Kirkon Ulkomaanavun tukemissa rauhankerhoissa pelataan jalkapalloa. Kuvan peli pelattiin lokakuussa 2024 Mbaikissa, joka sijaitsee pitkästä väkivallan kierteestä kärsineessä Keski-Afrikan tasavallassa.
Kuva: Antti Yrjönen Teksti: Elisa Rimaila
VARVASSANDAALI lentää kaaressa, kun nuori mies venyttää itsensä potkaisemaan palloa. Hiekasta punertavaksi värjäytynyt pallo ottaa jalasta vauhtia ja pomppaa kohti kepeillä merkittyä maalia. Tällä kertaa pallo vierii ohi, mutta tässä pelissä ei ole syvimmiltään kyse maaleista.
Tärkeintä on peli, jossa molemmilla joukkueilla on sama tavoite: tutustua ja tehdä yhdessä, luoda vuoropuhelua erilaisten ihmisten välille.
Jalkapallolla yhdistää ihmisiä maailmanlaajuisesti. Säännöt ovat selkeät, ja kaikki niitä noudattavat ovat tervetulleita. Pelatessa oppii tärkeitä asioita joukkueena toimimisesta, erilaisista ihmisistä ja itsestä. Jalkapallot ovat myös verrattain halpoja hankintoja, jotka parhaimmillaan tuottavat käyttäjilleen iloa pitkäksi ajaksi. Mikä parasta: jalkapalloja myydään kaikkialla maailmassa, eikä pelaamiseen tarvita kalliita vaatteita tai muita varusteita.
Muun muassa näistä syistä jalkapallo on mukana Kirkon Ulkomaanavun rauhantyössä esimerkiksi Keniassa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Pallon pelaaminen tuo yhteen erilaisia nuoria, miehiä ja naisia, eri yhteisöistä ja taustoista. Ystävyysottelut eri yhteisöjen välillä auttavat tutustumaan ja madaltavat kynnystä keskustella välejä hiertävistä asioista rauhanomaisesti.
Kun vieras muuttuu vastustajasta pelitoveriksi, aukeaa erilainen näkökulma. Taidammekin olla kaikki samassa joukkueessa, rakentamassa parempaa tulevaisuutta.
Pysyvä toimeentulo saa aikaan ihmeitä seuduilla, joilla ihmishenki maksaa vain neljä euroa. Pitkän sisällissodan kokenut Keski-Afrikan tasavalta etsii uomiaan sovinnon tiellä, ja Kirkon Ulkomaanavun rauhankerhot antavat nuorille uuden mahdollisuuden.
MYÖHÄISEN ILTAPÄIVÄAURINGON punertava paiste hellii Mbaikin kylänraittia Keski-Afrikan tasavallan lounaisosassa, sata kilometriä pääkaupunki Banguista. Sadekauden vehreys koristaa tien laitaa. Kukistaan tunnettu 25 000 asukkaan kaupunki on toden totta kaunis.
Kylänraitin päässä, vaaleanvihreän talon edustalla lojuu siisti rivi kenkäpareja kuluneista sandaaleista kiillotettuihin mustiin nahkakenkiin. Niistä päätellen parturi-kampaamossa on yhä vilkasta. Oviaukkoja peittävien kangasverhojen takana parturi-kampaajat letittävät ja leikkaavat hiuksia koneella. 20-neliön huoneessa tunnelma on tiivis.
Nuorten rauhankerhon perustama parturi-kampaamo on Mbaikissa tullut tunnetuksi siitä, että siellä käy naisia ja miehiä samaan aikaan.
Parturi-kampaamossa käy sekä miehiä että naisia. Seinien julisteet tarjoilevat runsaasti inspiraatiota hiustyyleihin. Niissä komeilevat muun muassa Real Madrid -jalkapallojoukkueen pelaajat. Seinille aika ajoin silmäilevän parturi Merlin Sombon viimeistelytyö on millintarkkaa puuhaa. Trimmeri vaihtuu saksiin ja kampaan, kun hän vielä nipsii siistittäviä hiuksia miesasiakkaansa päästä. Lippispäinen mies uhkuu tunnollisuutta.
Tätä parempaa kohtaamispaikkaa on vaikea löytää, kertoo paikkaa pyörittävä 25-vuotias Charlene Derich Nam-Ngania. Rakennuksen seinälle on kirjoitettu käsin, että bisnes on nuorten rauhankerhon perustama. Asiakkaat vaihtavat kuulumisia arkisten tarpeiden äärellä.
”Pysymme yhteisön pulssilla. Asiakkaamme ovat nuoria ja vanhempia, torimyyjistä kunnallispäättäjiin”, Nam-Ngania sanoo.
Charlene Derich Nam-Ngania korostaa kohtaamispaikkojen tärkeyttä onnistuneessa rauhantyössä.
Parturi-kampaamo kylänraitilla on esimerkki KUA:n ulkoministeriön rahoituksella tukemasta, yhteisön vakautta edistävästä liiketoiminnasta. Nuoret saavat paitsi tuloja mahdollisuuden vaikuttaa elinympäristöönsä. Inhimilliset kohtaamiset ovat merkityksellisiä: aivan vastikään eräs asiakas perui avioeroaikeensa parturinpenkissä käytyjen keskustelun jälkeen.
”Kuulemme myös, jos yhteisössä leviää huolestuttavia huhuja. Nuoret ovat yleensä olleet jännitteiden ytimessä, mutta myös ratkaisut ovat meistä kiinni”, Nam-Ngania lisää.
Väkivalta painaa Keski-Afrikan tasavaltaa
Keski-Afrikan tasavalta kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Maa ja sen asukkaat ovat vuosikymmenten saatossa kärsineet useasta vallankaappauksesta, toistuvista väkivallan kierteistä sekä viimeksi tuhoisasta sisällissodasta, jonka syttymisestä tuli syksyllä kuluneeksi kymmenen vuotta.
Konflikti oli monisyinen, mutta tiivistettynä siitä voisi kertoa, että osapuolia oli kaksi: pääosin muslimijäsenistöinen seleka-aseryhmä sekä suurimmaksi osin kristityistä koostuvat anti-balakat. Selekat hyökkäsivät vuonna 2013 siviiliväestöä kohtaan ja anti-balakat aloittivat vastarinnan. Vihapuhe syvensi uskontoon perustuvia jakolinjoja puolin ja toisin. Väkivaltaisuudet pakottivat sadat tuhannet ihmiset jättämään kotinsa.
Selekoiden väkivaltaisuuksien taustalla oli tyytymättömyys maan johtoon, jota he syyttivät maan muslimienemmistöisen pohjoisosan laiminlyönnistä. Selekoihin liittyi taistelijoita naapurimaista kuten Tšadista ja Sudanista.
