Puhutaan menkoista – Ugandalaisessa koulussa kuukautisista johtuvat poissaolot kitkettiin yksinkertaisella keinolla
Kolme neljästä tytöstä Ugandassa jättää koulupäiviä väliin kuukautisten takia. Bukeren yläkoulussa ongelmaa on ratkottu lisäämällä sekä tyttöjen että poikien tietoa menkoista. Tytöt ovat saaneet myös suojia ja saippuaa.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
YLI SADAN teini-ikäisen jännitys ja päiväntasaajan iltapäivän hohka ovat lämmittäneet luokkahuoneen ilman niin paksuksi, että sitä voisi melkein kahmaista purkkiin. Ahtaasti pulpeteissaan istuvat nuoret supisevat, kun opettaja Jolly Kyogabirwe aloittaa lisääntymisterveyttä ja seksuaalioikeuksia käsittelevän oppitunnin Keski-Ugandassa sijaitsevan Bukeren yläkoulussa.
Nyt puhutaan kuukautisista! Kuhina rauhoittuu.
”Kuukautiset eivät ole sairaus, jonka takia teidän pitäisi jäädä kotiin ja pois opetuksesta”, Kyogabirwe sanoo.
Eturivissä muutama tyttö vilkuilee toisiaan. Takapenkissä pojat nojaavat kiinnostuneina eteenpäin, joten annetaan opettajan jatkaa.
”Jos kuukautiset alkavat kesken koulupäivän, koululla on hätätapauksia varten kertakäyttösiteitä. Me autamme teitä, jotta voitte olla koulussa kuukautisista huolimatta”, opettaja Kyogabirwe osoittaa sanansa tytöille.
ETENKIN PAKOLAISASUTUSALUEILLA kuukautisiin liittyvät poissaolot ovat todellinen uhka koulutukselle. Moni tyttö on poissa koulusta useita päiviä joka kuukausi.
Bukeren yläkoulu taistelee poissaoloja vastaan järjestämällä kuukautishygieniaopetusta ja jakamalla tytöille sen yhteydessä pussillisen kestositeitä, saippuaa ja alushousuja.
Opettaja Kyogabirwe käy läpi merkkejä, joita keho antaa ennen kuin kuukautiset alkavat ja muistuttaa, että oma kuukautiskierto kannattaa tuntea.
Takapenkin pojat innostuvat viittaamaan.
”Miksi suojat ovat niin eri kokoisia – ja tuo yksi noin valtava?”
”Miten pitkään yksi kestoside säilyy käyttökelpoisena?”
Bukeren yläkoulun oppilas Best Kemigisa, 20, esittelee Kirkon Ulkomaanavun tuella koulussa tytöille jaettavan kuukautishygieniapaketin sisältöön kuuluvia alushousuja ja niihin kiinnitettyä kestosidettä.
Kestositeiden valmistaminen itse säästää rahaa
TUNNIN PÄÄTYTTYÄ tytöt ja pojat pääsevät keskustelemaan vapaasti.
”On kiinnostavaa tietää, miten asiat toimivat. Osa meistä pojista ei tiennyt ennestään mitään”, sanoo Emmanuel Nsengimana, 20.
”On hyvä keskustella yhdessä”, jatkaa Best Kemigisa, 20.
Oppitunti saa Manzi Biraguman, 16, pohtimaan, voisiko kestositeiden valmistuksesta tehdä bisneksen. Pojan kommentti saa tytöt nauramaan, mutta idea ei ole ollenkaan huono, vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun Ugandan-toimiston koulutusasiantuntija Sonia Kyasiimire.
”Jos saisimme lisärahoituksen, järjestäisimme työpajan, jossa opetellaan valmistamaan kestositeitä myös myytäväksi. Koulutuksen voisi yhdistää vaikka ammatillisiin opintoihin”, Kyasiimire kertoo.
Yhden kestositeen elinkaari on noin vuosi, mikä tekee niistä kertakäyttöisiä suojia parempia vaihtoehtoja ympäristön kannalta. Jos tytöt valmistaisivat kestositeitä itse, he voisivat myös säästää rahaa.
Viiden kappaleen kestosidepaketti maksaa kaupassa 25 000 Ugandan shillinkiä (kuusi euroa). Kertakäyttösiteet puolestaan kustantavat tytöille kuukausittain 5 000–10 000 shillinkiä (noin 1,5–2,5 euroa).
Pakolaisalueella se on merkittävä summa. Yhden kuukautissidepaketin hinta vastaa noin puolikasta YK:n pakolaisjärjestön käteisavustuksesta.
”Monen vanhemmat eivät ole saaneet koulutusta kuukautishygieniasta. Heidän voi olla vaikea ymmärtää, miksi tytöille pitäisi tarjota erikseen kuukautissuojia”, tietää Manzi Biraguma.
Tytöt nyökyttelevät. Tiedon puutteen vuoksi tyttöjä saatetaan syrjiä ja sulkea ulos arkisista asioista kuten sosiaalisesti tärkeistä uskonnollisista kokoontumisista.
”Täällä on yhteisöjä, joissa saatetaan uskoa, että tytöt ovat menkkojen aikaan ‘epäpuhtaita’ tai että he ovat jotenkin haitaksi”, sanoo Patience Kabarokore, 17.
Manzi Biraguma ja Emmanuel Nsengimana ovat iloisia, että pojat on otettu Bukeren koulussa mukaan kuukautishygieniaa valottaville oppitunneille. Joskus poikien uteliaisuus ja kysymykset saavat tytöt nauramaan.
Emmanuel Nsengimana muistuttaa, että tytöt voisivat itse välttää leimatuksi tulemista pitämällä huolta hygieniastaan.
”Etenkin pojat saattavat haluta istua jossain muualla kuin sellaisen tytön vieressä, jolla ei ole kunnollisia suojia. Heitä saattaa hävettää. Olen tosissani, sellaisia poikia on!”
Kommentista seuraa väittely tyttöjen ja poikien kesken siitä, tarvitseeko kuukautisia hävetä.
”Menkat kuuluvat normaaliin elämään. Se, että on kuukautiset, tarkoittaa vain, että on normaali”, Best Kemigisa sanoo.
”Joskus on vaikea vaikeaa osallistua muiden iloon ja touhuihin kuukautisten aikana. Etenkin, jos voi huonosti. Silloin hävettää”, puolustautuu Fatumah Kenganzi, 17.
Hän kertoo, että muslimina hän ei saa rukoilla eikä paastota kuukautisten aikaan.
”Se on ihan ymmärrettävää. Rukousmattokin voi likaantua”, hän pohtii.
Kuukautissiteet ja muut kuukautisiin liittyvään hygieniaan tarkoitetut tuotteet voivat olla etenkin pakolaisina Ugandassa eläville perheille ylivoimainen kuluerä. Jos rahaa ei ole, moni tyttö joutuu joka kuukausi jäämään kotiin kuukautisten ajaksi.
Kuukautissiteiden puute vie koulupäiviä tytöiltä
KAIKKI NUORET Bukeressa tietävät jonkun, joka on jäänyt koulusta pois kuukautisten vuoksi. Eikä ihme, sillä ugandalaisministeriön vuoden 2020 tietojen mukaan kolme neljästä kouluikäisestä tytöstä on kuukautisten vuoksi pois opetuksesta 2–3 koulupäivää kuukaudessa. Saman tilaston mukaan jopa 65 prosenttia Ugandassa elävistä tytöistä ja naisista kokee, etteivät he pysty hankkimaan riittäviä kuukautissuojia itselleen.
”Tytöt varmasti käyttäisivät mielellään kertakäyttöisiä suojia, mutta ne eivät ole kovin saavutettavia täällä”, sanoo Sonia Kyasiimire viitaten siteiden korkeaan hintaan.
Fatumah Kenganzi suosisi mieluummin kertakäyttöisiä kuukautissuojia, jos hänen olisi mahdollista ostaa niitä.
KUA:n kuukautishygieniatyöhön kuuluu kestositeiden jakamisen ja oppituntien ohella muutakin. Bukeren yläkoulussa käymälöiden yhteyteen on rakennettu pukuhuoneet ja vesipisteet tyttöjen arkea helpottamaan. 2020 vuoden tilastojen mukaan vain 60 prosenttia tytöistä ja naisista kertoi, että heidän saatavillaan oli säännöllisesti peseytymiseen ja suojien pesemiseen tarvittavaa vettä.
Fatumah Kenganzi on tytöistä ainoa, joka haluaisi ennemmin käyttää kertakäyttöisiä suojia, jos voisi valita. Hänen elämäänsä kestositeiden kanssa helpottaa se, että hän asuu koulun yhteydessä olevassa asuntolassa.
”Koululla on vettä peseytymiseen ja suojien pesemiseen. Alakoululla, jota kävin, piti vahingon sattuessa lähteä kesken päivän kotiin peseytymään.”
Eniten tytöt kertovat jännittävänsä tilanteita, joissa kuukautiset alkavat yllättäen kesken koulupäivän. Koulupäivä voi muuttua etenkin poikien käytöksen takia piinaavan häpeälliseksi.
”He pilkkaavat verihameeksi, ja kaikki kuulevat asiasta”, kertoo Patience Kabarokore.
Kommentti saa pojat vilkuilemaan toisiaan.
”Luulen, että teemme sitä tietämättömyyttämme. Hämmentää ajatella edes, mistä veri tulee sellaisiin kohtiin vaatteita. Me pojat olemme herkkiä”, Birakuma puolustautuu.
”Tytöt voisivat puhua avoimesti näistä asioista. Tulkaa kertomaan meille, jos tarvitsette apua. Me kyllä autamme”, Nsengimana jatkaa.
Viimeinen lause saa kaikki kolme tyttöä repeämään nauruun. Patience Kabakore kiittelee kuitenkin sitä, että pojat saavat nyt koulun kautta tietoa.
Best Kemigisa, Fatumah Kenganzi ja Patience Kabarokore ovat saaneet kuulla poikien pilkkaa, kun jonkun tytön kuukautiset ovat alkaneet yllättäen kesken koulupäivän ja asia on käynyt muille oppilaille ilmi.
”Uskon, että poikia kiinnostavat aidosti nämä asiat. Nyt he ovat saaneet mahdollisuuden osallistua ja oppia. Vielä jokunen vuosi sitten heidät häädettiin luokasta, kun alettiin puhua kuukautisista.”
