36-vuotias Yousra Feisal al-Hammad on luonteeltaan taistelija. Kotona Syyriassa Yousra työskenteli apteekissa ja asui onnellisesti perheensä kanssa kaksikerroksisessa talossa. Nyt hän jakaa huoneen seitsemän tyttärensä kanssa Jordanian Ammanissa. Tämä on hänen tarinansa.
Menin naimisiin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Halusin opiskella oikeustiedettä, mutta isä halusi minun menevän naimisiin. Asuimme tuolloin Kuwaitissa.
Avioliitosta huolimatta pääsin neljäksi vuodeksi yliopistoon, josta minulla on taloushallinnon tutkinto. Kaksi vanhinta tytärtäni, Yasmeen ja Dalal, ovat tästä liitosta. Mies kuitenkin löi ja nöyryytti minua ja lopulta päätin erota. En halunnut häneltä yhtään mitään. Mies ei ole pitänyt mitään yhteyttä edes lapsiinsa.
Ero oli shokki perheelleni. Olin ensimmäinen, joka otti eron miehestään. Sanoin isälleni, että nyt on minun vuoroni, enkä tarvitse teiltä mitään. Eron jälkeen ajattelin, etten enää koskaan mene naimisiin.
Tapasin kuitenkin pian itseäni puolet vanhemman varakkaan miehen, jonka kanssa päätin avioitua. Palasimme Syyriaan Damaskokseen ja avasimme apteekin, jossa työskentelin iltapäivisin. Asuimme kaksikerroksisessa talossa, jossa koko perhe oli ympärillä. Se oli onnellista aikaa.
Kun hallituksen vastaiset mielenosoitukset alkoivat Syyriassa vuonna 2011, osallistuin niihin vuoden ajan aktiivisesti. Sitten neljä ystävääni tapettiin silmieni edessä. Luulen, että joku läheinen kavalsi heidät.
Sodan syttyessä ihmiset alkoivat varastaa lääkkeitä apteekista ja lopulta pommit tuhosivat rakennuksen. Kun Syyrian hallituksen joukot ympäröivät kaupungin, pakenimme perheen kanssa vanhempieni luokse maaseudulle.
Pian minut ja mieheni pidätettiin. Minua syytettiin kapinallisten, naapureiden ja haavoittuneiden auttamisesta, kun yritin hankkia lääkkeitä tai lainasin autoani. Ehkä tämä oli myös keino kiristää rahaa perheeltäni. He iskivät minua takaraivoon ja pyörryin. Lapseni näkivät tämän.
Minut vapautettiin parin viikon jälkeen, kun vanhempani maksoivat takuita vajaan 9 000 euron edestä. Tämän jälkeen syytteitä minua vastaan ei enää nostettu. Miehestäni en ole pidätyksen jälkeen kuullut sanaakaan. Ehkä hän on edelleen pidätettynä. Ehkä hän on kuollut. En tiedä hänestä mitään.
Pakenin tyttärieni kanssa Jordaniaan keväällä 2013. Matkalla tiet olivat täynnä ruumiita ja haavoittuneita.
Rajanylityksen jälkeen asuimme pakolaisleirissä, kunnes onnistuin järjestämään meidät ulos leiristä maksamalla tarvittavista dokumenteista. Pelkäsin tauteja ja raiskauksia, ja vuokrasin perheellemme Ammanista huoneen asunnosta, jonka jaamme toisen perheen kanssa.
Vaikka minulla on hyvä koulutus, työnsaanti Jordaniassa on hyvin vaikeaa. Kaikki todistukset ja viralliset asiakirjat, joilla voisin osoittaa pätevyyteni, jäivät Syyriaan. Minulla on mukana vain syyrialainen ajokorttini.
Aluksi sain työpaikan sairaalasta, jossa huolehdin syyrialaisten naisten kylvettämisestä ja muusta hygieniasta. Sairaalassa piti kuitenkin yöpyä, enkä voinut pidemmän päälle jättää tyttäriäni yksin.
Vanhimmat tytöt ovat jo sen ikäisiä, että heitä ei voi jättää keskenään kotiin, koska samassa huoneistossa asuu toiseen perheeseen kuuluvia miehiä.
Arkemme on tällä hetkellä todellista sinnittelyä toimeentulon äärirajoilla. Minun pitää maksaa puolet asunnon vuokrasta ja lisäksi tulevat pakolliset vesi-, sähkö- ja ruokakulut.
