Iso osa nepalilaisista saa jokapäiväisen ravintonsa omilta pihoiltaan. Ilmastonmuutoksen vaikutuksille alttiit kasvimaat ovat Nepalin syrjäseutujen perheiden elinehto.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
VIELÄ ÄSKEN pihamaalla potpottanut ruskea kana on menettänyt päänsä. Sen kohtalo on päätyä osaksi Sabitri Gurung Alen, 28, ja Dhansara Alen, 31, tänään valmistamaa lounasta. Vastineeksi lintu on saanut vapaasti kuopsutella ja kaivaa pihaa lajitovereidensa kanssa ja elää elämää, josta suurin osa maailman kotieläimistä voi vain haaveilla.
Videolla valmistetaan kanapataa Tarangan kylässä Nepalissa.
Dhansaran kanapata
NOIN 6 ANNOSTA Tarvitset: terävän veitsen kanan paloitteluun, ison wokkipannun tai korkeareunaisen paistinpannun. Tarjoile esimerkiksi jasmiiniriisin kanssa.
1 kana tai 600–700 grammaa kananlihaa
2 sipulia
1 valkosipuli
Reilu pala inkivääriä
500 g kirsikkatomaatteja tai tomaattia paloiteltuna
1 chilipalko (tulisuus maun mukaan)
Tilkka öljyä paistamiseen
3–5 dl vettä
Ripaus suolaa
2–4 rkl jauhettua kurkumaa
1. Teurasta ja käsittele kana sopiviksi paloiksi.
2. Pilko sipulit, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota ne öljyssä pannulla.
3. Lisää kurkuma ja sekoita. Lisää kana ja paista kunnes kypsää.
4. Nakkaa joukkoon chili, pilkotut kirsikkatomaatit sekä vesi. Keitä, kunnes edessäsi on muheva pata.
Nepalin maalaiskylissä kanat saavat elää pihoilla vapaata elämää.
LÄNSI-NEPALIN Surkhetin alueella sijaitsevassa Tarangan kylässä kanaruokaa syödään harvoin. Lintuja ja vuohia teurastetaan ravinnoksi lähinnä juhlia ja vieraita varten. Lihaa saatetaan joutua hankkimaan lautaselle myös, kun pellot ja kasvimaat tarjoavat tavallista huonompaa satoa.
Sabitri ja Dhansara kuuluvat samaan perheeseen, sillä heidän aviomiehensä ovat veljeksiä. Naisten kotiovelta on 34 kilometriä lähimpään isoon kaupunkiin Birendranagariin. Pöllyävällä, mäkisellä ja osin keskeneräisellä tiellä matkaan kuluu puolitoista tuntia jopa nelivedon kyydissä. Kauppa ja terveyspalvelut ovat kaukana, eikä Sabitrin ja Dhansaran perheillä ole rahaa muutenkaan riittävästi.
Tarangan kylässä omavaraisuus on perheille elinehto.
Kasviscurrya omalta kasvimaalta
Tuhkat savuavat yhä, kun Sabitri kokoaa niitä paljain käsin vatiin maalattiaisen keittiönsä varjossa.
Pian nuotiossa palaa jo uusi tuli, ja nainen kaataa pannuun ruokaöljyä. Kasviscurryn ainekset odottavat pääsyään pataan: muhkea kaali, sipulia, valkosipulia ja kattilan pohjallisen verran pieniä perunoita. Kaikki on poimittu suoraan perheen omalta pellolta.
Videolla valmistetaan kasviscurrya.
Kasviscurry Sabitrin tapaan
NOIN 6 ANNOSTA Tarvitset: ison wokkipannun tai kattilan currylle, kasarin maidon kuumentamiseen, kivialustan ja jauhinkiven (morttelikin käy).
1 valkokaali
Noin 1 kg perunoita
2 sipulia
Tilkka ruokaöljyä kasvisten kuullottamiseen
1 chilipalko (vahvuus oman maun mukaan)
1 kokonainen valkosipuli
4 dl maitoa
7 dl vettä (voit lisätä veden määrää, jos curryn koostumus vaikuttaa liian kuivalta)
Ripaus suolaa
2–4 rkl jauhettua kurkumaa
1. Aloita lypsämällä lehmä ja kuumentamalla maitoa kattilassa.
2. Pilko kaali, lohko perunat ja siivuta sipuli. Leikkaa chili silpuksi ja valkosipulinkynnet pienemmiksi paloiksi ja jauha ne tasaiseksi tahnaksi, johon voit lisätä sekaan pari ruokalusikallista kylmää vettä tarpeen mukaan.