Miten pojat aikovat käyttää koulussa kuukautishygieniasta saamiaan tietoja?
”Jos minulla olisi vaimo ja hän tarvitsisi apua kestositeiden pesussa, tietysti auttaisin”, sanoo Biraguma hetken mietittyään.
Tytöt eivät usko.
”Et varmasti! Sinä et edes tiedä, miltä kuukautisveri haisee”, haastaa Fatumah Kenganzi.
”Kylläpäs. Aion ainakin tarjota apua vaimolleni, kun minulla on sellainen jonakin päivänä. Vaimoni on minun vastuullani. Tietysti auttaisin”, Biraguma lupaa.
Maailmanlaajuisesti melkein joka kymmenennellä pakolaisella on jonkinlainen vamma, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa käydä koulua tai hankkia ammatti. Ugandassa Rwamwanjan pakolaisalueella elävä kongolainen Tumaine Sebikari on yksi heistä.
Kuva: Antti Yrjönen Teksti: Elisa Rimaila
Tumaine Sebikari oli 16-vuotias, kun hän pakeni yksi Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan. Ensimmäiset vuodet hän elätti itseään viljelemällä maapalaa, jonka Ugandan valtio myönsi hänelle Rwamwanjan pakolaisasutusalueelta. Lisätuloja Tumaine sai tekemällä kulloinkin tarjolla olleita hanttihommia.
Kolme vuotta sitten Tumainen elämä muuttui. Hänen toinen jalkansa alkoi turvota rajusti, mikä lopulta johti koko säären ja jalkaterän amputoimiseen. Yhtäkkiä nuoren miehen ei ollut mahdollista tehdä töitä eikä edes viljellä omaa peltoaan.
Oman kodin jättäminen pakon edessä on ihmiselle järkyttävä kokemus. Kun nuori pakolainen on lisäksi vammautunut, epätoivo voi olla moninkertaista. Tumaine joutui kerjäämään saadakseen riittävästi syötävää. Koulu oli jäänyt pakolaisuuden myötä kesken, eikä Tumainella ollut ammattia.
ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ Tumaine kuuli Kirkon Ulkomaanavun pakolaisalueella tarjoamasta ammatillisesta koulutuksesta. Nyt hän opiskelee räätäliksi.
”Räätälinä pystyn työskentelemään istuen eikä jalan puuttuminen haittaa”, hän sanoo.
Puoli vuotta kestävän koulutuksen jälkeen Tumaine aikoo työskennellä ystävänsä räätäliliikkeessä osa-aikaisesti, kunnes saa säästettyä tarpeeksi rahaa ompelukonetta ja oman liikkeen avaamista varten.
”Opiskelen tulevaisuuteni vuoksi. Haluan elää hyvin”, hän sanoo.
Maailmanlaajuisesti melkein joka kymmenennellä pakolaisella on jonkinlainen vamma, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa käydä koulua tai hankkia ammatti, arvioivat kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Haasteet koskevat siis noin 12 miljoonaa kotinsa jättänyttä. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa pyritään lisäämään myös vammaisten henkilöiden mahdollisuutta koulutukseen ja toimeentuloon.
KUVAAJALTA: Hyvä kuva vaatii paljon kuvattavalta. Hänen pitää olla valmis avaamaan elämäänsä yleisölle ja sietämään perässä roikkuvaa kuvaajaa. Parhaat kuvat vaativat myös aikaa, jotta kuvattavan tilanne hahmottuu riittävällä tarkkuudella. Mitä ei ymmärrä, ei voi myöskään kuvata. Tumainen kuva on onnistunut, sillä hän oli valmis uhraamaan meille päiviä ja puhumaan avoimesti vastoinkäymisistään, jotta me voisimme paremmin ymmärtää ja näyttää, minkälaista elämä jalkansa menettäneenä pakolaisena Ugandassa on.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Voit katsoa myös videon, jossa Tumaine kertoo elämästään. Lyhytdokumentti on kuvattu osana vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen kampanjaa.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen
Lähetä tekstiviesti APU20 (20 € lahjoitus) numeroon 16588 tai lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 85050. (Keräyslupa RA/2020/639 ja ÅLR/2023/7525)
Hibak markkinoi suunnittelemiaan vaatteita somessa, Sakariyan kahvila kokoaa asiakkaat herkuttelemaan ja lukemaan kirjoja. Starttiraha auttaa myös Sainabia, joka menetti liiketoimensa tuhoisassa tulipalossa. Näin Somalimaan Hargeisassa ponnistellaan toimeentulon eteen.
Teksti ja kuvat: Björn Udd
Yli 60 prosenttia nuorista on vailla työtä Somalian pohjoisosassa, jota kutsutaan Somalimaaksi. Vuosikymmenien ajan konflikteista kärsineessä maassa ei ole tarpeeksi työpaikkoja, minkä vuoksi jopa koulutetut nuoret jäävät helposti tyhjän päälle. Nuorisotyöttömyys on erityisen vakava asia, sillä noin 70 prosenttia Somalimaan asukkaista on lapsia ja nuoria.
Työpaikka tarjoaa tärkeän toimeentulon, eikä yksistään työtä tekevälle. Koska niin moni on ilman ansioita, yksi ainoa työllistynyt saattaa Somalimaassa tukea jopa parikymmentä perheenjäsentään.
Toimeentulo parantaa ihmisten tulevaisuuden näkymiä, ja sen vuoksi Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tukee yrittäjiksi haluavia nuoria Hargeisan kaupungissa. Omat tulot helpottavat myös naisten ja vammaisten asemaa, sillä tulojen myötä heillä on paremmat mahdollisuudet suunnitella omaa elämäänsä. Usein yrittäjyydestä haaveilevilta puuttuvat kuitenkin yrityksen perustamiseen tarvittavat varat ja kirjanpitotaidot. KUA tarjoaa ratkaisuna starttirahaa ja koulutusta.
Mutta nuoret eivät ole ainoa ryhmä, jota tarvitsevat tukea Hargeisassa. Huhtikuussa 2022 Waheenin kauppapaikka paloi poroksi, ja sen mukana katosivat taivaan tuuliin arviolta 2000–5000 kauppiaan säästöt, varastot ja liiketilat. Tulipalon tuhot sekä globaali inflaatio lamaannuttivat kaupungin talouden täysin. Palon jälkeen 20 naisyrittäjää on saanut KUA:lta noin 500 euroa, joiden avulla he ovat voineet käynnistää toimintansa uudelleen.
Tässä jutussa tapaamme kolme pienyrittäjää Hargeisasta: heistä kaksi on työuransa alkutaipaleella olevia nuoria ja kolmas edustaa kokeneempaa kauppiaspolvea.
Hibak Hiis Mohamoud on 23-vuotias räätäli, joka markkinoi vaatteitaan sosiaalisessa mediassa.
”Kun aloitin räätälikoulutuksen, muut olivat ehtineet olla koulussa jo kaksi kuukautta. Koulubussissa ei ollut enää tilaa. Kävelin joka päivä puolitoista tuntia suuntaansa koululle. Lopulta opettajat tajusivat minun olevan tosissani ja antoivat minulle opiskelupaikan”, sanoo Hibak Hiis Mohamoud.
Nuori nainen huokuu itsevarmuutta ja toimeliaisuutta, kun hän kertaa elämänsä vaiheita. Hibak kertoo, ettei hänen isänsä ole halunnut olla tekemisissä Hibakin perheen. Isän päätös vaikeutti esimerkiksi opintoja, koska äiti oli pienituloinen ja koulutus maksullinen. Kerran tytär soitti isälleen ja pyysi häntä maksamaan koulumaksuja, mutta tämä kieltäytyi.
”Myin sitten torilla ainoan omaisuuteni eli korvakorut. Rahoilla ostin koulukirjoja ja äidilleni hedelmiä”, Hibak kertaa.
Hibak Hiis Mohamoud käveli alkuun joka päivä puolitoista tuntia suuntaansa koululle opiskellakseen räätäliksi. ”Lopulta opettajat tajusivat minun olevan tosissani ja antoivat minulle opiskelupaikan”, hän kertoo.
Ensin Hibak opiskeli kätilöksi, mutta kun töitä ei löytynyt, hän päätti jatkaa räätäliksi KUA:n järjestämässä koulutuksessa. Hibak seurasi somessa muodikkaita naisia, joiden tyyliä hän alkoi jäljittelemään omassa mallistossaan. Uusien asiakkaiden hankkiminen oli kuitenkin hankalaa.
”Puin tekemiäni vaatteita päälleni ja menin kahviloihin, jotta muut näkisivät, millaisia vaatteita teen. Minulta kysyttiin, mistä olen ostanut vaatteeni. Sillä tavalla löysin asiakkaita”, Hibak nauraa.
Nykyään Hibak tekee vaatteiden lisäksi myös laukkuja. Hän markkinoi tuotteitaan somessa ja ostajia riittää Somalian pääkaupungista Mogadishusta asti. Hibak lähettää vaatteet postitse ja saa asiakkailta maksut mobiilisovelluksella. Tällä hetkellä hän tienaa noin 60 dollaria kuussa.
”Aluksi äiti ei antanut minulle lupaa mennä koulutukseen, koska minulla oli jo kätilön koulutus. Nyt hän näkee, miten tuon kotiin rahaa, ja kannustaa jatkamaan”, Hibak kertoo.
”Olen ollut koko elämäni riippuvainen muista, mutta nyt minusta on tullut itsenäinen nainen.”
Jopa isäsuhde on muuttunut koulutuksen myötä.
”Kun isä kuuli, että minusta on tullut ompelija, hänestä tuli asiakkaani. Haluan isäni huomaavan, että oli virhe hylätä meidät.”
Sainab Abdi Farah on kokenut torimyyjä, joka käynnistelee kauppaansa uudestaan tuhoisan tulipalon jäljiltä.
”Tulipalo alkoi perjantaina, vapaapäivänäni. Olin kotona ja kuullessani palosta ryntäsin paikalle. Koko kauppapaikka oli tulessa. Kun tuli sammui, olin menettänyt kaiken.”
Sainab Abdi Farahin alkuperäinen liike paloi tuhoisassa tulipalossa vuonna 2022.
