö”, muistuttaa vuoden 2019 globaalikasvattajana palkittu Hanna Ruohikko.
Kun somevirta täyttyy loukkaaviksi tarkoitetuista kommenteista ja solvauksista, sitä pysähtyy miettimään, mitä on tapahtunut toisten kunnioittamiselle ja asioiden laaja-alaisemmalle ymmärtämiselle.
”Joiltain osin asenteet yhteiskunnassamme ovat kiristyneet. Olen esimerkiksi saanut kokea itseeni kohdistuvaa verkkovihaa globaalikasvatustyöni vuoksi”, sanoo Hanna Ruohikko, jonka Opettajat ilman rajoja -verkosto valitsi syksyllä vuoden 2019 globaalikasvattajaksi.
Tietoisuus siitä, miten ilmiöt ja tapahtumat liittyvät toisiinsa, on kuitenkin lisääntymässä. Turussa Puolalanmäen lukiossa uskontoa, elämänkatsomustietoa ja filosofiaa opettavan Ruohikon mukaan enemmistö pitää globaalikasvatusta jo itsestään selvänä osana opetusta.
”Enää ei juuri esiinny näkemystä, jonka mukaan näiden teemojen käsittely olisi turhanpäiväistä maailmanparannusta. Ympäristön tila, konfliktit ja poliittisen ilmapiirin kiristyminen eri puolilla maailmaa synnyttävät tarpeen ajanmukaiselle ja kriittiselle globaalikasvatukselle.”
Demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii jatkuvaa vahvistamista ja rakentamista.
Siltojen rakentaja
Globaalikasvatusta Turun lukioiden välillä koordinoiva Ruohikko on ollut mukana käynnistämässä hanketta, jossa luotiin kontakteja lukiolaisten ja alaikäisinä Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden välille. Kurssilla vierailtiin alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodilla, autettiin läksyissä, ohjatiin suomen kielen harjoituksia ja askartelua sekä pidettiin kielikahvilaa.
”Opiskelijat tuntuivat saavan kurssista merkityksellisiä kokemuksia, ja ennakkoluulot turvapaikanhakijoita ja vastaanottokeskusta kohtaan hälvenivät.”
Hanke jäi päätyttyään Puolalanmäen lukion teemaopintokurssiksi, ja nykyisin sen saavat valita Turun kaikkien lukioiden opiskelijat.
”Kurssi antaa paljon niin lukiolaisille, muualta Suomeen tulleille nuorille kuin meille opettajillekin. Erityisesti korostuvat sosiaaliset taidot, kieli- ja kulttuuriosaaminen, empatia ja dialogitaidot.”
Globaalikasvatuksen tavoite on Ruohikon mielestä saada ihmiset toimimaan ja vaikuttamaan itselleen merkityksellisen asian puolesta.
”Toiminta voi olla hyvin pienimuotoista, mutta oma aktiivisuus synnyttää onnistumisen kokemuksia ja luo positiivisen kehän: minä voin asioille jotain.”
KUA:n ja Etelä-Sudanin opetusministeriön laatimat ammattikoulutuksen opetussuunnitelmat ovat maan ensimmäiset.
Nuoret voivat nyt suorittaa Etelä-Sudanissa muun muassa rakennusalan koulutuksen, josta käteen jää kansallisesti hyväksytty todistus sekä työharjoittelun kautta kosketus työelämään.
KUA ja Etelä-Sudanin opetusministeriö julkistivat maan ensimmäiset, EU:n rahoituksella kehitetyt ammattikoulutuksen opetussuunnitelmat syksyllä. Aloitteen on tarkoitus lisätä pätevän työvoiman määrää sodan runtelemassa maassa.
Opetus tukee myös taloudellista kasvua Etelä-Sudanissa. Lisäksi koulutus on vaihtoehto aseellisiin ryhmiin liittymiselle.
Rakennusala on Etelä-Sudanille erityisen tärkeä. Infrastruktuurille ja kodeille on tarvetta, kun pakolaisia palaa kotiseuduilleen, investoinnit lisääntyvät ja kaupungit ja yritykset kasvavat.
”Yrityselämä tarvitsee osaavaa työvoimaa, nuoriso myytävää ammattitaitoa ja valtio taloudellista toimeliaisuutta”, KUA:n ammatillisen koulutuksen asiantuntija Carita Cruz sanoo.
Aiemmin kymmenet kansalaisjärjestöt järjestivät kukin omia ammattikoulutusohjelmiaan. Opetuksen sisältö erosi toisistaan ja kukin järjestö antoi valmistuneille oman todistuksensa.
Valtionhallinnossa vastuu opetussuunnitelmista oli hajautunut useille hallinnon aloille. Ammattikouluissa opettajat opettivat 20 vuotta vanhoista opetussuunnitelmista – tai omasta päästään. Uudet osaamisperusteiset suunnitelmat yhtenäistävät vaatimuksia ja antavat todistukselle painoarvoa.
