Äärimmäinen koulumatka – Etelä-Sudanissa lapset liikkuvat läpi soiden, joilla vaanivat käärmeet ja krokotiilit
Etelä-Sudanissa vaikeakulkuinen suo hallitsee maisemaa ja siellä elävien ihmisten arkea majesteettisin ottein. Lähdimme mukaan maailman erikoisimmalle koulumatkalle, jolla vesi yltää vyötäisille ja vaarana ovat myrkkykäärmeet, krokotiilit ja piinaavasti paahtava aurinko.
Teksti & haastattelut: Ulriikka Myöhänen Haastattelut: Björn Udd Kuvat: Antti Yrjönen
KUKOT HERÄÄVÄT viideltä. Kukkokiekuu raikaa kaikkialla, kun musta, valoton yö päästää irti otteestaan ja aurinko pilkistää taivaanrannasta.
Etelä-Sudanin New Fangakissa Bichul Kuonin kyläyhteisö pyyhkii silmistään unihiekkaa. 16-vuotias Nyaluit Tang Chuol vaihtaa vaatteita ja kaivaa sitten esille pinon kirjoja. Chuolin isä kastelee pientä kasvimaataan, äiti päästää suojassa yön viettäneet ja aamun kajossa raakkuvat kanat kipittelemään pitkin pihamaata.
Kuuden jälkeen aurinko on kivunnut lämpimän keltaiseksi läiskäksi horisonttiin, ja Chuol lähtee johtamaan sisaruskatrastaan kylän läpi ja kohti koulua. Maa on kuiva, siellä täällä kasvaa heinikkoa, pusikkoa ja matalaa puustoa. Sirkat sirittävät.
Pian seurueeseen liittyy lisää lapsia, ja myös Chuolin ystävä, 15-vuotias Nyatiem Lam Lok kipittää joukon jatkoksi takavasemmalta. Lapset huikkailevat toisilleen tervehdykset nuerin kielellä.
“Male!”
“Male mi goa!”
Kun seurue on edennyt kymmenisen minuuttia, lapset pysähtyvät, riisuvat jaloistaan pitkät housunsa ja nostavat hameenhelmansa ylös. Tästä se alkaa, kenties yksi maailman erikoisimmista koulumatkoista.
Edessämme levittäytyvä suo tuntuu kuin huokaavan: tulkaa, tutut lapset, teen parhaani kannatellakseni teitä.
Kirjat ja kengät kulkevat käsissä, kun lapset etenevät suolla. Heinikossa voi vaania vaaroja. Seudulla tavataan käärmeitä ja krokotiileja.
ETELÄ-SUDANIN pohjoisosissa, lähellä Sudanin rajaa sijaitseva al-Suddin suo on yksi maailman suurimmista suoalueista, joka saa kosteutensa Valkoisesta Niilistä ja sateista. Suon koko vaihtelee vuodenajan mukaan. Kuivana kautena suoalue saattaa ottaa haltuunsa noin Viron kokoisen alueen (45 339 neliökilometriä), sadekautena sen kosteat mättäät kurottavat jopa tuplasti laajemmalle.
Arabiankielinen nimi al-Sudd viittaa esteeseen, ja sitä suo on todistanut olevansa monille kautta aikojen. Mahtava suomaa on katkaissut kokemattomien kulkijoiden matkanteon jo muinaisten egyptiläisten aikaan ja ajanlaskun alkaessa keisari Neron alaisuudessa. Haasteet jatkuivat myös paljon myöhemmin, kun löytöretkeilijät yhä etsiskelivät Niilin alkulähdettä.
Toisaalta vaikeakulkuinen suo on tarjonnut suojaakin niille, jotka sen tuntevat. Viimeksi niin tapahtui Etelä-Sudanin raa’an sisällissodan (2013–2020) aikana. Silloin suoalueen väkiluku paikoittain jopa kymmenkertaistui, sillä monimutkaisessa mättäiden verkostossa pakolaiset tunsivat olevansa turvassa hyökkääjältä.
Äkkiseltään tuntuu, ettei suota ole helppo lukea. Se on kuin omiin oloihinsa sulkeutunut, itsepäinen, maineikkaan suvun prinssi. Se on ylväs, vähän ylimielinen ja usein täynnä yllätyksiä. Mutta kun kuninkaallisen kanssa tulee tutuiksi, sen temppuja alkaa ymmärtää.
Kouluaan kohti taivaltava koululaiskatras vaikuttaa tuntevan suomaan oikut kuin omat taskunsa.
Matkan alussa vettä on puoleen sääreen ja liukas lieju imaisee jalat nilkkoja myöten sisuksiinsa.
Sitten syvenee. Pienimmät lapset kurottavat koulukirjojaan päänsä yläpuolelle, kun vesi yltää jo vyötärölle ja jopa kainaloihin.
Onneksi ei ole kylmä. Mittari näyttää kolmeakymmentä celsiusastetta, ja näissä oloissa vesi tuntuu vain virkistävältä.
“Keskityn aina kirjoihin, etten pudottaisi niitä suohon”, Chuol kertoo myöhemmin.
“Minä pudotin kirjan kerran”, Lok paljastaa ja jatkaa: “Opettaja antoi minulle varoituksen ja sanoi, etten pidä hyvää huolta tavaroistani. Myös vanhempani toruivat minua ja muistuttivat, ettei meillä ole mahdollisuutta hankkia uusia kirjoja.”
Liejuisen ja osin jopa syvän suon läpi kouluun taivaltavat lapset joutuvat kantamaan kirjojaan ja vaatteitaan. Suon vesimäärä ja pinta-ala vaihtelevat sen mukaan, onko meneillään kuiva kausi vai sateiden aika.
Tytöt kertovat, että suon syvyys on koulumatkalla todellinen haaste. Nyt maaliskuussa tilanne on parempi kuin pian alkavana sadekautena. Silloin liikkuminen suolla onnistuu vain kanootilla, johon harvalla perheellä on varaa. Sadekaudella tytöt kärkkyvät koulukyytejä paikallisilta kalastajilta.
Koulumatkalla lapsia kiusaavat hyttyset. Chuol kertoo, että iho on usein myös suon kasviston piiskaama: erityisesti jaloissa on suon ylityksen jälkeen nirhaumia ja pienenpieniä piikkejä.
Mutta vaanii matkalla isompiakin vaaroja. Lapset toruvat toisiaan menemästä liian syvälle heinikkoisille mättäille. Al-Suddin suoalueella tavataan runsaasti erilaisia myrkkykäärmeitä ja jopa krokotiileja. Myös suota halkovilla joilla on tavallista nähdä paksuselkäinen pitkä käärme porhaltamassa vauhdilla karkuun veneen kokan edestä.
Riskeistä huolimatta jalan kulkeva koululaiskatras jatkaa porskuttamistaan. Aurinko kipuaa yhä korkeammalle, ja koulupäivä alkaa pian.
Nyaluit Tang Chuol, 16, on motivoitunut käymään koulua. Hän pärjää erityisen hyvin englannissa. Chuol toivoo koulutuksen myötä pystyvänsä elämään niin, ettei ole riippuvainen muiden avusta.
Tulva vei koulun
Lopulta koululaiset nousevat vetiseltä suolta rantatörmälle, pukevat ylleen aiemmin riisumansa vaatteet ja huuhtelevat jalat puhtaiksi mudasta. Matkan viimeinen osuus on noin vartin mittainen kävely kuivan, railoille halkeilleen tantereen läpi. Kaikkialla kasvaa puskia, joista irtoavat piikkipallerot takertuvat housunlahkeisiin, hameenhelmoihin ja kenkiin.
Chuol ja Lok kertovat, että heidän koulumatkansa on ollut tällainen tunnin mittainen taivallus jo vuosia. Neljä vuotta sitten New Fangakia koetteli valtava tulva, joka vei mukanaan lähelle jokea rakennetun koulurakennuksen.
Tulvan vuoksi koulun paikkaa siirrettiin kauemmaksi joesta, ja samalla lasten koulumatka pidentyi merkittävästi. Uutta koulurakennusta ei koskaan rakennettu. Tänä maaliskuisena maanantaiaamuna oppilaat kantavat liitutauluja niiden muutamien puiden alle, jotka jaksavat kasvaa kuivasta maaperästä.
“Opettajat tekevät koulun. Niin pitkään, kun on opettaja, joka opettaa, on mahdollista saada aikaiseksi koulu. Luokka ilman opettajaa ei ole koulu”, Chuol arvioi ja kertoo itsekin haaveilevansa englanninopettajan urasta.
KUA maksaa Gutyiel Lony Gutluukille ja muille opettajille palkkiota. Monet opettajat myös kalastavat ja viljelevät elättääkseen perheensä. Kuva: Antti Yrjönen
Opettajat New Fangakissa ovat kuitenkin vaikeassa tilanteessa. Opettajien palkanmaksussa on ollut haasteita sen jälkeen, kun Etelä-Sudan ajautui sisällissotaan vuonna 2013.
Kirkon Ulkomaanapu tukee Chuolin ja Lokin koulua paitsi oppimateriaaleilla myös maksamalla opettajille kuukausittaista palkkiota, jonka suuruus on 35 000 Etelä-Sudanin puntaa (maaliskuun 2024 kurssilla noin 20 Yhdysvaltain dollaria). Palkkio on avuksi, mutta määrältään liian pieni. Paikalliset arvioivat, että noin 100 dollarin kuukausitulot takaisivat hyvän toimeentulon. Monet opettajat kalastavat ja viljelevät opetustyön ohella elättääkseen itsensä ja perheensä.
“Monien eteläsudanilaisten lapset käyvät koulua naapurimaissa, mutta kaikilla perheillä ei ole siihen varaa. Me haluamme tarjota mahdollisuuden koulutukseen omassa kotikylässä, jotta yhteisömme olisi mahdollista kehittyä”, opettaja Gutyiel Lony Gutluuk pohtii.
Olosuhteet koululla ovat haastavat, mikä näkyy myös vähenevissä oppilasmäärissä. Vuonna 2023 koulussa opiskeli noin 800 oppilasta, ja nyt heitä on noin 500.
Eniten kouluarkea haittaavat rakennusten puute yhdistettynä sään ääri-ilmiöihin. Kun taivaankansi repeää sadekauden merkiksi, oppilailla ja opettajilla ei ole kattoa suojanaan. Se, mikä on kuivan kauden aikana syville railoille halkeillut savimaa, muuttuu sateen myötä petolliseksi mutavelliksi. Kuka haluaa opiskella tai opettaa vyötäröä myöten mudassa, kaatosade niskassaan?
Koulupäivistä tekee haastavia myös se, ettei koulussa ole vessoja ja lähin vedenlähde, joki, sijaitsee pitkän kävelymatkan päässä. Äärimmäiset olosuhteet vaikuttavat kaikkeen arkiseen elämään. Opettajat kertovat, että vain muutamia kuukausia aiemmin lapset jättivät tulematta kouluun, kun perheilä ei ollut riittävästi ruokaa.