Sainab kertoo surullisena päivästä, joka muutti kaiken hänen kotikaupungissaan Hargeisassa. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2022 tori tuhoutui lähes 10 hehtaarin alueelta. Samalla katosivat ihmisten säästöt, mahdollisuudet toimeentuloon ja myös kaupungin talousnäkymät.
”Se oli kauheaa. En saa tukea keneltäkään, ja aviomieheni on ollut sairas jo pitkään”, sanoo Sainab, jonka 11-henkisen perheen koko talous on hänen harteillaan.
Sainabin miehellä on selkäongelmia, ja hän tarvitsisi leikkaushoitoa. Sainabin mukaan hoito maksaa 18 000 dollaria, ja koska Somalimaassa terveydenhoito toimii huonosti, leikkaus pitäisi tehdä ulkomailla.
”Tällä hetkellä minulla on ainoastaan toivo jäljellä. Haluan laajentaa liiketoimintaani, ja tienata tarpeeksi rahaa, jotta perheeni pärjäisi.”
Tulipalon jälkeen Sainab sai luvan kaupata tavaroitaan entiseen varastoon perustetun kaupan portailla. Kauppatavaroitaan hän säilytti pienessä laatikossa. Liiketoiminta oli kuitenkin niin pienimuotoista, että tuloilla oli mahdoton elää.
”Sain KUA:lta 500 dollaria ja viikon mittaisen kauppiaskoulutuksen, jotta voisin jälleen saada liiketoimintani kunnolla käyntiin. Ilman tukea minun olisi ollut mahdotonta laajentaa bisnestäni.”
Nyt Sainabilla on pienen laatikon sijaan kärryllinen kauppatavaraa, kuten vaatteita, huiveja ja muuta. Hänellä on yhä lupa olla kaupan portailla myymässä tuotteitaan.
”Autamme toisiamme. Minun tuotteeni sopivat hyvin yhteen kaupan tuotteiden kanssa. Minä myyn naisten ja lasten vaatteita, ja he myyvät hiusten- ja ihonhoitotuotteita,” Sainab sanoo.
Silti liiketoiminta on yhä hankalaa. Iso osa markkinapaikasta on vieläkin rakennettavana, eivätkä asiakkaat ole löytäneet takaisin.
”Hyvän kuukauden aikana tienaan noin 70 dollaria. Ennen paloa tienasin jopa 200 dollaria”, Sainab kertoo.
”Me kaikki täällä toivomme, että asiat palaisivat normaaleiksi.”
Sakariya Ali Isack on perustanut starttirahalla ystävänsä kanssa kahvilan, josta saa erikoiskahvien lisäksi pientä syötävää.
20-vuotias Sakariya Ali Isack sokeutui 3-vuotiaana, mutta ryhtyy nyt yrittäjäksi yhdessä kavereidensa kanssa.
”Olemme perustamassa pikaruokakahvilan. Myymme erikoiskahveja, teetä, paistettua kanaa ja ranskalaisia perunoita”, sanoo Sakariya Ali Isack.
Kahvilaa remontoidaan yhä. Sen paljastavat rakennustarvikkeet, jotka lojuvat ympäri liiketilaa. Kiire on kova, sillä muutaman päivän päästä ystävysten kuppila nimeltään “Kirjoja ja kahvia” avaa ovensa yleisölle. Siihen mennessä hyllyjen on oltava täynnä kirjoja, joita asiakkaat voivat kahvia juodessaan lukea.
4 000 dollarin starttirahan kaverukset ovat käyttäneet vuokraan, sisustamiseen, kahvi- ja uppopaistokoneiden sekä ruokatarvikkeiden hankintaan. Jo kertaalleen luetut kirjat kahvila saa lahjoituksina.
”Minä pidän huolta hallinnollisista tehtävistä, siivoamisista ja osittain myös tarjoilusta. Suurimman osan tuotteista voin tarjoilla, mutta esimerkiksi limujen erottaminen toisistaan tuottaa hankaluuksia”, sokea Sakariya sanoo.
Hän kertoo, että yrittäjäksi ryhtyminen on tuonut mukanaan paljon arvostusta jo ennen kuin kahvila on edes avattu. Sakariya kertoo, että paikallisessa kulttuurissa vammaisia syrjitään. Hän itse on joutunut jopa tuntemattomien kampittamaksi.
”Yläkoulussa opettajatkin kyselivät, miksi olen siellä. Jouduin vakuuttamaan, että olen fiksu, Lopulta opetin opettajille pistekirjoitusta. Kiusaaminen ei kuitenkaan loppunut koskaan täysin.”
Starttirahan lisäksi Sakariya on käynyt KUA:n järjestämän koulutuksen, jossa opetetaan esimerkiksi kirjanpitoa, tietojenkäsittelyä sekä markkinatutkimuksen tekoa.
”Näistä taidoista tulee olemaan paljon hyötyä. Toivon pian tienaavani niin paljon, että voin tukea perhettäni ja sisaruksiani.”
Sakariya haaveilee myös oman perheen perustamisesta. Hän on kihloissa, ja häitä vietetään myöhemmin tänä vuonna.
”Kihlattuni on myös sokea. En tiedä tuottaako se ongelmia tulevaisuudessa, mutta ymmärrämme toisiamme hyvin, ja se on mielestäni tärkeintä.”
10 + 1 asiaa kriisien vaikutuksista lasten ja nuorten tulevaisuuteen
Kriisit ja konfliktit vaikuttavat varttuvan sukupolven hyvinvointiin monin eri tavoin. Vaikutukset yltävät pitkälle tulevaisuuteen – ja ovat usein pysyviä.
Teksti: Anne Salomäki Kuvitus: Carla Ladau
1. Yhä useampi uhrina.
Vuonna 2023 monet kriisit eri puolilla maailmaa uhkasivat yhteensä miljoonien lasten ja nuorten elämää ja arkea. Palestiinalaisalueilla, Ukrainassa, Haitissa, Sudanissa ja muilla kriisi- ja konfliktialueilla lapsia kuoli, haavoittui ja vammautui. Miljoonat lapset kärsivät kroonisesta nälästä ruokakriisin pahentuessa. Kriisitilanteissa lasten oikeudet toteutuvat harvoin.
2. Fyysinen hyvinvointi uhattuna.
Nälän, janon ja väkivaltaisuuksien lisäksi lapsia uhkaavat kriiseissä esimerkiksi taudit ja terveydenhuollon puute. Sairastuneet ja haavoittuneet eivät välttämättä saa riittävää hoitoa. Huonoissa olosuhteissa taudit leviävät eivätkä rokotusohjelmat toteudu. Jos lapsi pysyykin terveenä, aikuiset huoltajat saattavat sairastua, haavoittua tai kuolla.
3. Kehitys häiriintyy.
Lapset ja nuoret ovat kriiseissä haavoittuvassa asemassa siksi, että tietyt kehitys- ja herkkyysvaiheet voivat jäädä kokonaan väliin poikkeusolojen vuoksi. Kyse voi olla niin fyysisestä kuin psyykkisestä ja sosioemotionaalisesta kehityksestä, jonka häiriintyminen estää lasta kehittymästä täyteen potentiaaliinsa. Kehitys tyssää myös isossa mittakaavassa, sillä lapsia koskevat kestävän kehityksen tavoitteet jäävät toteutumatta.
4. Koulutuksen puute synnyttää oppimisvajeen.
Kriisitilanteissa koulutus usein häiriintyy tai keskeytyy. Oppimisvajeen kurominen umpeen on tärkeää niin hyvinvoinnin, kehityksen kuin jatkokouluttautumisen vuoksi, sillä mahdollisuuksien hupeneminen vie lapsilta myös uskoa tulevaan. Lisäksi koulu tarjoaa lapsille rutiineja ja psykososiaalista tukea epävakaassa tilanteessa. Siksi koulunkäynnin keskeytymiset on pyrittävä pitämään niin lyhyinä kuin mahdollista.
5. Tytöt erityisessä vaarassa.
Perheiden pakolaisuus ja toimeentulon menettäminen uhkaavat erityisesti tyttöjä, jotka voivat päätyä lapsiavioliittoon tai tulla pakotetuksi prostituutioon. Tyttöjen koulunkäynti myös keskeytyy useammin kuin poikien. Lisäksi esimerkiksi sukuelinten silpominen yleistyy, kun sosiaalipalveluita ei ole saatavilla. Tyttöjen lisäksi erityisen haavoittuvassa asemassa ovat esimerkiksi vammaiset lapset ja nuoret.
6. Tulevaisuuden tuloja jää saamatta.
Jos lapsi tai nuori päätyy teiniäidiksi, lapsityöhön tai pakolaisleirille vailla tilaisuutta käydä koulua, hänen tulevaisuuden työllistymismahdollisuutensa jäävät rajallisiksi. Tämä vaikuttaa lapsen ja hänen tulevan perheensä elantoon merkittävästi. Köyhyys ja koulutustaso usein myös periytyvät, joten kriisien vaikutukset voivat tuntua pitkään myös tulevissa sukupolvissa.
7. Väkivalta voi normalisoitua.
Väkivallan keskellä kasvavat lapset alkavat pitää väkivaltaa normaalina ja saattavat turvautua siihen itsekin. Lisäksi lapset saattavat jo hyvin nuorina joutua lapsisotilaiksi tai radikalisoitua ja altistua terroristijärjestöjen rekrytoinnille. Väkivallan todistaminen ja siinä osallisena oleminen vaikuttaa lapsen mielenterveyteen ja todennäköisesti aiheuttaa traumoja myös tekijälle.
8. Ihmissuhteet kärsivät.
Väkivalta ja syrjäytymisen kokemukset voivat johtaa esimerkiksi lisääntyneeseen päihteiden käyttöön tai lähisuhdeväkivaltaan. Epäterveet selviytymiskeinot hiertävät ihmissuhteita. Kun oma lapsuus on jäänyt elämättä, aikuinen ei välttämättä osaa huolehtia omista lapsistaan tai perheenjäsenistään. Monia sosioemotionaalisia kehitysvaiheita voi jäädä kokematta, mikä heikentää ihmisen selviytymiskykyä ja sosiaalisia taitoja.
