Kriiseissä tyttöjen oikeudet toteutuvat harvoin – listasimme neljä asiaa siitä, miten pakolaisuus vaikuttaa tyttöihin
Lähi-idän kriisin vaikutukset yltävät pitkälle tulevaisuuteen ja voivat olla pysyviä, jollei humanitaariseen hätään vastata. Kriisien keskellä elävien tyttöjen tilanne on yleensä vaikein.
Humanitaariset kriisit vaikuttavat varttuvan sukupolven hyvinvointiin monin tavoin. Myös Gazan ja Libanonin väkivaltaisuudet ovat vaikuttaneet erityisen voimakkaasti lapsiin ja heistä huolehtiviin naisiin.
Naisia ja lapsia on kuollut Gazassa viime vuoden aikana enemmän kuin vuodessa missään muussa konfliktissa kahteen vuosikymmeneen, arvioi avustusjärjestö Oxfam tuoreessa analyysissaan. UN Womenin mukaan Gazan siviiliuhreista 70 prosenttia on naisia ja lapsia.
Libanonissa puolestaan jopa miljoona ihmistä on viranomaisarvion mukaan jättänyt asuinpaikkansa ja paennut turvallisimmille seuduille. Syyskuun loppupuolella kiihtynyt pakolaisten liikehdintä on johtanut siihen, että yli 241 000 ihmistä hakee turvaa rajan toiselta puolelta Syyriasta (UNHCR 8.10.2024). Paenneista merkittävä osa on lapsia ja naisia.
Kriisitilanteissa ja pakolaisina elävien lasten ja etenkin tyttöjen oikeudet toteutuvat harvoin. Kerromme neljällä esimerkillä, miksi.
1. Olosuhteet pakolaissuojissa ovat haastavat
Kun ihmiset joutuvat kriisitilanteessa jättämään kotinsa, pakenevat tytöt perheineen etsivät suojaa esimerkiksi koulujen, kirkkojen ja sairaaloiden yhteen syntyvistä pakolaissuojista. Kun liikkeellä on tuhansia, kymmeniä tuhansia ja lopulta satoja tuhansia ihmisiä, suojat ovat äkkiä täynnä. Tyttöjen ja muiden paenneiden oikeus yksityisyyteen sekä puhtaaseen juomaveteen, ruokaan ja hygieniaan toteutuu vain harvoin.
2. Terveys on uhattuna
Humanitaarisen kriisin yhteydessä myös terveydenhuollosta tulee äkkiä puutetta.
Sairastuneet ja haavoittuneet eivät välttämättä saa riittävää hoitoa. Huonoissa olosuhteissa taudit leviävät, eivätkä rokotusohjelmat toteudu. Jos lapsi pysyykin terveenä, aikuiset huoltajat saattavat sairastua, haavoittua tai kuolla.
Terveydenhuollon, perusasioiden ja yksityisyyden puute vaikuttaa kaikkiin, mutta tyttöjen tilanne on erityisen vaikea. Esimerkiksi kuukautishygieniasta huolehtiminen on vaikeaa ilman puhdasta vettä. Tulehdusriskit kasvavat.
Jos puhdasta juomavettä onkin tarjolla, tytöt saattavat rajoittaa juomistaan, jottei heidän tarvitsisi käydä usein likaisissa ja turvattoman oloisissa vessoissa. Hygieniatarvikkeiden saatavuus ja sanitaatio kriisitilanteissa ovat olennaisia etenkin tyttöjen ja naisten hyvinvoinnille.
3. Väkivallan ja hyväksikäytön uhka kasvaa
Turvattomassa ja pitkittyvässä kriisitilanteessa tytöt ovat entistä alttiimpia väkivallalle ja hyväksikäytölle. Tyttöjen ympärillä saattaa olla kriisistä johtuen vähemmän luotettavia aikuisia – esimerkiksi sukulaisia ja opettajia – jotka pitävät huolta tyttöjen suojelemisesta ja oikeuksien toteutumisesta.
Myös riski lapsiavioliitoista kasvaa, jos kriisi pitkittyy. Joissain kulttuureissa esiintyy vääristyneitä ajatuksia siitä, että turvattomassa tilanteessa varhainen avioliitto suojelisi tyttöä. Riskit lisääntyvät, jos ehkäisy- ja seksuaalineuvonnan palveluita ei pystytä järjestämään vallitsevan kriisin vuoksi.
4. Tauot koulunkäynnistä vaikuttavat tulevaisuuden mahdollisuuksiin
Kriisitilanteissa koulutus usein häiriintyy tai keskeytyy. Oppimisvajeen kurominen umpeen on tärkeää niin hyvinvoinnin, kehityksen kuin jatkokouluttautumisen vuoksi, sillä mahdollisuuksien hupeneminen vie lapsilta myös uskoa tulevaan. Lisäksi koulu tarjoaa lapsille rutiineja ja psykososiaalista tukea epävakaassa tilanteessa.
Vain pieni osa Gazan tytöistä on pystynyt vuoden aikana osallistumaan epäsäännöllisesti koulunkäyntiä muistuttavaan toimintaan. Mitä kauemmin koulutus on katkolla, sitä epätodennäköisempää on kouluun palaaminen. Koulutuksen keskeytyminen puolestaan voi vaikuttaa suoraan tulevaisuuden toimeentuloon.
Siksi koulunkäynnin keskeytymiset on pyrittävä pitämään kriiseissä niin lyhyinä kuin mahdollista.
+1. KUA:n työ auttaa tyttöjä Lähi-idän kriiseissä
On selvää, että moni Lähi-idän kriisien keskellä elävä tyttö tulee kantamaan konfliktin seurauksia mukanaan koko loppuikänsä. Nyt tärkeää on, että autamme kaikin mahdollisin keinoin, jotta vaikutukset jäävät mahdollisimman lieviksi.
Kirkon Ulkomaanapu pyrkii auttamaan sotatoimien keskellä eläviä ja pakolaisiksi joutuneita tyttöjä Gazassa, Libanonissa ja Syyriassa.
Gazassa työn tavoitteena on, että yhä useampi lapsi pääsisi osaksi koulunkäyntiin liittyviä aktiviteetteja ja saisi tukea traumojensa käsittelyyn. Libanonissa ja Syyriassa autamme pakenemaan joutuneita perheitä täyttämään perustarpeensa pakolaissuojissa.
Teksti: Merja Färm, Erik Nyström, Ulriikka Myöhänen Kuva: ACT verkoston jäsen, DSPR, vastaamassa gazalaisten tarpeisiin tarjoamalla lääketieteellistä ja psykososiaalista tukea 18.1.2024., DSPR.
Tee tyttöjen päivän lahjoitus
Lähetä tekstiviesti TYTTÖ numeroon 16499 (20€)
Tee tilisiirto tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero: 2590
Puhutaan menkoista – Ugandalaisessa koulussa kuukautisista johtuvat poissaolot kitkettiin yksinkertaisella keinolla
Kolme neljästä tytöstä Ugandassa jättää koulupäiviä väliin kuukautisten takia. Bukeren yläkoulussa ongelmaa on ratkottu lisäämällä sekä tyttöjen että poikien tietoa menkoista. Tytöt ovat saaneet myös suojia ja saippuaa.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
YLI SADAN teini-ikäisen jännitys ja päiväntasaajan iltapäivän hohka ovat lämmittäneet luokkahuoneen ilman niin paksuksi, että sitä voisi melkein kahmaista purkkiin. Ahtaasti pulpeteissaan istuvat nuoret supisevat, kun opettaja Jolly Kyogabirwe aloittaa lisääntymisterveyttä ja seksuaalioikeuksia käsittelevän oppitunnin Keski-Ugandassa sijaitsevan Bukeren yläkoulussa.
Nyt puhutaan kuukautisista! Kuhina rauhoittuu.
”Kuukautiset eivät ole sairaus, jonka takia teidän pitäisi jäädä kotiin ja pois opetuksesta”, Kyogabirwe sanoo.
Eturivissä muutama tyttö vilkuilee toisiaan. Takapenkissä pojat nojaavat kiinnostuneina eteenpäin, joten annetaan opettajan jatkaa.
”Jos kuukautiset alkavat kesken koulupäivän, koululla on hätätapauksia varten kertakäyttösiteitä. Me autamme teitä, jotta voitte olla koulussa kuukautisista huolimatta”, opettaja Kyogabirwe osoittaa sanansa tytöille.
ETENKIN PAKOLAISASUTUSALUEILLA kuukautisiin liittyvät poissaolot ovat todellinen uhka koulutukselle. Moni tyttö on poissa koulusta useita päiviä joka kuukausi.
Bukeren yläkoulu taistelee poissaoloja vastaan järjestämällä kuukautishygieniaopetusta ja jakamalla tytöille sen yhteydessä pussillisen kestositeitä, saippuaa ja alushousuja.
Opettaja Kyogabirwe käy läpi merkkejä, joita keho antaa ennen kuin kuukautiset alkavat ja muistuttaa, että oma kuukautiskierto kannattaa tuntea.
Takapenkin pojat innostuvat viittaamaan.
”Miksi suojat ovat niin eri kokoisia – ja tuo yksi noin valtava?”
”Miten pitkään yksi kestoside säilyy käyttökelpoisena?”
Bukeren yläkoulun oppilas Best Kemigisa, 20, esittelee Kirkon Ulkomaanavun tuella koulussa tytöille jaettavan kuukautishygieniapaketin sisältöön kuuluvia alushousuja ja niihin kiinnitettyä kestosidettä.
Kestositeiden valmistaminen itse säästää rahaa
TUNNIN PÄÄTYTTYÄ tytöt ja pojat pääsevät keskustelemaan vapaasti.
”On kiinnostavaa tietää, miten asiat toimivat. Osa meistä pojista ei tiennyt ennestään mitään”, sanoo Emmanuel Nsengimana, 20.
”On hyvä keskustella yhdessä”, jatkaa Best Kemigisa, 20.
Oppitunti saa Manzi Biraguman, 16, pohtimaan, voisiko kestositeiden valmistuksesta tehdä bisneksen. Pojan kommentti saa tytöt nauramaan, mutta idea ei ole ollenkaan huono, vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun Ugandan-toimiston koulutusasiantuntija Sonia Kyasiimire.
”Jos saisimme lisärahoituksen, järjestäisimme työpajan, jossa opetellaan valmistamaan kestositeitä myös myytäväksi. Koulutuksen voisi yhdistää vaikka ammatillisiin opintoihin”, Kyasiimire kertoo.
Yhden kestositeen elinkaari on noin vuosi, mikä tekee niistä kertakäyttöisiä suojia parempia vaihtoehtoja ympäristön kannalta. Jos tytöt valmistaisivat kestositeitä itse, he voisivat myös säästää rahaa.
Viiden kappaleen kestosidepaketti maksaa kaupassa 25 000 Ugandan shillinkiä (kuusi euroa). Kertakäyttösiteet puolestaan kustantavat tytöille kuukausittain 5 000–10 000 shillinkiä (noin 1,5–2,5 euroa).
Pakolaisalueella se on merkittävä summa. Yhden kuukautissidepaketin hinta vastaa noin puolikasta YK:n pakolaisjärjestön käteisavustuksesta.
”Monen vanhemmat eivät ole saaneet koulutusta kuukautishygieniasta. Heidän voi olla vaikea ymmärtää, miksi tytöille pitäisi tarjota erikseen kuukautissuojia”, tietää Manzi Biraguma.
Tytöt nyökyttelevät. Tiedon puutteen vuoksi tyttöjä saatetaan syrjiä ja sulkea ulos arkisista asioista kuten sosiaalisesti tärkeistä uskonnollisista kokoontumisista.
”Täällä on yhteisöjä, joissa saatetaan uskoa, että tytöt ovat menkkojen aikaan ‘epäpuhtaita’ tai että he ovat jotenkin haitaksi”, sanoo Patience Kabarokore, 17.
Manzi Biraguma ja Emmanuel Nsengimana ovat iloisia, että pojat on otettu Bukeren koulussa mukaan kuukautishygieniaa valottaville oppitunneille. Joskus poikien uteliaisuus ja kysymykset saavat tytöt nauramaan.
Emmanuel Nsengimana muistuttaa, että tytöt voisivat itse välttää leimatuksi tulemista pitämällä huolta hygieniastaan.
”Etenkin pojat saattavat haluta istua jossain muualla kuin sellaisen tytön vieressä, jolla ei ole kunnollisia suojia. Heitä saattaa hävettää. Olen tosissani, sellaisia poikia on!”
Kommentista seuraa väittely tyttöjen ja poikien kesken siitä, tarvitseeko kuukautisia hävetä.
”Menkat kuuluvat normaaliin elämään. Se, että on kuukautiset, tarkoittaa vain, että on normaali”, Best Kemigisa sanoo.
”Joskus on vaikea vaikeaa osallistua muiden iloon ja touhuihin kuukautisten aikana. Etenkin, jos voi huonosti. Silloin hävettää”, puolustautuu Fatumah Kenganzi, 17.
Hän kertoo, että muslimina hän ei saa rukoilla eikä paastota kuukautisten aikaan.
”Se on ihan ymmärrettävää. Rukousmattokin voi likaantua”, hän pohtii.
Kuukautissiteet ja muut kuukautisiin liittyvään hygieniaan tarkoitetut tuotteet voivat olla etenkin pakolaisina Ugandassa eläville perheille ylivoimainen kuluerä. Jos rahaa ei ole, moni tyttö joutuu joka kuukausi jäämään kotiin kuukautisten ajaksi.
Kuukautissiteiden puute vie koulupäiviä tytöiltä
KAIKKI NUORET Bukeressa tietävät jonkun, joka on jäänyt koulusta pois kuukautisten vuoksi. Eikä ihme, sillä ugandalaisministeriön vuoden 2020 tietojen mukaan kolme neljästä kouluikäisestä tytöstä on kuukautisten vuoksi pois opetuksesta 2–3 koulupäivää kuukaudessa. Saman tilaston mukaan jopa 65 prosenttia Ugandassa elävistä tytöistä ja naisista kokee, etteivät he pysty hankkimaan riittäviä kuukautissuojia itselleen.
”Tytöt varmasti käyttäisivät mielellään kertakäyttöisiä suojia, mutta ne eivät ole kovin saavutettavia täällä”, sanoo Sonia Kyasiimire viitaten siteiden korkeaan hintaan.
Fatumah Kenganzi suosisi mieluummin kertakäyttöisiä kuukautissuojia, jos hänen olisi mahdollista ostaa niitä.
KUA:n kuukautishygieniatyöhön kuuluu kestositeiden jakamisen ja oppituntien ohella muutakin. Bukeren yläkoulussa käymälöiden yhteyteen on rakennettu pukuhuoneet ja vesipisteet tyttöjen arkea helpottamaan. 2020 vuoden tilastojen mukaan vain 60 prosenttia tytöistä ja naisista kertoi, että heidän saatavillaan oli säännöllisesti peseytymiseen ja suojien pesemiseen tarvittavaa vettä.