Ansaitsen rahaa tekemällä ruokaa tilauksia vastaan. Olen kiinnittänyt mainoksia lähialueille ja viesti palvelustani kulkee suusta suuhun. Kilpailu on kovaa, sillä monet naiset hankkivat elantonsa samalla lailla.
Pakolaisuus on muuttanut minua. Olen aina ollut luonteeltani taistelija, mutta nyt taistelen ainoastaan tyttärieni vuoksi. Heillä ei ole ketään. Minun on oltava heille äiti ja isä.
Toivon, että saisin hankittua perheellemme oman asunnon, jossa voisimme elää rauhassa. Toinen unelmani on taata tytöille hyvä koulutus. Syyriassa he menestyivät koulussa ja siellä olisin pystynyt rahoittamaan heidän yliopisto-opintonsa, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Jordania on hyvin kallis maa.
Ennen kaikkea toivon, että tyttäreni olisivat elämässään onnellisia. En haluaisi, että he toistavat omia virheitäni.
Usko Jumalaan, vanhempieni rukoukset ja luottamus siihen, että huominen on aina sata prosenttia parempi kuin tämä päivä, ovat antaneet minulle voimaa. Syyriaan en kuitenkaan palaa enää koskaan, sillä pelkään liikaa, mitä minulle ja perheelleni tapahtuisi.
Yousran kouluikäiset tytöt käyvät Jordaniassa koulua ja heistä kolme vanhinta osallistuu myös Kirkon Ulkomaanavun taidetyöpajoihin sekä englannintunneille Itä-Ammanissa sijaitsevassa koulutuskeskuksessa. Koulutuskeskusta tuetaan myös yhteisvastuuvaroin. Osallistu Yhteisvastuukeräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi.
Sota on pakottanut syyrialaisnuoret aikuistumaan liian varhain. Koulu on jäänyt kesken eikä leikkiin ole aikaa. Kirkon Ulkomaanapu haluaa antaa pakolaislapsille mahdollisuuden opiskeluun ja harrastuksiin – toivoon paremmasta tulevaisuudesta.
Teksti: Erik Nyström, Kuvat: Ville Asikainen
Fakta
Pinta-alaltaan lähes neljä kertaa Suomea pienempi Jordania on ottanut vastaan kolmanneksi eniten syyrialaisia pakolaisia maailmassa. Heitä on rekisteröity noin 650 000, mutta arvioiden mukaan heitä on jopa 1,4 miljoonaa.
Nuorisotyöttömyys on virallisten arvioiden mukaan 30 prosenttia. Jordaniassa on pulaa luonnonvaroista, ja maa on riippuvainen veden ja energian tuonnista naapurimaista.
Kirkon Ulkomaanavun toiminnasta Jordaniassa on vuoden 2016 aikana hyötynyt noin 12 000 pakolaista.
Vuoden 2017 Yhteisvastuukeräys tukee nuoria syyrialaisia pakolaisia. Kirkon Ulkomaanapu tarjoaa 12–30-vuotiaille pakolaisille koulutusta ja psykososiaalista tukea.
Veren haju leijui kaikkialla kaupungissa.
Muisto ällöttää 14-vuotiasta Mohammed Rajubia.
Luoteja sateli makuuhuoneen ikkunoista, ja pommi tuhosi isän rakentaman talon terassin. Perhe säntäsi ulos ennen kuin talo hajosi heidän silmiensä edessä, kivi kiveltä. Kaikki oli tuusannuuskana.
Ihmiset kantoivat lapsiaan, heittäytyivät tai kaatuivat maahan ja itkivät holtittomasti.
”Lopetin hengittämisen, koska en halunnut verenhajua muistiini. Vihasin sitä niin paljon”, Mohammed sanoo.
Mohammed on kotoisin Syyrian Homsista. Se on ollut yksi Syyrian kuusi vuotta jatkuneen sodan polttopisteistä. Kapinalliset pitivät Homsia hallussaan sodan alkuvaiheessa, ja hallitus pommitti sitä ankarasti. Pommituksissa kuoli tuhansia siviilejä. Oli pienestä kiinni, että silloin 10-vuotias Mohammed ei ollut heidän joukossaan.
Kammottava pakomatka
Mohammed vangitsee kuulijansa intensiivisellä katseella. Hän käyttää ikäisekseen harvinaisen rikasta arabiaa.