Vaikeuksista huolimatta opettajilla on aihetta olla ylpeitä oppilaistaan. Viime vuonna kaikki koulun oppilaat pääsivät läpi kansallisista kokeista, osa jopa kiitettävin arvosanoin. Koulunkäynti ruokkii nuorten unelmia.
Puun varjo suojaa koululaisia auringolta vain koulupäivän ensimmäiset hetket. Vain reilua viikkoa myöhemmin Etelä-Sudanin hallitus sulki koulut vaarallisen helleaallon vuoksi.
SÄÄOLOJEN äärimmäisyys konkretisoituu koulupäivän edetessä. Aamun ensimmäisinä tunteina tannerta pyyhkii pieni tuulenvire, mutta mitä korkeammaksi aurinko kipuaa, sitä vähemmän puut tarjoavat varjoa niiden alle kokoontuneille ryhmille.
“Tavoitteenani on pärjätä tulevaisuudessa niin, ettei minun tarvitse olla riippuvainen muiden avusta”, Chuol pohtii.
Lapset ovat istuneet mukanaan tuomillaan jakkaroilla tai ruosteisilla peltipurkeilla jo useamman tunnin, kun lämpötila ylittää neljänkymmentä celsiusasteen. On aika pitää juomatauko. Lapset kaivavat esiin pulloja, kuppeja ja juoma-astiaksi kelpaavia vanhoja kahvipurnukoita ja lähtevät opettajan johdolla joelle.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin katras saapuu rantaan. Vesi seisoo rannassa ruskeana, mutta siitä huolimatta osa lapsista kahlaa veteen, kastelee kätensä ja kasvonsa, täyttää juoma-astiansa ja juo ahnaasti.
“Joelle meneminen ja veden ottaminen on haastavaa. Emme näe, mitä veden alla on. Siellä voi olla teräviä asioita, käärmeitä ja jopa krokotiileja. Ne eivät ole kaikille ystävällisiä”, Lok kertoo.
Chuol kertoo nähneensä juomapaikalla kerran krokotiilin.
“Olin tosi peloissani ja lähdin karkuun.”
Joesta juominen on koululaisille jokapäiväinen riski, sillä myös voimia vievät ripulitaudit ovat täällä arkisia. Toisaalta juomatauko voi olla ainoa asia, joka pitää lapset tolpillaan läpi helteisen koulupäivän.
Tytöillä on toive: puhdas porakaivo. Se tekisi elämästä helpompaa.
Koululaiset kapuavat rantatörmälle puoli tuntia kestäneen suon ylityksen jälkeen. Koulumatkan viimeinen osuus on vartin kävely kuivan maan halki.
Perheet ovat sisällissodan jälkeen alkaneet laittaa myös tyttäriä kouluun
Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Nälkä ajelee Chuolin ja Lokin suon läpi takaisin kotikylään Bichul Kuoniin. Siellä tytöt syövät päivän ensimmäisen ateriansa, lounaan, jonka äidit ovat usein ehtineet valmistaa koulupäivän päättymiseen mennessä.
Illan tullen Chuolin isä Tang Chuol Koryom on jälleen samoissa puuhissa, joihin hän jäi aamulla lasten lähdettyä kouluun: kastelemassa pientä puutarhaansa, jossa hän viljelee okraa, tomaatteja ja papuja.
Kasvimaa on tällä hetkellä Koryomin ainoita keinoja tukea koulua käyviä lapsiaan. Sieltä perhe ammentaa ainekset päivittäisiin aterioihin, ja loppusato myydään eteenpäin markkinoilla. Vielä neljä vuotta sitten perhe omisti myös karjaa, mutta eläimet hukkuivat ja katosivat tulvassa.
Chuol ja Lok haaveilevat kouluttautuvansa pitkälle mutta palaavansa lopulta kotikyläänsä.
Chuolin kummallakaan vanhemmalla ei ole minkäänlaista koulutusta. Ylipäätään koulutuksen taso New Fangakin seudulla oli ennen sisällissotaa hyvin heikkoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhä useampi perhe on alkanut laittaa tyttäriäänkin kouluun, mikä on seurausta paitsi järjestöjen vaikuttamistyöstä myös siitä, että läheltä löytyy koulu, joka tarjoaa oppilailleen oppimateriaalit.
Koryomin oma tytär on pärjännyt hyvin englannin kielessä. Koryom kertoo olevansa siitä erityisen ylpeä.
“En osaa itse kirjoittaa eikä minulla ole mitään erityistaitoja. Toivon, että lasteni osa on toisenlainen”, Koryom sanoo. Entä pelottaako vanhempia lastensa vaarallinen koulumatka?
Koryom myöntää suon ylittämisen olevan haaste, mutta tokaisee, että enemmän häntä pelottaisi laittaa lapsensa koulumatkalle kaupunkiin.
“Täällä ei tapahdu auto-onnettomuuksia, sillä meillä ei ole autoja. En ole peloissani lasteni puolesta.”
NIINHÄN SE ON. Al-Suddin suomaa on monella tapaa vaikea ja armoton, mutta kaikki on suhteellista. Arvaamattomuuden ohella tällä itsepäisellä prinssillä on myös hurmaavat puolensa.
Rantojen korkeista heinikosta pyrähtelee lentoon komeita haikaroita ja ruskeita, siniotsaisia lintuja, afrikanjassanoita. Violettikukkaiset lumpeet täplittävät vesistöjä, ja puunkäppyrät kiemurtelevat kohti taivasta kuin kuninkaalliset valtikat. Poukamissa lapset ja aikuiset kylpevät päivän kuumimpaan aikaan ja hihkuvat iloisia tervehdyksiä veneilijöille. Kalaisat joet tarjoavat monille myös päivittäistä vatsantäytettä.
Arki on vaatimatonta, mutta suomaan asukkaille tämä elämä on usein sitä ainoaa oikeaa elämää, josta on vaikea kuvitella lähtevänsä pois.
“Jos menen yliopistoon, minun pitää muuttaa pois neljäksi tai viideksi vuodeksi. Kun saan opinnot päätökseen, palaan kotiin kehittämään yhteisöäni”, Lok suunnittelee.
Myös Chuol haaveilee kouluttautuvansa mahdollisimman pitkälle mutta palaavansa lopulta kotiin.
Tyttöjen kotikylälle ne ovat hyviä uutisia.
Juttuun on haastateltu myös Etelä-Sudanissa työskentelevää Kirkon Ulkomaanavun koulutusmentoria Stephen Chania.
Koulupäivä New Fangakissa päättyy puoliltapäivin, kun kuumuus käy sietämättömäksi. Silloin lapset suuntaavat takaisin kotiin.
Kolme Kirkon Ulkomaanavun maajohtajaa kertoo, kuinka löytää rohkeus auttaa vaikeissa olosuhteissa
Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta Ukrainassa, Etelä-Sudanissa ja Syyriassa kohtaa ylitsepääsettömiltä vaikuttavia haasteita päivittäin.
Teksti: Ruth Owen Käännös: Ulriikka Myöhänen
TYÖ POIKKEUKSELLISISSA olosuhteissa tarkoittaa turvallisuusuhkia ja haastaa jatkuvasti myös henkistä hyvinvointia. Tässä jutussa kolme Kirkon Ulkomaanavun maajohtajaa kertoo, millaisia uniikkeja haasteita he kohtaavat työssään konfliktien ja humanitaaristen kriisien keskellä. Lisäksi he paljastavat, mikä inspiroi ja motivoi heitä jatkamaan työtään haasteista huolimatta.
Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelsonia motivoi nähdä työn aikaansaama muutos. ”joka kerta, kun todistamme muutosta esimerkiksi kouluun pääsevien lasten keskuudessa. Silloin ”Tulee tunne, että työmme edesauttaa yhteiskunnallista muutosta sekä parantaa ihmisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia vaatia oikeuksiaan.” KUVA: Ulriikka Myöhänen / KUA
”Joka kerta kun tulen töihin, tiedän, että tekemisilläni on suora vaikutus muihin ihmisiin”
Seme Nelson on opiskellut rauhan, konfliktin ja kehityksen tutkimusta yliopistoissa kolmella mantereella. Nelson päätti kuitenkin palata takaisin kotimaahansa Etelä-Sudaniin, jossa hän nyt johtaa Kirkon Ulkomaanavun maatoimiston työtä.
“Haasteet Etelä-Sudanissa ovat moninaisia. Maa on epävakaa ja sen talous on heikoissa kantimissa. Monet elävät köyhyydessä, jota pahentavat konflikti, pakolaisuus ja sota naapurimaassa Sudanissa.
Etelä-Sudanin valtio perustettiin vuonna 2011 väkivaltaisten konfliktien ja sisällissodan perinnölle. Se perintö vaikuttaa edelleen koko valtion vakauteen. Myös Kirkon Ulkomaanapu on kokenut Etelä-Sudanissa turvallisuusuhkia. Paikalliset ihmiset ryöstivät Piborissa sijaitsevan toimistomme vuonna 2016. Silloin kansalaisjärjestöihin kohdistui paljon hyökkäyksiä. Vuonna 2022 Fangakin-toimistomme tuhoutui aseellisten ryhmien välisissä taisteluissa. Henkilökuntamme jatkoi työntekoa, minä mukaan lukien.
Vuonna 2020 tein maisterintutkintoani Japanissa ja harkitsin jääväni sinne. Aloin kuitenkin miettimään, onko tekemisilläni siellä merkittävää vaikutusta ihmisten elämään. Toisin on Etelä-Sudanissa. Joka kerta kun tulen töihin, tiedän, että tekemisilläni on suora vaikutus muihin ihmisiin.
Ja juuri se on asia, joka saa henkilökuntamme jatkamaan työskentelyään vaikeuksista ja haasteista huolimatta. Se konkretisoituu joka kerta, kun todistamme muutosta esimerkiksi kouluun pääsevien lasten keskuudessa. Silloin tulee tunne, että työmme edesauttaa yhteiskunnallista muutosta sekä parantaa ihmisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia vaatia oikeuksiaan.
Kun Sudanin konflikti syttyi vuonna 2022, monet sudanilaiset pakenivat Etelä-Sudaniin. Myös monet aiemmin Sudaniin paenneet eteläsudanilaiset päättivät palata kotimaahansa. Luulen, että vain viisi prosenttia näistä pakolaisista asuu nyt pakolaisasutusalueilla Etelä-Sudanissa ja noin 80 prosenttia eteläsudanilaisten kodeissa. Monet ovat päättäneet avata ovensa sudanilaisille pakolaisille ja jakaa omasta vähästään. Media haluaa aina tehdä juttuja kärsimyksestä ja epätoivosta, mutta minusta meidän pitäisi alleviivata tämäntyyppisiä positiivisia tarinoita.
