Harkovan metrokoulu tarjoaa ensiapua miljoonakaupungin koulutuskriisissä
Koulut Harkovan metroasemilla kokoavat yhteen lapsia, jotka ovat sinnitelleet jo läpi pandemiavuosien ja elävät nyt jatkuvan ilmauhan alla. Kirkon Ulkomaanapu järjestää lapsille psykososiaalista tukea, jotta elämä voisi pikkuhiljaa palata kohti normaalia.
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuvat: Antti Yrjönen
RAPPUSET VIEVÄT leveältä kadulta maan alle kuin missä tahansa suurkaupungissa. Metron ujeltavan aaltoileva ääni kaikuu käytäviä pitkin. Ihmiset tulevat ja menevät arkisiin menoihinsa, kuten täällä itäukrainalaisen Harkovan kaupungin alla on tehty jo vuosikymmenten ajan.
Loppuvuonna 2023 huomio kiinnittyy pieniin ihmisiin. He kaivavat repuistaan kirjoja samalla, kun metrojunat pysähtyvät asemalla aikataulun mukaisesti.
“Täällä opiskelee oppilaita ensimmäisestä luokasta neljänteen. Aamuvuorossa on 128 oppilasta. Iltapäivällä tulevat uudet oppilaat”, sanoo Anzhela Malahova selaillen edessään olevaa paperipinoa ja jatkaa, että metrokouluja on perustettu viidelle harkovalaisasemalle.
Malahova toimii tänään metrokoulun vararehtorina. Hänen oma koulunsa on kiinni kuten kaikki muutkin maan päällä sijaitsevat koulut Harkovassa. Oppilaat opiskelevat etänä jo neljättä vuotta putkeen: ensin oli koronapandemia, sitten alkoi suurhyökkäys. Sodan eturintama on jo siirtynyt idempään, mutta Harkova on yhä ilmahyökkäysten kohteena. Sireenit ujeltavat pahimmillaan useita kertoja päivässä, eikä opetuksen järjestäminen varsinaisissa kouluissa ole mahdollista.
“Olen iloinen siitä, että meillä on vihdoin mahdollisuus kokoontua yhteen”, Malahova sanoo, pyyhkii silmäkulmiaan ja viittilöi asemalle rakennettujen luokkien suuntaan.
Lapset menevät opettajien johdolla luokkahuoneisiin Harkovan metrokoulussa.
Harkovan metro on palvellut kaupunkilaisia jo puoli vuosisataa
Harkovan metroverkosto valmistui vuonna 1975 kasvaneen miljoonakaupungin tarpeisiin. Viime vuosina sen tunneleissa on kulkenut vuosittain jopa 240 miljoonaa matkustajaa.
Maanalainen verkosto sai uuden, ihmiselämää suojelevan merkityksen helmikuusta 2022 alkaen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Arvioiden mukaan jopa 160 000 siviiliä haki suojaa metrosta rajuimpien taisteluiden aikana. Sodan pitkittyessä kaupungin koulutusjohto alkoi pohtia, olisiko metroasemista myös turvallisiksi kouluiksi.
Syksyllä 2023 viidelle metroasemalle perustettiin koulut. Nyt pulpeteissa istuu iloisesti pälpättäviä lapsia, jotka pian hiljentyvät opiskelemaan matematiikkaa ja ukrainan kieltä. Niin tekee myös vihreään mekkoon sonnustautunut, poninhäntäpäinen Julija Yurova.
“Olen viisivuotias”, tyttö aloittaa esittelyynsä reippaasti ja läimäyttää sitten kaksin käsin otsaansa. “Ei! Olenkin jo kuusi!”
Yurova kertoo viettäneensä syntymäpäiviään vastikään. Hän käy koulua metroasemalla kolmena päivänä viikossa. Koulumatkat Julija Yurova kulkee aina äitinsä tai isänsä seurassa, mutta hänellä ei tunnu olevan hajua siitä, kuinka monen pysäkin päässä koti sijaitsee.
“Matka ei ole pitkä”, hän kuitenkin sanoo varmasti.
Julija Yurova (oikealla) opiskelee metrokoulussa hyvän ystävänsä Karolyna Havryshevan kanssa.
Valtaosa harkovalaisista opiskelee etäyhteyksillä
Yurova ja hänen koulukaverinsa ovat onnekkaita. Heidän energistä touhuaan tarkkaillessa on vaikeaa kuvitella, miltä 5–9-vuotiaiden koulupäivä näyttäisi ruutujen äärellä etäyhteyksien päässä.
Reilun tuhannen oppilaan metrokoulu on kuitenkin vain ensiapua tilanteessa, jossa perusopetukseen on ilmoittautunut 110 000 harkovalaista lasta ja nuorta.
Viranomaistietojen mukaan heistäkin vain noin puolet osallistuu opetukseen, joka järjestetään pääsääntöisesti etänä. Monet perheet ovat joutuneet pakolaisiksi ulkomaille tai muualle Ukrainaan.
Myös Julija Yurova lähti perheensä kanssa pakoon, mutta palasi sittemmin kotikaupunkiinsa. Tyttö pitää lyijykynää tiukasti kädessään ja jäljentää tehtäväkirjaan kiemuraisia kirjaimia. Välillä hän päästää turhautuneen tuhahduksen, kaivaa laatikosta kumin ja pyyhkii kaiken pois. Kirjainten opettelu vaikuttaa olevan piiruntarkkaa työtä.
Juttu Yurovan kanssa alkaa luistaa, kun puheeksi tulee hänen kaulassaan roikkuva koru. Siinä lukee BFF. Lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista best friends forever, parhaat ystävät ikuisesti.
“Olimme perheeni kanssa pakolaisina Ternopilissa Länsi-Ukrainassa. Tapasin siellä parhaan ystäväni, joka antoi minulle tämän korun. Nyt käymme yhdessä metrokoulua Harkovassa. Meitä on kolme parasta ystävystä samassa luokassa”, Yurova selittää.
Metrokoulun oppilaat tanssivat oppituntien välissä. Liikunta on monen mieleen.
Julija Yurova sai korun parhaalta ystävältään, jonka hän tapasi ollessaan pakolaisena Ternopilissä.
Ukrainan lapset tarvitsevat tukea traumojen käsittelyyn
Marraskuisena maanantaipäivänä metrokoulun oppilaat ovat uuden asian äärellä. Kaksi Kirkon Ulkomaanavun kouluttamaa koulupsykologia on tulossa pitämään oppituntia, jossa käsitellään leikin avulla traumoja ja pidetään huolta psykososiaalisesta hyvinvoinnista.
Ensimmäisen oppitunnin aiheena ovat tunteet. Opetus alkaa harjoituksella, jossa jokainen oppilas esittelee itsensä ja keksii esittelyn yhteyteen hauskan liikkeen tai ääneen. Psykologien äänet leikittelevät kuin lastenohjelmissa, ja lapset seuraavat tuntia keskittyneinä.
Tunnin loppupuolella psykologit kaivavat esiin värikkään laskuvarjon, ja riemu repeää. Lapset vuoroin viskaavat varjoa ilmaan ja vuoroin konttaavat sen ali. Kiherrys on korvia huumaavaa.
“Tunti onnistui hyvin. Tarkoituksena oli rentouttaa keho ja mieli, leikkiä, rakentaa tiimihenkeä ja pelailla yhdessä”, iloitsee 14 vuotta lastenpsykologina töitä tehnyt Olha Zinovieva.
Myös kollega Alina Symonenko on toiminut psykologina päiväkodissa jo 16 vuoden ajan. Zinovievan ja Symonenkon viesti on selvä: ukrainalaislapsilla on vaikeiden olosuhteiden myötä paljon painolastia sisällään. Moni on ollut etäopetuksessa vuosia, monien perheenjäseniä on rintamalla ja osan läheisiä on myös kuollut ja haavoittunut.
