Suomen kieli sanoo tervetuloa -opetuksessa toistetaan, nauretaan ja opitaan suomea sana kerrallaan.
Rikhardinkadun kirjastossa kuuluu supinaa ja paksujen toppatakkien kahinaa. Oppijat katsovat uteliaina toisiaan ja haeskelevat paikkojaan aulan istuimilla. Pian tuoleista muodostuu rinki, jossa istuvat myös ryhmän kielioppaat Paula Borkowski ja Claire Saint-Germain.
”Minä olen Paula”, Borkowski osoittaa itseään. ”Kuka sinä olet?”, hän jatkaa ja osoittaa hymyillen vieressään istuvaa nuorta naista. Nimikierros etenee läpi oppijoiden kiemurtelevan piirin. ”Minä olen Alice”, kuuluu ujosti perältä.
Kirjastossa on käynnissä Suomen kieli sanoo tervetuloa -opetus turvapaikanhakijoille. Kyseessä on hanke, jota koordinoi Kirkon Ulkomaanavun (KUA) Opettajat ilman rajoja -verkosto. Hankkeen tavoitteena on tarjota kaikille vastaanottokeskusten asukkaille mahdollisuus päästä opiskelemaan suomen alkeita mahdollisimman hauskalla ja mielekkäällä tavalla.
Viime viikon opetuskerralla on käsitelty kirjastosanastoa. Nyt on aika laittaa teoria käytäntöön!
Toistoa toistamisen perään
”Kirja”, lausuu ryhmän toinen kieliopas Saint-Germain. Hän osoittaa käsissään olevaa opusta ja kuoro lausuu perässä: ”kirja.” Seuraavaksi kielioppaat näyttelevät lainaustilanteen, jossa käsitellään kokonaisia fraaseja: Haluan palauttaa kirjan. – Kiitos.
Tunneilla käytetään Suomen kieli sanoo tervetuloa -hankkeessa kehitettyä Toisto-menetelmää, joka keskittyy suullisen arkikielitaidon harjoitteluun. Toiston pääajatuksena on nimensä mukaisesti toistaa sanoja ja ilmaisuja. Toistaminen on ihmiselle luontainen tapa oppia kieli, käyttäväthän sitä pienet lapsetkin: he kuulevat sanoja kerrasta toiseen ja lopulta jäljittelevät niitä.
”Ei haittaa, vaikka oppilas ei osaisi lukea tai kirjoittaa, hän voi silti opetella suomea tällä tavalla”, selittää Borkowski.
Kielioppaat Claire Saint-Germain (vas.) ja Paula Borkowski demonstroivat elävää sanakirjaa: oppija voi koskettaa opettajan kättä, jos ei muista tiettyä sanaa. Kuva: Hanna Matikainen
Mukaan Toisto-opetukseen voivat tulla kaikki: akateemiset, kouluttamattomat, arat ja sosiaaliset. Monella turvapaikanhakijalla on takanaan vaikeita kokemuksia, minkä takia Toiston periaatteina ovat turvallinen ilmapiiri ja puhumiskeskeisyys. Myös vapaaehtoiseksi kielioppaaksi voi päästä kuka vaan, kunhan osallistuu verkoston järjestämään lyhyeen koulutukseen.
”Metodi ei vaadi kielioppaalta minkäänlaista opetustaustaa. Riittää, että osaa puhua suomea. Menetelmässä on hienointa juuri sen helppous sekä kielioppaalle että oppijalle”, Borkowski sanoo.
”Halusin mukaan, sillä tiesin, että apua tarvitaan. Turvapaikanhakijoille on tärkeää näyttää vaikeassa tilanteessa, että hei, täällä on ihmisyyttä”, jatkaa Saint-Germain.
”Lisäksi tämä on todella hauskaa ja hyvää vastapainoa arkeen.”
Takaisin tunnille
Noin kymmenen oppijan letka lähtee kiertämään kirjastoa. Osa oppijoista puhuu hieman englantia, osa ranskaa, osa esimerkiksi pelkästään arabiaa. Pienen kiertelyn jälkeen eräällä miehellä on jo monta kirjaa sylissään.
”There’s no maximum – voi lainata ne kaikki”, Borkowski selittää hänelle ja mies näyttää iloisesti yllättyneeltä.
Yksi oppijoista on Cedrick Ngoumenc, joka saapui Suomeen vasta kuukausi sitten. Hän on lähtöisin Kamerunista,
Meghla Banal saapui Suomeen marraskuussa 2017. Kuva: Hanna Matikainen
mutta asui jonkin aikaa Venäjällä ennen Suomeen tuloa.
”Takanani on vasta neljä opetuskertaa, joten en käytä suomen kieltä vielä juuri ollenkaan”, hän naurahtaa.
Cedrickin mielestä Suomi on avoin ja tasa-arvoinen maa.
”On hienoa, että Suomessa otetaan vastaan ihmisiä riippumatta uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Toivon kovasti, että tutustuisin suomalaisiin ihmisiin, se helpottaisi sopeutumistani tänne.”
Meghla Banal puolestaan on kotoisin Bangladeshista.
”Osaan käyttää jo hieman suomen kieltä, esimerkiksi ’minä olen’ ja ’minä haluan’”, hän selittää innoissaan.
Kieliopas Saint-Germain osoittaa ryhmälle ympärillään olevaa tilaa: ”kirjasto” ja muut toistavat perässä. Toisto-tuokioiden aikana oppijat kuuntelevat tarkkaavaisina ja hiljaa. Silmät siristyvät ja otsalle kohoaa ryppy, kun he koittavat painaa mieleensä tiettyä sanaa.