Maani on perustettu tarinalle, johon kietoutuu konflikteja ja epätoivoa. Valtion rakentaminen alkoi melkein nollasta. Mutta jos tarkastelee infrastruktuurin muutosta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, niin kasvu on ollut valtavaa. Maassa on kaupunki nimeltään Juba, josta olemme ylpeitä. Kaupunkia ei ollut ennen olemassa. Ihmisten anteliaisuus, voima ja rohkeus ovat tunnustuksen arvoisia huolimatta siitä, että maamme tilanne on epätoivoinen.“
”On tärkeää erottaa toisistaan poliittiset ongelmat ja solidaarisuus kärsiviä ihmisiä kohtaan”
Mazen Khzouzin koti on Jordaniassa, mutta työnsä vuoksi hän viettää pitkiä ajanjaksoja erossa perheestään. Syyrian maajohtajana Khzouz ajattelee, että hänelle on tärkeää olla lähellä niitä yhteisöjä, joiden kanssa hän työskentelee.
KUA:n Syyrian maajohtaja Mazen Khzouz asuu Jordaniassa. Kuva: Mohammed al-Masrab
“En ole sellainen ihminen, joka tyytyy elämässään vain perusasioiden hoitamiseen. Minun on tehtävä enemmän. Minun on oltava lähempänä ihmisiä, joiden kanssa teen töitä.
Syyria kärsii pitkään jatkuneen konfliktin, talouden romahtamisen ja tuhoisan maanjäristyksen vaikutuksista. Maahan kohdistuu ankaria pakotteita, jotka osaltaan köyhdyttävät väestöä ja lisäävät kärsimystä. Pakotteiden myötä kaikkia välttämättömyystavaroita ei ole tarjolla eikä raha liiku. Hinnat ovat nousseet pilviin, ostovoima on heikentynyt ja työttömyysaste on erittäin korkea. Arviolta 90 prosenttia syyrialaisista elää nyt köyhyysrajan alapuolella. Elinkustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2023 lähtien minimikulukorilla (Minimum Expenditure Basket) mitattuna.
Syyrian turvallisuustilanne on parantunut suhteellisesti verrattuna konfliktin vaikeimpiin vuosiin. Humanitaarisilla toimijoilla on nyt paremmat mahdollisuudet tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisryhmiä. Turvallisuustilanne on kuitenkin edelleen arvaamaton, ja uusien väkivaltaisuuksien puhkeaminen on mahdollista. Satunnaiset hyökkäykset, eri ryhmien väliset yhteenotot ja useat tarkastuspisteet asuinkeskusten välillä voivat hidastuttaa etenemistä myös Kirkon Ulkomaanavun toiminta-alueilla. Matkat kouluihin ja yhteisöihin saattavat viedä vaikkapa kolme tai neljä tuntia.
Sosiaaliset jännitteet lisääntyvät katastrofien aikana. Alkaahan se turhauttaa, kun toiset saavat apua ja toiset eivät, vaikka monet tarvitsisivat sitä. Jännitteet ovat riski myös työntekijöillemme. Niiden lieventämiseksi ja henkilöstön turvallisuuden varmistamiseksi rakennamme vahvoja suhteita yhteisöjen johtajiin ja paikallisiin toimijoihin.
Kun ymmärrämme, että ihmiset kamppailevat täyttääkseen perustarpeensa, siis saadakseen ruokaa ja vaatteita lapsilleen, on helppo ymmärtää myös heidän voimakkaita reaktioitaan. Me Kirkon Ulkomaanavun työntekijät Syyriassa toivomme, että voisimme tehdä enemmän ja tavoittaa vielä enemmän apua tarvitsevia.
Kaikki työntekijämme ovat syyrialaisia. Henkilökunnan jäsenet ovat menettäneet läheisiään sodassa, maanjäristyksessä ja jopa koleralle. On tavallista, että yksi työntekijämme auttaa tuloillaan vähintään kahta tai kolmea muuta sukulaista tai kotitaloutta.
Perheeni Jordaniassa ihmettelee, miten jaksan tämän kaiken keskellä, mutta kotimaani läheisyys auttaa paljon. Selitän heille, että meillä on hyvä evakuointisuunnitelma. Vakuutan, että olemme turvassa.
Tiedotusvälineet rakentavat Syyriasta tietynlaista kuvaa, joka vaikuttaa myös monien käsityksiin ja mielipiteisiin syyrialaisista. Se on erittäin iso virhe. On tärkeää erottaa toisistaan poliittiset ongelmat ja solidaarisuus kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Syyrian kansa ei ansaitse huonoa kohtelua. He ovat ihmisiä. Heillä on lapsia. He ansaitsevat elää ihmisarvoista elämää yhtä paljon kuin sinä ja minä ansaitsemme.”
Kanadan Ukrainalaisessa diasporassa kasvanut Patricia Maruschak palasi sukujuurilleen Ukrainaan, kun Kirkon Ulkomaanapu haki sotaan joutuneeseen maahan toimistolleen maajohtajaa. KUVA: Antti Yrjönen / KUA
”Kaipaan perhettäni, mutta haluan nähdä Ukrainan menestyvän ja olevan vapaa”
Patricia Maruschak on Kanadaan asettuneiden ukrainalaisten maahanmuuttajien lapsenlapsi ja siten kasvanut ukrainalaisessa diasporassa. Maruschak asui ja työskenteli Ukrainassa vuosina 2006–2010 ja palasi vuonna 2022 johtamaan Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan-toimistoa.
“Ukraina on ollut täydessä sodassa sen jälkeen, kun sen naapuri Venäjä hyökkäsi maahan vuonna 2022. Ilmahälytykset aiheuttavat jatkuvia häiriöitä jokapäiväiseen elämäämme. Sota ja ilmahälytykset vaikuttavat suuresti myös koulutukseen ja psykososiaaliseen hyvinvointiin. Koulut Ukrainassa joutuvat kokemaan kaikenlaista, ja opettajat ovat etulinjassa.
Tšernihivissä yksi tukemistamme kouluista vaurioitui hiljattain pommituksessa. Kun ilmahälytys alkoi, kaikki koulussa olleet menivät alakerroksiin. Meneillään oli päivittäinen hiljainen hetki kaatuneiden muistoksi, kun läheltä kuului kolme valtavaa räjähdystä. Kaikkien oli heti mentävä maahan makaamaan, lapset olivat hyvin peloissaan. Samaan aikaan myös ihmiset kadulta yrittivät päästä suojaan kouluun.
Kun ilmahälytys alkaa, kaikkien ukrainalaisten koululaisten on mentävä pommisuojaan. Opettajat yrittävät jatkaa opettamista, vaikka aina pommisuojissa ei ole opetusryhmiä erottavia seiniä. Kuvittelepa, että yrität jatkaa oppituntia 7- tai 8-vuotiaiden kanssa, kun huoneessa on toiset 100 lasta!
Koulutamme opettajia psykologisesta ensiavusta, jotta heillä on taitoja auttaa lapsia vaikeissa hetkissä. Koulutamme opettajia myös mielenterveydestä, jotta he voivat auttaa lapsia, joilla on traumoja tai joiden perheenjäsenet ovat taistelemassa. Autamme myös opettajia huolehtimaan itsestään ja henkisestä hyvinvoinnistaan.
Monet henkilökunnastamme eivät ole aiemmin työskennelleet kansalaisjärjestöissä, vaan heidän taustansa on pääasiassa liike-elämässä. Näinä aikoina he ovat ylpeitä voidessaan auttaa ukrainalaisia maanmiehiään. Hankintavastaavamme oli sodan alussa maansisäinen pakolainen, sillä hänen yhteisöään miehittivät jonkin aikaa venäläiset joukot.
Pääpsykologimme on joutunut kahdesti lähtemään kotiseudultaan: ensin vuonna 2014 Donetskista ja sitten maan kaakkoisosasta, kun täysimittainen sota alkoi vuonna 2022.
Kaipaan Kanadassa asuvaa perhettäni paljon, mutta Ukrainassa on paljon tarpeita ja mahdollisuus vaikuttaa. Teemme yhteistyötä osaavien ja kokeneiden ukrainalaisten koulutusasiantuntijoiden kanssa. On ilo työskennellä heidän rinnallaan. Henkilökohtaisesti haluan nähdä Ukrainan menestyvän, olevan vapaa ja kykenevän tekemään omat valintansa.”
Seme, Mazen ja Patricia esiintyvät Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä ohjelmassa Helsingin Maailma kylässä -festivaaleilla 25. toukokuuta 2024.
Sudanin sotaa pakenevien määrä kasvaa – jo yli 570 000 ihmistä on hakenut turvaa hauraasta Etelä-Sudanista
Pakolaisia vastaanottava Etelä-Sudan painiskelee lähestyvien vaalien, vakavan inflaation ja sään ääri-ilmiöiden parissa. Lisäksi miljoonat eteläsudanilaiset ovat itsekin pakolaisia. Sudanista pakenevia odottavat epävakaat olot.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on vastaanottanut viime vuoden aikana kasvavissa määrin pakolaisia. Syynä on jo pian vuoden päivät kestänyt tuhoisa sota Sudanissa, joka on pakottanut ihmisiä pakenemaan Etelä-Sudaniin ja muihin naapurivaltioihin kuten Tšadiin, Egyptiin ja Etiopiaan.
Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelson kertoo, että paenneiden joukossa on sekä eteläsudanilaisia että sudanilaisia.
”Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeisen sisällissodan aikana, erityisesti vuosina 2013–2016, monet eteläsudanilaiset pakenivat Sudaniin. Nyt he ovat joutuneet palaamaan takaisin Etelä-Sudaniin. Myös sudanilaiset joutuvat nyt jättämään kotinsa ja lähtemään pakolaisiksi Etelä-Sudaniin. Sekä palaajien että sudanilaisten pakolaisten määrät ovat jatkuvassa kasvussa”, Nelson kuvailee.
Sota Sudanissa alkoi huhtikuussa 2023. YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA:n arvion mukaan Etelä-Sudan on vastaanottanut sodan alkamisen jälkeen jo 572 000 pakolaista, joista noin 20 prosenttia on sotaa pakenevia sudanilaisia. Loput 80 prosenttia on kotimaahansa palaavia eteläsudanilaisia, jotka pakenevat jälleen turvallisen elämän toivossa.
”Nämä eivät ole vain lukuja. Kun puhutaan miljoonista tai sadoista tuhansista, niin jokaisen luvun takana on ihmiselämä”, Nelson muistuttaa.
