Cho Cho Nwet, 27, halusi sairaanhoitajaksi jo pienenä tyttönä.
”Mutta perheeni oli köyhä ja minun oli pakko lopettaa koulunkäynti seitsemännellä luokalla”, hän kertoo.
Nwet hankki rahaa perheelleen poimimalla purutupakkana käytettäviä betel-lehtiä. Vähän vanhempana hän muutti Myanmarin pääkaupunkiin Yangoniin, koska sai työpaikan vaatekaupasta Yangonin isolla kauppatorilla. Siellä hänen kuukausipalkkansa oli 50 dollaria.
Nwet jäi kuitenkin työttömäksi, kun kauppa suljettiin. Hän palasi kotikyläänsä, jossa hän kuuli Kirkon Ulkomaanavun (KUA) tukemasta perusterveydenhuollon koulutuksesta ja päätti osallistua.
”KUA:n koulutuksen jälkeen tunsin, että tulevaisuuteni alkoi säkenöidä”, Nwet muistelee.
Hän etsi lisää tietoa ja löysi hoitoavustajan koulutuksen. Opintojen jälkeen hän sai työpaikan lasten terveydenhoidossa.
”Palkkani on nyt 160 dollaria kuussa. Koulutuksen ansiosta pystyn tukemaan perhettäni ja minua kunnioitetaan kylässäni. Unelmani on toteutumassa”, Nwet iloitsee.
Yhä useampi lapsi pääsee kouluun, mutta miljoonat lapset ja nuoret eivät siitä huolimatta opi edes perustaitoja. Miten maailmanlaajuinen oppimisen kriisi voidaan ratkaista?
Maailmanpankki julkaisi syyskuussa huolestuttavan raportin. Vuosittain julkaistava kehitysraportti keskittyi ensimmäistä kertaa koulutukseen, eikä se ole iloista luettavaa.
Raportin mukaan yli 60 prosenttia kehitysmaiden peruskoulun oppilaista ei opi koulussa edes perustaitoja. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) opetusalan asiantuntija Minna Peltolaa hätkähdytti, miten suurista oppimiseroista on kyse sekä globaalisti että eri maiden sisällä.
”PISA-mittauksissa parhaiten pärjäävien maiden kaikista heikoimmillakin oppilailla on paremmat oppimistulokset kuin heikoimpien maiden parhailla oppilailla”, Peltola sanoo.
Kehitysmaissa köyhillä oppilailla on jo valmiiksi heikommat edellytykset oppia. Aliravitsemus, sairaudet ja huolehtivien vanhempien puute vaikeuttavat oppimista. Lisähaasteen tuo köyhien koulujen heikompi opetuksen laatu.
”Suomessakin vanhempien koulutustausta ennustaa vahvasti lasten koulumenestystä. Pahimmillaan koulu voi kasvattaa eriarvoisuutta entisestään. Sama ilmiö toistuu kehitysmaissa, mutta paljon voimakkaampana.”
Koulutus ehkäisee syrjäytymistä
Oppimisen kriisi on vakava paikka. Parhaimmillaan koulutus vähentää köyhyyttä, vahvistaa yhteiskunnallisia instituutioita ja lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Jos oleelliset taidot jäävät koulussa oppimatta, miten nuoret pärjäävät työelämässä tai ylipäätään elämässä?
”Koulussa tulisi oppia taitoja, joiden avulla nuoret voivat työllistyä ja elää itselleen merkityksellistä elämää. Koulutus on avainasemassa, kun tahdotaan ehkäistä syrjäytymistä ja nostaa ihmisiä köyhyydestä”, Peltola sanoo.
Ugandassa Rwamwanjan pakolaisasutusalueella KUA järjestää ammatillista opetusta sekä Kongosta paenneille että ugandalaisille nuorille. Siellä Peltola on työnsä kautta huomannut, että perustaitojen puute tekee ammatillisenkin oppimisen hankalaksi.
”On vaikea arvioida, miten kauan aikaa joidenkin asioiden oppimiseen oikeasti menee, jos osa oppilaista ei osaa lukea kunnolla”, hän sanoo.
Haasteista huolimatta Rwamwanjassa on onnistuttu. Viime syksynä valmistuneista oppilaista 67 prosenttia työllistyi seuraavan vuoden alkuun mennessä.
KUA:n hankkeissa pyritään mittaamaan oppimista muun muassa sillä, kuinka moni oppilas läpäisee peruskoulun päättökokeen, valmistuu ammattiin, työllistyy tai jatkaa jatko-opintoihin. Uusia keinoja mitata oppimista etsitään jatkuvasti.
”On helpompi mitata rakennettujen koululuokkien määrää, vaikka pitäisi pystyä mittaamaan mitä koulussa opitaan”, Peltola sanoo.
Yli 260 miljoonaa lasta ei käy koulua
Ylivoimaisesti suurin este oppimiselle on silti edelleen, ettei koulua käydä ollenkaan. Vuonna 2016 yli 61 miljoonaa peruskouluikäistä ja jopa 202 miljoonaa toisen asteen kouluiässä olevaa lasta ei käynyt koulua.
Peräti kolmannes näistä lapsista asui hauraissa maissa tai konfliktialueilla. Katastrofit ja konfliktit katkaisevat edelleen monen lapsen koulutien. Syyriassa kaikki lapset kävivät koulua, kunnes sisällissota alkoi. Vuonna 2013 yli 1,8 miljoonaa lasta jäi ilman opetusta Syyriassa.
”Hauraissa maissa haasteet ovat moninkertaiset. Kriisitilanteessa koulut voidaan joutua sulkemaan yllättäen kesken lukukauden tai käytössä voi olla typistetty opinto-ohjelma”, Peltola sanoo.
Kriisitilanteissa rekrytoidaan Peltolan mukaan usein myös epäpäteviä opettajia, jotka ovat itsekin käyneet läpi vaikeita kokemuksia. Siksi KUA vahvistaa opetuksen laatua.
Opettajienkin pitää oppia
Raportissa kerrotaan seitsemän Afrikan maan kouluihin tehdystä yllätystarkastuksesta. Yllätysvierailun päivänä yksi viidestä opettajasta oli kokonaan poissa koulusta ja kaksi viidestä opettajasta oli muualla kuin omassa luokkahuoneessaan, vaikka olivatkin koulussa. Syrjäseudulla tilanne on vieläkin huonompi.
Jos opettaja on paikalla, hänen taidoissaan saattaa olla puutteita. Kaikkein lahjakkaimmat oppilaat eivät nimittäin itse halua opettajiksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan 14 maassa tehdyssä testissä kuudennen luokan opettajat selviytyivät itse luetun ymmärtämisen tehtävistä keskimäärin samoilla tuloksilla kuin parhaimmat oppilaansa.
