Lähes kaksi kolmasosaa Kambodžan väestöstä on alle 30-vuotiaita. Nuorissa on valtava potentiaali maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen – mutta he tarvitsevat tietoja koulutus- ja uramahdollisuuksista.
”Opinto-ohjauksesta on ollut paljon apua opinnoissani”, sanoo lukion ensimmäisellä luokalla oleva Angkeriya Oeurn, 15.
”Ennen opinto-ohjausta en tiennyt missä olin, mihin pitäisi mennä ja miten sinne pääsee”, hän kuvailee.
Anlongvilin yläkoulussa ja lukiossa Battambangin kaupungissa on ollut kaksi opinto-ohjaajaa jo reilun kolmen vuoden ajan. Se on yksi Kambodžan ensimmäisistä kouluista, joissa Kirkon Ulkomaanavun tuella aloitettiin opinto-ohjaus vuonna 2015.
“Muut opettajat opettavat ainettaan, mutta opinto-ohjaaja opettaa, miten asetetaan päämääriä, käytetään aikaa järkevästi ja valitaan itselle sopivia aineita. Hän saa meidän myös ajattelemaan, mitä haluamme tehdä tulevaisuudessa”, Angkeriya sanoo.
Angkeriyan unelma-ammatti on insinööri. Hän tietää, että opiskelupaikan saadakseen on panostettava matematiikkaan, geometriaan, kemiaan ja fysiikkaan.
”Opinto-ohjaus on opettanut minua paitsi tekemään työtä päämääräni eteen, myös tekemään päätöksiä. Muut eivät päätä puolestani”, hän kertoo.
Koulun pihalla käy iloinen hälinä. Lapset ja nuoret juttelevat, potkivat jalkapalloa ja pelaavat koripalloa paalujen päissä oleviin muovisiin pyykkikoreihin, joita yksi oppilas vuorollaan pitelee.
Anlonvilin koulu on iso, siinä on 1800 oppilasta ja sata opettajaa. Moni tulee kouluun kilometrien päästä. Julkista liikennettä täällä ei ole. Koulun pihalla on vartioitu parkkialue polku- ja moottoripyörille.
Hyviä tuloksia
Kirkon Ulkomaanapu alkoi kehittää opinto-ohjausta Kambodžassa pienentääkseen kuilua koulujen opetuksen ja työelämässä tarvittavien tietojen ja taitojen välillä. Kuilua syventää se, että moni keskeyttää koulun.
KUA koulutti maan kaikkien aikojen ensimmäiset opinto-ohjaajat hyödyntäen Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisten asiantuntemusta. Tulokset ovat olleet hyviä. Kouluissa, joissa on opinto-ohjausta, koulun keskeyttäneiden oppilaiden määrät ovat vähentyneet ja oppimistulokset parantuneet.
”Vaikka oppilas päätyisikin keskeyttämään koulun, en jätä häntä tyhjän päälle, vaan yritämme löytää hänelle paikan. Työhöni kuuluu yhteydenpito ammattikoulujen ja työnantajien kanssa”, kertoo opinto-ohjaaja Buntith Mak.
Opinto-ohjaus on sisällytetty kansalliseen opetussuunnitelmaan ja yhteistyössä Kambodžan opetusministeriön kanssa ohjaajia koulutetaan jatkuvasti lisää.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Koulutus on katastrofitilanteissa perustarpeiden lisäksi yksi kaikkein kiireisimmistä tarpeista. Silti vain kaksi prosenttia maailman humanitaarisesta avusta ohjataan koulutustyöhön.
Taban Severino Ayo oli ensimmäistä kertaa pakolaisena Ugandassa 1980-luvulla. Hän oli tunnollinen oppilas, ja pääsi UNHCR:n tukemana korkeakoulutuksen. Vuonna 2005 hän palasi Etelä-Sudaniin ja pärjäsi hyvin. Ugandassa pakolaisvuosina saatu koulutus auttoi muitakin maassa, jossa vain yksi lapsi neljästä käy koulua.
Mutta sitten sota alkoi uudelleen. Kesällä 2016 sotilaat tunkeutuivat Ayon naapuriin. Naapurilla ei ollut juuri mitään omaisuutta, joten hänet ammuttiin melkein heti. Sitten oli Ayon vuoro.
”Minulla oli rahaa, moottoripyöriä, aurinkopaneeleja ja vaatteita. Ja tietenkin taloni. He veivät kaiken, mutta antoivat minun elää”, Ayo sanoo.
Ayo pakeni jälleen Ugandaan ja nyt, 48-vuotiaana, hän on aloittanut Kirkon Ulkomaanavun (KUA) koulutustyön avustajana Pohjois-Ugandan Bidibidissä, maailman suurimmalla pakolaisasutusalueella. Hänen työhönsä kuuluu varmistaa laadukas opetus tukemalla pakolaisten opettajia.
”Olen vakuuttunut, että jos Etelä-Sudanissa olisi panostettu koulutukseen, olisimme ratkaisseet asiat neuvottelupöydässä”, Ayo tuumii.
Humanitaarisesta avusta vain 2 prosenttia menee koulutukseen
Myös koulutuksen tilaa maailmalla seuraava UNESCO:n Global Education Monitoring -raportti kertoo, että koulutus on paljon enemmän kuin osa humanitaarisia operaatioita. Koulutus voi ratkaista kriisejä.
Maailmassa on 1,8 miljardia nuorta. Heistä joka neljännen elämään vaikuttaa väkivaltainen konflikti, ja koulutus voi osaltaan auttaa heitä tukemaan yhteisöjään jännitteiden purkamisessa.
Kotimaansa sisällä tai ulkomailla asuvat pakolaiset ovat viisi kertaa vähemmän todennäköisesti koulussa kuin muut maailman lapset ja nuoret. Näin sanoo KUA:n vaikuttamistyötä opetusalan kansainvälisessä asiantuntijaverkostossa INEE:ssä edustava Peter Hyll Larsen.
”Ilman pakolaisia vastaanottaviin maihin integroitumista ja koulutuksen tuomaa toivoa sota ja epävakaus vain jatkuvat. Valitettavasti poliittinen tahtotila puuttuu asian korjaamiseksi.”
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden on tarkoitus taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet vuoteen 2030 mennessä. Erityisen hankala on juuri pakolaisten tilanne. Heille pitäisi rakentaa siltoja tulevaisuuteen eikä muureja, YK painottaa.
Monet pitkittyneet kriisit ovat kestäneet jo pitempään kuin nuorten koulutaival. Kun maailmalla jo lähes kaikki ihmiset käyvät vähintään peruskoulun, pakolaisista käy vain noin 60 prosenttia. Ero on vielä merkittävämpi toiseen asteen oppilaiden välillä. Maailmalla 84 prosenttia ihmisistä saa toiseen asteen koulutuksen, pakolaisista vain joka viides.
Silti maailman humanitaarisesta avusta vain 2,1 prosenttia ohjataan koulutukseen.
Hyll Larsenin mukaan Suomen ja muiden EU-maiden pitää tukea ja rohkaista suuria pakolaismääriä isännöiviä maita poliittisesti ja taloudellisesti. Rahoituksen osuus on pysynyt vaatimattomana.
Kansalaiset ovat samaa mieltä. Ulkoministeriön vuosittaisessa mielipidemittauksessa enemmistö vastaajista haluaa Suomen kehityspolitiikan keskittyvän ensisijaisesti koulutukseen. Koulutuksen osuus kehitysvaroista on kuitenkin jäänyt parhaimmillaankin alle 10 prosenttiin.
Vuoden 2016 kehitysyhteistyön budjetista Suomi ohjasi 46 miljoonaa dollaria koulutukseen. Summasta kahdeksan miljoonaa käytettiin toisen asteen koulutukseen ja viisi korkeakoulutukseen. Suomella olisi siis varaa lisätä tukeaan toisen asteen koulutukselle.