“Lapset ovat nykyisin pelokkaampia ja aggressiivisempia kuin ennen. He haluaisivat puhua toisilleen, mutta eivät osaa, koska he ovat olleet niin paljon yksin. Kun he vihdoin tapaavat ikäisiään, ilmassa on paljon konflikteja. Heillä ei yksinkertaisesti ole taitoja kohdata muita lapsia”, Symonenko pohtii.
Psykologit Olha Zinovieva ja Alina Symonenko pitävät lapsille psykososiaalisen tuen oppituntia. Ensimmäisen kerran tarkoituksena on tutustua ja purkaa jännitystä.
Harkovan metrokoulussa lapset käsittelevät traumojaan ja muita mieltään askarruttavia asioita leikin ja pelien avulla.
Kohtaamiset metrokoulussa auttavat lapsia pääsemään kiinni normaalimpaan koulunkäyntiin, mutta isossa kuvassa entiseen normaaliin palaaminen vie paljon aikaa ja resursseja. Sodan vuoksi Ukrainassa on valtavasti tarpeita niin ihmisten hyvinvoinnin kuin rakennuskannan uudelleenrakentamisessa.
Kirkon Ulkomaanavun Harkovan-toimistossa työskentelevä insinööri Volodymyr Grebennik kertoo, että viranomaistietojen mukaan kaupungissa on jopa 120 koulua, jotka ovat kärsineet vahinkoja sodassa. Kouluista neljä on täysin korjauskelvottomassa kunnossa ja vain 33 koulua on jo kunnostettu kaupungin varoin. Sotaa käyvässä maassa hryvnioita ei riitä kaikkien tuhojen korjaamiseen. Harkova on etsinyt kesästä 2023 alkaen ulkopuolista rahoitusta ulkomailta, jotta oppilaat ja koulujen henkilökunta pystyvät aikanaan palaamaan lähiopetukseen maan pinnalle.
Lähiopetus lisää vuorovaikutusta
Puolilta päivin metrokoulun aamuvuoro päättyy. Julija Yurova odottaa reppu selässään äitiään, joka tänään tulee hakemaan tyttärensä kotiin.
“Olen onnellinen, että lapseni pääsi heti ensimmäiseltä luokalta lähiopetukseen”, äiti Natalia Yurova sanoo kotimatkalla metron kolinan yli.
“Vuorovaikutuksen vuoksi lähiopetus on todella tärkeää. Se on paljon enemmän kuin mitä minä pystyisin äitinä hänelle antamaan kotiopetuksessa. Lapseni on puhelias ja tykkää olla muiden lasten kanssa. Hän on aina innokkaasti lähdössä kouluun”, äiti jatkaa tarkkaillen tytärtään, joka istua napottaa reppu selässä kanssamatkustajien keskellä.
Pian varmistuu, ettei Julija Yurovan koulumatka ole pitkä: koti sijaitsee vain yhden metropysäkin päässä. Tyttö hyppää laiturille reippaasti, tarttuu äitiään kädestä ja vilkuttaa peräämme.
Kotona odottaa lemmikkikissa.
Julija Yurova, 6, kulkee koulumatkat metrolla kuten moni muukin metrokoulun oppilas.
Vanhemmat saattelevat pienimmät koululaiset aamuisin metrokouluun ja hakevat iltapäivällä takaisin kotiin. Natalia Yurova (oikealla) pitää tärkeänä, että hänen tyttärensä tapaa koulussa ikäisiään lapsia.
KUA on tukenut Harkovan metrokoulua materiaalihankinnoissa ja tarjonnut psykologeille koulutusta, jotta he voivat järjestää lapsille psykososiaalisen tuen oppitunteja. Työtä on tuettu EU-varoin.
Arkkipiispa Tapio Luoma haluaa, että kehitysyhteistyö saa jatkossakin rahoitusta
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan auttaminen on leivottu syvälle ihmisyyteen. Luoma kannustaa lähimmäisenrakkauteen niin lähellä kuin kaukana.
KIRKON ULKOMAANAVUN reppu on ollut monessa mukana. Se roikkuu useimmiten arkkipiispa Tapio Luoman selässä, liikkui hän sitten eteläisessä Afrikassa tai Helsingin ja Turun välillä. Kirkon Ulkomaanavun työ on tullut Luomalle tutuksi jo kirkkoherravuosina, ja hän on ehtinyt toimia myös järjestön hallituksessa aina varapuheenjohtajan pestiä myöten. Ruohonjuuritason avustustyöhön Luoma on päässyt tutustumaan Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa Ugandassa ja Haitissa.
”Ugandan matka avasi silmiä sen suhteen, miten voimme konkreettisesti auttaa ihmisiä. Ymmärsin myös, miten rautaisella tavalla Kirkon Ulkomaanapu pystyy tekemään määrätietoista työtä vaikeissa tilanteissa.”
Vuosiaan Kirkon Ulkomaanavun hallituksessa Luoma kuvaa mielenkiintoisiksi ja opettavaisiksi ajoiksi. Nykyisen arkkipiispan yllätti avustustyön mittakaava sekä se, miten moneen suuntaan järjestön täytyy olla verkostoitunut.
”Yhteistyö on voimaa”, Luoma tiivistää.
”Myös ihmiset muualla tarvitsevat tukeamme”
Suomen kehitysyhteistyön määrärahojen osuus bruttokansantulosta on tulevina vuosina laskussa. Arkkipiispaa määrärahojen väheneminen huolestuttaa, ja Luoma on ottanut julkisesti kantaa kehitysyhteistyövarojen puolesta. Poliittisessa keskustelussa nousee aika ajoin esiin ajatus siitä, että kotimaan asiat pitää saada kuntoon ennen kuin kannattaa auttaa ulkomailla. Luoma on eri mieltä.
”Hädässä olevat lähimmäisemme ulkomailla eivät saa ikinä apua, jos jäämme odottamaan sitä, että saamme ensin omat asiat kuntoon Suomessa. Samaan aikaan kun pidämme huolta oman maamme huono-osaisista, myös ihmiset muualla tarvitsevat tukeamme.”
Auttaminen oman maan rajojen ulkopuolella on Luoman mielestä senkin vuoksi tärkeää, että keskinäisriippuvaisessa maailmassa ilmastonmuutos ja konfliktit aiheuttavat arvaamattomia seurauksia, jotka eivät noudata valtioiden rajaviivoja.
”Palvelemme välillisesti myös omaa tulevaisuuttamme, kun suuntaamme apua sinne, missä hätä on suurin.”
Luoma on ollut kymmenen vuoden ajan Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja. Kipinän säännöllisen lahjoittamisen hän sai vakuututtuaan työn vaikutuksista. ”Näin, miten työ puree paikallisella tasolla ja että se saa aikaan tuloksia.”
Lähimmäisen auttaminen on luopumista omasta
Luoma uskoo, että lähimmäisistä huolehtiminen on leivottu sisään ihmisyyteen. Toisten auttamiseen liittyy aina luopuminen, oli sitten kyse ajasta, rahasta tai mukavuudenhalusta. ”Ajattelen, että omastaan luopumisen ajatus on hyvin terveellinen”, Luoma pohtii.
Yksi Kirkon Ulkomaanavun arvoista on valikoimaton lähimmäisenrakkaus. Myös arkkipiispa puhuu sen puolesta, että lähellä ja kaukana olevista lähimmäistä pidetään huolta.
”Lähimmäisenrakkaus menee syvemmälle, laajemmalle ja paljon konkreettisempiin asioihin kuin pelkkä suvaitsevaisuus. Kristinuskon mukaan Jumala on luonut jokaisen. Se velvoittaa näkemään joka ikisen ihmisen taustasta ja uskonnosta riippumatta äärimmäisen tärkeänä ja lähimmäisenrakkauden arvoisena.”
Piinapenkki: Eurooppalaisten kannattaisi huolehtia vain Ukrainan sodasta – vai mitä, Aziza Maalim?
Aziza Maalim on Kirkon Ulkomaanavun rauhanasiantuntija, joka alkujaan kiinnostui rauhanrakennuksesta oman paimentolaistaustansa kautta. Toimitus istutti Maalimin piinapenkkiin ja tivasi muun muassa, miksi rauhan rakentaminen on usein turhauttavaa.