Opettajien kouluttaminen onkin avainasemassa, kun koulutuksen laatua tahdotaan parantaa.
”KUA:n hankkeissa pyritään antamaan opettajille pitkäkestoista ammatillista koulutusta ja mentorointia, joka kehittää opettajien ammattitaitoa. Tärkeää on, että oppiminen tapahtuu aidossa kouluympäristössä.”
Vuonna 2016 KUA koulutti kaikkiaan 4 693 opettajaa muun muassa Eritreassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Nepalissa. Kehitystyötä tehdään yhdessä toimintamaiden viranomaisten kanssa opettajankoulutuksen ja koulujen opetussuunnitelmien kehittämiseksi.
Koulutukseen ja koulutuksen laatuun panostaminen on kaikkien etu, Peltola painottaa.
”Etenkin hauraissa maissa ja katastrofitilanteissa koulutus luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo vakautta arkeen. Koulutus on tärkeää yhteiskunnalliselle kehitykselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle.”
Ikali Karvinen johtaa koulutusasiantuntijana Kirkon Ulkomaanavun toimintaa Eritreassa.
Luokkakoot ovat suuria, oppimateriaaleja on niukasti, eikä opettajan ammattia arvosteta Eritreassa. Lukuisista haasteista huolimatta eritrealaiset opettajat ovat silti kiinnostuneita kehittämään opetusmenetelmiä, sanoo Ikali Karvinen.
Karvinen on johtanut KUA:n opettajankoulutushankkeita Eritreassa vuoden 2017 alusta.
”Tavallisena työpäivänä ohjaan opettajia ja kollegoita, tuen tutkimuksen tekemistä ja suunnittelen korkeakouluihin erilaisia aktiviteetteja, jotka kehittävät henkilöstön osaamista”, kertoo Karvinen.
Eritrean poliittinen toimintaympäristö on haastava, ja moni suhtautuu aluksi epäilevästi ulkomaisiin toimijoihin. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää.
Veden ja sähkön heikon saatavuuden lisäksi huonot tietoliikenneyhteydet tekevät päivistä hyvin erilaisia kuin Suomessa. Moniin asioihin pitää Karvisen mukaan varata moninkertaisesti aikaa.
”Kollegan kanssa naureskellaan sille, että parhaimmillaan neljään päivään ei ole saatu yhtään uutista auki netistä – uutisaddiktien elämä on siis hankalaa!”
Sairaanhoitajasta koulutusasiantuntijaksi
Karvinen kuvailee urapolkuaan epätyypilliseksi. Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan hän täydensi opintojaan hoitotieteissä ja päätyi Keniaan keräämään tutkimusaineistoa väitöskirjaansa varten. Hän väitteli kansanterveystieteen tohtoriksi vuonna 2009.
”Eritrea on ollut minulle diplomatian koulu. Olen tavannut ihmisiä, jotka omista ja kotimaansa vaikeuksista huolimatta katsovat luottaen tulevaisuuteen”, Karvinen sanoo.
Työn tulokset eivät näy hetkessä, eivät edes vuodessa tai kahdessa. Karvinen toivoo työssään voivansa edistää opettajien ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tutkimusnäyttöön perustuvaa opetusta.
”Uskomme, että opettajat, joiden kanssa työskentelemme, ovat uuden opettajuuden airueita. He kouluttavat jatkossa tulevia opettajia uusin menetelmin.”
Turvalliset koulut ja pätevät opettajat ratkaisevat Keski-Afrikan tasavallan tulevaisuuden. Kirkon Ulkomaanavun työ on rohkaissut keskiafrikkalaisia lapsia ja nuoria takaisin opintielle.
Kiljahdukset kuuluvat kauas Sanghan koulun pihalta. On välitunti ja punainen hiekka pöllyää, kun lauma poikia juoksee auringon kellertämän jalkapallon perässä.
Valkoisessa luokkahuoneessa pienet puiset pulpetit hipovat toisiaan. Luokkaan mahtuu istumaan 150 oppilasta. Ne, jotka eivät mahdu, saavat luvan kurkkia ikkunasta. Liitutaulun ylänurkkaan merkitään koulupäivän alussa, kuinka monta oppilasta on tänään läsnä.
Vaikka koulussa on ahdasta, se on paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun 14-vuotias Christopher Tindo aloitti koulussa.
”Koulussa ei ollut ovia, ikkunoita eikä penkkejä. Ne oli kaikki varastettu tai rikottu. Nyt voimme jättää kirjat kouluun ja lukita oven, eikä kukaan pääse ottamaan tavaroitamme”, Christopher sanoo.
Konflikti vei ovetkin koulusta
Jean Lessenen mielestä koulun tärkein tehtävä on opettaa elämään rauhassa.
Keski-Afrikan tasavallan historiaan kuuluu veristä tyranniaa ja vallankaappauksia. Vuonna 2013 tilanne kärjistyi väkivaltaiseksi, kun etupäässä muslimeista koostuva Séléka-ryhmittymä kaappasi vallan ja sitä vastaan nousivat taistelemaan etupäässä kristityt Anti-balaka-ryhmittymät.
Aseelliset ryhmittymät käyttivät kouluja tukikohtina niiden keskeisen sijainnin vuoksi. Suuri osa kouluista on vaurioitunut tai tuhoutunut konfliktissa täysin. Bayangan maakunnan opetussektorin johtaja Jean Lessene kertoo, että aseelliset ryhmittymät irrottivat kouluista kaiken polttopuuksi kelpaavan kattoa ja pulpetteja myöten ja ryöstivät kaiken vähänkään hyödyllisen.
Perheet pakenivat viidakkoon, kaukaisempiin kyliin tai rajan yli naapurimaihin. Monet lapset eivät ole uskaltaneet palata kouluun.
Viranomaiset, Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ja kirkot ovat kampanjoineet yhdessä houkutellakseen lapset takaisin. Työ on tuottanut tulosta ja monissa kouluissa oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut.
”Ennen sotaa muslimit ja kristityt asuivat ja kävivät koulua yhdessä. Taisteluiden aikana muslimit pakenivat, eivätkä kaikki ole vieläkään uskaltaneet palata. Me toivomme, että he tulisivat takaisin”, Lessene sanoo.
Opettajien koulutuksella valtava merkitys
Kaikki opettajatkaan eivät ole palanneet. Koulutetut ihmiset joko pakenevat tai hakeutuvat parempipalkkaisiin töihin. Jäljelle jää heikommin koulutettuja opettajia ja vapaaehtoisia.
Bayangan alueen koulujen 43:sta opettajasta vain viisi oli käynyt virallisen opettajankoulutuksen. Nyt KUA on kouluttanut 17 opettajaa ja maksaa heille pientä palkkiota. Monilla heistä ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta opettamisesta.
