KUA on valinnut puolensa Lähi-idässä – vai mitä, Sabina Bergholm?
Sabina Bergholm johtaa Kirkon Ulkomaanavun operaatioita palestiinalaisalueilla. Toimitus piinasi Bergholmia väitteillä, jotka nousevat esiin KUA:n sosiaalisessa mediassa.
Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuva: Antti Yrjönen
Olet tehnyt yli 20 vuotta uraa kansainvälisen avun parissa. Vapaa-ajallasi innostut karaokesta, jossa suosikkikappaleesi on We Are the World.
Rakastan karaokea! Se on mahtava tapa viettää aikaa läheisten kanssa. We Are the World on hyvä biisivalinta, vaikka monet pitävät sitä banaalina ja nolona. Lopulta kollegatkin aina keinuvat ja laulavat mukana.
Johdat KUA:n työtä palestiinalaisalueilla. Lähi-idässä on sodittu iät ja ajat, ja siksi avun toimittaminen sinne on tyhjänpäiväistä.
Monissa paikoissa on sodittu pitkään ja monissa paikoissa on vaikeaa auttaa. Silti pitää yrittää. On sydäntä särkevää, että joku ajattelee avun toimittamisen olevan tyhjänpäiväistä. Paikallisetkaan eivät menetä toivoa. On tärkeää, ettei muu maailmakaan tee niin.
KUA on selkeästi valinnut puolensa Gazan sodassa ja muissa Lähi-idän tapahtumissa.
Ainoa puoli, jonka valitsemme, on siviilien puoli. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus on se runko, jonka pohjalta teemme kaiken työmme. On tärkeää, ettei KUA:n tai minkään muunkaan humanitaarisen toimijan työstä levitetä väärää tietoa.
Jos KUA on oikeasti puolueeton, sen pitäisi myös auttaa Israelissa sodasta kärsiviä.
Siis todellakin pitäisi! Mutta humanitaarinen systeemi toimii niin, että KUA ei automaattisesti tuppaannu toimimaan minnekään. Pyynnön pitää tulla Israelista, eikä meitä ole vielä pyydetty. Israel on varakas valtio, ja se ilmeisesti pystyy hoitamaan omaa hätäänsä. Jos pyyntö tulisi, toimisimme samoin kuin kaikissa avustuspyynnöissä. Arvoisimme tarvepohjaisesti mahdollisuuksiamme auttaa.
Gazassa ei ole mahdollista tukea koulutusta, koska koulut on pommitettu hajalle.
Gazassa on vaikeaa tukea lasten koulutusta, mutta yritämme silti, koska lasten hätään on tartuttava. Koulua käydään väliaikaistiloissa tai teltoissa. Koulunkäynti ei noudata virallista opetussuunnitelmaa, siinä keskitytään tärkeimpiin, esimerkiksi lukutaitoon ja matematiikkaan. Lisäksi tuemme lasten psykososiaalista hyvinvointia.
Vastaat KUA:n vapaaehtoisverkostoista, joiden kautta lähetetään ihmisoikeustarkkailijoita eli Eappeja palestiinalaisalueille. He vastustavat Israelia. Eappina toimiminen ei tarkoita, että vastustaa Israelia. Heidän tehtävänsä on tarkkailla ihmisoikeusloukkauksia ja tarjota suojelevaa läsnäoloa Länsirannalla. Läsnäolollaan Eapit esimerkiksi mahdollistavat lasten turvallista kouluunpääsyä Israelin tarkastuspisteiden läpi. Eappien työn tärkeys kasvaa koko ajan. Heidän kokoamansa data antaa kattavia todisteita ihmisoikeusrikkomuksista. Esimerkiksi YK:n OCHA hyötyy datasta.
Kaikki järjestöissä työskentelevät ovat idealisteja. Sinäkin perustit 2000-luvun alkupuolella oman järjestön, jonka kautta autoit orpoja Intiassa.
23-vuotiaana minulta puuttui sellainen ajatus, että kannattaako auttaa vain 150 lasta, kun Intiassa on satoja miljoonia lapsia. Sellaista ajatusta minulle ei ole tullut vieläkään. On pakko olla jotenkin idealisti, että jaksaa 20 vuotta tällä alalla. Idealismi ei tarkoita naiiviutta. Idealisti uskoo, että voi edes pienin teoin muuttaa maailmaa.
Se, mitä syömme, on yksi eniten ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä fossiilisten polttoaineiden käytön ja metsienhakkuun ohella. Ilmastonmuutos uhkaa ruokaturvaa sekä suoraan että välillisesti lähes kaikkialla maailmassa. Tilanteen parantamiseksi on kuitenkin tehtävissä paljon.
Teksti: KUA-työryhmä Kuvitus: Carla Ladau
1 Ilmastonmuutos muuttaa ruoantuotantoa.
Ruoantuotantoon ja –jakeluun vaikuttavat muun muassa muutokset lämpötiloissa ja sademäärissä, myrskyjen ja muiden sään ääri-ilmiöiden yleistyminen, merenpinnan nousu, tautien yleistyminen, pölyttäjien väheneminen ja satoja syövien hyönteisten lisääntyminen. Vaikutukset ruokaturvaan ovat moniulotteisia, joten seurauksia on mahdotonta ennakoida varmasti.
2 Ruokaturva horjuu.
Ruokaturva on kunnossa, kun kaikilla ihmisillä – myös tulevilla sukupolvilla – on saatavillaan riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa päivästä toiseen. Ilmastonmuutos voi esimerkiksi vaikuttaa ruoan saatavuuteen markkinoilla ja heikentää yksilön mahdollisuuksia päästä käsiksi ruokaan. Lisäksi ilmastonmuutos voi vaikuttaa ruoan laatuun.
3 Äärisää lisää turvattomuutta.
Global Report on Food Crises -raportin mukaan vuonna 2023 lähes 282 miljoonaa ihmistä miltei 60 maassa koki akuuttia ruokaturvattomuutta. Vaikka taustatekijät ovat moninaisia ja toisiaan vahvistavia, raportissa arvioidaan, että sään ääri-ilmiöt olivat ruokaturvattomuuden syynä 18 maassa eli noin 72 miljoonalla ihmisellä. Muita ruokaturvattomuutta aiheuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi epävakaus, konfliktit ja talouskriisit.
4 Kierre lietsoo itse itseään.
Koska ekosysteemit ovat monisyisiä kokonaisuuksia, ikävä kehitys yhdellä osa-alueella kiihdyttää sitä usein muillakin. Kuumuus lietsoo kuivuutta, mikä taas lisää kastelun tarvetta, mikä vaikuttaa veden laatuun ja saatavuuteen. Joillakin alueilla ilmaston lämpenemisen voi ajatella parantavan satoja, mutta samalla saattavat levitä esimerkiksi kasvitaudit ja hyönteiset. Torjuntaan käytetyt aineet taas vaikuttavat pölyttäjiin.
5 Ruokapula luo pakolaisuutta.
Ilmastonmuutos ei tunne maiden rajoja. Esimerkiksi kuivuus tai tulva voi viedä elannon kokonaisilta yhteisöiltä, ja joskus ainoa keino selvitä on jättää kotiseutu. Pakolla kodeistaan lähteneet päätyvät yleensä alueille, joissa on ruokakriisi jo ennestään. Kun suuri joukko ihmisiä asettuu asumaan olemassa oleviin yhteisöihin, kiistat resursseista voivat johtaa konflikteihin ja epävakauteen, mikä ennestään heikentää ruokaturvaa.
6 Tilanne vaatii sopeutumista.
Ruokaturvan parantamiseksi on jo olemassa monia keinoja, jotka monokulttuurisessa tehotuotannossa ovat unohtuneet. Innovaatioina on jo nähty esimerkiksi kasviproteiineja, joiden tuotanto kuormittaa ympäristöä merkittävästi eläintuotantoa vähemmän. Kyse voi olla myös yksinkertaisista muutoksista: Keniassa jotkut paimentolaisyhteisöt ovat vaihtaneet lehmät kuivuutta ja kuumuutta paremmin sietäviin kameleihin.
7 Suhteen ruokaan on muututtava.
Nykyinen ruokajärjestelmä niin kutsutuissa kehittyneissä maissa on kestämätön. YK:n maatalous- ja ympäristöjärjestöjen arvioiden mukaan yli kymmenesosa ruoasta häviää ennen kuin se päätyy myyntiin. Kotitalouksissa, ravintolapalveluissa ja kaupassa hävikkiin menee lähes viidennes. Ruokaturvan parantaminen vaatiikin merkittävää asennemuutosta erityisesti globaalissa pohjoisessa sekä ruoan oikeudenmukaisempaa jakautumista.
8 Muutokset voivat olla hyviäkin.
Erityisesti teollistuneessa eläintuotannossa on huomattavasti eettisiä ja ympäristöön liittyviä ongelmia, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Kasvikunnan tuotteisiin painottuvaan ruokavalioon siirtyminen olisi hyväksi myös ihmisten terveydelle. Esimerkiksi perinteisten säilöntätapojen paluun ja uudenlaisten reseptien myötä planetaarinen ruokavalio voi tuoda paljon hyvää niin ihmisille, muille eläimille kuin ympäristöllekin – ja siten myös ihmislajin selviytymiselle.