Fatumah Kenganzi on tytöistä ainoa, joka haluaisi ennemmin käyttää kertakäyttöisiä suojia, jos voisi valita. Hänen elämäänsä kestositeiden kanssa helpottaa se, että hän asuu koulun yhteydessä olevassa asuntolassa.
”Koululla on vettä peseytymiseen ja suojien pesemiseen. Alakoululla, jota kävin, piti vahingon sattuessa lähteä kesken päivän kotiin peseytymään.”
Eniten tytöt kertovat jännittävänsä tilanteita, joissa kuukautiset alkavat yllättäen kesken koulupäivän. Koulupäivä voi muuttua etenkin poikien käytöksen takia piinaavan häpeälliseksi.
”He pilkkaavat verihameeksi, ja kaikki kuulevat asiasta”, kertoo Patience Kabarokore.
Kommentti saa pojat vilkuilemaan toisiaan.
”Luulen, että teemme sitä tietämättömyyttämme. Hämmentää ajatella edes, mistä veri tulee sellaisiin kohtiin vaatteita. Me pojat olemme herkkiä”, Birakuma puolustautuu.
”Tytöt voisivat puhua avoimesti näistä asioista. Tulkaa kertomaan meille, jos tarvitsette apua. Me kyllä autamme”, Nsengimana jatkaa.
Viimeinen lause saa kaikki kolme tyttöä repeämään nauruun. Patience Kabakore kiittelee kuitenkin sitä, että pojat saavat nyt koulun kautta tietoa.
Best Kemigisa, Fatumah Kenganzi ja Patience Kabarokore ovat saaneet kuulla poikien pilkkaa, kun jonkun tytön kuukautiset ovat alkaneet yllättäen kesken koulupäivän ja asia on käynyt muille oppilaille ilmi.
”Uskon, että poikia kiinnostavat aidosti nämä asiat. Nyt he ovat saaneet mahdollisuuden osallistua ja oppia. Vielä jokunen vuosi sitten heidät häädettiin luokasta, kun alettiin puhua kuukautisista.”
Miten pojat aikovat käyttää koulussa kuukautishygieniasta saamiaan tietoja?
”Jos minulla olisi vaimo ja hän tarvitsisi apua kestositeiden pesussa, tietysti auttaisin”, sanoo Biraguma hetken mietittyään.
Tytöt eivät usko.
”Et varmasti! Sinä et edes tiedä, miltä kuukautisveri haisee”, haastaa Fatumah Kenganzi.
”Kylläpäs. Aion ainakin tarjota apua vaimolleni, kun minulla on sellainen jonakin päivänä. Vaimoni on minun vastuullani. Tietysti auttaisin”, Biraguma lupaa.
Dhanushan alueella Etelä-Nepalin Terain alangolla perheineen elävä entinen maaorja Ram Bhagar Paswal asettelee pellolleen tukitikkuja. Niiden tarkoituksena on auttaa herneen tavoin ylös kiipeämään pyrkivien karvaskurkun taimien kasvatuksessa. Runsaasta kalium-, A- ja C-vitamiinipitoisuudestaan tunnettu karvaskurkku on yksi nepalilaisten perinteisen dal bhat -ruoka-annoksen höysteistä.
kuva: Antti Yrjönen teksti: Elisa Rimaila
MILTÄ TUNTUU istuttaa vihanneksia omaan maahan ja kasvattaa satoa, josta saa itse päättää sen sijaan, että paiskii raskaita maatöitä jonkun toisen pelloilla? Nepalissa yhä useampi entinen maaorja pääsee vihdoin viljelemään omaa maataan, vaikka tie muutokseen on ollut pitkä ja raskas.
Nepalissa miljoonien elämään vaikuttaa yhä haliya- ja kamayia-järjestelmän varjo. Käytännössä haliyat ja kamayiat elivät velkaorjuudessa, josta oli mahdotonta päästä omin teoin irti.
Suuri osa peltotöihin palkattujen kamayoiden palkasta meni heidän viljelemänsä maapalan vuokraan. Loppupalkan maanomistaja “maksoi” pellon tuottamalla sadolla. Maaorjuudeksikin kutsuttu järjestelmä ehti olla käytössä yli kaksi vuosisataa ennen kuin se kiellettiin lailla 2000-luvun alussa.
Entiset maaorjat ovat nyt tavallaan päässeet pois tikun nokasta. Heidän asemansa on lain edessä sama kuin muillakin, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu kuitenkin yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa. Nepalin valtio on pyrkinyt tasaamaan elämän lähtökohtia luovuttamalla entisille maaorjille viljelytilkkuja.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Nepalissa entisten maaorjien oikeuksien toteutumisen eteen. Madhes Pradhesin alueella lähellä Intian rajaa työtä tehdään yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Ratauli Youth Clubin kanssa ja tavoitteena on turvata toimeentuloa maatalouden alalla. Esimerkiksi vihannesten viljely on Nepalissa edelleen tärkeä tulonlähde suurelle osalle maaseudulla asuvista ihmisistä. Oma pelto turvaa myös oman perheen ravinnonsaannin.
Raha ja miehet ratkaisevat tyttöjen ja naisten aseman Nepalissa – vai mitä, Deepika Naidu?
Deepika Naidu on Kirkon Ulkomaanavun nepalilainen asiantuntija, jonka tehtävänä on tukea muun muassa naisten oikeuksien toteutumista paikallisissa yhteisöissä. Toimitus piinasi Naidua väitteillä, joita hän kohtaa työssään viikoittain.
Teksti: Erik Nyström Kuva: Dibya Karki
Teet vaikuttamistyötä KUA:n Nepalin-toimistossa Kathmandussa. Olet syntyjäsi kaupunkilaistyttö, mutta työssäsi parhainta on vierailla maaseudulla.
Kyllä. Tässä työssä palkitsevinta on kohdata ihmiset, joiden kanssa teen töitä. Parasta on nähdä kehitystä, oli se kuinka pientä tahansa. Isot muutokset vievät aikaa, mutta jo esimerkiksi yhden perheen elämän muuttumisella voi vaikuttaa valtavasti kokonaiseen yhteisöön. Kehityksen todistaminen vahvistaa entisestään motivaatiotani ja tunnetta siitä, että olen oikealla uralla.
Vaikuttamistyötä tehdään parhaiten niin, että ulkopuolinen konsultti tulee kertomaan, miten ihmisten pitäisi elää ja ajatella.
Emme mene yhteisöihin jakamaan omaa näkökulmaamme, vaan tuemme heitä esimerkiksi täsmäkoulutuksilla, joissa käsitellään yhteisölle oleellisia teemoja. Osallistamme kaikkia – naisia ja miehiä kasteista tai muista sosiaalisista jaotteluista riippumatta. Monille tärkeintä on saada tietoa oikeuksistaan, jotta he pystyvät puhumaan puolestaan ja vaikuttamaan asioihin.
Raha ratkaisee lapsiavioliittoihin liittyvät ongelmat.
Köyhyydessä elävä perhe suostuu monesti lapsiavioliittoon, koska sen yhteydessä vastuu tytöstä siirtyy aviomiehelle. Pojan perheelle puolestaan maksetaan myötäjäisiä. Olen kuullut sydäntäsärkeviä tarinoita siitä, miten taloudelliset hyödyt eivät ole vastanneet odotuksia. Yhden tytön perhe ei lupauksistaan huolimatta pystynyt antamaan pojan perheelle moottoripyörää, ja kostona tyttö poltettiin elävältä. Päätökset lapsiavioliitoista ovat joko epätoivoisia ratkaisuja tai yhteisöihin juurtunut tapa. Yleensä vanhemmat välittävät lapsistaan. Lapsiavioliittoja voidaan ehkäistä lisäämällä tietoa niiden haitoista sekä tukemalla aikuisten toimeentulomahdollisuuksia ja lasten koulunkäyntiä.
Joitakin haitallisia perinteitä kuten chaupadia on mahdoton lopettaa kokonaan.
Chaupadissa tyttö tai nainen suljetaan kuukautistensa ajaksi vajaan. Hän ei saa koskea vajan ulkopuolella veteen, ruokaan eikä mihinkään muuhun päivittäiseen tarpeeseen liittyvään. Hän on täysin riippuvainen muista. Syy tapaan on useimmiten, että ”näin on aina tehty”. Tietoisuuden lisääminen muuttaa pikkuhiljaa käytäntöä. En pidä perinteen lopettamista mahdottomana, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä.
Miehet ovat vastuussa sukupuolittuneen väkivallan lopettamisesta.
Se ei voi olla yksin miesten vastuulla. Olen työskennellyt pitkään naisten oikeuksien parissa. Nepalilaisnaiset poistuvat harvoin kotoa, eivätkä he välttämättä edes tiedosta, että heihin kohdistuu perheväkivaltaa. Olen jopa kuullut naisten ajattelevan, että jos mies ei harjoita väkivaltaa kotona, hän ei rakasta vaimoaan. Väkivalta on voinut jatkua sukupolvien ajan. Sekä naisten että miesten pitää tietää, että väkivalta on väärin. Naisilla pitää olla mahdollisuus puhua asiasta toisten naisten kanssa ja muodostaa yhtenäinen ääni sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan.
Maailmanlaajuisten vaikeuksien, nousevien hintojen ja useiden kriisien aikana ratkaisun voi tarjota keskittyminen pitkäaikaisten kehityshankkeiden avulla resilienssin rakentamiseen.
KUVITTELE, että pidät kädessäsi kumipalloa. Kun puristat sitä, se palautuu hetkessä ennalleen. Kun puristat sitä uudelleen, se palautuu taas ennalleen. Tämä kuvastaa resilienssiä yksinkertaistetusti – yksilön tai yhteisön kyky kestää iskuja ja stressiä ja toipua niistä.
Mutta riittääkö, että pallo palautuu ennalleen? Entä jos sen sijaan, että pysyisimme samanlaisina, voisimmekin kasvaa ja kehittyä järkytyksen jälkeen? Resilienssi vaatii tietynlaista kykyä sopeutua olosuhteisiin, mutta mitä jos sen korvaisikin kyky muokkaantua joksikin uudeksi?
Tämän ilmiön haluamme määritellä uudelleen ja kutsua sitä resilienssiksi, tarkoittaen ihmisten, yhteiskuntien tai järjestelmien kykyä reagoida luonnonkatastrofien, sotien tai talouskriisien kaltaisiin häiriöihin kehittymällä kestävämmäksi ja kaikkia hyödyttävämmäksi. Seuraavalla kerralla, kun kriisi iskee, sen vaikutus vähenee merkittävästi, kunnes se lopulta tuskin jättää jälkiä ollenkaan.
KUA:n sosiaalisilla foorumeilla meille esitetään usein kysymyksiä siitä, kuinka kauan meidän pitäisi jatkaa auttamista kriisin aikana. Maailmanlaajuisten vaikeuksien, nousevien hintojen ja useiden kriisien aikana nämä kysymykset ovat entistä äänekkäämpiä ja yleisempiä. Ratkaisun voi tarjota se, että keskitytään pitkäaikaisten kehityshankkeiden avulla resilienssin rakentamiseen. Vaikka nämä hankkeet edellyttävät usein pitkäaikaista sitoutumista, tulokset vähentävät lopulta kustannuksia ja ennen kaikkea kärsimystä.
Tulvat New Fangakissa pakottivat Nyaluak Kuach Khorin vaihtamaan koulua kolme kertaa. KUA tarjosi tilapäisiä oppimistiloja ja käteistukea hänen perheelleen.
”Koulutuksen jatkaminen on oleellista, sillä koulutuksella on niin tärkeä rooli elämässä. Seuraavalle sukupolvelle on annettava voimavaroja ja koulutusta, jotta voidaan selviytyä tulvien kaltaisista kriiseistä.” KUVA: Achuoth Deng / KUA
Paljastiko koronapandemia resilienssin reseptin?
Covid-19-pandemia herätti monia resilienssiin liittyviä kysymyksiä erityisesti terveydenhuoltoalalla mutta myös talouden puolella. Miksi jotkin maat kestivät pandemian vaikutuksia paremmin kuin toiset maat? Onko resilienssiin liittyen olemassa sellaisia ominaisuuksia, jotka muodostavat luontaisen kyvyn kestää stressiä paremmin kuin toiset?
Resilienssin määritteleminen tai mittaaminen tällä tavoin ei kuitenkaan usein ole käytännöllisesti mahdollista. Vaikka on olemassa erityisiä resilienssin osatekijöitä, jotka kiistatta auttavat – kuten toimiva koulutusjärjestelmä, taloudellinen monimuotoisuus tai vankat hallintorakenteet – muut ominaisuudet ovat abstraktimpia, kuten vahvat yhteydet yhteisöihin tai kansallinen identiteetti.
Resilienssi on mahdollista myös hauraissa ympäristöissä
Jotta voisimme alkaa ymmärtää resilienssiä, meidän on myös tarkasteltava sen eri ilmenemismuotoja ja tarkasteltava uskomuksiamme. Resilienssiä voi esiintyä yksilötasolla, yhteisötasolla tai yleisesti yhteiskunnassa.
Näin ollen voimme löytää resilienssiä niiltäkin alueilta, joissa ei ole vankkoja kansallisia rakenteita, kun tarkastelemme resilienssiä muuna kuin vain vahvana taloutena ja infrastruktuurina.
”Huomaamme usein, että paikoissa joissa työskentelemme ilmenee hyvin vahvaa yhteisöllistä resilienssiä. Vaikka ihmiset omistavat todella vähän niin ryhmä auttaa kun jollakin ryhmäläisellä ei mene hyvin. Kyse on ihmisistä, jotka ovat joillakin mittareilla mitattuna hyvin köyhiä, mutta jopa tässä tilanteessa he pystyvät auttamaan toisiaan. Se on mukautumiskykyä (absorption capacity)”, sanoo ohjelma- ja toimintajohtaja Matthias Wevelsiep uskonnollisten ja perinteisten rauhantekijöiden verkostosta (The Network for Religious and Traditional Peacemakers).
Resilienssi on kuin puu, jolla on vahvat oksat ja tukevat juuret. Kuvitus: Julia Tavast
Joskus resilienssin eri tasot tukevat toisiaan, joskus ne korvaavat toisensa. Esimerkiksi Syyriassa jotkin alueet pystyivät toimimaan, vaikka ympärillä oli sota, vahvojen sosiaalisten siteiden ja yhteisörakenteiden ansiosta. Nämä rakenteet olivat hyödyksi, kun tarjosimme koulutusta lapsille, jotka olivat jääneet vuosia jälkeen koulussa. Sana levisi nopeasti, ja perheet olivat yleensä innokkaita lähettämään tyttöjä ja poikia kouluun.
Kun pohdimme kehitysyhteistyön yhteydessä yhteisön resilienssiä, meidän pitäisi myös ottaa huomioon sellaisia resilienssin lähteitä, jotka eivät ehkä ole aivan ilmeisiä. Esimerkiksi naiset ja tytöt ovat usein luonnostaan resilienttejä, mutta alistavat järjestelmät saattavat estää heitä toteuttamasta sitä.