”KUA:n koulutuksen ja oppimateriaalien ansiosta he voivat nyt opettaa lapsia paremmin. Ilman tätä tukea koulutuksella ei olisi juuri merkitystä tällä alueella”, Jean Lessene sanoo.
Vastausvuorosta käydään kovaa kisaa, kun oppilaita on yhdessä luokassa jopa 150.
Maantietoa ilman karttoja
Yli 63 000 lasta pääsi kouluun
Keski-Afrikan tasavalta kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Vuonna 2017 se nimettiin maailman kolmanneksi hauraimmaksi valtioksi Etelä-Sudanin ja Somalian jälkeen.
Liki puolet maan väestöstä (2,2 miljoonaa) on humanitaarisen avun tarpeessa. YK:n arvioiden mukaan lähes puoli miljoonaa Keski-Afrikan tasavallan kansalaista on pakolaisina naapurimaissa Tšadissa, Kamerunissa ja Kongon
demokraattisessa tasavallassa.
Kirkon Ulkomaanapu avasi maatoimiston pääkaupunkiin Banguihin syksyllä 2013 ja on työskennellyt Keski-Afrikan kaaoksen keskellä siitä lähtien. KUA antaa humanitaarista apua akuuteimpaan tarpeeseen, tukee koulutuksen
kehittämistä konfliktin keskellä ja auttaa yhteisöjä ehkäisemään ja sovittelemaan konflikteja.
Vuonna 2016 yli 63 000 lasta hyötyi Keski-Afrikassa KUA:n koulutushankkeista.
Muuri on korkea, ja sen päällä kimaltelee lasinsirpaleita. Tästä ei hevin kiivetä yli KUA:n Berbératin kaupungin aluetoimistoon. Tällaisia muureja näkee Keski-Afrikassa tiuhaan. Tilanne on edelleen epävakaa.
Nyt portit kuitenkin avataan, sillä pihalle peruuttaa kuorma-auto. Kofi Ayisa on tyytyväinen, koulutarvikkeet ovat vihdoin perillä. Kuorma-auto on täynnä oppikirjoja, vihkoja ja kyniä.
Kuljetus on muutaman päivän myöhässä, sillä auto juuttui matkalla pariin otteeseen mutaan. Sadekausi on aluillaan, ja tiet ovat mutavelliä.
”Teemme työtä Afrikan vaikeakulkuisimmilla alueilla. Useammin kuin kerran olemme jääneet jumiin tien päälle, ja meidän on täytynyt nukkua autossa keskellä viidakkoa hyttysten piinatessa”, sanoo Togosta kotoisin oleva Ayisa, joka johtaa KUA:n aluetoimistoa Berbératin kaupungissa.
Keski-Afrikan syrjäseuduilla liikkuminen on erittäin vaikeaa. Kun KUA:n työntekijät lähtevät Berbératin aluetoimistosta 150 kilometrin päähän Nolan kylään, matkaan pitää varata viisi tuntia.
”Se on vielä melko hyväkuntoinen tie. Me menemme paikkoihin, joihin suurin osa järjestöistä ei mene. Monessa paikassa olemme ainoa avustusjärjestö. Jonkun työ on kuitenkin tehtävä, ja silloin KUA on paikalla. Haasteet ovat suuria, mutta jostain on aloitettava.”
Timanteista, kullasta ja muista luonnonrikkauksistaan huolimatta Keski- Afrikan tasavalta on maailman alikehittyneimpiä ja köyhimpiä valtioita. Berbérati on maan kolmanneksi suurin kaupunki, mutta siellä ei ole juoksevaa vettä tai sähköjä.
Myös koulutarvikkeista on syrjäseuduilla huutava pula. On yleistä, että esimerkiksi maantietoa opetetaan ilman karttoja. Lapset eivät osaa sijoittaa kartalle omaa kyläänsä, saati sitten Keski-Afrikan tasavaltaa ja sen naapurivaltioita.
”Näiden lasten pitäisi mennä yliopistoon ilman, että he ovat koskaan nähneet karttaa tai mikroskooppia – ja heistä pitäisi tulla lääkäreitä ja päättäjiä!” Ayisa sanoo.
Koulu opettaa anteeksiantoa
Christopher Tindo pitää koulussa eniten rauhankasvatuksesta. Isoisä Aobimou Nzerebaile kannustaa poikaa opiskelemaan.
Vaikeuksista huolimatta koulu tuo vakautta arkeen ja luo uskoa tulevaisuuteen. Keski-Afrikassa toivoa herättävät innokkaat oppilaat.
14-vuotias Christopher opiskelee ahkerasti. Jos hän ei ymmärrä tunnilla käsiteltyä aihetta, hän viettää välitunnin sisällä kerraten. Haaveissa on opettajan ammatti.
Opetussektorin johtajan Jean Lessenen mielestä koulu on parhaimmillaan yhteiskuntaa yhdistävä tekijä.
”Tärkeimpiä asioita, joita koulu voi opettaa, ovat rauhan merkitys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus”, Lessene sanoo.
”Lasten palaaminen kouluun on koko yhteiskunnan – kyläyhteisön, vanhempien ja hallituksen – tehtävä. Se on ainoa keino taata tälle maalle parempi tulevaisuus.”
Christopherin lempiaine koulussa on rauhanopetus. Silloin opettaja kertoo rauhasta, yhdessä asumisesta, anteeksiannosta ja sovinnosta.
”Rauha on todella tärkeää ja kaikkien tulee vaalia anteeksiantoa, rakkautta ja iloa kaikkialla omassa maassaan”, Christopher selittää.
KUA:n koulutussektorikoordinaattori Kaisa-Leena Juvosen tehtävänä on varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee koulutuksen piiriin.
Avustusjärjestöt yrittävät ratkaista, miten ääriään myöten täysillä pakolaisleireillä Bangladeshissa saataisiin ihmisarvoiset olosuhteet Myanmarista paenneille ihmisille. Koulutusta tarvitsee lähes puoli miljoonaa lasta. Kirkon Ulkomaanapu on päättänyt antaa hätäapua 100 000 eurolla.
”On aivan käsittämätöntä, miten tiheästi ihmiset ovat asettuneet Kutupalongin leirillä. Tästä on tulossa maailman suurin pakolaisleiri”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun koulutussektorikoordinaattori Kaisa-Leena Juvonen Bangladeshista.
Juvonen työskentelee avustusjärjestöjen yhteisen, Unicefin vetämän koulutusryhmän nopean toiminnan joukoissa. Hänen kanssaan paikalla olevat kokeneet avustustyön kollegat arvioivat, että humanitaarinen katastrofi on mittakaavaltaan verrattavissa Haitin maanjäristykseen 2010 tai Kaakkois-Aasian tsunamiin 2004.