Tulet paimentolaiskulttuurista ja taustasi on saanut sinut kiinnostumaan rauhantyöstä.
On totta, että paimentolaistaustani on muovannut minua. Jo nuorena kuulin tarinoita etnisistä yhteenotoista eri paimentolaisklaanien välillä. Yhteenotot ovat osa kulttuuria, joten yritin ymmärtää, miksi yhteisöt toimivat tällä tavalla. Se herätti intohimoni rauhan rakentamista kohtaan.
Eurooppalaisten kannattaisi keskittyä vain Ukrainan-sotaan, koska se on ainoa eurooppalaisiin vaikuttava sota.
Väärin, mutta monet tuntuvat nyt ajattelevan näin. Sota Ukrainassa on muuttanut rauhan ja turvallisuuden dynamiikkaa. Kuka olisi uskonut, että Euroopassa on pakolaisia ja ihmiset kärsivät konfliktista? Kun kyse ei ole globaalista etelästä ja Afrikasta, moni on yllättynyt. Humanitaarinen apu on nyt keskittynyt Ukrainaan. Samaan aikaan meillä on apua odottavia konflikteja ja humanitaarisia tarpeita muualla maailmassa.
Sodat Sudanissa ja Ukrainassa sekä vallankaappaukset läntisessä Afrikassa osoittavat, että rauhan saavuttaminen on mahdotonta.
Yhteistyö konfliktissa elävien yhteisöjen kanssa johtaa kestävään rauhaan. Jos laiminlyömme konflikteja ja ajattelemme, etteivät sodat Afrikassa koskaan ratkea, luvassa on enemmän kärsimystä: oikeusvaltioperiaate kärsii, ihmisoikeudet heikkenevät ja niin edelleen. Olemme yrittäneet rakentaa rauhaa Somaliassa vuodesta 1993, mutta emme ole luovuttaneet. Sovinnonteko on pitkä prosessi: sen yhteydessä korjaillaan sukupolvien traumoja ja uudistetaan hallintorakenteita.
Somaliassa KUA tukee naisia osallistumaan politiikkaan. Tämänkaltaiset hankkeet ovat ainoa reitti kohti rauhaa, sillä naiset ovat miehiä rauhanomaisempia.
Voi hyvänen aika, kuka keksi tämän? Naiset voivat olla sekä rauhan edistäjiä että etunenässä julistamassa väkivallan kulttuuria. Radikaalin ekstremismin piirissä naiset usein piilottelevat sim-kortteja ja tekevät ostoksia ekstremisteille. Naiset ovat myös eturintamassa ruokkimassa ympärileikkausten kulttuuria ja muuta väkivaltaa, joka kohdistuu nuoriin tyttöihin. Siksi myös naisten pitää olla mukana rauhanprosesseissa.
Konflikteihin liittyy usein seksuaalista ja sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa. Se on mörkö, joka on nostettava pöydälle myös sovinnonteossa.
Seksuaalista ja sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa käytetään taktisena keinona konflikteissa. Esimerkiksi Ruandassa miehiä pakotettiin katsomaan vierestä, kun heidän vaimojaan hyväksikäytettiin väkivaltaisesti. Konfliktin päätyttyä tällaiset asiat pitää käsitellä, jotta nöyryytetyt ja hyväksikäytetyt yhteisöt ja niiden jäsenet pääsevät jatkamaan elämäänsä.
Uskonnollisten ja perinteisten johtajien osallistuminen rauhanprosesseihin on arveluttavaa, koska he saattavat lietsoa konflikteja.
Esimerkiksi monissa Etelä-Sudanin, Somalian ja Kenian konflikteissa rauhanprosessit nojaavat perinteisiin konfliktinratkaisumekanismeihin, joita johtavat uskonnolliset ja perinteiset johtajat. He ovat niitä henkilöitä, jotka toimivat ruohonjuuritasolla ja saavat ihmiset liikkeelle. Samaan aikaan tiedostamme, että jotkut näistä johtajista ovat osallisia etnisissä ja klaaneihin liittyvissä konflikteissa.
Rauhansopimukset eivät ole minkään arvoisia, koska ne usein romuttuvat.
Olen eri mieltä. Kun rauhansopimus allekirjoitetaan, se tarkoittaa, että osapuolet ovat tyytyväisiä, olivat osapuolet sitten klaanit tai kokonaiset valtiot. Osapuolten tavoitteet voivat muuttua ja jos sopimus purkautuu, asioita pitää tarkastella uudestaan. Silloin pitää keskittyä siihen, että kuinka nopeasti saamme aikaiseksi uusia ratkaisuja osapuolia kuuntelemalla. Rauhansopimuksen päättyminen ei sinänsä ole ongelma. Haasteena on saada osapuolet takaisin neuvottelupöytään, jotta voimme estää ihmishenkien menetykset ja anarkiaan luisumiset.
Kädenpuristus sinetöi jokaisen rauhansopimuksen.
Joissain yhteisöissä osapuolet kaatavat maitoa toistensa päälle. Toisaalla kasvatetaan ruohoa hedelmällisyyden merkiksi. Joskus osapuolet ruokkivat toisiaan, toisinaan öljyävät toistensa hiuksia. Nämä kaikki symboloivat rauhaa omalla tavallaan.
Teksti ja kuva: Björn Udd Käännös: Ulriikka Myöhänen
Kaikista köyhimmät maat tuntuvat pysyvän köyhinä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Mitä yhteistä köyhimmillä mailla on toistensa kanssa? Miksi ne eivät nouse köyhyydestä ja mitä niiden tilanteelle on tehtävissä?
1. PUUTTEITA TERVEYDESSÄ JA KOULUTUKSESSA.
Yksi tapa määritellä maailman köyhimmät maat on YK:n vähiten kehittyneiden maiden (LDC) -lista. Kolmen vuoden välein päivitettävällä listalla on nyt 46 maata, joista valtaosa sijaitsee Afrikassa. Loput maista ovat Aasiassa ja Tyynellämerellä, ja lisäksi listalla on Karibialta Haiti. LDC-maita listattaessa tarkastellaan esimerkiksi kansalaisten tulotasoa, terveyttä ja koulutusta.
2. KÖYHYYS KOSKETTAA VALTAVAA JOUKKOA.
Reilu kymmenesosa maailman väestöstä asuu hauraissa maissa, ja Maailmanpankin mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elää noin kahdeksan prosenttia ihmisistä. Köyhyyden merkkejä ovat esimerkiksi korkeat äiti- ja lapsikuolleisuusluvut, naisten heikko asema sekä väestön matala koulutustaso. Valtaosa työstä tehdään virallisen työelämän ulkopuolella esimerkiksi kotitöissä, joten verokertymällä ei pystytä tuottamaan valtion palveluita. Peruspalvelut, kuten koulutus ja terveydenhuolto, ovat puutteellisia.
3. KOLONIALISMIN VARJO HIDASTAA KEHITYSTÄ.
Monissa köyhissä maissa kolonialismin perintö vaikuttaa edelleen. Entiset siirtomaaisännät piirsivät nykyisten itsenäisten valtioiden rajat keinotekoisesti, eivätkä ne noudata esimerkiksi etnisiä linjoja tai perinteisiä asuma-alueita. Luonnonvaroilla on kerrytetty vaurautta hyvin pienelle osalle väestöä. Kun yhteiskunta on kehittynyt tämäntyyppisesti väärään suuntaan, se on altis konflikteille ja etnisten ryhmien välisille taisteluille. Kehittymättömään hallintoon pesiytyy hyvän hallinnon vastaisia toimintatapoja kuten korruptiota ja varojen väärinkäyttöä.
4. KASVUN TIELLÄ ESTEITÄ.
Köyhien maiden kehitystä saattaa estää esimerkiksi konflikti, erityisesti pienissä maissa huono hallinto tai luonnonvaroihin nojaava talous. Myös naapureilla on merkitystä varsinkin maille, joilla ei itsellään ole meriyhteyttä. Pääsy maailmanmarkkinoille ja tavarakuljetusten turvaaminen olisi erityisen tärkeää kasvaville talouksille.