4. Lisää kurkuma ja valmistamasi chilivalkosipulitahna. Sekoittele.
5. Kuullota ensin miedolla lämmöllä ja sekoitellen perunoita ja lisää kaali, kun perunat alkavat kypsyä.
6. Lisää seokseen maito ja pikkuhiljaa myös vesi. Hauduta rauhassa miedolla lämmöllä. Sekoittele ja anna hautua kannen alla.
Videolla valmistetaan maustetahnaa.
Minttuinen maustetahna
NOIN 3 DL VALMISTA TAHNAA Tarvitset: kivialustan ja jauhinkiven (morttelikin käy).
300 g tuoreita kirsikkatomaatteja tai pieneksi pilkottua tomaattia
Reilu nippu tuoretta minttua
1 chilipalko (tulisuus maun mukaan, mutta mieluiten tulisempaa kuin mietoa)
Reilu ripaus suolaa
Noin 1 dl vettä
1. Silppua tomaatit, minttu ja chilipalko pieneksi.
2. Jauha tomaatti-, minttu- ja chilisilppu tasaiseksi tahnaksi. Lisää kylmää vettä tarvittaessa pieninä määrinä niin kauan, että koostumus on selvästi tahnamainen.
3. Lisää lopuksi suolaa makusi mukaan. Voit halutessasi lisätä myös minttua, chiliä ja tomaattia.
TIESITKÖ? 60 prosenttia nepalilaisista saa toimeentulon maataloudesta. Maan pinta-alasta viljelykäytössä on 2,7 miljoonaa hehtaaria. Siitä vain puolet on kasteltua. (Lähde: cdkn.org)
Ilmastonmuutos koettelee Nepalia. Se tekee etenkin niiden perheiden elämästä haastavaa, jotka ovat perinteisesti hankkineet omilta pelloiltaan paitsi toimeentulonsa myös oman ravintonsa.
Kasvimaan kastelu tuottaa Dhansara Alelle ja Sabitri Gurung Alelle paljon ylimääräistä työtä, kun sateet eivät tule normaalisti. Naisten mukaan poikkeukselliset sääilmiöt kuten kuivuus ovat vaivanneet Tarangan kylää jo vuosikymmenen.
KITULIAAT TOMAATIN varret kipuavat pitkin tukikeppejään. Niiden lehdet ovat haalean keltaisia, ja perunapellon multa halkeilee janoisena. Tänä vuonna sadosta ei ole riittänyt myytäväksi, mikä tarkoittaa, että perhe on elänyt niukasti.
”Kaikki riippuu vedestä. Nyt sitä ei ole”, Sabitri sanoo.
Ilmastonmuutos koettelee Nepalia. Sen vaikutuksesta sateet ovat epäsäännöllisempiä kuin ennen. Kuivuuden lisäksi Nepalissa on tänä vuonna koettu tavallista voimakkaampia sateita ja niiden aiheuttamia tuhoisia tulvia.
Kasteluvettä perhe kantaa noin kahdensadan metrin päässä sijaitsevasta joesta, vaikka pihassa on vesipumppu.
Pumppu on asennettu osana laajempaa alueellista kasteluhanketta. Sen tarkoituksena oli helpottaa vedensaantia Tarangan kaltaisissa syrjäkylissä pumppaamalla Bherijoen vettä aurinkovoiman avulla tuotetulla sähköllä. Aurinkovoiman asentamista on tosin odotettu Tarangassa viisi vuotta.
Raj Ale Magar, 5, on löytänyt pihan mangopuusta kiipeiltävän oksan.
Juomavesi kannetaan joesta
Kirkkaana virtana kohisevan Bherijoen veden tuoksu tuo mieleen suomalaisen järvimaiseman. Perheen lapset ryntäävät uimaan. Mukana olevaan haaviin tarttuu tänään vain muutama sintti, jotka lapset päästävät takaisin jokeen.
Lapset kaatavat kotipihassa veden isompaan muovitynnyriin. Sen vettä käytetään ruoanlaittoon ja juotavaksi.
”Juomavettä on haettava joka neljäs päivä”, Sabitri kertoo ja kaataa samalla tilkan vettä mausteseokseen, jota hän jauhaa kivien välissä tuoreesta mintusta, chilistä ja pikkutomaateista.
Veden hakeminen muutaman sadan metrin päässä kodista virtaavasta Bherijoesta on perheiden lasten (vas.) Maya (11), Simran (10), ja Raj (5) Ale Magarin tehtävä.
Maya Ale Magar, 11, on ikäänsä nähden tottunut veden kantaja. Tarangan kylässä Nepalin maaseudulla ei ole sähköjä, ja ilman sähköä vettä ei saada pumpattua joesta talousvedeksi eikä kasteluun.