Bangladeshiin on vajaassa kolmessa kuukaudessa saapunut 600 000 pakolaista Myanmarista. Yli puolet heistä on vielä epävirallisilla asuinalueilla tai kokonaan ilman suojaa. Arviolta jopa 90 prosenttia ihmisistä saa syödäkseen vain kerran päivässä. Tartuntatautien riski on suuri.
”Märkään ja mutaiseen kukkulaiseen maastoon muovipressuista kyhättyjen asumusten välissä ei ole teitä, joten avustustarvikkeiden vieminen paikalle on haaste”, Juvonen sanoo.
”Tilanne on vaikea. Resursseja on vähän verrattuna siihen, miten valtavat tarpeet ovat. Lisäksi pyörremyrskykausi lähestyy viimeistään huhtikuussa.”
Juvosen ryhmä auttaa avustustyön ensivaiheessa koordinoimaan työtä. Juvosen tehtävänä on varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi pääsee koulutuksen piiriin.
Kaisa-Leena Juvonen lasten kanssa epävirallisessa luokkahuoneessa Kutupalongin leirillä.
Kouluun pääsy on tärkeää katastrofin jälkeen. Turvallinen kouluympäristö ja normaali rutiini tukevat henkistä toipumista. Kun lapset ovat koulussa, voivat vanhemmat keskittyä elämän rakentamiseen.
Pakolaisleireillä on 453 000 4–18 -vuotiasta lasta. Osa heistä on jo päässyt kouluun. Väliaikaisia kouluja rakennetaan koko ajan lisää.
”Leirin uusille alueille tulee 14 000 ihmistä kohden 45 väliaikaista bambusta ja muovipressusta pystytettyä luokkahuonetta. Koulua käydään kolmessa vuorossa, korkeintaan 50 lasta yhdessä luokkahuoneessa”, Juvonen kertoo.
”Jos koulutiloja saadaan myöhemmin rakennettua lisää, luokkakoko pudotetaan 35:een.”
Opettajia rekrytoidaan sekä pakolaisleiristä että ympäröivistä yhteisöistä.
Monet leirin lapsista ovat traumatisoituneita paettuaan väkivaltaisuuksia. Moni on menettänyt perheenjäseniä. Erityisen vaikea on yksin tulleiden lasten tilanne.
Opettajat saavat Unicefilta koulutuksen siihen, miten psykososiaalista tukea toteutetaan luokkahuoneessa.
”Lapset tarvitsevat tukea sekä mahdollisuuden olla lapsia myös vaikeissa leiriolosuhteissa. Turvalliseen kouluympäristöön pääsy on siinä hyvin tärkeää.”
Kirkon Ulkomaanapu toimittaa 100 000 euron hätäavun Bangladeshiin Cox’s Bazaarin alueelle Myanmarin väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille.
Apu kanavoidaan kirkollisten järjestöjen verkoston ACT-allianssin avustusoperaation kautta ja siihen kuuluu ruoka-apua, välttämättömyystarvikkeita ja hygieniapakkauksia, vesipisteiden ja käymälöiden rakentamista, terveys- ja ravitsemuspalveluja ja lastensuojelua.
Sota ja pakomatka ovat keskeyttäneet monien pakolaislasten koulunkäynnin jopa vuosiksi. Ulkomaanavun tukemat oppimiskeskukset ovat monille ainoa mahdollisuus päästä oppimaan Kreikassa.
Jo rappukäytävään kuuluu lasten ääniä. Kieltä ei erota, mutta volyymi vain kasvaa, kun ylimmän kerroksen ovesta astutaan pieneen aulaan. Lapset juoksentelevat paikasta toiseen ja äidit istuvat huoneen laidalla odottamassa vuoroaan sosiaalityöntekijä Stella Pazioun puheille.
Maanantai on Pazioulle aina kiireinen päivä, sillä silloin ateenalaisen Satovriandoun oppimiskeskukseen rekisteröidään uusia oppilaita. Monelle Kreikkaan saapuneelle pakolaiselle ja siirtolaiselle tämän keskuksen kaltaiset paikat ovat ainoa mahdollisuus oppimiseen, sillä pakolaisten integroiminen kreikkalaiseen koulujärjestelmään on vielä kesken.
Pazioun työnä on selvittää lasten aikaisempaa kouluhistoriaa ja tarvittaessa hän kertoo vanhemmille, mistä he voivat saada tarvitsemiansa palveluita. Sitten hän ohjaa uudet oppilaat sopivaan ryhmään, jossa he alkavat opiskella kreikkaa, englantia ja uudessa maassa pärjäämisen kannalta tärkeitä taitoja.
”Lapsilla voi olla usean vuodenkin tauko opiskelussa, sillä he ovat kulkeneet pitkän matkan Kreikkaan ja monet ovat saattaneet joutua jättämään koulun kesken jo kotimaassaan sodan vuoksi”, Paziou sanoo.
Keskuksen nuorimmat ovat noin kolmivuotiaita, jotka käyvät keskuksen lastentarhaa. Vanhimmat ovat täysi-iän kynnyksellä, ja lisäksi keskuksessa järjestetään kielikursseja oppilaiden vanhemmille.
Päivän aikana keskuksessa käy jopa yli 100 lasta ja nuorta.
Kielimuuri on ylitettävä päivittäin
Ulkomaanapu tukee pakolaislasten ja -nuorten oppimista Kreikassa
Yli 3 100, eli noin 15 prosenttia Kreikassa asuvista pakolaislapsista ja -nuorista on päässyt oppimaan Kreikassa Kirkon Ulkomaanavun työn ansiosta.
Ulkomaanapu on tukenut kreikkalaisia kumppanijärjestöjään Apostolia ja Elixiä esimerkiksi laatimalla opetussuunnitelmia pakolaisille ja kouluttamalla opettajia.
Vanhan talon huoneet on jaettu luokkahuoneiksi matalilla sermeillä ja viereisen luokan puheensorina kantautuu myös Natassa Tselioun luokkaan, jossa kymmenen lasta värittää vimmaisesti erilaisia hedelmiä.
”Fráoula”, Tseliou sanoo kreikaksi ja osoittaa mansikkaa esittävää kuvaa.
”Al-Farawila”, toistaa apuopettaja arabiaksi.
Opettaminen on haasteellista, sillä uusia oppilaita tulee ryhmiin viikoittain. Joka kerta pitää aloittaa jollain tapaa alusta; selvittää millä tasolla lapsi on ja kertoa, mitä koulussa tehdään.