Käteisavustus auttaa hankkimaan ruokaa ja laittamaan lapset kouluun
Yksi aikoinaan Etelä-Sudanin jättäneistä ja vastikään kotimaahansa pakon edessä palanneista on kolmen lapsen äiti Nyakuola Kong Gatkak. Hän ehti asua Sudanissa neljän vuoden ajan.
”En olisi halunnut lähteä Sudanista, mutta meillä ei ollut vaihtoehtoa”, Gatkak kertoo ja jatkaa, että hänen aviomiehensä katosi sodan syttymisen yhteydessä.
Sudanissa eläessään sekä Gatkak että hänen aviomiehensä kävivät töissä. Perhe oli onnistunut säästämään hiukan rahaa, minkä turvin Gatkak lapsineen pääsi sodan sytyttyä pakenemaan. Pitkä pakomatka kulki ensin Sudanin sisäisten pakolaisten leiriin ja sitten Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalle, josta perhe onnistui pääsemään Malakaliin.
Nyakuola Kong Gatkak elättää itsensä ja perheensä keräämällä polttopuita torilla myytäväksi. Old Fangakin suoseuduilla liikkuminen onnistuu parhaiten kanootilla. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.
Entiselle kotiseudulleen Old Fangakiin perhe asettui heinäkuussa 2023. Old Fangakissa toimeentulon mahdollisuudet ovat olleet vähäisiä ja viime vuosien tulvat ovat vaikeuttaneet mahdollisuuksia viljellä ruokaa syötäväksi ja myytäväksi. Gatkak elättää perhettään keräämällä ja myymällä polttopuita. Lisäksi perhe on saanut Kirkon Ulkomaanavulta käteisavustusta. Sen ja polttopuista saadun ansion turvin Gatkak maksaa lastensa koulumaksut ja ateriat.
”Lasten ei tarvitse mennä nälkäisinä nukkumaan”, Gatkak sanoo.
Pakolaiset haluavat oppia kielen
Käteisavustuksen ohella Kirkon Ulkomaanapu tukee myös sotaa paenneiden koulutus- ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Pakolaisten ja palaajien myötä monien koulujen oppilasmäärät ovat moninkertaistuneet ja tarve koulutuksen järjestämiselle on kasvanut.
Haasteena on kuitenkin ollut se, että Sudanissa puhutaan laajasti arabiaa, kun taas Etelä-Sudanissa opetuksen kieli on englanti.
Sudanilainen matematiikan ja tietotekniikan opettaja Huda Ismail Abakar osallistui Kirkon Ulkomaanavun tukemalle, opettajille suunnatulle ja kolme kuukautta kestävälle kielikurssille Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa. Tavoitteena on, että Sudanista paenneet opettajat pääsisivät mahdollisimman pian takaisin työelämään.
”Minulle ja lapsilleni on tärkeää oppia kieli. Jos et osaa kieltä, et pysty kommunikoimaan muiden kanssa. Myös muut ihmiset pakolaisleirilläni haluavat oppia kielen. Kun me opettajat palaamme illalla kurssin jälkeen leiriin, monet pyytävät meitä opettamaan heille englantia”, Abakar kertoo.
Abakar kertoo perheen lähteneen pakoon Sudanista, sillä taisteluiden ja räjähdysten äänet pelottivat erityisesti perheen pieniä lapsia. Pakomatkalla Abakar odotti kuopustaan, joka on haastatteluhetkellä 18 päivän ikäinen.
”Emme suunnittele paluuta. Kun lähdimme Sudanista, ei enää ollut olemassa sitä paikkaa, jota kutsun Sudaniksi. Sota on tuhonnut paljon ja se jatkuu yhä. Me omistimme kaupan, joka on nyt ryöstetty tyhjäksi. Myös kotimme tuhoutui”, Abakar kertaa tapahtumia.
Vaalivuosi, inflaatio ja sään ääri-ilmiöt – Etelä-Sudankin kärsii lukuisista kriiseistä
Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011. Vain muutamaa vuotta myöhemmin maa ajautui raakaan sisällissotaan, jonka jäljet näkyvät yhä voimakkaasti. Sisällissodan jälkeinen rauhallinen tila yhteiskunnassa on hauras.
Oman huolensa arkeen tuovat jo useampaan otteeseen lykätyt vaalit, joita on kaavailtu pidettävän myöhemmin tänä vuonna. Paikalliset pelkäävät vaalien syöksevän maan uuteen kriisiin.
Lisäksi jokapäiväistä elämää haittaavat voimakas inflaatio, vähäiset toimeentulomahdollisuudet ja sään ääri-ilmiöt, jotka vaikeuttavat viljelyä ja muuta arkista elämää. Maaliskuun puolivälissä Etelä-Sudan sulki koulujaan äärimmäisen kuumuuden vuoksi.
Pakolaistilanteen odotetaan jatkuvan pitkään
Sotaa pakenevat ihmiset tarvitsevat esimerkiksi suojaa, ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja turvaa. Miten valmis Etelä-Sudan on ollut vastaanottamaan pakolaisia naapurimaasta Sudanista?
”Etelä-Sudan ei ollut varautunut vastaanottamaan pakolaisia muista maista, sillä meillä on ollut vaikeuksia saada myös omia kansalaisiamme palaamaan kotiin. Yli kaksi miljoonaa eteläsudanilaista elää pakolaisena maan rajojen ulkopuolella, toiset kaksi miljoonaa elää maansisäisinä pakolaisina”, Kirkon Ulkomaanavun Seme Nelson muistuttaa.
Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelson muistuttaa, että pakolaistilastojen takana on aina ihmiselämä. Yli 570 000 on jo paennut sotaa Sudanista Etelä-Sudaniin. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.
Etelä-Sudanin omaa pakolaistilannetta on pidetty Afrikan laajimpana. Nelson pitää kuitenkin hyvänä merkkinä sitä, että Sudanin sodan myötä moni eteläsudanilainen on osoittanut solidaarisuutta pakolaisia ja palaajia kohtaan. Perheet ovat esimerkiksi avanneet kotejaan paenneiden majapaikoiksi.
”Monilla pakolaisia auttavilla toimijoilla on kuitenkin vaikeuksia rahoituksen suhteen, emmekä odota pakolaistilanteen helpottuvan tänä vuonna. Kriisi Sudanissa ja Etelä-Sudanissa on todellinen. Meidän pitää jatkaa auttamista”, Seme Nelson painottaa.
Tekoja: Ammattikoulutus rakentaa tulevaisuutta Etelä-Sudanissa
Mitä maailman nuorimpaan valtioon Etelä-Sudaniin kuuluu? Miten pitkittynyt konflikti vaikuttaa paikalliseen ruoantuotantoon? Tekoja-podcastin juontaja Ulriikka Myöhänen soittaa kaukopuhelun Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntijalle Björn Uddille Itä-Afrikkaan.
MUISTATKO VIELÄ vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä tapaamamme eteläsudanilaisen Rosen, joka halusi käydä koulunsa kunnolla vaikka moni ystävä oli pudonnut opinnoista pandemian aikana? Entä Samuelin, joka oli palannut Ugandassa pakolaisena viettämiensä vuosien jälkeen kotipaikkakunnalleen Etelä-Sudanin Yeihin, ja yritti päästä kouluun?
Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Björn Udd matkusti Etelä-Sudaniin ja päivittää Tekoja-podcastin aiemmalta kaudelta ja Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2022 kampanjasta tutun Rosen kuulumiset. Rosen elämä on reilun vuoden aikana ehtinyt mullistua täydellisesti ja hän kertookin nyt, miten pienen vauvan kanssa voi jatkaa opintoja. Kuulemme Tekoja-podcastissa myös, millaiselta näyttää ja maistuu eteläsudanilaisen ammattikoulun valmistujaisjuhla.
Tekoja-podcastin juontaa viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Kausi 2, jakso 1: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita Kausi 2, jakso 2: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu Kuuntele lisää Tekoja.
Saavutettava versio keskustelusta
[Musiikkia alkuun]
Björn [00:00:10]:
Haloo
Ulriikka myöhänen [00:12:00]:
No moikka Björn, tässä Ulriikka.
Björn [00:00:14]
No moi Ulriikka.
Ulriikka myöhänen [00:00:17]:
No hei, missäs sää meet, onks sulla aikaa jutella?
Björn [00:00:19]:
Joo, mä oon täällä Ugandassa hotellihuoneessa. Saavuin just paikan päälle, niin voin, mulla on hetki aikaa.
Ulriikka myöhänen [00:00:27]:
Okei, no hei onpa tosi hyvä juttu, että mä sain sut nyt kiinni. Me ollaan tässä Suomessa seurattu vähän huolissamme tätä Itä-Afrikan tilanteen kehittymistä, ja siellä on menny nyt aika moni sadekausi nyt pieleen, ja ruoasta kuulemma pulaa, niin miltä se tilanne on nyt siellä seudulla näyttäny, kun oot siellä liikkunu?
Björn [00:00:46]:
MÄ oon ollu Etelä-Sudanissa, missä nää kuivuudet ei oo ollu se pahin ongelma. Et kuivuudet koskettaa enemmän Somaliaa, Keniaa ja pieniä osia Sudanista. Mut Sudanissa on sen sijaan se konflikti vaikeuttaa ruokatilannetta tosi paljon, ja sen lisäksi kaikenlaiset muut sääilmiöt, kuten tulvat, haittaa ruoantuotantoa. Täällä on enemmän muita ongelmia. Täälläkin ollaan aika lähellä nälänhätää, mutta eri syiden takia.
Ulriikka myöhänen [00:01:23]:
Okei. Tota ootsä jutellu paikallisten ihmisten kanssa, että miten tää on vaikuttanu heidän tilanteeseensa tää tilanne siellä tällä hetkellä?
Björn [00:01:31]:
Olen jutellu. Olen tavannu aika paljon ihmisiä. Mä kävin siis itse Etelä-Sudanin eteläosassa Jeissä, sellases kaupungissa. Se on tosi lähellä Ugandan rajaa. Sinne palaa tällä hetkellä, se oli jossain vaiheessa Etelä-Sudanin toisiksi suurin kaupunki, mutta konfliktien takia moni pakeni sieltä Ugandan puolelle. Nyt tällä hetkellä ne ihmiset palaa, mutta niillä ei oo mitään. Kun ne tulee takasin, niillähän ei oo oikein mitään, ja se vaikeuttaa tilannetta tosi paljon. Me kirkon ulkomaanavulta ollaan tuettu niitä esimerkiks käteisavustuksin, jolloin ne voi ostaa ne välttämättömyydet ekoina kuukausina, kun ne on palannu. Ja moni on ruvennu viljelemään siellä jotain omia viljelmiä, koska maaperä siellä on ihan sairaan hyvää. Periaatteessa kaikki kasvaa tosi helposti, mutta ongelma on siinä, että et ne ei pääse, ne ei oo voinu olla siellä konfliktien takia.