9 Ratkaisut löytyvät luonnosta.
Taudeille ja tuholaisille alttiit monoviljelmät tai jättimäiset eläintuotantolaitokset ovat haitaksi luonnon monimuotoisuudelle. Akroekologia eli monimuotoinen ruoantuotanto on kestävämpi vaihtoehto maankäytön ja monimuotoisuuden näkökulmista. Ratkaisut täytyy räätälöidä kullekin alueelle sopiviksi, sillä yhtä kaikkialla toimivaa reseptiä ei ole. Paikallinen ruoantuotanto vahvistaa yhteisöjä ja vähentää riippuvuutta muualta tulevasta tuotannosta.
10 Ruokaturva on osa resilienssiä.
Riittävä ja ravitseva ravinto on elintärkeä osa niin yksilön kuin yhteisöjenkin hyvinvointia. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että vain hyvin ravittu ihminen voi olla tuottava osa yhteisöään. Ruokaturvattomuus lisää psykologista haavoittuvuutta. Ruoasta murehtiminen häiritsee usein koulunkäyntiä ja työn tekemistä.
+1: KUA tukee murroksessa.
Ruokaturva liittyy voimakkaasti Kirkon Ulkomaanavun työhön rauhan, toimeentulon ja koulutuksen parissa. Kestävä ruoantuotanto auttaa esimerkiksi konfliktien ehkäisyssä, ja nkoulutusta tarjoamalla kuin toimeentuloa tukemalla ihmisillä on parempi mahdollisuuskestävään ja paikalliseen ruoantuotantoon ja ruokavalioon.
Lähteet: Kirkon Ulkomaanavun ilmastotyön asiantuntijan Aly Cabreran haastattelu, IPCC:n Special Report on Climate Change and Land, FAO:n ja WFP:n Hunger Hotspots -raportti sekä 2024 Global Report on Food Crises.
Merkityksellisyys on muotia myös vaateteollisuudessa – Kaiko Clothing lahjoittaa tuotoistaan kehitysyhteistyöhön
Vastuullisuus trendaa yritysten jargonpuheissa, mutta mitä kaikkea se voi oikeasti tarkoittaa? Suomalainen vaateyritys Kaiko Clothing tuotoistaan seitsemän prosenttia kehitysyhteistyöhön Nepalissa. Osansa potista saa myös Naisten Pankki.
Teksti: Markus Silvennoinen Kuvat: Henna Valkama
OSAKEYHTIÖLAIN mukaan yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, mutta voisiko yrityksillä olla muitakin syitä olla olemassa? Paljonkin, ainakin jos kysyy vaateyritys Kaikon perustajalta Mirjam Sokalta.
Sokka on aina ollut kiinnostunut muodista. Alkusysäyksen oman vaateyrityksen perustamiseen hän sai kuultuaan bangladeshilaisen vaatetehtaan romahduksesta. Sokka alkoi pohtia, voisiko vaateteollisuudessa tehdä töitä eettisemmin.
”Halusin yhdistää muodin ja merkityksellisyyden”, Sokka sanoo.
Kaikon tarina alkoi lastenvaatteista
Vuonna 2015 Sokka ompeli esikoislapselleen vaatteita omalla designillaan, kun tutut alkoivat kysellä, eikö hän voisi tehdä vaatteita myös myyntiin.
Sokka opiskeli kansainvälistä liiketaloutta, ja alkoi selvitellä, löytyisikö vastuulliselle muodille markkinaa. Vuoden 2017 lapsimessuilla Kaikon koko mallisto myytiin joka päivä vartissa loppuun.
Nykyisin valtaosa Kaikon myynnistä tulee naistenvaatteista. Yrityksen kasvu on ollut nopeaa, ja sen vuotuinen liikevaihto on jo yli kolme miljoonaa euroa.
Alkutaival ei kuitenkaan ole ollut pelkkää myötätuulta. Koronapandemian ja Ukrainan sodan käynnistämän inflaation myötä tuotantokustannukset ovat nousseet ja samalla asiakaskunnan ostovoima on heikentynyt. Taloudellisesti haastavina aikoina halpamuodin ja kiinalaisten nettikauppojen houkutusvoima kasvaa.
Anjila Shrestha poseeraa Kaikon mallistossa. Kaiko lahjoittaa tuotoistaan seitsemän prosenttia kehitysyhteistyöhön Shresthan kotimaassa Nepalissa.
Yritysvastuu on oikeita tekoja
Vastuullisuus on trendaava sana yritysten viestinnässä. Samalla kuluttajien voi olla hankalaa erottaa, mitkä toimijat toimivat aidosti arvopohjaisesti.
Kaikolle sosiaalinen vastuu tarkoittaa muun muassa sitä, että tuotantoketjut ovat läpinäkyviä ja kaikkialla toimitusketjussa maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Kaiko kertoo verkkosivuillaan avoimesti, mistä osasista tuotteiden hinta muodostuu.
Lisäksi Kaiko lahjoittaa kehitysyhteistyöhön. Sokka on halunnut alusta alkaen ohjata seitsemän prosenttia myytyjen tuotteiden voitosta kehittyvien maiden naisten ja lasten kouluttamiseen.
”Alkuun oli vaikeaa löytää kirjanpitäjää, joka olisi sitoutunut tavoitteeseen. He sanoivat, että tee ensin voittoa ja katsotaan sitten.”
Kaiko Clothing jakaa Naisten Pankin arvopohjan
Sokka piti kuitenkin päänsä. Kumppaniksi valikoitui Naisten Pankki, ja yhteistyö on kestänyt jo seitsemän vuoden ajan.
”On äärimmäisen siistiä tehdä Naisten Pankin kanssa yhteistyötä, sillä meillä on sama arvopohja. Haluamme edistää naisten oikeuksia kehittyvissä maissa. Jos meillä Suomessa on tasa-arvokysymykset pöydällä, niin siellä ne eivät ole edes päässeet pöydälle.”
Aluksi koko myyntivoitoista kertynyt seitsemän prosentin osuus meni Naisten Pankille, mutta nykyään puolet siitä käytetään Kaikon omien kehitysyhteistyöhankkeiden rahoittamiseen Nepalissa. Kaikkiaan Kaiko on kerännyt Nepalin naisten hyväksi yli 110 000 euroa.
Vaikka Kaikolla on ollut takana vaikeita vuosia, ei arvoista tinkiminen ole ollut vaihtoehto.
”Tällä tiellä pysyy omatunto puhtaana ja voi seisoa kaiken sen takana, mitä tekee. Ja on paljon suurempi syy yritykselle olla olemassa kuin vain omistajan voitontavoittelu.”
Arkkipiispa Tapio Luoma: Ei ole väliä, onko avun tarve lähellä vai kaukana
Kirkon Ulkomaanavun vieraana Itä-Afrikassa matkustanut arkkipiispa Tapio Luoma peräänkuuluttaa kansainvälisen avustustyön ja vastuun merkitystä.
Teksti & kuvat: Björn Udd
ARKKIPIISPA Tapio Luomaa huolestuttaa, ja huolenaiheina ovat mitkäpä muutkaan kuin raha ja arvot.
Mutta aloitetaan silti hyvillä uutisilla: piispainkokous suositteli syyskuussa 2024, että seurakunnat osoittaisivat vähintään kolme prosenttia seurakunnan verotuloista lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kautta. Suositus on tärkeä viesti kirkon johtajilta: kehitysyhteistyö on tärkeää, ja sitä tulee tukea.
Isossa kuvassa mennään kuitenkin arkkipiispan mukaan metsään. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat suhteessa bruttokansantuloon ovat nimittäin laskussa tulevina vuosina. Suomen hallitus on päättänyt leikata kehitysyhteistyön määrärahat 0,36 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2025 mennessä, kun vielä 2022 osuus oli noin 0,50 prosenttia.
“Lähimmäisen hyväksi toimiminen kuuluu ihmisyyteen. Siksi ei ole merkitystä sillä, onko avuntarve lähellä vai kaukana. Jos jäädään odottamaan, että omat asiat saadaan kuntoon ennen kuin apua voi antaa muualle, kaukaisempi avuntarvitsija ei sitä todennäköisesti koskaan saa. Siksi on toimittava nyt”, Luoma toteaa.
Katastrofaalisia kriisejä on muuallakin kuin Ukrainassa ja Lähi-idässä
Luoman viesti on näinä aikoina tärkeämpi kuin koskaan. Vaikka Ukrainan ja Lähi-idän kriisit saavat parhaillaan paljon tilaa mediassa, niin katastrofaalisia kriisejä on muuallakin. Esimerkiksi sisällissotaan ajautuneessa Sudanissa yli 25 miljoonaa ihmistä kärsii akuutista ruokaturvattomuudesta.
Tästä syystä Etelä-Sudanin pääkaupungin Juban liepeillä sijaitsevalle Goromin pakolaisasutusalueelle on viimeisen puolentoista vuoden aikana tullut paljon sotaa pakenevia ihmisiä juuri Sudanista. Lokakuussa Luoma kävi alueella Kirkon Ulkomaanavun (KUA) vieraana.
KUA tukee Goromin kouluja. Opettajataustaiset, usein arabiaa äidinkielenään puhuvat Sudanin pakolaiset ovat saaneet esimerkiksi englannin opetusta, jotta he voisivat toimia opettajina Etelä-Sudanissa.