Opetuksesta 80 prosenttia keskittyy käytännön tekemiseen ja 20 prosenttia teoriaan. Työelämässä nimenomaan käytännön osaamisen puute on ollut suurin haaste sekä nuorten työllistymiselle että yritysten kasvulle. Osa opinnoista tapahtuu työpaikoilla.
”Työharjoittelu on myös mahdollisuus päästä kiinni työelämään”, Cruz sanoo.
Nuorten työttömyys on maailmanlaajuinen ongelma, etenkin kehittyvissä maissa. Itä-Afrikassa väestön keskimääräinen ikä on alle 20 vuotta. Etelä-Sudanissa 2,2 miljoonaa lasta on YK:n mukaan poissa koulusta, ja monelta nuorelta on sodan takia jäänyt koulu kokonaan käymättä.
Ammattikoulutuksen tehostaminen kitkee nuorisotyöttömyyttä. Cruz toivookin hyvin alkaneen yhteistyön jatkuvan.
”Kun projekti alkoi, työmarkkinatutkimuksella tunnistettiin 32 ammattialaa, joissa on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. KUA:n ja Etelä-Sudanin opetusviranomaisten työn tulisi jatkua, jotta kaikkiin tarpeisiin voitaisiin vastata”, hän sanoo.
Elina Yli-Hakalan kaukokaipuu alkoi lapsena, kun hän kiipesi ison männyn latvaan ja näki sieltä ensimmäisen kerran kauas suureen maailmaan. Liike ei ole toistaiseksi lakannut.
Tänä vuonna 70-vuotta täyttävä Elina suuntaa marraskuussa puoleksi vuodeksi Kambodžaan kehittämään perusopetuksen laatua. Matka Kambodžaan Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoisena on Elinalle jo kolmas.
Takana on 33 vuoden ura yläkoulun kieltenopettajana Keravalla ja Espoossa. Jäätyään eläkkeelle keväällä 2011, Elina oli jo saman vuoden syksynä kiipeämässä vuorta Nepalissa osana Kapua -ryhmää. Matkalla maalattiin klinikka, tehtiin metsätöitä ja etsittiin salametsästäjiä.
Vuoria on tullut kiivettyä myös Keniassa ja Tansaniassa. Elina lähtee matkoilleen joko yksin tai edellisillä matkoilla tavattujen uusien tuttavuuksien kanssa.
”Lapsenlapset luottavat jo nykyään, että kyllä mummi pärjää siellä maailmalla”, Elina nauraa.
Sammumaton elämännälkä ja maratonharrastus on vienyt Elinaa ympäri maailmaa läpi aikuisiän. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt Jerusalemin maraton 90-luvun loppupuolella. Lähtöviivalla Elina huomasi, että kilpailussa oli hänen lisäkseen vain yksi toinen nainen.
”Hän oli niin ilahtunut minut huomatessaan, että tuli halaamaan. Maalin häämöttäessä tiesimme jo paljon toistemme elämästä.”
Männyn latvasta suureen maailmaan
Järvenpäässä asuva Elina on kotoisin ”Kainuun korvesta”, Elinan omin sanoin.
”Kun kerran pääsin sieltä pussin perältä lähtemään niin liike ei lakkaa! Siellä maailma oli todella pieni, kymmenen savun kylä”, Elina muistelee.
Lapsia oli perheessä kymmenen ja leikit villejä. Veljien perässä pysyminen vaati kekseliäisyyttä.
Koulussa Elina oli utelias lapsi, joka halusi tietää kaiken Kainuun ulkopuolisesta maailmasta. Koulu pystyi kuitenkin tarjoamaan harmillisen vähän tietoa innokkaalle oppijalle. Yksi muisto lapsuudesta on jäänyt muita elävämmin mieleen.
”Kerran yhtenä kirkkaana helmikuun päivänä kiipesin ison männyn latvaan, olin silloin 6 tai 7 vuotias. Sieltä puun latvasta minulla oli oikea näköalatorni, metsä ja sininen taivas jatkuivat loputtomiin. Silloin ajattelin, että tuolla se iso maailma on ja joskus minä vielä tulen sinne! Minä vielä lähden täältä ja jonain päivänä katson sen maailman!”
Siitä alkoi loputon tutkimusmatka ja samalla jäi rakkaus korkeisiin paikkoihin.
Vapaaehtoistöitä siellä mihin tie vie, välillä etänä
Vuonna 2016 Elina lähti ensimmäistä kertaa Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoiseksi Dream School -hankkeeseen Kambodžaan, Battambangin provinssiin. Hankkeen tavoitteena on perusopetuksen tason nostaminen ja opettajien ammattitaidon tukeminen. Maan ensimmäiset opinto-ohjaajat oli juuri koulutettu, ja Elina oli mukana kouluttamassa heistä tulevien opinto-ohjaajien kouluttajia.
Kun vapaaehtoisjakso Kambodžassa tuli puolen vuoden jälkeen päätökseensä, Elinaa pyydettiin palaamaan seuraavana keväänä takaisin.
Tuleva lähtö Kambodžaan on jo kolmas. Tarkoituksena on jatkaa samaa työtä opetuksen kehittämisen parissa, jonka Elina aloitti vuosina 2016-2017.