”Tavallisessa koulussa opetusta suunnataan eri tasoryhmille, mutta täällä jokainen lapsi on omalla tasollaan. Osa lapsista ei osaa lainkaan kreikan kielen sanoja, tai sitten he tuntevat sanat kuten vesi, joita ovat tarvinneet pakolaisleireillä Kreikan saaristossa”, Tseliou sanoo.
Lastentarhan puolella on käynnissä evästauko ja hummus-kurkkuleivät katoavat nopeasti pahvilaatikosta. Lastentarhanopettaja Dimitra Kanata silittää hänen jalkaansa halaamaan juuttuneen pikkutytön päätä.
”Meidän pitää joka päivä keksiä keinoja ylittää kielimuuri, vaikka mahdollisimman paljon yritämmekin tehdä kreikaksi. Luemme tarinoita ja askartelemme niihin liittyen, viimeksi piirsimme meren kaloineen”, Kanata sanoo.
Pakolaisille opetetaan Satovriandoun oppimiskeskuksessa kreikan alkeita, englantia sekä heidän omaa äidinkieltään. Kuva: Noora Jussila / Kirkon Ulkomaanapu
Ulkomaanavulta tukea opetussuunnitelmien laatimiseen
Vaikka keskusta ylläpitävä kreikkalainen avustusjärjestö Apostoli onkin tehnyt avustustyötä jo pitkään, ei työntekijöillä ollut aiempaa kokemusta pakolaisten ja siirtolaisten parissa työskentelemisestä. Siksi apuun kutsuttiin Kirkon Ulkomaanapu.
”Yhdenkään lapsen ei tulisi jäädä ilman koulutusta. Ulkomaanavulla on kokemusta opetusalan hankkeista ja eri kulttuuritaustoista tulevien kanssa työskentelemisestä ja tästä yhteistyöstä on ollut suurta hyötyä esimerkiksi opetussuunnitelmien laatimisessa. Lisäksi Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisesta on ollut suuri tuki opettajillemme, jotka ovat usein vastavalmistuneita”, sanoo Apostolin ohjelmatyön johtaja Vassi Leontari.
Tavoitteena on, että Satovriandoun keskuksessa oppilaat oppivat tarpeeksi kreikkaa opiskellakseen kreikkalaisessa koulussa, tai englantia pärjätäkseen muualla Euroopassa.
”Huomaamme lapsissa selvän muutoksen, kun he pääsevät opiskelemaan. Opiskelu antaa heille uskoa tulevaisuuteen”, Leontari sanoo.
Teksti ja kuvat: Noora Jussila
ECHO:n ja Ruotsin kirkon rahoittama projekti toteutetaan yhteistyössä UNICEF:n kanssa.
Kirkon Ulkomaanapu palkitsi viime kevään tuoreen ylioppilaan Anna Mäki-Jyllilän, 18, matkalla Kreikkaan tutustumaan Ulkomaanavun projekteihin. Näin hän kertoo matkastaan ja sen aikana heränneistä ajatuksista.
”Matkani Ateenaan oli ainutlaatuinen ja tärkeä tilaisuus oppia ymmärtämään ihmisiä ja maailmaa hieman tarkemmin. Olen noista mielenkiintoisten kohtaamisten täyttämistä päivistä hyvin onnellinen. Kun nyt kirjoitan Kreikassa heränneistä ajatuksistani, pelkään kuitenkin, että sorrun väittämään ymmärtäväni siellä tapaamieni ihmisten elämää ja kokemuksia kuin olisin kokenut kaiken itse. Se tietenkin olisi valhe.
Kohtaamisista mieleeni jäivät viikkokausiksi erityisesti asiat ja kokemukset, joiden uskon olevan yhteisiä taustasta riippumatta.
Yhteistä: melu
Satovriandoun pakolaislapsille tarkoitetussa koulussa meteli sai melkein korvat lukkoon: se oli liian kova, että täydellinen keskittyminen voisi olla mahdollista, mutta riittävän kova, että koulu voisi olla missä tahansa. Sillä uskoakseni lasten uteliaisuus ja ilo on äänekästä kaikkialla, kaikissa kouluissa nuoret äänet kaikuvat katossa saakka.
Siksi, vaikka tiedän pakolaisina Kreikkaan tulleiden lasten kohdanneen sovittamattoman paljon väkivaltaa ja järkyttävää surua, Satovriandousta mieleeni jäi ennen kaikkea toivoa ja lohdullisuutta. Koulun melu kertoi huonosta akustiikasta ja tarpeeksi suuren tilan puutteesta, mutta se myös muistutti, että näilläkin lapsilla on äänet, jotka pyrkivät kuuluviin. Onneksi on koulu, jossa se on mahdollista.
Yhteistä: unelmat
Ulkomaanapu tukee pakolaislasten ja -nuorten oppimista Kreikassa
Yli 3 100, eli noin 15 prosenttia Kreikassa asuvista pakolaislapsista ja -nuorista on päässyt oppimaan Kreikassa Kirkon Ulkomaanavun työn ansiosta.
Ulkomaanapu on tukenut kreikkalaisia kumppanijärjestöjään Apostolia ja Elixiä esimerkiksi laatimalla opetussuunnitelmia pakolaisille ja kouluttamalla opettajia.
Työ jatkuu syksyllä Code and Create -nimisellä hankkeella, jossa kreikkalais- ja pakolaistaustaiset nuoret opiskelevat yhdessä muun muassa koodauksen ja robotiikan perusteita, samalla toisiinsa tutustuen.
Toisen vierailun teimme Estiaan, jossa majoittuu ja käy koulua parikymmentä yksin maahan tullutta nuorta. Varjoisassa käytävässä seinään nojailevat pojat tervehtivät meitä hymyillen.
Joku aikuisista kertoi poikien unelmista. Jotkut heistä haluaisivat Iso-Britanniaan, jotkut Saksaan, vain harvat jäisivät tyytyväisinä Kreikkaan. He haluaisivat lääkäreiksi, lakimiehiksi, samalla tavalla kuin minä haluan olla arkkitehti tai taiteilija ja löytää tavan tehdä hyvää, elää hyvin.
Jotkut Estian nuorista saavuttavat unelmansa, mikä on hienoimpia asioita, mitä tiedän. Mutta tosiasia on, kuten aikuiset sanoivat, että jotkut 15-vuotiaina Kreikkaan saapuneista pojista eivät esimerkiksi ole koskaan käyneet koulua. Heidän haaveidensa toteutuminen ei ole mahdotonta, mutta lähtökohdat ovat järkyttävän epäreilut. Se on sodan ja väkivallan surullisimpia vaikutuksia: lapset, jotka ovat yhtä avoimia kaikkialla, joutuvat kasvamaan nuoriksi ja aikuisiksi ympäristössä, jossa unelmien on miltei mahdotonta kantaa hedelmää.”
