Naisten osallistumisella vaaleihin on valtava merkitys Somaliassa

Naisten osallistumisella paikallis- ja aluevaaleihin on valtava merkitys Somaliassa

Päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemien klaanien käsissä, naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin.

KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA kestäneiden konfliktien jäljiltä Somalia on köyhä maa ja sen infrastruktuurista on tuhoutunut valtaosa. Poliittinen epävakaus ja aseelliset selkkaukset pahentavat entisestään sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin.

Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Somaliassa valtion rakentamista ja osallistavan paikallishallinnon luomista edistämällä aluevaltuuston valintaa Wadajirin alueella kansallisen kehyssopimuksen ja kansallista sovintoa edistävän kehyssopimuksen mukaisesti. Yhdessä Uskonnollisten ja perinteisten rauhantoimijoiden verkoston kanssa teimme tiivistä yhteistyötä Somalian paikallis- ja keskushallinnon, paikallisviranomaisten, yhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttajien kanssa.

Vuonna 2021 valmistuneessa julkaisussa jaamme kokemuksia ja parhaita käytäntöjä osallistavan paikallishallinnon tukemisesta. Erityisesti painotamme keinoja edistää naisten, nuorten ja syrjäytyneiden ryhmien osallistumista valtion rakentamiseen. Koska päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemien klaanien käsissä, naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin. Vuodesta 2016 lähtien tehdyn vaikuttamistyömme tuloksena 16 naista on valittu vaaleilla viiden uuden aluevaltuuston jäseniksi. Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu on tarjonnut yli 700 naisjohtajalle esimerkiksi johtamiskoulutusta ja vahvistanut muita taitoja.

Vuonna 2021 kampanjoimme sen puolesta, että naisten osallistumisella paikallis- ja aluevaaleihin olisi aidosti merkitystä. Lounaisessa osavaltiossa sijaitsevalla Barawen alueella valittiin uusi valtuusto, joka koostui kahdestakymmenestä miehestä ja seitsemästä naisesta, joista yksi oli alueen ensimmäinen naispuolinen apulaispormestari. Lisäksi valtuustoon valittiin 20 nuorta (14 miestä ja kuusi naista). Yhteistyössä Uskonnollisten ja perinteisten rauhantekijöiden verkoston, paikallisen kansalaisjärjestön ja naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaavan ministeriön kanssa tuimme naisten osallistumista liittovaltion vaaleihin Lounais-Somalian ja Hirshabellen osavaltioissa. Tavoitteenamme oli vakiinnuttaa naisille 30 prosentin kiintiö.

Somaliassa levitettiin myös sosiaalisen median, radion ja television välityksellä tietoa kansalaisoikeuksista ja mahdollisuuksista osallistua Kirkon Ulkomaanavun tukemiin poliittisiin prosesseihin ja viestintään. Kampanjointi nosti yhteisön tietoisuutta aluevaltuustovaaleista jopa 98 prosenttiin, mikä puolestaan kasvatti naisten ja muiden syrjäytyneiden ryhmien osallistumista. Osallistavan paikallishallinnon rakentaminen Somaliassa vaatii paljon aikaa ja henkilöresursseja, mutta meitä vie eteenpäin vahva motivaatio saada aikaan pysyvä rauha.

Radiot ja älypuhelimet edistävät rauhaa Etelä-Sudanissa

Etelä-Sudan ponnistelee rauhaan digitaalisen viestinnän välinein

Mies hymyilee kameralle Etelä-Sudanissa.
Eteläsudanilainen rauhantyön asiantuntija Seme Nelson uskoo kotimaansa tarvitsevan nyt eväitä sovinnon tekemiseen. Kun ihmiset eivät ole voineet koronapandemian vuoksi tavata kasvokkain, on tietoa viety ihmisille esimerkiksi radion avulla. Kuva: Antti Yrjönen / FCA

Rauhantyön asiantuntija Seme Nelson haluaa viedä rauhan opit myös eteläsudanilaiseen koululuokkaan. Pandemian myötä työ on löytänyt uusia muotoja etäyhteyksin.

Etelä-Sudanin valtio täytti heinäkuussa kymmenen vuotta. Maan lyhyttä historiaa on varjostanut verinen sisällissota, joka päättyi keväällä 2020. Maa ja sen asukkaat tarvitsevat nyt eväitä rauhalliseen tulevaisuuteen.

”Moni koululainen on nähnyt ja kokenut väkivaltaa. He tuovat traumansa koululuokkaan”, eteläsudanilainen rauhantyön asiantuntija Seme Nelson sanoo. 

Alun perin koulutusasiantuntijaksi kouluttautunut Nelson on aloittanut työskentelyn Kirkon Ulkomaanavussa (KUA) jo vuonna 2017 ja täydentänyt osaamistaan rauhantyöstä kansainvälisessä ohjelmassa Japanissa.

Nelson korostaa, ettei sovintoa työstetä erillään kaikesta arkisesta: rauhalla on yhteys esimerkiksi koulutukseen ja toimeentuloon. Koulutetut ja toimeentulevat nuoret ovat vähemmän alttiita väkivaltaisten järjestöjen propagandalle ja rekrytoinneille, eikä heillä ole tarvetta purkaa turhautumistaan väkivalloin.  

Juuri siksi KUA tekee rauhantyötä esimerkiksi eteläsudanilaisissa kouluissa. Vuonna 2020 jopa 70 nuorta osallistui koulutukseen, jossa käsiteltiin konfliktien rauhanomaista ratkaisemista. Sovintoa edistävä projekti tavoitti yhteensä jopa 20 000 naista ja nuorta. 

”Meidän täytyy pysyä kehityksessä mukana”

Pandemia vähensi lähikontakteja, mutta Etelä-Sudanissa yhteisöt ja neuvottelijat ovat löytäneet keskusteluyhteyden radioiden, älypuhelinten ja tablettien avulla. Viestien välittäminen ja koordinointi on osa Nelsonin työtä. Äänen ja videoiden käyttäminen on tuonut tiedon ihmisille, jotka eivät osaa lukea.   

Etelä-Sudanissa avuksi on tullut myös kansalaisjournalismi. Tiedon saaminen on hankalaa ilman luotettavaa mediaa, mutta sähköisten välineiden avulla tieto löytää tavallisten ihmisten keskuuteen.  

Köyhässä maassa riittää silti haasteita, sillä kaikilla ei ole laitteita eikä yhteyksiä. Eri ryhmittymät puhuvat eri kieliä, ja KUA kääntää materiaaleja kahdeksalle paikalliskielelle. Vaikeuksista huolimatta digitaalisten työkalujen käyttäminen on välttämätöntä. 

”Meidän täytyy pysyä kehityksessä mukana, jotta työmme vastaa tarpeisiin”, Nelson sanoo. 

Haastavista olosuhteista huolimatta työ on tarjonnut Nelsonille monia onnistumisia. Hän kertoo nähneensä konkreettisesti, miten yhteisöt ovat tehneet sovinnon. Rauhantyön asiantuntija näkee ponnisteluissa jatkuvan mahdollisuuden oppia. 

”Etelä-Sudanissa ei ole mitään tärkeämpää työtä”, Nelson sanoo hymyillen.

Teksti: Nora Luoma

Etelä-Sudan kärsii monista kriiseistä, mutta toivo paremmasta elää

Etelä-Sudan kärsii monista kriiseistä, mutta toivo paremmasta elää

Etelä-Sudanin itsenäisyys täyttää kymmenen vuotta tilanteessa, jossa Covid-19-pandemia jarruttaa maan toipumista vuosien konfliktista. Taloudellinen kriisi ja poikkeukselliset tulvat lisäävät ahdinkoa. Siitä huolimatta eteläsudanilaiset nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen poikkeuksellisen optimistisesti, kirjoittaa humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.