”Tuntuu hyvältä mennä takaisin, vähän kuin kotiin palaisi. Kun on ollut siellä hankkeen alkujuurilla, on etuoikeutettua päästä näkemään, mihin työ on johtanut.”
Elina tekee vapaaehtoistyötä myös Suomessa. Etävapaaehtoistöinä Elina mentoroi ugandalaisia opettajia Whatsappin välityksellä. Mobiilimentorointi on Kirkon Ulkomaanavun hanke, jossa suomalaiset opettajat auttavat ugandalaisia kollegoitaan etänä. Whatsapp on Ugandassa ja monessa muussa Afrikan maassa kätevin tapa pitää yhteyttä. Aivan toisenlaisten haasteiden kanssa painivan kollegan saappaisiin astuminen puhelimen välityksellä vaatii hyvää tilannetajua.
”Yhdellä opettajalla voi olla ryhmässä liki 200 oppilasta. Vaatii jonkin verran tilannetajua päättää, minkälaisia neuvoja sinne lähettää matkaan.”
Mukavuusalueelta poistuminen kasvattaa
Mikä saa Elinan lähtemään aina vain uudestaan?
”En pidä itseäni seikkailijana. Minulla on tietynlainen hinku oppia ja haastaa itseä, opettaa ja olla avuksi, jos suinkin mahdollista. Sitä tunnetta on vaikea sammuttaa, kun on mahdollisuuksia niin paljon jäljellä.”
Elina aikoo jatkaa matkustamista ja vapaaehtoistöitä niin kauan kuin siltä tuntuu. Palkitsevinta on, kun matkan päätteeksi tulee tunne, että kannatti mennä.
”Haluaisin rohkaista kaikkia laajentamaan perspektiiviä ja ottamaan omassa elämässään mahdollisuuksia tehdä asioita, joita ei olisi uskonut tekevänsä. Jokainen poistuminen omalta mukavuusalueelta muuttaa ja kasvattaa ihmistä väkisinkin. Unelmien tavoittelu tuo äärettömän syvää merkitystä elämään.”
Teksti: Elina Kostiainen
Opettajat ilman rajoja –verkosto lähettää opetusalan ammattilaisia vapaaehtoistehtäviin Aasiaan ja Afrikkaan.
Kevään 2020 paikkojen haku on käynnissä! Lue lisää ja hae ohjelmaan 10.11.2019 mennessä täällä.
Oppiminen on palkitsevimpia asioita ihmisen elämässä. Oletko miettinyt, ketkä ovat avainroolissa oppimisen kokemuksen synnyttämisessä? Opettajat. Taitava opettaja saa oppilaat innostumaan opetettavasta aiheesta. Innostus taas on edellytys oppimiselle – ellei opetettava asia kiinnosta, ei oppimistakaan tapahdu.
Opettajat laittavat itsensä likoon vaikeissa olosuhteissa ja tekevät työtään välillä jopa palkatta. Kysyimme KUA:n työssä mukana olevilta opettajilta, mitä he ajattelevat työstään ja koulutuksen merkityksestä yhteisössään.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Rehtori John Egielanille oppilaat ovat kuin omia lapsia. Turkanan maaseudulla Keniassa peruskouluikäisiä opettava Egielan on kasvanut itse paimentolaisyhteisössä ja tuntee koulunkäynnin esteet. Suurin niistä on köyhyys. Yksinhuoltajaäiti tuki Johnin koulunkäyntiä keräämällä polttopuita.
”Minulla ei ole omia lapsia, joten tuen muiden lapsia koulussa. Olen varma, että työni maksaa itsensä takaisin, kun näen heidän menestyvän elämässään.”
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Molly Azikuru ja Godfrey Nyakuta opettavat alakouluikäisiä Ugandassa Bidibidin pakolaisasutusalueella. Turun kokoinen pakolaisasutusalue perustettiin yli kolme vuotta sitten, kun alueelle saapui Etelä-Sudanista satoja tuhansia pakolaisia. Valtavien opetusryhmien luotsaaminen puutteen ja kaaoksen keskellä on kaikkea muuta kuin helppoa. Tyynellä otteella oppilaitaan luotsaavat Azikuru ja Nyakuta eivät luovuta, vaan omistautuvat työlleen päivä toisensa jälkeen olosuhteista huolimatta.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Jean Lessene on yksi niistä monista keskiafrikkalaisista, joka on kokenut sisällissodan ja seurannut läheltä sen vaikutusta lapsiin ja yhteisön elämään. Opetussektorin johtajana työskentelevä Lessene on nähnyt koulujen tuhoutumisen ja ollut mukana niiden jälleenrakentamisessa. Kaiken jälkeen on selvää, että ilman koulutusta Keski-Afrikan tasavallassa ei voida saavuttaa rauhaa.
”Tärkeimpiä asioita, joita koulu voi opettaa, on rauhan merkitys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus.”