Vuosien mittaan presidentit ovat vaihtuneet, mutta väkivalta jatkui. Vuonna 2019 syntynyt Khartumin rauhansopimus otti vakauden ensiaskeleita. Viimeisin väkivallan kierre vuonna 2020 kuitenkin katkaistiin vasta ruandalaisten ja venäläisten sotilasjoukkojen tuella. Rauha on yhä hauras ja maan turvallisuus riippuvainen ulkovalloista.
Mbaikin nuorten mukaan syy Keski-Afrikan tasavallan konflikteille on huomattavasti yksinkertaisempi.
”Köyhyys on kaiken pahan alku ja juuri”, 23-vuotias Koke Augrace kiteyttää näkemyksensä.
Nuoren miehen kotipiha sijaitsee kivenheiton päässä parturi-kampaamolta. Hän on toisen, porsaiden kasvatuksen ympärille syntyneen, rauhankerhon puheenjohtaja. Kun porsaat kasvavat sioiksi ja saavuttavat lisääntymisiän, kerho saa tuloja porsaiden myynnistä. Pääomalla he pystyvät myöntämään lainoja nuorille, jotka kamppailevat koulunkäyntikulujensa kanssa tai haluavat perustaa pienyrityksiä toimeentulon saamiseksi.
Nuorten rauhankerho kasvattaa porsaita Koke Augracen piha-alueella.
”Koulutus on avain merkitykselliseen elämään ja tavoitteenamme on varmistaa, ettei kukaan joudu keskeyttämään koulunkäyntiä”, Augrace sanoo
Nuorten mahdollisuudet tuloihin ja oman elämänsä hallintaan ovat avain rauhaan, Augrace painottaa. Hän tietää mistä puhuu. Aiemmin hän oli itse huumekoukussa. Kannabiksen käyttö johdatti huonoihin porukoihin. Teini-iässä Augrace varasteli moottoripyöriä ja tappeli. Isokokoisena miehenalkuna hänellä oli paha maine eikä ripaustakaan kunnioitusta aikuisia kohtaan. Hän löi jopa opettajaansa.
Heikossa taloudellisessa jamassa ja huonossa seurassa tie voi auttamatta viedä henkirikoksiin. KUA:n rauhantyötä seudulla vetävä Olivier Bizanga tietää, että nuoren saa tappamaan toisen vain 2 000:lla Keski-Afrikan frangilla eli alle neljällä eurolla. Näköalattomat nuoret ovat otollisia uhreja aseryhmien rekrytoitaviksi.
”Nuoret liittyvät aseryhmiin vaihtoehtojen puutteessa tai ystävien ja perheenjäsenten houkuttelemina”, Bizanga sanoo.
Köyhyys ja kouluttautumattomus ovat otollista maaperää vihapuheelle, jonka levittäjillä on poliittisia pyrkimyksiä. Keski-Afrikan sisällissota loi kristittyjen ja muslimien välille syvät jakolinjat yhteisöissä, joissa niitä ei asukkaiden mukaan aiemmin ollut.
Ennen sisällissotaa muslimit ja kristityt pelasivat esimerkiksi jalkapalloa yhdessä, kertoo Addun Ache, 48. Hänet tunnistaa hijabista muslimiksi. Naisten säästö- ja lainaryhmä on kokoontunut ryhmän vetäjän Ogalana Alicen kotipihalle. Ryhmä hoitaa täällä vuohia, joita he saivat KUA:n tuella. Neljän vuohen laumasta on kasvanut jo kahdentoista katras. Naiset valmistavat saippuaa Mbaikin markkinoilla myytäväksi, ja ahkerilla naisilla on säästöjä jo kunnioitettavat puoli miljoonaa Keski-Afrikan frangia eli lähes 800 euroa.
Dimanche Suzette, Yaba Vivianne, Addun Ache ja Ogalana Alice naisten säästö- ja lainaryhmän kokouksessa Mbaikissa.
Kun pääosin kristityt anti-balakajoukot iskivät häikäilemättä muslimeja vastaan kostona seleka-ryhmän teoista, Ache pakeni taisteluita viiden lapsensa kanssa naapurimaahan Tšadiin. Lapset eivät pakolaisina päässeet kouluun, ja ruokakin oli vähissä, joten perhe palasi kotiseudulleen.
Koti oli poltettu ja omaisuus ryöstetty. Mbaikin kylänraitilla oli lisäksi vaarallista kulkea.
”Minua osoitettin sormella, että tuossa kulkee muslimi ja hänet pitäisi tappaa”, Ache muistelee.
Yksinhuoltajana hän alkoi myydä kalaa kadulla. Ache kertoo, että moni hänen asiakkaistaan oli kristittyjä. Luottamus rauhaan rakentui arkisten kohtaamisten kautta. Uskonryhmiin liittyvien jännitteiden vuoksi Ache kuitenkin muutti vanhimman poikansa nimen kristityksi, mikä Achen mukaan helpotti pojan pääsyä Banguin yliopistoon.
Naistenryhmä saa tulonsa muun muassa saippuan valmistuksesta ja myynnistä. Säästöistä naiset saavat anoa lainoja omiin pienyrityksiin tai muihin tarpeisiin.
Nykyisin Ache kuuluu naisten säästö- ja lainaryhmään, jonka 25 jäsenestä lähes kaikki ovat kristittyjä. Ihmisten toimeentulomahdollisuuksien lisääminen on Achen mukaan ollut tärkein keino vakauttaa yhteiskuntaa. Naistenryhmä on opettanut myös lukutaitoa.
”Koulutus ja lukutaito auttavat ihmisiä paitsi itsenäisiksi myös suhtautumaan kriittisesti yhteisöissä leviävään tietoon ja käsittelemään erimielisyyksiä”, hän sanoo.
Toimeentulo vahvistaa rauhaa
Kirkon Ulkomaanavun toimeentuloa tukevat rauhankerhot ovat hyvä esimerkki ruohonjuuritason rauhantyöstä. Kestävän sovinnon nimissä muutoksia on kuitenkin tapahduttava myös valtiotasolla. Rauhansopimuksen jälkeen päivitetyssä perustuslaissa valtio korostaa naisten ja nuorten roolia rauhassa.
Nuorilla pitää lain mukaan olla 30 prosentin edustus aluekomiteoissa, joissa edistetään rauhaa ja sovintoa. Laki kieltää vihapuheen ja painottaa, että eri uskonryhmien pitää olla edustettuina virallisissa neuvostoissa ja kansalaisjärjestöjen hankkeissa. Nykyisellään myös muslimien pyhäpäivät ovat kansallisia vapaapäiviä.
Naisten aseman parantamiseksi valtio on päättänyt kiintiöstä, jonka mukaan 35 prosenttia parlamenttivaalien ehdokkaista pitää olla naisia. Naisten edustus parlamentissa on kuitenkin vielä vain 13 prosenttia.