Arkkipiispa Tapio Luoma (kesk.) kävi tutustumassa Etelä-Sudanissa pääkaupunki Juban lähellä sijaitsevan Goromin pakolaisasutusalueen kouluihin. Mukana matkalla olivat myös (vasemmalta) Kirkkohallituksen kansliapäällikön erityisedustaja Elina Hellqvist, kansliapäällikkö Pekka Huokuna, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja arkkipiispan erityisavustaja Juha Meriläinen.
Tuki on tarpeen paitsi kielen vuoksi myös koulutuksen isommassa kuvassa. Pakolaisleireissä luokkakoot ovat isoja, lapset kärsivät traumoista ja tulevaisuusnäkymät ovat haastavat. Peruskoulun päättäville lapsille ei myöskään ole tällä hetkellä tarjolla jatkokoulutusta.
Siitä huolimatta pakolaislapset ja heidän perheensä kokevat koulun olevan eräänlainen henkireikä.
“Lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata, vaikka tulevaisuus näyttäisi miten epävarmalta tahansa. Aikuiset joutuvat joka tapauksessa ennen pitkää jättämään yhteiskunnan ja sen kehittämisen nuoremman sukupolven käsiin”, Luoma järkeilee puhuessaan koulun pihalla opettajille ja henkilökunnnalle, lasten leikkiessä ympärillä.
Perinteiset ja uskonnolliset johtajat rauhantyössä Etelä-Sudanissa
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on syvällinen side Afrikkaan, sillä kirkko on tehnyt siellä työtä jo 150 vuoden ajan. Vuonna 2021 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sopimusjärjestöjen kansainvälisen työn yhteenlaskettu suuruus oli noin 80 miljoonaa euroa, josta 58 prosenttia kohdistui nimenomaan Afrikan mantereelle. Luoma tutustui kirkon tukeman ja KUA:n toteuttaman työn vaikuttavuuteen Etiopiassa, Ugandassa ja Etelä-Sudanissa.
Luoma tapasi matkallaan paitsi pakolaisia myös Itä-Afrikan maiden ylintä johtoa, muun muassa Ugandan opetusministeri Janet Musevenin ja Etelä-Sudanin ensimmäisen varapresidentin Riek Machar Tenyn. Molempien maiden ihmisoikeustilanne on haastava ja juuri sen vuoksi maissa tehtävä työ on tarpeellista kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, Luoma painottaa.
Etelä-Sudanissa myös perinteisillä ja uskonnollisilla johtajilla on iso vastuu rauhanomaisen kehityksen edistämisessä. Keskustelut heidän kanssaan sai Luoman ymmärtämään entistä paremmin, että levottomilla seuduilla rauhan avaimet ovat pitkälti heidän käsissään.
”Uskonnollisina johtajina sekä ihmiset että valtiovalta kuuntelevat meitä. Voimme siis vaikuttaa kaikkiin ihmisiin ja luoda rauhaa”, painotti Etelä-Sudanin uskontojen välisen neuvoston varapuheenjohtaja Sheik Tuma Said Ali tapaamisen yhteydessä.
Uskonnollisten johtajien välittömyys ja ystävällisyys sekä tapa, jolla eri uskonnoissa tulevat johtajat kohtelivat toisiaan, puhutteli arkkipiispa Luomaa.
”Ilmassa oli aivan selvästi kunnioituksen henki. Se luo toivoa siitä, että vaikka on olemassa erilaisia uskontoja ja erilaisia näkemyksiä voidaan ehdä hyvää yhteistyötä rakentavasti.”
Ugandassa arkkipiispa tutustui KUA:n tuella perustettuihin naisten säästö- ja lainayhdistyksiin.
Jokainen jäsen säästää yhdistyksen tilille vähintään 1,25 euroa viikossa. Tällä hetkellä yhdistyksellä on jopa 6 500 euroa. Niistä 5 500 euroa on lainattu jäsenille, jotka maksavat lainat takaisin korkojen kera. Loput rahat toimivat hätävarana esimerkiksi sairaalalaskuja varten, jolloin yhdistyksen jäsenillä on turvaa tulevaisuuden suhteen. Yhdistykset auttavat naisia tasapainottamaan taloutensa, sillä naiset voivat hakea yhdistyksistä lainoja esimerkiksi uusien yritysten perustamiseen.
Arkkipiispa Tapio Luoma (kesk.) vaikuttui Ugandassa Mityanan naistenryhmän saavutuksista mutta myös naisten keskinäisestä solidaarisuudesta ja määrätietoisesta asenteesta. Kuvassa kaksi naistenryhmän jäsentä ja KUA:n Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka.
Arkkipiispa Luoma vaikuttui säästö- ja lainaryhmän toiminnasta.
“Oli valtavan hienoa nähdä se keskinäinen solidaarisuus, voima ja määrätietoisuus, mikä naisten ryhmistä huokui. On hienoa, että naiset saavat ottaa vastuuta oman elämänsä kehittämisestä”, sanoo Luoma.
Ugandassa arkkipiispa pääsi juhlistamaan myös KUA:n Ugandan toimiston 10-vuotismerkkipäivää. Kymmenessä vuodessa Ugandan toimisto on kasvanut 260 työntekijän maatoimistoksi, joka on henkilöstömäärältään noin kaksi kertaa suurempi kuin KUA:n pääkonttori Helsingissä.
Juhliin oli arkkipiispan lisäksi kutsuttu kaikki tärkeimmät yhteistyökumppanit, kansainvälisiä rahoittajia ja Suomen suurlähettilästä myöten.
”Tunnelma oli hyvin välitön ja leppoisa. Oli hienoa nähdä kuinka erilaisia verkostoryhmiä ja yhteistyökumppaneita oli mukana. Se kertoo siitä, että Kirkon Ulkomaanapu on Ugandassa pystynyt verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä hyvin moneen suuntaan”, Luoma tuumi juhlista.
Luovien alojen koulutus teki vaikutuksen arkkipiispaan Etiopiassa
Etiopianpääkaupungissa Addis Abebassa arkkipiispa osallistui puolestaan KUA:n uusimman maatoimiston ja ensimmäisen ohjelman, luovien alojen koulutusprojektin Creators Hubin avajaisiin.
Nuorisotyöttömyys on Etiopiassa yleistä varsinkin kaupungeissa. Siksi KUA kouluttaa nuoria digitaalisesta markkinoinnista, mikä mahdollistaa töiden tekemisen myös ulkomaille.
“Etiopia on infrastruktuuriltaan sellainen valtio, jossa on mahdollisuuksia tämänkaltaiseen koulutukseen ja siitä saatujen oppien toteuttamisessa. Minusta on valtavan hienoa, että voimme valmentaa ja opettaa nuoria aikuisia työskentelemään tietokoneympäristössä ja hyödyttämään verkkomaailmaa erilaisiin tarkoituksiin”, sanoo Luoma.
Kirkon Ulkomaanapu on avannut syksyllä 2024 uuden maatoimiston Etiopiaan. Arkkipiispa Tapio Luoma (vasemmalla selin) osallistui toimiston avajaisiin. Paikalla olivat myös KUA:n toiminnanjohtaja Tomi Järvinen (selin), luovien alojen koulutusprojektin Creators Hubin päällikkö Fladwel Rawinji. Taustalla KUA:n erityisedustaja Afrikan unionissa Mahdi Abdile ja Suomen Etiopian-suurlähettiläs Sinikka Antila.
Kaiken kaikkiaan arkkipiispa Luoma oli vakuuttunut nähdessään, mitä Kirkon Ulkomaanapu yhdessä verkostojensa kanssa on onnistunut saamaan aikaiseksi itäisessä Afrikassa.
“Kirkon Ulkomaanapu on palkannut maatoimistoihin paljon paikallisia työntekijöitä. Se kertoo siitä, että henkilökunta on paneutunut paikallisiin oloihin. Silloin varmistuu myös, että seurakunnista annettu tuki menee koulutettujen ja osaavien ihmisten kautta sinne, missä apua tarvitaan eniten”, Luoma kiteyttää.
”Tällä matkalla on ollut puhuttelevaa kokea, miten hauraissa valtioissa kaiken köyhyyden ja suuren epävarmuuden keskellä elää toivo paremmasta. Juuri toivoon paremmasta Kirkon Ulkomaanavun työ kannustaa ihmisiä.”
Äärimmäinen koulumatka – Etelä-Sudanissa lapset liikkuvat läpi soiden, joilla vaanivat käärmeet ja krokotiilit
Etelä-Sudanissa vaikeakulkuinen suo hallitsee maisemaa ja siellä elävien ihmisten arkea majesteettisin ottein. Lähdimme mukaan maailman erikoisimmalle koulumatkalle, jolla vesi yltää vyötäisille ja vaarana ovat myrkkykäärmeet, krokotiilit ja piinaavasti paahtava aurinko.
Teksti & haastattelut: Ulriikka Myöhänen Haastattelut: Björn Udd Kuvat: Antti Yrjönen
KUKOT HERÄÄVÄT viideltä. Kukkokiekuu raikaa kaikkialla, kun musta, valoton yö päästää irti otteestaan ja aurinko pilkistää taivaanrannasta.