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Marave Chhay on pitkän linjan opettaja ja ensimmäisiä KUA:n kouluttamia opinto-ohjaajia Kambodžassa. Opinto-ohjauksen tunneilla opitaan työelämätaitoja, kuten ongelmanratkaisua ja oma-aloitteisuutta sekä opetellaan tunnistamaan omia vahvuuksia, unelmia unohtamatta. Ilman suunnitelmia ei voi saavuttaa tavoitteita. Opinto-ohjausta järjestävissä kouluissa, kuten Anlongvilin yläkoulussa ja lukiossa, koulun keskeyttäneiden oppilaiden määrät ovat vähentyneet ja oppimistulokset parantuneet.
Joskus opettaja tai opinto-ohjaaja on ainoa aikuinen nuoren elämässä, joka antaa tukea ja rohkaisee kriittisellä hetkellä.
Ugandalainen Emmanuel Obwori, 40, on ehtinyt perustaa ja pyörittää elämänsä aikana viittä eri yritystä, jotka kaikki ovat menestyneet. Nyt hänellä on työ, jota kukaan ennen tammikuuta 2019 ei ollut tehnyt Suomessa.
Kun Kirkon Ulkomaanapu perusti syksyllä 2018 Suomen ensimmäisenä kehitysyhteistyöjärjestönä oman sijoitusyhtiön, FCA Investmentsin, yhtiön sijoitusjohtajaksi ryhtyminen oli Emmanuel Obworille luonteva valinta.
Obworilla on aina ollut hyvä bisnesvainu.
Ugandan pääkaupungissa Kampalassa syntynyt ja kasvanut Obwori aloitti yrittämisen 16-vuotiaana ollessaan koulusta kesälomalla.
”Isäni työskenteli silloin Sonylle ja toi eräänä päivänä kotiin tietokoneen. Tietokoneet olivat Ugandassa tuolloin vielä todella harvinaisia. Aluksi pelasin sillä, mutta sitten keksin, että miksen opettaisi myös muita ihmisiä käyttämään sitä. Aloin antaa tietokonetunteja vanhempieni parvekkeella pientä maksua vastaan.”
Tietokonetunneista saamillaan rahoilla Obwori osti leipomistarvikkeita ja alkoi tehdä niistä seesamikakkuja.
”Koulusta palaavat lähialueen lapset olivat aina etsimässä jotain suupalaa. Tienasin kakkuja myymällä hyvin. Lopulta vanhempani olivat minulle vihaisia, koska keskityin bisneksiini enemmän kuin kouluun”, Obwori nauraa.
Myöhemmin Obwori meni apulaiseksi yliopistonsa lähellä sijaitsevaan tietokonesaliin. Kun salin omistanut vanha mies halusi jäädä eläkkeelle, Obwori vakuutti tämän myymään salin hänelle luotolla, jonka Obwori maksaisi takaisin toiminnan alettua tuottaa.
”Huomasin pian, että lapset ja nuoret olivat ensisijaisesti kiinnostuneita tietokonepeleistä, joten muunsin salin pelisaliksi pikkuveljeni kanssa. Se oli silloin yksi ensimmäisiä pelisaleja Kampalassa, ja nykyään kaupungin suurin. Pikkuveljeni pyörittää sitä edelleen.”
Obwori näkee perinteisen kehitysyhteistyön ja kestävän sijoittamisen yhdistämisessä paljon hyödyntämätöntä maaperää.
”Suurin osa ihmisistä ajattelee tätä nollasummapelinä; joko työskentelet kansalaisjärjestölle tai yksityiselle sektorille. Tosiasiassa nuo kaksi ovat toisiaan täydentäviä. Kansalaisjärjestöt ovat hyviä antamaan hätäapua: jakamaan ruokaa, suojaa, juomavettä sekä tarjoamaan koulutusta ja välitöntä toimeentulon tukea. Mutta jos lopetamme tähän, avunsaajat tulevat tarvitsemaan tukeamme loppuelämänsä ajan.”
Kirkon Ulkomaanavun sijoitusyhtiö sijoittaa kehittyvien maiden pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotta ihmisillä olisi työtä ja toimeentuloa myös järjestöjen lähdettyä. Sijoitusjohtajana Obworin tehtävänä on etsiä ja arvioida potentiaalisia yrityksiä.
”Valitsemme ne yrittäjät ja yritykset, joilla on jo valmiiksi mahdollisimman suuri positiivinen vaikutus yhteisössään. Investoimme näihin yrityksiin auttaaksemme niitä laajentumaan ja työllistämään ihmisiä lisää. Tällä tavalla yritykset vetävät yhteisön pois köyhyydestä pysyvästi.”
Aikuisten naisten lukutaito-opetus vetää luokat täyteen Keski-Afrikan tasavallan lukutaidottomalla maaseudulla. Innostus leviää, kun naapurin rouva on oppinut lukemaan.
Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä.
Nainen on Damaris Sarape, 35, aikuisten naisten lukutaitoryhmän ohjaaja. Päällisin puolin Damarista ei erota oppilaistaan mikään. Hän elää samanlaista arkea kuin ikätoverinsa; asuu yhdessä vieri viereen savesta rakennetuista kahden huoneen taloista ja ruokkii lapsensa viljelemällä maata.