Kun Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön projektipäällikkö Olivier Bizanga saapui Mbaikin kouluun luennoimaan rauhasta ja avaamaan hakua järjestön tukemaan rauhankerhoon, Koke Augrace näki tilaisuutensa päästä ulos noidankehästään. Hän oli halunnut kääntää elämänsuuntaansa jo pitkään ja onnistunut pysymään koulussa.
Rauhankerhon pääsykokeessa mitattiin hakijoiden motivaatiota ja ymmärrystä rauhan merkityksestä sekä valmiuksia esiintyä ja opettaa muita. Augrace oli parhaimmistoa, mutta rehtori varoitti valitsijoita Augracesta: hänestä ei ollut esikuvaksi.
”Mutta hän oli myös todennut, että jos onnistutte kääntämään hänen elämänsä suunnan, saatte parhaan mahdollisen esimerkin siitä, että muutos on mahdollinen”, Augrace kertoo hieman ujosti.
Koke Augrace (oik.) vaimonsa Deganai Elodien ja heidän yhdeksän kuukautta vanhan Marcosus-vauvan kanssa. Augracen mukaan köyhyys on kaikkien konfliktien alku ja juuri, ja toimeentulomahdollisuudet siksi ratkaisevia.
Rauhankerhon perustamisesta on nyt neljä vuotta. Augracella on tänään vieressään vaimo Deganai Elodie ja yhdeksän kuukautta vanha poika Marcosus. Perhe on hänelle tärkein, ja hän haaveilee rauhankerhonsa rekisteröinnistä viralliseksi järjestöksi. Silloin toiminta olisi vahvalla pohjalla myös KUA:n hankkeen päättymisen jälkeen ja kerho pystyisi hakemaan lisärahoitusta toiminnalleen, joka pitää sisällään keskustelutilaisuuksia ja muita nuorille suunnattuja tapahtumia.
”Rauha syntyy siitä, kun sinulla on jotain, johon uskot ja jotain, josta pitää kiinni”, Augrace sanoo.
Ammattitaito kunniaan
Viljelmät ovat vehreän Mbaikin suurimpia työllistäjiä. Kaikista ei kuitenkaan ole viljelijöiksi. Parturi Merlin Sombo kertoo työpäivänsä päätteeksi, miten hän päätyi parturiksi.
”Epäonnistuin viljelijänä. Satoni olivat surkeita. Enkä ollut kaupustelijana tarpeeksi myyntihenkinen”, sanoo pidättyväisen oloinen mies.
Parturi Merlin Sombo, 35, kertoo löytäneensä parturina unelma-ammattinsa.
Sombon sisko osasi onneksi leikata hiuksia ja opetti taidon veljelleen. Se kannatti. Essuun pukeutunut 35-vuotias kertoo suurimmaksi ylpeyden aiheekseen sen, kun asukkaat osoittavat häntä kadulla ja kertovat muille, että tuossa kulkee mies, joka teki minulle näin hienon kampauksen.
”Tämä on juttuni. Rakastan työtäni. Se tunne, kun on löytänyt jotain, jossa on hyvä, on korvaamaton”, sanoo Sombo.
Inkluusio tarkoittaa, että kaikki pääsevät kouluun
Kirkon Ulkomaanavun työntekijät keskustelevat Pygmi-koulun johdon kanssa.
Tehdessämme koulutushankkeen alkukartoitusta Keski-Afrikassa, totesimme, että monen vammaisen lapsen vanhemmat ajattelevat, että lasta on turhaa laittaa kouluun, ”kun ei hän kuitenkaan voi mitään yhteisön hyväksi tehdä”. Asenteet ovat siis ehkä suurin syy, miksi vammaiset lapset eivät käy koulua. Jos vanhemmat eivät muutenkaan koe opiskelua kovin hyödylliseksi tavallisen keskiafrikkalaisen kylän elämää ja työtä ajatellen, niin vammaisille lapsille sen ajatellaan olevan vain rahan hukkaamista. Asennemuutos on hidasta, mutta teemme sitä pitkäjänteisesti.
Ja toisaalta, miten koulujen pitäisi muuttua, jotta kaikki lapset saataisiin kouluun? Inkluusio merkitsee kaikkien oppilaiden kasvamista yhdessä, mihin tarvitaan muutakin kuin pyörätuoliramppi luokan ovella. Opettajien koulutus sisältää yksinkertaisia metodeja erilaisten oppijoiden diagnosoimiseen ja tukemiseen, ja paljon keskusteluita heidän roolistaan vanhempien motivoinnissa. Kaikkien samanlainen eli tasa-arvoinen kohtelu ei riitä, vaan esimerkiksi huonokuuloisille tai huononäköisille täytyy löytyä paikka, mistä he pystyvät paremmin opetusta seuraamaan, ja hitaat oppijat voivat pienryhmissä saada tukea nopeammilta. Vanhempienyhdistyksiä koulutetaan järjestämään mahdollisimman hyvät olosuhteet kaikenlaisille oppijoille ja rohkaisemaan kaikkia lapsia kouluun.
Inkluusiossa pyritään siihen, että kaikki voivat oppia yhdessä. Koulutusneuvonantajana minun työhöni kuuluu kysellä hankalia kysymyksiä ja rohkaista paikallisia kollegoitani pohtimaan ja suunnittelemaan, mutta he kuitenkin viime kädessä tekevät päätökset.
Jouduimme äskettäin 8-henkisen tiimini kanssa keskustelemaan siitä, voimmeko tukea Pygmi-lapset-nimistä koulua. Mitäs inkluusiota tuollainen yhden etnisen ryhmän eristäminen on?
Vaan kun ensimmäisellä vierailulle saimme selville, että koulu on perustettu Ba’Aka-pygmikansan lasten omasta toiveesta, koska yhteiskoulussa heitä kiusataan, ja että koulua käy myös valtaväestöön kuuluvia lapsia, työskentelemme mielihyvin sen opettajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Tavoitteena voisi siis olla, että koulun tason noustessa sinne tulee yhä enemmän ympäröivän alueen lapsia, mutta syrjittyjen Ba’Aka-oppilaiden ollessa enemmistönä kiusaamista ei pääse esiintymään.
Kirkon Ulkomaanapu tukee myös koulutusviranomaisia löytämään tehokkaampia tapoja toimia ja ratkaisemaan ongelmia. Kun luokat ovat niin täpötäysiä – usein yli 100 lasta – kannattaisiko toimia kahdessa tai kolmessa vuorossa? Kuinka voisimme kehittää epäpätevien opettajien kursseja niin, että ne vähitellen johtavat heidän pätevöitymiseensä?