”Nuorten tukeminen koulutuksella rakentaa vakaampaa maailmaa”, Hyll Larsen sanoo.
Koulutus voi muuttaa Etelä-Sudania
Uganda on yksi maailman eniten pakolaisia vastaanottaneista maista. Bangladesh on puolestaan lyhyessä ajassa ottanut vastaan yli 700 000 pakolaista Myanmarissa. Somaliassa ja Eritreassa on miljoonia maan sisäisiä pakolaisia. Suurin osa pakolaisista on alle 18-vuotiaita, ja pako tietää koulutuksen keskeytymistä.
KUA tekee koulutustyötä kaikissa edellä mainituissa valtioissa. Parasta olisi, jos pakolaiset pystyttäisiin integroimaan kansallisiin koulutusjärjestelmiin, ja jos nuorten koulutus linkitettäisiin työllistymismahdollisuuksiin. Muuten pakolaisleireistä kehittyy rinnakkaisyhteiskuntia, joissa ei ole toivoa integraatiosta eikä paluusta kotimaahan.
Vain osa pakolaisia vastaanottaneista maista sallii pakolaisille samanlaisia koulutusmahdollisuuksia kuin omille kansalaisilleen. Yksi niistä on Uganda, jossa esimerkiksi Etelä-Sudanin pakolaisilla on oikeus viljellä omaa maatilkkuaan ja liikkua vapaasti maassa.
Pakolaisten auttamiseen suunnattu rahoitus ei kuitenkaan ole riittävä. Ugandassa varat riittävät alle puoleen YK:n arvioimista avustustarpeista. Lisäksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n sisäinen tarkastus on tuonut julki korruptioepäilyn, jossa järjestön työntekijät ovat maksaneet avustustarvikkeista ja -kuljetuksista miljoonia dollareita ylihintaa.
Yksi tärkeimpiä syitä pakolaisten koulutuksen vahvistamiseen on, että koulutuksen saaneet pakolaiset voivat muodostaa voimavaran omien maidensa jälleenrakentamiselle. Ainakin Ugandassa pakolaiset lähes poikkeuksetta kaipaavat kotimaahansa, Ayo kertoo.
”Vaikka viihtyisimme kuinka hyvin täällä Ugandassa, Etelä-Sudan on kotimaamme, ja haluamme rakentaa sen toimivaksi maaksi.”
Ayon suurin unelma olisi nousta maansa opetusministeriksi. Vähintään hän kuitenkin haluaa perustaa koulun. Koulutetuilla kansalaisilla Etelä-Sudan pystyy hänen mukaansa ratkaisemaan omat ongelmansa.
”Koulutus on ainoa ase, joka voi muuttaa Etelä-Sudania.”
Älypuhelin ja yhteys Suomeen mullistivat opetuksen Pagirinyan peruskoulussa Ugandassa. Opettajat saavat Whatsapp-sovelluksella neuvoja jopa kesken työpäivän.
Miten yksi opettaja selviää luokasta, jossa on 130 oppilasta?
Maurine Anguezaru pohti tätä reilut kaksi vuotta sitten, kun hän aloitti opettajana Pagirinyan peruskoulussa. Etelä-Sudanista saapui tuhansia pakolaisia päivässä Pohjois-Ugandaan.
”Pakolaiset olivat saapuessaan hiljaisia ja arkoja, ja jotkut olivat ilman vanhempia”, hän kertoo.
Neuvot löytyivät hänen uudesta älypuhelimestaan, josta hän saa tukea opetuksen haasteisiin suomalaiselta opettajalta. Mobiilimentorointi on osa KUA:n opettajakoulutusta.
Anguezaru kertoo oppineensa paljon uutta mentorin neuvoista ja hänen jakamistaan linkeistä. Älypuhelin on hänen ensimmäisensä, ja mentorin ansiosta hänellä on paljon uusia tietolähteitä.
”Mentorointi on lisännyt itsevarmuuttani ja tunnistan paremmin oireita traumoista. Opin, uusia tapoja reagoida jatkuvaan myöhästelyyn, riehumiseen tai vetäytymiseen”, Anguezaru kehuu.
Opettaja Sarah Atimakulle suurin haaste Pagirinyassa on ollut kielimuuri ugandalaisten ja eteläsudanilaisten välillä. Hän osaa itse eteläsudanilaisten kieltä eli arabiaa, ja mobiilimentoroinnista hän on saanut neuvoja, miten heidät saa pysymään mukana englanninkielisessä opetuksessa.
Keskustelu yhdistää opettajia
KUA on tarjonnut mobiilimentorointia kahden vuoden ajan yhteensä 120 opettajalle Adjumanissa ja Moyossa. Opettajat ovat kouluissa, joissa on sekä ugandalaisia että eteläsudanilaisia oppilaita.
Opettajat käyvät KUA:n opettajakoulutuksen Ugandassa. He oppivat esimerkiksi pedagogiikkaa, oppilaiden erityistarpeiden huomiointia ja opetussuunnitelmien laatimista. Oppimista tukevat Whatsapp-ryhmät, joissa suomalainen mentori neuvoo tiettyä määrää ugandalaisia opettajia.
Suomalaiset opettajat ovat myös osoittautuneet aktiivisiksi ja sitoutuneiksi keskustelijoiksi, kertoo Roosa Laine, KUA:n koordinoiman Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoinen Adjumanissa.
”He ovat myös rohkaisseet opettajia kysymyksiin. Lisäksi keskustelut ovat innostaneet ugandalaisia opettajia keskenään tiiviimpään yhteistyöhön koulussa opetuksen suunnittelussa”, Laine sanoo.
”Ohjelma on selvästi kasvattanut opettajien ammattiylpeyttä.”
Kännykät kiinni oppituntien ajaksi
Whatsapp-ryhmissä ei saa lähettää viestejä kesken tunnin, mutta välitunneilla kiireistäkin tukea on kuitenkin saatavilla, mentorista riippuen. Anguezarun ryhmässä viestitellään päivittäin.
Hänen mukaansa opettaja voi myös nauhoittaa tuntinsa muiden arvioitavaksi. Hän on esimerkiksi viestitellyt suomalaisen Aulin kanssa haasteistaan geometrian tunneilla.
”Voin kertoa, että hei, minulla on ongelma tämän asian opettamisessa. Koulupäivän jälkeen voin kertoa Aulille, miten neuvot auttoivat”, Anguezaru sanoo.
Mentorointi on Anguezarun mukaan selkeästi parantanut oppilaiden suorituksia Pagirinyassa. Hän tuntee itsensä erityisen motivoituneeksi koulun muuttuneesta ilmapiiristä.
”Oppilaista on tullut todella ystävällisiä, ja kohtelen heitä kuin ystäviäni. Ketään ei jätetä yksin.”
Koulunkäynti vaatii suuria uhrauksia Kenian köyhimmällä alueella, mutta David Edapal on vakuuttunut, että koulutus takaa hänen tyttärelleen hyvän tulevaisuuden.
Kuivat risut kahisevat, kun vuohet yrittävät pujotella ulos aitauksensa pienistä raoista. 12-vuotias Rebecca Atubo erottaa huolellisesti pienet kilit omaan häkkiinsä ennen kuin hän päästää vuohet irti. Hetken kuluttua vuohet vaeltavat kohti laidunmaita lempeän varhaisaamun auringossa.
Muutaman tunnin päästä lämpötila nousee armottomaksi helteeksi ja aavikkomaisesta ympäristöstä on vaikea löytää varjoa.
”Paimentaminen on rankkaa, kun on niin kuuma, ja koko ajan on jano”, Rebecca kuvailee.
Rebecca tekee silti tunnollisesti, mitä häneltä pyydetään. Luoteis-Kenian paimentolaiset ovat vuosituhansia elättäneet itsensä karjankasvatuksella ja lapset ovat nuoressa iässä ottaneet vastuun perheen vuohista ja lehmistä.