Toisto-metodi on kehitetty Helsingin yliopistossa Suomen kieli sanoo tervetuloa -hankkeessa dosentti Maria Ahlholmin johdolla.
Syksystä 2016 KUA on koordinoinut kieliopastoimintaa ja vastaanottokeskusten opetusta Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston tuella.
Opetus lähenee loppuaan, ja monelta oppijalta löytyy kainalosta kirja jos toinenkin. Pitkä jono lähtee kulkemaan kohti lainauspistettä. Asiakaspalvelija kysyy suomeksi kiperiä kysymyksiä, mutta ainakin pieni kommunikointi jo sujuu. ”Kiitos!”, hihkaisee eräs naisista, kun hänelle ojennetaan ikioma kirjastokortti. Onni paistaa kasvoilta, kun hän pääsee käyttämään oppimiaan sanoja oikeassa tilanteessa.
”Onnistumisen hetkiä on tunneilla usein. Tänään parasta oli se, että niin moni hankki kirjastokortin ja vinon pinon kirjoja”, Borkowski hymyilee.
Miksi minulla olisi oikeus elää yltäkylläisyydessä, johon kaikilla ei ole varaa, mietti Juho Kalliokoski ja ryhtyi kuukausilahjoittajaksi.
Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja Juho Kalliokoski, 29, istuu Helsingin Vanhan Kirkon puupenkkiin valokuvausta varten. Ristikkoikkunoista siilautuva tammikuun vähäinen valo yltää juuri ja juuri miehen hymyileviin kasvoihin asti.
Kalliokoski on ammatiltaan lakimies ja asuu vaimonsa kanssa Helsingissä. Hän uskoo saaneensa kaiken, mitä hänellä on, Jumalalta.
”Kaikki, mitä minulla on, on minulle ulkopuolelta annettua. Ruumiin ja hengen olen saanut vanhemmiltani, kasvatuksen vanhemmiltani, opettajiltani ja muilta lapsuuden tärkeiltä ihmisiltä, korkeakoulutuksen valtiolta”, Kalliokoski listaa.
Kalliokoski ajattelee, ettei hänellä ole oikeutta elää yltäkylläisyydessä toisten kärsiessä. Niinpä hän auttaa ihmisiä ja muuta luomakuntaa lahjoittamalla.
”Koska ihmiset ovat samanarvoisia, valitsin järjestön, joka tekee työtään ihmisten hyväksi Suomen sijasta köyhissä maissa. Siellä ihmisten puute on suurempaa. Talouden lainalaisuuksien vuoksi eurolla köyhässä maassa saadaan myös enemmän aikaan kuin eurolla rikkaassa Suomessa.”
Sopiva lahjoitustaso löytyi Raamatusta
KUA:n avustustyön luotettavuus ja tehokkuus olivat Kalliokoskelle tärkeitä kriteereitä lahjoituskohdetta valitessa. Merkitystä oli myös sillä, että KUA on kirkollinen toimija.
Kuukausilahjoittaminen sopii Kalliokoskelle siksi, että se tekee hänen mielestään kuukausibudjetista vakaamman, eikä lahjoituksen tekeminen jää kiinni hetken mielijohteista.
Kalliokoski kertoo miettineensä kuukausilahjoituksen sopivaa summaa, kunnes löysi yllättäen vastauksen Raamatusta.
”Jonkin aikaa sitten hoksasin, että lahjoituksen sopivalle mittaluokalle on olemassa toimiva esikuva Mooseksen lain kymmenyksissä. Nykyään pyrin mitoittamaan kuukausilahjoituksen siten, että se on kymmenys eli kymmenesosa bruttotulostani”, Kalliokoski sanoo.
”Tämä tuntuu toimivalta ja kohtuulliselta, ja auttaa lisäksi karsimaan joutavan kulutuksen omasta elämästäni pois.”
Apua kuukausilahjoituksista
Pienistä puroista kasvaa suuri virta: Jokainen kuukausilahjoittaja on äärimmäisen tärkeä.
Kuukausilahjoituksen voi kohdistaa katastrofiapuun tai köyhyyden vähentämiseen.
Keskimääräinen kuukausilahjoitus on n. 15 e. Summa kertyy 50 sentillä päivässä.
Ei siitä niin kovin kauan ole, kun tässä maassa nähtiin nälkää.
Omien isovanhempieni vanhempia koettelivat suuret nälkävuodet 150 vuotta sitten. Lapsena en oikein käsittänyt, miksi muuten niin lempeä pappani kiivastui, kun kerran laitoin leivän ruokapöydälle huolimattomasti.
Vasta aikuisena ymmärsin, miten köyhissä oloissa hänen sukupolvensa oli elänyt. Leipä oli hänelle suorastaan pyhää ja sitä piti kunnioittaa.
Nykyisin suuri osa suomalaisista elää yltäkylläisyydessä. Ruokahävikki maassamme on 25 kiloa henkeä kohden vuodessa. Mutta keskuudessamme on myös niitä, joille jokapäiväinen leipä ei ole itsestäänselvyys.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia käytetään kotimaassa auttamaan niitä, jotka joutuvat turvautumaan ruoka-apuun. Kirkon ja seurakuntien diakoniatyö auttaa niitä, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta.