Ulriikka myöhänen [00:02:43]:
Eli aika monisyinen tilanne tässä taustalla tavallaan Etelä-Sudanissa tällä hetkellä. Mutta mainitsitki tässä, että maaperä on Etelä-Sudanissa itseasiassa viljelylle otollinen. Eiks se näin oo, että Etelä-Sudan tunnetaan vähän niinku itäisen Afrikan ruokakorinakin.
Björn [00:03:00]:
Jep, tosin Etelä-Sudanhan on iso maa, siellä on tosi paljon erilaisia maastoja. Eli pohjois-Etelä-Sudanissa on sellaista suota, jossa ei viljellä yhtä paljon, mutta varsinkin tossa eteläosissa, niin se vois toimia ihan silleen Etelä-Sudanin ja ehkä koko alueen ruokakorina, koska siellä kasvaa kaikki niin hyvin.
Ulriikka myöhänen [00:03:26]:
Mut tilanne on viime vuosina ollu niin haastava, että ihan tätä kaikkee hyötyy ei oo pystytty tästä saamaan irti. Vai mitä?
Björn [00:03:34]:
Just konfliktin takia kaupungista lähti Ugandaan tosi paljon ihmisiä ja maaseudulta, koska siellä tilanne oli myös paha, niin ihmiset lähti maalta kaupunkiin ja kaupungista myös Ugandaan. Eli tavallaan maaseutu siellä on ollu ihan tyhjä just sen takia, että siellä on aseistettuja ryhmiä, jotka liikkuu ja tekee elämästä hankalan ja vaarallisen.
Ulriikka myöhänen [00:04:00]:
Okei. Tosi kiinnostavaa. Siis mehän tiedetään se, että pitkittyneissä kriisitilanteissa ja pakolaistilanteissä ihmisillä ajan kuluessa ja hyvinki äkkiä alkaa tulla tärkeeeks se, että vois saada elantoa omalle perheelle, ja se toimeentulon merkitys alkaa siinä vaiheessa sitten korostua, kun kriisi pitkittyy, niin minkälaista työtä kirkon ulkomaanapu on tehny tuolla etelä-Sudanissa toimeentulon eteen.
Björn [00:04:28]:
Jep. Täällä Etelä-Sudanissa me tehdään aika paljon just niitä käteisavustuksia, joilla pääsee käyntiin, ja sit me ollaan tosi paljon yritetty auttaa nuoria saamaan jonkinlaisen ammattikoulutuksen. Siellä Jeissä mä kävin valmistujaisissa semmosissa periaatteessa ammattikouluvalmistujaisissa. Niillä oli ollu sellanen kolmen kuukauden koulutusjakso, jossa ne oppi esimerkiks puusepiks tai kampaajiks, ruoanlaittajiks, catering, myös mekaanikoiks. Eli tällästä apua me annamme, nuorille työtaitoja.
Ulriikka myöhänen [00:05:25]:
Nii just. Okei. Mut tää ammattikoulutus on tosi tärkee osa kirkon ulkomaanavun työtä Itä-Afrikassa muutenki. Minkätyyppinen koulutusohjelma tää sitte on, jos tää näin käytännönläheisiin ammatteihin valmistaa ihmisiä?
Björn [00:05:39]:
Joo. Se vähän riippuu, et missä päin Etelä-Sudania ollaan. Siellä Jeissä se on kolmen kuukauden jakso, missä ne oppii tärkeimmät asiat, jotta voi työskennellä. Sen jälkeen niillä oli valmistujaisseremonia, ja seremonian jälkeen niillä oli vielä viiden päivän koulutusjakso, jolloin ne oppii yksityisyrittäjiks tai tavallaan yrittäjiks, eli ne oppii, miten markkinoidaan omaa osaamista, miten tehää semmosta kirjanpitoo. Jotain tollasta pieniä juttuja, mitä pitää osata, jos aikoo tehä töitä. Ja sit sen jälkeen ne saa sellasen pienen starttipakkauksen riippuen siitä, mitä ne on opiskellu, jotta ne pääsee käyntiin.
Ulriikka myöhänen [00:06:30]:
Okei. Minkälainen tunnelma siellä oli siellä valmistujaisseremoniassa, mihin pääsit osallistumaan tällä viikolla?
Björn [00:06:36]:
No siellä oli ihan mahtava tunnelma. Ihmiset tanssi ja piti puheita ja oli tosi ilosia. Siellä oli yhteensä, siellä koulutusohjelmassa oli alottanu 200 oppilasta, ja valmistuneita oli ehkä 155, 154, joku tollanen. Osa oli tippunu pois ihan sen takia, että ne asu niin kaukana koulusta, ja kuljetuksien hinnat on aika korkealla tällä hetkellä, niin ne ei vaan pystyny osallistumaan koulutukseen koko sen kolmen kuukauden ajan. Mut ne jotka oli siellä, niin niillähän oli tosi hyvä meininki. Esimerkiks ne, jotka oli opiskellu kokeiks, nii ne laitto ruokaa. Se ruoka oli tosi hyvää. Kaikki oli tosi ilosia.
Ulriikka myöhänen [00:07:26]:
Siis pääsitsä maistamaa sitä ruokaa?
Björn [00:07:28]:
Tietenki.
Ulriikka myöhänen [00:07:30]
Aijaa, mitä siellä oli tarjolla?
Björn [00:07:33]:
Siellä oli sellasta maissipuuroa, joka on niitten se tavallaan hiilihydraattilähde. Ja jotain lihaa, oiskohan ollu vuohenlihaa. Ja sit jotain sellasta pinaattihöystöä siihen sivuun. Tosi hyvää.
Ulriikka myöhänen [00:07:56]:
Mahtavaa. Kuulostaa erilaisilta valmistujaisilta, kun mitä Suomessa ammattikoulussa on nähty, vai mikä sun ajatus on? Ootko koskaan osallistunu Suomessa vastaaviin?
Björn [00:08:06
No oon, ja kylhän tää oli aika paljon, täs oli aika paljon enemmän juhlimista ja tanssimista. Ehkä Suomessa ne juhlat ja tanssit on sen seremonian jälkeen, mut täs ne oli myös osana seremoniaa. Nii se oli tosi hauskaa ja jotenki just se, että ne pääs näyttää osaamistaan ne kokit.
Ulriikka myöhänen [00:08:26]
Hei minkä ikästä porukkaa siihen koulutusohjelmaa osallistu? Oliko nää minkä ikäsiä nuoria ihmisiä?
Björn [00:08:34]:
No tähän ohjelmaan osallistu myös vähän vanhempaa tai varttuneempaa väkeä, mutta yleisesti ne oli ehkä 20–35 vuotiaita, mutta sit löyty jotain 55-vuotiaita myös, jotka oli saanu jonku koulutuksen. Mut tää ei ollu silleen ikäspesifi, että sinne sai hakea, ja sit ne valitsi jotain ihmisiä. Esimerkiks mä oon täällä Juvassa käyny vastaavissa kouluissa, nii siellä se ikäraja on aika tiukka. Et jos oot yli 35-vuotias, nii sit on aika hankala päästä ohjelmaan mukaan. Mut Jeissä tää vielä onnistu.
Ulriikka myöhänen [00:09:12]:
Okei. Kiinnostavaa. Sä varmaan juttelit siellä aika paljon siihen koulutusohjelmaan osallistuneiden henkilöiden kanssa, nii jäiks sulla mieleen yksittäinen tarina tai oisko sulla kertoa jotain kuulumisia sieltä tarkemmin?
Björn [00:09:25]:
Jäi. Joo. Semmonen Anthony, joka oli käyny tän cateringin ja oli siellä tekemässä ruokaa, nii jotenki hänen tarina jäi mieleen. Hän oli siis ollu pakolaisena Ugandassa, ja siellä Ugandassa hän oli jo saanu koulutuksen. Hänest oli tullu maanviljelijä siellä, mutta hän ei ikinä tavallaan ihan tykänny siitä työstä, ja jotenki se, että hän yritti pakottaa sitä työtä tai itsensä tekemään sitä työtä. Johti kaikenlaisiin sellasiin pieniin ongelmiin. Esimerkiks hänellä oli orastava alkoholiongelma ja sellasta. Mut hän sano, että nyt kun hän oli päässy tohon koulutukseen, niin sen jälkeen hän ei ollu juonu tippaakaan. Sellanen 32-vuotias nuori mies, jolla oli myös kaks lasta ja perhe.
Ulriikka myöhänen [00:10:28]:
Okei. Oliks tää perhe tullu myös sitte Etelä-Sudaniin takasin?
Björn [00:10:33]:
Joo. Ne oli siis siellä valmistujaisissa myös. Tapasin vaimon ja lapset myös. Mut se oli siitä jännä, että toi catering ammattina, sitä ei mielletä miehelle sopivaks täällä. Niin sillä linjalla oli 15 oppilasta, 30 oppilasta. Nyt en muista ihan täsmälleen, kuinka monta oppilasta sillä linjalla oli, mutta siellä oli vaan kaks miestä ja loput naisia.
Ulriikka myöhänen [00:11:04]:
Okei, niin just.
Björn [00:11:06]:
Nii tavallaan oli ihan mielenkiintosta myös, että hän murs näitä muureja ja teki oman juttunsa. Koska hän sano, että hän on aina halunnu laittaa ruokaa. Se oli nuoresta asti Anthonyn unelma.
Ulriikka myöhänen [00:11:23]:
Nii. No onpa nyt ihan mahtavaa, että hän pääsi nyt kiinni tohon unelmaansa tän koulutusohjelman kautta. Ja kuulostaa muutenki, että on auttanu pistämään elämää järjestykseen, jos on ollu vähän haastava tilanne.
Björn [00:11:37]:
Jep. Ja toki siis saattaa kohdata uusia haasteita koko ajan, ja täällähän tääl EteläSudanissa ei mee mikään putkeen, että koko ajan tulee uusia haasteita, eikä ikinä tiedä, millon se konflikti syttyy taas tai millon siinä tulee pahempi vaihe. Kun me käytiin siellä Jeissä, niin meille sanottiin, että nyt on ollu tosi hiljasta, että viimenen seittemän päivää sitten oli joku välikohtaus. Ja ne sano sen silleen, että on rauha kestäny tosi kauan.
Ulriikka myöhänen [00:12:12]:
Nii just. Eiks Etelä-Sudan oo maailman nuorin valtio? Pitääkö se paikkansa? Joo. Se ehkä näkyy tavallaan sitte yhteiskunnassa.
Björn [00:12:25]:
JOo, se näkyy ehdottomasti. Ja sehän oli myös vähän jännää, että kun mä puhuin ihmisten kanssa siellä, niin jotku oli sitä mieltä, että ne irtaantu Sudanista, ja sen jälkeen elämä on ollu hankalampaa, koska kaikenlaiset kiistat ja aseistautuneet ryhmät ja tällaset vaikeuttavat elämää.