Milloin pandemia loppuu? Kuka toi koronaviruksen Etelä-Sudaniin? Näitä kysymyksiä meiltä kysyttiin, kun kiersimme yhteisöissä jakamassa tietoa koronapandemiasta. Oli mielenkiintoista oikaista myyttejä viruksesta, jota kukaan meistä ei täysin ymmärrä. Vain vähän koronasta tietävänä maallikkona minulle jäi niistä kohtaamisista paljon kerrottavaa.

Tilanne Etelä-Sudanissa on vaikea. Huolestuttavinta on, että kaksi kolmasosaa maan väestöstä – siis 8,3 miljoonaa ihmistä – tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen. Vuonna 2020 Etelä-Sudan kohtasi moni kriisejä. Konflikti ja maan sisäiset väkivaltaisuudet kiihtyivät ja tuhoisat tulvat jatkuivat jo toista vuotta. Lisäksi koronavirus iski yhteisöihin vakavasti.

Haasteet tekivät haavoittuvaisista yhteisöistä entistä haavoittuvaisempia. Erityisen huolestunut olen siitä, että joidenkin mielestä Etelä-Sudanissa ei ole tarpeeksi poliittista tahtoa konfliktin lopettamiseksi.

Tuomalla eri tahot saman pöydän ääreen pääsemme käsiksi konfliktin juurisyihin ja voimme lopettaa väkivallan kierteen. Käytännössä Kirkon Ulkomaanapu kouluttaa nuoria, naisia ja perinteisiä ja uskonnollisia toimijoita konfliktien ratkaisemisesta ja rauhan välittämisestä. Ponnistelumme ovat jo tuottaneet tulosta paikallisesti, mutta kansallisesti riittää vielä tehtävää. Kohderyhmämme eivät ole vielä tarpeeksi hyvin edustettuina kansallisissa rauhanprosesseissa.

Olen toiveikas, sillä optimismi kytee nuorten keskuudessa pitkittyneestä konfliktista huolimatta. Etelä-Sudanin runsaat luonnonvarat luovat monille toivoa. Kansa uskoo, että kestävä ympäristö ja rauha takaavat hyvän tulevaisuuden. Niiden myötä Etelä-Sudanilla on mahdollisuudet kasvaa koko itäisen Afrikan vilja-aitaksi.

Teksti: Moses Habib, humanitaarinen koordinaattori
Pääkuva: Sumy Sadurni

Kuvareportaasi Kymmenen vuotta rauhantyötä

Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Etelä-Sudanissa koko maan kymmenvuotisen itsenäisyyden ajan. KUA tekee rauhantyötä paikallisissa yhteisöissä edistäen erityisesti nuorten ja naisten osallistumista rauhan rakentamiseen. Lisäksi KUA tukee nuorten ja naisten ammatillista koulutusta ja lasten kouluun pääsyä. Tältä työmme näyttää kuvina.

Joukko ihmisiä on kokoontunut istumaan ulos.

Nuorten rauhankomitean jäseniä Piborissa vuonna 2019. Pibor tunnetaan karjavarkauksista ja nuorisojoukkojen välisistä tappeluista. Rauhankomiteat ovat vähentäneet yhteenottoja ja edistäneet sovinnontekoa. Kuva: Sumy Sadurni.

Naisten rauhankomitea kokoontui Piborissa vuonna 2019. Naisten rooli rauhantyössä on tärkeä, mutta usein naiset eivät ole mukana itse rauhanprosesseissa. Ennen tämän rauhankomitean perustamista kyläläiset raportoivat väkivaltaisuuksia viisi kertaa viikossa. Vuonna 2019 välikohtauksia raportoitiin enää vain kerran viikossa. Kiitos kuuluu rauhankomiteoille.
Kuva: Sumy Sadurni.

Yksi Kirkon Ulkomaanavun tavoitteista on maksimoida lasten ja nuorten mahdollisuudet koulunkäyntiin ja laadukkaaseen koulutukseen. Tämä EU:n humanitaarisen avun (ECHO) rahoittama hanke tuki 7 000 oppilaan kouluun pääsyä Fangakin maakunnassa.
Kuva: Maria de la Guardia.

Tytöt hyppäävät narua koulun jälkeen New Fangakissa. Kriisit ruokkivat esimerkiksi lapsiavioliittoja ja lapsityövoiman käyttöä. Koulut ovat tytöille turvallisia paikkoja katastrofien ja taloudellisen ahdingon keskellä.
Kuva: Maria de la Guardia.

Joukko ihmisiä on kokoontunut istumaan ulos.

EU:n humanitaarisen avun (ECHO) rahoittama opettajakoulutus järjestettiin New Fangakissa. Opettajien koulutus luo pohjaa laadukkaalle koulutukselle.
Kuva: Maria de la Guardia.

Nuoret kokoontuneina paikalliseen nuorisokeskukseen Piborissa. Jalkapallon pelaaminen on yksi suosituimmista ajanviettotavoista Etelä-Sudanissa.
Kuva: Sumy Sadurni.

Tulvat ja kuivuus vaikeuttavat ruoantuotantoa Etelä-Sudanin pohjoisosissa. Nyaluak Kong Kuon menetti satonsa tulvien vuoksi. Uusien viljelmien istuttaminen on vaikeaa kuivan kauden kuumuudessa.
Kuva: Maria de la Guardia.

Nyakuola Pale Thieng kasvattaa sipuleita maillaan Old Fangakissa. Vuonna 2020 yhteensä 6 347 henkilöä hyötyi Kirkon Ulkomaanavun antamasta viljelyyn liittyvästä tuesta ja kalastusvälineistä.
Kuva: Patrick Meinhardt.

Luor Luny Thoar pyydystää kaloja lähellä Tochin kylää Etelä-Sudanin Sudd-suolla. KUA on jakanut kalastajille kalastusvälineitä ja järjestänyt koulutusta kalan säilömiseen liittyen. Säilömiseen liittyvät taidot parantavat kalastajien mahdollisuuksia parempiin tuloihin, kun he myyvät saaliin kalamarkkinoille.
Kuva: Patrick Meinhardt.

Nuoria Juban ammattikoulussa. Kirkon Ulkomaanapu tukee nuorten ammattikoulutusta. Nuoret valmistuvat esimerkiksi rakennustyöntekijöiksi, kampaajiksi, mekaanikoiksi ja räätäleiksi.
Kuva: Sumy Sadurni.

23-vuotias Abir Mustafa kouluttautuu rakennusalalle. Vuonna 2020 yli puolet 414 ammattikoulutukseen osallistuneesta nuoresta oli naisia.
Kuva: Patrick Meinhardt.

21-vuotias Reida opiskeli restonomiksi ja sai harjoittelupaikan hotellista. Vuonna 2020 yhteensä 414 nuorta pääsi työharjoitteluun yksityiselle sektorille valmistuttuaan koulusta. 298 jatkoi työntekoa harjoittelun jälkeen.
Kuva: Patrick Meinhardt.

Markkinat Yein kaupungissa Etelä-Sudanin eteläosissa. Yein maakunta tunnetaan Etelä-Sudanin vilja-aittana sen hedelmällisen maaperän ja maatalousperinteen vuoksi. Vuonna 2016 alkanut konflikti on pakottanut monia ylittämään rajan naapurimaihin Ugandaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.
Kuva: Sumy Sadurni.

Syyskuussa 2018 tehty rauhansopimus on rohkaissut joitain ihmisiä palaamaan kotiin pakolaisasutusalueilta. Kirkon Ulkomaanpu tukee palaajia ja Yein seutua esimerkiksi käteissiirroilla, jotka auttavat perheitä ruokkimaan perheensä, rakentamaan taloja ja hankkimaan toimeentuloa.
Kuva: Sumy Sadurni.