Maailman katastrofialueilla nälänhädän riski on erityinen haaste. Monilla alueilla ilmasto-olosuhteet ovat tehneet ravinnon tuottamisen mahdottomaksi. Kuivuus, luonnonkatastrofit ja konfliktit tuovat mukanaan myös ruuan puutetta. Ilmaston lämpenemisen seurauksista kärsivät eniten maailman köyhimmät alueet.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) kautta katastrofialueille, muun muassa nälkiintyneiden auttamiseen Itä-Afrikassa. KUA:n toiminnassa yhteydet paikallisiin toimijoihin takaavat avun perillepääsyn ja sen, että apu kohdennetaan oikein.
Nälän poistamiseksi ja maailman ruokaturvan puolesta on toimittava nyt. Työtä on jatkettava sitkeästi, kunnes oikeus riittävään toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla.
Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon. Maamme on kokenut omat nälkävuotensa ja sota-aikansa, jolloin nälkä oli kaikille tuttu. Toisille se on yhä todellisuutta maassamme. Vielä kipeämmin nälän kokevat lähimmäisemme kaukana. Arviolta miljardi ihmistä elää äärimmäisessä nälässä ja köyhyydessä.
Nyt on meidän vuoromme auttaa. Kukaan ei selviä ilman ruokaa.
Yhä useampi lapsi pääsee kouluun, mutta miljoonat lapset ja nuoret eivät siitä huolimatta opi edes perustaitoja. Miten maailmanlaajuinen oppimisen kriisi voidaan ratkaista?
Maailmanpankki julkaisi syyskuussa huolestuttavan raportin. Vuosittain julkaistava kehitysraportti keskittyi ensimmäistä kertaa koulutukseen, eikä se ole iloista luettavaa.
Raportin mukaan yli 60 prosenttia kehitysmaiden peruskoulun oppilaista ei opi koulussa edes perustaitoja. Kirkon Ulkomaanavun (KUA) opetusalan asiantuntija Minna Peltolaa hätkähdytti, miten suurista oppimiseroista on kyse sekä globaalisti että eri maiden sisällä.
”PISA-mittauksissa parhaiten pärjäävien maiden kaikista heikoimmillakin oppilailla on paremmat oppimistulokset kuin heikoimpien maiden parhailla oppilailla”, Peltola sanoo.
Kehitysmaissa köyhillä oppilailla on jo valmiiksi heikommat edellytykset oppia. Aliravitsemus, sairaudet ja huolehtivien vanhempien puute vaikeuttavat oppimista. Lisähaasteen tuo köyhien koulujen heikompi opetuksen laatu.
”Suomessakin vanhempien koulutustausta ennustaa vahvasti lasten koulumenestystä. Pahimmillaan koulu voi kasvattaa eriarvoisuutta entisestään. Sama ilmiö toistuu kehitysmaissa, mutta paljon voimakkaampana.”
Koulutus ehkäisee syrjäytymistä
Oppimisen kriisi on vakava paikka. Parhaimmillaan koulutus vähentää köyhyyttä, vahvistaa yhteiskunnallisia instituutioita ja lisää sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Jos oleelliset taidot jäävät koulussa oppimatta, miten nuoret pärjäävät työelämässä tai ylipäätään elämässä?
”Koulussa tulisi oppia taitoja, joiden avulla nuoret voivat työllistyä ja elää itselleen merkityksellistä elämää. Koulutus on avainasemassa, kun tahdotaan ehkäistä syrjäytymistä ja nostaa ihmisiä köyhyydestä”, Peltola sanoo.
Ugandassa Rwamwanjan pakolaisasutusalueella KUA järjestää ammatillista opetusta sekä Kongosta paenneille että ugandalaisille nuorille. Siellä Peltola on työnsä kautta huomannut, että perustaitojen puute tekee ammatillisenkin oppimisen hankalaksi.
”On vaikea arvioida, miten kauan aikaa joidenkin asioiden oppimiseen oikeasti menee, jos osa oppilaista ei osaa lukea kunnolla”, hän sanoo.
Haasteista huolimatta Rwamwanjassa on onnistuttu. Viime syksynä valmistuneista oppilaista 67 prosenttia työllistyi seuraavan vuoden alkuun mennessä.
KUA:n hankkeissa pyritään mittaamaan oppimista muun muassa sillä, kuinka moni oppilas läpäisee peruskoulun päättökokeen, valmistuu ammattiin, työllistyy tai jatkaa jatko-opintoihin. Uusia keinoja mitata oppimista etsitään jatkuvasti.
”On helpompi mitata rakennettujen koululuokkien määrää, vaikka pitäisi pystyä mittaamaan mitä koulussa opitaan”, Peltola sanoo.
Yli 260 miljoonaa lasta ei käy koulua
Ylivoimaisesti suurin este oppimiselle on silti edelleen, ettei koulua käydä ollenkaan. Vuonna 2016 yli 61 miljoonaa peruskouluikäistä ja jopa 202 miljoonaa toisen asteen kouluiässä olevaa lasta ei käynyt koulua.
Peräti kolmannes näistä lapsista asui hauraissa maissa tai konfliktialueilla. Katastrofit ja konfliktit katkaisevat edelleen monen lapsen koulutien. Syyriassa kaikki lapset kävivät koulua, kunnes sisällissota alkoi. Vuonna 2013 yli 1,8 miljoonaa lasta jäi ilman opetusta Syyriassa.
”Hauraissa maissa haasteet ovat moninkertaiset. Kriisitilanteessa koulut voidaan joutua sulkemaan yllättäen kesken lukukauden tai käytössä voi olla typistetty opinto-ohjelma”, Peltola sanoo.