5. ESTEITÄ VOI KIERTÄÄ.
YK:n LDC-listalta voi myös ”valmistua” pois, kuten on käynyt muiden muassa Botswanalle ja Vanuatulle. Hauraissakin maissa on tehtävissä paljon muun muassa koulutuksella. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen kehittäminen on tehokas keino tarjota väyliä työelämään ja toimeentuloon. Samalla on muistettava, että vaikka hyvää kehitystä tapahtuu, naiset, vammaiset tai marginaalissa olevat etniset ryhmät jäävät usein sen ulkopuolelle. On tärkeää pitää kaikki mukana, jotta kehitys ulottuu koko yhteiskuntaan.
6. PAIKALLINEN AJATUS ON TÄRKEÄ.
Minkälaisesta kehityksestä puhutaan, kun sanotaan, että kehityksen on ulotuttava koko yhteiskuntaan? Esimerkiksi bruttokansantuotteen (bkt) ja elinajanodotteen mittaaminen ovat länsimaisia tapoja määritellä kehitystä. Viime vuosina kehitysyhteistyö on muuttunut merkittävästi niin, että toimijuus on ensisijaisesti paikallisilla. Näin paikalliset ovat itse määrittelemässä kehityksen agendaa. Bkt:n ja muiden mittareiden lisäksi tarkastellaan myös yksittäisten ihmisten asemaa ja mahdollisuuksia elää omannäköistään elämää.
7. TOIMIVA APU KATSOO TULEVAAN.
Humanitaarinen apu kuvataan usein välittömänä katastrofiapuna. Sitä tarvitaan kuitenkin myös pitkittyneissä konflikteissa ja pakolaisten parissa. Pelkästään akuuttiin auttamiseen keskittyminen on lyhytnäköistä: jotta ihmiset voivat nostaa itsensä köyhyydestä, on luotava koulutusta, työpaikkoja ja mahdollisuuksia toimeentuloon. Siksi hauraissa maissa paras tapa auttaa on yhdistää avun muodot ja ajatella akuutin hädän lisäksi tulevaisuutta ja köyhyyden pysyvää poistamista. Myös rauhantyöllä on merkittävä rooli.
8. RIKASTUMISEN EI TARVITSE TARKOITTAA RIISTOA.
Jo pitkään on tiedetty, ettei kehitys voi tarkoittaa luonnon ja ilmaston kantokyvyn kannalta kestämätöntä kulutukseen perustuvaa länsimaista elämäntapaa. Tavoiteltavaa kehitystä määriteltäessä on siis huomioitava myös se, ettei länsimaidenkaan elämä voi jatkua ennallaan. Kulutuskeskeinen ja riistoon perustuva kehityksen malli ei ole vaihtoehto.
9. KEHITYSYHTEISTYÖ EI OLE ONGELMA VAAN RATKAISU.
Kehitysyhteistyö saa usein osakseen kritiikkiä ja arvostelua, ja sen kiistanalaisuus näkyi myös Suomen tuoreimmissa hallitusneuvotteluissa. Avun antaminen ei kuitenkaan ole vain moraalinen ja eettinen velvoite, vaan se myös turvaa hyviä elinoloja meille kaikille. Esimerkiksi hyvät kauppasuhteet, innovaatiot ja teknologian edistäminen vaikuttavat positiivisesti koko maailmaan.
10. KEHITYS ON KAIKKIEN ETU.
Koulutus ja työ ovat parhaita lääkkeitä siihen, ettei ihminen päädy toimeentulosta kamppaillessaan esimerkiksi ääriryhmien pariin. Yhden maan vakautuminen leviää usein myös naapurimaihin – aivan kuten konfliktit jatkuvasti leviävät yli valtioiden rajojen. Siksi avun antaminen on myös antajamaiden etujen mukaista. Lisäksi kehitysyhteistyöllä paikataan aiemmin tehtyjä virheitä, sillä Suomikin on ylihyötynyt globaalin etelän luonnonvaroista.
+ 1: KUA AJAA PYSYVIÄ MUUTOKSIA.
Kirkon Ulkomaanavun työssä ja lahjoittajien toiveissa korostuu naisten ja nuorten merkitys kehityksessä. Kun naiset ja nuoret ovat mukana päätöksenteossa ja hallinnollisissa tehtävissä, koko yhteiskunnassa tapahtuu usein positiivisia muutoksia. Kouluttautuneet naiset haluavat lastensakin saavan koulutuksen, mikä tukee koko paikallisyhteisön kehitystä.
Lähteet: KUA:n varatoiminnanjohtajan Ikali Karvisen haastattelu, YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD, YK:n kehitysohjelma UNDP, Maailmanpankki, Paul Collierin teos The Bottom Billion.
KUA:n paikallisille työntekijöille maailman kovimmat katastrofit ovat sekä työtä että henkilökohtaista elämää
Karam heräsi maanjäristykseen, Marianna pakeni sotaa. Susan jättää työpäiviä välistä vedenhakureissun vuoksi. KUA:n työntekijät kertovat, millaista on elää katastrofin ytimessä.
TIESITKÖ, ETTÄ Kirkon Ulkomaanavussa työskentelee yli 3 000 ihmistä ja heistä 95 prosenttia on paikan päältä palkattuja ammattilaisia? Paikalliset työntekijämme ovat avustustyön sankareita. He elävät keskellä niitä katastrofeja, jotka ovat monille kaukaisia.
Tässä jutussa tapaamme KUA:n asiantuntijoita, jotka ovat kokeneet Ukrainan sodan, itäisen Afrikan kuivuuden ja Syyrian tuhoisan maanjäristyksen. Heille työ ei ole pelkästään työtä, sillä pelissä on myös oman perheen ja kotimaan tulevaisuus.
Karam Sharouf työskentelee KUA:n Syyrian maatoimistossa ohjelmapäällikkönä ja oli toimiston ensimmäisiä syyrialaisia työntekijöitä vuonna 2019. ”Olen elänyt käytännössä koko aikuisuuteni erilaisten katastrofien keskellä: vuosikymmenen kestänyt sota, koronapandemia ja nyt maanjäristyksen tuhot. Moni syyrialainen suunnittelee lähtevänsä pois. Meillä on ollut vain kriisiä kriisin jälkeen”, hän sanoo. Kuva: Karam Sharouf / KUA
Syyrialainen Karam Sharouf on elänyt koko aikuisikänsä katastrofien keskellä, mutta ajattelee silti, että ikkunasta pilkistää valoa.
“Aluksi luulin, että meitä vastaan hyökätään jälleen. Ääni muistutti niitä pommien ääniä, joita olemme sodan aikana tottuneet kuulemaan. Lopulta ymmärsin, että maa järisi.
Oli 6. helmikuuta 2023, aamuyö. Olin nukkumassa kodissamme, joka sijaitsee neljännessä kerroksessa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Kaappasin shokissa vaimoni ja lapseni kainaloihini. Tavarat tipahtelivat ja särkyivät, mutta me emme onneksi saaneet vammoja.
Olen 33-vuotias syyrialainen. Olen elänyt käytännössä koko aikuisuuteni erilaisten katastrofien keskellä: vuosikymmenen kestänyt sota, koronapandemia ja nyt maanjäristyksen tuhot. Moni syyrialainen suunnittelee lähtevänsä pois. Meillä on ollut vain kriisiä kriisin jälkeen.
Olen työskennellyt KUA:ssa vuodesta 2019, jolloin minusta tuli KUA:n ensimmäinen paikallinen työntekijä Syyriassa. Jo ennen sitä minulle oli kertynyt kymmenen vuotta järjestökokemusta. Maanjäristyksen jälkeen olemme olleet todella kiireisiä. Meillä ei ole ollut Syyriassa mahdollisuutta varautua maanjäristyksen ja pandemian kaltaisiin katastrofeihin, koska olemme eläneet pommituksen ja hyökkäysten alla viimeisen vuosikymmenen ajan. Meillä ei ole ollut käsitystä siitä, miten hoitaa maanjäristyksen kaltaisia tilanteita.