Etelä-Sudanin New Fangakissa Bichul Kuonin kyläyhteisö pyyhkii silmistään unihiekkaa. 16-vuotias Nyaluit Tang Chuol vaihtaa vaatteita ja kaivaa sitten esille pinon kirjoja. Chuolin isä kastelee pientä kasvimaataan, äiti päästää suojassa yön viettäneet ja aamun kajossa raakkuvat kanat kipittelemään pitkin pihamaata.
Kuuden jälkeen aurinko on kivunnut lämpimän keltaiseksi läiskäksi horisonttiin, ja Chuol lähtee johtamaan sisaruskatrastaan kylän läpi ja kohti koulua. Maa on kuiva, siellä täällä kasvaa heinikkoa, pusikkoa ja matalaa puustoa. Sirkat sirittävät.
Pian seurueeseen liittyy lisää lapsia, ja myös Chuolin ystävä, 15-vuotias Nyatiem Lam Lok kipittää joukon jatkoksi takavasemmalta. Lapset huikkailevat toisilleen tervehdykset nuerin kielellä.
“Male!”
“Male mi goa!”
Kun seurue on edennyt kymmenisen minuuttia, lapset pysähtyvät, riisuvat jaloistaan pitkät housunsa ja nostavat hameenhelmansa ylös. Tästä se alkaa, kenties yksi maailman erikoisimmista koulumatkoista.
Edessämme levittäytyvä suo tuntuu kuin huokaavan: tulkaa, tutut lapset, teen parhaani kannatellakseni teitä.
Kirjat ja kengät kulkevat käsissä, kun lapset etenevät suolla. Heinikossa voi vaania vaaroja. Seudulla tavataan käärmeitä ja krokotiileja.
ETELÄ-SUDANIN pohjoisosissa, lähellä Sudanin rajaa sijaitseva al-Suddin suo on yksi maailman suurimmista suoalueista, joka saa kosteutensa Valkoisesta Niilistä ja sateista. Suon koko vaihtelee vuodenajan mukaan. Kuivana kautena suoalue saattaa ottaa haltuunsa noin Viron kokoisen alueen (45 339 neliökilometriä), sadekautena sen kosteat mättäät kurottavat jopa tuplasti laajemmalle.
Arabiankielinen nimi al-Sudd viittaa esteeseen, ja sitä suo on todistanut olevansa monille kautta aikojen. Mahtava suomaa on katkaissut kokemattomien kulkijoiden matkanteon jo muinaisten egyptiläisten aikaan ja ajanlaskun alkaessa keisari Neron alaisuudessa. Haasteet jatkuivat myös paljon myöhemmin, kun löytöretkeilijät yhä etsiskelivät Niilin alkulähdettä.
Toisaalta vaikeakulkuinen suo on tarjonnut suojaakin niille, jotka sen tuntevat. Viimeksi niin tapahtui Etelä-Sudanin raa’an sisällissodan (2013–2020) aikana. Silloin suoalueen väkiluku paikoittain jopa kymmenkertaistui, sillä monimutkaisessa mättäiden verkostossa pakolaiset tunsivat olevansa turvassa hyökkääjältä.
Äkkiseltään tuntuu, ettei suota ole helppo lukea. Se on kuin omiin oloihinsa sulkeutunut, itsepäinen, maineikkaan suvun prinssi. Se on ylväs, vähän ylimielinen ja usein täynnä yllätyksiä. Mutta kun kuninkaallisen kanssa tulee tutuiksi, sen temppuja alkaa ymmärtää.
Kouluaan kohti taivaltava koululaiskatras vaikuttaa tuntevan suomaan oikut kuin omat taskunsa.
Matkan alussa vettä on puoleen sääreen ja liukas lieju imaisee jalat nilkkoja myöten sisuksiinsa.
Sitten syvenee. Pienimmät lapset kurottavat koulukirjojaan päänsä yläpuolelle, kun vesi yltää jo vyötärölle ja jopa kainaloihin.
Onneksi ei ole kylmä. Mittari näyttää kolmeakymmentä celsiusastetta, ja näissä oloissa vesi tuntuu vain virkistävältä.
“Keskityn aina kirjoihin, etten pudottaisi niitä suohon”, Chuol kertoo myöhemmin.
“Minä pudotin kirjan kerran”, Lok paljastaa ja jatkaa: “Opettaja antoi minulle varoituksen ja sanoi, etten pidä hyvää huolta tavaroistani. Myös vanhempani toruivat minua ja muistuttivat, ettei meillä ole mahdollisuutta hankkia uusia kirjoja.”
Liejuisen ja osin jopa syvän suon läpi kouluun taivaltavat lapset joutuvat kantamaan kirjojaan ja vaatteitaan. Suon vesimäärä ja pinta-ala vaihtelevat sen mukaan, onko meneillään kuiva kausi vai sateiden aika.
Tytöt kertovat, että suon syvyys on koulumatkalla todellinen haaste. Nyt maaliskuussa tilanne on parempi kuin pian alkavana sadekautena. Silloin liikkuminen suolla onnistuu vain kanootilla, johon harvalla perheellä on varaa. Sadekaudella tytöt kärkkyvät koulukyytejä paikallisilta kalastajilta.
Koulumatkalla lapsia kiusaavat hyttyset. Chuol kertoo, että iho on usein myös suon kasviston piiskaama: erityisesti jaloissa on suon ylityksen jälkeen nirhaumia ja pienenpieniä piikkejä.
Mutta vaanii matkalla isompiakin vaaroja. Lapset toruvat toisiaan menemästä liian syvälle heinikkoisille mättäille. Al-Suddin suoalueella tavataan runsaasti erilaisia myrkkykäärmeitä ja jopa krokotiileja. Myös suota halkovilla joilla on tavallista nähdä paksuselkäinen pitkä käärme porhaltamassa vauhdilla karkuun veneen kokan edestä.
Riskeistä huolimatta jalan kulkeva koululaiskatras jatkaa porskuttamistaan. Aurinko kipuaa yhä korkeammalle, ja koulupäivä alkaa pian.
Nyaluit Tang Chuol, 16, on motivoitunut käymään koulua. Hän pärjää erityisen hyvin englannissa. Chuol toivoo koulutuksen myötä pystyvänsä elämään niin, ettei ole riippuvainen muiden avusta.
Tulva vei koulun
Lopulta koululaiset nousevat vetiseltä suolta rantatörmälle, pukevat ylleen aiemmin riisumansa vaatteet ja huuhtelevat jalat puhtaiksi mudasta. Matkan viimeinen osuus on noin vartin mittainen kävely kuivan, railoille halkeilleen tantereen läpi. Kaikkialla kasvaa puskia, joista irtoavat piikkipallerot takertuvat housunlahkeisiin, hameenhelmoihin ja kenkiin.
Chuol ja Lok kertovat, että heidän koulumatkansa on ollut tällainen tunnin mittainen taivallus jo vuosia. Neljä vuotta sitten New Fangakia koetteli valtava tulva, joka vei mukanaan lähelle jokea rakennetun koulurakennuksen.
Tulvan vuoksi koulun paikkaa siirrettiin kauemmaksi joesta, ja samalla lasten koulumatka pidentyi merkittävästi. Uutta koulurakennusta ei koskaan rakennettu. Tänä maaliskuisena maanantaiaamuna oppilaat kantavat liitutauluja niiden muutamien puiden alle, jotka jaksavat kasvaa kuivasta maaperästä.
“Opettajat tekevät koulun. Niin pitkään, kun on opettaja, joka opettaa, on mahdollista saada aikaiseksi koulu. Luokka ilman opettajaa ei ole koulu”, Chuol arvioi ja kertoo itsekin haaveilevansa englanninopettajan urasta.
KUA maksaa Gutyiel Lony Gutluukille ja muille opettajille palkkiota. Monet opettajat myös kalastavat ja viljelevät elättääkseen perheensä. Kuva: Antti Yrjönen
Opettajat New Fangakissa ovat kuitenkin vaikeassa tilanteessa. Opettajien palkanmaksussa on ollut haasteita sen jälkeen, kun Etelä-Sudan ajautui sisällissotaan vuonna 2013.
Kirkon Ulkomaanapu tukee Chuolin ja Lokin koulua paitsi oppimateriaaleilla myös maksamalla opettajille kuukausittaista palkkiota, jonka suuruus on 35 000 Etelä-Sudanin puntaa (maaliskuun 2024 kurssilla noin 20 Yhdysvaltain dollaria). Palkkio on avuksi, mutta määrältään liian pieni. Paikalliset arvioivat, että noin 100 dollarin kuukausitulot takaisivat hyvän toimeentulon. Monet opettajat kalastavat ja viljelevät opetustyön ohella elättääkseen itsensä ja perheensä.
“Monien eteläsudanilaisten lapset käyvät koulua naapurimaissa, mutta kaikilla perheillä ei ole siihen varaa. Me haluamme tarjota mahdollisuuden koulutukseen omassa kotikylässä, jotta yhteisömme olisi mahdollista kehittyä”, opettaja Gutyiel Lony Gutluuk pohtii.
Olosuhteet koululla ovat haastavat, mikä näkyy myös vähenevissä oppilasmäärissä. Vuonna 2023 koulussa opiskeli noin 800 oppilasta, ja nyt heitä on noin 500.