Teksti: Anna Mäki-Jyllilä Kuva: Socrates Baltagiannis
Kirkon Ulkomaanapu palkitsi keväällä 2017 kolme ylioppilaskirjoitusten äidinkielen tekstitaidon kokeessa Ulkomaanapua käsitelleeseen tehtäväntoon vastannutta. Voittajat valittiin yhdessä Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa. Anna Mäki-Jyllilä palkittiin tutustumismatkalla Ulkomaanavun hankkeisiin Kreikassa. Seuraavaksi parhaimman vastauksen laatineet Mika Jokikokko ja Eveliina Drufva palkittiin tavaralahjalla.
Kirkon Ulkomaanapu on näkyvin järjestö Eritreassa tällä hetkellä. Suomalaisten opetusalan asiantuntijoiden tehtävänä Eritreassa on tukea opettajakouluttajien ja tulevien opettajien ammatillista identiteettiä.
ASMARA. Kirkas auringonpaiste panee siristämään silmiä Eritrean pääkaupungissa Asmarassa. Ohut, kirkas ilma on kuin morsian. Olemme 2400 metrin korkeudessa ja tottumaton hengästyy helposti portaissa.
Afrikan sarvessa Punaisen meren rannikolla sijaitseva Eritrea on käynyt pitkän rajasodan kooltaan yli yhdeksän kertaa suuremman naapurimaansa Etiopian kanssa. Rauha solmittiin 2000-luvun alussa, mutta välit ovat yhä kireät. Maata on hallinnut sama puolue ja presidentti Isaias Afewerki yli kaksi vuosikymmentä.
Kirkon Ulkomaanapu tukee täällä eritrealaisia opetusviranomaisia opettajakoulutuksen kehittämisessä ja uuden opetussuunnitelman tekemisessä. Ulkomaanapu on yksi harvoista kansalaisjärjestöistä, jotka toimivat maassa.
Kirkon Ulkomaanavun opetusalan asiantuntija ja kasvatustieteen tohtori Hanna Posti-Ahokas karauttaa kolhuisella Toyotalla hakemaan meitä, tiedottajaa ja kuvaajaa, seuraamaan työpäivää opettajakoulutuslaitoksella Eritrean Institute of Technologyssa.
”Koulutus on tärkeää kaikissa olosuhteissa”
Posti-Ahokas toimi viime vuoden loppuun apulaisprofessorina opettajakoulutuslaitoksella Eritreassa, Eritrean Institute of Technologyssä.
Miten haminalainen opettaja ja tutkija päätyi pienten lasten ja miehensä kanssa Eritreaan töihin?
”Opintojen aikana pedagoginen puoli tuntui minusta pakkopullalta”, nauraa Posti-Ahokas. Hän valmistui alun perin kotitalousopettajaksi, mutta tie vei pian maailmalle.
”Olin alusta asti kiinnostunut kansainvälisistä tehtävistä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on jotain, mitä olen oppinut jo kotoa. Suvussani on jo useammassa sukupolvessa kasvatettu tunnistamaan epäoikeudenmukaisuutta ja toimimaan sen poistamiseksi.”
Posti-Ahokas työskenteli kaksi vuotta opettajana ja pätevöityi luokanopettajaksi. Sitten hän sai ensimmäisen apulaisasiantuntijapaikkansa Etiopiasta. Opetuspuoli vei mukanaan ja kansainvälisiä tehtäviä tuli lisää.
”Koulutus on tärkeää kaikissa olosuhteissa”, maailmaa nähnyt nainen toteaa.
Tansanian tyttöjen ja naisten koulutusta käsittelevän väitöskirjan jälkeen Posti-Ahokas työskenteli Helsingin yliopistolla. Mutta ei mennyt kauaa, ennen kuin hänen piti päästä jälleen maailmalle.
Ulkomaanavun koulutusasiantuntijan työ Eritreassa kuulosti Posti-Ahokkaasta äärimmäisen kiinnostavalta. Hänen mielestään tehtävässä yhdistyivät ihanteellisella tavalla akateeminen puoli ja kehitysyhteistyö.
Kesällä 2015 Hanna muutti Eritreaan miehensä ja 4- ja 8-vuotiaiden tyttäriensä kanssa. Arkielämä oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Perhe asui ”Casa Finlandiassa”, kommuunissa yhdessä suomalaisten Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisten kanssa.
”Välillä tuntui rankalta, kun ei ollut sähköä: silloin ei tullut vettä eivätkä yhteydet ulkomaailmaan toimineet. Lapsille ympäristö oli täysin vieraskielinen eikä maanviljelijäpuolisolle ollut töitä. Toisaalta tämä on ollut arvokas kokemus, mahdollisuus nähdä, että on toisenlaisia tapoja elää – ja paeta kurahaalareita.”
Eritrean opettajakoulutus muutoksessa
Eritrea on hyvin erityksissä muusta maailmasta. Maa on äärimmäisen köyhä, ja pulaa on ruuasta ja puhtaasta vedestä. Kansainvälinen yhteisö pitää ongelmallisena muun muassa pitkää kansalaispalvelusta. Palveluksen virallinen kesto on 18 kuukautta, mutta käytännössä se monen kohdalla kestää vuosikaudet. Rajakiistat ja aiemmat sodat, viimeisin vuosina 1998–2000, naapurimaa Etiopian kanssa ovat virallinen selitys pitkille palvelusajoille. Rajoittuneet tulevaisuudennäkymät ajavat nuoria eritrealaisia etsimään parempaa elämää muun muassa Euroopasta.
Eritrean pääkaupungin Asmaran kaupunkikuvassa näkyy Italian siirtomaa-ajan arkkitehtuuri.
Viime vuosina opettajaksi ovat päätyneet opiskelemaan ne nuoret, jotka ovat pärjänneet kehnosti valtakunnallisissa päättökokeissa. Kokeet järjestetään 12:sta kouluvuoden päättyessä koulutus- ja sotilastukikohdassa, jossa nuoret käyvät viimeisen kouluvuotensa. Opettajaopiskelijoiden akateemiset valmiudet tai motivaatio eivät ole aina olleet huippuluokkaa. Valtaosa niistä nuorista, jotka eivät pääse opiskelemaan, jatkaa suoraan armeijaan ja kansalaispalvelukseen.
Opetus on perinteisesti pohjautunut ulkolukuun. Tähän eritrealaiset haluavat nyt muutoksen ja apuun on pyydetty Ulkomaanapu. Nyt on jo kokeiltu opiskelijoiden rekrytoinnin muuttamista ja opettajaksi haluaville on järjestetty pääsykokeetkin.
Suomalaisten opetusalan asiantuntijoiden tehtävänä Eritreassa on tukea opettajakouluttajien ja tulevien opettajien ammatillista identiteettiä.