Juuri ennen järistystä me Kirkon Ulkomaanavussa olimme laajentaneet työtämme Aleppoon ja Raqqaan, jonka moni muistaa Isisin pääkaupunkina. Näiden kaupunkien ihmiset ovat eläneet valtavan paineen alla. He ovat kertoneet tarvitsevansa aikaa vain hengitellä kaiken pahan jälkeen. He eivät olisi tarvinneet maanjäristyksen kaltaista katastrofia elämäänsä. Moni on menettänyt viimeisimmän katastrofin myötä kotinsa tai perheensä.
Vaikeasta tilanteesta huolimatta ajattelen, että meille syyrialaisille on olemassa pieni ikkuna, josta tulvii sisään valoa. Se pitää minut täällä. Meidän tehtävämme on voimaannuttaa ihmisiä.
Syyrian tulevaisuus riippuu ennen kaikkea paikallisista ihmisistä, vaikka kansainvälisen yhteisön apua tarvitaankin. Kun ihmiset paiskivat töitä oman maansa eteen, syntyy yhteenkuuluvuuden tunne. Olen ollut harmissani siitä, miten valkoiset ihmiset suhtautuvat meihin Lähi-idän ihmisiin. KUA:ssa työskennellessäni en ole huomannut sitä, vaikka olemme jatkuvasti yhteydessä Suomeen ja muihin toimintamaihimme. KUA:n Syyrian-toimiston henkilökunnasta miltei kaikki ovat syyrialaisia. Se on aika poikkeuksellista ja herättää paljon positiivista huomiota.”
Ukrainalainen Marianna Zhurbenko pakeni sotaa ja avaisi nyt epäröimättä kotinsa myös muille pakolaisille.
“Muistan, miten tuijotin epäuskoisena taivaalle oman kotini ikkunasta Gostomelissa, Kiovan länsipuolella. Oli 24. helmikuuta vuonna 2022, ja helikopterit pörräsivät ja puhelin soi lakkaamatta. Ystäväni soittivat hädissään ja käskivät minua ja perhettäni pakenemaan. Sota oli alkanut yhtäkkiä, ja rintamalinja oli vain 500 metrin päässä kotoamme. Minusta tuntui kuin olisin katsonut elokuvaa ikkunastani.
Marianna Zhurbenko työskentelee logistiikkakoordinaattorina KUA:n Ukrainan maatoimistossa. Kuva Antti Yrjönen / KUA
Illalla alkoi tykistötulen meteli, ja silloin päätimme mieheni kanssa paeta. Pakkasimme 9-vuotiaan poikamme, kuusi kuukautta vanhan vauvamme ja koiramme autoon. Lähdimme ensin Kiovaan ja sitten läntiseen Ukrainaan.
Siellä elin poikieni kanssa seuraavat kuukaudet. Valvoin paljon ja kuuntelin 9-vuotiaani itkua. Nuorimmainen ei onneksi ymmärtänyt tilanteesta mitään.
Tuntemattomat perheet ottivat meidät luokseen asumaan. Yritimme tarjota heille maksua käyttämästämme vedestä ja sähköstä, mutta he eivät suostuneet ottamaan sitä vastaan. Sota on yhdistänyt meitä ukrainalaisia. Minäkin avaisin oven vieraille perheille, jos sellainen tilanne tulisi vielä eteen.
Sota on muuttanut omia arvojani. Ymmärsin, ettei tavaroilla ole mitään merkitystä. Elämästä, terveydestä, perhesuhteista ja rakkaudesta tuli minulle tärkeitä arvoja.
Pääsimme palaamaan kotiimme toukokuussa 2022. Kiova oli silloin tyhjillään. Kotipihallamme oli miinoja ja ammusten osia. Miinat siivottiin, ja nyt lapset voivat leikkiä siellä turvallisesti.
Ennen sotaa työskentelin vastuullisessa tehtävissä ompeluyrityksessä. Kotiinpaluun jälkeen kävi selväksi, että vaikka työpaikkani ei ollut tuhoutunut taisteluissa, kaikki työntekijät olivat paenneet muualle eivätkä olleet aikeissa palata.
Aloitin kesäkuussa Kirkon Ulkomaanavussa logistiikkakoordinaattorina. Vastaan hankinnoista ja siitä, että esimerkiksi KUA:n kouluihin menevät avustukset löytävät perille.
Olin maansisäisenä pakolaisena ja tiedän, miltä ihmisistä tuntuu. Minusta on ihanaa, että voin auttaa lapsia. Pidän itsestäni tehdessäni tätä työtä.”
Susan Abuba Jackson saapui Keniaan pakolaisena Etelä-Sudanista vuonna 2017. Kalobeyein pakolaisleirillä on on jatkanut työtään opettajana Kirkon Ulkomaanavun palkkaamana. Kuva: Björn Udd / KUA
Kenian pakolaisleirillä asuva Susan Abuba Jackson on opettaja mutta joutuu joskus käyttämään työpäivänsä vedenhakureissuun.
”Olen opettaja. Kuivuus vaikeuttaa paitsi oppilaideni arkea myös omaa elämääni. Minulla on viisi lasta kotona, joten jonain päivinä minun on yksinkertaisesti pakko lähteä hakemaan vettä sen sijaan että tulisin töihin. Muuten omat lapseni eivät pärjää. Jos en itse saa ruokaa, minulla ei ole energiaa opettaa. Meitä opettajia on koulussa neljä. Luokkakoot ovat niin isoja, että nälkäisenä ja janoisena on mahdoton jaksaa.
Tulin Keniaan Etelä-Sudanista 2017. Pakenin sotaa. Muistan, että yhtä henkilöä ammuttiin ja seuraavaksi hyökättiin meidän kimppuumme. Pakenin lasteni kanssa tänne Keniaan, mieheni jäi Etelä-Sudaniin sotilaaksi.
Työskentelin opettajana Etelä-Sudanissa 12 vuotta. Kun tulin tänne, aloitin peruskoulunopettajana. Viimeisen kahden vuoden aikana olen työskennellyt lastentarhanopettajana Kirkon Ulkomaanavun pyörittämässä koulussa Kalobeyen pakolaisleirissä.
Pidän lasten kanssa työskentelystä, koska lapset ovat niin joustavia, oppivat nopeasti ja ovat niin suorapuheisia. Varhaiskasvatus on myös hyvin tärkeä lapsille. Siinä luodaan perusta kaikelle oppimiselle.
Kuivuus on meille nyt isoin ongelma. Yleensä meillä on 500 oppilasta, mutta moni jättäytyy pois koulusta, koska koulussakaan ei ole vettä. Jos sitä ei ole, emme voi tarjota edes ruokaa.
Täällä olevilla lapsilla on isoja erityistarpeita. Moni on tullut sodan keskeltä, heillä on traumoja, heidän vanhempansa ovat saattaneet kuolla ja he saattavat jopa asua yksin vanhempien sisarustensa kanssa. Meidän tehtävänämme on pitää huolta näistä lapsista ja siitä, että saavat hyvän koulutuksen. Se on tällaisessa tilanteessa vaikeaa.”
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Liisa Kuparinen auttaa pitämään maailman asioita kirkon agendalla
Luottamushenkilöt ovat mukana päättämässä, miten seurakunnat tukevat maailman katastrofien uhreja.
SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISEN kirkon seurakunnat ovat tärkeitä Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avustustyön rahoittajia. Syyrian maanjäristyksestä tai Ukrainan sodasta kärsivien auttamisesta päättävät seurakuntavaaleissa valitut luottamushenkilöt.
Kauppatieteiden tohtori Liisa Kuparinen valittiin marraskuun seurakuntavaaleissa luottamushenkilöksi ja vuoden 2023 alussa Jyväskylän kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi. Kuparinen työskentelee kansainvälisissä ICT- eli informaatioteknologian alan tehtävissä, ja hän kertoo työnsä kansainvälisen otteen auttavan myös luottamushenkilön tehtävissä.