Eniten kouluarkea haittaavat rakennusten puute yhdistettynä sään ääri-ilmiöihin. Kun taivaankansi repeää sadekauden merkiksi, oppilailla ja opettajilla ei ole kattoa suojanaan. Se, mikä on kuivan kauden aikana syville railoille halkeillut savimaa, muuttuu sateen myötä petolliseksi mutavelliksi. Kuka haluaa opiskella tai opettaa vyötäröä myöten mudassa, kaatosade niskassaan?
Koulupäivistä tekee haastavia myös se, ettei koulussa ole vessoja ja lähin vedenlähde, joki, sijaitsee pitkän kävelymatkan päässä. Äärimmäiset olosuhteet vaikuttavat kaikkeen arkiseen elämään. Opettajat kertovat, että vain muutamia kuukausia aiemmin lapset jättivät tulematta kouluun, kun perheilä ei ollut riittävästi ruokaa.
Vaikeuksista huolimatta opettajilla on aihetta olla ylpeitä oppilaistaan. Viime vuonna kaikki koulun oppilaat pääsivät läpi kansallisista kokeista, osa jopa kiitettävin arvosanoin. Koulunkäynti ruokkii nuorten unelmia.
Puun varjo suojaa koululaisia auringolta vain koulupäivän ensimmäiset hetket. Vain reilua viikkoa myöhemmin Etelä-Sudanin hallitus sulki koulut vaarallisen helleaallon vuoksi.
SÄÄOLOJEN äärimmäisyys konkretisoituu koulupäivän edetessä. Aamun ensimmäisinä tunteina tannerta pyyhkii pieni tuulenvire, mutta mitä korkeammaksi aurinko kipuaa, sitä vähemmän puut tarjoavat varjoa niiden alle kokoontuneille ryhmille.
“Tavoitteenani on pärjätä tulevaisuudessa niin, ettei minun tarvitse olla riippuvainen muiden avusta”, Chuol pohtii.
Lapset ovat istuneet mukanaan tuomillaan jakkaroilla tai ruosteisilla peltipurkeilla jo useamman tunnin, kun lämpötila ylittää neljänkymmentä celsiusasteen. On aika pitää juomatauko. Lapset kaivavat esiin pulloja, kuppeja ja juoma-astiaksi kelpaavia vanhoja kahvipurnukoita ja lähtevät opettajan johdolla joelle.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin katras saapuu rantaan. Vesi seisoo rannassa ruskeana, mutta siitä huolimatta osa lapsista kahlaa veteen, kastelee kätensä ja kasvonsa, täyttää juoma-astiansa ja juo ahnaasti.
“Joelle meneminen ja veden ottaminen on haastavaa. Emme näe, mitä veden alla on. Siellä voi olla teräviä asioita, käärmeitä ja jopa krokotiileja. Ne eivät ole kaikille ystävällisiä”, Lok kertoo.
Chuol kertoo nähneensä juomapaikalla kerran krokotiilin.
“Olin tosi peloissani ja lähdin karkuun.”
Joesta juominen on koululaisille jokapäiväinen riski, sillä myös voimia vievät ripulitaudit ovat täällä arkisia. Toisaalta juomatauko voi olla ainoa asia, joka pitää lapset tolpillaan läpi helteisen koulupäivän.
Tytöillä on toive: puhdas porakaivo. Se tekisi elämästä helpompaa.
Koululaiset kapuavat rantatörmälle puoli tuntia kestäneen suon ylityksen jälkeen. Koulumatkan viimeinen osuus on vartin kävely kuivan maan halki.
Perheet ovat sisällissodan jälkeen alkaneet laittaa myös tyttäriä kouluun
Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Nälkä ajelee Chuolin ja Lokin suon läpi takaisin kotikylään Bichul Kuoniin. Siellä tytöt syövät päivän ensimmäisen ateriansa, lounaan, jonka äidit ovat usein ehtineet valmistaa koulupäivän päättymiseen mennessä.
Illan tullen Chuolin isä Tang Chuol Koryom on jälleen samoissa puuhissa, joihin hän jäi aamulla lasten lähdettyä kouluun: kastelemassa pientä puutarhaansa, jossa hän viljelee okraa, tomaatteja ja papuja.
Kasvimaa on tällä hetkellä Koryomin ainoita keinoja tukea koulua käyviä lapsiaan. Sieltä perhe ammentaa ainekset päivittäisiin aterioihin, ja loppusato myydään eteenpäin markkinoilla. Vielä neljä vuotta sitten perhe omisti myös karjaa, mutta eläimet hukkuivat ja katosivat tulvassa.
Chuol ja Lok haaveilevat kouluttautuvansa pitkälle mutta palaavansa lopulta kotikyläänsä.
Chuolin kummallakaan vanhemmalla ei ole minkäänlaista koulutusta. Ylipäätään koulutuksen taso New Fangakin seudulla oli ennen sisällissotaa hyvin heikkoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä useampi perhe on alkanut laittaa tyttäriäänkin kouluun, mikä on seurausta paitsi järjestöjen vaikuttamistyöstä myös siitä, että läheltä löytyy koulu, joka tarjoaa oppilailleen oppimateriaalit.
Koryomin oma tytär on pärjännyt hyvin englannin kielessä. Koryom kertoo olevansa siitä erityisen ylpeä.
“En osaa itse kirjoittaa eikä minulla ole mitään erityistaitoja. Toivon, että lasteni osa on toisenlainen”, Koryom sanoo. Entä pelottaako vanhempia lastensa vaarallinen koulumatka?
Koryom myöntää suon ylittämisen olevan haaste, mutta tokaisee, että enemmän häntä pelottaisi laittaa lapsensa koulumatkalle kaupunkiin.
“Täällä ei tapahdu auto-onnettomuuksia, sillä meillä ei ole autoja. En ole peloissani lasteni puolesta.”
NIINHÄN SE ON. Al-Suddin suomaa on monella tapaa vaikea ja armoton, mutta kaikki on suhteellista. Arvaamattomuuden ohella tällä itsepäisellä prinssillä on myös hurmaavat puolensa.
Rantojen korkeista heinikosta pyrähtelee lentoon komeita haikaroita ja ruskeita, siniotsaisia lintuja, afrikanjassanoita. Violettikukkaiset lumpeet täplittävät vesistöjä, ja puunkäppyrät kiemurtelevat kohti taivasta kuin kuninkaalliset valtikat. Poukamissa lapset ja aikuiset kylpevät päivän kuumimpaan aikaan ja hihkuvat iloisia tervehdyksiä veneilijöille. Kalaisat joet tarjoavat monille myös päivittäistä vatsantäytettä.
Arki on vaatimatonta, mutta suomaan asukkaille tämä elämä on usein sitä ainoaa oikeaa elämää, josta on vaikea kuvitella lähtevänsä pois.
“Jos menen yliopistoon, minun pitää muuttaa pois neljäksi tai viideksi vuodeksi. Kun saan opinnot päätökseen, palaan kotiin kehittämään yhteisöäni”, Lok suunnittelee.
Myös Chuol haaveilee kouluttautuvansa mahdollisimman pitkälle mutta palaavansa lopulta kotiin.
Tyttöjen kotikylälle ne ovat hyviä uutisia.
Juttuun on haastateltu myös Etelä-Sudanissa työskentelevää Kirkon Ulkomaanavun koulutusmentoria Stephen Chania.
Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Silloin lapset suuntaavat takaisin kotiin.
Kolme Kirkon Ulkomaanavun maajohtajaa kertoo, kuinka löytää rohkeus auttaa vaikeissa olosuhteissa
Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta Ukrainassa, Etelä-Sudanissa ja Syyriassa kohtaa ylitsepääsettömiltä vaikuttavia haasteita päivittäin.
Teksti: Ruth Owen Käännös: Ulriikka Myöhänen
TYÖ POIKKEUKSELLISISSA olosuhteissa tarkoittaa turvallisuusuhkia ja haastaa jatkuvasti myös henkistä hyvinvointia. Tässä jutussa kolme Kirkon Ulkomaanavun maajohtajaa kertoo, millaisia uniikkeja haasteita he kohtaavat työssään konfliktien ja humanitaaristen kriisien keskellä. Lisäksi he paljastavat, mikä inspiroi ja motivoi heitä jatkamaan työtään haasteista huolimatta.
Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelsonia motivoi nähdä työn aikaansaama muutos. ”joka kerta, kun todistamme muutosta esimerkiksi kouluun pääsevien lasten keskuudessa. Silloin ”Tulee tunne, että työmme edesauttaa yhteiskunnallista muutosta sekä parantaa ihmisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia vaatia oikeuksiaan.” KUVA: Ulriikka Myöhänen / KUA
”Joka kerta kun tulen töihin, tiedän, että tekemisilläni on suora vaikutus muihin ihmisiin”
Seme Nelson on opiskellut rauhan, konfliktin ja kehityksen tutkimusta yliopistoissa kolmella mantereella. Nelson päätti kuitenkin palata takaisin kotimaahansa Etelä-Sudaniin, jossa hän nyt johtaa Kirkon Ulkomaanavun maatoimiston työtä.
“Haasteet Etelä-Sudanissa ovat moninaisia. Maa on epävakaa ja sen talous on heikoissa kantimissa. Monet elävät köyhyydessä, jota pahentavat konflikti, pakolaisuus ja sota naapurimaassa Sudanissa.