Ja miten poistaisimme esteitä äidinkielisen opetuksen tieltä? Jokainen ranskan kieltä joskus opiskellut voi kuvitella, miten vaikeaa on opetella kirjoittamaan ranskaksi ennen kuin osaa lukea tai kirjoittaa omalla äidinkielellään – varsinkaan kun ekaluokkalaiset maaseudulla eiväy juurikaan osaa ranskaa ennen koulun aloitusta. Lukihäiriöstä tai muista oppimisvaikeuksista kärsiville lukemisen logiikan ymmärtäminen on lähestulkoon mahdotonta, ja se näkyy oppimistuloksissa: 20 % neljäsluokkalaisista ei osaa lukea yhtään sanaa. KUA pyrkii edistämään sangonkielistä opetusta, joka on jo kauan ollut valtion suunnitelmissa, mutta resurssien puutteessa jäänyt toteutumatta. Konfliktinkin keskellä on tärkeää saada kaikki lapset kouluun ja opettaa kielellä, jota he ymmärtävät.
Keski-Afrikan tasavalta on ajautunut laajaan humanitaariseen kriisiin joulukuun 27. päivä järjestettyjen presidentin- ja parlamenttivaalien seurauksena. Vaaleja ennen alkaneet väkivaltaisen levottomuudet ovat jatkuneet tähän päivän asti.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan jopa 200 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa vaalien aiheuttamien väkivaltaisuuksien takia. Moni on paennut naapurimaa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, osa Kameruniin ja Tsadiin, mutta noin puolet on jäänyt maansisäisiksi pakolaisiksi. Kongoon päästäkseen on ylitettävä Oubangui-joki, jonka ylitti tammikuun 13. päivä ennätysmäärä ihmisiä, yhteensä 10 000.
Kirkon Ulkomaanavun kenttätoimistojen työntekijöitä Bozoumissa, Bossangoassa, Bangassoussa ja Mbaikissa on evakuoitu pääkaupunki Banguihin, missä he jatkavat työskentelyä etänä. Banguin lisäksi ainoastaan Berberatin toimisto on auki.
Taustaa
Kirkon Ulkomaanapu on ainoa suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, joka työskentelee Keski-Afrikan tasavallassa ja toimintaympäristö siellä on hyvin haastava. Keski-Afrikan tasavalta sijaitsee nimensä mukaisesti hyvin keskellä Afrikan mannerta, ja se on asukasluvultaan Suomen kokoinen. Se on Ranskan entinen siirtomaa ja luonnonvaroiltaan hyvin rikas. Siitä huolimatta se sijoittui toiseksi viimeiseksi vain Nigerin edelle inhimillisen kehityksen indeksillä UNDP:n inhimillisen kehityksen raportissa vuodelta 2020. Valtio on hyvin epävakaa.
Kirkon Ulkomaanavulla on ollut ympäri maata lukuisia hankkeita vuodesta 2013 lähtien. Niistä nyt iso osa on viivästynyt COVID-pandemian ja väkivaltaisuuksien takia, vaikka joitakin pystytään myös toteuttamaan kentällä. Banguissa esimerkiksi jatkuvat Masseka lego ti siriri –rauhanhankkeeseen kuuluvat nuorten kerhot. Maajohtajan ohjeistuksen mukaiseksi toimintaa jatketaan paikallisyhteisöissä sikäli, kun se on mahdollista ilman Kirkon Ulkomaanavun henkilökunnan läsnäoloa. Kirkon Ulkomaanapu tekee turvallisuusseurantaa kenttätoimistojemme alueilla ja arvioi mahdollisuuksia palata työhön turvallisesti.
Ilman täyttää moottoripyörien pärinä. Enemmistö niistä on takseja, jotka kuljettavat matkustajia päivittäisiä asioitaan toimittamaan.
Kaduilla näkyy paljon nuoria. Maassa useampi kuin joka toinen on alle 25 –vuotias. Nuorten suuri osuus väestöstä ei kuitenkaan heijastu heidän asemaansa. Keski-Afrikan tasavalta on listattu maailman huonoimmaksi paikaksi elää nuorille.
Liikenteen seassa tulee säännöllisesti vastaan YK:n rauhanturvajoukkojen panssariautoja. Ne ovat vakiintunut osa pääkaupunki Banguin katukuvaa.
YK:n rauhanturvajoukkoja Banguin kaduilla. Kuva: Elina Kostiainen
Keski-Afrikan tasavalta ylittää harvoin kansainvälisen median uutiskynnyksen. Kun niin käy, uutiset koskevat pitkään jatkunutta konfliktia.
Maalla on kuitenkin toisetkin kasvot. Ne kuuluvat muutosta kärsimättömänä odottavalle nuorisolle.
”Elämä täällä on vaikeaa nuorille. Ne onnekkaat, jotka pääsevät kouluun, jäävät opintojen jälkeen tyhjän päälle. Heille ei ole tarjolla mitään”, Anthony Ngayakon, 21, kertoo.
Banguissa syntynyt Anthony toimii puheenjohtajana kahdessa nuorten kerhossa. Kirkon Ulkomaanapu on perustanut pääkaupunkiin sekä maan länsiosiin Bozoumiin ja Berberatiin rauhankerhoja, joissa nuorille tarjotaan mahdollisuus oppia konfliktin ratkaisutaitoja.
Anthony Ngayakon toimii kahden nuorten kerhon puheenjohtajana. Kuva: Patrick Meinhardt
Kerhoissa jälleenrakennetaan jakautunutta yhteiskuntaa sekä edistetään eri väestö- ja uskontoryhmien rauhanomaista rinnakkaiseloa. Tärkein tavoite on tehdä nuorista rauhan lähettiläitä.
Kerhon tapaamiseen tulleet nuoret ovat siististi pukeutuneita. Kun heillä on sanottavaa, he eivät epäröi tarttua huoneessa kiertävään mikrofoniin.
”Nuorten täytyy olla yritteliäitä ja ottaa tulevaisuus omiin käsiinsä, koska valtio ei tue heitä”, Anthony sanoo.
Monet nuoret yrittävät elättää itsensä elintarvikkeita ja erilaisia hyödykkeitä kaupustelemalla. Toimeen tuleminen ei ole helppoa. Pitkittynyt konflikti on johtanut monien yritysten lähtemiseen maasta. Epävarma tilanne ei houkuttele uusia ulkomaisia investointeja.
Monien mielenkiinnon kohde
Ranskan vallan alta vuonna 1960 itsenäistynyt Keski-Afrikan tasavalta on hyvä esimerkki maasta, jonka vauraus on kääntynyt sitä vastaan. Valtio on rikas luonnonvaroiltaan mutta elintasoltaan yksi maailman matalimmista. Maaperän rikkauksiin lukeutuvat erityisesti timantit, kulta, kupari, uraani ja puutavara.
Kolikon kääntöpuolena on, että rikkauksista ovat kiinnostuneita myös muut kuin maan omat kansalaiset.
Naapurimaiden ja muiden valtioiden sotkeutuminen maan sisäpolitiikkaan on usein pikemminkin lisännyt ongelmia kuin ratkaissut niitä.