Kansainvälinen vastuu on Kuparisen mielestä luonteva osa seurakunnan toimintaa. Kuparisen mukaan toisista huolehtiminen, myös kaukaisimmista lähimmäisistä, on osa kirkon sanomaa ja ihmisenä olemista.
Katastrofien sattuessa luottamushenkilön pöydälle tulee esityksiä maailman eri kriisien uhrien taloudellisesta tukemisesta. Liisa Kuparinen oli mukana päätöksenteossa, kun Jyväskylän seurakunta lahjoitti 20 000 euroa Ukrainaan ja 10 000 euroa Syyrian maanjäristyksen uhrien auttamiseen Kirkon Ulkomaanavun kautta.
”Tällaisissa päätöstilanteissa en ole ikinä kuullut soraääniä, vaan auttaminen kuuluu kirkon työn ytimeen, ” Kuparinen kertoo.
Globaali kuva avaa silmät
Luottamushenkilön tehtävä ei ole aina helppo. Asioiden eteneminen voi olla hitaampaa kuin toivoisi. Kuparista motivoi se, että hän pystyy seurakunnan luottamushenkilönä puolustamaan kansainvälisten asioiden ohella myös lähellä olevia tärkeitä asioita kuten metsiä.
Viime kaudella Kuparinen toimi ympäristö- sekä metsästrategiatyöryhmien puheenjohtajana. Jyväskylän seurakunnan metsänhoitoa määritteleekin nyt metsästrategia, jossa on asetettu tavoitteeksi suojella lähivuosina 30 prosenttia seurakunnan metsistä. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on suurempi arvo kuin se, kuinka hakkuista saataisiin suurin mahdollinen tuotto.
Kuparisen mukaan globaali kuva avaa silmät. Ilmastonmuutoksen vastaista työtä voi tehdä sekä lähellä että kaukana. Pääasia, että työtä tehdään: muuttuvan ilmaston vuoksi yhä useampi ihminen joutuu maailmalla esimerkiksi lähtemään kotiseuduiltaan.
“Suomessa on mahdollisuus vaikuttaa siihen, etteivät ihmiset joutuisi jättämään kotiaan. Turhaudun, jos joku väittää Suomen jo tehneen osansa.”
Liisa Kuparinen ja espanjanvesikoira Viva kuvattiin Kuokkalan kirkolla Jyväskylässä. Luottamushenkilönä Kuparinen voi vaikuttaa asioihin lähellä ja kaukana. Kuva: Antti Yrjönen / KUA
”Kirkko on lähimmäisen etujärjestö”
Kirkon Ulkomaanavun työssä Kuparinen arvostaa erityisesti sitä, että ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti. Hänen mielestään kansainväliseen työhön varattuja määrärahoja jaettaessa tulisi ottaa huomioon tasa-arvokysymykset ja sitoutuminen yhdenvertaisuuteen.
“Kirkossa ollaan muita varten, ei siksi, että ajetaan oma etua. Kirkko on lähimmäisen etujärjestö.”
Kirkkovaltuuston puheenjohtajana Kuparinen pitää tärkeänä koko valtuuston vuorovaikutuksen vaalimista ja sitä, että kaikki kokevat tulevansa kuulluksi, etenkin ensi kertaa luottamustoimia hoitavat nuoret.
”On tärkeää huolehtia myös siitä, että ryhmät keskustelevat keskenään, koska arvokysymyksissä on hyvinkin toisistaan eroavia näkemyksiä,” summaa Kuparinen.
Teksti: Ulla Oinonen
Globaalia kirkkoa rakentamassa
Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura haastoivat seurakuntavaaleissa ehdokkaita rakentamaan yhdessä globaalia kirkkoa ja pitämään seurakunnan päätöksenteossa esillä kirkon kansainvälistä tehtävää.
Vetoomuksen allekirjoitti 350 ehdokasta. Mukana oli ehdokkaita 132 seurakunnasta. Allekirjoittaneista 62,6 prosenttia sai luottamuspaikan.
Pirjo Mäkelä johtaa Changemaker-nuorisoverkostoa ja muistuttaa, että aktivismi on meille jokaiselle paitsi mahdollisuus myös velvollisuus.
ILMASTONMUUTOS, luontokato ja oikeudenmukaisuuskysymykset ovat viime vuosina puhutelleet nuoria erityisen paljon. Ilmastolakkoliikkeen käynnistänyt ruotsalainen Greta Thunberg, 20, on noussut aktivismin nuoriksi kasvoiksi.
Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan juhlapuheissa, mutta kun päätösten aika tulee, nuorten näkökulma usein unohtuu.
”Vaikka nuorilla on valtavasti tietoa, heidät on helppo sivuuttaa. Nuoria on helppo pitää naiiveina ja idealisteina, jotka eivät ymmärrä elämän realiteetteja”, sanoo Changemaker-nuorisoverkoston puheenjohtaja Pirjo Mäkelä, 32.
Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Mäkelä otti vaikuttamistoiminnan ensiaskeleet yläasteikäisenä nuorisovaltuustossa. Lukion jälkeen hän keskittyi musiikkipedagogin töihin, mutta paluu opiskelijaksi herätti vanhan kiinnostuksen vaikuttamistyötä kohtaan. Mäkelä opiskelee Helsingin yliopistossa globaalia kehitystutkimusta.
”Opintojen aloittamisen myötä ajattelin, että nyt on aika.”
CHANGEMAKERIN ja Mäkelän yhteinen taival alkoi alkuvuodesta 2021, kun hän osallistui vaikuttamistoiminnan ABC-koulutussarjaan. Pian hän oli jo lähtenyt mukaan verkoston toimintaa koordinoivaan tiimiin.
Mäkelä pitää sosiaalista mediaa merkittävänä työkaluna aktivismista kiinnostuneille nuorille. Somemainos houkutteli myös Mäkelän mukaan Changemakerin toimintaan.
”Olemme nuorisoverkosto. Jos emme olisi somessa, meitä ei olisi olemassa.”
Changemaker onkin tehnyt kannanottoja somessa ja verkkosivuilla, mutta perinteisemmätkään kanavat eivät ole nuorille tuntemattomia. Verkoston mielipidekirjoituksia on julkaistu valtakunnan suurimpien lehtien sivuilla, ja nuoret ovat jalkautuneet kylttien kanssa erilaisiin tapahtumiin ja mielenilmauksiin. Verkosto myös julkaisee vapaaehtoistensa tuottamaa Globalisti-lehteä ja -podcastia.
Changemakerin ylikulutusta vastustavan Ei kestä! -kampanjan tiimoilta verkosto tapasi eduskuntavaalien alla puolueita. Länsimainen kulutuskulttuuri ruokkii ilmastonmuutosta, joka osuu ankarimmin jo valmiiksi haavoittuvaisimpiin alueisiin. Siksi ylikulutuksen hillintä on myös globaalin oikeudenmukaisuuden kysymys.
”Yhteiskunnassa tulee olla sellaiset rakenteet, jotka tukevat kestävää kuluttamista. Suuri ongelma on, että kuluttamiamme tavaroita ei ole suunniteltu kestämään eikä korjattaviksi.”
Changemakerin viesti puolueille oli, että korjaus- ja lainapalveluiden arvonlisäveroa pitäisi laskea.
”Tavoitteena on, että olisi aina edullisempaa korjata kuin ostaa uusi”, Mäkelä linjaa.
VAIKKA Mäkelä johtaa nuorisoverkostoa, hän ei halua tehdä liikaa jakoa nuorten ja muiden ikäryhmien ihmisten välillä. Teoilla on vaikutusta iästä riippumatta.
”Miettikää, mitä tapahtuisi, jos kaikki alkaisivat uskoa siihen, että omilla toimilla on merkitystä. Millainen vaikutus silloin saataisiin aikaan?”
Mäkelä näkee vaikuttamistyön olevan paitsi mahdollisuus myös velvollisuus.