Etelä-Sudanin valtio perustettiin vuonna 2011 väkivaltaisten konfliktien ja sisällissodan perinnölle. Se perintö vaikuttaa edelleen koko valtion vakauteen. Myös Kirkon Ulkomaanapu on kokenut Etelä-Sudanissa turvallisuusuhkia. Paikalliset ihmiset ryöstivät Piborissa sijaitsevan toimistomme vuonna 2016. Silloin kansalaisjärjestöihin kohdistui paljon hyökkäyksiä. Vuonna 2022 Fangakin-toimistomme tuhoutui aseellisten ryhmien välisissä taisteluissa. Henkilökuntamme jatkoi työntekoa, minä mukaan lukien.
Vuonna 2020 tein maisterintutkintoani Japanissa ja harkitsin jääväni sinne. Aloin kuitenkin miettimään, onko tekemisilläni siellä merkittävää vaikutusta ihmisten elämään. Toisin on Etelä-Sudanissa. Joka kerta kun tulen töihin, tiedän, että tekemisilläni on suora vaikutus muihin ihmisiin.
Ja juuri se on asia, joka saa henkilökuntamme jatkamaan työskentelyään vaikeuksista ja haasteista huolimatta. Se konkretisoituu joka kerta, kun todistamme muutosta esimerkiksi kouluun pääsevien lasten keskuudessa. Silloin tulee tunne, että työmme edesauttaa yhteiskunnallista muutosta sekä parantaa ihmisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia vaatia oikeuksiaan.
Kun Sudanin konflikti syttyi vuonna 2022, monet sudanilaiset pakenivat Etelä-Sudaniin. Myös monet aiemmin Sudaniin paenneet eteläsudanilaiset päättivät palata kotimaahansa. Luulen, että vain viisi prosenttia näistä pakolaisista asuu nyt pakolaisasutusalueilla Etelä-Sudanissa ja noin 80 prosenttia eteläsudanilaisten kodeissa. Monet ovat päättäneet avata ovensa sudanilaisille pakolaisille ja jakaa omasta vähästään. Media haluaa aina tehdä juttuja kärsimyksestä ja epätoivosta, mutta minusta meidän pitäisi alleviivata tämäntyyppisiä positiivisia tarinoita.
Maani on perustettu tarinalle, johon kietoutuu konflikteja ja epätoivoa. Valtion rakentaminen alkoi melkein nollasta. Mutta jos tarkastelee infrastruktuurin muutosta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, niin kasvu on ollut valtavaa. Maassa on kaupunki nimeltään Juba, josta olemme ylpeitä. Kaupunkia ei ollut ennen olemassa. Ihmisten anteliaisuus, voima ja rohkeus ovat tunnustuksen arvoisia huolimatta siitä, että maamme tilanne on epätoivoinen.“
”On tärkeää erottaa toisistaan poliittiset ongelmat ja solidaarisuus kärsiviä ihmisiä kohtaan”
Mazen Khzouzin koti on Jordaniassa, mutta työnsä vuoksi hän viettää pitkiä ajanjaksoja erossa perheestään. Syyrian maajohtajana Khzouz ajattelee, että hänelle on tärkeää olla lähellä niitä yhteisöjä, joiden kanssa hän työskentelee.
KUA:n Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz asuu Jordaniassa. Kuva: Mohammed al-Masrab
“En ole sellainen ihminen, joka tyytyy elämässään vain perusasioiden hoitamiseen. Minun on tehtävä enemmän. Minun on oltava lähempänä ihmisiä, joiden kanssa teen töitä.
Syyria kärsii pitkään jatkuneen konfliktin, talouden romahtamisen ja tuhoisan maanjäristyksen vaikutuksista. Maahan kohdistuu ankaria pakotteita, jotka osaltaan köyhdyttävät väestöä ja lisäävät kärsimystä. Pakotteiden myötä kaikkia välttämättömyystavaroita ei ole tarjolla eikä raha liiku. Hinnat ovat nousseet pilviin, ostovoima on heikentynyt ja työttömyysaste on erittäin korkea. Arviolta 90 prosenttia syyrialaisista elää nyt köyhyysrajan alapuolella. Elinkustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2023 lähtien minimikulukorilla (Minimum Expenditure Basket) mitattuna.
Syyrian turvallisuustilanne on parantunut suhteellisesti verrattuna konfliktin vaikeimpiin vuosiin. Humanitaarisilla toimijoilla on nyt paremmat mahdollisuudet tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisryhmiä. Turvallisuustilanne on kuitenkin edelleen arvaamaton, ja uusien väkivaltaisuuksien puhkeaminen on mahdollista. Satunnaiset hyökkäykset, eri ryhmien väliset yhteenotot ja useat tarkastuspisteet asuinkeskusten välillä voivat hidastuttaa etenemistä myös Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla. Matkat kouluihin ja yhteisöihin saattavat viedä vaikkapa kolme tai neljä tuntia.
Sosiaaliset jännitteet lisääntyvät katastrofien aikana. Alkaahan se turhauttaa, kun toiset saavat apua ja toiset eivät, vaikka monet tarvitsisivat sitä. Jännitteet ovat riski myös työntekijöillemme. Niiden lieventämiseksi ja henkilöstön turvallisuuden varmistamiseksi rakennamme vahvoja suhteita yhteisöjen johtajiin ja paikallisiin toimijoihin.
Kun ymmärrämme, että ihmiset kamppailevat täyttääkseen perustarpeensa, siis saadakseen ruokaa ja vaatteita lapsilleen, on helppo ymmärtää myös heidän voimakkaita reaktioitaan. Me Kirkon Ulkomaanavun työntekijät Syyriassa toivomme, että voisimme tehdä enemmän ja tavoittaa vielä enemmän apua tarvitsevia.
Kaikki työntekijämme ovat syyrialaisia. Henkilökunnan jäsenet ovat menettäneet läheisiään sodassa, maanjäristyksessä ja jopa koleralle. On tavallista, että yksi työntekijämme auttaa tuloillaan vähintään kahta tai kolmea muuta sukulaista tai kotitaloutta.
Perheeni Jordaniassa ihmettelee, miten jaksan tämän kaiken keskellä, mutta kotimaani läheisyys auttaa paljon. Selitän heille, että meillä on hyvä evakuointisuunnitelma. Vakuutan, että olemme turvassa.
Tiedotusvälineet rakentavat Syyriasta tietynlaista kuvaa, joka vaikuttaa myös monien käsityksiin ja mielipiteisiin syyrialaisista. Se on erittäin iso virhe. On tärkeää erottaa toisistaan poliittiset ongelmat ja solidaarisuus kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Syyrian kansa ei ansaitse huonoa kohtelua. He ovat ihmisiä. Heillä on lapsia. He ansaitsevat elää ihmisarvoista elämää yhtä paljon kuin sinä ja minä ansaitsemme.”
Kanadan Ukrainalaisessa diasporassa kasvanut Patricia Maruschak palasi sukujuurilleen Ukrainaan, kun Kirkon Ulkomaanapu haki sotaan joutuneeseen maahan toimistolleen maajohtajaa. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
”Kaipaan perhettäni, mutta haluan nähdä Ukrainan menestyvän ja olevan vapaa”
Patricia Maruschak on Kanadaan asettuneiden ukrainalaisten maahanmuuttajien lapsenlapsi ja siten kasvanut ukrainalaisessa diasporassa. Maruschak asui ja työskenteli Ukrainassa vuosina 2006–2010 ja palasi vuonna 2022 johtamaan Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan-toimistoa.
“Ukraina on ollut täydessä sodassa sen jälkeen, kun sen naapuri Venäjä hyökkäsi maahan vuonna 2022. Ilmahälytykset aiheuttavat jatkuvia häiriöitä jokapäiväiseen elämäämme. Sota ja ilmahälytykset vaikuttavat suuresti myös koulutukseen ja psykososiaaliseen hyvinvointiin. Koulut Ukrainassa joutuvat kokemaan kaikenlaista, ja opettajat ovat etulinjassa.
Tšernihivissä yksi tukemistamme kouluista vaurioitui hiljattain pommituksessa. Kun ilmahälytys alkoi, kaikki koulussa olleet menivät alakerroksiin. Meneillään oli päivittäinen hiljainen hetki kaatuneiden muistoksi, kun läheltä kuului kolme valtavaa räjähdystä. Kaikkien oli heti mentävä maahan makaamaan, lapset olivat hyvin peloissaan. Samaan aikaan myös ihmiset kadulta yrittivät päästä suojaan kouluun.
Kun ilmahälytys alkaa, kaikkien ukrainalaisten koululaisten on mentävä pommisuojaan. Opettajat yrittävät jatkaa opettamista, vaikka aina pommisuojissa ei ole opetusryhmiä erottavia seiniä. Kuvittelepa, että yrität jatkaa oppituntia 7- tai 8-vuotiaiden kanssa, kun huoneessa on toiset 100 lasta!
Koulutamme opettajia psykologisesta ensiavusta, jotta heillä on taitoja auttaa lapsia vaikeissa hetkissä. Koulutamme opettajia myös mielenterveydestä, jotta he voivat auttaa lapsia, joilla on traumoja tai joiden perheenjäsenet ovat taistelemassa. Autamme myös opettajia huolehtimaan itsestään ja henkisestä hyvinvoinnistaan.