Bherijoki on Nepalin pisimmän, vuorilta alkunsa saavan, Karnalin sivuhaara. Joen voimakasta virtausta haluttaisiin valjastaa Nepalin maaseudulla myös sähköntuotantoon.
Veden kantaminen on lasten työtä Bherijoen rannalla sijaitsevassa Tarangan kylässä. Maya Ale Magar, 11, kantaa vesitonkkaa tottunein ottein noin parinsadan metrin päässä mäellä sijaitsevaan kotiin.
Ilmastonmuutos erottaa perheitä
Kuivuus ei haittaa vain ruoantuotantoa ja toimeentuloa. Se murustelee perheet maailmalle.
”Kun ei sada eikä ole satoa, ihmiset lähtevät muualle töihin. Kuivuuden takia emme voi elää yhdessä perheenä”, Sabitri sanoo.
Dhansara Ale ja Sabitri Gurung Ale.
Hänen puolisonsa työskentelee Malesiassa, appi Intiassa.
”Elimme ennen onnellisina yhdessä. En ole nähnyt miestäni melkein vuoteen ja kaipaan häntä”, Sabitri kertoo.
Sabitrin ja Dhansaran suvut ovat eläneet seudulla vuosikymmeniä. Perheet ovat viime vuosina saaneet tietoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa auttavista uusista viljelymenetelmistä hankkeessa, jota ovat rahoittaneet Suomen ja Saksan ulkoministeriöt sekä Euroopan unioni. Kirkon Ulkomaanapu on hankkeen toteuttaja saksalaisen kehitysyhteistyöjarjestö GiZin kanssa.
”Meillä on nyt tarvitsemamme tiedot ja taidot. Niistäkään ei ole hyötyä, jos meiltä puuttuu vesi”, Sabitri sanoo.
Pihapiirin ulkopuolelle puiden alle asettuneet naudat lepäävät keskipäivän kuumuudessa. Hinduille ja buddhalaisille naudat ovat pyhiä eläimiä, joita ei teurasteta ruoaksi. Niiden maito kelpaa silti makeaan mausteiseen teehen. Sabitri kaataa paksua ja rasvaista maitoa myös padassa kuullottuneiden sipulien, kaalin ja kypsyneiden perunoiden joukkoon. Padasta kohoaa kurkuman, chilin ja valkosipulin tuoksu. Lounas on pian valmis.
Ja sitten syömään! Lintuja ja vuohia teurastetaan Nepalin maaseudulla ravinnoksi lähinnä juhlia ja vieraita varten. Tarangan kylässä omavaraisuus on perheille elinehto.
Linssipadasta ja riisistä koostuva dal bhat on nepalilaisten superruoka, jonka voimin kiivetään vuorille, käydään koulua ja tehdään päivittäisiä askareita.
Teksti: Elisa Rimaila Kuvat: Antti Yrjönen
KUN ME SUOMALAISET keitämme aamupalaksi kaurapuuroa, syömme lounaalla salaattia tai keittoa ja valmistamme illalliseksi kalaa ja perunoita, Nepalissa samaa dal bhatia riittää vaikka päivän jokaiselle aterialle oltiinpa sitten Himalajan vuorilla, pääkaupunki Kathmandua ympäröivässä laaksossa tai Intian rajalla Terain alueella. Lentävä lause Dal bhat power 24 hour, dal bhatin voimalla 24 tuntia, ei ole siis syntynyt tyhjästä. Kaiken ikäiset nepalilaiset kokoavat päivän tärkeimmillä aterioilla lautaselleen linssipataa ja riisiä.
Mutta mikä tämä nepalilaisten superruoka oikeastaan on ja miksi se on niin suosittu? Linssien runsas proteiini yhdistettynä riisin hiilihydraatteihin täyttää tehokkaasti sekä vatsan että energiavarastot, ja moni löytää raaka-aineet omilta pelloiltaan tai kasvimailtaan. Annokseen lisätään yleensä vielä pinaattia, kukkakaalia, perunaa, tuoreita yrttejä, mausteita ja jugurttia. Kasvikset ja muut lisukkeet eivät tarjoa vain silmänruokaa, vaan ne myös lisäävät annokseen vitamiineja ja kivennäisaineita kuten kalsiumia, rautaa ja kaliumia.
Linssimuhennoksen, riisin ja lisukkeiden lisäksi dal bhat voidaan tarjota myös kala- ja lihakeiton kanssa kuten tässä, Bherijoen rannalla sijaitsevan Chisapanin kylän perinteisessä kalaravintolassa valokuvatussa esimerkkiannoksessa.