Tuloksena ovat lukuisat levottomuudet ja vallankaappaukset.
Muun muassa naapurivaltio Tšadilla on arveltu olleen muitakin intressejä maassa kuin pelkästään yhteiskunnan vakauttaminen rauhanturvajoukkojensa kautta.
Edellisen kerran Keski-Afrikan tasavallassa tapahtui vallankaappaus vuonna 2013, jolloin Séléka -kapinalliset syrjäyttivät silloisen presidentin François Bozizén. Vallankaappauksen seurauksena syttyi sisällissota, jossa pääosin kristityistä koostuneet anti-Balaka -kapinalliset sekä pääosin muslimeista koostuneet Séléka -kapinalliset taistelivat vallasta. Séléka -kapinallisten ryhmittymän hajottua suuri osa maan muslimeista joutui pakenemaan maasta.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on julkistanut suosituksensa liittyen siihen, mitä Suomen tulevan Afrikka-strategian tulisi ottaa huomioon. Tutustu suosituksiin täällä.
Monista haasteistaan huolimatta Afrikka on yksi maailman nopeiten kasvavista markkina-alueista. Afrikan sisäpoliittisilla käänteillä, vaihtelevalla turvallisuustilanteella sekä globaalien ilmiöiden, kuten ilmastonmuutoksen ja koronaviruksen vaikutuksilla, on yhä suurempi vaikutus koko maailmaan.
Siksi yhä useampi maa haluaa rakentaa kumppanuutta Afrikan kanssa. Viime vuonna Yhdysvallat julkisti uuden Afrikka-strategiansa. Venäjä järjesti historiansa ensimmäisen Afrikka-huippukokouksen, ja Kiina on jo usean vuosikymmenen ajan vahvistanut jalansijaansa mantereella. Tänä vuonna EU aloitti työstämään omaa yhteistyösuunnitelmaansa.
Millaisesta lähtökohdasta Suomi voi vaikuttaa Afrikan tulevaisuuteen?
Samalla kun väestö eri puolilla maailmaa ikääntyy, Afrikka on nuorten maanosa. Jopa 60 prosenttia Afrikan väestöstä on alle 25-vuotiaita. On heistä kiinni, millainen tulevaisuus Afrikalla ja samalla koko maailmalla on.
Suosituksissaan Kirkon Ulkomaanapu korostaa, että Suomi voi saavuttaa hallitusohjelmansa tavoitteen olla kokoaan suurempi maailmalla, jos se onnistuu merkittävällä tavalla tukemaan Afrikan nuorison potentiaalia positiivisena muutosvoimana.
Vuoteen 2050 mennessä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tulee olemaan kaksi miljardia alle 25-vuotiasta ja joka kolmas nuori maailmassa on afrikkalainen. Mitä nämä nuoret sitten tarvitsevat?
Ennen kaikkea laadukasta, työhön johtavaa koulutusta ja koko maapallon kannalta kestäviä toimeentulomahdollisuuksia. Vakaa toimeentulo edellyttää rauhanomaista yhteiseloa ja hyvää hallintoa. Nämä ovat Afrikan isoimpia kehitystavoitteita, ja niissä Suomen osaaminen on kansainvälistä huipputasoa. Suomen kannattaa priorisoida niitä Afrikka-strategiassaan.
Nostamalla Afrikan nuorten potentiaalin Afrikka-strategiansa keskiöön, Suomella voi olla kokoaan suurempi rooli.
Lue lisää KUA:n suosituksista Suomen Afrikka-strategialle lataamalla pdf-tiedosto täältä.
Aikuisten naisten lukutaito-opetus vetää luokat täyteen Keski-Afrikan tasavallan lukutaidottomalla maaseudulla. Innostus leviää, kun naapurin rouva on oppinut lukemaan.
Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä.
Nainen on Damaris Sarape, 35, aikuisten naisten lukutaitoryhmän ohjaaja. Päällisin puolin Damarista ei erota oppilaistaan mikään. Hän elää samanlaista arkea kuin ikätoverinsa; asuu yhdessä vieri viereen savesta rakennetuista kahden huoneen taloista ja ruokkii lapsensa viljelemällä maata.
On kuitenkin yksi erottava tekijä, joka saa muut naiset seuraamaan Damarista ihaillen, sekä kutsumaan häntä kunnioittavasti Madameksi. Hän osaa lukea.
Damaris opettaa naapuruston naisia päättäväisellä otteella.
Lukutaito kasvattaa omanarvontuntoa
Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan.
Toiveiden pohjalta syntyi Naisten Pankin hanke, jonka kantavana ajatuksena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten elämänlaatua tarjoamalla heille koulutusta luku-, kirjoitus- ja laskutaidosta, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä.
Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta.
Faktalaatikko
Keski-Afrikan tasavalta on yksi maailman hauraimmista valtioista. Lue lisää täältä.
Opettajat ilman rajoja –vapaaehtoinen Anna Koskivuo koulutti yhdessä Keski-Afrikan tasavallan opetusministeriön edustajan kanssa 18 lukutaito-ohjaajaa, jotka opettavat 15-25 naisen ryhmiä kolme kertaa viikossa
Naisten Pankin hanke 2018-2020 yhdistää toimeentulon, koulutuksen ja rauhantyön
Kaikki aktiviteetit järjestetään naisten omalla äidinkielellä, sangolla
Hankkeesta hyötyy yhteensä 450 naista
”Yhteisössämme on paljon äitejä, jotka eivät osaa lukea, laskea tai kirjoittaa. Näillä naisilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä”, lukutaito-ohjaajana toimiva Damaris pohtii.
Hän näki viime vuonna Naisten Pankin ilmoituksen lukutaito-ohjaajien rekrytoinnista, haki ja tuli valituksi. Damarista motivoi nähdä tuttujen naisten itseluottamuksen kasvavan, kun he oppivat tekemään yksinkertaisia laskutoimituksia ja kirjoittamaan oman nimensä.
”Jos olisimme saaneet käydä kouluja aikaisemmin, emme olisi nyt lukutaidottomia. Ennen en osannut kirjoittaa edes omaa nimeäni, mutta nyt osaan. Se tuntuu hienolta”, kuuden lapsen äiti, Nafissa Yaya, 45, kertoo.
Naiset tulevat vaatimattomista olosuhteista. Monen vanhemmat ovat aikanaan valinneet pitää tyttärensä kotitöissä ja naittaneet heidät aikaisin sen sijaan, että olisivat lähettäneet heidät kouluun.
Luku- ja laskutaito linkittyvät vahvasti arjessa pärjäämiseen.
”Tulen välillä huijatuksi torilla, kun en osaa laskea enkä tiedä kuinka paljon vaihtorahaa pitää antaa takaisin. Haluan oppia laskemaan, jotta osaisin suunnitella perheeni taloudenpitoa paremmin ja pystyisin laittamaan rahaa säästöön”, Nafissa jatkaa.