Monet henkilökunnastamme eivät ole aiemmin työskennelleet kansalaisjärjestöissä, vaan heidän taustansa on pääasiassa liike-elämässä. Näinä aikoina he ovat ylpeitä voidessaan auttaa ukrainalaisia maanmiehiään. Hankintavastaavamme oli sodan alussa maansisäinen pakolainen, sillä hänen yhteisöään miehittivät jonkin aikaa venäläiset joukot.
Pääpsykologimme on joutunut kahdesti lähtemään kotiseudultaan: ensin vuonna 2014 Donetskista ja sitten maan kaakkoisosasta, kun täysimittainen sota alkoi vuonna 2022.
Kaipaan Kanadassa asuvaa perhettäni paljon, mutta Ukrainassa on paljon tarpeita ja mahdollisuus vaikuttaa. Teemme yhteistyötä osaavien ja kokeneiden ukrainalaisten koulutusasiantuntijoiden kanssa. On ilo työskennellä heidän rinnallaan. Henkilökohtaisesti haluan nähdä Ukrainan menestyvän, olevan vapaa ja kykenevän tekemään omat valintansa.”
Seme, Mazen ja Patricia esiintyvät Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä ohjelmassa Helsingin Maailma kylässä -festivaaleilla 25. toukokuuta 2024.
Puhutaan menkoista – Ugandalaisessa koulussa kuukautisista johtuvat poissaolot kitkettiin yksinkertaisella keinolla
Kolme neljästä tytöstä Ugandassa jättää koulupäiviä väliin kuukautisten takia. Bukeren yläkoulussa ongelmaa on ratkottu lisäämällä sekä tyttöjen että poikien tietoa menkoista. Tytöt ovat saaneet myös suojia ja saippuaa.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
YLI SADAN teini-ikäisen jännitys ja päiväntasaajan iltapäivän hohka ovat lämmittäneet luokkahuoneen ilman niin paksuksi, että sitä voisi melkein kahmaista purkkiin. Ahtaasti pulpeteissaan istuvat nuoret supisevat, kun opettaja Jolly Kyogabirwe aloittaa lisääntymisterveyttä ja seksuaalioikeuksia käsittelevän oppitunnin Keski-Ugandassa sijaitsevan Bukeren yläkoulussa.
Nyt puhutaan kuukautisista! Kuhina rauhoittuu.
”Kuukautiset eivät ole sairaus, jonka takia teidän pitäisi jäädä kotiin ja pois opetuksesta”, Kyogabirwe sanoo.
Eturivissä muutama tyttö vilkuilee toisiaan. Takapenkissä pojat nojaavat kiinnostuneina eteenpäin, joten annetaan opettajan jatkaa.
”Jos kuukautiset alkavat kesken koulupäivän, koululla on hätätapauksia varten kertakäyttösiteitä. Me autamme teitä, jotta voitte olla koulussa kuukautisista huolimatta”, opettaja Kyogabirwe osoittaa sanansa tytöille.
ETENKIN PAKOLAISASUTUSALUEILLA kuukautisiin liittyvät poissaolot ovat todellinen uhka koulutukselle. Moni tyttö on poissa koulusta useita päiviä joka kuukausi.
Bukeren yläkoulu taistelee poissaoloja vastaan järjestämällä kuukautishygieniaopetusta ja jakamalla tytöille sen yhteydessä pussillisen kestositeitä, saippuaa ja alushousuja.
Opettaja Kyogabirwe käy läpi merkkejä, joita keho antaa ennen kuin kuukautiset alkavat ja muistuttaa, että oma kuukautiskierto kannattaa tuntea.
Takapenkin pojat innostuvat viittaamaan.
”Miksi suojat ovat niin eri kokoisia – ja tuo yksi noin valtava?”
”Miten pitkään yksi kestoside säilyy käyttökelpoisena?”
Bukeren yläkoulun oppilas Best Kemigisa, 20, esittelee Kirkon Ulkomaanavun tuella koulussa tytöille jaettavan kuukautishygieniapaketin sisältöön kuuluvia alushousuja ja niihin kiinnitettyä kestosidettä.
Kestositeiden valmistaminen itse säästää rahaa
TUNNIN PÄÄTYTTYÄ tytöt ja pojat pääsevät keskustelemaan vapaasti.
”On kiinnostavaa tietää, miten asiat toimivat. Osa meistä pojista ei tiennyt ennestään mitään”, sanoo Emmanuel Nsengimana, 20.
”On hyvä keskustella yhdessä”, jatkaa Best Kemigisa, 20.
Oppitunti saa Manzi Biraguman, 16, pohtimaan, voisiko kestositeiden valmistuksesta tehdä bisneksen. Pojan kommentti saa tytöt nauramaan, mutta idea ei ole ollenkaan huono, vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun Ugandan-toimiston koulutusasiantuntija Sonia Kyasiimire.
”Jos saisimme lisärahoituksen, järjestäisimme työpajan, jossa opetellaan valmistamaan kestositeitä myös myytäväksi. Koulutuksen voisi yhdistää vaikka ammatillisiin opintoihin”, Kyasiimire kertoo.
Yhden kestositeen elinkaari on noin vuosi, mikä tekee niistä kertakäyttöisiä suojia parempia vaihtoehtoja ympäristön kannalta. Jos tytöt valmistaisivat kestositeitä itse, he voisivat myös säästää rahaa.
Viiden kappaleen kestosidepaketti maksaa kaupassa 25 000 Ugandan shillinkiä (kuusi euroa). Kertakäyttösiteet puolestaan kustantavat tytöille kuukausittain 5 000–10 000 shillinkiä (noin 1,5–2,5 euroa).
Pakolaisalueella se on merkittävä summa. Yhden kuukautissidepaketin hinta vastaa noin puolikasta YK:n pakolaisjärjestön käteisavustuksesta.
”Monen vanhemmat eivät ole saaneet koulutusta kuukautishygieniasta. Heidän voi olla vaikea ymmärtää, miksi tytöille pitäisi tarjota erikseen kuukautissuojia”, tietää Manzi Biraguma.
Tytöt nyökyttelevät. Tiedon puutteen vuoksi tyttöjä saatetaan syrjiä ja sulkea ulos arkisista asioista kuten sosiaalisesti tärkeistä uskonnollisista kokoontumisista.
”Täällä on yhteisöjä, joissa saatetaan uskoa, että tytöt ovat menkkojen aikaan ‘epäpuhtaita’ tai että he ovat jotenkin haitaksi”, sanoo Patience Kabarokore, 17.
Manzi Biraguma ja Emmanuel Nsengimana ovat iloisia, että pojat on otettu Bukeren koulussa mukaan kuukautishygieniaa valottaville oppitunneille. Joskus poikien uteliaisuus ja kysymykset saavat tytöt nauramaan.
Emmanuel Nsengimana muistuttaa, että tytöt voisivat itse välttää leimatuksi tulemista pitämällä huolta hygieniastaan.
”Etenkin pojat saattavat haluta istua jossain muualla kuin sellaisen tytön vieressä, jolla ei ole kunnollisia suojia. Heitä saattaa hävettää. Olen tosissani, sellaisia poikia on!”
Kommentista seuraa väittely tyttöjen ja poikien kesken siitä, tarvitseeko kuukautisia hävetä.
”Menkat kuuluvat normaaliin elämään. Se, että on kuukautiset, tarkoittaa vain, että on normaali”, Best Kemigisa sanoo.
”Joskus on vaikea vaikeaa osallistua muiden iloon ja touhuihin kuukautisten aikana. Etenkin, jos voi huonosti. Silloin hävettää”, puolustautuu Fatumah Kenganzi, 17.
Hän kertoo, että muslimina hän ei saa rukoilla eikä paastota kuukautisten aikaan.
”Se on ihan ymmärrettävää. Rukousmattokin voi likaantua”, hän pohtii.
Kuukautissiteet ja muut kuukautisiin liittyvään hygieniaan tarkoitetut tuotteet voivat olla etenkin pakolaisina Ugandassa eläville perheille ylivoimainen kuluerä. Jos rahaa ei ole, moni tyttö joutuu joka kuukausi jäämään kotiin kuukautisten ajaksi.
Kuukautissiteiden puute vie koulupäiviä tytöiltä
KAIKKI NUORET Bukeressa tietävät jonkun, joka on jäänyt koulusta pois kuukautisten vuoksi. Eikä ihme, sillä ugandalaisministeriön vuoden 2020 tietojen mukaan kolme neljästä kouluikäisestä tytöstä on kuukautisten vuoksi pois opetuksesta 2–3 koulupäivää kuukaudessa. Saman tilaston mukaan jopa 65 prosenttia Ugandassa elävistä tytöistä ja naisista kokee, etteivät he pysty hankkimaan riittäviä kuukautissuojia itselleen.
”Tytöt varmasti käyttäisivät mielellään kertakäyttöisiä suojia, mutta ne eivät ole kovin saavutettavia täällä”, sanoo Sonia Kyasiimire viitaten siteiden korkeaan hintaan.
Fatumah Kenganzi suosisi mieluummin kertakäyttöisiä kuukautissuojia, jos hänen olisi mahdollista ostaa niitä.
KUA:n kuukautishygieniatyöhön kuuluu kestositeiden jakamisen ja oppituntien ohella muutakin. Bukeren yläkoulussa käymälöiden yhteyteen on rakennettu pukuhuoneet ja vesipisteet tyttöjen arkea helpottamaan. 2020 vuoden tilastojen mukaan vain 60 prosenttia tytöistä ja naisista kertoi, että heidän saatavillaan oli säännöllisesti peseytymiseen ja suojien pesemiseen tarvittavaa vettä.