Dal bhatin juuret ulottuvat tarinoiden mukaan vuosisatojen taakse. Ruokalaji on tiettävästi kehittynyt maaseudulla, jossa raskasta fyysistä työtä pelloilla tekevät viljelijät ovat tarvinneet ravinteikasta mutta lähellä tuotettua ja halpaa ruokaa heti aamusta jaksaakseen läpi pitkän päivän. Sittemmin dal bhatista on tullut jonkinlainen nepalilaisen kulttuurin symboli, jota vaalitaan ja valmistetaan jokaisen nepalilaisen kodin keittiöissä sekä perinteisissä ravintoloissa kaupungeista syrjäisimpiin vuoriston kyliin.
Dal bhat syödään tavallisimmin sormin. Lounaalla nepalilaiset pesevät kädet ja kaapivat tottunein sormin linssipataa ja lisukkeita riisimöykkyjen tai paikallisen litteän rotileivän avulla. Sormin syöminen on oma taiteenlajinsa, kun edessä on höyryävää pataa ja riisiä.
Perinteisissä ravintoloissa kokit hämmentävät linssipataa savuttavien nuotioiden lämmöllä. Tarjoilijat puolestaan kiertävät pöydissä vuoroin ison riisikattilan, linssipadan tai tarkaria, lisukkeena toimivaa vihannescurrya, sisältävän astian kanssa kyselemässä ruokailijoilta, mitä nämä haluaisivat lisää. Moni lisää ruoan joukkoon myös voimakkaan makuisiksi säilöttyjä pikkelssejä ja kirkastettua voita, gheetä. Lounaan päätteeksi kenelläkään ei tunnu olevan kiire pois. Vatsa on niin täynnä, että helpointa olisi vain asettautua mukavasti penkille ruokaperäisille.
Merkityksellisyys on muotia myös vaateteollisuudessa – Kaiko Clothing lahjoittaa tuotoistaan kehitysyhteistyöhön
Vastuullisuus trendaa yritysten jargonpuheissa, mutta mitä kaikkea se voi oikeasti tarkoittaa? Suomalainen vaateyritys Kaiko Clothing tuotoistaan seitsemän prosenttia kehitysyhteistyöhön Nepalissa. Osansa potista saa myös Naisten Pankki.
Teksti: Markus Silvennoinen Kuvat: Henna Valkama
OSAKEYHTIÖLAIN mukaan yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, mutta voisiko yrityksillä olla muitakin syitä olla olemassa? Paljonkin, ainakin jos kysyy vaateyritys Kaikon perustajalta Mirjam Sokalta.
Sokka on aina ollut kiinnostunut muodista. Alkusysäyksen oman vaateyrityksen perustamiseen hän sai kuultuaan bangladeshilaisen vaatetehtaan romahduksesta. Sokka alkoi pohtia, voisiko vaateteollisuudessa tehdä töitä eettisemmin.
”Halusin yhdistää muodin ja merkityksellisyyden”, Sokka sanoo.
Kaikon tarina alkoi lastenvaatteista
Vuonna 2015 Sokka ompeli esikoislapselleen vaatteita omalla designillaan, kun tutut alkoivat kysellä, eikö hän voisi tehdä vaatteita myös myyntiin.
Sokka opiskeli kansainvälistä liiketaloutta, ja alkoi selvitellä, löytyisikö vastuulliselle muodille markkinaa. Vuoden 2017 lapsimessuilla Kaikon koko mallisto myytiin joka päivä vartissa loppuun.
Nykyisin valtaosa Kaikon myynnistä tulee naistenvaatteista. Yrityksen kasvu on ollut nopeaa, ja sen vuotuinen liikevaihto on jo yli kolme miljoonaa euroa.
Alkutaival ei kuitenkaan ole ollut pelkkää myötätuulta. Koronapandemian ja Ukrainan sodan käynnistämän inflaation myötä tuotantokustannukset ovat nousseet ja samalla asiakaskunnan ostovoima on heikentynyt. Taloudellisesti haastavina aikoina halpamuodin ja kiinalaisten nettikauppojen houkutusvoima kasvaa.
Anjila Shrestha poseeraa Kaikon mallistossa. Kaiko lahjoittaa tuotoistaan seitsemän prosenttia kehitysyhteistyöhön Shresthan kotimaassa Nepalissa.
Yritysvastuu on oikeita tekoja
Vastuullisuus on trendaava sana yritysten viestinnässä. Samalla kuluttajien voi olla hankalaa erottaa, mitkä toimijat toimivat aidosti arvopohjaisesti.
Kaikolle sosiaalinen vastuu tarkoittaa muun muassa sitä, että tuotantoketjut ovat läpinäkyviä ja kaikkialla toimitusketjussa maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Kaiko kertoo verkkosivuillaan avoimesti, mistä osasista tuotteiden hinta muodostuu.