Aya Darwish on taidemaalari, joka on elänyt puolet elämästään sodassa.
”Olen elänyt 14:stä elinvuodestani seitsemän vuotta sodassa, joten puolet tähänastisesta elämästäni on ollut pahimmasta päästä. Olen melkein unohtanut, millaista on olla opiskelija. KUA:n kurssit antoivat minulle uutta ja vahvaa tahtoa opiskella, oppia ja jopa piirtää enemmän.” Kuva: Tatu Blomqvist / KUA
Kuinka tuemme resilienssiä?
Ihmiselämän pelastaminen ja ihmisarvon vaaliminen ovat ensisijaiset tavoitteemme. Toteuttaessamme järjestöna toimia, meidän on kuitenkin oltava varovaisia, ettemme muuta alkuperäisiä järjestelmiä, pyrkiessämme tekemään ihmisistä enemmän resilienttejä. Pikemminkin meidän on katsottava, kuunneltava ja opittava ymmärtämään täysin paikallisia olosuhteita ja sitä, mitä YK kutsuu ”resilienssiobjektiiviksi” (Resilience Lens), jotta voimme arvioida, miten suunnitellut toimemme vahvistavat instituutioita, edistävät kestävää hyötyä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Eri yhteyksissä samat toimet voivat johtaa hyvinkin erilaisiin tuloksiin.
Meidän on myös tiedostettava, että resilienssi ja oikeudet ovat joskus ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi nuori pakolaisyrittäjä voi löytää toimeentulomahdollisuuden ja alkaa ansaita elantonsa toimimalla paikallisilla markkinoilla. Oikeuksien näkökulmasta katsottuna nuoren ”pitäisi” käydä koulua, koska hänellä on oikeus koulutukseen. Tämän oikeuden toteuttaminen saattaa kuitenkin vaarantaa nuoren kyvyn selviytyä.
”Jos lähdemme liikkeelle oikeuksien näkökulmasta, meidän olisi muutettava järjestelmät sellaisiksi, että kaikki pääsisivät kouluun. Se ei kuitenkaan ole vielä realistista monen maan osalta. Parempi olisi siis pikemminkin löytää keino, jolla voimme hyödyntää tätä resilienssiä ja löytää ratkaisu”, ehdottaa Wevelsiep.
Siksi voimme työstää joustavia hankkeita, kuten ohjelmia, jotka tarjoavat asteittaisen pääsyn uudelleenkoulutukseen, epäviralliseen oppimiseen tai vanhemmille nuorille oppimisen yhdistämistä ansiotyöhön.
Reida Awate Morris, 21, työskentelee Regency-hotellin keittiössä Jubassa, Etelä-Sudanissa, suoritettuaan KUA:n teknisen ja ammatillisen koulutuksen (TVET). Ravintolakurssin ansiosta hän pystyi tienaamaan samalla kun hän oppi. KUVA: Patrick Meinhardt/ KUA
Yhteiskuntia ei voi laittaa odotushuoneeseen kriisien ajaksi
Humanitaarisessa työssä keskitytään ymmärrettävistä syistä usein pelkästään välittömiin tarpeisiin, eikä silloin useinkaan tarkastella resilienssiä pitkällä tähtäimellä. Tällä ajattelutavalla me kuitenkin ylläpidämme tapaamme reagoida, kun rakentavampi tapa suhtautua olisi ennaltaehkäisevä valmistautuminen. Alueilla, joilla katastrofit toistuvat, ennakointi on avainasemassa, eikä silloin voi odottaa, että edellinen kriisi on ensin ohi.
”Jos yhteiskunnat pysäytetään konfliktin ajaksi, se tarkoittaa, että konfliktin jälkeen kestää sukupolven tai kaksi, ennen kuin voidaan palata tavalliseen elämään. Siksi meidän on työskenneltävä esimerkiksi opettajien kanssa konfliktin aikana, jotta he ovat valmiita kohtaamaan todellisuus sellaisena kuin se on, kun olosuhteet paranevat”, Wevelsiep selittää.
Esimerkki koulutuksesta hätätilanteissa, joissa koulunkäynti asetetaan muiden humanitaaristen tarpeiden rinnalle, on merkittävä. Kun reagoimme katastrofiin, meidän on aina mietittävä, miltä yhteiskunnat näyttävät tapahtuneen jälkeen. Miltä Ukraina näyttää sodan jälkeen? Miten ihmiset Etelä-Sudanissa palaavat koteihinsa tulvien jälkeen? Mitä voimme tehdä nyt, jotta voimme valmistella maaperää?
YK on esittänyt resilienssiin perustuvan lähestymistavan, jossa keskitytään tehostettuun humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön integroituun toimintaan erityisesti pitkittyneissä kriiseissä, joissa suuri määrä pakolaisia asuu vastaanottavan yhteisön keskuudessa vuosia. On havaittu, että ohjelmat, kuten toimeentulomahdollisuuksien tarjoaminen pakolaisille ja vastaanottaville yhteisöille, ovat olennaisen tärkeitä resilienssin parantamisessa.
Zhanna Kudina on psykologi ja opettaja, joka työskentelee Tšernihivissä, Ukrainassa.
Hän on saanut KUA:n koulutusta lasten tukemisesta traumaattisten tapahtumien jälkeen. ”Sota muutti opettajien työtä dramaattisesti. Emme ole enää vain opettajia, vaan tarjoamme myös terapiaa.” KUVA: Antti Yrjönen / KUA
Ilmastokriisi koettelee resilienssiämme
Yksi ilmiselvimmistä globaalin resilienssin haasteista on ilmastonmuutos. Tarkastelemme jokaista hankettamme sekä omaa organisaatiotamme, jotta voimme lieventää lämpötilan nousun vaikutuksia ja rakentaa resilienssiä niitä vastaan.
”Kymmenen vuotta sitten, jopa viisi vuotta sitten, ilmastokriisi näytti kaukaiselta, mutta nyt se on todellinen. Maatoimistomme näkevät nyt omakohtaisesti, mitä tapahtuu Keniassa, Somaliassa ja Etelä-Sudanissa. Ne tuntevat kuivuuden, tulvat ja äärimmäiset sääilmiöt. Heille se on todellisuutta”, sanoo KUA:n ilmasto- ja ympäristövastuuneuvonantaja Aly Cabrera.
Kehitämme jo nyt parempia käytäntöjä, kuten kiertotaloushankkeiden toteuttamista, joissa jätettä karsitaan tuotantokierrosta. Esimerkkinä tästä on BUZZ-hankkeemme Nepalissa, jossa käytetään perinteisten viljelykasvien sijasta eläinten rehuna mustan sotilaskärpäsen toukkia.
”Kotieläinten jätteet käytetään uudelleen ja uudelleen toukkia varten. Tämä on todella hyvä aloite, koska myös ihmisravinnoksi ja eläinten ravinnoksi tarkoitetusta ruoasta käydään kilpailua. Tämän ansiosta ei tarvitse olla tilaa kasvattaa viljelykasveja eläinten rehuksi, ja se vähentää myös metsien hävittämisen kaltaisia käytäntöjä”, Cabrera jatkaa.
Naiset Nepalissa tutkivat mustasotilaskärpäsen toukkia osana FCA:n ja Naisten Pankin aloitetta, jossa kehitetään kiertotaloushankkeita tulojen ja kestävien maatalouskäytäntöjen lisäämiseksi.
”Aluksi naiset, jotka näkivät toukkatilamme prototyypin, olivat hieman epäileviä ja jopa peloissaan, koska tämä on aivan uutta Nepalissa. Koulutuksen jälkeen he ovat kuitenkin todella varmoja toukkien käsittelyssä ja pitävät prosessia helpompana ja hyödyllisempänä kuin tavanomaista maanviljelystään”, BUZZ-hankkeen koordinaattori Nishi Khatun sanoo. Photo: Nishi Khatun / KUA
Katse tulevaisuuteen
KUA:ssa haluamme kaikilla kolmella työalallamme selvittää, miten voimme edistää resilienssiä. Nämä kolme osa-aluetta ovat rauhanohjelmamme, koulutusohjelmamme ja toimeentulon edistämisohjelmamme. Rauhanohjelmassamme työskentelemme hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan sekä perinteisten ja uskonnollisten johtajien kanssa selvittääksemme konfliktien taustatekijöitä ja muutosmahdollisuuksia. Olemme usein havainneet, että nuoret ovat joskus yllättävän taitavia rauhanvälittäjiä.
”Olemme huomanneet, että nuorilla on hyvät mahdollisuudet työskennellä konfliktien parissa, mikä on mielenkiintoista, koska oletus on, ettei kukaan ikähierarkkisessa yhteiskunnassa kuuntelisi heitä. Konfliktitilanteissa nuorilla voi kuitenkin olla helpompaa kuin vanhemmilla yhteisön jäsenillä, koska konfliktin historia ei vaikuta heihin tunnetasolla , mikä tekee heistä objektiivisempia”, Wevelsiep pohtii.
Ennakointi ja sopeutuminen
Samoin koulutuksessa ja toimeentulon edistämisessä ennakoimme muuttuvia ympäristöjä ja sopeudumme niihin. Etelä-Sudanissa, jossa äärimmäiset tulvat ovat nyt uusi normaali tilanne, kehitämme kouluille joustavia ja siirrettäviä oppimistiloja opetuksen jatkamisen mahdollistamiseksi. Pohjois-Keniassa, jossa konfliktit lisääntyvät karjan laidunmaiden vähenemisen vuoksi, otamme käyttöön vaihtoehtoisia elinkeinoja ja tuemme samalla paikallisia rauhanrakentamis- ja konfliktinratkaisuryhmiä.
Emme kuitenkaan saa koskaan unohtaa, että resilienssin tärkein lähde ei ole se, mitä me järjestönä tilanteeseen tuomme, vaan ihmiset, joiden kanssa työskentelemme. Matthias Wevelsiep pohtii tätä usein.
”Vaikka puhummekin voimaantumisesta, näemme työssämme liian usein ihmiset haavoittuvina. Vaikka he saattavat olla tietyssä mielessä haavoittuvia ja heidän oikeuksiaan loukataan, se ei kuitenkaan määrittele heitä, he ovat paljon enemmän ja sen löytäminen on voimavaramme. Mielestäni resilienssi ja haavoittuvuus ovat saman kolikon kaksi puolta.”
Näistä syistä kehittyvien maiden naisia kannattaa tukea
Maailmassa on edelleen liian paljon naisia, jotka eivät koskaan ole saaneet opetella lukemaan tai laskemaan. Ilman naisia ja tyttöjä puolet väestön potentiaalista jää käyttämättä.
”MUUTOS ALKAA omasta perheestäsi. Sen jälkeen se voi levitä omaan kylääsi ja koko yhteisöön”, sanoo Irene Kiplagat Koskei Rugut, 48.
Päällikkö Irene, kuten hänet kotonaan Luoteis-Kenian Baringossa sijaitsevassa Barpelon kylässä tunnetaan, on taistellut omassa yhteisössään etulinjassa tyttöjen silpomista vastaan. Tie ei ole ollut yksinkertainen tai helppo, mutta Irene on omistautunut asialleen intohimoisesti.
”Se tapahtui minulle, kun olin 15-vuotias. Tiedän, minkälaista elämä silvottuna on ja miten silpominen vaikuttaa elämään ja naisena olemiseen”, hän sanoo.
Irene ei halunnut samaa kohtaloa omille tyttärilleen tai kenenkään muun lapsille. Kyse ei ole vain terveydestä tai silpomisen vaikutuksista naisen kehoon. Silpominen tarkoittaa monesti tytön koulunkäynnin päättymistä. Silpomisen jälkeen liian moni tyttö ei saa käydä kouluaan loppuun, mikä vaikuttaa loppuelämän toimeentulomahdollisuuksiin.
Luoteis-Keniassa Kerion-laaksossa tyttöjen sukupuolielinten silpominen on osa tytöstä naiseksi kasvamista. Silpominen on väkivaltainen perinne, joka aiheuttaa tytöille elinikäisen haitan ja arkeen vaikuttavia kipuja. Irene Kiplagat Koskei Rugut, 48, on itse joutunut elämään silpomisen aiheuttamien vammojen kanssa ja puhunut omassa yhteisössään Barpelon kylässä sen puolesta, että tyttöjä ei enää silvota vaan he saavat käydä koulua. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
Koulutettujen tyttöjen on mahdollista kasvaa naisiksi, jotka opiskelevat itselleen ammatin, eikä heidän tarvitse elää pelkän maatalouden varassa. Erityisesti nyt, kun ilmastonmuutos vaikuttaa rajusti myös Barpelon kylään, jokin muu ammatti kuin perinteinen karjankasvatus toisi turvaa. Kun naisella on ammatti, hän ei ole riippuvainen puolison tai suvun rahoista.
Irene on saanut alun vaikeuksien jälkeen suurimman osan Barpelon asukkaista puolelleen. Täällä ei enää silvota tyttöjä juurikaan. Irene on tyytyväinen. Hänen oma tyttärensä on suorittanut yliopistotutkinnon ja tyttärellä on jo hyvä työpaikka paikallishallinnossa.
Naisia koskeva syrjintä alkaa jo lapsuudessa
Naiset muodostavat karkeasti noin puolet maapallon väestöstä. Silti naiset kohtaavat monenlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja jopa fyysistä uhkaa sekä työelämässä ja omissa yhteisöissään että jopa kotona. Naisten voi hyvin perustellusti sanoa olevan miehiä heikommassa asemassa monissa maailman paikoissa.
Naisia koskeva osattomuus ja syrjintä alkavat rakentua monesti jo lapsuudessa. Monissa kulttuureissa esimerkiksi tyttölasten kouluttamista pidetään hukkaan heitettynä aikana ja rahana. Jos vanhempien pitää tehdä valinta, pääseekö kouluun perheen poikalapsi vai tyttö, monissa maissa kulttuuri ja vanhat uskomukset ohjaavat kouluttamaan mieluummin pojan. Ajatus rakentuu perinteille, joissa vain miehillä on täydet mahdollisuudet ja ihmisoikeudet päättää omista asioistaan – ja usein myös naisten ja tyttöjen asioista.
Asettamalla naisiksi kasvavat tytöt eriarvoiseen ja huonompaan asemaan, unohdetaan kuitenkin se, että samalla kokonaiset perheet ja yhteisöt hukkaavat puolet täydestä potentiaalistaan. Kehitystä, hyvinvointia ja rauhaa ei voida saavuttaa, jos puolet ihmisistä jätetään sivuun yhteiskunnasta ja päätöksentekoprosesseista.
Ajatus erityisesti naisten tukemisesta kehitysyhteistyön keinoin vahvistui 1980-luvulla. Naisten ja tyttöjen erityisaseman ja tarpeiden huomioiminen osana kehitysyhteistyötä on yhä Suomen kaiken kehitysyhteistyön keskiössä. Eikä ihme! Tasa-arvolla on Suomessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa pitkät perinteet. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut.