On kuitenkin yksi erottava tekijä, joka saa muut naiset seuraamaan Damarista ihaillen, sekä kutsumaan häntä kunnioittavasti Madameksi. Hän osaa lukea.
Damaris opettaa naapuruston naisia päättäväisellä otteella.
Lukutaito kasvattaa omanarvontuntoa
Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan.
Toiveiden pohjalta syntyi Naisten Pankin hanke, jonka kantavana ajatuksena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten elämänlaatua tarjoamalla heille koulutusta luku-, kirjoitus- ja laskutaidosta, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä.
Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta.
Faktalaatikko
Keski-Afrikan tasavalta on yksi maailman hauraimmista valtioista. Lue lisää täältä.
Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoinen Anna Koskivuo koulutti yhdessä Keski-Afrikan tasavallan opetusministeriön edustajan kanssa 18 lukutaito-ohjaajaa, jotka opettavat 15-25 naisen ryhmiä kolme kertaa viikossa
Naisten Pankin hanke 2018-2020 yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön
Kaikki aktiviteetit järjestetään naisten omalla äidinkielellä, sangolla
Hankkeesta hyötyy yhteensä 450 naista
”Yhteisössämme on paljon äitejä, jotka eivät osaa lukea, laskea tai kirjoittaa. Näillä naisilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä”, lukutaito-ohjaajana toimiva Damaris pohtii.
Hän näki viime vuonna Naisten Pankin ilmoituksen lukutaito-ohjaajien rekrytoinnista, haki ja tuli valituksi. Damarista motivoi nähdä tuttujen naisten itseluottamuksen kasvavan, kun he oppivat tekemään yksinkertaisia laskutoimituksia ja kirjoittamaan oman nimensä.
”Jos olisimme saaneet käydä kouluja aikaisemmin, emme olisi nyt lukutaidottomia. Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta”, kuuden lapsen äiti, Nafissa Yaya, 45, kertoo.
Naiset tulevat vaatimattomista olosuhteista. Monen vanhemmat ovat aikanaan valinneet pitää tyttärensä kotitöissä ja naittaneet heidät aikaisin sen sijaan, että olisivat lähettäneet heidät kouluun.
Luku- ja laskutaito linkittyvät vahvasti arjessa pärjäämiseen.
”Tulen välillä huijatuksi torilla, kun en osaa laskea enkä tiedä kuinka paljon vaihtorahaa pitää antaa takaisin. Haluan oppia laskemaan, jotta osaisin suunnitella perheeni taloudenpitoa paremmin ja pystyisin laittamaan rahaa säästöön”, Nafissa jatkaa.
Keski-Afrikan tasavallan aikuisväestöstä alle puolet osaa lukea. Luku on naisten kohdalla vielä alhaisempi; UNESCO:n (2010) arvion mukaan ainoastaan 24 prosenttia naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea.
Heikkoon koulutustasoon vaikuttaa maan epävakaa historia ja lukuisat konfliktit. Ranskan siirtomaahallinnon vaikutukset näkyvät maassa yhä tänä päivänä esimerkiksi siten, että virallinen opetuskieli on edelleen ranska, vaikka suurin osa väestöstä etenkään syrjäisemmillä seuduilla ei kunnolla ymmärrä kieltä. Lapset eivät opi koulussa, jos he eivät ymmärrä mistä opettaja puhuu.
Naisten Pankin lukutaitokoulutus järjestetään Keski-Afrikan tasavallan omalla kansallisella kielellä eli sangolla. Sangoksi opiskelu on herättänyt naisten keskuudessa kiitosta ja toivon siitä, että oppiminen on yhä mahdollista.
Kuuden lapsen äiti, Nafissa Yaya, toivoo koulutuksen auttavan häntä työn saamisessa.
Kädet täynnä töitä
Bozoum on noin 20 000 asukkaan unelias maaseutukaupunki, jossa arki on yksinkertaista mutta työntäyteistä.
Kun aurinko nousee kaupungin kukkuloiden ylle varhain aamulla, Damaris on jo jalkeilla. Hän lakaisee ensi töikseen kotinsa edustan, kuten tekevät myös muut hänen naapurustonsa naiset. On tärkeää, että oma piha näyttää siistiltä.
Keskiafrikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että naiset ovat vastuussa kodin- ja lastenhoidosta. He lähtevät yhtä jalkaa aamuisin peltotöihin, ja myyvät päivisin satoaan teiden varsilla elättääkseen perheensä. Monen mies on töissä kulta- ja timanttikaivoksilla, jotka sijaitsevat kaukana kaupungin ulkopuolella. Isät tulevat kotiin kerran kuussa, joskus kahdessa.
Luonnonvaroiltaan rikkaan Keski-Afrikan tasavallan tie ei ole ollut helpoin mahdollinen. Vuonna 2013 puhjennut sisällissota ravisutti Bozouminkin tasapainoa.