Matka laitumille on kuitenkin kasvanut. Vehreys on kaukana keltaisenharmaasta maastosta perheen majojen edustalla. Rebeccan isä David Edapal on ollut pitkään huolissaan. Hän ei osaa kertoa ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa, Kenian köyhimmässä maakunnassa.
”Sää on lämmennyt ja sateet selvästi vähentyneet. Veden saamiseksi meidän pitää joka päivä vaeltaa kaksi tuntia suuntaansa lähimmälle joelle”, Edapal kertoo.
Rebecca kertoo pitävänsä koulusta enemmän kuin paimentamisesta. Paimentaminen on kuumuuden takia rankkaa sekä lapsille että aikuisille, ja Rebeccan mukaan pahinta on jano.
Kuivuus koettelee
Rankat kuivuusjaksot koettelevat Turkanaa entistä tiheämmin. Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin.
Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä. Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon.
Lisäksi miehet tarvitsevat eläimiä maksaakseen naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä naisen suvulle. Eläinten kuolema iski perheisiin kuin taloudellinen taantuma.
”Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän”, Edapal selittää.
Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Ohikulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla. Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan.
Paimentolaiselle kysymys omaisuudesta on suunnilleen yhtä arka kuin jos suomalaiselta kysyy palkasta. Useimmat pitävät eläinten määrän omana tietonaan. Edapal kuitenkin kertoo, että karjavarkaat veivät perheeltä parisataa eläintä.
Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa Agelesin kylään lähelle Lokicharin kaupunkia. Edapalin vaimo AsekenNamasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee ja se johtuu kaikista vastoinkäymisistä.
”Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla”, hän kertoo. ”Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata.”
Rebecca Atubo, 12, (edessä) kävelee kouluun ystäviensä kanssa. On tärkeää, että koulu on lähellä kotia, sillä koulumatkat Turkanassa ovat täynnä vaaranpaikkoja.
12-vuotiaan Rebecca Atubon (keskellä) vanhemmat David Edapal (vas.) ja Aseken Namasi lähettivät tyttärensä kouluun. Murros paimentolaiskulttuurista koulutusta arvostavaan elämänkatsomukseen näkyy Turkanassa vahvana.
Turkanan asukkaista lähes kaikki ovat paimentolaisia. Pojat kasvatetaan karjankasvattajiksi ja tyttöjen odotetaan kasvattavan perheen vaurautta menemällä naimisiin. Myötäjäiset menevät koko suvulle.
Lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä. Perinteisen elämäntyylin odotusten vuoksi paimentolaiset eivät ole aiemmin arvostaneet koulutusta.
Kun Alice LoroLele pääsi kouluikään, hänen äitinsä halusi hänet kouluun, mutta isä vastusti. Suutuksissaan isä heitti molemmat pihalle, ja ilman eläimiä he olivat puilla paljailla.
Alicella ei ollut peruskoulun jälkeen enää varaa lukioon. Tänään Alice on 20-vuotias kolmen lapsen äiti ja asuu majassa äitinsä luona Lokicharissa.
”Menin 15-vuotiaana naimisiin, koska ajattelin että mieheni pitäisi meistä huolta. Olin typerä, enkä tiennyt mistään mitään”, Alice kertoo selvästi kiihtyneenä.
Mies ei ikinä maksanut myötäjäisiä, mikä myös kertoo paimentolaisten ahdingosta. Lahjakkaana oppilaana Alice pääsi esikoululaisten opettajaksi. Hän perusti myös pientavarakaupan. Mutta mies hamusi kaikki tulot itselleen ja alkoi ryypätä. Alice synnytti kaksi lasta, mutta mies ei välittänyt heistä.
”Kun olin raskaana kolmannen kerran, mieheni oli ottamassa toisen vaimon. Jätin hänet ja muutin takaisin äidin luokse”, Alice kertoo.
Turkana elää köyhyysrajan alapuolella
Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.
Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.
Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.
”Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä”, KUA:n koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.
Satojatuhansia eläimiä kuoli vuoden 2017 kuivuuden aikana. Kuivuudella oli katastrofaaliset seuraukset karjankasvatuksesta eläville paimentolaisille.
Suunta on oikea. Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. KUA:n hankkeissa lähes 27 000 aloitti koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa vuoden 2018 aikana.
Alice sai stipendin opintoihin Lokicharin lukiossa. Hän kiittää myös äitiään tuesta, sillä hän pitää huolta lapsista, kun Alice on koulussa.
”Sydäntäni särkee, kun näen lapsiani niin harvoin. Mutta jotain uhrauksia meidän pitää tehdä; joutilaina emme pysty parantamaan tilannettamme”, hän sanoo.
”Haluan opettajaksi, koska haluan rohkaista tyttöjä kouluun. Voin antaa heille neuvoja, joita itse kaipasin.”
Koulutuksen hyödyistä on vaikea viestiä paimentolaiselämää eläneille vanhemmille. Edapal ja Namasi eivät ole käyneet koulua, mutta päättivät pitkän harkinnan jälkeen lähettää tyttärensä Rebeccan koulutielle.
”Olen nähnyt, miten hyvin oman sukupolveni koulun käyneet menestyvät tänään. Jos olisimme saaneet koulutuksen, nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan”, hän tuumii.
Alice Loro Lele pyysi äitiään pitämään huolta lapsistaan, kun hän on lukiossa. Alice menestyy erinomaisesti äiti on iloinen, että hän lähetti tyttärensä lapsena kouluun.
Koulutettu nainen on itsenäinen
Päästettyään vuohet laitumelle, Rebecca taittaa parin minuutin kävelyn päivän ensimmäiselle oppitunnille. Edapal vertaa koulutusta avioliittoon – Rebecca on nyt naimisissa koulun kanssa. Koulutetun naisen ei tarvitse olla riippuvainen muista. Naimisiinmenosta hän saa päättää itse, kunhan koulu on käyty.
Edapal tuntee itsensä ylpeäksi, kun Rebecca koulupäivän jälkeen kertoo oppimastaan.
”Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn, ja jos luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.”
Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Tatu Blomqvist / Ville Nykänen
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi, Katso myös koskettavat TV-dokumentit helmikuun alusta lähtien Ylen kanavilla.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Kuivuus lietsoo konflikteja Kenian köyhimmällä alueella. Vanhemmat uskovat koulutuksen olevan ainoa keino selviytyä.
Vehreys on silmiinpistävä Arumrumin peruskoulun pihalla, keskellä rutikuivaa Turkanan maaseutua.
Oppilaat syövät lounastaan siistiin riviin istutettujen puiden alla. Vesi virtaa vesipisteestä oppilaiden muovisiin juomakuppeihin rehtori John Egielanin valvovan silmän alla.
Vesijärjestelmä on rakennettu Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tuella. Egielan piti sitä kaikista koulun tarpeista kiireisimpänä.
– Veden ansiosta oppilaat välttyvät pitkiltä ja vaarallisilta vedenhakumatkoilta, hän selittää.
Turkana on Kenian köyhin maakunta. Rankat kuivuusjaksot koettelevat entistä tiheämmin aluetta, jolla suurin osa asukkaista on karjankasvatukseen keskittyviä paimentolaisia.
Arumrum sijaitsee puolisen tuntia Lokicharin kaupungista. Matkaa lähimmälle joelle on useampi kilometri.
Aiemmin oppilaiden vedenhakumatkat veivät aikaa oppimiselta. Ankarissa oloissa perheen päivittäiset tarpeet ovat usein menneet koulunkäynnin edelle. Tiet ovat kuitenkin täynnä vaaroja. Egielan on raportoinut kolme raiskaustapausta alueen poliisille ja kyläpäälliköille.
– Täällä on paljon maantierosvoja ja muita ihmisiä, joilla on ilkeitä aikeita. Ilmiantaminen on myös vaarallista meille opettajille, koska heillä on aseet, Egielan kertoo.