Sisarukset Stella, 28, ja Pascal, 25, palasivat Yeihin Ugandan pakolaisasutusalueilta vuonna 2019. Paluunsa jälkeen he ovat tehneet valtavasti töitä viljelmillään. Pascal sai maatalousopintonsa päätökseen käteissiirtojen avulla.
Kuva: Sumy Sadurni.

Itä-Afrikan
nälkäkriisi

Kirkon Ulkomaanavulla iso rooli naisten poliittisen osallisuuden huomattavassa kasvussa Somaliassa

Kirkon Ulkomaanavulla iso rooli naisten poliittisen osallisuuden huomattavassa kasvussa Somaliassa

Kirkon Ulkomaanavun (KUA) päättäväinen työ on johtanut naisten poliittisen osallisuuden huomattavaan kasvuun Somaliassa ja auttanut muuttamaan paikallisen päätöksenteon tapoja.

Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön projektit Somaliassa ovat auttaneet maata siirtymään kohti kestävää rauhaa edistämällä sukupuolten tasa-arvoa ja lisäämällä naisten osallistumista politiikkaan. KUA on vahvistanut naisten taitoja ja lisännyt tilaisuuksia yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä auttanut rakentamaan oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia hallintorakenteita koulutusten, keskustelutilaisuuksien ja monipuolisen vaikuttamistyön avulla.

”Kirkon Ulkomaanavun tiimi Somaliassa työskentelee haastavissa olosuhteissa, mutta toisaalta näiden projektien ajoitus sopi erinomaisesti sisällissodan jälkeiseen hallinnon rakentamiseen”, ohjelmajohtaja Bashir Fidow Somalian toimistosta kertoo.

Somalia on yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista naisia kohtaan, mikä johtuu kulttuuriin pohjautuvista uskomuksista, yhteiskunnallisten rakenteiden vinoumista ja syrjinnästä. Monet uskovat edelleen, että naisen paikka on kotona eikä heille ole sijaa missään päätöksenteossa. Valtiollisen lainsäädännön ja oikeusjärjestelmän sijaan noudatetaan usein perinteisiä tapoja ja sääntöjä. Historiallisesti naiset ovat osallistuneet hyvin vähän politiikkaan.

KUA:n työ lisää naisten osallistumista päätöksentekoon politiikassa ja yhteisöissä

Kirkon Ulkomaanapu on tehnyt yhteistyötä Somalian Koulutus- ja tutkimuskeskuksen ja naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaavan ministeriön kanssa tavoitteena lisätä naisten osallisuutta politiikassa. Edistääkseen sukupuolten tasa-arvoa KUA järjesti yhdessä kumppaniensa kanssa lukuisia kansalaiskeskusteluita, väittelyitä ja kokouksia, jotka tarjosivat naisille mahdollisuuksia sekä tulla kuulluiksi että oppia toisiltaan. Tulokset ovat luupaavia, sillä sadat naiset ovat saaneet koulutuksissa tietoa oikeuksistaan ja aktiivisesta kansalaisuudesta, mikä on antanut heille itseluottamusta ja tarvittavia taitoja päätöksentekoon osallistumiseen.

Kirkon Ulkomaanapu on pyrkinyt lisäämään kaikkien mahdollisuuksia osallistua aluevaltuustojen muodostamiseen ja vakiinnuttamaan 30 prosentin kiintiön naisille, ja työ on saavuttanut huomattavia tuloksia. KUA johti toimijoiden yhteenliittymää, joka tuki naisten ja nuorten osallistumista aluevaltuustojen muodostamiseen Berdalessa ja Hudurissa Lounaisessa osavaltiossa vuonna 2018 ja vuonna 2020 Afmadovissa Jubalandissa ja Galkacyossa Galmudugissa. Kaksi naista valittiin valtuustoon Berdalessa, viisi Galkacyossa ja kaksi Afmadowissa. Kansallinen Sukupuolten tasa-arvo-ohjelma luotiin Lounaisessa osavaltiossa. Lounaisen osavaltion paikallisvaaleissa naisten voittamien paikkojen määrä kasvoi huomattavasti. Tällä hetkellä valtuustossa on 16 naista ja nainen varapuheenjohtajana.

KUA on työskennellyt Somaliassa vuodesta 2008 lähtien ja edistänyt kestävän rauhan rakentamista. Maaohjelma toimii neljässä osavaltiossa, Lounaassa, Hirshabellessa, Galmudugissa ja Jubalandissa. Maatoimisto on työskennellyt aktiivisesti koko sen ajan, kun sisällissodan jälkeen Somaliassa on rakennettu demokraattisia hallintojärjestelmiä ja tuotu päätöksentekoa aluetasolle. KUA:lla on toimintaa myös Mogadishussa ja Somalimaassa.

KUA:n Somalian toimisto on toteuttanut lukuisia rauhanprojekteja Somaliassa edistääkseen osallistavaa hallintoa ja naisten poliittista osallisuutta. ”Sukupuolten tasa-arvo ja yhteiskunnallinen osallisuus” –hanke kohdistui Baidoan, Hudurin ja Berdalen alueille Lounaisessa osavaltiossa ja sitä rahoitti Somalia Stability Fund (SSF).

Toinen projekti, jonka tavoitteena oli vahvistaa paikallishallinnon rakenteita ja järjestelmiä, jotka varmistavat vastuullisuuden ja osallistamisen osavaltiotasolla, teki töitä Lounaisessa osavaltiossa, Hirshabellessa, Jubalandissa ja Galmudugissa. Sitä rahoitti Euroopan Unioni. Projekti pyrki vakiinnuttamaan 30 prosentin kiintiön naisille aluevaltuustoissa.

Vaikuttamistyötä monella saralla

”Keskeinen osa-alue kaikissa projekteissa on ollut laaja-alainen ja strateginen vaikuttamistyö”, kertoo liiketoiminnan kehittämisen päällikkö Leakhena Sieng KUA:n Somalian-toimistosta.

Kumppanit ovat olleet keskeisessä roolissa tuloksellisessa vaikuttamistyössä. Naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaava ministeriö tuki KUA:a verkostojen luomisessa ja järjesti tapaamisia ja kohtaamispaikkoja, joissa naiset ja poliittiset päättäjät keskustelivat ja tekivät päätöksiä.

”KUA:n toimintaan osallistui ihmisiä paikallistasolta, klaanijohtajia ja tavallisia perheitä”, kertoo Abdulwahab Osman, joka työskentelee paikallishallintoon kohdistuvien hankkeiden päällikkönä KUA:n Somalian-toimistolla. ”Projektien puitteissa olemme tarjonneet naisverkostoille mahdollisuuden vakuuttaa uskonnollisia ja perinteisiä johtajia siitä, miten tärkeää naisten osallisuus on. Moneen otteeseen työpajoissa ja keskusteluissa on puhuttu naisten mukaan saamisesta.”

Klaanijohtajiin on pyritty vaikuttamaan niin, että he mahdollistaisivat ja tukisivat naisten aktiivista roolia. Klaanijärjestelmä vaikuttaa vahvasti Somalian hallinto- ja yhteiskuntarakenteissa ja ilman klaaninvanhimpien tukea naisten nousu päättäviin asemiin on vaikeaa. Kun paikalliset johtajat on vakuutettu siitä, että naisia tarvitaan päätöksentekoon, somalialaisessa yhteiskunnassa se on merkittävä edistysaskel ja vaikuttaa sekä paikallisyhteisöjen että poliittisten johtajien suuntaan.

On ollut tärkeää haastaa perinteisiä rakenteita ja rooleja, jotka ovat estäneet naisia osallistumasta yhteiskunnalliseen toimintaan aktiivisesti. Naisia ei ole kannustettu opiskelemaan ja tytöiltä on viety oikeus koulutukseen. KUA:n kouluttamat naiset ovat kiertäneet kylissä ja puhuneet naisille ja heidän perheilleen sitä, miten naiset voivat ottaa aktiivisemman roolin ja miksi heidän kannattaa tehdä se.