”Jos asiat toimisivat optimaalisesti, voisimme kaikki puuhailla omia juttujamme samalla, kun poliitikot tekisivät kestävää ja oikeudenmukaista politiikkaa. Koska niin ei ole, meidän on pakko toimia.”
Hätäapu auttaa, kun tilanne on toivottomimmillaan. Järjestöjen globaalilla yhteistyöllä suojellaan ihmishenkiä ja ylläpidetään ihmisarvoa, oli kyse sitten äkillisestä luonnonkatastrofista tai pitkittyneestä kriisistä.
1. Hätäapu pelastaa ihmishenkiä.
Monissa katastrofitilanteissa nopea avun saaminen on kirjaimellisesti elintärkeää. Humanitaaristen periaatteiden mukaisesti hätäapu on tarkoitettu niille, jotka sitä todella tarvitsevat, ja sen tarkoitus on olla henkeä pelastavaa ja ihmisarvoa ylläpitävää. Useimmiten kyse on vedestä, ruoasta, suojasta ja lääkkeistä eli välttämättömyystarvikkeista. Myös koulutus on henkiä pelastavaa toimintaa, ja sen vuoksi se on KUA:n työn ytimessä.
2. Hätäavun kohteet valitaan tilanteen ja tarpeen perusteella.
Hätäavun tarve voi olla äkillinen tai seurausta pitkittyneestä tilanteesta. Kun tarve nousee, paikalliset ja paikan päällä jo olevat kansainväliset järjestöt pyrkivät antamaan apua heti. Lisäksi YK:n hätäapukoordinaatiojärjestö OCHA seuraa maailmaa ja kartoittaa tarpeita. Kartoituksen avulla kansainvälinen yhteisö selvittää avun tarpeet, tarvitsijat ja aikataulun. Esimerkiksi luonnonkatastrofien yhteydessä kattava kartoitus valmistuu yleensä parissa viikossa, ja toimintasuunnitelma elää tilanteen mukana.
3. Humanitaarista hätäapua annetaan monessa muodossa.
Tarvekartoitus auttaa ratkaisemaan, mitä apua ihmiset tarvitsevat akuuteimmin ja mikä avun muoto sopii kulloiseenkin tilanteeseen. Esimerkiksi KUA:n käyttämät käteisavustukset ovat parempia ja kustannustehokkaampia kuin tarvikelahjoitukset, jos katastrofialueella on edelleen toimivat markkinat. Jos markkinoita ei ole, suorat tavaralahjoitukset voivat olla tarpeen. Tavaratarpeet hankimme aina mahdollisimman läheltä kriisialuetta. Olennaista on kuulla yhteisön toiveita: esimerkiksi perheet usein toivovat lasten pääsevän kouluun heti, kun hengissä pysymisen perustarpeet on saatu turvattua.
4. Katastrofitilanteissa avun koordinointiin tarvitaan yhteistyötä.
Kaikki järjestöt eivät riennä samaan aikaan kaikkialle. Suurissa katastrofeissa kansainvälisen yhteisön sisäinen koordinaatio on erittäin tärkeää. Järjestöt tulevat mukaan oman erikoisosaamisensa ja aluetuntemuksensa perusteella. KUA osallistuu usein koulutukseen liittyviin ponnistuksiin ja myös johtaa niistä vastaavia yhteistyöhankkeita. Avustustoimien globaali koordinointi pitää kaikki selvillä siitä, mitä apua on tarjolla, missä ja kenelle. Lisäksi huomataan, jos jokin alue on vielä ilman apua ja mitä apua puuttuu.
5. Politiikka voi vaikeuttaa avustustyötä kriiseissä.
Konfliktit ja poliittiset kiistat voivat vaikeuttaa hätäavun toimittamista. YK on päätöslauselmassaan vaatinut, etteivät pakotteet saa estää humanitaarista apua. Monenlaisia hankaluuksia voi seurata siitä, että pankit ovat kiinni tai rahansiirrot eivät onnistu pakotteiden vuoksi. Myös tiesulku voi estää avun perille viemisen konkreettisesti.
6. ”Kaikki raha menee kuitenkin sotaherroille” – paitsi ettei mene.
Avustusjärjestöt toimivat ammattimaisesti. Varojen käyttöä ja rahan reittejä valvotaan tarkasti, ja korruption vastaiset mekanismit koskevat niin omia kuin kumppaneiden ja alihankkijoiden toimintoja. Monissa hauraissa maissa korruptio on merkittävä ongelma, eikä humanitaarinen apu ole näille ongelmille immuuni. Siksi tapauksia tulee silloin tällöin ilmi. Niiden paljastuminen on kuitenkin osoitus juuri siitä, että valvonta toimii.
7. Aina edes hätäapua ei voi viedä.
Avustusjärjestöt toimivat usein erittäin vaikeissa olosuhteissa, ja ne ovat varautuneet monenlaisiin tilanteisiin ja uhkiin. Joskus tilanne voi kuitenkin olla niin hengenvaarallinen, ettei henkilökunnan lähettäminen paikan päälle ole turvallista. Avustustyöntekijät ovat viime vuosina olleet myös erilaisten aseellisten ryhmien kohteita konfliktialueilla. Hankalia tilanteita syntyy silloinkin, jos viranomaiset edellyttävät avun jakamista vain ”omilleen” tai vaativat avustustarvikkeista osaa esimerkiksi sotilaille. Näissäkin tilanteissa järjestöt käyvät jatkuvasti neuvotteluita, jotta apua päästään jakamaan humanitaarisen avun periaatteiden mukaisesti.
8. Katastrofirahasto varautuu odottamattomaan.
Kirkon Ulkomaanapu kerää varoja paitsi yksittäisiin kriiseihin, myös yleisesti konflikteihin. Katastrofirahaston avulla reagointi akuutteihin hätätilanteisiin on mahdollista. Rahastosta voidaan välittömästi vapauttaa varoja silloin, kun rahalle on tarvetta nopeasti ja joustavasti. Rahaston turvin voidaan myös auttaa tilanteissa, jotka eivät välttämättä saa lahjoittajia sankoin joukoin liikkeelle ainakaan välittömästi.
9. Hätäapua tarvitaan akuutteihin katastrofeihin ja pitkäaikaisiin kriiseihin.
Hätäavun tarpeen voi herättää akuutti katastrofi, kuten syttynyt sota tai äkillinen luonnonmullistus, tai pitkäaikainen ja kärjistyvä kriisi, kuten nälänhädän aiheuttava kuivuus. Hitaasti kehittyvät katastrofit ovat usein monimutkaisempia ja siten huomattavasti kalliimpia hoitaa, mutta ne eivät yleensä kerää huomiota lahjoittajilta samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi yhtäkkinen maanjäristys. Kriteerit hätäavun antamiselle ovat aina samat: hätäapua saavat sitä todella tarvitsevat.
10. Kaikki kriisit eivät näy uutisotsikoissa.
Mediaa seuraamalla ei välttämättä pysy ajan tasalla siitä, missä on nyt suurin hätä. Esimerkiksi Ukrainan sodasta uutisointi on ollut oikeutettua ja ymmärrettävää, mutta samalla monia muita pitkittyneitä tilanteita on jäänyt päivänpolttavien tapahtumien varjoon. Niihin kuuluu muun muassa Itä-Afrikan pitkittynyt kuivuus. Huonon tilanteen on yleensä kehityttävä erittäin huonoksi ennen kuin se huomioidaan mediassa: esimerkiksi nälänhädän julistaminen on todennäköisemmin uutisissa kuin nälänhän uhka.
+1. KUA:n hätäapuoperaatioissa paikalliset ovat avainasemassa.
Paikalliset tuntevat oman ympäristönsä ja verkostonsa kaikista parhaiten. Siksi ei riitä, että paikalliset ovat antamassa neuvoja ja toteuttamassa päätöksiä, vaan heidän on oltava mukana myös päätöksenteossa. KUA:n maatoimistoissa toimintaa pyörittävät paikalliset työntekijät, ja monissa avustuskohteissa KUA toimii yhteistyössä paikallisten kumppanijärjestöjensä kanssa tai paikallisia järjestöjä tukemalla.