Fatumah Kenganzi on tytöistä ainoa, joka haluaisi ennemmin käyttää kertakäyttöisiä suojia, jos voisi valita. Hänen elämäänsä kestositeiden kanssa helpottaa se, että hän asuu koulun yhteydessä olevassa asuntolassa.
”Koululla on vettä peseytymiseen ja suojien pesemiseen. Alakoululla, jota kävin, piti vahingon sattuessa lähteä kesken päivän kotiin peseytymään.”
Eniten tytöt kertovat jännittävänsä tilanteita, joissa kuukautiset alkavat yllättäen kesken koulupäivän. Koulupäivä voi muuttua etenkin poikien käytöksen takia piinaavan häpeälliseksi.
”He pilkkaavat verihameeksi, ja kaikki kuulevat asiasta”, kertoo Patience Kabarokore.
Kommentti saa pojat vilkuilemaan toisiaan.
”Luulen, että teemme sitä tietämättömyyttämme. Hämmentää ajatella edes, mistä veri tulee sellaisiin kohtiin vaatteita. Me pojat olemme herkkiä”, Birakuma puolustautuu.
”Tytöt voisivat puhua avoimesti näistä asioista. Tulkaa kertomaan meille, jos tarvitsette apua. Me kyllä autamme”, Nsengimana jatkaa.
Viimeinen lause saa kaikki kolme tyttöä repeämään nauruun. Patience Kabakore kiittelee kuitenkin sitä, että pojat saavat nyt koulun kautta tietoa.
Best Kemigisa, Fatumah Kenganzi ja Patience Kabarokore ovat saaneet kuulla poikien pilkkaa, kun jonkun tytön kuukautiset ovat alkaneet yllättäen kesken koulupäivän ja asia on käynyt muille oppilaille ilmi.
”Uskon, että poikia kiinnostavat aidosti nämä asiat. Nyt he ovat saaneet mahdollisuuden osallistua ja oppia. Vielä jokunen vuosi sitten heidät häädettiin luokasta, kun alettiin puhua kuukautisista.”
Miten pojat aikovat käyttää koulussa kuukautishygieniasta saamiaan tietoja?
”Jos minulla olisi vaimo ja hän tarvitsisi apua kestositeiden pesussa, tietysti auttaisin”, sanoo Biraguma hetken mietittyään.
Tytöt eivät usko.
”Et varmasti! Sinä et edes tiedä, miltä kuukautisveri haisee”, haastaa Fatumah Kenganzi.
”Kylläpäs. Aion ainakin tarjota apua vaimolleni, kun minulla on sellainen jonakin päivänä. Vaimoni on minun vastuullani. Tietysti auttaisin”, Biraguma lupaa.
Dhanushan alueella Etelä-Nepalin Terain alangolla perheineen elävä entinen maaorja Ram Bhagar Paswal asettelee pellolleen tukitikkuja. Niiden tarkoituksena on auttaa herneen tavoin ylös kiipeämään pyrkivien karvaskurkun taimien kasvatuksessa. Runsaasta kalium-, A- ja C-vitamiinipitoisuudestaan tunnettu karvaskurkku on yksi nepalilaisten perinteisen dal bhat -ruoka-annoksen höysteistä.
kuva: Antti Yrjönen teksti: Elisa Rimaila
MILTÄ TUNTUU istuttaa vihanneksia omaan maahan ja kasvattaa satoa, josta saa itse päättää sen sijaan, että paiskii raskaita maatöitä jonkun toisen pelloilla? Nepalissa yhä useampi entinen maaorja pääsee vihdoin viljelemään omaa maataan, vaikka tie muutokseen on ollut pitkä ja raskas.
Nepalissa miljoonien elämään vaikuttaa yhä haliya- ja kamayia-järjestelmän varjo. Käytännössä haliyat ja kamayiat elivät velkaorjuudessa, josta oli mahdotonta päästä omin teoin irti.
Suuri osa peltotöihin palkattujen kamayoiden palkasta meni heidän viljelemänsä maapalan vuokraan. Loppupalkan maanomistaja “maksoi” pellon tuottamalla sadolla. Maaorjuudeksikin kutsuttu järjestelmä ehti olla käytössä yli kaksi vuosisataa ennen kuin se kiellettiin lailla 2000-luvun alussa.
Entiset maaorjat ovat nyt tavallaan päässeet pois tikun nokasta. Heidän asemansa on lain edessä sama kuin muillakin, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu kuitenkin yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa. Nepalin valtio on pyrkinyt tasaamaan elämän lähtökohtia luovuttamalla entisille maaorjille viljelytilkkuja.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Nepalissa entisten maaorjien oikeuksien toteutumisen eteen. Madhes Pradhesin alueella lähellä Intian rajaa työtä tehdään yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Ratauli Youth Clubin kanssa ja tavoitteena on turvata toimeentuloa maatalouden alalla. Esimerkiksi vihannesten viljely on Nepalissa edelleen tärkeä tulonlähde suurelle osalle maaseudulla asuvista ihmisistä. Oma pelto turvaa myös oman perheen ravinnonsaannin.
Arto ja Barbara Leppilahti tutustuivat KUA:n työhön Keniassa alkuvuonna 2024. Paikallinen toivo paremmasta vakuutti heidät.
Leppilahtien pariskunta vieraili Keniassa pakolaisalueella ja näki vaikeiden olosuhteiden keskellä rutkasti toivoa. Toivo paremmasta ajaa eteenpäin, vaikka puitteet olisivat millaiset.
Teksti: Markus Silvennoinen Kuva: Björn Udd
ARTO LEPPILAHDEN piti käydä Keski-Euroopassa parin vuoden työpätkällä, mutta yli 30 vuotta myöhemmin hän asuu yhä Brysselin liepeillä ja työskentelee Euroopan komissiolla. Amsterdamissa hän tapasi hollantilaisen Barbaran, jonka sukunimi on tätä nykyä myös Leppilahti. Pariskunnalla on kaksi aikuista lasta ja yhteinen lahjoitustili.
Lahjoittaminen on tapa, jonka Vaasasta kotoisin oleva Arto Leppilahti on saanut ikään kuin kodinperintönä. Hänen äitinsä kiersi aikanaan ovelta ovelle pyytämässä lahjoituksia Yhteisvastuukeräykseen.
”Ei ollut mitään mahdollisuutta tulla käymään kotona ilman, että olisin tehnyt lahjoituksen”, Leppilahti sanoo pilke silmäkulmassaan.
”Kun äitini sairastui muistisairauteen ja sai vuorollaan kutsun ajasta iäisyyteen, en voinut enää lahjoittaa hänen kauttaan. Jonkin ajan kuluttua mietin, että minulla taitaa olla vähän lahjoituksia rästissä.” Leppilahti päätti jatkaa perinnettä ryhtymällä Kirkon Ulkomaanavun lahjoittajaksi.
LEPPILAHDET PÄÄSIVÄT tammikuussa tutustumaan Kirkon Ulkomaanavun hankkeisiin Keniassa. He vierailivat 300 000 asukkaan pakolaisleirillä Kakumassa, jossa olosuhteet ovat karut. Kuivalla ja kuumalla alueella ei kasva juuri mikään, ja monet kenialaistiet ovat siinä kunnossa, että maastopyörälläkin eteneminen olisi vaikeaa. Kouluruoka on usein lapsille päivän ainoa ateria.
”Olin lukenut etukäteen raportteja KUA:n työstä, mutta kaiken ymmärtää vasta paikan päällä. Se oli hyvin vaikuttavaa. Koululuokissa voi olla yli 100 oppilasta, mutta he ovat hyvin motivoituneita oppimaan. Niistäkin olosuhteista on olemassa tie eteenpäin”, Arto Leppilahti sanoo.
Kouluprojektien lisäksi Leppilahdet pääsivät tutustumaan rauhanhankkeeseen, jossa laakson eri puolilla asuneet yhteisöt etsivät ratkaisua laidunaluekiistojen ja karjavarkauksien synnyttämään väkivallankierteeseen.
”Minun on pakko ihailla rauhanhankkeisiin osallistuvien naisten ja miesten rohkeutta. On helppoa jatkaa väkivallan ja koston kierrettä. Erään miehen isä oli tapettu, mutta silti hän kykeni vakuuttamaan ensin itsensä ja sitten muut, ettei väkivaltaa kannata jatkaa.”
Vaikka matkalla näkyi paljon vaikeita olosuhteita, jäi Leppilahdille päällimmäisenä mieleen ajatus siitä, että toivoa on. Paljonkin.
”Olin etukäteen huolissani, mitä tulisimme pakolaisleireillä näkemään. Oli vaikeaa nähdä köyhyyttä, mutta kun tulimme takaisin, tunsin paljon toivoa. En odottanut sitä. Toivo syntyi Kirkon Ulkomaanavun hankkeista alueella”, Barbara Leppilahti summaa ajatuksiaan.
Toivo paremmasta ajaa eteenpäin. Arto Leppilahti uskoo, että jokainen voi omassa elämässään tehdä hyvää, oli kyseessä sitten lähimmäisten tukemisesta tai lahjoittamisesta.