Lisäksi Kaiko lahjoittaa kehitysyhteistyöhön. Sokka on halunnut alusta alkaen ohjata seitsemän prosenttia myytyjen tuotteiden voitosta kehittyvien maiden naisten ja lasten kouluttamiseen.
”Alkuun oli vaikeaa löytää kirjanpitäjää, joka olisi sitoutunut tavoitteeseen. He sanoivat, että tee ensin voittoa ja katsotaan sitten.”
Kaiko Clothing jakaa Naisten Pankin arvopohjan
Sokka piti kuitenkin päänsä. Kumppaniksi valikoitui Naisten Pankki, ja yhteistyö on kestänyt jo seitsemän vuoden ajan.
”On äärimmäisen siistiä tehdä Naisten Pankin kanssa yhteistyötä, sillä meillä on sama arvopohja. Haluamme edistää naisten oikeuksia kehittyvissä maissa. Jos meillä Suomessa on tasa-arvokysymykset pöydällä, niin siellä ne eivät ole edes päässeet pöydälle.”
Aluksi koko myyntivoitoista kertynyt seitsemän prosentin osuus meni Naisten Pankille, mutta nykyään puolet siitä käytetään Kaikon omien kehitysyhteistyöhankkeiden rahoittamiseen Nepalissa. Kaikkiaan Kaiko on kerännyt Nepalin naisten hyväksi yli 110 000 euroa.
Vaikka Kaikolla on ollut takana vaikeita vuosia, ei arvoista tinkiminen ole ollut vaihtoehto.
”Tällä tiellä pysyy omatunto puhtaana ja voi seisoa kaiken sen takana, mitä tekee. Ja on paljon suurempi syy yritykselle olla olemassa kuin vain omistajan voitontavoittelu.”
Dhanushan alueella Etelä-Nepalin Terain alangolla perheineen elävä entinen maaorja Ram Bhagar Paswal asettelee pellolleen tukitikkuja. Niiden tarkoituksena on auttaa herneen tavoin ylös kiipeämään pyrkivien karvaskurkun taimien kasvatuksessa. Runsaasta kalium-, A- ja C-vitamiinipitoisuudestaan tunnettu karvaskurkku on yksi nepalilaisten perinteisen dal bhat -ruoka-annoksen höysteistä.
kuva: Antti Yrjönen teksti: Elisa Rimaila
MILTÄ TUNTUU istuttaa vihanneksia omaan maahan ja kasvattaa satoa, josta saa itse päättää sen sijaan, että paiskii raskaita maatöitä jonkun toisen pelloilla? Nepalissa yhä useampi entinen maaorja pääsee vihdoin viljelemään omaa maataan, vaikka tie muutokseen on ollut pitkä ja raskas.
Nepalissa miljoonien elämään vaikuttaa yhä haliya- ja kamayia-järjestelmän varjo. Käytännössä haliyat ja kamayiat elivät velkaorjuudessa, josta oli mahdotonta päästä omin teoin irti.
Suuri osa peltotöihin palkattujen kamayoiden palkasta meni heidän viljelemänsä maapalan vuokraan. Loppupalkan maanomistaja “maksoi” pellon tuottamalla sadolla. Maaorjuudeksikin kutsuttu järjestelmä ehti olla käytössä yli kaksi vuosisataa ennen kuin se kiellettiin lailla 2000-luvun alussa.
Entiset maaorjat ovat nyt tavallaan päässeet pois tikun nokasta. Heidän asemansa on lain edessä sama kuin muillakin, mutta sukupolvilta seuraaville periytynyt heikompi asema tuntuu kuitenkin yhä entisten maaorjien elämässä ja taloudellisessa tilanteessa. Nepalin valtio on pyrkinyt tasaamaan elämän lähtökohtia luovuttamalla entisille maaorjille viljelytilkkuja.
Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Nepalissa entisten maaorjien oikeuksien toteutumisen eteen. Madhes Pradhesin alueella lähellä Intian rajaa työtä tehdään yhdessä paikallisen kumppanijärjestön Ratauli Youth Clubin kanssa ja tavoitteena on turvata toimeentuloa maatalouden alalla. Esimerkiksi vihannesten viljely on Nepalissa edelleen tärkeä tulonlähde suurelle osalle maaseudulla asuvista ihmisistä. Oma pelto turvaa myös oman perheen ravinnonsaannin.
Raha ja miehet ratkaisevat tyttöjen ja naisten aseman Nepalissa – vai mitä, Deepika Naidu?
Deepika Naidu on Kirkon Ulkomaanavun nepalilainen asiantuntija, jonka tehtävänä on tukea muun muassa naisten oikeuksien toteutumista paikallisissa yhteisöissä. Toimitus piinasi Naidua väitteillä, joita hän kohtaa työssään viikoittain.