Koulun pihalla partioi kaksi aseistettua vartijaa. Heidän läsnäolonsa on erityisen tärkeä öisin, kun koululaiset nukkuvat. Yöpymällä koululla moni oppilas säästyy vaaralliselta koulumatkalta.
Aamun sarastaessa 12-vuotias Benson Etabo herää koulun luokkahuoneessa ja taittaa huolellisesti lakanansa. Sivuun siirrettyjä pulpetteja asetetaan paikoilleen ja tilapäisestä makuusalista tulee taas luokka.
Etabo yöpyy koululla 5–6 päivää viikossa. Matkaa kouluun kotikylä Agelesista on kaksi tuntia pahamaineisen Atirai-metsän halki. Siellä Etabo on joutunut maantierosvojen pahoinpitelemäksi.
– Ryhmä miehiä hakkasi minut kepeillä, mutta päästivät menemään. En tiedä, miksi he tekevät pahaa toisille. Kun näen jotain pahaa, juoksen pois, Etabo sanoo.
Vesipisteen ansiosta Arumrumin peruskoulun oppilaiden ei tarvitse käydä vaarallisilla vedenhakumatkoilla. Kuivuuden takia veden perässä pitää kävellä kilometrejä.
Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili
Vuoden 2017 kuivuus oli pahin vuosikymmeniin. Satojatuhansia eläimiä kuoli veden puutteeseen ja tauteihin. Isku oli kova paimentolaisille, jotka perinteisesti vaeltavat sateiden perässä.
Eläimet ovat kuin kävelevä pankkitili – niillä täytetään kaikki tarpeet. Eläimistä saa maitoa ja lihaa syötäväksi. Eläimen myymällä saa rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon, ja miehet maksavat niillä naimisiinmenon yhteydessä myötäjäisiä.
Eläinten kuolema iskee perheisiin kuin taloudellinen taantuma.
David Edapal on päästämässä vuohiaan risuaitauksesta Agelesin kylässä lempeässä aamuauringossa. Hän ei tiedä ikäänsä, mutta hänen uurteinen naamansa on nähnyt monta vuosikymmentä Turkanassa.
– Kuivuudessa riutuneista eläimistä ei ole myytäväksi eikä syötäväksi, ja maitoa irtoaa paljon vähemmän, Edapal selittää.
Kriisi lietsoo myös jännitteitä paimentolaisten keskuudessa. He kilpailevat pienenevistä laidunmaista, ja äärimmäinen köyhyys houkuttaa varastamaan karjaa. Edapalin vaatimattoman majan ohi kulkeva kamelipaimen kantaa rynnäkkökivääriä olallaan, jotta varkaat pysyisivät loitolla.
Turvattomuutta lisää aseiden virta naapurista, sodan runtelemasta Etelä-Sudanista rajan yli Turkanaan. Karjavarkaat veivät Edapalilta parisataa eläintä.
Perhe pakeni turvattomuutta nykyiseen asuinpaikkaansa. Edapalin vaimo Aseken Namasi sanoo, että hänen sydäntänsä särkee kaikista vastoinkäymisistä.
– Pahinta oli, kun varkaat tappoivat neljä ystävääni silmieni edessä vedenhakumatkalla. Eläimiä on mahdollista hankkia lisää, mutta ihmistä et ikinä voi korvata, hän sanoo.
Turkanassa vain joka viides on käynyt peruskoulun
Turkanat elävät kaukana pääkaupunki Nairobin todellisuudesta. Kenian talous on kasvanut kovaa vauhtia. Nairobissa on pilvenpiirtäjiä, teknologiaa ja edistyksellisiä kännykkäsovelluksia. Turkanassa valtaosa elää kylissä, joissa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä.
Nairobissa 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, Turkanassa 88 prosenttia. Eriarvoisuus johtuu etenkin koulutuksesta. Nairobissa lähes kaikki ovat käyneet vähintään peruskoulun, Turkanassa 18 prosenttia.
Paimentolaiset muuttavat Turkanan kaupunkeihin töiden toivossa, mutta harva osaa edes lukea.
– Kannustamme perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Yhä useampi pitää sitä ratkaisuna pitkällä aikavälillä, Kirkon Ulkomaanavun koulutustyön koordinaattori Miriam Atonia sanoo.
Tänään yli puolet Turkanan kouluikäisistä lapsista ja nuorista käy koulua. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa lähes 27 000 lasta aloitti viime vuoden aikana koulun Kenian köyhimmissä maakunnissa.
Edapal ja Aseken eivät ikinä saaneet koulutusta. Paimentolaisten perinteiden mukaan pojista tulee karjankasvattajia ja tytöt menevät naimisiin kartuttaakseen sukunsa omaisuutta myötäjäisillä.
He päättivät silti lähettää 12-vuotiaan tyttärensä Rebeccan kouluun. Edapalille päätös oli selvä. Hänen sukupolvensa koulun käyneillä menee hyvin tänään.
– Jos olisimme saaneet koulutuksen, mekin nukkuisimme patjoilla ja majallamme olisi peltikatto kankaiden sijaan. Toivon, että Rebecca löytää itselleen mieluisan työn. Jos Luoja suo, hän voi auttaa myös vanhempiaan tulevaisuudessa. Koulutus antaa paljon mahdollisuuksia, joita en itse edes pysty kuvittelemaan.
Paimentolainen työssään Turkanan maakunnassa Keniassa. Paimentolaiskulttuurissa pojat on perinteisesti kasvatettu pitämään huolta perheensä karjasta.
Egielan pääsi kovalla työllä yliopistoon
John Egielanin isä olisi halunnut pojastaan karjankasvattajan, mutta äiti vaati hänelle koulutusta. He erosivat, ja Egielan sai ainoana sisaruksista aloittaa koulun. Äiti maksoi kuluja myymällä polttopuita.
– Karja oli isäni omaisuutta. Kun he erosivat, äidilläni ei ollut mitään. Lapsuuteni oli äärimmäistä köyhyyttä ja nukuimme paljaalla maalla, hän sanoo.
Egielan pääsi kovalla työllä yliopistoon Keniassa. Nyt hän on ollut kaksi vuotta Arumrumin peruskoulun rehtorina ja haluaa tehdä kaikkensa, jotta oppilaat pystyvät keskittymään kouluun. Siksi hän on erityisen iloinen vesipumpusta, josta oppilaat saavat koulun jälkeen myös viedä vettä kotiin perheilleen.
– Minulla ei ole omia lapsia, joten tuen muiden lapsia koulussa. Olen varma, että työni maksaa itsensä takaisin, kun näen heidän menestyvän elämässään, Egielan sanoo.
Egielan pitää Bensonia Etaboa ulospäinsuuntautuneena ja lahjakkaana oppilaana. Myös Bensonin vanhemmat ovat eronneet, ja hän on perheensä ainoa koululainen. Hän kertoo haluavansa auttaa perhettään.
– Jos et käy koulua, voit päätyä maantierosvoksi, Benson Etabo sanoo.
Teksti: Erik Nyström
Artikkeli on julkaistu alunperin Kirkko ja Kaupungissa.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Anna Koskivuo haki Opettajat ilman rajoja –verkoston vapaaehtoiseksi ja lähti kouluttamaan opettajia yhteen maailman hauraimmista valtioista.
Kun konfliktista kärsineen Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kysyttiin viime vuonna, mitä he toivoisivat Kirkon Ulkomaanavun heille tarjoavan, vastaus oli lukutaitoa ja parempaa toimeentuloa.
Tuota lupausta lähti tänä keväänä lunastamaan Anna Koskivuo, 28, joka matkusti puoleksi vuodeksi Keski-Afrikan tasavaltaan käynnistämään Naisten Pankin hanketta ja kouluttamaan lukutaito-opettajia.