Ulriikka myöhänen [00:12:52]:
Joo, no hei sä oot osallistunu siellä nyt valmistujaisseremoniaan vasta, ja kirkon ulkomaanapu tosiaan Etelä-Sudanissa tukee ammattikoulutusta, jotta ihmisillä olis tulevaisuudessa mahdollisuus hankkia oma toimeentulo. Etelä-Sudan on maailman nuorin valtio, ja siellä yhteiskunta on vasta järjestäytymässä omille urilleen, niin miten tärkeetä ihmisten toimeentuloa parantava työ siellä on?
Björn [00:13:18]:
No täähän on tosi tärkeää. Siis kun mä oon ollu Etelä-Sudanissa ja puhunu varsinki varttuneemman väen kanssa, niin nehän pelkää tosi paljon, että nuoret lähtee aseistautuneiden ryhmien kanssa yhteistyöhön tai liittyy niihin, koska sieltä saa paremmin rahaa kuin oikeista töistä, jostain viljelyistä tai kaivamisesta puhutaan täällä, että aika moni tekee sellasta päivätyötä, että ne kaivaa jotain peltoja tai tällasta. Ja kun se rikollisuus tai tällanen, kun sieltä saa paremmin rahaa, niin sitä pelätään tosi paljon. Ja kun nuorilla on mahdollisuus luoda uraa, niin sehän rauhottaa sitä konfliktia tosi paljon.
[00:14:09] Musiikkia
Ulriikka myöhänen [00:14:19]:
No hei siis kirkon ulkomaanavulla on ollu maatoimisto Etelä-Sudanissa muistaakseni vuodesta 2010 lähtien. Me ollaan jonkin verran käyty siellä viestintäporukalla myös vierailulla ja tekemässä materiaaleja meidän viestintään, niin ootko sattunu näkemään ketään meidän vanhoja tuttuja siellä?
Björn [00:14:38]:
Joo, mä tapasin itseasiassa tossa viime vuoden yhteisvastuukampanjassa olleet sekä toi Samuel että Rose. Niin ne kaks tuli vastaan.
Ulriikka myöhänen [00:14:49]:
Okei.
Björn [00:14:50]:
Ja pääsin jututtaa niitä.
Ulriikka myöhänen [00:14:52]:
Okei. No mitäs heille kuuluu nykyään?
Björn [00:14:54]:
Samuel käy koulua, ja se nyt kohtaa tiettyjä vaikeuksia esimerkiks perheellä ei oo ihan tarpeeks ruokaa, ja vaikeuksia maksaa koulumaksuja, mutta ainakin hän saa nyt käydä koulua. Rosella taas toisaalta sillä oli taas vähän ehkä hankalampi tilanne, sanoisin.
Ulriikka myöhänen [00:15:18]:
Okei.
Björn [00:15:19]:
Sillon kun me tavattiin hänet viimeks vuos sitte, hän kävi koulua ja kaikki oli suht hyvin. Mut nyt. Ja sillon hän oli semmonen tosi puhelias ja avoin tyyppi, mutta nyt kun mä näin hänet, hän oli tosi hiljanen ja sulkeutunu ja arka. Ja täähän johtu siitä, että hän oli raskaana.
Ulriikka myöhänen [00:15:43]:
Ahaa, okei.
Björn [00:15:46]:
Ja häntä nolotti tosi paljon. Hän vähän pelkäs, että me suututtais hänelle, että hän on tullu raskaaks, koska täähän on tosi iso ongelma täällä Sudanissa, että tytöt jättää koulun kesken sen takia, että ne tulee raskaaks. Nii tää oli vähän sellanen vaikee tilanne.
Ulriikka myöhänen [00:16:07]:
Okei. No siis tarinahan kuulostaa sinänsä tutulta. Viime podcast-kaudella meillä oli mukana Rosen haastattelu yhdessä jaksossa, jossa me just puhuttiin teiniraskauksista ja tyttöjen koulunkäynnistä. Että vastaavaahan taitaa tapahtua aika usein. Minkälainen käsitys sulle on syntyny, että miten paikallinen yhteisö suhtautuu näihin nuoriin naisiin, jotka tulevat sitte raskaaks?
Björn [00:16:31]:
Sehän riippuu tosi paljon ehkä ihmisestä. Rosella oli sen verran hyvä tuuri, että sehän asuu setänsä luona ja sedän vaimon luona. Ne oli ensin vähän järkyttyneitä ja ehkä vähän pettyneitä, mutta sit ne tuli siihen tulokseen, niin ne auttaa. Sit kun lapsi on syntyny, niin ne voi pitää siitä lapsesta huolta niin, että Rose voi käydä koulut loppuun. Semmonen hauska yhtymäkohta, että sedän vaimo valmistu myös siinä ammattikoulu, niin tota se perhe on saanu jonkin verran tukea.
Ulriikka myöhänen [00:17:34]:
Nii just, ja ehkä sitte tulevaisuudessa toimeentuloa myös, kun on ammatti hänelläkin, jonka kautta voi sitä toimeentuloa hankkia.
Björn [00:17:32]:
Mutta ehkä tässä Rosen tapauksessa on tosi tyypillinen tarina täällä Etelä-Sudanissa, että se poikaystävä, jonka kanssa hän oli hankkiutunu raskaaks, niin sehän pakeni paikalta. Se kävi toista koulua. Oli Rosea vuoden vanhempi, oli 23, Rose on 22, ja se vaan pakeni paikalta. Sitä ei oo näkyny Jeissä sen jälkeen. Tästä Rose oli tosi vihanen.
Ulriikka myöhänen [00:18:04]:
Ymmärrettävästi. Pystyitsä Rosen kanssa juttelemaan yhtään siitä, millä tolalla toi perhesuunnittelutyö Etelä-Sudanissa on?
Björn [00:18:10]:
Mä kyselin siltä, että saaks ne, onks niillä seksuaalivalistusta koulussa, ja se sano, että kyllä niillä on, mutta ne ei sillon saanu kondomeja. Ja sit kun mä sen haastattelun jälkeen juttelin ihmisten kanssa ja paikallisväestön kanssa, niin he sano, että kondomeja saa, kun käy, niitä voi saada ilmaseks suht helposti, kun käy HIV-testissä tai tällasessa. Mutta ongelmana on ehkä se, että yhteiskunnassa on jonkin verran tabuja. Esimerkiks jos nainen pyytää, että käytetään kondomia, se mielletään seksityöntekijäks, mikä on ehkä vähän ongelmallista.
Ulriikka myöhänen [00:18:59]:
Okei. Nii just. Ei oo kyllä mikään hirveen helppo tilanne sit naisille eikä varsinkaan nuorille tytöille ja nuorille naisille. Ja eikä oo näin, että usein on se tilanne, että kun tullaan raskaaks tai on pieni vauva, niin ajatellaan, että sen kanssa ei voi mennä sinne kouluun ja jatkaa sitä koulunkäyntiä. Vai oonks mä ihan väärässä?
Björn [00:19:24]:
Se on vähän niin ja näin. Siis must se vaikuttaa siltä, että kun on raskaana, niin on semmonen, et ihmiset ajattelee, että ei voi käydä koulua. Esimerkiks Rose oli jättäytyny koulusta pois jo alkuraskauden aikana. Ja kun mä kyselin, että onks joku sanonu hänelle, että ei voi käydä koulua, kun on raskaana, niin vähän mutkien kautta sano, että ei sanonu, mutta oli sellanen fiilis jotenki. Mut toisaalta lapsethan on aika paljon mukana täällä. Monessa meidän ammattitutkinto, tai ihmiset, jotka saa niitä ammattitutkintoja, nii niille järjestetään sellanen päivähoito tai niiden lapsille. Siellä saattaa olla pihalla kymmenen lasta leikkimässä lastenhoitajien kanssa, kun äidit käy koulua. Et se ei välttämättä tarkota, että koulunkäynti loppuu, mut tietenki se on hankalampi järjestää.
Ulriikka myöhänen [00:12:30]:
Niinpä. Onks näitä päiväkerhoja ollu esimerkiks siellä Etelä-Sudanissa nyt meidän ammattikoulutuksen yhteydessä?
Björn [00:20:35]:
Näitä mä siellä näin, koska sehän on hankalaa, jos kaikki lapset on mukana siellä luokkahuoneessa. Ne lapset oli myös välillä luokkahuoneessa, mutta kun ne itkee ja pitää ääntä, niin saattaa olla, että kaikki oppi ei mee perille. Niin niille järjestetään ihan meidän toimesta päivähoitoa.
Ulriikka myöhänen [00:20:59]:
No jos tätä meidän keskustelua tässä summais, niin jos tulee raskaaks tai jos on pieni vauva, niin se ei ole este sille, ettei niitä kouluja vois käydä loppuun lopulta. Että vaatii vaan sen läheisen tukiverkon ja järjestelyjä henkilökohtasessa elämässä ja koulun puolessa, niin se kouluun paluu onnistuu myös nuorille naisille, vaikka tulis sitä perheenlisäystä.
Björn [00:21:25]:
Juuri näin. Ja pitää sanoa, et mä en tiedä, miten näissä valtion kouluissa. Mä en usko, että siellä järjestetään tällasta päivähoitoa, et siellä saattaa olla vaikeempi tilanne. Esimerkiks Rose käy sellasta, mutta Rosen onneksi sillä on se tukiverkosto, että jos ei oo sitä, niin sit saattaa olla tosi vaikea tilanne.
Ulriikka myöhänen [00:21:51]:
Nimenomaan. Ja mun mielestä Itä-Afrikassa kirkkohan tekee laajastiki tätä työtä, et me tuetaan tyttöjen ja nuorten koulunkäyntiä ja myös tätä kouluun paluuta perheenlisäyksen yhteydessä. Joissakin kouluissa on järjestetty mun mielestä sellasia tiloja, joissa pystyy hoitamaan ja imettämään vauvoja rauhassa. Nii näähän on sellasia asioita, jotka sitte ratkasee ihan käytännön arkea.
Björn [00:22:16]:
Jep, ehdottomasti.
Ulriikka myöhänen [00:22:17]:
Mut hei miks tää oikeestaan on tärkeetä, että tytöt ja naiset palaa kouluihin ja saa ne opinnot päätökseen.
Björn [00:22:24]:
No sehän mahdollistaa niille myös sellasen oman uran ja varsinki tällä hetkellä Etelä-Sudanissa, kun oon jutellu naisten kanssa täällä, niin konfliktin alkamisen jälkeen miehet on hyvin paljon enemmän ku aiemmin lähteny paikalta, kuten Rosen poikaystävä, kun joku tulee raskaaks. Et näitä tapauksia on tullu vastaan tosi moni mulla tän viikon aikana, kun oon ollu täällä. Ja ainaki ne vanhemmat naiset, keiden kanssa oon puhunu, nii ne sano, et se ei ollu sellasta aiemmin. Et tää konflikti on jotenki aiheuttanu sitä tosi paljon. Jolloin nainen on perheen pää, ja jos naisella ei oo mahdollisuutta ansaita elantoa, se tilanne on tosi vaikee.