9. Rahoitus vaikeaa.
Avustusjärjestöjen on helpointa löytää rahoitusta akuutteihin kriiseihin ja perustarpeiden, kuten ruoan, juoman, terveydenhuollon ja suojien järjestämiseen. Kriiseistä toipuminen ja palautuminen sekä tulevaisuuden selviytymiskyvyn rakentaminen jäävät vähemmälle huomiolle ja rahoitukselle – siitäkin huolimatta, että juuri monivuotinen, ennustettava ja joustava rahoitus on kriiseissä kriittisen tärkeää. Esimerkiksi koulutus- ja toimeentulomahdollisuuksista huolehtiminen on oleellista, jotta ihmisillä on mahdollisuus rakentaa itselleen turvatumpaa tulevaisuutta.
10. Ilmastokriisi pahentaa tilannetta.
Ilmastokriisi vaikuttaa kaikkiin, mutta erityisesti niihin, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa. Lasten tulevaisuutta uhkaa ympäristön kolmoiskriisi eli ilmastonmuutos, ympäristöjen pilaantuminen ja monimuotoisuuden hupeneminen. Lähes puolet maailman lapsista elää Unicefin luokituksen mukaan äärimmäisen korkean ilmastoriskin alueilla. Kriisi lisää esimerkiksi tautien leviämistä ja konfliktien riskiä sekä heikentää ruokaturvaa. Ilmastonmuutos ajaa yhä enemmän ihmisiä myös pakolaisuuteen.
+1: KUA toimii ehkäisevästi.
Kirkon Ulkomaanapu pyrkii vahvistamaan lasten, nuorten, perheiden ja yhteisöjen selviytymis- ja palautumiskykyä siten, ettei kriiseistä ainoastaan palata vanhaan vaan noustaan tulevaisuuteen entistä vahvempina. Näin uusiin kriiseihin on varauduttu entistä paremmin, ja niistä toipuminen on nopeampaa. Lapset ja nuoret tarvitsevat kriisienkin keskellä toivoa, joka auttaa heidät takaisin jaloilleen ja antaa mahdollisuuden tavoitella parempaa tulevaisuutta.
Maailman koululaiset tarvitsevat 44 miljoonaa uutta opettajaa – Koulutus turvaa tulevaisuutta myös maailman kriisialueilla
Keskiviikkona tammikuun 24. päivänä vietetään kansainvälistä koulutuksen päivää. Suomalainen koulutusalan ammattitaito on suuresti arvostettua myös kehittyvissä maissa ja katastrofien keskellä. Kirkon Ulkomaanapu on huolissaan kehitysyhteistyöleikkausten vaikutuksista Suomen koulutustukeen maailmalla.
KORONAKRIISI OSOITTI, että kouluun pääseminen ja laadukas koulutus eivät ole itsestäänselvyyksiä missään. Kouluissa tarvitaan ammattitaitoisia opettajia ja muuta kasvatusalan henkilökuntaa. Unescon mukaan maailmassa tarvittaisiin 44 miljoonaa uutta opettajaa kansainvälisesti perus- ja toisen asteen opetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
”Osaava ja hyvinvoiva opettaja on kaiken oppimisen kulmakivi, josta positiivinen kierre lähtee”, sanoo vanhempi koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen Kirkon Ulkomaanavusta.
Konfliktien määrä maailmassa on kasvussa, minkä seurauksena yhä useampi lapsi ja nuori jää vaille mahdollisuutta osallistua turvalliseen ja laadukkaaseen opetukseen. Myös koronapandemian jäljet näkyvät edelleen erityisesti niissä maissa, joissa viime vuosina on ollut pitkiä koulusulkuja, joiden vuoksi miljoonien lasten ja nuorten koulunkäynti katkesi jopa kahdeksi vuodeksi. Osa tuolloin koulusta pudonneista ei ole palannut kouluun vieläkään.
”Lasten ja nuorten koulupudokkuus on yksi suurimmista syistä lapsi- ja teiniraskauksiin sekä alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin”, sanoo Kemppainen.
”Tällä hetkellä 250 miljoonaa lasta ei käy koulua ja heistä 222 miljoona lasta tarvitsee tukea konflikti- ja kriisialueilla. Jokainen koulun ulkopuolelle jäävä lapsi on liikaa”, sanoo Kemppainen.
Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa olosuhteet ovat monesti sellaisia, että koulunkäynti on haastavaa tai mahdotonta. Koulumatka voi olla turvaton tai viedä tunteja hankalassa maastossa. Toisaalta koulut ovat esimerkiksi Ukrainan sodan aikana olleet myös pommitusten kohteita.
Arvioiden mukaan Ukrainassa 365 koulurakennusta on tuhoutunut ja 3 798 vaurioitunut vuoden 2023 loppuun mennessä. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti koulut kuuluvat saman suojelun piiriin myös konfliktitilanteissa kuin esimerkiksi sairaalat eikä niitä vastaan saa hyökätä. Siitä huolimatta koulut ovat usein hyökkäyksen kohteena tai niitä käytetään sotilaallisten toimijoiden tarpeisiin, mikä johtaa siihen, että lapset ja nuoret eivät pääse turvallisen koulutuksen piiriin.
6-vuotias Yuliaa Yurova opiskeli maanalaiseen metrotunneliin järjestetyissä luokkatiloissa Ukrainan Harkovassa. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Koulu edustaa tulevaisuutta ja vaihtoehtoja jopa sodan keskellä eläville lapsille ja nuorille
”Kriisiytyneissä olosuhteissa koulu on lapsille ja nuorille myös turvallinen tila, joka edustaa tulevaisuutta ja vaihtoehtoja esimerkiksi liian nuorena solmitulle avioliitolle”, Kemppainen sanoo.
Hän muistuttaa, että koulutus turvaa kaikista heikoimmassa asemassa oleville lapsille ja nuorille myös ehkä päivän ainoan aterian kouluruoan muodossa, saada perusterveyttä ylläpitäviä rokotteita ja vahvistaa omaa hyvinvointia esimerkiksi mielenterveyden osalta.
Laadukkaan koulutuksen saaneet nuoret työllistyvät myös todennäköisemmin kuin koulua käymättömät, mikä auttaa kokonaisia yhteiskuntia kehittymään ja vaurastumaan.
”Kun koulutetut nuoret saavat mahdollisuuden parempaan toimeentuloon, myös heidän perheensä voivat paremmin, mikä auttaa yhä useampaa lasta pääsemään kouluun. Koulutuksen aikaansaama hyvän kierre konkretisoituu.”
EU:n tuella korjatussa luokkahuoneessa Syyrian Idlibissä opiskeltiin ahkerasti syksyllä 2022. Kuva: Erik Nyström / KUA
Kehitysyhteistyöleikkaukset eivät saa vaarantaa suomalaisen koulutusalan ammattitaidon arvostusta maailmalla
Laadukkaan, inklusiivisen ja yhdenvertaisen perus- ja toisen asteen koulutuksen ja elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien turvaaminen kaikille on Suomen kehityspolitiikan kulmakiviä. Suomalaista koulutusalan ammattitaitoa arvostetaan myös kehittyvissä maissa.
“Petteri Orpon hallitus kohdistaa kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun isot leikkaukset. Olemme erityisen huolissamme siitä, osuvatko nämä leikkaukset koulutuksen parissa tehtävään työhön. Koulutusleikkauksia ei pidä tehdä myöskään kehitysyhteistyössä”, sanoo vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, Kirkon Ulkomaanavusta.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee maailman hauraimmissa valtioissa sekä perusopetuksen että ammattiin valmistavan koulutuksen parissa. Koulutamme opettajia esimerkiksi Opettajat ilman rajoja -verkostomme vapaaehtoisten avulla. Työn painopiste on erityisesti pakolaisina tai haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten koulutuksen turvaamisessa.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Vanhempi koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen, s-posti: Pauliina.Kemppainen@kirkonulkomaanapu.fi
Vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, s-posti: Tapio.Laakso@kirkonulkomaanapu.fi, puh. 050 536 3280
Pysyvä toimeentulo saa aikaan ihmeitä seuduilla, joilla ihmishenki maksaa vain neljä euroa. Pitkän sisällissodan kokenut Keski-Afrikan tasavalta etsii uomiaan sovinnon tiellä, ja Kirkon Ulkomaanavun rauhankerhot antavat nuorille uuden mahdollisuuden.
MYÖHÄISEN ILTAPÄIVÄAURINGON punertava paiste hellii Mbaikin kylänraittia Keski-Afrikan tasavallan lounaisosassa, sata kilometriä pääkaupunki Banguista. Sadekauden vehreys koristaa tien laitaa. Kukistaan tunnettu 25 000 asukkaan kaupunki on toden totta kaunis.
Kylänraitin päässä, vaaleanvihreän talon edustalla lojuu siisti rivi kenkäpareja kuluneista sandaaleista kiillotettuihin mustiin nahkakenkiin. Niistä päätellen parturi-kampaamossa on yhä vilkasta. Oviaukkoja peittävien kangasverhojen takana parturi-kampaajat letittävät ja leikkaavat hiuksia koneella. 20-neliön huoneessa tunnelma on tiivis.
Nuorten rauhankerhon perustama parturi-kampaamo on Mbaikissa tullut tunnetuksi siitä, että siellä käy naisia ja miehiä samaan aikaan.
Parturi-kampaamossa käy sekä miehiä että naisia. Seinien julisteet tarjoilevat runsaasti inspiraatiota hiustyyleihin. Niissä komeilevat muun muassa Real Madrid -jalkapallojoukkueen pelaajat. Seinille aika ajoin silmäilevän parturi Merlin Sombon viimeistelytyö on millintarkkaa puuhaa. Trimmeri vaihtuu saksiin ja kampaan, kun hän vielä nipsii siistittäviä hiuksia miesasiakkaansa päästä. Lippispäinen mies uhkuu tunnollisuutta.
Tätä parempaa kohtaamispaikkaa on vaikea löytää, kertoo paikkaa pyörittävä 25-vuotias Charlene Derich Nam-Ngania. Rakennuksen seinälle on kirjoitettu käsin, että bisnes on nuorten rauhankerhon perustama. Asiakkaat vaihtavat kuulumisia arkisten tarpeiden äärellä.
”Pysymme yhteisön pulssilla. Asiakkaamme ovat nuoria ja vanhempia, torimyyjistä kunnallispäättäjiin”, Nam-Ngania sanoo.