”Halusin nähdä, miten apu menee perille käytännössä. Lisäksi olen tekijätyyppiä ja aina utelias lähtemään uusiin paikkoihin”, Anna kertoo syistä hakea Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoiseksi.
Naisten Pankin rahoittaman hankkeen tavoitteena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten toimeentuloa ja tarjota heille koulutusta lukutaidosta, maanviljelystä, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä. Bozoum on pieni maaseutukaupunki, jossa arki koostuu tavallisesti peltotöistä, karjankasvatuksesta ja kodinhoidosta.
Hanke on otettu Bozoumissa innostuneesti vastaan.
”Osallistujat olivat todella motivoituneita ja paikalla joka päivä. Koulutus oli heille ainutlaatuinen kokemus”, Anna kertoo.
Koulutukselle valtava tarve
Koulutukselle on Keski-Afrikan tasavallassa valtava tarve, sillä yli puolet maan kansalaisista on lukutaidottomia. Lukutaidottomuuden huomaa arjessa eri tavoin.
”Huomasin, että laskun kirjoittaminen ravintolassa voi olla vaikeaa, tai henkilö ei ymmärrä lääkereseptejä. Vaikka olisi käynytkin koulua, se on saattanut jäädä kesken ja lukutaito jäädä vaillinaiseksi”, Anna kertoo.
Anna koulutti naisryhmien joukosta pääsykokeilla valitut 18 kandidaattia lukutaito-opettajiksi yhdessä opetusministeriön kouluttajan kanssa. Lukutaito-opettajat alkavat koulutuksen jälkeen järjestää naisryhmissä lukutaitokoulutusta pätevöidyttyään ensin itse ohjaajiksi.
Naisten Pankin hanke toteutetaan paikallisten naisten omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.
”Osallistuminen aikuisten lukutaito-opetukseen on vapaaehtoista. Aluksi KUA:n työntekijät kiersivät paikallisissa naisryhmissä ja kysyivät, ketkä haluavat ilmoittautua lukutaitokoulutukseen. Yhteensä 450 lukutaidotonta naista ilmoittautui opetukseen.”
Lukutaito avaa ovia kaikkialla
Keski-Afrikan tasavalta lukeutuu maailman hauraimpiin ja köyhimpiin maihin. Levottomuudet puhkesivat sisällissodaksi vuonna 2013, jonka jälkeen maassa on ollut epävakaata. Tiet ovat huonossa kunnossa ja julkisen sektorin palvelut loistavat poissaolollaan.
Mitä Keski-Afrikan tasavallan kaltaisessa maassa voi tehdä kehityksen edistämiseksi?
”Itse uskon, että lukutaidosta on aina hyötyä. Kaikilla on oikeus osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Oli arki millaista tahansa, lukutaito auttaa toimimaan omassa yhteisössä ja yhteiskunnassa”, Anna miettii.
Vapaaehtoisjakson aikana eteen tuli kiperiäkin tilanteita.
”Haastavaa oli etenkin paikallisten viranomaisten kanssa, kun on nuori länsimaasta tuleva nainen ja kokematon siinä ympäristössä. Afrikassa ikää ja kokemusta arvostetaan valtavasti.”
Kaikkiaan kokemus oli niin antoisa, että syyskuussa Suomeen palannut Anna lähti takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan lokakuun alussa. Suunnitelmissa on jatkaa töitä Naisten Pankin hankkeessa vuoden loppuun saakka.
”On tervettä nähdä erilaista arkea ja elämää. Kokemus oli rikas ja kyseenalaisti omia ajattelu- ja toimintatapoja. Usein ajattelee, että oikea tapa toimia on se, minkä itse on oppinut ja mihin on tottunut, mutta tavat ovat vain erilaisia”, Anna summaa.
Anna Koskivuo on Keski-Afrikan tasavallassa Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoisena vuoden 2018 loppuun. Lue lisää Annan kokemuksista blogista.
Opinto-ohjaus tekee oppilaista päämäärätietoisia Kambodžassa. Kambodžan menestystarina on herättänyt myös Myanmarissa kiinnostusta opinto-ohjausta kohtaan.
Kirkon Ulkomaanapu on jo usean vuoden ajan kehittänyt opinto-ohjausta Kambodžassa yhdessä maan opetusministeriön kanssa. On suuri erävoitto, että opinto-ohjaus on nykyään osa kansallista opetussuunnitelmaa.
Viime vuonna opinto-ohjausta sai jo 9127 kambodžalaista nuorta. Tähän mennessä opinto-ohjausta on annettu yläasteella, mutta nyt opinto-ohjaus on laajenemassa myös ammattikouluihin. Lisäksi yhteistyö paikallisten työvoimatoimistojen kanssa on aluillaan.
”Opinto-ohjauksella pyritään pitämään huolta, että opiskelijat eivät keskeytä tai tipu opinnoissa kärryiltä. Lisäksi koitetaan varmistaa koulusta valmistuneiden sijoittuminen työelämään. Tarvittaessa nuoria ohjataan yrittäjyyskoulutukseen. Opinto-ohjaaja varmistaa, että kukaan ei jää tyhjän päälle”, kertoo KUA:n koulutusasiantuntija Carita Cruz, jonka jatkokehittämä opinto-ohjauksen manuaali otetaan tänä vuonna käyttöön kambodžalaisissa ammattikouluissa.
Opinto-ohjauksella lisää selkärankaa opintoihin
Opintojen keskeyttäminen on Kambodžassa hyvin yleistä. Opo-toiminta aloitettiin alun perin siksi, että oppilaat saataisiin pysymään koulussa. Opinto-ohjauksen aloittamisen jälkeen koulupudokkuus on projektissa mukana olleissa kouluissa laskenut jopa viidennekseen.
Takano Yurin koulun rehtorin mukaan opinto-ohjaus on lisännyt oppilaiden päämäärätietoisuutta ja tuonut opiskeluihin lisää selkärankaa.
”Rehtori kertoi näkevänsä muutoksen ennen kaikkea opiskelijoiden asenteissa. Oppilaat ovat nykyään tavoiteorientoituneempia. Kyseisessä koulussa nyt 71 % pääsee läpi loppukokeesta, mikä on rehtorin mukaan aiempaa parempi tulos. Myös opettajille opon tuki on tärkeä, koska opettaja on työssään yleensä aika yksin”, Carita Cruz kertoo.
Opinto-ohjauksella on myös tähdätty siihen, että oppilaat jatkaisivat yläasteen jälkeen toisen asteen koulutukseen, eivätkä päätyisi töihin niin nuorena suoraan yläasteelta, koska eivät tiedä paremmasta. Opinto-ohjauksen tunneilla opitaan työelämätaitoja, kuten ongelmanratkaisua ja oma-aloitteisuutta sekä opetellaan tunnistamaan omia vahvuuksia, unelmia unohtamatta. Opo kertoo myös, miten nuoret voivat hankkia tietoa eri ammateista.
Kambodžassa on saatu niin hyviä tuloksia, että naapurimaa Myanmarissakin ollaan innostuttu opinto-ohjauksesta. Myanmarissa koulupudokkuus on suurinta viidennellä luokalla, johon etsitään nyt vastausta opinto-ohjauksesta.
”Saimme KUA:n tukemiin kambodžalaisiin kouluihin viime kuussa opintovierailulle tiimin KUA:n Myanmarin toimistosta, joka halusi kuulla lisää opinto-ohjauksesta ja sen hyödyistä. Samalla he pääsivät seuraamaan, kun Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisemme Anki Mannström koulutti uusia opoja. Opinto-ohjaus aiotaan aloittaa KUA:n tukemissa kouluissa Myanmarissa mahdollisuuksien mukaan vielä tämän vuoden puolella”, Carita kertoo.
Oppilaista pidetään nyt parempaa huolta
Henkilökohtainen opinto-ohjaus on oppilaille uutta. Opon vastaanotolle tullaankin yleensä parhaan kaverin kanssa.