Ulriikka myöhänen [00:23:15]:
Ihan totta. Ja mä oon ymmärtäny, että sillä naisten koulunkäymisellä tai sillä tyttöjen ja naisten sillä, että ne opinnot saatetaan loppuun, on tällanen ylisukupolvia koskettava vaikutus. Koulutettujen äitien lapset usein sitte menevät itse kouluun tulevaisuudessa. On tavallaan se tausta ja malli jo olemassa siellä.
Björn [00:23:35]:
Joo ehdottomasti.
Ulriikka myöhänen [00:23:36]:
Sinänsä siihen kannattaa satsata kyllä.
Björn [23:39]:
Jep, ja sillonhan vanhemmat ehkä ymmärtää sen koulutuksen tärkeyden, tai mitä se mahdollistaa se koulutus, jolloin he patistaa ehkä enemmän kun muuten käymään kouluja.
Ulriikka myöhänen [00:23:51]:
Mut hei aika juoksee meillä aika nopsaan. Kivaa on ollu jutella sun kanssa. Mitä suunnitelmia sulla nyt seuraavaks on? Sulla Itä-Afrikan kiertue siellä jatkuu, niin mikä meininki reissulla?
Björn [00:24:04]:
Ugandassa mä käyn tutustumassa niihin pakolaisleireihin, joihin ihmiset osittain täältä Etelä-Sudanista on lähteny tai paennu sinne Ugandaan, ja oon kuullu niistä tosi paljon, koska kaikkihan niissä varsinki Jeissä, joka on Bajan vieressä, nehän oli käyny siellä, ja niillä oli tosi monella perhe, myös monella meidän työntekijällä täällä, paikallisella työntekijällä on jotain perhettä niillä pakolaisleireillä. Nii musta on tai tulee olemaan mielenkiintosta nähä omin silmin, et mistä ne on puhunu ja millasta siellä on. Koska ihmisethän palaa sieltä tällä hetkellä Etelä-Sudaniin sen takia esimerkiks, että ruoka-annokset on pienentyny. Siellä on vaikeempaa elää nyt kun esimerkiks muutama vuos sitten, niin sen takia ihmiset myös palaa tänne Etelä-Sudaniin.
Ulriikka myöhänen [00:25:03]:
Mainitsit tän ruoka-annosten pienentymisen, niin eiks tää oo ollu sellanen asia, joka on jo vuosien ajan vaikuttanu tähän tilanteeseen elikkä et näissä Ugandan pakolaisyhteisöissä siellä rajan pinnassa se, että ruoan, se mitä sitä on ollu saatavilla, se on jo vuosien ajan ollu aika vähäistä.
Björn [00:25:22]:
Joo, näin oon kans ymmärtäny. Sit se on vähän sellanen, et jääkö sinne, koska lapset saattaa käydä koulua Ugandassa, ja he ehkä haluaa käydä sen koulun loppuun siellä, eikä lähtee Etelä-Sudaniin, jossa on vähän epävarmaa, että pääseeks kouluun. Niin tää on vähän sellanen, että isoja päätöksiä on pitäny joidenki tehä.
Ulriikka myöhänen [00:25:46]:
Aivan. No mut hei, mä toivotan sulle aivan mahtavaa loppureissua, ja voidaan palata näihin Uganda-asioihin sitten toisessa käänteessä, että miltä siellä tämä konfliktin toinen puoli näyttää näissä pakolaisyhteisöissä. Nii kiitos paljon tästä puhelusta, ja mä toivotan sulle oikein turvallista matkaa Itä-Afrikassa.
Eteläsudanilainen rauhantyön asiantuntija Seme Nelson uskoo kotimaansa tarvitsevan nyt eväitä sovinnon tekemiseen. Kun ihmiset eivät ole voineet koronapandemian vuoksi tavata kasvokkain, on tietoa viety ihmisille esimerkiksi radion avulla. Kuva: Antti Yrjönen / FCA
Rauhantyön asiantuntija Seme Nelson haluaa viedä rauhan opit myös eteläsudanilaiseen koululuokkaan. Pandemian myötä työ on löytänyt uusia muotoja etäyhteyksin.
Etelä-Sudanin valtio täytti heinäkuussa kymmenen vuotta. Maan lyhyttä historiaa on varjostanut verinen sisällissota, joka päättyi keväällä 2020. Maa ja sen asukkaat tarvitsevat nyt eväitä rauhalliseen tulevaisuuteen.
”Moni koululainen on nähnyt ja kokenut väkivaltaa. He tuovat traumansa koululuokkaan”, eteläsudanilainen rauhantyön asiantuntija Seme Nelson sanoo.
Alun perin koulutusasiantuntijaksi kouluttautunut Nelson on aloittanut työskentelyn Kirkon Ulkomaanavussa (KUA) jo vuonna 2017 ja täydentänyt osaamistaan rauhantyöstä kansainvälisessä ohjelmassa Japanissa.
Nelson korostaa, ettei sovintoa työstetä erillään kaikesta arkisesta: rauhalla on yhteys esimerkiksi koulutukseen ja toimeentuloon. Koulutetut ja toimeentulevat nuoret ovat vähemmän alttiita väkivaltaisten järjestöjen propagandalle ja rekrytoinneille, eikä heillä ole tarvetta purkaa turhautumistaan väkivalloin.
Juuri siksi KUA tekee rauhantyötä esimerkiksi eteläsudanilaisissa kouluissa. Vuonna 2020 jopa 70 nuorta osallistui koulutukseen, jossa käsiteltiin konfliktien rauhanomaista ratkaisemista. Sovintoa edistävä projekti tavoitti yhteensä jopa 20 000 naista ja nuorta.
”Meidän täytyy pysyä kehityksessä mukana”
Pandemia vähensi lähikontakteja, mutta Etelä-Sudanissa yhteisöt ja neuvottelijat ovat löytäneet keskusteluyhteyden radioiden, älypuhelinten ja tablettien avulla. Viestien välittäminen ja koordinointi on osa Nelsonin työtä. Äänen ja videoiden käyttäminen on tuonut tiedon ihmisille, jotka eivät osaa lukea.
Etelä-Sudanissa avuksi on tullut myös kansalaisjournalismi. Tiedon saaminen on hankalaa ilman luotettavaa mediaa, mutta sähköisten välineiden avulla tieto löytää tavallisten ihmisten keskuuteen.
Köyhässä maassa riittää silti haasteita, sillä kaikilla ei ole laitteita eikä yhteyksiä. Eri ryhmittymät puhuvat eri kieliä, ja KUA kääntää materiaaleja kahdeksalle paikalliskielelle. Vaikeuksista huolimatta digitaalisten työkalujen käyttäminen on välttämätöntä.
”Meidän täytyy pysyä kehityksessä mukana, jotta työmme vastaa tarpeisiin”, Nelson sanoo.
Haastavista olosuhteista huolimatta työ on tarjonnut Nelsonille monia onnistumisia. Hän kertoo nähneensä konkreettisesti, miten yhteisöt ovat tehneet sovinnon. Rauhantyön asiantuntija näkee ponnisteluissa jatkuvan mahdollisuuden oppia.
”Etelä-Sudanissa ei ole mitään tärkeämpää työtä”, Nelson sanoo hymyillen.
Etelä-Sudan kärsii monista kriiseistä, mutta toivo paremmasta elää
Etelä-Sudanin itsenäisyys täyttää kymmenen vuotta tilanteessa, jossa Covid-19-pandemia jarruttaa maan toipumista vuosien konfliktista. Taloudellinen kriisi ja poikkeukselliset tulvat lisäävät ahdinkoa. Siitä huolimatta eteläsudanilaiset nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen poikkeuksellisen optimistisesti, kirjoittaa humanitaarinen koordinaattori Moses Habib.
Milloin pandemia loppuu? Kuka toi koronaviruksen Etelä-Sudaniin? Näitä kysymyksiä meiltä kysyttiin, kun kiersimme yhteisöissä jakamassa tietoa koronapandemiasta. Oli mielenkiintoista oikaista myyttejä viruksesta, jota kukaan meistä ei täysin ymmärrä. Vain vähän koronasta tietävänä maallikkona minulle jäi niistä kohtaamisista paljon kerrottavaa.
Tilanne Etelä-Sudanissa on vaikea. Huolestuttavinta on, että kaksi kolmasosaa maan väestöstä – siis 8,3 miljoonaa ihmistä – tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen. Vuonna 2020 Etelä-Sudan kohtasi moni kriisejä. Konflikti ja maan sisäiset väkivaltaisuudet kiihtyivät ja tuhoisat tulvat jatkuivat jo toista vuotta. Lisäksi koronavirus iski yhteisöihin vakavasti.
Haasteet tekivät haavoittuvaisista yhteisöistä entistä haavoittuvaisempia. Erityisen huolestunut olen siitä, että joidenkin mielestä Etelä-Sudanissa ei ole tarpeeksi poliittista tahtoa konfliktin lopettamiseksi.
Tuomalla eri tahot saman pöydän ääreen pääsemme käsiksi konfliktin juurisyihin ja voimme lopettaa väkivallan kierteen. Käytännössä Kirkon Ulkomaanapu kouluttaa nuoria, naisia ja perinteisiä ja uskonnollisia toimijoita konfliktien ratkaisemisesta ja rauhan välittämisestä. Ponnistelumme ovat jo tuottaneet tulosta paikallisesti, mutta kansallisesti riittää vielä tehtävää. Kohderyhmämme eivät ole vielä tarpeeksi hyvin edustettuina kansallisissa rauhanprosesseissa.
Olen toiveikas, sillä optimismi kytee nuorten keskuudessa pitkittyneestä konfliktista huolimatta. Etelä-Sudanin runsaat luonnonvarat luovat monille toivoa. Kansa uskoo, että kestävä ympäristö ja rauha takaavat hyvän tulevaisuuden. Niiden myötä Etelä-Sudanilla on mahdollisuudet kasvaa koko itäisen Afrikan vilja-aitaksi.
Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt Etelä-Sudanissa koko maan kymmenvuotisen itsenäisyyden ajan. KUA tekee rauhantyötä paikallisissa yhteisöissä edistäen erityisesti nuorten ja naisten osallistumista rauhan rakentamiseen. Lisäksi KUA tukee nuorten ja naisten ammatillista koulutusta ja lasten kouluun pääsyä. Tältä työmme näyttää kuvina.