Tasa-arvo on kehityksen tulos, joka ei tule ilmaiseksi tai automaattisesti. Tasa-arvo on innovaatio, joka on tuonut yhteiskuntaan uudistumista ja vaurautta, kun sekä naisten että miesten panos on ollut käytettävissä.
Syyriassa tyttöjen ja kaikkien muidenkin lasten koulutus on kärsinyt jo vuosikymmenen ajan sodan vaikutuksista. Sota on tuhonnut ja vaurioittanut kouluja ja lisäksi pakolaisuus ja turvallisuushuolet ovat vaikeuttaneet etenkin tyttöjen pääsyä laadukkaan koulutuksen piiriin. Kuva: Erik Nyström / KUA
Tyttöjen koulutus muuttaa maailmaa
Maailmassa on edelleen liian paljon naisia, jotka eivät koskaan ole saaneet opetella lukemaan tai laskemaan. Ilman perustaitoja ihminen saattaa jäädä vaille tärkeää tietoa omista oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan osallistua oman yhteisönsä toimintaan ja päätöksentekoon. Hän saattaa tulla hyväksikäytetyksi taloudellisesti ja fyysisesti eikä hän ehkä osaa hakea apua terveydellisiin, taloudellisiin tai sosiaalisiin ongelmiin vaikka olisi apuun oikeutettu.
Ennen kaikkea kouluttamattomuus kahlitsee köyhyyteen. Miljoonat ihmiset maailmassa erityisesti kehittyvissä maissa ovat riippuvaisia karjankasvatuksesta tai muusta maataloudesta. Heidän jo ennestään pieni toimeentulonsa saattaa vakavasti häiriintyä koronaviruksen tai ilmastonmuutoksen aiheuttamien sääilmiöiden takia.
Siksi on tärkeää, että myös tytöt pääsevät kouluun. Koulutuksen kannattelemina tytöistä tulee naisia, jotka tietävät omat oikeutensa. Siten he pystyvät käyttämään oppimiaan tietoja ja taitoja monipuolisesti oman ja perheensä toimeentulon turvaamiseen.
Koulutus suojaa tyttöjä myös liian aikaisilta avioliitoilta ja raskauksilta. Koulunkäynnin katkeaminen taas suurentaa teiniraskauksien ja lapsiavioliittojen riskiä. Siksi myös KUA tukee tyttöjen koulutusta ja kouluun paluuta erityisesti katastrofi- ja kriisitilanteissa.
Koulutetut naiset laittavat todennäköisesti myös lapsensa kouluun, koska he ymmärtävät pulpetissa vietettyjen vuosien merkityksen tulevaisuuden hyvinvoinnin näkökulmasta. Koulutus siis tavallaan moninkertaistuu, erityisesti kouluttamalla tyttöjä ja naisia.
Ompelijaksi KUA:n tuella kouluttautunut Salina Chaudhary, 25, on luonut itselleen ja puolisolleen Yubaraj Chaudharylle kestävän toimeentulon Nepalin kaukolännessä sijaitsevassa Gaurigangan kunnassa. Salina kertoo aviomiehen tukeneen yrittäjyyttä. ”Olen tullut taloudellisesti itsenäisemmäksi ja pystynyt elättämään myös mieheni, kun hän oli työttämänä. Nyt hänkin osaa ommella ja teemme töitä yhdessä. Etenkin hääkaudella tienaamme mukavasti.” Kuva: Uma Bista / KUA
Naisia tarvitaan rauhantyössä
Ukrainan sota on näyttänyt hyvinkin raa’alla tavalla sen, kuinka raiskaukset ja seksuaalinen väkivalta ovat vahvasti osa julmalla tavalla myös siviileihin kohdistuvaa sodankäyntiä. Naiset eivät kuitenkaan ole vain uhreja, vaan he voivat olla myös tärkeä osa erilaisia rauhantyön prosesseja paitsi ruohonjuuritasolla myös korkeammissa hallintoelimissä.
Suomen ulkoministeriö julkaisi maaliskuussa 2023 tuoreen Naiset, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelmansa, jonka toimeenpanoon myös Kirkon Ulkomaanapu on sitoutunut. Toimintaohjelman päätavoitteisiin sisältyy naisten merkityksellisen osallistumisen ja sukupuolinäkökulman vahvistaminen sekä konfliktien ehkäisemisessä ja rauhanneuvotteluissa, turvallisuussektorilla, kriisinhallinnassa ja varautumisessa.
KUA on tukenut naisten osallistumista paikallishallinnon toimintaan ja rauhanprosesseihin esimerkiksi Somaliassa, jossa päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemilla klaaneilla. Perinteisesti naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin. Vuodesta 2016 lähtien tehdyn vaikuttamistyömme tuloksena 16 naista on valittu vaaleilla viiden uuden aluevaltuuston jäseniksi ja lisäksi KUA on tarjonnut yli 700 naisjohtajalle esimerkiksi johtamiskoulutusta.
Maryam Sheikh Hassan Jama (keskellä) oli yksi paikallishallintoon KUA:n työn tukemana valituista naisista Galkacyon alueella Somaliassa vuonna 2021. Hanke on saanut EU-rahoitusta. Kuva: KUA
Ruohonjuuritasolla naisilla, erityisesti äideillä, on ollut tärkeä osansa rauhantyössä esimerkiksi Kenian Kerion laaksossa. Kun naisesta tulee äiti, hän saa kulttuurin mukaisesti omalta äidiltään tai muulta yhteisönsä naiselta leveän ja usein esimerkiksi simpukankuorilla koristellun nahkavyön. Vyön tarkoitus on tukea toipumista synnytyksestä, mutta sillä on myös symbolinen, heimorajat ylittävä merkitys. Väkivaltaisuuksien aikaan naiset kokoontuvat yhteen keskustelemaan asioista. Vanhan tavan mukaan äidit asettavat vyönsä eteensä maahan. Vyötä ei ole lupa ylittää vaan se turvaa konfliktin osapuolten rauhaa neuvotella.
Suomi on edelläkävijä naisten oikeuksissa
Monesti muistetaan sanoa, että Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka myönsi naisille täydet poliittiset oikeudet. Se tapahtui vuonna 1906. Naisten äänioikeutta ja poliittista osallistumista edelsi kuitenkin vuosikymmenien tasa-arvotyö. Jo 1850-luvulla naisaktivistit puhuivat tyttöjen koulutuksen puolesta.
Useissa maissa maailmassa naiset kamppailevat edelleen sekä poliittisen osallistumisen puolesta että niinkin arkisista oikeuksista kuin oikeudesta omistaa maata tai periä sukulaisiaan. Suomessa naisille ja miehille säädettiin yhtäläinen perintöoikeus vuonna 1878. Ensimmäinen suomalainen yhteiskoulu toi pojat ja tytöt samaan kouluun vuonna 1886. Vuonna 1870 Marie Tschetschulin kirjoitti ensimmäisenä suomalaisena ja pohjoismaisena naisena ylioppilaaksi. Ylioppilaskirjoituksiin naisilta tosin vaadittiin vielä vuoteen 1888 asti erillinen lupa. Oikeuden yliopisto-opintoihin naiset saivat vasta vuonna 1901.
Kuten 1800-luvulla elänyt kuopiolainen naisasianainen ja kirjailija Minna Canth totesi: ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys.” Tähän on helppo yhtyä. Sukupuolten välisessä tasa-arvossa on ennen kaikkea kyse ihmisoikeuksista, ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.
Tyttöjen ja naisten tukeminen kohti tasa-arvoa on keskeisessä osassa myös Kirkon Ulkomaanavun työtä osana suomalaista kehitysyhteistyötä.
Tytöt saivat pojat parantamaan arvosanojaan syyrialaiskoulussa
Vuosien saatossa Syyrian kriisi on kadonnut uutisotsikoista, vaikka avuntarpeet ovat yhä suuria. Kirkon Ulkomaanavun tukema poikakoulu Haman maaseudulla avasi ovensa tytöille. Uusi asetelma haastoi sekä oppilaiden, opettajien että perheiden ajatuksia, mutta ponnistelut palkittiin.
Iloinen kiljahtelu on korvia huumaavaa. Haman maaseudulla läntisessä Syyriassa pieneen luokkahuoneeseen on pakkautunut kolmisenkymmentä 11–14-vuotiasta tyttöä ja poikaa.
Tilanne näyttää tavalliselta, mutta on nyky-Syyriassa harvinainen. Jo miltei 12 vuotta kestäneen sodan ajan tytöt ja pojat ovat käyneet eri kouluja. Niin ei ole kuitenkaan aina ollut, koulun johtajat vakuuttavat. Ennen sotaa oli tavallista, että tytöt ja pojat istuivat samoilla oppitunneilla. Sodan aikana säännöt ja käytännöt kiristyivät.
Kirkon Ulkomaanapu tukee yhdessä EU:n kanssa entistä poikakoulua, jonka opetukseen on osallistunut vuonna 2022 myös tyttöjä. Koulua on kunnostettu, ja opettajat ovat saaneet koulutusta. Kesän aikana järjestettyyn tukiopetukseen osallistui jopa 380 tyttöä. Nyt 400 oppilaan koulussa opiskelee vakituisesti parikymmentä tyttöä.
Koulun henkilökunnan mukaan luokkahuoneet ovat uudistuksen myötä täyttyneet iloisella energialla ja positiivisella kilpailulla. Opettaja ja kaksi oppilasta kertovat, millaista elämä sodan keskellä on ollut ja miten tytöt ja pojat samoihin luokkiin koonnut koulukokeilu rikkoi jään yhteisössä.
”Ai, mitäkö ajattelen tyttöjen koulutuksesta? Koulutus on minun oikeuteni. Opiskelu, työskentely ja matkustaminen ovat naisten oikeuksia. Meillä on prikulleen samat oikeudet kuin miehillä. Paikkamme ei ole vain kotona. Toivon, että minusta tulisi lääkäri tai insinööri”, sanoo 14-vuotias syyrialaistyttö Foton. Kuva: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
“Nyt minulla on jopa poikia kavereina”
“Emme paenneet perheeni kanssa, vaan pysyimme tällä seudulla koko konfliktin ajan. 2018–2019 vietimme vuoden päivät suojassa talomme alla. Piilottelimme vuorokaudesta 20 tuntia. Olin 11-vuotias ja pelkäsin kuullessani helikopterien, ohjusten ja kranaattien äänet. Yksi niistä osui taloomme, ja veljeni menetti tajuntansa. Meillä ei ollut sähköjä eikä vettä. Isälläni oli pieni kauppa, jonka söimme tyhjäksi vuoden aikana.
Oma tyttökouluni oli sen vuoden suljettuna. Kerran isäni yritti viedä meidät kouluun toiselle alueelle, mutta siitä ei tullut mitään. Kaikki olivat peloissaan, eikä opettajiakaan ollut. Siltä vuodelta jätimme koulutuksen sikseen.
Ajattelen, että tilanteeni on nyt parempi kuin ennen. Tunnelma sekakoulussa on iloinen. Aiemmin, ollessani tyttökoulussa, minun oli vaikea puhua pojille. Nyt minulla on jopa poikia kavereina. Meidän ystäväporukkaamme kuuluvat esimerkiksi koulukaverini Ahmad, Muhammad, Ali ja muita. Aiemmin minulla oli vain perheeni poikia ystävinäni.
Aluksi perheeni pelkäsi, että koulun pojat tulevat vahingoittamaan minua. Tämä kokemus on kuitenkin vahvistanut suhdettani perheen kanssa. He luottavat minuun. He ajattelevat, että tytär voi mennä poikakouluun ja pitää huolta itsestään.
Ai, mitäkö ajattelen tyttöjen koulutuksesta? Koulutus on minun oikeuteni. Opiskelu, työskentely ja matkustaminen ovat naisten oikeuksia. Meillä on prikulleen samat oikeudet kuin miehillä. Paikkamme ei ole vain kotona. Toivon, että minusta tulisi lääkäri tai insinööri.” – oppilas Foton, 14
Turki on oppinut paljon tytöistä sen jälkeen, kun poikakoulu muutettiin tyttöjen ja poikien yhteiseksi kouluksi Syyrian Hamassa. Kuva: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
“He ovat kai tavallaan vahvoja naisia”
“Minä ja perheeni jätimme kotimme, kun taistelut alueellamme olivat jo tosi kiivaita. Pakenimme, emmekä ottaneet mukaamme mitään. Koko konfliktin ajan olin tosi peloissani kranaattien ja ohjusten vuoksi. Minulla on yhä pelkotiloja siitä, että joku hyökkää kimppuumme.
Kirkon Ulkomaanapu järjesti koulussamme kertausopetusta. Sodan äänet ovat soineet päässäni pitkään, mutta aktiviteetit antoivat minulle ainakin vähän muuta ajateltavaa ja auttoi unohtamaan kauhut.
Tämä on kouluni, ja aiemmin olimme täällä vain poikien kesken. Olimme kaikki jotenkin samanlaisia. Nyt me pojat haluamme näyttää, että olemme fiksumpia kuin tytöt. Kilpailemme opettajan edessä hyvistä arvosanoista. Yritämme olla tyttöjä kohtaan kohteliaita ja kunnioittavia. Poikien kesken meno on usein rajua, mutta nyt luokassa on myös tyttöjä.
Me pojat olemme oppineet tämän kokeilun aikana itseluottamusta. Olen tottunut ajattelemaan, että tytöt ovat ujoja. Kun he tulivat kouluumme, huomasin, että tytöillä onkin itseluottamusta. He ovat kai tavallaan vahvoja naisia.
Minua ei haittaa jatkaa tässä tilanteessa, siis niin, että opiskelemme yhdessä tyttöjen kanssa. Pakko myöntää, ettei tämä kuitenkaan ole ollut ihan helppoa. Tunnen oloni vähän ujoksi. Ajattelen välillä, että olisi parempi, jos he palaisivat omaan kouluunsa. Mutta haluaisinko sitä todella? En, en, en! He lisäävät meidän poikien opiskelumotivaatiota.” – oppilas Turki, 13
”Opettajana haluan ajatella, että kaikki oppilaani jatkavat yliopisto-opintoihin. Yliopistossa naiset ja miehet opiskelevat yhdessä. Siitä tulee vaikeaa, jos nämä nuoret eivät ole aiemmin tehneet mitään yhdessä”, sanoo opettaja Najah Kasem, joka opettaa Haman koulussa englantia. Kuva: Erik Nyström / KIrkon Ulkomaanapu
“Tytöt ja pojat ovat nyt toisilleen luokkakavereita, ystäviä ja kollegoita”
“Sodan aikana moni asia on muuttunut Syyriassa. Monessa asiassa säännöt ovat unohtuneet, ja välillä ihmisryhmät eivät kunnioita toisiaan. Olemme menettäneet sotavuosina paljon mahdollisuuksia ja tippuneet globaalista kehityksestä.
Meidän on korjattava ajatusmaailmaamme myös sukupuoliasioiden suhteen, sillä meidän on pystyttävä hyväksymään toisemme. On tärkeää aloittaa muutoksen ajaminen täällä koulussa nyt. Ai miksi? Opettajana haluan ajatella, että kaikki oppilaani jatkavat yliopisto-opintoihin. Yliopistossa naiset ja miehet opiskelevat yhdessä. Siitä tulee vaikeaa, jos nämä nuoret eivät ole aiemmin tehneet mitään yhdessä.