Keski-Afrikan tasavallan aikuisväestöstä alle puolet osaa lukea. Luku on naisten kohdalla vielä alhaisempi; UNESCO:n (2010) arvion mukaan ainoastaan 24 prosenttia naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea.
Heikkoon koulutustasoon vaikuttaa maan epävakaa historia ja lukuisat konfliktit. Ranskan siirtomaahallinnon vaikutukset näkyvät maassa yhä tänä päivänä esimerkiksi siten, että virallinen opetuskieli on edelleen ranska, vaikka suurin osa väestöstä etenkään syrjäisemmillä seuduilla ei kunnolla ymmärrä kieltä. Lapset eivät opi koulussa, jos he eivät ymmärrä mistä opettaja puhuu.
Naisten Pankin lukutaitokoulutus järjestetään Keski-Afrikan tasavallan omalla kansallisella kielellä eli sangolla. Sangoksi opiskelu on herättänyt naisten keskuudessa kiitosta ja toivon siitä, että oppiminen on yhä mahdollista.
Kuuden lapsen äiti, Nafissa Yaya, toivoo koulutuksen auttavan häntä työn saamisessa.
Kädet täynnä töitä
Bozoum on noin 20 000 asukkaan unelias maaseutukaupunki, jossa arki on yksinkertaista mutta työntäyteistä.
Kun aurinko nousee kaupungin kukkuloiden ylle varhain aamulla, Damaris on jo jalkeilla. Hän lakaisee ensi töikseen kotinsa edustan, kuten tekevät myös muut hänen naapurustonsa naiset. On tärkeää, että oma piha näyttää siistiltä.
Keskiafrikkalaiseen elämänmenoon kuuluu, että naiset ovat vastuussa kodin- ja lastenhoidosta. He lähtevät yhtä jalkaa aamuisin peltotöihin, ja myyvät päivisin satoaan teiden varsilla elättääkseen perheensä. Monen mies on töissä kulta- ja timanttikaivoksilla, jotka sijaitsevat kaukana kaupungin ulkopuolella. Isät tulevat kotiin kerran kuussa, joskus kahdessa.
Luonnonvaroiltaan rikkaan Keski-Afrikan tasavallan tie ei ole ollut helpoin mahdollinen. Vuonna 2013 puhjennut sisällissota ravisutti Bozouminkin tasapainoa.
Vaikka tilanne on tällä hetkellä vakaa, huoli tulevasta kaihertaa monen mieltä.
”Kaupungin ympäristössä on edelleen levottomuuksia. Vain viidesosa sotaa paenneista on palannut”, Damaris kertoo.
Damaris huolehtii kahden työn ja omien lapsiensa lisäksi myös kaivoksilla työskentelevän veljensä lapsista.
Ihmisten vähyys on vaikuttanut myös torikauppaan.
Laole lukutaitotunnin päätyttyä.
”Kauppa ei käy enää entiseen malliin. Perheeni toimeentulo on vaakalaudalla. Toivoisin, että saisin myytyä enemmän”, hiljattain leskeksi jäänyt Laole Léocadie, 40, kertoo.
Leipä pöytään ei tule helposti; Laole elättää kuuden lapsen perheensä peltotöillä. Nuorin lapsista on vain kaksivuotias.
Miehen menehdyttyä sairauteen naisten ryhmästä on tullut Laolelle entistäkin tärkeämpi.
”Kun lasten isä ei ole enää elossa, muut naiset tuovat turvaa. On helpompaa pitää säästökassaa ja mennä peltotöihin yhdessä.”
Toivoa vastoinkäymisten keskellä
Alice Issoialla, 47, on lempeät kasvot ja hiukan surumielinen hymy. Hän seuraa tarkkaavaisesti, kun Damaris kirjoittaa taululle sangoksi. Myös Alice on jäänyt leskeksi.
Lukutaito-opetus on antanut minulle muuta ajateltavaa ja tarjonnut hetken paon arjesta. Nyt minulla on jotakin omaa, johon voin keskittyä.
”Elämäni on ollut raskasta sen jälkeen, kun mieheni kuoli. Joudun huolehtimaan lapsistamme ja taloudestamme yksin. Välillä en tiedä miten jaksan, kun lapseni riitelevät ja toimeentulo on tiukassa.”
Kun Alice kuuli, että hänen kaupungissaan aletaan järjestää lukutaito-opetusta, hän tunsi tilaisuutensa tulleen. Kirjoittamaan ja lukemaan opetteleminen on tuonut hänen päiviinsä yllättäen uutta iloa.
”Lukutaito-opetus on antanut minulle muuta ajateltavaa ja tarjonnut hetken paon arjesta. Nyt minulla on jotakin omaa, johon voin välillä keskittyä.”
Kuten moni ikätoverinsa, Alice on lukutaidoton. Alicen äiti kuoli Alicen ollessa vielä lapsi, joten kukaan ei laittanut häntä kouluun.
”Käyn kirkossa raamatturyhmässä, mutta en osaa lukea raamattua. Olen erityisen iloinen, että saan vihdoin oppia lukemaan ja kirjoittamaan omalla kielelläni, sangolla.”
Alice on saanut naistenryhmästä ja lukemaan oppimisesta uutta voimaa arkeensa.
Ihailtavaa sinnikkyyttä
Vastoinkäymisistä huolimatta naiset eivät kaipaa sääliä. He kaipaavat työkaluja, joilla he voivat rakentaa elämästään pala palalta parempaa samalla sinnikkyydellä, jolla he ovat pärjänneet tähänkin asti.
”Naiset ovat osoittaneet kiinnostuksensa projektia kohtaan ja he ovat siihen sitoutuneita. Nyt on meistä kiinni, miten pitkäjänteisesti heitä autamme, Naisten Pankin koordinaattori Timothee Yarawandi sanoo.
Mahdollisuus muutokseen innostaa tekemään myös tulevaisuuden suunnitelmia.
”Toivon, että koulutus voisi korvata sen, etten saanut koskaan käydä peruskoulua loppuun. Koulutuksesta saamani todistuksen avulla voin osoittaa, että osaan lukea ja kirjoittaa. Se auttaa minua toivottavasti saamaan töitä. Haluaisin työskennellä esimerkiksi tarjoilijana”, Nafissa suunnittelee.
Lukutaito-opiskelijoita kävelemässä kotiin oppitunnin päätyttyä.
Lempeä ilta-aurinko kultaa luokkahuoneen seinät. Kahden tunnin lukutaitotunti tulee päätökseensä. Kirjat pakataan laukkuihin, tuolit järjestetään paikoilleen. Luokkahuoneen avoimesta ovesta astuu ulos ryhti suorana aavistuksen päättäväisempiä naisia, kuin siitä aiemmin saapui sisään.