Kriisitilanteissa rekrytoidaan Peltolan mukaan usein myös epäpäteviä opettajia, jotka ovat itsekin käyneet läpi vaikeita kokemuksia. Siksi KUA vahvistaa opetuksen laatua.
Opettajienkin pitää oppia
Raportissa kerrotaan seitsemän Afrikan maan kouluihin tehdystä yllätystarkastuksesta. Yllätysvierailun päivänä yksi viidestä opettajasta oli kokonaan poissa koulusta ja kaksi viidestä opettajasta oli muualla kuin omassa luokkahuoneessaan, vaikka olivatkin koulussa. Syrjäseudulla tilanne on vieläkin huonompi.
Jos opettaja on paikalla, hänen taidoissaan saattaa olla puutteita. Kaikkein lahjakkaimmat oppilaat eivät nimittäin itse halua opettajiksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan 14 maassa tehdyssä testissä kuudennen luokan opettajat selviytyivät itse luetun ymmärtämisen tehtävistä keskimäärin samoilla tuloksilla kuin parhaimmat oppilaansa.
Opettajien kouluttaminen onkin avainasemassa, kun koulutuksen laatua tahdotaan parantaa.
”KUA:n hankkeissa pyritään antamaan opettajille pitkäkestoista ammatillista koulutusta ja mentorointia, joka kehittää opettajien ammattitaitoa. Tärkeää on, että oppiminen tapahtuu aidossa kouluympäristössä.”
Vuonna 2016 KUA koulutti kaikkiaan 4 693 opettajaa muun muassa Eritreassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Nepalissa. Kehitystyötä tehdään yhdessä toimintamaiden viranomaisten kanssa opettajankoulutuksen ja koulujen opetussuunnitelmien kehittämiseksi.
Koulutukseen ja koulutuksen laatuun panostaminen on kaikkien etu, Peltola painottaa.
”Etenkin hauraissa maissa ja katastrofitilanteissa koulutus luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo vakautta arkeen. Koulutus on tärkeää yhteiskunnalliselle kehitykselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle.”
Ruokahävikkiä hyödynnetään jo monin tavoin. Uudet vähentämiskeinot, kuten aterioiden valmistus sosiaalisena tapahtumana tai applikaatio yrityksille lahjoittamista helpottamaan, synnyttävät uudenlaista ajattelua.
”Jätehierarkian mukaan kaikkein tärkeintä on hävikin ennaltaehkäisy. Jos hävikkiä ei pystytä vähentämään kokonaan, on parempi käyttää se ihmisravinnoksi ja vasta tämän jälkeen eläinravinnoksi tai energian lähteeksi”, sanoo tutkija Kirsi Silvennoinen Luonnonvarakeskuksesta.
Hävikkiä on tärkeä vähentää ruokaketjun eri vaiheissa, alkutuotannosta aina kotiin asti.
”Esimerkiksi kauppojen alennuslaput, jotka ovat auttaneet vähentämään kaupan hävikkiä, voivat kaikki nähdä, mutta paljon tapahtuu muuallakin. Myös muut ketjun vaiheet kuten ravitsemispalvelut ovat pohtineet, miten voivat omassa toiminnassaan vähentää hävikkiä”, Silvennoinen sanoo.
Kun asennat puhelimeesi ravitsemuspalveluiden hävikin hyödyntämistä varten kehitetyn applikaation, voit nähdä siitä, mistä voi hakea ylijääneitä ruoka-annoksia ravintoloista alennushintaan.
”Suurin osa hävikistä syntyy kuitenkin kotitalouksissa – ja siihenhän me kaikki voimme vaikuttaa. Kotona on mahdollista vähentää hävikki ihan minimiin”, Silvennoinen innostaa.
”Tehdään niin hyvää ruokaa, että kaikki menee kerralla tai ainakin seuraavana päivänä!”
Kiinnitä huomiota hävikkiin
Hävikin vähentäminen lähtee siitä, että alkaa kiinnittää siihen huomiota. Tämä pätee niin kodeissa kuin muuallakin.
”Ennen kauppaan lähtöä katso, mitä kaapeissa on, käy kaupassa ostoslistan kanssa, kotona valmista ruokaa oikea määrä, säilytä ja pakasta ruokaa oikein. Kerran viikossa kannattaa pitää mitä kaapeista löytyy -päivä.”
Mitä vähemmän hävikkiä tuotetaan, sen parempi ilmastolle.
Erityisesti lihan, juuston ja maitotuotteiden osuus hävikistä pitäisi saada mahdollisimman pieneksi, koska niiden ympäristövaikutukset ovat suuret.
Ravintolan noutopöydästä ruokaa voi hakea mieluummin uudelleen kuin lastata lautasen kerralla liian täyteen. Parasta ennen -päiväyksen ohittaneen ruuan syömäkelpoisuus kannattaa tutkia omien aistien avulla.
”Jokainen vähentää hävikkiä tavallaan. Se, mikä sopii minulle, ei ehkä ole hyvä sinulle”, Silvennoinen muistuttaa.
Mitä vähemmän, sen parempi
Hävikkiruokaa hyödyntävät ravintolat, ensi vuonna perustettava WeFood-kauppa, Yhteinen pöytä -ruokaterminaali Vantaalla sekä Yhdessä katettu -verkosto Järvenpäässä myös luovat työpaikkoja sekä vapaaehtoistyön kautta tuovat mielekästä yhdessäoloa, opettavat ruuan käsittelyä sekä parantavat ruoanlaittotaitoja.