On hienoa, että tytöt ovat tulleet tähän kouluun. Toisin kuin aiemmin, meillä on nyt aktiviteetteja ja opetusta, jotka yhdistävät pojat ja tytöt. Olen huomannut, että alkukankeuden jälkeen he ovat alkaneet jutella toisilleen. He suhtautuvat toisiinsa normaalisti: istuvat vierekkäin ja oppivat yhdessä ilman, että joutuvat tulkitsemaan tilannetta jatkuvasti. He ovat nyt toisilleen luokkakavereita, ystäviä ja kollegoita. Jää on jotenkin murtunut.
Alkukankeuden jälkeen tytöt ja pojat ovat alkaneet jutella toisilleen. Välejä hankaloitti Syyriassa jo vuonna 2011 alkanut sota, jonka myötä Hamassa ja muuallakin elämästä on tullut rajoitetumpaa kaikin tavoin jopa siihen pisteeseen, että tytöt ja pojat jaettiin omiin kouluihinsa. Kuva: Erik Nyström / Kirkon Ulkomaanapu
Englanninopettajana on sanottavana, että muutokseen on liittynyt myös haasteita. Kouluun tulleet tytöt eivät olleet juurikaan opiskelleet englantia. Olen joutunut kertaamaan kaiken alusta alkaen.
Lopulta tästä uudesta tilanteesta on kuitenkin ollut paljon hyötyä. Kokemukseni mukaan tytöt yleensä pärjäävät koulussa poikia paremmin. Uusi tilanne, jossa tytöt ja pojat opiskelevat samoilla oppitunneilla, luo oppilaiden välille hyvänlaatuista kilpailua. Pojat ovat parantaneet arvosanojaan ja muuta koulumenestystään.
Koulutus on merkittävässä roolissa, kun suunnittelemme Syyrian tulevaisuutta. Lapset viettävät koulussa enemmän aikaa kuin kodeissaan. Opettaja on lapselle kuin toinen vanhempi. Kaikki alkaa koulusta: voimme vaikuttaa lapsen ajatusmaailmaan, voimme auttaa häntä kehittämään taitojaan ja sen myötä vaikutamme myös siihen, mihin suuntaan Syyria kehittyy ja miten jälleenrakentaminen etenee.” – opettaja Najah Kasem
Lokakuun 11. päivänä vietetään kymmenettä YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää
YK:n kansainvälisenä tyttöjen päivänä muistutetaan, että tyttöjen pääsy kouluun auttaa niin perheitä, yhteisöjä kuin koko yhteiskuntaakin. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Somaliassa tyttöjen koulutuksen ja rauhantyöhön osallistamisen eteen.
HAWA, 16, ei suhtaudu koulunkäyntiin itsestäänselvyytenä. Somaliassa moni ikätoveri voi vain haaveilla opiskelusta; Hawa haaveilee oppivansa englantia kunnolla.
”Sitten voin keskustella kaikenlaisten ihmisten kanssa”, hän kertoo Kirkon Ulkomaanavulle (KUA) koulussaan Mama Gediassa.
Köyhässä ja hauraassa Somaliassa monille lapsille ja nuorille tulevaisuudesta unelmointi on vaikeaa. Vuosikymmenien konfliktin jäljiltä maassa ei ole juurikaan jäljellä infrastruktuuria, minkä lisäksi maata piinaa vaikea ja pitkittynyt, ruokaturvaa uhkaava kuivuus.
Syyskuussa Maailman ruokaohjelma varoitti aluetta uhkaavasta nälänhädästä. Ukrainan sodan vuoksi tuontiviljan saamisessa on ongelmia, inflaatio on paikoin jopa yli kaksinkertaistanut ruoan hinnan, ja turvallisuustilannetta heikentävät paikalliset konfliktit ja terrori-iskut. Kymmenettuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa väkivallan vuoksi tai menettäneet elantonsa kuivuuden myötä, mikä on johtanut köyhyyden kierteeseen.
Hawakaan ei pääsisi kouluun ilman ulkopuolista apua, sillä vanhemmilla ei olisi varaa koulumaksuihin. KUAn tuen ansiosta perheen ei tarvitse maksaa koulunkäynnistä, oppimateriaaleista tai koulupuvuista.
Opettajiaan Hawa kuvailee roolimalleikseen. Hän kokee saavansa heiltä rohkaisua ja kannustusta sekä laadukasta opetusta.
”Olen täynnä energiaa ja haluan käyttää hyödykseni tilaisuutta kouluttautua”, hän kertoo. ”Aikuisena haluan työskennellä humanitaarisessa järjestössä.”
16-vuotiaan Hawan mielestä tyttöjen koulutus on tärkeää, koska koulutuksen avulla he voivat huolehtia itsestään ja lastensa tulevaisuudesta. KUVA: ISMAIL TAXTA
LOKAKUUN 11. PÄIVÄNÄ vietetään kymmenettä YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää. Kymmenen vuoden aikana tyttöjen mahdollisuuksiin on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, mutta ei vieläkään riittävästi. Ilmastonmuutos ja koronaviruspandemia ovat kasvattaneet tyttöjen taakkaa entisestään ja jopa vieneet jo saavutettua kehitystä taaksepäin.
YK:n mukaan vaikeudet kuitenkin kasvattavat luovuutta, resilienssiä ja sinnikkyyttä. Järjestö kertoo teemapäivän verkkosivulla satojenmiljoonien tyttöjen toistuvasti osoittaneen, että taidot ja mahdollisuuden saadessaan he voivat toimia kehityksen ajureina yhteisöissään kaikkien yhteiseksi eduksi.
KUA pyrkii omalla työllään edistämään tyttöjen mahdollisuuksia kouluttautua muun muassa jakamalla heikoimmassa asemassa oleville koulupukuja ja -tarvikkeita, tukemalla vanhempien toimeentuloa, tekemällä valistustyötä sekä rakentamalla kouluja ja luokkahuoneita ja hankkimalla huonekaluja ja opetusvälineitä.
”Somaliassa koulutussektorin tarpeet ovat valtaisat lähtien opettajien koulutustasosta sekä koulujen sijainnista ja riittävyydestä”, sanoo Ikali Karvinen, KUAn maajohtaja Somaliassa. ”Koulut ovat huonokuntoisia, luokkakoot liian suuret ja opettajat heikosti koulutettuja.”
Vaikka monet koululuokat ovat tupaten täynnä oppilaita, ongelmana on Karvisen mukaan sekin, että monien lasten koulunkäynti jää kesken. Yleisin syy on köyhyys: lapset joutuvat jo pieninä auttamaan perheen elättämisessä.
Oppilas lukee luonnontieteiden oppikirjaa, jossa kerrotaan muun muassa säästeliäästä veden käytöstä. Sormessaan hänellä on laite, jota muslimit käyttävät päivittäin helpottamaan rukousten laskemista. KUVA: ISMAIL TAXTA
VAIKEASSA TILANTEESSA tyttölapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja syyt ovat moninaisia. Karvinen kertoo, että taustalla on sekä kulttuurisia ja perinteisiä että rakenteellisia tekijöitä. Tyttölasten koulutusta ei ole arvostettu samalla tavalla kuin poikien, ja tyttöjen halutaan auttavan kotitöissä ja tulonhankinnassa.
Lisäksi monet perheet eivät halua lähettää tyttöjä kouluun koulumatkan vaarallisuuden vuoksi. KUA onkin pyrkinyt myös auttamaan kouluja olemaan turvallisia paikkoja: esimerkiksi Hawan koulussa Mama Gediassa KUA on luonut oppilaille väylän ilmoittaa uhkaavista tilanteista opettajille.
Jotkin tyttöjen koulupudokkuuden syyt ovat hyvinkin arkipäiväisiä. Karvinen sanoo, että murrosikäiselle tytölle hygieniatilojen puute tai se, ettei tytöille ole omia vessoja, voi olla merkittävä asia. Tärkeä rooli on siis myös terveystiedon antamisella, asiallisilla saniteettitiloilla ja vaikkapa terveyssiteiden tarjoamisella.
Ratkaisu piilee Karvisen mukaan yhteisön tietoisuuden lisäämisessä esimerkiksi tyttöjen oikeudesta koulutukseen ja sen positiivisista vaikutuksista perheisiin, yhteisöihin ja koko maahan.
”Jos sukupolvi toisensa jälkeen putoaa koulusta pois ja yhä useampi jää vaille koulutusta, maahan syntyy intellektuaalinen vaje. Silloin riippuvuus ulkopuolisesta avusta ja kansainvälisistä järjestöistä syvenee sekä hetkellisesti että pitkällä tähtäimellä.”
Johtajaopettaja Lul Mohamed Nur haluaa kannustaa tyttöjä kouluttautumaan. Hänen koulussaan on oppilaina enemmän tyttöjä kuin poikia. KUVA: ISMAIL TAXTA
LUL MOHAMED NUR on yksi 16-vuotiaan Hawan roolimalleista Mama Gedian koulussa. Johtajaopettaja kertoo, että koulussa on nyt tyttöjä enemmän kuin poikia.
”Olemme päässeet tähän tilanteeseen väsymättömällä kampanjoinnilla ja kertomalla, miksi tyttöjen lähettäminen kouluun on tärkeää. Näyttää siltä, että yhteisö on ottanut viestimme vastaan hyvällä asenteella.”
Myös yhteisön koulutuskomitean puheenjohtaja Abdullahi Moallin Ali kertoo kampanjoinnin olleen tärkeässä roolissa asennemuutoksessa. Kun perheille selviää, että koulunkäynti on maksutonta eikä koulupuvuista tai oppimateriaaleista tarvitse maksaa, yhä useampi perhe on lähettänyt lapsensa kouluun.
Mama Gedian yhteisön koulutuskomitean puheenjohtaja Abdullahi Moallin Ali kertoo KUAn auttavan koulussa muun muassa kouluttamalla komitean jäseniä, tarjoamalla koulupukuja ja materiaaleja sekä maksamalla opettajien palkan. KUVA: ISMAIL TAXTA
Koulunkäynti voi jännittää myös itse lasta. 10-vuotias Suleqo pitää nyt koulutusta tärkeänä kaikille lapsille sukupuolesta riippumatta, ja hän haluaa kaikkien vanhempien antavan lapsille samanveroiset mahdollisuudet. Alun perin albiinotyttö ei kuitenkaan itse halunnut kouluun.
”Ensin hän vastusteli, mutta nyt hän on tottunut koulunkäyntiin ja pitää siitä”, äiti Hamaro Mohamed Nur kertoo.
Suleqo ei albinismin vuoksi näe hyvin. Tilanne on ratkaistu siten, että tyttö istuu lähellä liitutaulua, jotta hän näkee lukea opettajien kirjoittaman tekstin.
”Hänen kiinnostuksensa koulunkäyntiin on kasvanut sen jälkeen kun hän sai koulupuvun ja oppimateriaaleja. Nyt hänellä on paljon energiaa opintoihinsa, ja tyttäreni todella pitää opettajistaan”, äiti kertoo.
Hamaro Mohamed Nur on albiinotyttö Suleqon äiti. Hän on nähnyt tyttärensä muuttuvan energisemmäksi koulunkäynnin myötä. KUVA: ISMAIL TAXTA
AKUUTTI KRIISI vie usein huomion pitkäkestoisilta tavoitteilta. Somaliassa nälänhätä uhkaa lähes puolta väestöstä, noin seitsemää miljoonaa ihmistä.
Karvinen muistuttaa, että kansainvälisen yhteisön apu kriisitilanteissa on tietenkin valtavan tärkeää. Olennaista on kuitenkin muistaa katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen.
Kirkon Ulkomaanapu keskittyy työssään Somaliassa rauhantyöhön, kuten kansallisen sovintoprosessin ja osallistavan paikallishallinnon tukemiseen. Työhön kuuluu myös koulutuksen ja toimeentulon edistäminen: Somalimaassa KUA on tukenut kahta ammatillista oppilaitosta, joissa opetussuunnitelmia on päivitetty ottamalla oppiaineiksi opiskelijoiden ohjaus ja yrittäjyyskasvatus. KUAlta saatavalla tuella opiskelijoita on myös kannustettu yrittäjyyteen.
Koronapandemian aikaan KUA pyrki pitämään lapset kouluissa esimerkiksi rakentamalla oppimistiloja vaikeakulkuisille seuduille ja kouluttamalla opettajia. Baidoan, Hudurin ja Elbarden kaupungeissa on KUAn tuella saatu aikaan 10 uutta väliaikaista koulutilaa ja 16 kunnostettua luokkahuonetta. Lähes puolet oppilaista on tyttöjä.
Karvinen korostaa, että rauhantyö ei ole erillinen saareke vaan osa laajaa kokonaisuutta. KUA on myös tehnyt työtä edistääkseen etenkin nuorten ja naisten osallistamista rauhan rakentamiseen muun muassa järjestämällä tilaisuuksia, joissa syrjäytyneet ryhmät pääsevät esiin, sekä tukemalla naisjärjestöjen BAYWAN-verkoston perustamista Lounais-Somaliassa.
10-vuotias Suleqo haluaa aikuisena olla tunnettu insinööri tai opettaja. Matematiikka on hänelle helppoa. KUVA: ISMAIL TAXTA
NÄLÄNHÄDÄN, VÄKIVALTAISUUDEN ja turvattomuuden keskelläkin on toivoa. KUAn Karvinen painottaa, että pienillä muutoksilla ja parannustöillä voi olla iso vaikutus. Esimerkiksi koulujen turvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla niiden ympärille aita ja kontrolloimalla, ketä porteista kulkee.
”Koulut ovat monille lapsille turvallisimpia paikkoja. Kun lapset saadaan kouluun, he ovat turvassa esimerkiksi lapsityövoimaan tai terroristijärjestöihin luisumiselta.”
Karvinen sanoo, että koulua käyvillä lapsilla oppimisen ilo kasvattaa tyytyväisyyttä elämään ja luo toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Koulutetulla lapsella on myös mahdollisuus tehdä esimerkiksi terveellisempiä valintoja elämässään, joten vaikutukset ovat hyvin kokonaisvaltaisia: terveempi ja koulutetumpi väestö tarkoittaa, että Somalia voi alkaa itse huolehtia palveluistaan, turvallisuudestaan ja ihmisoikeuksien toteutumisesta.
Tyttöjen koulutus voi katkaista myös haitallisten perinteiden kierteen. Karvinen kertoo, että koronaepidemian aikana havahduttiin siihen, että tyttöjen sukuelinten silpominen alkoi taas lisääntyä.
”Koulutetut tytöt ja naiset ovat avainasemassa taistelemassa tätä ihmisoikeusrikkomusta vastaan.”
Erityisen laaja vaikutus on tyttöjen koulutuksella.