Charlene Derich Nam-Ngania korostaa kohtaamispaikkojen tärkeyttä onnistuneessa rauhantyössä.
Parturi-kampaamo kylänraitilla on esimerkki KUA:n ulkoministeriön rahoituksella tukemasta, yhteisön vakautta edistävästä liiketoiminnasta. Nuoret saavat paitsi tuloja mahdollisuuden vaikuttaa elinympäristöönsä. Inhimilliset kohtaamiset ovat merkityksellisiä: aivan vastikään eräs asiakas perui avioeroaikeensa parturinpenkissä käytyjen keskustelun jälkeen.
”Kuulemme myös, jos yhteisössä leviää huolestuttavia huhuja. Nuoret ovat yleensä olleet jännitteiden ytimessä, mutta myös ratkaisut ovat meistä kiinni”, Nam-Ngania lisää.
Väkivalta painaa Keski-Afrikan tasavaltaa
Keski-Afrikan tasavalta kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Maa ja sen asukkaat ovat vuosikymmenten saatossa kärsineet useasta vallankaappauksesta, toistuvista väkivallan kierteistä sekä viimeksi tuhoisasta sisällissodasta, jonka syttymisestä tuli syksyllä kuluneeksi kymmenen vuotta.
Konflikti oli monisyinen, mutta tiivistettynä siitä voisi kertoa, että osapuolia oli kaksi: pääosin muslimijäsenistöinen seleka-aseryhmä sekä suurimmaksi osin kristityistä koostuvat anti-balakat. Selekat hyökkäsivät vuonna 2013 siviiliväestöä kohtaan ja anti-balakat aloittivat vastarinnan. Vihapuhe syvensi uskontoon perustuvia jakolinjoja puolin ja toisin. Väkivaltaisuudet pakottivat sadat tuhannet ihmiset jättämään kotinsa.
Selekoiden väkivaltaisuuksien taustalla oli tyytymättömyys maan johtoon, jota he syyttivät maan muslimienemmistöisen pohjoisosan laiminlyönnistä. Selekoihin liittyi taistelijoita naapurimaista kuten Tšadista ja Sudanista.
Vuosien mittaan presidentit ovat vaihtuneet, mutta väkivalta jatkui. Vuonna 2019 syntynyt Khartumin rauhansopimus otti vakauden ensiaskeleita. Viimeisin väkivallan kierre vuonna 2020 kuitenkin katkaistiin vasta ruandalaisten ja venäläisten sotilasjoukkojen tuella. Rauha on yhä hauras ja maan turvallisuus riippuvainen ulkovalloista.
Mbaikin nuorten mukaan syy Keski-Afrikan tasavallan konflikteille on huomattavasti yksinkertaisempi.
”Köyhyys on kaiken pahan alku ja juuri”, 23-vuotias Koke Augrace kiteyttää näkemyksensä.
Nuoren miehen kotipiha sijaitsee kivenheiton päässä parturi-kampaamolta. Hän on toisen, porsaiden kasvatuksen ympärille syntyneen, rauhankerhon puheenjohtaja. Kun porsaat kasvavat sioiksi ja saavuttavat lisääntymisiän, kerho saa tuloja porsaiden myynnistä. Pääomalla he pystyvät myöntämään lainoja nuorille, jotka kamppailevat koulunkäyntikulujensa kanssa tai haluavat perustaa pienyrityksiä toimeentulon saamiseksi.
Nuorten rauhankerho kasvattaa porsaita Koke Augracen piha-alueella.
”Koulutus on avain merkitykselliseen elämään ja tavoitteenamme on varmistaa, ettei kukaan joudu keskeyttämään koulunkäyntiä”, Augrace sanoo
Nuorten mahdollisuudet tuloihin ja oman elämänsä hallintaan ovat avain rauhaan, Augrace painottaa. Hän tietää mistä puhuu. Aiemmin hän oli itse huumekoukussa. Kannabiksen käyttö johdatti huonoihin porukoihin. Teini-iässä Augrace varasteli moottoripyöriä ja tappeli. Isokokoisena miehenalkuna hänellä oli paha maine eikä ripaustakaan kunnioitusta aikuisia kohtaan. Hän löi jopa opettajaansa.
Heikossa taloudellisessa jamassa ja huonossa seurassa tie voi auttamatta viedä henkirikoksiin. KUA:n rauhantyötä seudulla vetävä Olivier Bizanga tietää, että nuoren saa tappamaan toisen vain 2 000:lla Keski-Afrikan frangilla eli alle neljällä eurolla. Näköalattomat nuoret ovat otollisia uhreja aseryhmien rekrytoitaviksi.
”Nuoret liittyvät aseryhmiin vaihtoehtojen puutteessa tai ystävien ja perheenjäsenten houkuttelemina”, Bizanga sanoo.
Köyhyys ja kouluttautumattomus ovat otollista maaperää vihapuheelle, jonka levittäjillä on poliittisia pyrkimyksiä. Keski-Afrikan sisällissota loi kristittyjen ja muslimien välille syvät jakolinjat yhteisöissä, joissa niitä ei asukkaiden mukaan aiemmin ollut.
Ennen sisällissotaa muslimit ja kristityt pelasivat esimerkiksi jalkapalloa yhdessä, kertoo Addun Ache, 48. Hänet tunnistaa hijabista muslimiksi. Naisten säästö- ja lainaryhmä on kokoontunut ryhmän vetäjän Ogalana Alicen kotipihalle. Ryhmä hoitaa täällä vuohia, joita he saivat KUA:n tuella. Neljän vuohen laumasta on kasvanut jo kahdentoista katras. Naiset valmistavat saippuaa Mbaikin markkinoilla myytäväksi, ja ahkerilla naisilla on säästöjä jo kunnioitettavat puoli miljoonaa Keski-Afrikan frangia eli lähes 800 euroa.
Dimanche Suzette, Yaba Vivianne, Addun Ache ja Ogalana Alice naisten säästö- ja lainaryhmän kokouksessa Mbaikissa.
Kun pääosin kristityt anti-balakajoukot iskivät häikäilemättä muslimeja vastaan kostona seleka-ryhmän teoista, Ache pakeni taisteluita viiden lapsensa kanssa naapurimaahan Tšadiin. Lapset eivät pakolaisina päässeet kouluun, ja ruokakin oli vähissä, joten perhe palasi kotiseudulleen.
Koti oli poltettu ja omaisuus ryöstetty. Mbaikin kylänraitilla oli lisäksi vaarallista kulkea.
”Minua osoitettin sormella, että tuossa kulkee muslimi ja hänet pitäisi tappaa”, Ache muistelee.
Yksinhuoltajana hän alkoi myydä kalaa kadulla. Ache kertoo, että moni hänen asiakkaistaan oli kristittyjä. Luottamus rauhaan rakentui arkisten kohtaamisten kautta. Uskonryhmiin liittyvien jännitteiden vuoksi Ache kuitenkin muutti vanhimman poikansa nimen kristityksi, mikä Achen mukaan helpotti pojan pääsyä Banguin yliopistoon.
Naistenryhmä saa tulonsa muun muassa saippuan valmistuksesta ja myynnistä. Säästöistä naiset saavat anoa lainoja omiin pienyrityksiin tai muihin tarpeisiin.
Nykyisin Ache kuuluu naisten säästö- ja lainaryhmään, jonka 25 jäsenestä lähes kaikki ovat kristittyjä. Ihmisten toimeentulomahdollisuuksien lisääminen on Achen mukaan ollut tärkein keino vakauttaa yhteiskuntaa. Naistenryhmä on opettanut myös lukutaitoa.
”Koulutus ja lukutaito auttavat ihmisiä paitsi itsenäisiksi myös suhtautumaan kriittisesti yhteisöissä leviävään tietoon ja käsittelemään erimielisyyksiä”, hän sanoo.
Toimeentulo vahvistaa rauhaa
Kirkon Ulkomaanavun toimeentuloa tukevat rauhankerhot ovat hyvä esimerkki ruohonjuuritason rauhantyöstä. Kestävän sovinnon nimissä muutoksia on kuitenkin tapahduttava myös valtiotasolla. Rauhansopimuksen jälkeen päivitetyssä perustuslaissa valtio korostaa naisten ja nuorten roolia rauhassa.
Nuorilla pitää lain mukaan olla 30 prosentin edustus aluekomiteoissa, joissa edistetään rauhaa ja sovintoa. Laki kieltää vihapuheen ja painottaa, että eri uskonryhmien pitää olla edustettuina virallisissa neuvostoissa ja kansalaisjärjestöjen hankkeissa. Nykyisellään myös muslimien pyhäpäivät ovat kansallisia vapaapäiviä.
Naisten aseman parantamiseksi valtio on päättänyt kiintiöstä, jonka mukaan 35 prosenttia parlamenttivaalien ehdokkaista pitää olla naisia. Naisten edustus parlamentissa on kuitenkin vielä vain 13 prosenttia.
Kun Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön projektipäällikkö Olivier Bizanga saapui Mbaikin kouluun luennoimaan rauhasta ja avaamaan hakua järjestön tukemaan rauhankerhoon, Koke Augrace näki tilaisuutensa päästä ulos noidankehästään. Hän oli halunnut kääntää elämänsuuntaansa jo pitkään ja onnistunut pysymään koulussa.
Rauhankerhon pääsykokeessa mitattiin hakijoiden motivaatiota ja ymmärrystä rauhan merkityksestä sekä valmiuksia esiintyä ja opettaa muita. Augrace oli parhaimmistoa, mutta rehtori varoitti valitsijoita Augracesta: hänestä ei ollut esikuvaksi.
”Mutta hän oli myös todennut, että jos onnistutte kääntämään hänen elämänsä suunnan, saatte parhaan mahdollisen esimerkin siitä, että muutos on mahdollinen”, Augrace kertoo hieman ujosti.
Koke Augrace (oik.) vaimonsa Deganai Elodien ja heidän yhdeksän kuukautta vanhan Marcosus-vauvan kanssa. Augracen mukaan köyhyys on kaikkien konfliktien alku ja juuri, ja toimeentulomahdollisuudet siksi ratkaisevia.