Istumme suojassa paahtavalta auringolta Kirkon Ulkomaanavun koulutuskeskuksen sisäänkäynnillä Itä-Ammanissa. Täällä Mohammed oppii englantia ja pelaa jalkapalloa ystäviensä kanssa.
Syyriassa Mohammed oli kympin oppilas ja muistaa lämmöllä, kun opettaja palkitsi hänet äidinkielestään kiinnittämällä tähtitarran hänen otsaansa. Hän tietää jo, että haluaa opiskella toimittajaksi.
”Isäni sanoo, että koulutukseni on viimeinen asia, josta voimme pitää kiinni. Menetimme kaiken muun.”
Mohammed kotonaan Itä-Ammanissa. Hänen kanssaan asuvat hänen vanhempansa ja yksi sisko. Yli 80 prosenttia Jordaniaan paenneista syyrialaisista asuu kaupungeissa.
Perhe pääsi bussilla pois Homsista, mutta matka oli kamala. Tienlaidat olivat täynnä ruumiita. Matkustajia kehotettiin pitämään suut auki, jotta pommitusten paine ei särkisi korvia. Tarkastuspisteellä Mohammedin sisko yritettiin raiskata. Mohammed kuvailee päivää ”elämänsä rumimmaksi”.
Mohammed odotti vanhempiensa ja sisarustensa kanssa kuukausia tilaisuutta paeta sodan jaloista Syyrian pääkaupungin Damaskoksen liepeillä.
Lopulta tuli tilaisuus päästä Jordaniaan.
Bussikuski vakuutti, että tie oli turvallinen. Matkustajat olivat hermona ja bussin täytti sankka tupakansavu.
Taas bussi pysäytettiin. Matkustajia kuulusteltiin ja isää kohdeltiin Mohammedin mukaan ”kuin orjaa”.
”Isä vilkuili minua ja minä katsoin pois. Jos olisin nähnyt mitä hänelle tehtiin, nöyryytys olisi ollut täydellinen.”
Kaikki samassa veneessä
Keskuksessa pakolaiset saavat koulutusta. Vapaa-ajan aktiviteetit ovat samalla psykososiaalista tukea. Mohammedin käymät englannintunnit ovat keskuksen suosituimpia aktiviteetteja. Käsityöpajoista, parturikursseista ja valokuvausopinnoista oppii taitoja toimeentulon hankkimiseksi.
Kurssit vaihtuvat kysynnän mukaan. Kävijöitä on noin sata päivässä, arvioi keskuksen jordanialainen koordinaattori Omayma Qattash. Täällä pakolaiset tutustuvat myös toisiinsa – ja jordanialaisiin.
”Moni tulee tänne ikään kuin olisivat huolineen yksin. Täällä he huomaavat, että kaikki ovatkin samassa veneessä, ja että heidän kohtalonsa liikuttaa myös paikallisia”, Qattash sanoo.
Kun Fatima kuuli ensimmäistä kertaa sirkuksesta, hän ajatteli pelleä. Nyt hän työskentelee osapäiväisesti ja ohjaa nuorempia tyttöjä harrastuksessa.
Jordaniaan saapuneista pakolaisista yli 80 prosenttia asuu kaupungissa, loput pakolaisleireillä. Aavikolla lähellä Syyrian rajaa sijaitseva Za’atarin pakolaisleiri on 80 000 asukkaallaan Jordanian suurin.
20-vuotias Fatima Hariri on asunut Za’atarissa jo neljä vuotta. Alussa äiti itki jatkuvasti, ja nuorin sisar sairastui vakavasti. Lisäksi Fatiman 15-vuotiaana solmima avioliitto päättyi vähän ennen pakomatkaa.
Hariri kävi tunnollisesti koulunsa ennen sodan alkua ja suunnitteli jatko-opintojaan, kun taistelut pakottivat perheen Jordaniaan.
”Kävelimme tuntikausia kukkuloilla. Pienille lapsille annettiin unilääkkeitä, jotta pystyimme liikkumaan aivan hiljaa”, hän kertoo.
Nuorten kohtalo suurin huoli
Pakolaisten suurin huoli on lasten ja nuorten tulevaisuus. Yli kolmasosa pakolaislapsista ja -nuorista on nyt koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Luokkahuoneet ovat pullollaan, ja kouluun pääsy edellyttää esimerkiksi henkilötodistuksia, joita kaikilla ei ole mukanaan. Useimmat eivät uskoneet sodan venyvän vuosikausien mittaiseksi.