Lähteet: KUAn humanitaarisen vaikuttamistyön asiantuntijan Merja Färmin ja humanitaarisen avun asiantuntijan Jan De Waegemaekerin haastattelut.
10+1 näkökulmaa, jotka ohjaavat Kirkon Ulkomaanavun ilmastotyötä
Sään ääri-ilmiöt, kuten Afrikan sarven epätavallinen kuivuus, ovat ilmastonmuutoksen ilmeisiä seurauksia. Ilmastokriisi vie toimeentulon miljoonilta, vaikeuttaa lasten kouluun pääsyä ja lisää luonnonvaroja koskevia konflikteja. Autamme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä sopeutumaan ja rakentamaan uutta.
1. Tarkastelemme työssämme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia
Mikä on oman toimintamme hiilijalanjälki? Miten hankkeemme rasittavat ympäristöä ja paikallisia yhteisöjä? Ovatko käyttämämme resurssit ja hankintaketjut kestäviä? Pyrimme tunnistamaan tapoja, joiden avulla pystymme käyttämään luonnonvaroja ja muita resursseja kestävillä tavoilla. Olemme jo sisällyttäneet ympäristövaikutusten tarkkailun osaksi hankesuunnitteluamme ja etsimme koko ajan uusia tapoja sopeutua ilmastokriisiin. KUA:lle jo vuonna 2008 myönnetty WWF:n Green Office -sertifiointi velvoittaa, että huomioimme hiilijalanjälkemme aina tulostettavan paperin määrän vähentämisestä pakollisten työmatkalentojen kompensointiin.
2. Harkittua resurssien- ja maankäyttöä
KUA tukee ihmisten koulutusta ja toimeentuloa. On tärkeää, ettei ihmisten auttamiseen keskittyvä avustustyö, kuten maanviljelyelinkeinon tukeminen, vaaranna luonnon monimuotoisuutta ja paikallisia ekosysteemejä. Huomioimme myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen. Vanhojen koulujen korjaaminen on kestävämpää kuin uusien rakentaminen. Uutta rakentaessa analysoimme tarkkaan, mitä vaikutuksia suunnitelmalla ja materiaaleilla on ympäristöön. Pyrimme käyttämään jo olemassa olevia rakenteita ja ehkäisemään päästöjä.
3. Kiertotalous kunniaan
Kiertotaloushankkeemme osoittavat, ettei taloudellinen kasvu riipu uusiutumattomista luonnonvaroista. Myös jäte kelpaa tuotantomateriaaliksi. Naisten Pankin kanssa olemme innovoineet Nepalissa hankkeen, jossa naiset tuottavat mustasotilaskärpäsen toukista biopolttoainetta, kompostimultaa ja rehua kotieläimille. Toukat ruokitaan koti- ja maatalousjätteellä.
4. Oikeus ympäristöön on ihmisoikeus
Ilmastoteot ovat tekoja ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Keniassa työskentelemme yhdessä Taka Taka Solutions -jätteenkäsittely-yrityksen kanssa. Naisia jätteenkäsittelyalalle työllistävässä Naisten Pankin hankkeessa on onnistuttu vähentämään kaatopaikkajätettä, ja kuukauden kasvihuonekaasupäästöt ovat pienentyneet 100 tonnia. Se vastaa puolta koko Uudenmaan jätteiden käsittelyn päästöistä vuonna 2021. Kaatopaikat ovat edelleen suurin lähde metaanille, joka on 23-kertaisesti hiilidioksidia voimakkaampi myrkyllinen kasvihuonekaasu. Yrityksen pitkän ajan tavoite on vaihtaa aurinkoenergiaan.
5. Luontokato on peruuttamaton
Ilmastokriisin yhteydessä ei voi unohtaa muita ympäristöön liittyviä huolia kuten saastumista, luontokatoa ja typpikasaumaa. Pystymme sopeutumaan, mutta ympäristön tuhoutuminen, merien happamoituminen ja lajikato ovat peruuttamattomia kehityskulkuja. Seuraukset voivat olla katastrofaalisia. Siksi hankkeidemme ympäristölle aiheuttamaa painetta on tarkasteltava kaikista mahdollisista näkökulmista.
6. Paikallinen asiantuntijuus on kullanarvoista ilmastonmuutokseen varautumisessa
Kestävyys tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta se voi olla myös erilaista eri paikoissa. Hankkeidemme kehitysvaiheessa kuulemme paikallisia yhteisöjä. KUA:n maatoimistojen henkilöstöstä 90 prosenttia on paikallisia ammattilaisia, jotka ymmärtävät paikallisia tarpeita. Idai-myrskyn jälkeen vuonna 2019 jälleenrakensimme kouluja Mosambikissa. Työssä ratkaisevan tärkeiksi nousivat paikalliset tavat varautua esimerkiksi rakennusmateriaalien saatavuuden avulla. Paikalliset pystyivät hyödyntämään koulujen korjauksessa käytettyä tekniikkaa ja materiaaleja myös kotiensa jälleenrakentamisessa.
7. Tuomme paikallista ääntä esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksista
Liian moni maailman heikoimmassa asemassa jo valmiiksi olevista ihmisistä joutuu elämään ilmastokriisin vaikutusten kanssa. Samat ihmiset ovat vaikuttaneet kaikkein vähiten ilmastokriisin syntyyn ja kiihtymiseen. Meidän tehtävämme on saada heidän äänensä esiin. Heillä on parasta ensikäden kokemusta ja tietoa, joiden pitäisi ohjata ilmastopolitiikkaa ja meidän muiden tekoja. Pahin kuivuus vuosikymmeniin on tuhonnut miljoonien ihmisten elämän ja toimeentulon Keniassa ja Somaliassa. Kuivuutta kutsutaan monesti luonnonkatastrofiksi, mutta sen taustalla ovat ihmisen ilmastokriisiä kiihdyttävät toimet.
8. Avustustyötä ohjaa myös realismi
Hätätilanteessa nopeus säästää ihmishenkiä. Jos meille esimerkiksi kriisin keskellä tarjotaan jaettavaksi muovisia vesipulloja, otamme ne vastaan, koska sekä vedelle että pulloille on käyttöä ihmisten auttamisessa. Samalla pyrimme pohtimaan, kuinka pystymme parantamaan toimintaamme ja muokkaamaan hätäaputyötämme siihen suuntaan, että se hyödyttää sekä ihmisiä että ympäristöä.
9. Ilmastonmuutokseen voi varautua
Katastrofit opettavat varautumaan paremmin. Asiantuntijakielellä puhutaan resilienssin eli sopeutumiskyvyn kasvattamisesta. Emme vain jää odottamaan päälle vyöryvää katastrofia vaan pystymme aktiivisesti estämään sen omilla toimillamme. Vaihtoehtoisesti voimme kehittää uusia tapoja elää niin, että katastrofeilla on vähemmän vaikutuksia. Tuemme ihmisiä löytämään monipuolisempia toimeentulon lähteitä ja kehittämään joustavia tapoja koulutukseen.
10. Katse ilmastokriisin vaikutuksiin
Seuraavien vuosien aikana näemme entistä useammin ilmastokriisin vaikutuksia, ja ne vauhdittavat siirtolaisuutta, inflaatiota ja ruokapulaa. KUA:n ilmastostrategia elää tilanteen mukaan. Toimimme ilmastokriisin torjumiseksi nyt ja suuntaamme katseen tulevaan varautuaksemme huomiseen.
+1 Salainen ase ilmastokriisiä vastaan: koulutus
Laadukas koulutus on työkalu, jonka avulla voimme pienentää ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja luoda kestävämpiä yhteiskuntia. Tarjoamme välineet, tukemme ja tekniikkaa, mutta lopulta vain yhteisöt itse voivat saada muutoksen aikaan.
Teksti: Aly Cabrera, Ruth Owen ja Elisa Rimaila Kuvitus: Carla Ladau