Rauhankerhon perustamisesta on nyt neljä vuotta. Augracella on tänään vieressään vaimo Deganai Elodie ja yhdeksän kuukautta vanha poika Marcosus. Perhe on hänelle tärkein, ja hän haaveilee rauhankerhonsa rekisteröinnistä viralliseksi järjestöksi. Silloin toiminta olisi vahvalla pohjalla myös KUA:n hankkeen päättymisen jälkeen ja kerho pystyisi hakemaan lisärahoitusta toiminnalleen, joka pitää sisällään keskustelutilaisuuksia ja muita nuorille suunnattuja tapahtumia.
”Rauha syntyy siitä, kun sinulla on jotain, johon uskot ja jotain, josta pitää kiinni”, Augrace sanoo.
Ammattitaito kunniaan
Viljelmät ovat vehreän Mbaikin suurimpia työllistäjiä. Kaikista ei kuitenkaan ole viljelijöiksi. Parturi Merlin Sombo kertoo työpäivänsä päätteeksi, miten hän päätyi parturiksi.
”Epäonnistuin viljelijänä. Satoni olivat surkeita. Enkä ollut kaupustelijana tarpeeksi myyntihenkinen”, sanoo pidättyväisen oloinen mies.
Parturi Merlin Sombo, 35, kertoo löytäneensä parturina unelma-ammattinsa.
Sombon sisko osasi onneksi leikata hiuksia ja opetti taidon veljelleen. Se kannatti. Essuun pukeutunut 35-vuotias kertoo suurimmaksi ylpeyden aiheekseen sen, kun asukkaat osoittavat häntä kadulla ja kertovat muille, että tuossa kulkee mies, joka teki minulle näin hienon kampauksen.
”Tämä on juttuni. Rakastan työtäni. Se tunne, kun on löytänyt jotain, jossa on hyvä, on korvaamaton”, sanoo Sombo.
Ammatillinen koulutus avaa ovia, jotka pakolaisuus hetkellisesti lukitsi
Rwamwanjan pakolaisasutusalueella tuhannet pakolaiset, joista suurin osa on nuoria, kohtaavat valtavia haasteita elämän perusasioissa. Yksi niistä on toimeentulo, jonka lähteet ovat niukassa pakolaiselämän keskellä.
KIRKON ULKOMAANAPU käynnisti yrittäjyyteen keskittyvän ammatillisen koulutusohjelman Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Ohjelmalla on ollut välitön vaikutus alueella elävien nuorten ihmisten elämässä.
Kaksi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa elävää nuorta jakoivat kanssamme tarinansa siitä, kuinka Kirkon Ulkomaanavun ohjelma on parantanut heidän elämänlaatuaan ja tulevaisuudennäkymiään. Ohjelma toteutetaan Suomen ulkoministeriön ja YK:n pakolaisjärjestön tuella.
Särkyneistä unelmista kohti luovan alan menestystä
Gaston Chirimwami on kongolainen pakolainen, joka ennen kotimaastaan pakenemista haaveili muusikon urasta. Unelma joutui koetukselle, kun hän joutui pakenemaan kotimaansa konfliktia rajan yli naapurimaahan Ugandaan. Onnekseen Chirimwami pääsi osallistumaan Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen Creative Industries -ohjelmaan Rwamwanjan pakolaisasutusalueen koulutuskeskuksessa.
Chirimwami löysi koulutuksessa aivan uuden intohimon videotuotannosta ja oppi uusia taitoja kuten kuvausta ja videomateriaalin leikkaamista. Nuorukainen ei vain saanut vahvistusta itsetunnolleen vaan hän löysi uuden toimeentulon lähteen itselleen kuvaajana.
“Uskon, että voin luoda uraa sekä musiikin että videotuotannon puolella kuten Teknon kaltaiset menestyneet muusikot”, Chirimwami sanoo ja viittaa supersuosittuun nigerialaiseen artistiin Tekno Milesiin.
Gaston Chirimwami kuvaa videota Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hän on suorittanut Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutuksessa kuvaajan ja video- ja valokuvaeditoinnin opinnot. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Kampaajan ammattitaito elättää koko perheen
Majengo Sadick on sisukas nuori mies, joka vastaa nykyisin kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan. Hän törmäsi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Kirkon Ulkomaanavun ammatillisen koulutuksen ohjelmaa, mikä muutti hänen elämänsä täysin. Suoritettuaan kampaajan opintonsa Sadick avasi pakolaisasutusalueella oman liikuteltavan kampaamonsa.
Sadickin uudet taidot kampaajana avasivat ovia lukuisiin työmahdollisuuksiin, mutta hän löysi samalla myös oman intohimonsa, josta ei ollut koskaan ollut tietoinen. Sadick on nykyisin myös kosmetologi ja hän paitsi omistaa oman yrityksen myös tukee nuorempien sisarustensa koulutusta.
”Olen iloinen, että Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle mahdollisuuden opiskella ammattiin ja saada ammatillisen pätevyyden ilmaiseksi. Kotimaassani Kongon demokraattisessa tasavallassa olisin joutunut maksamaan pitkän pennin näistä kouluista”, hän kertoo.
Majengo Sadick letittää asiakkaansa kotona tämän hiuksia. Hän on suorittanut KUA:n tukemana ammatillisen kampaamoalan koulutuksen ja hänellä on oma alan yritys Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. KUVA: Shema Bienvenu / KUA
Ammatillinen koulutus muuttaa koko elämän
Yksittäisten onnistumistarinoiden lisäksi Kirkon Ulkomaanavun ammatillisella koulutuksella on ollut suuri merkitys koko Rwamwanjan pakolaisasutusalueen yhteisölle. Ohjelmaan kuuluvilla ompelijan, kampaamo- ja kauneudenhoitoalan sekä maanviljelyn ammatillisilla koulutuksilla on ollut työllistävä vaikutus, kun tutkinnon suorittaneet entiset opiskelijat ovat perustaneet omia yrityksiään ja luoneet sitä kautta palveluja alueelle.
Pakolaisyhteisön nuorten vanhemmat ovat saaneet todistaa koulutuksen luomaa muutosta omin silmin. Nyt nuorilla, joilla ennen ei näyttänyt olevan toivoa, on tärkeä rooli paitsi omien myös yhteisönsä muiden ihmisten tulevaisuuden rakentamisessa ja työttömyyden taklaamisessa. Moni tuore ammattilainen on myös lähtenyt pakolaisasutusalueelta ja Kamwengen maakunnasta etsimään työmahdollisuuksia myös isoista kaupungeista.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta palaa pakolaisten ulottuville yksi ammattilainen kerrallaan.
Teksti ja kuvat: Shema Bienvenu
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimiston viestintäharjoittelija. Hän on suorittanut yläkoulunsa loppuun KUA:n tuella ja opiskelee nyt yliopistossa journalistiikkaa ja viestintää. Olemme ylpeitä, että Shema valitsi KUA:n harjoittelupaikakseen.
Koulutus on aikamoinen ihmelääke. Sillä hoituvat ihmeen lailla hyvin monet viheliäiset vaivat rikollisuudesta lapsiavioliittoihin ja köyhyydestä sukupuolten epätasa-arvoon, kirjoittaa pastori Marjut Mulari.
PYSÄYTTÄKÄÄ PAINOKONEET, on tapahtunut ihmeitä!
Yhden ihmeen on raportoitu tapahtuneen Kerion laaksossa Länsi-Keniassa. Kuivuuden lietsomien konfliktien vuoksi karjavarkaaksi ajautunut ja jo varhaisteininä ensimmäisen kerran asetta pidellyt Festus, 24, on koulutuksen avulla päässyt irti väkivallan kierteestä. Nyt hänellä on perhe ja pieni maatila, jossa hän kasvattaa muun muassa mangoja. Festus tekee yhteisössään rauhantyötä, jotta nuoret eivät hänen laillaan ajautuisi rikosten tielle.
On tapahtunut toinenkin ihme. Sodasta yli vuosikymmenen kärsineessä Syyriassa Dalal, 13, on päässyt kouluun. Koulua on kunnostettu esteettömämmäksi, ja Dalal on saanut käyttöönsä pyörätuolin. Hänen perheensä sai myös taloudellista tukea, jotta Dalal välttäisi monen syyrialaistytön kohtalon eli lapsiavioliiton. Nyt hän opiskelee kohti unelma-ammattia asianajajana.
Ihmeitä on tapahtunut myös Suomessa. Maikki, 34, on lapsena saanut käydä ilmaisen peruskoulun ja kouluttautua lopulta maisteriksi, vaikka vasta paria sukupolvea aiemmin sellainen olisi hänen työläissuvussaan ollut sula mahdottomuus. Koulutuksen parissa hän tapasi myös puolisonsa ja suuren osan ystävistään. Nyt hänellä on ihana perhe ja antoisa työ kutsumusammatissaan pappina.
Koulutus on aikamoinen ihmelääke. Sillä hoituvat ihmeen lailla hyvin monet viheliäiset vaivat rikollisuudesta lapsiavioliittoihin ja köyhyydestä sukupuolten epätasa-arvoon. Tietojen ja taitojen karttuminen ei ole koulutuksen ainoa vaikutus vaan se vaikuttaa ihmisen koko elämään: taloudelliseen asemaan, sosiaalisiin suhteisiin, itseluottamukseen ja tulevaisuususkoon.
”Koulutus on aikamoinen ihmelääke.”
Lehdistä olemme kuitenkin saaneet lukea, kuinka Suomessa on viime vuosien aikana tapahtunut käänteinen ihme. Lasten oppimistulokset ovat lyhyessä ajassa suorastaan romahtaneet, koulut eriytyneet ja opettajat uupuneet. Tilanteesta syytellään vuoroin vanhempia ja vuoroin sosiaalista mediaa, vaikka samaan aikaan poliitikot ovat höylänneet koulutuksen ja perheiden tukemisen määrärahoja kuin omat esivanhempani pettua leipätaikinaan. Nyt samanlaista käänteistä ihmettä tavoitellaan hallitusneuvotteluissa myös köyhimpiin maihin, kun pöydällä on massiivisia leikkauksia kehitysyhteistyöhön.
En voi olla ajattelematta, että entä, jos tämän romahduksen – sekä oppimistulosten että moraalin – syy onkin siinä, että olemme kollektiivisesti menettäneet uskomme koulutukseen? Jos syy onkin pohjimmiltaan siinä, että olemme menettäneet uskomme ihmeisiin?