Za’atarissa Fatimasta tuntui aluksi, että kaikki unelmat olivat kuolleet. Vanhemmat kuitenkin kannustivat häntä Kirkon Ulkomaanavun sirkuskouluun.
Nyt hän työskentelee osa-aikaisesti nuorten tyttöjen ohjaajana – ja on päässyt yliopistoon lukemaan sairaalahallintoa. Siitä hän kiittää sirkuksen elämään tuomaa järjestystä ja itseluottamusta.
Harrastuksilla ylläpidetään toivoa, ja Ulkomaanapu järjestää sirkuksen lisäksi muun muassa jalkapalloa, musiikkia ja shakkia.
”Saavuttuani leiriin, olin vihainen. Sirkuksen ansiosta olen löytänyt toivon, hymyn ja ilon uudelleen”, Fatima sanoo.
Rakkauden paluu Syyriaan
Fatima ja Mona työskentelevät Kirkon Ulkomaanavun sirkuksen ohjaajina. Sirkuksessa tytöt ja pojat harjoittelevat päivittäin omissa vuoroissaan ja oppivat huimia temppuja.
Mohammed menestyi aluksi hyvin jordanialaisen koulun kuudennella luokalla. Syksyllä hän joutui silti jättämään koulun kesken ja tekee nyt 11-tuntisia päiviä siivoojana. Isän palkka tarjoilijana ei riitä laskuihin.
Yli 60 prosenttia syyrialaisperheistä on riippuvaisia töissä käyvistä lapsista. Mohammed ei kuitenkaan ole lannistumassa. Pitkän keskustelun jälkeen hän paljastaa suurimman haaveensa.
”Se on ehkä hiukan vaikea”, hän varoittaa. ”Mutta haluan Syyrian presidentiksi.”
Mohammed seuraa uutisia, keskustelee aikuisten kanssa sodasta ja tutustuu ikäisiinsä lapsiin. Hän sanoo verkostoituvansa ja tietää siksi, mitä Syyria tarvitsee.
”Talonsa menettäneet tarvitsevat uuden kodin ja kaikille syyrialaisille kuuluu koulutus ja työpaikka.”
Sota on Mohammedin mielestä paaduttanut syyrialaisten sydämet. Ennen sotaa ne olivat täynnä rakkautta. Nyt tämä rakkaus on palautettava.
Mohammed saa voimia äidiltään. He lohduttavat vuoroin toisiaan. Äiti toistaa usein Mohammedille, että huomenna on parempi päivä. Mohammedin suosikkihetkiä ovat, kun hän joskus saa äitinsä nauramaan.
”Jos murehdimme vain menneitä, voimme samalla unohtaa tulevaisuuden.”
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen ja mahdollista toivo Mohammedille ja Fatimalle osoitteessa yhteisvastuu.fi. Alla olevista videoista voit katsoa heidän tarinansa.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Et ole hyväksynyt markkinoinnin evästeitä nähdäksesi videon.
Kirkon Ulkomaanapu tukee ruoka-apua ja koulutusta Aleppossa ja muilla eniten kärsivillä alueilla Syyriassa. Työstä on tänä vuonna hyötynyt yli 35 000 syyrialaista.
Kirkon Ulkomaanapu toimittaa ruoka-apua kumppaninsa IOCC:n kautta (International Orthodox Christian Charities). Ruoka-apu riittää jokaista 20 000 euroa kohden yli 2 000 ihmiselle, ja tarve on käytännössä loputon.
Koulutustyöllä Ulkomaanapu haluaa taata turvallisen koulunpääsyn lapsille ja nuorille, jotka elävät pakolaisina Syyrian sisällä. Syksystä 2015 alkaen Ulkomaanapu on tukenut yli 2 000 lasta ja nuorta koulunkäynnissä muun muassa opinto-ohjauksen ja tukiopetuksen kautta. Moni pakolainen on joutunut keskeyttämään koulun pitkäksi aikaa sodan takia, ja heidän on vaikea jatkaa opintojaan ilman tätä tukea.
Ulkomaanavun työstä on vuoden 2016 aikana hyötynyt yli 35 000 ihmistä Syyriassa.
Sodan riivaamassa Syyriassa myös koulunkäynti on yhtä taistelua. Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa on keskittynyt lasten koulunkäynnin tukemiseen, ja tulokset ovat toivoa herättäviä.
16-vuotiasta Hayamia ahdisti palata koulunpenkille.