Teksti: Erik Nyström Kuva: Dibya Karki
Teet vaikuttamistyötä KUA:n Nepalin-toimistossa Kathmandussa. Olet syntyjäsi kaupunkilaistyttö, mutta työssäsi parhainta on vierailla maaseudulla.
Kyllä. Tässä työssä palkitsevinta on kohdata ihmiset, joiden kanssa teen töitä. Parasta on nähdä kehitystä, oli se kuinka pientä tahansa. Isot muutokset vievät aikaa, mutta jo esimerkiksi yhden perheen elämän muuttumisella voi vaikuttaa valtavasti kokonaiseen yhteisöön. Kehityksen todistaminen vahvistaa entisestään motivaatiotani ja tunnetta siitä, että olen oikealla uralla.
Vaikuttamistyötä tehdään parhaiten niin, että ulkopuolinen konsultti tulee kertomaan, miten ihmisten pitäisi elää ja ajatella.
Emme mene yhteisöihin jakamaan omaa näkökulmaamme, vaan tuemme heitä esimerkiksi täsmäkoulutuksilla, joissa käsitellään yhteisölle oleellisia teemoja. Osallistamme kaikkia – naisia ja miehiä kasteista tai muista sosiaalisista jaotteluista riippumatta. Monille tärkeintä on saada tietoa oikeuksistaan, jotta he pystyvät puhumaan puolestaan ja vaikuttamaan asioihin.
Raha ratkaisee lapsiavioliittoihin liittyvät ongelmat.
Köyhyydessä elävä perhe suostuu monesti lapsiavioliittoon, koska sen yhteydessä vastuu tytöstä siirtyy aviomiehelle. Pojan perheelle puolestaan maksetaan myötäjäisiä. Olen kuullut sydäntäsärkeviä tarinoita siitä, miten taloudelliset hyödyt eivät ole vastanneet odotuksia. Yhden tytön perhe ei lupauksistaan huolimatta pystynyt antamaan pojan perheelle moottoripyörää, ja kostona tyttö poltettiin elävältä. Päätökset lapsiavioliitoista ovat joko epätoivoisia ratkaisuja tai yhteisöihin juurtunut tapa. Yleensä vanhemmat välittävät lapsistaan. Lapsiavioliittoja voidaan ehkäistä lisäämällä tietoa niiden haitoista sekä tukemalla aikuisten toimeentulomahdollisuuksia ja lasten koulunkäyntiä.
Joitakin haitallisia perinteitä kuten chaupadia on mahdoton lopettaa kokonaan.
Chaupadissa tyttö tai nainen suljetaan kuukautistensa ajaksi vajaan. Hän ei saa koskea vajan ulkopuolella veteen, ruokaan eikä mihinkään muuhun päivittäiseen tarpeeseen liittyvään. Hän on täysin riippuvainen muista. Syy tapaan on useimmiten, että ”näin on aina tehty”. Tietoisuuden lisääminen muuttaa pikkuhiljaa käytäntöä. En pidä perinteen lopettamista mahdottomana, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä.
Miehet ovat vastuussa sukupuolittuneen väkivallan lopettamisesta.
Se ei voi olla yksin miesten vastuulla. Olen työskennellyt pitkään naisten oikeuksien parissa. Nepalilaisnaiset poistuvat harvoin kotoa, eivätkä he välttämättä edes tiedosta, että heihin kohdistuu perheväkivaltaa. Olen jopa kuullut naisten ajattelevan, että jos mies ei harjoita väkivaltaa kotona, hän ei rakasta vaimoaan. Väkivalta on voinut jatkua sukupolvien ajan. Sekä naisten että miesten pitää tietää, että väkivalta on väärin. Naisilla pitää olla mahdollisuus puhua asiasta toisten naisten kanssa ja muodostaa yhtenäinen ääni sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa, kirjoittaa KUA:n ohjelmakoordinaattori Deepika Naidu.
COVID-19-PANDEMIA vaikutti meidän kaikkien elämään, mutta koulu- ja yhteiskuntasulut olivat erityisen vakavia nepalilaisille naisille ja tytöille. Naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyi, ja äidit ja siskot tekivät enemmän kotitöitä. Osa tytöistä jäi pois koulusta, ja yhä useampi lapsi joutui naimisiin. Vaikutukset koskevat erityisesti haavoittuvaisia yhteisöjä.
Heti koronarajoitusten julistamisen jälkeen ymmärsimme, että lapsiavioliitot nousevat haasteeksi työskentelyalueillamme Nepalissa. Tyttöjen naittaminen on perheille perinteinen mutta lyhytnäköinen tapa selviytyä taloudellisesti vaikeasta tilanteesta. Halusimme tehdä lasten suojelemisesta yhden ykkösprioriteeteistamme. Perustimme kouluihin kerhoja sekä järjestimme aihetta käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja katuteatteria.