Jeesus oli aikanaan tunnettu siitä, että hän teki monenlaisia ihmeitä. Hän palautti aisteja, korjasi raajoja, pysäytti verenvuotoja, paransipa epilepsiankin. Aikana, jona sairauksien ja vammojen syntysyystä ei ollut tarjolla tutkittua tietoa ja koulutusta, oli tavallista uskoa, että ne olivat pahojen henkien aiheuttamia. Vahvan stigman vuoksi nämä sairaat ihmiset myös usein suljettiin yhteisöjen ulkopuolelle. Jeesus ei parantanut ihmisiä siksi, että heissä olisi ollut jotain vikaa vaan koska se oli tuohon aikaan ainoa keino nostaa ihmiset osaksi yhteiskuntaa, palauttaa heille heidän toimijuutensa ja jäsenyytensä yhteisössä.
Siksi olenkin varma että, jos Jeesus eläisi maan päällä nyt, hänen ihmetekonsa olisi se, että hän laittaisi kaikki maailman lapset ja nuoret kouluun. Juuri siitä koulutuksessa on kyse: ihmisen oikeudesta oman elämänsä toimijuuteen ja yhteisöön kuulumiseen, oli hänen taustallaan mitä tahansa karjavarkauksista petunvuolentaan.
”Jos Jeesus eläisi maan päällä nyt, hänen ihmetekonsa olisi se, että hän laittaisi kaikki maailman lapset ja nuoret kouluun.”
Jeesuksen ihmetekoihin toki lukeutuisi sekin, että kouluissa kaikkialla maailmassa olisi toimivat tilat ja hyvät resurssit, korkeasti koulutetut ja palkatut opettajat, ilmainen opetus ja kouluruoka, sopivat ryhmäkoot sekä kaikki oppilaiden tarvitsema erityinen tuki.
Mutta ennen kaikkea Jeesus tekisi sen ihmeen, että hän palauttaisi kollektiivisen uskomme koulutuksen ihmeitä tekevään voimaan. Koska, vaikka kouluilla olisi kaikki resurssit, ei niillä pitkälle pötkitä, jos uskoa koulutuksen siivittämään parempaan tulevaisuuteen ei ole. Kun sitä on, löytyvät koulutukselle resurssitkin.
Näinä päivinä tapahtuu valtavasti pieniä suuria ihmeitä, kun nuoria valmistuu peruskouluista, ammattikouluista, lukioista ja korkeakouluista kaikkialla maailmassa. Suurin lahja heille on, että me yhteiskuntana uskomme heihin. Että uskomme koulutukseen.
Kakuma-Kalobeyein pakolaisleirillä Pohjois-Keniassa on huutava pula mielenterveyspalveluista. Leirin asukkaat ovat paenneet murhia ja raiskauksia, ja leirillä päivittäinen elämä on jatkunut haastavana. Avun tarve on valtava, ja myös psykologin työ vaati veronsa. Miten omaa jaksamistaan voi vaalia vaikeuksien keskellä?
”ON TÄRKEÄÄ, että elämässä on päämäärä”, sanoo opettaja noin neljänkymmenen oppilaan edessä. Oppilaat kuuntelevat keskittyneinä, vaikka luokassa on hyvin kuuma, yli 30 astetta.
”Mikä voisi olla hyvä päämäärä elämässä?”
”Kiva talo,” vastaa yksi.
”Mahdollisuus syödä makeisia,” vastaa toinen. Kolmas huudahtaa ”hyvä vaimo”, ja kaikki purskahtavat nauruun.
KENIASSA KOULUT olivat toukokuussa parin viikon lomalla, mutta Kalobeyein pakolaisleirillä on käynnissä elämäntaitoleiri. Siellä opetellaan esimerkiksi itsetuntemusta, tavoitteiden asettelua ja konfliktien ratkomista.
Pakolaisleiri on yksi maailman isoimmista, ja siellä asuu noin 300 000 pakolaista. Suurin osa on lapsia ja nuoria. Moni heistä elää yksin tai sisarustensa kanssa, koska heidän vanhempansa ovat joko kadonneet tai kuolleet.
Leirille on kutsuttu 200 nuorta, jotka ovat viime lukukaudella tulleet säännöllisesti kouluun. Kutsu paitsi palkinto – leirillä saa kouluruokaa – myös tapa välittää viesti eteenpäin. Leirille osallistuneet nuoret todennäköisesti opettavat taitoja kavereilleen tulevaisuudessa.
”Huomasimme, että lomien aikana nuoret saattavat joutua pulaan. Jotkut liittyvät jengeihin, toiset tulevat raskaaksi. Sen takia päätimme, että on hyödyllistä järjestää leiri, jossa opetetaan elämäntaitoja”, sanoo Maureen Achieng, 25.
Kakuma-Kalobeyein pakolaisleiri on yksi maailman suurimmista ja se kasvaa koko ajan. Koulutushankkeiden tarpeet ovat suuria, koska valtaosa pakolaisleirin asukkaista on lapsia ja nuoria.
Maureen Achieng on psykologi Kirkon Ulkomaanavun Kakuma-Kalobeyein kenttätoimistossa Keniassa. Hänen tehtävänsä on tukea lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia ja antaa neuvontaa vaikeiden tilanteiden helpottamiseksi.
Leiriin tulee joka viikko uusia asukkaita naapurimaista. Tällä hetkellä pakolaisia tulee eniten Burundista, josta ihmiset pakenevat vuosia jatkunutta väkivaltaa, osa jopa toistamiseen. Samalla odotetaan, millaisia vaikutuksia Sudanissa huhtikuussa puhjenneella konfliktilla tulee olemaan Keniassa.
15-vuotias Nelly Havariyana on paennut Keniaan kotimaansa Burundin konfliktia.
”Lapsilla täällä on monenlaisia ongelmia: vakavia traumoja kotimaasta tai pakomatkalta, heitä saatetaan pahoinpidellä kotona, on teiniraskauksia. Lisäksi on vielä nuorten normaalit ongelmat, kuten koulussa pärjäämisen paine tai sydänsurut”, Maureen Achieng sanoo.
ISOJEN ONGELMIEN käsittelyssä on tärkeää edetä pienin askelin. Maureen Achieng neuvoo nuoria tavoitteiden asettamisessa ja pienten saavutusten juhlimisessa. Koulutuksen hyötyjä on erityisen tärkeää painottaa tytöille, joita yleensä painostetaan naimisiin jo varsin nuorina. Burundilainen Nelly Havyarimana, 15, tietää, miltä se tuntuu.
”Tulimme äitini ja siskojeni kanssa Keniaan 2017. Jouduimme lähtemään kotoa, kun isäni kuoli. Koska minulla ei ollut veljiä, sukulaisemme tahtoivat naittaa tytöt pois. Äitini halusi, että meillä olisi mahdollisuus opiskella, ja pakenimme tänne.”
Elämäntaitoleirillä Havyarimana on oppinut tavoitteiden tärkeydestä.
”Haluaisin isona kirurgiksi. Sellaiseksi ei pääse, jos ei tee kovasti töitä. Pitää osata tehdä päätöksiä tulevaisuutensa eteen ja asettaa tavoitteita pitkin matkaa. Mutta olen toiveikas.”
Toinen hyödyllinen taito, jonka Havyarimana on oppinut leirillä, on konfliktien ratkominen. Pakolaisleirillä asuu monta eri kansallisuutta, ja usein yhteinen kieli puuttuu. Sen vuoksi konfliktit saattavat purskahtaa esiin.
”Nyt tiedän, että kannattaa hakea tukea muista yhteisöistä. Jos esimerkiksi burundilaiset ja sudanilaiset kinastelevat keskenään, minun kannattaa hakea ainakin sudanilainen tukemaan minua, ehkä muitakin. Konfliktin osapuolet rauhoittuvat huomatessaan, että kaikki haluavat heidän lopettavan.”
Työntekijöiden asunnot Kakumassa ovat pieniä, mikä saattaa lisätä työn kuormittavuutta. Maureen Achieng lukee, maalaa ja pelaa konsolipelejä vapaa-ajallaan.
LEIRIN OHELLA psykologi Maureen Achiengilla on myös muita vastuualueita. Hän tarjoaa koululaisille psykososiaalista tukea. Käytännössä se tarkoittaa ongelmien selvittelyä, terapiaa, opinto-ohjausta ja paljon muuta. Työ on henkisesti rankkaa jopa ammattilaiselle.
”Olen monta kertaa asettunut sellaisen lapsen asemaan, jonka vanhemmat on murhattu tai läheinen raiskattu heidän silmiensä edessä. He ovat joutuneet kävelemään turvaan monta päivää putkeen, ilman unta, ruokaa tai vettä.”
Maureen Achieng on mukana myös järjestöjen välisessä itsemurhien estoryhmässä. Viime aikoina sekä huumeiden käyttö että itsemurhayritykset ovat lisääntyneet leirissä hälyttävästi.
”Ehdottomasti suurin syy on ahdistavat elinolot. Jopa 70 prosenttia itsetuhoisista ihmisistä kertoo elinolojen olevan itsetuhoisuutensa syy. Sama koskee huumeidenkäyttöä. Se on tapa paeta todellisuutta ja toivottomuutta.”
Ryhmä etsii riskiryhmään kuuluvia ihmisiä ja valjastaa koko yhteisöä tunnistamaan ympärillään olevia hälytysmerkkejä.
”Esimerkiksi sovimme leirin kauppiaiden kanssa, että jos joku haluaa ostaa köyden, pitää kysyä pari jatkokysymystä. Mihin tarkoitukseen tämä tulee? Okei, eläimen sitomiseen. Mikä eläin kyseessä? Ja niin eteenpäin. Tällä tavalla moni luopuu aikeistaan, ainakin hetkellisesti.”
Itsemurhan kaltaisten asioiden kohtaaminen päivittäin vaatii ihmiseltä paljon. Maureen Achieng pitää tärkeänä, että hän voi irtautua töistään vapaa-ajalla. Se ei ole helppoa. Autettavia on paljon, eikä työaika riitä kaikkeen. Sen lisäksi työntekijät asuvat suhteellisen vaatimattomissa oloissa, lähellä toisiaan.