Järjestäjäoppilas kantaa tunnin päätteeksi opettajan tavarat opettajanhuoneeseen Sewran alakoulussa Asmarassa.
Uuden rakentamista ja arkista läsnäoloa
Posti-Ahokas on rakentanut Eritrean opettajakoulutuksen kehitysohjelmaa käytännössä puhtaalta pöydältä yhdessä paikallisten yliopistojen ja maan opetusviranomaisten kanssa. Toimintamallit vaikkapa raporttien ja hanke-ehdotusten kirjoittamiseksi oli luotava.
”Painotamme käytännön opetus- ja kasvatustaitojen tärkeyttä tulevien opettajien opinnoissa”, sanoo Posti-Ahokas.
”Samoin vahvistamme ajatusta siitä, että yliopisto-opettaja on myös tutkija.”
Vuosi sitten Ulkomaanapu esimerkiksi järjesti toimintatutkimuksen työpajan opettajakouluttajille. Toimintatutkimuksella pyritään kehittämään tutkimuksen kohteena olevaa organisaatiota eli Eritreassa koulutusjärjestelmää yksittäisistä luokkahuoneista korkeakouluihin ja aina koulutuspolitiikkaan saakka.
Viime syksynä ryhmä eritrealaisia opettajakouluttajia vieraili Suomessa tutustumassa suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Oppilaiden valinnanvapaus ja luottamus oppilaiden ja opettajien välillä tekivät vaikutuksen.
”Erityisopetuksesta ja sen tarpeesta olemme puhuneet paljon. Samoin sukupuolesta. Eritreassa on politiikan tasolla hyvin edistyksellinen tasa-arvopolitiikka, mutta käytännön tasolla riittää työtä.”
Lukiosta alkaen tyttöjä on opiskelijoiden joukossa vähemmän, yliopisto-opettajista naisia on enää kourallinen. Aiheesta ei ole ehkä aiemmin puhuttu ja tasa-arvokysymysten tunnistaminen on monelle hankalaa.
”Se, että minä ja Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisemme olemme täällä koko ajan ja käymme arkisia keskusteluja teekupin äärellä, on arvokasta. Läsnäolo on todella tärkeää.”
Eritreassa on pulaa opettajista ja ammatin arvostus on ollut viime vuosina heikkoa. Maassa halutaan nyt kehittää opettajakoulutusta ja parantaa opettajien asemaa. Suomalaisella opetusalan osaamisella on tässä paljon annettavaa.
Muutos on mahdollinen
Kirkon Ulkomaanapu on ollut uraauurtava toimija Eritreassa.
”Tuntuu merkitykselliseltä, kun oma työ näkyy. Nyt ainakin tiedetään, että kansalaisjärjestö pystyy toimimaan Eritreassa. Ulkomaanapu on näkyvin järjestö maassa tällä hetkellä”, kertoo Posti-Ahokas.
Haasteena hän näkee sen varmistamisen, että oppi todella menee perille ja ulkoluvun kulttuurista päästään eroon.
”Ajatus siitä, että muutos on mahdollinen, vie eteenpäin.”
Kahden hyvin erilaisen elämän yhdistäminen vaatii kompromisseja. Vuosi sitten juhannuksena mies ja lapset palasivat Suomeen ja Posti-Ahokas jatkoi loppuvuoden yksin Eritreassa. Pestin päätyttyä hän jäi kaipaamaan erityisesti paikallisia ihmisiä ja kollegoitaan yliopistolta.
”Joka päivä niin moni ihminen hymyili ja ilahtui nähdessään minut. Ihmisillä on Eritreassa aina aikaa vähintään pysähtyä tervehtimään. Siellä asetetaan toinen ihminen etusijalle, eikä ajatella vain itseä ja omia kiireitä.”
Eritrean Institute of Technologyn hiljaittain valmistuneessa kirjastorakennuksessa opiskellaan vuoroissa.
Teksti: Minna Elo
Kuvat: Jukka Gröndahl
Kesällä 2017 Hanna Posti-Ahokas työskentelee lyhyen jakson toimintatutkimuksen parissa Asmara Community College of Educationissa. Elokuussa hän siirtyy johtamaan Jyväskylän yliopiston koordinoimaa Eritrean opetuksenkehittämishanketta.
”Ei minua pelota uusi maanjäristys”, sanoo kahdeksanvuotias Manjali Shah. ”Minä tiedän, miten toimia.”
Nepalin maanjäristykset tuhosivat kaksi vuotta sitten tuhansia koulua vieden opiskelupaikan miljoonalta lapselta. Shahin kotikylän Bhimphedin lähes satavuotias koulu vaurioitui pahoin ensimmäisessä järistyksessä huhtikuun lopussa ja tuhoutui täysin 17 päivää myöhemmin jälkijäristyksessä.
Nyt Mahendar High Schoolissa käydään koulua normaaliin tapaan, mutta vanhan koulurakennuksen sijaan uusissa parakeissa. Shah käy neljättä luokkaa ja kyselee sujuvalla englanninkielellä suomalaisvierailijoiden nimet ja kotipaikat.
”Haluan isona opettajaksi, jotta voin jakaa muille tietoa”, Shah kertoo.
3-4-vuotiaat esikoululaiset opettelevat numeroita englanniksi Ulkomaanavun jälleenrakentamassa Shree Bhrikutin koulussa Gorkhan maakunnassa. Lapset saavat halutessaan samalla hoivata pehmoleluja ja nukkeja.
Shah oli yksin kotona katsomassa televisiota maanjäristyksen sattuessa, koska hänen vanhempansa olivat toisaalla. Hän pääsi vahingoittumattomana ulos, mutta kotitalo vaurioitui. Shah perheineen joutui asumaan kuukauden ulkosalla ennen kuin pystyi palaamaan kotiinsa.
Koulu pääsi alkamaan vasta puolitoista kuukautta järistyksen jälkeen. Aluksi moni lapsi jätti tulematta kouluun, kertoo koulun rehtori Ramji Yadav. Osa ei tiennyt, että opetusta järjestetään jälleen. Toiset pelkäsivät jälkijäristyksiä niin paljon, että eivät uskaltaneet tulla.
Alkuun koulussa ei annettu tavallista opetusta, vaan kaikki perustui peleihin ja leikkeihin.
”Näin saimme lapset uskaltamaan takaisin kouluun. Oli erilaisia hauskoja tehtäviä, emmekä antaneet läksyjä. Sen lisäksi annoimme lapsille vinkkejä, miten toimia järistyksen aikana.”
Koulua käyneet lapset kertoivat muille oppejaan uuden järistyksen varalle. Tämä rakensi luottamusta myös muiden lasten keskuudessa ja kolme kuukautta järistyksen jälkeen suurin osa lapsista oli palannut kouluun.