Pystytimme kyliin huomiotauluja, joissa kerroimme lapsiavioliittojen negatiivista vaikutuksista lasten fyysiseen, henkiseen ja sosiaalisen hyvinvointiin. Tauluissa kerrottiin myös lapsiavioliittoihin liittyvistä laista ja rangaistuksista. Oli ilahduttavaa nähdä, että yhteisöt ja paikallishallinnot ottivat viestin hyvin vastaan.
Covid-19 pakotti meidät vastaamaan kriisiin myös monin muin tavoin. Ruokajakelumme tavoitti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Heidän joukossaan oli erityisesti raskaana olevia ja imettäviä naisia sekä vammaisia henkilöitä.
Nepalissa – kuten monessa muussakin maassa – raportoitiin yhteiskuntasulkujen aikana aiempaa enemmän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Teimme parhaamme helpottaaksemme tilannetta. Järjestimme perhedialogeja ja mediakampanjan. Lisäksi kokosimme yhteisöistä miehiä, poikia, naisia ja tyttöjä tilaisuuksiin, jossa keskustelimme naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja ratkaisuista. Kirkon Ulkomaanavun tukemat osuuskunnat laativat vaikuttamistyön suunnitelman, joka piti sisällään lapsiavioliittojen ja väkivallan ehkäisyyn tähtääviä aktiviteetteja. Suunnitelma luovutettiin paikallishallintojen edustajille.
Pandemian aikana naiset ja tytöt ovat kohdanneet erityisesti karanteenikeskuksissa enenevissä määrin väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Kirkon Ulkomaanapu ja muut kansalaisjärjestöt puhuivat naisille ja tytöille tarkoitettujen turvallisten tilojen puolesta. Ponnistelumme tuottivat tulosta. Järjestöjen yhteisen ulostulon myötä karanteenikeskuksiin perustettiin naisille ja tytöille omia tiloja.
Olen toiveikas, sillä täällä Nepalissa perustuslakimme on edistyksellinen. Laissa olevat, lapsiavioliittoihin ja sukupuoleen kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät pykälät ja käytännöt ovat lupaavia. Paikallishallintojen tavoitteena on luoda ympäristö, jossa naiset ja tytöt voivat elää hyvää elämää.
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Itäghoutalainen Muhammad Abdo Hijzai on 13-vuotias poika, joka osallistuu Kirkon Ulkomaanavun tukemaan tukiopetukseen muun muassa matematiikassa. Kuva: Abu Talib Al-Buhaya.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Kirkon Ulkomaanavun (KUA) hallitus nimitti 1. kesäkuuta kolme maatoimistojen edustajaa globaaliin johtoryhmäänsä. Globaali johtoryhmä on osa KUA:n uutta huhtikuun alussa voimaan tullutta organisaatiorakennetta. Maatoimistojen edustajien toimikausi on 2+1 vuotta.
Etelä-Sudanin maajohtaja Berhanu Haile, Nepalin maajohtaja Sofia Olsson ja Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka aloittavat uudessa roolissa elokuussa. Lisäksi johtoryhmän pysyvinä jäseninä toimivat toiminnanjohtaja Jouni Hemberg ja apulaistoiminnanjohtaja Tomi Järvinen.
Uuden johtoryhmän monipuolinen kokemus kehittyvissä maissa työskentelystä vahvistaa Kirkon Ulkomaanavun työn vaikuttavuutta ja vastuullisuutta.
”Kehitysyhteistyön painopiste on siirtynyt keskinäisen oppimisen edistämiseen. Olen työskennellyt kehitysyhteistyösektorilla 20 vuotta ja lokalisoinnista on puhuttu jo pitkään, mutta käytäntöön viemisessä on vielä tekemistä”, kertoo Wycliffe Nsheka.
Berhanu Haile toteaa, että uusi johtamismalli parantaa Kirkon Ulkomaanavun työtä yhdistämällä strategisen päätöksenteon tehokkaasti paikalliseen osaamiseen ja arkitodellisuuteen toiminta-alueillamme.
“Tämä on merkittävä askel eteenpäin paikallisten tarpeiden ja toimintaympäristön entistä parempaan huomioiseen. Samalla Kirkon Ulkomaanavusta tulee aidosti globaali järjestö, jossa yhdistyvät Pohjoisen ja Etelän näkökulmat”, Haile jatkaa.
”Lähestymistapa varmistaa, että työmme vastaa strategisesti tarpeisiin, joita marginalisoiduilla ihmisillä joiden kanssa työskentelemme on, ja edistää heidän oikeuksiensa toteutumista”, sanoo Sofia Olsson.