Hayamin perhe pakeni sotaa Syyriassa ensin pakolaiskeskukseen ja turvallisuustilanteen huonontuessa edelleen Dara’an kaupunkiin. Nyt hänen isänsä on töissä tiilitehtaalla. Palkka riittää vain vaivoin perheen ruokkimiseen ja vuokranmaksuun.
Hayam on ollut vuoden poissa koulusta ja tarvitsee tukiopetusta, mutta siihen perheellä ei ole varaa.
”Kun palasin kouluun, olin luokkatovereistani jäljessä, enkä saanut heitä kiinni. Asiat olivat minulle vaikeita”, hän kertoo.
Lapset ovat kärsineet Syyrian sodasta erityisen paljon. Maassa yli kaksi miljoonaa lasta ei pääse kouluun tänäkään vuonna. Naapurimaissa noin 700 000 syyrialaislapsella on sama ongelma.
Kuva: IOCC
Heistä tuhannet aikuistuvat ilman, että ovat viettäneet päivääkään koulussa. Toisten koulunkäynnissä taas on jopa vuosien katkoksia. Kirkon Ulkomaanapu tukee näiden lasten ja nuorten koulutusta kumppanijärjestönsä IOCC:n kautta Dara’assa, Hasakassa ja Damaskoksessa.
Yläasteen viimeistä vuotta käyvän Aidan perhe pakeni kotoaan Dumasta Ma’arounehiin pääkaupunki Damaskoksen liepeillä, koska siellä on turvallisempaa ja edullisemmat vuokrat.
Kouluun hän ei kuitenkaan päässyt.
”Päätin opiskella itsenäisesti ja yrittää löytää koulun, jossa voisin suorittaa viimeisen vuoden kokeet. Itseopiskelu osoittautui kuitenkin hyvin vaikeaksi”, Aida kertoo.
Aida sanoo, että ei oppinut esimerkiksi matematiikkaa ilman opettajaa. Perheellä ei kuitenkaan ollut varaa palkata yksityisopettajaa.
Sitten Aida kuuli Ulkomaanavun rahoittamasta tukiopetuksesta naapuriltaan ja ilmoittautui kursseille. Samoin teki Salem, joka oli yläasteen ensimmäisellä luokalla, kun perhe jätti kotinsa Mesrabassa taakseen.
”Opettajat ovat minulle kuin veljiä. He ovat aina valmiita auttamaan meitä ja kertaamaan ja selittämään asioita kuin olisimme heidän omia lapsiaan”, Salem kuvailee.
Kirkon Ulkomaanapu on suomalaisten tukijoidensa avulla tukenut yli 2 000 lasta koulunkäynnissä syksystä 2015 alkaen. Heistä lähes kaksi kolmasosaa on tyttöjä.
Kuva: IOCC
Suurin osa tukea saavista asuu Dara’an alueella, josta sota sai alkunsa vuonna 2011. Heistä Hayam tarttui tilaisuuteen heti, kun kuuli siitä ystävältään. Hän kehuu opetuksen tasoa.
”Opettajat jopa saapuvat luokkaan ennen meitä ja kunnioittavat meitä”, Hayam sanoo.
Peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä 14-vuotias Salam kertoo aiemmin olleensa yksi koulunsa parhaista oppilaista. Hän harmittelee, että hänen tasonsa on laskenut pakolaisena.
”Minulla oli vaikeuksia esimerkiksi matematiikan, fysiikan, kemian ja englannin opintojen kanssa. Olin todella surullinen ja turhautunut, koska kuvittelin menettäneeni kaiken”, Salam sanoo.
”Nyt tunnit ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Olen taas toiveikas.”
Syyriassa jopa neljäsosa kouluista on tuhoutunut taisteluissa osin tai kokonaan. Rakennuksia käytetään myös väliaikaisina majoituspaikkoina pakolaisille, ja mikä irvokkainta myös aseellisille joukoille. Yli 50 000 opettajaa ja koulujen työntekijää ei ole enää tehtävissään.
Silti moni opettaja jatkaa opettamista, usein henkensä uhalla, sillä toivo elää niin kauan kuin koulussa käydään. Koulun käyneet lapset ovat avainasemassa silloin, kun toivon mukaan tulee mahdollisuus Syyrian jälleenrakentamiseen.
”Olen päättänyt menestyä ja saavuttaa unelmani. Olen taas iloinen ja itsevarma”, Hayam sanoo.