”Yksi keskeinen tavoite on ollut nostaa yleisesti tietämystä aiheesta ja nyt 56 % projektiin osallistuneista naisista sanoo, että he voivat vaikuttaa yhteisönsä päätöksentekoon”, kertoo Leakhena Sieng.

Kaksi naista pitää kättään kirjan päällä.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut naisten mahdollisuuttaa osallistua päätöksentekoon. Työn tuloksena useita naisia on valittu valtuustoihin eri puolilla Somaliaa.

Naiset tukevat ja auttavat toisiaan

Kirkon Ulkomaanapu on halunnut tarjota kunnianhimoisille naisille politiikassa tarvittavia työkaluja ja itseluottamusta. BAYWAN-niminen naisyhdistysten verkosto on ollut keskeinen tässä työssä. Verkoston perustivat 207 KUA:n ja Koulutus- ja tutkimuskeskuksen kouluttamaa naista, ja sen tarkoituksena on tarjota tukea naisille taustasta ja iästä riippumatta sekä mahdollistaa keskinäinen yhteistyö ja näkemysten ja kokemusten vaihto.

BAYWAN vaikuttaa muutoksen monella yhteiskunnan saralla, ja he ovat edistäneet naisten osallisuutta ja tyttöjen koulutusta ja tasa-arvoisempaa asemaa.

Hyvinpukeutuneet naiset ja miehet istuvat riveissä.
KUA:n projekteilla on ollut valtava vaikutus naisten osallistumiseen politiikkaan.

”KUA valitsi 150 nuorta yliopistossa politiikkaa opiskellutta naista koulutukseen, jonka tarkoituksena oli valmistella heitä uralle poliittisen päätöksenteon, ja tarjota heille verkostoja, itseluottamusta tuoda esille näkemyksiään ja paikka käydä keskusteluja ikätovereidensa sekä mentorien kanssa”, Bashir Fidow kertoo.

KUA toi yhteen nuoria naisia, joilla on korkeat tavoitteet, sekä naispuoleisia poliitikkoja innostamaan nuorempaa sukupolvea. Naisten tasa-arvoasioista vastaava ministeriö tarjosi harjoittelu- ja vapaaehtoistyöpaikkoja yliopisto-opiskelijoille. Näiden naisten, KUA:n ja yhteistyökumppanien työ on niin menestyksekästä Lounaisessa osavaltiossa, että muuallakin Somaliassa on innostuttu seuraamaan esimerkkiä.

Pysyvä muutos kohti kestävää rauhaa on mahdollinen

Kirkon Ulkomaanavun työ Somaliassa naisten poliittisen osallisuuden lisäämiseksi on yleisesti ottaen ollut suuri menestys. KUA on pystynyt tuomaan yhteen tiedotusvälineitä ja keskeisiä poliittisia päättäjiä ja johtohahmoja. Bashir Fidow kertoo, että koska kasvanut valtuustoihin valittujen naisten määrä on saanut paljon mediahuomiota erityisesti Galkacyossa, Afmadowissa ja Diinsoorissa, aihe on valtavirtaistunut.

KUA:n projekteilla on ollut valtava vaikutus. Yli 700 naista ja lukuisia klaani- ja uskonnollisia päälliköitä on koulutettu johtamaan muutosta kohti sukupuolten tasa-arvoa ja naisten voimaantumista. Politiikassa mukana olevien naisten määrä on kasvanut, ja yliopistossa opiskelevien nuorten naisten innostus osoittaa, että suuntaus on pysyvä.

”Nyt me olemme muiden osavaltioiden edellä naisten poliittisessa osallisuudessa. Kannustan muita seuraamaan Lounaisen osavaltion esimerkkiä ja tarjoamaan poliittista tilaa naisille”, sanoo Faduma Ali Ahmed, edustaja Lounaisen osavaltion aluevaltuustossa.

YK:n kestävän kehityksen tavoite numero viisi toteaa, että ”sukupuolten tasa-arvo ei ole ainoastaan ihmisoikeuskysymys, vaan se edellytys rauhalliselle, menestykselliselle ja kestävälle maailmalle” ja tämä on hyvin tärkeää Somalian kaltaisessa maassa, joka on kärsinyt vuosikymmeniä sisällissodasta ja väkivaltaisista ääriliikkeistä.

Tavoite 16, ”edistää rauhanomaisia yhteiskuntia ja taata kaikille pääsy oikeuspalveluiden pariin, rakentaa tehokkaita ja vastuullisia instituutioita kaikilla tasoilla”, liittyy keskeisesti KUA:n työhön Somaliassa. Projektien tulokset osoittavat, että maassa on otettu isoja harppauksia kohti tämän tavoitteen täyttymistä.

Teksti ja käännös: Nora Luoma

Kuvat: Abdulwahab Osman

Perheet unohdetaan radikalisoitumista ehkäisevässä työssä – leimautumisen pelko estää tuen hakemisen

Perheet unohdetaan radikalisoitumista ehkäisevässä työssä – leimautumisen pelko estää tuen hakemisen

Radikalisoituminen ja väkivaltainen ekstremismi ovat Suomessa ainakin toistaiseksi pieniä ilmiöitä. Ennaltaehkäisyyn on hyvä panostaa nyt, kun tilanne on vielä vakaa. Perheiden tukeminen on tärkeää sekä radikalisoitumisen ehkäisyssä että ääriajattelusta irtautumisessa, kertoo Reach Out -hankkeen uusi raportti Kun perheenjäsen radikalisoituu: Väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy ja perheiden tukitoiminta kuudessa Länsi-Euroopan maassa.

Radikalisoitumisella tarkoitetaan prosessia, jossa ihmisen ajatusmaailma muuttuu ja hän alkaa oikeuttaa väkivallan vaikuttamisen välineenä. Väkivaltainen ekstremismi on sitä toimintaa, johon radikalisoituminen pahimmillaan johtaa. Väkivaltaista ekstremismiä voivat olla esimerkiksi terroristiset teot.

Radikalisoituneet henkilöt ovat kirjava joukko persoonallisuuksia hyvin erilaisilla perhe- ja koulutustaustoilla. Radikalisoitumisen taustalla on poikkeuksetta joukko juurisyitä, kuten osattomuuden sekä vihan ja kaunan tuntemuksia, jotka tuottavat tarpeen toimia maailmassa vallitsevien epäkohtien poistamiseksi. Taustalla voi olla myös rasismiin tai hylätyksi tulemiseen liittyviä kokemuksia. Juurisyiden lisäksi radikalisoituminen edellyttää sidoksia muihin ryhmiin ja yksilöihin, jotka tarjoavat ajatuksille eräänlaisen kaikukammion.

”Aiemmin ekstremismin torjunnassa keskityttiin yksilöön. Nyt on huomattu, että ilmiö yhteisöllinen. Radikalisoitumisen taustalla on yhteisö, jonka ajatusmaailmaan sitoudutaan. Sen vuoksi myöskään irtautuminen ei ole mahdollista, jos tukena ei ole yhteisöä eli esimerkiksi perhettä, joka on valmis ottamaan vastaan”, kertoo Reach Out –raportin laatinut vanhempi asiantuntija Marko Juntunen.

Perheenjäsenen radikalisoituminen on valtava kriisi koko perheelle. Esimerkiksi tilanne, jossa perheenjäsen radikalisoituu ja lähtee konfliktialueelle aiheuttaa perheelle monenlaista huolta. Surun ja pelon lisäksi radikalisoitunut perheenjäsen aiheuttaa läheisilleen byrokraattisia haasteita ja valtavan häpeän ja leimautumisen pelon.

”Kriisiin ajautunut perhe tarvitsee tukea. Suomessa meillä on hyviä palvelumuotoja, mutta palveluntarjoajat ja tukipalvelut eivät kohtaa. Se johtuu siitä, että väkivaltainen ektremismi ilmiönä luo pelkoa, se leimaa koko perheen. Apua ei uskalleta hakea”, kertoo ohjelmakoordinaattori Habiba Ali.