”Lähtökohtana on, että puhutaan siitä, mikä on opiskelijalle ajankohtaista ja tärkeää. Nuori voi esimerkiksi olla huolestunut, jos ei pärjää jossakin aineessa, ja haluaa jutella siitä opon kanssa”, Carita sanoo.
Opinto-ohjaus on myös lisännyt koulun aikuisten huolenpitoa ja vastuunottoa oppilaista.
”Ennen aineenopettajana työskennellyt opinto-ohjaaja kertoi minulle, että asenne omaan työhön on muuttunut. Aineenopettajana hän vain ”kävi töissä”, tuli aamulla ja lähti iltapäivällä, mutta nyt hän on ottanut tavaksi seurata hetken elämää koulun pihalla sekä töihin tullessaan että päivän päätteeksi, varmistaakseen että oppilailla on kaikki hyvin”, Carita kertoo.
Koulutuksen laadun kehittäminen on yksi Kirkon Ulkomaanavun työn painopisteistä. Olemme jäsenenä International Association for Educational and Vocational Guidance (IAEVG) järjestössä. IAEVG:een kuuluu yli 60 maata. Järjestö yhdistää opinto- ja uraohjauksen ammattilaiset maailmanlaajuisesti. IAEVG on tunnustettu UNESCOn, UNEVOCin, OECD:n ja ILO:n taholta ja järjestön muut kumppanit ovat mm. ELGPN, ICCDPP and WAPES. Jäsenyys linkittää tekemämme opinto-ohjaustyön globaalisti yhteisiin pyrkimyksiin kehittää opinto-ohjauksen laatua ja ammattimaisuutta.
Lisätietoja: Carita Cruz, temaattinen asiantuntija, oikeus koulutukseen, p. +358 40 183 6709
Opinto-ohjaaja Olivia Nazziwa, 26, tuntee onnistuneensa työssään, kun nuoret alkavat arvostaa itseään, tervehtiä kohteliaasti ja syödä monipuolisesti.
Kuinka tärkeää olisikaan, että jokaisella nuorella olisi edes yksi luotettava aikuinen, joka kysyy miten menee ja auttaa tiukan paikan tullen? Monelle Rwamwanjan pakolaisasutusalueen nuorelle tuo aikuinen on Kirkon Ulkomaanavun opinto-ohjaaja Olivia Nazziwa.
Nazziwa aloitti KUA:n ammattikoulun opinto-ohjaajana keväällä 2017. Yliopistossa hän opiskeli yhteisöpsykologiaa, muttei opintojensa jälkeen löytänyt oman alansa töitä. Elanto oli kuitenkin ansaittava, joten Nazziwa tarttui ensimmäiseen tarjottuun työhön.
”Kun ihminen on epätoivoinen, hän ottaa vastaan minkä vain työn. Minä päädyin Coca Colan hallinto-osastolle”, Nazziwa naurahtaa.
Vaikka työ monikansallisen yrityksen Ugandan konttorilla oli paremmin palkattua, Nazziwa haki opinto-ohjaajan paikkaa heti kun huomasi ilmoituksen.
”Haluan työskennellä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Näin jälkeenpäin ajatellen työkokemuksestani yritysmaailmassa on hyötyä, sillä tehtäväni on auttaa nuoria myös liiketoiminnan käynnistämisen kanssa.”
Opinto-ohjaaja vierailee kaikkien kotona
Rwamwanjan kouluun valitaan kahdesti vuodessa 250 opiskelijaa yli 800 hakijan joukosta. Valintahaastatteluissa Nazziwa kuulee toinen toistaan surullisempia tarinoita.
Erityisesti mieleen on jäänyt 13-vuotiaan kongolaisen tytön tarina, jonka kapinalliset raiskasivat ja jonka isän he tappoivat tytön silmien edessä. Rwamwanjassa tyttö pääsi psykologin puheille ja aloitti opinnot.
”Koulutuksen jälkeen tyttö sai ensin töitä ravintolastamme, mutta hän pärjäsi niin hyvin, että hänet palkattiin pian muualle. Käyn edelleen säännöllisesti katsomassa, miten hänellä menee.”
Osa oppilaista joutuu yksinhuoltajana elättämään pienempiä sisaruksiaan, vaikka he ovat itsekin vielä lapsia. Asumukset ovat pieniä – yhden huoneen savimajassa saattaa asua iso perhe.
Nazziwa vierailee säännöllisesti kaikkien oppilaiden luona. Jos joku ei tule kouluun, opinto-ohjaaja menee tämän kotiin katsomaan, mikä on vikana.
”Pidämme heistä huolta. Vierailut vahvistavat meidän ja oppilaiden välistä sidettä, sillä he tietävät, että ymmärrämme millaisista lähtökohdista he tulevat.”
Palkitsevinta työssä ovat onnistumisen kokemukset. Moni oppilas saattaa tulla koko viikon kouluun samoissa vaatteissa, mutta hiljalleen he alkavat pestä vaatteitaan päivittäin, tervehtiä kohteliaammin ja kertovat syövänsä kotona monipuolisempaa ruokaa.
”He haluavat pärjätä elämässä ja päästä pois pakolaisasutusalueelta. Tunnen onnistuneeni työssäni, kun näen, että nuoret alkavat arvostaa itseään.”
Jonaliese, Sauda ja Daphe saivat suunnan elämälleen KUA:n ammattikoulusta Ugandassa. Nuorten motivaation ansiosta koulusta valmistuneet työllistyvät poikkeuksellisen hyvin.
Jos joku olisi kysynyt 20-vuotiaalta Jonaliese Karsugholta, missä hän tulee olemaan viiden vuoden kuluttua, hän tuskin olisi arvannut ohjeistavansa metalliseppäkurssin lopputyötä ugandalaisella pakolaisasutusalueella.
Mutta tässä hän nyt kuitenkin seisoo, 25-vuotiaana keskellä metallipajaa, pinkkiin mekkoon pukeutuneena ja kertaa äidinkielellään kinyabkiishalla lopputyön ohjeistusta nuorten miesten ryhmälle.
Jonaliesen tulevaisuudensuunnitelmat muutti sota.
Hän pakeni Kongon väkivaltaisuuksia yhdessä sisarensa kanssa Ugandaan vuonna 2014. Kapinalliset tappoivat Jonaliesen vanhemmat. Sekasorron keskellä kolmas sisar katosi. Vielä tänäkään päivänä Jonaliese ei tiedä, onko sisko enää edes elossa.
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Jonaliese elätti itsensä ja siskonsa ensin viljelemällä maata. Eräänä päivänä hän näki ilmoituksen Kirkon Ulkomaanavun (KUA) järjestämästä kurssista.
Maanviljelyskurssin käytyään Jonaliese pääsi seuraavan vuoden metallikurssin apuohjaajaksi. Sen vuoksi hän seuraa nyt tarkkaavaisena, kun 15 oppilasta alkaa takoa metallilevystä työkalupakkia.
Pian ilman täyttää korviahuumaava pauke. On pakko poistua luokkahuoneesta.
Pakolaisesta parturiksi
73 % KUA:n kouluttamista nuorista työllistyy
Rwamwanjan pakolaisasutusalue perustettiin 1960-luvulla Ruandan kansanmurhan pakolaisten asuttamiseen. Alue ehti olla jo suljettuna muutaman vuoden, ennen kuin Kongon levottomuudet leimahtivat uudelleen 2012.
KUA perusti alueelle ammattikoulun vuonna 2015. Ammattikoulutukseen osallistuvista nuorista suurin osa on asunut leirillä 3-5 vuotta. Koulutuksen suorittaneista nuorista peräti 73 prosenttia on joko työllistynyt tai perustanut oman yrityksen.
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella asuu noin 63 000 pakolaista, joista suurin osa on paennut naapurimaa Kongon sisällissotaa. Väkiluvultaan noin Vaasan kokoisen alueen suurimpia ongelmia on ollut nuorisotyöttömyys.