”Vaikka yrittää vaihtaa vapaalle, keskustelut työkavereiden kanssa palautuvat aina työasioihin. Ja heitä on hankala välttää, jos he asuvat viereisissä asunnoissa.”
Jos jokin asia painaa mieltä, psykologit auttavat oppilaita matalalla kynnyksellä. Lilian Akinyi keskustelee kahden oppilaan kanssa heidän huolistaan.
TOISAALTA MIELTÄ painavien asioiden läpikäyminen on tarpeellista. Maureen Achieng on onnellinen siitä, että hänellä on vanhempi, ulkopuolinen kollega, jonka kanssa voi käydä ajatuksia läpi ja jolta saa hyviä vinkkejä vaikeiden tapausten ratkomiseen.
Nairobista kotoisin olevalle Maureen Achiengille vaihto pakolaisleirin pieniin piireihin vaati myös paljon totuttelua. Tärkeintä oli tehdä omasta kodista kotoisa.
”Minulle tärkein asia kodissa on pelikonsoli, jonka otan mukaan kaikkialle”, nauraa Maureen Achieng. Hän tunnustautuu isoksi formulafaniksi ja pelaa muun muassa autoilupelejä. Konsolin lisäksi Achieng on tuonut kotiinsa lempiherkkujaan ja ruvennut maalaamaan.
”Meillä on välillä lapsille taidetyöpajoja. Voin omakohtaisesti kertoa, että taideterapia toimii”, hän hymyilee.
Maureen Achieng tekee töitä rotaatiossa. Normaalien lomien lisäksi hänellä on seitsemän työviikon jälkeen vapaa viikko.
”Kirjoita juttuun isoin kirjaimin, että rotaatioloma on välttämättömyys”, Maureen Achieng kehottaa.
“Työkavereista huomaa viiden viikon jälkeen, että he ovat uupuneita. Heistä tulee helposti ärtyviä. Varsinkin perheelliset kaipaavat läheisiään, koska aviomiehiä, vaimoja tai lapsia ei voi tuoda tänne. Viikon vapaa auttaa paljon.”
PSYKOLOGIT EIVÄT ole ainoita, jotka joutuvat miettimään miten suhtautua oppilaiden kertomiin tarinoihin. Myös opettajat kuulevat niitä säännöllisesti, ja varsinkin pakolaistaustaisilla opettajilla saattaa olla omia käsittelemättömiä traumoja, jotka saattavat laueta. Siksi opettajille järjestetään vertaistukipiirejä, joissa he voivat käydä kokemuksiaan läpi.
Edward Festo sanoo, että opettajana on tärkeää olla hyvä esimerkki yhteisössään. ”Terapian kautta olen oppinut pitämään pääni kylmänä.”
Kuukausittainen rituaali on opettajille hyvin tärkeä. Tyhjässä luokkahuoneessa istuu noin kymmenen ihmistä piirissä. Vuorotellen he kertovat, mikä tällä hetkellä askarruttaa eniten.
”Täällä voimme avoimesti puhua ongelmistamme ja siitä, miten luokkia voi hallita parhaalla mahdollisella tavalla,” sanoo englannin ja yhteiskuntatieteiden opettaja Edward Festo.
Ja se on tarpeen. Luokkakoot saattavat helposti olla kahdensadan oppilaan tuntumassa, jolloin opettajan työ on vaikeaa.
”Minulla on ääni käheänä joka päivä, kun tulen kotiin. Sen lisäksi olen yleensä henkisesti väsynyt.”
Eteläsudanilainen Festo päätti paeta sisällissotaa vuonna 2016 ollessaan 19-vuotias. Pakoon hän lähti, kun muutamat hänen sisaruksistaan joutuivat tapetuksi.
”Asuin maan pohjoisosissa, joten sisällissotaa käyvän maan läpi pakeneminen oli vaikeaa. Menetimme matkalla monta ihmishenkeä”, sanoo Festo.
Koska monella koululaisella on samanlainen tausta, tarinat saattavat nostaa pintaan vanhoja tunteita.
”Olemme saaneet paljon tukea traumoihimme. Meidän pitää aina, joka tilanteessa, olla ammattilaisia ja aikuisia. Ilman terapiaa ja kattavaa koulutusta olisi hyvin paljon vaikeampaa pitää päänsä kylmänä vaikeina hetkinä,” sanoo Festo.
Hän sanoo ymmärtävänsä myös nuorempien polvien oireilua.
”Kaikki on nykyään vaikeampaa. Tullessamme saimme koulukirjat, koulupuvut ja ilmaisen koulutuksen. Nykynuoret joutuvat maksamaan kirjat ja puvut itse.”
Terapia on auttanut Festoa muidenkin asioiden läpikäymiseen.
”Sisällissodassa eläminen on kauheaa. Joutuu tekemään pahoja asioita, liittymään pahoihin joukkoihin. Terapian myötä olen muuttunut.”
Nelly Havyarimana (keskellä) ottaa mielellään kaverit apuun ratkaisemaan konfliktin, jos sellainen puhkeaa.
OPETTAJAT eivät ole ainoita, jotka hyötyvät terapiasta. Kuudesluokkalainen Rashidi Shabani, 16,kertoo, että hän oli aiemmin hyvin äkkipikainen.
”Vihastuin hyvin helposti. Kun liikuin ystävieni kanssa, saatoin kimpaantua ja ajauduimme riitoihin. Terapia on auttanut minua. Olemme jutelleet siitä, mikä saa minut kimpaantumaan ja millaisia tunteita minulla on. ”
”Nykyään, jos joudun vaikeaan tilanteeseen, hengitän syvään tai kerron muille, miltä minusta tuntuu. Silloin vihani haihtuu, ja tunnen itseni vapaaksi ja stressittömäksi.”
Shabani pakeni sotaa Kongon demokraattisesta tasavallasta äitinsä ja sisarustensa kanssa vuonna 2016. Hän kertoo, että aikoo tulevaisuudessa auttaa myös ystäviään hallitsemaan tunteitaan. Hän toivoo auttamisesta uraa itselleen.
”Haluaisin isona psykologiksi. Olen saanut paljon apua psykologeilta, he tekevät niin paljon hyvää. Aikuisena haluaisin olla heidän kaltaisensa.”
Pirjo Mäkelä johtaa Changemaker-nuorisoverkostoa ja muistuttaa, että aktivismi on meille jokaiselle paitsi mahdollisuus myös velvollisuus.
ILMASTONMUUTOS, luontokato ja oikeudenmukaisuuskysymykset ovat viime vuosina puhutelleet nuoria erityisen paljon. Ilmastolakkoliikkeen käynnistänyt ruotsalainen Greta Thunberg, 20, on noussut aktivismin nuoriksi kasvoiksi.
Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan juhlapuheissa, mutta kun päätösten aika tulee, nuorten näkökulma usein unohtuu.
”Vaikka nuorilla on valtavasti tietoa, heidät on helppo sivuuttaa. Nuoria on helppo pitää naiiveina ja idealisteina, jotka eivät ymmärrä elämän realiteetteja”, sanoo Changemaker-nuorisoverkoston puheenjohtaja Pirjo Mäkelä, 32.
Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Mäkelä otti vaikuttamistoiminnan ensiaskeleet yläasteikäisenä nuorisovaltuustossa. Lukion jälkeen hän keskittyi musiikkipedagogin töihin, mutta paluu opiskelijaksi herätti vanhan kiinnostuksen vaikuttamistyötä kohtaan. Mäkelä opiskelee Helsingin yliopistossa globaalia kehitystutkimusta.
”Opintojen aloittamisen myötä ajattelin, että nyt on aika.”
CHANGEMAKERIN ja Mäkelän yhteinen taival alkoi alkuvuodesta 2021, kun hän osallistui vaikuttamistoiminnan ABC-koulutussarjaan. Pian hän oli jo lähtenyt mukaan verkoston toimintaa koordinoivaan tiimiin.
Mäkelä pitää sosiaalista mediaa merkittävänä työkaluna aktivismista kiinnostuneille nuorille. Somemainos houkutteli myös Mäkelän mukaan Changemakerin toimintaan.
”Olemme nuorisoverkosto. Jos emme olisi somessa, meitä ei olisi olemassa.”
Changemaker onkin tehnyt kannanottoja somessa ja verkkosivuilla, mutta perinteisemmätkään kanavat eivät ole nuorille tuntemattomia. Verkoston mielipidekirjoituksia on julkaistu valtakunnan suurimpien lehtien sivuilla, ja nuoret ovat jalkautuneet kylttien kanssa erilaisiin tapahtumiin ja mielenilmauksiin. Verkosto myös julkaisee vapaaehtoistensa tuottamaa Globalisti-lehteä ja -podcastia.
Changemakerin ylikulutusta vastustavan Ei kestä! -kampanjan tiimoilta verkosto tapasi eduskuntavaalien alla puolueita. Länsimainen kulutuskulttuuri ruokkii ilmastonmuutosta, joka osuu ankarimmin jo valmiiksi haavoittuvaisimpiin alueisiin. Siksi ylikulutuksen hillintä on myös globaalin oikeudenmukaisuuden kysymys.
”Yhteiskunnassa tulee olla sellaiset rakenteet, jotka tukevat kestävää kuluttamista. Suuri ongelma on, että kuluttamiamme tavaroita ei ole suunniteltu kestämään eikä korjattaviksi.”
Changemakerin viesti puolueille oli, että korjaus- ja lainapalveluiden arvonlisäveroa pitäisi laskea.
”Tavoitteena on, että olisi aina edullisempaa korjata kuin ostaa uusi”, Mäkelä linjaa.
VAIKKA Mäkelä johtaa nuorisoverkostoa, hän ei halua tehdä liikaa jakoa nuorten ja muiden ikäryhmien ihmisten välillä. Teoilla on vaikutusta iästä riippumatta.
”Miettikää, mitä tapahtuisi, jos kaikki alkaisivat uskoa siihen, että omilla toimilla on merkitystä. Millainen vaikutus silloin saataisiin aikaan?”
Mäkelä näkee vaikuttamistyön olevan paitsi mahdollisuus myös velvollisuus.
”Jos asiat toimisivat optimaalisesti, voisimme kaikki puuhailla omia juttujamme samalla, kun poliitikot tekisivät kestävää ja oikeudenmukaista politiikkaa. Koska niin ei ole, meidän on pakko toimia.”