Perheiden tukeminen olisi ensiarvoisen tärkeää myös väkivaltaisen ekstremismin ehkäisyn näkökulmasta. Tukemalla perhettä voidaan ehkäistä muiden perheenjäsenien mahdollinen radikalisoituminen. Terrorismin vastaista työtä on hyvä tehdä vakaassa yhteiskunnassa kuten Suomi. Työtä voidaan toteuttaa tavallisen nuorisotyön piirissä nimeämättä sitä radikalisoitumisen vastaiseksi työksi. Silloin siihen ei liity leimautumisen pelkoa, ja tulokset ovat paremmat. Ilmiön kärjistyessä projektien käyntiin saaminen voi olla hankalaa, ja ihmisiä on vaikeampi saada mukaan.

”Terrorismin kenttä on sellainen, että koskaan ei voi tietää, että mihin turvallisuusuhka lopulta kohdentuu. Ekstremismi on todella monimuotoista, ja tietoverkkoon mennyttä, kaikki ovat potentiaalisesti sen vaikutuspiirissä”, Juntunen sanoo.

Ekstremismi koskettaa ketä tahansa, uskonnollisesta taustasta ja maahanmuuttohistoriasta riippumatta. Tällä hetkellä Euroopassa äärioikeiston radikalisoituminen ja laajentuminen on huolestuttava ilmiö turvallisuuden näkökulmasta. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on oikean tiedon ja kriittisen ajattelun lisääminen. Epäluottamus ihmisten, yhteiskunnallisten instituutioiden ja ihmisryhmien välillä on se, mihin ääriliikkeet käytännössä pyrkivät, jotta he voivat saada tilaa omalle mustavalkoiselle ideologialle.

Naiset etujoukoissa päättämässä konfliktia Kerion laaksossa Keniassa

Pohjois-Keniassa yhdistävä kehitysprojekti (The Northern Kenya Integrated Development project) kouluttaa naisia rakentamaan rauhaa. Milka Rutonye kertoo, miten naiset toivat kaksi eripuraista yhteisöä yhteen.

Kolme vuotta sitten Milka Rutonye oli saanut tarpeekseen. Kenialainen seitsemän lapsen äiti kasvoi pokotien alueella mutta oli nainut miehen, joka kuului lähellä asuvaan marakwetien yhteisöön. Milka ei enää kestänyt näiden kahden yhteisön ristiriitojen vaikutusta.

Poliittinen kiihottaminen, karjavarkaudet ja vesivarojen vieminen ovat johtaneet pokotien ja marakwetien välisiin ampumisiin, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja lasten koulunkäynnin keskeytyksiin. Milka oli jo päättänyt jättää miehensä, kotinsa ja lapsensa ja palata sukunsa luo Pokotiin paetakseen laukauksia.

”Minusta tuntui aina kamalalta, kun pokotit – oma kansani – tulivat Marakwetiin aiheuttamaan kaaosta,” hän sanoo. ”He unohtavat, että heidän lapsensa, siskonsa ja kälynsä ovat naimisissa marakwetien kanssa.”

Vuonna 2018 Milka puhui ääneen katkeruudestaan ja valititti alueen turvattomuutta ja sen vaikutusta elämäänsä. Hän alkoi osallistua molempien konfliktin osapuolten naisten keskustelukerhoihin. Kirkon Ulkomaanvun luoman foorumin kautta 57 naista on löytänyt yhteisen tavoitteen ja ottanut vastuun siitä, että puhe Kerio-laakson turvattomuudesta muuttuu.

The talking circles connect women from the neighbouring communities of Elgeyo Marakwet and West Pokot. Issues, such as water scarcity and cattle theft, have sparked violence in this area of Kenya.

Keskusteluryhmät yhdistävät naisia lähekkäsin asuvista Elgeyo Marakwetin ja Länsi-Pokotin yhteisöistä. Veden vähäisyyden ja karjavarkauksien kaltaisiset ongelmat ovat aiheuttaneet väkivaltaisuuksia kyseisellä alueella Keniassa.

Koulutuksista syntyi aloitteita rauhanrakennukseen

Milka Rutonye on osallistunut naisten keskusteluryhmiin vuodesta 2018.

Keskusteluryhmä kutsuu itseään Endo Chamkalyaksi. Se kannustaa naisia pysymään vahvoina kaikilla elämän osa-alueilla ja olemaan aktiivisesti mukana luomassa oikeudenmukaista, rauhallista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa virallisia ja epävirallisia kanavia hyödyntämällä. Kansainvälisen naisten päivän (8.3.) alla Milka puhui innostavista esimerkeistä.

”Minua kosketti nähdä, miten Kirkon Ulkomaanapu, joka tulee yhteisöjemme ulkopuolelta, oli kiinnostunut hyvinvoinnistamme. Keskusteluryhmät ovat saaneet meidät ymmärtämään ristiriitojen syitä”, hän sanoo.

”Veden vähyys on kiihdyttänyt tappeluita koska olemme halunneet varmistaa, että karja saa ruokaa. Koulutus on antanut meille kykyä kuulla ja ymmärtää toisiamme.”

Pohjois-Kenian yhdistävä kehitysprojekti järjestää rauhanrakennuksen koulutuksia. Koulutus on synnyttänyt monia aloitteita, joita naiset ovat toteuttaneet rauhan palauttamiseksi.

Milka muistaa erään merkittävän tapahtuman, väkivallan vastaisen mielenosoituksen vuonna 2018. Kesken Elgeyo Marakwetin ja Länsi-Pokotin välisen rajaselkkauksen Endon naiset ylittivät rajan Pokotin puolelle aikana, jolloin selkkaus oli käytännössä estänyt kaiken liikkumisen rajan yli. He rukoilivat rauhan puolesta.

”Olimme saaneet liikkeelle pokot-naiset, jotka olivat naimisissa marakwet-miehien kanssa. Olimme päättäneet, että edistämme rauhaa kaikin keinoin. Ainoa tapa edetä oli päästä puhumaan pokoteille”, hän sanoo.

The women of Marakwet and Pokot gathering in prayers for peace.

Marakwet- ja pokot-naiset rukoilevat yhdessä rauhan puolesta.

Pokotien yhteisön naiset tapasivat naiset, jotka Milkan ryhmä oli koonnut. Keskusteluryhmän naiset tapasivat lopulta 35 Länsi-Pokotin kylänvanhinta. Kahdessa sovittelutapaamisessa naiset kertoivat, miten he haluaisivat lastensa käyvän koulua keskeytyksettä, karjansa laiduntavan vapaasti ja kaikkien nauttivan rauhasta kuten ihmiset muuallakin Keniassa.

Rauhan rakentaminen voi alkaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että oppii ilmaisemaan itseään toiselle ihmisille. Milka sanoo, etteivät pokotien vanhimmat tienneet hyökkäävänsä verisukulaisiaan vastaan, naisia, jotka ovat naimisissa marakwetien kanssa. He katuivat sitä ja jotkut jopa itkivät.

Vielä olennaisempaa Milkan mielestä on se, että tämä tarina osoittaa, miten jokainen meistä voi tarttua vastaavaan tilaisuuteen ja tulla lopulta rauhanrakentajaksi.

”Pystyimme vaikuttamaan sekä pokotien että marakwetien kylänvanhimpiin ja saimme heidät koolle ja keskustelemaan.”

Toimeentulomahdollisuudet paranivat tien siivouksen myötä

Kirkon Ulkomaanavun keskusteluryhmän johtaman rauhanneuvottelun jälkeen tilanne kahden yhteisön välillä ja koko Kerio-laaksossa on parantunut.