”Taidot siirtyvät kotiin ja näin parannetaan ravitsemusta”, Kirsi Silvennoinen sanoo.
Suomessa elintarviketurvallisuusvirasto on antanut ruoka-apu-ohjeen, jossa kerrotaan, miten lahjoittaminen on turvallista ja miten se kannattaa tehdä.
”Tarvitsemme juuri tällaista viranomaistyötä, jossa selvennetään taustalla olevia lakeja ja säädöksiä.”
Maailman väestönkasvu ja ilmastonmuutos alleviivaavat turhan ruuantuotannon lopettamisen tärkeyttä. Mitä vähemmän hävikkiä tuotetaan, sen parempi ilmastolle.
”Erityisesti lihan, juuston ja maitotuotteiden osuus hävikistä pitäisi saada mahdollisimman pieneksi, koska niiden hiilijalanjälki ja muut ympäristövaikutukset ovat suuria”
Kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan kerätä parhaita käytäntöjä, yhtenäistää määritelmiä ja vaikuttaa lainsäädäntöön. Yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi siihen, että EU-lainsäädäntö saataisiin tukemaan ruokahävikin vähentämistä.
Ruokahävikin hyödyntämiskeinoissa ennakkoluulot kannattaa unohtaa. Suomessa esimerkiksi valmistetaan jo ylijäämäleivästä olutta.
WeFood-kauppahanke tuo uuden tavan osallistua ruokahävikin vähentämiseen ja samalla pääsee tukemaan kehitysmaiden köyhimpiä ihmisiä.
Silvennoinen ei usko, että koskaan päästäisiin tilanteeseen, jossa pystyttäisiin esimerkiksi ravitsemuspalveluissa arvioimaan annosmäärät niin hyvin, että ruoka loppuisi viimeiseen ruokailijaan. Siksi hyödyntämiskeinoja tarvitaan myös tulevaisuudessa.
Ikali Karvinen johtaa koulutusasiantuntijana Kirkon Ulkomaanavun toimintaa Eritreassa.
Luokkakoot ovat suuria, oppimateriaaleja on niukasti, eikä opettajan ammattia arvosteta Eritreassa. Lukuisista haasteista huolimatta eritrealaiset opettajat ovat silti kiinnostuneita kehittämään opetusmenetelmiä, sanoo Ikali Karvinen.
Karvinen on johtanut KUA:n opettajankoulutushankkeita Eritreassa vuoden 2017 alusta.
”Tavallisena työpäivänä ohjaan opettajia ja kollegoita, tuen tutkimuksen tekemistä ja suunnittelen korkeakouluihin erilaisia aktiviteetteja, jotka kehittävät henkilöstön osaamista”, kertoo Karvinen.
Eritrean poliittinen toimintaympäristö on haastava, ja moni suhtautuu aluksi epäilevästi ulkomaisiin toimijoihin. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää.
Veden ja sähkön heikon saatavuuden lisäksi huonot tietoliikenneyhteydet tekevät päivistä hyvin erilaisia kuin Suomessa. Moniin asioihin pitää Karvisen mukaan varata moninkertaisesti aikaa.
”Kollegan kanssa naureskellaan sille, että parhaimmillaan neljään päivään ei ole saatu yhtään uutista auki netistä – uutisaddiktien elämä on siis hankalaa!”
Sairaanhoitajasta koulutusasiantuntijaksi
Karvinen kuvailee urapolkuaan epätyypilliseksi. Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan hän täydensi opintojaan hoitotieteissä ja päätyi Keniaan keräämään tutkimusaineistoa väitöskirjaansa varten. Hän väitteli kansanterveystieteen tohtoriksi vuonna 2009.
”Eritrea on ollut minulle diplomatian koulu. Olen tavannut ihmisiä, jotka omista ja kotimaansa vaikeuksista huolimatta katsovat luottaen tulevaisuuteen”, Karvinen sanoo.
Työn tulokset eivät näy hetkessä, eivät edes vuodessa tai kahdessa. Karvinen toivoo työssään voivansa edistää opettajien ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tutkimusnäyttöön perustuvaa opetusta.
”Uskomme, että opettajat, joiden kanssa työskentelemme, ovat uuden opettajuuden airueita. He kouluttavat jatkossa tulevia opettajia uusin menetelmin.”
Uudet hävikkiruoan hyödyntämismallit ovat tervetulleita, sanoo tutkija.
Suomessa syntyy alun perin syömäkelpoista hävikkiruokaa vuodessa 400-500 miljoonaa kiloa. Ruokakaupat ja ravintolat ovat viime vuosina tehostaneet hävikin vähentämistä. Silti hyväntekeväisyyteen voitaisiin jakaa paljon nykyistä suurempi määrä hävikkiruokaa, sanoo erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri.
Katajajuuri tietää mistä puhuu. Hän on erikoistunut ruokahävikin tutkimukseen ja työpaikassaan Luonnonvarakeskuksessa (Luke) tutkinut ruokahävikin syntymistä ruoan tuotantoketjusta kaupan ja ravintolan kautta biojätteisiin.
Tutkija Juha-Matti Katajajuuri valmistelee ruokahävinkin seurantajärjestelmää. Kuva: Susanna Pesonen
Ruokahävikki on viime vuosina noussut keskustelunaiheeksi Suomessa. ”Kasvaneesta keskustelusta on seurannut, että poliittiset päättäjätkin ovat heränneet voimallisesti asiaan”, Katajajuuri sanoo.
Myös EU on asettanut Suomeakin koskevat tavoitteet ruokahävikin puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä.