”Koulutettu nainen haluaa, että myös hänen lapsensa saavat koulutuksen. Se on hyvän kehä, jota me KUAssa haluamme olla vahvistamassa”, Karvinen korostaa.
Tee tyttöjen päivän lahjoitus
Lahjoita MobilePaylla numeroon 59695
Lähetä tekstiviesti TYTTÖ numeroon 16499 (20€)
Tee tilisiirto tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero: 6143
Naisten osallistumisella paikallis- ja aluevaaleihin on valtava merkitys Somaliassa
Päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemien klaanien käsissä, naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin.
KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA kestäneiden konfliktien jäljiltä Somalia on köyhä maa ja sen infrastruktuurista on tuhoutunut valtaosa. Poliittinen epävakaus ja aseelliset selkkaukset pahentavat entisestään sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin.
Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Somaliassa valtion rakentamista ja osallistavan paikallishallinnon luomista edistämällä aluevaltuuston valintaa Wadajirin alueella kansallisen kehyssopimuksen ja kansallista sovintoa edistävän kehyssopimuksen mukaisesti. Yhdessä Uskonnollisten ja perinteisten rauhantoimijoiden verkoston kanssa teimme tiivistä yhteistyötä Somalian paikallis- ja keskushallinnon, paikallisviranomaisten, yhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttajien kanssa.
Vuonna 2021 valmistuneessa julkaisussa jaamme kokemuksia ja parhaita käytäntöjä osallistavan paikallishallinnon tukemisesta. Erityisesti painotamme keinoja edistää naisten, nuorten ja syrjäytyneiden ryhmien osallistumista valtion rakentamiseen. Koska päätöksenteko on suurelta osin miesten hallitsemien klaanien käsissä, naiset, nuoret ja syrjäytyneet ryhmät eivät pääse mukaan päätöksentekoprosesseihin. Vuodesta 2016 lähtien tehdyn vaikuttamistyömme tuloksena 16 naista on valittu vaaleilla viiden uuden aluevaltuuston jäseniksi. Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu on tarjonnut yli 700 naisjohtajalle esimerkiksi johtamiskoulutusta ja vahvistanut muita taitoja.
Vuonna 2021 kampanjoimme sen puolesta, että naisten osallistumisella paikallis- ja aluevaaleihin olisi aidosti merkitystä. Lounaisessa osavaltiossa sijaitsevalla Barawen alueella valittiin uusi valtuusto, joka koostui kahdestakymmenestä miehestä ja seitsemästä naisesta, joista yksi oli alueen ensimmäinen naispuolinen apulaispormestari. Lisäksi valtuustoon valittiin 20 nuorta (14 miestä ja kuusi naista). Yhteistyössä Uskonnollisten ja perinteisten rauhantekijöiden verkoston, paikallisen kansalaisjärjestön ja naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista vastaavan ministeriön kanssa tuimme naisten osallistumista liittovaltion vaaleihin Lounais-Somalian ja Hirshabellen osavaltioissa. Tavoitteenamme oli vakiinnuttaa naisille 30 prosentin kiintiö.
Somaliassa levitettiin myös sosiaalisen median, radion ja television välityksellä tietoa kansalaisoikeuksista ja mahdollisuuksista osallistua Kirkon Ulkomaanavun tukemiin poliittisiin prosesseihin ja viestintään. Kampanjointi nosti yhteisön tietoisuutta aluevaltuustovaaleista jopa 98 prosenttiin, mikä puolestaan kasvatti naisten ja muiden syrjäytyneiden ryhmien osallistumista. Osallistavan paikallishallinnon rakentaminen Somaliassa vaatii paljon aikaa ja henkilöresursseja, mutta meitä vie eteenpäin vahva motivaatio saada aikaan pysyvä rauha.
Tekoja: Koronapandemia sai teiniraskauksien ja lapsiavioliittojen määrän nousuun kehittyvissä maissa
Tytöille pandemian aiheuttamat koulusulut ovat olleet hyvin kohtalokkaita ja jopa koko elämän suuntaa kääntäviä eri puolilla maailmaa. Mitä tytöille kuuluu nyt? Tekoja on Kirkon Ulkomaanavun uusi podcast-sarja, joka kysyy tärkeimmät kysymykset tämän päivän polttavimmista globaaleista aiheista.
PANDEMIA-AJAN KOULUSULUT lisäävät teiniraskauksia ja lapsiavioliittoja. Mitä nuorille kuuluu, kun koronaa on eletty jo kaksi vuotta? Miksi yläkouluihin pitäisi nyt panostaa?
Kirkon Ulkomaanavun Itä-Afrikan koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen näkee koronaviruspandemian vaikutusten olleen globaalisti samanlaisia joka puolella, mutta asettaneen kaikkein heikoimpaan asemaan kehittyvien maiden tytöt.
Ugandassa koulut olivat kiinni pidempään yhtäjaksoisesti kuin missään muualla maailmassa. Ne suljettiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2020. Sulku venyi pientä välijaksoa lukuun ottamatta lähes kahteen vuoteen.
”Muutama hassu kuukausi siellä välissä oli, kun kouluja yritettiin avata, jotta valmistuvat luokat olisivat päässeet käymään koulunsa loppuun, mutta valitettavasti sekään ei ihan onnistunut täysin suunnitelmien mukaan”, Kemppainen kertoo.
Koulut avattiin Ugandassa alkuvuonna 2022. On arvioitu, että jopa 15 miljoonaa lasta jäi koronan vuoksi koulusta pois sulkujen aikana. Heistä 600 000 oli ala- ja yläkouluikäisiä pakolaisia Ugandan naapurimaista.
Onneksi tilanne ei ollut yhtä synkkä joka puolella. Esimerkiksi Somaliassa koulusulku kesti vain muutaman viikon ensimmäisenä keväänä eli hieman samaan tapaan kuin Suomessa. Sen jälkeen koulut on pystytty avaamaan ihan tavalliseen malliin.
”Etelä-Sudanissa koulut olleet auki pääosin kokoajan ja se onkin nyt luonut uuden muuttoliikkeen kun pakolaiset sieltä Ugandan puolelta ovat palanneet vapaaehtoisesti Etelä-Sudaniin avoimien koulujen vuoksi”, Kemppainen kertoo.
Teiniraskauksien määrä kasvoi räjähdysmäisesti
Vuonna 2020 maalis- ja kesäkuun välisenä aikana teini- ja lapsiraskaudet yleistyivät Ugandassa jopa 22,5 prosenttia. Maalis- ja syyskuun välillä 10—14-vuotiaiden tyttöjen raskauksien määrä nousi jo 366,5 prosenttia. Luvut ovat pysäyttäviä ja toki ne pysäyttävät monen tytön koulunkäynnin lopullisesti. Koulu on tärkeä paikka, ei vain oppimisen vuoksi, vaan myös mielenterveydelle ja fyysiselle terveydelle ja hyvinvoinnille. Koulu suojelee tyttöjä väkivallalta ja liian varhaiselta siirtymiseltä aikuisten maailmaan ja mahdollistaa pääsyn uusien asioiden pariin, Kemppainen kertoo.
Kasvaako Ugandassa koronan vuoksi menetetty sukupolvi?
”Ugandan kohdalla en näe sitä liioiteltuna ja varsinkin valmistuvien ja nuorten kohdalla se pitää hyvinkin paikkaansa. Moni on menettänyt toivonsa siitä, että koulut koskaan aukeaisivat ja he ovat sitten päätyneet erilaisiin ajanviettotapoihin ja töihin ja muihin koulun sijaan”, Kemppainen sanoo.
Toisaalta kouluun pyrki tammikuussa 2022 ennätysmäärä lapsia ja nuoria.
Tekoja-podcastin toisena vieraana oli alkuvuonna 2022 Changemakerin vapaaehtoinen ja entinen puheenjohtaja Ida Silfverhuth. Lisäksi eteläsudanilainen Rose kertoo lähetyksessä, miten koulusulut vaikuttivat häneen ja hänen kaveripiiriinsä. Rosen tarinan löydät kokonaisuudessaan verkkosivuiltamme.
Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-podcastin juontaa KUA:n viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Teiniraskauksia, lapsiavioliittoja ja keskenjääneitä unelmia. Koronapandemia on vaikuttanut tyttöjen koulunkäyntiin ja elämään monin eri tavoin. Miten tästä mennään etenepäin, ja miltä tulevaisuus näyttää? Tämä on Tekoja-podcast, tervetuloa kuuntelemaan. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen, ja tänään kanssani podcast- studiossa ovat Kirkon Ulkomaanavun itäisen Afrikan koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen ja nuorten vaikuttamisverkosto Changemakerin puheenjohtaja Ida Silfverhuth. Lämpimästi tervetuloa studioon.
Pauliina Kemppainen [00:00:35]:
Kiitoksia.
Ida Silfverhuth [00:00:36]:
Kiitos.
Ulriikka Myöhänen [00:00:38]:
Kun korona alkoi keväällä 2020 sulkea yhteiskuntia meidän ympäriltä, melko nopeasti alkoi keskustelu myös siitä miten koulusulut vaikuttavat lapsiin ja nuoriin. Aiheuttavat kenties oppimisvaikeuksia ja koulupudokkuutta. Hurjimmissa arvioissa puhuttiin tuolloin jopa menetetyistä sukupolvista. Pauliina Kemppainen, olet siis koulutuksen asiantuntija ja eritoten Itä-Afrikka kuuluu sinun tonttiisi, tätä korona-aikaa on eletty nyt pari vuotta. Ovatko nämä ennusteet käyneet toteen?
Pauliina Kemppainen [00:01:08]:
No ikävä kyllä täytyy todeta että paikoitellen on. Onneksi tilanne ei ole kuitenkaan ihan sama kaikissa maissa, siitä saadaan onnellisia ja iloisia. Kyllähän jos globaalisti ajatellaan niin koronan vaikutukset on ollut saman suuntaset ympäri maailmaa vaikkakin toki eri suuruiset. Ugandassa koulut ollut kiinni maaliskuusta 2020, muutama hassu kuukausi siellä välissä oli kun kouluja yritettiin avata, jotta valmistuvat luokat olisi päässyt koulunsa käymään loppuun, mutta valitettavasti sekään ei ihan onnistunut täysin suunnitelmien mukaan. Mutta kuten sanoin, onneksi tilanne ei oo yhtä synkkä joka puolella. Esimerkiksi Somaliassa koulusulku kesti sen muutaman viikon keväällä ihan niin kuin Suomessakin. Sen jälkeen koulut on pystytty avaamaan ihan tavalliseen malliin. Taas Etelä-Sudanissa koulut olleet auki pääosin kokoajan ja se onkin nyt luonut uuden muuttoliikkeen kun pakolaiset sieltä Ugandan puolelta ovat palanneet vapaaehtoisesti Etelä-Sudaniin avoimien koulujen puitteissa.
Ulriikka Myöhänen [00:02:24]:
Monenlaista on siis kerennyt tapahtua. Mitä oot mieltä onko liioittelua puhua siitä et ois menetetty joku sukupolvi tässä kahden vuoden aikana?
Pauliina Kemppainen [00:02:33]
No, Ugandan kohdalla en näe sitä liioiteltuna ja varsinkin valmistuvien ja nuorten kohdalla se pitää hyvinkin paikkaansa. Useat on menettäneet toivonsa siitä, että koulut koskaan aukeaa ja ovat sitten päätyneet erilaisiin ajanviettotapoihin ja töihin ja muihin koulun sijaan. Toisaalta jos mietitään koulunsa aloittavia niin jos koulut saadaan ensi vuoden tammikuussa auki, niin siinä vaiheessa on kolme ekaluokkaa ketkä pitäisi yhtäkkiä saadakin koulusysteemiin mukaan. Hyvin kuormittunut koulutussektori, joka oli kuormittunut jo ennen koronaa, täytyisi pyrkiä ottamaan vastaan nämä kolme ikäluokkaa vielä.
Ulriikka Myöhänen [00:03:24]:
Ja ei tää varmasti helppoa oo myöskään nuorille ja lapsille. Changemakerin puheenjohtaja Ida Silfverhuth, miten lockdownit ovat vaikuttaneet nuoriin mikä sun käsitys ja ajatus siitä on?
Ida Silfverhuth [00:03:36]:
Tosi vaihtelevasti. On hirveen erilainen tilanne sen suhteen että ootko ollut peruskoulussa lukiossa vai korkeakoulussa, tai tietysti toisessa asteessa yleisestikin, että lukiolaisten ja ammattikoululaistenkin välilläkin on hyvin paljon eroja.Toisaalta riippuu kauheasti siitä myös, että kuinka ketterästi koulu on voinut omaksua uusia digitaalisia muotoja, mitkä on olleet opettajien resurssit, millaista tukea nuoret on saanut kotoa vai asuvatko he jo omillaan. Ja mikä sitten on se omillaan asumisen tausta, asutaanko yksin vai ystävien kanssa tai pariskuntana tai näin edespäin. Hirveen paljon vaikuttaa muu elämä opiskeluun. Jos sulut tarkoittaa sitä, että joutuu eristykseen omaan kotiinsa, kyse ei ole opiskelusta ja koulusta vaan kyse on siitä koko elämästä joka sitten vaikuttaa tietysti oppimiseen. Tässähän on ollut selviä viitteitä esimerkiksi siitä, että korkeakouluopiskelijat on uupunut, koska heille on annettu vähemmän huomiota yhteiskunnallisessa keskustelussa suhteessa näihin peruskouluissa oleviin, toki toisen asteen opiskelijoihin myös.
Ulriikka Myöhänen [00:04:54]:
Niin maailmanlaajuisesti vaikutus on varmasti ollut suuri koko ikäryhmään, tai sanotaanko sukupolveen, siinä mielessä että jos puhutaan nuorista ja siinä mielessä erot on suuria maiden, maanosien välillä että siinä mielessä on fakta että hyvin erilaisessa tilanteessa nuoret ovat olleet. Tässä jaksossa olisi tarkoitus puhua erityisesti tyttöihin kohdistuneista vaikutuksesta, vaikka onhan tietysti korona vaikuttanut kaikkiin koululaisiin niinkuin tiedetään. Miksi on tärkeää puhua nimenomaan tytöistä Pauliina?
Pauliina Kemppainen [00:05:28]:
No tytöt ja naiset ympäri maailmaa, me ollaan valitettavasti vähän eriarvoisessa asemassa ihan sukupuolen takia. Toki sitten se, että kuinka eriarvoisessa asemassa nii se riippuu siitä mihin on syntynyt, mutta ei ole itsestäänselvyys että tytöt pääsee kouluun, koulutuksen piiriin missään vaiheessa elämäänsä. Vaikka viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana on tapahtunut paljon edistystä ja asiat on mennyt positiiviseen suuntaan, mutta pandemia on syöksenyt ja vienyt meitä paljon taaksepäin, monta askelta, sitä hyvää kehitystä mitä on saatu. Jos tästä ei puhuta nii muutostakaan ei saada aikaan.
Ulriikka Myöhänen [00:06:20]:
Niin Ida, miltä tulevaisuus nyt näyttäytyy erityisesti nuorille tytöille pandemiaa, näin pandemiaa 2 vuotta eläneenä?