Benedicta, Milkan keskusteluryhmän moderaattori, kertoo, että pokotien ja marakwetien nuoret tulivat mukaan siivoamaan yhdeksän kilometrin mittaista tietä kahden yhteisön välillä. Tiivis pusikko oli tarjonnut piilopaikkoja aseistetuille ryöstäjille, ja siellä oli myös liikkumisen esteitä. Benedicta on ajan saatossa nähnyt kahden raskaana olevan naisen kuolevan mahdottoman tien takia.

”He olivat matkalla aluesairaalaan, joka on normaaliolosuhteissa kahden tunnin matkan päässä. Rauhantyö on pitänyt tien turvallisena. Kukaan ei enää kuole tien takia”, hän sanoo.

Marakwet and Pokot youth clearing the bush along the road connecting the two communities in Northern Kenya.

Marakwet- ja pokot-nuoret siivoavat pusikoita kahta yhteisöä yhdistävän tien varresta Pohjois-Keniassa.

Tie johtaa Lodion markkina-alueen päähän, joka on tärkeä yhteisöjen toimeentulon kannalta. Se helpottaa pääsyä terveyskeskukseen. Benedictan mukaan se auttoi ihmisiä käymään kauppaa ja korottamaan elintasoaan.

Kun COVID-19 rajoitti tapaamisia Kerio-laaksossa, naisten ryhmät keksivät luovia tapoja järjestää rauhankokouksia. Keskustelut rauhasta jatkuivat sulkutilan aikana radiokanavilla, kuten North Rift FM:llä ja Upendo FM Eldoretilla, ja naisilla oli tässä huomattava rooli.

”Keskusteluryhmät ovat voimaannuttaneet meitä naisia ja olemme nyt sitoutuneet edistämään ihmisoikeuksia ja johtamaan paimentolaisia ja kokonaisia yhteisöjä aseidenriisunnan, kehityksen, toimeentulon ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi”, Milka lisää.

Teksti: Elizabeth Oriedi
Kuvat: Aziza Maalim

10 syytä, miksi maailma on naisille epäoikeudenmukainen?

1. Näkymätön työ. Kaikki naiset tekevät työtä, mutta kaikesta työstä ei makseta palkkaa. Perinteisesti työksi lasketaan tuottava työ. Sen ulkopuolelle jää näkymätöntä ja sen vuoksi palkatonta työtä, jota tehdään kodeissa ja virallisen talouden ulkopuolella. Maailmanlaajuisesti naiset tekevät 75 prosenttia palkattomasta työstä ja kuluttavat siihen kolmesta kuuteen tuntia päivässä. Suuri osa näkymättömästä työstä on hoivatyötä eli kodin piirissä tapahtuvaa lapsista, sairaista ja ikääntyneistä huolehtimista.


2. Koulutus.
Yli 130 miljoonaa 6–17-vuotiasta tyttöä maailmassa ei pääse kouluun. Tyttöjen koulunkäynti saattaa jäädä kesken, jos perhe tarvitsee lapsen avuksi koti- tai palkkatöihin. Koulu saattaa keskeytyä myös kuukautisten tai avioliiton takia.


3. Kuukautiset
aiheuttavat syrjintää. Esimerkiksi Nepalissa naisten liikkumista ja osallistumista perheen ja yhteisön toimintaan on rajoitettu kuukautisten aikaan. Rohingya-yhteisössä kuukautisten alkamisen jälkeen ei perinteisesti saa olla tekemisissä muiden kuin oman perheen poikien ja miesten kanssa. Kuukautisten alettua monet tytöt naitetaan ja he lopettavat koulunkäynnin.


4. Kuukautisköyhyys.
Kuukautissuojien puute aiheuttavaa monenlaista vaivaa. Esimerkiksi pakolaisleireillä kunnollisia kuukautissuojia on saatavilla vähän tai ne ovat liian kalliita. Jos kuukautissuojia ei ole, tai niitä ei pysty koulussa turvallisesti vaihtamaan, tytöt jäävät pois koulusta. Toistuvat poissaolot johtavat helposti koulunkäynnin keskeytymiseen kokonaan.


5. Vessat
kuuluvat jokaiseen arkipäivään, ja monille maailman naisille turvallisen vessan etsiminen on arkipäivää. YK:n mukaan kolmannes maailman naisista ei pääse turvallisesti vessaan. Kuukautisten aikaan turvallinen wc-tila, jossa on mahdollista peseytyä, on erityisesti tarpeen. Lukittava ovi tarvitaan häveliäisyyden lisäksi myös siksi, että wc-tilat altistavat naiset häirinnälle ja seksuaaliselle väkivallalle.


6. Työelämässä
naisten asemaa heikentävät perinteiset roolit ja mallit. Asiaa ei helpota naisten harteilla oleva näkymätön hoivatyö, joka jonkun pitäisi tehdä siinä tapauksessa, että nainen on töissä. Tutkimuksissa on havaittu, että julkisrahoitteinen päivähoito lisää naisten palkkatyötä. Oma työ ja palkka lisäävät vaikutusmahdollisuuksia niin omassa elämässä kuin yhteiskunnassa laajemmin.


7. Naisiin kohdistuva väkivalta
on törkeä ihmisoikeusloukkaus ja valitettavan yleinen ilmiö. Edes koti ei ole naiselle turvallinen paikka olla. Kolmasosa maailman naisista raportoi kokeneensa väkivaltaa lähisuhteessa. Naisten murhista 38 prosenttia on oman puolison tekemiä.


8. Katastrofitilanteet
heikentävät hauraimmassa asemassa olevien tilannetta entisestään. Konflikti- ja sotatilanteet lisäävät parisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Esimerkiksi koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana Kirkon Ulkomaanavun toimintamaissa on raportoitu naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä. Liikkumisrajoitusten ja terveyspalveluiden kuormittumisen vuoksi naisten on vaikea päästä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien palveluiden äärelle, mikä saattaa tulevaisuudessa näkyä esimerkiksi ei-toivottuina raskauksina.


9. Epätasaisesti jakautunut valta.
Päättävissä asemissa ympäri maailman enemmistönä ovat miehet. Tutkimukset osoittavat, että naiset ottavat todennäköisemmin huomioon naiskysymykset, perhepolitiikan, koulutuksen ja hoivan. Sillä, että naiset ovat päätöksenteossa vähemmistössä, on siis vaikutusta kaikkiin näihin asioihin. Naisten vaikutusvaltaa heikentää myös se, että he eivät ole mukana epävirallisissa miesvaltaisissa verkostoissa, joilla saattaa olla yllättävän paljon valtaa.


10. Lisärasitteet.
Naisten jo lähtökohtaisesti epätasa-arvoinen asema huononee entisestään, jos heillä on vamman, iän, köyhyyden tai seksuaalisen suuntutumisen aiheuttama rasite. Esimerkiksi katastrofi- ja konfliktitilanteissa vammaiset naiset ovat erityisen haavoittuvaisia syrjinnälle ja väkivallalle. Heidän on myös vaikeaa päästä käsiksi palveluihin, jotka voisivat auttaa heitä. Vanhat, vammaiset tai köyhät naiset ovat usein riippuvaisia muiden avusta, mikä altistaa heitä hyväksikäytölle.

+1 Kirkon Ulkomaanapu huomioi tasa-arvoasiat kaikessa työssään

Kirkon Ulkomaanapu ja Naisten Pankki tekevät työtä naisten oikeuksien toteutumiseksi tukemalla naisten koulutusta ja toimeentuloa hauraissa maissa. Kirkon Ulkomaanavun naisten toimeentuloa tukevissa hankkeissa tarjotaan koulutusta yrityksen perustamiseen, markkinointiin ja taloudenpitoon. Keskeinen osa hankkeita on osuuskuntien ja säästöryhmien perustaminen. Osuuskunnat tukevat jäseniään yritystoiminnassa ja säästämisessä.