”Kun nuorilla ei ollut mitään tekemistä, he vain juopottelivat ja pelasivat uhkapelejä”, kertoo KUA:n projektikoordinaattori Caphas Mugabi.
KUA aloitti työnsä Rwamwanjassa kolme vuotta sitten selvittämällä mihin ammatteihin nuoret kannattaisi kouluttaa, jotta heillä olisi hyvät mahdollisuudet työllistyä. Ensimmäiset kurssit alkoivat toukokuussa 2015 ja niillä koulutettiin rakennusmiehiä, moottoreiden korjaajia, räätäleitä, kokkeja, seppiä ja partureita.
Puolen vuoden mittaiseen koulutukseen valitaan kahdesti vuodessa 250 oppilasta.
Tulijoita olisi enemmänkin, ja opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Opiskelemaan otetaan sekä pakolaisia että ugandalaisia nuoria.
”Me emme välitä aiemmista opinnoista, sillä monelta ne ovat saattaneet jäädä kesken sodan vuoksi. Meille tärkeintä on motivaatio. Monet nuorista todella tarvitsevat koulutusta ja työtä, jolla elättää esimerkiksi nuoremmat sisarukset vanhempien kuoltua”, Mugabi sanoo.
Työllistyminen on koulutuksen tärkein tavoite. Opintoihin kuuluu niin työharjoittelu kuin työn hakemisen ja yrittäjyystaitojen opettelua. Tulokset ovat olleet erinomaisia. Kaikkiaan 73 prosenttia valmistuneista on joko työllistynyt tai perustanut oman yrityksen.
”Koemme, että työmme täällä todella muuttaa näiden nuorten elämän”, Mugabi sanoo.
”Koulussa opin taitoja ja sain itseluottamusta. Tiedän nyt omat kykyni ja aion ryhtyä hommiin”, sanoo Sauda Tusingwire. Kuva: Fredrik Lerneryd
Vaatteita kahdelletoista sisarukselle
Metallipajan pauke vaimenee hieman, kun kävelee pihan poikki toiseen luokkahuoneeseen. Täällä ilman täyttää ompelukoneiden surina, kun parikymmentä nuorta ompelee lopputyönä tehtävän hameen saumoja paikoilleen.
Sauda Tusingwire, 21, käyttelee ompelukonetta tottuneesti. On vaikea uskoa, että hän koski ompelukoneeseen ensimmäisen kerran vasta puoli vuotta sitten. Saudan päällä oleva tyylikäs mekkokin on hänen itsensä suunnittelema ja ompelema.
”Vaikka olin jo aiemmin kiinnostunut räätälin työstä ja minulla oli paljon ideoita vaatteista, en osannut mitään ennen koulua”, Sauda sanoo.
Omien vaatteidensa lisäksi Sauda on ommellut vaatteita kahdelletoista sisarukselleen. Yksinhuoltajaisän lapsille sisaren ompelemat vaatteet ovat olleet mieluisia.
”Tärkeintä minulle on kuitenkin, että olen voinut tienata rahaa myymällä koulussa ompelemiani vaatteita. Unelmani on perustaa iso yritys”, Sauda sanoo.
”Haluan myös perheen, mutta vasta sitten kun olen ensin perustanut yrityksen.”
Jonaliese Karsugho haaveilee omasta yrityksestä. Kuva: Fredrik Lerneryd
Opinto-ohjaaja auttaa työllistymään
Vaikeista olosuhteista tulevat nuoret tarvitsevat erityisen paljon tukea. Heitä auttaa KUA:n opinto-ohjaaja Olivia Nazziwa. Hän vierailee oppilaiden ja valmistuneiden luona säännöllisesti.
Valmistumisen jälkeen Nazziwan tehtävä on auttaa heitä työllistymään tai perustamaan oma yritys.
”Minun tehtäväni on rohkaista ja tukea heitä. Pakolaisleirillä ihmiset saattavat helposti passivoitua ja luovuttaa herkemmin. Silloin on minun tehtäväni sanoa, että ei teillä ole vaihtoehtoja. Töitä on tehtävä”, Nazziwa sanoo.
Esimerkiksi maanviljelyslinjalta valmistuneet saavat koululta maapalstan ja viljelystarvikkeet. He voivat myydä satonsa torilla tai kaupassa ja tienata toimeentulonsa.
Parhaiten työllistyvät rakennusmiehet, sillä nopeasti kasvavalla alueella rakennetaan paljon. Catering-linjalta valmistuneille voidaan tarjota alkajaisiksi työpaikkaa KUA:n perustamasta pienestä ravintolasta ja lisäksi moni on työllistynyt alueen muihin ravintoloihin. Ravintolan lisäksi KUA on perustanut korjaamon, jossa nuoret voivat suorittaa työharjoittelunsa ja tienata rahaa.
Wilson Kiiza rakastaa työtään mekaanikkona. ”Parasta on, kun joskus pääsen koeajamaan moottoripyöriä.” Kuva: Fredrik Lerneryd
”Nyt osaan jotain, mitä muut eivät”
Viime vuonna suosituimpia kursseja olivat kampaajan ja räätälin kurssit. Näiden kahden kurssin välillä empi myös Daphe Nantesa, 17, joka kuuli koulusta kylässään vierailleelta opettajalta.
Hakuvaiheessa Daphe valittiin kampaajan koulutusohjelmaan, joka onkin paljastunut mieluisaksi uravalinnaksi. Daphe laskee, että yhtä kampaamon asiakasta varten riittää, kun ostaa 10 000 Ugandan shillingillä (noin 3 euroa) materiaalit. Asiakasta voi laskuttaa 30 000 shillinkiä (noin 8,5 euroa).
”Tässä työssä ei tarvita paljonkaan alkupääomaa eikä minun tarvitse liikkua minnekään, sillä asiakkaat ja hiukset tulevat luokseni”, Daphe hymyilee.
Daphe on ugandalainen ja hänellä on seitsemän sisarusta. Ennen koulutusta hänestä tuntui, ettei hänessä ollut oikein mitään erityistä.
”Ei ollut mitään, mikä olisi erottanut minut muista. Nyt koulutuksen jälkeen osaan jotain, mitä kaikki eivät osaakaan!”
Valmistumisen jälkeen haaveissa on tehdä kovasti töitä ja säästää rahat, joilla jonain päivänä voisi avata oman hiussalongin. Siellä, omassa yrityksessä, voisi töiden ohessa opettaa nuoria.
”Haluan antaa muille saman mahdollisuuden muuttaa oma elämänsä, jonka minäkin olen koulutuksen ansiosta saanut”, Daphe sanoo.
Monelle nuorelle koulu onkin tuonut kaivattua itsetuntoa ja -kunnioitusta. Kongosta neljä vuotta sitten paenneelle Jonalieselle koulutus merkitsi mahdollisuutta tienata enemmän rahaa ja alkaa suunnitella omaa tulevaisuutta.
Jos Jonaliese saisi päättää, missä hän toivoisi olevansa viiden vuoden päästä?
”Haaveilen isosta yrityksestä, jossa voisin kouluttaa pakolaisnuoria ja antaa heille töitä. Haluan antaa nuorille mahdollisuuden itsenäiseen elämään”, Jonaliese sanoo.
Teksti: Noora Jussila Kuvat: Fredrik Lerneryd
Lue lisää Kirkon Ulkomaanavun työstä Ugandassa tästä.
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) Nuoret liikkeessä -raportti rohkaisee näkemään nuoret kaikkialla maailmassa hyvinä ja lupaavina.
Oletko päivitellyt: Voi noita nykynuoria, tai: Mihin tämä maailma onkaan menossa? Nuori ihminen ei ajattele näin. Hän katsoo maailmaa valmiina luomaan tulevaisuuttaan tai pelokkaana ilman mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Aikuisista riippuu, millaiseksi maailman nuorten tilanne kehittyy.