Vaikka tilanne on tällä hetkellä vakaa, huoli tulevasta kaihertaa monen mieltä.
”Kaupungin ympäristössä on edelleen levottomuuksia. Vain viidesosa sotaa paenneista on palannut”, Damaris kertoo.
Damaris huolehtii kahden työn ja omien lapsiensa lisäksi myös kaivoksilla työskentelevän veljensä lapsista.
Ihmisten vähyys on vaikuttanut myös torikauppaan.
Laole lukutaitotunnin päätyttyä.
”Kauppa ei käy enää entiseen malliin. Perheeni toimeentulo on vaakalaudalla. Toivoisin, että saisin myytyä enemmän”, hiljattain leskeksi jäänyt Laole Léocadie, 40, kertoo.
Leipä pöytään ei tule helposti; Laole elättää kuuden lapsen perheensä peltotöillä. Nuorin lapsista on vain kaksivuotias.
Miehen menehdyttyä sairauteen naisten ryhmästä on tullut Laolelle entistäkin tärkeämpi.
”Kun lasten isä ei ole enää elossa, muut naiset tuovat turvaa. On helpompaa pitää säästökassaa ja mennä peltotöihin yhdessä.”
Toivoa vastoinkäymisten keskellä
Alice Issoialla, 47, on lempeät kasvot ja hiukan surumielinen hymy. Hän seuraa tarkkaavaisesti, kun Damaris kirjoittaa taululle sangoksi. Myös Alice on jäänyt leskeksi.
Lukutaito-opetus on antanut minulle muuta ajateltavaa ja tarjonnut hetken paon arjesta. Nyt minulla on jotakin omaa, johon voin keskittyä.
”Elämäni on ollut raskasta sen jälkeen, kun mieheni kuoli. Joudun huolehtimaan lapsistamme ja taloudestamme yksin. Välillä en tiedä miten jaksan, kun lapseni riitelevät ja toimeentulo on tiukassa.”
Kun Alice kuuli, että hänen kaupungissaan aletaan järjestää lukutaito-opetusta, hän tunsi tilaisuutensa tulleen. Kirjoittamaan ja lukemaan opetteleminen on tuonut hänen päiviinsä yllättäen uutta iloa.
”Lukutaito-opetus on antanut minulle muuta ajateltavaa ja tarjonnut hetken paon arjesta. Nyt minulla on jotakin omaa, johon voin välillä keskittyä.”
Kuten moni ikätoverinsa, Alice on lukutaidoton. Alicen äiti kuoli Alicen ollessa vielä lapsi, joten kukaan ei laittanut häntä kouluun.
”Käyn kirkossa raamatturyhmässä, mutta en osaa lukea raamattua. Olen erityisen iloinen, että saan vihdoin oppia lukemaan ja kirjoittamaan omalla kielelläni, sangolla.”
Alice on saanut naistenryhmästä ja lukemaan oppimisesta uutta voimaa arkeensa.
Ihailtavaa sinnikkyyttä
Vastoinkäymisistä huolimatta naiset eivät kaipaa sääliä. He kaipaavat työkaluja, joilla he voivat rakentaa elämästään pala palalta parempaa samalla sinnikkyydellä, jolla he ovat pärjänneet tähänkin asti.
”Naiset ovat osoittaneet kiinnostuksensa projektia kohtaan ja he ovat siihen sitoutuneita. Nyt on meistä kiinni, miten pitkäjänteisesti heitä autamme, Naisten Pankin koordinaattori Timothee Yarawandi sanoo.
Mahdollisuus muutokseen innostaa tekemään myös tulevaisuuden suunnitelmia.
”Toivon, että koulutus voisi korvata sen, etten saanut koskaan käydä peruskoulua loppuun. Koulutuksesta saamani todistuksen avulla voin osoittaa, että osaan lukea ja kirjoittaa. Se auttaa minua toivottavasti saamaan töitä. Haluaisin työskennellä esimerkiksi tarjoilijana”, Nafissa suunnittelee.
Lukutaito-opiskelijoita kävelemässä kotiin oppitunnin päätyttyä.
Lempeä ilta-aurinko kultaa luokkahuoneen seinät. Kahden tunnin lukutaitotunti tulee päätökseensä. Kirjat pakataan laukkuihin, tuolit järjestetään paikoilleen. Luokkahuoneen avoimesta ovesta astuu ulos ryhti suorana aavistuksen päättäväisempiä naisia, kuin siitä aiemmin saapui sisään.
Lähes kaksi kolmasosaa Kambodžan väestöstä on alle 30-vuotiaita. Nuorissa on valtava potentiaali maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen – mutta he tarvitsevat tietoja koulutus- ja uramahdollisuuksista.
”Opinto-ohjauksesta on ollut paljon apua opinnoissani”, sanoo lukion ensimmäisellä luokalla oleva Angkeriya Oeurn, 15.
”Ennen opinto-ohjausta en tiennyt missä olin, mihin pitäisi mennä ja miten sinne pääsee”, hän kuvailee.