Toiminta tukee naisten oikeuksien toteutumista myös muilla tavoin. Osallistuminen osuuskuntatoimintaan ja sen päätöksentekoon vahvistaa naisten asemaa yhteisössä ja antaa varmuutta osallistua päätöksentekoon myös laajemmin. Osuuskuntatoiminta puolustaa naisten oikeuksia esimerkiksi tarjoamalla erilaisia ratkaisuja ja puuttumismalleja kotiväkivaltaan ja muuhun naisten kokemaan väkivaltaan.

Tyttöjen koulutus on yksi parhaista tavoista panostaa kestävään kehitykseen. Koulutetut naiset kouluttavat todennäköisemmin myös omat lapsensa. Koulunkäynti mahdollistaa itsensä elättämisen ja itsenäisen elämän.


Lähteet: Carolibe Criado Perez (2019): Näkymättömät naiset, WHO, Plan International


Teksti: Noora Pohjanheimo
Kuvitus: Carla Ladau

Vaaleihin valmistautuva Keski-Afrikan tasavalta on huhujen maa, jossa valtaa havittelevat monet

Ilman täyttää moottoripyörien pärinä. Enemmistö niistä on takseja, jotka kuljettavat matkustajia päivittäisiä asioitaan toimittamaan.

Kaduilla näkyy paljon nuoria. Maassa useampi kuin joka toinen on alle 25 –vuotias. Nuorten suuri osuus väestöstä ei kuitenkaan heijastu heidän asemaansa. Keski-Afrikan tasavalta on listattu maailman huonoimmaksi paikaksi elää nuorille.

Liikenteen seassa tulee säännöllisesti vastaan YK:n rauhanturvajoukkojen panssariautoja. Ne ovat vakiintunut osa pääkaupunki Banguin katukuvaa.

YK:n rauhanturvajoukkoja Banguin kaduilla.

YK:n rauhanturvajoukkoja Banguin kaduilla. Kuva: Elina Kostiainen

Keski-Afrikan tasavalta ylittää harvoin kansainvälisen median uutiskynnyksen. Kun niin käy, uutiset koskevat pitkään jatkunutta konfliktia.

Maalla on kuitenkin toisetkin kasvot. Ne kuuluvat muutosta kärsimättömänä odottavalle nuorisolle.

”Elämä täällä on vaikeaa nuorille. Ne onnekkaat, jotka pääsevät kouluun, jäävät opintojen jälkeen tyhjän päälle. Heille ei ole tarjolla mitään”, Anthony Ngayakon, 21, kertoo.

Banguissa syntynyt Anthony toimii puheenjohtajana kahdessa nuorten kerhossa. Kirkon Ulkomaanapu on perustanut pääkaupunkiin sekä maan länsiosiin Bozoumiin ja Berberatiin rauhankerhoja, joissa nuorille tarjotaan mahdollisuus oppia konfliktin ratkaisutaitoja.

Anthony Ngayakon puhuu mikkiin

Anthony Ngayakon toimii kahden nuorten kerhon puheenjohtajana. Kuva: Patrick Meinhardt

Kerhoissa jälleenrakennetaan jakautunutta yhteiskuntaa sekä edistetään eri väestö- ja uskontoryhmien rauhanomaista rinnakkaiseloa. Tärkein tavoite on tehdä nuorista rauhan lähettiläitä.

Kerhon tapaamiseen tulleet nuoret ovat siististi pukeutuneita. Kun heillä on sanottavaa, he eivät epäröi tarttua huoneessa kiertävään mikrofoniin.

”Nuorten täytyy olla yritteliäitä ja ottaa tulevaisuus omiin käsiinsä, koska valtio ei tue heitä”, Anthony sanoo.

Monet nuoret yrittävät elättää itsensä elintarvikkeita ja erilaisia hyödykkeitä kaupustelemalla. Toimeen tuleminen ei ole helppoa. Pitkittynyt konflikti on johtanut monien yritysten lähtemiseen maasta. Epävarma tilanne ei houkuttele uusia ulkomaisia investointeja.

Monien mielenkiinnon kohde

Ranskan vallan alta vuonna 1960 itsenäistynyt Keski-Afrikan tasavalta on hyvä esimerkki maasta, jonka vauraus on kääntynyt sitä vastaan. Valtio on rikas luonnonvaroiltaan mutta elintasoltaan yksi maailman matalimmista. Maaperän rikkauksiin lukeutuvat erityisesti timantit, kulta, kupari, uraani ja puutavara.

Kolikon kääntöpuolena on, että rikkauksista ovat kiinnostuneita myös muut kuin maan omat kansalaiset.

Naapurimaiden ja muiden valtioiden sotkeutuminen maan sisäpolitiikkaan on usein pikemminkin lisännyt ongelmia kuin ratkaissut niitä.

Tuloksena ovat lukuisat levottomuudet ja vallankaappaukset.

Muun muassa naapurivaltio Tšadilla on arveltu olleen muitakin intressejä maassa kuin pelkästään yhteiskunnan vakauttaminen rauhanturvajoukkojensa kautta.

Edellisen kerran Keski-Afrikan tasavallassa tapahtui vallankaappaus vuonna 2013, jolloin Séléka -kapinalliset syrjäyttivät silloisen presidentin François Bozizén. Vallankaappauksen seurauksena syttyi sisällissota, jossa pääosin kristityistä koostuneet anti-Balaka -kapinalliset sekä pääosin muslimeista koostuneet Séléka -kapinalliset taistelivat vallasta. Séléka -kapinallisten ryhmittymän hajottua suuri osa maan muslimeista joutui pakenemaan maasta.

10 + 1 asiaa, jotka jokaisen pitää tietää ilmastonmuutoksesta

1. Ilmiö

Ilmastonmuutos tarkoittaa ilmiötä, joka on teollisen aikakauden alun eli 1800-luvun jälkipuoliskon jälkeen vauhdittunut ihmisen toiminnan seurauksena. Ilmaston lämpeneminen johtuu ennen kaikkea niin sanottujen kasvihuonekaasujen eli ilmakehän hiilidioksidi-, metaani-ja typpioksiduulipitoisuuksien sekä troposfäärin otsonipitoisuuksien kasvusta. Suuren osan kasvihuonepäästöistä muodostaa ihmisen toiminta kuten fossiilisten polttoaineiden, öljyn, ja kivihiilen, polttaminen esimerkiksi lämmitys-ja energiantuotantotarkoituksissa sekä liikenteen päästöt.

2. Mittaushistoria

Vuosi 2019 oli mittaushistorian lämpimin. Yhdysvaltain ilmailu-ja avaruushallintoviraston Nasan mukaan maapallon lämpötila oli 0,98 Celsius-astetta eli lähes asteen lämpimämpi vuonna 2019 kuin koko 1900-luvun keskilämpötila. Kyse ei ole sattumasta, sillä vuodesta 1880 alkaen pidetyn tilaston viisi lämpöennätystä ajoittuvat kaikki vuosille 2015–2019. Lämpenemisen kriittisenä rajana pidetään 1,5 asteen nousua. Jos lämpeneminen jatkuu nykyistä vauhtia, 1,5 astetta ylittyy vuoteen 2050 mennessä.

3. Vaikutukset nyt

Jopa miljardi ihmistä maailmassa kärsii ilmastonmuutoksen aiheuttamista tulvista, kuivuudesta, merenpinnan kohoamisesta ja lisääntyneistä rajumyrskyistä, joista on tullut vaikeammin ennustettavia. Erityisen herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille ovat maailman köyhimpiin kuuluvat Afrikan ja Aasian kehittyvät maat ja maanviljelyksestä vahvasti riippuvaiset yhteisöt.