Anna Koskivuo haki Opettajat ilman rajoja –verkoston vapaaehtoiseksi ja lähti kouluttamaan opettajia yhteen maailman hauraimmista valtioista.
Kun konfliktista kärsineen Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kysyttiin viime vuonna, mitä he toivoisivat Kirkon Ulkomaanavun heille tarjoavan, vastaus oli lukutaitoa ja parempaa toimeentuloa.
Tuota lupausta lähti tänä keväänä lunastamaan Anna Koskivuo, 28, joka matkusti puoleksi vuodeksi Keski-Afrikan tasavaltaan käynnistämään Naisten Pankin hanketta ja kouluttamaan lukutaito-opettajia.
”Halusin nähdä, miten apu menee perille käytännössä. Lisäksi olen tekijätyyppiä ja aina utelias lähtemään uusiin paikkoihin”, Anna kertoo syistä hakea Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoiseksi.
Naisten Pankin rahoittaman hankkeen tavoitteena on parantaa Bozoumin alueella asuvien naisten toimeentuloa ja tarjota heille koulutusta lukutaidosta, maanviljelystä, yrittäjyydestä sekä rauhantyöstä. Bozoum on pieni maaseutukaupunki, jossa arki koostuu tavallisesti peltotöistä, karjankasvatuksesta ja kodinhoidosta.
Hanke on otettu Bozoumissa innostuneesti vastaan.
”Osallistujat olivat todella motivoituneita ja paikalla joka päivä. Koulutus oli heille ainutlaatuinen kokemus”, Anna kertoo.
Koulutukselle valtava tarve
Koulutukselle on Keski-Afrikan tasavallassa valtava tarve, sillä yli puolet maan kansalaisista on lukutaidottomia. Lukutaidottomuuden huomaa arjessa eri tavoin.
”Huomasin, että laskun kirjoittaminen ravintolassa voi olla vaikeaa, tai henkilö ei ymmärrä lääkereseptejä. Vaikka olisi käynytkin koulua, se on saattanut jäädä kesken ja lukutaito jäädä vaillinaiseksi”, Anna kertoo.
Anna koulutti naisryhmien joukosta pääsykokeilla valitut 18 kandidaattia lukutaito-opettajiksi yhdessä opetusministeriön kouluttajan kanssa. Lukutaito-opettajat alkavat koulutuksen jälkeen järjestää naisryhmissä lukutaitokoulutusta pätevöidyttyään ensin itse ohjaajiksi.
Naisten Pankin hanke toteutetaan paikallisten naisten omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.
”Osallistuminen aikuisten lukutaito-opetukseen on vapaaehtoista. Aluksi KUA:n työntekijät kiersivät paikallisissa naisryhmissä ja kysyivät, ketkä haluavat ilmoittautua lukutaitokoulutukseen. Yhteensä 450 lukutaidotonta naista ilmoittautui opetukseen.”
Lukutaito avaa ovia kaikkialla
Keski-Afrikan tasavalta lukeutuu maailman hauraimpiin ja köyhimpiin maihin. Levottomuudet puhkesivat sisällissodaksi vuonna 2013, jonka jälkeen maassa on ollut epävakaata. Tiet ovat huonossa kunnossa ja julkisen sektorin palvelut loistavat poissaolollaan.
Mitä Keski-Afrikan tasavallan kaltaisessa maassa voi tehdä kehityksen edistämiseksi?
”Itse uskon, että lukutaidosta on aina hyötyä. Kaikilla on oikeus osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Oli arki millaista tahansa, lukutaito auttaa toimimaan omassa yhteisössä ja yhteiskunnassa”, Anna miettii.
Vapaaehtoisjakson aikana eteen tuli kiperiäkin tilanteita.
”Haastavaa oli etenkin paikallisten viranomaisten kanssa, kun on nuori länsimaasta tuleva nainen ja kokematon siinä ympäristössä. Afrikassa ikää ja kokemusta arvostetaan valtavasti.”
Kaikkiaan kokemus oli niin antoisa, että syyskuussa Suomeen palannut Anna lähti takaisin Keski-Afrikan tasavaltaan lokakuun alussa. Suunnitelmissa on jatkaa töitä Naisten Pankin hankkeessa vuoden loppuun saakka.
”On tervettä nähdä erilaista arkea ja elämää. Kokemus oli rikas ja kyseenalaisti omia ajattelu- ja toimintatapoja. Usein ajattelee, että oikea tapa toimia on se, minkä itse on oppinut ja mihin on tottunut, mutta tavat ovat vain erilaisia”, Anna summaa.
Anna Koskivuo on Keski-Afrikan tasavallassa Opettajat ilman rajoja – vapaaehtoisena vuoden 2018 loppuun. Lue lisää Annan kokemuksista blogista.
Turvalliset koulut ja pätevät opettajat ratkaisevat Keski-Afrikan tasavallan tulevaisuuden. Kirkon Ulkomaanavun työ on rohkaissut keskiafrikkalaisia lapsia ja nuoria takaisin opintielle.
Kiljahdukset kuuluvat kauas Sanghan koulun pihalta. On välitunti ja punainen hiekka pöllyää, kun lauma poikia juoksee auringon kellertämän jalkapallon perässä.
Valkoisessa luokkahuoneessa pienet puiset pulpetit hipovat toisiaan. Luokkaan mahtuu istumaan 150 oppilasta. Ne, jotka eivät mahdu, saavat luvan kurkkia ikkunasta. Liitutaulun ylänurkkaan merkitään koulupäivän alussa, kuinka monta oppilasta on tänään läsnä.
Vaikka koulussa on ahdasta, se on paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun 14-vuotias Christopher Tindo aloitti koulussa.
”Koulussa ei ollut ovia, ikkunoita eikä penkkejä. Ne oli kaikki varastettu tai rikottu. Nyt voimme jättää kirjat kouluun ja lukita oven, eikä kukaan pääse ottamaan tavaroitamme”, Christopher sanoo.
Konflikti vei ovetkin koulusta
Jean Lessenen mielestä koulun tärkein tehtävä on opettaa elämään rauhassa.
Keski-Afrikan tasavallan historiaan kuuluu veristä tyranniaa ja vallankaappauksia. Vuonna 2013 tilanne kärjistyi väkivaltaiseksi, kun etupäässä muslimeista koostuva Séléka-ryhmittymä kaappasi vallan ja sitä vastaan nousivat taistelemaan etupäässä kristityt Anti-balaka-ryhmittymät.
Aseelliset ryhmittymät käyttivät kouluja tukikohtina niiden keskeisen sijainnin vuoksi. Suuri osa kouluista on vaurioitunut tai tuhoutunut konfliktissa täysin. Bayangan maakunnan opetussektorin johtaja Jean Lessene kertoo, että aseelliset ryhmittymät irrottivat kouluista kaiken polttopuuksi kelpaavan kattoa ja pulpetteja myöten ja ryöstivät kaiken vähänkään hyödyllisen.