Anlongvilin yläkoulussa ja lukiossa Battambangin kaupungissa on ollut kaksi opinto-ohjaajaa jo reilun kolmen vuoden ajan. Se on yksi Kambodžan ensimmäisistä kouluista, joissa Kirkon Ulkomaanavun tuella aloitettiin opinto-ohjaus vuonna 2015.
“Muut opettajat opettavat ainettaan, mutta opinto-ohjaaja opettaa, miten asetetaan päämääriä, käytetään aikaa järkevästi ja valitaan itselle sopivia aineita. Hän saa meidän myös ajattelemaan, mitä haluamme tehdä tulevaisuudessa”, Angkeriya sanoo.
Angkeriyan unelma-ammatti on insinööri. Hän tietää, että opiskelupaikan saadakseen on panostettava matematiikkaan, geometriaan, kemiaan ja fysiikkaan.
”Opinto-ohjaus on opettanut minua paitsi tekemään työtä päämääräni eteen, myös tekemään päätöksiä. Muut eivät päätä puolestani”, hän kertoo.
Koulun pihalla käy iloinen hälinä. Lapset ja nuoret juttelevat, potkivat jalkapalloa ja pelaavat koripalloa paalujen päissä oleviin muovisiin pyykkikoreihin, joita yksi oppilas vuorollaan pitelee.
Anlonvilin koulu on iso, siinä on 1800 oppilasta ja sata opettajaa. Moni tulee kouluun kilometrien päästä. Julkista liikennettä täällä ei ole. Koulun pihalla on vartioitu parkkialue polku- ja moottoripyörille.
Hyviä tuloksia
Kirkon Ulkomaanapu alkoi kehittää opinto-ohjausta Kambodžassa pienentääkseen kuilua koulujen opetuksen ja työelämässä tarvittavien tietojen ja taitojen välillä. Kuilua syventää se, että moni keskeyttää koulun.
KUA koulutti maan kaikkien aikojen ensimmäiset opinto-ohjaajat hyödyntäen Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisten asiantuntemusta. Tulokset ovat olleet hyviä. Kouluissa, joissa on opinto-ohjausta, koulun keskeyttäneiden oppilaiden määrät ovat vähentyneet ja oppimistulokset parantuneet.
”Vaikka oppilas päätyisikin keskeyttämään koulun, en jätä häntä tyhjän päälle, vaan yritämme löytää hänelle paikan. Työhöni kuuluu yhteydenpito ammattikoulujen ja työnantajien kanssa”, kertoo opinto-ohjaaja Buntith Mak.
Opinto-ohjaus on sisällytetty kansalliseen opetussuunnitelmaan ja yhteistyössä Kambodžan opetusministeriön kanssa ohjaajia koulutetaan jatkuvasti lisää.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Koulutus on katastrofitilanteissa perustarpeiden lisäksi yksi kaikkein kiireisimmistä tarpeista. Silti vain kaksi prosenttia maailman humanitaarisesta avusta ohjataan koulutustyöhön.
Taban Severino Ayo oli ensimmäistä kertaa pakolaisena Ugandassa 1980-luvulla. Hän oli tunnollinen oppilas, ja pääsi UNHCR:n tukemana korkeakoulutuksen. Vuonna 2005 hän palasi Etelä-Sudaniin ja pärjäsi hyvin. Ugandassa pakolaisvuosina saatu koulutus auttoi muitakin maassa, jossa vain yksi lapsi neljästä käy koulua.
Mutta sitten sota alkoi uudelleen. Kesällä 2016 sotilaat tunkeutuivat Ayon naapuriin. Naapurilla ei ollut juuri mitään omaisuutta, joten hänet ammuttiin melkein heti. Sitten oli Ayon vuoro.
”Minulla oli rahaa, moottoripyöriä, aurinkopaneeleja ja vaatteita. Ja tietenkin taloni. He veivät kaiken, mutta antoivat minun elää”, Ayo sanoo.
Ayo pakeni jälleen Ugandaan ja nyt, 48-vuotiaana, hän on aloittanut Kirkon Ulkomaanavun (KUA) koulutustyön avustajana Pohjois-Ugandan Bidibidissä, maailman suurimmalla pakolaisasutusalueella. Hänen työhönsä kuuluu varmistaa laadukas opetus tukemalla pakolaisten opettajia.
”Olen vakuuttunut, että jos Etelä-Sudanissa olisi panostettu koulutukseen, olisimme ratkaisseet asiat neuvottelupöydässä”, Ayo tuumii.
Humanitaarisesta avusta vain 2 prosenttia menee koulutukseen
Myös koulutuksen tilaa maailmalla seuraava UNESCO:n Global Education Monitoring -raportti kertoo, että koulutus on paljon enemmän kuin osa humanitaarisia operaatioita. Koulutus voi ratkaista kriisejä.
Maailmassa on 1,8 miljardia nuorta. Heistä joka neljännen elämään vaikuttaa väkivaltainen konflikti, ja koulutus voi osaltaan auttaa heitä tukemaan yhteisöjään jännitteiden purkamisessa.