”Kotitalouksien ruokahävikin tutkiminen on tärkeää ja mielenkiintoista, ja olemme yksittäisten eri tutkimusten kautta saaneet ymmärryksen siitä, paljonko kotitaloudet suurin piirtein heittävät ruokaa pois ja tiedämme myös hävikin syistä.
”Meillä ei kuitenkaan ole sellaista systemaattista ja vertailukelpoista tutkimustietoa, joka kertoisi onko ruokahävikki muuttunut viime vuosina johonkin suuntaan. Valmistelemme parhaillaan asiaa alan toimijoiden ja ministeriöiden kanssa, ja tähtäämme siihen, että Suomeen jatkossa saataisiin luotettava ruokahävikin seurantajärjestelmä koko ruokaketjuun.”
Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan yksi suomalainen heittää vuodessa hukkaan keskimäärin noin 20–25 kiloa ruokaa.
Juuri kotitaloudet ovat suurin ruokahävikin lähde. Kodeissa syntyy melkein 30 prosenttia syömäkelpoisesta hävikistä. Ravintoloiden ja ravitsemuspalveluiden osuus on 20 prosenttia. Kaupan ja tukun osuus on vajaa 20 prosenttia, elintarviketeollisuuden 20 ja maatalouden reilu 10 prosenttia.
”Kauppa on trimmannut toimintansa tosi tehokkaaksi: hävikki on 1-2 prosenttia suhteessa niiden läpi virtaavaan ruokaa. Mutta määrällisesti hävikkiä kertyy silti paljon, koska myyntivolyymit ovat niin suuria”, Katajajuuri sanoo.
Hävikin jakajia ei ole tarpeeksi
Parin vuoden takaisen arvion mukaan kaupoista ja ravintoloista vain noin 10 prosenttia ruoasta, jota voitaisiin jakaa, päätyy hyväntekeväisyyteen. Uutta tutkimusta nykytilanteesta ei ole, mutta Juha-Matti Katajajuuri arvioi prosentin olevan onneksi jo suurempi.
Määrä, jota kaupat voisivat jakaa hyväntekeväisyyteen, on kuitenkin paljon suurempi.
”Kun olemme haastatelleet eri toimijoita, on selvinnyt, että hyväntekeväisyyden ongelma tällä hetkellä on, että on vaikeuksia löytää riittävä määrä joustavia, tehokkaita ja osaavia järjestöjä, jotka pystyisivät jakamaan ruokaa vielä enemmän eteenpäin. Kylmäketjujen pitäisi olla hallinnassa ja resursseja olla riittävästi.”
”Uskon, että tarjontaa on, jos löytyy luotettavia järjestöjä, jotka voivat jakaa hävikkiruokaa eteenpäin. Toisaalta jos hävikin ennaltaehkäisyssä onnistutaan niin vielä parempi.”
Juha-Matti Katajajuuri pitää uusien hyödyntämismallien, kuten hävikkiruokaa tavallisille kuluttajille myyvän WeFood-kaupan, suunnittelua myönteisenä kehityksenä.
Kiertotalous
Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden ja materiaalien kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään.
Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä ja luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
”Kiertotalouteen kuuluu, että vähennetään ympäristövaikutuksia ja lisätään tehokkuutta, mutta myös luodaan uusia bisnesmalleja.”
Turha ruoka on myös ilmastohaitta. Hiilidioksidipäästöinä Suomen ruokaketjun vuotuinen hävikki vastaa noin 400 000 henkilöauton vuotuisia päästöjä.
Ympäristön kannalta tärkeintä olisi lopettaa kaatopaikalle joutuvan ruoan tuottaminen, sillä turhan ruoan tuotannosta aiheutuvat päästöt ovat paljon suuremmat kuin esimerkiksi pois heitetyn ruoan käsittelystä kaatopaikalla aiheutuvat päästöt.
WeFood-kauppa avataan pääkaupunkiseudulle vuoden 2018 aikana. Kaupan voitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhankkeisiin.
Jyväskylässä syntyy videoita turvapaikanhakijoiden elämästä Omin sanoin -hankkeen viimeisessä pajassa. Hanke on antanut nuorille turvapaikanhakijoille mahdollisuuksia osallistua, murtanut ennakkoluuloja ja lisännyt ymmärrystä. Videoissa käsitellään inhimillisiä teemoja, jotka kiinnostavat muitakin kuin turvapaikanhakijoita.
”Videotyöpaja on minulle mahdollisuus päästä tekemään sitä, mitä rakastan”, sanoo irakilainen Alhussein, yksi Jyväskylässä syyslauantaisin pidettävän Omin sanoin -videotyöpajan osallistujista. Alhussein katsoo paljon elokuvia ja on oppinut sujuvan englanninkielensä suurelta osin elokuvien kautta.
Omin sanoin -projektissa nuoret turvapaikanhakijat tekevät videoita heille tärkeistä aiheista. Tavoitteena on antaa heille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.
”Olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta näyttää videon kautta elämääni suomalaisille”, sanoo afganistanilainen Fazlahmad.
Hänellä on suomalaisille viesti: älkää tuomitko turvapaikanhakijoita niin nopeasti.
”Olemme eri värisiä ja meillä on erilaisia kieliä. Mutta olemme kaikki ihmisiä. Kulttuurit ovat erilaisia, mutta ihmiset samaa ihmiskuntaa.”
”Me emme valinneet tätä elämää: sotaa, sisällissotaa. Minä en valinnut syntyä afganistanilaiseksi”, Fazlahmad sanoo.