Ida Silfverhuth [00:06:29]:
Niin, tä pandemia on lisännyt jo olemassa olevia epätasa-arvoalueita ihmisen elämässä että jos olit huono osainen jo ennen pandemiaa niin todennäköisesti olet entistä huonommassa osassa ja erityisesti se kaula hyväosaisiin kasvaa. Eli kun mietitään tulevaisuutta niin todella paljon täytyy laittaa resursseja huomiota siihen, että uudelleenrakennusta tai jälleenrakennusta tehdään tasa-arvoisesti ja huomioiden erityiset ryhmät, yks niistä on tytöt, toiset on tietysti sitten muut niin sanotut valtavähemmistöt niinku esimerkiksi vammaiset, tai etniset ja uskonnolliset vähemmistöt, taikka luokkaerot ja näitä löytyy vaikka kuinka paljon, ja mitä useampi erilainen ominaisuus risteää samassa ihmisessä niin sitä todennäköisempää on, että olet jollain lailla ollut syrjitty jo aikaisemmin ja se kehitys on mitä todennäköisimmin jatkunut pandemian aikana.
Ulriikka Kemppainen [00:07:33]:
Kuunnellaanpa tähän väliin etelä-sudanilaisen Rosen haastattelu. Hän on 21-vuotias nuori nainen, ja oli pahimpaan korona-aikaan poissa koulusta kokonaisen vuoden.
(musiikkia)
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:07:55]:
Koronarajoitukset alkoivat maaliskuussa 2020 ja ne ovat jatkuneet tähän asti. Olin poissa koulusta koko vuoden, kertoo 21-vuotias etelä-sudanilainen Rose.
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:08:15]:
Rosen oma äiti on Kongossa eikä hän tiedä isänsä olinpaikkaa. Sen vuoksi hän asuu setänsä perheen kanssa. Perhe eli pakolaisena Ugandassa mutta he palasivat vuonna 2021 Etelä-Sudaniin. Koronarajoitukset alkoivat pian sen jälkeen, kun perhe palasi kotiin. Lapset ehtivät olla koulussa vain 2 viikkoa ennen koulusulkuja.
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:08:45]:
Elämä muuttui hankalaksi ja tylsäksi, kotona ei ole mitään tekemistä, Rose kuvailee. Pitkä aika koulusta pois teki nuorista levottomia. Rose on erityisen huolestunut tyttökavereistaan.
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:09:03]:
Tytöistä monet ovat lopettaneet koulun kokonaan, jotkut ovat nyt naimisissa.
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:09:14]:
Ystäväni jätti koulun ja on nyt kotona vauvan kanssa. En tiedä minkälainen tulevaisuus hänellä voi olla, Rose mietti. Nuori nainen korostaa, että perheen tuki koulusulkujen aikaan oli tärkeä. Rose pitää tärkeänä myös sitä, että aikuiset kannustavat nuoria opiskelemaan vaikeissakin tilanteissa.
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:09:42]:
Rajoitusten aikana setä ja hänen vaimonsa muistuttivat meitä joka lauantai pitämään mielessä, mitä haluamme tulevaisuudelta ja mitä voi käydä, jos emme pidä neuvoja mielessä, Rose kuvailee. Kannustavasta lähipiiristä huolimatta koronasulut olivat nuorille raskaita.
(Rose puhuu)
Suomenkielinen spiikkaus Elisa Rimaila [00:10:05]:
Minulla oli ikävä uusien asioiden oppimista, ajattelin kaikkia niitä asioita, joita meidän oli tarkoitus oppia, mutta jotka jäivät pois, kun olin kotona, Rose muistelee.
(Rose puhuu)
(musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:10:24]:
Näin siis eteläsudanilainen Rose, joka oli haastatteluhetkellä syksyllä 2021 ollut koulussa noin 5 kuukautta ja valmistautui parhaillaan tenttiviikkoon. Suomenkielisenä äänenä edellä oli Elisa Rimaila. Otetaanpa tuoreeltaan kommentit tästä Ida, miltä kuulostivat nuo Rosen mietteet koulusulkuihin liittyen?
Pauliina Kemppainen [00:10:44]:
Sekä tutuilta että hyvin erilaisilta. Esimerkiksi itse samaistun hyvin tähän, ettei ollut mitään tekemistä siinä kohtaa kun tuli sulku. Toisaalta täällä Suomessa mun ei tarvitse olla huolissani siitä, että mun ystävät olis lopettaneet koulunkäynnin ja olis nyt kotona vauvan kanssa. Ensinnäkin sen takia, että Suomessa on hyvin harvoin sellanen tilanne, että suomalaisista tytöistä täytyy pitää huolta, kun he saavat vauvan. Mutta myös sen takia, että tällaiset kuormittavat asiat ei Suomessa yleensä oo perheen perustaminen tässä yhteydessä, vaan esimerkiksi mielenterveysongelmat. Se oli kanssa tuttua, että kantoi huolta ystävistään.
Ulriikka Myöhänen [00:11:34]:
Insertissa tuli esille aika monta asiaa joita koulusulku saa aikaan, ja Rose kertoi, että hänenkin ystäväpiiristään löytyy nainen, joka sai lapsen ja on jäänyt sen vuoksi pois koulusta. Paljon on myös puhuttu lapsiavioliitoista ja muusta. Pauliina, asemapaikkasi on Ugandassa ja olet viettänyt suuren osan pandemia-ajasta siellä. Vastaako tämä edellä kuvattu sitä todellisuutta, mitä siellä olet nähnyt?
Pauliina Kemppainen [00:11:58]:
Kyllä valitettavasti vastaa todellisuutta eikä pelkästään minun omaa käsitystä tilanteesta, vaan myös tutkittua tietoa mitä on pystytty koronan aikana keräämään. Rosen tapausta jos miettii niin hän on hyvin upeassa asemassa, hänellä on hyvin tukeva perhe, joka näkee ja ymmärtää koulutuksen arvon ja muistuttaa Rosea siitä jatkuvasti. On todennäköistä että Rosen motivaatio, into ja usko koulua kohtaan on säilynytkin hyvin, kuten sanot niin hän on siellä valmistautumassa kouluviikkoon ja näin ei varmasti olisi jos ei tätä tukea hänelle olisi tullut. Ystävät, joita Rose kuvaili, he on se toinen joukko, jos jaetaan nuoria ja nuoria naisia. Tänä aamuna ennen tänne tuloa luin raporttia Ugandasta ja sen mukaan vuonna 2020 maalis- ja kesäkuun välillä, eli puhutaan muutamista kuukausista, teini- ja lapsiraskaudet Ugandassa nousi 22,5 prosenttia. Maalis- ja syyskuun välissä 10-14 vuotiaiden tyttöjen raskaudet nousi 366,5 prosenttia. Jos näin kääntää luvuiksi, on ne aika pysäyttäviä. Koulun tärkeyttä, ei pelkästään mielenterveydelle, mutta myös fyysiselle terveydelle, hyvinvoinnille, suojelulle, oppimisille, uusien asioiden pariin pääsemiselle, sitä me ei voida millään kieltää.
Ulriikka Myöhänen [00:14:06]:
Luvut ovat kyllä pysäyttäviä. Kun kerroit näistä niin mulla ihan silmät laajeni tässä, että on kyllä merkittäviä ja isoja lukuja. Paljon näistä on puhuttu mutta se konkretisoituu, kun näkee sen just tuolla lailla, mitä se oikeesti on ja miten se on muuttunut (kyllä) verrattuna edellisvuosiin. Rose kertoi, että hänellä on ollut tärkeää se, että sedän perhe on ohjannut häntä pysymään koulussa. Ida, mitä mieltä sä oot, miten suuri merkitys kannustavilla aikuisilla ja tukiverkoilla on nuorten elämässä näinä aikoina?
Ida Silfverhuth [00:14:40]:
Todella tärkeä. Ja jälleen jos palaan tähän eriarvoistumisen kehitykseen, niin siinä yksi iso tekijä on se, että millainen suhde on kotona, millaisesta taustasta tulee, millainen se suhde on ollut koko elämän ajan. Tässä tapauksessa Rose asuu setänsä luona. Elinympäristö ja perheen tuki on tärkeää ja se on avaintekijä kun halutaan puuttua epätasa-arvoon, niin miten voidaan tukea myös perheitä, jotta he voivat antaa kokonaisvaltaista tukea nuorelle.
Ulriikka Myöhänen [00:15:27]:
Kyllä. No pandemian aikana ympäri maailman on yritetty siirtyä etäyhteyksien päähän myös koulumaailmassa. Koulua on järjestetty television, radion, älypuhelinten ja tietokoneen avulla. Miten nää hankkeet on onnistunut, Pauliina?
Pauliina Kemppainen [00:15:47]:
Etäopetus on sanana hyvin laaja. Suomessa ajatellaan Teamsia, Zoomia ja tietokoneen välillä tapahtuvaa opetusta. Opettaja on luokassa tai koulussa ja oppilaat on oman koneen äärellä. Suomessakin tämä tuotti vaikeuksia silloin koulusulkujen aikaan. Perheissä, joissa on useampi lapsi, niin yhtäkkiä olisikin kaikilla pitänyt olla omat koneet, jotta kaikki voisivat yhtä aikaa tunneille osallistua. Vastaavanlaisia haasteita on maailmalla muutenkin ja varsinkin jos ajatellaan pakolaiskontekstia, jossa oppilaat ovat koulualan toimijoiden varassa siinä että pääsisivät padien tai tietokoneiden tai älypuhelimien kanssa toimimaan, jotka ovat digitaalisten laitteiden haastavimmissa päässä. Pääosin on turvauduttu radioon, on myös alueita, joilla radioaallot ei ole kuuluneet, jolloin ollaan nauhoitettu oppitunteja muistitikuille ja on pystytty jakamaan radioita muistitikkupaikoilla sellaisille oppijoille, jotka sellaisia ovat tarvinneet. Kynä ja paperi on edelleen se kaikista avrmin, kaikista toimivin tapa oppia, ja toki vaikka koulut on ollut kiinni, ollaan pyritty siihen, että lapset ja nuoret ei jää yksin sen oppimisen kanssa. Ollaan pyritty löytämään erilaisia pienryhmäratkaisuja, joissa opettajat kiertävät kylän sisällä tai kylästä kylään riippuen vähän kontekstista, paikasta, ja he tapaavat kerran, pari viikossa pienen ryhmän oppilaita lähiympäristöstä, ketä he pyrkivät tukemaan kirjallisen oppimateriaalin kanssa. Keniassa opettajat saattoivat olla tukena radio-oppituntien kanssa. Heillä oli kannettavat liitutaulut mukana ja he menivät oppilasryhmän luota toiselle ja auttoivat ymmärtämään radiosta tulevaa ja tukivat oppimista.
Ulriikka Myöhänen [00:18:20]:
Voidaanko sanoa että näissä hankkeissa on onnistuttu nyt korona-aikana?
Pauliina Kemppainen [00:18:25]:
Uskaltaisin sanoa että ollaan onnistuttu, vaikka oppiminen ei ole ollut sellaista mihin on totuttu. Mutta jos vaihtoehto olisi se, että lapset olisivat olleet kokonaan kotona ilman pääsyä oppimisen pariin, ilman mitään rutiinia, joka itsessään luo turvan tuntua, ilman turvallista aikuista, opettajaa, ketä he ovat muutaman kerran viikossa tapaamaan, niin uskaltaisin sanoa, että tällöin tilanne olisi entistä synkempi. Lastensuojelullisesta näkökulmasta näillä hankkeilla ja aktiviteeteilla on ollut iso merkitys.
Ulriikka Myöhänen [00:19:17]:
No Ida. Mitä tiedetään siitä, että onko tytöillä yhdenvertainen asema etäyhteyksien äärellä?
Ida Silfverhuth [00:19:24]:
Jälleen aloitan tällä että vaihtelee. Tä on hyvin tilanneriippuvaista. Esimerkiksi joissain tilanteissa on mahdollista ja järkeenkäypää, jos kulttuurissa ollaan vanhoillisia ja mietitään tyttöjen ja poikien asemaa hyvin epätasa-arvoisesti, niin usein käy myös niin että nettiä taikka laitteita taikka muita etäyhteysvälineitä annetaan ensisijaisesti pojille. Tä on tavallaan sitä ihan samaa ajatusta, kun on puhuttu ennen näitä etäyhteysaikoja siitä, että pitäisi saada tytöt kouluun. Koska jos perheellä on varaa kouluttaa vain yksi lapsi niin se yleensä aina se poika. Sama kehitys näkyy myös tässä digitaalisessa ajassa, erityisesti sen takia että nä laitteet on kalliita ja riippuu siitä millainen rahoitus on. Onko perheet hankkineet niitä itse, ovatko he saaneet niitä vai onko esimerkiksi käyttösopimuksia ja näin edespäin. Senkin takia yleensä satsataan perheen poikiin.
Ulriikka Myöhänen [00:20:45]:
Pauliina onks sulla jotakin kommentoitavaa?
Pauliina Kemppainen [00:20:47]:
Laitteisiin ja laitehankintoihin voisin lisätä sen verran, että koronan myötä perheiden toimeentulot romahti ihan globaalistikin. Suomessakin voidaan sanoa ja tunnistaa ne alat, joihin oli suuri vaikutus koronalla. Samalla tavalla itäisessä Afrikassa. Toimeentulokanavat tyrehty, joilla ennen perhe pystyi täyttämään perustarpeet, mutta yhtäkkiä täytyikin heittäytyä luovaksi. Se on tarkoittanut moninpaikoin sitä, että kaikki lapset ovat lähteneet töihin. Monesti tyttöjen kohdalla se tarkoittaa kodista ja sukulaisista huolehtimista, eli tytöilä ei ole aikaa käyttää oppitunteihin vaikka radio kotona olisikin tai tehtäviä tekstiviestillä puhelimeen saisikin. Heillä ei vain ole aikaa siihen. Toisaalta tyttöjä on lähetetty töihin erinäisiin siivous- ja muihin tehtäviin, perinteisesti kun ajatellaan ja odotetaan. On raportoitu että näiden töiden myötä seksuaalinen väkivalta on lisääntynyt valtavasti. Sitä myötä teiniraskaudet ja teiniavioliitot. Osa perheistä on jopa turvautunut siihen, että he ovat pyytäneet tai painostaneet tyttäriään seksityöhön, että ovat saaneet tuloa ja ruokaa pöytään. Osa tytöistä on vapaahtoisesti päätyneet siihen, että täyttävät omia perustarpeitaan sillä, että harrastavat seksiä jonkun kanssa. Puhutaan pelkästään digitaalisesta oppimisesta, se on pieni raapaisu sitä kokonaiskuvaa, mihin se kaikki nivoutuu ja liittyy.
(Musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:23:22]:
Aika kovia kohtaloita on maailman lapsilla ja nuorilla ollut tässä viime vuosina, ja erityisesti tytöillä. Tässäkin keskustelussa tuli jo ilmi se, että mielenterveys on ollut näinä aikoina tosi kovilla. Ida, haluaisitko kertoa siitä enemmän, miten koulusulut ovat vaikuttaneet lasten ja nuorten mielenterveyteen?