Nepalin koronatartunnat ovat dramaattisessa nousussa. Vielä kuukausi sitten päiväkohtainen luku oli noin 100, nyt päivittäin raportoidaan jopa 9 300 tapausta. Positiivisten testitulosten osuus on suurin maailmassa, lähes puolet testituloksista on positiivisia.
Nepalin terveysjärjestelmä on hauras. Tartuntojen määrä on edelleen nousussa, ja jo nyt sairaalapaikoista, hapesta ja hengityskoneista on pulaa. Rokotusten saatavuus on pysähtynyt. Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on huolissaan tilanteesta. KUA:n paikallinen maatoimisto seuraa tilannetta ja selvittää vaihtoehtoja tilanteeseen reagoimiseen.
KUA tukee Nepalissa kaikkein hauraimmassa asemassa olevia yhteisöjä. Tavoitteena on jatkaa tukea terveyskriisin keskellä, sanoo maajohtaja Sofia Olsson.
”Tilanne on erittäin vaikea. Sairaalat ovat olleet täynnä jo muutaman viikon ajan. On arvioitu, että maassa on vain 10% tehohoitoon tarvittavista resursseista. Kuolinluvut kasvavat, sillä resursseja ei ole tarpeeksi”, Olsson sanoo.
Tarve kansainväliselle tuelle on nyt suuri, Olsson sanoo.
”Nyt on tärkeää avata silmät Nepalin pahenevalle kriisille. Tilanne Intiassa on kauhea, mutta Nepalin resurssit vastata terveyskriisiin ovat heikommat. Tilanne kriisiytyy entisestään, jos kansainvälistä apua ei saada nopeasti.”
KUA on työskennellyt Nepalissa vuosia. Kumppaneiden kanssa yhdessä tehtävä työ jatkuu myös kriisin keskellä.
Kirkon Ulkomaanavun nepalilaisen kumppanijärjestön Sahakaryan ohjelmakoordinaattori Tulsin Ghimire haluaa nähdä maaseudun yritysten kukoistavan ja lasten pääsevän kouluun. Hän on tyytyväinen työssään näkemäänsä kehitykseen.
Sindhulin maakunta Nepalissa sijaitsee vuoristoisella alueella. Tiet ovat mutkaisia ja huonossa kunnossa. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee alueen kehittämiseksi yhteistyössä Sahakarya Nepal –järjestön kanssa.
Sahakaryan ohjelmakoordinaattori Tulsin Ghimire, 27, on itsekin varttunut syrjäseudulla. Hänen mielestään työ ihmisten toimeentulon kehittämiseksi on todella palkitsevaa.
Maaseudulla kasvanut Tulsin ajatteli jo opiskelleessaan, että haluaa työskennellä Nepalin syrjäseutujen kehittämisen parissa. Nyt hän on työskennellyt kaksi vuottaSahakaryassa ja saanut ylennyksen ohjelmakoordinaattoriksija aikoo ponnistella parantaakseen paikallisten elämänlaatua.
”Olen viime vuosina nähnyt jo paljon muutoksia tällä alueella. Näen, että tämän alueen ihmiset ovat nurkkaan ajettuja. Haluan heidän saavan täyden tuen ja edut. Haluan olla näkemässä muutoksen”,Tulsin sanoo.
Tulsinin työnkuvaan kuuluu projektien suunnittelu, toteuttaminen ja seuranta. Tällä hetkellä käynnissä on muun muassa projekti, jossa ihmisiä koulutetaanyrittäjiksi maanviljelyn, vihannesten säilömisen ja bambukäsitöiden aloilla. Projektin opeilla osallistujat saavat itselleen ja perheelleen elinkeinon. Oma toimeentulo on tärkeä, koska sen puute ajaa monet nepalilaiset siirtotyöhön ulkomaille.Tulsin tekeetyötä yhdessä Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Tulosten raportointi ja seuraaminen on hänelle tärkeää.
”Haluan nähdä, että ihmiset vaurastuvat, heidän yrityksensä kukoistavat ja lapset pääsevät kouluun.Haluan myös, että alueen naiset saavat äänensä kuuluviinjakuulevat ja ymmärtävät oikeutensa.”
Luonnonolosuhteet hankaloittavat alueen ihmisten elämää.Monsuuniaikaan tiet ovat usein poikki, kuivalla kaudella vesi ei riitä kasteluun. Alueella on hyvin köyhää. Tulsin kuitenkin kokee, että alue on kehittynyt muutamassa vuodessa paljon.
”Jo nyt olemme päässeet pitkälle. Haluan vielä nähdä yhteisöjen kasvavan ja olevan kestäviä. Tämä on unelmieni työ”, hän kertoo.