Kotimaansa sisällä tai ulkomailla asuvat pakolaiset ovat viisi kertaa vähemmän todennäköisesti koulussa kuin muut maailman lapset ja nuoret. Näin sanoo KUA:n vaikuttamistyötä opetusalan kansainvälisessä asiantuntijaverkostossa INEE:ssä edustava Peter Hyll Larsen.
”Ilman pakolaisia vastaanottaviin maihin integroitumista ja koulutuksen tuomaa toivoa sota ja epävakaus vain jatkuvat. Valitettavasti poliittinen tahtotila puuttuu asian korjaamiseksi.”
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden on tarkoitus taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet vuoteen 2030 mennessä. Erityisen hankala on juuri pakolaisten tilanne. Heille pitäisi rakentaa siltoja tulevaisuuteen eikä muureja, YK painottaa.
Monet pitkittyneet kriisit ovat kestäneet jo pitempään kuin nuorten koulutaival. Kun maailmalla jo lähes kaikki ihmiset käyvät vähintään peruskoulun, pakolaisista käy vain noin 60 prosenttia. Ero on vielä merkittävämpi toiseen asteen oppilaiden välillä. Maailmalla 84 prosenttia ihmisistä saa toiseen asteen koulutuksen, pakolaisista vain joka viides.
Silti maailman humanitaarisesta avusta vain 2,1 prosenttia ohjataan koulutukseen.
Hyll Larsenin mukaan Suomen ja muiden EU-maiden pitää tukea ja rohkaista suuria pakolaismääriä isännöiviä maita poliittisesti ja taloudellisesti. Rahoituksen osuus on pysynyt vaatimattomana.
Kansalaiset ovat samaa mieltä. Ulkoministeriön vuosittaisessa mielipidemittauksessa enemmistö vastaajista haluaa Suomen kehityspolitiikan keskittyvän ensisijaisesti koulutukseen. Koulutuksen osuus kehitysvaroista on kuitenkin jäänyt parhaimmillaankin alle 10 prosenttiin.
Vuoden 2016 kehitysyhteistyön budjetista Suomi ohjasi 46 miljoonaa dollaria koulutukseen. Summasta kahdeksan miljoonaa käytettiin toisen asteen koulutukseen ja viisi korkeakoulutukseen. Suomella olisi siis varaa lisätä tukeaan toisen asteen koulutukselle.
”Nuorten tukeminen koulutuksella rakentaa vakaampaa maailmaa”, Hyll Larsen sanoo.
Koulutus voi muuttaa Etelä-Sudania
Uganda on yksi maailman eniten pakolaisia vastaanottaneista maista. Bangladesh on puolestaan lyhyessä ajassa ottanut vastaan yli 700 000 pakolaista Myanmarissa. Somaliassa ja Eritreassa on miljoonia maan sisäisiä pakolaisia. Suurin osa pakolaisista on alle 18-vuotiaita, ja pako tietää koulutuksen keskeytymistä.
KUA tekee koulutustyötä kaikissa edellä mainituissa valtioissa. Parasta olisi, jos pakolaiset pystyttäisiin integroimaan kansallisiin koulutusjärjestelmiin, ja jos nuorten koulutus linkitettäisiin työllistymismahdollisuuksiin. Muuten pakolaisleireistä kehittyy rinnakkaisyhteiskuntia, joissa ei ole toivoa integraatiosta eikä paluusta kotimaahan.
Vain osa pakolaisia vastaanottaneista maista sallii pakolaisille samanlaisia koulutusmahdollisuuksia kuin omille kansalaisilleen. Yksi niistä on Uganda, jossa esimerkiksi Etelä-Sudanin pakolaisilla on oikeus viljellä omaa maatilkkuaan ja liikkua vapaasti maassa.
Pakolaisten auttamiseen suunnattu rahoitus ei kuitenkaan ole riittävä. Ugandassa varat riittävät alle puoleen YK:n arvioimista avustustarpeista. Lisäksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n sisäinen tarkastus on tuonut julki korruptioepäilyn, jossa järjestön työntekijät ovat maksaneet avustustarvikkeista ja -kuljetuksista miljoonia dollareita ylihintaa.
Yksi tärkeimpiä syitä pakolaisten koulutuksen vahvistamiseen on, että koulutuksen saaneet pakolaiset voivat muodostaa voimavaran omien maidensa jälleenrakentamiselle. Ainakin Ugandassa pakolaiset lähes poikkeuksetta kaipaavat kotimaahansa, Ayo kertoo.
”Vaikka viihtyisimme kuinka hyvin täällä Ugandassa, Etelä-Sudan on kotimaamme, ja haluamme rakentaa sen toimivaksi maaksi.”
Ayon suurin unelma olisi nousta maansa opetusministeriksi. Vähintään hän kuitenkin haluaa perustaa koulun. Koulutetuilla kansalaisilla Etelä-Sudan pystyy hänen mukaansa ratkaisemaan omat ongelmansa.
”Koulutus on ainoa ase, joka voi muuttaa Etelä-Sudania.”