Videopajan osallistujat ovat iältään viidestätoista kolmekymppisiin. Kaikkien mukaan Suomessa on parasta ihmiset, rauha ja kaunis luonto.
Positiivista energiaa
Kun ohjaaja, jyväskyläläistynyt irlantilainen videotoimittaja Ronan Browne neuvoo kuvakäsikirjoituksen tekoa, kaikki kuuntelevat tarkkaan. Työpajan kieli on englanti. Osallistujat tulkkaavat niille, jotka eivät kieltä osaa.
Työpaja on mahdollisuus päästä tekemään jotakin myönteistä ja oppia uutta.
Yhtenä tehtävänä on etsiä kännykän avulla sopivaa musiikkia videoon.
”Saan tästä positiivista energiaa. On hienoa ja motivoivaa saada olla osa jotakin”, sanoo irakilainen Bahaa Al-Deen, joka odottaa päätöstä turvapaikkahakemukseensa eikä siksi ole päässyt kouluun tai töihin.
”Tuntuu todella hyvältä tulla tänne videopajaan. On tärkeää päästä kertomaan ihmisille, mitä turvapaikanhakijoille tapahtuu”, sanoo pajan toinen vetäjä irakilainen Ghazi.
Moni videopajan osallistujakin on odottanut päätöstä turvapaikkahakemukseensa jo kauan. Epätietoisuudessa on raskasta elää.
”Emme ole tulleet Suomeen ilman syytä. Toivomme vain saavamme elää rauhassa”, Ghazi sanoo.
”Toivon, että maahanmuuttovirastokin näkisi ihmiset, jotka ovat tehneet vaikean pakomatkan ja jotka ovat jo pitkään odottaneet päätöstä tulevaisuudestaan. Olen surullinen heidän puolestaan.”
(juttu jatkuu videon jälkeen)
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Alhussein suunnittelee videota, jossa kielteinen turvapaikkapäätös on kuin tarttuva tauti, joka alkaa levitä.
Fazlahmad haluaa videollaan kertoa naisten huonosta asemasta Afganistanissa: ”Naiset eivät ole tasa-arvoisia eikä heillä ole sananvapautta. Jos mies käskee, heidän on pakko totella.”
Opetuksen jälkeen osallistujat siirtyvät Glorian aulan pöytiin ja alkavat ryhmissä hahmotella videoiden kuvakäsikirjoituksia isoille paperiarkeille.
Yleisönäytöksissä hyvä tunnelma
”On ollut ilo seurata osallistujien intoa ja iloa oman videon teosta sekä mahdollisuudesta välittää viestiään yleisölle. Oma aktiivisuus on ollut tärkeää. Videoissaan nuoret turvapaikanhakijat ovat halunneet kertoa, että he ovat tavallisia ihmisiä, samanlaisia kuin sinä ja minä”, kertoo Omin sanoin -hankkeen projektikoordinaattori Elina Mäkilä.
Työpajojen lisäksi hankkeen yhtä tärkeänä osana on ollut järjestää pajojen päätteeksi yleisönäytöksiä, joissa osallistujat ovat näyttäneet videoitaan ja keskustelleet yleisön kanssa elokuvien herättämistä kysymyksistä.
Omin sanoin – In My Own Words -hankkeen videonäytös tiistaina 21. helmikuuta oli suuri menestys. Näytökseen saapui runsaasti yleisöä ja tupa oli ääriään myöten täynnä. Kuva: Tatu Blomqvist
Yleisönäytökset ovat tärkeä päätös videopajoille. Osallistujat ovat näytösten keskiössä. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen konkretisoituu.
”Eri puolilla Suomea järjestettyjen yleisönäytösten yhteydessä syntynyt myönteinen vuorovaikutus suomalaisten kanssa on ollut palkitsevaa niin tekijöille kuin yleisölle”, Mäkilä sanoo.
Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkoston Changemakerin kaksivuotisen Omin sanoin -hankkeen työpajoja on Jyväskylän lisäksi järjestetty Helsingissä, Espoossa, Kirkkonummella, Turussa, Hämeenlinnassa, Lammilla, Oulussa Pudasjärvellä ja Tampereella.
Jyväskylässä syntyneet videot esitetään 29.11. kulttuurikeskus Gloriassa. Tilaisuudessa on myös mahdollista keskustella tekijöiden kanssa.
Hankkeen päätöstilaisuus Omin sanoin—yhteisin kuvin turvapaikanhakijoiden todellisuudesta pidetään Kino Andorrassa & Dubrovnik Lounge and Lobbyssa Helsingissä 22.11. alkaen kello 17:30.
Yksityisyyden suojelemiseksi osallistujat esiintyvät jutussa pelkillä etunimillä.
Santeri Lehtonen paiski Tanskassa vapaaehtoistöitä hävikkiruokakaupassa. Kesällä hän myi virtuaaliosakkeita, jotta samanlainen kauppa saataisiin myös Helsinkiin.
Santeri Lehtonen, 27, kuuli hävikkiruokakauppa WeFoodista ensimmäisen kerran vuosi sitten, kun hän muutti opintojen perässä Kööpenhaminaan.
”Etsin opiskelujen ohelle pätkätöitä tai vapaaehtoishommia, kun kuulin WeFoodista. Hävikkiruokakauppa oli käynnistynyt Tanskassa vauhdilla, ja parhaillaan perustettiin toista myymälää Nørrebrohon. Ensimmäiset kaksi viikkoa maalasimme seiniä ja kiinnitimme hyllyjä paikoilleen”, Santeri kertoo.