Nuorten rauhankomitean jäseniä Piborissa vuonna 2019. Pibor tunnetaan karjavarkauksista ja nuorisojoukkojen välisistä tappeluista. Rauhankomiteat ovat vähentäneet yhteenottoja ja edistäneet sovinnontekoa. Kuva: Sumy Sadurni.
Naisten rauhankomitea kokoontui Piborissa vuonna 2019. Naisten rooli rauhantyössä on tärkeä, mutta usein naiset eivät ole mukana itse rauhanprosesseissa. Ennen tämän rauhankomitean perustamista kyläläiset raportoivat väkivaltaisuuksia viisi kertaa viikossa. Vuonna 2019 välikohtauksia raportoitiin enää vain kerran viikossa. Kiitos kuuluu rauhankomiteoille. Kuva: Sumy Sadurni.
Yksi Kirkon Ulkomaanavun tavoitteista on maksimoida lasten ja nuorten mahdollisuudet koulunkäyntiin ja laadukkaaseen koulutukseen. Tämä EU:n humanitaarisen avun (ECHO) rahoittama hanke tuki 7 000 oppilaan kouluun pääsyä Fangakin maakunnassa. Kuva: Maria de la Guardia.
Tytöt hyppäävät narua koulun jälkeen New Fangakissa. Kriisit ruokkivat esimerkiksi lapsiavioliittoja ja lapsityövoiman käyttöä. Koulut ovat tytöille turvallisia paikkoja katastrofien ja taloudellisen ahdingon keskellä. Kuva: Maria de la Guardia.
EU:n humanitaarisen avun (ECHO) rahoittama opettajakoulutus järjestettiin New Fangakissa. Opettajien koulutus luo pohjaa laadukkaalle koulutukselle. Kuva: Maria de la Guardia.
Nuoret kokoontuneina paikalliseen nuorisokeskukseen Piborissa. Jalkapallon pelaaminen on yksi suosituimmista ajanviettotavoista Etelä-Sudanissa. Kuva: Sumy Sadurni.
Tulvat ja kuivuus vaikeuttavat ruoantuotantoa Etelä-Sudanin pohjoisosissa. Nyaluak Kong Kuon menetti satonsa tulvien vuoksi. Uusien viljelmien istuttaminen on vaikeaa kuivan kauden kuumuudessa. Kuva: Maria de la Guardia.
Nyakuola Pale Thieng kasvattaa sipuleita maillaan Old Fangakissa. Vuonna 2020 yhteensä 6 347 henkilöä hyötyi Kirkon Ulkomaanavun antamasta viljelyyn liittyvästä tuesta ja kalastusvälineistä. Kuva: Patrick Meinhardt.
Luor Luny Thoar pyydystää kaloja lähellä Tochin kylää Etelä-Sudanin Sudd-suolla. KUA on jakanut kalastajille kalastusvälineitä ja järjestänyt koulutusta kalan säilömiseen liittyen. Säilömiseen liittyvät taidot parantavat kalastajien mahdollisuuksia parempiin tuloihin, kun he myyvät saaliin kalamarkkinoille. Kuva: Patrick Meinhardt.
Nuoria Juban ammattikoulussa. Kirkon Ulkomaanapu tukee nuorten ammattikoulutusta. Nuoret valmistuvat esimerkiksi rakennustyöntekijöiksi, kampaajiksi, mekaanikoiksi ja räätäleiksi. Kuva: Sumy Sadurni.
23-vuotias Abir Mustafa kouluttautuu rakennusalalle. Vuonna 2020 yli puolet 414 ammattikoulutukseen osallistuneesta nuoresta oli naisia. Kuva: Patrick Meinhardt.
21-vuotias Reida opiskeli restonomiksi ja sai harjoittelupaikan hotellista. Vuonna 2020 yhteensä 414 nuorta pääsi työharjoitteluun yksityiselle sektorille valmistuttuaan koulusta. 298 jatkoi työntekoa harjoittelun jälkeen. Kuva: Patrick Meinhardt.
Markkinat Yein kaupungissa Etelä-Sudanin eteläosissa. Yein maakunta tunnetaan Etelä-Sudanin vilja-aittana sen hedelmällisen maaperän ja maatalousperinteen vuoksi. Vuonna 2016 alkanut konflikti on pakottanut monia ylittämään rajan naapurimaihin Ugandaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Kuva: Sumy Sadurni.
Syyskuussa 2018 tehty rauhansopimus on rohkaissut joitain ihmisiä palaamaan kotiin pakolaisasutusalueilta. Kirkon Ulkomaanpu tukee palaajia ja Yein seutua esimerkiksi käteissiirroilla, jotka auttavat perheitä ruokkimaan perheensä, rakentamaan taloja ja hankkimaan toimeentuloa. Kuva: Sumy Sadurni.
Sisarukset Stella, 28, ja Pascal, 25, palasivat Yeihin Ugandan pakolaisasutusalueilta vuonna 2019. Paluunsa jälkeen he ovat tehneet valtavasti töitä viljelmillään. Pascal sai maatalousopintonsa päätökseen käteissiirtojen avulla. Kuva: Sumy Sadurni.
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Itäghoutalainen Muhammad Abdo Hijzai on 13-vuotias poika, joka osallistuu Kirkon Ulkomaanavun tukemaan tukiopetukseen muun muassa matematiikassa. Kuva: Abu Talib Al-Buhaya.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitus nimitti 1. kesäkuuta kolme maatoimistojen edustajaa globaaliin johtoryhmäänsä. Globaali johtoryhmä on osa KUA:n uutta huhtikuun alussa voimaan tullutta organisaatiorakennetta. Maatoimistojen edustajien toimikausi on 2+1 vuotta.
Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile, Nepalin maajohtaja Sofia Olsson ja Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka aloittavat uudessa roolissa elokuussa. Lisäksi johtoryhmän pysyvinä jäseninä toimivat toiminnanjohtaja Jouni Hemberg ja apulaistoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Uuden johtoryhmän monipuolinen kokemus kehittyvissä maissa työskentelystä vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun työn vaikuttavuutta ja vastuullisuutta.
”Kehitysyhteistyön painopiste on siirtynyt keskinäisen oppimisen edistämiseen. Olen työskennellyt kehitysyhteistyösektorilla 20 vuotta ja lokalisoinnista on puhuttu jo pitkään, mutta käytäntöön viemisessä on vielä tekemistä”, kertoo Wycliffe Nsheka.
Berhanu Haile toteaa, että uusi johtamismalli parantaa Kirkon Ulkomaanavun työtä yhdistämällä strategisen päätöksenteon tehokkaasti paikalliseen osaamiseen ja arkitodellisuuteen toiminta-alueillamme.
“Tämä on merkittävä askel eteenpäin paikallisten tarpeiden ja toimintaympäristön entistä parempaan huomioiseen. Samalla Kirkon Ulkomaanavusta tulee aidosti globaali järjestö, jossa yhdistyvät Pohjoisen ja Etelän näkökulmat”, Haile jatkaa.
”Lähestymistapa varmistaa, että työmme vastaa strategisesti tarpeisiin, joita marginalisoiduilla ihmisillä joiden kanssa työskentelemme on, ja edistää heidän oikeuksiensa toteutumista”, sanoo Sofia Olsson.
Kun taistelut alkoivat uudelleen Etelä-Sudanissa vuonna 2016, miljoonat ihmiset lähtivät pakolaisiksi naapurimaahan Ugandaan. Bidi Bidistä tuli hetkessä maailman suurin pakolaisasutusalue.
Näiden miljoonien pakolaisten joukkoon kuuluu myös 17-vuotias Sylvia Poni, joka löysi Bidibidistä uuden kotinsa isoäitinsä JoannePilistan, 75,kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi pientä lasta, jotka Joanne otti suojiinsa pakomatkan aikana.
Entisen elämän jättäminen on ollut haastavaa. Isoäiti Joanne uskoo kuitenkin, että Ugandassa saadulla koulutuksella on ollut myönteinen vaikutus Sylviaan. Yoyon peruskoulun vahvat rakenteet näkyvät paksun pusikon takaa Sylvian kotiin asti.
”Asuimme ennen Kajo Kejissä, missä koulut oli tehty ruohosta”, Joanne selittää. ”Vanhempien piti olla poissa töistä hakeakseen materiaaleja, kuten ruohoa ja mutaa, koulujen rakentamiseen tai niiden sortumisen estämiseen.”
Sylvia on innoissaan siitä, että luokkahuoneita on paljon. Hänellä on koulussa turvallinen ja mukava olo. Oppitunnit jatkuvat koko päivän, olipa keli minkälainen hyvänsä.
Isoäiti Joanne ei itse koskaan päässyt kouluun. Hän haluaisi palata ajassa taaksepäin ja saada mahdollisuuden kouluttautua. Sylvian osalta se on yhä mahdollista, ja nuorella naisella on tavoitteet kirkkaana mielessään.
”Haluan aikuisena opettajaksi ja palata Etelä-Sudaniin”, hän sanoo. ”Haluan auttaa koulusta pudonneita, jotta he saavuttavat tavoitteensa ja saavat töitä.”
Vanhat puiset koulurakennukset ja niitä peittävät UNHCR:n valkoiset pressut kertovat heti, että tässä on koulu, jossa opiskelee pakolaisia.
Valkoisten kankaiden takana näkyy kuitenkin neljä värikästä, kirkkaan oranssia betonirakennusta, joiden käytävät ja ikkunankarmit on maalattu vihreiksi. Kyseessä on Ebenezerin yläkoulu ja lukio, jota käyvät sekä eteläsudanilaiset pakolaiset että ugandalaiset paikalliset, jotka asuvat Palorinyan pakolaisasutusalueella Pohjois-Ugandassa.
”Opettaminen oli hankalaa vanhoissa tiloissa”, kertoo opettaja Winnie Akol, joka on kotoisin itäisestä Ugandasta mutta asuu nykyään koululla.
”Luokkahuoneet olivat tunkkaisia, niihin ei tullut raitista ilmaa. Me opettajat emme pystyneet kulkemaan huoneen perälle huolehtimaan takana istuvista oppilaista, koska tilat olivat niin ahtaat. Kun satoi, meidän piti keskeyttää opetus, koska emme kuulleet omaa ääntämme peltikattoja vasten iskevän sateen ropinan yli. Kukaan ei pystynyt keskittymään ja sisällä oli aina pölyistä.”
Winnie Akol itäisestä Ugandasta opettaa Ebenezerin koulussa Moyossa Pohjois-Ugandassa.
Opetus kärsi häiriöistä ja se näkyi suorituksissa. Winnie uskoo, että uusien tilojen valmistuttua nuoret oppivat paremmin. Kaksi pääluokkahuonetta ovat luonnontiedelaboratorioita ja niissä on sähkö, lavuaarit ja kaasupolttimet, joiden avulla lapset voivat harjoitella oppimaansa.