4. Maanviljely

Maanviljely on äärimmäisen haavoittuva elinkeino ilmastonmuutoksen aiheuttamien ääri-ilmiöiden edessä. Rajut ja yllättävät sääilmiöt voivat viedä sadon, mutta ilmastonlämpeneminen vaikuttaa myös viljelykasveihin ja esimerkiksi kasvukauden pituuteen. Muutoksesta voi olla paikallisesti etua joissakin osissa maailmaa, mutta pääsääntöisesti ilmiö vaikeuttaa maanviljelyä siellä, missä se on jo valmiiksi hankalaa mutta välttämätöntä hengissä pysymisen ja toimeentulon kannalta.

5. Ilmastopakolaiset

Vaikka ilmastopakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta yleensä puhutaan kansainvälisenä, valtioiden rajoja ylittävänä ilmiönä, suurin osa muuttoliikkeistä tapahtuu maiden sisällä. Maailmanpankki arvioi, että seuraavien 30 vuoden aikana yli 140 miljoonaa ihmistä muuttaa ilmastonmuutoksen vuoksi maansa rajojen sisällä. Riskialueita ovat Saharan eteläpuoleinen Afrikka, Etelä-Aasia ja Latinalainen Amerikka, joissa asuu yhteensä yli puolet koko maapallon väestöstä.

6. Konfliktit

Yleensä ilmastonmuutos ei yksin synnytä konflikteja vaan se altistaa jo valmiiksi hauraita yhteisöjä konflikteille luomalla ihmisten ja ihmisryhmien välille kilpailua. Tilanne voi pahimmillaan muuttua aseelliseksikonfliktiksi. Nuoret ihmiset saattavat ajautua ääriliikkeiden pariin, jos vaihtoehdot mielekkääseen ja riittävään toimeentulon hankkimiseen ovat vähissä esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutusten vuoksi.

7. Talous

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös taloudellisesti. Erityisen tuhoisia ovat sen synnyttämät äkilliset myrskyt, jotka voivat hetkessä pyyhkäistä mennessään kokonaisten kylien infrastruktuurin, tiet, koulut, sähköt ja viemäröinnin. Myrskytuhoilla on pitkäaikaisia vaikutuksia jopa miljoonien ihmisten toimeentulolle ja arjelle.

8. Luonnon monimuotoisuus

Ilmastonmuutos tuhoaa luonnon monimuotoisuutta. Jo yhden kasvilajikkeen tai eliölajin katoaminen vaikuttaa kymmeniin ellei satoihin muihin. Ennen pitkään monimuotoisuuden katoaminen vaikuttaa myös viljelykasvien menestykseen, kun esimerkiksi muita kasveja aiemmin ravinnokseen käyttäneet hyönteiset käyvät ihmisten ja kotieläinten ruoaksi kasvatettavien viljojen ja vihannesten kimppuun.

9. Suomi

Monet ilmastonmuutoksesta johtuvat ilmiöt näkyvät jo meillä Suomessa. Suomen talvista on vain muutaman vuosikymmenen aikana tullut leudompia ja vähälumisempia, ja vuoden keskilämpötila on noussut yli kaksi astetta. WWF:n mukaan talvikuukaudet ovat Suomessa lämmenneet kesäkuukausia enemmän ja joulukuussa keskilämpötila on noussut jo viisi astetta.

10. Hiilijalanjälki

Ihmiset rikkaammissa maissa kuluttavat luonnonvaroja ja aiheuttavat päästöjä moninkertaisesti verrattuna kehittyvien maiden väestöön. Siksi on hyödyllistä yrittää pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Suuressa kuvassa ilmastotoimet tarvitsevat kuitenkin kansainvälistä yhteistyötä ja yhteisiä poliittisia lupauksia. Vain valtioiden välisellä yhteistyöllä voidaan pitää huoli siitä, että esimerkiksi kehittyvien maiden nousu köyhyydestä on mahdollista ilman, että ympäristö kärsii.

+1 Kirkon Ulkomaanapu huomioi ilmastoasiat kaikessa työssään

Voimme vielä vaikuttaa tulevaisuuteen ja ilmastonmuutokseen. Koska ilmasto lämpenee jo, pelkkä päästöjen leikkaaminen ei riitä. Peruutusnappia ei ole, ja siksi monet maailman hauraimmista valtioista tarvitsevat tukea sopeutuakseen.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ottaa ilmastonmuutoksen uhkat ja vaikutukset huomioon kaikessa työssään. Erityinen ilmastotyökalu auttaa huomioimaan ilmastoon liittyvät näkökulmat osana KUA:n kaikkea toimintaa olipa kyse sitten sään ääri-ilmiöihin varautumisesta Etelä-Sudanin maaseutu-yhteisöissä tai ilmastoystävällisistä toimistokäytännöistä Helsingissä. Tärkeää on huomioida etenkin se, minkälaisia työ-ja viljelymahdollisuuksia tulevaisuudessa on ja tukea niitä esimerkiksi koulutuksen keinoin.

Ilmastonäkökulma ei ole KUA:n työssä uusi ulottuvuus, vaan työnja ohjelmien vaikutuksia ympäristölle on huomioitu jo pitkään. Erityisesti Afrikassa ja Aasiassa KUA tekee työtä, joka parantaa paikallisten ihmisten varautumista sään ääri-ilmiöihin ja tukee maanviljelyksestä riippuvaisten yhteisöjen kestävää toimeentuloa esimerkiksi koulutuksen avulla.

Teksti: Elisa Rimaila
Kuvitus: Carla Ladau

Palestiinalaisten arki uhkaa vaikeutua entisestään Länsirannalla – Israelin esittämät alueliitokset vievät pohjaa Lähi-idän rauhanneuvotteluilta

Vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin lähettävä Suomen EAPPI-ohjelma on huolestunut Israelin esittämistä aikeista liittää Länsirannan alueita itseensä.

Israel on viemässä parlamentin käsittelyyn 1. heinäkuuta siirtokunta-alueiden sekä Jordanlaakson liittämisen Israeliin. Alueet kattavat noin 30 prosenttia nykyisestä Länsirannasta.  Alueliitokset ovat osa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa, joka julkaistiin alkuvuodesta.

Nyt esitettyjen alueiden liittäminen Israeliin vesittäisi toiveet rauhan solmimisesta Israelin ja Palestiinan välille sekä haastaisi kansainvälistä yhteistyötä ohjaavien periaatteiden, kuten YK:n peruskirjan, lainmukaisuuden. Alueliitoksilla voi olla arvaamattomia vaikutuksia kansainvälisille suhteille laajemminkin.

Suomen Eappi-ohjelma on huolestunut alueliitosten mahdollisista seurauksista israelilaisten ja palestiinalaisten elämään, joka uhkaa vain vaikeutua.

”Pelkään alueliitosten tappavan alueen elinvoimaisuuden. Asun Betlehemin lähellä Beit Jalassa [Palestiinan hallinnon alaisella] A-alueella, mutta tämä ravintola ja maani ovat [Israelin hallinnoimalla] C-alueella. Pääsenkö ensi kuussa vielä kulkemaan edes takaisin? On hermostuttavaa odottaa tietoa, miten kulkeminen maiden, kodin ja perheen välillä onnistuu jatkossa. Beit Jala on tiheään asuttua aluetta, ja olemme riippuvaisia C-alueen maatalousmaistamme ja oliivipuistamme”, kertoo palestiinalainen kristitty Abu Issa.

Jos kansainvälinen yhteisö antaa liittämiselle hiljaisen hyväksyntänsä, se rapauttaa kansainvälistä sääntöperusteista järjestelmää, jolla on ratkaiseva merkitys Euroopan ja koko maailman vakaudelle ja turvallisuudelle.

Israel-Palestiina-konfliktin ratkaisun tulee perustua tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, jotta se olisi kestävällä pohjalla.

Euroopan tulee ottaa johtava rooli kansainvälisten toimijoiden yhteen tuomiseksi, jotta Israelin aikomat alueliitokset voidaan estää ja turvata oikeudenmukaisuuteen perustuvan ratkaisumallin edistäminen.