Ida Silfverhuth [00:23:43]:
Varmaan kaikista eniten tämä sosiaalinen eristäytyminen on ollut suurin mielenterveyttä haittaava ominaisuus, tai miten sen nyt sanois, syy sille miksi nä mielenterveysongelmat on lisääntyneet. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin ja tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen. Toisaalta tä on ehkä sellanen asia, että näitä mielenterveysongelmia, en sano etteikö niitä olisi globaalissa etelässä tosi paljon, mutta siellä ei välttämättä ole sellaista sosiaalista eristäytymistä yksin, kun meil on ollut täällä Suomessa. Silloinkin, kun globaalissa etelässä lapset ja nuoret jäävät pois koulusta, niin he yleensä asuvat edelleen isoissa perheissä. Kun sitten taas esimerkiksi Suomessa on ollut paljon myös yksinasujia. Ei tarvitse edes puhua nuorista, koska Suomessahan ylipäätään noin viidesosa asuu yksin, siellä on paljon yksin asuvia työssäkäyviä ja eläkeläisiä ja näin edespäin, eli just tää, kun sitten ei ole sellaista tapaa nähdä muita ihmisiä muussa tilanteessa kuin esimerkiksi kaupassa käynnissä, niin se on varmasti sellainen yksi. Toinen on tietysti se, että jos on oppimisvaikeuksia ja nä etäyhteydet eivät toimi, tai etäopettaminen ei onnistu ja vaikka opettajien resursseja joudutaan laittamaan pois varsinaisesta opettamisesta ja nuorten kohtaamisesta, ja enemmän teknisiin ongelmien ratkomiseen. Silloin muu kuormitus lisääntyy. Vielä yksi erillinen ryhmä on suorituspaineiden kasaantuminen. Jos tuntuu että opiskelu ei yhtään suju, mutta olisi kuitenkin painetta edistää omia opintoja. Se on kanssa yksi syy miksi on ollut raskasta henkisesti.
Pauliina Kemppainen [00:26:03]:
Hyviä pointteja Ida, kiitos niistä. Jos voin vähän vielä lisätä niin, mitä nähtiin Ugandassa esimerkiksi, niin nuoret menetti toivon tän kahden vuoden aikana siitä, että koulut ei enää aukea. Se oli se lähtökohta, että se oli nyt tässä, kouluun ei oo enää paluuta. Sen lisäksi kun toimeentulo meni ja perustarpeita ei saa tyydytettyä, niin mieli alkaa aika äkkiä painua siinä. Tulee kulttuuriset ja yhteiskunnalliset oletukset myös siinä, että kenen täytyy ja millä tavalla huolehtia perheestä. Käsitys perheestä on myös hurjan paljon laajempi mitä täällä Suomessa. Yksinkertaistettuna voisi väittää että ne paineet koronan aikaan on ollut moninkertaiset kun olisi pitänyt pystyä tukemaan myös muita sukulaisia toimeentulolla, mutta kun sitä toimeentuloa ei enää ole. Sen myötä nähtiin muutamia piikkejä esimerkiksi itsemurhissa. Hyvin kylmäävä fakta, että tämmöinen eristäytyminen ja eristäminen, koulun ja toimeentulon menettäminen ihan globaalisti, sillä on samat hurjat, synkät vaikutukset noihin kaikkiin.
Ulriikka Myöhänen [00:27:37]:
Näin varmasti on. Voitais seuraavaksi siirtyä keskustelemaan ratkaisusta ja tulevaisuudesta mitä me voitais tässä tarjota jatkossa tytöille ja nuorille. Miten me voitais kuroa umpeen se menetetty aika tässä, mitä on nyt mennyt pari vuotta? Esimerkiksi Ugandassa tosiaan koulut ollut melkein koko ajan kiinni.
Pauliina Kemppainen [00:28:00]:
Joo, se on hyvä kysymys, sitä pohditaan kovasti ja ollaan viimeset kaks vuotta jo yritetty tässä keksiä siihen jonkun näköisiä, no ratkaisu on niin iso sana, että sitä en ehkä uskalla tässä nyt käyttää kuitenkaan, mutta joitakin toimia, joilla voitas edesauttaa sitä koulun pariin takaisin pääsyä. Mä lähtisin liikkeelle siitä, että meidän pitäis miettiä koulua vähän laajemmin ja joustavammin. Ei pelkästään sen perinteisen koulun, kuten peruskoulu ja mitä sen jälkeen, että se perinteinen koulupolku täytyis mukauttaa tähän uuteen normaaliin. Yksi esimerkki siitä on nopeutettu opiskelu, puhutaan accelerated educationista, joka tarkoittaa sitä, että sitä tavallista kurrikulumia on tiivistetty, eli yhden tai kahden vuoden aikana käydään kolmen vuoden pääasiat läpi. Sillä pystytään tukemaan sitä, että lapset ja nuoret pystyy saamaan joko sitä omaa ikäryhmäänsä kiinni, tai sitten vaikka tässä tapauksessa, kun kokonaisia ikäluokkia on ollut pari vuotta pois koulusta, niin saadaan toivottavasti sitä kuormitusta sinne koulutussektorille purettua tässä tulevien vuosien aikana. Se olisi yksi asia mitä toivoisin että hyödynnetään. Malala Fundin arvion mukaan 20 miljoonaa yläasteikäistä tyttöä ei tuu palaamaan koronan jälkeen kouluun globaalisti ajateltuna. Totta kai siellä on se motivaatio, josta on puhuttu paljon, usko siihen, että koulut avautuu, usko siihen, että sillä koulutuksella on merkitystä ja sen koulun jälkeen on kans joku polku. Mä en käy pelkästään sitä koulua ja saa sieltä lopputodistusta, mutta oon taas kotona hoitamassa lapsia. Meidän pitäis pystyä myös rakentamaan ja tukemaan sitä koulupolun ja tulevaisuuden näkymiä eteenpäin, että koulu saa vähän suuremman, laajemman merkityksen.
Ulriikka Myöhänen [00:30:26]:
Miten sitä voitais tukea?
Pauliina Kemppainen [00:30:29]:
Esimerkiksi juuri yläasteiden ja yläastekoulutuksen, kouluun pääsyn mahdollistaminen on iso asia. Vuosien saatossa ala-asteikäisiä lapsia on tuettu paljon, pystytty rakentamaan kouluja ja kouluttamaan opettajia, mutta yläasteelle ei ole saatu samanlaista rahoitusta, jonka myötä yläasteita on liian vähän. Vaikka on paljon alueita näissä meidänkin toimintamaissa, joissa suurin osa lapsista periaatteessa pääsisi peruskouluun, periaatteessa se on mahdollista. On siellä edelleenkin paljon lapsia, jotka ovat ulkopuolella, mutta periaatteellinen mahdollisuus sille olisi, mutta suurimmalle osalle heistä ei ole enää jatkopaikkaa. Yläasteen lisäksi ammatillinen koulutus, jolla on valtavan suuri ammatillinen potentiaali tarjota toimeentuloa mistä on tänään jo monta kertaa puhuttu. Nämä näkisin ensimmäisinä.
Ulriikka Myöhänen [00:31:43]:
No Ida, miltä nämä ajatukset sun mielestä kuulostaa?
Ida Silfverhuth [00:31:47]:
Päteviltä, mutta taas tässä on kyse resursseista. Melkein puhtaasti puhutaan rahasta. Tässä koronapandemian aikana on ollut viitteitä siitä, että ihan globaalilla mittakaavalla rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ei voi sanoa tulee uudelleen jakoon ,mutta selvää resurssien uudelleen jakoa pitäisi saada mukaan, koska hyvilläkin ideoilla ja hyvillä innovaatioilla on tosi vaikeaa muuttaa mitään, jos resurssia, rahaa toteuttaa näitä asioita ei ole. Ajattelen että yksi lisäajatus voisi olla se, että erityisesti kun ei ole mahdollista kouluttaa enää kaikkia jo koulussa olleita ja sitä pitää tehostaa, niin toivoisin että erilaisissa kouluprojekteissa, erityisesti missä tuetaan digitaalista oppimista, panostettaisiin medialukutaidon kehittämiseen eikä vain tietynlaiseen, vaan kokonaisvaltaiseen, jotta sitten valmistuvat nuoret, jotka lähtee maailmalle taikka menee piireihin, joissa opetteleminen ei ole keskiössä. Kun erilaista tietoa tulee vastaan, toki netissä, mutta myös muualla, niin siihen olisi mahdollisuus suhtautua muullakin tavalla kuin valmiiksi annettuna, että saa työkaluja tiedon pureskelemiseen. On niin helppo netin kautta saada paljon vaikuttamista vastaan, joka muokkaa omaa ajattelua taikka saattaa johtaa vaikka radikalisoitumiseen tai mihin tahansa muuhun. Tiedämme, että netti on täynnä niin infoa kuin disinfoa, että se on tässä kasaantunut koronapandemian aikana.
Ulriikka Myöhänen [00:34:14]:
Niin rahoitus pitää olla kunnossa ja taidot myös. Siinä tosi tärkeässä roolissa ovat opettajat. Tiedetään se, että korona-aikanai moni opettaja on jättänyt työnsä näiden koulusulkujen takia, ja vaarana on, että koko opetuksen laatu kärsii. Pauliina, miten opettajiin pitäisi nyt satsata?
Pauliina Kemppainen [00:34:35]:
No opettajien hyvinvointiin pitäis satsata, ihan ehdottomasti, ja sitä ollaan pyritty tekemään, ja ollaan pyritty pitämään opettajat mukana, esimerkiksi pienryhmäopetusten kautta. Opettajapula ennen koronaa oli jo valtava. Korona ei ole tätä tilannetta yhtään helpottanut. Opettajien toimeentulo täytyy turvata. Heidän arvostus täytyy saada nostettua ja sen puolesta on tehty töitä pitkään ja tullaan tekemään edelleenkin. Kun arvostusta tulee ulkoa päin niin kyllä sitä omaa tekemistäkin arvostaa enemmän, ja motivaatio kasvaa myös sitä myöten. Paineet mistä puhuin aiemmin, niin tottakai opettajat ovat eläneet saman tässä parin vuoden aikana läpi, kokeneet sen saman, ja heidän henkinen ja fyysinen hyvinvointi on erittäin tärkeää, että he pystyy myös koulujen avauduttua tukemaan lapsia ja oppilaita, nuoria. Jos opettaja ei voi hyvin, hän ei pysty antamaan itsestään samalla tavalla niille oppilaille kuin hyvinvoivana.
Ulriikka Myöhänen [00:35:57]:
Se on juuri näin. Mulla ajatukset on vieläkin keskustelun alkupuolella, kun puhuttiin siitä, miten paljon on teiniraskaudet lisääntyneet Ugandassa viimeaikoina. Paljon on nuoria äitejä, joilla on jäänyt koulut kesken, niin miten me voitais tukea näitä äitejä, että he palaisivat kouluun ja näkisivät sen tulevaisuuden niin, että se hyödyttää, se ei ole vain kouluaika minkä he käy, vaan heille oikeasti on tulevaisuudessa koulutuksesta hyötyä. Mitä koulussa voidaan konkreettisesti tehdä?
Pauliina Kemppainen [00:36:30]:
No opinto-ohjaus on yksi toimi, mitä hyödynnetään kovasti tulevaisuuden näkymien rakentamisessa, opetellaan haaveilemaan. Mietitään mitkä olisi mun haaveet, sellaiset haaveet myös mitkä on mahdollista toteuttaa, ja sen opinto-ohjaajan kanssa yhdessä etsitään ne seuraavat askeleet, ja laitetaan ne askelmerkit kohdalleen, että miten sinne voisi päästä. Siitä opinto-ohjauksesta on todella paljon hyvää näyttöä. Mutta sitäkin yksinkertaisempi keino, mitä on hyödynnetty, niin kouluihin on rakennettu imetyspaikkoja. Nä nuoret äidit, jotta he pystyisivät tulemaan kouluun lapsensa kanssa, niin kouluissa tarjotaan turvallinen paikka, jossa he voi imettää ja osallistua kuitenkin oppitunneille muiden ikätovereidensa kanssa. Tällasilla pienilläkin teoilla, mitä me pystytään tekemään, niillä voi olla yllättävänkin suuri vaikutus.
Ulriikka Myöhänen [00:37:38]:
No hei, siirrytään tämän keskustelun viimeiseen kysymykseen, se on molemmille sama, ja voitais alottaa vaikka Idasta. Haluaisin kysyä sitä, että miksi meidän pitää välittää siitä, että miten tyttöjen koulunkäynnin ja tulevaisuuden käy?
Ida Silfverhuth [00:37:54]:
No ajattelen ennen kaikkea tulevia polvia. Äidin koulutus korreloi suoraan lasten koulutukseen. Mitä paremmat eväät äidillä on elämäänsä esimerkiks koulutuksen kautta, sitä paremmin hän siirtää tietonsa lapsilleen ja hänen lapsensa voivat hyvin. Kun puhuttiin menetetystä sukupolvesta, niin sen pitkäaikainen torjuminen lähtee nuorista tytöistä ja tulevista äideistä.
Pauliina Kemppainen [00:38:30]:
Ehdottomasti on tärkeää pitää pitkän ajan tähtäin mielessä. Ihan samaa mieltä. Toisaalta myös toivon, että muistamme elää hetkessä ja katsoa tähän ja nyt, muistaa se, että jokainen on arvokas. Jokaisella tytöllä ja naisella ketkä on jo tässä maailmassa, heillä on oikeus kouluun ja koulutukseen, ja oikeus toimeentuloon. Ihan senkin takia on tärkeää, että tästä puhutaan ja satsataan tyttöjen koulunkäyntiin ja kouluun pääsyyn.
(Musiikkia)
Ulriikka Myöhänen [00:39:05]:
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämä keskustelu. Kiitos tästä kiinnostavasta juttutuokiosta kirkon ulkomaan avun koulutusasiantuntija Pauliina Kemppainen ja Change makerin puheenjohtaja Ida Silverhuth.
Pauliina Kemppainen& Ida Silfverhuth [00:39:19]:
Kiitoksia.
Ulriikka Myöhänen [00:39:20]:
Ensi kerralla ollaan toisten aiheiden äärellä. Moi moi.
(Musiikkia)
Naisen ääni [00:39:26]:
Ruoka on kaiken lähtökohta, kaiken a ja o. Ja siellä oli yks, joka sanoi, että köyhät eivät nuku, koska ovat nälkäisiä, ja rikkaat eivät nuku, koska köyhät eivät nuku. Nimenomaan se on kaiken taustalla jollain tavalla. Jos ei ruokaturvaa oo, nii se johtaa turvattomuuteen.
Ulriikka Myöhänen [00:39:49]:
Ensi jaksossa keskustelemme nälästä, ruuasta ja muuttuvasta ilmastosta. Tervetuloa mukaan. (musiikkia)