Juuri nyt kukaan ei tunnu tietävän.
Maailma on isossa muutoksessa ja jotenkin kummallisessa tilassa. Kahden viime vuosikymmenen aikana kehityksessä on saavutettu paljon. Toisaalta uudenlainen epävakaus leviää, epätasa-arvo kasvaa, ihmisvirrat liikkuvat rajojen yli ja ympäristön tila huononee. Ihmisoikeuksia ja humanitaarisen oikeuden noudattamista kyseenalaistetaan voimakkaasti. Luottamus poliittisiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin laskee.
Tässä muuttuvassa maailmassamme on 1,8 miljardia 15–24-vuotiasta nuorta.
Nuorison osuus väestöstä on suuri etenkin maissa, joissa köyhyyttä ja epävarmuutta on paljon. Yhdeksän kymmenestä nuoresta elää kehittyvissä maissa. KUA:n uusi Youth on the Move -raportti (suom. Nuoret liikkeessä) puhuu erityisesti näiden nuorten puolesta. Nuoret ovat avustustyössä jääneet usein vähälle huomiolle. Näin ei saisi olla.
Avustusjärjestöjen pitää olla enemmän mukana nuorten elämässä, kuunnella heitä ja uudistaa työtään niin, että nuoret otetaan paremmin huomioon. Tuore raportti antaa ehdotuksia tähän.
Älä näe nuorta uhkana
Nuorisoa ajatellaan usein uhkaavana. Nuoruuteen heijastetaan sekä yhteiskunnan pelkoja että toiveita. KUA:n raportin mukaan nuoria ja nuorten aktivismia ei tulisi pelätä tai hillitä, vaan nähdä miten toimiminen jonkin asian puolesta kehittää vastuullisuutta ja ymmärrystä.
Nuorille pitää ennen kaikkea antaa mahdollisuuksia.
Nuoruus on jatkuvaa liikettä. Liike on myös sisäistä, kun aikuisuuteen siirtyminen myllertää nuoren ajatusmaailmaa.
Nuori etsii koulutusta ja ammattia, tekee isoja päätöksiä. Osalle nuoruus merkitsee osattomuuden paljastumista, syrjäytymistä ja oikeuksien rajoittamista.
Osa nuorista liikkuu maantieteellisesti, jopa valtioiden rajojen yli. Kymmenen prosenttia maailman pakolaisista on 15-24-vuotiaita.
Pakolaisnuori tarvitsee suojelua
Raportissa tähdennetään, että pakolaisnuorille tulee taata suojelu ja psykososiaalinen tuki. Esimerkiksi Bangladeshin isoilla pakolaisleireillä KUA laajentaa nuorten naisten ja murrosikäisten tyttöjen elinpiiriä koulutuksen ja suojelun kautta.
Vaikka naisten ja tyttöjen huomioiminen on ensisijaisen tärkeää, ei miehiä ja poikia saa unohtaa. Myös vaikeassa tilanteessa olevat nuoret pojat tarvitsevat suojelua.
Kun syyrialisen Hananin perhe pakeni Syyriasta Jordaniaan, he kuvittelivat lähtevänsä muutamaksi vain muutamaksi viikoksi. Kuva: Ville Asikainen.
”Antakaa maahanmuuttajille mahdollisuuksia kehittää itseään. Oli vaikeaa tulla uuteen maahan; en tiennyt yhtään, mistä saisin töitä, miten lähetän hakemuksia ja minne.”
Vastaus KUA:n Nuorten ääniä -kyselystä.
Koulutus on etuoikeus
Kirkon Ulkomaanapu tekee työtä nuorten puolesta kaikissa toimintamaissaan. Mitä nuoret toivovat meiltä?
YK:n My World -kyselyyn vastanneet seitsemän miljoonaa 194 maasta kotoisin olevaa nuorta pitivät tärkeimpinä asioina laadukasta koulutusta, terveydenhoitoa, varmuutta työstä ja hyvää hallintoa.
Köyhässä ja epävakaassa ympäristössä elävien nuorten koulutukseen ja työelämään pääsy viivästyy paljon useammin kuin vakaassa ympäristössä elävien. Vaikeissa tilanteissa elävistä nuorista moni ei pääse koskaan kouluun ja joutuu toimeen tullakseen työskentelemään harmaan talouden puolella. Tällaisille nuorille koulutus on etuoikeus. Sen huomaavat selvästi esimerkiksi Nepalin entisten maaorjien parissa työskentelevät KUA:n työntekijät. Koulutus avaa nuorille uuden elämän.
Tavoitteena työllistyminen
Kun tähän asti kansainvälisen yhteisön ja avustusjärjestöjen koulutusponnistukset ovat kohdistuneet kouluun pääsyyn ja peruskoulutukseen, nyt on korkea aika panostaa yli 15-vuotiaiden nuorten koulutukseen.
Nuorten oikeus päästä (takaisin) kouluun, ammatilliseen koulutukseen ja korkeakoulutukseen pitää taata. Valtioiden tulee antaa työlupia myös liikkuvalle nuorisolle.
Koulutuksista pitää saada virallinen todistus, joka kelpaa maassa, missä asutaan tai minne palataan. Esimerkiksi Ugandassa pakolaiset voivat suorittaa yrittäjän ammattitutkinnon KUA:n ja suomalaisen tutkintovientiyhtiön Omnia Education Partnerships Oy:n yhdessä järjestämässä koulutuksessa.
Opinto-ohjauksella, yhteistyöllä yritysten kanssa ja työharjoittelulla tulee varmistaa koulutuksen ja työelämän linkitys. Yhtenäisyyden luomiseksi ja vastakkainasettelun välttämiseksi työssä on tärkeää huomioida myös syrjäytymisvaarassa oleva kantaväestön nuoriso, kuten Jordaniassa ja Ugandassa, joissa KUA kouluttaa sekä pakolais- että paikallisväestön nuoria.
Lue lisää työstämme Jordaniassa ja Ugandassa.
Nuoret pian enemmistö
Kaikille nuorille kuuluvat yleismaailmalliset oikeudet järjestäytyä, kokoontua, ilmaista mielipiteensä, liikkua vapaasti ja osallistua yhteiskunnallisiin asioihin. Todellisuudessa monissa yhteiskunnissa nämä oikeudet eivät toteudu.
Kuitenkin monissa maissa, joissa KUA työskentelee, nuoret joko jo ovat tai tulevat pian olemaan enemmistö, jota ei voi jättää huomioimatta.
Nuoret ovat valmiita toimimaan kansalaisyhteiskunnan kutistuvaksi tilaksi kutsuttua maailmanlaajuista ilmiötä vastaan, jos annamme heille mahdollisuuksia toimia aktiivisina kansalaisina.
Esimerkiksi Kambodžassa KUA:n nuorisoverkosto Changemaker Cambodia kampanjoi koulutuksen tärkeydestä, rohkaisee nuoria johtajuuteen ja auttaa heitä saamaan äänensä kuuluviin yhteiskunnassa, jossa nuorilla ei perinteisesti ole paljoa päätäntävaltaa omankaan elämänsä valintojen suhteen.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Myanmarissa KUA järjestää työpajoja rauhantyöstä eri etnisistä ryhmistä tuleville nuorille. Keniassa ja Somaliassa taas eri ryhmistä tulevia nuoria yhdistävät pienyrittäjyysprojektit.
Hyödynnetäänkö liikkuvien nuorten potentiaalia? Moni heistä haluaa työskennellä, tutustua kantaväestöön ja käyttää hyväkseen uuden maan mahdollisuuksia.
Ei ole pelkkä klisee sanoa, että nuorissa on tulevaisuus. Jos ajamme nuorten etua nyt, he pystyvät aikanaan rakentamaan maailmaa, jossa meidän kaikkien on hyvä elää.