WeFood on Kirkon Ulkomaanavun tanskalaisen sisarjärjestön DanChurchAidin konsepti, jossa yrityksiltä yli jäävää hävikkiruokaa tai lahjoituksina saatuja tuotteita myydään hävikkiruokakaupassa.
Myymälöitä pyöritetään vapaaehtoisvoimin, tuotteiden hinnat ovat aina tavallisia markettihintoja halvemmat ja tuotto käytetään kehitysyhteistyöhön.
Nørrebron myymälä avattiin joulukuussa 2016 ja kevään mittaan Santeri teki myymälässä muutaman vapaaehtoisvuoron viikossa. Kun hän toukokuussa kuuli, että myös Helsinkiin suunnitellaan hävikkiruokakauppaa, hän tiesi heti haluavansa olla mukana.
Suomen-lomallaan elokuussa Santeri myi WeFoodin virtuaaliosakkeita kesätapahtumissa.
Joukkorahoitus avaa kaupan
KUA on käynnistänyt Suomessa hävikkiruokakaupan avaamiseksi joukkorahoituskampanjan, jonka tavoitteena on myydä 10 000 virtuaaliosaketta.
Tähän mennessä virtuaaliosakkeita on myyty noin 1 500 kappaletta. Tanskassa WeFood on saavuttanut suuren suosion ja kolmas hävikkiruokakauppa avataan pian. Santeri uskoo WeFoodin menestyvän myös Suomessa.
”Helsingissä ihmiset ovat olleet todella kiinnostuneita WeFoodista ja uskon, että hävikkiruokakaupasta tulee iso juttu, kunhan se aukeaa. Nyt tarvitaan kuitenkin lisää rahoitusta, jotta kauppa saadaan pystyyn. Kannustan kaikkia ostamaan WeFoodin virtuaaliosakkeen.”
Myös Suomessa hävikkiruokakaupan tuotoilla tuetaan KUA:n kehitysyhteistyötä. ”Sekä KUA että Dan Church Aid ovat todella hienoja järjestöjä ja tekevät tärkeää työtä. Molemmat pystyvät toimimaan sellaisissa maissa ja paikoissa, joissa monet muut avustusjärjestöt eivät pysty työskentelemään. Sitä kannattaa ehdottomasti tukea”, Santeri sanoo.
WeFood-virtuaaliosakkeen voi ostaa tekstaamalla WEFOOD numeroon 16499 (15 euroa).
Joulukuussa 2005 Anna Muinonen saapui perehdytykseen Kirkon Ulkomaanavun toimistoon. KUA:n koko henkilökunta mahtui istumaan saman pöydän ääreen palaveriin.
Muinonen oli juuri palauttanut humanitaarista työtä käsittelevän gradunsa ranskalaiseen yliopistoon ja palannut Luterilaisen maailmanliiton kenttäharjoittelusta länsiafrikkalaisesta Guineasta.
KUA oli puolestaan juuri saanut ulkoministeriöltä rahoituksen Kongossa toteutettavaan hankkeeseen, ja paikan päälle tahdottiin lähettää oma työntekijä valvomaan hankkeen toteutusta.
”Perehdytyksessä jollain tuli mieleen kysyä, että kun kerta lähdet Afrikkaan, voisitko samalla vilkaista hankkeitamme Liberiassa ja Sierra Leonessa. Kongon Gomasta oli Sierra Leoneen noin 7 000 kilometrin matka”, Muinonen muistelee.
Kongossa oli levotonta keväällä 2006, kun Muinonen saapui maahan. Kapinallisryhmät taistelivat keskenään ja kerran Muinonen ja muut avustustyöntekijät jouduttiin evakuoimaan. Väkivaltaisuuksia paenneille ihmisille annettiin humanitaarisena apuna ruokaa ja muita tärkeitä tarvikkeita.
Pian käynnistettiin myös Naiset sodan jaloissa -hanke, joka laajeni myöhemmin Kongosta Sierra Leoneen ja Liberiaan.
”Sodassa naisiin kohdistui paljon seksuaalista väkivaltaa. KUA:n hankkeissa heille tarjottiin oikeusapua ja autettiin koulutuksen ja mikrolainojen avulla pääsemään kiinni toimeentuloon ja takaisin jaloilleen konfliktin jälkeen.”
Myös KUA:ssa tehdään kehitystyötä
Muinonen viihtyi Kongossa vuoteen 2011 asti, jonka jälkeen hän muutti Kenian Nairobiin KUA:n Itä-Afrikan ohjelmajohtajaksi. Nykyisin Muinonen työskentelee KUA:n laatuasiantuntijana Nairobista käsin. Sinne hän on tehnyt kodin perheensä kanssa ja Nairobista on myös kätevää vierailla KUA:n hankkeissa muualla Keniassa, Somaliassa, Etelä-Sudanissa, Ugandassa, Keski-Afrikan tasavallassa tai Eritreassa.
KUA toimii nykyään 15 maassa eikä liki 400 hengen työyhteisökään mahdu enää saman kahvipöydän ääreen. Muinosen toimenkuvaan kuuluu miettiä, miten KUA:n työtapoja voidaan kehittää.
”KUA:ssa kiinnostavinta on se, että järjestö on koko tämän kymmenen vuoden ajan kasvanut ja kehittynyt. KUA ei ole kuitenkaan kangistunut kaavoihinsa, vaan toimintatapoja arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti niin, että ne ovat aidosti paikallisia ihmisiä osallistavia ja voimaannuttavia.”