334 sementtistä koulurakennusta
Ensin opetusta varten rakennettiin väliaikaisia luokkia bambusta ja kanaverkosta. Seuraavaksi alettiin rakentaa pysyvämpiä sementtiseinäisiä koululuokkia. Näihin rakennuksiin koulun henkilökunta on erittäin tyytyväistä.
”Nyt meillä on paikka, johon lapset voivat tulla oppimaan”, Yadav sanoo silmin nähden ylpeänä.
Mahendar High Schoolin edessä oleva nurmikenttä on tarkoitettu paitsi koululaisten peleihin myös koko kylän turvapaikaksi, jos maanjäristys iskee taas.
Yhdessä rakennuksessa on kaksi luokkaa, joihin kumpaankin mahtuu tarvittaessa 40 oppilasta. Pienempien, alle kuusivuotiaiden, lasten luokissa opetus tapahtuu matalan pöydän ympärillä lattialla istuen. Isommat lapset opiskelevat pulpettien ääressä.
Rakennukset on tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön noin 4-5 vuodeksi. Paikalliset työntekijät kuitenkin arvioivat, että ne voivat olla käytössä jopa yli 20 vuotta, koska ne ovat kestävää tekoa. Bhimphedin kylän koulu oli ensimmäinen, johon juuri tällaisia väliaikaisia koulurakennuksia tehtiin.
Yhteensä Kirkon Ulkomaanapu on rakentanut 334 vastaavaa koulurakennusta tuhoutuneiden koulujen oppilaille.
Kouluihin on rakennettu myös saniteettitilat: vessat ja käsienpesupaikat. Ulkomaanavun työntekijät ovat antaneet koulutuksen niiden ylläpidosta ja hygienian merkityksestä.
Koulurakennukset luovat turvallisuuden tunnetta
Shree Bhrikuti Lower Secondary School sijaitsee mäen rinteessä Thati Pokhari kylän yläpuolella. Kun kiipeää mäkeä ylös koululle, kuulee puolessa välissä matkaa rytmikkään ja reippaan yhteenlausunnan. Yhdessä luokista opetellaan värejä englanniksi, toisessa kertotauluja.
Kaikki rakennustarvikkeet uusiin kouluihin jouduttiin kantamaan mäen juurelta ylös, koska koululle ei ole tietä. Ennen kuin rakennustyöt saatiin valmiiksi, opetusta annettiin rakennusten keskellä olevalla aukiolla, joka on aurinkoisena päivänä paahtavan kuuma. Tuolla aukiolla sijaitsi ennen koulurakennus, joka tuhoutui järistyksessä.
Rehtori Tara Jashi kertoo oppilaiden olevan helpottuneita, kun saavat käydä koulua rakennuksissa, jotka ovat turvallisia. Koulun opettajat ovat saaneet koulutusta luonnonkatastrofien varalta. Parin päivän koulutuksen jälkeen he suunnittelevat nyt pieniä muutoksia koulutiloihin. He ovat silminnähden innoissaan siitä, että pystyvät tekemään kouluympäristöstä entistä turvallisemman lapsille.
Koulu on tärkeä koko kyläyhteisölle ja suomalaisvieraita tervehtimään on saapunut koulun koko johtokunta.
”Kouluttamalla lapsia autamme heitä saamaan hyvän, mukavan ja rauhallisen elämän” Jashi perustelee opetuksen tärkeyttä.
Teksti: Maija Lappalainen
Kuvat: Johanna Erjonsalo
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Ugandassa pakolaiset saavat heti oikeuden koulutukseen ja työntekoon, kertoo Ugandan pakolaiskomissaari David Apollo Kazungu.
Ugandan rajan ylitti vuonna 2016 enemmän pakolaisia, kuin mitä ylitti Välimeren Eurooppaan. Pakolaisia on yhteensä jo yli miljoona. Suurin osa on Etelä-Sudanista, jonka levottomuudet ovat aiheuttaneet Afrikan suurimman pakolaiskriisin.
Uganda on tähän mennessä selviytynyt kohtuullisesti tilanteesta, joka on ajanut Euroopan kriisin partaalle. Kysyimme pakolaiskomissaari David Apollo Kazungulta, miten Uganda on sen tehnyt.
Miten Uganda selviää pakolaistilanteesta? ”Meillä on pitkä kokemus pakolaisten vastaanottamisesta ja moni Ugandan entisistä ja nykyisistä päättäjistä on ollut pakolaisia. Uhkan sijaan me kohtelemme pakolaisia mahdollisuutena. Pakolaisten oikeudet on ankkuroitu lainsäädäntöömme.”
Mitä käytännössä tapahtuu, kun pakolaiset saapuvat maahan? ”Pakolaiset saavat heti rekisteröitymisen jälkeen oikeuden käydä koulua, tehdä töitä, perustaa yrityksiä ja liikkua vapaasti maassa. He saavat myös tilkun maata pakolaisasutusalueilla ruuan viljelyyn. Heillä on samat oikeudet kuin ugandalaisilla – äänestysoikeutta lukuun ottamatta.
Mikä rooli Kirkon Ulkomaanavulla on Ugandassa? ”Kirkon Ulkomaanapu on tukenut koulutusta kriisitilanteessa ja järjestänyt ammatillista koulutusta. Pakolaisille on tärkeää oppia ammatteihin hyödyllisiä taitoja ja Uganda hyötyy pakolaisten työllistymisestä. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää panostaa pakolaisten koulutukseen. Se on myös hyödyksi, kun he palaavat kotimaahansa. Olemme nähneet, että koulutus muuttaa ihmisiä.”
Kysytäänkö Ugandalta koskaan neuvoja pakolaisasioissa? ”Kyllä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on sanonut, että lähestymistavastamme on esimerkiksi koko maailmalle. Olemme vaihtaneet ajatuksia ja vastanneet lukuisiin kysymyksiin muista maista, ja vierailuja on ollut ainakin Malawista, Tansaniasta, Etiopiasta ja Sambiasta.”
Ugandaan on heinäkuusta 2016 lähtien saapunut tuhansia pakolaisia päivässä. Kuinka vakava tilanne mielestäsi on? ”Uganda on sitoutunut pitämään rajansa auki pakolaisille, ja kansainvälisen yhteisön pitää osaltaan varmistaa, että resurssit riittävät takaamaan näille ihmisille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään pakolaisinakin.” [Viime vuonna noin 250 miljoonan dollarin rahoitustarpeesta täyttyi 40 prosenttia.]
Mikä motivoi sinua työssäsi? ”Työ inhimillisyyden puolesta ja se, että osaltani pystyn tekemään jotakin auttaakseni tässä humanitaarisessa kriisissä.”
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