Perheet pakenivat viidakkoon, kaukaisempiin kyliin tai rajan yli naapurimaihin. Monet lapset eivät ole uskaltaneet palata kouluun.
Viranomaiset, Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ja kirkot ovat kampanjoineet yhdessä houkutellakseen lapset takaisin. Työ on tuottanut tulosta ja monissa kouluissa oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut.
”Ennen sotaa muslimit ja kristityt asuivat ja kävivät koulua yhdessä. Taisteluiden aikana muslimit pakenivat, eivätkä kaikki ole vieläkään uskaltaneet palata. Me toivomme, että he tulisivat takaisin”, Lessene sanoo.
Opettajien koulutuksella valtava merkitys
Kaikki opettajatkaan eivät ole palanneet. Koulutetut ihmiset joko pakenevat tai hakeutuvat parempipalkkaisiin töihin. Jäljelle jää heikommin koulutettuja opettajia ja vapaaehtoisia.
Bayangan alueen koulujen 43:sta opettajasta vain viisi oli käynyt virallisen opettajankoulutuksen. Nyt KUA on kouluttanut 17 opettajaa ja maksaa heille pientä palkkiota. Monilla heistä ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta opettamisesta.
”KUA:n koulutuksen ja oppimateriaalien ansiosta he voivat nyt opettaa lapsia paremmin. Ilman tätä tukea koulutuksella ei olisi juuri merkitystä tällä alueella”, Jean Lessene sanoo.
Vastausvuorosta käydään kovaa kisaa, kun oppilaita on yhdessä luokassa jopa 150.
Maantietoa ilman karttoja
Yli 63 000 lasta pääsi kouluun
Keski-Afrikan tasavalta kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Vuonna 2017 se nimettiin maailman kolmanneksi hauraimmaksi valtioksi Etelä-Sudanin ja Somalian jälkeen.
Liki puolet maan väestöstä (2,2 miljoonaa) on humanitaarisen avun tarpeessa. YK:n arvioiden mukaan lähes puoli miljoonaa Keski-Afrikan tasavallan kansalaista on pakolaisina naapurimaissa Tšadissa, Kamerunissa ja Kongon
demokraattisessa tasavallassa.
Kirkon Ulkomaanapu avasi maatoimiston pääkaupunkiin Banguihin syksyllä 2013 ja on työskennellyt Keski-Afrikan kaaoksen keskellä siitä lähtien. KUA antaa humanitaarista apua akuuteimpaan tarpeeseen, tukee koulutuksen
kehittämistä konfliktin keskellä ja auttaa yhteisöjä ehkäisemään ja sovittelemaan konflikteja.
Vuonna 2016 yli 63 000 lasta hyötyi Keski-Afrikassa KUA:n koulutushankkeista.
Muuri on korkea, ja sen päällä kimaltelee lasinsirpaleita. Tästä ei hevin kiivetä yli KUA:n Berbératin kaupungin aluetoimistoon. Tällaisia muureja näkee Keski-Afrikassa tiuhaan. Tilanne on edelleen epävakaa.
Nyt portit kuitenkin avataan, sillä pihalle peruuttaa kuorma-auto. Kofi Ayisa on tyytyväinen, koulutarvikkeet ovat vihdoin perillä. Kuorma-auto on täynnä oppikirjoja, vihkoja ja kyniä.
Kuljetus on muutaman päivän myöhässä, sillä auto juuttui matkalla pariin otteeseen mutaan. Sadekausi on aluillaan, ja tiet ovat mutavelliä.
”Teemme työtä Afrikan vaikeakulkuisimmilla alueilla. Useammin kuin kerran olemme jääneet jumiin tien päälle, ja meidän on täytynyt nukkua autossa keskellä viidakkoa hyttysten piinatessa”, sanoo Togosta kotoisin oleva Ayisa, joka johtaa KUA:n aluetoimistoa Berbératin kaupungissa.
Keski-Afrikan syrjäseuduilla liikkuminen on erittäin vaikeaa. Kun KUA:n työntekijät lähtevät Berbératin aluetoimistosta 150 kilometrin päähän Nolan kylään, matkaan pitää varata viisi tuntia.
”Se on vielä melko hyväkuntoinen tie. Me menemme paikkoihin, joihin suurin osa järjestöistä ei mene. Monessa paikassa olemme ainoa avustusjärjestö. Jonkun työ on kuitenkin tehtävä, ja silloin KUA on paikalla. Haasteet ovat suuria, mutta jostain on aloitettava.”
Timanteista, kullasta ja muista luonnonrikkauksistaan huolimatta Keski- Afrikan tasavalta on maailman alikehittyneimpiä ja köyhimpiä valtioita. Berbérati on maan kolmanneksi suurin kaupunki, mutta siellä ei ole juoksevaa vettä tai sähköjä.
Myös koulutarvikkeista on syrjäseuduilla huutava pula. On yleistä, että esimerkiksi maantietoa opetetaan ilman karttoja. Lapset eivät osaa sijoittaa kartalle omaa kyläänsä, saati sitten Keski-Afrikan tasavaltaa ja sen naapurivaltioita.
”Näiden lasten pitäisi mennä yliopistoon ilman, että he ovat koskaan nähneet karttaa tai mikroskooppia – ja heistä pitäisi tulla lääkäreitä ja päättäjiä!” Ayisa sanoo.
Koulu opettaa anteeksiantoa
Christopher Tindo pitää koulussa eniten rauhankasvatuksesta. Isoisä Aobimou Nzerebaile kannustaa poikaa opiskelemaan.
Vaikeuksista huolimatta koulu tuo vakautta arkeen ja luo uskoa tulevaisuuteen. Keski-Afrikassa toivoa herättävät innokkaat oppilaat.
14-vuotias Christopher opiskelee ahkerasti. Jos hän ei ymmärrä tunnilla käsiteltyä aihetta, hän viettää välitunnin sisällä kerraten. Haaveissa on opettajan ammatti.
Opetussektorin johtajan Jean Lessenen mielestä koulu on parhaimmillaan yhteiskuntaa yhdistävä tekijä.
”Tärkeimpiä asioita, joita koulu voi opettaa, ovat rauhan merkitys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus”, Lessene sanoo.
”Lasten palaaminen kouluun on koko yhteiskunnan – kyläyhteisön, vanhempien ja hallituksen – tehtävä. Se on ainoa keino taata tälle maalle parempi tulevaisuus.”
Christopherin lempiaine koulussa on rauhanopetus. Silloin opettaja kertoo rauhasta, yhdessä asumisesta, anteeksiannosta ja sovinnosta.
”Rauha on todella tärkeää ja kaikkien tulee vaalia anteeksiantoa, rakkautta ja iloa kaikkialla omassa maassaan”, Christopher selittää.
